Näytetään tekstit, joissa on tunniste valehtelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valehtelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. lokakuuta 2013

Heidi Hautalan kootut valheet - Vihreät, Greenpeace ja kansainvälinen terrorismi?

On ollut toisaalta hilpeää, toisaalta myötähäpeän sekaista seurata Vihreiden pian ex-ministeri Heidi Hautalan ja hänen kaartinsa sekoilua viimeisen viikon ajan velloneessa kohussa.

Se, mikä on kaikkein eniten myötähäpeää herättävää ja ns. naamapalmuja teettävää on kuitenkin se suunnaton epäusko ja järkytys, joka asian johdosta on noussut medioissa ja netin palstoilla. Monen vihreän näytti vielä viime perjantainakin olevan liki mahdoton uskoa, että Hautalan toiminnassa voisi olla mitään väärää, siis millään tavalla. 

Hautala ei ole kuitenkaan vain ”mokannut tiedottamisessa”, ja ”unohdellut”, vaan hän on valehdellut ja väärinkäyttänyt asemaansa oman asiansa, lähipiirinsä ja sidosryhmänsä eduksi.

Tätä edellä mainittua suomalainen media, tai ainakin merkittävä osa siitä, ei jostain syystä tunnu haluavan hyväksyä. Jo viikonloppuna alkoi kova Hautalan maineen valkopesu ja marttyyrinviitan sovittelu lehdistössä.

On kovasti todisteltu, ettei Hautala olisi rikkonut lakia painostaessaan Arctia Shippingia jopa johdon erottamisen uhalla, koska Hautala vain harjoitti omistajaohjausta. Teknisesti näin on, riippuen k.o. lain tulkinnasta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Pahin miina Vihreille ja Hautalalle on nimittäin se, että Hautala yritti todellisuudessa suojella rikosilmoituksen estämällä omaa sidosryhmäänsä ja lähipiiriään, sekä viime kädessä myös omaa ministerintakamustaan - mutta juuri se epäonnistui pahasti.

Hautalan avustajana toimii Milma Kettunen. Hautala-kohun yhteydessä on paljastunut, että Kettusen mies on ollut töissä Greenpeacessa. Mies vaikuttaa Greenpeace Nordicissa. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat:

-----------------------------------
"Hautalan avustajana toimii Milma Kettunen. Hautala-kohun yhteydessä on paljastunut, että Kettusen mies on ollut töissä Greenpeacessa. Mies vaikuttaa Greenpeace Nordicissa.

- Tästä yhteydestä kuulin vasta tällä viikolla, Hautala kertoo."
-----------------------------------

Ei. Hautala ei kertonut vaan valehteli, koska hän tietää asiasta vanhastaan varsin hyvin. Milma Kettusen puoliso Simo Kyllönen on pyörinyt Kettusen ja Hautalan kanssa samoissa pienissä piireissä jo vuodesta 2000. Syksyllä 2008 Hautala ja Kyllönen myös kirjoittivat ja promosivat yhdessä samaa kirjaa.

Kyllönen oli Greenpeacen ilmastovastaava huhtikuusta joulukuuhun 2009. Hautala nousi omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi vasta kesäkuussa 2011, ja Kettunen nousi Hautalan lehdistösihteeriksi viimeistään lokakuussa 2011.

Simo Kyllönen taas on edustanut Suomea syys-lokakuusta 2013 lähtien Förening Greenpeace Nordenin hallituksessa.

Kettusen Greenpeace-kytkökset ovat yleistietoa jo vuosien takaa mm. Helsingin Vihreiden piireissä, sekä vähän laajemmaltikin, joten tietämättömyyteen vetoaminen on varsin säälittävä hätävale Hautalalta. Tällaisessa tapauksessa ”muistamattomuus” á la Vanhanen olisi ollut paljon vähemmän säälittävää valheissa räpeltämistä.

Hautala siis tiesi, piste. Hautala valehteli myös tässä, piste. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut "unohtelusta" tai "viestintämokasta".

Sen sijaan oleellinen kysymys kuuluu: Oliko Kettusen aviomies Kyllönen mukana Greepeacen tunkeutuessa Fennicalle maaliskuussa 2012?


[Edit: Tästä poistettu kuva, ja videolinkki, Greenpeacen videoon iskusta m/s Arctialle, mutta koska henkilötunnistus oli epävarma/väärä, poistin kuvan ja linkin]

Lisäksi voisi selvitellä, että tiesikö Hautala tai ainakin avustajansa etukäteen näistä iskuista? Tai oliko Greenpeacella etukäteinen tieto tai luottamus siitä, että Hautala ja hänen avustajansa kyllä sitten toimivat, jos johto yrittää tehdä rikosilmoituksia?

Greenpeace ehti kiivaasti edustajansa Tapio Laakson (ks. alempaa) suulla kiistää, että se olisi pyytänyt Hautalaa estämään rikosilmoituksen, mutta epäilys tästäkin vaihtoehdosta jää kuvion paljastuttua vahvana roikkumaan ilmaan.

Katsotaanpa mitä sanoo laki: 
-------------------------------
”14 §
Esteellisyys

Osakkeenomistaja[=valtio] tai hänen asiamiehensä[Hautala/virkamies] ei saa äänestää asiassa, joka koskee kannetta osakkeenomistajaa itseään vastaan taikka tämän vapauttamista vahingonkorvausvelvollisuudesta tai muusta velvoitteesta yhtiötä kohtaan. Osakkeenomistaja tai hänen asiamiehensä ei myöskään saa äänestää asiassa, joka koskee kannetta muuta henkilöä vastaan tai tämän vapauttamista velvoitteesta, jos osakkeenomistajalla on asiassa odotettavana olennaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa yhtiön edun kanssa.”
------------------------------

Hautala siis uhkasi Arctian johtoa erottamisella uuden yhtiökokouksen kautta, koska edellä kuvatun pykälän nojalla hän ei olisi voinut käyttää yhtiön hallituksen koollekutsumista painostuskeinona. Koska Kanteen kohdetta ei ole tässä rajattu, olisi silloin yhtiön hallituksen päätös Greenpeacen vapauttamiseksi ollut laiton.

Tämänkin takia Hautala varmasti valehteli tietävänsä mitään avustajansa Greenpeace-yhteyksistä. Ja tämän takia Hautala eteni suoraan ylimääräisellä yhtiökokouksella-uhkailulinjalle. 

Vihreää terrorismia?

Mediassahan ehdittiin jo Vihreiden ja heidän tukijoidensa puolelta närkästyä rinnastuksesta, jossa Greenpeace rinnastettiin terroristijärjestöihin mm. rahoitus- ja johtorakenteensa puolesta. Itse olen sitä mieltä, että rinnastus ei ole välttämättä todellakaan kaukaa haettu, joskin vain hieman napakympin ohi ammuttu.

Haluan nimittäin kysyä: milloin media nostaa pöydälle Hautalan, Vihreiden, Sinnemäen ja Greenpeacen edustajan Tapio Laakson todelliset yhteydet terrorijärjestöihin?

Aikanaan kirjoitin mm.  Vihreiden entisen puheenjohtaja Anni Sinnemäen puolison kytköksistä italialaisiin terroristeihin, tarkemmin sanottuna järjestöön nimeltä Punaiset Prikaatit.

Sinnemäen puoliso Anton Monti on mies, joka toi 90-luvulla Suomeen autonomisen marxismin aatteen ja No Borders-liikkeen. Seurauksena anarkisti-hihhulontia, vandalismia, talojenvaltauksia, yms. niin kutsutun Prekariaatti-liikkeen muodossa. Skenellä hillui tulloin mukana myös nykyinen ministeri Paavo Arhinmäki (joka myöhemmin sanoutui irti touhusta, mikä olikin järkevä teko muutenkin kuin vain ministeri-Audin nahkapenkkiä tavoitellessa).

Liikehdintää organisoimassa oli silloin Montin opetuslapsi nimeltä Tapio Laakso, Sinnemäen ex-avustaja ja nykyinen Suomen Greenpeacen edustaja, siis sama mies joka tämän kohun myötä on ollut vaivautuneen oloisena julkisuudessa kiistämässä Greenpeacella ollen mitään roolia Hautalan painostuksessa.

Monti kehuskeli aikanaan tuntevansa italialaisen prof. Antonio Negrin, joka sai 70-luvulla vankeustuomion kytköksistään Punaiset Prikaatit-terroristijärjestöön. Sittemmin mies ollut varsin hiljaa asiasta, johtuen siitä, että piilotteli kotonaan murhista etsintäkuulutettua terroristi-pariskuntaa ,kuten Ilta-Sanomat aikanaan uutisoi:

--------------------------------------- 
”Pahamaineisen Punaiset prikaatit -terroristijärjestön toteuttamasta murhasta etsintäkuulutettu italialaispariskunta onnistui pakoilemaan poliisia vuosia.

Yksi heidän piilottelukaupungeistaan oli Helsinki. Italialainen Corriere della Sera -lehti ja Suomen ulkoministeriön lehdistökatsaus väittivät poliisilähteisiin nojaten, että murhista epäillyt Mario Galesi, 37, ja Nadia Lioce olisivat oleskelleet Helsingin keskustassa asuvan suomalaisen Anton Montin, 38, luona.

Italialaisparia epäillään mm. työministeriön konsulttina toimineen Massimo D'Antonan murhasta 1999.

Italian poliisi yritti pidättää pariskunnan viime lauantaina ja seuranneessa tulitaistelu Galesi sai surmansa. Lioce pidätettiin. Lisäksi yksi poliisi kuoli”
---------------------------------------
Aikanaan SUPO teki kuitenkin jostain syystä silti arvion, ettei Monti kytköksineen olisi uhkatekijä.

Mutta on myös toinen mielenkiintoinen kytkös terrorismiin, joka menee Hautalan kannalta kiusallisesti paljon lähempää kuin Laakson tai Sinnemäen kautta, nimittäin vähälle huomiolle jäänyt linkki Mikael Storsjön kautta tsetseeniterroristi Doku Umaroviin ja Bostonin terrori-iskuihin.

Asia liittyy Hautalan ja hänen elokuvaohjaaja-puolisonsa Anrdei Nekrasovin ns. remonttikohuun. Tuolloin julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan he käyttivät taloremppa-konsulttina ystäväänsä Mikael Storsjötä, joka neuvoi, miten käyttää ulkomaista työvoimaa ettei veroja tarvitsisi maksella.

Tuolloinkin Hautala jäi kiinni valehtelusta yleensä sekä sen jälkeen vielä remontin hinnan suhteen erikseen. Lisäksi Hautala oli teetänyt Storsjön suosittelemana verovapaasti siivoustöitä tsetsenilaispakolaisella.

Mikael Storsjö on mies, jota Venäjä on vaatinut luovutettavaksi oikeudenkäyntiin kytköksistään tsetseeniterroristeihin. Hänhän pitää palvelinhotellia, jolla myös Kavkaz.center pitää sivujaan. Tämä Hautalan kytkös Storsjöhön antoi Venäjän viranomaisille Venäjän lain mukaisen syyn antaa Heidi Hautalalle siviilinä porttikielto Venäjälle. 

Ja vaikka Hautallalla henkilönä ei itse ole suoraa yhteyttä tsetseeniterrorismiin, niin Mikael Storsjö on aktiivi vihreä ja Vihreiden jäsen, ollut ehdolla, jne. joten kytkös Vihreiden ja tsetseeniterrorismin välillä on olemassa ilman Hautalaakin, mutta Hautalan mukanaolo taustalla alleviivaa sitä.

Eipä ole näistä noussut julkisuudessa paljon kohuja, toisin kuin esimerkiksi jonkun persun tai hänen tuttunsa vierailusta jonkun moottoripyöräkerhon tiloissa.

Olisikin syytä toimittajien kaivella välillä myös Vihreiden (sekä vasemmistoanarkistien) likapyykkikoreja.

---------------------------
[Edit. lisäys]: Hautalaan ja hänen puolisoonsa ohjaaja Andrei Nekrasoviin liittyen laitan tähän vielä mielenkiintoisen linkin, jonka sisältämän tiedon luotettavuuden ja painoarvon jokainen saakoon itse punnita. Allekirjoittanut blogisti "Turjalainen" sanoutuu kuitenkin irti syytöksistä itse ohjaaja Nekrasovia kohtaan.

Sehän tosin on ns. piireissä tiedetty kauan, että Greenpeace toimii ajoittain - kunhan rahasta sovitaan - eri maiden tiedustelupalveluiden "häirikkö-osastona", enkä yllättyisi, jos tällä kertaa koko hässäkän motiivi olisi niinkin raadollinen kuin yritys estää Suomea auttamasta Venäjän energiaintressejä arktisella alueella. Jos tämä pitää paikkansa, niin vuoroin vieraissa - näemmä. 70- ja 80-luvuillahan Vihreät eri maissa ja Greenpeace saivat kulissien takana vankkaa supporttia itäblokista.

----------------------------
[Edit 17.10. lisäys]:  Tässä vielä toinen linkki samasta lähteestä kuin edellinen lisäys, tämäkin viime maaliskuulta. Samoilla "preferensseillä ja varaumilla" kuin edellinen.

---------------------------
[Edit 18.10. lisäys]: Tässä vielä linkki prof. Esko Valtaojan asialliseen kritiikkiin koskien Greenpeacen hallintoa:

"Olipa Greenpeacesta mitä mieltä tahansa, avoimuudesta järjestöä tuskin voi syyttää. Toiminta valmistellaan salassa, eikä järjestön aatteista ja menettelytavoista käydä julkista keskustelua edes omien kannattajien parissa. Tarjolla on lähinnä iskulauseita ja ideologisia pamfletteja.

Kukaan ei voi vaikuttaa Greenpeacen toimintaan, koska asioista esimerkiksi Suomen tasolla päättää ”Föreningen Greenpeace Norden”, jonka ”hallinnossa ylintä valtaa käyttävät äänestävät jäsenet. Äänestäviä jäseniä on 20, ja he valitsevat uudet äänestävät jäsenet poistuvien tilalle".

Kansalaisaktivismi on kaukana; Talibankin on avoimempi omille kannattajilleen."


Harva Greenpeacen toiminnassa mukana oleva haluaa lähteä kaivelemaan rahanpesun ja sisäpiirikähminnän tai jopa valtiorahoitteisten geopolittisten intressien ohjaamaa toimintaa.

-----------------------------
[Edit 26.10. lisäys] Ohessa mielenkiintoinen juttu, jossa selkeä mutta varsin vajaa (paljon puuttuu) kuvakaavio osasta Vihreiden ja Greenpeacen välisistä yhteyksistä.


Edelleenkään ei puhuta tietenkään mitään Sinnemäen tai Hautalan (ja hänen miesystävänsä) kytköksistä.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Äärivasemmisto: Terroristi isku kirkkoon Espanjassa

Espanjan äärivasemmisto on tehnyt pommi-iskun kirkkoon.

Itseään Mateo Morralin vallankumoukselliseksi iskujoukoksi (El Comando Insurreccional Mateo Morral) nimittävän vasemmistoanarkisti-ryhmän pommi räjähti Zaragozalaisessa El Pilar-kirkossa aiheuttaen merkittävää tuhoa.

Ryhmä kertoo, että pommi oli tehty ”mustalla ruudilla täytetystä butaanikaasusäiliöstä, jossa oli kello aikasytyttimenä”. Tiedonannossaan hyökkäyksen tekijät kertovat, että ”El Pilar -kirkko on yksi tärkeimmistä valtaapitävien temppeleistä” ja he muistuttavat samalla Francon ja paavi Johannes Paavali II vierailuista. Lisäksi ryhmä antaa uhkauksen: ”Tällaiset fasismin symbolit eivät ole, eivätkä koskaan tule olemaan turvallisia paikkoja”.

Lisäksi terroristiryhmä väitti, että heidän aikomuksenaan ei olisi ollut ”vahingoittaa uskovaisia tai turisteja” ja he sanoivat antaneensa etukäteen varoituksen soittamalla paikalliseen lehteen, jotta poliisi olisi voinut tyhjentää kirkon ja sen lähiympäristön.

Poliisi ei kuitenkaan koskaan saanut varoitusta, eikä paikallinen lehti. El Paísin jutussa (linkki ylempänä) viitatun El Periódico de Aragón -lehden artikkelissa kerrotaan, että tieto äärivasemmiston varoitussoitosta on täysin väärä. Lehden mukaan anarkistien väite, että lehti olisi saanut varoitussoiton voidakseen varoittaa viranomaisia, on täysin väärä. Koko keskiviikona aikana kukaan lehden edustaja ei ollut saanut minkäänlaista tiedonantoa pommista.

Äärivammaisto olikin siis ollut valmis räjäyttämään kirkkossakävijät ja turistit. Kaikeksi onneksi vain yksi henkilö loukkaantui lievästi.

Kyseessä oli vasemmistolta jo toinen terrori-isku tai sen yritys kirkkoa vastaan. Sama anarkistiryhmä otti vastuun myös aiemmin helmikuussa Madridin La Almudenan katedraaliin asetetusta pommista. Tuolloin pommi purettiin ennen sen räjähdystä.

Näköjään äärivasemmisto ei ole sittenkään paljon muuttunut menneiltä vuosikymmeniltä. Uutiset siitä, miten kirkot räjähtelevät ja palavat ovat tuttuja sellaisista maista kuin Egyptistä tai Pakistanista. Näköjään äärivasemmisto on omaksumassa samat menetelmät kuin ääri-islamisteillakin.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Sananen Haavistosta sekä rehellisyydestä ja sen puutteesta

Haluaisin sanoa muutaman sanasen presidenttiehdokas Pekka Haavistosta.

Ensinnäkin hän on mielestäni taitava neuvottelija, diplomaattinen ja sovitteleva henkilö, juuri sellainen, jollainen presidentin pitäisi ollakin. Lisäksi hän osaa ottaa itsensä ja edustamiensa kantojen kanssa eri mieltä olevat henkilöt ja näkökannat huomioon.

Tämä liittyy myös Soinin eilisessä vaalitentissä viittaamaan tapaukseen Haaviston vierailusta Teuvo Hakkaraisen sahalla. Se oli taitava veto ja osoitti hyvää tilanteen tajua sekä diplomatian taitoja. Haavisto ja Hakkarainen tulivat hyvin toimeen, ja kohtaaminen oli aseistariisuva.

Se oli myös aseistariisuva vaalien suhteen. Haavisto antoi itsestään hyvän kuvan; reilu tyyppi, sovitteleva, ottaa ihmiset huomioon, osaa tehdä rakentavaa politiikkaa. Tämä vei hänen vastustajiltaan, jotka näkivät hänet poliittisten lasien läpi "tyypillisenä vihreänä", aseita pois. "Herranen aika, mieshän on fiksu ja asiallinen".

Jos toiselle kierrokselle päätyvät Niinistö ja Haavisto, niin tilanne on nyt se, että tämän perusteella häntä vastustavilla tahoilla ei vei olisi enää muita näkökohtia Haavistoa vastaan kuin arvonäkökohdat. Suomeksi sanottuna vain "En äänestä, koska on liberaali ja homo"-kannan edustajat ovat vastaan. Jos arvonäkökohtia ei oteta huomioon, olisi Haavisto mielestäni luonteensa, asiallisuutensa ja asenteensa puolesta parempi vaihtoehto presidentiksi kuin mahdollisesti 2. kierroksella häntä vastassa oleva Niinistö(!).

Mutta juuri arvonäkökohdat ovatkin niitä, jotka ratkaisevat. Presidentti on arvojohtaja. Arvojohtajalta edellytetään tiettyjä arvoja. yksi niistä on rehellisyys.

En väitä, että Niinistö olisi mikään puhdas pulmunen, kun oikein kaivellaan, mutta on syytä olettaa, että Haavisto on ollut eräässä asiassa selvästi epärehellinen. Hän on antanut julkisuuteen, todennäköisesti tahallaan, väärän kuvan koulutuksestaan ja mahdollisesti myös työkokemuksestaan. Virheitä voi toki tehdä, mutta tahallinen harhaanjohtaminen vie uskottavuuden. Viittaan ns. professori-kohuun.

Haavisto nimittäin esitteli vielä jokin aika sitten itseään "professorina" ehdokassivuillaan olevassa CV:ssä, ja nimitys on ollut esillä hänen nimensä perässä monissa yhteyksissä mm. EU:ssa. Tämän taustalla on se, että hän piti aikanaan yhden esitelmän viran puolesta Bristolin yliopistossa nimikkeellä Benjamin Meaker visiting professor 2002. Hän sai siitä muistoksi jonkinlaisen stipendin eli diplomin. Bristolin yliopisto on kuitenkin virallisesti ilmoittanut, että ”Herra Haavisto on pitänyt meille luentosarjan globaalista ympäristöpolitiikasta 2002. Häntä ei ollut nimitetty vierailevaksi professoriksi, vaikka hänen cv:nsä niin väittää”. Ongelma johtuu siitä, että nimitys "visiting professor" pitäisi kääntää "vieraileva luennoitsija", ei professoriksi.

Tämähän ei muuten olisi mikään iso juttu, mutta taustalla on koplaus Haaviston nimitykseen Sudan-suurlähettilääksi, epäpätevänä. Koska häneltä puuttui puuttui korkeakoulututkinto, joka virallisesti vaaditaan EUSR-Sudan -virkaan (A 16 kategoria), häntä ei periaatteessa olis pitänyt valita.

Haaviston vierailevan luennoitsijan "Benjamin Meaker-professuuri" -titteli ei itsessään siis olisi mikään kovin vakava juttu, mutta sen käyttäminen CV:ssä viranhoitomerkintänä oli väärin ja tekee siitä tahallisen petoksen. Kyseessähän stipendi (award) eli käytännössä lähinnä matka-apuraha, mutta Haavisto on kai halunnut EU:n ulkoministereiden uskovan hänellä olleen korkeakoulututkinnon.

Hän on mitä ilmeisimmini halunnut hälventää "professuurillaan" epäilyjä, että hänellä ei olisi ollut Darfur-tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Nämä epäilythän olivat syntyneet, kun hän ei ollut virallisessa EU:n Consiliumin ansioluettelossaan ilmoittanut koulutustaan. Ja siihen lieenee syynsä.

Nimittäin jos hän olisi ilmoittanut, ettei hänellä ole korkeakoulu-tutkintoa, hänen hakemuksensa Darfur-tehtäviin olisi hylätty. Samoin olisi käynyt jos hän olisi ilmoittanut virallisessa Consiliumin ansioluettelossa olevansa professori. Se olisi nimittäin virallisesti tarkistettu, ja "matka-apuraha"-professuuria ei olisi tietenkään virallisesti hyväksytty tehtävään valittavalta vaadituksi korkeakoulu-tutkinnoksi.

Kaikesta huolimatta hänet siis nimitettiin, todellisuudessa muodollisesti epäpätevänä, EU:n lähettilääksi Sudaniin. Ja tämä neuvottelijana Darfurissa pyöriminen on sitten markkinoitu Suomessa jonkinlaisena "miniahtisaarena" toimimisena. Yleisesti Haaviston työtehtäviä EU:ssa on kuvattu "avustaviksi rutiinitehtäviksi". Siis tyyliin "reipas nuori mies linjalla".

Suomen presidentin virkaan ei ole muodollisia vaatimuksia. Haaviston korkeakoulutuksen puutteella ei ole näin nykytilanteessa mitään juridista merkitystä, ja ilmoitettakoon, etten minäkään pidä sitä varsinaisena esteenä Tasavallan presidentin viran hoitamiselle.

Sen sijaan, jos Haavisto huijasi itselleen EU-viran, se on mielestäni vähintään samaa luokaa oleva petos kuin takavuosien Jari Vilénin kopiokone-gradu. Ja on vähintäänkin syytä kysyä, voidaako presidentin virkaan valittavalta hyväksyä moinen kupru?

Tahallinen harhauttaminen ei ole oikein, ja on mielestäni kuvaavaa, että Haaviston innokkaimmat tukijat eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Suora valehtelu ei ole asia, jota julkisessa virassa olevan tulisi tehdä.

---------------
---------

P.S. En myöskään aio äänestää Niinistöä. Jään kai 2. kierroksella kotiin.

torstai 19. tammikuuta 2012

Luottoluokitukset kaunistelevat ylöspäin - Suomi paras euromaa, mutta meilläkin vain AA+, Ranska kahden pykälän päässä roskalainatasosta

No, niin nyt tuli se, minkä kaikki jo tiesivät:

"Euroalueen velkakirja- ja luottoriskimarkkinoiden noteeraukset kertovat paljon ankeammasta arkitodellisuudesta kuin "viralliset" luottoluokitukset. Markkinoiden mukaan eurovaltioiden "viralliset" luottoluokitukset ovatkin järjestään liian lepsuja eivätkä suinkaan liian ankaria. [...]

Ehkä europäättäjien pitäisi seuraavaksi närkästyä CMA:lle, sillä yhtiön analyysin mukaan yksikään eurovaltio ei ole enää parhaan mahdollisen AAA-luokan luottamuksen väärti. [...]

Markkinoiden mielestä maailman kaikista valtioista enää yksi ainut ansaitsee parhaan mahdollisen AAA-arvosanan. Se ei ole Suomi eikä se ole Saksa – eikä sen puoleen mikään muukaan eurovaltio, vaikka onkin Euroopasta.

Luottoriskimarkkinoiden mukaan maailman luotettavin valtio on Norjan kuningaskunta. Vain Norjan "virallisten" luottoluokitusten kolmannelle A:lle on aihetta. [...]

Markkinoiden mukaan Suomi on vanhoista eurovaltioista luotettavin, jopa hiuksen hienosti luotettavampi kuin Saksa. Suomen riskiperustainen reittaus on CMA:n laskelmien mukaan AA+, ja Saksalle kuuluisi plussan verran heikompi AA.

Suomen valtion luottokelpoisuus on markkinahintojen perusteella vain yhtä askelmaa heikompi kuin luokitusyhtiöiden "viralliset" arvosanat esittävät.Kolmannen "virallisen" A:nsa juuri menettäneelle Ranskalle sitä vastoin kuuluisi enää BBB+."

Niin, Ranska on markkinaperustaisen analyysin mukaa todellisuudessa enää vain kahden pykälän päässä roskalainaluokituksesta. Italia, Espanja ja Belgia ovat markkinanoteerauksien perusteella jo täysin roskalainaluokassa, vaikka virallisesti niitä pidetään vielä "kohtuu luotettavina velanmaksajina".

Käytännössä Ranska on siis huonommassa jamassa kuin Italia, Espanja tai Belgia ovat virallisesti, ja nämä viimeksimainitut jo täysin roskalainaluokassa, itse asiassa Kreikan tavoin käytännössä maksykyvyttömiä.

Merkille pantavaa on, että CMA:n analyysin perusteella Irlanti tai portugali eivät eroa velkakirjojen laadun suhteen mitenkään Kreikasta. Irlanti ja Portugali ovat siis jo Kreikkoja, vaikka toisin teeskennellään.

Yksikään luokittaja ei ole vielä antanut Kreikalle heikointa luokitusta, vaikka jopa EU:n tilaama raportti totesi maan jo kesällä maksykyvyttömäksi(!). Luonnollisestikaan EU ei tätä raporttia mitenkään huomioinut päätöksenteossa kun tukipaketteja sorvailtiin, ehei..

Luottoluokittajien arvosteluun onkin, toisin kuin poliitikot sanovat, aihetta siksi, että ne kaunistelevat tilannetta, joka on käytännössä katastrofi.

Onko täällä vielä todellisuudessa ketään, joka vakavalla naamalla ja tosissaan kehtaa väittää, että edessä ei ole oikein kunnon lamaa? Kataisen ja jopa Olli Rehninkin naamasta jo nimittäin näkee, etteivät ole tosissaan.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Alastomat maanpetturit

Haluatteko nähdä Kataisen ja Urpilaisen alasti? Se on helppoa, ei tarvitse kuin katsoa. Keisareilla ei nääs ole vaatteita.

Kuten jo tyhmemmätkin tajuavat, on faktaa, että Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen ovat valehdelleet Suomen kansalle.

Eihän siitä ole kuin puolisentoista vuotta kun aikamme legenda, Siilinjärven Nero, vakuutteli, että 1,8 miljardia on "ainut luku, jonka kansan täytyy muistaa" ja että "enempää rahaa emme anna ilman täysiä takauksia". Vaan kuinkas kävikään?

Vielä kesällä Urpilainen kehui, miten hyvät "takuutukset" Suomi saikaan. Vaan mites kävikään? Summat huitelevat jo missä sattuu ja vakuuksissa on yhtä paljon tyhjää ilmaa kuin mitä Suomen takausvastuissa oli "yllättäviä" korkomenoja.

Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen ovat Nyky-Suomen Otto Wille ja Hertta Kuusinen.
Kokoomus&Demarit peesaajineen eli Suomen hallitus antaa Suomen rahoja toisille valtioille yli kymmenen kertaa enemmän kuin Suomi maksoi sotakorvauksia Neuvostoliitolle nykyrahassa mitattuna.

Mutta eipä Kimmo Sasikaan edellä mainituista paljoa jälkeen jää. Nyt kun perustuslain noudattaminen voisi pelastaa Suomen, Sasi vaatii, että Suomen pitää rikkoa perustuslakinsa ja olla mukana pysyvässä kriisirahastossa, koska muuten jäämme pois päätöksenteon ytimestä.

Suomen päätöksenteko-osuus kokonaisuudesta on alle 2%, eli käytännössä yhtä tyhjän kanssa. Ja jos Suomi rikkoo perustuslakiaan kuten Sasi vaatii, EVM:ssä siirrytään enemmistöpäätöksiin, jolloin Suomella ei käytännössä ole edes paria prosenttia valtaa mihinkään. Jos Kataisen(-Sasin)-Urpilaisen maanpetoslinja jatkuu, niin Suomi kupataan kuiviin, eikä meillä ole enää siihen mitään sanottavaa.

Mutta luultavasti päättäjiemme alastomuus vain entisestään kiihottaa euronilkkejä, jotka jo nyt virtuaalisesti tumputtavat eurokiimassaan.

Alkaa tosissaan tuntua, että hallitus joutuu kutsumaan Suomeen eurosantarmit järjestystä turvaamaan, että ensi eduskuntavaalit käytäisiin edes näennäisen rauhallisesti ja sujuvasti. Toisaalta en yllättyisi, vaikka ne peruttaisiin jonkun Brysselistä tilatun nootin voimalla.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Hallitus pelottelee ja valehtelee - Vakauspaketti ei pelasta Eurooppaa lamalta, vaan syöksee sen syvemmälle kriisiin

Suomen hallitus valehtelee pelotellessaan kansaa, että vakausrahastoon on pakko laittaa rahaa, ja että Portugalia on pakko tukea tai tulee lama. Lama on nimittäin tulossa joka tapauksessa, ja vakausrahastopolitiikka vain pahentaa ja syventää tulevaa lamaa. Vakaurahasto ei ole ratkaisu kriisiin, vaan se on pakkasella omiin ja toisten housuihin kusemista.

Vakausrahastoissa on kyse pankkituesta. Ilmiö on sama kuin 90-luvun alun Suomessa, sitä ei vain nimitetä pankkitueksi. Kriisin syylliset ovat, kriisimaiden holtittomien hallitusten ohella, Saksan ja Ranskan suurpankit. Hallitus koittaa pelotella ihmisiä pelastamaan nämä pankit, etteivät ne polttaisi näppejään, vaikka ovat sen ansainneet.

Jos hallitus ajattelisi oikeasti Suomen etua, se ei edes harkitsisi vakausrahastojen tukemista. Hallitus puhuukin suurpankkien äänellä, vaatiessaan tukea vakausrahastolle ja kriisimaille, koska kyse ei ole kriisimaiden pelastamisesta tulevalta lamalta, vaan pankkien pelastamisesta tulevalta lamalta. Kriisimaat joutuvat joka tapauksessa velkasaneeraukseen.

Isoin pommi on Italia, jossa on siivottu Kreikan tavoin tilinpäätöksiä, taseita ja tilastoja. Kaikki paska on lakaistu toistaiseksi piiloon Don Berlusconin selän taakse. Kun tämä paljastuu, joutuvat viimeistään kaikki myöntämään, että peli on menetetty. Kriisi etenee vastustamattomalla voimalla. LEAP ennustaa, että Italia ja Belgia ovat vuorossa ensi talvena, ja keväällä suossa on Britannia, jolla ei ole mitään turvaa tukipakettien ja Euron ulkopuolella, vaan joutuvat rahoittamaan yli 200 miljardin punnan vajeen setelirahoituksella. Tässä vaiheessa inflaatio luultavasti jyrää jo eurovyöhykkeelläkin.

Hallituksen kabineteissa varmasti tiedetään, että lama on joka tapauksessa tulossa, ja että vakausrahastopolitiikka vain pahentaa laman vaikutusta Suomen talouteen! Tässä on Kiviriipan-Käteisen hallituksen petoksen ja valehtelun kuva tiivistettynä.

Suomella on nyt vain kaksi vaihtoehtoa, jotka rautalangasta väännettynä ovat nämä:

A) Suomi tukee väliaikaisen vakausrahaston välityksellä pankkeja, ettei lamaa muka tulisi. W-käyräisen laman 2. syöksy kuitenkin tulee ja kriisimaat joutuvat joka tapauksessa velkasaneeraukseen. Petoksen tehneet ja kriisin myös syylliset mutta pelastetut suurpankit käärivät taskuihinsa näiden maiden koko kansallisvarallisuuden.

Suomen talous joutuu samalla kuseeen. Työttömyys räjähtää pilviin, elintaso tipahtaa rajusti. Vakausrahastoon syydetty lainaraha on kankkulan kaivossa, juuri kun sitä ja siihen tuhlattua lainanottokykyä olisi kipeimmin tarvittu kotimaassa. Suomi joutuu realisoimaan valtion omaisuuden, sekä yksityistämään terveydenhoito- ja koulutuspalvelut ja myymään ne kansainvälisille pääomasijoittajille. Hyvästi hyvinvointivaltio, ilmainen koulutus ja edes kohtuu tasoinen julkinen terveydenhoito.

TAI:

B) Suomi ei tue vakausrahaston välityksellä suurpankkeja. Lama tulee joka tapauksessa. Kriisimaat joutuvat velkasaneeraukseen, ja kriisiin syylliset pankit joutuvat kiltisti kärsimään luottotappionsa. Kriisimaat eivät menetä ihan kaikkea kansallisvarallisuudestaan pankeille.

Suomen talous joutuu samalla kuseen, työttömyys nousee rajusti ja tulee todella tiukkaa, mutta meillä on lainanottokykyä ja rahaa tehdä jotain pahimman yli pääsemiseksi kotimaassa. Suomi joutuu realisoimaan osan valtion omaisuudesta, mutta meidän ei tarvitse yksityistää ja myydä ainakaan kaikkea pilkkahinnalla kansainvälisille sijoittajille.
Tästä on kyse nykyisessä tilanteessa, ja näissä vaaleissa. Muista tämä uurnilla!

maanantai 3. toukokuuta 2010

Kreikka kaatuu varmasti ja vetää EU:n mukanaan hyperinflaatioon

EU-maat ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat hommaamassa Kreikalle kolmivuotista 120 miljardin apupakettia. Pankki ja sijoitusalan jätti Bloomberg puhuu jopa 600 miljardin apupaketin tarpeesta. Suomen tuleva osuus tästä 120 miljardista olisi 1,7 miljardia euroa, eli noin 300€ jokaiselta suomalaiselta vauvasta vaariin.

IFO-instituutin tutkijalta ja taloustietelijä Hans-Werner Sinn:iltä kysyttiin, että maksaako Kreikka lainansa pois. Hän vastasi: ”Rehellisesti sanottuna, ei. Kreikka ei pysty panemaan budjettiaan kuriin ja joutuu pyytämään Saksalta, että lainat annetaan anteeksi”. Tämä on totuus, samaan aikaan kun Pääministeri Matti Vanhanen jatkaa valehteluaan, että Kreikan lainoittaminen olisi Suomelle "hyvä bisnes".

Syynä Kreikan tuhoon ovat Euroopan unionin löperö valvonta, Kreikan tietoinen valehtelu muille EU-maille ja Kreikan oma, suorastaan typerä talouspolitiikka. Kreikka kätki kansantalouden ja julkisen velan tilastoja manipuloimalla. Se halusi Euroopan unioniin, koska uskoi voivansa jatkaa talouspolitiikkaansa muiden euromaiden tarjoaman vakauden turvin. Kreikka halusi käyttää muita maita hyväksi ja sitä se haluaa jatkaa myös nyt.

Kreikka sai jatkaa holtitonta talouttaan, vaikka tilastovalehtelu paljastui jo vuonna 2004. EMU:n valvonta on ja kriteerit ovat viimeistään nyt paljastuneet kuolleeksi kirjaimeksi ja kusetukseksi. Edessä hyperinflaatio ja suomalaisen eläkesysteemin sekä hyvinvointivaltion tuho.

Kreikan valuutan arvo tulee romahtamaan, oli se sitten euro tai joku muu. Nykypolitiikalla purjehditaan iloisesti kohti varmaa euron hyperinflaatiota. Suomalaiset pankit ja eläkeyhtiöt menettävät miljardien pääoman, kun Kreikka menee konkurssiin. Tämä tekee selvää suomalaisesta eläkejärjestelmästä, eli koko eläkejärjesetelmämme tulee romahtamaan

Kun Kreikka kaatuu

Suurin syy sille, että Vanhasen-Stubbin akseli haluaa välttämättä polttaa suomalaisten varat. Kreikan - tuon Euroopan Wincapitan - roviolla, on se valtava moraalinen ja arvovaltatappio, jonka kepu, kok ja demarit eli puolueet jotka ajoivat Suomen EU:hun ja euroon, tulevat kärsimään euron hajotessa.

Syyrin syy taas sille, että EU haluaa jatkaa Kreikan tukemista on Portugalin, Espanjan ja varsinkin Italian pelko persiissä. Jos eli kun Kreikka kaatuu - Ne ovat seuraavina! Italian julkinen velka on 1,2 kertaa niin suuri kuin maan bruttokansantuote, Espanjan velka on vain 0,8 kertaa BKT mutta maan budjettivaje on tänä vuonna 12,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kreikan budjetin vaje oli jopa 14 prosenttia bruttokansantuotteesta.


---------------------
Edit. 6.5.2010:

P.S. Mielenkiintoista on komissaari Olli Rehnin edelleen jatkuva pakkomielle saada kaksi roistovaltiota lisää eli Turkki ja Serbia mukaan unioniin. Nuo molemmat maat ovat hallinnon, politiikan ja taloudenhoidon korruption puolesta samaa tasoa kuin Kreikka eli täynnä huijareita ja lusmuja aina korkeimpaan johtoon saakka.

perjantai 12. joulukuuta 2008

PS-Nuoret vaativat ministeri Thorsin eroa

Tiedoksi Perussuomalaisten nuorten tuorein julkilausuma:


Esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi täysi susi – Ministeri Thorsin erottava

Maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Astrid Thorsin esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi on tulossa eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti jo ennen joulua. Ministeri Thors on perustellut lakiesitystä sillä, ettei työvoimapula anna mahdollisuutta ulkomaalaislain harkittuun kokonaisuudistukseen. Tämä on kummallista, sillä uusi lakimuutosesitys ei sisällä lainkaan muutoksia työperäiseen maahanmuuttoon, vaan pelkästään humanitaariseen maahanmuuttoon.

Kaikkein huolestuttavinta nykyisen maahanmuuttopolitiikan ja ministeri Thorsin uskottavuuden ja pätevyyden kannalta on kuitenkin hänen ilmoituksensa, että "laki tulee nyt suunnilleen vastaamaan nykykäytäntöä." Tämä viittaa siihen, että maahanmuuttopolitiikasta vastaava ministeri on tähän asti vetänyt käytännön linjaa, joka ei vastaa nyt voimassaolevaa lakia. Hän haluaa muuttaa lakia, jota hän on tähän asti ajamallaan politiikalla oman ilmoituksensa mukaan rikkonut. Thors on näin ollen valehdellut kansalle harjoitetun maahanmuuttopolitiikan todellisesta sisällöstä.

Uuden lain johtoajatuksena on vaikeuttaa perusteetta turvapaikkaa hakevan tai rikoksiin syyllistyneen turvapaikanhakijan karkotusta kaikissa tapauksissa. Se on ennennäkemättömällä tavalla avaamassa Suomen ovia elintasopakolaisuudelle ja turvapaikkaturismille. Uusi
laki esimerkiksi mahdollistaa pysyvän oleskeluluvan myöntämisen sillä perusteella, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta ei teknisistä syistä voida palauttaa kotimaahansa. Myös rikoksia tehneillä ja karkotuspäätöksen saaneilla maahantulijoilla olisi oikeus tuoda perheensä Suomeen. Näin lakimuutos avaisi laittomille turvapaikanhakijoille ja laittomille siirtolaisille erinomaisen mahdollisuuden päästä Suomeen ja Suomen kautta koko EU-alueelle.

Thors ajaa Suomeen Euroopan vapainta maahanmuuttolakia samaan aikana kun useimmat muut EU-maat, mm. Ruotsi, Ranska, Tanska ja Britannia, ovat kiristäneet tai kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa. Tämän seurauksena Suomeen on jo saapunut tuhansia laittomia maahantulijoita, joiden turvapaikkahakemukset on hylätty yhdessä tai useammassa muussa EU-maassa. Thorsin ajama ulkomaalaislaki olisi läpi mennessään koko EU:n löysin. Näin ollen Suomesta on vaarassa tulla Eurooppaan suuntautuvan laittoman maahanmuuton ja ihmissalakuljetuksen pääportti ja pääteasema.

Ymmärtääksemme ministeri Thors on oman ilmoituksensa mukaan toiminut vastoin voimassa olevaa lakia, ja haluaa nyt muuttaa lain vastaamaan luomaansa käytäntöä. Ministeri Thors on kiipeämässä puuhun latvasta käsin, tämä ei vastaa Perussuomalaisten nuorten oikeustajua. Tästä syystä Perussuomalaiset nuoret vaativat ministeri Astrid Thorsin eroa.

Lisätiedot:

PS-nuorten hallituksen jäsen Veli-Pekka Kortelainen 041-5042924

perjantai 14. marraskuuta 2008

Kommenttia Oulusta ja reaktioista Obaman vaalivoittoon

Paljon on taas vettä virrannut viikon aikana Merikosken voimalaitoksen turbiinien läpi, mutta politiikka tuntuu junnaavan samaa entistä rataansa. Jotain sentään tapahtuu.


Oulussa Perussuomalaisten menestys vaaleissa ilmeisesti hiertää joitain vanhojen puolueiden edustajia, sillä uusimmassa Forum24:ssä kirjoitettiin perättömästi, että Perussuomalaiset olisivat tulevia luottamushenkilöpaikkoja jaettaessa jo neuvotteluvaiheessa lähteneet aktiivisesti paaluttamaan tulevia asemia.

Lehti väitti, että vaa'ankieliasemassa olevat perussuomalaiset olisivat neuvottelujen alla olleet aktiivisesti yhteydessä sekä oikeisto- että vasemmistoblokkiin, mitä ei "tietenkään katsota hyvällä kummassakaan ryhmässä". Lehti on ilmeisesti saanut nämä ns. "tietonsa" paikallisilta Kokoomuksen ja Keskustan nokkamiehiltä, joiden sanomisia jutussa lainataan. Tosiasiassa neuvotteluryhmämme ei ennen neuvotteluja ole ottanut yhteyttä mihinkään muuhun ryhmään, vaan odotti kiltisti neuvottelukutsua, eikä ole pyrkinyt millään tavoin pyrkinyt keikuttamaan venettä.

Koska en kuulu luottamushenkilöpaikkojen neuvotteluryhmään, uskallan vähän kommentoida ja analysoida tilannetta näin ulkopuolelta: Oulussa luottamushenkilöpaikat tullaan jakamaan suhteellisen vaalitavan mukaan, siten että suurin ryhmä valitsee ensin, sitten seuraavaksi suurin, jne. D'hontin menetelmän mukaan. Perussuomalaisten saama vaa'ankieliasema ilmeisesti hermostuttaa oikeistoblokkia, sillä neuvotteluista on kantautunut sellaista tietoa, että oikealta laidalta koitetaan eristää Perussuomalaiset mahdollisesta vasemmistoyhteistyöstä pelottelemalla vasemmistoa, että he jäävät paitsi lautakuntien puheenjohtajuuksista, jos tekevät yhteistyötä PS:n kanssa. Näin ilmeisesti yritetään painostaa PS yhteistyöhön oikeistoryhmien kanssa. Taustalla lienee vaalivoittaja Kokoomuksen pelko, että vasemmistoryhmien ja/tai PS:n liittoutumisen veisi siltä kärkipaikat.

Syy moiseen pelkoon on Vihreiden Erkki Pulliaisen vaalien jälkeisellä viikolla julkisuudessa väläyttämä mahdollisuus, että Vihreät, Vasemmistoliitto ja PS muodostaisivat neuvotteluihin koalition. Näin Vihreät ja Vasemmistoliitto saisivat kaupunginhallitukseen kumpikin kaksi, ja PS yhden paikan, ja toinen kaupungin puheenjohtajapaikoista, joko valtuuston tai hallituksen, tulisi tälle koalitiolle, ja ilmeisesti se tulisi Vihreille, tai sitten Vihr. ja Vas. jakaisivat sen keskenään.

Tällöin Keskusta, joka toiseksi suurimpana valtuustoryhmänä on tavoitellut toista johtopaikoista, huomaisi jäävänsä kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi Vihr+Vas+PS:n ja Kokoomuksen taakse, ja saattaisi siksi muodostaa vaalien toisen häviäjän SDP:n kanssa yhdessä toiseksi suurimman ryhmän, jolloin tämä ryhmä veisi kaupungin toisen puheenjohtajapaikan. Se jättäisi Kokoomuksen ulos molemmista kärkipaikoista, mikä olisi vaalivoittajalle isku kasvoille. Tätä Kokoomus pelkää, samoin kuin sitä, että oikeistoblokki hajoaisi, mistä syystä johtuu PS:ää kohtaan tuleva painostus Kokoomus-Keskusta-akselilta. On pariinkin otteeseen, jopa ihan lehtikirjoituksissa vihjaillen, peloteltu pienryhmiä "sorvin ääreen", että PS voitaisiin jättää kokonaan ulos luottamushenkilövalinnoista.

Todettakoon siis vielä kertaalleen, että PS on lähtenyt mukaan neuvotteluun luottamushenkilöpaikoista rakentavalla ja vastuullisella tavalla, päinvastaisista syytöksistä huolimatta. Mutta mikäli Perussuomalaiset jätetään kokonaan ulkopuolelle luottamushenkilövalinnoista, meidän valtuustoryhmämme suhteellinen merkitys kasvaa, sillä jos meillä ei ole yhtään jäsentä lautakunnissa päätöksiä valmistelemassa, meillä ei silloin ole myöskään vastuuta päätösesitysten sisällöstä, eikä siten moraalista vastuuta seistä niiden takana valtuuston äänestyksissä.


USA:n presidentinvaaleihin liittyen mainittakoon USA:n presidentinvaalien jälkipyykin yhteydessä Euroopassa noussut rasistinen innostus. Kyllä, nimittäin Obaman voitto presidentinvaaleissa on nostattanut täällä meilläkinpäin valtavan innostuksen, jonka suurin syy ei ole Obaman edustamat arvot, hänen älykkyytensä ja kyvykkyytensä, vaan hänen ihonvärinsä. Obama oli ja on omastakin mielestäni ehdottomasti pätevin ehdokas USA:n presidentiksi (ellei jo alkumetreillä rannalle jäänyttä Ron Paulia lasketa). Olisin itsekin äänestänyt häntä, jos olisin amerikkalainen. Obaman paremmuus johtuu miehen kyvykkyydestä, ei siitä että hänen tumma ihonvärinsä tekisi hänet itseisarvoisesti muita pätevämmäksi, mitä eurooppalaiset liberaalipiirit ovat hehkuttaneet. Jiri Keronen tiivistikin asian hyvin blogissaan kommentoidessaan HS:n innostusta Obaman ihonvärin takia:

"Ihmisten kunnioittaminen ihonvärin perusteella on sama asia kuin ihmisten halveksiminen ihonvärin vuoksi. Jos Barack Obamaa pidetään etupäässä mustana miehenä ja muuallekin maailmaan haaveillaan etupäässä mustia etulinjan poliitikkoja, ollaan menossa vaaralliselle tielle, jossa Obama ei ole enää järkevä poliitikko, vaan maskotti, joka sattuu omistamaan oikean ihonvärin. Obama pääsi presidentiksi omien avujensa vuoksi, ei ihonvärinsä vuoksi."

Miettikääpä millainen haloo olisi syntynyt, jos jossain Afrikan maassa, jossa on musta enemmistö (luonnollisesti, kun on Afrikasta kyse), valkoinen mies olisi päässyt valtaan, ja eurooppalainen lehdistö ja liberaalipiirit hehkuttaisivat, miten hyvä asia on, että valkoinen pääsi johtamaan kyseistä Afrikan maata, ja että maan tilanne on tämän takia paljon parempi kuin aikaisemman mustan presidentin aikana, ja että sen takia maan tilanne kehittyy paljon paremmaksi. Aivan hiton varmasti moinen kirjoittelu tuomittaisiin rasistisena. Niinpä niin. Moni "suvaitsevainen" onkin piilorasisti, ja käänteinen rasismikin on rasismia, vaikka sitä miten kaunistellen sanottaisiin "positiiviseksi diskriminoinniksi".


Miettikääpä Afrikan tilannetta vaihteeksi tästä näkökulmasta: Valkoinen mies ei muka-liberaalien rasistien mielestä (ja mielessä) voi olla afrikkalainen, vaan on k.o. maanosassa vieras, ellei peräti sortaja ja siirtomaa-eliitin jäsen. Sen sijaan musta mies Euroopassa tai Amerikassa voi kyllä olla eurooppalainen tai amerikkalainen ihonväristään riippumatta.

Näin huolimatta siitä, että esim. Etelä-Afrikan eteläisin osa, Kapmaa, oli lähes asuttamaton valkoisen miehen asettuessa asumaan Etelä-Afrikkaan 1600- ja 1700-luvuilla. Alueella asui vain hajanaisia khoisan-heimoja. Zulut vaelsivat pohjoisesta vasta 1800-luvulla, mutta silti alue on kuulemma zulujen ja ANC:n mukaan "heidän maansa", eikä edes khoisanien.

Toisin kuin Zulut, jotka ovat negridejä, Khoisanit, jotka ovat Eteläisen Afrikan alkuperäiskansaa, eivät ole negridejä, vaan geneettisesti oma alalajinsa/geeniklusterinsa. Keskiverto negridin, kuten Zulun, geneettinen etäisyys keskiverto Khoisaniin on suurempi kuin keskivertonegridin ja keskivertoeurooppalaisen välillä. Näin ollen Kapmaan tilanteesta voisi melkein käyttää sanaa "negroimperialismi", jossa molemmat alkuperäisemmät väestöt, sekä khoisanit että E-Afrikan valkoiset ovat altavastaajina ja sorrettuja, ANC:n militanttien painostaessa valkoisia ja khoisaneita pois huutaen "Settlers out!"


By the way, käänsin Kalevankin julkaiseman kirjoitukseni Perussuomalaisten aatteesta ja maahanmuuttopolitiikasta englanniksi, ja laajensin sitä hieman jos kiinnostaa: Linkki

torstai 25. syyskuuta 2008

Talouskatastrofi: "Kun mikään ei auta, puhu kerrankin totta"

Totuus on tullut taas muotiin talousasioista puhuttaessa. Presidentti Bush varoittaa, että USA:n talous on vaarassa luisua lamaan:

"Yhdysvaltain presidentti George Bush varoittaa maan talouden olevan vakavassa vaarassa.

Presidentti Geroge Bush puolusti tarmokkaasti suunnitteilla olevaa 700 miljardin dollarin talouden pelastuspakettia sanomalla, että maan hallitukselta vaaditaan nyt toimia.

Bush varoitteli televisiopuheessaan Yhdysvaltojen vajoavan lamaan, jos lisää pankkeja kaatuu."

Niin, ikäänkuin tämä ei olisi ollut tiedossa jo yli kaksi vuotta sitten! Viime lama opetti suomalaisille, että siinä vaiheessa kun poliitikot alkavat toistella, että lamaa ei ole tulossa, lama on tulossa. Amerikassa tilanne on niin paha, että itse Bush on pakotettu puhumaan totta. Tilanne on siis todellisuudessa paljon pahempi, kuten tiedämme.


Myös USA:n keskuspankin johtaja Ben Bernanke on alkanut puhua totta, joten tilanne on siis todellakin hyvin, hyvin, paha:

"Bernanke: Luottokriisi vakava uhka taloudelle

Luottokriisi on vakava uhka Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän vakaudelle ja maan talouskehitykselle, sanoi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke kongressille pitämässään puheessa.

–Taloudellinen toimeliaisuus on vähentynyt kaikilla aloilla. Rahoitusjärjestelmän vakauttaminen on ehdoton edellytys talouden elpymiselle, Bernanke sanoi.

Rahoitusmarkkinoiden heilunta tekee lainanantajista varovaisia, mikä näkyy kotitalouksien ja yritysten rahoitusmahdollisuuksien kiristymisenä. Talouskasvun hidastumisen riski on siksi edelleen korkea, Bernanke sanoi.

Yhdysvalloissa työttömyys on kasvanut ja asuntojen hinnat laskevat yhä.

– Talouden perustekijöiden heikkouden vuoksi kotitalouksien kulutuskysyntä tulee pysymään heikkona. Asuntojen hintojen lasku syö kotitalouksien varallisuutta, mikä taas heijastuu rahoituslaitosten taseisiin, Bernanke sanoi. [...]

– Mikäli rahoitusmahdollisuudet pysyvät huonoina pitkään, sen vaikutukset koko talouteen voivat koitua vakaviksi.

Bernanke korosti myös inflaation kiihtymisen uhkaavan maan taloutta."

Niin, toistan jälleen kerran, että USA:n talous TULEE romahtamaan tulevana talvena, ja tilanne on vähintään yhtä paha kuin 30-luvulla. Yhdysvaltain talouden täydellistä romahtamista ei voida enää estää. USA on totaalisesti kaulaansa myöten kusessa lainojensa kanssa. Mikään valtio ei kykene maksamaan 15 tuhannen miljardin (15 triljoonan) lainoja, ei mikään valtio. Pelkästään USA:n lainojen korot ovat vuodessa jo lähes 500 miljardia dollaria. Lisäksi lainataakka kasvoi 5 000 miljardilla kun se otti haltuun maan suurimmat asuntorahoituslaitokset, joten lainataakka on yli 20 000 miljardia (20 triljoonaa) dollaria.

Ja kaiken huipuksi USA:n kauppatase kusee todella pahasti. Tässä pieni valaiseva laskutoimitus, josta kiitoksen nimimerkki "LOPPU":lle Taloussanomien keskusteluosiossa:

USAn vienti = 900 miljardia
USAn tuonti = 1700 miljardia

Saldo: -800 miljardia

Kun lama tulee, ja amerikkalaiset vähentävät kulutustaan noin puolella, tippuu USA:n BKT kolmasosalla, koska 2/3 BKT:stä perustuu kulutukseen. 20 000 miljadia dollaria ulkomaanvelkaa jaettuna 303 126 365 asukasta kohti tekee
65 979 taalaa per nuppi. BKT on 45 490 per jenkki. 65979 - 45490 = 20489$ nettovelkaa per amerikkalainen. Tuon summan jokainen jenkki jäisi vielä velkaa, jos koko maan vuoden 2007 BKT käytettäisiin velanmaksuun.

Jos lasketaan oletuksena, että lama leikkaa kulutusta puolella, ja BKT:tä 1/3:lla, niin 65979 - 30326 = 35653 dollaria nettovelkaa per amerikkalainen. Jos lasketaan vain ns. reaalisen BKT:n mukaan, jossa otetaan huomioon vain tuotannon arvo (ilman kulutusta), niin nettovelka per jenkki on 50816$. Tuon verran joka Bill tai Jane jäisi velkaa, vaikka koko USA:n talouden vuoituisen reaalisen tuotannon arvo laitettaisiin velkojen maksuun! Johtopäätös: USA:n talous EI kestä.

[LISÄYS 4.10.08: HUOM! Lisäksi tulevat amerikkalaisten yksityiset velat, nimittäin amerikkalaisten kaikki velat ovat yhteensä 50 000 miljardia (50 triljoonaa) dollaria, eli 166 000 taalaa per jenkki. Täyden BKT-vähennyksen jälkeen 120 500 ja 1/3 BKT-vähennyksen jälkeen 135 670 taalaa per jenkki vauvasta vaariin. Jenkit eivät kykene sitä koskaan maksamaan, vaan edessä on kansallinen vararikko. Korkealta tulee romahdus, ja mahtavaa on sen rytinä...]


Suomessakin asiantuntijapiireissä on tajuttu, että alkaa olla myöhäistä koittaa ylläpitää kuluttajien uskoa:

"Juokse, kuluttaja, juokse!

Asiantuntijoiden varoitukset talouden synkkenemisestä kiihtyvät, ja moni kehottaa kuluttajia pistämään jo kukkaronnyörit kiinni. Pitääkö uskoa? Samaan aikaan osa päättäjistä vaatii kuluttajaa uhrautumaan kansantalouden puolesta ja pitämään rattaat vauhdissa kuluttamalla.

Yksi jos toinenkin arvovaltainen asiantuntija on viime aikoina muistuttanut kuluttajia talouden alamäestä ja kehottanut varovaisuuteen. Tiistaina joukkoon liittyi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hän sanoi, että kotitalouksien kannattaisi nyt tehdä isot investoinnit suurta harkintaa käyttäen.

Pari viikkoa sitten eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ihmetteli, miksei kansalaisia varoiteta talouden nykytilasta. Sitran yliasiamies Esko Aho puolestaan totesi viikonloppuna, ettei näe mitään syytä, minkä vuoksi Suomi selviäisi kuivin jaloin finanssikriisistä."

Näyttää siltä, että vain hallitus ja valtiovarainministeri Katainen etunenässä enää koittavat viran puolesta ylläpitää uskoa talouskasvuun. Hyvä Jyrki-Boy! Hyvä! Uskottavuutesi kohoaa pilviin!