Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnallisvaalit 2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnallisvaalit 2012. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. syyskuuta 2012

Kaadetaan hallitus tekemällä SDP:lle rökäletappio kuntavaaleissa!

Toisin kuin voisi luulla, näissä kuntavaaleissa ei Suomen tulevaisuuden kannalta ole tärkeintä PS:n voitto - vaikka se onkin melko tärkeää - vaan SDP:n tappio.

Jos nimittäin nykyinen hallitus pysyy vallassa, EU:sta tehdään tämän kriisin aikana - jo ensi vuonna - täysimittainen liittovaltio, jossa Suomen itsenäisyyden ja suvereenisuuden viimeisetkin rippeet menevät niin, että niitä ei saada enää takaisin ilman uutta itsenäisyyssotaa.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut toivoen ja ennustaen hallituksen kaatumista, niin viime keväänä hallitus lakaisi budjettiriihessä todella roiman listan leikkauksia maton alle kunnes kuntavaalit olisivat ohi. Näin siksi, ettei hallituspuolueille tulisi pahasti takkiin kuntavaaleissa. Nämä leikkauslistat otetaan esiin kuntavaalien jälkeen.

Nyt jos ja kun kuntavaaleissa vasemmistopuolueet ja erityisesti SDP kärsivät roiman tappion, herää demarillakin poliittinen itsesäilytysvaisto. Jos SDP:n kylki vuotaa tarpeeksi, sen hallituskunto lopahtaa, ja viimeistään siinä vaiheessa kun Katainen lyö leikkauslistan eteen, demarilinnakkeessa todetaan, että "Nyt jos me tähän lähdetään niin käy ensi vaaleissa ohraisesti! Ulos, toverit!", ja näin hallitus kaatuu.

Yhtälö on tämä:

a) Edessä on vähintään vielä 2 miljardin lisäleikkaukset tällä hallituskaudella (pahimmillaan jopa yli 5 miljardin leikkaukset, riippuu toki miten paljon hallitus on valmis ottamaan velkaa korolla, joka tulee nousemaan rajusti sillä sekunnilla kun velkaunioni toteutuu).

b) Edessä on vielä vähinään 3, todennnäköisesti jopa 5 lamavuotta.

c) Ennen vuoden 2015 vaaleja istuva hallitus tulee olemaan monta kertaa vihatumpi kuin Esko Ahon "lamahallitus" aikanaan oli.



Hallitus kaatuu vain jos SDP:lle tulee suurtappio. Toki Kokoomuksenkin suurtappio saattaisi puolueen tilanteen tukalaksi, mutta koska Kokoomus on puolue jonka lojaliteetti ei kohdistu kansaan vaan suurpääomaan, sen tappio ei vielä hallitusta kaataisi, sillä hallituksen sama eurostofanaattinen linja jatkuisi joka tapauksessa SDP:n tukemana.

Toki on poliittisesti suotavaa näin perussuomalaisesta näkökulmasta, jos esim. Vihreät ottaisivat takkiin, mutta nyt on yleiseurooppalainen, yleispoliittinen ja talouspoliittinen tilanne niin paha, että on ennen kaikkea keskityttävät tuottamaan SDP:lle suurtappio. Näin siksi, että vain valtava vuotava laskimohaava SDP:n kyljessä - yhdessä valtavan leikkauslistan kanssa -  voi herättää demarien poliittisen itsesuojeluvaiston vuoden 2015 eduskuntavaaleja silmälläpitäen.

Mikään muu ei hallitusta kaada - ja mikään muu ei voi kääntää Suomen suuntaa tarpeeksi ajoissa - kuin uusi hallitus, jossa Katainen ei ole enää pääministeri ja federalistit on tungettu vähemmistöön sekä pakotettu opposition linjalle. Vain jos meilä on ensi alkuvuodesta uusi hallitus, jotain on vielä pelastettavissa liittovaltion jaloista.

Vetoan siis kaikkiin, Isänmaamme, itsenäisyytemme ja kansamme vapauden puolesta; SDP:tä on lyötävä joka päivä kunnes kuntavaalit on ohi!

-------
---
-

P.S. toki oikein mojova tappio ennen kaikkea Kokoomukselle on suotavaa, mutta jos olisi valittava joko tai SDP:n ja Kokoomuksen tappion välillä, niin tilanne vaatii, mitä vaatii.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Poliittiset virkanimitykset ja kuntavaalit

Ajattelin vähän valittaa kuntaavaalien hengessä vallitsevasta meiningistä:

Kuten tiedämme, poliittiset virkanimitykset ovat osa suomalaista poliittista kulttuuria, ns. "maan tapaa". Uusin ja tunnetuin esimerkki on sisäministeri Päivi Räsäsen päätös nimittää ex-puoluekollega Päivi Nerg korkeaan virkaan ohi pätevämpien hakijoiden. Tapauksesta on nykyisessä kriittisessä ilmapiirissä syntynyt äläkkä, mikä on toki aiheellista, mutta täytyy muistaa, että jos sisäministerinä olisi ollut jonkun muun puolueen edustaja, olisi valittu vain joku toisen puolueen edustaja tai puoluetta lähellä oleva henkilö. Eli vaikka poliittisia virkanimityksiä vastaan noussut kohu on aiheellista, siinä on vahva kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden haju.

Uudessa Oulussa koko henkilöstölle annettiin 7 vuoden irtisanomissuoja, mikä on inhimillisesti ymmärrettävää mutta taloudellisesti erittäin ikävä päätös. Lama nimittäin kestää vielä vähintään 3, todennäköisesti jopa 5 vuotta. Samaan aikaan kaupunki joutuu leikkaamaan sieltä täältä mistä voi, mutta väkeä ei voida vähentää muuta kuin eläkepoistuman kautta.

Organisaatiota sen sijaan päätettiin lihottaa - yläpäästä. Sen sijaan että olisi tehty kuten Turussa, jossa lakkautettiin synkkiin talousnäkymiin varautumisen vuoksi 8 johtajavirkaa, Oulu tekee juuri toisin. Oulussa valittiin viime vuonna yhdistyvien kuntien nykyiset kunnanjohtajat 5 vuodeksi Uuden Oulun palkkalistoille "Muutosjohtaja"-nimikkeelä (Paitsi Haukiputaan nykyinen kunnajohtaja joka sai huumori-tittelin "Elinvoimajohtaja"; nimike josta Freudilla voisi olla jotain sanottavaa).

Kyseessähän on ns. lahjavirat eli poliittinen hinta, joka maksettiin käytännössä vastineeksi siitä, etteivät nykyisten kunnan johtajat ainakaan asetu poikkiteloin kuntaliitoksen kanssa. Muutosjohtajien työnkuva on varsin mielenkiintoinen; muutaman viikoittaisen kahvipalaverin ja näennäistärkeän jaarittelun lisäksi saa roikkua netissä, pelata pasianssia, tuijotella ulos ikkunasta ja lueskella lehtiä, jne. eli tappaa aikaa. Vastapainoksi tästä raskaasta työpanoksesta on oma toimisto ja henkilöstä riippuen 4500 - 6500 euron kuukausipalkka.

Koska oma toimenkuvani ja päivärytmini näin työttömänä on kötitöitä lukuun ottamatta samantyyppinen, katson olevani oikeutettu samaan titteliin ja julistan täten siis olevani Muutosjohtaja. Ja koska lisäksi teen oman muutosjohtamiseni paljon tehokkaammin kuin edellä mainitut virkamiehet, sillä toistaiseksi saan korvaukseksi vain työmarkkinatukea, katson olevani tehokkuusajattelun nimessä esimerkillinen Muutosjohtaja!

Uuden oulun suuntaviivoista ja viroista neuvoteltaessa Vihreät käyttivät härskisti hyväkseen omaa asemaansa vaa'ankielipuolueena. Välittämättä taloustilanteesta ja edessä olevista supistuksista, he vaativat ja saivat neuvotteluissa apulaiskaupunginjohtajan "johtajien johtajan" viran itselleen, koska tiesivät, että  liitoshanketta ajaneiden olisi pakko suostua. Kyseessä oli siis perinteinen jäsenkirja- eli politrukkivalinta. Käytännössä - joskaan ei moraalisesti - Vihreillä oli tähän voimasuhteiden takia varaa ja niin myös tehtiin. Taas kukki maan tapa.

Myöskään Vasemmistoliiton kylki ei ole puhdas, hekin vaativat ja saivat; apulaiskaupunginjohtajan virka nakitettiin sopivasti myös puolueen ex-puheenjohtaja Korhosen vaimolle. Vasemmiston on muutenkin ongelmissa, eikä syynä ole yksinomaan Arhinmäen takinkääntö pankkitukiasiassa, vaan peruskannattajien rehellisyys sekä suoraselkäisyys. Vasemmistoliiton selkärankahan erosi emopuolueen eduskuntaryhmästä jo viime vuonna. Tämä heijastuu myös kentälle. Sekä käytännön näkyvä aktivismi että myös Kalevan nettipaneelin tutkimus kertovat karua kieltään; Oulussa jopa viidesosa tai enemmänkin kannatuksesta saattaa luiskahtaa Vapaalle Vasemmistolle (tsemppiä vaan heille!).

Nämä valintapäätökset tehtiin mahdollisimman nopeasti ja hyvissä ajoin, että ne unohtuisivat ennen vaaleja ja koska oli perusteltu pelko, että vaalien jälkeen ne eivät enää PS:n nousun takia olisi olleet mahdollisia. Näin Persun pelko oli herrain alku, sano.

Käytäväpuheissa on jo lupailtu Perussuomalaisille omaa "johtovirkaa" kaupunginhallinnossa kuntavaalien jälkeen. Toivon ja ajan sitä, ettei meidän ryhmämme sellaisen takia myy sieluaan, sillä tuleva valtuusto joutuu leikkaamaan, paljon.

Mutta mitä Arhinmäkeen ja Espanjan pankkitukeen tulee, niin asia on historiallisessa kontekstissa Vasemmistolle hyvin kiusallinen; fasistidiktaattori Fransisco Franco varmaan hytkyisi haudassaan naurusta niin että kirkkomaa pöllyäisi jos kuulisi että Suomen vasemmisto kannattaa pankkitukea Espanjan pankeille ja näiden suurpankkien omistajille, jotka olivat falangistien ja Francon vankimpia tukjoita(!). Näin suomalainen vasemmisto tanssii Guernican haudoilla.

SDP pelaa taas kaksilla rattailla, kuten viime vaalienkin alla. Demarit pelastivat itsensä eduskuntavaaleissa lyöttäytymällä ennen vaaleja tiiviisti Perussuomalaisten vanaveteen. Vaalien jälkeen sitten otettiin etäisyyttä ja käänneltiin takkeja. Sama meno jatkuu nyt kun Heinäluoma lähti varoittelemaan "vakavista ajoista taloudessa". Fiksummat tajuavat myös, että SDP:n näennäinen sisäinen riitely (Heinäluoma - M G-R. - Urpilainen, jne.) on teatteria, kuten hallituksen feikkiriita hoitajaministäkin (jonka jaloissa medialta jäi lähes huomaamatta mm. läpi nuijittu ALV-korotus). SDP:n kannalta ratkaisevaa on se, miten eurokriisi etenee. Jos Espanja tulee syliin lokakuussa ennen vaalipäiviä, niin Hell is loose, sillä silloin paine SDP:tä kohtaan kasvaisi niin suureksi, että ihan oikeitakin linjamuutoksia saatettaisiin vaatia.

Eurokriisihän on - toisin kuin hallitus koittaa väittää - olennaisesti kuntavaaleihin liittyvä asia. Hallituksen valitseman eurolinjan ja kriisin väärän hoitamisen takia ensi vuoden budjetissa kuntien valtionosuuksia joudutaan leikkaamaan yli 700 miljoonaa, jotta rahaa riittäisi Espanjan ja muiden pankkien tukemiseen (ja turha tulla väittämään, ettei PS olisi esittänyt vaihtoehtoja!).

Tiivistetysti tilanne on seuraava:

Suomen ainoa toivo on radikaali EU-politiikan suunnan muutos, ja se onnistuu vain, jos hallitus kaatuu. Ainoa keino kaataa hallitus on saada äänestäjät antamaan rökäletappio demareille ja ei-selkärankaiselle Vasemmistolle (eikä Kokoomustakaan kannata luonnollisesti tukea). Jos näin käy, niin silloin - kuntavaalien jälkeen - kun Kokoomus tuo pöytään viime kevään budjettiriihessä kuntavaalien ajaksi maton alle lakaistut suuret lisäleikkaukset - löytyy sekä Vasemmistoliitolta että SDP:ltä poliittinen itsesuojeluvaisto, ja hallitus hajoaa.

Jos siis haluat pelastaa Suomen, on kaadettava hallitus. Ja se onnistuu vain sillä, ettet äänestä Kokoomusta, SDP:tä tai Arhinmäen linjalle sitoutunutta Vasemmistoa.

Näillä mennään,

t: V-P. Kortelainen, "Muutosjohtaja", kuntavaaliehdokas, PS

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kuntavaalit Oulussa - Kalevan kyselyn tulokset ja pohdintaa

Sanomalehti Kalevan teettämän kuntavaali-paneelikyselyn tulokset (joita ei jostain syystä, luultavasti virhemarginaalin suuruudesta ja otannan pienuudesta johtuen, ollut tämän päivän paperilehteen laitettu) liittyen puoluekannatukseen Oulussa ja ympäristössä ovat seuraavat:

Minkä puolueen ehdokasta aiot äänestää ensi kuntavaaleissa?

En osaa sanoa 30%
Keskusta 16%
Kokoomus 14%
Perussuomalaiset 11%
Vihreät ja SDP 8%
Vasemmisto 5%
Krist.Dem. 3%
Muu 2%
Ei aio äänestää 3%

Huom! Paneelikyselyn virhemarginaalit vaihtelevat yleensä 2 - 4,5% 


Uudessa Oulussa tulee kuntaliitos, joka tuo lisänsä kertoimiin, jne. ja vaikeuttaa vertailua edellisvaaleihin.

Mutta spekuloidaan silti: Jos ”En osaa sanoa”-ryhmä jakaantuisi suunilleen samassa suhteessa kuin muiden keskinäinen suhde on kyselyssä, tulos olisi:


Keskusta 23%
Kokoomus 22%
Perussuomalaiset 16%
Vihreät ja SDP 10,5%
Vasemmisto 7,7%
KD 4%
Muut (Lähinnä vapaa vasemmisto) 3%


Joka tapauksessa muutamia huomioita:

- Keskustan kannatus on notkahtamassa viime kuntavaaleista, mutta vielä ei tiedetä varmasti, miten paljon.

-Vapaa vasemmisto syö Vasemmiston kannatusta roimasti ja hallitusvastuu tuntuu äänestäjäpakona myös nukkuviin tai muihin puolueisiin (Vapaan vasemmiston nousu on näkynytkin sekä netissä että Oulun paikallisessa poliittisessa aktivismissa jo pitemmän aikaa).

- Perussuomalaiset nousnee kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi. Oma - yllä olevasta Kalevan paneelista riippumaton - arvioni PS:n kannatushaarukasta Uudessa Oulussa on 13,5 - 15%, millä irtoaisi noin 9-10 valtuustopaikkaa.

- Iso osa Oululaisista ja suuroululaisista olisi edelleen Kokoomuksen lumoissa, vaikka koti, usko ja isänmaa ovat puolueella vaihtuneet jo parikymmentä vuotta sitten raha, menestys ja eurostoliitto -linjaksi.

- Vihreät onnistuisi nostamaan kannatustaan 1-3%

- Demarit eivät näytä olevan onnistuneet palauttamaan kannatustaan. Edellisissä vaaleissa tiputusta tuli 1% ja nyt näyttäisi tulevan 2% tai enemmänkin.

Mutta katsotaanpa miten oikeasti vaaleissa käy.