maanantai 7. lokakuuta 2013
Ruotsalaispoliitikko kuoli rasistisen pahoinpitelyn uhrina
22-vuotias Sverigedemokraternan aktiivi Erik Björkman joutui elokuun lopulla rasistisen hyökkäyksen kohteeksi ja pahoinpideltiin. Hän on nyt kuollut tuolloin saamansa aivovamman vuoksi.
Erik pieksettiin, koska hän hän oli ulkoiselta habitukseltaan "ruotsalaisen näköinen" eli valkoihoinen ja vaalea mies. Tapahtuneen jälkeen hän osasi kertoa vain, että joku oli ensin huutaen haukkunut häntä "ruotsalaispaholaiseksi", jota hän ei ollut ensin noteerannut, koska oli juuri suuntaamassa kohti odottavaa taksia. Seuraavassa hetkellä häne iskettiin maahan ja häntä iskettiin päähän ja eri puolille ainakin 7 kertaa.
Eri lähteiden perusteella tekijä tai tekijät olivat "afrikkalaistaustaisia". Uppsalan poliisi ei aloittanut tapahtuneen toimesta minkäänlaista tutkintaa, vaikka Erik teki ilmoituksen
Tietenkään patologisen kaksinaismoralistinen ja tekopyhä pohjoismainen media ei ole tästä poliittisesta väkivallasta ja murhasta tehnyt suurempaa mediaskandaalia kummallakaan puolen pohjanlahtea, koska sekä pohjoismainen media että varsinkin valtapuolueet tosiasiallisesti hyväksyvät poliittisen väkivallan ja poliittiset murhat silloin, kun tekijöinä ovat ulkomaalaistaustaiset tai äärivasemmisto ja uhrina on valkoihoinen kantaväestöön kuluva henkilö tai "Svenne djävel"-kuten yksi hyökkääjistä asian ilmaisi.
http://avpixlat.info/2013/10/06/sdu-medlem-dod-i-sviterna-av-rasistiskt-vald/
http://www.exponerat.info/sdu-medlem-avled-efter-rasistisk-hatmisshandel-av-invandrare/
http://www.uppsalanyheter.se/nyheter/blaljus/item/2543-avled-efter-misshandel-i-uppsala
https://www.flashback.org/t2233188p15
P. S. Tietenkin jos kuollut olisi ollut maahanmuuttaja tai vaikka vasemmistoalaisen puolueen jäsen, media kirkuisi natsihälytyskammoa, kuten kreikkalaisen räppäri Pavlos Fyssasin tapauksessa.
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Suomi voisi ottaa vastaan kymmeniä tuhansia pakolaisia Egyptistä ja Syyriasta!
Miksikö? Siksi että tulijat ovat pääasiassa maallistuneita maltillisia, kristittyjä ja muita vähemmistöjä, jotka pakenevat kovenevaa islamismia ja terroria. Siis porukkaa, jonka sopeutumisennuste länsimaiseen kulttuuri- ja asenneilmapiiriin on - silloinkin jos jäisivät pitemmäksi aikaa maahan - aika hyvä.
Syyriassa oli yli kaksi miljoonaa kristittyä, joista arviolta yli 400.000 on lähtenyt jo pakoon sunnalaisen islamistiterrorin jaloista. Samoin maallistuneita on lähtenyt paljon naapurimaihin pakoon islamisti-kapinallisten uskonnollises-poliittista vainoa. Myös maltilliset ja pääosin melko sekulaarit suufit, druusit ja osa shiialaisista on poistunut tai poistumassa maasta. Sanalla sanoen juuri se joukko, jota Assadin sekulaari diktatuuri suojeli, ja jotka osaavat arvostaa sekulaaria ja uskonnollis-militaristisesta kiihkoilusta vapaata yhteiskuntaa.
Egyptissä on arviolta 8-10 miljoonaa kristittyä joille on tulossa tukalat olot islamistien tiukentaessa otettaan. Sharia-lakia ollaan ajamassa maassa läpi. Asenteet noin 40% väestöstä muodostavien sekulaarien ja kristityjen sekä heitä nurkkaan ajamassa olevien islamistien välillä ovat pahasti jyrkkenemässä, ja maata saattaa uhata sisällissota. Mutta vaikka se vältettäisiinkin, maasta on varovaisesti arvioiden silti miljoonien anti-islamististen ihmisten lähtöpaine.
Jos esim. Perussuomalaiset alkaisivat edes varovasti liputtamaan tämän pakenevan ja kulttuurisesti suhteellisen sopeutumiskykyisen pakolaismassan turvaanoton puolesta, olisi se varmaan kamalaa rasismia, ainakin demarien ja vasemmiston silmissä, sillä eihän se nyt käy päinsä, että suurin joukoin maallistuneita, kristityjä ja muita vähemmistöjä pääsee tänne turvaan kun nuo islamistirassukat joutuvat jäämään yksin Lähi-itään, eikä heille jää enää muuta sorrettavaa kuin toisensa ja oma naisväki(!).
En ihmettelisi vaikka ns. kukkahattuväki kaksinaismoralistisuudessaan haluaisi nimenomaan rajoittaa pakolaistulvaa tällä kertaa, kun heidän paapomansa "islamisti-fasistit" jäisivät pääasiassa nuolemaan näppejään; tulijoillahan olisi monikulttuurisessa mielessä pienempi ns. "uhriarvo" ja heidän suvaitsemisestaan ei saisi tulijoiden pääasiassa edustamien ei-tarpeeksi-eksoottisten piirteiden eli maltillisuuden, sekulaariuden ja uskonnon takia vähemmän moraalisäteilyä ja Hyvä Ihminen(TM)-kiksejä.
Olisi varmasti mielenkiintoista nähdä mm. Vasemmisto pieksämässä "kulttuuri-rasismin" olkiukkoa ja vääntämässä vaikeasti naama punoittaen ja ähisten keskustelupöydälle tympeän rasistista, poliittista argumentti-torttua pakolaisten tänne pääsyä vastaan tilanteessa, jossa "rasistit" eli mm. PS liputtaisi heidän turvaan ottamisensa puolesta.
Lisäksi tässä on vielä mieltä kivasti lämmittävä ns. vitutus- ja kettuilubonus islamisteja vastaan, sillä he eivät missään nimessä haluaisi suhteellisen hyvin länsimaiseen kulttuuri- ja ihmisoikeusilmastoon sopeutuvia, maallistuneita, vääräuskoisia ja vähemmistöläisiä tänne pilaamaan heidän mamu-nuorison islamisointikampanjoitaan.
Kerrankin pakolaisten vastaanottoon syydettävästä rahasta olisi kunnolla hyötyä, kun islamistitpellet joutuisivat huomaamaan, että heidän "ravintokenttänsä" eli paikallinen ghetto on täynnä heihin - lievästi ilmaistuna - erittäin nuivasti suhtautuvia maahanmuuttajia, jotka vieläpä puhuisivat äidinkielenään samaa kieltä kuin he.
Ja jos islamistit alkaisivat änkyröidä tulijoita vastaan, saisi rasismi kerrankin oikeat - "islamistis-fasistiset" - kasvot. ;)
Omalla nimellä ja nuunalla: V-P. Kortelainen
P.S. Huumorista huolimatta olen vakavissani yllä ilmaistun aloitteen kannalla. Olenhan mm. vasemmiston mielstä "kulttuuri-rasisti", jonka mielestä länsimainen yhteiskunta, sekulaari valtio, demokratia sekä kristillinen taustakulttuuri ovat parempi kombo kuin islamilainen yhteiskunta, teokraattinen valtio, diktatuuri ja uskonnollinen terrori.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Punainen ja musta fasismi
Kuullessaan sanan "fasismi", ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen Toisen Maailmansodan ja sitä edeltäneiden vuosikymmenten radikaalioikeistolaiset liikkeet eri puolilla Eurooppaa, erityisesti Italiassa ja Saksassa. Minä kuitenkin käytän sanaa yläkäsitteenä italialaisen fascismin ja saksalisen natsiaatteen sekä espanjalaisen falangismin ja belgialaisen rexismin ohella mm. kommunismille, erityisesti sen neuvostolais-DDR:läiselle valtalinjalle eli marxismi-lenimismille, mutta myös sen muille radikaaleille muodoille kuten maolaisuudelle sekä juchelle.
Minun silmissäni fasismin tunnusmerkit täyttää jokainen (ainakin alkuvaiheessaan ja/tai teoriassa) jonkinlaiseen vallankumoukseen pyrkivä, totalitaristinen ja kollektivistinen aate joka pyrkii yhdenmukaistamaan ihmisten poliittisen ajattelun, käytännössä (aate-periaatteen nojalla tai ilman, viimeistään valtaan päästyään) kannattaa yksipuoluejärjestelmää sekä poliisivaltiota, ja merkittävästi keskiarvoisen historiallisen normaalitason ylittävää yhteiskunnan militarisointia, sekä (yli)korostaa valtion ja/tai valtiokoneistojohtoisen yhteiskunnan valtaa, oikeuksia ja roolia yksilön ja/tai perheyhteisön yli, suosii yksinvaltaista diktatuurihallintoa ja/tai harvainvaltaa, ja pyrkii harjoittamaan tai harjoittaa ideologista ja/tai kulttuurista ja/tai valtapoliittista imperialismia oman maansa alueen rajojen yli.
Natsi-Saksan ja fascistisen Italian ohella nämä kriteerit täyttyivät/täyttyvät vähintään yhtä paljon ja enemmänkin entisen Neuvostoliiton, Kiinan ja kommunistidiktatuurien kohdalla. Tämän vuoksi nimitän niitä kaikkia fasistisiksi. Pidän marxismi-lenimismiä (stalinismista puhumattakaan), maolaisuutta ja juchea fasistisina aatteina siinä missä natsismia, fascismia ja falangismiakin (vaikka ideologinen kirjo oikealla laidalla oli suurempi kuin vasemmalla) ja käytän historiallisen jaottelun perusteella alakäsitteitä punainen ja musta fasismi.
Perinteinen "fasismi" siinä historiallisesti tutussa viitekehyksessään edustaa minulle mustaa fasismia, kun taas kommunismin eri muodot valtiojärjestelmineen punaista fasismia. Se tosin on sanottava, että monet radikaalioikeistolaiset liikkeet, kuten falangismi tai italialainen fascismi olivat itse asiassa vähemmän fasistisia totalitaarisuuden asteikolla kuin neuvostoversionsa, ja toisin kuin kommunismi, kansallissosialismi, fascismi ja falangismi eivät pyrkineet tuhoamaan ns. "porvarillista" perhemallia ja ja perhearvoja eli ne olivat porvarillisuutensa vuoksi, jos katsotaan pelkästään yksilön yksityisen elämän ja ajattelun, perheen, kirkon ja uskonnollisen vakaumuksen tai taloudellisen toiminnan kannalta, vähemmän haitallisia fasismin muotoja. Mutta poliittisesti ne taas pyrkivät ideologiseen indoktrinointiin, kontrolliin ja ohjaukseen sekä valtaoikeuksien rajoittamiseen aivan kuten punainen versionsakin.
Pohjimmiltaan kyse on kollektivismista, joka on yhteistä molemmille poliittisille laidoille. Kollektivistisessa näkemyksessä yksilöllä on arvoa pääasiassa vain osana yhteisöä, ja hänen arvonsa määrittyy juuri tuon hyötynäkökulman mukaan. Tästä syystä monet oikeistoliberaalit nimittävät (esim.) näitä kaikkia järjetelmiä ja aatteista "sosialistisiksi", koska ne korostavat yhteiskuntaa ja sen oikeuksia yksilön yli, ja siinä mielessä on tavallaan perusteltua kutsua näitä aatteita ja järjestelmiä "sosialistisiksi" fasistisen ohella. Tämä on perusteltua myös siitä näkökulmasta, että fascismi ja natsismi ovat aatehistoriallisesti "marxismin, sosialismin ja työväenliikkeen lapsia", vaikka edustivatkin niiden peilikuvaa eivätkä identtistä kaksosta, ja valtaanpäästyään fasismi sekä falangismi pyrkivät rajoittamaan vallankumoussosialismia ja työväenliikkeen toimintaa. Sen sijaan kansallissosialismissa (sekä v. -42 jälkeisessä Mussolinin Italian sosiaalisessa tasavallassa) pyrittiin, aina siihen asti kunnes Hitler joutui tekemään kompromisseja pääoman kanssa valtaan päästyään, ihan oikeasti jonkinlaiseen sosialismiin tai ainakin sosialismiin tai ainakin merkittävässä määrin sekatalouteen. Punaista ja mustaa fasismia voikin nimittää "fasistis-sosialistiseksi" aateblokiksi.
Marxismi-lenimismi arvotti käytännössä ihmiset, ei yksilöinä, vaan viiteryhmänsä mukaan (rasistisesti) eli luokkansa perusteella yhteiskunnallisen hyötynäkökulman ja välinearvon perusteella: porvaristosta vapaista maanviljelijöistä hankkiuduttiin eroon varsin brutaalisti, Stalinin aikana yksi porvari kerrallaan. Kokonaisia ihmisryhmiä haluttiin hävittää eli tuhota kokonaan. Menetelmät ja päämäärä-arvot (yhteiskunnan/ihmiskunnan "suurempi hyvä") olivat molempien fasismien piirissä samat (monelle voi olla yllätys, että myös Neuvostoliitto harjoitti rodunjalostusta).
Marxismi-leninismissä ja vallankumouksen filosofiassa sekä yksilöihin että ("rasistisesti" l. kansanryhmiin) viiteryhmiin eli luokkiin kohdistuva tuhoamistarkoituksessa tehtävä väkivalta on käytännössä välttämätöntä. Lenin sanoikin "ei voi tehdä munakasta rikkomatta munia". Ja Leninin sekä Marxin teoksia kun kaivellaan, niin huomataan, että Stalinin periaate; "Ihminen on tärkein voimaravamme" tarkoitti sekä teoriassa että käytännössä sitä, että NL tapatti kymmeniä miljoonia ihmisiä orjatyössä ja tykinruokana, ihmisiä kohdeltiin massaresurssina.
Aivan kuten natsit halusivat puhdistaa yhteiskunnan "rodullisesti heikommista aineksista", Lenin ja vallankumouksen teoreetikot kirjoittivat, että 10% ihmisistä (porvarit) joudutaan tuhoamaan enemmistön (työväki ja proletariaatti laajemmin) edun nimessä. Se mistä ei käytännössä paljoa puhuta, on että myös Marxin kerrotaan puhuneen siitä, miten tiettyjen ihmisryhmien tuhoaminen on välttämätöntä (Suosittelen muuten Soviet Story-elokuvan katsomista kaikille).
Natsismi ja kommunismi ovat tässä mielessä saman kolikon kaksi puolta: Molemmissa kollektiivisella edulla perustellaan tarvetta tietyn/tiettyjen ihmisryhmien tuhoamiseksi, käytännössä jokaista yksilöä myöten.
Puhuttaessa punaisesta ja mustasta fasismista on kuitenkin muistetta historian painolastin ja yleisen demonisoinnin alta yksi tärkeä periaate; älä heitä lasta pesuveden mukana.
Kommunismissa, marxismissa fascismissa ja kansallis-sosialismissa oli ja on aatteina myös yksilön, perheen ja yhteiskunnan kannalta positiivisiakin puolia. Jos niin ei olisi ollut, eivät ihmiset olisi kannattaneet niitä. Toinen juttu taas on, missä määrin nämä hyvät puolet ovat näiden aatteiden omaa ansiota tai tuotantoa, ja missä määrin lainattua 5000-vuotisen kulttuurihistoriamme varrella opitusta.
----------------------------
Karkea kategoriapuu:
1. Fasismi
1.1 Punainen fasismi
- 1.1.1 Kommunismi
-- 1.1.1.1 Marxismi-leninismi
--- 1.1.1.1.1 Stalinismi
---- 1.1.1.1.2 Juche
-- 1.1.1.1.2 Maolaisuus
1.2 Musta fasismi
- 1.2.1 Fascismi
-- 1.2.1.1 Falangismi
--- 1.2.1.1.2. Romanial. militantti-ortodoksinen ns. "kristillissosialismi" (Rautakaartilaiset)
- 1.2.2 Kansallis-sosialismi
-- 1.2.2.1 Ns. varsinaiset uusnatsit
P.S. Aatteita vaihdellen
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Islamilaisen kulttuurin alueelta tulevien miesten raiskausylivalta tilastoissa
Kuten blogiani lukevat tietävät, en muutamiin vuosiin juurikaan ole kirjoituksissani puhunut lisääntyneistä raiskauksista ja niiden liittymisestä islamilaiseen kulttuurin paitsi viittaamalla yleiseen keskusteluun asiasta.
Varsinkaan en ole paria poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan viitsinyt puuttua keskustelupalstojen ja netin blogistanin ehkä (rikoslain valossa) kiihottavimpaan aiheeseen eli maahanmuuttajien yliedustukseen rikos-, ja varsinkin seksuaalirikostilastoissa aihetta kohtaan tuntemani vastenmielisyyden takia. Yksi syy on myös se, että keskustelussa helposti menee ns. kuppi nurin ja leimataan helposti kaikki ulkomaalaiset, vaikka ongelma koskee lähinnä islamilaisen kulttuurin piiristä tulevia maahanmuuttajamiehiä.
Nyt kun Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja Aamulehti ovat asian nostaneet esiin, on ehkä aika kantaa taas kortta kekoon. Eli tässäpä Aamulehden juttu aiheesta:
"Raiskaustilastot kertovat tylyä kieltä kotoutumispolitiikan epäonnistumisesta, sillä joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelijan Hannu Niemen mielestä poliitikkojen vaikeneminen hyödyttää perussuomalaisia, jotka muistuttavat taajaan raiskaustilastoista.
– Tätä (tilastoa) ei ole mitään syytä peitellä. Nyt koko asia jää yhden ryhmän kauraksi, Niemi sanoo."
Eli kun ei muu näytä pysäyttävän persuja, on lopulta otettava krouvit keinot käyttöön; myönnettävä totuus ja nostettava kissa pöydälle? No, hyvä että asiasta viimein puhutaan enemmän (toivottavasti).
"2006–2009 raiskauksesta tuomituista 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Luvut ovat pysytelleet samalla tasolla vuosia, vaikka ulkomaalaisia on Suomessa vain noin kolme prosenttia.
Raiskausrikokset keskittyvät tiettyihin ulkomaalaisryhmiin. Tilastokeskuksen mukaan etenkin Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet syyllistyvät rikoksiin. Erityisesti irakilaisten kohdalla tilastot ovat synkkiä. Viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta, mikä on 5 prosenttia kaikista raiskauksista. Irakilaisia on noin 0,1 prosenttia Suomen väestöstä. Vuonna 2009 raiskausepäilyjä oli 23 ja 2010 yhteensä 29."
Niemi puhuu tässä vain tuomituista eli kiinni saaduista. Ulkomaalaisiin kohdistuvat ilmoitukset tai selvittämättömät jutut ovatkin sitten määrässä ihan omaa luokkaansa. Hän onnistuu kuitenkin hipaisemaan villakoiran ydintä:
"– On ryhmiä, joiden suhtautuminen naisiin ja raiskauksiin on toisenlainen. Heidän kotimaassaan naista, joka kulkee lyhyessä mekossa vähän humalassa, pidetään toisenlaisena naisena kuin Suomessa".
Aamulehti on uutisoinut aiheesta aiemminkin. Jutussa sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankinen osuu myös villakoiraan:
"..ulkomaalaisten epäiltyjen osuudeksi tulee 25,8 prosenttia [vuonna 2010]. Ulkomaalaisia on kolme prosenttia Suomen väkiluvusta.
Sukupuolisen käyttäytymisen säännöt tulisi Mankkisen mukaan tehdä selviksi. Miehet ja pojat jäävät sivuun kotouttamisessa.
– Suomalaisten tyttöjen käytös voi olla heidän kulttuuristaan katsottuna erilaista, mutta täällä se voi olla normaalia eikä tarkoita sen enempää."
Aiheesta kirjoitti USarin blogissa viime viikolla ansiokkaasti myös Olli Pusa, joka sivalsi villakoiran ytimeen:
"Maahanmuuttajaraiskausten yleisyyden selittäväksi teoriaksi on selkeimmin tarjolla kulttuuriristiriita: Suomeen ja laajemmin länsimaihin muuttaneilla miehillä asenteet naisia kohtaan edustavat lähtömaassaan opittuja asenteita, mutta naisten asema ja käyttäytyminen on Suomessa kokonaan erilaista. Suomessa syyllinen on aina raiskaaja, toisin kuin ehkä lähtömaassa Naiset liikkuvat vapaammin, heidän pukeutumisensa ja seksuaalinen käyttäytymisensä on vapaampaa.
Tällaisessa asetelmassa vapaasti ulkona liikkuva nainen voidaan lähtömaan kulttuurin näkökulmasta luokitella huoraksi, jonka saa vapaasti raiskata. Penkomatta enempää Malminkartanon raiskausepisodin synnyttämää vastenmielistä keskustelua facebookissa, kyseisessä keskustelussa on ilmeisestikin tullut pintaan juuri tällaisia asenteita. Uhri oli huora, raiskaajat lähes sankareita."
Varsin kuvaavaa aiheen tiimoilta on, että kun tästä samasta asiasta koitti puhua puoli vuosikymmentä sitten, sai hirveän ryöpyn rasistisyytöksiä. Koitin tarjota paikallislehteen jo 2007 kirjoitusta jossa esitin tämän käytöksen syyksi juuri tuota kulttuuriristiriitaa eli naisten tasa-arvottomuutta islamilaisessa kulttuurissa ja joillain alueilla pahimmillaan lähes eläimiin rinnastettavaa asemaa ja arvoa. Erityisesti islamilaisen kulttuuripiirin kehittymättömimmillä seuduilla kuten Afganistanissa, Arabian niemimaalla, Sudanissa ja Afrikan sarven alueella. No, kirjoitustani ei tietenkään julkaistu.
Kun Jussi Halla-aho on useaan otteeseen tuonut julki tämän saman asian, mihin sisäministeriön ja oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijat ovat viitanneet, häntä koitettiin kilvan vaientaa ja haukkua rasistiksi.
Itse asiassa avoimesti laitavasemmistolaiset tutkijat, kuten Vesa "Päivystävä desantti"Puuronen, ovat jopa uusmarxilaisessa hengessä laajentaneet rasismin käsitettä niin, että "rasismin" piiriin saataisiin luokiteltua myös kulttuurieroihin perustuva jaottelu, ja propagoineet tätä "kulttuurirasismia" tai "uusrasismia" julkiseen keskusteluun, vaikka luulisi juuri marxilaisen yhteiskuntafilosofian kannattajien hyväksyvän sosiaaliset ja kulttuuriset syyt ihmisten erilaisten arvojen ja tapojen - myös raiskausten - takana.
Mutta ehkäpä syynä klassisen marxilaisuuden ja varsinaisen sosiaalidarwinistisen rasismin yhteinen ajattelun pohjavirta eli ajatus, että tasa-arvo edellyttäisi ihmisten samanlaisuutta? Biologisista syistä eli varsinaisesti rasistimiin perustuvilla argumenteilla tällaista käytöstä ei ole edes koittanut selittää kuin muutamat harvat, ja heitä ei ole julkiseen keskusteluun edes päästetty. Edes "kaikkien rasistien äidiksi" leimattu Halla-aho ei ole moiseen edes viitannut muuten kuin vittuillakseen Mika Illmanille (mistä tulikin sitten Suomen merkittävin sannavapaus- ja laintulkinnan venyttämis-oikeusjupakka, johtuen valtionsyyttäjän halusta sisällyttää "uusrasismi" rikoslain 5. luvun pykälän "kiihottaminen kansaryhmää vastaan" tulkintaan).
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että törkeiden seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksia ja rangaistuasteikkoa pitää roimasti koventaa ja poliisille pitää antaa lisämäärärahoja tämän tyyppisten rikosten selvittämisen parantamiseksi. Lisäksi olen sitä mieltä, että raiskauksiin syyllistyneet ulkomaiden kansalaiset pitää joko suoraan karkottaa lähtömaahansa kärsimään tuomionsa, tai mikäli lähtömaassa ei ole toimivaa oikeusjärjestelmää, karkottaa vasta tuomionsa kärsittyään, ja näin riippumatta lähtömaan mahdollisesta turvallisuustilanteesta. Ja mikäli näin ei voida nykyisen lainsäädännön takia vielä tehdä, olisi lakia muutettava mitä pikimmin.
![]() |
| Joskus symboliikka voi paljastaa uskonnosta yhtä ja toista. Mitähän Freud sanoisi tähän? |
perjantai 10. helmikuuta 2012
Esimerkki ruotsalaisesta apartheidista - Ruotsinkielistä kielirasismia ja kaksinaismoralismia
Ruotsinkieliset käyttävät itsestään puhuessaan käsitettä "finländare" ja genetiiviä "finländsk". Nämä yleensä käännetään suomeksi 'suomalainen', vaikka ne pitäisi kääntää 'suomenmaalainen'. Suomenkielisistä he sen sijaan käyttävät käsitettä "finne", tarkoittaen etnistä suomalaista. Jos sen sijaan suomenkielinen alkaa käyttää vastaavaa erottelua väestöstä kielen perusteella, nousee paheksunta ja äläkkä, että heitä syrjitään.
Suomenkielinen valtaväestö ja media on propagoitu käyttämään sekä ruotsinkielisistä että suomenkielisistä Suomessa asuvista sanaa 'suomalainen', Suomen kansalaisista puhuttaessa, jotta ei syntyisi erottelua kielen mukaan, eli että suomenkieliset tottuisivat ajattelemaan ruotsinkielisistä, että he ovat "suomalaisia" kuten valtaväestökin.
Tällä halutaan saada suomenkielistä valtaväestöä suhtautumana ruotsinkieliin "meikäläisinä" ja tuntemaan solidaarisuutta ruotsinkielisiä kohtaan, että valtaväestö mieltäisi heidät osaksi samaa kansanyhteisöä.
Sen sijaan RKP ja ruotsinkieliset on 'vapautettu' tästä. Heitä ei paheksuta, kun he puhuvat itsestään 'ruotsinkielisinä suomenmaalaisina' tai vain 'suomenmaalaisina', tehden näin erotuksen suomenkieliseen väestöön. He saavat vapaasti harjoittaa, tälläkin tavalla, kielellistä apartheidiaan suhteessa suomenkielisiin.
Itsessään toki käsite 'suomenmaalainen' on neutraali, mutta sitä ei juuri käytetä enää suomenkielisen väestön keskuudessa. Se on painettu pois käytöstä 1900-luvun alun jälkeen. Tokihan sekä ruotsinkieliset että suomenkieliset ovat 'suomenmaalaisia' merkityksessä Suomen kansalaisia ja asukkaita.
Mutta kun suomenkieliset alkoivat puhua itsestään käsitteellä 'suomalainen', halutiin kielipoliittisista syistä sisällyttää ruotsinkieliset tämän käsitteen sisään, vaikka alkujaan käsite tarkoitti nimenomaan etnisiä, suomea äidinkielenään puhuvia, suomalaisia, ettei vain valtaväestö erottelisi tai syrjisi ruotsinkielisiä. Toiseen suuntaan tämä ei toimi.
Sanomalla, että hän on "finländare", ruotsinkielinen julistaa nimenomaan olevansa 'suomenmaalainen', Suomen kansalainen ja asukas, mutta ei suomalainen eli 'finne'. Koska käsite on vakiintunut vain ruotsinkielisten käyttöön, sillä ei enää ole samaa alkujaan neutraalia sävyä, vaan se toimii erotteluna suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä. Jos esim. minä menen ruotsiksi esittelemään itseni, että olen "finländare", minun oletetaan olevan ruotsia äidinkielenäni puhuva henkilö.
Solidaarisuus toimii näköjään vain yhteen suuntaa: suomalaisten pitäisi olla solidaarisia 'ruotsalaisia' kohtaan, mutta heitä ei paheksuta, kun ovat ensisijassa tai vain omilleen.
P.S Edellä kuvatussa hengessä ollaan nyt tekemässä ruotsinkielisille omaa ghettoa helsinkiin. Aika jännä on, etten sanoisi. Eräs tuttavani ihmettelikin, että nykyään kun puhutaan niin paljon "yhteisöllisyydestä", erilaisten kulttuurien sekoittumisesta ja kohtaamisesta, "suvaitsevaisuudesta" ynna muusta kivasta, niin miksi tässä nyt halutaan (taas) eristää ruotsinkieliset "omaan kortteeliinsa" omine palveluineen? Ovatko nämä nyt sitten niitä paljon puhuttuja "eristyneitä, sisäänpäinkääntyenita ja sulkeutuneita impivaaralaisia"?
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Vihaa ja syrjintää, mutta ketä kohtaan?
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Ruotsidemokraattien ulosmarssi kirkosta - Piispan megamoka ja SD:n moraalinen voitto
Mistä oli kyse?
Ulosmarssin syynä oli nimittäin tulkinta piispan puheen merkityksestä
Lehdet kertovat, että piispa Brunne tuomitsi saarnassaan muukalaisvihamielisyyden ja rasismin, sekä viittasi SD:n vastaisiin mielenosoituksiin, ja että tämän johdosta SD:n edustajat loukkaantuivat ja marssivat spontaanisti ulos.
Luonnollisesti muiden puolueiden ja ruotsalaisen valtavirran mielestä tämä on "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"-tyylinen tapaus, joka vain osoittaa, että SD: olisi rasistinen ääriliike.
Huomattava kuitenkin on, että SD:n edustajat eivät marssineet ulos sen vuoksi, että piispa tuomitsi rasismin, koska niin yllättävältä kuin se puolueellisia valtamedioita seuranneista tuntuukin, SD tuomitsee itsekin rasismin.
Sen sijaan syy ulosmarssiin oli piispan viittaus mielenoisoituksiin. Se mitä lehdet eivät kerro, oli piispan sanat. Hän sanoi viittasi SD:tä vastaan tapahtuneisiin väkivaltaisiin mielenosoituksiin ja kivien heittelyyn, sanoen, että "jos ihmiset vaikenevat, kivien täytyy huutaa".
SD:n edustajat tulkitsivat tämän, varsin aiheellisesti, että piispa Brunne saarnassaan hyväksyi poliittisen väkivallan, kannatti sitä, ja kehotti jatkamaan sitä! Tästä on SD:n näkökulmasta kyse ulosmarssissa, jota taustaa vasten ymmärtää myös puheenjohtaja Jimmie Åkessonin tuntemukset: "En ole koskaan tuntenut itseäni niin syvästi loukatuksi".
Tästä näkökulmasta piispa Brunnen saarnaa voisi verrata 30-luvun Saksan natsimyönteisiin piispoihin, jotka saarnoissaan hyväksyivät juutalaisten vainoamisen, ja näin ymmärrämme myös SD:n loukkaantumisen.
Kyse oli joko väärinymmärryksestä tai tahallisesta provokaatiosta. Mutta millä tavoin?
Mitä piispa siis tarkoitti?
Väljästi kristillisessä kontekstissa tulkiten piispa viittasi Raamatun kohtaan jossa Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin kansan hurratessa ja osoittaessa hänelle suosiota Messiaana. Tämä ärsytti fariseuksia, jotka tiesivät, että tapahtuma täytti profeettojen ennustuksen, että kun Messias tulisi, hän ratsastaisi aasilla Jerusalemiin kansan hurratessa. He eivät kuitenkaan halunneet hyväksyä Jeesusta Messiaaksi, ja siksi pyysivät, että Jeesus käskisi kansaa vaikenemaan. Jeesus vastasi että elleivä ihmiset huutaisi "niin kivet huutaisivat".
Piispa siis itse asiassa erittäin ontuvasti vertasi SD:n vastaisia mielenosoituksia kansanjoukkojen hurraamiseen Jeesukselle, vaikka varmaan tarkoitti sitä, kun pari päivää myöhemmin kansa huusikin "Ristiinnaulitse!".
Piispan vertaus oli itse asiassa mestarikämmi, laukaus omaan polveen, koska piispa ei kai ensinkään tarkoittanut verrata SD:tä Jeesukseen, minkä hän silti teki! Hän kai tarkoitti, tarkoitusperiään puoliksi hyväntahtoisesti tulkiten, että jollei, kansa tuomitsisi rasismia, niin kivet huutaisivat totuuden julki.
Piispa ei liene kuitenkaan tarkoittanut verrata, että SD on kuin viaton Jeesus ja sen vastustajat ovat SD:n poliittisten vastustajien vihaan kiihottamia raivopäitä, tarkoituksena tuomita syytön taho, mutta näin hän itse asiassa Raamatun kontekstin huomioiden teki! Mutta jatketaanpa piispa Brunnen aloittamalla tiellä, ja katsotaan vertausta lisää:
Huutaessaan: ”Ristiinaulitse!”, kansaa huudatettiin myös: ”Anna meille mieluummin Barabbas!”. Barabbas oli roisto, murhaaja ja ryöväri. Tuomitessaan SD:n ja hyväksyessään poliittisen väkivallan, voisi kristillisessä kontekstissa tulkita piispan itse asiassa, kai vahingossa, verranneen väkivallantekijöitä ja mielenosoittajia Barabbaaseen. Piispa valitsi siis mieluummin Barabbaan! Eipä uutta auringon alla, niin tekivät Jeesuksen ajan ylipapitkin.
Piispa ei selvästikään osaa käyttää raamatullisia vertauksia oikein, paitsi vahingossa! ;D
Piispa Brunne teki siis seuraavaa:
a) Hyväksyi käytännössä demokratian halveksunnan sekä poliittisen väkivallan, kehottaen jatkamaan sitä,
ja:
b) Vahingossa kusi omille kintuilleen vertaamalla Ruotsidemokraatteja Jeesukseen ja mielenosoittajia sekä poliittista väkivaltaa harjoittavia roistoon ja ryöväriin, Barabbaaseen.
Onko SD Ruotsin viimeinen toivo estää oman kansan ja kulttuurin tuho monikulttuurin ja islamismin vyöryssä? Hylkääkö Ruotsi pelastajansa? Perin kiusalliselta alkaa näyttää piispan saarnamoka näitä tulkintoja vasten.
SD sai siis itseasiassa moraalisen jättivoiton, niin oudolta kuin todellisuus julkisuudessa annettua kuvaa vasten näyttääkin.
torstai 6. toukokuuta 2010
Neuvosto-Suomi: Eva Biaudet vähemmistövaltuutetuksi ohi pätevämpien hakijoiden
"RKP:n entinen ministeri ja kansanedustaja Eva Biaudet on valittu vähemmistövaltuutetuksi.
Valtioneuvosto nimitti Biaudet'n torstaina tehtävään viiden vuoden määräajaksi. Biaudet'n nimitys herätti jonkin verran julkista keskustelua, koska hänelle myönnettiin erivapaus tehtävään vaadittavasta ylemmästä korkeakoulututkinnosta. Biaudet'n oikeustieteen opinnot jäivät aikanaan kesken."
Tähän on perin vaikea sanoa mitään rakentavaa. Epäpätevä, mutta "poliittisesti pätevä" hakija, jolle hallitus myönsi kansliapäällikkö Ritva Viljasen pyynnöstä ja RKP:n vaatimuksesta erivapauden hakea virkaa, valittiin ohi yli 30 pätevän hakijan, koska DEMLA ja koska razzizzmi! Niinpä niin, "In Vinlant vii hääv tis ting koolt 'muan tapa'".
Pätevien hakijoiden joukossa oli myös ainakin yksi maahanmuuttaja, ja useita eri vähemmistöjen edustajia. Löytyihän sitä rasismia ja syrjintää sittenkin Suomesta, kun oikein etsittiin: vähemmistövaltuutetun valinnasta! DEMLA-RKP -akselin periaatteena varmaan oli, että "Jävlare! Nu ska vi lyödä maahanmuuttajahomoille luu kurkkuun!"
Kertauksen vuoksi tiedoksi: Edellisetkin viranhaltijat; Suurpää, Puumalainen, jne., ovat olleet (ja ovat edelleen) aikoinaan stalinistien oikeuslaitoksemme syöväksi perustaman DEMLA:n eli (Kansan)Demokraattiset Lakimiehet -yhdistyksen jäseniä. Samoin on Halosen kansliapäällikkö Ritva Viljanen. Demla syntyi Kylmän Sodan aikana yhdessä muiden Neuvostoliitosta käsin rahoitettujen ja organisoitujen sekä NL:n totalitäärisiin päämääriin rauhan ja oikeudenmukaisuuden varjolla pyrkivien järjestöjen kanssa.
Alun perinkin epäiltiin, että DEMLA-akseli haki Biaudet:lle erivapauden hakea virkaa juuri paniikkireaktiona, koska pätevien hakijoiden joukkossa oli paljon ei-demlalaisia hakijoita. Lisäksi näiden joukossa, ilmeisesti pätevimmästä päästä, olivat myös Jukka Sakari Hankamäki ja Husein Mohammed, jotka ovat ansioituneet ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien puolustajina, jälkimmäinen heistä on vieläpä puoluekannaltaan Vihreä ja toiminut vähemmistövaltuutetun toimistossa ylitarkastajana, eli teoriassa myös "poliittisesti pätevä". Yksi kauhu lienee ollut demlalaisilla ja RKP:llä aherissa, molemmat ovat maahanmuuttorealisteja.
Tämän "uhkan" selvittyä kuului RKP:n (Rasistinen Kansan Puolue) leiristä huuto: "Hjälp oss Tavja och Ritva!", ja Biaudet:lle haettiin ensin erivapaus hakea virkaa ilman muodollista pätevyyttä, ja sitten hallitus valitsi hänet, pressankanslian neuvosta, ohi pätevämpien.
P.S. Viljanen nimettiin virkaansa aikoinaan epäpätevänä, koska DEMLA.
--------
Lisäys 18.5.:
Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainenkin on sitä mieltä, että Biaudet'n valinta oli röyhkeä poliittinen virkanimitys:
"Ministeri Astrid Thorsin perustelut olivat kummalliset: "Aivan kuka tahansa olisi voinut vapaasti hakea virkaa." MIksi siis virkan asetuksen mukaan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, jos kuka tahansa olisi kelvannut - jos vain olisi ollut oikeasta puolueesta? Tässä juuri ilmenee ylimielisyys ja röyhkeys, jota RKP:llä, tällä ikuisella hallituspuolueella, on otsaa esittää ja vaatia itselleen virkapaikkoja siinä missä isommatkin puolueet."
maanantai 22. maaliskuuta 2010
PS-Nuoret: Maahanmuuttokeskustelu oikeille urille
Stoppi maailmaa syleilevälle rahantuhlauspolitiikalle
Perussuomalaisten Nuorten mielestä maahanmuuttokeskustelu on viime päivinä saanut huolestuttavia piirteitä. Ministeri Astrid Thorsiin kohdistuneet uhkailut ovat johtaneet maahanmuuttokeskustelun sivuraiteille.
Poliittiselta eliitiltä ovat käsitteet menneet pahan kerran sekaisin. Vauhtisokeus on iskenyt vaalien lähestyessä ja tosiasioihin perustuvaa keskustelua ollaan leimaamassa virheellisesti rasismiksi vain sen takia, että muutamat politiikan höyhensarjalaiset ovat innostuneet kunnostautumaan idiotismissa. Perussuomalaisten Nuorten mielestä rasismi on tuomittavaa ja idiotismi tyhmää. Populismi sen sijaan on myönteinen ideologia, joka yhdistää kansaa, kun taas valtapuolueiden harjoittama elitismi on omiaan hajottamaan suomalaista yhteiskuntaa. Olemme myönteisesti yllättyneet Sdp:n uudesta maahanmuuttopoliittisesta linjauksesta ”maassa maan tavalla”, joka on suoraan Perussuomalaisten vaaliohjelmasta 2007.
Perussuomalaiset Nuoret haluavat palauttaa keskustelun oikeille urille. Haluamme muistuttaa, etteivät maahanmuuttokeskustelussa esiintyneet ylilyönnit pyyhi pois niitä virheitä, joita suomalaiset valtapuolueet ovat maahanmuuttopolitiikassa kiistattomasti tehneet. Ulkoministeri Stubbille ja maahanmuuttoministeri Thorsille sekä presidentti Haloselle ei ole selvinnyt, keiden äänillä he maata hallitsevat, kun puhuvat siitä, miten on huolehdittava ulkomaiden kansalaisista. Puheet pölhöpopulismista ovat ylenkatsovia ja loukkaavia. Tuollaisilla puheilla ei edistetä pätkääkään kansanvallan legitimiteettiä, vaan edistetään vain ulkoparlamentaarista toimintaa, mikä ei ole mielestämme rakentavaa, vaan hämmentävää ja epätoivottavaa.
Suomen tarjoamat etuudet humanitaarisille maahanmuuttajille ovat yksiselitteisesti ylimitoitetut ja houkuttelevat maahamme elintasopakolaisia. Samaan aikaan kaikki muut puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat nostaneet kehitysapumäärärahojamme ja haluavat kasvattaa määrärahoja entisestään. Vuodelle 2010 kehitysapumäärärahoja nostettiin euromääräisestikin, ja tällä hetkellä kehitysapuun menee valtion budjetista lähes miljardi euroa. Pidämme täysin kohtuuttomana sitä, että tätäkin määrärahaa haluttaisiin vielä entisestään nostaa. Perussuomalaisten Nuorten mielestä kehitysavun tavoitteeksi tulee asettaa nolla euroa. Kokemuksen perusteella on havaittavissa, ettei ratkaisu maailmanpolitiikan rakenteellisiin ongelmiin löydy suomalaisten veronmaksajien kukkarosta.
Laman seurauksena suomalaisessa yhteiskunnassa on pakko katsoa erityisen tarkkaan, mihin veronmaksajien rahoja ja tulevien sukupolvien maksettavaksi lankeavaa massiivista lainarahoitusta käytetään. Suomi on perustettu suomalaisia varten. Mielestämme Suomella ei nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ole varaa rahoittaa tätä poliittisen eliitin omahyväistä anekauppaa vain siksi, että eliitti voisi leikkiä maailmanparantajaa ja saisi hyviteltyä omaatuntoaan.
Viime kädessä kysymys on Perussuomalaisten Nuorten mielestä tavallisen suomalaisen veronmaksuhalukkuudesta. Jos haluamme turvata suomalaisen hyvinvointivaltion rakenteet, meidän on huolehdittava ensisijaisesti omista köyhistämme ja vaikeassa elämäntilanteessa olevista kansalaisistamme. Se, että lainaa otetaan paljon myös kotimaisiin tarpeisiin, ei mielestämme oikeuta rahantuhlaamiseen maailmanparantamisen nimissä. Kehitysapumäärärahojen kasvattaminen ei vähennä humanitaarisen maahanmuuton kohdistumista maahamme. Ratkaisu syntyneen pakolaisvirran pienentämiseen on maahanmuuttajille tarjottavien sosiaalipoliittisten etuuksien kohtuullistaminen tasolle, jolla kyseiset tuet ovat Euroopan muissa maissa.
Toisin kuin tiedotteesta saisi kuvan, PS-nuoret eivät vaadi kehitysavun välitöntä lopettamista, vaan sitä, että kehitysavun tavoitteena on 0%:n taso, sillä auttamisen periaatteellisen tavoitteen on oltava, että autettava pääsee omille jaloilleen ja selviää ilman apua.
Nyt kun demarit kopioivat uuden maahanmuutto-sloganinsa, "Maassa maan tavalla" Perussuomalaisten vuoden 2007 vaaliohjelmasta, jäämme innolla odottamaan, aikooko Jutta Urpilainen plagioida myös sloganin loppuosan, "..tai maasta pois". On varsin mielenkiintoista, että Urpilainen vaatii PS:n johtoa, siis Soinia "sanoutumaan irti kaikesta rasismista". PS ei ole, eikä ole ollut, rasistinen puolue, joten irtisanoutuminen ei ole tarpeen, joten Urpilaisen väite on melkoista pölhöpopulismia. Samassa hengessä minä vaadin SDP:tä ja sen johtoa sanoutumaan tiukasti irti ihmiskaappauksista kiristyksestä.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Hyvää rasisminvastaista viikkoa kaikille! Vastustakaamme monikulturismin nimissä ajettua rasismia ja viharikos-inkvisitiota
Kuten on uutisoitu, uusi EU:n ajama viharikoslainsäädäntö on tulossa myös Suomeen, kaikkine seurauksineen. Sen myötä tapahtuu kaksi asiaa.
Ensinnäkin rasismi ja rasistiset toimet, joita kutsutaan "suvaitsevaisuudeksi" ja "positiiviseksi syrjinnäksi" legitimoidaan ja varataan ainoastaan valtion ja poliittisen koneiston, sekä itsensä "suvaitseviksi" profiloineiden ihmisten etuoikeudeksi.
Toiseksi tämä edellä mainittu rasismi (jota ei saisi enää sanoa rasismiksi) rajataan kohdistumaan vain suomalaisia ja länsimaisia asioita ja ihmisiä vastaan. Vastaavasti kaikki "positiiviseen syrjintään", maahanmuuttopolitiikkaan sekä vieraisiin kulttuureihin ja uskontoihin kohdistuva kritiikki käytännössä kielletään, ja julistetaan "rasimiksi" ja "vihaksi". Eli kunnon New Speak-laki. "Mitäs minä sanoin", George Orwell sanoisi .
Miksi näin? Siksi, että kuten olen aiemmin kirjoittanut, jo olemassa oleva rikoslain pykälä "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" on perustuslaissa määritellyn sananvapauden ja mahdollisesti myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannan vastainen, ja perinteisen oikeusvaltion juridisten periaatteiden valossa liian epämääräinen sekä väljä. Siitä puuttuu tarpeeksi tarkka rikollisen teon määritelmä, ja pykälä on puoliksi tyhjän päällä, sillä syytteen nostaminen ei edellytä, että joku olisi vastaajan toiminnan perusteella kiihottunut johonkin jonkin kansanryhmän vastaiseen toimintaan, toisin kuin muissa vastaavissa pykälissä, kuten esim. rikokseen yllyttämisessä, jossa syyttäjän velvollisuus on todistaa, että on ollut yllytetty osapuoli, ja että rikos on tapahtunut. Pykälän perusteella nostetuissa jutuissa oikeudessa ei ole tähän mennessä edes edellytetty oletetun loukatun osapuolen läsnäoloa, tai tämän toimesta tapahtuvaa kanteen nostamista. Näin siksi, että jo nykyistäkin lainsäädäntöä on koitettu juridisesti käyttää ja tulkita samalla tavoin kuin muiden Euroopan maiden viharikospykäliä. Tässäkin taustalla muhii mielestäni valtionsyyttäjä Mika Illmanin oma agenda, kuten olen myös aiemmin kirjoittanut.
Esimerkkeinä viharikoslainsäädännön soveltamisesta Britanniassa löytyy mm. tämän linkin takaa. Esimerkkinä tähän nostettakoon seuraava (käännös omani):
---------------
"Kymmenvuotias lapsi pidätettiin ja tuotiin tuomarin eteen, koska häntä syytettiin 11-vuotiaan [sattumalta pakistanilaistaustaisen] pojan haukkumisesta "Pakiksi" ja "bin Ladeniksi" ala-asteen leikkikentällä syttyneessä kinassa (toinen poika oli vastaavasti haukkunut häntä haisunäädäksi ja Teletapiksi). Siihen mennessä kun tapaus tuotiin oikeuden eteen, se oli jo maksanut veronmaksajille 25 000 puntaa. Syytetty oli asiasta niin ahdistunut että hänen oli pakko lopettaa koulunkäynti kokonaan. Jutun tuomari, Jonathan Finestein, sanoi: "Olemmeko todella menneet niin pitkälle, että syytämme 10-vuotiaita poikia poliittisen korrektiuden takia? Samaan aikaan tapahtuu suuria rikoksia, joita poliisi ei viitsi edes tuoda syyttäjälle asti. Tämä on järjetöntä".
Tämä seurauksena opettajien ammattijärjestön johto hyökkäsi raivokkaasti Finesteinia vastaan, aivan kuten ennenvanhaan noitavainojen oikeudenkäynneissä, joissa ne jotka puhuivat syytetyn puolesta tai osoittivat syytökset virheellisiksi, joutuivat välittömästi itse syytetyiksi noituudesta ja heitä uhattiin polttoroviolla."
---------------
Vastaavia tapauksia on vaikka millä mitalla.Viharikoslainsäädäntö yleisesti länsimaissa on poliittisen tarkoitushakuinen ja inkvisitorisen mielivaltainen, kuten yllä mainitussa esimerkissä. Britanniassahan poliisi on jo esitutkinnassa velvollinen epäilemään kriminalisoitua vihaa motiivina vaikka tapauksissa, joissa kaksi miestä tappelee kadulla, ja toinen sattuu oleman maahanmuuttaja tai erivärinen kuin toinen osapuoli. Esitutkinnassa ja oikeudessa ei-maahanmuuttaja-osapuolella on automaattisesti käänteinen todistustaakka, että hän ei ole tuntenut "etnistä vihaa" tappelun yhteydessä, vaikka tappelun aloittaja olisi ollut toinen osapuoli. Jos hän ei tähän kykene, hän saa tuomion viharikospykälän perusteella. Takana on EU:n oma agenda, joka käytännössä rajoittaa etnisesti eurooppalaisten sanan- ja ilmaisunvapautta sekä oikeutta omaan kulttuuriin, pyrittäessä kohti monikulturistista utopiaa. "Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".
Täysin asiallinen ja rasismiton maahanmuuttokritiikki tulee erittäin suurella varmuudella käytännössä kriminalisoitua täysin uuden viharikoslainsäädännön myötä. Siksi onkin vielä tässä vaiheessa hyvä listata tähän asioita, joita me suomalaiset maahanmuuttoon liittyen ihan aiheesta pelkäämme nykyisen länsimaisille arvoille rakentuvan kulttuurimme puolesta:
1. Suomalaisten syrjiminen eli etnisesti suomalaisiin kohdistuva rasismi, sisältäen:
a) Kantasuomalaisten ja suomalaisen kulttuurin jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja leimaaminen, sis.
- Toiseuden palvonta (ks. yllä oleva kuva), johon kuuluu
- Vieraiden kulttuurien perinteisesti länsimaisesta arvonäkökulmasta negatiivisina koettujen piirteiden negatointi projisoimalla nämä piirteet osaksi oman maan kulttuuria tai leimaamalla oman maan kulttuuriset ominaispiirteet yhtä pahoihksi tai pahemmiksi.
- Ns. "Pravda"-tyyppinen median asennoituminen (mm. Helsingin Sanomat, yms.), johon liittyy
- suomalaisiin ja suomalaiseen kulttuuriin kohdistuvan rasismin hyväksyntä, lietsonta ja yllyttäminen
- suomalaiseen ja/tai länsimaiseen kulttuuriin ja sen edustajiin kohdistuvan rasismin valkopesu ("vain valkoihoinen voi olla rasisti") ja suomalaisen tai länsimaisen osapuolen syyllistäminen kulttuurienvälisistä konflikteista niin yksilöiden kuin yhteiskuntien tasolla.
b) Kaksoistandardeja harjoittavat viranomaiset sekä poliittinen koneisto, jotka:
- etnisiin piirteisiin perustuvalla ns. "positiivisella" syrjinnällä (joka siis on puhdasta rasismia),
- ajavat ns. "monikultuurista" yhteiskuntaa Suomeen, mikä johtaa mm.kansalaisyhteiskunnan alasajoon ja demokratian sekä lainkuuliaisuuden heikkenemiseen.
2. Islamisaatio, johon yleisesti liittyvät:
a) Sharia-laki, joka tuo mukanaan;
- Länsimaisen oikeuskäsityksen rapautumisen
- Sananvapauden heikentämisen
- Naisten ja lasten aseman yleinen heikentyminen, sekä erityisesti;
- ns. "kunnia-" eli häpeämurhat ja
- naisiin kohdistuvan väkivallan, sorron ja tiettyjen kulttuuritaustojen osalta,
- sukuelinten silpomisen (ns. "ympärileikkaukset") ja
- yksin liikkuvien naisten raiskaamisten ja joukkoraiskaamisten yleistyminen
- seksuaalivähemmistöjen vainoaminen ja
- uskonnonvapauden kaventumisen, johtuen
- muslimienemmistöisillä alueilla asuvien ei-islamilaisten eli muiden uskontojen kannattajien vainoamisen
- juutalaisvainot ja antisemitismi
b) Terrorismin, sisältäen
- terroristien värväyksen
- koulutuksen
- rahanpesun, ja siihen liittyvän rikollisuuden
- terrorismin rahoittamisen
- terrori-iskut
3. Hyvinvointivaltion tuhoutumisen nopeutuminen, johon liittyvät:
a) Huoltosuhteen rajun heikkeneminen, sis.
- käsiin räjähtävä julkinen talous
- massatyöttömyyden raju kasvu sekä kantasuomalaisten, että
- kouluttamattomien, humanitaarisin perustein tänne tuotujen maahanmuuttajien keskuudessa, johtaen
- vakavaan yhteiskunnalliseen konfliktiin jossa
- etnisten ryhmien välinen väkivalta ja molemminpuolinen rasismi kukkivat
b) Ghettoutuminen, sis.
- Maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden ja asuinalueiden koulujen muuttumisen "ongelmakouluiksi"
- jengiytymisen
- katuväkivallan ja raa'an rikollisuuden voimakkaan lisääntymisen
- Ns. "White flight"-ilmiön eli kantasuomalaisten pakenemisen turvallisemmille asuinalueille- mellakat ja palavien autojen röykkiöt
- kantasuomalaisten vähemmistöksi joutuminen omilla asuinalueillaan
- kantasuomalaisiin kohdistuva uhkailu ja väkivallan pelko kaduilla.
- edellä mainitut yhteiskunnalliset konfliktit
c) Demokratian alasajo, sis.
- edellä mainitut "positiivisen" syrjinnän eli rasismin,
- EU:n ja sen perustuslaki (Lissabonin sopimus) seurauksineen, sekä
- Julkisten palvelujen eriarvoinen kohdentaminen etnisin perustein, sekä
- niiden yleinen näivettäminen ja alasajo, joka kiihtyy ns. "monikulttuuristamisen" myötä.
- edellä mainittu kansalaisyhteiskunnan alasajo
4. Suomalaisen suhteellisen tasa-arvoisen yhteiskunnan muuttuminen etnisesti hajanaiseksi ja epätasa-arvoiseksi luokkayhteiskunnaksi, jossa vallitsee:
- etnisin ja kulttuurisin perustein tapahtunut sosiaalinen luokkajako ja
- yhteiskuntaluokkien välinen koko ajan kytevä viha, konflikti, ja jatkuva keskinäinen väkivalta
- kantasuomalaisten asema yhteiskunnan sorrettuna rahvaana
Tämä on ns. "monikulturistisen" politiikan poliittis-yhteiskunnallinen päämäärä eli seuraus, vaikka toisin väitetään. Siis ei aito monikulttuurinen yhteiskunta, vaan rasistinen luokkayhteiskunta. Orwellilaisessa New Speakissa "multiculturalism" voidaan siis kääntää "racism".
Eli käytännössä tuleva viharikoslainsäädäntö kriminalisoi pikemminkin pelon ja sen ilmaisemisen, kuin rasismin.
--------------
Edit 22.3. Lisäinfoa viharikoksista
--------------
Ja tähän loppuun vielä vähän hjuumoria kohdistuen poliittisen triangelin toisessa laidassa (Persuihin nähden) olevaan vastustajaamme:
perjantai 6. marraskuuta 2009
RKP:n mätäpaise ja Suomen valtion häpeä: Karjalaiskysymys
Syyt ovat ilmeisiä, kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissani todennut. Lisäksi RKP ei ole vieläkään sanoutunut irti rotuteoreetikko, suomalaisvihaaja ja svekomaani Axel Olof Freudenthalista, vaan jatkaa jokavuotista hänen nimeään kantavan muistomitalin jakamista niille henkilöille, jotka ovat kunnostautuneet yhteiskunnallisessa toiminnassaan ruotsin kielen aseman puolustamisessa. Vaikka RKP on muka irtisanoutunut miehen avoimesta rasismista ja kunnioittaa häntä vain "kulttuuristen ja poliittisten ansioiden takia", on tilanne verrannollinen siihen jos Saksassa olisi edelleenkin kansallissosialistinen puolue, joka jakaisi vuosittain Adolf Hitler -muistomitaleita, mutta selittelisi olevansa irtisanoutunut Hitlerin rotuopeista.
Mutta itse varsinainen suuri ja vaiettu yhteiskunnallisten suhteiden tulehtunut mätäpaiseen ydin on karjalaiskysymys: Suomen valtion ja ruotsinkielisen väestön suhtautuminen karjalaisiin evakoihin ja siirtokarjalaiseen väestöön viime sotien aikana ja niiden jälkeen, sekä karjalankielen asemaan Suomessa.
Vaikka viime sodista ja karjalaisevakkojen sekä siirtokarjalaisen väestön asuttamisesta on kulunut kohta jo 70 vuotta, maassamme edelleen vaietaan, että erityisesti ruotsinkielinen väestö ei hyväksynyt evakkoja, eikä karjalaisia. Ei varsinkaan omille asuinalueilleen. Vieläkin kuulee vanhojen ihmisten suusta ja eri mielipidepalstojen kirjotuksissa eläviä muistoja siitä, miten tylysti evakkoja kohdeltiin erityisesti Pohjanmaalla, melkein kuin vihollisia, ja ryssittely oli yleistä. Sotien jälkeen siirtokarjalaisia kohdeltiin avoimesti toisen luokan kansalaisina, eikä ruotsinkielinen väestö hyväksynyt heidän asuttamistaan kuntiin, joissa ruotsi oli enemmistökieli, ja jopa kaksikielisiin kuntiinkin heitä otettiin hyvin nihkeästi ja vasta tapauskohtaisen harkinnan jälkeen. Karjalaiset koettiin uhkaksi ruotsin kielen asemalle ja ruotsalaiselle kulttuurille Suomessa. Erityisellä lailla ruotsinkieliset alueet rajattiin täysin karjalaisten asuttamisen ulkopuolelle.
Ja silti, kaiken tämän jälkeen ministeri Astrid Throrsilla on otsaa vaatia röyhkeästi, että maamme kunnat (luonnollisesti ilmeisesti lähinnä suomenkieliset) pitäisi pakottaa vastaanottamaan pakolaisia, vastoin kuntien omia päätöksiä ja kuntien omalla kustannuksella ilman valtion tukea! Mistä rahat? Ilmeisesti terveydenhuollosta ja sivistystoimesta? Ainahan voi säästää vaikka sikainfluenssa-rokotteista ettei vain "maamme asema YK:ssa" ja Hazardi-Asteroidin mielenrauha järkkyisi! Toimittaja Jaajo Linnonmaa sanoikin osuvasti taannoin radiossa, että "Thors on kumartaen rähmällään YK:hon päin ja on kääntänyt suomenruotsalaisen ahterinsa sille kansalle, joka muun muassa maksaa hänen palkkansa". Tanten Astrid voisikin ensin edes ottaa pois ne A. Freudenthalin luut, jotka ovat syvällä ja poikittain hänen rektumissaan, ennenkuin uudestaan näyttää persettään Suomen kansalle ja alkaa laukomaan mitään vastaavia järjettömyyksiä.
Karjalan kielen asema Suomessa
Suomen valtiovallallakin on häpeätahroja suhtautumisessaan karjalaisiin. Yksi suurimmista on karjalan kielen (Itä-Karjala asema maassamme. Karjalan kielen asema on kehittynyt seuraavasti: Vielä 1950-luvulla maailmassa oli noin 300 000 äidinkielenään karjalaa puhuvaa ihmistä, joista vähän yli 40 000 Suomessa ja loput Neuvostoliitossa. Tänään kielen puhujia on enää noin 100 000, joista Suomessa vain viitisen tuhatta. Mitä tapahtui?
Syitä on monia. Sotien aikana, jolloin suuri osa Itä-Karjalaa oli Suomen miehittämä. Tuolloin vallinneeseen Suur-Suomi -ajatteluun karjalan kieli ei oikein sopinut; kieli haluttiin nähdä lähinnä kansallisromanttisena jäänteenä, eikä sitä nähty tarpeelliseksi kehittää. Sotien jälkeen kieli oli Suomessa tabu, jonka olemassaoloa ei haluttu tunnustaa tai korostaa. Kieltä ei opetettu, ja kouluissa pyrittiin suomalaistamaan karjalankieliset lapset. Kielen puhuminen kouluissa oli kiellettyä ja jopa rangaistavaa. Asiaan vaikutti myös suomettuminen ja Neuvostoliiton suhde, joka painoi koko Karjala-teeman pois julkisesta keskustelusta. Karjalaiset oppivat itsesensuuriin, ja kieltä ei opetettu lapsille, sitä puhuttiin vain vanhemman väen kanssa. Kielen puhujien määrä tippui nopeasti, alle viiteen tuhanteen vain kahdessa sukupolvessa.
Vaikka Euroopan Neuvoston vähemmistökansojen kieliä ja kulttuureja koskeva suojelusopimus, jonka Suomikin on allekirjoittanut, velvoittaisi maatamme huolehtimaan kaikkien sellaisten vähemmistökansojen kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta, joiden kieltä on puhuttu maassa vähintään 100 vuotta, niin kieli, jota on maassamme puhuttu yli 1200 vuotta, aina 800-luvulta alkaen, ja joka sai ensimmäisen kirjallisen ilmiasunsa jo 900-1200-luvuilla, on uhanalainen ja vailla vähemmistöasemaa. Samaan aikaan vähemmistöasema on kyllä annettu vasta tulleille kielille, kuten somalille.
Minä olen siinä joukossa, joka vaatii Suomen valtiovaltaa tunnustamaan karjalan kielen viralliseksi vähemmistökieleksi. Kielen opetusta on lisättävä kouluissa, ja tarjottava karjalankielistä alkeisopetusta päiväkodeissa sitä haluavien perheiden lapsille.
---------------
Edit 27.11. Hyviä uutisia! Karjalan kieli on saanut kansallisen virallisen vähemmistökielen aseman Suomessa, vihdoin ja viimein!
maanantai 26. lokakuuta 2009
Vihreä Lanka: "Venäjä, Venäjä, Venäjä." Ryssävihan voimalla monikultturismin puolesta ja islamkritiikkiä vastaan?
"Islamkritiikki on kotoisin Venäjältä
Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.
Onpa erikoista, että hyökkäykset moniarvoisuutta ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia vastaan tuodaan meille Venäjältä.
Venäjän historian professori Timo Vihavainen on kirjassaan Länsimaiden tuho rähmällään nykyvenäläisen rasistisen mielipideilmaston edessä. Samoilla linjoilla on slaavilaisen lingvistiikan tohtori Jussi Halla-aho, jonka ajatuksia on luettavissa teoksesta Kirjoituksia uppoavasta lännestä.
Venäjällä rasistiset mielipiteet ovat valtavirtaa. Pietarilaiset kehuvat Helsinkiä siksi, että ”siellä ei ole neekereitä, kuten Euroopan muissa suurkaupungeissa”. Suuri yleisö kannattaa rasistista väkivaltaa, jopa murhia.
Muukalaisvihamielisyyttä perustellaan siellä länsimaisen kulttuurin uhanalaisuudella sekä vähättelemällä ja demonisoimalla muita sivilisaatioita, erityisesti islamia.
Venäläinen valtavirta edustaa Samuel Huntigtonin tyylisistä kulttuurista rasismia, joka ei luokittele ihonväriä, vaan arvomaailmaa. [...]
Venäläisten mielestä kaikkien Euroopassa asuvien pitää sisäistää konservatiiviset kristillis-eurooppalaiset arvot.
Oikea eurooppalaisuus merkitsee heille valkoihoisten valtaa, fundamentalismiin kallistuvaa ortodoksisuutta ja väkivahvaa autoritääristä valtiota. [...]
Sikäli Vihavaisen näkemys Euroopasta linnoituksena edustaa selvää suomettuneisuutta, eli venäläisen suurvaltaideologian sisäistämistä. [...]
tänään venäläiset kiivailevat Stalinin, kansallismielisyyden sekä aggressiivisen suurvalta- ja etupiiripolitiikan puolesta.He hyväksyvät vähemmistöjen sorron, joka kohdistuu muun muassa suomalais-ugrilaisiin, ja ovat napit vastakkain lännen kanssa esimerkiksi Kosovon ja Tetenian [kirjoitusvirhe alkuperäisessä tekstissä] kysymyksissä.
Mitä yhteistä tällä on meidän moniarvoisuutemme, EU:n arvoyhteisön, kanssa? [...]
Länsi on aina saanut liikevoimansa hankautumisesta muihin sivilisaatioihin. Sen historian ydin on liike ja muutos, kehitys ja valistus, myyteistä vapautuminen ja relativismin vahvistuminen.
Dogmaattiset yhden totuuden valtakunnat ja totaaliset pelastuskertomukset – jotka eivät halua hyväksyä historian perimmäistä mielettömyyttä ja ironiaa – haastavat länsimaisen epäilyn.
Vihavaisen ja Halla-ahon ristiretki uhkaa siis eurooppalaisuuden perusarvoja."
"Venäjä, Venäjä, Venäjä."
Perinteisesti Suomessa (ja Ruotsissa) on yleisesti rakennettu omaa sivistyksellistä identiteettiä ja omakuvaa peilaamalla omaa maata ja kulttuuria sen "ikiaikaiseen viholliseen", eli oletettuun antiteesiin: Venäjään. Omaa "länsimaisuutta" ja "sivistyksellistä paremmuutta" on aina peilattu barbaarisena pidettyyn Venäjään. Jos Suomea ei aina olekaan nähty länsimaisen sivistyksen kehtona, niin on aina voitu vedota Venäjään. Sellaiset mantrat ja kommentit kuin: "Suomi kuuluu Skandinaviaan uskontonsa ja kulttuurinsa puolesta", "Suomi on demokratia, toisin kuin Venäjä" tai: "Emme sentään ole niin juoppoja/tyhmiä/laiskoja/köyhiä kuin ryssät", edustavat tyypillisimmillään tällaista identiteetin peilausta. Tietyllä tavalla jopa suomalainen elintaso ja hyvinvointivaltiopolitiikka ovat olleet osa tätä peilausprojektin omakuva-rakennusta.
Venäjä on niin ruotsalaisessa (myös suomalaisessakin, 1800-l.lopulta) historiankirjoituksessa kuin yleisemminkin nähty aina 1500-luvulta asti eräänlaisena kulttuurisen paremmuusakselin negatiivisena päänä, jossa toisessa päässä ovat olleet perinteisesti aluksi Ruotsi, ja myöhemmin Englanti, Ranska ja/tai Saksa. Koko asetelman taustalla kummittelee siis yksinvaltiuden ja puhdasoppisuuden aikojen vanha, 1500- ja 1600-lukujen ruotsalaista imperialismia edustava "kulttuurirasismi".
Koko "ryssävihan" perinne Suomessa juontuu pääosin kahdesta asiasta: Ruotsin valtion suurvalta-ajan sotapropagandan viholliskuvasta kuin sotien aikaisesta terrorista (mm. Isoviha). Se on ollut yksi tärkeimmistä kollektiivisista emotionaalisista motivaattoreista rakennettaessa Suomea, joka on "osa länttä, ei Venäjää".
Samoin tähän Itä-Länsi -kulttuuri-identiteettimaaotteluun on perinteisesti kuulunut tässä akselissa vähintään useamman pykälän "länsimaisempana" pidetyn yhteiskunnan eli Ruotsin, sen yhteiskunnan, sen edustamien arvojen, suuntausten ja ilmiöiden nostaminen arvostuksissa oman yhteiskunnan yläpuolelle. Se on ollut osaltaan vaikuttamassa erilaisten vaikutteiden sekä toimintatapojen hakemiseen Pohjanlahden takaa. Aikoinaan sieltä saneltiin meille kieli, hallinto, uskonto ja koulutus. Sittemmin sieltä on kopioitu sosiaalidemokratia, hyvinvointivaltio ja peruskoulu. Nyt ollaan matkimassa monikulttuuristamisprojektissa ja maahanmuuttopolitiikassa.
Näyttää siltä, että tämä vuosisatainen, alkujaan ruotsalaista sotapropagandaa edustava "ryssävihan mekaniikka" pelittää nytkin, valjastettuna tällä kertaa keppihevoseksi vetämään monikultturismin agendaa, ja edistämään islamin uskontoon ja sen tulkintaan olennaisesti liittyvien fasististen piirteiden valkopesua.
Nyt vain perinteisten diktatuurin, imperialismin ja vanhaeurooppalaisen mielipideilmaston ohella myös Venäjän edustama konservatiivinen eurooppalainen arvomaailma, kuuluu niihin "barbarian, jälkeenjääneisyyden ja pimeyden ajan" piirteisiin, joilla helposti leimataan maahanmuuttokritiikki vain islamkritiikiksi ja samalla leimataan tehokkaasti molemmat rasismiksi, koska "Venäjäkin on rasistinen".
Mallisen kolumnissa siis paistaa läpi perinteinen ryssävihan propagandamekaniikka, ja pelikenttänä on perinteisen Itä-Länsi -kulttuuri-identiteettikisan maaotteluareena.
Muistutuksena haluan vielä laittaa tähän loppuun lainauksena ajatuksen, jonka eräs poliittisesti vasemmalla oleva, vihreä ja liberaali ystäväni, joka on myös (tai siitä huolimatta) maahanmuutto- ja islamkriittinen, kerran sanoi:
"On elintärkeää, että paljastamme ja tuomme kaikissa relevanteissa yhteyksissä esiin sen tosiasian, että vastustamamme monikultturismin mukana leviävä poliittinen islam on perin juurin natsistinen ja fasistinen aate.
Se ei vain ole syntyjään natsistinen, vaan sen tavoitteet ovat yhä lähes samat, sen päämääränä ovat etniset vainot ja fasistinen diktatuuri.
Islamistumisen kriitikot ovat ensisijaisesti fasismin vastustajia ja ihmisoikeuksien ja vapauden puolustajia."
perjantai 23. lokakuuta 2009
RKP eli Rasistinen KansanPuolue vaatii Suomeen Apartheidia - SFP det Svenno-Fasistiskt Parti krävar Apartheid i Finland
"RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun? RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun?
RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.
Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tilasiirroksella syntyisi säästöjä.
- Ehdotus järkytti meitä, kertoo kaupunginvaltuutettu Mia Grundström (r.) Hufvudstadsbladetissa.
Grundströmin mukaan samoissa tiloissa toimiminen johtaisi siihen, että ruotsin kieli katoaisi ja kaikista tulisi suomenkielisiä. Grundströmin mukaan kaikki RKP:läiset olivat ehdotuksesta totaalisen järkyttyneitä."
'Oj hur hemskt! Onhan se tosi hirveää, jos kunnon ihmiset, varsinkin lapset, joutuisivat normaaliin kosketukseen ja kanssakäymiseen barbaarista mongerrusta puhuvien finjeeveleiden kanssa! Ja vielä samassa koulussa! Saattavatpa siinä jopa oppia puhumaan suomea, fy fan! Tällöinhän lapset saattavat vaikka alkaa pitää suomalaisia ihan vertaisinaan tavallisina ihmisinä, ja johtaa tulevaisuudessa jopa seka-avioliittoihin, jolloin meidän, germaanis-arjalaisen valloittajakansan, pyhä ja puhdas veri sekoittuisi likaisten ali-ihmis-mongoloidi-finskien kanssa, ja se uhkaisi meidän jo 800 vuotta jatkunutta poliittis-kulttuurista yliherruutta. Kyllä nyt kunnioitettu rasist.. eh, siis oppi-isämme Axel Olof Freudenthal kääntyisi haudassaan, sillä onhan tällainen Aparthei... öö, eikun siis laillisesti ja oikeudenmukaisesti meille kuuluvien ikiaikaisten etuoikeuksien vastustaminen väärin!'
Mutta siis vakavasti puhuen, mitä hittoa noiden rantahurrien päissä oikein liikkuu? Tuollaiset vaatimukset ovat Apartheidia ja siis rasismia puhtaimmillaan! Kirjoitin aiheesta aikaisemmin viime syksynä, ja totesin tuolloin, että "Suomi oli yli 600 vuotta Ruotsin siirtomaa, ja edelleenkin RKP-mafian ja ruotsinkielisen eliitin etuoikeutettu asema heijastelee tätä kolonialistista kulttuuri-imperialismia." Näin on näppylät. RKP vastustaa niin mielellään suuriäänisesti "rasismia" silloin kun kyse on maahanmuutopolitiikan kritiikistä, mutta kun heidän itsensä pitäisi tinkiä privilegiopolitiikastaan ja nöyrtyä normaaliin kanssakäymiseen muita kieliryhmiä edustavien kanssa, niin on eri ääni kellossa.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
PS-Nuoret: Suomi virallisesti yksikieliseksi!
"Perussuomalaiset Nuoret katsovat Suomen nykyisen kielipolitiikan epäonnistuneeksi, koska kielilainsäädäntö ei vastaa todellista tahtotilaa maassamme.
Ruotsin kieleen käytetään suhteettomasti veronmaksajien varoja, kun otetaan huomioon miten pienellä alueella ruotsia maassamme puhutaan. Muun muassa tulevan pakollisen YLE-maksun määrä on suoraan verrannollinen ruotsinkieliseen palvelutarjontaan. Virallinen kaksikielisyys tarkoittaa sitä, että koko maassa pitää olla valmiudet toimia ruotsiksi huolimatta siitä, että suurimmassa osassa Suomea todellista tarvetta ruotsin kielen osaamiselle ei ole.
Suomesta olisikin tehtävä virallisesti yksikielinen maa, jossa ruotsilla on vähemmistökielen asema saamen, romanin ja viittomakielen tapaan.
Ruotsin kielen asemalla on myös ulkopoliittinen ulottuvuus: Tehdäänkö venäjästäkin tulevaisuudessa Suomen virallinen kieli, kun venäjänkielisten määrä saavuttaa ruotsinkielisten määrän Suomessa?
Katsomme, että suurin osa suomalaisista on kanssamme samaa mieltä Suomen kielipolitiikan muutostarpeista. Perussuomalaiset Nuoret käsittelivät kielipoliittisia kysymyksiä syyskokouksen yhteydessä pidetyssä seminaarissa Vaasassa 10.-11.10. Pääpuhujana tilaisuudessa oli Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Tala."
Ja ruotsin kielen opiskelu vapaaehtoiseksi muiden eurooppalaisten kielien, kuten Englannin, Ranskan, Saksan ja Venäjän rinnalle.
On pöyristyttävää, että 5% kielivähemmistö kuluttaa 20% YLE:n määrärahoista tuottaakseen ohjelmia, joita melkein puolet tuosta 5%:n vähemmistöstä ei edes katso, vaan katsoo mieluummin Ruotsin TV:tä!
Maamme ruotsinkielisen väestön valta-asema kuvastaa tässä(kin) mielessä lähinnä Apartheidia ajavaa siirtomaaeliittiä ja RKP on lähinnä Rasistinen Kansan Puolue (Rasistiskt Kacka Parti / Svedu-Fasistiskt Parti.
-------------------
Edit 12.10: Oiva linkki Simon Elon blogiin
"Svensk Ungdomin puheenjohtajan Oscar Ohlisin mielestä kannanottomme on rasistinen ja populistinen. Hänelle rasismi on ilmeisesti täysin vieras termi ja kansan tahto asia, jota ei tarvitse ottaa huomioon. Hänessä on siis ainesta RKP:n puheenjohtajaksi.
PS Nuorten pitäisi hänen mielestään myös olla nöyrempiä. Näin sanoo mies, jonka puolue on ollut vuosikymmeniä hallituksessa, vaikka kannatus on gallupien mukaan noin puolet perussuomalaisten kannatuksesta.
Ohlisin mukaan PS Nuoret elää mielikuvitusmaailmassa, jossa ei ole sanaa realismi. Näin sanoo mies, jonka puolue vaatii ruotsin kielen palauttamista pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa.
Ohlis myös sanoo, että modernin, innovatiivisen ja tulevaisuuteen suuntautuneen maan on oltava kansainvälinen. Valitettavasti hän ei ymmärrä sitä, että ruotsin kielen pakollista opiskelua ja virallista asemaa ei voi perustella kansainvälisyydellä, joka on ennemminkin peruste antaa opiskelijoille vapaus valita joku muu kieli. Hän myös toteaa, että suomi ei ole mikään maailmankieli. Äly hoi, älä jätä. Ruotsiko sitten on?
On surullista että RKP:n nuorilla ei ole mitään todellisia perusteita viralliselle kaksikielisyydelle, joten kommenteissa sorrutaan vain loanheittoon ja suomen kielen väheksymiseen. Uskon että se kertoo jotain.
Suomella on Ruotsissa vähemmistökielen asema ja sen suomat oikeudet. Onko Ruotsi siis pelottavan populistinen rasistimaa, joka sortaa suomenkielisiä?
Ja jos ruotsin kieli on pohjoismaisen yhteistyön tae, miksi Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa piti puheensa viime Suomen vierailullaan englanniksi?"
Niinpä
perjantai 11. syyskuuta 2009
Vanhukset vai pakolaiset - Kuka maksaa eläkkeesi?
USA:ssa sentään on vanhustenhuoltolaki, jollainen tarvittaisiin Suomessakin. Käytännössä jenkkien kansaneläkkeen vastine on maan köyhissäkin osavaltioissa rahamääräisesti suurinpiirtein sama kuin Suomessa, mutta sen lisäksi vanhukset saavat ruokakuponkeja ja heidän asumista tuetaan (ellei ole jopa täysin maksettu). Tämän lisäksi USA:ssa on yleisesti alempi hintataso, halvempi asuminen, ruoka ja verotus.
Suomen nykyinen hallitushan lupasi panna vanhustenhoitoasiat kuntoon ennen eduskuntavaaleja. No, sen sijaan he ovat laittaneet 70 miljoonaa euroa lisää vastaanottokeskuksiin! Humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvät kokonaiskustannukset ovat jo muutenkin miljardiluokkaa (Tarkemmin sanottuna kulut ovat nouseet 200 miljoonalla vuodessa vuodesta -91 alkaen, ja tällä hetkellä kaiken kaikkiaan 3,6 miljardia, kehitysapu mukaan lukien).
Noilla 70 miljoonalla saisi vanhustenhuollossa melkein ihmeitä aikaiseksi, mutta hallituksen halu kumarrella Mekkaan päin voittaa järjen ja inhimillisyyden äänen. Ja olkaamme iloisia, että maamme nykyjohto pyrkii ratkaisemaan kotimaisia ongelmia tuomalla niitä lisää ulkomailta. Onhan sillä sentään jo ennestään ylityöllistettyjä poliiseja sekä sosiaali- ja terveydenhoitohenkilöstöä lisää ylityöllistäviä vaikutuksia.
On se hitto soikoon kumma, kun ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevia vanhuksia makuutetaan kotonaan kusisissa vaipoissa ja vanhustentaloihin sekä hoivakoteihin on pitkät jonot, mutta vastaannottokeskuksia on varaa synnyttää pikapäätöksillä. Suomalainen vanhus on hallituksen mielestä väärän värinen ali-ihminen verrattuna oikean suojavärin omaavaan laittomaan pakolaiseen. Rasismia!
Ja turha tulla jäkättämään, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia, tms. On selvää, että maamme hallitus on priorisoinut maahantulevat ihmiset ihmisarvoisemmiksi kuin oman kansansa vanhukset ja sotaveteraanit. Tämä tällainen on niin sapettavaa ja sylettävää maanpetturuutta, että lienee vaihteeksi parempi jättää sanomatta, miltä asia minusta tuntuu.

Kuka maksaa sinun eläkkeesi?
Kun Suomen eläkejärjestelmää pistettiin sotien jälkeen pystyyn, yleinen eläkeikä asetettiin 65-ikävuoteen. Tuolloin suomalaisten keskimääräinen elinikä oli tuo 65-vuotta. Eli vaatimaton idea oli, että puolet suomalaisista kuolisi sorvin ääreen ennen eläkkeelle pääsyä, mutta yhteisesti maksettiin edes toisen puolen vanhuudenturva.
Tällä hetkellä suomalaisten elinikä on keskimäärin 75-78 vuotta, mutta eläkkeelle pääsee jo keskimäärin 63-vuotiaana. Suhteessa nykyiset eläkeläiset ovat siis isompi rasite kansantaloudelle. Mutta tosiasia on, että nykyinen eläkeikäisten sukupolvi on kyllä itse moneen kertaan eläkkeensä maksanut ja ansainnut. Ongelmana on, että hallitukset ja finanssilaitokset ovat hassanneet nämä kerätyt rahat. Suuresti ei juuri huudella, että lähes 80% eläkevaroista hävisi pörssikuplan puhjetessa, joten mistä rahat eläkkeisiin? Tämän vuoksi hallituksellamme on hitonmoinen paniikki nostaa eläkeikää! "Ööh.. me tuota noin niinku, öö.. siis hassattiin teidän eläkerahat, mutta älkäähän nyt hermostuko, kyllä me jotain keksitään, ihan totta hei!"
Nykyään tilanne on se, että vasta 52-vuotiaana suomalainen ihminen alkaa tuottaa plussaa yhteiseen kassaan. Hänen lapsilisänsä, päivähoitonsa, koulunkäyntinsä, opiskelunsa ja sairaanhoitonsa, jne. maksaa niin paljon, että hän on veroillaan maksanut vasta yli viisikymppisenä tämän kaiken.
Yllä mainittu koskee vain nykyisiä viisikymppisiä. Tällä hetkellä meillä on raju työttömyys, varsinkin nuorisolla, ja nuoret opiskelevat sekä kouluttautuvat pidemmälle, eli kuluttavat enemmän yhteisestä kassasta ennenkuin alkavat tuottaa siihen. Nykyiset nuoret alkavat tuottaa plussaa yhteiseen kassaan ehkä vasta eläkeiässä!
Surullinen tosiasia on, että nykyiset nuoret eivät todellakaan pääse eläkkeelle, eivät ainakaan ennen 65-ikävuotta, jos vanhempanakaan. Ehkäpä eläkeikää joudutaan nostamaan 75-ikävuoteen, jotta Suomella voisi edes teoriassa olla varaa yleiseen eläketurvaan. Ei siis todellakaan ihme, miksi eläkeikää halutaan nostaa.
On erittäin todennäköistä, eli lähes varmaa, että meillä ei tule olemaan julkista eläkejärjestelmää eli kansaneläkejärjestelmää enää 10 vuoden päästä, eikä luultavasti nykyisenkaltaista julkista hyvinvointijärjestelmää. Kun nykyinen valtion velka ja tämän laman aikana otettu lisävelka tulevat maksuun. Edessä on raju vyönkiristys, joka riisuu meiltä luultavasti kaiken sen julkisen vaurauden ja hyvinvoinnin (tai sen rippeet), mitä sotien jälkeiset sukupolvet rakensivat.
lauantai 15. elokuuta 2009
Tiettyjen ulkomaalaisryhmien yliedustuksesta rikostilastoissa
Lainaus:
----------------------------
"Vuoden 2007 ulkomaalaisten rikollisuutta käsiteltiin Ajankohtaisessa Kakkosessa (TV2 Tiistai klo 21.00 22.1.2008): ”Ulkomaalaistaustaisten rikokset Suomessa - ongelma kasvaa”
Jyväskylä:
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 2,7 %
Osuus omaisuusrikoksista 7,3 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 6,3 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 12,5 %.
Tampere:
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 3,2 %
Osuus omaisuusrikoksista 8,3 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 12,2 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 40,9 %.
Turku:
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 4,5 %
Osuus omaisuusrikoksista 11,2 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 20,6 %
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 22,5 %.
Oulu:
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 1,9 %
Osuus omaisuusrikoksista 5,9 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 10,7 %.
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 41,2 %.
Helsinki:
Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 6,4 %
Osuus omaisuusrikoksista 16,1 %
Osuus henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista 21,6 %.
Raiskaustapaukset, joissa epäiltynä ulkomaalaistaustainen 46,2 %.
Lähde: http://www.youtube.com/wat
Lisää tietoja aiheesta Poliisi-TV:n raportissa: 'Ulkomaalaiset (erityisesti Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuneet) korostuvat seksirikostilastoissa'
Ohjelman [Ajankohtainen Kakkonen] nauhoite: http://www.youtube.com/wat
-------------------------
Miksi Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta tulevilla on muita enemmän ongelmia sopeutua kulttuuriin, jossa naisilla on ihmisarvo ja väkivaltaa ei pidetäkään oikeutettuna?
Olisiko jo viimein aika nostaa kissaa pöydälle ongelman perimmäisistä syistä? Miksi ongelma koskee erityisesti ja pääasiassa islamilaisesta kulttuuripiiristä tulevia? Mikseivät esim. itä-aasialaiset tai latinot koe samanlaisia 'ongelmia' sopeutumisessa Suomen rikoslain vaatimusten kanssa? Onko todellakin niin vaikeaa tunnustaa islamilaisen kulttuurin väkivaltaisuuden, ihmiskuvan ja erityisesti naisen asemaa koskevien käsitysten merkitystä tämän kaltaisen käytöksen takana?
Ehkäpä nyt viimeistään olisi aika tunnustaa kulttuuri-relativismin onttous ja tarttua ongelmiin sen sijaan että yritetään kieltää ne ja vaientaa kritiikki heiluttamalla rasisti-korttia? Käsitykset väkivallan oikeutuksesta "kunnian" puolustamiseksi tai naisten asemasta eläimiin rinnastettavana omaisuutena ja objekteina kun eivät mitenkään liity ihonväriin tai kansallisuuteen, vaan eräisiin kulttuureihin ja varsinkin tiettyyn uskontoon.



