perjantai 1. lokakuuta 2010
Hyvästi Ruotsi!
Demografinen ja kulttuurinen muutoskehitys Ruotsissa johtaa näillä näkymin siihen, että vuonna 2100 Ruotsin väestöstä vähemmistö puhuu äidinkielenään Ruotsia. Ruotsin syrjäyttävät kurdi, arabia, turkki ja englanti.
Sama demografinen prosessi ryydittää myös kulttuurin ja yhteiskunnan totaalista muutosta, jossa myös Ruotsi kansallisvaltiona tulee häviämään maailman kartalta. Tilalle näyttää näillä näkymin tulevan outo DDR-tyylinen "maa ilman kansaa" -tilanne, jossa maan yhteiskunnan suurin yksittäinen koossa pitävä voima on Islam.
Mikäli Ruotsissa tuolloin enää vallitsee mitään valtiollista järjestystä - mitä epäilen vahvasti - sen olemassaolo tulee perustumaan Islamille ja pakkovallalle, aivan kuten DDR:n olemassaolo perustui vain sosialistiseen ideologiaan ja diktatuuriin.
Etnisistä ruotsalaisista, ruotsia äidinkielenään puhuvista, tulee vähemmistö omassa maassaan. Mikäli he eivät omaksu Islamia, heidän tilanteestaan tulee yhtä surkuteltava kuin koptivähemmistöllä Egyptissä.
Ruotsin kieli häviää myös Suomesta. Suomen kieli luultavasti ei. Näillä näkymin demografinen kehitys näyttää siltä, että 2100 Suomen väestöstä vielä yli puolet puhuu äidinkielenään suomea, mutta ruotsi on hävinnyt venäjän, englannin ja Lähi-idän kielten tieltä. Pakkoruotsilla ja ruotsin kielen opiskelulla ei siis ole mitään tulevaisuutta Suomessa.
Kaksikielisyyden ylläpito on siis tulevaisuuden kannalta hukkasijoitus. Sen sijaan suomalaisten olisi hyvä varmistaa edes se, että Suomi on vuosisadan lopussa vielä enemmistön kieli, ja keskittää ulkomaisten kielten opiskelu sellaisiin kieliin, joilla on tulevaisuutta. Näitä kieliä ovat Ranskan ja Saksan ohella näillä näkymin ainakin englanti, kiina, espanja, venäjä ja arabia, jotka ovat tai joista tulee 2100-luvulla globaaleja valtakieliä.
RKP tietää kehityksen vaarat. Siksi se on kainaloitaan myöten sekaantunut turvapaikka- ja maahanmuuttobisneksiin. Ei ole mikään ihme, miksi ruotsinkieliset kunnat mielellään perustavat vastaanottokeskuksia. RKP:n tavoitteena kun on, että neljännes eli 25% Suomeen tulevista maahanmuuttajista omaksuisi "kotimaisena" kielenä ruotsin, ja näin ruotsinkieli säilyisi Suomessa.
Tavoite on turha, sillä tosiasia on, että maahanmuuttajat tietävät, millä kielillä on tulevaisuutta. Trendi on nimittäin se, että jopa Suomen oppiminen on työlästä, joten monet puhuvat mieluummin omaa kieltään ja englantia.
Tänne tulevista maahanmuuttajista enemmistö tällä hetkellä tulee lähialueilta, lähinnä Venäjältä ja Baltiasta. Tämä väestö opettelee ruotsin sijaan mieluummin suomea ja englantia. Siksi RKP onkin laittanut toivonsa humanitaariseen maahanmuuttoon, koska nämä tulijat tulevat pääosin kolmannen maailman maista, ja laitetaan ensin vastaanottokeskuksiin. Ruotsinkielisellä alueella VOK:eissa heille opetetaan ruotsia, ei suomea.
Pohjanmaalla meininki on se, että kun valtio kolmen vuoden jälkeen lopettaa pakolaisten kustannuksista vastaamisen, kunnat lykkäävät nämä "ruotsinkieliset" ulos suomenkielisiin kuntiin ja Vaasaan. Tällaisella väestöpolitiikalla RKP ylläpitää muutoin vähenemässä olevaa ruotsinkielen puhujien määrää, apartheidia ja kaksikielisyyttä. Siksi RKP:n maahanmuuttopolitiikka nivoutuu sen kielipolitiikkaan, mikä selittää muutoin sen täysin järjettömiä maahanmuuttolinjauksia. Päämääränä kun on heikentää ensisijassa suomenkielisen enemmistön asemaa oman kulttuuris-poliittisen valta-aseman ja oman kielen häviämisen hidastamiseksi.
RKP - Kuolevan kielen esitaistelija, rinnastuu siis - jopa ilman rasistista perustajaansa ja oppi-isäänstä Axel Olof Freudenthaliakin - enemmän kuin hyvin valkoisen vallan epätoivoisiin puolustajiin Etelä-Afrikassa.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Vanhukset vai pakolaiset - Kuka maksaa eläkkeesi?
USA:ssa sentään on vanhustenhuoltolaki, jollainen tarvittaisiin Suomessakin. Käytännössä jenkkien kansaneläkkeen vastine on maan köyhissäkin osavaltioissa rahamääräisesti suurinpiirtein sama kuin Suomessa, mutta sen lisäksi vanhukset saavat ruokakuponkeja ja heidän asumista tuetaan (ellei ole jopa täysin maksettu). Tämän lisäksi USA:ssa on yleisesti alempi hintataso, halvempi asuminen, ruoka ja verotus.
Suomen nykyinen hallitushan lupasi panna vanhustenhoitoasiat kuntoon ennen eduskuntavaaleja. No, sen sijaan he ovat laittaneet 70 miljoonaa euroa lisää vastaanottokeskuksiin! Humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvät kokonaiskustannukset ovat jo muutenkin miljardiluokkaa (Tarkemmin sanottuna kulut ovat nouseet 200 miljoonalla vuodessa vuodesta -91 alkaen, ja tällä hetkellä kaiken kaikkiaan 3,6 miljardia, kehitysapu mukaan lukien).
Noilla 70 miljoonalla saisi vanhustenhuollossa melkein ihmeitä aikaiseksi, mutta hallituksen halu kumarrella Mekkaan päin voittaa järjen ja inhimillisyyden äänen. Ja olkaamme iloisia, että maamme nykyjohto pyrkii ratkaisemaan kotimaisia ongelmia tuomalla niitä lisää ulkomailta. Onhan sillä sentään jo ennestään ylityöllistettyjä poliiseja sekä sosiaali- ja terveydenhoitohenkilöstöä lisää ylityöllistäviä vaikutuksia.
On se hitto soikoon kumma, kun ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevia vanhuksia makuutetaan kotonaan kusisissa vaipoissa ja vanhustentaloihin sekä hoivakoteihin on pitkät jonot, mutta vastaannottokeskuksia on varaa synnyttää pikapäätöksillä. Suomalainen vanhus on hallituksen mielestä väärän värinen ali-ihminen verrattuna oikean suojavärin omaavaan laittomaan pakolaiseen. Rasismia!
Ja turha tulla jäkättämään, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia, tms. On selvää, että maamme hallitus on priorisoinut maahantulevat ihmiset ihmisarvoisemmiksi kuin oman kansansa vanhukset ja sotaveteraanit. Tämä tällainen on niin sapettavaa ja sylettävää maanpetturuutta, että lienee vaihteeksi parempi jättää sanomatta, miltä asia minusta tuntuu.

Kuka maksaa sinun eläkkeesi?
Kun Suomen eläkejärjestelmää pistettiin sotien jälkeen pystyyn, yleinen eläkeikä asetettiin 65-ikävuoteen. Tuolloin suomalaisten keskimääräinen elinikä oli tuo 65-vuotta. Eli vaatimaton idea oli, että puolet suomalaisista kuolisi sorvin ääreen ennen eläkkeelle pääsyä, mutta yhteisesti maksettiin edes toisen puolen vanhuudenturva.
Tällä hetkellä suomalaisten elinikä on keskimäärin 75-78 vuotta, mutta eläkkeelle pääsee jo keskimäärin 63-vuotiaana. Suhteessa nykyiset eläkeläiset ovat siis isompi rasite kansantaloudelle. Mutta tosiasia on, että nykyinen eläkeikäisten sukupolvi on kyllä itse moneen kertaan eläkkeensä maksanut ja ansainnut. Ongelmana on, että hallitukset ja finanssilaitokset ovat hassanneet nämä kerätyt rahat. Suuresti ei juuri huudella, että lähes 80% eläkevaroista hävisi pörssikuplan puhjetessa, joten mistä rahat eläkkeisiin? Tämän vuoksi hallituksellamme on hitonmoinen paniikki nostaa eläkeikää! "Ööh.. me tuota noin niinku, öö.. siis hassattiin teidän eläkerahat, mutta älkäähän nyt hermostuko, kyllä me jotain keksitään, ihan totta hei!"
Nykyään tilanne on se, että vasta 52-vuotiaana suomalainen ihminen alkaa tuottaa plussaa yhteiseen kassaan. Hänen lapsilisänsä, päivähoitonsa, koulunkäyntinsä, opiskelunsa ja sairaanhoitonsa, jne. maksaa niin paljon, että hän on veroillaan maksanut vasta yli viisikymppisenä tämän kaiken.
Yllä mainittu koskee vain nykyisiä viisikymppisiä. Tällä hetkellä meillä on raju työttömyys, varsinkin nuorisolla, ja nuoret opiskelevat sekä kouluttautuvat pidemmälle, eli kuluttavat enemmän yhteisestä kassasta ennenkuin alkavat tuottaa siihen. Nykyiset nuoret alkavat tuottaa plussaa yhteiseen kassaan ehkä vasta eläkeiässä!
Surullinen tosiasia on, että nykyiset nuoret eivät todellakaan pääse eläkkeelle, eivät ainakaan ennen 65-ikävuotta, jos vanhempanakaan. Ehkäpä eläkeikää joudutaan nostamaan 75-ikävuoteen, jotta Suomella voisi edes teoriassa olla varaa yleiseen eläketurvaan. Ei siis todellakaan ihme, miksi eläkeikää halutaan nostaa.
On erittäin todennäköistä, eli lähes varmaa, että meillä ei tule olemaan julkista eläkejärjestelmää eli kansaneläkejärjestelmää enää 10 vuoden päästä, eikä luultavasti nykyisenkaltaista julkista hyvinvointijärjestelmää. Kun nykyinen valtion velka ja tämän laman aikana otettu lisävelka tulevat maksuun. Edessä on raju vyönkiristys, joka riisuu meiltä luultavasti kaiken sen julkisen vaurauden ja hyvinvoinnin (tai sen rippeet), mitä sotien jälkeiset sukupolvet rakensivat.
torstai 28. toukokuuta 2009
24 teesiä rajoittamatonta humanitääristä maahanmuuttoa vastaan:
"
1. MAAHANMUUTTO AIHEUTTAA RASISMIA.
On tunnettu tosiasia ja ihmisluontoon olennaisesti kuuluva seikka, että kovin erilaiset kulttuurit eivät sulata toisiaan, koska ihmisyhteisöt haluavat elää omien arvojensa ja tapojensa mukaan. Seurauksena on ristiriitatilanne, mistä muiden ongelmien ohella aiheutuu rasismia, niin kantaväestöön kuin maahanmuuttajiin kohdistuvaa.
2. MAAHANMUUTTO TUHOAA SANANVAPAUDEN.
Länsimaissa sananvapaus on perinteisesti ollut korkeimpien arvojen joukossa ja osittain sen ansiosta kyseiset yhteiskunnat ovat kyenneet kehittämään ihmisoikeuksia ja hyvinvointia. Nyt maahanmuutto on rapauttanut tuota vapautta esimerkiksi siten, ettei maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista saisi puhua. Maahanmuuttajien tekemien rikosten tiedottamisestakin on langetettu oikeudessa tuomioita. Lehdistökin pyytelee ulkomaita myöden anteeksi vapauttaan.
3. MAAHANMUUTTO ROMAHDUTTAA HYVINVOINTIVALTION.
Maahanmuuttajat maksavat Suomessa yhteiskunnalle satoja miljoonia euroja vuodessa ja summa vain kasvaa. Samaan aikaan maahanmuuttajat tuottavat verorahoja äärimmäisen vähän. Kun maahanmuuttajien määrä kasvaa tarpeeksi, emme enää kykene rahoittamaan palveluja. Jo nyt on karsittu välttämättömiä toimintoja. Meidän on valittava joko hyvinvointivaltio tai maahanmuuttovaltio. Samaan maahan ne eivät mahdu.
4. MAAHANMUUTTO HEIKENTÄÄ NAISTEN OIKEUKSIA.
Maahanmuuttajat tulevat usein kulttuureista, joissa naisen asema on vaivoin kotieläimen tasolla; tietyissä tilanteissa aviomiehellä katsotaan jopa olevan oikeus tappaa vaimonsa. Mukanaan maahanmuuttajat tuovat nämä arvonsa ja se heijastuu yhteiskuntaamme varsinkin kun maahanmuuttajat luovat omalakisia yhteisöjään.
5. MAAHANMUUTTO LISÄÄ TYÖTTÖMYYTTÄ.
Maahanmuuttajista tuottavassa työssä käy vain vähäinen osa. Valtaosa päätyy paisuttamaan työttömyyslukuja. Tämä kaikki maksaa Suomelle valtavasti ja heikentää palveluja. (Lisäksi humpuukihumanitäärinen maahanmuutto ei näy työttömyystilastoissa, koska monikulttuuripersoonat ovat melkoisen pitkälle työvoiman ulkopuolella. Työttömyystilastossa näkyvät vain työttömät työnhakijat, mutta jos ei hae töitä, ei näy.)
6. MAAHANMUUTTO TUO FASISMIN EUROOPPAAN.
Suuri osa humanitäärisestä maahanmuutosta tulee maista, joissa kannatetaan uskonnon varjolla fasismia: joukkoteloituksia, toisuskoisten tappamista, sananvapauden tukahduttamista sekä lietsotaan oman ryhmän ylemmyyttä pitäen muita ihmisiä saastaisina ja eläimen kaltaisina.
7. MAAHANMUUTTO TUHOAA DEMOKRATIAN.
Massiivisella maahanmuutolla ei ole kansan tukea, eikä poliittinen eliitti edes uskalla sitä kysyä. Tässä kävellään kansan tahdon yli. Ihmiset eivät saa demokraattisesti sanoa mielipidettään, heiltä ei kysytä lupaa maahanmuuton vaatimiin kalliisiin miljoonaprojekteihin, kantaväestöltä saatetaan esimerkiksi evätä pääsy uimahalliin jonakin päivänä, vaikka halli on avoinna joka päivä maahanmuuttajille.
8. MAAHANMUUTTO HEIKENTÄÄ HUOLTOSUHDETTA.
Huoltosuhde, eli veronmaksajien määrä suhteessa etuuksien nauttijoihin muuttuu maahanmuuton myötä siten, että yhä harvempien on kustannettava eläminen yhä useammalle. Maahanmuuttajat eivätä muuta huoltosuhdetta edullisemmaksi, koska heidän keskuudessaan ylivoimainen enemmistö on tukien nauttijoita. Maahanmuuttajat eivät myöskään poista työvoimapulaa, koska heillä ei ole ammattitaitoa eikä kielitaitoa ja koska valtava joukko heistä on työttöminä. Maahanmuutto tietää veronkorotuksia.
9. MAAHANMUUTTO HEIKENTÄÄ LASTEN OIKEUKSIA.
Monissa maahanmuuttajakulttuureiss
10. MAAHANMUUTTO LISÄÄ VÄKIVALTAA JA TURVATTOMUUTTA KADUILLA.
Monet maahanmuuttajaryhmät eivät sopeudu Eurooppaan ja sen kulttuuriin. He alkavat muodostaa slummeja, jossa alkavat noudattaa omia lakejaan. Muuan muassa Ruotsissa maahanmuuttajanuoret ovat systemaattisesti ottaneet ruotsalaiset ryöstöjen, raiskausten ja pahoinpitelyiden kohteeksi. Joissakin maahanmuuttajalähiöissä Ruotsissa vallitsee viidakon laki eikä palokunta uskalla mennä enää kyseisiin paikkoihin sammuttamaan tahallaan sytytettyjä tulipaloja, eikä poliisikaan uskalla mennä paikalle kuin saattueessa tai tarkoitukseen hankituilla hyökkäysvaunuilla. Monet valkoiset eivät enää uskalla liikkua kaupungilla illalla.
11. MAAHANMUUTTO VARASTAA KEHITYSMAIDEN TULEVAISUUDEN.
Turvapaikkaa hakevat monesti juuri varakkaimmat ja koulutetuimmat kehitysmaiden ihmiset, sillä ihmiskauppias saattaa veloittaa matkasta Europpaan monen vuoden palkkaa vastaavan summan. Ottamalla näitä ihmisiä vastaan varastamme kehitysmailta heidän parhaimman väestönsä, joka voisi rakentaa näitä maita. Silti nämä ihmiset jäävät usein Euroopassa sosiaalituella eläjiksi, koska heillä ei ole kielitaitoa tai eurooppalaista koulutusta.
12. MAAHANMUUTTO KIIHDYTTÄÄ ILMASTONMUUTOSTA.
Kun kehitysmaassa ihmisen hiilijalanjälki on vain muutama prosentti hänen jalanjäljestään Euroopassa, voimme todeta, että massamaahanmuutto länsimaihin tuo ilmakehään saasteita lisää miljoonia ja miljoonia tonneja vuosittain. Maahanmuutto tuhoaa luonnon ja ilmaston.
13. MAAHANMUUTTO RAHOITTAA IHMISKAUPPIAITA.
Maahanmuutto on hyvä bisnes paitsi suomalaisille sosiaali-ihmisille ja erilaisille suvaitsevaisuusprofeetoill
14. MAAHANMUUTTO LISÄÄ RIKOLLISUUTTA.
On kiistaton fakta monesta maasta, että maahanmuutto lisää rikollisuutta. Jotkut maahanmuuttajaryhmät tehtailevat rikoksia jopa monikymmenkertaisesti kantaväestöön nähden. Lisäksi tulevat käytännössä uudet rikostyypit kuten joukkoraiskaukset ja kunniamurhat. Rikollisuus tulee meille kalliiksi ja se luo turvattomuutta. Poliisilla on jo nyt resurssipula.
15. MAAHANMUUTTO TUHOAA KULTTUUREITA.
Kulttuurit kukoistavat parhaiten omissa lokeroissaan ilman, että niitä uhataan, painostetaan tai syrjitään vierailla vaikutteilla. Eurooppalainen kulttuuri joutuu yhä ahtaammalle. Esimerkiksi kaikista pankeista ei saa enää säästöpossuja, koska ne loukkaavat muslimeja, Suvivirtta ei saa laulaa kouluissa, koska sekin on loukkaavaa ja niin edelleen. Myös tulijan kulttuuri joutuu paineeseen. Prosessissa niin maahanmuuttajan kuin tulomaankin kulttuuri vahingoittuu ja joutuu konfliktiin. Aidosti rikastuttavat kulttuurivaikutteet voidaan omaksua vaikkapa internetin kautta tai ostamalla etnistä musiikkia. Väestöä ei tarvitse siirtää tänne.
16. MAAHANMUUTTO YLLÄPITÄÄ KURJUUTTA KEHITYSMAISSA.
Paitsi että aivovuoto vie kehitysmaista parhaimman aineksen, väestön pakeneminen kurjistaa köyhiä maita myös sikäli, että paikalliset eivät viitsi enää yritää kun aina voi paeta Länteen. Myös demokratiaprosessi jää alkamatta, koska ihmisoikeuksista kiinnostuneet eivät jää paikan päälle vaatimaan muutosta, vaan häipyvät Eurooppaan etsimään aineellista hyvää. Kehitysmaiden diktaattorit ovat tyytyväisiä kun heidän vastavoimansa muuttaa Eurooppaan häiritsemästä.
17. MAAHANMUUTTO UHKAA ETNISIÄ VÄHEMMISTÖJÄ.
Valkoiset ihmiset ovat pieni vähemmistö Maapallolla. He ovat vaarassa tallautua kehitysmaalaisten paljouteen aivan pian. Jo nykyisen maahanmuuttajapopulaation on laskettu pääsevän enemmistöön Suomessa vuosisadan vaihteessa. Tänään syntyvät lapsemme voivat nähdä Suomen, jossa suomalaiset ovat vähemmistönä. Kuka puolustaa suomalaisia ja suomalaista kulttuuria, jos annamme maamme pois? Vain suomalaiset voivat säilyttää suomalaisuutta - edellyttäen, että heillä on siihen oma maa. Maahanmuutto uhkaa tehdä kaikista Euroopan maista monietnisiä sulatusuuneja niin, ettei pian tiedä, onko Ranskassa vaiko Suomessa. Maahanmuutto on siis kulttuurin moninaisuuden vihollinen numero yksi.
18. MAAHANMUUTTO AIHEUTTAA KONFLIKTEJA JA MELLAKOITA.
Käytäntö on osoittanut, että monikulttuurisuus on toimimaton, naiivi utopia. Saksan liittokansleri sanoi, että monikulttuurisuuskokeilu on epäonnistunut. Monietnisyys aiheuttaa usein katuväkivaltaa, mellakoita, joukkotappeluita, kivityksiä, autojen polttamista ja liikkeiden ryöstämistä jokapäiväisten puukotusten ja raiskausten lisäksi. Syistä voidaan kiistellä, mutta ongelmat eivät poistu; ne ovat osa monikulttuuria.
19. MAAHANMUUTTO LUO SOSIAALISTA KURJUUTTA.
Maahanmuutto luo köyhyyttä, väkivaltaa ja turvattomuutta. Se luo ghettoja, katujengejä ja kaikenlaista sosiaalista kurjuutta. Se on monin paikoin Eurooppaa jo luonut arjesta helvetin: muistakaamme vaikkapa Ranskan ja Ruotsin lähiöt, jotka ovat kuin kolmannesta maailmasta.
20. MAAHANMUUTTO ESTÄÄ KEHITYSMAIDEN AUTTAMISTA.
Yksi turvapaikanhakija Euroopassa saattaa maksaa veronmaksajille useita kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Näitä turvapaikanhakijoita on Euroopassa kymmenin tuhansin ja lisää tulee. Samoilla rahoilla kustannettaisiin kehitysmaissa miljoonille koulutus tai tehtäisiin tuhansia kaivoja, hankittaisiin tonneittain lääkkeitä ja niin edelleen. Lisäksi jo olemassaolevat maahanmuuttajat aiheuttavat miljardien kulut. Kaikella tällä muutettaisiin monta köyhää maata paratiiseiksi sen sijaan, että nyt ylläpidämme samoilla rahoilla liekehtiviä ghettoja Euroopassa.
21. MAAHANMUUTTO LIETSOO ETNISIÄ KONFLIKTEJA EUROOPASSA JA RIKKOO OIKEUSJÄRJESTYSTÄ.
Ruotsalainen maahanmuuttajanuoriso on jo sanonut käyvänsä sotaa ruotsalaisia vastaan. Sovittamattomat etniset ja kulttuuriset ristiriidat johtavat konflikteihin ja maahanmuuttajajoukkojen kasvaessa ne lopulta uskaltavat haastaa länsimaiset arvot paitsi puhein, myös väkivallalla. Osassa Britanniaa on jo käytössä islamilainen sharia-laki, joka on kaikin tavoin länsimaisen ihmisarvokäsityksen vastainen. Useat maahanmuuttajaryhmät eivät halua sopeutua tai neuvotella. Heidän uskonnolliset johtajansa lietsovat maailmavalloitusta suuren syntyvyyden ja miekan turvin. He vain odottavat, että kantaväestö joutuu vähemmistöön.
22. MAAHANMUUTTO LUO SENSUURIYHTEISKUNNAN.
Jo nyt tiedonvälitys on vääristynyt ja sensuroitunut maahanmuuton vuoksi. Kantasuomalaisten isänmaallisia näkemyksiä ei päästetä julkisuuteen, paitsi silloin, kun tarkoituksena on paheksua heitä rasisteina. Jos suomalainen mies tönäisee somalityttöä, siitä kirjoitellaan valtalehdissä sivukaupalla monta päivää. Kun maahanmuuttaja raiskaa tai ryöstää kantaväestöön kuuluvan, se tuskin mainitaan ja ainakin tekijän etninen tausta sensuroidaan, vaikka se helpottaisi syyllisen etsintää. Rikostilastoja sensuroidaan. Lehtiuutisia sensuroidaan. Mielipiteitä sensuroidaan. Kaikki siksi, että maahanmuuton todellisuudesta pystyttäisiin antamaan valheellinen, positiivinen mielikuva. Neuvostoliitto on saanut jatkajan, se on monikulttuurinen Eurooppa.
23. MAAHANMUUTTO LUO TERRORISMIA.
Terroristijärjestöt käyttävät maahanmuuttoa väylänä kehittyneisiin maihin. Poliisi on paljastanut Euroopassa useita terroristisoluja ja näiden suunnitelmia. Kuitenkaan ei kaikkia terroristien suunnitelmia olla kyetty paljastamaan. Esimerkiksi Britanniassa ja Espanjassa lukuisat ihmiset ovat menettäneet henkensä terrori-iskuissa. Lisäksi yksittäiset, uskonnolliseen fanatismiin sitoutuneet maahanmuuttajat ovat suorittaneet ideologisia murhia maanosassamme.
24. MAAHANMUUTTO POLKEE PALKKOJA.
Maahanmuutto kurjistaa tavallisen työläisen asemaa. Vaikka verrattain pieni osa maahanmuuttajista työskenteleekin - ainakaan laillisesti - osa heistä polkee palkkoja ja vie näin toimeentulon kantaeurooppalaisilta. Lisäksi työnantajat voivat tarjota surkeita palkkoja kun työvoiman tarjonta kasvaa koko ajan. Lisäksi monia maahanmuuttajia työskentelee myös pimeästi ja usein maanmiehensä hyväksikäyttämänä. Tämä vähentää suomalaisten yritysten kilpailumahdollisuuksia ja työtilaisuuksia varsinkin ravintola-alalla.
Edellä sanotun valossa on selvää, ettei humanitäärisellä maahanmuutolla ole hyötyjä. Vaikka joku tuntisikin mukavan ja työssäkäyvän maahanmuuttajan, yksittäistapaus ei muuta mitään. Suuressa mittakaavassa, eurooppalaisessa todellisuudessa maahanmuutto on maanosallemme valtava uhka taloudellisella, sosiaalisella, demokraattisella, humanistisella ja kulttuurillisella tasolla. Maahanmuuton uhka Euroopalle on moninverroin suurempi, todellisempi ja nopeampi kuin pelätty ilmastonmuutos."
Muokattu. Alkuperäinen teksti osoitteessa:
http://hommaforum.org/inde
torstai 30. huhtikuuta 2009
Linkkisuositus: "Keskustelu maahanmuuttajista pahinta myrkkyä populismille"
"Keskustelu maahanmuuttajista pahinta myrkkyä populismille
Demokratian yksi tunnusmerkeistä on mielipiteenvapaus. Oikeissa sivistysvaltioissa kyetään käsittelemään arkojakin asioita ilman tunnekuohuja ja herjaamatta eriävien mielipiteiden esittäjiä valtakunnankahjoiksi. Meillä Suomessa maahanmuutto tuntuu olevan ylivoimaisen vaikea aihe asialliseen keskusteluun, mutta yritettäisiin edes.
Aloitetaan hyväksymällä, että kaikki maahanmuuttajiin kohdistuva kriittisyys ei ole rasismia. Valtaosa siitä on yhteiskunnan varojenkäytön priorisointia, eli puhutaan rahasta ja sen kohdentamisesta.
Aluksi pitäisi myös määritellä, mitä käsite "maahanmuuttaja" pitää sisällään. Mielikuvamme on, että he ovat kouluttamattomia, kielitaidottomia ja varattomia. Kuitenkin esimerkiksi Nokian Suomeen värväämät huippuammattilaiset ovat myös maahanmuuttajia. Vaikea on käydä asiallista keskustelua, mikäli aihe kattaa teoriassa kenet tahansa Suomen rajojen ulkopuolelta.
Viime vaalien alla puhuttiin eri sektorien hintalapuista. Pakolaisten vastaanottamisella on oma hintalappunsa ja muulla maahanmuutolla omansa. Millainen hinta näissä oli viime vuonna? Entä paljonko on kaavailtu tälle vuodelle? Paljonko yhden kouluttamattoman ja kielitaidottoman maahanmuuttajan saattaminen yhteiskuntaa tukevaksi veronmaksajaksi maksaa, ja kauanko siihen menee aikaa? Millaisella prosentilla on onnistuttu?
Maakunnissa on suuri määrä koulutettuja työttömiä nuoria, jotka jo nyt elävät asumis- ja toimeentulotukien varassa. Ainoa todellinen este heidän siirtymiselleen kasvukeskuksiin on puute vuokra-asunnoista.
Jos työvoimapula koittaa, meillä on satojentuhansien työttömien reservi sitä torjumaan. Haluammeko panostaa maahanmuuttajiin vai sisäiseen muuttoliikkeeseen? Kannattaako työperäisestä maahanmuutosta puhuakaan, ennen kuin työttömyysprosentti on nitistetty alle viiden?
Elämme jo nyt velan päälle, ja leikkaukset purevat jopa lakisääteisiin palveluihin. Onko pakolaiskeskuksiin ja maahanmuuttajiin satsaaminen välttämätöntä tässä tilanteessa? Olemmeko nyt ostamassa velaksi lisää työttömiä Suomeen?
Roduilla ja väreillä on mitättömän pieni painoarvo kriittisyydessä maahanmuuttoa kohtaan. Niistä intoilee vain pahimpien rasistien marginaalisen pieni joukko. Paljon suurempi huolenaihe ovat vahvat uskonnot. Voisimmeko keskustella ilman rasismisyytöksiä, miten välttyisimme valtaväestöä vääräuskoisina pitävien ja eristäytyvien vähemmistöjen muodostumiselta? Tavoitteenahan on maahanmuuttajien sulautuminen ja sekoittuminen valtaväestöön.
Moittimisen sijaan muiden puolueiden tulisi haastaa perussuomalaiset asialliseen keskusteluun. Pahinta myrkkyä populismille ovat tiedon lisääntyminen ja vaihtoehtojen esittäminen. Poliitikot, tulkaa rohkeasti esiin ja esittäkää rehellisesti mielipiteitänne. Jokainen kiukunpurkaus, syyttely ja "en kommentoi" -lausunto on lannoitetta populismille.
Eero Mäkinen
Kouvola"
Todellakin. Kerrankin Hesari julkaiseen tekstin, jossa on tiivistettynä koko asian ydin, ja myös se tosiasia, että vain avoin keskustelu maahanmuutosta voi edes vähän estää Perussuomalaisten massiivista vaalivoittoa ensi eduskuntavaaleissa. Niin kauan kuin muut puolueet ja media vaikenevat asiasta ja koittavat peitellä sitä, meidän Persujen kannatus voi vain kasvaa.
Toisaalta jos asiasta aletaan viimeinkin keskustelemaan avoimesti, Perussuomalaiset ovat tällöin onnistunee yhdessä keskeisessä tavoitteessa: Vaikenemisen muurin murtamisessa, ja kriittisen sekä avoimen maahanmuuttokeskustelun nostamisessa julkisuuteen. Kiitos siis Mäkiselle.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
TT: 60% suomalaisnuorista kannattaa maahanmuuton rajoittamista
"TALOUDELLISEN TIEDOTUSTOIMISTON tutkimuksen mukaan 90 prosenttia 15-21-vuotiaista nuorista on ylpeitä suomalaisuudestaan ja 88 prosentin mukaan Suomi on yksi maailman parhaista maista elää. Helmikuisen kyselyn otosjoukko oli luotettava 1 080.
Nuorista 76 prosenttia oli huolissaan siitä, että suomalaisten arvomaailma on muuttumassa liian kovaksi ja kylmäksi. Taantuma ei ollut vielä koskettanut läheltä, mutta silti lähes puolet tytöistä koki, että työelämä on pelottava paikka. Pojista vajaa kolmasosa oli samaa mieltä.
Yllättävää oli, että 60 prosenttia oli sitä mieltä, että vierasmaalaisten maahanmuuttoa tulisi rajoittaa ja että 41 prosentin mielestä ympäristöasioista vouhotetaan liikaa."
Taannoinhan IRC-gallerinan ylläpito paljasti, että viime eduskuntavaalien aikaan IRC-gallerian vaalikoneen yhteydessä tehdyn kyselyn mukaan yli 60% nuorista vastustaa maahanmuuton lisääntymistä ( YLE Aamu-TV 13.2 IRC-gallerian edustaja kertoi asian suorassa lähetyksessä.)
torstai 26. helmikuuta 2009
Uusi ulkomaalaislaki: Vain Perussuomalaiset äänestivät kansan enemmistön tahdon mukaan
Uusi väljästi ja epämääräisesti kirjoitettu ulkomaalaislaki, ja varsinkin pykälä "humanitaarisesta suojelusta" tarkoittaa käytännössä sitä, että laki takaa työ- ja oleskeluluvan jokaiselle kolmannen maailman ihmiselle, joka viitsii tänne asti vaivautua. Eikä tarvitse olla pakolainen, riittää että olot lähtömaassa ovat vähän kurjat tai muuten epäselvät. Toisin sanoen Suomesta tulee nyt avoin portti jokaiselle Eurooppaan pyrkivälle ihmiselle, erityisesti laittomalle maahanmuutolle, tilanteessa jossa kaikki muut Euroopan maat ovat kiristäneet tai kiristämässä maahanmuuttolakejaan. Tämä lienee varsin kiva uutinen laittomille pakolaisille ja ihmissalakuljettajille. Eurooppaan tuleva laiton siirtolaisvirta kääntyy siis Suomeen. Suomalaiselle yhteiskunnalle tämä on vähemmän kiva uutinen näin massiivisen laman alla, kun kotimainen työttömyys tulee muutenkin räjähtämään käsiin, julkinen terveydenhuolto vinkuu kuolintuskissaan ja eläkejärjestelmä vetää viimeisillään.
Perussuomalaiset - Suomen toivo?
Vain viisi PS:n kansanedustajaa äänesti uutta lakia vastaan. Julkisuudessa Perussuomalaisten ulkomaalaislain vastustamista on haukuttu halvaksi populismiksi. On kommentoitu, että "kansa ei ole niin tyhmää, että äänestäisi enää Perussuomalaisia", ja että PS ei voi edustaa kansan tahtoa, kun "enemmistö kansasta kannatti uutta lakia".
Niinkö? Mistä johtuu sitten viime aikaiset gallupit ja tutkimustulokset? Viime vuonna (ja vuonna 2003) tehtiin tutkimus, jonka mukaan yli 50% kansasta ei halua maahanmuuton lisäämistä nykyisestä,[1] ja viime eduskuntavaalien aikaan kysyttiin 200 000 nuorelta (IRC-gallerian vaalikoneen yhteydessä) samaa asiaa. Nuorista yli 60% oli maahanmuuton lisäämistä vastaan[2]. Nuoriso on siis vielä maahanmuuttokriittisempää kuin kansa keskimäärin. Ja nuorethan ovat tulevaisuus. Näin ollen on selvää, että vain Perussuomalaisten kansanedustajat äänestivät kansan enemmistön tahdon mukaan.
Perussuomalaiset ovat oikeasti populistinen puolue. Populismi ei oikeasti tarkoita halpoja lupauksia ja kusetusta, vaan sana aluperin tarkoittaa kansan tahdon mukaista politiikkaa. Populistinen poliitikko on velvollinen ajamaan kansan tahdon mukaista politiikkaa silloinkin kun kansa on hänen mielestään väärässä. Esimerkiksi populistiksi tunnustautuvan kansanedustajan pitää äänestää eduskunnan äänestyksissä kansan enemmistön tahdon mukaan, tai vähintäänkin oman äänestäjäkuntansa enemmistön tahdon mukaan.
Sen sijaan moni uutta lakia eduskunnassa puheissa vastustanut kansanedustaja äänesti lain puolesta, oman puolueensa ryhmäkurin takia, ja koska pelkäsivät rasistin leimaa. Myös moni kansanedustaja, joka ei uskaltanut äänestää lakia vastaan, pisti pään pensaaseen ja jäi kokonaan pois äänestyksestä. Osa lakia vastustaneista, mutta sen puolesta äänestäneistä kansanedustajista on jälkikäteen, avustajiensa välityksellä, lähettänyt pahoittelunsa ja selittelynsä lakia vastustaneen kansalaisaddressin puuhamiehelle Juha Mäki-Ketelälle, joka vielä viime tingassa ennen äänestyksiä koitti vedota kansanedustajiin. No, eipä näistä voi muuta sanoa, kuin että tie helvettiin on kivetty luikertelevien pelkureiden selityksillä.
Veikkaan ensi vaaleissa massiivista äänivyöryä Perussuomalaisille, varsinkin kun uuden lain seuraukset alkavat näkyä jo hyvissä ajoin ennen ensi eduskuntavaaleja.
-------
[1.] Linkki ja "Rasismi ja etninen syrjintä Suomessa 2005"-raportti s. 22. "Lähes 60 prosenttia suomalaisista vastaajista ilmoitti vastustavansa maahanmuuttoa."
[2.] YLE Aamu-TV 13.2 IRC-gallerian edustaja kertoi asian suorassa lähetyksessä.
perjantai 6. helmikuuta 2009
Sampo Terho: Maahanmuutto järkevään keskusteluun
LINKKI
perjantai 12. joulukuuta 2008
PS-Nuoret vaativat ministeri Thorsin eroa
Esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi täysi susi – Ministeri Thorsin erottava
Maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Astrid Thorsin esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi on tulossa eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti jo ennen joulua. Ministeri Thors on perustellut lakiesitystä sillä, ettei työvoimapula anna mahdollisuutta ulkomaalaislain harkittuun kokonaisuudistukseen. Tämä on kummallista, sillä uusi lakimuutosesitys ei sisällä lainkaan muutoksia työperäiseen maahanmuuttoon, vaan pelkästään humanitaariseen maahanmuuttoon.
Kaikkein huolestuttavinta nykyisen maahanmuuttopolitiikan ja ministeri Thorsin uskottavuuden ja pätevyyden kannalta on kuitenkin hänen ilmoituksensa, että "laki tulee nyt suunnilleen vastaamaan nykykäytäntöä." Tämä viittaa siihen, että maahanmuuttopolitiikasta vastaava ministeri on tähän asti vetänyt käytännön linjaa, joka ei vastaa nyt voimassaolevaa lakia. Hän haluaa muuttaa lakia, jota hän on tähän asti ajamallaan politiikalla oman ilmoituksensa mukaan rikkonut. Thors on näin ollen valehdellut kansalle harjoitetun maahanmuuttopolitiikan todellisesta sisällöstä.
Uuden lain johtoajatuksena on vaikeuttaa perusteetta turvapaikkaa hakevan tai rikoksiin syyllistyneen turvapaikanhakijan karkotusta kaikissa tapauksissa. Se on ennennäkemättömällä tavalla avaamassa Suomen ovia elintasopakolaisuudelle ja turvapaikkaturismille. Uusi
laki esimerkiksi mahdollistaa pysyvän oleskeluluvan myöntämisen sillä perusteella, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta ei teknisistä syistä voida palauttaa kotimaahansa. Myös rikoksia tehneillä ja karkotuspäätöksen saaneilla maahantulijoilla olisi oikeus tuoda perheensä Suomeen. Näin lakimuutos avaisi laittomille turvapaikanhakijoille ja laittomille siirtolaisille erinomaisen mahdollisuuden päästä Suomeen ja Suomen kautta koko EU-alueelle.
Thors ajaa Suomeen Euroopan vapainta maahanmuuttolakia samaan aikana kun useimmat muut EU-maat, mm. Ruotsi, Ranska, Tanska ja Britannia, ovat kiristäneet tai kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa. Tämän seurauksena Suomeen on jo saapunut tuhansia laittomia maahantulijoita, joiden turvapaikkahakemukset on hylätty yhdessä tai useammassa muussa EU-maassa. Thorsin ajama ulkomaalaislaki olisi läpi mennessään koko EU:n löysin. Näin ollen Suomesta on vaarassa tulla Eurooppaan suuntautuvan laittoman maahanmuuton ja ihmissalakuljetuksen pääportti ja pääteasema.
Ymmärtääksemme ministeri Thors on oman ilmoituksensa mukaan toiminut vastoin voimassa olevaa lakia, ja haluaa nyt muuttaa lain vastaamaan luomaansa käytäntöä. Ministeri Thors on kiipeämässä puuhun latvasta käsin, tämä ei vastaa Perussuomalaisten nuorten oikeustajua. Tästä syystä Perussuomalaiset nuoret vaativat ministeri Astrid Thorsin eroa.
Lisätiedot:
PS-nuorten hallituksen jäsen Veli-Pekka Kortelainen 041-5042924
Valkoisia pakolaisia Zimbabwesta?

Pahaksi onneksi Mugaben sotilaat, ministerit ja sukulaiset eivät tienneet hölkäsen pöläystä maanviljelystä, joten tilat käytännössä ränsistyvät tuottamattomina ministereiden maaseutuasuntoina. Lisäksi uudet omistajat karkottivat tilojen mailta ja omista kodeistaan aiemmin pelloilla työskennelleet valkoisten omistajien palveluksessa olleet maatyöläiset (joista on tullut pakolaisia ja nälkäänäkeviä omassa maassaan). Uudet mustat herrat kun eivät suvainneet maillaan köyhää roskasakkia, vaikka tarvitsisivat heidän työvoimaansa ja ammattitaitoaan tilojen viljelemiseksi. Näin köyhien ja maattomien määrä itse asiassa lisääntyi entisestään.
Tämän "kansallistamisen" seurauksena (jossa yhteydessä maassa syntynyt, maan kansalaisista koostuva valkoinen väestö karkotettiin ulos) Zimbabwe, joka oli ollut Afrikan vilja-aitta, jonka maatalous aiemmin ruokki muuta maanosaa, muuttui nälänhädän pesäksi, jossa vallitsee kurjuus ja tähtitieteellinen inflaatio. Niin valkoiset kuin mustat koulutetut ihmiset ovat paenneet maasta pääomineen.
Miksikähän Suomen hallitus ei houkuttele näitä ihmisiä paikkaamaan "massiivista työvoimapulaa"?
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Taas maahanmuutto- ja työllisyysasiaa
"Perussuomalaisten mielestä työnteko on paras kotouttaja. Lisäksi maahanmuuttajia tulee nykyistä tehokkaammin valistaa Suomen oikeusjärjestelmästä, ihmisoikeuksista, kansanvallasta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Erilaisista kulttuureista tulevien maahanmuuttajien käsitys oikeasta ja väärästä voi olla suomalaisista hyvinkin poikkeava, kuten esimerkiksi puhemies Niinistö on huomauttanut.
Tällä hetkellä maahanmuuttajia ei pystytä kunnolla kotouttamaan yhteiskuntaamme, vaan odotettavissa on, että meilläkin alkaa toden teolla - esimerkiksi Ruotsin tapaan - muodostua kulttuureita kulttuurissa. Jo nyt joidenkin pääkaupunkiseudun peruskoulujen yläasteiden oppilaista saattaa puolet tai ylikin olla muita kuin syntyperäisiä suomalaisia. Epätoivottavaa gettoutumista on näkyvissä esimerkiksi Espoon Suvelassa, Helsingin Vuosaaressa ja Turun Varissuolla."
Ghettoutuminen ja siitä seuraava kansanyhteisön hajoaminen on todellakin aimo loikka kohti yhteiskunnallista helvettiä. On kummallista, että kun suomalaiseen ja pohjoismaalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan on vuosikymmenet kuulunut ajatus, ettei annettaisi syntyä asuinalueita, joille ongelmat keskittyvät, niin nyt maahanmuuttopolitiikan myötä tähän on lähdetty. Perinteisestihän kaupunkien aluesuunnittelussa on pyritty siihen, että joka alueella olisi niin rikkaiden kuin köyhienkin asuntoja, ja näin myös alueiden koulut pysyisivät yhteiskunnallisten sosiaali- ja tuloluokkien kannalta heterogeenisina.
"Vielä on aikaa tehdä korjausliikkeitä. Gettoutuminen sekä siellä täällä tapahtuneet maahanmuuttajanuorten ja suomalaisten väliset yhteenotot kertovat karua kieltään siitä, että harjoitetussa kotouttamispolitiikassa on tehostamisen varaa.
Kotoutuakseen maahanmuuttajien on ymmärrettävä ja sisäistettävä suomalaisen yhteiskunnan arvot. Maahanmuuttajilla itsellään on kotoutumisessaan suurin rooli. Oikeusvaltio ei hyväksy kunniaväkivaltaa eikä tyttöjen ympärileikkauksia. Meillä Suomessa on kotouttamisessa menty sikäli metsään, että suomalaiset ovat eräissä yhteyksissä ryhtyneetkin sopeuttamaan itseään elämään maahanmuuttajien ehdoilla. Perussuomalaiset eivät hyväksy, että suomalaisten pitää luopua omista perinteistään kuten joulujuhlista ja suvivirrestä siksi, että ne voivat loukata maahanmuuttajia. Monikulttuurisuuden vaaliminen ei edellytä oman kulttuurimme väheksymistä." [...]
"Perussuomalaisten mielestä maahanmuuttajia ei saa missään tilanteessa asettaa erilaisin yhteiskunnallisin tuin suomalaisia parempaan asemaan. Maassamme vakaviin rikoksiin syyllistyneet pakolaiset tulee karkottaa takaisin heidän kotimaihinsa. Ei ole hyväksyttävää, että kotimaan turvattomuuteen vedoten voi luoda turvattomuutta johonkin toiseen maahan. Tehokkaan kotouttamispolitiikan lähtökohta tulee olla: maassa maan tavalla."
Niinpä. Nykyinen maahanmuutto- ja monikultturistinen linja kun tuntuu olevan se, että suomalaisten pitäisi sopeutua arvoineen tulijoihin. Jos maahanmuuttajille annetaan etuoikeiksia suomalaisiin nähden, ja jos maahantulijoiden arvot ja kulttuuri asetetaan suomalaiseen kulttuuriin nähden etulyöntiasemaan politiikassa, niin mitä eroa siinä on Etelä-Afrikan entisen Apartheid-hallinnon harjoittaman politiikan periaatteeseen?
"Huoltosuhteen vääristyminen on todellinen ongelma, ja siksi Perussuomalaisetkin kannattavat työperäistä maahanmuuttoa. Painotamme kuitenkin, että maahanmuutto voi helpottaa huoltosuhdeongelmaa vain, jos maahanmuuttajat ovat pääasiallisesti työikäisiä, työhaluisia ja vieläpä työllistyviä ihmisiä. Kulttuurierot eivät saa olla liian suuret.
Maahanmuuton edellytyksenä voisi olla riittävä ammatillinen pohja niiltä aloilta, joiden työntekijöistä maassamme on pulaa. Näitä aloja on selonteossakin lueteltu. Kuitenkin on otettava huomioon talouden suhdanteet - mikäli talous hiipuu, kuten nyt ennustetaan, ei maahanmuuttajia pitäisi turhaan houkutella tänne työnhakuun veronmaksajien kustannuksella."
Jos tulijoiden huoltosuhde on huonompi kuin suomalalaisilla keskimäärin, maahanmuutto huonontaa keskimääräistä huoltosuhdetta koko Suomessa. Esim. Suomessa työttömyysaste viime maaliskuussa oli noin 7,7%. Työttömiä oli 203 000. Tämä on "virallinen" luku. Todellinen luku on noin kolmanneksen suurempi, sillä tilastoja siivotaan laittamalla työttömät harjoittelijoiksi, kursseille ja koulutuksiin, jolloin he eivät ole "työmarkkinoiden käytettävissä", ja näin virallinen työttömyysluku saadaan sievennettyä.
Suomalaisia on 5,2 miljoonaa (5 200 000). Jos maahan tulisi ne kuuluisat Ritva Viljasen 300 000 maahanmuuttajaa, ja heidän työttömyysasteensa olisi viime vuoden tason "viralliset" 29%, mikä tekee yhteensä noin 87 000 henkeä, niin lasketaanpa paljonko kokonaistyöttömyysaste nousisi nykyisen taloustilanteen vallitessa:
Suomessa olisi tuolloin 5,5 miljoonaa ihmistä (joista siis 300 000 maahanmuuttajia). Työttömiä olisi yhteensä 203 000 + 87 000 = 290 000, mikä olisi 18,97% eli pyöreät 19% koko väestöstä. Väestön keskimääräinen huoltosuhde siis pahenisi. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa, jonka pitäisi mennä jokaisen kaaliin.
Tähän on tietenkin hyvä sanoa, että "Hei! Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja talouskasvu vaatii työvoimaa", johon voi vastata, että melkein puolet suurista ikäluoksista ON JO eläkkeellä, eikä massiivista työvoimapulaa ole vieläkään. Omiakin työttömiä on edelleen yli 200 000. Lisäksi teollisuus sekä työpaikat pakenee maasta koko ajan globalisaation ja laman takia, joten so what? Massiivinen työvoimapula on puhdas myytti.
"Meidän tulee maahanmuuttopolitiikassamme ottaa huomioon myös rikollisuuden torjunta. Maahanmuuttajia on suojeltava kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden harjoittamalta ihmiskaupalta ja suomalaista yhteiskuntaa harmaan talouden kasvulta. Suomeen työhön tuleville on aina maksettava työsopimusten mukainen palkka, ja se tulee maksaa suoraan heille. Jos mukana on välikäsiä, on vaarana, että työntekijät jäävät käytännössä palkatta."
Tämä on asia, johon maahanmuuttoa ajava oikeisto ja työnantajat eivät halua puuttua, sillä minä väitän, että koko Kokoomuksen taustavoiman motiivi maahanmuuton massiivisessa lisäämisessä on nimenomaan palkkojen polkeminen. Lissabonin sopimuksen työllisyyttä ja työehtoja käsittelevät osat ovat tämän politiikan kärki ja viimeinen naula pohjoismaisen palkkatason ruumisarkkuun. Sopimus nimittäin mahdollistaa sen, että maahantuotu vuokratyövoima tekee töitä kotimaansa palkoilla ja työehdoilla. Työvoiman vastaanottomaan viranomaisilla ole Lissabonin sopimuksen mukaan oikeutta puuttua näiden työntekijöiden palkkatasoon tai työoloihin. Tämä on asia, josta pääoman renkinä työskentelevä media haluaa vaieta Suomessa visusti. Ja vasemmisto komppaa tätä vaikenemista rajattoman maahanmuuttopolitiikan ja monikulturismin nimissä.
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Argumentointi maahanmuuttokritiikiä vastaan ontuu pahasti
Maahanmuuttokritiikkiä vastaan on viime aikoina esitetty niin julkisuudessa kuin netissä monenlaisia argumentteja. On vaadittu tehokkaita perusteita, joilla "rasistien" väitteet voitaisiin ampua alas. Tässä esitellään joitain maahanmuuttokritiikkiä vastaan suunnattuja argumentteja, ja niiden vasta-argumentteja.
"Persujen ehdokkaat vääristelevät tilastoja."
-Tämä olisi ihan vakava ja aiheellinen syytös, jos se olisi todenperäinen. Yhtään esimerkkiä väitetyistä vääristelyistä ei kuitenkaan ole kyetty antamaan.
"Persujen maahanmuuttokriittiset ehdokkaat ja halla-aholaiset lukevat ja esittävät tilastoja siten, että se ajaa heidän agendaansa."
-Oho, miten kauheaa! Uutinen tyhmille: Niin tekevät kaikki muutkin mahdolliset tahot, jotka käyttävät tilastotietoja oman asiansa esille tuomisessa.
"Halla-aho harrastaa ammuntaa."
-Eli Halla-aho on asehullu? Argumentti ei puhu maahanmuutosta vaan, menee henkilöön, eli ohi maalin. Samalla myös unohdetaan mainita, että puoli miljoonaa muutakin suomalaista ammuskelee. Siinä missä enemmistö tästä joukosta harjoittaa sitä valvomattomissa olosuhteissa metsästyksen yhteydessä tai haja-asutusalueen sorakuopilla, Halla-aho käy pistoolinsa kanssa kiltisti ampumaradalla turvallisissa valvotuissa oloissa.
"Maahanmuuttajia on Suomessa vielä niin vähän, että on turha pitää asiasta minkäänlaista metakkaa."
-Ilmeisesti kansa ja äänestäjät ovat sitten väärässä, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuton ongelmia on vähätelty muuallakin vielä parikymmentä vuotta sitten, mutta mekkala on syntynyt viimeistään sitten kun tilanne on karannut käsistä kuten Länsi-Euroopassa. Maahanmuuttopolitiikka on pitkäaikainen projekti joka täytyy hoitaa alusta asti siten, että se toimii niin suomalaisten kuin maahanmuuttajien eduksi. Aiheesta ei hyssyttelijöiden mielestä kuitenkaan saisi puhua "koska meillä ei ole tarpeeksi maahanmuuttajia". Tässä argumentissa ei ole mitään tolkkua.
"Suurin osa raiskauksista ja muista rikoksista on vielä suomalaisten miesten tekemiä".
-Eli se ei siis ole muka mikään ongelma jos "kulttuurisesti rikastuneimmissa" kaupungeissa 10% vähemmistö tekee yli puolet tai enemmän tämän kaltaisista rikoksista? Rikosten absoluuttinen määrä ei ole mikään järkevä mittari. Tarvitaan vain ne Ritva Viljasen 200 000 maahamuuttajaa lisää, niin absoluuttisetkin luvut saadaan näyttämään sitä, mitä suvaitsevaiset kai haluavat?. Jos esim. tietyn maahanmuuttajaryhmän nuori jäsen syyllistyy ryöstöihin noin 100 kertaa useammin kuin suomalainen, meillä on ongelma, jonka näkemisestä suvaitsevaisiksi itseään nimittävät rasistit kieltätyvät sillä perusteella, että "suomalaiset kuitenkin tekevät absoluuttisesti enemmän rikoksia". Eikö tämä ole juuri sitä "tilastojen virheellistä tulkitaa"?.
"Maahanmuuttajat ja ulkomaalaiset ovat eri asia."
-Ajetaanko tässä takaa sitä, että muiden kuin suomalaisten tekemistä rikoksista suurin osa on sellaisten ulkomaalaisten tekemiä, jotka pistäytyvät käymäseltään tekemässä Suomessa 150 rikosta per nuppi, ja sitten takaisin kotimaihinsa? Jos tämä väite olisi totta, niin silloinhan rajat pitäisi todellakin sulkea?
"Halla-aho yllyttää väkivaltaan ja raiskauksiin."
-Samoin kuin Vihreät ja Osmo Soininvaara? Kaksinaismoralismia ja valehtelua poliittisten tarkoitusperien nimessä (Viittaan viimeaikaiseen keskusteluun Vihreä Lanka-lehteen ja Soininvaaran sanomisiin liittyen).
"Halla-aho on perussuomalainen, ja perussuomalaiset rasisteja elikkä perusnatseja."
Tervetuloa Keski-ajalle ja skolastisen päättelyn pariin! "Mikko Alatalo pitää banaaneista -> Mikko Alatalo on tamperelainen -> Kaikki tamperelaiset pitävät banaaneista" (Ja sitä paitsi Halla-aho ei ole Perussuomalainen, vaan oli listoilla sitoutumattomana ehdokkaana).
"Suomella ei ole omaa kulttuuria, eikä omia tapoja, joita kannattaa mitenkään puolustaa tai vaalia."
Tyyppiesimerkki monikulturistisesta rasismista. Jos joku persu sanoo samaa esim. Somaliasta tai somalikulttuurista, syytettäisiin kurkku suorana kiljuen rasistiksi.
"USA on hyökännyt Irakiin. Siellä on Abu Ghraib. Ja Guantanamo Bay Kuubassa. Sen takia me emme voi arvostella esim. Islamisteja."
-Eli me olemme amerikkalaisia ja vastuussa kidutuksesta? USA:n ihmisoikeusrikoksilla ei ole mitään tekemistä Suomen maahanmuuttopolitiikan kanssa.
"Timo Soini on vastuussa PS:n listoilla olleiden ihmisten netti- ja blogikirjoituksista (ja yksittäisten Perussuomalaiten facebook -groupeista) ja hänen pitäisi tuomita ne"
-Timo Soini ei ole eikä voi olla mitenkään vastuussa yksittäisten Perussuomalaiset -puolueen jäsenten (ja varsinkaan ei-jäsenten kuten Halla-aho) puheista, elleivät ne suoraan liity PS:n politiikkaan siten, että jäsen väittäisi niiden edustavan koko puolueen linjaa. Eihän Martti Korhonenkaan ole jokaisen punkkari-anarkistin "tappakaa heterot" -kirjoituksista vastuussa, vaikka nämä olisivat Vasemmistoliiton jäseniä.
"Halla-ahon blogissa masinoidaan puhelinterroriin, ja suunnitellaan SPAM & DESTROY hyökkäyksiä lehdistön sivuille."
-Tämä olisi teoriassa hyvin vakava syytös, jos se olisi totta, mutta kun ei ole. Siitä huolimatta jopa itseään vakavina medioina pitävät lehdet ovat syyllistyneet moiseen väitteeseen.
"Maahanmuuttokriittisyys on vaiennettava, jotta me emme päädy samaan tilanteeseen kuin Ruotsi, Norja tai Britit"
-Tä!? Ratkaisu "maahanmuutto-viritteisiin ongelmiin" on siis asiaa koskevan keskustelun hiljentäminen ja maahanmuuttokriittisten vaientaminen? Natsien propagandaministeri Göbbels taputtaisi ylpeänä tällaisen kommentin esittäjää olalle jos voisi ("Hyvä poika! Sinähän opit").
"Työvoima ikääntyy, tarvitsemme maahanmuuttajia."
-Työvoimapula on jo useaan otteeseen todettu paikkansapitämättömäksi myytiksi. Lisäksi kaikilla mittareilla mitattuna maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi kuin suomalaisten. Tilanteen jatkuessa kokonaistyöttömyys nousee maahanmuuton lisääntyessä, mikä entisestään huonontaa yhteiskunnan huoltosuhdetta.
"Tarvitsemme lisää huippuosaamista."
-Huippuosaajat eivät halua tulla Suomeen. Täällä on kylmää ja liian korkeat verot. Koulutetut, helposti työllistyvät potentiaaliset maahanmuuttajat hakeutuvat ensisijaisesti muualle. Ainoa tapa saada Suomeen huippuosaamista, on värvätä sitä työnantajien toimesta ulkomailta. Työnantajat osaavat rekrytoida itse ulkomailta ne työntekijät, jotka haluvat tänne tulla. Hallituksen ei tarvitse asiaan puuttua. Jos väkisin haemme tänne 200 000 maahanmuuttajaa maahanmuuttopoliittisin toimin, se tarkoittaa että tulijat ovat alikoulutettuja tai kouluttamattomia ihmisiä, jotka eivät tule työllistymään. Näille tulijoille onkin tärkeää vain päästä EU:n alueelle paremman sosiaaliturvan ja elintason piiriin (länsieuroopassa on keskimääräinen kuukausiansio toimeentulotuella on yli 20 kertaa korkeampi kuin keskimääräinen vuosipalkka Afrikassa).
"PS ja halla-aholaiset leimaavat kaikki maahanmuuttajat."
-Ei muuten leimata. Ainoastaan poliittisesti korrekti media estää meitä sanomasta suoraan kaikilla foorumeilla ja kaikissa medioissa, että maahanmuuttokriitikot vastustavat nimenomaan niiden ihmisryhmien maahantulon vapauttamista, jotka sopeutuvat ja työllistyvät kaikista huonoiten, tekevät eniten rikoksia, ja kärsivät huonoimmasta huoltosuhteesta. Ei ole maahanmuuttokriitikkojen syytä, ettei julkisesti saisi sanoa, mitkä ryhmät ovat kyseessä, ja mistä syystä he eivät halua sopeutua, vaikka ihmiset kyllä oikeasti tietävät oikeasti mistä puhutaan.
"PS ja maahanmuuttokriittiset vastustavat kaikkea maahanmuuttoa."
-Väärin. Perussuomalaiset toivottavat tervetulleeksi jokaisen ihmisen, joka tulee töihin, kunnoittaa lakeja ja maksaa veronsa. Ja näin riippumatta rodusta, uskonnosta tai kansallisuudesta. Asiasta on varmasti Perussuomalaisten jäsenkunnassa yksilötasolla monia erilaisia mielipiteitä, mutta puolueen linjan takana on suuri enemmistö jäsenistä ja äänestäjistä. Toivomme sellaista maahanmuuttoa, jolla on objektiivisesti mitattuna positiivisia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Eksoottinen kulttuurinen värinä ja sen posiitivinen vaikutus ovat täysin subjektiivisia, tunneperäisiä, vaikutuksia. Huoltosuhde, työllisyysaste ja verotulot, sekä rikollisuuden ja sosiaalisten ongelmien määrä ovat sen sijaan objektiivisempia, kansantaloudellisia ja sosiaalisia mittareita, joilla maahanmuuton vaikutuksia voi mitata.
"Suomalaiset ovat sisäsiittoisia."
Niinkö? Miten sitten selitetään se populaatiogeneettinen fakta, että tarvitaan vain 100 000 ihmisen populaatio, jotta voidaan välttää sisäsiittoisuus. Tuolloin riittää se, ettei hankita puolisoa pikkuserkkua lähempää. 300 000 ihmisen populaatiossa riittää jo se, ettei naida serkkua lähempää. Suomessa on yli 5 miljoonaa ihmistä. Kaikki muutkin kansat ovat yhtä "sisäsiittoisia" joten sisäsiittoisuuspuhe suomalaisiin liittyen on lähinnä rasistista leimaamista. Lisäksi perinnölliset taudit eivät häviä mihinkään maahanmuutolla, koska ne ovat perinnöllisiä. Joka kansalla on omat perinnölliset sairautensa. Maahanmuuttajat tuovat mukanaan omat perinnölliset sairautensa, joten maahanmuutto ainoastaan rikastaa väestössämme esiintyvien perinnöllisten sairauksien kirjoa. Ainoa tapa, jolla maahanmuutto voi poistaa suomalaisille tyypilliset perinnölliset sairaudet on se, jos kaikki suomalaiset tapetaan, ja väestö korvataan maahanmuuttajilla (Liittyyköhän vihreiden toive "perussuomalaisten tuhoamisesta" jotenkin tähän?).
"Islamisteista, jos sellaisia Suomeen päätyisi, ei tarvitse huolehtia, samoin kuin maahanmuttajien rikollisuudesta ei tarvitse huolehtia. Suomessa on poliisi ja oikeuslaitos jotka pitävät huolen siitä että kaikki kunnioittavat Suomen lakia, eivätkä tee rikoksia tai saarnaa vihapuheenomaisesti kuolemaa sikojen ja apinoiden jälkeläisille."
-Eihän poliisi estä edes suomalaisia tekemästä rikoksia? Esimerkkiä voi ottaa myös muista Länsi-Euroopan maista, joissa on globaalilla tasolla erinomainen sosiaaliturva, mutta joissa on silti hankala työllistyä esim. vuohipaimenen taidoilla ja ilman paikallisen kielen osaamista, ja siitä kuinka paljon poliisi ja oikeuslaitos ovat estäneet näiden syrjäytyneiden rikollisuutta näissä maissa.
"Suomalaiset ovat juntteja."
-Ja siksi emme saisi kritisoida maahanmuuttoa? Taas yksi skolastista logiikkaa edustava argumentti, ja lisäksi vielä "rasistinen" sellainen. Jos minä esittäisin mielipiteenäni yleistäen, että "kaikki somalit ovat rikollisia", nousisi varmasti iso haloo ja rasistiksi syyttely, mutta annas olla kun "rasismi" kohdistuu valtaväestöön, niin suvaitsevaiset ovat hipihiljaa...
"Suomalaiset työnantajat ovat rasistisia, eivätkä palkkaa maahanmuuttajia."
Ei pidä paikkaansa. Toki on myös ennakkoluuloisia työnantajia, mutta moni suomalainen työnantaja nimenomaan rekrytoi, tai pyrkii rekrytoimaan työntekijöitä ulkomailta tai maahanmuuttajien joukosta. Tosin sen ettei täällä kuitenkaan massiivisessa määrin palkata maahanmuuttajia, pitäisi kyllä olla argumentti sitä vastaan, että haalitaan lisää maahanmuuttajia (työttömyyskortistoon). Monille Vihreille se sitä onkin, mutta he nimenomaan tarkentavat, että he eivät halua jaotella tai seuloa maahanmuuttajia työperäisiin ja pakolaisiin, eli toisin sanoen he haluavat enemmän nimenomaan pakolaisia (jotka ovat kouluttamattomia, ja päätyvät työttömyyskortistoon ja syrjäytyvät?) Outo agenda, samoin kuin argumentti.
"Halla-aho ei uskalla tulla televisioon ja on sivari."
-Halla-aho on ollut televisiossa, kolmekin kertaa, tosin ei keskusteluohjelmissa, ja miten kummassa se, että hän on sivari, heikentäisi hänen maahanmuuttokriittistä argumentointiaan? Heikentääkö se jotenkin hänen perehtyneisyyttään maahanmuuttopolitiikkaan? Vai vähentääkö se hänen älyään?
"Keskustelu pyörii 'raiskausjupakan' ympärillä."
-Ja sekö on maahanmuuttokriittisten syytä? Lähinnä keskustelu pyörii asian ympärillä siksi, että Vihreät naiset, Vasemmistonaiset, Helsingin Sanomat, Iltalehdet ja Minna Sirniö sitä pyörittävät kyseisen jutun ympärillä. Halliksella on netissä yli 200 kirjoitusta, joista suuri osa ei käsittele raiskauksia ollenkaan. Raiskauskirjoitus oli vuonna 2006 Halla-ahon kirjoittama tahallinen provokaatio, joka onnistui (tosin yli kaksi vuotta myöhässä, johtuen vihreiden hitaasta sytytyksestä?). Provosoidut eivät käsittele asiaa yhtään järkevästi.
"PS ei ole esittänyt, eikä myöskään Halla-aho, miten asioita tehtäisiin paremmin, joten heillä ei ole oikeutta olla kriittisiä minkään suhteen."
-Kyllä on oikeus, ja kyllä on esittänyt. Halla-aho haluaisi keskeyttää maahanmuuton tietyistä maista. Perussuomalaisissa on taas esiintynyt mielipiteitä, että maahanmuuttoa tietyistä maista, tai yleisemmin islamilaisen kulttuurin piiristä, rajoitettaisiin ja/tai että tulijat seulottaisiin tarkemmin. Se tosin on totta, ettei Perussuomalaisilla ole mitään massiivista ohjelmaesitystä maahanmuuton negatiivisten vaikutusten vähentämisesta, mutta voivatko maahanmuuttokritiikkiä vastustavat tahot esitellä myöskään näitä negatiivisia vaikutuksia vähetäviä vastaavia käytännön toimenpiteitä tai ohjelmaa? Jos näin ei ole vaan vastauksena on vain hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti "Iik-paha-rasisti-ole-hiljaa!" -rääkäisyjä, niin on vähintäänkin kaksinaismoralistista sanoa, ettei maahanmuuttopolitiikkaa saisi kritisoida. Jos monikulturisteilla ei ole mitään muuta suunnitelmaa kuin Ritva Viljasen esitys 200 000 uuden maahanmuuttajan ottamisesta 15-vuodessa, on todellakin syytä ottaa maahanmuuton negatiiviset lieveilmiöt kriittiseen käsittelyyn.
"Halla-aho on epäkypsä, lapsellinen, vihaa maahanmuuttajia, naisia, homoja", jne.
-Napakkaa vasta-argumentointia á la ad hominem. Ei vahvalta näytä pojat. Sangen tunnepäräistä ja leimaavaa argumentointia kyllä löytyy, muttei yhden ainoata suunnitelmaa työllisyyden ja huoltosuhteen parantamiseksi ja toivottavien tai ei-toivottavien maahanmuuttajien hyväksyntä- tai valintaprosessin kehittämiseksi.
Suunnitelmia toki on, mutta suuri osa kansasta ei kuitenkaan niitä näe, ja katsoo pahasti kalliita monikulttuurisuusprojekteja, joista ei ole tähän mennessä ollut juurikaan näkyvää hyötyä. Se on syy, joka saa ihmiset "äänestämään väärin", kuten eräs poliitikko jokin aika sitten sanoi.
Lopuksi taas lainaus J. Keroselta: (lihavoinnit minun)
"..on yksinkertaisesti pöljää selitellä 'avoimesti muukalaisvihamielisistä ehdokkaista', koska yhtäkään sellaista ei ole vielä tullut julkisuuteen huolimatta vihervasemmiston harjoittamasta urakalla tonkimisesta.
Ainoat avoimen muukalaisvihamieliset lausunnot, joita perussuomalaisten ehdokkaat ovat antaneet, löytyvät vihervasemmiston omasta päästä. Mielikuvitus ei kuitenkaan ole vielä tähän päivään asti riittänyt toimimaan todellisuutena,.. [...]
Vaikka Halla-aho olisi Hitlerin reinkarnaatio, joka sylkee tulta silmistään ja ampuu holocaust-laseria kitalaestaan, tämä ei muuttaisi millään tavalla Halla-ahon sanomisen arvoa. Mikäli argumentin premissit ovat totta ja argumentti on looginen, argumentti on validi siitä riippumatta, kuka sen esitti. [...]
Jos joku on eri mieltä Halla-ahon kanssa, hänen tulee joko osoittaa, että jossain Halla-ahon sanomassa väitteessä on faktuaalinen virhe, tai sitten hänen tulee perustella, minkä vuoksi Halla-ahon logiikka ei ole pätevää. Halla-ahon väitteiden todenperäisyyden voi tarkistaa Googlella minuuteissa, minkä ei uskoisi olevan hankalaa kenellekään, joka tietää, miten Internetit toimivat. Halla-ahon argumenttien logiikan taas voi lukea Halla-ahon omilta sivuilta, ja monesti vieläpä rautalangasta väännetyssä muodossa. [...]
Ainoat keinot hyökätä validia argumenttia vastaan ovat joko premissien tai logiikan kyseenalaistaminen, ja jos kumpikaan keino ei onnistu, silloin argumentti pysyy validina. [...]
Jos vihervasemmisto ei pysty esittämään oikeasti päteviä argumentteja Halla-ahoa vastaan tai kertomaan, minkä vuoksi puolestaan Halla-ahon omat argumentit eivät ole päteviä, siitä voi tehdä sen johtopäätöksen, että Halla-aho on vihervasemmiston mielestä oikeassa. Jos Halla-aho on vihervasemmiston mielestä väärässä riippumatta siitä, että vihervasemmisto ei esitä Halla-ahon argumentteja vastaan vasta-argumentteja,.. ..kyse on prikulleen samasta asiasta kuin siinä, että kreationistit ovat varmoja, että Jumala ripotteli fossiileja hämätäkseen, että maailma on vanhempi kuin se on. Eihän heillä ole mitään todisteita tai päteviä argumentteja, mutta he ovat siitä huolimatta varmasti oikeassa, koska he uskovat vailla perusteluja olevansa oikealla asialla."
Ja tarkoitus pyhittää keinot?
maanantai 24. marraskuuta 2008
Linkkisuositus: Euroopan viimeiset päivät
"...vietin menneellä viikolla aikaani vanhan, Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä jo vuosikymmeniä vaeltaneen historioitsijan Walter Laqueurin hieman erikoisen teoksen The Last Days of Europe parissa.
Se sai minut toivomaan perussuomalaisten kunnallisvaalivoiton hetkeksi esiin kirvoittaman poliittisen debatin jatkoa.
Laqueurin kirja oli lyhyt kertomus maanosamme demografisesta ja kulttuurisesta tilasta.
Sen mukaan Euroopan alhainen syntyvyys ja kauan jatkunut maahanmuutto ovat tehneet etnisesti eurooppalaisista lapsista ja nuorista vähemmistön monissa Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian lähiöissä.
Lisäksi merkittävä osa Euroopan muslimiväestöstä on Laqueurin mukaan haluton luopumaan omista arvoistaan eurooppalaisempien ihanteiden hyväksi. Siksi kirjoittajan aiemmin tunteman Euroopan päivät ovat hänen mukaansa vähissä.
Päivien määrää vähentää entisestään se, että työttömyys on Euroopan nuorten muslimimiesten parissa huikean yleistä.
Eurooppa on toden totta muuttumassa, sillä siirtolaisten integraatio ei ole sujunut juuri missään kivutta. Myös yhden yhtenäisen Euroopan ajatuksessa on ollut liian usein kyse vain koulutetun eliitin unelmasta. Lähiöiden todellisuudet on tehty kovin toisenlaisista aineksista. Siksi eurooppalaiset arvot eivät ole aina olleet muodissa edes kaikkien kantaväestöön kuuluvien parissa.
Niinpä kovin konsensushenkisessä Ruotsissakin on debatoitu viime aikoina siitä, onko miehen ja naisen välisestä kättelystä kieltäytymisessä kyse musliminaisen perusoikeudesta ja tällaiseen kättelyyn pakottamisessa puolestaan hänen ihmisoikeuksiensa loukkaamista.
Siihen verrattuna yhden perussuomalaisen valtuutetun blogikirjoituksista poikineet kiistat edustavat vasta myrskyä vesilasissa."
Todellakin asiallista puhetta Siimekseltä. Onneksi vasemmistossa on tervejärkisiäkin ihmisiä, jotka osaavat keskustella maahanmuutosta asiallisesti, ilman että stalinistisesti leimaavat kriittisten näkökantojen esittäjät hulluiksi rasisteiksi, kuten on yleistä mm. Vihreiden keskuudessa.
Tosiasia kun on, että maahanmuutto tuo mukanaan myös ongelmia, ja kulttuurisia sekä sosiaalisia konflikteja, vaikka monikulturistisen maailmankuvan dogman sisäistäneet tahot (ajoittain lähes uskonnollis-fanaattisella kiihkolla) toisin väittävätkin.
Tosiasia kun myös on, että jos yksikään jo olemassaolevista puolueista olisi ollut maahanmuuttokriittinen, tai edes maahanmuuttoneutraali, eli kyennyt järjelliseen keskusteluun maahanmuutosta, Perussuomalaisten vaalivoittoa ei luultavasti olisi Etelä-Suomen kaupungeissa koskaan tullut.
"Eurooppalaisia perusarvoja kannattaa mielestäni silti peräänkuuluttaa muuallakin kuin EU:n jäsenyyskriteereissä. Ihmisarvoa ja syrjintäkieltoa kunnioittaville perusasenteille pitää olla tilaa myös unionin sisällä. Siksi syrjintään pitää puuttua myös maahanmuuttajien omissa yhteisöissä. Eikä rasistisia mielipiteitä pidä suvaita silloinkaan, kun niitä esittää maahanmuuttaja.
Maahanmuuttajia on Suomessa edelleen huomattavasti vähemmän kuin muualla. Siksi meillä on vielä aikaa oppia muiden virheistä.
Laqueurin mukaan niistä suurin on ollut laistaminen siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä kielenopetuksesta ja muusta koulutuksesta.
Jos perussuomalaisten vaalimenestys havahduttaa meidät esimerkiksi lähiöiden kouluolojen ja kaikenikäisten maahanmuuttajien kielenopetuksen parantamiseen, vaalituloksella on pysyvää yhteiskunnallista merkitystä."
Todellakin. Jokohan viimeinkin maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, ja ennenkaikkea myös niiden mukanaan tuomista ongelmista aletaan keskustella oikeasti asiallisesti, eikä tyyliin 'Vihreät naiset ja J.P.Roos'? Toivottavasti.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Islam on takapajuinen uskonto ja kulttuuri
Joensuulainen perinteentutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan opiskelija Jarkko Pesonen esitti mielenkiintoisen vertauksen:
"Kuvitellaan tilanne, että Eurooppalaiset tiedemiehet kykenisivät keksimään aikakoneen, joka avaisi portin vuoden 1408 ja vuoden 2008 Euroopan välille.
Vuoden 1408 ihmiset alkujärkytyksestä toivuttuaan päätysivät seuraavanlaisiin reaktioihin:
a) Suuria määriä vuoden 1408 kurjuudessa elävistä ihmisistä lähtisi virtaamaan portin kautta nykyaikaan paremman elintason perässä. Heillä ei olisi kuitenkaan ammattitaitoa moneenkaan tehtävään ja heidän työttömyytensä olisi yli 50%.
b) Keskijan kirkko julistaisi pyhän sodan nykyajan maallistunutta yhteiskuntaa vastaan ja ilmoittaisi pyrkivänsä tekemään Euroopasta jälleen teokraattisen valtion.
c) Keskiajalta nykyaikaan tulleet ihmeset syjäytyisivät kaikkialla, minne he menisivät nykyajan yhteiskunnassa. Heitä olisi vain muutama prosentti väestöstä, mutta he tekisivät valtaosan väkivalta- ja seksuaalirikoksista.
d) Keskiajalta virtaisi koko ajan uutta porukkaa nykyaikaan, heillä olisi huomattavasti korkeampi syntyvyys, mutta heidän jälkikasvunsa syrjäytyisi vastaavalla tavalla.
e) Keskiajalta tulleista puolet kannattaisi keskiajan kristillisten lakisäädösten käyttöönottoa. Noin viidennes hyväksyisi viattomien ihmisten mielivaltaisen surmaamisen Euroopan kristillistämiseksi.
Nyt mieti sitä, mikä olisi järkevä toimenpide tällaisessa tilanteessa.
Sen jälkeen mieti sitä, miten tällainen skenaario käytännöllisesti eroaa islamilaisesta maailmasta tapahtuvasta kansainvaelluksesta ja sen vaikutuksista."
Niin. Vaikka se kuinka ärsyttää eräitä fundamentalisti anti-kristillisiä, niin tosiasia on, että Euroopan kristillinen kulttuuri alkoi kehittyä keskiajan jälkeen synnyttäen sekä reformaation että valistusliikkeen, jotka taas muuttivat sekä kristinuskoa että kristillisiä kirkkoja merkittävästi nykymittareilla humaanimpaan ja sivistyneempään suuntaan. Tämä on yleisesti johtanut sekularisaatioon ja uskonnon ja poliitiikan eriytymiseen nykyajan Euroopassa.
Sen sijaan islamilainen maailma ei ole vielä tähän päivään mennessä alistunut mihinkään sellaiseen kuin reformaatio tai valistus. Sekularismia, johon liittyy aika oleennaisesti uskonnon ja politiikan erottaminen toisisaan, sekä demokratiaa ei ole oikein kunnolla missään päin islamilaista maailmaa, ellei niitä ole sinne asein tuotu, eikä islamia ole saatu ulos politiikasta ellei paikallinen, poliittis-taloudellisesti länsimaistunut eliitti sitä asein ole pakottanut politiikasta ulos. Myöskään ihmisoikeuksia on vaikea löytää, ellei samaiset valtaapitävät koita niitä edes jossain määrin ylläpitää, tarvittaessa asevoimin ja vaikka demokratiaa kaventamalla. Esimerkkeinä tällaisista mm. Turkki, Algeria, Tunisia ja Marokko.
Islam on uskonto, ei etnisyys tai rotu. Islamilaisen uskonnon ja sen oppien, maailmankuvan, kulttuurin sekä tapojen kritisointi ei ole näin ollen minkään sortin rasismia, vaikka liberalisteina itseään pitävät ja monikulttuurisuutta puolustavat tahot näin koittaisivat naama punaisena inttää.
Islamilainen maailmankuva ja islamin oppi ei tunne eikä tunnusta eroa politiikan ja uskonnon välillä, vaan muslimien yhteisö "umma" on sekä uskonnollinen että poliittinen kokonaisuus. Tässä mielessä islam on pikemminkin uskonnon kaapuun kääriytynyt poliittis-fasistinen ideologia kuin uskonto.
Syy siihen, miksi islamilaisista maista tulleet maahanmuuttajamiehet ovat todella vahvasti yliedustettuna (suhteessa muuhun väestöön) raiskaus- ja väkivaltatilastoissa on naissukupuolen arvottomuus islamilaisessa kulttuurissa. Islamin mukaan naisella ei ole sielua, ja hän ei itse asiassa ole edes kunnolla ihminen, toisin kuin mies, vaan eläimiin verrattava. Nainen ei ole arvosubjekti vaan arvo-objekti, joka on aina isänsä tai miehensä omistuksessa ja vastuulla, ja jolla ei ole islamin opin mukaan pohjimmiltaan ole juuri mitään isänsä tai miehensä tahdosta riippumattomia oikeuksia. Esim. yksin kaupungilla liikkuva nainen on arabikulttuurissa "vapaata riistaa", kuin irti päässyt lammas. Ja jos hänelle sattuu jotain ikävää illan pimeydessä, se on hänen isänsä tai miehensä suvun häpeä, kun eivät pitäneet häntä turvassa lukkojen takana. Islamilaisessa kulttuurissa nainen on kunniallinen vain jos hän on sukupuolisesti siveä ja uskollinen ja edottoman tottelevainen isälleen tai miehelleen. Näin ollen yksi liikkuva nainen on automaattisesti kunniaton. Esimerkiksi somalikulttuurissa nainen, joka menee yksin (tai yleensä ottaen ollenkaan) ravintolaan, käsitetään automaattisesti prostituioiduksi, ja prostituiduilla ei somali- tai islamilaisessa kulttuurissa ole edes niitä vähiä oikeuksia tai kunnioitusta, joita kotioloissa pysyttelevillä naisilla on.
Kun sitten yllä kuvatun kaltaisen "tasa-arvoisen ja naista kunnioittavan islamilaisen arvomaailman" omaksuneet maahanmuuttajat vyöryvät Eurooppaan, seuraukset ovat mitä ne ovat, kuten tilastot kertovat. Esim. Oslossa iltaisin yksin kaupungilla liikkuvalla naisella on yli 50%:n todennäköisyys tulla raiskatuksi, ja Oslon poliisin mukaan 3/4 kaikista raiskauksista on islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien tekemiä. [1.]
Mielenkiintoista onkin mm. Vihreiden naisten asennoituminen islamiin ja islamilaisen kulttuurin vyöryyn Eurooppaan. Kun Perussuomalaisten listoilla sitoutumattomana ollut ehdokas Jussi Halla-Aho pääsi ääniharavana Helsingin valtuustoon, veti edellä mainittu ryhmä, joka väittää puolustavansa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, oikein kunnolla herneet nenään yli vuoden takaisesta tri. Halla-Ahon kirjoituksesta, jossa Halla-Aho sarkastisesti heitti (poliisin ja sisäministeriön raiskaustilastoihin vedoten), että olisi asiallista että Vihreiden naispoliitikkojen ajaman rajattoman maahanmuuton negatiivisista seurauksista, myös raiskauksista, kärsisivät mieluummin he itse päätöksentekijöinä, kuin viattomat ihmiset. Tästäkös Vihreät naiset keksivät, katkerana maahanmuuttajakriittisen tohtorin pääsystä valtuustoon, tehdä oikein rikosilmoituksen, että Halla-Aho muka yllyttäisi maahanmuuttajia raiskaamaan vihreitä naispoliitikkoja. Ja näin "sopivasti" vasta kuntavaalien jälkeen.
Islamilaisen kulttuurin arvot ovat erittäin voimakkaasti ristiriidassa eurooppalaisten ja pohjoismaisten arvojen kanssa, vaikka asiaa miten yrittäisi selitellä. Mikäli Eurooppa sopeutuu islamiin, eikä islamilaiset maahanmuuttajat Euroopan kulttuuriin, arvoihin ja sääntöihin, edessä on kulttuurinen paluu keskiajan barbarismiin ja länsimaisen demokratian, sananvapauden ja tasa-arvon loppu eli lyhyesti sanottuna koko valistuksen ja eurooppalaisen sivistyksen perinnön tuhoutuminen.
[1.] Lähde on Oslo Tidning-lehdessä julkaistu Oslon poliisin tilastoihin perustuva juttu vuodelta 2005 (Ilmeisesti Oslossa on kaupunginosia, joissa yksin iltaisin liikkuvien naisten todennäköisyys tulla raiskatuksi on lähempänä 90%:ia. Kyseisissä kaupunginosissa ei öisin pääsääntöisesti uskalla liikkua kuin maahanmuuttajataustaisten nuorten jengit, joiden epäillään myös olevan vastuussa turvattomuudesta. Luonnollisesti Oslossa lienee myös kaupunginosia, joissa on turvallista).
perjantai 3. lokakuuta 2008
Hyvinvointikansallisvaltioaate
Ajatuksen pohjalla on ihanteeni kulttuurisesti ja sosiaalisesti yhtenäisestä kansallisvaltiosta, jossa ihmisillä on hyvä ja turvallista asua ja elää, ja jossa vallitsee tasapaino yksilön vapauden ja yhteiskunnan edun välillä.
Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää suhteellisen kovaa verotusta, jotta voidaan rahoittaa kaikille julkinen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Korkea verotus taas edellyttää kansanyhteisöllisyytta eli kansansolidaarisuutta, eli tuota kollektiivista "me-henkeä". Se taas perustuu peruspsykologiaan, että ihmisest kokevat olevansa samaa kansaa/yhteisöä, jolloin he suostuvat korkeaan verotukseen yhteiseksi hyväksi. Nationalismi merkityksessä kansallisvaltioaate on tällaisen kansanyhteisöllisyyden poliittinen ulottuvuus. Vaikka hyvinvointikansallisvaltio perustuukin tällaiseen käsitetutkimuksen valossa objektiivisesti katsottuna kuvitteelliseen virtuaaliyhteisöön, nojaa sen olemassololle kuitenkin koko se yhteiskuntasopimus ja yhteiskuntamoraali, jonka varassa myös suomalainen hyvinvointi on voitu rakentaa.
Eli minulla ei ole mitään "rodullisia" eli rasistisia kriteerejä taustalla vieroksuessani monikulttuurisuutta tai suomalaiselle ja länsimaiselle kulttuurille vihamielisiä kulttuurivaikutteita ja arvoja, vaan vieroksun ja vastustan nykyisin vallitsevaa monikulttuuri-ideaa ja sen varassa harjoitettua politiikkaa siksi, että se hajottaa kansanyhteisöllisyyttä ja pirstoo kansalaisyhteiskunnan ja sitä kautta jakaa ihmisiä etnisiin luokkiin. Vastustan liian suuria luokkaeroja, olivat ne sitten taloudellisia tai kulttuuris-etnisiä, sillä ne johtavan mielestäni pitemmän päälle tasa-arvon, demokratian ja hyvinvoinnin tuhoutumiseen.
Voisi sanoa, että ajatteluni on kansallisvaltioaatteen (nationalismi) ja sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltio-idean yhdistelmää, jossa on mahdollisimman suuri keskiluokka, ja mahdollisimman pienet ala- ja yläluokat. Siinä missä feodalismi edusti yläluokan diktatuuria, liberaalikapitalismi ylemmän keskiluokan diktatuuria, ja kommunismi taas ajatusta proletariaatin (eli alaluokan tai työväen) diktatuurista, niin oma ajatteluni edustaa, ei diktatuuria, vaan alemman keskiluokan ja keskisen keskiluokan yhteiskunnallista dominanssia, jossa suuri keskiluokka on yhteikunnan selkäranka ja tasavaltaisen demokratian kantava voima. Historia tukee mielenkiintoisella tavalla tällaista mallia, sillä lähes aina ne yhteiskunnat, joissa on ollut vahva keskiluokka ovat olleet vapaampia ja "demokraattisempia", kuin pienen yläluokan tai suuren alaluokan dominoimat yhteiskunnat.
Tuloeroihin ja sosiaaliseen asemaan perustuvia luokkaeroja ei voida, eikä pidäkään, täysin häivyttää, mutta niitä voidaan järjestelmän avulla tasata. Yksi tällainen tapa on omistuksen hajauttaminen mahdollisimman monelle ihmiselle, sen sijaan että omistus ja valta kasaantuisivat joko kapitalismin tavoin rikkaalle eliitille tai kommunismin tavoin valtiolle. Tämä ajatusmallia kutsutaan distributismiksi, ja se sisältyy ns. Kolmannen Tien ideologisiin suuntauksiin.
Etnisiä eroja taas voidaan häivyttää yhtenäisellä opetus- ja kulttuuripolitiikalla, ja pitämällä huoli, että maahanmuuttajia ei tule kerralla liikaa, ja että maahanmuuttajat sopeutuvat niin, että heidän jälkikasvunsa kasvaa suomalaisessa kulttuurissa perusarvoiltaan "suomalaisiksi" (Suomen tapauksessa). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi maahanmuuttajia ei saa syrjiä esim. työhönotossa, eikä muutenkaan, mutta heitä on omalta osaltaan velvoitettava sopetumaan noudattamaan lakeja ja elämään suomalaisen kulttuurin elämänmenon kanssa sopusoinnussa, eikä sitä vastaan. Yhtenäiskulttuurin edistäminen ja sen suojeleminen on siis erittäin tärkeää demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta. Siksi "maassa maan tavalla" on hyvä periaate.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Linkkisuositus: Monikulttuurin ongelmia
"Monikulttuurin ongelmia, osa 1: Luokkayhteiskunta"
Linkki:Pari mielenkiintoista otetta:
"Ainoat alat, joilla on oikeasti työvoimapulaa ovat alipalkattuja töitä, joihin halutaan ulkomaalaisia, sillä suomalaiset eivät tätä työtä tee siihen hintaan. [...]
..'paskaduunien' palkkaus ei koskaan parane, koska aina löytyy joku kolmannen maailman "huippuosaaja" tekemään kyisen työn suomalaista halvemmalla. Pitemmän päälle tämä johtaa uuteen luokkayhteiskuntaan ja tähän vielä luokkien jo sinänsä synnyttämän jännitteen etninen ulottuvuus. [...]
Yhdysvalloissa etnisyys ja luokka ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa.. [...]
Koska luokkaerot ovat tutkitusti periytyviä (huolimatta siitä, että kaikilla olisikin mahdollisuus korkeampaan koulutukseen), syntyy uudenlainen luokayhteiskunta, jossa etnisyys on osittain merkkinä omasta luokasta. Tämä aiheuttaa sekä normaalia luokkajännitettä, että etnistä jännitettä eri ryhmien välille. [...]
Yhtenäiskulttuuri on elinehto kansallisvaltiolle ja monikulttuurisuus suistaa maan ensin lähes feodalistiseen luokkayhteiskuntaan [ja] ennen pitkää joko Jugoslavian kaltaiseen sisällissotaan tai islamisoitumiseen."
Todellakin. Yhteiskunnan hajoaminen etnis-sosiaalisiin luokkiin tekee väistämättä selvää kansallisvaltiosta ja hyvinvointiyhteiskunnasta, sillä kansanyhteisöllisyyden myötä hajoaa koko se yhteiskuntamoraalin pohja, jolle hyvinvointiyhteiskunta, sekä pitemmän päälle myös yhteiskuntarauha ja sosiaalinen tasa-arvo rakentuvat.
"Monikulttuurin ongelmia, osa 2: Sanan- ja ilmaisunvapaus"
Pari otetta:
"Monikulttuursuuden ajaminen vaati sananvapauden rajoittamista, sillä monikulttuurisuusideologia ei perustu empiirisesti todettaville tosiasioille tai järkiperäisille argumenteille, vaan lähes uskonnolliselle tunteilulle.. [...], ..tätä onnen hegemoniaa ovat tuhoamassa ainoastaan kaltaiseni "pahat rasistit", jotka ottavat puheiksi vääriä asioita. Näitä vääriä asioita ovat tietyiltä alueilta tulevien henkilöiden yliedustus seksuaali- ja väkivaltarikoksissa, sekä työttömyystilastoissa.
Tämän asian sanominen on kuitenkin käytännössä kiellettyä monikultturistien hallitsemassa valtiossa. Aivan samoin kuin on kiellettyä koota samalle sivustolle viranomaistahoilta saatavaa informaatiota ja lähdeviitteineen tehdä väite, että yhteiskunta koostuu ihmisistä ja jos yhteiskuntaa asuttavat ihmiset ovat väkivaltaisia, nepotistisia ja autoritäärisiä niin myös heidän yhteiskuntasakin on silloin väkivaltainen, nepotistinen ja autoritäärinen.
Monikulttuurin kannattajat selittävät arabien ja somalien epäonnistumisen jokaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa kantaväestön rasismilla (tämähän ei tosin mitenkään selitä sitä, miksi aasialaiset maahanmuuttajat työllistyvät varsin hyvin), joka ilmenee.. [...] ..muun muassa makeisten käärepapereissa. Ilmeisesti Neekerinsuukko kioskissa on kulttuuririkastajalle niin suuri järkytys ja pahanolon aiheuttaja, että on suoranainen pakko pahoinpidellä ja ryöstää joku tuntematon suomalainen.
[...] Monikulttuurin kannattajilla on hyvin vähän kylmiin tosiasioihin perustuvia argumentteja, siksi 'rasistit' ovat hänelle uhka, jotka tulisi vaientaa. Aivan kuten uuden ajan alussa tieteen läpimurrot olivat uhka kirkon hegemonialle, ovat nyt tilastot, tutkimukset ja ihmisten arkielämän kokemukset uhka monikulttuuri-ideologialle."
Kaveri puhuu asiaa.
Monikulturismi on todellakin eräänlainen poliittinen uususkonto, kummallinen sillisalaatti keskenään ristiriitaisia arvoja ja kehitysnäkymiä, jotka ovat irrallaan todellisuudesta.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
Daniel Pipes: Islam tulee aiheuttamaan vakavan sisäisen konfliktin Euroopassa
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/28023-lahi-idan-tutkija-...
Pipesin mukaan on vain 5%:n mahdollisuus, että Euroopassa on rauhanomaisen ja harmonisen kehityksen mahdollisuus islamin ja eurooppalaisen kulttuurin välillä. Sen sijaan on 47,5%:n todennäköisyys, että nykyinen kehitys johtaa Euroopassa sisäiseen konfliktiin, jonka tuloksena joko Islamista tulee Eurooppaa hallitseva poliittinen voima, tai sitten eurooppalaiset ottavat alueensa takaisin. Hänen mukaansa Euroopassa vallitsee perusteeton epärealistinen optimismi, että islamin integraatio-ongelmat saataisiin nykyisellään ratkaistua:
"Yllättäen useampien eurooppalaisten lähtökohtainen oletus on, että jotenkin Euroopan ja muslimien välinen suhde saadaan toimimaan. Että nyt on joitakin ongelmia, mutta tulevaisuudessa ne ratkaistaan. En ymmärrä, mihin tämä optimismi perustuu. Kun katsotaan muslimeja, jotka asuvat Euroopassa, näemme pikemminkin vetäytymistä kuin sitoutumista. Maahanmuuttajien lapset ovat vihamielisempiä eurooppalaista sivilisaatioita kohtaan kuin maahanmuuttajat itse. Eurooppalaisten puolella näkyy kasvava huolestuneisuus ja pelko muslimien läsnäolon takia, joten toivo, että välit korjaantuvat itsestään, ei tunnu perustuvan todellisuuteen,"
Pipesin mukaan mukaan Euroopan suhde islamiin tulee todennököisesti johtamaan vakaviin kriiseihin:
"Edessä on ennennäkemättömiä kriisejä, joista riippuu, mihin suuntaan Eurooppa tulee kehittymään." [...] "En osaa ennustaa, mutta jotakin Ranskan 2005 mellakoiden kaltaista voi toistua paljon väkivaltaisempana – jolloin autojen polttamisen sijasta tapettaisiin ihmisiä. Tai sitten valtaan pääsee hallitus, joka päättää lähettää muslimimaahanmuuttajat takaisin heidän kotimaihinsa. Tarkkaa kriisin luonnetta on vaikea ennustaa, mutta edessä voi olla ongelmia, jotka osoittavat, mihin suuntaan Eurooppa on menossa".
Pipesin mielestä maahanmuuttajien integrointi Eurooppalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntiin olisi kuitenkin parempi ratkaisu, vaikkakin hyvin vaikea ja haastava. Yhtenä vakavana ongelmana hän pitää Eurooppalaisten alhaista syntyvyyttä:
"Eurooppalaisten tulisi myös saada enemmän lapsia, jotta heidän sivilisaationsa säilyisi. Teidän syntyvyytenne on nyt erittäin alhainen. Ellei se kasva olennaisesti, on vaikea nähdä, miten sadan vuoden päästä Eurooppa voisi olla vielä sellainen kuin se on nyt.
Maahanmuuttajilta taas tarvitaan enemmän halukkuutta osallistua, ja hyväksyä eurooppalaisen sivilisaation olemassaolo – halua elää sen osana, eikä muuttaa sitä."
Mielestäni Pipes puhuu asiaa. Kriisin aikataulua hän ei kuitenkaan lähde ennustelemaan. Sen sijaan samoilla linjoilla oleva Harvardin yliopiston islamiin erikoistunut historian professori Bernard Lewis laskeskelee, että nykyisellä syntyvyys- ja maahanmuuttokehityksellä Islamista tulee Euroopassa enemmistöuskonto 15-30 vuodessa. Varsinkin mikäli Turkista tulisi EU:n jäsen. Näin ollen kriisi luultavasti saa tulta alleen jo ensi vuosikymmenen lopulla. Aiheeseen liittyen suosittelen lukemaan kirjoitukseni "Islamilainen puolue ja Euroopan islamisoituminen"
torstai 26. kesäkuuta 2008
Perussuomalaiset: Kristillis-sosiaaliset arvot, muttei uskonnollinen vaan poliittinen puolue
Uskonto on kulttuurinen arvokysymys
Perussuomalaisen puolueen arvopohjaan kuuluvat kristillis-sosiaaliset arvot, eli puolue tunnustaa kulttuurissamme vaikuttavan kristillisen arvopohjan merkityksen. Tähän arvopohjaan liittyy mm. lähimmäisenrakkauden ja toisten ihmisten kunnioittamisen periaatteet. Asiaan vaikuttaa myös kansallismielisyys; eli suomalaisina vaalimme historiaamme ja sen suomaa kansallista perintöä, johon kuuluu myös kristillinen kulttuuri.
Tältä pohjalta kumpuaa osaltaan myös kritiikkimme monikulttuurisuutta ja rajoittamatonta maahanmuuttoa kohtaan. Maassa maan tavalla -periaate sisältää siis myös sen, että maahanmuuttajien on täällä ollessaan kunnioitettava kansallista kulttuuriamme ja arvojamme, joihin kuuluu myös kristinusko ja sen vaikutuksesta syntyneet perinteet (esim. suvivirsi kouluissa, jne.). Siksi me perussuomalaisina haluamme kunnioittaa ja vaalia tasavaltaisia perusarvoja sekä omaa kulttuuriperintöämme, johon myös kristillinen perintö kuuluu.
Poliittinen puolue
Puolue ei kuitenkaan ole uskonnollinen puolue, eikä pidä uskontoa tai uskonnottomuutta millään tavalla erikoisemmin esillä, saatikka minkäänlaisena kynnyskysymyksenä. Ateistit, agnostikot ja muiden uskontojen kannattajat ovat tervetulleita jäseniksi ja vaikuttamaan puolueessamme. Tosin mikäli jonkun henkilön oman uskonnon mukanaan tuoma arvopohja on ristiriidassa esim. sellaisten perusasioiden kuin sananvapauden, demokratian tai sukupuolten tasa-arvon kanssa, tai mikäli hän avoimesti halveksii suomalaista kulttuuriperintöämme, niin on melko todennäköistä ettei hän edes halua puolueeseemme liittyä.
Kaikille ei voi olla mieliksi. Jos kumartaa joka suuntaan, myös pyllistää joka suuntaan. Tämä erottaa meidät perussuomalaiset mm. maailmoja syleilevästä liberaalivasemmistosta, vaikka puolueena kannatamme vasemmiston tavoin sosiaalista tasa-arvoa ja hyvinvointia. Katsomme että yltiösuvaitsevainen ja globalistinen idea monikulttuurisesta ja ulossulkemattomasta maailmanyhteiskunnasta on utopistinen ja absurdi, koska toimiakseen ja koossa pysyäkseen yhteiskunta edellyttää sitä, että sen jäsenillä on edes jonkinlaiset yhteiset perusarvot, ja että edes yhteiskunnan enemmistö on jokseenkin sosiaalisesti yhtenäinen, eli itsensä kulttuurisesti yhteiseksi kansaksi ja kansakunnaksi kokeva ihmisjoukko.
Suhtautuminen islamiin ja muslimimaista tulevaan maahanmuttoon
Mitä sitten islamiin tulee, niin käsittääkseni niin Islamin valtavirta kuin islamistinen fundamentalismikaan eivät tunnusta sukupuolten tasa-arvoa, tai sananvapauden ehdottomuutta. Koraani kyllä periaatteessa tunnustaa tasa-arvon, myös sukupuolten välisen, mutta sen käsitys asiasta ei vain vastaa meidän käsitystämme, eikä varsinkaan tue sitä pohjoismaista tasa-arvon perintöä mitä me vaalimme. Hadithin määrittelemässä sunnassa, ja sitä kautta islamin valtavirrassa, tämä ero islamilaisen ja pohjoismaisen tasa-arvokäsityksen välillä vielä entisestään korostuu. Periaatteessa myös sananvapaus on ainakin joidenkin tulkintojen mukaan olemassa, mutta sitäkään islam ei näe samalla tavalla kuin se nähdään lännessä. Islamissa uskonto nousee kaiken yläpuolelle, jonka seurauksena meille tärkeät arvot muuttavat merkitystään. Tästä syystä islamilaisella kulttuurilla on vakavia ongelmia tulla toimeen kristinuskon piirissä syntyneiden läntisten tasavaltalaisten yhteiskunnallisten arvojen kanssa.
Myöskään politiikan ja uskonnon eroa islam ei tunnusta, vaan periaatteessa islamilainen yhteiskunta, ”umma”, on sekä poliittinen että uskonnollinen yhteisö. Turkissa ja monissa maallistuneissa muslimimaissa politiikka ja uskonto on täytynyt erottaa toisistaan valtion pakkokeinoilla, ja ilman valtion pakkovaltaa tämä ero ei luultavasti pysyisi voimassa. Nämä islamilaisuuden aisoissa pitämiseen vaaditut otteet taas ovat käytännössä johtaneet demokratian ja kansalaisvapauksien rajoittamiseen.
Näistä syistä koen, että Eurooppaan islamilaisista maista suuressa määrin tuleva maahanmuutto ja maanosaamme islamisoituminen muodostavat vakavan poliittisen ja yhteiskunnallisen ongelman, ellei islam muutu. Mikäli islam ei muutu vaan Eurooppa muuttuu, voimme sanoa hyvästit vapaudelle ja demokratialle.