Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskusta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kiitos kaikille äänestäneille - Muutamia huomioita Jytkysestä

Sain kuntavaaleissa 103 ääntä. Kiitän lämpimästi kaikkia minua äänestäneitä.

Ja sitten muutama huomio vaaleista, koskien PS:n tulosta verrattuna odotuksiin. Ei tullut jytkyä, vaan vaalikommentaattori Ervastin sanoin "Jytkynen".

Ensinnäkin äänestysprosentti laski merkittävästi viime vaalien 61,3 prostentista, jääden 58,2 prosenttiin, tiputusta yli kolme pinnaa. Oulun vaalipiirissä äänesti vain 56,5 prosenttia äänioikeutetuista. Uudessa Oulun kaupungissa äänestysprosentiksi jäi vain 53,7, kun neljä vuotta aiemmin äänestysprosentti oli 57,7 eli tiputusta oli peräti neljä pinnaa.

Toisekseen PS kuuluu kannattajaprofiililtaan samanlaiseen äänestäjäsegmenttiin kuin vasemmistopuolueet, mikä tarkoittaa sitä, että äänestysprosentin alhaisuus rankaisee sitä. Aina kun äänestysprosentti laskee, Kokoomus voittaa. Vanhaa sanontaa lainatakseni "Äänestä, tai kokoomuslainen äänestää puolestasi".

Kolmanneksi PS on leimallisesti miesten puolue, kannattajista yli kaksi kolmasosaa on miehiä. Suomeksi, kun miehet, ja varsinkin duunareista ja erityisesti lähiöissä sekä haja-asutusalueilla jäävät kotiin, niin se tuntuu suhteessa enemmän PS:n kannatuksessa.

Oma alustava huomioni, joka tosin vielä tässä vaiheessa perustuu varsin pieneen otantaan, antaa osviittaa siitä että miesten äänestysaktiivisuus olisi tippunut enemmän kuin naisten. Katsotaan kuitenkin tarkemmat tilastot kunhan ne valmistuvat, ennenkuin voidaan tarkemmin arvioida tämän vaikutusta.

Neljänneksi tietty terävyys puuttui puolueen yleisestä kampanjasta, kuten TV:n vaalivalvojaisissa kommentaattori totesi, Soini jäi ehkä liikaa varmistelemaan sen sijaan että olisi hyökännyt. Yksi asia, mikä yksistään saattoi viedä jopa puoli prosenttia liikkuvien kannattajien ääniä pois oli TV:n toiseksi viimeisen vaaliväittelyn aikana sattunut ns. "Soinin ja Kataisen kuhertelu", kun Soini puhui, että joskus vielä koittaa aika, jolloin PS ja Kok. ovat "samalla puolella aitaa hallituksessa". Ei kai siinä, yhteistyösuhteita puolueiden välillä on  oltava, mutta vaaliväittely ei ole oikea paikka niiden lämmittelyyn.

Viidenneksi täytyy sanoa, että kyllä "lapset" palasivat kiltisti kotiin eli Keskustaa viime vaaleissa näpäyttäneet äänestäjät palasivat melkoisella volyymillä takaisin puolueen riveihin. Osalle keskustajohtoa tosin voi olla vähän kiusallista, että Väyrysen johdolla tehti linjamuutos eli Keskustan eurokriittisempi linja on se pääasia, joka tämän on tehnyt. Eli entisellä citykepulaisella liberaaliklikillä ei ole edelleenkään varaa viedä puoluetta takaisin euronuoleskeluun. Se harharetki oli käydä kohtalokkaaksi.

Puheenjohtaja Sipilä on fiksu mies ja jos mies muuttaa puoluetta eikä puolue miestä, ja jos Keskusta ei taas käännä takkiaan europolitiikassa eli viime eduskuntavaalien selkäsaunasta on otettu oikeasti varteen, niin puolue pärjännee hyvin myös tulevaisuudessa.

Kuudenneksi  täytyy sanoa, että kyllä oli olemassa myös yleistä vaaliväsymystä ja sen huomasi ihmisten reaktioista myös. Ja vaaliväsymystä oli myös osittain omassa porukassa. Tässä on ollut kauhea hässäkkä PS:n ympärillä viime eurovaaleista asti, ja siihen turtuu. Onneksi meillä oli silti tarpeeksi innokasta väkeä ja ehdokkaita, jotka jaksoivat painaa päälle.

Omalta osaltani tuloksen laihuuteen vaikuttaa ensi sijassa kaksi asiaa, työttömän rajalliset rahavarat ja henkilökohtaisen elämän kiireet. Jos olisi ollut varaa laittaa mainontaan noin puolitoista tonnia, olisin ehkä saattanut kolkutella valtuuston ovia, ja toisaalta viimeisten 6 viikon aikana ajastani meni kaksi ja puoli viikkoa sairastuneita perheeni jäseniä hoitaessani.

Näillä ajatuksilla kohti tarkempia analyysejä.

----------------------
---------

Edit. 30.10. lisäys ja korjaus

Nostan tähän tuolla alempanan kommenttina olleen nimimerkki Kumitontun huomion, koska hän teki oikeat johtopäätökset. Eli vedän sanani takaisin koskien väitettä "paluu Keskustaan":

"Keskusta menetti kannattajiaan noin 50.000 verrattuna edellisiin kunnallisvaaleihin 2008 ja sai noin 1.500 lisää verrattuna eduskuntavaaleihin 2011. Eli ei todellakaan suurta ryntäystä takaisin Kepun suuntaan ollut ilmassa.

Eilisissä vaaleissa kolme suurta menettivät yhteensä noin 160.000 ääntä, mikä on prikulleen sama minkä PS voitti. Äänestäneiden määrä laski 65.000 mikä on prikulleen sama kuin Vasemmiston, Vihreiden ja "Muut" kärsimä lasku.

Korkeampi äänestysinto olisi satanut sellaisenaan Perussuomalaisten leiriin, mutta se on toinen asia. Nyt näimme, miten 160.000 ääntä menettäneet vanhat ja 65.000 ääntä menettänyt punavihreä vasemmisto "juhlivat" tapahtunutta kuin suurtakin voittoa. Toisin kuin ammattitaidottomat toimittajat toistelevat, me emme nähneet torjuntavoittoja. Yksikään puolue ei saanut torjuntavoittoa vaan turpiin ja pahasti. Pois lukien RKP joka on verrattavissa enemmän seurakuntaan kuin poliittiseen puolueeseen."

torstai 28. huhtikuuta 2011

Avoin kirje Kepujohdolle: Keskustan tappion syy tiivistettynä ja puolueen tulevaisuusvaihtoehdot

Arvoisa Keskustajohto,

Kirjoitan tämän avoimen kirjeen täältä vähän karsinan yli huudellen. Vaikka tämä saattaa ehkä teitä ärsyttääkin, niin kehottaisin olemaan nyt tarkkana, sillä tämän lukemalla jotain voi kirkastua siellä perunakellarin pohjalla.

Keskustan rökäletappion taustasyy on tämä: Puolue on liian kauan ratsastanut kahdella hevosella yhtä aikaa. City-kepulainen liberaali-linja ja maaseudun kansalliskonservatiivinen linja ovat liian kaukana toisistaan, huolimatta siitä, että alkiolainen valistusliberalismi tarjoaa siemeniä molemmille. Kun sukset lähtevät eri suuntiin, siinä haarat lopulta repeävät, vaikka miten olisi joustava ja notkea.

Keskustan romahduksen laukaisijana toimi puolueen liberalistisen linjan karilleajo. Kiviniemi, Laaninen ja Rehn ovat kaikki kepun euroliberaaleja, kun taas maaseudun väki on konservatiivis-isänmaallisia. Me persut olemme haistaneet ja tiedostaneet tämän jo yli kymmenen vuoden ajan, ja vain odotimme, milloin tilanne eskaloituu. Näissä vaaleissa se tapahtui, ja iskimme tietenkin valmiina kuin kärpät, kiilana rakoon.

Vaikka kepun kannattajakunta on perinteisesti ollut hyvin uskollista, joku raja se on keskustajohdon omien kannattajiensa naamalle kusemisellakin. Aselaki- ja paskalakifiaskot sekä Portugalin tukipakettimyrkky olivat suurelle joukolle keskustalaisia viimeinen pisara, ja he vaihtoivat leiriä. Siksi näissä vaaleissa konservatiivien äänet vyöryivät meille persuille niin että jyrinä vain kuului.

Valinta euroliberalismin tai maalaiskonservatiivisuuden välillä

Keskustalla on käytännössä vain kaksi tulevaisuusvaihtoehtoa: Joko lähteä city-kepulaiselle liberaalilinjalle ja muuttua euroliberalistiseksi puolueeksi, tai lähteä alkiolais-maalaisliittolaiselle linjalle. Molemmissa tapauksissa on edessä puolueen painuminen korkeintaan keskisuureksi. Kymmenen vuoden päästä on liberalismin tiellä on edessä arviolta noin 4-8%:n kannatus ja kannatukseltaan eteläsuomalaispainotteinen pienpuolueen asema. Tällöin äänistä ja kannatuspohjasta kilpailtaisiin lähinnä Vihreiden oikeistosiiven, Kokoomuksen sosiaaliliberaalisiiven, ja RKP:n maalaisliberaalien kanssa. Ahdasta olisi puristuksessa. Tässä vaihtoehdossa Perussuoamalaisista kasvaisi varmasti pysyvästi yksi kolmesta suuresta, yleispuolue, kansalliskonservatiivinen keskusta eli leikkisästi ”Persusta”. Seuraus yleisesti olisi perinteisen tyylinen kolmen suuren puolueen poliittinen systeemi, mutta Keskusta olisi pysyvästi tästä triosta ulkona.

Maalaisliittolaisella konservatiivilinjalla taas olisi edessä arviolta 8-15%:n keskisuuren puolueen kannatus, tukialueena maakunnat, jolloin kisaa käytäisiin Perussuomalaisten kanssa maakuntien viljelijöiden sekä pikkukaupunkien ja taajamien konservatiivisista kannattajista. Tässä vaihtoehdossa Perussuomalaisista kasvaa pysyvästi keskisuuri yleispuolue, mutta nyt esiin muotoutunut neljän suuren systeemi jäisi pystyyn, jolloin Keskustalla olisi aika ajoin mahdollisuus päästä merkittäväksi hallituspuolueeksi (joka on syy myös siihen, miksi kirjoitan tämän tekstin näin suoraan keskustalaisille, minä en halua perinteistä, konsensuksen ja vaihtoehdottomuuden trio-järjestelmää enää Suomeen).

Molemmissa tapauksissa Keskustalla on edessä hyvästien sanominen suuren yleispuolueen asemalle. Siksi Mari Kiviniemi oli todellakin, hyvin suurella todennäköisyydellä, viimeinen keskustalainen pääministeri Suomessa.

Talousongelmat ja presidentinvaalit linjavaaleina

Keskustan talousongelmista puheen ollen, niin seuraavat eduskuntavaalit ratkaisevat, selviääkö puolue veloistaan. Mutta vaikka puoluetta ei uhkaisikaan varsinainen vararikko, edessä on joka tapauksessa ainakin kymmenen vuoden velkaprässi eli kivireki perässä, jona aikana puolueella ei ole varaa satsata lähellekään entiseen tyyliin massiivisiin kampanjoihin. Vyönkiristys on väistämättä edessä.

Keskusta voi tehdä linjavalintansa nyt tulevissa presidentin vaaleissa: Väyrynen tai Rehn. Jos Keskusta ottaa Olli Rehnin presidenttiehdokkaakseen, se on viimeinen naula maalaisliittolais-keskustan ruumisarkkuun ja edessä on muuttuminen pieneksi euroliberaalipuolueeksi. Jos taas puolue valitsee Väyrysen, merkitsee se käännöstä takaisin maalaisliittolais-konsrvatiiviseen suuntaan, jolloin edessä on asema keskisuurena maakuntapuolueena.

Näin ennustan ja kirjoitan, ottakaa vaari tai olkaa kuulematta. Aika näyttää, olinko oikeassa.

Ystävällisin terveisin, kilpailijanne leiristä huudellen:

V-P. Kortelainen, PS, kaupunginvaravaltuutettu, Oulu

perjantai 12. marraskuuta 2010

Uuspaavalniemen mukana siirtyi 70% Keskustan talouspoliittisesta uskottavuudesta Persuihin

"Minkähän takia se Uuspaavalniemi on tuolla Keskustassa, kun ei se saa siellä läpi omia terveitä talouspoliittisia linjojaan. Tulis meille persuihin, niin löytäis heti kaikupohjaa, kun meidän linja on samansuuntanen", jyrisi allekirjoittanut keittiön pöydän ääressä profeetallisesti toissailtana (10.11.), ja katso, heti seuraavana päivänä niin tapahtui.

Niin, tosiasia on, että Markku Uuspaavalniemi oli niitä muutamia harvoja, ellei peräti ainoa, Keskustalainen, joka tuntee talousjärjestelmämme perustan ja tietää, mitä raha on ja mistä se tulee.

Uuspaavalniemen loikan myötä 70% Keskustan raha- ja talouspoliittisesta uskottavuudesta siirtyi Persuihin. Jos Keskusta olisi kuunnellut Uusiksen näkemyksiä ja pistänyt ne täytäntöön, Suomi olisi lähes kuivilla talouskriisistä ja Kepu luultavasti edelleen suurin puolue.

Mutta Kepuhan pettää aina, varsinkin omansa.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Haistamme pelon

Tänä päivänä ei näköjään ole helppoa olla kepulainen tai RKP:läisen siirtomaaimperialismin perinnön vaalija. Se pelottaa. Pelottaa näemmä niin paljon, että tappion uhatessa pitää hakea tukea jo ulkomaita myötäen.

Pohjoismainen yhteistyö on saanut uusia ulottuvuuksia. Keskusta on hakemassa Ruotsista oppia siitä, miten saada rappiokonsensusta haastavat nousijat torpattua. Ruotsissahan sikäläisiä "populisteja" vastaan oli kaikki keinot sallittuja, aina väkivaltaa myöten.

Oppi otettiin heti käyttöön, tosin lievät keinot ensin. Vistbackan boikotointi keskiryhmien kokouksesta sillä tekosyyllä, että joku joskus jossain on kuulemma sanonut Terhi Tikkalalle, saattoipa olla enon kummin kaima tai ehkä jopa "Etelän metia", että persut on vaarallinen ryhmä, jolla on outoja, salaisia yhteyksiä ja verkostoja kaiken maailman ääriryhmiin, niinkuin nyt vaikka noihin Ruotsidemokraatteihin (oli SD sitten oikeasti ääriryhmä tai ei).

Onkohan kyseessä sama FST:ntoimittaja joka jo 2007 Pohjoismaiden Nuorten Neuvoston kokouksen yhteydessä väitti julkisuudessa, että PS-nuorilla olisi virallisia yhteistyöverkostoja SD-ungdomin suuntaan, ja näin edes käymättä kokouspaikalla. Tällä perusteella oli sitten hyvä mennä tivaamaan Soinilta, että "Miks te niiku teette niiku yhteistyötä niiku tollasten niiku natsien kaa?"

Tuolloinhan oli kyse siitä, että PS-nuoret, SD-ungdom ja Danske Folkparti Ungdom koittivat pistää, vain PNN:n kokouksen ajaksi, pystyyn kokousryhmän. Näin siksi, ettei PS-nuoret jäisi ryhmien ulkopuolelle. Sieltä kun ei voi oikein vaikuttaa mihinkään. Mitään yhteistyötä ei muutoin ollut vireillä, eikä ole myöhemminkään ollut. Hyvä silti oli tehdä kärpäsestä uutinen ja koittaa hiillostaa Soinia.

Tuossa kokouksessa allekirjoittanut oli PS-nuorten edustajana, ja sai kokea, mitä ennakkoluulot merkitsevät. Harvoin saa kokea niin epäsivistynyttä käytöstä kuin eräältä Tanskan sosdemien nuorisoedustajalta, joka, paitsi että tunkeutui keskellä yöllä hotellihuoneeseen ja kävi haukkumassa puoliunista persunuorta fasistiksi, kävi myös kokouksen väliajalla kiinni raiveliin läiskien kun muut eivät olleet näkemässä. Ja tekipä tämän vielä selvin päin. Siitäpä iso melu olisi syntynyt, jos oikeasti olisin vetäissyt siviilikanteen miestä vastaan, kuten vakavissani harkitsin.

No eipä mitään, mutta mahdollisesti tuo mainitsemani FST:n toimittajan aloittama huhu "populistien" pohjoismaisesta liittoutumasta kummittelee tässäkin Vistbackan ja PS:n nöyryyttämisessä takana. Nyt sitä vielä siivitti RKP:n ja Keskustan pelko asemien menettämisestä.

Pelko on vaarallinen tunne. Sen voi haistaa, ja se yleensä vain tekee saalistajasta entistä innokkaamman.

Kenties PS:n pitäisikin tarttua tähän Norrbäckin ja FST:n reportterin alitajuisista peloista alkunsa saaneeseen ideaan, ja pistää yhdessä DFP:n, SD:n ja Fremskrittpartin kanssa pystyyn jonkinlainen Pohjoismaiden Populistien Unioni, ihan vain RKP:n kiusaksi.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Leikkimielinen vaaliveikkaus

Ajattelin taas vaihteeksi vähän pohtia, miltä näillä näkymin näyttäisi puolueiden asema ensi vaalien jälkeen nykyisen kannatuskehityksen valossa. Tämä on siis kevyt, leikkimielinen ja lonkalta heitetty veikkaus.

Näyttää siltä, että Kokoomus onnistuu enempi vähempi pitämään nykyisen asemansa maan suurimpana puolueena. Tosin on hyvin mahdollista, että hallitusvastuun paine alkaa realisoitua vaalikamppailun myötä. Veikkaan Kokoomuksen kannatuksen ensi vaaleissa olevan noin 22 %:a.

Keskusta näyttää rämpivän alenevissa kannatuslukemissa, ja vaalirahakorruptiot, oikeudenkäynnit, ja muut sotkut painavat sen kannatusta alas. On jopa mahdollista, että Väyrysen puheenjohtajakauden 17 %:n tasoinen vaalitulos voi olla mahdollinen.

Demarit rämpivät tällä hetkellä kannatusmittauksissa lähes paikallaan, mutta laidat ovat alkaneet vuotaa rankasti. Veikkaan SDP:n kannatuksen ensi vaaleissa tippuvan pikkuisen nykyisestä, noin 18 %:iin.

Vihreillä on ollut aika kylmää kyytiä, ilmastoveropaketti, ydinvoimakysymys, jne. lupaavat heille tällä hetkellä alle kymmene prosentin kannatusta. Itse veikkaan alamäen vielä vähän jatkuvan, ja saavuttavan noin 9 %:n tason.

Vasemmistoliiton uskon pitävän nykyisen kannatuksensa, ja saavan vuotoa Vihreistä, tulos noin 8 %.

KD:n kannatus on aika vakaata, noin 4,5 %

RKP:n kannatus on aika vakaata, mutta kielikysymys vaaliteemana voi nostaa sitä, noin 5 %:iin.

Pikkupuolueille uskon suhteellisen merkittävää nousua kannatuksessa, yhteisäänimäärä voi protestivaalit huomioiden nousta jopa 3 %:iin. Pienpuolueiden vaaliliitolla toteutuessaan on mahdollisuus jopa paikkoihin, samoin ehkä Muutos 2011:lla.

Perussuomalaisten uskon vähintään säilyttävän nykyisen yli kymmenen provikan tasonsa, ja vielä nousevan. Veikkaan optimistisesti Persuille jopa 13,5 %:n vaalitulosta, riippuen miten pahasti SDP ja KePu ottavat ns. turpiinsa.

Tilanne näyttäisi siis tältä:

Kokoomus n. 22 % (arviohaarukassa 21-23)
Keskusta n. 17 % (arviohaarukassa 16-18)
SDP n. 18 % (arviohaarukassa 17-19)
Vihreät n. 9 % (voi tippua jopa alle 8:n)
Vasemmistoliitto n. 8 %
KD n. 4,5 % (voi ehkä nousta lähelle 5:ttä)
RKP n. 5 %
Pikkupuolueet n. 3 % (arviohaarukka 2-4, yläkanttiin)
Perussuomalaiset jopa noin 13,5 % (arviohaarukka 12-15)

Virhemarginaalivaraa on tässä reippasti, suuremmilla puolueilla suhteellisesti noin 5 % kunkin puolueen kokonaiskannatusta kohti (esim Kokoomuksella 1,1% suuntaan tai toiseen). Persujen kohdalla suurin epävarmuushaarukka.

Gallupit eivät sitten äänestä, ja veikkaukset vielä vähemmän, mutta silti.


Edit 27.9. Jaahas, vaaliveikkaus vanheni jo samalle päivälle, kuin se kirjoitettiin, eli gallupit lupailevat PS:lle jo 12,5%:n kannatusta.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kiviniemen-Laanisen linja: Kiitos, oi Keskusta, kiitos! *hali*

Valitsemalla Kiviniemen-Laanisen linjan, olette pelastaneet Perussuomalaisille massiivisen äänivyöryn tulevissa vaaleissa täällä Pohjois-Suomessa.

Kiviniemen city-liberaali linjaus on juuri sitä "lääkettä", joka on tähänkin asti karkoittanut väkeä Keskustasta Perussuomalaisiin, ja Laanisen valinta on myrkkyä Korhosta tukeneelle kenttäväelle.

Pahin mahdollinen vaihtoehto Keskustan johtoon meidän Persujen kannalta olisi ollut Väyrynen. Hän olisi saattanut kyetä imaisemaan EU-kriittisen maton PS:n alta. Toiseksi pahin vaihtoehto, Pekkarinen, olisi myös kohottanut Keskustan perinteisten äänestäjien mielialoja ja hidastanut maakuntien ja Pohjoisen miesten äänien valumista Persuille.

Kerrankin kävi niin, että Kepu petti suorastaan ihanalla tavalla, median avustamana, eivätkä pelkoni toteutuneet!

Siispä:  Thank you Kepu, for making my day!

torstai 27. toukokuuta 2010

Keskustan kannatuksen uskonnollisuudesta ja vahvuudesta

Kuten jo olemme uutisista kuulleet, on Keskustan kannatus tippunut suhteellisen rajusti, ja Perussuomalaisten vastaavasti noussut:

"Keskustan kannatus on laskenut roimasti toukokuussa. YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä keskustaa kannattaa nyt 18,6 prosenttia vastaajista. Laskua huhtikuusta on peräti kaksi prosenttiyksikköä.

Kokoomus on yhä suurin puolue 23 prosentin kannatuksella. SDP:tä puolestaan kannatti 21,3 prosenttia vastanneista.

Perussuomalaisten kannatus on noussut lähes kahdella prosenttiyksiköllä 9,6 prosenttiin. Hallituspuolue vihreiden kannatus oli 10,3 prosenttia, eli samalla tasolla kuin huhtikuussa."

On varsin oireellista, että vaadittiin niinkin kovat paukut, kuin Kreikan miljarditukipaketti ja perikepulainen ydinvoimakepulointi, ennenkuin Keskustan syvissä riveissä alkoi tulla kunnon murtumaa. Vastaavasti on oireellista, että Kreikan tukipakettikohun yhteydessä eniten asialla "populisoinut" ja esillä ollut SDP junnaa kannatuksessa paikallaan.

SDP:n osalta kyse on uskottavuudesta - jopa omat kannattajat pitävät puoluejohdon "takinkääntöä" niin maahanmuuttokysymyksessä kuin joissain yksittäisissä EU-kysymyksissä vain paniikkiliikkeenä, jolla koitetaan estää kannatuksen mureneminen. Ja sellaistahan se on ollutkin.

Tässä blogikirjoituksessa haluan kuitenkin keskittyä Keskustan kannatuksen analysointiin. Ellei tuntisi keskustalaisuuden ja uskonnollisten liikkeiden yhteistä kannattajataustaa, olisi ihmeellistä, että keskustan kannatus on tippunut vain kaksi prosenttia.

Keskustalaisuus on maaseutuväelle äidinmaidossa imetty uskonasia. Keskustalainen on niin lojaali, että hän äänestää isiltä perittyä puoluekantaansa vaikka hampaat irvessä, ja vaikka Keskustan puoluejohto kusisi hänen naamalleen. Näinhän on monta kertaa käynyt. On vaikea kuvitella toista puoluetta, joka olisi pystynyt niin monta kertaa veretseisauttavalla tyrmistyksellä pettämään omat kannattajansa, ja silti pitämään heidän kannatuksensa.

Perikeskustalainen mieluummin jättää kokonaan äänestämättä, kuin äänestäisi jotain muuta puoluetta kuin Keskustaa. Senkin hän tekee sydänverta itkien. Syy tähän on varsin yleisesti tiedossa, mutta vähän mediassa analysoitu. Keskustalaisuus on poliittis-uskonnollinen liike. Asiasta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan Fil. tri. Matti Kyllösen lähes tuhatsivuiseen väitöskirjaan, joka käsittelee Pohjois-Suomalaisten herätysliikkeiden ja puolueiden kytköksiä viimeisten yli sadan vuoden ajalta.

Alkiolaiseen ideaaliin kuului, että ihminen saisi kaiken tarvitsemansa, niin poliittisesti, sosiaalisesti, sivistyksellisesti kuin uskonnollisesti mahdollisimman "yhdeltä luukulta". Tämä johti jo tuolloin herätyskristillisyyden ja puoluepolitiikan jonkinasteiseen lukkarinrakkauteen. 1800-luvulla maaseutuväki kannatti Suomalaista puoluetta, sittemmin vanhasuomalasia, mutta 1900-luvun alussa puoluekenttä hajosi, ja silloin vasta perustettu Maalaisliitto onnistui vakiinnuttamaan asemansa Suomalaisen puolueen seuraajana maaseudun väestön keskuudessa.

Monille - erityisesti pohjoissuomalaisille - keskustalaisille Keskustapuolueen kannattaminen on sydämenasia, josta on tullut osa omaa identiteettiä ja maailmankuvaa hyvin vahvasti. Asiaan liittyy uskonnollinen herätysliikekytkös. Vanhoillis-lestadiolaisuuden piirissä Keskustan äänestämisessä on ollut, ja joissain paikoin on edelleen, kyse elämän ja kuoleman kysymyksestä, taivaasta ja helvetistä. Osa liikkeen jäsenistä toki äänestää ja tukee myös Kokoomusta, mutta tätä sallittiin menneinä vuosikymmeninä lähinnä vain sen vuoksi, että Rauhanyhdistysten piirissä oli pieni poliittinen mutta vaikutusvaltainen joukko varakkaita, Kokoomusta mutta myös rauhanyhdistyksiä, tukevia maanviljelijöitä.

Suurin peikko oli kuitenkin kommunismi, jonka varjolla alettiin pitää katrasta ruodussa. 70-luvulla seuroissa peloteltiin ihmisiä, että SMP on sosialistien puolue, ja kuka ikinä äänestää vasemmistoa tai SMP:tä, erotetaan herätysliikkeen piiristä eli "Jumalan valtakunnasta", ja ellei tee parannusta eli palaa Keskustan riveihin, joutuu helvettiin. Jos joku vanhoillinen liittyi SMP:hen, hänet erotettiin Rauhanyhdistyksestä, herätysliikkeen piiristä, ja julistettiin perisyntiseksi.

Tällaisia ihmisiä oli paljon. Kymmenissä lasketaan niiden ihmisten määrä pelkästään keskisellä Pohjois-Pohjanmaalla, jotka poliittisista syistä julistettiin "spitaalisiksi". He menettivät yhteyden entisiin ystäviinsä, sukulaisiinsa, ja jopa perheenjäseniinsä. Niin kova oli RY-vatikaanin kirkonkirous, että jopa itsemurhiin asti ihmisparkoja ajettiin.

Eikä näitä sotkuja ole selvitelty vielä tänäkään päivänä. Viime eduskuntavaalien alla pelko Keskustan persiissä oli niin kova, että äänenpainot kovenivat taas. Esim. Lumijoella kertoi eräs kuulija Rauhanyhdistyksen seuroissa saarnatun, että Perussuomalaiset ovat kadotettu puolue, ja joka äänestää Perussuomalaisia, joutuu helvettiin. Kertoipa eräs toinen ystäväni, että hänen entisellä kotipaikkakunnallaan ei kannattanut mainostaa olevansa perussuoamalaisten jäsen, koska muuten ei olisi ollut enää turvallista liikkua yksin iltaisin kylänraitilla.

Moni harras katolilainen kritisoi äänekkäästi kirkkoaan, mutta käy silti kiltisti ripillä ja messussa, eikä uskalla kääntää selkäänsä kirkolle. Keskustalaisuudessa on paljon samaa. Erityisesti herätysliikkeiden piirissä tämä puolueuskollisuus on lisäksi iskostettu selkärankoihin uskonnollisen perinteen ja, kuten edellä mainitsemani esimerkit osoittavat, joillain seuduilla myös painostuksen ja välillä suorastaan terrorin keinoin. Nykyään onneksi vanhat muurit murtuilevat. Enää vastaava painostus ja poliittinen terrori kuin vielä 70-luvulla ei ole vastaavassa mitassa mahdollista, ja esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa jopa vanhoillisten piirissä oli siirtymää äänestettäessä mm. Kokoomuksen suuntaan.

Ja vanha - mutta vanhoillislestadiolaisten piirissä häveliäästi vaiettu - totuus on, että joillain Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla on VL:ien piirissäkin äänestetty vasemmistoa. Korpikommunismi ja herätyskristillisyys synnyttivät poikkeavia uskonnollis-poliittisia muotoja. Koilismaalta ja Kainuusta löytyy esimerkkejä taloista, joiden seinillä koreili yhtä aikaa sekä Marxin että Jeesuksen kuvat - Löytyypä taloja, joissa muutoin pidettiin seinällä Hyvän Paimenen taulua, mutta vappuna nostettiin Stalin esiin.

Nykyaikana onneksi painostuksen muurit murtuilevat. Esimerkkeinä mainittakoon, että esim. allekirjoittaneen ja kahden muunkin Oulun läänin persuehdokkaan kannattajia oli viime vaalien aikaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä.

Uskonnollisen liikkeen ja poliittisen puolueen sekoittuminen ei rajoitu vain Rauhanyhdistysten piireihin, sillä toinen vahva Keskustan uskonnollinen tukijalka on Herännäisyys. Sen piirissä politiikkaa ei kuitenkaan ole yhtä kovalla kädellä sekoitettu osaksi uskonnollisen liikkeen poliittista identiteettiä, mistä syystä myöskään ei voida sanoa, toisin kuin Vanhoillislestadiolaisista, että 4/5 herännäisistä äänestäisi keskustaa. Kaupunkeihin muutettuaan toisen ja kolmannen polven herännäiset eivät enää ole kokeneet samaa lojaliteettia Keskustaa kohtaan kuin mitä heidän vanhempansa tunsivat Maalaisliittoa kohtaan.

Myöskin Kristillisdemokraattien kohdalla on vahva kytkös herätysliikkeen jäsenyyden ja puolueen äänestämisen välillä. Tähän liittyy myös yksi kristillisen poliittisen konservatismin suuri jakolinja Suomessa.  KD:n olemassaolo kilpailevana konservatiivipuolueena on epämukava asia Keskustalais-lestadiolaiselle akselille. Hyvin pieni vähemmistö omasta katraasta kun on antanut pitkään äänensä heille, tosin mainostamatta sitä isoon ääneen.

Entä jos Keskustan rivien hajotessa tämä KD:tä äänestävien määrä kasvaa? Näin varsinkin kun Keskusta on arvoliberalisoitumassa kovaa vauhtia. Ongelman ydin Rauhanyhdistyksille tässä on se, että perinteisesti Kristillisdemokraatit on nähty vanhoillislestadiolaisissa piireissä "harhaoppisten" eli toisten herätysliikkeiden puolueena, jota "oikeiden uskovaisten" tuli siksi kartaa (Tämän huomasin itse suhtautumistavoissa ollessani vielä Kristillisdemokraattien jäsen ja toimiessani KD-nuorten Oulun piirin hallituksessa 2000-luvun alkupuolella).

Vanhoillislestadiolaisia on paljon, varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla. Virallisesti jäsenistössä on noin 100 000 henkeä, mutta kaiken kaikkiaan liikkeen piirissä on noin 300 000 suomalaista. Ja kun mukaan lasketaan toinen ja kolmas sukupolvi, jne., on laskettu, että ilman heitä ja heidän syntyvyyttään viimeisten sadan vuoden ajalta, koko Pohjois-Pohjanmaan väkiluku olisi vain noin 55 000 henkeä. Kun ottaa sitten huomioon, että Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänestäminen tulee kodin perintönä, niin alkaa ymmärtämään puolueen kannatuksen vahvuutta.

Keskustan kannatus on ollut alimmillaan Väyrysen ollessa puheenjohtaja, jolloin se tippui 17%:n pintaan. Todellinen kipuraja, jota alemmas kannatus ei voi tippua ilman että merkittävä osa puolueen uskonnollista kannattajakuntaa ja vanhempia kannattaja sukupolvia joko äänestäisi jotain muuta puoluetta tai todennäköisemmin jättäisi äänestämättä, on kuitenkin noin 14-15%:n pinnassa. Tästä syystä Keskusta tulee pysymään aina ns. kolmen suuren joukossa, ellei jokin pienemmistä puolueista pääse noiden kannatuslukemien yläpuolelle, tai Suomeen tule kaksipuoluejärjestelmää, mikä sekin on EU:n politiikan myötä mahdollista.

Vedenjakaja lienee kuitenkin alkavan vuosikymmenen kehitys. Ensi, ja sitä seuraavissa vaaleissa nähdään, ketkä Keskustalaisista äänestävät puoluettaan poliittisista syistä, ja ketkä uskonnon vuoksi. On nimittäin vaikea kuvitella, että maaseudun vanhoillislestadiolainen suostuu enää äänestämään piakkoin arvoliberaalia city-puoluetta, ellei hän tosissaan usko joutuvansa muutoin helvettiin.

Usko, uskonto ja politiikka olisi syytä oikeasti erottaa vihdoin viimein myös maaseudun pienissä Rauhanyhdistyksissä.


P.S. Koska kuitenkin elän Pohjois-Pohjanmaalla ja noin joka neljäs Oululainenkin on vanhoillislestadiolainen, ilmoitettakoon varmuuden varalta, että en halua kirjoituksellani kaivaa verta nenästäni ;)

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Suurten puolueiden yhteinen uusi slogan: "Maassa maan tapa!"

Vielä jokin aika sitten suomalaiset poliitikot puolustelivat suomalaisessa politiikassa ilmi tulluttai korruptiota - josta osaa sievistellen kutsutaan "vaalirahoitussotkuksi" - sillä, että kyseessä on vuosikymmeniä jatkunut "maan tapa".

Ilmeisesti tästä syystä SDP:n johto päätti - pelätessään että myös heidän puolueensa rahoitusta aletaan kaivelemaan suurennuslasin kanssa - uudistaa demarien linjaa kopiomalla perusuomalaisilta periaatteen "Maassa maan tavalla".

Toisin kuin on väitetty, syy periaatteen lainaamiseen ei siis ole maahanmuuttopolitiikan linjaukset, vaan koko sloganin uudelleentulkinta; "Maan tapa" uudelleen tulkitaan tarkoittamaan vaalirahoituksen yhteydessä esiin tullutta korruptiota.

Villit huhut kertovat, että myös Keskusta aikoo, päinvastoin kuin pääministeri Vanhanen väittää, ottaa myös linjakseen "Maassa maan tavalla". Kokoomushan on jo pitempään ollut tätä mieltä.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Vaaliennuste: Ensi vaalien jälkeinen hallitus Kok+Kepu+KD+PS

Vaaliveikkaus: Ensi vaalien jälkeinen hallituksen oikeistosuora ei onnistu ilman Persuja, ja PS ei tule messiin RKP:n tai Vihreiden kanssa, joten luvassa on rehellinen oikeisto koalitio:
Kokoomus, Keskusta, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset.

Tämä toteutuu suunilleen näin:  Kokoomus saa noin 22% äänistä. Keskusta noin 19%. Kristillisdemarit n. 5% ja Perussuomalaiset n. 8%. Yhteensä tämä tekee 54% ja parlamentaarisen enemmistön. Ja jos PS saa edes 5% äänisaaliin, niin toteutuu silti, sillä sekin tekisi 51%:n enemmistön.

Keskusta on tässä kuninkaantekijäpuolue (valitettavasti), sillä jos Keskusta lyökin hynttyyt yhteen demarien kanssa siitä huolimatta, että Kokoomus on todennäköisesti edelleen suurin puolue ensi vaalien jälkeen, niin vaalivoittajapuolue Kokoomus olisi vaarassa jäädä rannalle.

Joten siitä, tuleeko tällainen koalitio, päättää Keskusta, jos se lähteen Kokoomuksen kelkkaan. Mutta Kepulla ei ole enää vaalien jälkeen mahkuja jättää PS:ia ulos, sillä Kokoomus ei lähde toista kertaa hallitukseen Vihreiden kanssa, jos saa sille paremmin sopivat keskustaoikeistolaiset puolueet (PS+KD) tilalle. ja RKP on lopulta uhrattavissa.

Persut halutaan mukaan siksikin, että "populistit on jo aika panna kuriin" hallitusvastuulla. Lähtiessään mukaan PS joutuu harjoittamaan politiikkaa, joka on sen tuho, sillä tuleva hallitus ajaa McKinsey Consultingin laatimaa hallitusohjelmaa.

Sen myötä katoaa viimeinen toivo demokraattisesta muutoksesta parempaan tässä maassa, sillä yhäti syvenevä federaatiokehitys EU:ssa nitistää suomalaisen kansanvallan rippeet viimeistään sitä seuraaviin vaaleihin mennessä (eikä tässä skenenaariossa ole edes vielä otettu huomioon geopoliittista muutosta).

Tässä siis vastaus siihen itsevarmuuteen, jolla hallitus ja Vanhanen puhuvat porvarihallituksen jatkosta.

torstai 19. helmikuuta 2009

YLE ja Taloustutkimus: Perussuomalaiset keskustalainen työväenpuolue

Uusi tutkimus paljastaa, että Perussuomalaiset ovat keskustalainen työväenpuolue:

Linkki:

"Perussuomalaiset nakertavat keskustan kannatusta

Tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on poliittiseen keskustaan sijoittuva työväenpuolue. Rajusti kannatustaan lisännyt perussuomalaiset on vienyt kannatusta varsinkin keskustalta ja SDP:ltä.

YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan perussuomalaiset ovat ideologialtaan keskustalaisia. Kannattajakunnassa on kuitenkin työväestöä jopa enemmän kuin vasemmistopuolueilla.

Taloustutkimus kysyi vastaajilta, mitä puoluetta he äänestivät viime eduskuntavaaleissa ja mitä puoluetta he äänestäisivät nyt. Tulosten perusteella äänestäjiä on liikkunut perussuomalaisten kannattajiksi varsinkin keskustasta ja SDP:stä. Myös kokoomuksen ja vasemmistoliiton kannattajia on siirtynyt perussuomalaisten kelkkaan. Perussuomalaiset vetoavat hyvin myös viime vaaleissa nukkuneisiin äänestäjiin.

Perussuomalaisten kannattajissa on enemmän työväkeä kuin vasemmistopuolueiden kannattajissa. Perussuomalaisten kannattajista 50 prosenttia toimii työntekijäammateissa, kun SDP:llä vastaava luku on 46 prosenttia ja vasemmistoliitolla 43 prosenttia. [...]

Kannattajina normaalituloisia miehiä

Perussuomalaisia on muita puolueita hankalampi sijoittaa oikeistoon tai vasemmistoon. Ideologinen hajonta on puolueessa suurta. Asteikolla 1-10, jossa 1 on äärimmäinen vasemmisto ja 10 äärimmäinen oikeisto, perussuomalaiset saavat arvon 5,4. Suomalaisten keskiarvo on 5,5.

Perussuomalaisille ja keskustalle on yhteistä isänmaallis-konservatiivinen perusasenne. Molemmat vetoavat maanläheisyyteen ja tavallisuuteen. Samalla ne arvostelevat kapitalismia, juppimeinikiä ja cityvihreyttä."


Ja vielä lisää:


"TAUSTA: Perussuomalaiset on Suomen todellinen työväenpuolue

Viime aikoina kannatustaan hurjasti nostanut perussuomalainen puolue on kansanliike, jossa seinät ovat leveällä ja kattokin aika korkealla. Vaikka perussuomalaiset asemoituu ideologisesti lähes tarkalleen poliittisen kartan keskikohtaan, puolueessa on väkeä joka junaan.

Ideologisesta moninaisuudesta huolimatta puolueen kannattajista löytyy yhdistäviä tekijöitä, jotka tekevät perussuomalaisista ainutlaatuisen ilmiön Suomen puoluekentässä.

Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemästä tutkimusraportista käy ilmi, että perussuomalaiset on Suomen puhdasverisin työväenpuolue: peräti 50 prosenttia puolueen kannattajista toimii työntekijäammateissa, kun taas asiantuntijoiden ja ylempien toimihenkilöiden osuus on alhaisempi kuin missään muussa puolueessa. [...]

Edes työväenliikkeen kehtona pidettyjen SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajissa työntekijäammateilla ei ole niin suurta edustusta kuin perussuomalaisissa: demareissa perusduunareita on 46 ja vasemmistoliitossa 43 prosenttia. Koko äänestäjäkunnassa heidän osuutensa on alle 40 prosenttia.

Kun katsotaan kannattajakunnan koulutusta, kuva perussuomalaisista työväenpuolueena vahvistuu: puolueen kannattajista 53 prosenttia on käynyt ammattikoulun tai opistotason koulutuksen, ja 27 prosentilla opinnot ovat jääneet peruskoulun tai keski- tai kansakoulun suorittamisen jälkeen. [...]

Keskellä poliittista karttaa

Keskustan kirvelevän kunnallisvaalitappion jälkeen julkisuudessa on esiintynyt paljon arvailuja siitä, mihin keskustan kannattajat ovat haihtuneet. Poliitikkojen yleisin veikkaus saa tukea Taloustutkimuksen keräämistä tilastoista: keskustan suurin äänestäjävuoto on suuntautunut perussuomalaisiin.

Tässä ei ole oikeastaan mitään ihmettelemistä, sillä tutkimusten mukaan perussuomalaiset sijoittuu melko tarkalleen poliittisen kartan keskipisteeseen. Turun yliopiston tutkijoiden Kimmo Elon ja Lauri Rapelin viime vuonna julkaisemassa tutkimuksessa, johon aineiston keräsi Taloustutkimus, kysyttiin suomalaisilta, mihin he sijoittavat itsensä oikeisto–vasemmisto-akselilla. Vastausten keskiarvo osui tarkalleen janan matemaattiseen keskiarvoon eli 5,5:een. Suomalaiset ovat siis poliittiselta suunnaltaan keskimäärin keskustassa.

Kaikista puolueista perussuomalaisten kannattajat asemoivat itsensä lähimmäksi poliittista keskustaa, 5,4:ään. Suomen keskustan kannattajat paikantuvat hieman yli kuuteen, eli nimestään huolimatta pääministeripuolue onkin ideologialtaan keskusta-oikeistolainen.

Poliittisen keskilinjan vasemmalta puolelta perussuomalaiset kurkottelee lähinnä SDP:n suuntaan. Taloustutkimuksen lukujen mukaan Perussuomalaiset onkin saanut eniten kannattajia juuri keskustasta ja SDP:stä. [...]

Vaihtoehdolla on itseisarvo

Alkuvuonna 2008 Taloustutkimus teki laajan pilottitutkimuksen nimeltä Puoluepörssi, jossa selvitettiin, miksi äänestäjät ovat vaihtaneet puolueesta toiseen. Perussuomalaisten uusien kannattajien keskuudesta nousivat esiin sanat ”suorapuheisuus”, ”rehellisyys” ja ”kansanomaisuus”. Perussuomalaisten kannattajien mielestä nämä ovat sellaisia ominaisuuksia, joita valtapuolueilta puuttuu."


No niin, tilanne on siis paljastunut sellaiseksi kuin mitä täältä puolueen sisältä on jo pitkään näyttänytkin, eli olemme ns. "äärikeskustalainen" äijämeiningillä höystetty puolue, ja enemmän suomalaisen työläisen asialla kuin vasemmisto.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Perussuomalaisten kannatus nousi 8,3 prosenttiin ohi Vasemmistoliiton

Perussuomalaiset jatkavat nousua, Kepulla taas ei mene niin hyvin: [Linkki]

"Keskustan kannatus kutistunut alle 20 prosenttiin

Keskustan kannatus näyttää pudonneen jo alle 20 prosenttiin. Ylen uutisten Taloustutkimuksella teettämän kannatusarvion mukaan keskustaa kannattaa nyt 19,2 prosenttia suomalaisista.

Kyselyn mukaan selkeänä ykkösenä kannatuslukemissa on kokoomus 25,1 prosentin kannatuksella. SDP:tä ilmoitti kannattavansa tasan 20 prosenttia vastaajista.

Vihreiden kannatus oli kyselyssä 10 prosenttia. Perussuomalaiset kiilasi 8,3 prosentin kannatuksellaan ohi vasemmistoliiton, jota ilmoitti kannattavansa 7,6 prosenttia vastaajista. RKP:ta kannatti 4,4 prosenttia. Kristillisdemokraattien kannatusosuus oli tasan neljä prosenttia.

Perussuomalaisten kannatus siis jatkaa nousuaan. Suhteellisesti sen kannatus kohosi eniten. Edellisessä vastaavassa mittauksessa se oli 7,1 prosenttia. "

Niin, minä odotin tuon tapahtuvan vasta ensi vaaleissa, mutta kehitys näyttää menevän kovempaa kuin uskalsin toivoakaan.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Tästä vielä kuullaan

Kuten odotettavissa oli, Perussuomalaisten vaalivoitto aikaansai melkoisen vastustuksen ja vastareaktion isojen puolueiden leireissä.

Tässä Oulun valtuustoryhmien ns. "Reilukerho(TM)":n päätös luottamushenkilöpaikkojen jaosta kaudelle 2009-2012. Jaossa oli 329 paikkaa:
________________________________________________________________
KOK 83, KESK 70, VIHR 59, VAS 57, SDP 50, PS 5, KD 4

D'hontin mukainen jako (Vuoden 2004-tyyliin) olisi ollut:
KOK 80, KESK 69, VIHR 54, VAS 54, SDP 49, PS 14, KD 9

Erotus: elikkäs voittajat ja häviäjät:
KOK +3, KESK +1, VIRH +5, VAS +3, SDP +1, PS -9, KD -5
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuten näette, Kokoomus osti Vihreät ja Vasemmistoliiton ulos Pulliaisen väläyttämästä Vihr+Vas+PS vaihtoehdosta, ja kostoksi siitä, että Perussuomalaiset edes harkitsivat moista, tai olivat olleet missään yhteydessä vasemmistoryhmiin, Kokoomus nuiji Keskustan erittäin myötämielisellä avustuksella pöytään diilin, jossa pienryhmät eli KD ja erityisesti Perussuomalaiset työnnettiin syrjään. Näin siitä huolimatta, että alustavasti oli sovittu käytettävän suhteellista D'hontin menetelmää paikkajaossa. Kristillisiä Kokoomus rankaisi ilmeisesti siitä, että he olivat alustavasti neuvotelleet PS:n kanssa kaupunginhallituspaikan jakamisesta.

Mitä tästä seuraa? No ainakin se, että luultavasti kaikenlainen yhteistyö porvarileirin ja Perussuomalaisten välillä tulee ensi kaudella vaikeutumaan erittäin oleellisesti. Syyttävä sormi osoittaa siis Kokoomuksen ja Keskustan suuntaan. Vihreitä ja Vasemmistoliittoa on turha tilanteesta syyttää, ne vain ottivat tilaisuudesta vaarin hyväksymällä Kokoomuksen tarjouksen. PS:n yhteistyö porvariston kanssa on saanut neuvottelujen myötä niin huonot lähtökohdat, että valtuustolla on edessään luultavasti konsensupolitiikka, jossa Kokoomus joutuu hakemaan yhteistyökumppaninsa Vihreiden tai Vasemmiston puolelta, mikä siirtää vaa'ankieliaseman vasemmistolle, ja nostaa Kokoomuksen vaalivoitosta ja demarien tappiosta huolimatta vasemmiston suhteellista vaikutusvaltaa valtuuston päätöksissä. Ilmeisesti tämä sopii Kokoomukselle? Saa nähdä, jatkaako Vihreät vaa'ankielenä olemista tulevana valtuustokautena, ja Kokoomuksen renkinä olemista.

Neuvottelutiimiltämme sellaisia terveisiä eilisiltaisesta neuvotteluryhmien sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta, että kokouksessa ns. teknisenä puheenjohtajan toiminut keskustalainen käyttäytyi puolueellisesti meitä vastaan, mikä paljastaa lisää kulissien takaisesta pelistä. Kepu painosti Kokoomusta, jolla oli kova paine pitää oikeistoyhteistyö kasassa. Jos Vihr+Vas+PS-koalitio olisi syntynyt, Kepu olisi lyöttäytynyt yhteen SDP:n kanssa, ja näin Kokoomus olisi jäänyt vaille kumpaakaan tärkeintä puheenjohtajuutta.

Ryhmämme tuli eilisiltaisessa kokouksessa lopulta siihen tulokseen, ettei kannata lyödä päätä seinään, ja allekirjoitti sopimuksen, vaikka harkittiin myös vakavasti luottamuspaikoista ulos jäämistä. Toisaalta, en ihmettelisi vaikka allekirjoitus jäisi pelkästään "tekniseksi", ja PS:n valtuustoryhmä äänestäisi ihan mielenosoituksena sopimusta vastaan ensi tammikuussa, sehän menee joka tapauksessa valtuuston äänestyksessä läpi muiden suurella enemmistöllä.

Joka tapauksessa, kun seuraavissa kuntavaaleissa valtuustoryhmämme kolminkertaistuu, tämä kaikki tullaan muistamaan.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Vaalianalyysiä ja jälkipyykkiä

No niin. Vaalivoitto tuli, ja nyt pitää alkaa valmistautuminen vaalilupausten lunastamiseen ja arkiseen politiikan hoitoon. Perussuomalaisilla on nyt näytön paikka, vaikka emme varsinaisesti vallan kahvassa valtakunnallisesti olekaan. Oulussa ja Haukiputaalla meillä on vaa'ankieliasema, mikä on haastava paikka. Oikealla politiikalla, sekä fiksulla ja rakentavalla otteella saadaan paljon hyvää aikaan, mutta virheitä pitää varoa, muuten tulee paskaa niskaan niin oikealta kuin vasemmalta.

On syytä tehdä vähän analyysiä tilanteesta. Oulussa allekirjoittanut jäi neljännelle sijalle, ja Olli Immonen nousi 66 äänellä ohitseni valtuustoon. Syitä on monia. Oman sijoitukseni kannalta on ensinnäkin katson peiliin: Kuntajärjestön johtajana ja vaaliasiamiehenä minulla meni paljon aikaa ja voimia yhteiseen ponnistukseemme. Huomioni keskittyi yleiseen organisointiin, ja varsinainen oma kampanja jäi vähemmälle. Erityisesti kostautui netin laiminlyönti, joka toi viime eduskuntavaaleissa ison potin. En saanut kotisivujani kiireen keskellä tulille, mainosvideoista, ym. puhumattakaan. Mutta kaiken kaikkiaan koko vaalivoiton kannalta oli ehdottoman tärkeää, että keskityin ehdokaslistamme yhteisen äänipotin vaalimiseen.

En kuitenkaan ole kovin harmissani, koska Immonen on todella hyvä ja fiksu mies, ja rehellisesti myönnän, että äänestäjät tekivät viisaan valinnan. Moni äänestäjäni on harmitellut asiaa, mutta olen sanonut heille, ettei ole syytä olla harmissaan, koska varsinaista vahinkoa ei ole tapahtunut. Ei nimittäin tee yhtään tiukkaa myöntää, että pätevämpi voitti. Immonen on monipuolinen mies, jossa on valtavasti potentiaalia. Olen itse enempikin luonteeltani ajattelija ja teoreetikko, kun Immonen on taas tekijämiehiä. Valtuustossa tarvitaan nimenomaan tekijöitä. Lisäksi kun en ole varsinaisesti valtuuston etulinjassa, mutta olen muiden varavaltuutettujen tavoin mukana valtuustoryhmässämme, voin nyt vaikutta asioihin taustalta, ja kaikessa rauhassa keskittyä kuntajärjestön johtamiseen. Piakkoin on Oulun seudun perussuomalaisten syyskokous, jossa valitaan kuntajärjestöllemme uusi johto. Saas nähdä irtoaako jatkopesti.

Ainoa asia, mikä pikkuisen harmittaa, on se, että olisimme voineet saada neljännenkin valtuustopaikan pienellä lisäsatsauksella. Vaikka jälkiviisaus on turhaa jossittelua tyyliin; "Jos tätillä ois munat, täti ois setä", niin se tosiasia, että 4-7 lisäehdokkaalla ja/tai muutaman tonnin lisärahalla olisimme helposti ottaneen neljännenkin valtuustopaikan, kaivelee pikkuisen (Eikä niinkään oman rannalle jäämiseni takia, vaan puolueen kannalta, sillä olisinhan saattanut jäädä viidenneksikin). Vaikka olemme Oulussa aloittaneet kuntajärjestön rakentamisen tyhjästä, ja olemme köyhä puolue, jolla ei paljon rahaa ole, niin silti olisin ja olisimme voineet tehdä vähän enemmän. Tässäkin asiassa katson ensisijassa peiliin, koska lisärahoitus olisi voitu ottaa helposti, esim. yhteislainalla.

Mitä muihin puolueisiin tulee, niin Keskustan vaalitappion syy Pohjois-Suomessa ei ole Perussuomalaisten nousu, vaan Keskustan oma politiikka. Puolue on niin monta kertaa pettänyt oman peruskannattajakuntansa jaloilleen, että on ihmetyttänyt jo pitempään, että koska Keskustan kenttäväen mitta on täysi. Perussuomalaisten nousu, ottaen huomioon miten heikolla organisaatiolla ja vähillä eväillä se Oulussakin onnistui, on seuraus Keskustan omasta sisäisestä hajaannuksesta. Tämän todistaa sekin, että Lapissa, jossa PS on heikompi, Kepun hajaannus kanavoitui ensisijassa Kokoomukselle ja muille listoille, mistä esimerkkinä Kemijärven massaliikkeen aktiivit.

SDP:n rökäletappio Oulussa ylläti minutkin aika tavalla. Näyttää siltä, että Oulussa Perussuomalaiset söivät demarien kannatusta, ja siirtymää oli myös Vihreisiin ja nukkuvien puolueeseen. Syynä siirtymään Perussuomalaisten suuntaan lienee puolueemme sosiaalipoliittinen linja, joka kannattaa perinteistä hyvinvointimallia. Muiden puolueiden osalta tilanne onkin aika selvä.