Espanjan äärivasemmisto on tehnyt pommi-iskun kirkkoon.
Itseään Mateo Morralin vallankumoukselliseksi iskujoukoksi (El Comando Insurreccional Mateo Morral) nimittävän vasemmistoanarkisti-ryhmän pommi räjähti Zaragozalaisessa El Pilar-kirkossa aiheuttaen merkittävää tuhoa.
Ryhmä kertoo, että pommi oli tehty ”mustalla ruudilla täytetystä butaanikaasusäiliöstä, jossa oli kello aikasytyttimenä”. Tiedonannossaan hyökkäyksen tekijät kertovat, että ”El Pilar -kirkko on yksi tärkeimmistä valtaapitävien temppeleistä” ja he muistuttavat samalla Francon ja paavi Johannes Paavali II vierailuista. Lisäksi ryhmä antaa uhkauksen: ”Tällaiset fasismin symbolit eivät ole, eivätkä koskaan tule olemaan turvallisia paikkoja”.
Lisäksi terroristiryhmä väitti, että heidän aikomuksenaan ei olisi ollut ”vahingoittaa uskovaisia tai turisteja” ja he sanoivat antaneensa etukäteen varoituksen soittamalla paikalliseen lehteen, jotta poliisi olisi voinut tyhjentää kirkon ja sen lähiympäristön.
Poliisi ei kuitenkaan koskaan saanut varoitusta, eikä paikallinen lehti. El Paísin jutussa (linkki ylempänä) viitatun El Periódico de Aragón -lehden artikkelissa kerrotaan, että tieto äärivasemmiston varoitussoitosta on täysin väärä. Lehden mukaan anarkistien väite, että lehti olisi saanut varoitussoiton voidakseen varoittaa viranomaisia, on täysin väärä. Koko keskiviikona aikana kukaan lehden edustaja ei ollut saanut minkäänlaista tiedonantoa pommista.
Äärivammaisto olikin siis ollut valmis räjäyttämään kirkkossakävijät ja turistit. Kaikeksi onneksi vain yksi henkilö loukkaantui lievästi.
Kyseessä oli vasemmistolta jo toinen terrori-isku tai sen yritys kirkkoa vastaan. Sama anarkistiryhmä otti vastuun myös aiemmin helmikuussa Madridin La Almudenan katedraaliin asetetusta pommista. Tuolloin pommi purettiin ennen sen räjähdystä.
Näköjään äärivasemmisto ei ole sittenkään paljon muuttunut menneiltä vuosikymmeniltä. Uutiset siitä, miten kirkot räjähtelevät ja palavat ovat tuttuja sellaisista maista kuin Egyptistä tai Pakistanista. Näköjään äärivasemmisto on omaksumassa samat menetelmät kuin ääri-islamisteillakin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliittinen terrori. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2013
Äärivasemmisto: Terroristi isku kirkkoon Espanjassa
Tunnisteet:
anarkistit,
El Comando Insurreccional Mateo Morral,
El Pilar,
Espanja,
La Almudena,
Madrid,
poliittinen terrori,
pommi,
pommi-isku,
terrorismi,
valehtelu,
Zaragoza,
ääri-islamistit,
äärivasemmisto
torstai 29. elokuuta 2013
Saksan äärivasemmisto suurpääoman fasistikaartina
Saksasta kuuluu perinteisen tyylisiä uutisia siitä miten paikallinen äärivasemmisto (autonominen vasemmisto/Antifasistit) ovat hyökänneet väkivaltaisesti Saksan "Vaihtoehto EU:lle"-puolueen eli AfD:n vaalitilaisuuteen:
"BREMEN. Useita naamioituneita äärivasemmistolaisia hyökkäsi lauantaina Bremenissä Alternativ für Deutschland -puolueen (AfD) Bernd Lucken kimppuun. Bremenin poliisin tiedottaja kertoi lehdellemme, että noin 20 minuuttia vaalikampanjatilaisuuden alkamisen jälkeen 20-25 naamioitunutta hyökkäsi Bremer Bürgerparkin esiintymislavalle, jolla Lucke oli juuri aloittanut puheensa.
Hyökkääjät olivat piileskelleet pensaissa. Kahdeksan äärivasemmistolaista nousi lavalle ja hyökkäsi Lucken kimppuun. Silminnäkijöiden mukaan he työnsivät hänet pois lavalta, kaatoivat hänet maahan ja suihkuttivat kyynelkaasua. Hyökkääjien sanottiin olleen nuijin ja puukoin aseistautuneita.
Yksi haavoittui veitsenviillosta
Kun poliisi saapui, niin hyökkääjät pakenivat. Eräs heitä seurannut AfD:n avustaja haavoittui poliisin mukaan käteen veitsenviillosta. Lisäksi 15 henkilöä sai kyynelkaasua ja joutui hoidettaviksi hengitysvaikeuksien takia. Heidän joukossaan oli kaksi lasta. Kahta muuta henkilöä iskettiin nyrkillä. Poliisin tiedottajan mukaan poliisi otti kiinni kolme epäiltyä hyökkääjää. Parhaillaan tutkitaan rikossyytekohtia. Poliisin mukaan kaikki hyökkääjät kuuluvat äärivasemmistopiireihin.
Järjestysmiehet saivat Lucken turvaan, eikä hän puolueen mukaan vahingoittunut. Pienen tauon jälkeen hän jatkoi uudelleen puhettaan.
AfD on joutunut kiihkeän vaalikampanjavaiheen alusta lähtien yhä uudelleen äärivasemmiston hyökkäysten uhriksi. Etenkin Göttingenissä häiriköivät väkivaltaan valmiit äärivasemmistolaiset puoluetta niin pahoin, että vaalikampanjan lopettamista jouduttiin harkitsemaan."
Tässä video tapauksesta (Linkki):
Myös Die Welt uutisoi aiheesta:
"Kiinniottoja AfD-johtaja Luckeen kohdistuneen hyökkäyksen johdosta
Naamioituneet hyökkäsivät aseistautuneina Alternative für Deutschland -puolueen vaalitilaisuuden lavalle: Kolme kiinniotettua, 16 loukkaantunutta. Puoluejohtaja Lucke kokee Weimarin tasavallan ajan muistuttavan itsestään.

Alternative für Deutschland -puolueen julisteet revitään jatkuvasti.
Kiinniotetut olivat iältään 22, 25 ja 27 vuotta.
Puolueen tiedonannon mukaan Lucke oli tapauksesta ”järkyttynyt ja pöyristynyt”. Lucke: ”On sietämätöntä demokraattisen vaalikamppailun häirintää, että tappelupukarijoukot – kuin aikoinaan Weimarin tasavallassa - häiritsevät Alternative für Deutschlandin rauhallisia vaalitilaisuuksia ja samalla ovat valmiita vahingoittamaan ihmisiä.”
Euro-kriittinen puolue on viime viikkoina valittanut useita kertoja valtavista vaikeuksista vaalikampanjan aikana. Puolueen mukaan koko maan alueella tuhotaan yhä uudelleen vaalijulisteita ja vaalityöntekijöiden kimppuun hyökkäillään.

Bernd Lucke on makroekonomian professori ja AfD:n puheenjohtaja. "
Myös Bild uutisoi asiasta.
Spiegel uutisoi pari viikkoa sitten äärivasemmiston ottaneen uuden eurokriittisen puolueen tähtäimeensä. Se mikä on mielenkiintoista, että myös Saksan Vihreät nuoret ovat mukana terrorissa:
"… AfD:tä kritisoiva vasemmisto – aina äärivasemmistolaisista antifa-anarkisteista Vihreän puolueen valtavirtan asti – syyttää puoluetta ksenofobisten ja nationalististen ajatusten kätyriksi. Viime viikkoina AfD:n vaalityöntekijät ovat saaneet uhkailevia puheluita, joutuneet solvausten kohteeksi ja joissakin tapauksissa fyysisen väkivallan uhreiksi.
Vaikka AfD on valittanut tällaisista tapauksista useissa kaupungeissa mm. Berliinissä, Lyypekissä ja Nurembergissä, niin puolue painottaa viime viikolla Göttingenissä vaalikojulla tapahtunutta erityisen brutaalia yhteenottoa. Poliisi joutui puuttumaan AfD:n kannattajien ja Grüne Jugendin (vihernuoriso, Saksan Vihreän puolueen nuoriso-osasto) kiistaan ja asettamaan 40 poliisi kojun suojaksi sen varmistamiseksi, että väkivalta saadaan estetyksi.
Puolue sai alkuvuodesta kohua aikaan, kun se julkaisi agendan, joka sisälsi euron hajoittamisen ja valtaoikeuksien palauttamista Brysselistä takaisin jäsenvaltioille. …
Puoluekongressissa 1.8. sattuneen kiistan jälkeen tapahtumat ovat olleet jossakin määrin anarkistisia. Viime viikolla poliisi ”viime hetkellä” onnistui keskeyttämään göttingeniläisten aktivistien yritykset sytyttää tuleen AfD-jäsenen autotalli, jossa tiedonannon mukaan oli kampanjamateriaalia täynnä oleva auto.
… Anti-euro puolueen kannattajia valokuvattiin, videoitiin ja heitä solvattiin sanallisesti kaduilla. Useissa tapauksissa heidän autojaan tuhottiin – pääosin niitä, joissa oli AfD:n kampanjaviestejä. Paikalliset pubin ja ravintolanomistajat jopa kielsivät puolueelta pääsyn tiloihinsa, koska he pelkäsivät vetävänsä puoleensa väkivaltaan valmiin väkijoukon.
Viikkoja sitten alkoivat sosiaalisessa mediassa lisääntyä vetoomukset ryhtyä toimiin puolueen retoriikkaa vastaan, jota Grüne Jugend kuvaa nettisivustollaan ”oikeistolaiseksi, rasistiseksi, nationalistiseksi, antisemitistiseksi ja islamofobiseksi”. Kuten Frankfurter Allgemeine Zeitung mainitsi, niin ”Göttingeniä on jo kauan pidetty 'vasemmistolaisen' Black Blocin ja 'anti-fasististen' hankkeiden keskuspaikkana. Lehti totesi, että Grüne Jugendin päätös liittyä mukaan viittaa siihen, että se saattaa olla auttamassa äärivasemmistopiirejä taistelussa AfD:tä vastaan."
Kuvaavaa on, että äärivasemmisto on leimannut AfD:n fasistiseksi ja äärioikeistolaiseksi vasta sen jälkeen kun viime kevään mielipidekyselyt paljastivat, että moni Saksan Vasemmiston peruskannattajista tuntee vetoa AfD:n suuntaan, ja Linkelle olisi luvassa vaalitappio tämän vuoksi(!).
Voidaanko siis olettaa, että koko terrorikampanja on masinoitu Saksan Vasemmistopuolueen hämäristä takahuoneista käsin? Mahdollisesti tai sitten ei..
Äärivasemmistolaiset uhkaavat entistä rajummin eurokriittistä Vaihtoehto Saksalle puoluetta myös Berliinissä. Vasemmistolaisista anarkistivoimistaan tunnetuissa Kreuzbergin ja Pankowin kaupunginosissa on revitty alas BZ-lehden mukaan kaikki puolueen vaalimainokset. Äärivasemmistolaiset ovat häirinneet puolueen tilaisuuksia sekä käyneet käsiksi puolueen toimihenkilöihin. - "Se mitä nyt koemme Kreuzbergissa ja Pankowissa muistuttaa kommunistien ja natsien katuterrorismista Weimarin tasavallan loppuaikoina", sanoo Vaihtoehto Saksalle-puolueen paikallinen pääehdokas, irakilaissyntyinen Sari Saleh."
Melkoisia natseja; ottavat listoilleen maahanmuuttajaehdokkaita ja ajavat vasemmistolaisempaa politiikkaa eurokriisissä kuin Saksan vasemmisto! Kuinka ne ruojat kehtaavat!11
Alternativ für Deutschland -puolue ajaa mm. seuraavia pelottavia ja valtavan äärioikeistolaisia asioita:
"- The no-bailout clause of the Maastricht Treaty must be respected.
- Countries must be able to leave the eurozone to form alternative monetary unions or establish parallel currencies.
- Secondary market interventions by the European Central Bank should stop.
- The cost of bailouts should be borne primarily by the private sector.
- All transfer of sovereignty to the European Union must be legitimized by plebiscite.
... Unlike some other anti-euro movements in Europe, the AfD says it is neither nationalist nor anti-immigration. Its program calls for Canadian-style policies to entice more skilled foreign workers to Germany."
Saksan äärivasemmisto - toisin kuin kreikkalaiset aateveljensä - haluavat siis pitää euron kasassa ja haluavat siis mm. jatkaa suurpankkien sekä Saksan ja Ranskan aseteollisuuden tukemista tukipakettipolitiikalla? Ennen kuulumatonta. Milloin radikaalista vasemmistosta tuli suurpankkiirien pikkuhuoria? (Ai niin, ihan meinasin unohtaa että jo 60- ja 70-luvulla nämä samat aatteelliset piirit kiihkeästi tukivat Wall Streetin pankkien NL:n kautta rahoittamia vallankumouksia kehitysmaissa).
AFA on siis avoimesti alkanut suurpääoman SA-joukoiksi. Jos en paremmin tietäisi sikäläisten kommunatsien edessottamuksista noin yleensä, pitäisin tällaista perin oudoksuttavana. Koska tiedän, en pidä.
Sanonta kuuluu, että jos vastustaa ja vihaa jotain hyvin kiivaasti, on syytä katsoa aina välillä peiliin ettei muutu vastustajiensa kaltaiseksi. Saksalaiselta äärivasemmistolta tällainen viisaus on selvästikin unohtunut (jos sitä on koskaan ollutkaan).
-----------------------
----------
----
P. S. Vielä kylmän sodan aikana eurooppalainen vasemmisto vastusti EEC:tä sekä eurointegraatiota. Ja vain 20 vuotta sitten Suomessakin Vasemmistoliitto vastusti EU:ta. Eurokriittisyys ilmeisesti unohtui siinä vaiheessa kun siitä tuli "fasismia"?

AFA,
AfD,
Autonominen vasemmisto,
Die Grüne Jugend,
kaasuisku,
kommunatsit,
poliittinen terrori,
poliittinen vaino,
poliittinen väkivalta,
punainen fasismi,
puukotus,
SA,
Saksa,
Vaihtoehto Saksalle
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Smolenskin lentoturma, osa III, attentaatti ja murhat
Edit. 9.11.2011 Lisätty viitteet uutuuskirjaan
Kirjoitin taannoin blogiini Smolenskin lentoattentaatista, kahteenkin otteeseen. Vaikka tieto kuvaaja Adriej Mendiej:n kuolemasta on kyseenalaistettu, itse alkuperäinen video on viimeisten tietojen mukaan aito (vaikka venäläiset toisin väittävät).
Nettiin on vastattain ilmestynyt uusi, digitaalisesti tarkennettu versio Smolenskin lentoturman videosta, tarkistetulla käännöksellä. Video löytyy myös täältä, täältä ja täältä.
Suosittelen katsomaan.
Venäläiset siis järjestivät attentaatin, ja murhasivat hengissä selvinneet.
------------------------------------------------------
"Szymowski writes that despite false orders from Russian air controllers, captain Protasiuk managed to land the plane in the woods, without damaging it seriously. Then a vacuum bomb exploded and destroyed the aircraft."
The survived passengers were killed by Russian special services. The journalist based his data on the expertise of the retired professor and pyrotechnician Dakovwki and Robert T. from the BOR.
Katyn 2. New book Terrorist Attack in Smolensk proves that Putin killed Polish President
Most important, however, are the photos taken by US satellites from the NSA. You can see them throughout the series of events.
The Americans wanted to give these materials to Poland, but Donald Tusk refused to cooperate. At the end of the book you can see photos that were not previously published. Photos of corpses, including the unguarded corpse of the Polish President.
Equally important is the well-known film Koli (see here), the later disappeared cockpit of the aircraft and the aircraft TU154M itself which was destroyed afterwards by the explosion."

torstai 27. toukokuuta 2010
Keskustan kannatuksen uskonnollisuudesta ja vahvuudesta
Kuten jo olemme uutisista kuulleet, on Keskustan kannatus tippunut suhteellisen rajusti, ja Perussuomalaisten vastaavasti noussut:
"Keskustan kannatus on laskenut roimasti toukokuussa. YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä keskustaa kannattaa nyt 18,6 prosenttia vastaajista. Laskua huhtikuusta on peräti kaksi prosenttiyksikköä.
Kokoomus on yhä suurin puolue 23 prosentin kannatuksella. SDP:tä puolestaan kannatti 21,3 prosenttia vastanneista.
Perussuomalaisten kannatus on noussut lähes kahdella prosenttiyksiköllä 9,6 prosenttiin. Hallituspuolue vihreiden kannatus oli 10,3 prosenttia, eli samalla tasolla kuin huhtikuussa."
On varsin oireellista, että vaadittiin niinkin kovat paukut, kuin Kreikan miljarditukipaketti ja perikepulainen ydinvoimakepulointi, ennenkuin Keskustan syvissä riveissä alkoi tulla kunnon murtumaa. Vastaavasti on oireellista, että Kreikan tukipakettikohun yhteydessä eniten asialla "populisoinut" ja esillä ollut SDP junnaa kannatuksessa paikallaan.
SDP:n osalta kyse on uskottavuudesta - jopa omat kannattajat pitävät puoluejohdon "takinkääntöä" niin maahanmuuttokysymyksessä kuin joissain yksittäisissä EU-kysymyksissä vain paniikkiliikkeenä, jolla koitetaan estää kannatuksen mureneminen. Ja sellaistahan se on ollutkin.
Tässä blogikirjoituksessa haluan kuitenkin keskittyä Keskustan kannatuksen analysointiin. Ellei tuntisi keskustalaisuuden ja uskonnollisten liikkeiden yhteistä kannattajataustaa, olisi ihmeellistä, että keskustan kannatus on tippunut vain kaksi prosenttia.
Keskustalaisuus on maaseutuväelle äidinmaidossa imetty uskonasia. Keskustalainen on niin lojaali, että hän äänestää isiltä perittyä puoluekantaansa vaikka hampaat irvessä, ja vaikka Keskustan puoluejohto kusisi hänen naamalleen. Näinhän on monta kertaa käynyt. On vaikea kuvitella toista puoluetta, joka olisi pystynyt niin monta kertaa veretseisauttavalla tyrmistyksellä pettämään omat kannattajansa, ja silti pitämään heidän kannatuksensa.
Perikeskustalainen mieluummin jättää kokonaan äänestämättä, kuin äänestäisi jotain muuta puoluetta kuin Keskustaa. Senkin hän tekee sydänverta itkien. Syy tähän on varsin yleisesti tiedossa, mutta vähän mediassa analysoitu. Keskustalaisuus on poliittis-uskonnollinen liike. Asiasta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan Fil. tri. Matti Kyllösen lähes tuhatsivuiseen väitöskirjaan, joka käsittelee Pohjois-Suomalaisten herätysliikkeiden ja puolueiden kytköksiä viimeisten yli sadan vuoden ajalta.
Alkiolaiseen ideaaliin kuului, että ihminen saisi kaiken tarvitsemansa, niin poliittisesti, sosiaalisesti, sivistyksellisesti kuin uskonnollisesti mahdollisimman "yhdeltä luukulta". Tämä johti jo tuolloin herätyskristillisyyden ja puoluepolitiikan jonkinasteiseen lukkarinrakkauteen. 1800-luvulla maaseutuväki kannatti Suomalaista puoluetta, sittemmin vanhasuomalasia, mutta 1900-luvun alussa puoluekenttä hajosi, ja silloin vasta perustettu Maalaisliitto onnistui vakiinnuttamaan asemansa Suomalaisen puolueen seuraajana maaseudun väestön keskuudessa.
Monille - erityisesti pohjoissuomalaisille - keskustalaisille Keskustapuolueen kannattaminen on sydämenasia, josta on tullut osa omaa identiteettiä ja maailmankuvaa hyvin vahvasti. Asiaan liittyy uskonnollinen herätysliikekytkös. Vanhoillis-lestadiolaisuuden piirissä Keskustan äänestämisessä on ollut, ja joissain paikoin on edelleen, kyse elämän ja kuoleman kysymyksestä, taivaasta ja helvetistä. Osa liikkeen jäsenistä toki äänestää ja tukee myös Kokoomusta, mutta tätä sallittiin menneinä vuosikymmeninä lähinnä vain sen vuoksi, että Rauhanyhdistysten piirissä oli pieni poliittinen mutta vaikutusvaltainen joukko varakkaita, Kokoomusta mutta myös rauhanyhdistyksiä, tukevia maanviljelijöitä.
Suurin peikko oli kuitenkin kommunismi, jonka varjolla alettiin pitää katrasta ruodussa. 70-luvulla seuroissa peloteltiin ihmisiä, että SMP on sosialistien puolue, ja kuka ikinä äänestää vasemmistoa tai SMP:tä, erotetaan herätysliikkeen piiristä eli "Jumalan valtakunnasta", ja ellei tee parannusta eli palaa Keskustan riveihin, joutuu helvettiin. Jos joku vanhoillinen liittyi SMP:hen, hänet erotettiin Rauhanyhdistyksestä, herätysliikkeen piiristä, ja julistettiin perisyntiseksi.
Tällaisia ihmisiä oli paljon. Kymmenissä lasketaan niiden ihmisten määrä pelkästään keskisellä Pohjois-Pohjanmaalla, jotka poliittisista syistä julistettiin "spitaalisiksi". He menettivät yhteyden entisiin ystäviinsä, sukulaisiinsa, ja jopa perheenjäseniinsä. Niin kova oli RY-vatikaanin kirkonkirous, että jopa itsemurhiin asti ihmisparkoja ajettiin.
Eikä näitä sotkuja ole selvitelty vielä tänäkään päivänä. Viime eduskuntavaalien alla pelko Keskustan persiissä oli niin kova, että äänenpainot kovenivat taas. Esim. Lumijoella kertoi eräs kuulija Rauhanyhdistyksen seuroissa saarnatun, että Perussuomalaiset ovat kadotettu puolue, ja joka äänestää Perussuomalaisia, joutuu helvettiin. Kertoipa eräs toinen ystäväni, että hänen entisellä kotipaikkakunnallaan ei kannattanut mainostaa olevansa perussuoamalaisten jäsen, koska muuten ei olisi ollut enää turvallista liikkua yksin iltaisin kylänraitilla.
Moni harras katolilainen kritisoi äänekkäästi kirkkoaan, mutta käy silti kiltisti ripillä ja messussa, eikä uskalla kääntää selkäänsä kirkolle. Keskustalaisuudessa on paljon samaa. Erityisesti herätysliikkeiden piirissä tämä puolueuskollisuus on lisäksi iskostettu selkärankoihin uskonnollisen perinteen ja, kuten edellä mainitsemani esimerkit osoittavat, joillain seuduilla myös painostuksen ja välillä suorastaan terrorin keinoin. Nykyään onneksi vanhat muurit murtuilevat. Enää vastaava painostus ja poliittinen terrori kuin vielä 70-luvulla ei ole vastaavassa mitassa mahdollista, ja esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa jopa vanhoillisten piirissä oli siirtymää äänestettäessä mm. Kokoomuksen suuntaan.
Ja vanha - mutta vanhoillislestadiolaisten piirissä häveliäästi vaiettu - totuus on, että joillain Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla on VL:ien piirissäkin äänestetty vasemmistoa. Korpikommunismi ja herätyskristillisyys synnyttivät poikkeavia uskonnollis-poliittisia muotoja. Koilismaalta ja Kainuusta löytyy esimerkkejä taloista, joiden seinillä koreili yhtä aikaa sekä Marxin että Jeesuksen kuvat - Löytyypä taloja, joissa muutoin pidettiin seinällä Hyvän Paimenen taulua, mutta vappuna nostettiin Stalin esiin.
Nykyaikana onneksi painostuksen muurit murtuilevat. Esimerkkeinä mainittakoon, että esim. allekirjoittaneen ja kahden muunkin Oulun läänin persuehdokkaan kannattajia oli viime vaalien aikaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä.
Uskonnollisen liikkeen ja poliittisen puolueen sekoittuminen ei rajoitu vain Rauhanyhdistysten piireihin, sillä toinen vahva Keskustan uskonnollinen tukijalka on Herännäisyys. Sen piirissä politiikkaa ei kuitenkaan ole yhtä kovalla kädellä sekoitettu osaksi uskonnollisen liikkeen poliittista identiteettiä, mistä syystä myöskään ei voida sanoa, toisin kuin Vanhoillislestadiolaisista, että 4/5 herännäisistä äänestäisi keskustaa. Kaupunkeihin muutettuaan toisen ja kolmannen polven herännäiset eivät enää ole kokeneet samaa lojaliteettia Keskustaa kohtaan kuin mitä heidän vanhempansa tunsivat Maalaisliittoa kohtaan.
Myöskin Kristillisdemokraattien kohdalla on vahva kytkös herätysliikkeen jäsenyyden ja puolueen äänestämisen välillä. Tähän liittyy myös yksi kristillisen poliittisen konservatismin suuri jakolinja Suomessa. KD:n olemassaolo kilpailevana konservatiivipuolueena on epämukava asia Keskustalais-lestadiolaiselle akselille. Hyvin pieni vähemmistö omasta katraasta kun on antanut pitkään äänensä heille, tosin mainostamatta sitä isoon ääneen.
Entä jos Keskustan rivien hajotessa tämä KD:tä äänestävien määrä kasvaa? Näin varsinkin kun Keskusta on arvoliberalisoitumassa kovaa vauhtia. Ongelman ydin Rauhanyhdistyksille tässä on se, että perinteisesti Kristillisdemokraatit on nähty vanhoillislestadiolaisissa piireissä "harhaoppisten" eli toisten herätysliikkeiden puolueena, jota "oikeiden uskovaisten" tuli siksi kartaa (Tämän huomasin itse suhtautumistavoissa ollessani vielä Kristillisdemokraattien jäsen ja toimiessani KD-nuorten Oulun piirin hallituksessa 2000-luvun alkupuolella).
Vanhoillislestadiolaisia on paljon, varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla. Virallisesti jäsenistössä on noin 100 000 henkeä, mutta kaiken kaikkiaan liikkeen piirissä on noin 300 000 suomalaista. Ja kun mukaan lasketaan toinen ja kolmas sukupolvi, jne., on laskettu, että ilman heitä ja heidän syntyvyyttään viimeisten sadan vuoden ajalta, koko Pohjois-Pohjanmaan väkiluku olisi vain noin 55 000 henkeä. Kun ottaa sitten huomioon, että Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänestäminen tulee kodin perintönä, niin alkaa ymmärtämään puolueen kannatuksen vahvuutta.
Keskustan kannatus on ollut alimmillaan Väyrysen ollessa puheenjohtaja, jolloin se tippui 17%:n pintaan. Todellinen kipuraja, jota alemmas kannatus ei voi tippua ilman että merkittävä osa puolueen uskonnollista kannattajakuntaa ja vanhempia kannattaja sukupolvia joko äänestäisi jotain muuta puoluetta tai todennäköisemmin jättäisi äänestämättä, on kuitenkin noin 14-15%:n pinnassa. Tästä syystä Keskusta tulee pysymään aina ns. kolmen suuren joukossa, ellei jokin pienemmistä puolueista pääse noiden kannatuslukemien yläpuolelle, tai Suomeen tule kaksipuoluejärjestelmää, mikä sekin on EU:n politiikan myötä mahdollista.
Vedenjakaja lienee kuitenkin alkavan vuosikymmenen kehitys. Ensi, ja sitä seuraavissa vaaleissa nähdään, ketkä Keskustalaisista äänestävät puoluettaan poliittisista syistä, ja ketkä uskonnon vuoksi. On nimittäin vaikea kuvitella, että maaseudun vanhoillislestadiolainen suostuu enää äänestämään piakkoin arvoliberaalia city-puoluetta, ellei hän tosissaan usko joutuvansa muutoin helvettiin.
Usko, uskonto ja politiikka olisi syytä oikeasti erottaa vihdoin viimein myös maaseudun pienissä Rauhanyhdistyksissä.
P.S. Koska kuitenkin elän Pohjois-Pohjanmaalla ja noin joka neljäs Oululainenkin on vanhoillislestadiolainen, ilmoitettakoon varmuuden varalta, että en halua kirjoituksellani kaivaa verta nenästäni ;)

herätysliike,
Keskusta,
Keskustan kriisi,
Matti Kyllönen,
painostus,
poliittinen terrori,
politiikka,
uhkailu,
uskonnollinen vallankäyttö,
uskonto,
Vanhoillis-lestadiolaisuus
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Uusinta: Video paljastaa Smolenskin "onnettomuuden" olleen attentaatti
Jokin aika sitten nettiin ilmestyi amatöörivideo, joka oli tuoreeltaan kuvattu Smolenskin lentoturman paikalla.
Videon kuvaaja oli sattumalta paikalla ollut Adrij Mendierej. Tässä ensimmäinen linkki videoon. Ja tässä vielä toinen. Ensimmäinen nettiin ilmestynyt video "hävisi" pian bittiavaruuteen, samoin kävi seuraaville. Kun tämä huomattiin, alkoivat asiasta kiinnostuneet levittämään videota, ja nyt se on levinnyt niin, että asiasta vastuulliset tahot ovat ilmeisesti lopettaneet tuloksettomat peittely-yrityksensä videon osalta.
Video on paljastava. Tarkalla korvalla voitte huomata, että 57. sekunnin kohdalla kuuluu neljä pamausta, jotka kuulostavat laukauksilta, ja sen jälkeen kuuluu ääni, jossa kuvaajia uhkaillaan pysymään poissa.
Kun video analysoitiin tarkemmin tekemällä siitä videoanalyysi, paljastui paljon enemmän: Videokuvaa hidastamalla näkyy kuinka koneen hylyssä seisoo todennäköisesti koneen pilotti täysin hengissä ja hän heiluttaa kättään sotilaille. Silloin yksi sotilaista sanoo toiselle sotilaalle Venäjäksi; "Anna minulle ase". Tällöin henkilö koneen hylyssä taas huutaa Venäjäksi: "Älä tapa meitä". Silloin kuuluu ensimmäinen laukaus. Videolla näkyy kuinka ensimmäinen tapettu lentäjä kaatuu maahan.
Hieman taukoa niin kuuluu toinen laukaus ja taustalta kuuluu Venäläissotilaiden naurua. Sitten kuvasta näkyy hidastettuna kuinka toinen onnettomuudesta hengissä selvinnyt uhri kaatuu tapettuna maahan. Tämän jälkeen Venäläinen sotilas huutaa; "Muuttakaa suunnitelmaa, ampukaa".
Kuuluu kolmas laukaus ja sen jälkeen taas neljäs laukaus ja kuvasta näkyy kuinka kolmas koneen hylystä esiin kömpinyt henkilö kaatuu maahan, ilmeisesti ammuttuna.
Vidoen kuvaaja Adrij Mendierej sai maksaa paljastuksestaan hengellään. Virallisesti vahvistetun tiedon mukaan hänet tuotiin henkihieverissä 15. Huhtikuuta Kiovalaiseen sairaalaan kriittisessä tilassa ja hän kuoli 16. Huhtikuuta aamupäivällä. Hänet oli puukotettu kahden tuntemattoman henkilön toimesta hengiltä. Näin silminnäkijä vaiennettiin, jäljellä on vain video.
Huomioitavaa on, että myöhemmissä virallisissa "muka tuoreissa" uutiskuvissa tapahtumapaikalta näytettiin kuvaa koneenromusta, kun sitä sammutetaan. Siinä koneen peräosa on eri päin kuin tuoreeltaan kuvatussa videossa. Ennenkuin uutiskuvaajat päästettiin paikalle, oli romuja käännetty kun oli tutkittu ja varmistettu ettei ketään varmasti jää henkiin antamaan todistustaan.
Tässä erään toisen henkilön tekemä analyysi videolla selvästi kuullusta puheesta, mukaan lukien kuvaajan ja hänen lähellään olleen miehen sanomiset, sekä heille huudetut:
00:12 "Uspokój się" (-Rauhoitu)
00:17 "Patrz mu w oczy" (-Katso hänen silmiinsä)
00:21 "Uspokój się" (-Rauhoitu)
00:22 Venäjäksi (jostain): "Zjob" (-Tissit ylös [l. käsky 'selkä suoraksi',] )
00:23 "O boże" (-Voi Jumala!)
00:25 "Już po" (-Tuon jälkeen [l. 'tuon takana'])
00:27 "Zostaniesz tu i zginiesz?" (-Aiotko jäädä tänne kuolemaan?)
00:28 "Ta pani tu jeszcze żyje" (-Tämä nainen on vielä hengissä)
00:28 "Wielki Jezu" (-Voi Jeesus [lit. 'Suuri Jeesus'])
00:29 "Idziesz" (-Mene [l. 'pakene'])
00:30 Venäjäksi: "Ubija ciebie" (-Minä tapan sinut)
00:31 Venäjäksi: "Uwijajcie sia" (-Kiirehtikää)
00:32 "Swięty Józefie, jak tak można" (Voi Pyhä Joosef, kuinka he voivat tehdä näin?)
00:43 Venäjäksi: "Nikagda uchoda" (-Et pääse karkuun)
Olen erittäin pessimisti sen suhteen, että tämä rikos, kokonaisen eurooppalaisen valtion johdon tuhoaminen, tulee koskaan oikeuden eteen, koska se sopii liian hyvin a) Venäjän intresseihin, b) Puolan liberaalihallituksen intresseihin ja c) EU:n johdon intresseihin.
-------------------
P.S.
Muistutuksena tekijöille, niin lännessä kuin idässä:
"Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo JHWH". Room. 12:19
"Minun on kosto ja rankaiseminen, säästetty siksi ajaksi, jolloin heidän jalkansa horjuu. Sillä heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, ja mikä heitä odottaa, se tulee rientäen". 5. Moos. 32:35
"..Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi". Ob. 1:15

maanantai 12. huhtikuuta 2010
Smolenskin lentoturma oli tahallinen attentaatti - Katynin II joukkomurha
--------------------
Edit 19.5. Lisätty linkki uutiseen
--------------------
Edit 26.4. Lisätty videolinkki ja analyysi
-------------------
Edit 14.4.10 Jutun kirjoittamisen jälkeen on tutkinnassa tullut ilmi yhtä jos toista, jotka puhuvat inhimillisen virheen ja painostuksen tuloksena tapahtuneen onnettomuuden puolesta. Tämä on toki mahdollista, joten vedän toistaiseksi pois objektiivisen väitteeni järjestetystä attentaatista. Sattuneesta syystä (ja sellaiseen todistusaineistoon nojaten jota en uskalla tässä blogisssa esittää) tiedän kuitenkin kyseessä olleen attentaatin.
--------------------
Kuten tiedämme, viikonlopun kohutuin "onnettomuus" uutisissa on ollut Puolan korkeimman valtiojohdon kuolema oudossa lentoturmassa Smolenskissa Länsi-Venäjällä. Tähän mennessä on jo vahvistettu, ettei turman syynä ollut mikään koneessa ollut tekninen vika.
Presidentti Lech Kaczyńskin lisäksi kuoli järkyttävä lista maan johtoa: viimeinen pakolaishallituksen presidentti; parlamentin alahuoneen (sejmin) ja ylähuoneen (senaatin) varapuhemiehet; turvallisuuspalvelun päällikkö; joukko valtiosihteerejä ja kansliapäälliköitä; kaksitoista sejmin rivikansanedustajaa; kaksi senaattoria; Katynissa surmattujen upseerien perheenjäsenten yhdistyksen valtuuskunta; Puolan asevoimien ylipäällikkö, maavoimien, ilmavoimien ja merivoimien komentajat sekä koko joukko korkea-arvoisia upseereja, käytännössä koko asevoimien johto!
Merkille pantavaa on, että onnettomuudessa kuolleet olivat pääosin nimenomaan Puolan hallituksen ja johtoportaan patriootteja, henkilöitä, jotka olivat toiminnallaan vastustaneet mm. Venäjän valtapyrkimyksiä, Lissabonin sopimusta, Puolan liittymistä EMUun (jonka ansiosta Puolan talous on kasvanut, ainoana EU-mana, lamasta huolimatta!), yms. agendoja.
Tässäpä maallikoille tiedoksi muutamia teknisiä faktoja koskien kyseistä tapausta. Tiedot ovat peräsin kontaktiverkostoni kautta ilmailuasiantuntijoilta:
Vaikka kyseessä oli rungoltaan vanha, jo 20-vuotta täyttänyt Tupolev, se oli täysin uusittu, tekniikaltaan päivitetty ja huolellisesti huollettu. Olihan kyseessä valtiojohdon käyttämä kone. Sillä oli täydelliset modernit järjestelmät.
Koneen mukana meni presidentin ohella Puolan armeijan komentaja ja paljon muita, kuten uutiset luonnehti osuvasti, "koko kansakunnan eliitti sai surmansa". Aikaisemmin Puolan pääministeri, liberaali Donald Tusk oli kieltäytynyt hommaamasta Presidentille uutta konetta. Miksi? Tusk on ainakin todellisuudessa iloinen Kazynskin kuolemasta, samoin kuin Puolan hallituksen liberaalisiipi.
Ja jotta asia tuntuisi vieläkin epäilyttävämmältä, niin alun perin koko presidentin seurueen piti matkustaa Katyniin junalla. Suunnitelmia muutettiin ihan viime tingassa. Miksi?
Näyttää siltä, että todellisuudessa kone ja lentäjät olivat vain yrittämässä normaalisti laskeutumista, ilman mitään ongelmia, kun yhtäkkiä koneelle tapahtui jotain, ja lasku epäonnistui. Kone nousi uudelleen ja koitti uutta lähestymistä. Lentäjille näyttää vain tulleen pakko saada kone alas. Neljäs laskuyritys johti tuhoon..
Alkuun uutisoitiin, että lennonjohdolla ja lentäjillä oli kielivaikeuksia, joista lennonjohto syytti lentäjiä. Sitten kävikin ilmi, että lennonjohtajat eivät osanneet juurikaan englantia, joka on kansainvälinen ilmailun kieli. Sitten selvisi, että toisin kuin lennonjohto oli väittänyt, lentäjät osasivat myös venäjää.
Kone oli aivan vastattain korjattu ja modernisoitu, ylläri pylläri; Venäjällä! Asiaan liittyen eräs tekniikkaa tunteva lentäjä totesi asiasta: "Olosuhteet kuitenkin viittaavat joko suureen onnettomuuteen tai tarkoitukselliseen [koneen] ohjausjärjestelmän jumituttamiseen. Sellainen ansa on voitu tarkoituksellisesti asentaa siten, että se laukaistaan joko rungon sisältä tai jarrulaippojen avautuessa juuri ennen laskeutumista".
Lisäksi on outoa, että välittömästi kun paikalle tuli ihmisiä, yhtään ambulanssia ei soitettu paikalle, ei vaikkei edes vielä ei tiedetty oliko kukaan selvinnyt. Koneen pudotessa noin matalalta on normaalitapauksissa yleensä paljon henkiinjääneitä, ja siksi paikalle tuodaan ensimmäisenä ambulansseja. Nyt sen sijaan ei. Paikalle tuli vain yksi paloauto, ja palomiehet vain totesivat suoraltaan, että ketään ei selvinnyt hengissä, vaikka eivät vielä olleet tutkineet kunnolla koko aluetta!
Sen jälkeen paikalle alettiin tilata ruumisarkkuja. Kukaan kenttähenkilöstöstä ei tuoreeltaan yrittänytkään mennä auttamaan mahdollisia henkiinjääneita, joita olisi voinut olettaa olevan koska onnettomuus tapahtui niin matalalta, tai edes etsimään ruumiita. Aivan kuin olisi tiedetty, ettei henkiinjääneitä tule olemaan.
Paljastava video
Paikalla olleet viralliset TV-kuvaajat kertovat, että kun he yrittivät mennä paikalle, heitä käskettiin pysyä poissa.
Sattumalta paikalla oli amatöörivideokuvaaja Adrij Mendierej. Tässä ensimmäinen linkki videoon. Tässä Ja vielä toinen. Tarkalla korvalla voitte huomata, että 57. sekunnin kohdalla kuuluu neljä pamausta, jotka kuulostavat laukauksilta, ja sen jälkeen kuuluu ääni, jossa kuvaajia uhkaillaan pysymään poissa.
Kun video analysoitiin tarkemmin tekemällä siitä videoanalyysi, paljastui paljon enemmän:
Videokuvaa hidastamalla näkyy kuinka koneen hylyssä seisoo todennäköisesti koneen pilotti täysin hengissä ja hän heiluttaa kättään sotilaille. Silloin yksi sotilaista sanoo toiselle sotilaalle Venäjäksi; "anna minulle ase". Tällöin henkilö koneen hylyssä taas huutaa Venäjäksi: "älä tapa meitä". Silloin kuuluu ensimmäinen laukaus. Videolla näkyy kuinka ensimmäinen tapettu lentäjä kaatuu maahan.
Hieman taukoa niin kuuluu toinen laukaus ja taustalta kuuluu Venäläissotilaiden naurua. Sitten kuvasta näkyy hidastettuna kuinka toinen uhri kaatuu maahan.
Tämän jälkeen Venäläinen sotilas huutaa; "muuttakaa suunnitelmaa, ampukaa".
Kuuluu kolmas laukaus ja sen jälkeen taas neljäs laukaus ja kuvasta näkyy kuinka kolmas henkilö kaatuu maahan.
"Sattumalta" videon kuvaaja Adrij Mendierej tuotiin 15. Huhtikuuta Kiovalaiseen sairaalaan kriittisessä tilassa ja hän kuoli 16. Huhtikuuta aamupäivällä. Hänet oli puukotettu kahden tuntemattoman henkilön toimesta hengiltä. Todistaja vaiennettiin. Linkkiä.
Erään toisen henkilön tekemä analyysi videolla selvästi kuullusta puheesta, mukaan lukien kuvaajan ja hänen lähellään olleen miehen sanomiset, sekä heille huudetut:
00:12 "Uspokój się (-Rauhoitu [koittaa rauhoitella itseään])
00:17 "Patrz mu w oczy" (-Katso hänen silmiinsä)
00:21 "Uspokój się" (-Rauhoitu)
00:22 Venäjäksi (jostain): "Zjob" (-Tissit ylös [l. käsky 'selkä suoraksi',] )
00:23 "O boże" (-Voi Jumala!)
00:25 "Już po" (-Tuon jälkeen [l. 'tuon takana'])
00:27 "Zostaniesz tu i zginiesz?" (-Aiotko jäädä tänne kuolemaan?)
00:28 "Ta pani tu jeszcze żyje" (-Tämä nainen on vielä hengissä)
00:28 "Wielki Jezu" (-Voi Jeesus [lit. 'Suuri Jeesus'])
00:29 "Idziesz" (-Mene [l. 'pakene'])
00:30 Venäjäksi: "Ubija ciebie" (-Minä tapan sinut)
00:31 Venäjäksi: "Uwijajcie sia" (-Kiirehtikää)
00:32 "Swięty Józefie, jak tak można" (Voi Pyhä Joosef, kuinka he voivat tehdä näin?)
00:43 Venäjäksi: "Nikagda uchoda" (-Et pääse karkuun)
Ei ole sattumaa, että attentaatti tehtiin Katynin joukkomurhan muistopäivänä, ja Paavi Paavali II:n kuolinpäivän muistopäivänä. Katynin metsässähän Stalin tapatti 1939 koko Puolan silloisen upseeriston ja osan eliittiä, yli 22 000 miestä, tapaus jota virallinen Venäjä ei vielä tänäkään päivänä halua tunnustaa tapahtuneeksi suurvallan arvovallan takia. Lisäksi Putinin myötä takaisin vallankahvaan Kremlissä päässeet vanhat geopoliitikot eivät koskaan ole antaneet anteeksi sitä, että 80-luvulla paaviksi valittiin puolalainen mies Karol Wojtyla, alias Paavi Paavali II, mikä johti Solidaarisuus-liikkeen syntyyn ja aloitti koko Itä-Blokin hajoamisprosessin. Tästä herää seuraavia ajatuksia:
-Koska Lech Kazynski vaati Venäjältä Katynin joukkomurhan tunnustamista, ja niin kauan kuin Kazynski olisi vallassa, maiden kireät välit jatkuisivat, niin päättikö Kreml pyykäistä ongelman pois päiväjärjestyksestä järjestämällä toisen Katynin?
-Katynin myöntäminen Neuvostoliiton tekemäksi sotarikokseksi on ehkä liian kova pala ”suuren isänmaallisen sodan” pyhittämisestä kiinni pitäville neuvostonostalgikoille. Sen seurauksena nimittäin avautuisi koko kysymys II Maailmansodan sotasyyllisyydestä uudestaan: Sota nimittäin alkoi kun Saksa ja Neuvostoliitto hyökkäsivät Puolaan.
-Koska viitteellinen todistusaineisto viittaa liian ilmiselvästi Venäjän syyllisyyteen, onko takana jokin toinen taho? Onko kyseessä jonkun toisen tahon yritys pistää Puolan ja Venäjän välisiin riitoihin lisää bensaa? Esimerkiksi halusiko CIA tai jokin muu taho lavastaa Venäjän syylliseksi, esim. kostona Kirgisian vallankaappauksesta, jonka takia jenkit menettävät otteensa maasta? Tällainen joukkosurma kun pilaa eritäin raskaasti Venäjän maineen riippumatta siitä, onko kyseessä oikea onnettomuus vai tihutyö.
-Oliko taustalla Puolan oman hallituksen sisäpiiriläisiä? Miksi Tusk kieltäytyi hankkimasta presidentille uutta konetta? Miksi matkasuunnitelmat muutettiin viime tingassa junasta lentomatkaan? Miksi kaikki laitettiin samaan koneeseen?
YLE samoin kuin muutkin mediat näyttävät olevan kieli poskella, etteivät vain vahingossakaan tulisi esittäneeksi mitään "salaliittoteorialta" haiskahtavaa tapaukseen liittyen. Totuus on yleensä se, mistä rivivälit huutaen vaietaan, ei se mistä puhutaan.
On myös varmaa, että EU:ssa ja Venäjällä sekä Puolan liberaalipiireissä ollaan oikeasti iloisia tulevan yhteistyön takia siitä, että Puolan hankala presidentti on poissa kuvioita haittaamasta. Viime kädessä Kazynskin ja muiden, sekä EU:n johdon että Venäjän johdon kannalta "haastavien" henkilöiden poismeno on asia, jota todellisuudessa tervehditään ilolla. Minusta tuntuu, että Katynin II joukkomurha sattui vähän liian sopivasti ja liian sopivaan saumaan liian monen vallanpitäjän eduksi. Sattumaan en usko.
Lisäys:
"Kaczynskin turmakoneen ohjaamossa oli ylimääräisiä henkilöitä
Puolan presidentin turmakoneen ohjaamossa oli henkilökuntaan kuulumattomia ihmisiä ennen koneen maahansyöksyä, sanoi turmaa tutkivan komitean edustaja.
Tatjana Anodinan mukaan yhden ulkopuolisen ääni on selvästi tunnistettu ohjaamon keskustelut tallentaneelta nauhalta. Lisäksi kuuluu yksi tai useampia ääniä, joiden selvittelyissä tarvitaan lisätietoa puolalaisviranomaisilta."
Edit 19.5. Lisätty linkki uutiseen
--------------------
Edit 26.4. Lisätty videolinkki ja analyysi
-------------------
Edit 14.4.10 Jutun kirjoittamisen jälkeen on tutkinnassa tullut ilmi yhtä jos toista, jotka puhuvat inhimillisen virheen ja painostuksen tuloksena tapahtuneen onnettomuuden puolesta. Tämä on toki mahdollista, joten vedän toistaiseksi pois objektiivisen väitteeni järjestetystä attentaatista. Sattuneesta syystä (ja sellaiseen todistusaineistoon nojaten jota en uskalla tässä blogisssa esittää) tiedän kuitenkin kyseessä olleen attentaatin.
--------------------
Kuten tiedämme, viikonlopun kohutuin "onnettomuus" uutisissa on ollut Puolan korkeimman valtiojohdon kuolema oudossa lentoturmassa Smolenskissa Länsi-Venäjällä. Tähän mennessä on jo vahvistettu, ettei turman syynä ollut mikään koneessa ollut tekninen vika.
Presidentti Lech Kaczyńskin lisäksi kuoli järkyttävä lista maan johtoa: viimeinen pakolaishallituksen presidentti; parlamentin alahuoneen (sejmin) ja ylähuoneen (senaatin) varapuhemiehet; turvallisuuspalvelun päällikkö; joukko valtiosihteerejä ja kansliapäälliköitä; kaksitoista sejmin rivikansanedustajaa; kaksi senaattoria; Katynissa surmattujen upseerien perheenjäsenten yhdistyksen valtuuskunta; Puolan asevoimien ylipäällikkö, maavoimien, ilmavoimien ja merivoimien komentajat sekä koko joukko korkea-arvoisia upseereja, käytännössä koko asevoimien johto!
Merkille pantavaa on, että onnettomuudessa kuolleet olivat pääosin nimenomaan Puolan hallituksen ja johtoportaan patriootteja, henkilöitä, jotka olivat toiminnallaan vastustaneet mm. Venäjän valtapyrkimyksiä, Lissabonin sopimusta, Puolan liittymistä EMUun (jonka ansiosta Puolan talous on kasvanut, ainoana EU-mana, lamasta huolimatta!), yms. agendoja.
Tässäpä maallikoille tiedoksi muutamia teknisiä faktoja koskien kyseistä tapausta. Tiedot ovat peräsin kontaktiverkostoni kautta ilmailuasiantuntijoilta:
Vaikka kyseessä oli rungoltaan vanha, jo 20-vuotta täyttänyt Tupolev, se oli täysin uusittu, tekniikaltaan päivitetty ja huolellisesti huollettu. Olihan kyseessä valtiojohdon käyttämä kone. Sillä oli täydelliset modernit järjestelmät.
Yleisesti jopa siviili-ilmailun automatiikka oli jo 80-luvun puolivälissä eli jo 25 vuotta sitten sitä tasoa, että lentäjiä ei periaatteessa enää olisi tarvittu. Koneiden tietokone-automatiikka olisi pystynyt kuljettamaan matkustajat täysin turvallisesti perille aina noususta laskuun. Sotilaspuolella koneissa käytettävä teknologia on yleisesti vähintään 10-vuotta kehityksessä edellä sitä, mitä siviilipuolella käytetään.
Puolan valtiojohdon Tupolev olisi siis pystynyt mennen tullen tekemään laskun turvallisesti ja luotettavasti ilman ohjaamohenkilökuntaakin, täysin itsenäisesti. Kyseessä oli vielä presidentin kone, missä oli täysin uusitut, huippumodernit järjestelmät, ja lisäksi vähintään kolme lentäjää.
Jopa siviililentokoneiden ILS-järjestelmä ei välitä sumusta, sateesta tai edes kohtalaisesta myrskystä. Järjestelmän avulla kone saadaan maahan melkein kaikilla olemassa olevilla lentokentillä, vaikka lentäjät olisivat jostain syystä kaikki unessa, tms.
Pahaksi onneksi Smolenskin kentällä ei ollut automatiikkaa. Puolan valtiojohdon Tupolev teki väitteen mukaan jo neljättä laskuyritystään Smolenskin kentälle "onnettomuuden" sattuessa. Tuollaisia laskeutumisia ei tuollaisissa olosuhteissa, sakeassa sumussa, ei yleensä tehdä manuaalisesti, vaan lentoautomatiikalla. Nyt jostain syystä lentäjät kokivat olevansa pakotettuja laskeutumaan, vaikkei automatiikkaa voinut käyttää.

Kone otti silminnäkijätietojen mukaan kosketuksen puihin vaikka laskuun tultaessa noin viiden kilometrin ala pääradan suuntaisesti pitäisi olla perattuna korkeista esteistä. Tästä voidaan päätellä, että koneen lähestymissuunta oli väärä. Miksi näin jos kerran oli jo tehty kolme aikaisempaa laskuyritystä, ja kaikki oli tutkaohjattua?
Kuinka korkealla sumupeitto oli? Jos sumu oli niin tiheä, etteivät lentäjät nähneet lähestyä kenttää, miten silminnäkijät muka näkivät "onnettomuuden"?.
Jos telineet osuvat latvustoon, ne vain osuvat. Puunlatvat menevät päreiksi, mitä siitä? Jo pienemmätkin koneet tekevät selvää moisista näreistä, ja suuren Tupolevin massa ei paljoa mistään havuista välitä. Näin ollen väärän lähestymissuunnan lisäksi silminnäkijätodistus, että kone "kimposi" puista ja rysäytti metsään kentän viereen olisi todennäköisesti väärä. Paitsi että kone ei tullutkaan latvuksiin, vaan paksuun runkoon matalammalla.
Automaattilaskeutumisessa normaalisti kentän tietokonejärjestelmät ohjaavat koneen turvallisesti laskuun. Tutka ja tietokoneet ilmoittavat laskeutuvalle koneelle sen tarkan sijainnin, korkeuden, lähestymissuunnan, -kulman, ja etäisyyden kiitorataan. Järjestelmällä on lisäksi varajärjestelmät, jos nämä eivät toimi. Mitään näitä järjestelmiä ei Smolenskin kentällä ollut.
Mikäli järjestelmää ei ollut, ja olosuhteet olivat huonot, niin turvallisuussyistä näin korkea-arvoisia vieraita kuljettava kone olisi ohjattu lennonjohdon toimesta toiselle kentälle. Lennonjohto itse asiassa yrittikin. Myöskään lentäjät eivät normaalisti suostuisi laskeutumaan moisissa olosuhteissa kentälle, jos järjestelmät eivät toimi tai niitä ei ole. Ja kun ei ollut, miksei konetta ei vedetty ylös ja suunnattu lähimälle sumuttomalle kentälle? Olihan takana jo kolme tuloksentota lähestymistä? Lennonjohdon mukaan lentäjät nimenomaan ikään kuin väen vängällä halusivat laskeutua kentälle.
Jo puolen metrin heitto laskeutumistiedoissa tekee todella rumaa jälkeä. Miksi lennonjohto ei varoittanut asiasta, vaikka varmaan hyvin sen tutkanäytöiltään näkivät? Ainakin heidän olisi pitänyt se nähdä.
Heti onnettomuuden jälkeen ilmoitettiin, ettei koneessa ollut teknistä vikaa. Miten tämä muka tiedettiin tuoreeltaan kun kone kerran oli räjähtänyt tuhannen päreiksi metsään?
Miksi koko valtion johto lensi samalla koneella? Aina kun valtioiden johdo lentää ulkomaille, pidetään huoli, etteivät kaikki munat ole samassa korissa. Näin ei ollut nyt. Oliko jutun järjestämisessä mukana sisäpiiriläisiä, jotka onnistuivat lutvimaan koko johdon samaan koneeseen?
Heti onnettomuuden jälkeen ilmoitettiin, ettei koneessa ollut teknistä vikaa. Miten tämä muka tiedettiin tuoreeltaan kun kone kerran oli räjähtänyt tuhannen päreiksi metsään?
Miksi koko valtion johto lensi samalla koneella? Aina kun valtioiden johdo lentää ulkomaille, pidetään huoli, etteivät kaikki munat ole samassa korissa. Näin ei ollut nyt. Oliko jutun järjestämisessä mukana sisäpiiriläisiä, jotka onnistuivat lutvimaan koko johdon samaan koneeseen?
Koneen mukana meni presidentin ohella Puolan armeijan komentaja ja paljon muita, kuten uutiset luonnehti osuvasti, "koko kansakunnan eliitti sai surmansa". Aikaisemmin Puolan pääministeri, liberaali Donald Tusk oli kieltäytynyt hommaamasta Presidentille uutta konetta. Miksi? Tusk on ainakin todellisuudessa iloinen Kazynskin kuolemasta, samoin kuin Puolan hallituksen liberaalisiipi.
Ja jotta asia tuntuisi vieläkin epäilyttävämmältä, niin alun perin koko presidentin seurueen piti matkustaa Katyniin junalla. Suunnitelmia muutettiin ihan viime tingassa. Miksi?
Näyttää siltä, että todellisuudessa kone ja lentäjät olivat vain yrittämässä normaalisti laskeutumista, ilman mitään ongelmia, kun yhtäkkiä koneelle tapahtui jotain, ja lasku epäonnistui. Kone nousi uudelleen ja koitti uutta lähestymistä. Lentäjille näyttää vain tulleen pakko saada kone alas. Neljäs laskuyritys johti tuhoon..
Alkuun uutisoitiin, että lennonjohdolla ja lentäjillä oli kielivaikeuksia, joista lennonjohto syytti lentäjiä. Sitten kävikin ilmi, että lennonjohtajat eivät osanneet juurikaan englantia, joka on kansainvälinen ilmailun kieli. Sitten selvisi, että toisin kuin lennonjohto oli väittänyt, lentäjät osasivat myös venäjää.
Kone oli aivan vastattain korjattu ja modernisoitu, ylläri pylläri; Venäjällä! Asiaan liittyen eräs tekniikkaa tunteva lentäjä totesi asiasta: "Olosuhteet kuitenkin viittaavat joko suureen onnettomuuteen tai tarkoitukselliseen [koneen] ohjausjärjestelmän jumituttamiseen. Sellainen ansa on voitu tarkoituksellisesti asentaa siten, että se laukaistaan joko rungon sisältä tai jarrulaippojen avautuessa juuri ennen laskeutumista".
Lisäksi on outoa, että välittömästi kun paikalle tuli ihmisiä, yhtään ambulanssia ei soitettu paikalle, ei vaikkei edes vielä ei tiedetty oliko kukaan selvinnyt. Koneen pudotessa noin matalalta on normaalitapauksissa yleensä paljon henkiinjääneitä, ja siksi paikalle tuodaan ensimmäisenä ambulansseja. Nyt sen sijaan ei. Paikalle tuli vain yksi paloauto, ja palomiehet vain totesivat suoraltaan, että ketään ei selvinnyt hengissä, vaikka eivät vielä olleet tutkineet kunnolla koko aluetta!
Sen jälkeen paikalle alettiin tilata ruumisarkkuja. Kukaan kenttähenkilöstöstä ei tuoreeltaan yrittänytkään mennä auttamaan mahdollisia henkiinjääneita, joita olisi voinut olettaa olevan koska onnettomuus tapahtui niin matalalta, tai edes etsimään ruumiita. Aivan kuin olisi tiedetty, ettei henkiinjääneitä tule olemaan.
Paljastava video
Paikalla olleet viralliset TV-kuvaajat kertovat, että kun he yrittivät mennä paikalle, heitä käskettiin pysyä poissa.
Sattumalta paikalla oli amatöörivideokuvaaja Adrij Mendierej. Tässä ensimmäinen linkki videoon. Tässä Ja vielä toinen. Tarkalla korvalla voitte huomata, että 57. sekunnin kohdalla kuuluu neljä pamausta, jotka kuulostavat laukauksilta, ja sen jälkeen kuuluu ääni, jossa kuvaajia uhkaillaan pysymään poissa.
Kun video analysoitiin tarkemmin tekemällä siitä videoanalyysi, paljastui paljon enemmän:
Videokuvaa hidastamalla näkyy kuinka koneen hylyssä seisoo todennäköisesti koneen pilotti täysin hengissä ja hän heiluttaa kättään sotilaille. Silloin yksi sotilaista sanoo toiselle sotilaalle Venäjäksi; "anna minulle ase". Tällöin henkilö koneen hylyssä taas huutaa Venäjäksi: "älä tapa meitä". Silloin kuuluu ensimmäinen laukaus. Videolla näkyy kuinka ensimmäinen tapettu lentäjä kaatuu maahan.
Hieman taukoa niin kuuluu toinen laukaus ja taustalta kuuluu Venäläissotilaiden naurua. Sitten kuvasta näkyy hidastettuna kuinka toinen uhri kaatuu maahan.
Tämän jälkeen Venäläinen sotilas huutaa; "muuttakaa suunnitelmaa, ampukaa".
Kuuluu kolmas laukaus ja sen jälkeen taas neljäs laukaus ja kuvasta näkyy kuinka kolmas henkilö kaatuu maahan.
"Sattumalta" videon kuvaaja Adrij Mendierej tuotiin 15. Huhtikuuta Kiovalaiseen sairaalaan kriittisessä tilassa ja hän kuoli 16. Huhtikuuta aamupäivällä. Hänet oli puukotettu kahden tuntemattoman henkilön toimesta hengiltä. Todistaja vaiennettiin. Linkkiä.
Erään toisen henkilön tekemä analyysi videolla selvästi kuullusta puheesta, mukaan lukien kuvaajan ja hänen lähellään olleen miehen sanomiset, sekä heille huudetut:
00:12 "Uspokój się (-Rauhoitu [koittaa rauhoitella itseään])
00:17 "Patrz mu w oczy" (-Katso hänen silmiinsä)
00:21 "Uspokój się" (-Rauhoitu)
00:22 Venäjäksi (jostain): "Zjob" (-Tissit ylös [l. käsky 'selkä suoraksi',] )
00:23 "O boże" (-Voi Jumala!)
00:25 "Już po" (-Tuon jälkeen [l. 'tuon takana'])
00:27 "Zostaniesz tu i zginiesz?" (-Aiotko jäädä tänne kuolemaan?)
00:28 "Ta pani tu jeszcze żyje" (-Tämä nainen on vielä hengissä)
00:28 "Wielki Jezu" (-Voi Jeesus [lit. 'Suuri Jeesus'])
00:29 "Idziesz" (-Mene [l. 'pakene'])
00:30 Venäjäksi: "Ubija ciebie" (-Minä tapan sinut)
00:31 Venäjäksi: "Uwijajcie sia" (-Kiirehtikää)
00:32 "Swięty Józefie, jak tak można" (Voi Pyhä Joosef, kuinka he voivat tehdä näin?)
00:43 Venäjäksi: "Nikagda uchoda" (-Et pääse karkuun)
Ei ole sattumaa, että attentaatti tehtiin Katynin joukkomurhan muistopäivänä, ja Paavi Paavali II:n kuolinpäivän muistopäivänä. Katynin metsässähän Stalin tapatti 1939 koko Puolan silloisen upseeriston ja osan eliittiä, yli 22 000 miestä, tapaus jota virallinen Venäjä ei vielä tänäkään päivänä halua tunnustaa tapahtuneeksi suurvallan arvovallan takia. Lisäksi Putinin myötä takaisin vallankahvaan Kremlissä päässeet vanhat geopoliitikot eivät koskaan ole antaneet anteeksi sitä, että 80-luvulla paaviksi valittiin puolalainen mies Karol Wojtyla, alias Paavi Paavali II, mikä johti Solidaarisuus-liikkeen syntyyn ja aloitti koko Itä-Blokin hajoamisprosessin. Tästä herää seuraavia ajatuksia:
-Katynin myöntäminen Neuvostoliiton tekemäksi sotarikokseksi on ehkä liian kova pala ”suuren isänmaallisen sodan” pyhittämisestä kiinni pitäville neuvostonostalgikoille. Sen seurauksena nimittäin avautuisi koko kysymys II Maailmansodan sotasyyllisyydestä uudestaan: Sota nimittäin alkoi kun Saksa ja Neuvostoliitto hyökkäsivät Puolaan.
-Koska viitteellinen todistusaineisto viittaa liian ilmiselvästi Venäjän syyllisyyteen, onko takana jokin toinen taho? Onko kyseessä jonkun toisen tahon yritys pistää Puolan ja Venäjän välisiin riitoihin lisää bensaa? Esimerkiksi halusiko CIA tai jokin muu taho lavastaa Venäjän syylliseksi, esim. kostona Kirgisian vallankaappauksesta, jonka takia jenkit menettävät otteensa maasta? Tällainen joukkosurma kun pilaa eritäin raskaasti Venäjän maineen riippumatta siitä, onko kyseessä oikea onnettomuus vai tihutyö.
-Oliko taustalla Puolan oman hallituksen sisäpiiriläisiä? Miksi Tusk kieltäytyi hankkimasta presidentille uutta konetta? Miksi matkasuunnitelmat muutettiin viime tingassa junasta lentomatkaan? Miksi kaikki laitettiin samaan koneeseen?
YLE samoin kuin muutkin mediat näyttävät olevan kieli poskella, etteivät vain vahingossakaan tulisi esittäneeksi mitään "salaliittoteorialta" haiskahtavaa tapaukseen liittyen. Totuus on yleensä se, mistä rivivälit huutaen vaietaan, ei se mistä puhutaan.
On myös varmaa, että EU:ssa ja Venäjällä sekä Puolan liberaalipiireissä ollaan oikeasti iloisia tulevan yhteistyön takia siitä, että Puolan hankala presidentti on poissa kuvioita haittaamasta. Viime kädessä Kazynskin ja muiden, sekä EU:n johdon että Venäjän johdon kannalta "haastavien" henkilöiden poismeno on asia, jota todellisuudessa tervehditään ilolla. Minusta tuntuu, että Katynin II joukkomurha sattui vähän liian sopivasti ja liian sopivaan saumaan liian monen vallanpitäjän eduksi. Sattumaan en usko.
Lisäys:
"Kaczynskin turmakoneen ohjaamossa oli ylimääräisiä henkilöitä
Puolan presidentin turmakoneen ohjaamossa oli henkilökuntaan kuulumattomia ihmisiä ennen koneen maahansyöksyä, sanoi turmaa tutkivan komitean edustaja.
Tatjana Anodinan mukaan yhden ulkopuolisen ääni on selvästi tunnistettu ohjaamon keskustelut tallentaneelta nauhalta. Lisäksi kuuluu yksi tai useampia ääniä, joiden selvittelyissä tarvitaan lisätietoa puolalaisviranomaisilta."
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Vasemmiston on sanouduttava irti marxilaisesta ihmisvihasta
Kirjoitin viime talvena valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin ajamasta perinteisestä laintulkinnasta poikkeavasta laveasta tavasta tulkita rikoslain pykälää "Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan". Sen mukaanhan pelkkä sanallinen loukkaamisen tai haukkumisen katsotaan nykyisin täyttävän rikoksen tunnusmerkit, jos loukkaus kohdistuu väestöryhmään, joka on vähemmistönä.
Liittyen viime perjantaina kommentoimaani tapaukseen äärivasemmiston harjoittamasta terrorista, aloin pohtia tarkemmin äärivasemmistolaisten fasistien edustamaa ideologiaa edellä mainittua rikoslain pykälään vasten. Kuten jokin aika sitten kirjoitin, osaa vasemmistosta vaivaa paha puusilmäisyys, ja kyvyttömyys nähdä oman ideologian ytimessä olevaa mustaa aukkoa; marxilaisen ideologian kaksijakoisuutta ja luokkavihaa:
"...edustaa tyypillistä marxilaista kaksijakoisuutta: Jollei fasisteja ole, heidät on kaivettava/keksittävä vaikka kiven alta, muuten menee omalta maailmankuvalta pohja. Tässä mielessä koko marxilainen maailmankuva perustuu vastakkainasettelulle ja vihalle; ellei ole porvareita tai fasisteja, oma olemassaolo alkaa tuntua tarkoituksettomalta ja tyhjältä, viha kaipaa kohdetta."
Marxismin teoria perustuu yhteiskuntaluokkien vastakkainasetteluun sekä niiden väliseen konfliktiin. Äärivasemmison kohdalla on paikallaan puhua avoimesta luokkavihasta. Yhteiskuntaluokka, kuten tässä tapauksessa vihan kohde, eli porvarit, ovat väestöryhmä, vieläpä vähemmistössä oleva väestöryhmä. Rikoslain pykälän "Kiihotus kansanryhmää vastaan" mukaan laittomaksi kiihotukseksi kansanryhmää vastaan katsotaan etnistä, rodullista tai uskonnolista ryhmää kohtaan kohistuvan vihannostatuksen ohella myös "jotain niihin rinnastettavaa kansanryhmää" vastaan suunnattu kiihotus.
Yhteiskuntaluokka on väestöryhmä, ja mielestäni tulkittavissa lakipykälän tarkoittamaksi kansanryhmäksi. Tällöin kaikki kiihotus rikasta väestönosaa tai porvareita vastaan on näin ollen "rasismia" sanan nykyisessä, yleisessä merkityksessä. Näin ainakin, jos noudatamme valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin ajamaa pykälän laveaa tulkintaa.
Näin ollen äärivasemmiston yhteiskuntaluokkien vastakkainasettelulle ja luokkavihalle perustuva ideologia ja sen levittäminen, täyttäisi nykyisin vallitsevan lain tulkinnan mukaan ns. "rasismin" ja rikoslain kansanryhmää vastaan tapahtuvan kiihottamisen tunnusmerkit. Äärivasemmistolaiset ovat siis ihmisvihaa lietsovia "rasisteja fasisteja".
"Äärivasemmistolais-rasistinen" Ideologia huipentuikin Stalinistisessa Neuvostoliitossa, jossa porvarit hävitettiin olemasta sekä luokkana että yksilöinä, yksi porvari kerrallaan. Vielä nykyäänkin, yli 40 miljoonaa murhattua myöhemmin, äärivasemmiston on näköjään vaikea tunnustaa, että he eivät pohjimmiltaan todellisuudessa eroa natseista kirveelläkään.
Siksi vaadinkin, Martin Kinnusen tapaukseen nojaten (yhtä pätevällä logiikalla kuin suomalainen mediakin, ks. aiemmin kirjoittamani juttu) suomalaista vasemmistoa sanoutumaan julkisesti irti edellä kuvatusta ihmisvihasta ja marxilaisesta ideologiasta, tai muussa tapauksessa he ovat rasisteja ja kannattavat ihmisvihaa.
P.S.
Aikoinaan ranskalainen vasemmisto kannatti Hitleriä, kun tämä lupasi radiopuheissaan kuolemaa epäkelvoille, hyödyttömille ihmisille kun maailma siirtyisi Uuteen Aikaan ja Uuteen Järjestykseen.

fasismi,
Ihmisviha,
kiihotus kansanryhmää vastaan,
marxilaisuus,
Mika Illman,
poliittinen terrori,
rasismi,
vasemmisto,
vasemmistofasistit,
äärivasemmisto
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Äärivasemmiston aktivistit terrorisoivat Ruotsia - Ruotsindemokraattien lehdistösihteeri ja hänen tyttöystävänsä pahoinpideltiin
Vasemmistoanarkistit pahoinpitelivät Ruotsindemokraattien lehdistösihteerin Martin Kinnusen ja tämän tyttöystävän maanantaina. Kinnunen aikoo nyt jättää politiikan oman ja perheensä turvallisuuden takia.
"Sverigedemokraternas pressekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom.
Tietääkö kukaan yhtäkään tapausta, jossa vasemmistolainen poliitikko olisi Ruotsissa hakattu porukalla mielipiteidensä takia ja joutunut jättämään politiikan turvallisuutensa tähden?
Vaikuttaa siltä, että vasemmistoradikaalit ovat Ruotsissa yhteiskunnalle paljon vaarallisempaa porukkaa kuin mikään äärioikeisto. Kun Neuvostoliitto romahti, ei olisi ikinä uskonut, että äärivasemmiston perustaktiikka eli poliittinen väkivalta alkaisi uudestaan.
Sanoutuvatkohan Vasemmistoliiton pj. Paavo Arhinmäki tai vaikka Minna Sirnö julkisesti irti tämänkaltaisesta toiminnasta? Veikkaanpa, että jos jotkun SD:n naisjäsenet olisivat piesseet jonkun vasemmistolaisen poliitikon niin takuulla Halla-aho olisi taas Suomen lehdistössä ja vasemmiston nettikirjoittelussa vauhkoamisen kohteena, ja Perussuomalaisten Timo Soinilta vaadittaisiin kovaan ääneen 'jotain', vaikka kaikki olisi tapahtunut ruotsissa.
Syytettyinä tapauksesta olivat:
" 1. Hanna Susan Brown, född 1987-12-22, från Ucklum. 2. Nathalie Nikadon, född 1983-10-11, från Göteborg 3. Rebecka Roos, född 1989-06-25, från Stockholm"
Röd Malmö ei uskalla juhlia, mutta kiemurtelee:
"Kinnunen hävdar att det i alla fall delvis handlade om ett politiskt motiverat angrepp på honom och flickvännen. Hur det är med den saken får utredningen svara på för personligen är jag inte helt säker på det Kinnunen en annan gång hävdat att hans flickvän angripits av politiska skäl."
Toinen blogisti on kaivellut taustoja:
"I samband med rättegången mot de tre flickor som angripit Kinnunen och hans flickvän i går på Södertörns tingsrätt så uppträdde mamman till den huvudåtalade extremt olämpligt. Den huvudåtalade heter Rebecka Roos, hennes mamma heter Cecilia Roos och är ” Professor i dansinterpretation”, vad nu det är. Rebeckas mamma jobbar som professor på Danshögskolan och har även uppdrag från SIDA. Jag var inte själv närvarande vid rättegången då jag var tvungen att uträtta ärenden på en ort 11 mil från huvudstaden men bekanta till mig vittnar om att Cecilia Roos skrattade under i princip hela rättegången, samma rättegång där hennes dotter står anklagad för att ha slagit ned en kvinna samt sparkat henne när hon låg ned. Dessutom så gick Cecilia Roos, enligt samma vittnen, upp på åhörarläkaren och hälsade vänligt på medlemmarna i ”Revolutionär front” som satt där.""
<- Tässä epäilty Rebecca Roos. Toivottavasti syyllisille saadaan tuomio ankarimman mukaan. Kyseesä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Kinnunen ja tämän tyttöystävä ovat joutuneet ennenkin päällekarkausten kohteeksi, tappouhkaukset ovat olleet arkipäivää, ja heidän asuntonsa liepeillä on päivystänyt iltaisin useaan otteeseen naamioitunutta porukkaa. Etenkin Kinnusen tyttöystävä on joutunut vainon kohteeksi, ja Kinnusen mukaan tämä, sekä se, että viranomaiset tuntuvat levittelevän vain käsiään, on syynä siihen, ettei hän enää uskalla jatkaa politiikassa.
"Paret har tidigare attackerats, i dag har han skyddade personuppgifter.
– Jag har trappat ned mitt offentliga engagemang eftersom jag vill minska hotbilden mot mig och min familj."
Kaikkein huolestuttavin piirre tapauksessa on se, että jos nämä "aktivistit" (eli terroristit) näyttävät saavan jo peloteltua todistajatkin, eikä poliisi ei ole asiassa aktiivinen, niin ruotsalainen oikeusvaltio on pian mennyttä, ja nämä vasemmistofasistit ja terroristit saavat päättää mitä maassa saa sanoa ja tehdä.
Lehdistön ja median harjoittamasta leimaamisesta huolimatta Ruotsindemokraatit on hyvin maltillinen puolue, jolla ei ole mitään tekemistä minkään äärioikeiston kanssa. Se ei ole edes kunnolla kansallismielinen, vaan ns. peruspatrioottinen, samassa mielessä kuin esim. Suomen Keskusta. Muilta poliittisilta linjauksiltaan se vastaa hyvin pitkälti Ruotsiin Sosiaalidemokraattista puoluetta, eli edustaa konservatiivista vasemmistoa. Kaikesta huolimatta se on median toimesta leimattu äärioikeistolaiseksi maahanmuuttopoliittisten linjaustensa vuoksi.
Mitä pahoinpitelyyn ja äärivasemmistoon, kuten esimerkiksi AFA:an eli ns. "Anti"-Fascist Actioniin ja muihin vastaaviin väkivaltaisiin rähinöitsijöihin tulee, niin pidän heitä vain poliittisina rikollisina. He eivät eroa natsien SA:sta mitenkään; samanlaisia väkivaltaisia, sivistymättömiä riehujia. Vain univormu on erilainen tyyliin "vaatteet on mun aatteet". Heillä on jopa samat toimintamenetelmätkin: painostus, uhkailu, vaientaminen ja väkivalta.
"Sverigedemokraternas pressekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom.
– Jag måste erkänna att jag inte vill återvända igen, sa Kinnunen under gårdagens rättsförhandling.
Sverigedemokraternas pressekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom."
Tietääkö kukaan yhtäkään tapausta, jossa vasemmistolainen poliitikko olisi Ruotsissa hakattu porukalla mielipiteidensä takia ja joutunut jättämään politiikan turvallisuutensa tähden?
Vaikuttaa siltä, että vasemmistoradikaalit ovat Ruotsissa yhteiskunnalle paljon vaarallisempaa porukkaa kuin mikään äärioikeisto. Kun Neuvostoliitto romahti, ei olisi ikinä uskonut, että äärivasemmiston perustaktiikka eli poliittinen väkivalta alkaisi uudestaan.
Sanoutuvatkohan Vasemmistoliiton pj. Paavo Arhinmäki tai vaikka Minna Sirnö julkisesti irti tämänkaltaisesta toiminnasta? Veikkaanpa, että jos jotkun SD:n naisjäsenet olisivat piesseet jonkun vasemmistolaisen poliitikon niin takuulla Halla-aho olisi taas Suomen lehdistössä ja vasemmiston nettikirjoittelussa vauhkoamisen kohteena, ja Perussuomalaisten Timo Soinilta vaadittaisiin kovaan ääneen 'jotain', vaikka kaikki olisi tapahtunut ruotsissa.
Syytettyinä tapauksesta olivat:
" 1. Hanna Susan Brown, född 1987-12-22, från Ucklum. 2. Nathalie Nikadon, född 1983-10-11, från Göteborg 3. Rebecka Roos, född 1989-06-25, från Stockholm"
Röd Malmö ei uskalla juhlia, mutta kiemurtelee:
"Kinnunen hävdar att det i alla fall delvis handlade om ett politiskt motiverat angrepp på honom och flickvännen. Hur det är med den saken får utredningen svara på för personligen är jag inte helt säker på det Kinnunen en annan gång hävdat att hans flickvän angripits av politiska skäl."
Toinen blogisti on kaivellut taustoja:
"I samband med rättegången mot de tre flickor som angripit Kinnunen och hans flickvän i går på Södertörns tingsrätt så uppträdde mamman till den huvudåtalade extremt olämpligt. Den huvudåtalade heter Rebecka Roos, hennes mamma heter Cecilia Roos och är ” Professor i dansinterpretation”, vad nu det är. Rebeckas mamma jobbar som professor på Danshögskolan och har även uppdrag från SIDA. Jag var inte själv närvarande vid rättegången då jag var tvungen att uträtta ärenden på en ort 11 mil från huvudstaden men bekanta till mig vittnar om att Cecilia Roos skrattade under i princip hela rättegången, samma rättegång där hennes dotter står anklagad för att ha slagit ned en kvinna samt sparkat henne när hon låg ned. Dessutom så gick Cecilia Roos, enligt samma vittnen, upp på åhörarläkaren och hälsade vänligt på medlemmarna i ”Revolutionär front” som satt där.""
<- Tässä epäilty Rebecca Roos. Toivottavasti syyllisille saadaan tuomio ankarimman mukaan. Kyseesä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Kinnunen ja tämän tyttöystävä ovat joutuneet ennenkin päällekarkausten kohteeksi, tappouhkaukset ovat olleet arkipäivää, ja heidän asuntonsa liepeillä on päivystänyt iltaisin useaan otteeseen naamioitunutta porukkaa. Etenkin Kinnusen tyttöystävä on joutunut vainon kohteeksi, ja Kinnusen mukaan tämä, sekä se, että viranomaiset tuntuvat levittelevän vain käsiään, on syynä siihen, ettei hän enää uskalla jatkaa politiikassa."Paret har tidigare attackerats, i dag har han skyddade personuppgifter.
– Jag har trappat ned mitt offentliga engagemang eftersom jag vill minska hotbilden mot mig och min familj."
Kaikkein huolestuttavin piirre tapauksessa on se, että jos nämä "aktivistit" (eli terroristit) näyttävät saavan jo peloteltua todistajatkin, eikä poliisi ei ole asiassa aktiivinen, niin ruotsalainen oikeusvaltio on pian mennyttä, ja nämä vasemmistofasistit ja terroristit saavat päättää mitä maassa saa sanoa ja tehdä.
Lehdistön ja median harjoittamasta leimaamisesta huolimatta Ruotsindemokraatit on hyvin maltillinen puolue, jolla ei ole mitään tekemistä minkään äärioikeiston kanssa. Se ei ole edes kunnolla kansallismielinen, vaan ns. peruspatrioottinen, samassa mielessä kuin esim. Suomen Keskusta. Muilta poliittisilta linjauksiltaan se vastaa hyvin pitkälti Ruotsiin Sosiaalidemokraattista puoluetta, eli edustaa konservatiivista vasemmistoa. Kaikesta huolimatta se on median toimesta leimattu äärioikeistolaiseksi maahanmuuttopoliittisten linjaustensa vuoksi.
Mitä pahoinpitelyyn ja äärivasemmistoon, kuten esimerkiksi AFA:an eli ns. "Anti"-Fascist Actioniin ja muihin vastaaviin väkivaltaisiin rähinöitsijöihin tulee, niin pidän heitä vain poliittisina rikollisina. He eivät eroa natsien SA:sta mitenkään; samanlaisia väkivaltaisia, sivistymättömiä riehujia. Vain univormu on erilainen tyyliin "vaatteet on mun aatteet". Heillä on jopa samat toimintamenetelmätkin: painostus, uhkailu, vaientaminen ja väkivalta.
Tunnisteet:
AFA,
anarkistit,
Martin Kinnunen,
pahoinpitely,
painostus,
poliittinen terrori,
Ruotsindemokraatit,
Sverigedemokraterna,
terroristit,
uhkailu,
vaino,
vasemmisto,
vasemmistofasistit,
väkivalta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)