Koventunut valtataistelu vallan kulisseissa – Onko Putin enää suvereeni presidentti?

Venäjän vallan kulisseista kantautuu mielenkiintoisia viestejä. Oppositiolähteiden mukaan näyttäisi siltä, että siellä on käynnissä valtataistelu. Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kirjoitin, on jo pitempään ollut käynnissä kehitys, jossa länsimieliset ja liberaaleina pidetyt tahot on savustettu paitsioon vallan keskiöstä.

Aluksi lienee syytä valottaa vähän taustoja. Venäjä – kuten pohjimmiltaan länsimaatkin – on maa, jossa yhteiskunta on vain pelikenttä, jolla eri intressiryhmät pelaavat ja kamppailevat vallasta ja asemista toistensa kanssa. Viime kädessä valta on keskittynyt erilaisille eliiteille ja piireille, jotka muodostavat verkostoja ja eräänlaisia joukkueita tai klaaneja. Viime kädessä näiden verkostojen vaikuttavimmissa asemissa ovat kulissien taustalta toimivat ns. Isot pojat. Kaikki yhteiskunnan instituutiot, poliittiset puolueet ja voimaryhmät ovat viime kädessä pelikenttiä tai sektoreita, joilla nämä ns. Isot pojat joukkueineen kilpailevat vallasta, liittoutuen toisinaan joukkueiksi ja toisinaan haastaen toisiaan tilanteen mukaan. Tällainen on yhteiskunnallisen vallan syvärakenne kaikkialla. Venäjällä on epävirallisten tietojen mukaan 17 merkittävää  ryhmää, jotka viime kädessä muodostavat vallan syvärakenteen.

Venäjällä on historiallisesti viisi keskeistä yhteiskunnallista vallan instituutiota, jotka ovat pääosin pysyneet samoina jo tsaarien ajoilta asti: Kreml (Tsaari), valtiokoneisto, armeija, turvallisuuspalvelu ja kirkko. Modernina aikana tähän on tullut vielä mukaan kuudes, suuryhtiöt. Nämä muodostavat ikäänkuin kuusi pylvästä tai sektoria, joilla edellämainitut ryhmittymät  kamppailevat asemista. Poliittiset instituutiot ovat vain kulissia, pintaa.

2000-luvun alusta saakka Venäjän yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan keskisyvä pinnanalainen rakenne on ollut ryhmittyneenä pääasiassa neljän klaanin tai klikin tasapainottelua:

- Ensimmäinen näistä on Putin ja hänen lähipiirinsä, johon kuuluvat häntä tukevat oligarkit kuten Rotenbergit ja Timchenko. Putin on hallinnut Venäjää kuin toimitusjohtaja ja hänellä on ollut talouselämän tuki.

- Toinen klikki on turvallisuuspalveluiden (FSB ja SVR) piiri, jota johtaa Igor Sechin. Putin itse vanhana-KGB-miehenä ja entisenä FSB:n johtajana on omannut hyvät suhteet, auktoriteetin ja arvostuksen, tämän piiriin keskuudessa.

- Kolmas klikki on armeija, jota johtaa ministeri Sergei Shoigu. Armeija on perinteisesti aina ollut lojaali maan johdolle.

- Neljäntenä on länsimielisten ja liberaalihkojen klikki, joka on ryhmittynyt energiajätti Gazpromin ympärille, eli toimitusjohtaja Aleksei Millerin ja Dimitri Medvedevin piirit.  Putinilla ja hänen piirillään on ollut aiemmin hyvät välit tähän ryhmään, mutta 2011 ja sen jälkeiset tapahtumat ovat ajaneet länsimieliset paitsioon Kremlissä, ja talouspakotteiden myötä osa oligarkeista lienee ajautunut tyytymättömyyden vuoksi samaan joukkoon. Millerin-Medvedevin  klikillä ei ole merkittäviä asemia voimaministeriöissä, eikä Medvedevillä ole kovin suurta luottoa eikä arvovaltaa hallinnossa, vaan hänen asemansa riippuu täysin presidentistä.

Tällä hetkellä tilanne on se, että viimeksi mainittu klikki näyttää olevan pelattu ulos pelistä, ja oppositiolähteiden mukaan nyt myös Putinin oma lähipiiri ja tukijaryhmä on joutunut myös tulilinjalle. Yksi merkki tästä on se, että Rotenbergien rakennusfirma on menettänyt asemansa Gazpromin pääurakoijana kaasuputkien rakentamisessa. Asialla tässä järjestelyssä oli kuulemma Sechinin turvallisuuspiirit. Myös aiemmin Putinin lähitukijoihin kuuluneen Vladimir Yevtushenkon pidätys selittyy oppositiolähteen mukaan valtataistelulla.

Slavofiili-nationalistit ja muut kovan linjan voimat ovat vahvistamassa otettaan, mikä osaltaan selittäneet tietynlaisen hapuilun Itä-Ukrainan tilanteen hoidossa. Tällainen kehitys sopisi muutenkin pinnalla näkyviin kehityskulkuihin ja toisaalta tietty hapuilu Ukrainan suunnalla olisi selitettävissä sisäisellä riitelyllä. Näyttää siltä, että kovan linjan miehet ovat pistämässä painetta Putinin piiriä vastaan. Vaikka Putinin ja hänen tukijansa liittoutuisivat uudestaan Millerin-Medvedevin porukan zapadnikkien kanssa, voimaministeriöt on jo kovan kansallisen linjan miehillä.

Strelkov eli Girkin on Sechinin (turvallisuuspalvelut) miehiä, ja hänet pistettiin syrjään Itä-Ukrainan johdosta loppukesällä (muistanette uutiset hänen haavoittumisestaan ja vetäytymisestään tehtävistään?). Nyt Itä-Ukrainan operaatio on armeijan eli Shoigun porukan komennossa. Tuolloin edellisessä blogikirjoituksessani mainitsemani puhdistus armeijan ja viranomaiskomentoportaassa osui saatujen tietojen valossa upseeristossa nimenomaan maltillisiin erityisesti sekä ei-slavofiili-nationalisteihin yleisesti.

Tuohon aikaan Venäjän nationalisti-opposition piirissä liikkui huhu, että Itä-Ukrainasta olisi yritetty tehdä ansaa Putinille siten, että jos hän lähettäisi armeijan kapinallisten avuksi, pakotteet kovenisivat ja oligarkit savustaisivat Putinin pois. Jos taas Venäjä ei puuttuisi peliin, tulisi tappio ja kaikki kovan linjan nationalistit hylkäisivät tukemasta Putinia, jolloin Venäjälle syntyisi voimakas Putinin vastainen nationalisti-oppositio. Kremlhän on joutunut nojautumaan nationalistien tukeen yhä enemmän, kun liberaalien ja länsimielisten tuki on rapissut. Yllättävästi edellämainittu puhdistus koneistossa tehtiin muutama viikko sen jälkeen kun huhut tällaisesta poliittisesta ansasta levisivät julki. Toisaalta syy voi olla myös ilmiselvästi se, että erotetuissa upseereissa oli joukossa myös Itä-Ukrainan kapinallisten tukemisesta vastanneet henkilöt. Tukihan oli Venäjän kannalta riittämätöntä, sillä Ukrainan armeija onnistui melkein heittämään kapinalliset ulos Donetskista.

Joka tapauksessa kauppapakotteet ovat vähentäneet oligarkkien halua tukea Putinia, mutta ne eivät ole kuitenkaan luoneet varsinaisesti painetta Putinia vastaan. Sen sijaan länsimieliset ovat ajautuneet sitä enemmän paitsioon kuta enemmän kauppasota ja politiikka on koventunut. Kova linja ja nationalismi ovat vahvistuneet.  Putinin jälkeen kaksi Venäjän vahvinta ykköslinjan voimamiestä, Sechin ja Shoigu, ovat paljon Putinia kovemman ja nationalistisemman linjan miehiä.

Kun oligarkkien tuki Putinille on vähentynyt, paitsi pakotteiden myös Venäjän joukkojen varsin läpinäkyvän ja aktiivisen Ukrainan tilanteeseen puuttumisen myötä, ja vastaavasti kovan linjan edustajat ovat siivonneet voimaministeriöt puhtaaksi länsimielisistä (ellei FSB:n johtajaa Bortnikovia pidetä Medvedevin piiriin kuuluvana, mitä käsitystä epäilen), niin vaikuttaisi siltä, että yleiskuva on mennyt laitaoikeiston toivomaan suuntaan. Jos oppositiolähteet ovat oikeassa, Kreml ja Putin olisi nyt joutunut nyt tilanteeseen, jossa tuki vänenee vasemmalta ja paine kasvaa oikealta.

Mutta miksi valtataistelu on käynnissä? Miksi Putinin piirin asema Venäjän johdossa näyttää heikkenevän? Entä jos taannoin liikkuneet huhut Putinin mahdollisesta haimasyövästä pitävät paikkansa, ja koventunut valtataistelu kulisseissa selittyisi klikkien valmistautumisena tulevaan vallanperimyskamppailuun? Kremlin puhemieshän ”kiisti” huhut taannoin käskemällä toimittajia ”puremaan kielensä” eli ei kommentoinut varsinaisesti itse huhujen sisältöä, vaan käski olla hiljaa. Ja muistammehan miten jokin aika sitten Medvedevin kerrottiin sanoneen Putinista, että ”hän ei ole ihan terve”. Niin, mitä jos Venäjän hallinnon kulisseissa valmistaudutaan siihen, että Putin ei välttämättä tulevaisuudessa ole enää presidenttinä?

Tällä hetkellä Putinilla on kuitenkin suojanaan hänen suuri kansansuosionsa ja karismansa. Johtohahmona hän on korvaamaton, eikä vaihtoehtoja Venäjällä ole. Kellään ei ainakaan vielä ole poliittista legitimiteettiä eikä tarvittavaa laajan rintaman luottamusta alkaa toimimaan hänen saappaissaan.

(Disclaimer: Yllä oleva on subjektiivista, epätarkkoihin ja välillisiin tietoihin pohjautuvaa pohdintaa).

Halla-aho -kohulla peitellään valtapuolueiden maanpetoshanketta

Työni takia en ole kirjoitellut mitään tänne blogiini sitten kevään jälkeen, mutta nyt on pakkorako. Mediassa on noussut kova kohu Jussi Halla-ahon sanomisista samaan aikaan kun pitäisi olla huolissaan Suomen itsenäisyyden ja suvereniteetin kumoavasta muutoksesta, jota Eduskunta on tekemässä Suomen perustuslakiin.

Sen sijaan on Halla-aho -kohu. Ei sanaakaan maanpetoksesta.

Mutta katsotaanpa ensin tätä kohua. On mielenkiintoista, että media ei kohtele asiassa Halla-ahoa tasapuolisesti, puhumattakaan tahallisesta väärinymmärtämisestä. Olisi syytä tarkastella ihmisten sanomisia vähän laajemmassa viitekehyksessä.

"Kreikalla on edessään niin raju vyönkiristys, että voidaan jopa kysyä, kestääkö Kreikan demokratia, vai palaako maa sotilashallitukseen. Yhteiskunnallisen luottamuksen taso on maassa kovin matala." Näin sanoi Osmo Soininvaara blogissaan elokuussa. Viesti sama kuin Halla-aholla, vähemmän kärjistettynä ilman raadollista brittiläistä kuivan huumorin otetta. Eipä revitelty mediassa ei. Ode maalailla sotilasjunttaa Kreikkaan , Jussi Halla-aho ei edes sarkastisesti. 

"Jos emme saa rahoja, edessämme on kauheat näkymät. Saatamme nähdä armeijan tankit suojamassa pankkeja, koska meillä ei ole riittävästi poliiseja". Tämän sanoja on Kreikan varapääministeri Theodoros Pangalos The Financial Times -lehdessä. Siis Kreikan oma vara-pm uhkailee omaa kansaansa; ei mediakohua. 

‎"Germany’s EU commissioner Günther Oettinger said Europe should send blue helmets to take control of Greek tax collection and liquidate state assets. They had better be well armed."

Saksalainen EU-komissaari laukoi kovia. Vouhkasiko media? Eipä vouhkannut. Ollaanko punavihreän median keskuudessa sitten sitä mieltä, että uhkailu joukkojen lähettämisestä toiseen Euroopan maahan on historiallisessa valossa saksalaisille ehkä jopa geneettistä toimintaa, joka tulee sallia lajityypillisenä käytöksenä? 

Pahin on kuitenkin tässä: Marraskuussa 2010 EU:n Presidentti Herman van Rompuy uhkasi rivien välistä euroskeptikoita ja EU:sta eroon pyrkiviä sodalla: "Van Rompuy linked hostility to the EU, and the idea that countries could leave the Union, to a revival of aggressive nationalism. […] 'We have together to fight the danger of a new Euroscepticism.' Mr Van Rompuy, stressed that he was […] talking about […] those people who want to leave the EU. […] "The biggest enemy of Europe today is fear. Fear leads to egoism, egoism leads to nationalism, and nationalism leads to war". 

Euromieliset ovat toki varautuneetkin järeän kaliiberin metodeilla suunnitelmiaan vastustavien varalle. Tarpeen vaatiessa otetaan käyttöön Lissabonin sopimuksen eli EU-perustuslain alaviitteen taakse piilotetut keinot: kuolemantuomiot, teloitukset ja kansalaisia kohti ampuminen. 

Niin, ja tämä kohuhan peittää sopivasti alleen sen, että eduskunta ja valtapuolueet ovat tekemässä valtiopetosta kirjaamalla EU-jäsenyyden maamme perustuslakiin, jotta Lissabonin sopimus ei enää olisi ristiriidassa omamme kanssa ja Suomen suvereniteetti voidaan luovuttaa EU-liittovaltiolle. Media vaikenee niin että ininä vaan kuuluu, vaikka uuden perustuslain myötä EU voi Klonkku-presidenttimme van Rompuyn johdolla ottaa järeät keinot käyttöön. 

Vasemmiston alamäen syy on globalisaatio ja ideologinen sokeus

Yleisesti niin Suomessa kuin Euroopassa olisi sekä työväenliikkeen että yleisesti vasemmiston syytä tunnustaa, mistä todellisuudessa johtuu vasemmiston yleinen alamäki.

Kansallisvaltioiden heikkeneminen, kansallisten rajojen merkityksen väheneminen, kansantalouksien keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen ja kansallisen päätäntävallan kaventuminen - eli suomeksi globalisaatiolle antautuminen - on se syy, jonka takia teollisuusmaiden työtätekevät joutuvat tinkimään työpaikoistaan ja kaikista saavutetuista eduistaan kehitysmaiden köyhien hyväksi, ta itseasiassa eliitin hyväksi, sillä ei kiinalaisten palkat koskaan nouse samalle tasolle kuin mitä ne lännessä nyt ovat.

Syy vasemmiston alamäkeen ei siis ole oikeistopopulismi tai "fasismin nousu", vaan osaltaan juuri sen kehityksen toteutuminen, josta Marx unelmoi: Kansainvälisyys - Interantionalismi - Ihmiskunnan veljeys!

Hyvinvointivaltio ja vahva työväenliike ovat viimeisten sadan vuoden ajan tarvinneet turvakseen juuri kansallisvaltion, keskitetyn vahvan valtiovallan sekä kansalliset tulli- ja talousrajat. Näiden suojissa on voitu rakentaa teollisia yhteiskuntia, joiden sisällä työväki on voinut saavuttaa itselleen ns. luokkaetuja.

Globalisaation myötä nämä edellytykset katoavat, ja työväenliike, ammattiliitot, sekä poliitisesti vasemmalla olevat puolueet menettävät valtaansa. Suurpääomien jylläämässä globaalissa taloudessa ei ole ylikansallista työväen internationaalia, eikä sellaiselle ole pääomaa tai voimaa toimiakaan. Globaalin talouden pelikenttää pyörittää pääoman valta, ja sitä ei duunareilla ole.

Sen sijaan että vasemmisto olisi alkanut puolustamaan omien etujensa turvaajia ja edellytyksiä - kansallisvaltiota ja kansallisia rajoja - ollaan yleisesti hurahdettu ns. punavihreyteen, johon kansainvälisyys, kansallisvaltiovastaisuus ja antikansallisuus kuuluvat vahvana elementtinä.

Sen sijaan että oltaisiin mietitty, miten rajoittaa tai ainakin hidastaa globalisaatiota - maailman yhdentymistä ja sitä seuraavaa suurpääoman ylivaltaa - ollaankin kamppailtu sen eteen, että miten tehokkaimmin kustaisiin omaan nilkkaan. Vasemmistossa on pikemminkin pyritty heikentämään kansallisvaltioiden valtaa ja kansallisia kultturieroja, joiden varaan kuitenkin eri maissa on voitu rakentaa sen ryhmähenki ja kollektiivinen me-tietoisuus, ja koko sen kansanyhteisöllisyys eli kansansolidaarisuus, jonka muodostamassa suojakuplassa viime kädessä koko hyvinvointivaltio sekä työväenliikkeen poliittinen valta on pyörinyt.

Olen jo pidempään miettinyt sitä, kuinka kauan kestää, ennenkuin poliittinen vasemmisto, joksi määrittelen perinteisen työväenliikkeen ja sitä lähellä olevat tahot, suostuvat niin sanotusti ottamaan pään tarvittavassa määrin pois ideologisesta pensaasta ja myöntämään, että marxilaisuuteen kuuluva internationalismi ja kansallisvaltiovastaisuus - unelma rajattomasta maailmasta - vain vauhdittaa globalisaatiota ja pääomien vallan kasvua, ja on siten yksi perussyy kehitykselle, jossa työväenliikke sekä vasemmiston poliittinen vaikutusvalta hiljalleen rapautuu.

Jos halutaan pelastaa edes osa työväenliikkeen saavutetuista eduista ja hyvinvointivaltiosta, olisi työväenliikkeen sekä poliittisen vasemmiston yleisesti aika hylätä globalisaation ja kansainvälisen suurpääoman etujen ajaminen eli internationalismi sekä kansallisten, taloudellisten ja kulttuuristensuojarajojen hajottaminen. Sen sijaan olisi aika alkaa paikkailemaan oman talon seiniä eli puolustamaan kansallisvaltioiden ja kansallisten työväestöjen etua.

Myös EU nykyisellään liittovaltiona - eli Lissabonin sopimuksen hyväksyminen ja siihen liittyvät asiat - olisi syytä varsinkin demarileirissä tunnustaa isoksi virheeksi, oikein kardinaalimunaukseksi, sillä EU on direktiiveillään tuonut laillisen alipalkkauksen ja markkinamekanismien ylivallan kaikkialle; myös hyvinvointi- ja kuntasektoreille, ja vienyt valtiolta sekä kansalliselta tasolta pois vallan, jolla epäkohtiin voitaisiin puuttua.

Siirtämällä valtaa Suomen eduskunnalta EU:lle on siirretty myös valta Suomen kansalta ja osaltaan myös suomalaiselta duunarilta ylikansallisille pättäjille ja globaalille suurpääomalle. Samalla työpaikat ovat karanneet vierastyövoimalle, ja harmaa talous on tulossa talouden valtavirraksi.

Niin kauan kuin nykyinen meno jatkuu, on esim. demarien ja vasemmiston yleisesti turha itkeä ja ihmetellä kannattajien pakoa Euroopassa oikeistopopulistien tai Suomessa Perussuomalaisten leiriin. Suomessa PS Suomalaisena työväenpuolueena kun ajaa juuri työväestön hyvinvointijärjestelmän perustan - suomalaisen työn, suomalaisen perusteollisuuden, kansallisvaltion, kansallisten rajojen ja kansallisen yhtenäiskulttuurin - etujen turvaamista.


Ja toisin kuin vasemmistossa kuvitellaan, käsillä oleva finanssikriisi ei ole kansainvälisen kapitalismin tien pää, vaan ainoastaan taitekohta, jolla kansainvälinen suurpääoma saa vieläkin suuremman vallan maailmasta. Ratkaisuksi kriisiin nimittäin tarjotaan yhä suurempaa pääomaa palvelevan ylikansallista päätöksenteon ja vallan keskittämistä eli suomeksi globalisaation kiihdyttämistä. Edessä on uusia EU:n kaltaisia talous- ja valuuttaunioneja, joiden myötä rahavalta on saamassa totaalisen yliotteen. Tämä on eliitin päämäärä.

PS - Työväenpuolue ilman sosialismia

P.S. Eliitin vallan tuntien on mielenkiintoista, että aina kun joku puhuu työväen etujen ja kansallisvaltion etujen yhteydestä, jostain lehahtaa esiin se kuuluisa fasismi-kortti...

60% suomalaisnuorista haluaa rajoittaa maahanmuuttoa

Keväällä julkaistun Taloudellisen Tiedotustoimiston tekemän "Nuorten arvot ja elämä 2009" tutkimuksen mukaan jopa 60% maamme nuorista haluaa rajoittaa maahanmuuttoa. (Linkki tutkimukseen)

Tutkimuksessa (sivu 17.) jopa 60% nuorista oli sitä mieltä, että vierasmaalaisten muuttoa maahamme tulisi rajoittaa:

""Vierasmaalaisten muuttoa Suomeen tulisi rajoittaa."

Täysin samaa mieltä: 26%
Osittain samaa mieltä 34%
Osittain eri mieltä 19%
Täysin eri mieltä 21%"

Ilahduttavaa on myös se, että jopa 90% nuorista ilmaisi tutkimuksen mukaan olevansa ylpeitä suomalaisuudestaan.

Olisikohan syynä nuorten asenteeseen se, että ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka kun käytännössä painottuu ns. humanitaariseen maahanmuuttoon? Humanitaarinen maahanmuuttohan tuo maahamme elätettäväksi enimmäkseen kouluttamatonta väkeä, joka tuo yhteiskunnalle lisäkustannuksia. Työperäistä, yhteiskuntaa hyödyttävää maahanmuuttoahan ei juuri kukaan järkevä ihminen vastusta.

Vanhastaan on tiedetty galluppien ja tutkimusten valossa, että kansan enemmistö haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa. Nyt on lisäksi selvää, että myöskään nuorten enemmistö ei tue nykyistä monikulturistista ja liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.

Yleinen stereotyyppinen olettama, jota media ja nuorisokulttuurimme ns. "tiedostavat" edustajat propagoivat on, että suuri enemmistö nuorista olisi "fiksuja ja suvaitsevaisia ihmisiä", jotka kannattavat rajatonta maailmaa.

Tutkimustulos osoittaa juitenkin, että enemmistö nuorista onkin fiksuja ja reaalisuvaitsevaisia ihmisiä, jotka eivät kannata rajatonta maailmaa. Nuoriso kokonaisuutena siis ei niele ns. "suvaitsevaiston" ruusunpunaista mokuidealismia,

Siinäpä hapan uutinen nieltäväksi maatamme johtavalle punaviherliberaalille eliitille. Oma ilmeeni sen sijaan on jotakuinkin tällainen:

Perussuomalainen aate ja maahanmuuttopolitiikka

Viime aikoina Perussuomalaiset ovat olleet paljon esillä mediassa vaalivoiton takia. Pääosin näkyvyys on ollut positiivista, mutta paljon on ollut myös esillä syytöksiä rasismista ja muukalaisvihasta. Siksi lienee paikallaan hieman valaista puolueen aateperustaa, ja varsinkin sitä suuntaa, mihin puolue on kehittymässä. Olen itse mukana nuorisojärjestömme periaatetyöryhmässä, ja sorvaamassa niitä linjoja, jotka osaltaan viitoittavat puolueemme tietä ensi vuosikymmenellä ja siitä eteenpäin, joten katson voivani puhua asiasta. Koska näkemyksemme maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kohtaan ovat nousseet huomion keskelle, on myös syytä perustella suhtautumistamme asioihin (Olennaiset, ja mielestäni tärkeä aatemaailmaamme ja poliittisia linjauksia valaisevat käsitteet ja kohdat on kursivoitu).

Perussuomalaiset on kristillis-sosiaalisille arvoille rakentava kansallismielinen puolue, joka puolustaa demokratiaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sosiaalista hyvinvointia. Kristillis-sosiaalisilla arvoilla tarkoitamme kristinuskon vaikutuksesta länsimaisessa kulttuurissamme kehittynyttä etiikkaa, lähimmäisenrakkautta, heikompien etujen ajamista, ihmisarvon puolustamista, ja pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon [Linkki]. Toisin kuin KD, emme kuitenkaan pidä kristillistä etiikkaa etualalla, vaan politiikan taustalla. Kristinuskon perintö kulttuurissamme on meille puolueena enemmän kulttuurinen kuin uskonnollinen kysymys, ja meillä on huomattavan paljon uskonnottomia ja ateisteja jäsenistössämme.

Kansallismielisyys ilmenee siten, että pyrimme puolustamaan suomalaista kulttuuria, yhteiskuntaa ja taloutta globalisaation ja monikulttuurisuuden paineessa. Rakastamme isänmaatamme, sen kieltä ja kulttuuria, mutta se ei tarkoita, että ajattelisimme Suomen ja suomalaisten olevan muiden maiden ja kansojen yläpuolella, vaan rinnalla. Tähän liittyy "Maassa maan tavalla"-periaate, josta syystä vastustamme etnisesti ja kulttuurisesti erilaisten ihmisryhmien asettamista eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden positiivisen diskriminoinnin nimissä. Kaikille pitää olla samat säännöt ja yhdenvertaisuus sekä lain että viranomaisten edessä. Valitettavasti monikulturismin nimeen vannovassa yhteiskunnassa ei näin aina enää ole. Emme suvaitse etnisten enemmistöjen asettamista huonompaan asemaan etnisiin vähemmistöihin nähden, sillä se on mielestämme apartheid-rasismia.

Emme vastusta maahanmuuttajia, vaan maahanmuuttopolitiikan nykyistä hoitoa. Tämän takia olemme profiloituneet maahanmuuttokriittisenä puolueena. Maahanmuuttajat eivät ole syyllisiä nykyisiin maahanmuuttopolitiikasta aiheutuviin ongelmiin, vaan monikulturismin ruusunpunaisten silmälasien läpi maahanmuuttopolitiikkaa hoitava hallituksemme, sekä osa poliitikoistamme ja virkamiehistöstämme. Maahanmuuttajat ovat samanarvoisia ihmisiä kuin mekin. He ovat tervetulleita Suomeen asumaan, kunhan noudattavat Suomen lakia, tekevät työtä ja maksavat veronsa kuten me muutkin. Samojen sääntöjen pitää päteä kaikille. Pakolaiset on myös autettava turvaan sodan jaloista, ja tavoitteena pitää olla heidän auttamisensa jo heidän kotimaassaan, tai kulttuurisesti mahdollisimman lähellä heidän kotimaataan olevassa maassa, jotta heidän sopeutumisensa olisi mahdollisimman helppoa. Pääasia kuitenkin on, että he ovat turvassa. Sen sijaan sosiaalituristeja vieroksumme, samoin kuin kerjäämistä, sekä demokratian, sanavapauden ja pohjoismaisen tasa-arvokulttuurin vastaisia tapoja ja käytöstä, jotka johtuvat erilaisesta kulttuuritaustasta ja maailmankuvasta. Näistä johtuu iso osa maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista.

Maahanmuutto- ja kulttuuripoliittinen päämäärä pitää olla, maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin, että heidän jälkeläisistään kasvaa kieleltään ja sydämeltään suomalaisia. Kannatamme siis yhtenäiskulttuuria ja sen vaalimista. Suomalaisuus on kielessä, mielessä, sydämessä ja kulttuurissa, eikä ihonvärissä. Koska Suomi on pieni kansa, emme voi vastaanottaa kerralla massiivisia määriä maahanmuuttajia. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että maahanmuutosta aiheutuvat sosiaaliset ongelmat alkavat nousta pintaan siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajia on yli 4% väestöstä, ja kärjistyä voimakkaasti siinä vaiheessa kun heitä on yli 8% väestöstä, kuten on käynyt Länsi-Euroopassa; Ranskassa, Saksassa, Hollanissa, Britanniassa ja Ruotsissa. Liiallisen maahanmuuton seurauksena yhteiskunnan resurssit eivät enää riitä ihmisten, niin valtaväestön kuin maahanmuuttajienkin, oikeudenmukaisesta kohtelusta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen, mikä johtaa syrjäytymiseen, vastakkainasetteluun ja etnisiin konflikteihin, mitkä rampauttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja tekee selvää yhteiskuntarauhasta.

Tästä syystä maahanmuuttopolitiikkaa olisi muutettava siihen suuntaan, että maahanmuuton määrää ja laatua voidaan kontrolloida. Tämä on sekä maahanmuuttajien että suomalaisten yhteinen etu.

Skandinaavinen hyvinvointiyhteiskuntamme edellyttää korkeaa verotusta. Sen taas edellyttää kansanyhteisöllisyyttä, eli sitä "me-henkeä", luontaisen solidaarisuuden tunnetta kansan keskuudessa, että ollaan valmiita työskentelemään ja maksamaan veroja "kaikkien meidän" yhteiseksi hyväksi. Kansanyhteisöllisyys eli kansansolidaarisuus on ilmiö, jossa on kyse ihmisen yhteisöllisestä vaistosta, joka nouse ihmisen selkärangasta. Ihminen luokittelee luonnostaan ihmisiä "meihin ja muihin". Kaikkia niitä kohtaan, jotka ihminen kokee osaksi samaa laumaa kuin hän itse on, hän on solidaarinen, ja ulkopuolisiksi kokemiaan kohtaan varautunut. Olennaisia tekijöitä yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisessä ovat kieli, perusarvot ja kulttuuri, eikä ihonväri tai perimä. Ihmisen yhteisöllisyys, ja viime kädessä myös kansallisvaltioaate eli nationalismi, ovat tämän ihmisen luontaisen vaistokäyttäytymisen sosiaalisia ja poliittisia ulottuvuuksia.

Kansanyhteisöllisyyden muretessa, johtui se sitten tuloerojen liiallisesta kasvusta joka johtaa yhteiskuntaluokkien asettumiseen toisiaan vastaan, tai eri etnisten kansanryhmien vastakkainasettelusta, murenee myös hyvinvointijärjestelmää ylläpitävä yhteiskuntamoraali; Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja köyhien palveluihin, ja köyhät eivät enää halua kannattaa universaaleja palveluja, joista myös rikkaat hyötyisivät. Vastaavasti etnisen enemmistön halu kustantaa veroillaan etnisten vähemmistöjen palveluja vähenee. Nykyinen monikulturistinen politiikka siis kiihdyttää nykyistä hyvinvointijärjestelmän alasajoa ja vie kohti monietnistä luokkayhteiskuntaa, jolloin voimme hyvinvoinnin ohella sanoa hyvästit myös toimivalle demokratialle ja tasa-arvolle [Linkki].

Yleisesti II Maailmansodan jälkeen nationalismi on ollut huonossa huudossa, koska natsien toimet löivät sen henkiseksi painolastiksi raskaan sodan, kansanmurhien ja hirvittävän kärsimyksen leiman, mikä on tarjonnut liberaalille vasemmistolle hyvän lyömäaseen kaikkea kansallismielisyyttä vastaan. Tällöin on tietoisestikin haluttu unohtaa, että saksalainen etnorasistinen nationalismi oli ja on kuitenkin vain nationalismin synkkä sivujuonne. Kansallismielisyyden ja nationalismin päävirtaan kuuluu olennaisena osana demokratia ja Ranskan vallankumouksen ydinarvot; vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Suurin osan Euroopan valtioista on edelleen kansallisvaltioita, joissa nationalismi on edelleen terveellä pohjalla. Näin on myös Suomessa, ja Perussuomalaisessa puolueessa.




P.S. Asiaan liittyen kannattaa lukea myös aikaisempi kirjoitukseni otsikolla, "Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi".

Hyvinvointikansallisvaltioaate

Otsikon sanahirvio kuvastaa omalla tavallaan kannattamaani yhteiskunnallis-valtiollista ajattelua. Kuten olen kirjoituksessani "Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi" hahmotellut, edellyttävät mielestäni yhteiskunnallinen hyvinvointi ja tasa-arvo sekä kansallisaate toisiaan.

Ajatuksen pohjalla on ihanteeni kulttuurisesti ja sosiaalisesti yhtenäisestä kansallisvaltiosta, jossa ihmisillä on hyvä ja turvallista asua ja elää, ja jossa vallitsee tasapaino yksilön vapauden ja yhteiskunnan edun välillä.

Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää suhteellisen kovaa verotusta, jotta voidaan rahoittaa kaikille julkinen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Korkea verotus taas edellyttää kansanyhteisöllisyytta eli kansansolidaarisuutta, eli tuota kollektiivista "me-henkeä". Se taas perustuu peruspsykologiaan, että ihmisest kokevat olevansa samaa kansaa/yhteisöä, jolloin he suostuvat korkeaan verotukseen yhteiseksi hyväksi. Nationalismi merkityksessä kansallisvaltioaate on tällaisen kansanyhteisöllisyyden poliittinen ulottuvuus. Vaikka hyvinvointikansallisvaltio perustuukin tällaiseen käsitetutkimuksen valossa objektiivisesti katsottuna kuvitteelliseen virtuaaliyhteisöön, nojaa sen olemassololle kuitenkin koko se yhteiskuntasopimus ja yhteiskuntamoraali, jonka varassa myös suomalainen hyvinvointi on voitu rakentaa.

Eli minulla ei ole mitään "rodullisia" eli rasistisia kriteerejä taustalla vieroksuessani monikulttuurisuutta tai suomalaiselle ja länsimaiselle kulttuurille vihamielisiä kulttuurivaikutteita ja arvoja, vaan vieroksun ja vastustan nykyisin vallitsevaa monikulttuuri-ideaa ja sen varassa harjoitettua politiikkaa siksi, että se hajottaa kansanyhteisöllisyyttä ja pirstoo kansalaisyhteiskunnan ja sitä kautta jakaa ihmisiä etnisiin luokkiin. Vastustan liian suuria luokkaeroja, olivat ne sitten taloudellisia tai kulttuuris-etnisiä, sillä ne johtavan mielestäni pitemmän päälle tasa-arvon, demokratian ja hyvinvoinnin tuhoutumiseen.

Voisi sanoa, että ajatteluni on kansallisvaltioaatteen (nationalismi) ja sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltio-idean yhdistelmää, jossa on mahdollisimman suuri keskiluokka, ja mahdollisimman pienet ala- ja yläluokat. Siinä missä feodalismi edusti yläluokan diktatuuria, liberaalikapitalismi ylemmän keskiluokan diktatuuria, ja kommunismi taas ajatusta proletariaatin (eli alaluokan tai työväen) diktatuurista, niin oma ajatteluni edustaa, ei diktatuuria, vaan alemman keskiluokan ja keskisen keskiluokan yhteiskunnallista dominanssia, jossa suuri keskiluokka on yhteikunnan selkäranka ja tasavaltaisen demokratian kantava voima. Historia tukee mielenkiintoisella tavalla tällaista mallia, sillä lähes aina ne yhteiskunnat, joissa on ollut vahva keskiluokka ovat olleet vapaampia ja "demokraattisempia", kuin pienen yläluokan tai suuren alaluokan dominoimat yhteiskunnat.

Tuloeroihin ja sosiaaliseen asemaan perustuvia luokkaeroja ei voida, eikä pidäkään, täysin häivyttää, mutta niitä voidaan järjestelmän avulla tasata. Yksi tällainen tapa on omistuksen hajauttaminen mahdollisimman monelle ihmiselle, sen sijaan että omistus ja valta kasaantuisivat joko kapitalismin tavoin rikkaalle eliitille tai kommunismin tavoin valtiolle. Tämä ajatusmallia kutsutaan distributismiksi, ja se sisältyy ns. Kolmannen Tien ideologisiin suuntauksiin.

Etnisiä eroja taas voidaan häivyttää yhtenäisellä opetus- ja kulttuuripolitiikalla, ja pitämällä huoli, että maahanmuuttajia ei tule kerralla liikaa, ja että maahanmuuttajat sopeutuvat niin, että heidän jälkikasvunsa kasvaa suomalaisessa kulttuurissa perusarvoiltaan "suomalaisiksi" (Suomen tapauksessa). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi maahanmuuttajia ei saa syrjiä esim. työhönotossa, eikä muutenkaan, mutta heitä on omalta osaltaan velvoitettava sopetumaan noudattamaan lakeja ja elämään suomalaisen kulttuurin elämänmenon kanssa sopusoinnussa, eikä sitä vastaan. Yhtenäiskulttuurin edistäminen ja sen suojeleminen on siis erittäin tärkeää demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta. Siksi "maassa maan tavalla" on hyvä periaate.

Perussuomalaiset – Tulevaisuuden puolue!

Perussuomalaiset puolueena on uusi ja eri puolue, joka ei linjauksiltaan ole yksi yhteen vanhan SMP:n kansa, vaikka sen perillinen onkin.

Yksi ero on se, että PS ei ole vain pienviljelijöiden puolue, vaan on koko maan puolue. Sen äänestäjistä yhä useammat asuvat kaupungeissa, eivät maaseudulla. Huomattava osa PS:n äänestäjistä on nuoria, kaupunkilaisia miehiä.

PS on maltillisen kansallismielinen puolue. Tony Halme oli enemmänkin kuin maltillinen, mutta hänen vanavedessään puolueeseen on tullut laumoittain nuoria, kansallisesti orientoituneita ja isänmaallisia ihmisiä, jotka kyseenalaistavat mm. monikulttuurisuuden ja rajattoman maahanmuuton siunauksellisuuden itsestäänselvyyden.

Kaikki eivät ole kokonaan torppaamassa maahanmuuttoa, mutta noiden aatteiden lähes ideologisen dogmin kaltaisen itsestäänselvän hyvyyden, kyseenalaistaa melkoinen osa Perussuomalaisista. Tämä ei tarkoita, että PS puolueena olisi ulkomaalaisvastainen, vaan se on maahanmuuttokriittinen. Maahanmuuttokriittinen on eri asia kuin maahanmuuttajavastainen. On eri asia kritisoida ilmiötä, siihen suhtautumista ja siihen liittyvää politiikkaa, ja puhua varoittavaan sävyyn sen seurauksista kuin vastustaa ulkomaalaisia ihmisinä.

Tutkimukset vahvistavat osaltaan tätä monikulttuurisuudesta tarpeeksensa saaneiden kaupunkilaisnuorten tuloa Perussuomalaisiin.
11,6% 15-30 vuotiaista olisi valmis äänestämään Persuja (Lähde: Nuorten osallistuminen ja vaikutusmahdollisuudet paikallistasolla 2004. Tampereen yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto 2005). 23% 18-29 -vuotiaista, jotka eivät äänestäneet viime eduskuntavaaleissa, voisi äänestää Perussuomalaisia (Helsingin Sanomat 28.1.2004)

Viime keväänä julkistetun nuorisobarometrin mukaan viidennes 15-18 -vuotiaista pojista (ja noin 11% kaikista tytöt mukaan lukien) suhtautuu negatiivisesti monikulttuurisuuteen ja rajoittamattomaan maahanmuuttoon.

Vastattain julkaistun nuorten poliittisia mielipiteitä ja äänestyskäyttäytymistä kartoittavan tutkimuksen mukaan nuorten äänet menevät kolmelle taholle: Talousliberaaliselle uusoikeistolle (Kokoomus), Vihreälle uusvasemmistolle (De Gröna) ja "kovien arvojen" oikeistopopulisteille (PS). Kun nykyiset 15-30 vuotiaat ovat keski-ikäisiä ja sukupolvena vallan kahvassa, nämä kolme ryhmää tulevat olemaan "Kolme Suurta". Tämä tarkoittaa että nykyisistä suurista puolueista vain Kokoomus olisi olemassa nykyisenkaltaisena.

Vihreät vetää uusvasemmistoalaisen liberalisminsa ja pehmeän imagonsa takia puoleensa nuoria, koulutettuja kaupunkilaisnaisia. PS taas vetää puoleensa konservatiivisiin arvoihin uskovia ja kansallisen identiteettinsä arvon havainneita nuoria miehiä niin maalta kuin kaupungeista. Kokoomus houkuttelee puolestaan markkinaliberalismiin ja yksilönvapauteen uskovia talous-orientoituneita kaupunkilaisnuoria.

Tämä on selvästi nähtävissä myös puolueiden jäsenmäärissä. Toissa vuonna ainoat puolueet, jotka kasvattivat absoluuttista jäsenmääräänsä, olivat Vihreät ja Perussuomalaiset. Viime vuonna myös Kokoomus nousi kasvavien listalle. Muiden puolueiden jäsenmäärä laskee jatkuvasti.

Pelkästään viime presidentinvaalien jälkeisen vajaan vuoden aikana Perussuomalaisten jäsenmäärä on kasvanut yli 30%. Edellisenä vuotena kasvu oli samansuuruista.

Meissä nuorissa on tulevaisuus, varautukaa siihen.

Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi

Aito kansanyhteisöllisyys ja terve, luonnollinen kansallistunne, se "me” -henki, jonka voimalla tähänkin maahan on rakennettu kattava hyvinvointi ja vauraus, edellyttää sitä että kansa on sosiaalisesti yhtenäinen. Aito nationalismi edellyttää siis sosiaalista tasa-arvoa, ja ainakin tuloerojen suurimmat huiput ja syvimmät kuopat tasoittavaa taloudellista uudelleenjakoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun väestön selvä enemmistö kokee olevansa samaa sosiaaliluokkaa , keskiluokkaa, ja samassa veneessä taloudellisesti. Kun liian suuria tuloeroja ei laajemmin esiinny, ihmiset eivät ala jaotella oman kansan jäseniä eri luokkiin, "meihin" ja "noihin". Tämä muodostaa koko hyvinvointivaltion edellyttämän yhteiskuntamoraalin pohjan.

Tähän liittyy myös kulttuuri- ja arvoyhtenäisyys. Kun kaikilla samaan kansaan kuuluvilla on, ainakin suurin piirtein, sama kulttuuri ja maailmankuva, kaikki kokevat olevansa samaa laumaa "meitä". Kun kaikki kokevat yhteenkuuluvuudentunnetta, olevansa samaa kansaa, ja että heidän maksamansa verot menevät kaikkien "meidän" hyväksi, he hyväksyvät korkean verotuksen. Jokainenhan auttaa omiaan.

Kun tuloerot kasvavat liian suuriksi, rikkaat eivät enää halua kustantaa verorahoillaan "noiden" köyhien terveys- ja koulutuspalveluja, vaan vaativat veronalennuksia. Kun veronalennukset alkavat, köyhät eivät enää koe olevansa rikkaiden kanssa samassa veneessä, ja alkavat vaatia, ettei "noille" rikkaille saa antaa "meille" proletaareille kuuluvia etuuksia, kuten lapsilisiä, yms.

Samalla tavoin, jos kansallinen yhtenäiskulttuuri hajoaa ja pirstaloituu, alkavat ihmiset jakaa toisiaan "meihin" ja "noihin". Tämä tarkoittaa merkittäviä, arjessa selvästi esiin tulevia ja näkyviä eroja tavoissa, arvoissa, uskomuksissa ja maailmankuvissa. Tällöin ihmiset alkavat vastustaa, että heidän veroillaan kustannetaan ja ylläpidetään "noiden", siis arvoiltaan, uskomuksiltaan ja maailmankuvaltaan erilaista kulttuuria edustavien, koulutus- ja kulttuuri- ja sosiaalipalveluja. Tämäkin hajottaa kansanyhteisöllisyyden ja syö pohjan hyvinvointiyhteiskunnalta.

Näillä tavoilla, sekä taloudellisesti että kulttuurisesti, sekä kansanyhteisöllisyys, joka on terveen nationalismin (ei siis sairaan, militaristisen ja vääristyneen) että hyvinvointivaltion moraalinen pohja joko pysyy tai hajoaa. Sen hajoamisen seurauksena on luokkien ja/tai eri kulttuuristen ihmisten kamppailu toisiaan vastaan.

Juuri tuollainen jako, ja kansanyhteisöllisyyden hajottaminen oli ja on marxilaisten kommunistien päämäärä, vaikka ylevänä tarkoituksena onkin luoda yksiluokkainen yhteiskunta. Kansanyhteisöllisyyden hajoaminen on myös taloudelliselle liberalismille nojaavan talouspolitiikan seuraus. Samoin se on myös laajamittaisen ja vääränlaista monikulttuurisuutta ylläpitävän, integraation ja assimilaation estävän, maahanmuuttopolitiikan seuraus.

Sen takia väitän, että aito, nationalisti ja isänmaanystävä, joka rakastaa maatansa ja kansaansa, sekä kannattaa oikeasti tervettä kansanyhteisöllisyyttä, on välttämättä ainakin jossain määrin vasemmistolainen, tai hän ei ole oikeasti ihan aito nationalisti. Mikäli hän ei kannata laajapohjaista hyvinvointivaltiota, hän ei ehkä tajua että hänen talouspoliittisesti kovat arvonsa juuri hajottavat ja tuhoavat sen yhtenäisen kansakunnan ja kansanyhteisöllisyyden, mitä hän teoriassa kannattaa.

Samoin perinteisesti vasemmistoa äänestävän duunarin, joka kannattaa laajoja ja kattavia, verovaroin rahoitettuja sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja, on välttämättä kannatettava kulttuurisesti yhtenäistä kansallisvaltiota, ja oltava maltillinen nationalisti, tai hän ei ole aito vasemmistolainen. Tai vaihtoehtoisesti hän ei tajua, että vastustamalla tervettä nationalismia tai kannattamalla vääränlaista monikulttuurisuutta hän on hajottamassa juuri yhteiskuntamoraalista kivijalkaa, kansanyhteisöllisyyttä, jonka muodostama legitimiteetti ylläpitää hänelle niin tärkeitä julkisia palveluja ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä on tervettä nationalismia.

Se, että olen sosiaalisissa, ja jossain määrin myös taloudellisissa, kysymyksissä vahvasti vasemmalle kallellaan, ei kuitenkaan sisällä nykyiseen uusvasemmistolaisuuteen liitettyjä ylisuvaitsevaisuutta, perhearvojen vastaisuutta tai yksityisomaisuuden sosialisoimista. En myöskään kovin avoimesti syleile työväenliikkeen perintöön kuuluvaa internationalismia, sillä se on nykymaailmassa johtanut siihen, että kansainvälisyydestä itsessään on tullut lähes itseisarvo ja ideologisen palvonnan kohde. Tämän seurauksena on nimittäin noussut terveen kansallisen identiteetin ja kansanyhteisöllisyyden kiivas vastustaminen, mikä uhkaa johtaa hyvinvointiyhteiskunnan tuhoon.

Tällaista yhteiskunnallista mallia, jossa vasemmistolainen sosiaalipolitiikka yhdistyy arvokonservatiivisuuteen ja yksityisomistukselle perustuvaan mutta kansallisissa rajoissa toimivaan ja yhteiskunnan säätelemään markkinatalouteen, kutsutaan nimellä Kolmas tie. Siinä yksityisomistus tunnustetaan talouspolitiikan perustaksi ja markkinatalouden perusmekanismeja ei tapeta, kuten sosialismissa. Tällaisessa mallissa pääomalle on asetettu rajat ja se on valjastettu palvelemaan ihmistä ja kansakuntaa, eikä päinvastoin. Pääoma on hyvä renki mutta huono isäntä.

Siksi minun edustamaani nationalismiin kuuluu olennaisena hyvinvointiyhteiskunnan kannattaminen ja sosiaalipoliittisesti pehmeät arvot, ja minun kannattamaani vasemmistolaiseen sosiaalipolitiikkaan taas olennaisena maltillinen nationalismi.

Terve nationalisti, joka arvostaa omaa kansaansa, maataan, yhteiskuntaansa ja kulttuuriaan, haluten rakentaa ja ylläpitää niitä, ei todellakaan ole hyökkäyshaluinen tai sotahullu militaristi, joka haluaisi sotia muita kansoja vastaan ryöstäen niiltä tai tuhoten niitä. Koska hänellä on tukevasti juuret oman maan mullassa, näin vertauskuvallisesti sanoen, ja tuntee oman kulttuurinsa arvostaen ja suojellen sitä omassa maassaan, niin hän osaa myös antaa paikan ja arvon muille kansoille ja heidän kulttuureilleen heidän omissa maissaan. Kun oma kansallinen ja kulttuurinen identiteetti on vahvalla pohjalla, ihminen ei pelkää muita kansoja ja heidän kulttuureitaan, vaan osaa arvostaa niitä. Tämä muodostaa terveen ja pelosta vapaan pohjan kansainväliselle kanssakäymiselle sekä talous- ja kulttuurisuhteille.

Näin ollen väitänkin, että toisin kuin yleisesti käsitetään niin aito, terve nationalismi, eli rakkaus omaa maata, kansaa ja kulttuuria kohtaan, ei tuo sotaa, sillä yhdistyneenä hyvinvointiyhteiskunnan muodossa toteutuvaan sosiaaliseen tasa-arvoon, se luo ympärilleen rauhaa ja hyvinvointia. Siksi minä olen nationalisti.

Rauhaa ja nationalismia!