Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi hallitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi hallitus. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. syyskuuta 2012

Kaadetaan hallitus tekemällä SDP:lle rökäletappio kuntavaaleissa!

Toisin kuin voisi luulla, näissä kuntavaaleissa ei Suomen tulevaisuuden kannalta ole tärkeintä PS:n voitto - vaikka se onkin melko tärkeää - vaan SDP:n tappio.

Jos nimittäin nykyinen hallitus pysyy vallassa, EU:sta tehdään tämän kriisin aikana - jo ensi vuonna - täysimittainen liittovaltio, jossa Suomen itsenäisyyden ja suvereenisuuden viimeisetkin rippeet menevät niin, että niitä ei saada enää takaisin ilman uutta itsenäisyyssotaa.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut toivoen ja ennustaen hallituksen kaatumista, niin viime keväänä hallitus lakaisi budjettiriihessä todella roiman listan leikkauksia maton alle kunnes kuntavaalit olisivat ohi. Näin siksi, ettei hallituspuolueille tulisi pahasti takkiin kuntavaaleissa. Nämä leikkauslistat otetaan esiin kuntavaalien jälkeen.

Nyt jos ja kun kuntavaaleissa vasemmistopuolueet ja erityisesti SDP kärsivät roiman tappion, herää demarillakin poliittinen itsesäilytysvaisto. Jos SDP:n kylki vuotaa tarpeeksi, sen hallituskunto lopahtaa, ja viimeistään siinä vaiheessa kun Katainen lyö leikkauslistan eteen, demarilinnakkeessa todetaan, että "Nyt jos me tähän lähdetään niin käy ensi vaaleissa ohraisesti! Ulos, toverit!", ja näin hallitus kaatuu.

Yhtälö on tämä:

a) Edessä on vähintään vielä 2 miljardin lisäleikkaukset tällä hallituskaudella (pahimmillaan jopa yli 5 miljardin leikkaukset, riippuu toki miten paljon hallitus on valmis ottamaan velkaa korolla, joka tulee nousemaan rajusti sillä sekunnilla kun velkaunioni toteutuu).

b) Edessä on vielä vähinään 3, todennnäköisesti jopa 5 lamavuotta.

c) Ennen vuoden 2015 vaaleja istuva hallitus tulee olemaan monta kertaa vihatumpi kuin Esko Ahon "lamahallitus" aikanaan oli.



Hallitus kaatuu vain jos SDP:lle tulee suurtappio. Toki Kokoomuksenkin suurtappio saattaisi puolueen tilanteen tukalaksi, mutta koska Kokoomus on puolue jonka lojaliteetti ei kohdistu kansaan vaan suurpääomaan, sen tappio ei vielä hallitusta kaataisi, sillä hallituksen sama eurostofanaattinen linja jatkuisi joka tapauksessa SDP:n tukemana.

Toki on poliittisesti suotavaa näin perussuomalaisesta näkökulmasta, jos esim. Vihreät ottaisivat takkiin, mutta nyt on yleiseurooppalainen, yleispoliittinen ja talouspoliittinen tilanne niin paha, että on ennen kaikkea keskityttävät tuottamaan SDP:lle suurtappio. Näin siksi, että vain valtava vuotava laskimohaava SDP:n kyljessä - yhdessä valtavan leikkauslistan kanssa -  voi herättää demarien poliittisen itsesuojeluvaiston vuoden 2015 eduskuntavaaleja silmälläpitäen.

Mikään muu ei hallitusta kaada - ja mikään muu ei voi kääntää Suomen suuntaa tarpeeksi ajoissa - kuin uusi hallitus, jossa Katainen ei ole enää pääministeri ja federalistit on tungettu vähemmistöön sekä pakotettu opposition linjalle. Vain jos meilä on ensi alkuvuodesta uusi hallitus, jotain on vielä pelastettavissa liittovaltion jaloista.

Vetoan siis kaikkiin, Isänmaamme, itsenäisyytemme ja kansamme vapauden puolesta; SDP:tä on lyötävä joka päivä kunnes kuntavaalit on ohi!

-------
---
-

P.S. toki oikein mojova tappio ennen kaikkea Kokoomukselle on suotavaa, mutta jos olisi valittava joko tai SDP:n ja Kokoomuksen tappion välillä, niin tilanne vaatii, mitä vaatii.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Espanja ja Italia muuttuvat Kreikoiksi - Lamakuntavaalit ja uusi hallitus 2013

MMS - Se on käyttämäni lyhenne sanoista "Mitäs mä sanoin".

Jälleen kerran joudun sanomaan MMS.

Olen useaan kertaan blogeissani kertonut mitä on tulossa. Nyt pitäisi olla sokealle Reetallekin selvää, että Espanja tekee Kreikat. Se on väistämätöntä. Ja Italia tulee perässä, ja se on vielä pahempi.

Euroalue tulee kokemaan kollektiivisesti, mitä on yli 30% inflaatio kuluttajahinnoissa hyvin lyhyessä ajassa, ja voi käyvän rahan arvosta hävitä jopa yli 40%. Ja minä en siis puhu vain tuontitavaran hinnasta, vaan siitä, mitä EKP:n tukiostot ja LOTRaukset ja muu tulevat saamaan aikaan. Euro on valuuttana hötön päällä ja kriisi maksatetaan kansalaisilla inflaatiolla.

On suunnatonta tahallista vihjeettömyyttä ja typeryyttä valtiojohdoltamme olla myöntämättä, mihin ollaan menossa. Toisaalta heillä on pelissä paljon: Uskottavuus meni jo, ja poliittinen tulevaisuus on pahasti uhattuna.

Puhun kuntavaaleista. Niistä on tuleva protestivaalit. Jo marraskuussa kirjoitin, että hallituksemme tulee kaatumaan ennen ensi eduskuntavaaleja. Helmikuun alussa esitin ennusteen, että viimeistään ensi vuoden 2013 ensimmäisenllä neljänneksellä meillä tulee uusi hallitus.

Näin siksi, että kuten olen kirjoittanut, Espanja tulee syliin viimeistään loppukesästä, ja Italia siitä 1-6 kk:n sisällä. Italia voi kaatua jo ennen kuntavaaleja, ja siinä vaiheessa koko Euroopan talous, myös Saksan, on lamassa. Kuntavaaleista tulee lamavaalit. Vasemmistoliiton ja SDP:n poliittinen kunto ei tule riittämään hallituksessa jatkamiseen kuntavaalien jälkeen, sillä kuntavaaleissa oppositio iskee niiltä kyljet auki.

Kokoomuksen kanssa sovitut salaiset, vielä julkaisemattomat, leikkauslistat, jotka hallituksen oli tarkoitus lyödä pöytään persujen pelossa vasta kuntavaalien jälkeen, jäävät ensin taskuun vaikka Kokoomus niitä pöydälle vaatii, ja viimeistään siinä vaiheessa kun asia tulee julki, loppuu hallituskunto perinteisiltä vasemmistopuolueilta. Poliittinen itsesuojeluvaisto se on demarillakin, vassarista puhumattakaan.

Suomen konkurssipesän hoitajiksi tulevat PS ja Keskusta, mutta se on varmaa, ettei oppositiopuolueet suostu pesänhoitajiksi, ellei Kokoomus suostu mukaan siivoamaan kaikkea sitä sontaa, jonka se on lattialle kriisieuroopasta lapannut. Mutta jatkaako Katainen enää ministerinä? Tuskin.

Mutta palatakseni Euroopan kuvaan, voin vain sanoa; Tervetuloa uudelle 30-luvulle. Eurooppa kokonaisuutena joutuu kokemaan pahimmillaan taloudellisesti sen, mitä Saksa 1920 ja -30 -luvuilla. Tällä kertaa vain (euro)natsit, nuo Brysselin mustasieluiset Bilderperkeleet, istuvat jo valmiiksi imperiumin vallan kahvassa.