Punainen ja musta fasismi

Koska on jonkin verran herättänyt kysymyksiä, miksi nimitän kommunismia punaiseksi fasismiksi, ajattelin vähän selventää näkemystäni siitä aatteiden kirjosta, jonka nimitän hieman epätarkasti yleiskäsitteen fasismi-alle. Olen mm. sanonut, että II Maailmansota päättyi fasismin suurvoittoon puna-armeijan vyöryessä Saksaan -45 ja lopulta Neuvostoliiton vakiinnuttaessa asemansa maailman suurimpana fasistisena valtiona.

Kuullessaan sanan "fasismi", ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen Toisen Maailmansodan ja sitä edeltäneiden vuosikymmenten radikaalioikeistolaiset liikkeet eri puolilla Eurooppaa, erityisesti Italiassa ja Saksassa. Minä kuitenkin käytän sanaa yläkäsitteenä italialaisen fascismin ja saksalisen natsiaatteen sekä espanjalaisen falangismin ja belgialaisen rexismin ohella mm. kommunismille, erityisesti sen neuvostolais-DDR:läiselle valtalinjalle eli marxismi-lenimismille, mutta myös sen muille radikaaleille muodoille kuten maolaisuudelle sekä juchelle.

Minun silmissäni fasismin tunnusmerkit täyttää jokainen (ainakin alkuvaiheessaan ja/tai teoriassa) jonkinlaiseen vallankumoukseen pyrkivä, totalitaristinen ja kollektivistinen aate joka pyrkii yhdenmukaistamaan ihmisten poliittisen ajattelun, käytännössä (aate-periaatteen nojalla tai ilman, viimeistään valtaan päästyään) kannattaa yksipuoluejärjestelmää sekä poliisivaltiota, ja merkittävästi keskiarvoisen historiallisen normaalitason ylittävää yhteiskunnan militarisointia, sekä (yli)korostaa valtion ja/tai valtiokoneistojohtoisen yhteiskunnan valtaa, oikeuksia ja roolia yksilön ja/tai perheyhteisön yli, suosii yksinvaltaista diktatuurihallintoa ja/tai harvainvaltaa, ja pyrkii harjoittamaan tai harjoittaa ideologista ja/tai kulttuurista ja/tai valtapoliittista imperialismia oman maansa alueen rajojen yli.

Natsi-Saksan ja fascistisen Italian ohella nämä kriteerit täyttyivät/täyttyvät vähintään yhtä paljon ja enemmänkin entisen Neuvostoliiton, Kiinan ja kommunistidiktatuurien kohdalla. Tämän vuoksi nimitän niitä kaikkia fasistisiksi. Pidän marxismi-lenimismiä (stalinismista puhumattakaan), maolaisuutta ja juchea fasistisina aatteina siinä missä natsismia, fascismia ja falangismiakin (vaikka ideologinen kirjo oikealla laidalla oli suurempi kuin vasemmalla) ja käytän historiallisen jaottelun perusteella alakäsitteitä punainen ja musta fasismi.

 

Perinteinen "fasismi" siinä historiallisesti tutussa viitekehyksessään edustaa minulle mustaa fasismia, kun taas kommunismin eri muodot valtiojärjestelmineen punaista fasismia. Se tosin on sanottava, että monet radikaalioikeistolaiset liikkeet, kuten falangismi tai italialainen fascismi olivat itse asiassa vähemmän fasistisia totalitaarisuuden asteikolla kuin neuvostoversionsa, ja toisin kuin kommunismi, kansallissosialismi, fascismi ja falangismi eivät pyrkineet tuhoamaan ns. "porvarillista" perhemallia ja ja perhearvoja eli ne olivat porvarillisuutensa vuoksi, jos katsotaan pelkästään yksilön yksityisen elämän ja ajattelun, perheen, kirkon ja uskonnollisen vakaumuksen tai taloudellisen toiminnan kannalta, vähemmän haitallisia fasismin muotoja. Mutta poliittisesti ne taas pyrkivät ideologiseen indoktrinointiin, kontrolliin ja ohjaukseen sekä valtaoikeuksien rajoittamiseen aivan kuten punainen versionsakin.

Pohjimmiltaan kyse on kollektivismista, joka on yhteistä molemmille poliittisille laidoille. Kollektivistisessa näkemyksessä yksilöllä on arvoa pääasiassa vain osana yhteisöä, ja hänen arvonsa määrittyy juuri tuon hyötynäkökulman mukaan. Tästä syystä monet oikeistoliberaalit nimittävät (esim.) näitä kaikkia järjetelmiä ja aatteista "sosialistisiksi", koska ne korostavat yhteiskuntaa ja sen oikeuksia yksilön yli, ja siinä mielessä on tavallaan perusteltua kutsua näitä aatteita ja järjestelmiä "sosialistisiksi" fasistisen ohella. Tämä on perusteltua myös siitä näkökulmasta, että fascismi ja natsismi ovat aatehistoriallisesti "marxismin, sosialismin ja työväenliikkeen lapsia", vaikka edustivatkin niiden peilikuvaa eivätkä identtistä kaksosta, ja valtaanpäästyään fasismi sekä falangismi pyrkivät rajoittamaan vallankumoussosialismia ja työväenliikkeen toimintaa. Sen sijaan kansallissosialismissa (sekä v. -42 jälkeisessä Mussolinin Italian sosiaalisessa tasavallassa) pyrittiin, aina siihen asti kunnes Hitler joutui tekemään kompromisseja pääoman kanssa valtaan päästyään, ihan oikeasti jonkinlaiseen sosialismiin tai ainakin sosialismiin tai ainakin merkittävässä määrin sekatalouteen. Punaista ja mustaa fasismia voikin nimittää "fasistis-sosialistiseksi" aateblokiksi.

Marxismi-lenimismi arvotti käytännössä ihmiset, ei yksilöinä, vaan viiteryhmänsä mukaan (rasistisesti) eli luokkansa perusteella yhteiskunnallisen hyötynäkökulman ja välinearvon perusteella: porvaristosta vapaista maanviljelijöistä hankkiuduttiin eroon varsin brutaalisti, Stalinin aikana yksi porvari kerrallaan. Kokonaisia ihmisryhmiä haluttiin hävittää eli tuhota kokonaan. Menetelmät ja päämäärä-arvot (yhteiskunnan/ihmiskunnan "suurempi hyvä") olivat molempien fasismien piirissä samat (monelle voi olla yllätys, että myös Neuvostoliitto harjoitti rodunjalostusta).

Marxismi-leninismissä ja vallankumouksen filosofiassa sekä yksilöihin että ("rasistisesti" l. kansanryhmiin) viiteryhmiin eli luokkiin kohdistuva tuhoamistarkoituksessa tehtävä väkivalta on käytännössä välttämätöntä. Lenin sanoikin "ei voi tehdä munakasta rikkomatta munia". Ja Leninin sekä Marxin teoksia kun kaivellaan, niin huomataan, että Stalinin periaate; "Ihminen on tärkein voimaravamme" tarkoitti sekä teoriassa että käytännössä sitä, että NL tapatti kymmeniä miljoonia ihmisiä orjatyössä ja tykinruokana, ihmisiä kohdeltiin massaresurssina.

Aivan kuten natsit halusivat puhdistaa yhteiskunnan "rodullisesti heikommista aineksista", Lenin ja vallankumouksen teoreetikot kirjoittivat, että 10% ihmisistä (porvarit) joudutaan tuhoamaan enemmistön (työväki ja proletariaatti laajemmin) edun nimessä. Se mistä ei käytännössä paljoa puhuta, on että myös Marxin kerrotaan puhuneen siitä, miten tiettyjen ihmisryhmien tuhoaminen on välttämätöntä (Suosittelen muuten Soviet Story-elokuvan katsomista kaikille).

Natsismi ja kommunismi ovat tässä mielessä saman kolikon kaksi puolta: Molemmissa kollektiivisella edulla perustellaan tarvetta tietyn/tiettyjen ihmisryhmien tuhoamiseksi, käytännössä jokaista yksilöä myöten.

Puhuttaessa punaisesta ja mustasta fasismista on kuitenkin muistetta historian painolastin ja yleisen demonisoinnin alta yksi tärkeä periaate; älä heitä lasta pesuveden mukana.

Kommunismissa, marxismissa fascismissa ja kansallis-sosialismissa oli ja on aatteina myös yksilön, perheen ja yhteiskunnan kannalta positiivisiakin puolia. Jos niin ei olisi ollut, eivät ihmiset olisi kannattaneet niitä. Toinen juttu taas on, missä määrin nämä hyvät puolet ovat näiden aatteiden omaa ansiota tai tuotantoa, ja missä määrin lainattua 5000-vuotisen kulttuurihistoriamme varrella opitusta.

----------------------------
Karkea kategoriapuu:

1. Fasismi
1.1 Punainen fasismi
- 1.1.1 Kommunismi
-- 1.1.1.1 Marxismi-leninismi
--- 1.1.1.1.1 Stalinismi
---- 1.1.1.1.2 Juche
-- 1.1.1.1.2 Maolaisuus
1.2 Musta fasismi
- 1.2.1 Fascismi
-- 1.2.1.1 Falangismi
--- 1.2.1.1.2. Romanial. militantti-ortodoksinen ns. "kristillissosialismi" (Rautakaartilaiset)
- 1.2.2 Kansallis-sosialismi
-- 1.2.2.1 Ns. varsinaiset uusnatsit

P.S. Aatteita vaihdellen

YLE Ajankohtainen kakkonen: Varastetut lapset ja fasismi

Katsoitteko eilen illalla Ajankohtaisen kakkosen reportaasin Espanjan lapsikaupasta? Kannattaa katsoa.
Espanjassa on 30-luvulta 90-luvulle saakka, viranomaisten, lääkärien ja katolisen kirkon toimesta sekä yhteistyöllä, ryöstetty jopa yli 300 000 lasta, todennäköisesti paljon enemmänkin, vanhemmiltaan ja myyty toisiin perheisiin, poliittisista ja ideologisista syistä mutta myös bisneksen vuoksi.

Järkyttävä dokumentti, mutta on hyvä, että tällainen asia tuodaan julki. Nimittäin kaikki fasistiset järjestelmät harrastavat/harrastivat tuollaista. Fasistisiin lasken mustien fasistien - eli varsinaisten fascistien sekä natsien - ohella myös punafasistiset eli ex-NL:n, entisen kommunistidiktatuurit ja mm. nykykiinan.

Neuvostoliitossa jopa 4 miljoonaa lasta otettiin vanhemmiltaan poliittisin perustein. Tosin vain osa sijoitettiin perheisiin, suurin osa pistettiin lapsivankiloihin/laitoksiin. Heistä koulutettiin Stalinin omaa "Hitlerjugendia" eli käytännössä suurin osa II Maailmansodan ajan "Neuvostoliiton SS:n" eli NKVD:n sotilaista oli kovalla kurilla, brutaalilla väkivallalla ja aivopesulla silmittömän vihan välikappaleiksi ja kommunistista väkivaltakoneistoa palvelemaan kasvatettuja porvariston maanviljelijöiden lapsia.

Saman verran jäi 20- ja 30-luvuilla orvoiksi vallankumouksen, nälänhätien ja vainojen takia, mutta koska tilaa ei ollut ja kerjäävät katulapset pilasivat maisemaa, Stalin tapatti heistä 30-luvulla suurimman osan NKVD:llä. Punafasistinen NL kohteli lapsia vielä kamalammin ja brutaalimmmin sekä vielä laajemmassa mitassa kuin mustafasistiset Espanja ja Natsi-Saksa.

Muualla ex-kommunistisessa itäeuroopassa puhutaan myös yhteensä miljoonista, pelkästään Romaniassa yli parisataatuhatta lasta joutui poliittisten syiden, vainojen ja poikkeusolojen vuoksi pakko-orvoiksi, uudelleensijoitukseen tai laitoksiin.

Kiinassa tämä jatkuu edelleen. Poliittisesti "vääriin" vanhempiin lasketaan siellä myös kristity. Pelkästään heiltä on viety yli 3 miljoonaa lasta viimeisten 5 vuosikymmenen aikana, puhumattakaan muista vainotuista ryhmistä. Epävirallinen kokonaisavio on, että Kiinassa puhuttaisiin yli 20 miljoonasta lapsesta. Ja jatkuu edelleen, ja näitä lapsia myydään myös ulkomaille. Ei-toivotut abortoidaan, mutta poliittisesti vääriltä viedään lapset.

Eli jos olette "adoptoineet" lapsen Kiinasta, se on suurella todennäköisyydellä vanhemmiltaan/vanhemmaltaan poliittisista ja/tai ideologisista syistä varastettu lapsi.

Toinen Maailmansota päättyi fasismin suurvoittoon punaisen fasismin syödessä pikkuveljensä mustan, kun puna-armeija vyöryi Saksaan 1945 ja Stalinin sai sodan päätteeksi vahvistettua NL:n aseman maailman suurimpana fasistisena- sekä maailman toiseksi vahvimpana supervaltana.

Mutta ei ole vastaavasta lasten kohtelusta puhdas Suomenkaan sivu. Kansalaissodan jälkeen satoja suomalaislapsia ja punaorpoja sijoitettiin uudelleen "poliittisesti parempiin" perheisiin sekä laitoksiin. Vaikka tämän aiheuttama tahra maamme historiassa ei kokonaisuutena ole yhtä syvä ja likainen, on tämä ja kaikki yllä kerrottu pidettävä mielessä, varoittavana esimerkkinä, siitä mikä on yhteiskunnallisen turvallisuuden ja vapauden menetyksen hinta lastemme kannalta, jos päästämme nilkit taas valtaan.

Tällä kertaa nilkit ovat nostamassa päätään myös Brysselissä, EU:lle, joka järjestelmänä ja organisaationa on kehittymässä sellaiseksi kuin se olisi suoraan natsien ja stalinistien päiväunista, puuhataan uutta "superpresidenttiä", jolle voitaisiin tarvittaessa keskittää suuri osa toimeenpanovallasta. Perinteisesti tällaisia "superpresidenttejä" nimitetään diktaattoreiksi.

Mädäntyköön siis Franco kätyreineen helvetin alimmassa pätsissä yhdessä Hitlerin, Stalinin, Maon, Leninin, Trotskin, Ceaucescun, ja EU:n tulevan superpresidentin ja heidän kätyreidensä sekä  kaikkien eri sortin natsikommarifasistien kanssa.

----------------
------------
---

P.S. Myös jo vanhastaan kaiken maailman rodunjalostusaatoksistaan tunnettu ruotsalainen sosiaalidemokratia on kunnostautunut:

"Tukholman hovioikeuden presidentti kertoi saman tapahtuvan Ruotsissa. Tosin kyseessä olivat "sosiaalisesti epävakaat pohjoismaalaiset" synnyttäjät, lähinnä suomalaiset ja saajina ruotsalaisperheet. Äidit huumattiin synnytyksen jälkeen ja lapsi vietiin. Tämä tapahtui 1980-luvun Ruotsissa ja kirjoituksen julkaisi Dagens Nyheter. Muu media ei kommentoinnut, eikä mitään kuulunut myöskään DN:ssä jälkeenpäin."

P.P.S. Ohessa Mikko Niskasaaren artikkeli Eva Amnoffin tapauksesta 80-luvun Ruotsista "Lasten Kaappaus on Raaka bisnes".
http://www.nkmr.org/lasten_kaappaus_on_raaka_bisnes_.htm

Tässä linkissä lisää artikkeleita aiheesta:
http://www.nkmr.org/artiklar.htm

The Soviet Story -Elokuva joka avaa silmiä

Mielenkiintoinen elokuvanäytös: Linkki

"Latvialainen elokuva rinnastaa Hitlerin ja Stalinin.

Kohuelokuvaksi jo nostettu The Soviet Story näytetään tänä iltana yhden kerran Helsingissä osana latvialaisen elokuvan tapahtumaa.

The Soviet Story kulkee Vankileirien saariston ja Kommunismin mustan kirjan jäljillä, mutta vie päätelmät neuvostoajan ihmisoikeusrikoksista nykypäivään.

Se väittää SS- ja NKVD-upseerien tehneen yhteistyötä joukkotuhonnassa ja rinnastaa Neuvostoliiton ja myös nyky-Venäjän poliittisen hurmahengen natsi-Saksan syntyvuosiin.

Elokuvan mukaan jo Karl Marxin rotupuheista periytyvä kansallismielisyys on nousussa Venäjällä, samoin muukalaisviha, viharikokset ja rasistiset murhat.

Tästä kehkeytyi tietenkin kohu Moskovassa, jossa sotavoitto natseista on pyhä.

Tv-kameroiden seuratessa väkijoukko poltti hiljattain mielenosoituksessa nuken, joka esitti elokuvan ohjaajaa, latvialaista Edvins Šnorea.

Elokuva väitellään netissä laajasti. Keskustelijat ovat ilmeisesti pääosin venäläisiä ja baltteja, sävy on epäluuloinen ja muistuttaa Viron patsaskiistaa. [...]

Dokumentissa esitellään laajalti tunnettuja hirmutöitä (Ukrainan nälkäkuolemat, Katyn ja väestön pakkosiirrot)."

Niinpä niin. Moni suomalainen ei edelleenkään ole kuullut sitä, että kommunismin uhrien lukumäärä maailmanlaajuisesti on yli 115 miljoonaa, joista pelkästään entisessä Neuvostoliitossa yli 40 miljoonaa (tai ei halua kuulla siitä). Neuvosto-terrori on suomalaiselle medialle sokea piste, josta ei haluta puhua, sillä maamme nykyinen vallassa oleva poliitikkosukupolvi ei ole halukas tekemään selkoa ja tiliä henkilökohtaisista YYA-ajan itäsuhteistaan, kotiryssäjärjestelmästä, ja yhteistyöstään KGB:n tai Stasin kanssa.

Suomalainen vasemmisto haluaa edelleen tuntea lämpimän nostalgisia tuulahduksia "vanhoilta hyviltä YYA-ajoilta", eikä halua kuulla puhuttavan kommunismin uhreista; Stalinin terrorista (yli 20 miljoonaa murhattua), Ukrainan kansanmurhasta (yli 7 miljoonaa murhattua) tai Maon aikaisen Kiinan vainoista, joissa arvellaan yli 60 miljoonan ihmisen menettäneen henkensä tämän verenpunaisen uskonnon brutaalien inkvisiittorien käsissä.

Äärivasemmistolle, jopa osalle nuorempaakin sukupolvea, Toinen Maailmansota oli "Ihmisyyden loistava voitto fasisteista", Pyhä Sota, jossa marxilaisen dikotomian mukaan haluttiin (ja halutaan yhä) nähdä vastakkain absoluuttinen hyvä ja paha. Tällaiset henkisesti viime sodan loppuasetelman juoksuhautoihin ja bunkkereihin linnoittautuneet vanhat stalinistit ja neokomukat haluavat fiilistellä Che- tai Mao-paitoineen, sirppi ja vasara-logoineen, punalippuineen, sekä kultaisine muistoineen ja vinoutuneine historiantulkintoineen, eivätkä tajua sitä, ettei moinen "nostalgia" eroa yhtään uusnatsien vastaavasta pelleilystä natsilippujen, svastika-tunnusten ja univormujen kanssa.

He eivät halua kuulla puhuttavan Marxin porvariston varalle suunnittelemasta holokaustista, tai siitä että Lenin oli aivoihin edennyttä kuppaa sairastava elosteleva hullu, jonka kyseinen tauti vei lopulta kuolemaan raivokohtausten ja aivorappeuman myötä, tai sitä, että Stalin oli omatunnoton paranoidinen sosiopaatti ja hullu murhaaja, jonka "vallan ytimessä" oleva lähipiiri koostui sadisteista, psykopaateista, pedofiileista ja rikollista tavalla, joka jättää jopa natsieliitin varjoonsa.

Jos mahdollista, vielä haluttomampia ollaan hyväksymään sitä tosiasiaa, että entisen Neuvostoliiton vankileirijärjestelmä oli paremmin organisoitu, tehokkaampi ja brutaalimpi lahtauskoneisto kuin natsien kuolemanleirit, sekä toiminnallisesti että uhrien lukumäärissä mitattuna. Siinä missä natsivaltaa kesti vain 12 vuotta, joista keskitysleirit olivat virallisen historian mukaan "täydessä toiminnassa" vain neljä vuotta, Neuvostoliiton kansanmurhajärjestelmä toimi täydellä höökällä aina vuoteen 1954 asti, ja vielä senkin jälkeen arvellaan yli 300 000 ihmisen kuolleen leireillä "vapaamielisempinä aikoina" Hrustsevin päivistä aina 80-luvun loppuun. On arveltu, että ilman Stalinia NL:n väestön määrä olisi ollut yli 400 miljoonaa.

Yksi paha ei oikeuta toista, mutta silti vasemmistolaisittain on Neuvosto-diktatuuria ja Stalinin terroria "puolusteltu" natsien terrorin rinnalla sillä, että siinä missä natseilla kohteena olivat tietyt rodulliset ja kansanryhmät, NL:ssä "kaikkia vainottiin ja tapettiin tasapuolisesti". Tämä ei pidä paikkaansa. Nimittäin muita kansallisuuksia kuin venäläisiä tapettiin suhteessa enemmän, joten Stalinin terrori oli enimmäkseen vähemmistöihin kohdistuvaa. Erityisen paljon kärsivät Ukrainalaiset, juutalaiset ja suomalais-ugrilaset kansat. Ukrainan väestöstä lähes viidennes murhattiin tietoisesti nälkään vuosien 1927-33 välisenä aikana takavarikoimalla vilja ja ruokatarvikkeet ihmisiltä. Monien suomalais-ugrilaisten kansojen, kuten mordvalaisten, marien ja udmurttien lukumäärä romahti (tilastoissakin) jopa lähes kolmanneksella Stalinin terrorin aikana. Itä-Karjalan karjalaisväestön lukumäärä väheni Stalinin terrorin aikana yli 300 000:sta muutamaan kymmeneen tuhanteen, sillä väki kuljetettiin Siperiaan ja suurin osa tapatettiin pakkotyöllä. Samoin kävi Inkeriläisille. Näin ollen on vaikea nähdä juurikaan laadullista eroa Neuvostojärjestelmän fasistisen totalitarismin ja vastaavan saksalaisen välillä.

Erityisesti kuitenkaan ei vasemmiston, eikä edes liberaalivasemmiston, keskuudessa haluta haluta kuulla myöskään sitä, että Stalin oli antisemiitti, ja suunnitteli kaikkien Neuvostoliiton yli 2,7 miljoonan juutalaisen järjestelmällistä holokaustia eli joukkomurhaa keväällä 1952. Siperiaan oli rakennettu vankileirit valmiiksi yli kahdelle miljoonalle Neuvostoliiton juutalaiselle. Koko Neuvostovaltakunnan joka ikinen juutalainen, jotka KGB oli listannut, oli kohteena. Kaikki oli valmiina; ihmiset oli tarkoitus kerätä kodeistaan ja työpaikoiltaan, jopa Kommunistisen puolueen johtopaikoilta KGB:n toimesta, ja kuljettaa kolmessa kuukaudessa näille leireille, ja tappaa nälkään yhden talven aikana. Mitään ruokahuoltoa ei nimittäin ollut tarkoituskaan järjestää. NL:n juutalaisväestön kannalta oli varsin onnekasta, että Stalin kuoli "sattumalta" vain vajaa pari viikkoa ennen kuin suunnitelma piti panna täytäntöön.

Suosittelen kaikille Kommunismin Mustan Kirjan lukemista ja The Soviet Story-elokuvan katsomista. Puutteistaan huolimatta ne ovat terveellistä opetusta, varsinkin suomalaisille, jotka eivät vieläkään ole halunneet tehdä irtiottoa YYA-ajasta. Ja siltä varalta, että joku vetää tästä kirjoituksestani herneet nenään, väännettäköön rautalangasta, että tämän kirjoituksen tarkoituksen EI ole puolustella natsien terroria kommunismin hirmutöiden varjolla.

Ei kommunismille - Ei rajoittamattomalle liberaalikapitalismille -Valitse Kolmas Tie!

Siinäpä se tiivistettynä terveen ja kestävän talouskehityksen suunta. On hullua kävellä jommassa kummassa ojassa, kun voi kävellä tietä pitkin.

Kaikkein merkittävin ero "Friedmanilaisen" liberaalikapitalismin ja Keynesiläisen talousmallin välillä on se, että vaikka Friedmanin teoria on teoreettisesti pätevä (toimii paperilla), se ei selitä aiheuttamiaan talousongelmia, eikä tarjoa niihin ratkaisuja. Keynesin malli taas on teoreettisesti epätarkka, mutta toimii käytännössä kuin junan vessa.

Keynesin teoria ei selitä sitä, miten valtiovallan sääntely ja puuttuminen jopa tuotantotoimintaan (luodakseen työpaikkoja ja kulutusta sektoreille ja alueille, joille markkinat eivät niitä luo) luo talouskasvua ja ylläpitää kulutusta ja markkinataloutta, mutta niin vain käytännössä on.

Saksa nousi 30-luvun lamasta nimenomaan Keynesin talousmallilla, ja Suomi nousi agraarivaltaisesta kehitysmaasta hyvinvoivaksi teollisuusmaaksi Keynesin talousmallilla 50-80 luvuilla. Saman mallin mieto jenkkisovellus "The New Deal" oli ratkaisevassa osassa USA:n toipuessa lamasta 30- ja 40-luvuilla.

Friedmanin malli taas on tunnettu historiassa siitä, että se köyhdyttää keskiluokan, ja taannuttaa kehittyneet valtiot takaisin puolikehitysmaiksi, kuten kävin Argentiinan, Chilen ja Uruguayn 60-70-luvulla. Nämä maat olivat aikoinaan "hyvinvointivaltioita", joissa oli mojovankokoinen keskiluokka ja korkeampi elintaso kuin tuolloin Euroopassa keskimäärin. Sitten tuli Maailmanpankki ja liberaalikapitalistit...

Käytännössä Keynesin malli on meille tuttu Skandinaavinen hyvinvointivaltiomalli, jossa yksityisomistukselle perustuva markkinatalous lyö kättä valtion sääntelyn kanssa. Yksityisten yhtiöiden lisäksi myös valtio ja kunnat ovat mukana tuotannon ja palvelujen pyörittämisessä omistamiensa yhtiöiden, liikelaitosten ja palveluyksikköjen kautta, sekä pyrkii ohjaamaan talouden kehitystä politiikalla siten, että se tuottaa mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman monelle kansalaiselle. Keynesin talousmalli on yksi ns. Kolmannen Tien idean talouspoliittisista sovellutuksista.

Pahin on edessä - Suurpankkeja uhkaa konkurssiaalto

(En sitten malttanutkaan jättää talousaihetta rauhaan, kun elämme niin jännittäviä aikoja)

Pitkä pörssilasku on jo syönyt kolmen vuoden kasvun:

"Pörssi hukkasi kolmen vuoden tuotot

Maailman pääpörssit ovat kesän kurssilaskussa painuneet suunnilleen kolmen vuoden takaisille kurssitasoille. Samalla pitkäaikaiset tuotot ovat surkastuneet surkeiksi."

Edessä on todellakin "seitsemän laihaa vuotta". On ennustettu, että laskua on edessä vielä vähintään vuoden 2000 takaiselle tasolle. Itse uskon, että Suomessa ollaan laman jälkeen vielä vuoden -93 viime laman syvimmän tason alapuolella.

Pitkin kevättä nähty talouskasvun hiipuminen on ollut vasta historiallisen suurta romahdusta edeltävä loiva alamäki:

"Suuri pankkikonkurssi uhkaa

Asiantuntija Kenneth Rogoff varoittaa, että Yhdysvalloissa on tulossa suuri pankkikonkurssi lähikuukausina. Maanantaina asuntoluotottajien Fannie Maen ja Freddie Macin osakkeet romahtivat maanantaina.

Sijoittajat hylkäsivät Fannie Maen ja Freddie Macin osakkeet maanantaina. Myyntiaallon sai aikaan sanomalehti Barronsin viikonloppuna julkaisema artikkeli, jonka mukaan Yhdysvaltojen hallituksella ei juuri ole muuta mahdollisuutta kuin kansallistaa Yhdysvaltojen asuntoluototuksen jätit.

[...]

– Pahin globaali talouskriisi on vielä tulossa. Suuri amerikkalainen pankki kaatuu lähikuukausien aikana, IMF:n entinen ekonomisti Kenneth Rogoff sanoi tiistaina.

Rogoff povaa, että keskisuurten pankkien lisäksi kaatuu oikeita jättiläisiä, isoja sijoituspankkeja tai suuria pankkeja.

Rogoff ei usko että Fannie Mae tai Freddie Mac jatkavat toimintaansa ainakaan nykyisessä muodossaan."

Niin, liberaali markkinatalous toimii vain hyvinä aikoina. Kun huonot ajat koittavat, sijoittajat mieluummin sysäävät tappiot veronmaksajien niskaan. Se on sitä kapitalistista kaksinaismoralismia se, eli alkaa "kommunismi" maistua amerikan pojillekin, kun tappiokierre häämöttää.

Pankkikriisi onkin syvenemässä luottolamaksi, eli pian rahaa ei enää ole luvassa edes hyville ja maksukykyisille:

"Pankkikriisi voi revetä luottolamaksi

Tappioiden paisuminen ajaa Yhdysvaltain ja Euroopan pankit yhä suurempiin vaikeuksiin ennen pankkikriisin hellittämistä. Kriisi voi yhä syventyä luottolamaksi, joka sulkisi lainahanat myös hyviltä asiakkailta.

Runsas vuosi sitten alkanut rahoituskriisi on jo kasvattanut pankkien kärsimät tappiot yli 500 miljardin dollarin, eikä pahin välttämättä ole vielä läheskään ohi. Ainakin osake- ja korkomarkkinoiden arvio Yhdysvaltain ja Euroopan pankeista on taas synkentynyt jyrkästi.

Heinäkuun puolivälissä virinnyt toiveikkuus pyyhkiytyi hetkessä olemattomiin ja pankkien noteeraukset osake- ja korkomarkkinoilla painuivat liukkaaseen laskuun, kun sijoittajat säikähtivät asuntorahoitukseen liittyvien luottotappioiden ja arvonalennusten paisumista aiemmin pelättyä suuremmiksi.

Pankkien osakkeet ja velkakirjat suistuivat uusimpaan laskuunsa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain suurimpien asuntorahoittajien Fannie Maen ja Freddie Macin mahdollinen kaatuminen liittovaltion omistukseen nousi taas otsikoihin.

Jättimäisten rahoituslaitosten kansallistaminen tietäisi niin osake- kuin korkosijoittajillekin mittavia tappioita. Kyse ei ole ainoastaan Yhdysvaltain, vaan samalla koko maailman suurimmista rahoituslaitoksista, joiden kaatuminen voisi murentaa suuren osan rahoitusmarkkinoilla jäljellä olevista luottamuksen rippeistä.

Kirjanpidon tappiot muuttuvat todellisiksi

Pankkikriisin syvenemistä ja venymistä ovat enteilleet useat suurten amerikkalaispankkien toimet, joilla ne ovat pyrkineet saamaan tappioidensa kasvamista pysähtymään.

Esimerkiksi Merrill Lynch on ilmoittanut myyvänsä asuntorahoitukseen liittyviä arvopapereita miljardien dollareiden tappiolla. Pankki myy alkujaan yli 30 miljardin arvoiseksi arvioimansa erän ABS CDO -papereita 6,7 miljardilla dollarilla ja lisäksi rahoittaa sopimansa kaupan suurimmaksi osaksi itse.

Pelkästään osto- ja myyntihintojen erotuksen perusteella laskien Merrill Lynch myy yli 30 miljardin dollarin sijoituksensa noin 78 prosentin tappiolla. Kauppaan liittyvän rahoitussopimuksen takia pankin tappio voi arvioiden mukaan kasvaa jopa 95-prosenttiseksi.

Markkinoilla Merrillin ilmoitusta on sekä kauhisteltu että kiitelty. Kauppa kasvattaa pankin aiemmin arvioimia tappioita merkittävästi ja samalla se muuttaa pelkät kirjanpidolliset arvonalennukset lopullisiksi tappioiksi.

Merrillin kaupat ovat herättäneet pelkoa muidenkin pankkien toistaiseksi tekemien tappiokirjausten riittämättömyydestä. Samalla tappioiden muuttuminen lopullisiksi on herättänyt varovaista toivoa kriisin pohjasta.

Tappioita jo yli 500 miljardia taalaa

Uutistoimisto Bloombergin kokoamien tietojen mukaan maailman pankit ja arvopaperivälittäjät ovat jo kirjanneet niin sanottuun subprime-kriisiin liittyviä tappioita yhteensä yli 500 miljardia dollaria.

Pankkien osuus tappioista on runsaat 300 miljardia dollaria. Noin puolet pankkien tappioista on yhdysvaltalaisten pankkien kontolla, toisesta puolesta suurin osa rasittaa Euroopan pankkeja.

Pankkien kärsimien tappioiden kasvaminen on herättänyt markkinoilla huolta luottokriisin syvenemisestä ja laajenemisesta koko talouden vitsaukseksi. Luottotappiot ja arvopaperikaupan tappiot syövät täydellä painollaan pankkien pääomia, mikä puolestaan leikkaa keskimäärin kymmenkertaisella painolla pankkien luotonantokykyä.

Tappioissa voi olla luottolaman siemen

Pankeilla on karkeasti pelkistäen vain kaksi vaihtoehtoista keinoa vakavaraisuutensa säilyttämiseen, kun tappiot syövät niiden omia pääomia. Ne voivat supistaa luotonantoaan ja sijoituksiaan keskimäärin kymmenellä dollarilla (tai eurolla) jokaista tappioihin sulanutta yhtä dollaria (tai euroa) kohti. Tai ne voivat yrittää hankkia tappioiden verran uutta pääomaa.

Toistaiseksi pankit ovat tasapainoilleet parhaansa mukaan tekemällä kumpaakin, ne ovat kiristäneet luotonantoaan ja hankkineet uutta pääomaa Lähi- ja Kaukoidän valtioiden sijoitusrahastoja myöten.

Uutta pääomaa ei ole kuitenkaan kertynyt läheskään samassa tahdissa tappioiden kanssa. Bloombergin kokoamien tietojen perusteella pankit ovat viime vuoden puolivälin jälkeen onnistuneet houkuttelemaan rahoittajilta uutta omaa pääomaa vajaat 400 miljardia dollaria.

Tappioiden ja uuden pääoman ero on siis yli sata miljardia. Keskimääräisellä kymmenen prosentin vakavaraisuudella erotus merkitsee karkeasti tuhannen miljardin dollarin kutistusta pankkien luotonantokyvyssä.

Tappioiden kasvaminen ja uuden pääoman hupeneminen voi pahimmillaan laukaista koko taloutta tuntuvasti jarruttavan luottolaman, jossa pankit eivät kykene enää rahoittamaan hyviäkään asiakkaitaan.

Pankkikriisin loppua ei näy

Rahoituskriisi on nyt riepotellut maailman pankkien lisäksi useimpia maailman osake- ja korkosijoittajia jo noin 13 kuukautta. Tähänastisen keston ja toistaiseksi kertyneiden tappioiden perusteella tämänkertaista pankkikriisiä voi jo luonnehtia kohtalaiseksi tai jopa navakaksi.

Ainakaan vielä tätä pankkikriisiä ei voi vakavissaan luonnehtia kaikkien aikojen pankkikriisiksi tai edes pahimmaksi pankkikriisiksi sitten 1930-luvun lamavuosien. Mutta toisaalta tämä kriisi on tuskin vielä paisunut pahimpiin mittoihinsa. [...]

Toinen todennäköisesti kriisin hellittämiseksi välttämätön virstanpylväs on BCA:n mukaan jonkinlainen verovaroin toteutettava roskapankki. Liittovaltio laukaisi 1990-luvun alun säästöpankkikriisin (Savings and Loan -kriisi) eristämällä pääasiassa kiinteistöihin liittyneitä ongelmaluottoja varta vasten perustettuun roskapankkiin (Resolution Trust Corporation). Vastaava voi tälläkin kerralla olla tarpeen luottomarkkinoiden avittamiseksi vauhtiin."

Niin, Merrill Lynch, joka osti viime vuodenvaihteessa konkurssia odottavat kilpailijansa Bear Stearnsin, on käytännössä konkurssin partaalla oleva roskapankki. Samoin puolijulkiset Fannie Mae ja Freddie Mac. Miten on, jos valtiovalta kansallistaa molemmat FM:t, ja Merrilliä uhkaa konkurssi, ottaako valtio myös Merrilin syliinsä?

Joka tapauksessa FM:ien tarvitsema yli 100 miljardin pääomanlisäys on niille tällä hetkellä mahdotonta saada, joten valtiollistaminen lienee edessä:

"USA:n asuntoluottojätit Fannie Mae ja Freddie Mac tarvitsevat selviytyäkseen ainakin 100 miljardin dollarin lisäpääomat. Analyytikkoarvioista kertoi sanomalehti New York Post keskiviikkona.

Fannie Maen ja Freddie Macin tappiot käyvät sen verran raskaiksi, että niiden pitää hakea lisää pääomia. New York Postin mukaan 100 miljardin dollarin urakka on näissä markkinaoloissa liian raskas. [...]

- Maksamatta jäävien asuntolainojen määrä kasvaa ja kotien pakkohuutokaupat yleistyvät. Fannien ja Freddien olo käy koko ajan tukalammaksi, Morningstarin analyytikko Erin Swanson sanoo. [...]

Sijoittajat tulkitsevat yleisesti, että asuntolainajätit päätyvät valtiovarainministeriön kontrolliin. Tiistaina suuret sijoittajat karttoivat Fannien ja Freddien rahoittamista: niiden rahoituskustannukset ovat korkeimmillaan kymmeneen vuoteen.

Kyseessä ovat valtavat summat rahaa. Fannien ja Freddien vastuulla on noin 5 300 miljardin dollarin asuntolainapotti. Se on yli 40 prosenttia USA:n kaikista asuntolainoista."

Eli roskapankkihan siitä on tulossa...