Näytetään tekstit, joissa on tunniste valtuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valtuusto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kuntavaalit Oulussa - Kalevan kyselyn tulokset ja pohdintaa

Sanomalehti Kalevan teettämän kuntavaali-paneelikyselyn tulokset (joita ei jostain syystä, luultavasti virhemarginaalin suuruudesta ja otannan pienuudesta johtuen, ollut tämän päivän paperilehteen laitettu) liittyen puoluekannatukseen Oulussa ja ympäristössä ovat seuraavat:

Minkä puolueen ehdokasta aiot äänestää ensi kuntavaaleissa?

En osaa sanoa 30%
Keskusta 16%
Kokoomus 14%
Perussuomalaiset 11%
Vihreät ja SDP 8%
Vasemmisto 5%
Krist.Dem. 3%
Muu 2%
Ei aio äänestää 3%

Huom! Paneelikyselyn virhemarginaalit vaihtelevat yleensä 2 - 4,5% 


Uudessa Oulussa tulee kuntaliitos, joka tuo lisänsä kertoimiin, jne. ja vaikeuttaa vertailua edellisvaaleihin.

Mutta spekuloidaan silti: Jos ”En osaa sanoa”-ryhmä jakaantuisi suunilleen samassa suhteessa kuin muiden keskinäinen suhde on kyselyssä, tulos olisi:


Keskusta 23%
Kokoomus 22%
Perussuomalaiset 16%
Vihreät ja SDP 10,5%
Vasemmisto 7,7%
KD 4%
Muut (Lähinnä vapaa vasemmisto) 3%


Joka tapauksessa muutamia huomioita:

- Keskustan kannatus on notkahtamassa viime kuntavaaleista, mutta vielä ei tiedetä varmasti, miten paljon.

-Vapaa vasemmisto syö Vasemmiston kannatusta roimasti ja hallitusvastuu tuntuu äänestäjäpakona myös nukkuviin tai muihin puolueisiin (Vapaan vasemmiston nousu on näkynytkin sekä netissä että Oulun paikallisessa poliittisessa aktivismissa jo pitemmän aikaa).

- Perussuomalaiset nousnee kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi. Oma - yllä olevasta Kalevan paneelista riippumaton - arvioni PS:n kannatushaarukasta Uudessa Oulussa on 13,5 - 15%, millä irtoaisi noin 9-10 valtuustopaikkaa.

- Iso osa Oululaisista ja suuroululaisista olisi edelleen Kokoomuksen lumoissa, vaikka koti, usko ja isänmaa ovat puolueella vaihtuneet jo parikymmentä vuotta sitten raha, menestys ja eurostoliitto -linjaksi.

- Vihreät onnistuisi nostamaan kannatustaan 1-3%

- Demarit eivät näytä olevan onnistuneet palauttamaan kannatustaan. Edellisissä vaaleissa tiputusta tuli 1% ja nyt näyttäisi tulevan 2% tai enemmänkin.

Mutta katsotaanpa miten oikeasti vaaleissa käy.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Oulussa Sateenkaari-liittouma Persuja vastaan

Elikkä kuulin juuri äsken, että eräs Oulun sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän jäsen, jonka nimeä en luottamussyistä voi paljastaa, kertoi eilen Oulun valtuustoryhmämme jäsenelle, että kaikilla muilla puolueilla Oulussa on jo neuvottelujen alusta asti ollut liittoutuma Perussuomalaisia vastaan. Sen mukaan viidellä suurella puolueella on ollut valtuustoryhmien neuvottelujen alusta asti yksimielisyys, että, perussuomalaisille ei ollut tarkoituskaan jättää muuta kuin muutama jämäpaikka, ja siinäkin taka-ajatuksena oli, että olisimme kieltäytyneet niistä (mikä olisi tietenkin ollut kunniakasta).

Tällaista Oulussa. "Reilukerho(TM)", jonka edellisessä blogikirjoituksessani heitin kettuiluna, ei siis näköjään ollutkaan vain letkautus, vaan näköjään ihan faktaa. Tämä tarkoittanee ilmeisesti sitä, että PS:n oulun valtuustoryhmän minkäänlainen yhteistyö seuraavan neljän vuoden aikana minkään toisen puolueryhmän kanssa on jo heti alusta saanut erittäin raskaan iskun. Yhteistyön tekeminen, edes teknisissä kysymyksissä, muiden puolueiden kanssa, on siis hyvin vaikeaa, sillä nämä ovat tieten tahtoen polttaneet yhteistyön sillat jo alun alkaen. Ja luultavasti valtuustoryhmämme ei seuraavan neljän vuoden aikana tule kertomaan kenellekään ennen valtuuston äänestyksiä, että miten aikoo äänestää. Kun kerran muilla puolueilla konsensus näyttää pelaavan niin hyvin, niin mikäli haluavat selkeää ja ennakoitavaa oikeiston tai vasemmiston mukaista politiikkaa, niin toivokoot sitten, että yhteinen oikeiston ja vasemmiston laidasta-laitaan sateenkaari-konsensus säilyy seuraavat neljä vuotta.

Tästä vielä kuullaan

Kuten odotettavissa oli, Perussuomalaisten vaalivoitto aikaansai melkoisen vastustuksen ja vastareaktion isojen puolueiden leireissä.

Tässä Oulun valtuustoryhmien ns. "Reilukerho(TM)":n päätös luottamushenkilöpaikkojen jaosta kaudelle 2009-2012. Jaossa oli 329 paikkaa:
________________________________________________________________
KOK 83, KESK 70, VIHR 59, VAS 57, SDP 50, PS 5, KD 4

D'hontin mukainen jako (Vuoden 2004-tyyliin) olisi ollut:
KOK 80, KESK 69, VIHR 54, VAS 54, SDP 49, PS 14, KD 9

Erotus: elikkäs voittajat ja häviäjät:
KOK +3, KESK +1, VIRH +5, VAS +3, SDP +1, PS -9, KD -5
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuten näette, Kokoomus osti Vihreät ja Vasemmistoliiton ulos Pulliaisen väläyttämästä Vihr+Vas+PS vaihtoehdosta, ja kostoksi siitä, että Perussuomalaiset edes harkitsivat moista, tai olivat olleet missään yhteydessä vasemmistoryhmiin, Kokoomus nuiji Keskustan erittäin myötämielisellä avustuksella pöytään diilin, jossa pienryhmät eli KD ja erityisesti Perussuomalaiset työnnettiin syrjään. Näin siitä huolimatta, että alustavasti oli sovittu käytettävän suhteellista D'hontin menetelmää paikkajaossa. Kristillisiä Kokoomus rankaisi ilmeisesti siitä, että he olivat alustavasti neuvotelleet PS:n kanssa kaupunginhallituspaikan jakamisesta.

Mitä tästä seuraa? No ainakin se, että luultavasti kaikenlainen yhteistyö porvarileirin ja Perussuomalaisten välillä tulee ensi kaudella vaikeutumaan erittäin oleellisesti. Syyttävä sormi osoittaa siis Kokoomuksen ja Keskustan suuntaan. Vihreitä ja Vasemmistoliittoa on turha tilanteesta syyttää, ne vain ottivat tilaisuudesta vaarin hyväksymällä Kokoomuksen tarjouksen. PS:n yhteistyö porvariston kanssa on saanut neuvottelujen myötä niin huonot lähtökohdat, että valtuustolla on edessään luultavasti konsensupolitiikka, jossa Kokoomus joutuu hakemaan yhteistyökumppaninsa Vihreiden tai Vasemmiston puolelta, mikä siirtää vaa'ankieliaseman vasemmistolle, ja nostaa Kokoomuksen vaalivoitosta ja demarien tappiosta huolimatta vasemmiston suhteellista vaikutusvaltaa valtuuston päätöksissä. Ilmeisesti tämä sopii Kokoomukselle? Saa nähdä, jatkaako Vihreät vaa'ankielenä olemista tulevana valtuustokautena, ja Kokoomuksen renkinä olemista.

Neuvottelutiimiltämme sellaisia terveisiä eilisiltaisesta neuvotteluryhmien sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta, että kokouksessa ns. teknisenä puheenjohtajan toiminut keskustalainen käyttäytyi puolueellisesti meitä vastaan, mikä paljastaa lisää kulissien takaisesta pelistä. Kepu painosti Kokoomusta, jolla oli kova paine pitää oikeistoyhteistyö kasassa. Jos Vihr+Vas+PS-koalitio olisi syntynyt, Kepu olisi lyöttäytynyt yhteen SDP:n kanssa, ja näin Kokoomus olisi jäänyt vaille kumpaakaan tärkeintä puheenjohtajuutta.

Ryhmämme tuli eilisiltaisessa kokouksessa lopulta siihen tulokseen, ettei kannata lyödä päätä seinään, ja allekirjoitti sopimuksen, vaikka harkittiin myös vakavasti luottamuspaikoista ulos jäämistä. Toisaalta, en ihmettelisi vaikka allekirjoitus jäisi pelkästään "tekniseksi", ja PS:n valtuustoryhmä äänestäisi ihan mielenosoituksena sopimusta vastaan ensi tammikuussa, sehän menee joka tapauksessa valtuuston äänestyksessä läpi muiden suurella enemmistöllä.

Joka tapauksessa, kun seuraavissa kuntavaaleissa valtuustoryhmämme kolminkertaistuu, tämä kaikki tullaan muistamaan.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Perussuomalaiset mopen osassa Oulun luottamushenkilöneuvotteluissa?

Viime maanantaina Oulun valtuuston viisi suurinta puoluetta kokoontui keskenään ja teki esityksen luottamushenkilöpaikkojen jakamisesta. Paikalle ei oltu kutsuttu pienten ryhmien, PS:n tai KD:n edustajia. Esityksen mukaan Perussuomalaiset olisi saanut 5 ja puoli paikkaa lautakuntiin. Näistä puolikas olisi tarkoittanut jaettua 2-vuotista valtuuston varapuheenjohtajan pestiä vuosina 2011 ja 2012, ja muut viisi paikkaa olisivat olleet pienissä lautakunnissa ja toimikunnissa. Neljään tärkeimpään lautakuntaan; Sosiaali- ja terveyslautakuntaan, tekniseen lautakuntaan, opetuslautakuntaan ja tarkastuslautakuntaan näistä ei olisi tullut yhtään.

Pienenä ryhmänä Oulun perussuomalaiset suhtautuivat maanantaiseen ehdotukseen alustavasti varovaisen positiivisesti, vaikka tavoittelimmekin suhteellisen äänimäärämme perusteella noin 11 luottamuspaikkaa. Odottimme kuitenkin saavamme tarkempaa tietoa viiden puolueen sopimuksen sisällöstä tämän viikon aikana, voidaksemme ottaa siihen tarkemmin kantaa. Vasta eilen illalla saimme tietää, että tarkempaa tietoa luottamuspaikkojen jaosta ei julkisteta, ja saisimme nähdä paperin vasta tänään perjantaina, kun se pitäisi jo allekirjoittaa.

Kuten arvata saattaa, eivät Perussuomalaiset tällaista toimintamenettelyä hyväksy, ja arvelen, että tällaisen kähminnän ja sisäpiirisalailun todellisena tarkoituksena onkin nimenomaan saada Perussuomalaiset hylkäämään tarjottu jämäpala, ja näin pelata meidät kokonaan ulos luottamuspaikkajaosta.

Perussuomalaisia on julkisuudessa syytetty kaksilla korteilla pelaamisesta ja tulevan vaa'ankieliaseman hyväksikäyttämisestä jo luottamuspaikkojen jakoa koskevissa neuvotteluissa. Kuten jo aiemmin totesin, tämä ei pidä paikkaansa.

Vuoden 2004 paikkajaon mukaan, joka noudatti pääosin D'hontin suhteellista vaalitapaa, PS:n pitäisi saada kaiken kaikkiaan (johtokunnat, käräjäoikeuden lautamiespaikat, yms. mukaan lukien) yhteensä 14 paikkaa, joista 7 lautakuntiin.

Saapa siis nähdä, jääkö PS kokonaan ilman luottamushenkilöpaikkoja, kuten näyttää olevan isojen puolueiden strategia. Kuten aiemmin olen sanonut, joutuminen tyytymään pelkästään kolmeen valtuustopaikkaa ei mielestäni ole välttämättä pelkästään huono asia. Nimittäin edessä on talouskatrastrofi, joka vaattii todella rankkaa säästö- ja leikkauspolitiikkaa. Jos meillä ei ole ihmisiä valmistelemassa päätöksiä lautakunnissa, voimme valtuustoryhmänä äänestyksten tullen huoleta pestä kätemme moraalisesta vastuusta seistä moisten päätösten takana, ja se ei ole tulevia eduskunta- ja kuntavaaleja ajatellen ollenkaan huono asia. Saapa kuitenkin nähdä, mihin ratkaisuun valtuustoryhmämme neuvottelutiimi tulee.


P.S.

Vielä viikko sitten lehdissä oli juttuja, että pienpuolueet saavat neuvotteluissa sellaisen osan kuin he "vaalituloksen perusteella ansaitsevat". Ilmeisesti tämä oli tulkittava isojen puolueiden, varsinkin vaalit hävinneiden, meitä kohtaan suuntaamaksi katkeraksi vittuiluksi? "Jedem des alles", eli jokaiselle ansionsa mukaan ja varsinkin persuille, kun kehtasivat tiputtaa Keskustan suurimman kuntapuolueen paikalta...

perjantai 14. marraskuuta 2008

Kommenttia Oulusta ja reaktioista Obaman vaalivoittoon

Paljon on taas vettä virrannut viikon aikana Merikosken voimalaitoksen turbiinien läpi, mutta politiikka tuntuu junnaavan samaa entistä rataansa. Jotain sentään tapahtuu.


Oulussa Perussuomalaisten menestys vaaleissa ilmeisesti hiertää joitain vanhojen puolueiden edustajia, sillä uusimmassa Forum24:ssä kirjoitettiin perättömästi, että Perussuomalaiset olisivat tulevia luottamushenkilöpaikkoja jaettaessa jo neuvotteluvaiheessa lähteneet aktiivisesti paaluttamaan tulevia asemia.

Lehti väitti, että vaa'ankieliasemassa olevat perussuomalaiset olisivat neuvottelujen alla olleet aktiivisesti yhteydessä sekä oikeisto- että vasemmistoblokkiin, mitä ei "tietenkään katsota hyvällä kummassakaan ryhmässä". Lehti on ilmeisesti saanut nämä ns. "tietonsa" paikallisilta Kokoomuksen ja Keskustan nokkamiehiltä, joiden sanomisia jutussa lainataan. Tosiasiassa neuvotteluryhmämme ei ennen neuvotteluja ole ottanut yhteyttä mihinkään muuhun ryhmään, vaan odotti kiltisti neuvottelukutsua, eikä ole pyrkinyt millään tavoin pyrkinyt keikuttamaan venettä.

Koska en kuulu luottamushenkilöpaikkojen neuvotteluryhmään, uskallan vähän kommentoida ja analysoida tilannetta näin ulkopuolelta: Oulussa luottamushenkilöpaikat tullaan jakamaan suhteellisen vaalitavan mukaan, siten että suurin ryhmä valitsee ensin, sitten seuraavaksi suurin, jne. D'hontin menetelmän mukaan. Perussuomalaisten saama vaa'ankieliasema ilmeisesti hermostuttaa oikeistoblokkia, sillä neuvotteluista on kantautunut sellaista tietoa, että oikealta laidalta koitetaan eristää Perussuomalaiset mahdollisesta vasemmistoyhteistyöstä pelottelemalla vasemmistoa, että he jäävät paitsi lautakuntien puheenjohtajuuksista, jos tekevät yhteistyötä PS:n kanssa. Näin ilmeisesti yritetään painostaa PS yhteistyöhön oikeistoryhmien kanssa. Taustalla lienee vaalivoittaja Kokoomuksen pelko, että vasemmistoryhmien ja/tai PS:n liittoutumisen veisi siltä kärkipaikat.

Syy moiseen pelkoon on Vihreiden Erkki Pulliaisen vaalien jälkeisellä viikolla julkisuudessa väläyttämä mahdollisuus, että Vihreät, Vasemmistoliitto ja PS muodostaisivat neuvotteluihin koalition. Näin Vihreät ja Vasemmistoliitto saisivat kaupunginhallitukseen kumpikin kaksi, ja PS yhden paikan, ja toinen kaupungin puheenjohtajapaikoista, joko valtuuston tai hallituksen, tulisi tälle koalitiolle, ja ilmeisesti se tulisi Vihreille, tai sitten Vihr. ja Vas. jakaisivat sen keskenään.

Tällöin Keskusta, joka toiseksi suurimpana valtuustoryhmänä on tavoitellut toista johtopaikoista, huomaisi jäävänsä kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi Vihr+Vas+PS:n ja Kokoomuksen taakse, ja saattaisi siksi muodostaa vaalien toisen häviäjän SDP:n kanssa yhdessä toiseksi suurimman ryhmän, jolloin tämä ryhmä veisi kaupungin toisen puheenjohtajapaikan. Se jättäisi Kokoomuksen ulos molemmista kärkipaikoista, mikä olisi vaalivoittajalle isku kasvoille. Tätä Kokoomus pelkää, samoin kuin sitä, että oikeistoblokki hajoaisi, mistä syystä johtuu PS:ää kohtaan tuleva painostus Kokoomus-Keskusta-akselilta. On pariinkin otteeseen, jopa ihan lehtikirjoituksissa vihjaillen, peloteltu pienryhmiä "sorvin ääreen", että PS voitaisiin jättää kokonaan ulos luottamushenkilövalinnoista.

Todettakoon siis vielä kertaalleen, että PS on lähtenyt mukaan neuvotteluun luottamushenkilöpaikoista rakentavalla ja vastuullisella tavalla, päinvastaisista syytöksistä huolimatta. Mutta mikäli Perussuomalaiset jätetään kokonaan ulkopuolelle luottamushenkilövalinnoista, meidän valtuustoryhmämme suhteellinen merkitys kasvaa, sillä jos meillä ei ole yhtään jäsentä lautakunnissa päätöksiä valmistelemassa, meillä ei silloin ole myöskään vastuuta päätösesitysten sisällöstä, eikä siten moraalista vastuuta seistä niiden takana valtuuston äänestyksissä.


USA:n presidentinvaaleihin liittyen mainittakoon USA:n presidentinvaalien jälkipyykin yhteydessä Euroopassa noussut rasistinen innostus. Kyllä, nimittäin Obaman voitto presidentinvaaleissa on nostattanut täällä meilläkinpäin valtavan innostuksen, jonka suurin syy ei ole Obaman edustamat arvot, hänen älykkyytensä ja kyvykkyytensä, vaan hänen ihonvärinsä. Obama oli ja on omastakin mielestäni ehdottomasti pätevin ehdokas USA:n presidentiksi (ellei jo alkumetreillä rannalle jäänyttä Ron Paulia lasketa). Olisin itsekin äänestänyt häntä, jos olisin amerikkalainen. Obaman paremmuus johtuu miehen kyvykkyydestä, ei siitä että hänen tumma ihonvärinsä tekisi hänet itseisarvoisesti muita pätevämmäksi, mitä eurooppalaiset liberaalipiirit ovat hehkuttaneet. Jiri Keronen tiivistikin asian hyvin blogissaan kommentoidessaan HS:n innostusta Obaman ihonvärin takia:

"Ihmisten kunnioittaminen ihonvärin perusteella on sama asia kuin ihmisten halveksiminen ihonvärin vuoksi. Jos Barack Obamaa pidetään etupäässä mustana miehenä ja muuallekin maailmaan haaveillaan etupäässä mustia etulinjan poliitikkoja, ollaan menossa vaaralliselle tielle, jossa Obama ei ole enää järkevä poliitikko, vaan maskotti, joka sattuu omistamaan oikean ihonvärin. Obama pääsi presidentiksi omien avujensa vuoksi, ei ihonvärinsä vuoksi."

Miettikääpä millainen haloo olisi syntynyt, jos jossain Afrikan maassa, jossa on musta enemmistö (luonnollisesti, kun on Afrikasta kyse), valkoinen mies olisi päässyt valtaan, ja eurooppalainen lehdistö ja liberaalipiirit hehkuttaisivat, miten hyvä asia on, että valkoinen pääsi johtamaan kyseistä Afrikan maata, ja että maan tilanne on tämän takia paljon parempi kuin aikaisemman mustan presidentin aikana, ja että sen takia maan tilanne kehittyy paljon paremmaksi. Aivan hiton varmasti moinen kirjoittelu tuomittaisiin rasistisena. Niinpä niin. Moni "suvaitsevainen" onkin piilorasisti, ja käänteinen rasismikin on rasismia, vaikka sitä miten kaunistellen sanottaisiin "positiiviseksi diskriminoinniksi".


Miettikääpä Afrikan tilannetta vaihteeksi tästä näkökulmasta: Valkoinen mies ei muka-liberaalien rasistien mielestä (ja mielessä) voi olla afrikkalainen, vaan on k.o. maanosassa vieras, ellei peräti sortaja ja siirtomaa-eliitin jäsen. Sen sijaan musta mies Euroopassa tai Amerikassa voi kyllä olla eurooppalainen tai amerikkalainen ihonväristään riippumatta.

Näin huolimatta siitä, että esim. Etelä-Afrikan eteläisin osa, Kapmaa, oli lähes asuttamaton valkoisen miehen asettuessa asumaan Etelä-Afrikkaan 1600- ja 1700-luvuilla. Alueella asui vain hajanaisia khoisan-heimoja. Zulut vaelsivat pohjoisesta vasta 1800-luvulla, mutta silti alue on kuulemma zulujen ja ANC:n mukaan "heidän maansa", eikä edes khoisanien.

Toisin kuin Zulut, jotka ovat negridejä, Khoisanit, jotka ovat Eteläisen Afrikan alkuperäiskansaa, eivät ole negridejä, vaan geneettisesti oma alalajinsa/geeniklusterinsa. Keskiverto negridin, kuten Zulun, geneettinen etäisyys keskiverto Khoisaniin on suurempi kuin keskivertonegridin ja keskivertoeurooppalaisen välillä. Näin ollen Kapmaan tilanteesta voisi melkein käyttää sanaa "negroimperialismi", jossa molemmat alkuperäisemmät väestöt, sekä khoisanit että E-Afrikan valkoiset ovat altavastaajina ja sorrettuja, ANC:n militanttien painostaessa valkoisia ja khoisaneita pois huutaen "Settlers out!"


By the way, käänsin Kalevankin julkaiseman kirjoitukseni Perussuomalaisten aatteesta ja maahanmuuttopolitiikasta englanniksi, ja laajensin sitä hieman jos kiinnostaa: Linkki

maanantai 27. lokakuuta 2008

Meillä on voitto!

Jess!

(Kuva vaalivalvojaisista, Kaleva)

Niin siinä kävi, kuten näyttikin. Voitto tuli, niin valtakunnan-, maakunnan-, kuin paikallistasollakin. Perussuomalaiset saivat Oulun kaupunginvaltuuston kolme paikkaa. Uudet valtuutetut ovat Vaili Kaarina Jämsä-Uusitalo, Ville Vähämäki ja Olli Immonen. Allekirjoittanut on neljännellä sijalla 1. varavaltuutettuna. Yksi nainen ja kaksi nuorta! Perussuomalaiset näyttivät Oulussa närhen munat kaikille vinoilijoille, jotka haukkuivat meitä karvaperseäijien puolueeksi.

Voitto on historiallinen. Vain 20 ehdokkaan listalla, yhteensä vain noin 3000 euron vaalibudjetilla läpi menee kolme ehdokasta. Perussuomalaisten nostetta alleviivaa entisestään se, että meillä oli varaa vain kahteen yhteismainokseen paikallislehdessä, ja lisäksi viidellä nuorella ja kolmella vanhemmalla ehdokkaalla oli kummallakin porukalla varaa yhteen pieneen lehtimainokseen.

Perussuomalaiset muodostavat uudessa valtuustossa vaa'ankieliryhmän oikeisto- ja vasemmistoblokkien väliin. KOK, KEPU ja KD muodostavat 32 paikkaisen oikeisto-, ja SDP, VIHR ja VAS 32 paikkaisen vasemmistoblokin. PS pääsee kolmella paikallaan näin ollen paikkalukuaan paljon vaikutusvaltaisempaan asemaan kuin mitä moni ennen äänestystä luuli. Vastaava tilanne on viimeksi ollut 80-luvun alussa, jolloin SMP:llä oli kolme valtuutettua ja vaa'ankieliasema.

Muiden puolueiden osalta tilanne on mielenkiintoinen. Keskusta ja SDP menettivät vaaleissa kumpikin kaksi paikkaa. Kokoomus on nyt kaupungin suurin puolue, ja demarit tippuivat viidenneksi Vihreiden ja Vasemmistonkin taakse.

Perussuomalaiset lähtee neuvotteluihin muiden valtuustoryhmien kanssa siltä pohjalta, että haluamme paikan kaupungin hallituksessa ja edustajan joka lautakuntaan. Äänestyksissä valtuustoryhmämme ratkaisee kantansa asiapohjalta, eikä kolmannen tien puolueena ideologisista- tai imagosyistä automaattisesti asetu joko oikeisto- tai vasemmistoleiriin.

Olemme isänmaallinen ja kulttuurikonservatiivinen puolue, ja suhtaudumme kriittisesti moniin vasemmistolaisiin ideoihin sekä nykyiseen maahanmuttopolitiikkaan, mutta Sosiaali- ja terveyspolitiikassa olemme skandinaavisen hyvinvointimallin puolella, siis melko vasemmalla, ja kannatamme kattavia, julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Samoin julkisen liikenteen järjestämisen suhteen mielipiteemme ovat olleet enempi yhdensuuntaiset Oulun vasemmiston kanssa, joten yhteisymmärrys esimerkiksi näissä kysymyksissä luultavasti löytynee helpommin vasemmiston kuin oikeiston kanssa. Aika ja tilanne kuitenkin näyttävät, millaiseksi valtuustopolitiikkamme muotoutuu.


Menestystä koko seudulla

Perussuomalaiset menestyivät hyvin myös muualla oulun seudulla. Kempeleessä paikan sai ainoa ehdokkaamme, ääniharava Jussi Pellikka, ja häneltä ylimenevillä äänillä vaaliliittokumppani KD sai myös paikan valtuustossa. Oulunsalossa molemmat ehdokkaamme, Anne Snellman ja Pekka Rahikka pääsivät valtuustoon. Limingassa nuori ehdokkaamme Tuomas Okkonen pääsi myös kunnan ääniharavana suvereenisti valtuustoon. Kiimingissä listaltamme pääsivät läpi Tapio Jussila ja Elina Kokkoniemi. Haukiputaalla Jani Leskinen ja Seppo Leskinen pääsivät valtuustoon. Yli-Iissä ainoa ehdokkaamme Aatos Manninen meni ääniharavana valtuustoon. Oulun seudun perussuomalaisten kohdalla vain Iissä jäi paikka saamatta, vaikka ehdokkaamme Pentti Matila oli kunnan ääniharavien joukossa. Paikka olisi edellyttänyt isomman listan.


Ehdokkaidemme äänimäärät Oulussa:

Ville Vähämäki, 313, valittu
Vaili K. Jämsä-Uusitalo, 280, valittu
Olli Immonen, 250, valittu

Veli-Pekka Kortelainen, 184, varalla
Veijo Väänänen 174, varalla
Jari Pirinen, 171, varalla

Mia Hautaniemi, 168
Jorma Katajaroutio, 142
Raimo Pitkänen, 136
Mia Pelkonen, 124
Jenna Simula, 122
Henrik Haapalahti, 104
Paula Vahtola, 104
Jani Karjalainen, 103
Paula Pelkonen, 95
Heikki Kokkoniemi, 84
Kari Luoto, 72
Heikki Tuuliainen, 69
Timo Marttila, 51
Timo Kataja, 17


Nuoret ehdokkaat, joita oli 45% listasta, saivat yhteensä 1480 ääntä, mikä tekee n. 53,6% koko äänisaldosta. Lista oli yllättävän tasainen, ja monissa kohdin erot syntyivät vain muutamalla äänellä. Valtuustoryhmämme keski-ikä on luultavasti koko maan nuorin!

perjantai 24. lokakuuta 2008

Perussuomalaiset nousevat Oulun kapunginvaltuustoon

Uusin YLE:n gallup lupailee Perussuomalaisille 5,2%:n valtakunnallista kannatusta näissä kuntavaaleissa. Sanomalehti Kalevan paikallinen kuntavaaligallup viime viikolta taas lupaili Perussuomalaisille Oulussa kahta valtuustopaikkaa. Oululaiset antavat vaaleissa noin 50 000 ääntä, ja kaupunginvaltuuston jäsenmäärä nousee Ylikiimingin kuntaliitoksen jälkeen 67 valtuutettuun. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtä paikkaa kohti pitää saada noin 750 ääntä ja 1,5%:n kannatus. Kalevan gallup ennustaa meille siis vähintään 1500 ääntä ja vähän yli 3%:n kannatusta.

Oulun seudun perussuomalaisten piirissä viime kesänä tekemiemme omien laskelmiemme mukaan yleinen kannatus Oulun seudulla olisi jossain 4-5%:n kieppeillä, ja viitasi siihen, että tulisimme saamaan vähintään kolme paikkaa valtuustoon. Virallinen tavoitteemme on 4-5 valtuutettua ja 6-8%:n kannatus. Kova tavoite. Kolme valtuutettua irtoaa noin 2300 äänellä, ja viiteen pitäisi saada jo 3800 ääntä. Saapa nähdä, miten sunnuntaina käy.

Jos oletamme, että tulemme saamaan tuon arvioimamme vähintään kolme paikkaa, niin ketkä sitten tulisivat menemään läpi? Se onkin kinkkinen kysymys, sillä listalla on 20 ehdokasta, joista mielestäni 8:lla tai 9:llä on mahdollisuus päästä yli 200 äänen rajan. Ehdokkaista neljällä on mielestäni mahdollisuus saada yli 400 ääntä. Tämä on ihan näin oman karkean arvioni mukaan.

Se on kuitenkin todennäköistä, että joukossa on vähintään yksi nainen, vähintään yksi nuori, ja luultavasti yksi ylikiiminkiläinen, mikäli ylikiiminkiläiset perussuomalaisten äänestäjät keskittävät äänensä jollekulle ylikiiminkiläisistä ehdokkaistamme. Mikäli saisimme valtuustoon jopa 5 valtuutettua, mahdollisuuksien skaala nousee siten, että joukossa olisi todennäköisesti vähintään kaksi nuorta ja kaksi naista.

Nyt siis kaikki äänestämään joukolla uurnille, syysmyrskystä välittämättä!

Ja tiedoksi, että Perussuomalaisten Oulun piirin vaalivalvojaiset järjestetään sunnuntaina 26.10. Opteamin tiloissa, Puistokatu 34, alkaen klo 20.00.