Näytetään tekstit, joissa on tunniste vasemmisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vasemmisto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kreikkalainen tragikomedia - Vallankaappaus ja demokratian kumominen

Kuten tilannetta seuraavat tietävät, on Kreikassa viime loppuviikosta tapahtunut istuvan hallituksen vallankaappaus ja demokratian kumoaminen.

Syy tähän oli se, että rikollisjärjestöpuolue nimeltä Kultainen Suihku löysi maan lainsäädännöstä porssaanreiän:

--------------------------------------------
"Äärioikeistolaiset uhkaavat lähteä Kreikan parlamentista - voisi johtaa poliittiseen kaaokseen

Kultaisen aamunkoiton puoluejohtaja kiristää valtaapitäviä lopettamaan puoluetta koskevat rikollisjärjestötutkinnat uhkaamalla jättää parlamentin. Puolueen mukaan lähteminen horjuttaisi haurasta hallitusta.

Kreikan äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto -puolue on uhannut lähteä maan parlamentista. Poisjättäytymistä seuraisi välivaalit, jotka saattaisivat horjuttaa maan heikkoa hallitusta.

Uhkaus annettiin sen jälkeen kun puolueen kannattajaksi itseään sanonut mies puukotti suositun vasemmistolaisen muusikon kuoliaaksi. Puukotusta seurasi viranomaistutkinta siitä, onko Kreikan kolmanneksi suosituin puolue rikollisjärjestö. Poliisi on tehnyt etsintöjä Kultaisen aamunkoiton puoluetoimistoihin ja useita puolueen jäseniä on pidätetty laittoman aseen hallussapidosta. Keskiviikkona tutkijat sanoivat, että viitteitä järjestäytyneeseen rikollisuuteen on olemassa.

Puolueen johtaja Nikolaos Mihaloliakos varoitti myöhään torstaina, että mikäli ratsiat eivät lopu, poliitikot saattavat lähteä parlamentista. Kultaisella aamunkoitolla on 18 edustajaa 300-jäsenisessä parlamentissa. Jos edustajat lopettaisivat, se johtaisi välivaaleihin niissä vaalipiireissä, joista edustajat on valittu.

Mihaloliakosin mukaan välivaalit saattaisivat aiheuttaa vaikeuksia hauraalle kaksipuoluehallitukselle, sillä mielipidemittausten mukaan oppositio näyttäisi voittavan paikat.

- Kultaisella aamunkoitolla on käsissään ase, joka voi aiheuttaa poliittisen maanjäristyksen. Vallassaolevien pitäisi pitää tämä mielessään, Mihaloliakos varoitti." "
---------------------------------------------


Kuten tiedämme, tästä seurasi se, että hallitus antoi välittömästi pidätysmääräyksen Kultainen Aamukoitto -puolueen johtajista ja myöhemmin kaikista kansanedustajista:


---------------------------------------------
"Äärioikeistopuolueen johtaja pidätetty Kreikassa

Kreikassa on pidätetty äärioikeistolaisen Kultainen aamunkoitto -puolueen johtaja. BBC:n mukaan häntä epäillään rikollisjärjestön perustamisesta.

Pidätysmääräys on annettu myös useista puolueen parlamenttiedustajista.

Muukalaisvastainen Kultainen aamunkoitto on Kreikan kolmanneksi suurin puolue. Se on mediassa yhdistetty rap-muusikon viimeviikkoiseen surmaan. Puolueen kannattajiin lukeutuva mies puukotti rasismia vastustaneen rap-muusikon Ateenassa.

Poliisi on tutkinut puolueen epäiltyjä yhteyksiä veritekoon. Puolueen jäseniä on aiemminkin epäilty hyökkäyksistä maahanmuuttajia ja poliittisia vastustajia kohtaan.

Kultainen aamunkoitto on sanoutunut irti surmasta ja syyttää muita puolueita poliittisesta ajojahdista.

Eilen puolueen edustajat uhkasivat jättää paikkansa parlamentissa vastalauseena poliisitutkinnalle. Joukkoero voisi uhata Kreikan huteraa hallitusta, koska täytevaaleissa Kultainen aamunkoitto todennäköisesti menettäisi edustajia ja toinen oppositiopuolue Syriza vahvistuisi.

Pääministeri Antonis Samarasin hallituksella on vain muutaman edustajan enemmistö parlamentissa."
---------------------------------------------


Näin siksi, että Kreikan lain mukaan myös vankilassa istuvat kansanedustajat ovat parlamentin jäseniä, ja saavat (tässä tapauksessa joutuvat?) - ainakin jos lakia noudatetaan - osallistumaan parlamentin toimintaan, äänestyksiin, jne.

Kyse ei nähdäkseni ole siitä, etteikö Kultaisen Kusetuksen johto olisi sekaantunut rikollisuuteen, vaan siitä, että istuva hallitus on sekaantunut vielä enemmän rikollisuuteen. Kyse on kreikkalaisesta "maan tavasta".

Hallitukselle Kultaisen Aamuvirtsan olemassaolo oli näennäisestä propagandasta huolimatta hyvä asia. Todellisuudessahan  Aamukusi oli jättänyt jo nazzeilun syrjemmälle ja alkanut (Homman nimimerkki Töröä lainatakseni) käyttäytymään "samoin kuin demarit ennen kuin pieru alkoi haista niin hyvältä, ettei työväen keskuudessa liikkuminen enää kiinnostanut.", kuten linkistä käy ilmi.

On jännää, miksei Kreikassa ole asiallista, maltillisen kansallimielistä ja maahanmuuttokriittistä puoluetta. Olosuhteet ovat mitä ovat, ja samoilla apajilla voisi kilpailla muutkin puolueet, mutta eipä näin näytä olevan. Miksei siis ole puoluetta, joka ajaisi esim. maahanmuuttolakien tiukentamista faktoilla ja kääntämällä syyn maahanmuuton ongelmista niille joille se kuuluu eli eliittiä ja hallitsevia puolueita vastaan, rauhanomaisesti ja demokraattisesti? Eiväthän maahanmuuttajat ole syyllisiä siihen että Kreikan tilanne on mitä on, vaan poliitikot ja valtaeliitti.

Ehkäpä syy siihen, etti mitään maltillista vaihtoehtoa ole noussut onkin juuri Krapulaisen Aamukusen luonne ja rooli -  Se on yhtä läpeensä korruptoitunut lafka kuin muutkin Kreikan johtavat puolueet, ja siksi sen on annettu porskuttaa rauhassa. Se ei ole todellisuudessa ollut minkäänlainen reaalinen uhka Kreikan valtaeliitille, koska se jakoi kansaa ja esti osaltaan vasemmiston nousua viime vaaleissa - aina siihen asti, kunnes tämä puolue meni liian pitkälle.

Kuppi - tai tarkemmin sanottuna yöastia - kaatui nurin kun Aamukusi lensi hallituksen naamalle: se uhkasi toimillaan aikaansaada uudet vaalit, mikä johtaisi varmasti ja väistämättä istuvan hallituksen tappioon. Vasemmistolainen Syriza (mukaan lukien sen äärivasemmistolaiset elementit) nousisi Kreikan johtoon. Se taas johtaisi Troikan ajaman politiikan pysähtymiseen. Se, mitä tämä merkitsee Euroopan poliittiselle johdolle lienee päivänselvää.

Mutta se, mikä oli vielä pahempi uhka hallitukselle, oli se että Kreikkaa uhkasi lauantaina hallituksen vastainen suurmielenosoitus, jonka kutsui koolle Kreikan armeijan erikoisjoukkojen veteraanijärjestö. Tämän pelättiin johtavan vallankumoukseen, mistä syystä parlamentti sääti pikalain, että kaikki mielenosoitukset parlamenttitalon ympäristössä tuolle päivälle kiellettiin. (Asiasta kertoi blogissaan Juha Hämäläinen, kiitos tiedosta.)

Siis kerrataan suomeksi: Muka-äärioikeisto uhkasi hallitusta uusilla vaaleilla, jotka olisivat johtaneet hallituksen kaatumiseen (kaikkin Euroopan laajuisine seurauksineen) ja Syrizan johtamaan hallitukseen, JA armeijaa lähellä olevat tahot olivat kutsuneet koolle mielenosoituksen (joka olisi myös voinut johtaa demokraattiseen vallankumoukseen).

Ja Kultaista Aamukusta vastaan suunnattua oikeudellista- ja poliisioperaatiotahan oli alettu valmistelemaan jo siinä vaiheessa kun EU:n esitti ultimaatumin, jonka mukaan Kreikka ei saa ottaa EU-puheenjohtajuutta vastaan vuodenvaihteessa 2014, jos kyseinen puolue on edelleen parlamentissa.

Mutta pohjimmiltaan Kreikan hallitus käytännössä mieluummin kaatoi maan demokratian, ettei maahan tulisi perustuslakia ja demokratiaa kunnoittava poikkeushallitus - Vasemmiston ja armeijan tuella (Kreikan historiaa tietävät ymmärtävät miten mullistavaa - ja eliitin kannalta pelottavaa - tämä olisi ollut), vaan mieluummin hallituksen johtama ja EU:n tukema poikkeushallinto sille uskollisten armeijan osien tukemana. Demokratia on kumottu, vain kulissit ovat pystyssä - mutta kuinka kauan?

Jos Syrizan johto olisi nyt fiksu, se - Aamukusta kohtaan tuntemasta inhostaan huolimatta - ottaisi nyt sen kannan, että k.o. rosvoporukan laillisista ja demokraattisista oikeuksista pitää pitää kiinni, ja tukisi heidän parlamentista lähtemishankettaan, sehän nostaisi Syrizan valtaan heti välivaalien jälkeen! Näin hallitus saisi epädemokraattisista toimistaan nenilleen ja vasemmisto pääsisi valtaan. Mutta ilmeisesti Syriza ei halua antaa välillistä kiitosta valtaanpääsystään äärioikeistolle edes silloin kun se pääsisi näistä samalla parlamentissa eroon.

Kreikan hallituksella ei siis tällä hetkellä ole enää todellisuudessa kansan tukea eikä legitimiteettiä - minkä asian virallistuminen vaaleilla ollaan valmiit estämään millä hinnalla tahansa.

Tällä hetkellä Kreikassa istuu siis EU:n tukemana hallitus, joka on poikkeusjärjestelyin varmistanut, ettei demokratia vain pääse toimimaan, ja että EU:n ajamaa politiikkaa jatketaan - hinnalla millä hyvänsä.

Kirjoitin toissa syksynä blogin, jossa ennakoin sitä ilmeistä tosiasiaa, että EU mieluummin haluaa Kreikkaan vaikka diktatuurin kuin sallisi maan irtautuvat eurosta ja/tai EU:sta.

Minulla on tunne, että olin tavallaan oikeassa.

Toivon, että Syriza nakkaisi räyhä-anarkistit pihalle riveistään (rähisemään kadulle yhdessä kusetuslaisten kanssa) ja liittoutuisi armeijan (ks. linkki ylempää) kanssa. Se saattaisi olla ehkä ainoa keino maan pelastamiseksi kuiville.

torstai 20. syyskuuta 2012

Kaadetaan hallitus tekemällä SDP:lle rökäletappio kuntavaaleissa!

Toisin kuin voisi luulla, näissä kuntavaaleissa ei Suomen tulevaisuuden kannalta ole tärkeintä PS:n voitto - vaikka se onkin melko tärkeää - vaan SDP:n tappio.

Jos nimittäin nykyinen hallitus pysyy vallassa, EU:sta tehdään tämän kriisin aikana - jo ensi vuonna - täysimittainen liittovaltio, jossa Suomen itsenäisyyden ja suvereenisuuden viimeisetkin rippeet menevät niin, että niitä ei saada enää takaisin ilman uutta itsenäisyyssotaa.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut toivoen ja ennustaen hallituksen kaatumista, niin viime keväänä hallitus lakaisi budjettiriihessä todella roiman listan leikkauksia maton alle kunnes kuntavaalit olisivat ohi. Näin siksi, ettei hallituspuolueille tulisi pahasti takkiin kuntavaaleissa. Nämä leikkauslistat otetaan esiin kuntavaalien jälkeen.

Nyt jos ja kun kuntavaaleissa vasemmistopuolueet ja erityisesti SDP kärsivät roiman tappion, herää demarillakin poliittinen itsesäilytysvaisto. Jos SDP:n kylki vuotaa tarpeeksi, sen hallituskunto lopahtaa, ja viimeistään siinä vaiheessa kun Katainen lyö leikkauslistan eteen, demarilinnakkeessa todetaan, että "Nyt jos me tähän lähdetään niin käy ensi vaaleissa ohraisesti! Ulos, toverit!", ja näin hallitus kaatuu.

Yhtälö on tämä:

a) Edessä on vähintään vielä 2 miljardin lisäleikkaukset tällä hallituskaudella (pahimmillaan jopa yli 5 miljardin leikkaukset, riippuu toki miten paljon hallitus on valmis ottamaan velkaa korolla, joka tulee nousemaan rajusti sillä sekunnilla kun velkaunioni toteutuu).

b) Edessä on vielä vähinään 3, todennnäköisesti jopa 5 lamavuotta.

c) Ennen vuoden 2015 vaaleja istuva hallitus tulee olemaan monta kertaa vihatumpi kuin Esko Ahon "lamahallitus" aikanaan oli.



Hallitus kaatuu vain jos SDP:lle tulee suurtappio. Toki Kokoomuksenkin suurtappio saattaisi puolueen tilanteen tukalaksi, mutta koska Kokoomus on puolue jonka lojaliteetti ei kohdistu kansaan vaan suurpääomaan, sen tappio ei vielä hallitusta kaataisi, sillä hallituksen sama eurostofanaattinen linja jatkuisi joka tapauksessa SDP:n tukemana.

Toki on poliittisesti suotavaa näin perussuomalaisesta näkökulmasta, jos esim. Vihreät ottaisivat takkiin, mutta nyt on yleiseurooppalainen, yleispoliittinen ja talouspoliittinen tilanne niin paha, että on ennen kaikkea keskityttävät tuottamaan SDP:lle suurtappio. Näin siksi, että vain valtava vuotava laskimohaava SDP:n kyljessä - yhdessä valtavan leikkauslistan kanssa -  voi herättää demarien poliittisen itsesuojeluvaiston vuoden 2015 eduskuntavaaleja silmälläpitäen.

Mikään muu ei hallitusta kaada - ja mikään muu ei voi kääntää Suomen suuntaa tarpeeksi ajoissa - kuin uusi hallitus, jossa Katainen ei ole enää pääministeri ja federalistit on tungettu vähemmistöön sekä pakotettu opposition linjalle. Vain jos meilä on ensi alkuvuodesta uusi hallitus, jotain on vielä pelastettavissa liittovaltion jaloista.

Vetoan siis kaikkiin, Isänmaamme, itsenäisyytemme ja kansamme vapauden puolesta; SDP:tä on lyötävä joka päivä kunnes kuntavaalit on ohi!

-------
---
-

P.S. toki oikein mojova tappio ennen kaikkea Kokoomukselle on suotavaa, mutta jos olisi valittava joko tai SDP:n ja Kokoomuksen tappion välillä, niin tilanne vaatii, mitä vaatii.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Poliittiset virkanimitykset ja kuntavaalit

Ajattelin vähän valittaa kuntaavaalien hengessä vallitsevasta meiningistä:

Kuten tiedämme, poliittiset virkanimitykset ovat osa suomalaista poliittista kulttuuria, ns. "maan tapaa". Uusin ja tunnetuin esimerkki on sisäministeri Päivi Räsäsen päätös nimittää ex-puoluekollega Päivi Nerg korkeaan virkaan ohi pätevämpien hakijoiden. Tapauksesta on nykyisessä kriittisessä ilmapiirissä syntynyt äläkkä, mikä on toki aiheellista, mutta täytyy muistaa, että jos sisäministerinä olisi ollut jonkun muun puolueen edustaja, olisi valittu vain joku toisen puolueen edustaja tai puoluetta lähellä oleva henkilö. Eli vaikka poliittisia virkanimityksiä vastaan noussut kohu on aiheellista, siinä on vahva kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden haju.

Uudessa Oulussa koko henkilöstölle annettiin 7 vuoden irtisanomissuoja, mikä on inhimillisesti ymmärrettävää mutta taloudellisesti erittäin ikävä päätös. Lama nimittäin kestää vielä vähintään 3, todennäköisesti jopa 5 vuotta. Samaan aikaan kaupunki joutuu leikkaamaan sieltä täältä mistä voi, mutta väkeä ei voida vähentää muuta kuin eläkepoistuman kautta.

Organisaatiota sen sijaan päätettiin lihottaa - yläpäästä. Sen sijaan että olisi tehty kuten Turussa, jossa lakkautettiin synkkiin talousnäkymiin varautumisen vuoksi 8 johtajavirkaa, Oulu tekee juuri toisin. Oulussa valittiin viime vuonna yhdistyvien kuntien nykyiset kunnanjohtajat 5 vuodeksi Uuden Oulun palkkalistoille "Muutosjohtaja"-nimikkeelä (Paitsi Haukiputaan nykyinen kunnajohtaja joka sai huumori-tittelin "Elinvoimajohtaja"; nimike josta Freudilla voisi olla jotain sanottavaa).

Kyseessähän on ns. lahjavirat eli poliittinen hinta, joka maksettiin käytännössä vastineeksi siitä, etteivät nykyisten kunnan johtajat ainakaan asetu poikkiteloin kuntaliitoksen kanssa. Muutosjohtajien työnkuva on varsin mielenkiintoinen; muutaman viikoittaisen kahvipalaverin ja näennäistärkeän jaarittelun lisäksi saa roikkua netissä, pelata pasianssia, tuijotella ulos ikkunasta ja lueskella lehtiä, jne. eli tappaa aikaa. Vastapainoksi tästä raskaasta työpanoksesta on oma toimisto ja henkilöstä riippuen 4500 - 6500 euron kuukausipalkka.

Koska oma toimenkuvani ja päivärytmini näin työttömänä on kötitöitä lukuun ottamatta samantyyppinen, katson olevani oikeutettu samaan titteliin ja julistan täten siis olevani Muutosjohtaja. Ja koska lisäksi teen oman muutosjohtamiseni paljon tehokkaammin kuin edellä mainitut virkamiehet, sillä toistaiseksi saan korvaukseksi vain työmarkkinatukea, katson olevani tehokkuusajattelun nimessä esimerkillinen Muutosjohtaja!

Uuden oulun suuntaviivoista ja viroista neuvoteltaessa Vihreät käyttivät härskisti hyväkseen omaa asemaansa vaa'ankielipuolueena. Välittämättä taloustilanteesta ja edessä olevista supistuksista, he vaativat ja saivat neuvotteluissa apulaiskaupunginjohtajan "johtajien johtajan" viran itselleen, koska tiesivät, että  liitoshanketta ajaneiden olisi pakko suostua. Kyseessä oli siis perinteinen jäsenkirja- eli politrukkivalinta. Käytännössä - joskaan ei moraalisesti - Vihreillä oli tähän voimasuhteiden takia varaa ja niin myös tehtiin. Taas kukki maan tapa.

Myöskään Vasemmistoliiton kylki ei ole puhdas, hekin vaativat ja saivat; apulaiskaupunginjohtajan virka nakitettiin sopivasti myös puolueen ex-puheenjohtaja Korhosen vaimolle. Vasemmiston on muutenkin ongelmissa, eikä syynä ole yksinomaan Arhinmäen takinkääntö pankkitukiasiassa, vaan peruskannattajien rehellisyys sekä suoraselkäisyys. Vasemmistoliiton selkärankahan erosi emopuolueen eduskuntaryhmästä jo viime vuonna. Tämä heijastuu myös kentälle. Sekä käytännön näkyvä aktivismi että myös Kalevan nettipaneelin tutkimus kertovat karua kieltään; Oulussa jopa viidesosa tai enemmänkin kannatuksesta saattaa luiskahtaa Vapaalle Vasemmistolle (tsemppiä vaan heille!).

Nämä valintapäätökset tehtiin mahdollisimman nopeasti ja hyvissä ajoin, että ne unohtuisivat ennen vaaleja ja koska oli perusteltu pelko, että vaalien jälkeen ne eivät enää PS:n nousun takia olisi olleet mahdollisia. Näin Persun pelko oli herrain alku, sano.

Käytäväpuheissa on jo lupailtu Perussuomalaisille omaa "johtovirkaa" kaupunginhallinnossa kuntavaalien jälkeen. Toivon ja ajan sitä, ettei meidän ryhmämme sellaisen takia myy sieluaan, sillä tuleva valtuusto joutuu leikkaamaan, paljon.

Mutta mitä Arhinmäkeen ja Espanjan pankkitukeen tulee, niin asia on historiallisessa kontekstissa Vasemmistolle hyvin kiusallinen; fasistidiktaattori Fransisco Franco varmaan hytkyisi haudassaan naurusta niin että kirkkomaa pöllyäisi jos kuulisi että Suomen vasemmisto kannattaa pankkitukea Espanjan pankeille ja näiden suurpankkien omistajille, jotka olivat falangistien ja Francon vankimpia tukjoita(!). Näin suomalainen vasemmisto tanssii Guernican haudoilla.

SDP pelaa taas kaksilla rattailla, kuten viime vaalienkin alla. Demarit pelastivat itsensä eduskuntavaaleissa lyöttäytymällä ennen vaaleja tiiviisti Perussuomalaisten vanaveteen. Vaalien jälkeen sitten otettiin etäisyyttä ja käänneltiin takkeja. Sama meno jatkuu nyt kun Heinäluoma lähti varoittelemaan "vakavista ajoista taloudessa". Fiksummat tajuavat myös, että SDP:n näennäinen sisäinen riitely (Heinäluoma - M G-R. - Urpilainen, jne.) on teatteria, kuten hallituksen feikkiriita hoitajaministäkin (jonka jaloissa medialta jäi lähes huomaamatta mm. läpi nuijittu ALV-korotus). SDP:n kannalta ratkaisevaa on se, miten eurokriisi etenee. Jos Espanja tulee syliin lokakuussa ennen vaalipäiviä, niin Hell is loose, sillä silloin paine SDP:tä kohtaan kasvaisi niin suureksi, että ihan oikeitakin linjamuutoksia saatettaisiin vaatia.

Eurokriisihän on - toisin kuin hallitus koittaa väittää - olennaisesti kuntavaaleihin liittyvä asia. Hallituksen valitseman eurolinjan ja kriisin väärän hoitamisen takia ensi vuoden budjetissa kuntien valtionosuuksia joudutaan leikkaamaan yli 700 miljoonaa, jotta rahaa riittäisi Espanjan ja muiden pankkien tukemiseen (ja turha tulla väittämään, ettei PS olisi esittänyt vaihtoehtoja!).

Tiivistetysti tilanne on seuraava:

Suomen ainoa toivo on radikaali EU-politiikan suunnan muutos, ja se onnistuu vain, jos hallitus kaatuu. Ainoa keino kaataa hallitus on saada äänestäjät antamaan rökäletappio demareille ja ei-selkärankaiselle Vasemmistolle (eikä Kokoomustakaan kannata luonnollisesti tukea). Jos näin käy, niin silloin - kuntavaalien jälkeen - kun Kokoomus tuo pöytään viime kevään budjettiriihessä kuntavaalien ajaksi maton alle lakaistut suuret lisäleikkaukset - löytyy sekä Vasemmistoliitolta että SDP:ltä poliittinen itsesuojeluvaisto, ja hallitus hajoaa.

Jos siis haluat pelastaa Suomen, on kaadettava hallitus. Ja se onnistuu vain sillä, ettet äänestä Kokoomusta, SDP:tä tai Arhinmäen linjalle sitoutunutta Vasemmistoa.

Näillä mennään,

t: V-P. Kortelainen, "Muutosjohtaja", kuntavaaliehdokas, PS

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Vasemmiston alamäen syy on globalisaatio ja ideologinen sokeus

Yleisesti niin Suomessa kuin Euroopassa olisi sekä työväenliikkeen että yleisesti vasemmiston syytä tunnustaa, mistä todellisuudessa johtuu vasemmiston yleinen alamäki.

Kansallisvaltioiden heikkeneminen, kansallisten rajojen merkityksen väheneminen, kansantalouksien keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen ja kansallisen päätäntävallan kaventuminen - eli suomeksi globalisaatiolle antautuminen - on se syy, jonka takia teollisuusmaiden työtätekevät joutuvat tinkimään työpaikoistaan ja kaikista saavutetuista eduistaan kehitysmaiden köyhien hyväksi, ta itseasiassa eliitin hyväksi, sillä ei kiinalaisten palkat koskaan nouse samalle tasolle kuin mitä ne lännessä nyt ovat.

Syy vasemmiston alamäkeen ei siis ole oikeistopopulismi tai "fasismin nousu", vaan osaltaan juuri sen kehityksen toteutuminen, josta Marx unelmoi: Kansainvälisyys - Interantionalismi - Ihmiskunnan veljeys!

Hyvinvointivaltio ja vahva työväenliike ovat viimeisten sadan vuoden ajan tarvinneet turvakseen juuri kansallisvaltion, keskitetyn vahvan valtiovallan sekä kansalliset tulli- ja talousrajat. Näiden suojissa on voitu rakentaa teollisia yhteiskuntia, joiden sisällä työväki on voinut saavuttaa itselleen ns. luokkaetuja.

Globalisaation myötä nämä edellytykset katoavat, ja työväenliike, ammattiliitot, sekä poliitisesti vasemmalla olevat puolueet menettävät valtaansa. Suurpääomien jylläämässä globaalissa taloudessa ei ole ylikansallista työväen internationaalia, eikä sellaiselle ole pääomaa tai voimaa toimiakaan. Globaalin talouden pelikenttää pyörittää pääoman valta, ja sitä ei duunareilla ole.

Sen sijaan että vasemmisto olisi alkanut puolustamaan omien etujensa turvaajia ja edellytyksiä - kansallisvaltiota ja kansallisia rajoja - ollaan yleisesti hurahdettu ns. punavihreyteen, johon kansainvälisyys, kansallisvaltiovastaisuus ja antikansallisuus kuuluvat vahvana elementtinä.

Sen sijaan että oltaisiin mietitty, miten rajoittaa tai ainakin hidastaa globalisaatiota - maailman yhdentymistä ja sitä seuraavaa suurpääoman ylivaltaa - ollaankin kamppailtu sen eteen, että miten tehokkaimmin kustaisiin omaan nilkkaan. Vasemmistossa on pikemminkin pyritty heikentämään kansallisvaltioiden valtaa ja kansallisia kultturieroja, joiden varaan kuitenkin eri maissa on voitu rakentaa sen ryhmähenki ja kollektiivinen me-tietoisuus, ja koko sen kansanyhteisöllisyys eli kansansolidaarisuus, jonka muodostamassa suojakuplassa viime kädessä koko hyvinvointivaltio sekä työväenliikkeen poliittinen valta on pyörinyt.

Olen jo pidempään miettinyt sitä, kuinka kauan kestää, ennenkuin poliittinen vasemmisto, joksi määrittelen perinteisen työväenliikkeen ja sitä lähellä olevat tahot, suostuvat niin sanotusti ottamaan pään tarvittavassa määrin pois ideologisesta pensaasta ja myöntämään, että marxilaisuuteen kuuluva internationalismi ja kansallisvaltiovastaisuus - unelma rajattomasta maailmasta - vain vauhdittaa globalisaatiota ja pääomien vallan kasvua, ja on siten yksi perussyy kehitykselle, jossa työväenliikke sekä vasemmiston poliittinen vaikutusvalta hiljalleen rapautuu.

Jos halutaan pelastaa edes osa työväenliikkeen saavutetuista eduista ja hyvinvointivaltiosta, olisi työväenliikkeen sekä poliittisen vasemmiston yleisesti aika hylätä globalisaation ja kansainvälisen suurpääoman etujen ajaminen eli internationalismi sekä kansallisten, taloudellisten ja kulttuuristensuojarajojen hajottaminen. Sen sijaan olisi aika alkaa paikkailemaan oman talon seiniä eli puolustamaan kansallisvaltioiden ja kansallisten työväestöjen etua.

Myös EU nykyisellään liittovaltiona - eli Lissabonin sopimuksen hyväksyminen ja siihen liittyvät asiat - olisi syytä varsinkin demarileirissä tunnustaa isoksi virheeksi, oikein kardinaalimunaukseksi, sillä EU on direktiiveillään tuonut laillisen alipalkkauksen ja markkinamekanismien ylivallan kaikkialle; myös hyvinvointi- ja kuntasektoreille, ja vienyt valtiolta sekä kansalliselta tasolta pois vallan, jolla epäkohtiin voitaisiin puuttua.

Siirtämällä valtaa Suomen eduskunnalta EU:lle on siirretty myös valta Suomen kansalta ja osaltaan myös suomalaiselta duunarilta ylikansallisille pättäjille ja globaalille suurpääomalle. Samalla työpaikat ovat karanneet vierastyövoimalle, ja harmaa talous on tulossa talouden valtavirraksi.

Niin kauan kuin nykyinen meno jatkuu, on esim. demarien ja vasemmiston yleisesti turha itkeä ja ihmetellä kannattajien pakoa Euroopassa oikeistopopulistien tai Suomessa Perussuomalaisten leiriin. Suomessa PS Suomalaisena työväenpuolueena kun ajaa juuri työväestön hyvinvointijärjestelmän perustan - suomalaisen työn, suomalaisen perusteollisuuden, kansallisvaltion, kansallisten rajojen ja kansallisen yhtenäiskulttuurin - etujen turvaamista.


Ja toisin kuin vasemmistossa kuvitellaan, käsillä oleva finanssikriisi ei ole kansainvälisen kapitalismin tien pää, vaan ainoastaan taitekohta, jolla kansainvälinen suurpääoma saa vieläkin suuremman vallan maailmasta. Ratkaisuksi kriisiin nimittäin tarjotaan yhä suurempaa pääomaa palvelevan ylikansallista päätöksenteon ja vallan keskittämistä eli suomeksi globalisaation kiihdyttämistä. Edessä on uusia EU:n kaltaisia talous- ja valuuttaunioneja, joiden myötä rahavalta on saamassa totaalisen yliotteen. Tämä on eliitin päämäärä.

PS - Työväenpuolue ilman sosialismia

P.S. Eliitin vallan tuntien on mielenkiintoista, että aina kun joku puhuu työväen etujen ja kansallisvaltion etujen yhteydestä, jostain lehahtaa esiin se kuuluisa fasismi-kortti...

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Vasemmiston on sanouduttava irti marxilaisesta ihmisvihasta

Kirjoitin viime talvena valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin ajamasta perinteisestä laintulkinnasta poikkeavasta laveasta tavasta tulkita rikoslain pykälää "Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan". Sen mukaanhan pelkkä sanallinen loukkaamisen tai haukkumisen katsotaan nykyisin täyttävän rikoksen tunnusmerkit, jos loukkaus kohdistuu väestöryhmään, joka on vähemmistönä.

Liittyen viime perjantaina kommentoimaani tapaukseen äärivasemmiston harjoittamasta terrorista, aloin pohtia tarkemmin äärivasemmistolaisten fasistien edustamaa ideologiaa edellä mainittua rikoslain pykälään vasten. Kuten jokin aika sitten kirjoitin, osaa vasemmistosta vaivaa paha puusilmäisyys, ja kyvyttömyys nähdä oman ideologian ytimessä olevaa mustaa aukkoa; marxilaisen ideologian kaksijakoisuutta ja luokkavihaa:

"...edustaa tyypillistä marxilaista kaksijakoisuutta: Jollei fasisteja ole, heidät on kaivettava/keksittävä vaikka kiven alta, muuten menee omalta maailmankuvalta pohja. Tässä mielessä koko marxilainen maailmankuva perustuu vastakkainasettelulle ja vihalle; ellei ole porvareita tai fasisteja, oma olemassaolo alkaa tuntua tarkoituksettomalta ja tyhjältä, viha kaipaa kohdetta."

Marxismin teoria perustuu yhteiskuntaluokkien vastakkainasetteluun sekä niiden väliseen konfliktiin. Äärivasemmison kohdalla on paikallaan puhua avoimesta luokkavihasta. Yhteiskuntaluokka, kuten tässä tapauksessa vihan kohde, eli porvarit, ovat väestöryhmä, vieläpä vähemmistössä oleva väestöryhmä. Rikoslain pykälän "Kiihotus kansanryhmää vastaan" mukaan laittomaksi kiihotukseksi kansanryhmää vastaan katsotaan etnistä, rodullista tai uskonnolista ryhmää kohtaan kohistuvan vihannostatuksen ohella myös "jotain niihin rinnastettavaa kansanryhmää" vastaan suunnattu kiihotus.

Yhteiskuntaluokka on väestöryhmä, ja mielestäni tulkittavissa lakipykälän tarkoittamaksi kansanryhmäksi. Tällöin kaikki kiihotus rikasta väestönosaa tai porvareita vastaan on näin ollen "rasismia" sanan nykyisessä, yleisessä merkityksessä. Näin ainakin, jos noudatamme valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin ajamaa pykälän laveaa tulkintaa.

Näin ollen äärivasemmiston yhteiskuntaluokkien vastakkainasettelulle ja luokkavihalle perustuva ideologia ja sen levittäminen, täyttäisi nykyisin vallitsevan lain tulkinnan mukaan ns. "rasismin" ja rikoslain kansanryhmää vastaan tapahtuvan kiihottamisen tunnusmerkit. Äärivasemmistolaiset ovat siis ihmisvihaa lietsovia "rasisteja fasisteja".

"Äärivasemmistolais-rasistinen" Ideologia huipentuikin Stalinistisessa Neuvostoliitossa, jossa porvarit hävitettiin olemasta sekä luokkana että yksilöinä, yksi porvari kerrallaan. Vielä nykyäänkin, yli 40 miljoonaa murhattua myöhemmin, äärivasemmiston on näköjään vaikea tunnustaa, että he eivät pohjimmiltaan todellisuudessa eroa natseista kirveelläkään.

Siksi vaadinkin, Martin Kinnusen tapaukseen nojaten (yhtä pätevällä logiikalla kuin suomalainen mediakin, ks. aiemmin kirjoittamani juttu) suomalaista vasemmistoa sanoutumaan julkisesti irti edellä kuvatusta ihmisvihasta ja marxilaisesta ideologiasta, tai muussa tapauksessa he ovat rasisteja ja kannattavat ihmisvihaa.


P.S.

Aikoinaan ranskalainen vasemmisto kannatti Hitleriä, kun tämä lupasi radiopuheissaan kuolemaa epäkelvoille, hyödyttömille ihmisille kun maailma siirtyisi Uuteen Aikaan ja Uuteen Järjestykseen.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Äärivasemmiston aktivistit terrorisoivat Ruotsia - Ruotsindemokraattien lehdistösihteeri ja hänen tyttöystävänsä pahoinpideltiin

Vasemmistoanarkistit pahoinpitelivät Ruotsindemokraattien lehdistösihteerin Martin Kinnusen ja tämän tyttöystävän maanantaina. Kinnunen aikoo nyt jättää politiikan oman ja perheensä turvallisuuden takia.

"Sverigedemokraternas press­ekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom.

– Jag måste erkänna att jag inte vill återvända igen, sa Kinnunen under gårdagens rättsförhandling.

Sverigedemokraternas pres­sekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom."


Tietääkö kukaan yhtäkään tapausta, jossa vasemmistolainen poliitikko olisi Ruotsissa hakattu porukalla mielipiteidensä takia ja joutunut jättämään politiikan turvallisuutensa tähden?

Vaikuttaa siltä, että vasemmistoradikaalit ovat Ruotsissa yhteiskunnalle paljon vaarallisempaa porukkaa kuin mikään äärioikeisto. Kun Neuvostoliitto romahti, ei olisi ikinä uskonut, että äärivasemmiston perustaktiikka eli poliittinen väkivalta alkaisi uudestaan.

Sanoutuvatkohan Vasemmistoliiton pj. Paavo Arhinmäki tai vaikka Minna Sirnö julkisesti irti tämänkaltaisesta toiminnasta? Veikkaanpa, että jos jotkun SD:n naisjäsenet olisivat piesseet jonkun vasemmistolaisen poliitikon niin takuulla Halla-aho olisi taas Suomen lehdistössä ja vasemmiston nettikirjoittelussa vauhkoamisen kohteena, ja Perussuomalaisten Timo Soinilta vaadittaisiin kovaan ääneen 'jotain', vaikka kaikki olisi tapahtunut ruotsissa.

Syytettyinä tapauksesta olivat:

" 1. Hanna Susan Brown, född 1987-12-22, från Ucklum. 2. Nathalie Nikadon, född 1983-10-11, från Göteborg 3. Rebecka Roos, född 1989-06-25, från Stockholm"

Röd Malmö ei uskalla juhlia, mutta kiemurtelee:

"Kinnunen hävdar att det i alla fall delvis handlade om ett politiskt motiverat angrepp på honom och flickvännen. Hur det är med den saken får utredningen svara på för personligen är jag inte helt säker på det Kinnunen en annan gång hävdat att hans flickvän angripits av politiska skäl."

Toinen blogisti on kaivellut taustoja:

"I samband med rättegången mot de tre flickor som angripit Kinnunen och hans flickvän i går på Södertörns tingsrätt så uppträdde mamman till den huvudåtalade extremt olämpligt. Den huvudåtalade heter Rebecka Roos, hennes mamma heter Cecilia Roos och är ” Professor i dansinterpretation”, vad nu det är. Rebeckas mamma jobbar som professor på Danshögskolan och har även uppdrag från SIDA. Jag var inte själv närvarande vid rättegången då jag var tvungen att uträtta ärenden på en ort 11 mil från huvudstaden men bekanta till mig vittnar om att Cecilia Roos skrattade under i princip hela rättegången, samma rättegång där hennes dotter står anklagad för att ha slagit ned en kvinna samt sparkat henne när hon låg ned. Dessutom så gick Cecilia Roos, enligt samma vittnen, upp på åhörarläkaren och hälsade vänligt på medlemmarna i ”Revolutionär front” som satt där.""

<- Tässä epäilty Rebecca Roos. Toivottavasti syyllisille saadaan tuomio ankarimman mukaan. Kyseesä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Kinnunen ja tämän tyttöystävä ovat joutuneet ennenkin päällekarkausten kohteeksi, tappouhkaukset ovat olleet arkipäivää, ja heidän asuntonsa liepeillä on päivystänyt iltaisin useaan otteeseen naamioitunutta porukkaa. Etenkin Kinnusen tyttöystävä on joutunut vainon kohteeksi, ja Kinnusen mukaan tämä, sekä se, että viranomaiset tuntuvat levittelevän vain käsiään, on syynä siihen, ettei hän enää uskalla jatkaa politiikassa.

"Paret har tidigare attackerats, i dag har han skyddade personuppgifter.
– Jag har trappat ned mitt offentliga engagemang eftersom jag vill minska hotbilden mot mig och min familj."

Kaikkein huolestuttavin piirre tapauksessa on se, että jos nämä "aktivistit" (eli terroristit) näyttävät saavan jo peloteltua todistajatkin, eikä poliisi ei ole asiassa aktiivinen, niin ruotsalainen oikeusvaltio on pian mennyttä, ja nämä vasemmistofasistit ja terroristit saavat päättää mitä maassa saa sanoa ja tehdä.

Lehdistön ja median harjoittamasta leimaamisesta huolimatta Ruotsindemokraatit on hyvin maltillinen puolue, jolla ei ole mitään tekemistä minkään äärioikeiston kanssa. Se ei ole edes kunnolla kansallismielinen, vaan ns. peruspatrioottinen, samassa mielessä kuin esim. Suomen Keskusta. Muilta poliittisilta linjauksiltaan se vastaa hyvin pitkälti Ruotsiin Sosiaalidemokraattista puoluetta, eli edustaa konservatiivista vasemmistoa. Kaikesta huolimatta se on median toimesta leimattu äärioikeistolaiseksi maahanmuuttopoliittisten linjaustensa vuoksi.

Mitä pahoinpitelyyn ja äärivasemmistoon, kuten esimerkiksi AFA:an eli ns. "Anti"-Fascist Actioniin ja muihin vastaaviin väkivaltaisiin rähinöitsijöihin tulee, niin pidän heitä vain poliittisina rikollisina. He eivät eroa natsien SA:sta mitenkään; samanlaisia väkivaltaisia, sivistymättömiä riehujia. Vain univormu on erilainen tyyliin "vaatteet on mun aatteet". Heillä on jopa samat toimintamenetelmätkin: painostus, uhkailu, vaientaminen ja väkivalta.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Vihan voimalla valtaan - Äärivasemmiston vihantäytteinen maailmankuva?

Vasemmiston EU-vaaliehdokas Minna Sirnö ampuu itseään jalkaan blogissaan:


"Vihan voimalla valtaan?
3.6.2009 9:00

Mikä se on se sellainen lähimmäinen, joka hädän hetkellä tekee kanssakärsijästään syntipukin? Joka opettaa lapsensakin vihaamaan muita ihmisiä? Joka haluaa rakentaa yhteiskuntaa vihan, uhan ja väkivallan varaan?

Tällaisia lähimmäisiä elää keskuudessamme. Vaiettu totuus nimittäin on, että rasismi, fasismi ja uusnatsismi nostavat rajusti päätään. Äärioikeistolainen, rasistinen liike on verkottunut kansainvälisesti. Eikä tuo liike toimi vain siellä jossakin, vaan täällä, Suomessa, keskuudessamme.
"

Tähän on jo pakko reagoida, sillä tilanne on päin vastoin. Laman ja työttömyyden lietsomat ääriliikkeet ovat jo toiminnassa Euroopassa. Pääosin ne koostuvat äärivasemmistoa edustavista huligaaneista, jotka eivät koskisi rehelliseen työhön mellakkapampullakaan, mutta työttömyys oikeuttaa riehumaan. Nämä liikkeet ovat jo kansainvälisiä, radikaaleja ja vaarallisia.

Vain äärivasemmalta puhaltavan kalvakan viiman aivopesemät ihmiset eivät tajua sitä faktaa, että maahanmuuttokritiikki ei ole rasismia. Kyse ei ole tulijoiden ihonväristä, vaan siitä, millaisia arvoja he tuovat mukanaan, ja miten he integroituvat uuteen kotimaahansa, jos haluavat integroitua. Me emme esimerkiksi tarvitse Suomeen lisää naisten alistamista, väkivaltaa ja ihmisvihaa, joita radikaali islam edustaa. Islamisaation vastustamisessa ei siis ole kyse mistään fasismista, vaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hengen ja humanismin puolustamisesta, siitä että nimenomaan asetetaan tulijat ihmisinä samalle, tasa-arvoiselle, viivalle muiden kanssa, ilman että "positiivisen" syrjinnän nimissä harjoitetaan rasismia, jonka suoman eriarvoisen aseman turvin tulijat voivat Suomessa jatkaa kotimaissaan harjoitettuja keskiaikaisia brutaaliuksia ja ihmisoikeuksien sortoa.

Sirnö tekeekin joko psykologisen torjunnan tai paniikinomaisen poliittisen hätävarjeluvedon ulkoistamalla omaa maailmankuvaansa väkivallan voimalla ajavien liikkeiden (sekä todennäköisesti myös niiden Kylmän Sodan aikaisten poliittisten liittolaisten kuten islamististen terroristijärjestöjen tai ns. "vapaustaistelijoiden") viat ja negatiiviset ominaisuudet Suomen maahanmuuttokriittiseen kansanliikkeeseen. Samalla nämä entiset liittolaiset taustakulttuureineen ja totalitaristisine uskontoineen saavat päälleen sädekehän ja viattoman uhrin viitan. Sirnön tulilinjalle joutuu erityisesti Kokoomuksen EU-ehdokas Kai"fasisti"Pöntinen:

"Itse hätkähdin taannoin Helsingin Sanomien etusivulla olevaa kokoomusehdokkaan isoa mainosta, joka tihkui muukalaisvihaa. Tähänkö on tultu?"

Sirnön katsantokanta edustaa tyypillistä vasemman laidan puusilmäisyyttä: Fasismia, rasismia ja muukalaisvihaa edustavat kaikki mielipiteet ja näkemykset jotka eivät kannata absoluuttisen vapaata liikkuvuutta yli kaikkien rajojen, ja jotka eivät suhtaudu yltiöpositiivisesti kaikkeen, mikä edustaa eksoottisia etnisyyksiä, kulttuureita ja kansallisuuksia. Eli kaikki, jotka eivät kannata kapeakatseisesti määritettyä monikulturismia (sisältäen rasistisen, ns. "positiivisen" syrjinnän sekä sen, että tulijat nähdään ensi sijassa omien viiteryhmiensä ominaisuuksien lävitse sen sijaan että heitä kohdattaisiin yksilöinä), ovat fasisteja ja rasisteja, joita tulee vastustaa viimeiseen asti.

Minna Sirnön kaltaisten uusmarxistien ajattelu edustaakin tyypillistä marxilaista kaksijakoisuutta: Jollei fasisteja ole, heidät on kaivettava/keksittävä vaikka kiven alta, muuten menee omalta maailmankuvalta pohja. Tässä mielessä koko marxilainen maailmankuva perustuu vastakkainasettelulle ja vihalle; ellei ole porvareita tai fasisteja, oma olemassaolo alkaa tuntua tarkoituksettomalta ja tyhjältä, viha kaipaa kohdetta.

Sirnö onkin ihan töpinöissään, sillä hän on vihdoin viimein löytänyt syyn omalle poliittiselle olemassaololleen, kohteen omalla padotulle, torjutulle vihalleen.


--------------------------

P.S. Samanlaista "äärioikeistolaiseksi" leimaamista löytyy myös YLE:n uutisoinnista koskien keskusta-liberaalin, demokratiaa, vähemmistöjen oikeuksia ja yksilönvapauksia korostavan Hollantilaisen Vapaus-puolueen tulevaa vaalivoittoa.

"Hollantilaisäänestäjät antoivat ovensuukyselyjen mukaan 16,9 prosenttia äänistään äärioikeistolaiselle, islaminvastaiselle vapauspuolueelle."

maanantai 19. tammikuuta 2009

Perussuomalaisten kannatus nousi 8,3 prosenttiin ohi Vasemmistoliiton

Perussuomalaiset jatkavat nousua, Kepulla taas ei mene niin hyvin: [Linkki]

"Keskustan kannatus kutistunut alle 20 prosenttiin

Keskustan kannatus näyttää pudonneen jo alle 20 prosenttiin. Ylen uutisten Taloustutkimuksella teettämän kannatusarvion mukaan keskustaa kannattaa nyt 19,2 prosenttia suomalaisista.

Kyselyn mukaan selkeänä ykkösenä kannatuslukemissa on kokoomus 25,1 prosentin kannatuksella. SDP:tä ilmoitti kannattavansa tasan 20 prosenttia vastaajista.

Vihreiden kannatus oli kyselyssä 10 prosenttia. Perussuomalaiset kiilasi 8,3 prosentin kannatuksellaan ohi vasemmistoliiton, jota ilmoitti kannattavansa 7,6 prosenttia vastaajista. RKP:ta kannatti 4,4 prosenttia. Kristillisdemokraattien kannatusosuus oli tasan neljä prosenttia.

Perussuomalaisten kannatus siis jatkaa nousuaan. Suhteellisesti sen kannatus kohosi eniten. Edellisessä vastaavassa mittauksessa se oli 7,1 prosenttia. "

Niin, minä odotin tuon tapahtuvan vasta ensi vaaleissa, mutta kehitys näyttää menevän kovempaa kuin uskalsin toivoakaan.

maanantai 15. joulukuuta 2008

The Soviet Story -Elokuva joka avaa silmiä

Mielenkiintoinen elokuvanäytös: Linkki

"Latvialainen elokuva rinnastaa Hitlerin ja Stalinin.

Kohuelokuvaksi jo nostettu The Soviet Story näytetään tänä iltana yhden kerran Helsingissä osana latvialaisen elokuvan tapahtumaa.

The Soviet Story kulkee Vankileirien saariston ja Kommunismin mustan kirjan jäljillä, mutta vie päätelmät neuvostoajan ihmisoikeusrikoksista nykypäivään.

Se väittää SS- ja NKVD-upseerien tehneen yhteistyötä joukkotuhonnassa ja rinnastaa Neuvostoliiton ja myös nyky-Venäjän poliittisen hurmahengen natsi-Saksan syntyvuosiin.

Elokuvan mukaan jo Karl Marxin rotupuheista periytyvä kansallismielisyys on nousussa Venäjällä, samoin muukalaisviha, viharikokset ja rasistiset murhat.

Tästä kehkeytyi tietenkin kohu Moskovassa, jossa sotavoitto natseista on pyhä.

Tv-kameroiden seuratessa väkijoukko poltti hiljattain mielenosoituksessa nuken, joka esitti elokuvan ohjaajaa, latvialaista Edvins Šnorea.

Elokuva väitellään netissä laajasti. Keskustelijat ovat ilmeisesti pääosin venäläisiä ja baltteja, sävy on epäluuloinen ja muistuttaa Viron patsaskiistaa. [...]

Dokumentissa esitellään laajalti tunnettuja hirmutöitä (Ukrainan nälkäkuolemat, Katyn ja väestön pakkosiirrot)."

Niinpä niin. Moni suomalainen ei edelleenkään ole kuullut sitä, että kommunismin uhrien lukumäärä maailmanlaajuisesti on yli 115 miljoonaa, joista pelkästään entisessä Neuvostoliitossa yli 40 miljoonaa (tai ei halua kuulla siitä). Neuvosto-terrori on suomalaiselle medialle sokea piste, josta ei haluta puhua, sillä maamme nykyinen vallassa oleva poliitikkosukupolvi ei ole halukas tekemään selkoa ja tiliä henkilökohtaisista YYA-ajan itäsuhteistaan, kotiryssäjärjestelmästä, ja yhteistyöstään KGB:n tai Stasin kanssa.

Suomalainen vasemmisto haluaa edelleen tuntea lämpimän nostalgisia tuulahduksia "vanhoilta hyviltä YYA-ajoilta", eikä halua kuulla puhuttavan kommunismin uhreista; Stalinin terrorista (yli 20 miljoonaa murhattua), Ukrainan kansanmurhasta (yli 7 miljoonaa murhattua) tai Maon aikaisen Kiinan vainoista, joissa arvellaan yli 60 miljoonan ihmisen menettäneen henkensä tämän verenpunaisen uskonnon brutaalien inkvisiittorien käsissä.

Äärivasemmistolle, jopa osalle nuorempaakin sukupolvea, Toinen Maailmansota oli "Ihmisyyden loistava voitto fasisteista", Pyhä Sota, jossa marxilaisen dikotomian mukaan haluttiin (ja halutaan yhä) nähdä vastakkain absoluuttinen hyvä ja paha. Tällaiset henkisesti viime sodan loppuasetelman juoksuhautoihin ja bunkkereihin linnoittautuneet vanhat stalinistit ja neokomukat haluavat fiilistellä Che- tai Mao-paitoineen, sirppi ja vasara-logoineen, punalippuineen, sekä kultaisine muistoineen ja vinoutuneine historiantulkintoineen, eivätkä tajua sitä, ettei moinen "nostalgia" eroa yhtään uusnatsien vastaavasta pelleilystä natsilippujen, svastika-tunnusten ja univormujen kanssa.

He eivät halua kuulla puhuttavan Marxin porvariston varalle suunnittelemasta holokaustista, tai siitä että Lenin oli aivoihin edennyttä kuppaa sairastava elosteleva hullu, jonka kyseinen tauti vei lopulta kuolemaan raivokohtausten ja aivorappeuman myötä, tai sitä, että Stalin oli omatunnoton paranoidinen sosiopaatti ja hullu murhaaja, jonka "vallan ytimessä" oleva lähipiiri koostui sadisteista, psykopaateista, pedofiileista ja rikollista tavalla, joka jättää jopa natsieliitin varjoonsa.

Jos mahdollista, vielä haluttomampia ollaan hyväksymään sitä tosiasiaa, että entisen Neuvostoliiton vankileirijärjestelmä oli paremmin organisoitu, tehokkaampi ja brutaalimpi lahtauskoneisto kuin natsien kuolemanleirit, sekä toiminnallisesti että uhrien lukumäärissä mitattuna. Siinä missä natsivaltaa kesti vain 12 vuotta, joista keskitysleirit olivat virallisen historian mukaan "täydessä toiminnassa" vain neljä vuotta, Neuvostoliiton kansanmurhajärjestelmä toimi täydellä höökällä aina vuoteen 1954 asti, ja vielä senkin jälkeen arvellaan yli 300 000 ihmisen kuolleen leireillä "vapaamielisempinä aikoina" Hrustsevin päivistä aina 80-luvun loppuun. On arveltu, että ilman Stalinia NL:n väestön määrä olisi ollut yli 400 miljoonaa.

Yksi paha ei oikeuta toista, mutta silti vasemmistolaisittain on Neuvosto-diktatuuria ja Stalinin terroria "puolusteltu" natsien terrorin rinnalla sillä, että siinä missä natseilla kohteena olivat tietyt rodulliset ja kansanryhmät, NL:ssä "kaikkia vainottiin ja tapettiin tasapuolisesti". Tämä ei pidä paikkaansa. Nimittäin muita kansallisuuksia kuin venäläisiä tapettiin suhteessa enemmän, joten Stalinin terrori oli enimmäkseen vähemmistöihin kohdistuvaa. Erityisen paljon kärsivät Ukrainalaiset, juutalaiset ja suomalais-ugrilaset kansat. Ukrainan väestöstä lähes viidennes murhattiin tietoisesti nälkään vuosien 1927-33 välisenä aikana takavarikoimalla vilja ja ruokatarvikkeet ihmisiltä. Monien suomalais-ugrilaisten kansojen, kuten mordvalaisten, marien ja udmurttien lukumäärä romahti (tilastoissakin) jopa lähes kolmanneksella Stalinin terrorin aikana. Itä-Karjalan karjalaisväestön lukumäärä väheni Stalinin terrorin aikana yli 300 000:sta muutamaan kymmeneen tuhanteen, sillä väki kuljetettiin Siperiaan ja suurin osa tapatettiin pakkotyöllä. Samoin kävi Inkeriläisille. Näin ollen on vaikea nähdä juurikaan laadullista eroa Neuvostojärjestelmän fasistisen totalitarismin ja vastaavan saksalaisen välillä.

Erityisesti kuitenkaan ei vasemmiston, eikä edes liberaalivasemmiston, keskuudessa haluta haluta kuulla myöskään sitä, että Stalin oli antisemiitti, ja suunnitteli kaikkien Neuvostoliiton yli 2,7 miljoonan juutalaisen järjestelmällistä holokaustia eli joukkomurhaa keväällä 1952. Siperiaan oli rakennettu vankileirit valmiiksi yli kahdelle miljoonalle Neuvostoliiton juutalaiselle. Koko Neuvostovaltakunnan joka ikinen juutalainen, jotka KGB oli listannut, oli kohteena. Kaikki oli valmiina; ihmiset oli tarkoitus kerätä kodeistaan ja työpaikoiltaan, jopa Kommunistisen puolueen johtopaikoilta KGB:n toimesta, ja kuljettaa kolmessa kuukaudessa näille leireille, ja tappaa nälkään yhden talven aikana. Mitään ruokahuoltoa ei nimittäin ollut tarkoituskaan järjestää. NL:n juutalaisväestön kannalta oli varsin onnekasta, että Stalin kuoli "sattumalta" vain vajaa pari viikkoa ennen kuin suunnitelma piti panna täytäntöön.

Suosittelen kaikille Kommunismin Mustan Kirjan lukemista ja The Soviet Story-elokuvan katsomista. Puutteistaan huolimatta ne ovat terveellistä opetusta, varsinkin suomalaisille, jotka eivät vieläkään ole halunneet tehdä irtiottoa YYA-ajasta. Ja siltä varalta, että joku vetää tästä kirjoituksestani herneet nenään, väännettäköön rautalangasta, että tämän kirjoituksen tarkoituksen EI ole puolustella natsien terroria kommunismin hirmutöiden varjolla.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Argumentointi maahanmuuttokritiikiä vastaan ontuu pahasti

(kirjoitus on laadittu nimimerkki FIN[VX]:n kirjoituksen pohjalta [Kiitos vaan FIN[VX]:lle koosteesta!] )


Maahanmuuttokritiikkiä vastaan on viime aikoina esitetty niin julkisuudessa kuin netissä monenlaisia argumentteja. On vaadittu tehokkaita perusteita, joilla "rasistien" väitteet voitaisiin ampua alas. Tässä esitellään joitain maahanmuuttokritiikkiä vastaan suunnattuja argumentteja, ja niiden vasta-argumentteja.


"Persujen ehdokkaat vääristelevät tilastoja."

-Tämä olisi ihan vakava ja aiheellinen syytös, jos se olisi todenperäinen. Yhtään esimerkkiä väitetyistä vääristelyistä ei kuitenkaan ole kyetty antamaan.

"Persujen maahanmuuttokriittiset ehdokkaat ja halla-aholaiset lukevat ja esittävät tilastoja siten, että se ajaa heidän agendaansa."

-Oho, miten kauheaa! Uutinen tyhmille: Niin tekevät kaikki muutkin mahdolliset tahot, jotka käyttävät tilastotietoja oman asiansa esille tuomisessa.

"Halla-aho harrastaa ammuntaa."

-Eli Halla-aho on asehullu? Argumentti ei puhu maahanmuutosta vaan, menee henkilöön, eli ohi maalin. Samalla myös unohdetaan mainita, että puoli miljoonaa muutakin suomalaista ammuskelee. Siinä missä enemmistö tästä joukosta harjoittaa sitä valvomattomissa olosuhteissa metsästyksen yhteydessä tai haja-asutusalueen sorakuopilla, Halla-aho käy pistoolinsa kanssa kiltisti ampumaradalla turvallisissa valvotuissa oloissa.

"Maahanmuuttajia on Suomessa vielä niin vähän, että on turha pitää asiasta minkäänlaista metakkaa."

-Ilmeisesti kansa ja äänestäjät ovat sitten väärässä, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuton ongelmia on vähätelty muuallakin vielä parikymmentä vuotta sitten, mutta mekkala on syntynyt viimeistään sitten kun tilanne on karannut käsistä kuten Länsi-Euroopassa. Maahanmuuttopolitiikka on pitkäaikainen projekti joka täytyy hoitaa alusta asti siten, että se toimii niin suomalaisten kuin maahanmuuttajien eduksi. Aiheesta ei hyssyttelijöiden mielestä kuitenkaan saisi puhua "koska meillä ei ole tarpeeksi maahanmuuttajia". Tässä argumentissa ei ole mitään tolkkua.

"Suurin osa raiskauksista ja muista rikoksista on vielä suomalaisten miesten tekemiä".

-Eli se ei siis ole muka mikään ongelma jos "kulttuurisesti rikastuneimmissa" kaupungeissa 10% vähemmistö tekee yli puolet tai enemmän tämän kaltaisista rikoksista? Rikosten absoluuttinen määrä ei ole mikään järkevä mittari. Tarvitaan vain ne Ritva Viljasen 200 000 maahamuuttajaa lisää, niin absoluuttisetkin luvut saadaan näyttämään sitä, mitä suvaitsevaiset kai haluavat?. Jos esim. tietyn maahanmuuttajaryhmän nuori jäsen syyllistyy ryöstöihin noin 100 kertaa useammin kuin suomalainen, meillä on ongelma, jonka näkemisestä suvaitsevaisiksi itseään nimittävät rasistit kieltätyvät sillä perusteella, että "suomalaiset kuitenkin tekevät absoluuttisesti enemmän rikoksia". Eikö tämä ole juuri sitä "tilastojen virheellistä tulkitaa"?.

"Maahanmuuttajat ja ulkomaalaiset ovat eri asia."

-Ajetaanko tässä takaa sitä, että muiden kuin suomalaisten tekemistä rikoksista suurin osa on sellaisten ulkomaalaisten tekemiä, jotka pistäytyvät käymäseltään tekemässä Suomessa 150 rikosta per nuppi, ja sitten takaisin kotimaihinsa? Jos tämä väite olisi totta, niin silloinhan rajat pitäisi todellakin sulkea?

"Halla-aho yllyttää väkivaltaan ja raiskauksiin."

-Samoin kuin Vihreät ja Osmo Soininvaara? Kaksinaismoralismia ja valehtelua poliittisten tarkoitusperien nimessä (Viittaan viimeaikaiseen keskusteluun Vihreä Lanka-lehteen ja Soininvaaran sanomisiin liittyen).

"Halla-aho on perussuomalainen, ja perussuomalaiset rasisteja elikkä perusnatseja."

Tervetuloa Keski-ajalle ja skolastisen päättelyn pariin! "Mikko Alatalo pitää banaaneista -> Mikko Alatalo on tamperelainen -> Kaikki tamperelaiset pitävät banaaneista" (Ja sitä paitsi Halla-aho ei ole Perussuomalainen, vaan oli listoilla sitoutumattomana ehdokkaana).

"Suomella ei ole omaa kulttuuria, eikä omia tapoja, joita kannattaa mitenkään puolustaa tai vaalia."

Tyyppiesimerkki monikulturistisesta rasismista. Jos joku persu sanoo samaa esim. Somaliasta tai somalikulttuurista, syytettäisiin kurkku suorana kiljuen rasistiksi.

"USA on hyökännyt Irakiin. Siellä on Abu Ghraib. Ja Guantanamo Bay Kuubassa. Sen takia me emme voi arvostella esim. Islamisteja."

-Eli me olemme amerikkalaisia ja vastuussa kidutuksesta? USA:n ihmisoikeusrikoksilla ei ole mitään tekemistä Suomen maahanmuuttopolitiikan kanssa.

"Timo Soini on vastuussa PS:n listoilla olleiden ihmisten netti- ja blogikirjoituksista (ja yksittäisten Perussuomalaiten facebook -groupeista) ja hänen pitäisi tuomita ne"

-Timo Soini ei ole eikä voi olla mitenkään vastuussa yksittäisten Perussuomalaiset -puolueen jäsenten (ja varsinkaan ei-jäsenten kuten Halla-aho) puheista, elleivät ne suoraan liity PS:n politiikkaan siten, että jäsen väittäisi niiden edustavan koko puolueen linjaa. Eihän Martti Korhonenkaan ole jokaisen punkkari-anarkistin "tappakaa heterot" -kirjoituksista vastuussa, vaikka nämä olisivat Vasemmistoliiton jäseniä.

"Halla-ahon blogissa masinoidaan puhelinterroriin, ja suunnitellaan SPAM & DESTROY hyökkäyksiä lehdistön sivuille."

-Tämä olisi teoriassa hyvin vakava syytös, jos se olisi totta, mutta kun ei ole. Siitä huolimatta jopa itseään vakavina medioina pitävät lehdet ovat syyllistyneet moiseen väitteeseen.

"Maahanmuuttokriittisyys on vaiennettava, jotta me emme päädy samaan tilanteeseen kuin Ruotsi, Norja tai Britit"

-Tä!? Ratkaisu "maahanmuutto-viritteisiin ongelmiin" on siis asiaa koskevan keskustelun hiljentäminen ja maahanmuuttokriittisten vaientaminen? Natsien propagandaministeri Göbbels taputtaisi ylpeänä tällaisen kommentin esittäjää olalle jos voisi ("Hyvä poika! Sinähän opit").

"Työvoima ikääntyy, tarvitsemme maahanmuuttajia."

-Työvoimapula on jo useaan otteeseen todettu paikkansapitämättömäksi myytiksi. Lisäksi kaikilla mittareilla mitattuna maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi kuin suomalaisten. Tilanteen jatkuessa kokonaistyöttömyys nousee maahanmuuton lisääntyessä, mikä entisestään huonontaa yhteiskunnan huoltosuhdetta.

"Tarvitsemme lisää huippuosaamista."

-Huippuosaajat eivät halua tulla Suomeen. Täällä on kylmää ja liian korkeat verot. Koulutetut, helposti työllistyvät potentiaaliset maahanmuuttajat hakeutuvat ensisijaisesti muualle. Ainoa tapa saada Suomeen huippuosaamista, on värvätä sitä työnantajien toimesta ulkomailta. Työnantajat osaavat rekrytoida itse ulkomailta ne työntekijät, jotka haluvat tänne tulla. Hallituksen ei tarvitse asiaan puuttua. Jos väkisin haemme tänne 200 000 maahanmuuttajaa maahanmuuttopoliittisin toimin, se tarkoittaa että tulijat ovat alikoulutettuja tai kouluttamattomia ihmisiä, jotka eivät tule työllistymään. Näille tulijoille onkin tärkeää vain päästä EU:n alueelle paremman sosiaaliturvan ja elintason piiriin (länsieuroopassa on keskimääräinen kuukausiansio toimeentulotuella on yli 20 kertaa korkeampi kuin keskimääräinen vuosipalkka Afrikassa).

"PS ja halla-aholaiset leimaavat kaikki maahanmuuttajat."

-Ei muuten leimata. Ainoastaan poliittisesti korrekti media estää meitä sanomasta suoraan kaikilla foorumeilla ja kaikissa medioissa, että maahanmuuttokriitikot vastustavat nimenomaan niiden ihmisryhmien maahantulon vapauttamista, jotka sopeutuvat ja työllistyvät kaikista huonoiten, tekevät eniten rikoksia, ja kärsivät huonoimmasta huoltosuhteesta. Ei ole maahanmuuttokriitikkojen syytä, ettei julkisesti saisi sanoa, mitkä ryhmät ovat kyseessä, ja mistä syystä he eivät halua sopeutua, vaikka ihmiset kyllä oikeasti tietävät oikeasti mistä puhutaan.

"PS ja maahanmuuttokriittiset vastustavat kaikkea maahanmuuttoa."

-Väärin. Perussuomalaiset toivottavat tervetulleeksi jokaisen ihmisen, joka tulee töihin, kunnoittaa lakeja ja maksaa veronsa. Ja näin riippumatta rodusta, uskonnosta tai kansallisuudesta. Asiasta on varmasti Perussuomalaisten jäsenkunnassa yksilötasolla monia erilaisia mielipiteitä, mutta puolueen linjan takana on suuri enemmistö jäsenistä ja äänestäjistä. Toivomme sellaista maahanmuuttoa, jolla on objektiivisesti mitattuna positiivisia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Eksoottinen kulttuurinen värinä ja sen posiitivinen vaikutus ovat täysin subjektiivisia, tunneperäisiä, vaikutuksia. Huoltosuhde, työllisyysaste ja verotulot, sekä rikollisuuden ja sosiaalisten ongelmien määrä ovat sen sijaan objektiivisempia, kansantaloudellisia ja sosiaalisia mittareita, joilla maahanmuuton vaikutuksia voi mitata.

"Suomalaiset ovat sisäsiittoisia."

Niinkö? Miten sitten selitetään se populaatiogeneettinen fakta, että tarvitaan vain 100 000 ihmisen populaatio, jotta voidaan välttää sisäsiittoisuus. Tuolloin riittää se, ettei hankita puolisoa pikkuserkkua lähempää. 300 000 ihmisen populaatiossa riittää jo se, ettei naida serkkua lähempää. Suomessa on yli 5 miljoonaa ihmistä. Kaikki muutkin kansat ovat yhtä "sisäsiittoisia" joten sisäsiittoisuuspuhe suomalaisiin liittyen on lähinnä rasistista leimaamista. Lisäksi perinnölliset taudit eivät häviä mihinkään maahanmuutolla, koska ne ovat perinnöllisiä. Joka kansalla on omat perinnölliset sairautensa. Maahanmuuttajat tuovat mukanaan omat perinnölliset sairautensa, joten maahanmuutto ainoastaan rikastaa väestössämme esiintyvien perinnöllisten sairauksien kirjoa. Ainoa tapa, jolla maahanmuutto voi poistaa suomalaisille tyypilliset perinnölliset sairaudet on se, jos kaikki suomalaiset tapetaan, ja väestö korvataan maahanmuuttajilla (Liittyyköhän vihreiden toive "perussuomalaisten tuhoamisesta" jotenkin tähän?).

"Islamisteista, jos sellaisia Suomeen päätyisi, ei tarvitse huolehtia, samoin kuin maahanmuttajien rikollisuudesta ei tarvitse huolehtia. Suomessa on poliisi ja oikeuslaitos jotka pitävät huolen siitä että kaikki kunnioittavat Suomen lakia, eivätkä tee rikoksia tai saarnaa vihapuheenomaisesti kuolemaa sikojen ja apinoiden jälkeläisille."

-Eihän poliisi estä edes suomalaisia tekemästä rikoksia? Esimerkkiä voi ottaa myös muista Länsi-Euroopan maista, joissa on globaalilla tasolla erinomainen sosiaaliturva, mutta joissa on silti hankala työllistyä esim. vuohipaimenen taidoilla ja ilman paikallisen kielen osaamista, ja siitä kuinka paljon poliisi ja oikeuslaitos ovat estäneet näiden syrjäytyneiden rikollisuutta näissä maissa.

"Suomalaiset ovat juntteja."

-Ja siksi emme saisi kritisoida maahanmuuttoa? Taas yksi skolastista logiikkaa edustava argumentti, ja lisäksi vielä "rasistinen" sellainen. Jos minä esittäisin mielipiteenäni yleistäen, että "kaikki somalit ovat rikollisia", nousisi varmasti iso haloo ja rasistiksi syyttely, mutta annas olla kun "rasismi" kohdistuu valtaväestöön, niin suvaitsevaiset ovat hipihiljaa...

"Suomalaiset työnantajat ovat rasistisia, eivätkä palkkaa maahanmuuttajia."

Ei pidä paikkaansa. Toki on myös ennakkoluuloisia työnantajia, mutta moni suomalainen työnantaja nimenomaan rekrytoi, tai pyrkii rekrytoimaan työntekijöitä ulkomailta tai maahanmuuttajien joukosta. Tosin sen ettei täällä kuitenkaan massiivisessa määrin palkata maahanmuuttajia, pitäisi kyllä olla argumentti sitä vastaan, että haalitaan lisää maahanmuuttajia (työttömyyskortistoon). Monille Vihreille se sitä onkin, mutta he nimenomaan tarkentavat, että he eivät halua jaotella tai seuloa maahanmuuttajia työperäisiin ja pakolaisiin, eli toisin sanoen he haluavat enemmän nimenomaan pakolaisia (jotka ovat kouluttamattomia, ja päätyvät työttömyyskortistoon ja syrjäytyvät?) Outo agenda, samoin kuin argumentti.

"Halla-aho ei uskalla tulla televisioon ja on sivari."

-Halla-aho on ollut televisiossa, kolmekin kertaa, tosin ei keskusteluohjelmissa, ja miten kummassa se, että hän on sivari, heikentäisi hänen maahanmuuttokriittistä argumentointiaan? Heikentääkö se jotenkin hänen perehtyneisyyttään maahanmuuttopolitiikkaan? Vai vähentääkö se hänen älyään?

"Keskustelu pyörii 'raiskausjupakan' ympärillä."

-Ja sekö on maahanmuuttokriittisten syytä? Lähinnä keskustelu pyörii asian ympärillä siksi, että Vihreät naiset, Vasemmistonaiset, Helsingin Sanomat, Iltalehdet ja Minna Sirniö sitä pyörittävät kyseisen jutun ympärillä. Halliksella on netissä yli 200 kirjoitusta, joista suuri osa ei käsittele raiskauksia ollenkaan. Raiskauskirjoitus oli vuonna 2006 Halla-ahon kirjoittama tahallinen provokaatio, joka onnistui (tosin yli kaksi vuotta myöhässä, johtuen vihreiden hitaasta sytytyksestä?). Provosoidut eivät käsittele asiaa yhtään järkevästi.

"PS ei ole esittänyt, eikä myöskään Halla-aho, miten asioita tehtäisiin paremmin, joten heillä ei ole oikeutta olla kriittisiä minkään suhteen."

-Kyllä on oikeus, ja kyllä on esittänyt. Halla-aho haluaisi keskeyttää maahanmuuton tietyistä maista. Perussuomalaisissa on taas esiintynyt mielipiteitä, että maahanmuuttoa tietyistä maista, tai yleisemmin islamilaisen kulttuurin piiristä, rajoitettaisiin ja/tai että tulijat seulottaisiin tarkemmin. Se tosin on totta, ettei Perussuomalaisilla ole mitään massiivista ohjelmaesitystä maahanmuuton negatiivisten vaikutusten vähentämisesta, mutta voivatko maahanmuuttokritiikkiä vastustavat tahot esitellä myöskään näitä negatiivisia vaikutuksia vähetäviä vastaavia käytännön toimenpiteitä tai ohjelmaa? Jos näin ei ole vaan vastauksena on vain hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti "Iik-paha-rasisti-ole-hiljaa!" -rääkäisyjä, niin on vähintäänkin kaksinaismoralistista sanoa, ettei maahanmuuttopolitiikkaa saisi kritisoida. Jos monikulturisteilla ei ole mitään muuta suunnitelmaa kuin Ritva Viljasen esitys 200 000 uuden maahanmuuttajan ottamisesta 15-vuodessa, on todellakin syytä ottaa maahanmuuton negatiiviset lieveilmiöt kriittiseen käsittelyyn.

"Halla-aho on epäkypsä, lapsellinen, vihaa maahanmuuttajia, naisia, homoja", jne.

-Napakkaa vasta-argumentointia á la ad hominem. Ei vahvalta näytä pojat. Sangen tunnepäräistä ja leimaavaa argumentointia kyllä löytyy, muttei yhden ainoata suunnitelmaa työllisyyden ja huoltosuhteen parantamiseksi ja toivottavien tai ei-toivottavien maahanmuuttajien hyväksyntä- tai valintaprosessin kehittämiseksi.

Suunnitelmia toki on, mutta suuri osa kansasta ei kuitenkaan niitä näe, ja katsoo pahasti kalliita monikulttuurisuusprojekteja, joista ei ole tähän mennessä ollut juurikaan näkyvää hyötyä. Se on syy, joka saa ihmiset "äänestämään väärin", kuten eräs poliitikko jokin aika sitten sanoi.

Lopuksi taas lainaus J. Keroselta: (lihavoinnit minun)

"..on yksinkertaisesti pöljää selitellä 'avoimesti muukalaisvihamielisistä ehdokkaista', koska yhtäkään sellaista ei ole vielä tullut julkisuuteen huolimatta vihervasemmiston harjoittamasta urakalla tonkimisesta.

Ainoat avoimen muukalaisvihamieliset lausunnot, joita perussuomalaisten ehdokkaat ovat antaneet, löytyvät vihervasemmiston omasta päästä. Mielikuvitus ei kuitenkaan ole vielä tähän päivään asti riittänyt toimimaan todellisuutena,.. [...]

Vaikka Halla-aho olisi Hitlerin reinkarnaatio, joka sylkee tulta silmistään ja ampuu holocaust-laseria kitalaestaan, tämä ei muuttaisi millään tavalla Halla-ahon sanomisen arvoa. Mikäli argumentin premissit ovat totta ja argumentti on looginen, argumentti on validi siitä riippumatta, kuka sen esitti. [...]

Jos joku on eri mieltä Halla-ahon kanssa, hänen tulee joko osoittaa, että jossain Halla-ahon sanomassa väitteessä on faktuaalinen virhe, tai sitten hänen tulee perustella, minkä vuoksi Halla-ahon logiikka ei ole pätevää. Halla-ahon väitteiden todenperäisyyden voi tarkistaa Googlella minuuteissa, minkä ei uskoisi olevan hankalaa kenellekään, joka tietää, miten Internetit toimivat. Halla-ahon argumenttien logiikan taas voi lukea Halla-ahon omilta sivuilta, ja monesti vieläpä rautalangasta väännetyssä muodossa. [...]

Ainoat keinot hyökätä validia argumenttia vastaan ovat joko premissien tai logiikan kyseenalaistaminen, ja jos kumpikaan keino ei onnistu, silloin argumentti pysyy validina. [...]

Jos vihervasemmisto ei pysty esittämään oikeasti päteviä argumentteja Halla-ahoa vastaan tai kertomaan, minkä vuoksi puolestaan Halla-ahon omat argumentit eivät ole päteviä, siitä voi tehdä sen johtopäätöksen, että Halla-aho on vihervasemmiston mielestä oikeassa. Jos Halla-aho on vihervasemmiston mielestä väärässä riippumatta siitä, että vihervasemmisto ei esitä Halla-ahon argumentteja vastaan vasta-argumentteja,.. ..kyse on prikulleen samasta asiasta kuin siinä, että kreationistit ovat varmoja, että Jumala ripotteli fossiileja hämätäkseen, että maailma on vanhempi kuin se on. Eihän heillä ole mitään todisteita tai päteviä argumentteja, mutta he ovat siitä huolimatta varmasti oikeassa, koska he uskovat vailla perusteluja olevansa oikealla asialla."

Ja tarkoitus pyhittää keinot?

perjantai 14. marraskuuta 2008

Kommenttia Oulusta ja reaktioista Obaman vaalivoittoon

Paljon on taas vettä virrannut viikon aikana Merikosken voimalaitoksen turbiinien läpi, mutta politiikka tuntuu junnaavan samaa entistä rataansa. Jotain sentään tapahtuu.


Oulussa Perussuomalaisten menestys vaaleissa ilmeisesti hiertää joitain vanhojen puolueiden edustajia, sillä uusimmassa Forum24:ssä kirjoitettiin perättömästi, että Perussuomalaiset olisivat tulevia luottamushenkilöpaikkoja jaettaessa jo neuvotteluvaiheessa lähteneet aktiivisesti paaluttamaan tulevia asemia.

Lehti väitti, että vaa'ankieliasemassa olevat perussuomalaiset olisivat neuvottelujen alla olleet aktiivisesti yhteydessä sekä oikeisto- että vasemmistoblokkiin, mitä ei "tietenkään katsota hyvällä kummassakaan ryhmässä". Lehti on ilmeisesti saanut nämä ns. "tietonsa" paikallisilta Kokoomuksen ja Keskustan nokkamiehiltä, joiden sanomisia jutussa lainataan. Tosiasiassa neuvotteluryhmämme ei ennen neuvotteluja ole ottanut yhteyttä mihinkään muuhun ryhmään, vaan odotti kiltisti neuvottelukutsua, eikä ole pyrkinyt millään tavoin pyrkinyt keikuttamaan venettä.

Koska en kuulu luottamushenkilöpaikkojen neuvotteluryhmään, uskallan vähän kommentoida ja analysoida tilannetta näin ulkopuolelta: Oulussa luottamushenkilöpaikat tullaan jakamaan suhteellisen vaalitavan mukaan, siten että suurin ryhmä valitsee ensin, sitten seuraavaksi suurin, jne. D'hontin menetelmän mukaan. Perussuomalaisten saama vaa'ankieliasema ilmeisesti hermostuttaa oikeistoblokkia, sillä neuvotteluista on kantautunut sellaista tietoa, että oikealta laidalta koitetaan eristää Perussuomalaiset mahdollisesta vasemmistoyhteistyöstä pelottelemalla vasemmistoa, että he jäävät paitsi lautakuntien puheenjohtajuuksista, jos tekevät yhteistyötä PS:n kanssa. Näin ilmeisesti yritetään painostaa PS yhteistyöhön oikeistoryhmien kanssa. Taustalla lienee vaalivoittaja Kokoomuksen pelko, että vasemmistoryhmien ja/tai PS:n liittoutumisen veisi siltä kärkipaikat.

Syy moiseen pelkoon on Vihreiden Erkki Pulliaisen vaalien jälkeisellä viikolla julkisuudessa väläyttämä mahdollisuus, että Vihreät, Vasemmistoliitto ja PS muodostaisivat neuvotteluihin koalition. Näin Vihreät ja Vasemmistoliitto saisivat kaupunginhallitukseen kumpikin kaksi, ja PS yhden paikan, ja toinen kaupungin puheenjohtajapaikoista, joko valtuuston tai hallituksen, tulisi tälle koalitiolle, ja ilmeisesti se tulisi Vihreille, tai sitten Vihr. ja Vas. jakaisivat sen keskenään.

Tällöin Keskusta, joka toiseksi suurimpana valtuustoryhmänä on tavoitellut toista johtopaikoista, huomaisi jäävänsä kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi Vihr+Vas+PS:n ja Kokoomuksen taakse, ja saattaisi siksi muodostaa vaalien toisen häviäjän SDP:n kanssa yhdessä toiseksi suurimman ryhmän, jolloin tämä ryhmä veisi kaupungin toisen puheenjohtajapaikan. Se jättäisi Kokoomuksen ulos molemmista kärkipaikoista, mikä olisi vaalivoittajalle isku kasvoille. Tätä Kokoomus pelkää, samoin kuin sitä, että oikeistoblokki hajoaisi, mistä syystä johtuu PS:ää kohtaan tuleva painostus Kokoomus-Keskusta-akselilta. On pariinkin otteeseen, jopa ihan lehtikirjoituksissa vihjaillen, peloteltu pienryhmiä "sorvin ääreen", että PS voitaisiin jättää kokonaan ulos luottamushenkilövalinnoista.

Todettakoon siis vielä kertaalleen, että PS on lähtenyt mukaan neuvotteluun luottamushenkilöpaikoista rakentavalla ja vastuullisella tavalla, päinvastaisista syytöksistä huolimatta. Mutta mikäli Perussuomalaiset jätetään kokonaan ulkopuolelle luottamushenkilövalinnoista, meidän valtuustoryhmämme suhteellinen merkitys kasvaa, sillä jos meillä ei ole yhtään jäsentä lautakunnissa päätöksiä valmistelemassa, meillä ei silloin ole myöskään vastuuta päätösesitysten sisällöstä, eikä siten moraalista vastuuta seistä niiden takana valtuuston äänestyksissä.


USA:n presidentinvaaleihin liittyen mainittakoon USA:n presidentinvaalien jälkipyykin yhteydessä Euroopassa noussut rasistinen innostus. Kyllä, nimittäin Obaman voitto presidentinvaaleissa on nostattanut täällä meilläkinpäin valtavan innostuksen, jonka suurin syy ei ole Obaman edustamat arvot, hänen älykkyytensä ja kyvykkyytensä, vaan hänen ihonvärinsä. Obama oli ja on omastakin mielestäni ehdottomasti pätevin ehdokas USA:n presidentiksi (ellei jo alkumetreillä rannalle jäänyttä Ron Paulia lasketa). Olisin itsekin äänestänyt häntä, jos olisin amerikkalainen. Obaman paremmuus johtuu miehen kyvykkyydestä, ei siitä että hänen tumma ihonvärinsä tekisi hänet itseisarvoisesti muita pätevämmäksi, mitä eurooppalaiset liberaalipiirit ovat hehkuttaneet. Jiri Keronen tiivistikin asian hyvin blogissaan kommentoidessaan HS:n innostusta Obaman ihonvärin takia:

"Ihmisten kunnioittaminen ihonvärin perusteella on sama asia kuin ihmisten halveksiminen ihonvärin vuoksi. Jos Barack Obamaa pidetään etupäässä mustana miehenä ja muuallekin maailmaan haaveillaan etupäässä mustia etulinjan poliitikkoja, ollaan menossa vaaralliselle tielle, jossa Obama ei ole enää järkevä poliitikko, vaan maskotti, joka sattuu omistamaan oikean ihonvärin. Obama pääsi presidentiksi omien avujensa vuoksi, ei ihonvärinsä vuoksi."

Miettikääpä millainen haloo olisi syntynyt, jos jossain Afrikan maassa, jossa on musta enemmistö (luonnollisesti, kun on Afrikasta kyse), valkoinen mies olisi päässyt valtaan, ja eurooppalainen lehdistö ja liberaalipiirit hehkuttaisivat, miten hyvä asia on, että valkoinen pääsi johtamaan kyseistä Afrikan maata, ja että maan tilanne on tämän takia paljon parempi kuin aikaisemman mustan presidentin aikana, ja että sen takia maan tilanne kehittyy paljon paremmaksi. Aivan hiton varmasti moinen kirjoittelu tuomittaisiin rasistisena. Niinpä niin. Moni "suvaitsevainen" onkin piilorasisti, ja käänteinen rasismikin on rasismia, vaikka sitä miten kaunistellen sanottaisiin "positiiviseksi diskriminoinniksi".


Miettikääpä Afrikan tilannetta vaihteeksi tästä näkökulmasta: Valkoinen mies ei muka-liberaalien rasistien mielestä (ja mielessä) voi olla afrikkalainen, vaan on k.o. maanosassa vieras, ellei peräti sortaja ja siirtomaa-eliitin jäsen. Sen sijaan musta mies Euroopassa tai Amerikassa voi kyllä olla eurooppalainen tai amerikkalainen ihonväristään riippumatta.

Näin huolimatta siitä, että esim. Etelä-Afrikan eteläisin osa, Kapmaa, oli lähes asuttamaton valkoisen miehen asettuessa asumaan Etelä-Afrikkaan 1600- ja 1700-luvuilla. Alueella asui vain hajanaisia khoisan-heimoja. Zulut vaelsivat pohjoisesta vasta 1800-luvulla, mutta silti alue on kuulemma zulujen ja ANC:n mukaan "heidän maansa", eikä edes khoisanien.

Toisin kuin Zulut, jotka ovat negridejä, Khoisanit, jotka ovat Eteläisen Afrikan alkuperäiskansaa, eivät ole negridejä, vaan geneettisesti oma alalajinsa/geeniklusterinsa. Keskiverto negridin, kuten Zulun, geneettinen etäisyys keskiverto Khoisaniin on suurempi kuin keskivertonegridin ja keskivertoeurooppalaisen välillä. Näin ollen Kapmaan tilanteesta voisi melkein käyttää sanaa "negroimperialismi", jossa molemmat alkuperäisemmät väestöt, sekä khoisanit että E-Afrikan valkoiset ovat altavastaajina ja sorrettuja, ANC:n militanttien painostaessa valkoisia ja khoisaneita pois huutaen "Settlers out!"


By the way, käänsin Kalevankin julkaiseman kirjoitukseni Perussuomalaisten aatteesta ja maahanmuuttopolitiikasta englanniksi, ja laajensin sitä hieman jos kiinnostaa: Linkki

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Vanhasen mennyt uskottavuus

Suomea on ravistellut viimeisen viikon aikana monenlaiset poliittiset kohut jopa siinä määrin, ettei niihin jaksaisi enää kiinnittää edes huomiota. Alkaa tulla kyllästymiskiintiö täyteen lahjusjupakoita, vaalirahoitussotkuja ja muuta likapyykkiä.

Lienee kuitenkin syytä kommentoida pääministeri Matti Vanhasen toimintaa. Uutisten mukaan Vanhanen on koko ajan tiennyt kohun keskellä esiin nostetusta Kehittyvien maakuntien suomi r.y:stä ja ollut mukana sen perustamisessa. Yhdistyshän on kerännyt vaalirahaa Keskustan kansanedustajille yrityksiltä ja yhteisöiltä, jopa vaalien jälkeen, mikä haiskahtaa jo pahasti lahjonnalta.

Vanhasen toimintaa asian tiimoilta ei voi kuin ihmetellä. Siis mitä hittoa kokenut ja asiallinen poliitikko on oikein ajatellut? Hänen olisi pitänyt jo heti kohun alettua tuoda asia julkisuuteen ja sanoutua siitä irti. Hänen olisi pitänyt tietää, mitä seuraa siitä että asiaa vielä pimitetään. Samaan syntiin on langennut myös kepun puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Ovatpa molemmat vielä olleet mukana yhdistyksen taustalla alusta asti.

Asiasta on tehtävissä vain kaksi johtopäätöstä; Ensinnäkin suomalaisessa politiikassa rehottaa hämärä rahoitus ja lahjonta, jonka on mahdollistanut ihmisten hyväuskoisuus järjestelmää kohtaan, ja toiseksi se, että Matti Vanhasen uskottavuus pääministerinä on mennyt.

Vasemmiston ei ole kuitenkaan syytä hykerrellä mielihyvästä kun porvarihallitus ui omassa liemessään, sillä esim. demareilla on kaapeissaan ihan vastaavat rahoitus- ja lahjontaluurangot. Oman mediavaikutusvaltansa turvin he tosin ovat toistaiseksi välttyneet asioidensa isommalta penkomiselta. Tunnettuahan on, että puoluekannoilla mitattuna yleisesti demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ovat toimittajien keskuudessa ne suosituimmat puolueet.

torstai 20. syyskuuta 2007

Rasismi on monopolisoitu

Poliittinen vasemmisto ja liberaalit ovat monopolisoineet rasismin Suomessa ja Euroopassa.

Tämä tarkoittaa sitä, että nykyistä yhteiskuntamme ideologista hegemoniaa ylläpitävät poliittiset ja valtiolliset tahot, erityisesti liberaalit ja vasemmisto, eivät suinkaan vastusta kaikkea rasismia kuten väittävät, vaan tuomitsevat sen vain silloin kun se edistää heidän poliittisia päämääriään.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jos johonkin eurooppalaiseen etnisesti kantaväestöön kuuluva henkilön tai henkilöryhmän lakisääteiset oikeudet joutuvat vastakkain etniseen vähemmistöön kuuluvan henkilön tai ryhmän kanssa, kantaväestön oikeuksista tingitään vähemmistöön kuuluvan eduksi. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisen vasemmistolaisen ja liberaalisen aateilmaston periaatteet sisäistänyt yhteiskunnallinen taho tai viranomainen suosii maahanmuuttajaa tai vähemmistöön kuuluvaa henkilö kantaväestöön kuuluvan kustannuksella.

Eli suomeksi sanottuna ihonvärillä on väliä ja laki ei ole kaikille sama. Moni työtön tai vähäosainen suomalainen on joutunut huomaamaan sosiaalitoimiston tai Kansaneläkelaitoksen luukulla, että vähemmistön edustaja on saanut huonommilla perusteilla samat tai paremmat etuudet kuin hän, tai että kaupungin vuokra-asuntoa jonotettaessa maahanmuuttajalle on myönnetty etuajo-oikeus asuntojonossa.

Kun etnisesti kantaväestöön kuuluva joutuu yhteiskunnassa etnisen syrjinnän eli rasismin kohteeksi, sitä ei tuomita rasismiksi. Jos taas joku maahanmuuttaja- tai muuhun kuin etniseen valtaenemmistöön kuuluva henkilö tai taho joutuu etnisen syrjinnän kohteeksi, niin se tuomitaan kyllä suureen ääneen rasismiksi. Syyttävä sormi osoittaa implisiittisesti enemmistöä ja etnisen kantaväestön edustajia vastaan, muttei juuri koskaan tai vain ani harvoin vähemmistöä kohtaan.

Politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ne tahot, jotka kaikkein suurimmalla äänellä rasismin tuomitsevat ja ovat sitä kovimmalla mediahypetyksellä vastustamassa, eivät pelkästään vaikene etnisiä kantaväestöjä kohtaan suunnatusta rasismista, vaan vieläpä itse syyllistyvät tällaiseen rasismiin. Tämä rasistinen kaksinaismoralismi on mennyt niin pitkälle, että kaikenlainen maahanmuuttoon tai maahanmuuttajaryhmiin kohdistuva kritiikki tuomitaan rasismiksi jo etukäteen, kuuntelematta sitä mihin kritiikki perustuu.

Eli poliittisen vasemmiston ja liberaalien piirissä syyllistytään todella usein ennakkoluuloiseen tuomitsemiseen, eli rasismiin, joka ei perustu tosiasioihin, vaan omista poliittisista ennakkoluuloista johtuvaan ideologiseen sokeuteen, mikä on naurettavan kaksinaismoralistista, sillä juuri siitä vasemmisto ja liberaalit suureen ääneen tykkäävät syyttää poliittista oikeistoa ja konservatiiveja.

Rasismi ja ennakkoluulot kukkivat pahasti niissä tahoissa, jotka sitä väittävät kovimmin vastustavansa.


(EDIT 7.7.2008)

Lisäys:

Samat sanat ja ilmaisut, jotka eivät itsessään ilmaise mitenkään rasismia, voidaan tulkita rasistisiksi jos niin halutaan, ja jos ne sanoo henkilö, joka on jo leimattu rasistiksi (jolloin hänen sanomisiaan aletaan tulkita "rasisti"-lasien läpi).

Esim. jos ”Maila-Kaarina” sanoo, että "Suomen maahanmuuttopolitiikka on kieroa ja epäonnistunutta", niin kaikki nyökyttelee. Jos saman sanoo keskustalainen ministeri, suhtaudutaan jo varauksellisemmin ja kysellään jo alta kulmain että "Mitä tarkoitatte?". Jos saman sanoo J. Halla-Aho tai Olavi Mäenpää, niin johan aletaan heiluttamaan rasisti-korttia ja puhaltamaan pilliin. Näin kävi myös Tatu Vanhasen kohdalla.

Tyyppiesimerkki myös tapaus ravintolasta, joka mainosti, että: "Maksamme veromme, kaikki työntekijät ovat valkoihoisia suomalaisia, ja ruoka on varmasti puhdasta", niin mainos kiellettiin ja nousi kohu rasismista. Jos Intialainen ravintola olisi mainostanut että: "Maksamme veromme, kaikki työntekijät ovat intialaisia ja ruoka on puhdasta", kukaan ei olisi puuttunut asiaan, vaan olisi ajateltu, että hyvä hyvä..

Eli valkoisen ihmisen etnisyyden ja tähän etnisyyteen liittettyjen positiivisten ennakkoluulojen mainostaminen (edellä mainitussa esimerkissä 'ahkeruus', 'huolellisuus') on kielletty, koska "rasisti-laseja" käyttävän mielestä mainostaja tällöin vihjaa, että muiden etnisyyksien edustajien kohdalla olisi muka automaattisesti toisin. Jos taas vähemmistön kohdalla mainostetaan kyseiseen vähemmistöön liitettyjä positiivisia ennakkoluuloja, niin sitä ei koeta ongelmaksi, vaikka senkin voisi tasapuolisuuden (jos halua olisi) nimessä tulkita siten, että enemmistön edustajat eivät näitä ominaisuuksia jaa.

Kyse on ideologisesta pelistä ja sellaisten merkitysten luomisesta sanoihin ja niiden väliin, joita siellä ei itsessään ole. Tällainen ”kielipoliittinen” orwellilaiselle newspeakille perustuva kielipeli on liberaalivasemmistolaista vallankäyttöä veemäisimmillään.

perjantai 2. helmikuuta 2007

Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi

Aito kansanyhteisöllisyys ja terve, luonnollinen kansallistunne, se "me” -henki, jonka voimalla tähänkin maahan on rakennettu kattava hyvinvointi ja vauraus, edellyttää sitä että kansa on sosiaalisesti yhtenäinen. Aito nationalismi edellyttää siis sosiaalista tasa-arvoa, ja ainakin tuloerojen suurimmat huiput ja syvimmät kuopat tasoittavaa taloudellista uudelleenjakoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun väestön selvä enemmistö kokee olevansa samaa sosiaaliluokkaa , keskiluokkaa, ja samassa veneessä taloudellisesti. Kun liian suuria tuloeroja ei laajemmin esiinny, ihmiset eivät ala jaotella oman kansan jäseniä eri luokkiin, "meihin" ja "noihin". Tämä muodostaa koko hyvinvointivaltion edellyttämän yhteiskuntamoraalin pohjan.

Tähän liittyy myös kulttuuri- ja arvoyhtenäisyys. Kun kaikilla samaan kansaan kuuluvilla on, ainakin suurin piirtein, sama kulttuuri ja maailmankuva, kaikki kokevat olevansa samaa laumaa "meitä". Kun kaikki kokevat yhteenkuuluvuudentunnetta, olevansa samaa kansaa, ja että heidän maksamansa verot menevät kaikkien "meidän" hyväksi, he hyväksyvät korkean verotuksen. Jokainenhan auttaa omiaan.

Kun tuloerot kasvavat liian suuriksi, rikkaat eivät enää halua kustantaa verorahoillaan "noiden" köyhien terveys- ja koulutuspalveluja, vaan vaativat veronalennuksia. Kun veronalennukset alkavat, köyhät eivät enää koe olevansa rikkaiden kanssa samassa veneessä, ja alkavat vaatia, ettei "noille" rikkaille saa antaa "meille" proletaareille kuuluvia etuuksia, kuten lapsilisiä, yms.

Samalla tavoin, jos kansallinen yhtenäiskulttuuri hajoaa ja pirstaloituu, alkavat ihmiset jakaa toisiaan "meihin" ja "noihin". Tämä tarkoittaa merkittäviä, arjessa selvästi esiin tulevia ja näkyviä eroja tavoissa, arvoissa, uskomuksissa ja maailmankuvissa. Tällöin ihmiset alkavat vastustaa, että heidän veroillaan kustannetaan ja ylläpidetään "noiden", siis arvoiltaan, uskomuksiltaan ja maailmankuvaltaan erilaista kulttuuria edustavien, koulutus- ja kulttuuri- ja sosiaalipalveluja. Tämäkin hajottaa kansanyhteisöllisyyden ja syö pohjan hyvinvointiyhteiskunnalta.

Näillä tavoilla, sekä taloudellisesti että kulttuurisesti, sekä kansanyhteisöllisyys, joka on terveen nationalismin (ei siis sairaan, militaristisen ja vääristyneen) että hyvinvointivaltion moraalinen pohja joko pysyy tai hajoaa. Sen hajoamisen seurauksena on luokkien ja/tai eri kulttuuristen ihmisten kamppailu toisiaan vastaan.

Juuri tuollainen jako, ja kansanyhteisöllisyyden hajottaminen oli ja on marxilaisten kommunistien päämäärä, vaikka ylevänä tarkoituksena onkin luoda yksiluokkainen yhteiskunta. Kansanyhteisöllisyyden hajoaminen on myös taloudelliselle liberalismille nojaavan talouspolitiikan seuraus. Samoin se on myös laajamittaisen ja vääränlaista monikulttuurisuutta ylläpitävän, integraation ja assimilaation estävän, maahanmuuttopolitiikan seuraus.

Sen takia väitän, että aito, nationalisti ja isänmaanystävä, joka rakastaa maatansa ja kansaansa, sekä kannattaa oikeasti tervettä kansanyhteisöllisyyttä, on välttämättä ainakin jossain määrin vasemmistolainen, tai hän ei ole oikeasti ihan aito nationalisti. Mikäli hän ei kannata laajapohjaista hyvinvointivaltiota, hän ei ehkä tajua että hänen talouspoliittisesti kovat arvonsa juuri hajottavat ja tuhoavat sen yhtenäisen kansakunnan ja kansanyhteisöllisyyden, mitä hän teoriassa kannattaa.

Samoin perinteisesti vasemmistoa äänestävän duunarin, joka kannattaa laajoja ja kattavia, verovaroin rahoitettuja sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja, on välttämättä kannatettava kulttuurisesti yhtenäistä kansallisvaltiota, ja oltava maltillinen nationalisti, tai hän ei ole aito vasemmistolainen. Tai vaihtoehtoisesti hän ei tajua, että vastustamalla tervettä nationalismia tai kannattamalla vääränlaista monikulttuurisuutta hän on hajottamassa juuri yhteiskuntamoraalista kivijalkaa, kansanyhteisöllisyyttä, jonka muodostama legitimiteetti ylläpitää hänelle niin tärkeitä julkisia palveluja ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä on tervettä nationalismia.

Se, että olen sosiaalisissa, ja jossain määrin myös taloudellisissa, kysymyksissä vahvasti vasemmalle kallellaan, ei kuitenkaan sisällä nykyiseen uusvasemmistolaisuuteen liitettyjä ylisuvaitsevaisuutta, perhearvojen vastaisuutta tai yksityisomaisuuden sosialisoimista. En myöskään kovin avoimesti syleile työväenliikkeen perintöön kuuluvaa internationalismia, sillä se on nykymaailmassa johtanut siihen, että kansainvälisyydestä itsessään on tullut lähes itseisarvo ja ideologisen palvonnan kohde. Tämän seurauksena on nimittäin noussut terveen kansallisen identiteetin ja kansanyhteisöllisyyden kiivas vastustaminen, mikä uhkaa johtaa hyvinvointiyhteiskunnan tuhoon.

Tällaista yhteiskunnallista mallia, jossa vasemmistolainen sosiaalipolitiikka yhdistyy arvokonservatiivisuuteen ja yksityisomistukselle perustuvaan mutta kansallisissa rajoissa toimivaan ja yhteiskunnan säätelemään markkinatalouteen, kutsutaan nimellä Kolmas tie. Siinä yksityisomistus tunnustetaan talouspolitiikan perustaksi ja markkinatalouden perusmekanismeja ei tapeta, kuten sosialismissa. Tällaisessa mallissa pääomalle on asetettu rajat ja se on valjastettu palvelemaan ihmistä ja kansakuntaa, eikä päinvastoin. Pääoma on hyvä renki mutta huono isäntä.

Siksi minun edustamaani nationalismiin kuuluu olennaisena hyvinvointiyhteiskunnan kannattaminen ja sosiaalipoliittisesti pehmeät arvot, ja minun kannattamaani vasemmistolaiseen sosiaalipolitiikkaan taas olennaisena maltillinen nationalismi.

Terve nationalisti, joka arvostaa omaa kansaansa, maataan, yhteiskuntaansa ja kulttuuriaan, haluten rakentaa ja ylläpitää niitä, ei todellakaan ole hyökkäyshaluinen tai sotahullu militaristi, joka haluaisi sotia muita kansoja vastaan ryöstäen niiltä tai tuhoten niitä. Koska hänellä on tukevasti juuret oman maan mullassa, näin vertauskuvallisesti sanoen, ja tuntee oman kulttuurinsa arvostaen ja suojellen sitä omassa maassaan, niin hän osaa myös antaa paikan ja arvon muille kansoille ja heidän kulttuureilleen heidän omissa maissaan. Kun oma kansallinen ja kulttuurinen identiteetti on vahvalla pohjalla, ihminen ei pelkää muita kansoja ja heidän kulttuureitaan, vaan osaa arvostaa niitä. Tämä muodostaa terveen ja pelosta vapaan pohjan kansainväliselle kanssakäymiselle sekä talous- ja kulttuurisuhteille.

Näin ollen väitänkin, että toisin kuin yleisesti käsitetään niin aito, terve nationalismi, eli rakkaus omaa maata, kansaa ja kulttuuria kohtaan, ei tuo sotaa, sillä yhdistyneenä hyvinvointiyhteiskunnan muodossa toteutuvaan sosiaaliseen tasa-arvoon, se luo ympärilleen rauhaa ja hyvinvointia. Siksi minä olen nationalisti.

Rauhaa ja nationalismia!