Perussuomalainen aate ja maahanmuuttopolitiikka

Viime aikoina Perussuomalaiset ovat olleet paljon esillä mediassa vaalivoiton takia. Pääosin näkyvyys on ollut positiivista, mutta paljon on ollut myös esillä syytöksiä rasismista ja muukalaisvihasta. Siksi lienee paikallaan hieman valaista puolueen aateperustaa, ja varsinkin sitä suuntaa, mihin puolue on kehittymässä. Olen itse mukana nuorisojärjestömme periaatetyöryhmässä, ja sorvaamassa niitä linjoja, jotka osaltaan viitoittavat puolueemme tietä ensi vuosikymmenellä ja siitä eteenpäin, joten katson voivani puhua asiasta. Koska näkemyksemme maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kohtaan ovat nousseet huomion keskelle, on myös syytä perustella suhtautumistamme asioihin (Olennaiset, ja mielestäni tärkeä aatemaailmaamme ja poliittisia linjauksia valaisevat käsitteet ja kohdat on kursivoitu).

Perussuomalaiset on kristillis-sosiaalisille arvoille rakentava kansallismielinen puolue, joka puolustaa demokratiaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sosiaalista hyvinvointia. Kristillis-sosiaalisilla arvoilla tarkoitamme kristinuskon vaikutuksesta länsimaisessa kulttuurissamme kehittynyttä etiikkaa, lähimmäisenrakkautta, heikompien etujen ajamista, ihmisarvon puolustamista, ja pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon [Linkki]. Toisin kuin KD, emme kuitenkaan pidä kristillistä etiikkaa etualalla, vaan politiikan taustalla. Kristinuskon perintö kulttuurissamme on meille puolueena enemmän kulttuurinen kuin uskonnollinen kysymys, ja meillä on huomattavan paljon uskonnottomia ja ateisteja jäsenistössämme.

Kansallismielisyys ilmenee siten, että pyrimme puolustamaan suomalaista kulttuuria, yhteiskuntaa ja taloutta globalisaation ja monikulttuurisuuden paineessa. Rakastamme isänmaatamme, sen kieltä ja kulttuuria, mutta se ei tarkoita, että ajattelisimme Suomen ja suomalaisten olevan muiden maiden ja kansojen yläpuolella, vaan rinnalla. Tähän liittyy "Maassa maan tavalla"-periaate, josta syystä vastustamme etnisesti ja kulttuurisesti erilaisten ihmisryhmien asettamista eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden positiivisen diskriminoinnin nimissä. Kaikille pitää olla samat säännöt ja yhdenvertaisuus sekä lain että viranomaisten edessä. Valitettavasti monikulturismin nimeen vannovassa yhteiskunnassa ei näin aina enää ole. Emme suvaitse etnisten enemmistöjen asettamista huonompaan asemaan etnisiin vähemmistöihin nähden, sillä se on mielestämme apartheid-rasismia.

Emme vastusta maahanmuuttajia, vaan maahanmuuttopolitiikan nykyistä hoitoa. Tämän takia olemme profiloituneet maahanmuuttokriittisenä puolueena. Maahanmuuttajat eivät ole syyllisiä nykyisiin maahanmuuttopolitiikasta aiheutuviin ongelmiin, vaan monikulturismin ruusunpunaisten silmälasien läpi maahanmuuttopolitiikkaa hoitava hallituksemme, sekä osa poliitikoistamme ja virkamiehistöstämme. Maahanmuuttajat ovat samanarvoisia ihmisiä kuin mekin. He ovat tervetulleita Suomeen asumaan, kunhan noudattavat Suomen lakia, tekevät työtä ja maksavat veronsa kuten me muutkin. Samojen sääntöjen pitää päteä kaikille. Pakolaiset on myös autettava turvaan sodan jaloista, ja tavoitteena pitää olla heidän auttamisensa jo heidän kotimaassaan, tai kulttuurisesti mahdollisimman lähellä heidän kotimaataan olevassa maassa, jotta heidän sopeutumisensa olisi mahdollisimman helppoa. Pääasia kuitenkin on, että he ovat turvassa. Sen sijaan sosiaalituristeja vieroksumme, samoin kuin kerjäämistä, sekä demokratian, sanavapauden ja pohjoismaisen tasa-arvokulttuurin vastaisia tapoja ja käytöstä, jotka johtuvat erilaisesta kulttuuritaustasta ja maailmankuvasta. Näistä johtuu iso osa maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista.

Maahanmuutto- ja kulttuuripoliittinen päämäärä pitää olla, maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin, että heidän jälkeläisistään kasvaa kieleltään ja sydämeltään suomalaisia. Kannatamme siis yhtenäiskulttuuria ja sen vaalimista. Suomalaisuus on kielessä, mielessä, sydämessä ja kulttuurissa, eikä ihonvärissä. Koska Suomi on pieni kansa, emme voi vastaanottaa kerralla massiivisia määriä maahanmuuttajia. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että maahanmuutosta aiheutuvat sosiaaliset ongelmat alkavat nousta pintaan siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajia on yli 4% väestöstä, ja kärjistyä voimakkaasti siinä vaiheessa kun heitä on yli 8% väestöstä, kuten on käynyt Länsi-Euroopassa; Ranskassa, Saksassa, Hollanissa, Britanniassa ja Ruotsissa. Liiallisen maahanmuuton seurauksena yhteiskunnan resurssit eivät enää riitä ihmisten, niin valtaväestön kuin maahanmuuttajienkin, oikeudenmukaisesta kohtelusta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen, mikä johtaa syrjäytymiseen, vastakkainasetteluun ja etnisiin konflikteihin, mitkä rampauttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja tekee selvää yhteiskuntarauhasta.

Tästä syystä maahanmuuttopolitiikkaa olisi muutettava siihen suuntaan, että maahanmuuton määrää ja laatua voidaan kontrolloida. Tämä on sekä maahanmuuttajien että suomalaisten yhteinen etu.

Skandinaavinen hyvinvointiyhteiskuntamme edellyttää korkeaa verotusta. Sen taas edellyttää kansanyhteisöllisyyttä, eli sitä "me-henkeä", luontaisen solidaarisuuden tunnetta kansan keskuudessa, että ollaan valmiita työskentelemään ja maksamaan veroja "kaikkien meidän" yhteiseksi hyväksi. Kansanyhteisöllisyys eli kansansolidaarisuus on ilmiö, jossa on kyse ihmisen yhteisöllisestä vaistosta, joka nouse ihmisen selkärangasta. Ihminen luokittelee luonnostaan ihmisiä "meihin ja muihin". Kaikkia niitä kohtaan, jotka ihminen kokee osaksi samaa laumaa kuin hän itse on, hän on solidaarinen, ja ulkopuolisiksi kokemiaan kohtaan varautunut. Olennaisia tekijöitä yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisessä ovat kieli, perusarvot ja kulttuuri, eikä ihonväri tai perimä. Ihmisen yhteisöllisyys, ja viime kädessä myös kansallisvaltioaate eli nationalismi, ovat tämän ihmisen luontaisen vaistokäyttäytymisen sosiaalisia ja poliittisia ulottuvuuksia.

Kansanyhteisöllisyyden muretessa, johtui se sitten tuloerojen liiallisesta kasvusta joka johtaa yhteiskuntaluokkien asettumiseen toisiaan vastaan, tai eri etnisten kansanryhmien vastakkainasettelusta, murenee myös hyvinvointijärjestelmää ylläpitävä yhteiskuntamoraali; Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja köyhien palveluihin, ja köyhät eivät enää halua kannattaa universaaleja palveluja, joista myös rikkaat hyötyisivät. Vastaavasti etnisen enemmistön halu kustantaa veroillaan etnisten vähemmistöjen palveluja vähenee. Nykyinen monikulturistinen politiikka siis kiihdyttää nykyistä hyvinvointijärjestelmän alasajoa ja vie kohti monietnistä luokkayhteiskuntaa, jolloin voimme hyvinvoinnin ohella sanoa hyvästit myös toimivalle demokratialle ja tasa-arvolle [Linkki].

Yleisesti II Maailmansodan jälkeen nationalismi on ollut huonossa huudossa, koska natsien toimet löivät sen henkiseksi painolastiksi raskaan sodan, kansanmurhien ja hirvittävän kärsimyksen leiman, mikä on tarjonnut liberaalille vasemmistolle hyvän lyömäaseen kaikkea kansallismielisyyttä vastaan. Tällöin on tietoisestikin haluttu unohtaa, että saksalainen etnorasistinen nationalismi oli ja on kuitenkin vain nationalismin synkkä sivujuonne. Kansallismielisyyden ja nationalismin päävirtaan kuuluu olennaisena osana demokratia ja Ranskan vallankumouksen ydinarvot; vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Suurin osan Euroopan valtioista on edelleen kansallisvaltioita, joissa nationalismi on edelleen terveellä pohjalla. Näin on myös Suomessa, ja Perussuomalaisessa puolueessa.




P.S. Asiaan liittyen kannattaa lukea myös aikaisempi kirjoitukseni otsikolla, "Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi".

Hyvinvointikansallisvaltioaate

Otsikon sanahirvio kuvastaa omalla tavallaan kannattamaani yhteiskunnallis-valtiollista ajattelua. Kuten olen kirjoituksessani "Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi" hahmotellut, edellyttävät mielestäni yhteiskunnallinen hyvinvointi ja tasa-arvo sekä kansallisaate toisiaan.

Ajatuksen pohjalla on ihanteeni kulttuurisesti ja sosiaalisesti yhtenäisestä kansallisvaltiosta, jossa ihmisillä on hyvä ja turvallista asua ja elää, ja jossa vallitsee tasapaino yksilön vapauden ja yhteiskunnan edun välillä.

Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää suhteellisen kovaa verotusta, jotta voidaan rahoittaa kaikille julkinen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Korkea verotus taas edellyttää kansanyhteisöllisyytta eli kansansolidaarisuutta, eli tuota kollektiivista "me-henkeä". Se taas perustuu peruspsykologiaan, että ihmisest kokevat olevansa samaa kansaa/yhteisöä, jolloin he suostuvat korkeaan verotukseen yhteiseksi hyväksi. Nationalismi merkityksessä kansallisvaltioaate on tällaisen kansanyhteisöllisyyden poliittinen ulottuvuus. Vaikka hyvinvointikansallisvaltio perustuukin tällaiseen käsitetutkimuksen valossa objektiivisesti katsottuna kuvitteelliseen virtuaaliyhteisöön, nojaa sen olemassololle kuitenkin koko se yhteiskuntasopimus ja yhteiskuntamoraali, jonka varassa myös suomalainen hyvinvointi on voitu rakentaa.

Eli minulla ei ole mitään "rodullisia" eli rasistisia kriteerejä taustalla vieroksuessani monikulttuurisuutta tai suomalaiselle ja länsimaiselle kulttuurille vihamielisiä kulttuurivaikutteita ja arvoja, vaan vieroksun ja vastustan nykyisin vallitsevaa monikulttuuri-ideaa ja sen varassa harjoitettua politiikkaa siksi, että se hajottaa kansanyhteisöllisyyttä ja pirstoo kansalaisyhteiskunnan ja sitä kautta jakaa ihmisiä etnisiin luokkiin. Vastustan liian suuria luokkaeroja, olivat ne sitten taloudellisia tai kulttuuris-etnisiä, sillä ne johtavan mielestäni pitemmän päälle tasa-arvon, demokratian ja hyvinvoinnin tuhoutumiseen.

Voisi sanoa, että ajatteluni on kansallisvaltioaatteen (nationalismi) ja sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltio-idean yhdistelmää, jossa on mahdollisimman suuri keskiluokka, ja mahdollisimman pienet ala- ja yläluokat. Siinä missä feodalismi edusti yläluokan diktatuuria, liberaalikapitalismi ylemmän keskiluokan diktatuuria, ja kommunismi taas ajatusta proletariaatin (eli alaluokan tai työväen) diktatuurista, niin oma ajatteluni edustaa, ei diktatuuria, vaan alemman keskiluokan ja keskisen keskiluokan yhteiskunnallista dominanssia, jossa suuri keskiluokka on yhteikunnan selkäranka ja tasavaltaisen demokratian kantava voima. Historia tukee mielenkiintoisella tavalla tällaista mallia, sillä lähes aina ne yhteiskunnat, joissa on ollut vahva keskiluokka ovat olleet vapaampia ja "demokraattisempia", kuin pienen yläluokan tai suuren alaluokan dominoimat yhteiskunnat.

Tuloeroihin ja sosiaaliseen asemaan perustuvia luokkaeroja ei voida, eikä pidäkään, täysin häivyttää, mutta niitä voidaan järjestelmän avulla tasata. Yksi tällainen tapa on omistuksen hajauttaminen mahdollisimman monelle ihmiselle, sen sijaan että omistus ja valta kasaantuisivat joko kapitalismin tavoin rikkaalle eliitille tai kommunismin tavoin valtiolle. Tämä ajatusmallia kutsutaan distributismiksi, ja se sisältyy ns. Kolmannen Tien ideologisiin suuntauksiin.

Etnisiä eroja taas voidaan häivyttää yhtenäisellä opetus- ja kulttuuripolitiikalla, ja pitämällä huoli, että maahanmuuttajia ei tule kerralla liikaa, ja että maahanmuuttajat sopeutuvat niin, että heidän jälkikasvunsa kasvaa suomalaisessa kulttuurissa perusarvoiltaan "suomalaisiksi" (Suomen tapauksessa). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi maahanmuuttajia ei saa syrjiä esim. työhönotossa, eikä muutenkaan, mutta heitä on omalta osaltaan velvoitettava sopetumaan noudattamaan lakeja ja elämään suomalaisen kulttuurin elämänmenon kanssa sopusoinnussa, eikä sitä vastaan. Yhtenäiskulttuurin edistäminen ja sen suojeleminen on siis erittäin tärkeää demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta. Siksi "maassa maan tavalla" on hyvä periaate.

Linkkisuositus: Monikulttuurin ongelmia

Suosittelen lukemaan kaverini, nimimerkki "Rutja":n kirjoittamia analyysejä maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vaikutuksista yhteiskuntaan ja perusvapauksiin:

"Monikulttuurin ongelmia, osa 1: Luokkayhteiskunta"

Linkki:

Pari mielenkiintoista otetta:

"Ainoat alat, joilla on oikeasti työvoimapulaa ovat alipalkattuja töitä, joihin halutaan ulkomaalaisia, sillä suomalaiset eivät tätä työtä tee siihen hintaan. [...]

..'paskaduunien' palkkaus ei koskaan parane, koska aina löytyy joku kolmannen maailman "huippuosaaja" tekemään kyisen työn suomalaista halvemmalla. Pitemmän päälle tämä johtaa uuteen luokkayhteiskuntaan ja tähän vielä luokkien jo sinänsä synnyttämän jännitteen etninen ulottuvuus. [...]

Yhdysvalloissa etnisyys ja luokka ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa.. [...]

Koska luokkaerot ovat tutkitusti periytyviä (huolimatta siitä, että kaikilla olisikin mahdollisuus korkeampaan koulutukseen), syntyy uudenlainen luokayhteiskunta, jossa etnisyys on osittain merkkinä omasta luokasta. Tämä aiheuttaa sekä normaalia luokkajännitettä, että etnistä jännitettä eri ryhmien välille. [...]

Yhtenäiskulttuuri on elinehto kansallisvaltiolle ja monikulttuurisuus suistaa maan ensin lähes feodalistiseen luokkayhteiskuntaan [ja] ennen pitkää joko Jugoslavian kaltaiseen sisällissotaan tai islamisoitumiseen."

Todellakin. Yhteiskunnan hajoaminen etnis-sosiaalisiin luokkiin tekee väistämättä selvää kansallisvaltiosta ja hyvinvointiyhteiskunnasta, sillä kansanyhteisöllisyyden myötä hajoaa koko se yhteiskuntamoraalin pohja, jolle hyvinvointiyhteiskunta, sekä pitemmän päälle myös yhteiskuntarauha ja sosiaalinen tasa-arvo rakentuvat.

"Monikulttuurin ongelmia, osa 2: Sanan- ja ilmaisunvapaus"

Linkki 2:

Pari otetta:

"Monikulttuursuuden ajaminen vaati sananvapauden rajoittamista, sillä monikulttuurisuusideologia ei perustu empiirisesti todettaville tosiasioille tai järkiperäisille argumenteille, vaan lähes uskonnolliselle tunteilulle.. [...], ..tätä onnen hegemoniaa ovat tuhoamassa ainoastaan kaltaiseni "pahat rasistit", jotka ottavat puheiksi vääriä asioita. Näitä vääriä asioita ovat tietyiltä alueilta tulevien henkilöiden yliedustus seksuaali- ja väkivaltarikoksissa, sekä työttömyystilastoissa.

Tämän asian sanominen on kuitenkin käytännössä kiellettyä monikultturistien hallitsemassa valtiossa. Aivan samoin kuin on kiellettyä koota samalle sivustolle viranomaistahoilta saatavaa informaatiota ja lähdeviitteineen tehdä väite, että yhteiskunta koostuu ihmisistä ja jos yhteiskuntaa asuttavat ihmiset ovat väkivaltaisia, nepotistisia ja autoritäärisiä niin myös heidän yhteiskuntasakin on silloin väkivaltainen, nepotistinen ja autoritäärinen.

Monikulttuurin kannattajat selittävät arabien ja somalien epäonnistumisen jokaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa kantaväestön rasismilla (tämähän ei tosin mitenkään selitä sitä, miksi aasialaiset maahanmuuttajat työllistyvät varsin hyvin), joka ilmenee.. [...] ..muun muassa makeisten käärepapereissa. Ilmeisesti Neekerinsuukko kioskissa on kulttuuririkastajalle niin suuri järkytys ja pahanolon aiheuttaja, että on suoranainen pakko pahoinpidellä ja ryöstää joku tuntematon suomalainen.

[...] Monikulttuurin kannattajilla on hyvin vähän kylmiin tosiasioihin perustuvia argumentteja, siksi 'rasistit' ovat hänelle uhka, jotka tulisi vaientaa. Aivan kuten uuden ajan alussa tieteen läpimurrot olivat uhka kirkon hegemonialle, ovat nyt tilastot, tutkimukset ja ihmisten arkielämän kokemukset uhka monikulttuuri-ideologialle."

Kaveri puhuu asiaa.

Monikulturismi on todellakin eräänlainen poliittinen uususkonto, kummallinen sillisalaatti keskenään ristiriitaisia arvoja ja kehitysnäkymiä, jotka ovat irrallaan todellisuudesta.

Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi

Aito kansanyhteisöllisyys ja terve, luonnollinen kansallistunne, se "me” -henki, jonka voimalla tähänkin maahan on rakennettu kattava hyvinvointi ja vauraus, edellyttää sitä että kansa on sosiaalisesti yhtenäinen. Aito nationalismi edellyttää siis sosiaalista tasa-arvoa, ja ainakin tuloerojen suurimmat huiput ja syvimmät kuopat tasoittavaa taloudellista uudelleenjakoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun väestön selvä enemmistö kokee olevansa samaa sosiaaliluokkaa , keskiluokkaa, ja samassa veneessä taloudellisesti. Kun liian suuria tuloeroja ei laajemmin esiinny, ihmiset eivät ala jaotella oman kansan jäseniä eri luokkiin, "meihin" ja "noihin". Tämä muodostaa koko hyvinvointivaltion edellyttämän yhteiskuntamoraalin pohjan.

Tähän liittyy myös kulttuuri- ja arvoyhtenäisyys. Kun kaikilla samaan kansaan kuuluvilla on, ainakin suurin piirtein, sama kulttuuri ja maailmankuva, kaikki kokevat olevansa samaa laumaa "meitä". Kun kaikki kokevat yhteenkuuluvuudentunnetta, olevansa samaa kansaa, ja että heidän maksamansa verot menevät kaikkien "meidän" hyväksi, he hyväksyvät korkean verotuksen. Jokainenhan auttaa omiaan.

Kun tuloerot kasvavat liian suuriksi, rikkaat eivät enää halua kustantaa verorahoillaan "noiden" köyhien terveys- ja koulutuspalveluja, vaan vaativat veronalennuksia. Kun veronalennukset alkavat, köyhät eivät enää koe olevansa rikkaiden kanssa samassa veneessä, ja alkavat vaatia, ettei "noille" rikkaille saa antaa "meille" proletaareille kuuluvia etuuksia, kuten lapsilisiä, yms.

Samalla tavoin, jos kansallinen yhtenäiskulttuuri hajoaa ja pirstaloituu, alkavat ihmiset jakaa toisiaan "meihin" ja "noihin". Tämä tarkoittaa merkittäviä, arjessa selvästi esiin tulevia ja näkyviä eroja tavoissa, arvoissa, uskomuksissa ja maailmankuvissa. Tällöin ihmiset alkavat vastustaa, että heidän veroillaan kustannetaan ja ylläpidetään "noiden", siis arvoiltaan, uskomuksiltaan ja maailmankuvaltaan erilaista kulttuuria edustavien, koulutus- ja kulttuuri- ja sosiaalipalveluja. Tämäkin hajottaa kansanyhteisöllisyyden ja syö pohjan hyvinvointiyhteiskunnalta.

Näillä tavoilla, sekä taloudellisesti että kulttuurisesti, sekä kansanyhteisöllisyys, joka on terveen nationalismin (ei siis sairaan, militaristisen ja vääristyneen) että hyvinvointivaltion moraalinen pohja joko pysyy tai hajoaa. Sen hajoamisen seurauksena on luokkien ja/tai eri kulttuuristen ihmisten kamppailu toisiaan vastaan.

Juuri tuollainen jako, ja kansanyhteisöllisyyden hajottaminen oli ja on marxilaisten kommunistien päämäärä, vaikka ylevänä tarkoituksena onkin luoda yksiluokkainen yhteiskunta. Kansanyhteisöllisyyden hajoaminen on myös taloudelliselle liberalismille nojaavan talouspolitiikan seuraus. Samoin se on myös laajamittaisen ja vääränlaista monikulttuurisuutta ylläpitävän, integraation ja assimilaation estävän, maahanmuuttopolitiikan seuraus.

Sen takia väitän, että aito, nationalisti ja isänmaanystävä, joka rakastaa maatansa ja kansaansa, sekä kannattaa oikeasti tervettä kansanyhteisöllisyyttä, on välttämättä ainakin jossain määrin vasemmistolainen, tai hän ei ole oikeasti ihan aito nationalisti. Mikäli hän ei kannata laajapohjaista hyvinvointivaltiota, hän ei ehkä tajua että hänen talouspoliittisesti kovat arvonsa juuri hajottavat ja tuhoavat sen yhtenäisen kansakunnan ja kansanyhteisöllisyyden, mitä hän teoriassa kannattaa.

Samoin perinteisesti vasemmistoa äänestävän duunarin, joka kannattaa laajoja ja kattavia, verovaroin rahoitettuja sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja, on välttämättä kannatettava kulttuurisesti yhtenäistä kansallisvaltiota, ja oltava maltillinen nationalisti, tai hän ei ole aito vasemmistolainen. Tai vaihtoehtoisesti hän ei tajua, että vastustamalla tervettä nationalismia tai kannattamalla vääränlaista monikulttuurisuutta hän on hajottamassa juuri yhteiskuntamoraalista kivijalkaa, kansanyhteisöllisyyttä, jonka muodostama legitimiteetti ylläpitää hänelle niin tärkeitä julkisia palveluja ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä on tervettä nationalismia.

Se, että olen sosiaalisissa, ja jossain määrin myös taloudellisissa, kysymyksissä vahvasti vasemmalle kallellaan, ei kuitenkaan sisällä nykyiseen uusvasemmistolaisuuteen liitettyjä ylisuvaitsevaisuutta, perhearvojen vastaisuutta tai yksityisomaisuuden sosialisoimista. En myöskään kovin avoimesti syleile työväenliikkeen perintöön kuuluvaa internationalismia, sillä se on nykymaailmassa johtanut siihen, että kansainvälisyydestä itsessään on tullut lähes itseisarvo ja ideologisen palvonnan kohde. Tämän seurauksena on nimittäin noussut terveen kansallisen identiteetin ja kansanyhteisöllisyyden kiivas vastustaminen, mikä uhkaa johtaa hyvinvointiyhteiskunnan tuhoon.

Tällaista yhteiskunnallista mallia, jossa vasemmistolainen sosiaalipolitiikka yhdistyy arvokonservatiivisuuteen ja yksityisomistukselle perustuvaan mutta kansallisissa rajoissa toimivaan ja yhteiskunnan säätelemään markkinatalouteen, kutsutaan nimellä Kolmas tie. Siinä yksityisomistus tunnustetaan talouspolitiikan perustaksi ja markkinatalouden perusmekanismeja ei tapeta, kuten sosialismissa. Tällaisessa mallissa pääomalle on asetettu rajat ja se on valjastettu palvelemaan ihmistä ja kansakuntaa, eikä päinvastoin. Pääoma on hyvä renki mutta huono isäntä.

Siksi minun edustamaani nationalismiin kuuluu olennaisena hyvinvointiyhteiskunnan kannattaminen ja sosiaalipoliittisesti pehmeät arvot, ja minun kannattamaani vasemmistolaiseen sosiaalipolitiikkaan taas olennaisena maltillinen nationalismi.

Terve nationalisti, joka arvostaa omaa kansaansa, maataan, yhteiskuntaansa ja kulttuuriaan, haluten rakentaa ja ylläpitää niitä, ei todellakaan ole hyökkäyshaluinen tai sotahullu militaristi, joka haluaisi sotia muita kansoja vastaan ryöstäen niiltä tai tuhoten niitä. Koska hänellä on tukevasti juuret oman maan mullassa, näin vertauskuvallisesti sanoen, ja tuntee oman kulttuurinsa arvostaen ja suojellen sitä omassa maassaan, niin hän osaa myös antaa paikan ja arvon muille kansoille ja heidän kulttuureilleen heidän omissa maissaan. Kun oma kansallinen ja kulttuurinen identiteetti on vahvalla pohjalla, ihminen ei pelkää muita kansoja ja heidän kulttuureitaan, vaan osaa arvostaa niitä. Tämä muodostaa terveen ja pelosta vapaan pohjan kansainväliselle kanssakäymiselle sekä talous- ja kulttuurisuhteille.

Näin ollen väitänkin, että toisin kuin yleisesti käsitetään niin aito, terve nationalismi, eli rakkaus omaa maata, kansaa ja kulttuuria kohtaan, ei tuo sotaa, sillä yhdistyneenä hyvinvointiyhteiskunnan muodossa toteutuvaan sosiaaliseen tasa-arvoon, se luo ympärilleen rauhaa ja hyvinvointia. Siksi minä olen nationalisti.

Rauhaa ja nationalismia!