Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Suomi voisi ottaa vastaan kymmeniä tuhansia pakolaisia Egyptistä ja Syyriasta!

Tämä nyt voi ärsyttää joitakuita, mutta minun mielestäni Suomi voisi ottaa väliaikaisesti vastaan turvaan kymmeniä tuhansia pakolaisia Lähi-idästä, varsinkin Syyriasta ja Egyptistä.

Miksikö? Siksi että tulijat ovat pääasiassa maallistuneita maltillisia, kristittyjä ja muita vähemmistöjä, jotka pakenevat kovenevaa islamismia ja terroria. Siis porukkaa, jonka sopeutumisennuste länsimaiseen kulttuuri- ja asenneilmapiiriin on - silloinkin jos jäisivät pitemmäksi aikaa maahan - aika hyvä.

Syyriassa oli yli kaksi miljoonaa kristittyä, joista arviolta yli 400.000 on lähtenyt jo pakoon sunnalaisen islamistiterrorin jaloista. Samoin maallistuneita on lähtenyt paljon naapurimaihin pakoon islamisti-kapinallisten uskonnollises-poliittista vainoa. Myös maltilliset ja pääosin melko sekulaarit suufit, druusit ja osa shiialaisista on poistunut tai poistumassa maasta. Sanalla sanoen juuri se joukko, jota Assadin sekulaari diktatuuri suojeli, ja jotka osaavat arvostaa sekulaaria ja uskonnollis-militaristisesta kiihkoilusta vapaata yhteiskuntaa.

Egyptissä on arviolta 8-10 miljoonaa kristittyä joille on tulossa tukalat olot islamistien tiukentaessa otettaan. Sharia-lakia ollaan ajamassa maassa läpi. Asenteet noin 40% väestöstä muodostavien sekulaarien ja kristityjen sekä heitä nurkkaan ajamassa olevien islamistien välillä ovat pahasti jyrkkenemässä, ja maata saattaa uhata sisällissota. Mutta vaikka se vältettäisiinkin, maasta on varovaisesti arvioiden silti miljoonien anti-islamististen ihmisten lähtöpaine.

Jos esim. Perussuomalaiset alkaisivat edes varovasti liputtamaan tämän pakenevan ja kulttuurisesti suhteellisen sopeutumiskykyisen pakolaismassan turvaanoton puolesta, olisi se varmaan kamalaa rasismia, ainakin demarien ja vasemmiston silmissä, sillä eihän se nyt käy päinsä, että suurin joukoin maallistuneita, kristityjä ja muita vähemmistöjä pääsee tänne turvaan kun nuo islamistirassukat joutuvat jäämään yksin Lähi-itään, eikä heille jää enää muuta sorrettavaa kuin toisensa ja oma naisväki(!).

En ihmettelisi vaikka ns. kukkahattuväki kaksinaismoralistisuudessaan haluaisi nimenomaan rajoittaa pakolaistulvaa tällä kertaa, kun heidän paapomansa "islamisti-fasistit" jäisivät pääasiassa nuolemaan näppejään; tulijoillahan olisi monikulttuurisessa mielessä pienempi ns. "uhriarvo" ja heidän suvaitsemisestaan ei saisi tulijoiden pääasiassa edustamien ei-tarpeeksi-eksoottisten piirteiden eli maltillisuuden, sekulaariuden ja uskonnon takia vähemmän moraalisäteilyä ja Hyvä Ihminen(TM)-kiksejä.

Olisi varmasti mielenkiintoista nähdä mm. Vasemmisto pieksämässä "kulttuuri-rasismin" olkiukkoa ja vääntämässä vaikeasti naama punoittaen ja ähisten keskustelupöydälle tympeän rasistista, poliittista argumentti-torttua pakolaisten tänne pääsyä vastaan tilanteessa, jossa "rasistit" eli mm. PS liputtaisi heidän turvaan ottamisensa puolesta.

Lisäksi tässä on vielä mieltä kivasti lämmittävä ns. vitutus- ja kettuilubonus islamisteja vastaan, sillä he eivät missään nimessä haluaisi suhteellisen hyvin länsimaiseen kulttuuri- ja ihmisoikeusilmastoon sopeutuvia, maallistuneita, vääräuskoisia ja vähemmistöläisiä tänne pilaamaan heidän mamu-nuorison islamisointikampanjoitaan.

Kerrankin pakolaisten vastaanottoon syydettävästä rahasta olisi kunnolla hyötyä, kun islamistitpellet joutuisivat huomaamaan, että heidän "ravintokenttänsä" eli paikallinen ghetto on täynnä heihin - lievästi ilmaistuna - erittäin nuivasti suhtautuvia maahanmuuttajia, jotka vieläpä puhuisivat äidinkielenään samaa kieltä kuin he.

Ja jos islamistit alkaisivat änkyröidä tulijoita vastaan, saisi rasismi kerrankin oikeat - "islamistis-fasistiset" - kasvot. ;)


Omalla nimellä ja nuunalla: V-P. Kortelainen


P.S. Huumorista huolimatta olen vakavissani yllä ilmaistun aloitteen kannalla. Olenhan mm. vasemmiston mielstä "kulttuuri-rasisti", jonka mielestä länsimainen yhteiskunta, sekulaari valtio, demokratia sekä kristillinen taustakulttuuri ovat parempi kombo kuin islamilainen yhteiskunta, teokraattinen valtio, diktatuuri ja uskonnollinen terrori.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tiesitkö tämän Pääsiäisestä?

Näin vietettiin "Easteria" eli Ishtarin eli Astorethin juhlaa muinaisessa Sumerissa ja Baabelissa: Joka vuosi Ishtarin papit siittivät nuoria neitsyitä Baalin alttarilla. Baal oli muinaisten sumerilaisten, babylonialaisten ja assyrialaisten auringonjumala, ja jumalatar Ishtarin puoliso.

Papit koittivat tehdä parhaansa, että lapset syntyivät meidän kalenteriimme suhteuttaen joulukuussa, mieluiten joulukuun 24 tai 25 päivän tienoilla, koska se oli Nimrodin (Ks. 1. Moos. 10.) pojan, Tammuksen, syntymäpäivä. Aivan kuten isänsä Nimrod, Tammuksen uskottiin olleen aurinkojumala Baal Marduk itse, uudelleensyntyneenä.

Seuraavana vuonna nämä nyt noin kolmikuiset vauvat otettiin ja uhrattiin alttarilla pääsiäissunnuntaina. Tämä piti tehdä auringon noustessa ns. "aamujumalanpalveluksena".

Korkokuva: Pappi uhraamassa lasta
Tämän jälkeen uhrattiin Ishtarille pyhiä munia maalamalla munat punaisiksi uhrattujen lasten verellä.

Mutta peruutetaanpas näistä shokeeraavista kuvauksista vähän ja lähdetään taustoista;


Ensinnäkin nimi Ishtar; Ishtar oli muinais-sumerilais-babylonialais-assyrialainen kuun, rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan jumalatar-hahmo, jota kutsuttiin "Taivaan Kuningattareksi. Tunnettiin myös nimillä Astoreth, Astarot, Astarte, jne. Hedelmällisyyden jumalattarena hänen tunnettiin myös metsän ja luonnon valtiattarena, ja myöhemmin metsästyksen jumalattarena. Ishtar-nimestä tulee mm. nykyenglannin ja saksan pääsiäistä tarkoittavat sanat "Easter" ja "Oster". Tämä sama jumalatar-hahmo tunnettiin myöhemmin melkoisella joukolla ei-seemiläisiä nimiä (Isis, Venus, Diana, Artemis, Ostara), sitä mukaa kun kultin suosio kasvoi ja levisi Mesopotamiasta ulospäin. Usean eri kulttuurin tälle vuodenajalle ajoittuvat kevätjuhlat, myös meidän pääsiäisemme, ovat saaneet voimakkaasti vaikutteita tästä kultista ja hahmosta.
 

Alkujaan kyse oli kuitenkin yhdestä naisesta, naisesta joka tunnettiin myös nimellä Semiramis (Shemram). Semiramis oli nainen, joka asui muinaisessa Erekin kaupungissa karkeasti arvioiden noin 2200 e.a.a. vanhan Baabelin valtakunnan aikana. Raamatullisessa konttekstissa hän oli Kuusin (Cush), Haamin pojan ja Nooan pojanpojan vaimo. Kuusin ja Semiramiksen pojan, Nimrodin, tapettua isänsä ja naitua äitinsä, Semiramis pisti yhdessä mies-poikansa kanssa alulle muinaisen Lähi-idän polyteistisen uskontojärjestelmän ytimen. Häntä palvottiin kuunjumalattarena, Ishtarina (inkarnaationa), ja kutsuttiin arvonimellä "Taivaan kuningatar".

Hänestä tuli äiti-hahmo jumaltriadissa äiti/poika/jumala, joka myöhemmin tuli tunnetuksi ns. Babylonin "kolminaisuutena". Sepitetyn myytin mukaan hän syntyi sinä päivänä kun hän putosi taivaalta jättiläismäisessä munassa, joka laskeutui Eufrat-jokeen.

Tästä syystä muinaiset babylonialaiset, kuten melko iso osa muitakin muinaisen Lähi-idän kansoja, värjäsi munia kastamalla niitä uhrattujen pikkulasten vereen, kunnioittaakseen "Taivaan Kuningatarta", Ishtarin sunnuntaina, päivänä jota vietettin hänen Eufrat-jokeen laskeutumisen muistoksi. Ishtarin kerrottiin myös muuttaneen kerran kanan munia munivaksi jänikseksi, mikä on välittynyt länsimaiseen pääsiäisperinteeseen muinaisten germaanien ja kelttien välityksellä. Tästä tulevat tiput, munat ja pupusymboliikka.


Poikansa Tammuksen kuoltua Ishtar/Semiramis valitti ja itki häntä 40 päivää, ja vaati, että kaikkien oli paastottava lihan syönnistä ja surtava hänen kanssaan. Tämä vuosittainen paasto kuului alusta asti osanan Ishtarin kulttiin ja edelsi kevään Ishtar-juhlaa. 


Semiramiksen mies-pojasta, Nimrodista, tuli Sinearin lakeuden ensimmäinen hallitsija, ja Baabelin ensimmäinen kuningas. Valtakuntaan kuului lähes koko Mesopotamia, mukaan lukien Assyria. Nimrodin aikana oli lakina, että kaikki valtakunnan asukkaat joutuivat tuomaan uhrilahjoja hänelle. Hän ei nimittäin ollut pelkkä kuningas ("Moloch"), vaan palvotutti itseään auringon jumalana, Baal Mardukina (aivan kuten hänen äiti-vaimoaan kuun jumalattarena. On arveltu, että legenda äiti-vaimon jumalallisuudesta olisi ollut Nimrodin itse keksimä).

Nimrod tunnetaan Raamatussa sinä tyyppinä, joka oli ensimmäinen "antikristus"-hahmo; hän aloitti rakentamaan ns. Baabelin tornia. Kyseisestä porraspyramidista piti tulla paitsi hänen valtaistuimensa ja valtava observatorio, myös Luoja-Jumalaa vastaan suunnatun kapinan - uuden polyteistisen (ihmiskeskeisen) uskonnon keskus - temppeli joka "ulottuisi taivaaseen ja syöksisi Jumalan valtaistuimeltaan". Tuon ajan ihmiset uskoivat, että pyramidi voisi kirjaimellisesti "ulottua taivaaseen", jonka jälkeen Nimrod olisi voinut
julistaa sodan Luojalle ja syöstä hänet vallasta.

Kuten Raamattusta tunnemme, tarinan tässä vaiheessa oikea "Herra Isoherra" sai tarpeekseeen ja tuhosi tornin itse sekä sekoitti ihmisten kielet.

Raamatun ulkopuolinen traditio kertoo lisäksi, miten Nimrodille kävi, nimittäin köpelösti: hänen oma isoenonsa Seem (joka oli Herran pappi) tappoi hänet keihäällä ja hakkasi hänen ruumiinsa palasiksi, jotka lähetettiin eri kansoille varoitukseksi, etteivät jatkaisi Nimrodin jumalattomuutta.

Kuitenkin, lukuun ottamatta Nimrodin sukupuolielimiä joita ei koskaan löydetty, Nimrodin seuraajat kokosivat hänen raatonsa palaset puiseen arkkuun.


Kuoleman jälkeen Semiramis julisti, että Nimrod olisi edelleen elossa - auringon ytimessä - ja antoi käskyn, että Nimrodia olisi vastedes kutsuttava pseudonyymillä "Baal" (kirj. 'Herra'). Tästä tuli virallinen uskonnollinen oppi, että Nimrod oli hänen maallinen ja Baal taivallinen nimensä.

Myöhemmin - ilmeisesti muutamia vuosia Nimrodin kuoleman jälkeen - Semiramis tuli raskaaksi, väittäen että Baal (Nimrod) oli ihmeen kautta siementänyt hänet auringon säteillä (oikeastihan tämä kuunjumalattaren papitar ja väitetty inkarnaatio oli vain pantu paksuksi "temppelineitsyenä"): Joulukuun 25 päivänä "Ishtar" synnytti pojan, Tammuksen (Tammuz). Semiramis opetti kansalleen, että Tammuz oli neitseellisesti siinnyt ja uudelleen lihaksi tullut auringonjumla Baal/Nimrod. Ja kansahan uskoi (tai oli uskovinaan). Tammuzia palvotutettiin "Auringon poikana", joka oli "samaa olemusta kuin isänsä".

Näin syntyi aiemmin viitattu babylonialainen jumaltriadi eli "kolminaisuus", joka muodosti vanhan polyteistisen järjestelmän ytimen (Baal/Nimrod-Ishtar/Semiramis-Tammuz).

Joka vuosi, 25 joulukuuta, Tammusta kunnioitettiin syntymäpäivänään ikivihreillä puilla, jotka pystytettiin ihmisten asuinpaikoille, ja koristeltiin hopeisilla koristeilla. Tammusta kutsuttiin nimellä "Baal berith", "kuusipuun herra". Ikivihreän puun uskottiin symboloivan Nimrodin/Baalin/Tammuksen kuolematonta hedelmällisyyttä, koska hänen uskottiin saattaneen Semiramiksen/Ishtarin raskaaksi jopa "ensimmäisen" maallisen kuolemansa jälkeen.

Baabelin uusi monijumalainen uskonto alkutarinoineen levisi myös Egyptiin. Seemiläisen perimätiedon mukaan tämän teki Egyptin perustaja, Nimrodin eno. Egyptissä jumaltriadi tunnettin nimillä Isis, Osiris ja Horus. Sama tarina: Isis oli kuunjumalatar joka nai Osiriksen. Osiris hakattiin palasiksi, ja kaikki hänen palasensa löydettiin ja kerättiin, lukuun ottamatta sukupuolielimiä, ja pistettiin laatikkoon. Sitten, kuolemansa jälkeen, hän ihmeellisesti pisti Isiksen paksuksi, syntyen omana reinkarnoituneena itsenään - Horuksena, joka oli taivaan jumala, joka tuli myöhemmin tunnetuksi yhtenä monista aurinkojumalista (jotka siittivät ja uudelleeninkarnoituivat itsenään, jne.). Tosin egyptiläisessä versiossa on erojakin babylonialaiseen nähden, esim. Horuksen synttärit eivät olleet meidän joulukuussamme.

Lienee melko selvää, että näiden pakanallisten perinteiden sulautuminen kirkon kristilliseen traditioon alkoi Roomassa vuonna 313 kun mithralainen keisari Konstantinus ilmoitti, että "Kristuksen syntymäpäivä" oli joulukuun 25 (eikä syys-lokakuun taitteessa, juutalaisen kalenterin Yom teruah:in aikaan, kuten oikeasti), ja kristillisen pääsiäisen aika fiksattiin vallitsevaan aurinkokalenteriin osumaan yhteen Ishtarin juhlan kanssa. Luonnollisestikaan nämä eivät olleet mitään läpihuutojuttuja, ja huomattava osa kristityistä ei Konstantinuksen asetuksia hyväksynyt, mutta ajan saatossa kirkko pakotti kansan ruotuun.

Edellä mainitusta syystä johtuen esim. puritaanit jotka asettuivat Amerikan siirtokuntiin eivät viettäneet "Joulua" eivätkä "Pääsiäistä". Edes baptistit eivät juhlineet joulua ensimmäisten parinsadan vuoden aikana. Edelleenkin melkoinen joukko itsenäisiä kirkkoja ja seurakuntia hyppää kalenterissaan näiden juhlien yli juuri aiemmin kuvatuista historiallisista syistä johtuen.

Hes. 8:14-16 " Sitten hän vei minut JHVH;n temppelin portin ovelle, joka oli pohjoiseen päin, ja katso, siellä istui naisia itkemässä Tammusta.

Sitten hän sanoi minulle, näetkö tämän oi ihmislapsi? Käänny vielä ja tulet näkemään suurempia kauhistuksia kuin nämä.

Ja hän vei minut JHVH:n temppelin sisäpihalle, ja katso, JHVH:n temppelin ovella, kynnyksen ja alttarin välillä oli kaksikymmenä viisi miestä, selät kääntyneinä JHVH:n temppeliä päin, ja heidän kasvonsa olivat itään, ja he kumarsivat aurinkoa itää kohti.
"

Kuten edellisestä Raamatun lainauksesta luemme, Baalin kultti oli levinnyt Juudeaan, jopa papiston keskuuteen Hesekielin aikana. Juutalainen kansa, jopa papistoa myöten, oli vaihtamassa uskontoa samaksi, mitä Babyloniassa. Kuitenkin seurannut sota, hävitys ja juutalaisten joutuminen pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan katkaisi kuitenkin tämän uskonnollisen assimilaatiokehityksen tehokkaasti, sillä se loi vahvan identiteetti-vastareaktion ja tarpeen erottua vihollisista sekä heidän uskonnostaan.





Sivuhuomautuksia:

1. Moolok eli "Moloch", kirjaimellisesti "kuningas" oli Baalin pseudonyymi. Aurinkojumala Baalin kulttiin kuuluivat ihmisuhrit (lapsia ja orjia).
2. Joulukuun 25 päivä oli kaikkien muinaisten seemiläisten aurinkojumalten syntymäpäivä (Baalin inkarnaatioita, Nimrodin reinkarnaatioita).


--------------------------------------------------
P.S. Olen aiemminkin kirjoittanut aihetta sivuten.


torstai 28. kesäkuuta 2012

Lyhyt pakina Lähi-idästä; "Suomi vai Pirkkala"

Jos Lähi-idän konflikti vedettäisiin Suomeen, tilanne olisi seuraava;

Muinais-Suomessa vallitsisi luterilainen uskonto. Ruotsi tulisi ja valtaisi Muinais-Suomen. Muinais-satakuntalaiset vietäisiin ruotsalaisten toimesta pakkosiirtolaisuuteen ympäri Eurooppaa, ja maahan olisi jäänyt pienehkö joukko muinais-hämäläisiä. Ruotsalaiset nimittäisivät maan satakuntalaisia kiusatakseen "Pirkkalaksi" (Birkaland).

Tämän jälkeen jälkeen Birkaland (Suomi) hämäläisineen olisi ollut vuosisadat milloin Venäjän, Ruotsin tai Saksan vallan alla. Tämän ajan kuluessa muinais-hämäläiset olisivat omaksuneet ortodoksisen uskonnon, ja kieli vaihtuisi savoksi.

Vastaavasti diasporassa elävän satakuntalaisvästön uskonto muuttuisi kotimaan menetyksen myötä äärikalvinistiseksi, ja kieli muuttuisi niin, että se alkaisi muistutta vanhojen Turun ja Rauman murteiden sekasotkulta.

Ajan saatossa luterilaisesta uskonnosta haarautuisi pieni, mormonihaara, joka hylkäisi satakuntalaisuuden ja leviäisi agressiivisen käännytystyön ansiosta ajan saatossa ja siitä kasvaisi valtauskonto Länsimaissa. Mormonikirkko vainoaisi satakuntalaisia "Joseph Smithin kiroamina" historian saatossa (inkvisitio, yms.). Mormonikirkko yrittäisi ristiretkeä "pyhän Suomen maan" takaisinvaltaamiseksi vääräuskoisilta ortodokseilta n. 1000 vuotta  myöhemmin, mutta tämä mormoniritarien yritys jäisi lyhytaikaiseksi.

Sitten noin 1000-vuotta (2000 vuotta satakuntalaisten karkotuksesta) myöhemmin englantilaiset tulisivat ja valtaisivat "Pirkkalan". Tämän jälkeen nyky-satakuntalaiset, jotka jollain konstilla olisivat hajaannuksessa onnistuneet säilyttämään satakuntalaisen identiteettinsä, palautettaisiin englantilaisten toimesta hyvityksenä takaisin esi-isiensä kotimaahan, koska heitä oli vainottu ympäri Eurooppaa, ja heille annettaisiin "Pirkkalan" alue omaa valtiota varten. Valtio saisi nimekseen maan vanhan nimen mukaan 'Suomi', ja tätä satakuntalaisten kansallisaatetta kutsuttaisiin "suominismiksi". Suoministit perustaisivat Länsi- ja Etelä-Suomeen eli "pirkkalaisalueille" sotilaallisesti vahvan pikkuvaltion.

Ongelmana on, että maassa asuisi ortodoksista uskoa kannattava ja savoa viäntävä nykyhämäläisväestö. Nyky-satakuntalaiset valtaisivat maata heidän näkökulmastaan vääräuskoisilta nyky-hämäläisiltä ja perustaisivat siirtokuntia heidän alueelleen koska "Tää om meä es'isäi ja meä maa". "Jumal lupas tän maan kaikil' Lutteri jälkeläisil', nii kerta".

Nykyhämäläiset suivaantuisivat tästä niin helvetisti, että aloittaisivat jatkuvan sissisodan nykysatakuntalaisia vääräuskoisia kalvinistisia vastaan. "Kuolo Suomelle ja kaekille suoministeille, eläkööv vappaa Häme! Satakuntalaeset pittee ajjaa merreen!". "Eläkööv vappaa Pirkkala!".

Suoministinen nykysatakuntalaisvaltio valloittaisi (tosin pääosin naapureiden ja nykyhämäläisten aloittamien sotien seurauksena) Itä- ja Pohjois-Pirkkalan(-Suomen), sekä loisi Karjalaan "puskurivyöhykkeen" agressiivista naapuria Venäjää vastaan. Lisäksi satakuntalaisvaltio tuhoaisi kuuden päivän sodassa koko Ruotsin ilmavoimat ja valloittaisi Länsipohjan alueen, joka tosin rauhansopimusta vastaan myöhemmin luovutettaisiin takaisin.

Nykyhämäläiset lobbaisivat menestyksellisesti YK:ta ja liittolaistensa kautta niin, että puoli maailmaa tuomitsisi "suominismin" rasismina ja apartheidina. Ympäri länsimaita hipit, kommarit ja vasemmisto tuomitsisi "Suoministisen Suomen roistovaltion". Nykyhämäläiset perustaisivat erilaisia sissi-, terroristi-, ja vapaustaistelijaryhmiä, jotka tekisivät pommi-, raketti-, ja itsemurhaiskuja satakuntalaisia vastaan. Myös poliittinen rintama, PHKVR(1) perustettaisiin.

Venäjä rakentaisi ohjusarsenaalin, jolla uhoaisi pientä satakuntalaista Suomea vastaan, "koska nuo pyhän oikeauskoisen kirkon kiroamat vääräuskoiset satakuntalais-kalvinistit, nuo sikojen ja kokkien jälkeläiset(2) sortavat meidän ortodoksiveljiämme ja sisariamme".

Amerikkassa, jossa mormoniuskonnosta erkaantunut "suominististen mormonien" haara olisi pääuskonto, satakuntalaisilla kalvinisti-emigranteilla olisi merkittävä asema taloudessa, bisneksessä ja politiikassa. Amerikka tukisi pientä Suomen valtiota ja sen olemassaoloa, koska se olisi Amerikan tärkein liittolainen Pohjois-Euroopassa, ja alueella on "merkittäviä öljy- ja kaasuvarantoja Jäämeren alla". Amerikkalaisilla olisi tukikohtia Nokialla ja Pohjanmaalla, sekä Jäämerellä sen liittolaismaassa, Huippuvuorten synodiemiraateissa. USA painostaisi Venäjää pitämään näppinsä irti Suomesta. USA uhkaisi Venäjää sodalla.

Jne.

Ketään ei enää tässä vaiheessa kiinnostaisi, että kinastelevilla kansanryhmillä on samat eniset ja uskonnolliset juuret ja samanlainen oikeus samaan maahan.


-----------------------------
1) "Hämäläesten Pirkkalan Kansallisev Vappaotuksen Rintama"

2) Eräällä uskonnonopettajalla oli tapana, aina kun Raamatunhistoriaa läpikäytäessä tultiin tarinaan Edomilaisista Lootin ja tämän tytärten insestisen suhteen seurauksena syntyneenä kansana, tapana kertoa vastaava esimerkki "propagandasta"; "1400-luvulla Satakunnan rannikolle haaksirikkoutui laiva, josta selvisi hengissä vain laivan kokki ja sika. Tästä ovat saaneet alkunsa porilaiset".

torstai 27. toukokuuta 2010

Keskustan kannatuksen uskonnollisuudesta ja vahvuudesta

Kuten jo olemme uutisista kuulleet, on Keskustan kannatus tippunut suhteellisen rajusti, ja Perussuomalaisten vastaavasti noussut:

"Keskustan kannatus on laskenut roimasti toukokuussa. YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä keskustaa kannattaa nyt 18,6 prosenttia vastaajista. Laskua huhtikuusta on peräti kaksi prosenttiyksikköä.

Kokoomus on yhä suurin puolue 23 prosentin kannatuksella. SDP:tä puolestaan kannatti 21,3 prosenttia vastanneista.

Perussuomalaisten kannatus on noussut lähes kahdella prosenttiyksiköllä 9,6 prosenttiin. Hallituspuolue vihreiden kannatus oli 10,3 prosenttia, eli samalla tasolla kuin huhtikuussa."

On varsin oireellista, että vaadittiin niinkin kovat paukut, kuin Kreikan miljarditukipaketti ja perikepulainen ydinvoimakepulointi, ennenkuin Keskustan syvissä riveissä alkoi tulla kunnon murtumaa. Vastaavasti on oireellista, että Kreikan tukipakettikohun yhteydessä eniten asialla "populisoinut" ja esillä ollut SDP junnaa kannatuksessa paikallaan.

SDP:n osalta kyse on uskottavuudesta - jopa omat kannattajat pitävät puoluejohdon "takinkääntöä" niin maahanmuuttokysymyksessä kuin joissain yksittäisissä EU-kysymyksissä vain paniikkiliikkeenä, jolla koitetaan estää kannatuksen mureneminen. Ja sellaistahan se on ollutkin.

Tässä blogikirjoituksessa haluan kuitenkin keskittyä Keskustan kannatuksen analysointiin. Ellei tuntisi keskustalaisuuden ja uskonnollisten liikkeiden yhteistä kannattajataustaa, olisi ihmeellistä, että keskustan kannatus on tippunut vain kaksi prosenttia.

Keskustalaisuus on maaseutuväelle äidinmaidossa imetty uskonasia. Keskustalainen on niin lojaali, että hän äänestää isiltä perittyä puoluekantaansa vaikka hampaat irvessä, ja vaikka Keskustan puoluejohto kusisi hänen naamalleen. Näinhän on monta kertaa käynyt. On vaikea kuvitella toista puoluetta, joka olisi pystynyt niin monta kertaa veretseisauttavalla tyrmistyksellä pettämään omat kannattajansa, ja silti pitämään heidän kannatuksensa.

Perikeskustalainen mieluummin jättää kokonaan äänestämättä, kuin äänestäisi jotain muuta puoluetta kuin Keskustaa. Senkin hän tekee sydänverta itkien. Syy tähän on varsin yleisesti tiedossa, mutta vähän mediassa analysoitu. Keskustalaisuus on poliittis-uskonnollinen liike. Asiasta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan Fil. tri. Matti Kyllösen lähes tuhatsivuiseen väitöskirjaan, joka käsittelee Pohjois-Suomalaisten herätysliikkeiden ja puolueiden kytköksiä viimeisten yli sadan vuoden ajalta.

Alkiolaiseen ideaaliin kuului, että ihminen saisi kaiken tarvitsemansa, niin poliittisesti, sosiaalisesti, sivistyksellisesti kuin uskonnollisesti mahdollisimman "yhdeltä luukulta". Tämä johti jo tuolloin herätyskristillisyyden ja puoluepolitiikan jonkinasteiseen lukkarinrakkauteen. 1800-luvulla maaseutuväki kannatti Suomalaista puoluetta, sittemmin vanhasuomalasia, mutta 1900-luvun alussa puoluekenttä hajosi, ja silloin vasta perustettu Maalaisliitto onnistui vakiinnuttamaan asemansa Suomalaisen puolueen seuraajana maaseudun väestön keskuudessa.

Monille - erityisesti pohjoissuomalaisille - keskustalaisille Keskustapuolueen kannattaminen on sydämenasia, josta on tullut osa omaa identiteettiä ja maailmankuvaa hyvin vahvasti. Asiaan liittyy uskonnollinen herätysliikekytkös. Vanhoillis-lestadiolaisuuden piirissä Keskustan äänestämisessä on ollut, ja joissain paikoin on edelleen, kyse elämän ja kuoleman kysymyksestä, taivaasta ja helvetistä. Osa liikkeen jäsenistä toki äänestää ja tukee myös Kokoomusta, mutta tätä sallittiin menneinä vuosikymmeninä lähinnä vain sen vuoksi, että Rauhanyhdistysten piirissä oli pieni poliittinen mutta vaikutusvaltainen joukko varakkaita, Kokoomusta mutta myös rauhanyhdistyksiä, tukevia maanviljelijöitä.

Suurin peikko oli kuitenkin kommunismi, jonka varjolla alettiin pitää katrasta ruodussa. 70-luvulla seuroissa peloteltiin ihmisiä, että SMP on sosialistien puolue, ja kuka ikinä äänestää vasemmistoa tai SMP:tä, erotetaan herätysliikkeen piiristä eli "Jumalan valtakunnasta", ja ellei tee parannusta eli palaa Keskustan riveihin, joutuu helvettiin. Jos joku vanhoillinen liittyi SMP:hen, hänet erotettiin Rauhanyhdistyksestä, herätysliikkeen piiristä, ja julistettiin perisyntiseksi.

Tällaisia ihmisiä oli paljon. Kymmenissä lasketaan niiden ihmisten määrä pelkästään keskisellä Pohjois-Pohjanmaalla, jotka poliittisista syistä julistettiin "spitaalisiksi". He menettivät yhteyden entisiin ystäviinsä, sukulaisiinsa, ja jopa perheenjäseniinsä. Niin kova oli RY-vatikaanin kirkonkirous, että jopa itsemurhiin asti ihmisparkoja ajettiin.

Eikä näitä sotkuja ole selvitelty vielä tänäkään päivänä. Viime eduskuntavaalien alla pelko Keskustan persiissä oli niin kova, että äänenpainot kovenivat taas. Esim. Lumijoella kertoi eräs kuulija Rauhanyhdistyksen seuroissa saarnatun, että Perussuomalaiset ovat kadotettu puolue, ja joka äänestää Perussuomalaisia, joutuu helvettiin. Kertoipa eräs toinen ystäväni, että hänen entisellä kotipaikkakunnallaan ei kannattanut mainostaa olevansa perussuoamalaisten jäsen, koska muuten ei olisi ollut enää turvallista liikkua yksin iltaisin kylänraitilla.

Moni harras katolilainen kritisoi äänekkäästi kirkkoaan, mutta käy silti kiltisti ripillä ja messussa, eikä uskalla kääntää selkäänsä kirkolle. Keskustalaisuudessa on paljon samaa. Erityisesti herätysliikkeiden piirissä tämä puolueuskollisuus on lisäksi iskostettu selkärankoihin uskonnollisen perinteen ja, kuten edellä mainitsemani esimerkit osoittavat, joillain seuduilla myös painostuksen ja välillä suorastaan terrorin keinoin. Nykyään onneksi vanhat muurit murtuilevat. Enää vastaava painostus ja poliittinen terrori kuin vielä 70-luvulla ei ole vastaavassa mitassa mahdollista, ja esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa jopa vanhoillisten piirissä oli siirtymää äänestettäessä mm. Kokoomuksen suuntaan.

Ja vanha - mutta vanhoillislestadiolaisten piirissä häveliäästi vaiettu - totuus on, että joillain Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla on VL:ien piirissäkin äänestetty vasemmistoa. Korpikommunismi ja herätyskristillisyys synnyttivät poikkeavia uskonnollis-poliittisia muotoja. Koilismaalta ja Kainuusta löytyy esimerkkejä taloista, joiden seinillä koreili yhtä aikaa sekä Marxin että Jeesuksen kuvat - Löytyypä taloja, joissa muutoin pidettiin seinällä Hyvän Paimenen taulua, mutta vappuna nostettiin Stalin esiin.

Nykyaikana onneksi painostuksen muurit murtuilevat. Esimerkkeinä mainittakoon, että esim. allekirjoittaneen ja kahden muunkin Oulun läänin persuehdokkaan kannattajia oli viime vaalien aikaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä.

Uskonnollisen liikkeen ja poliittisen puolueen sekoittuminen ei rajoitu vain Rauhanyhdistysten piireihin, sillä toinen vahva Keskustan uskonnollinen tukijalka on Herännäisyys. Sen piirissä politiikkaa ei kuitenkaan ole yhtä kovalla kädellä sekoitettu osaksi uskonnollisen liikkeen poliittista identiteettiä, mistä syystä myöskään ei voida sanoa, toisin kuin Vanhoillislestadiolaisista, että 4/5 herännäisistä äänestäisi keskustaa. Kaupunkeihin muutettuaan toisen ja kolmannen polven herännäiset eivät enää ole kokeneet samaa lojaliteettia Keskustaa kohtaan kuin mitä heidän vanhempansa tunsivat Maalaisliittoa kohtaan.

Myöskin Kristillisdemokraattien kohdalla on vahva kytkös herätysliikkeen jäsenyyden ja puolueen äänestämisen välillä. Tähän liittyy myös yksi kristillisen poliittisen konservatismin suuri jakolinja Suomessa.  KD:n olemassaolo kilpailevana konservatiivipuolueena on epämukava asia Keskustalais-lestadiolaiselle akselille. Hyvin pieni vähemmistö omasta katraasta kun on antanut pitkään äänensä heille, tosin mainostamatta sitä isoon ääneen.

Entä jos Keskustan rivien hajotessa tämä KD:tä äänestävien määrä kasvaa? Näin varsinkin kun Keskusta on arvoliberalisoitumassa kovaa vauhtia. Ongelman ydin Rauhanyhdistyksille tässä on se, että perinteisesti Kristillisdemokraatit on nähty vanhoillislestadiolaisissa piireissä "harhaoppisten" eli toisten herätysliikkeiden puolueena, jota "oikeiden uskovaisten" tuli siksi kartaa (Tämän huomasin itse suhtautumistavoissa ollessani vielä Kristillisdemokraattien jäsen ja toimiessani KD-nuorten Oulun piirin hallituksessa 2000-luvun alkupuolella).

Vanhoillislestadiolaisia on paljon, varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla. Virallisesti jäsenistössä on noin 100 000 henkeä, mutta kaiken kaikkiaan liikkeen piirissä on noin 300 000 suomalaista. Ja kun mukaan lasketaan toinen ja kolmas sukupolvi, jne., on laskettu, että ilman heitä ja heidän syntyvyyttään viimeisten sadan vuoden ajalta, koko Pohjois-Pohjanmaan väkiluku olisi vain noin 55 000 henkeä. Kun ottaa sitten huomioon, että Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänestäminen tulee kodin perintönä, niin alkaa ymmärtämään puolueen kannatuksen vahvuutta.

Keskustan kannatus on ollut alimmillaan Väyrysen ollessa puheenjohtaja, jolloin se tippui 17%:n pintaan. Todellinen kipuraja, jota alemmas kannatus ei voi tippua ilman että merkittävä osa puolueen uskonnollista kannattajakuntaa ja vanhempia kannattaja sukupolvia joko äänestäisi jotain muuta puoluetta tai todennäköisemmin jättäisi äänestämättä, on kuitenkin noin 14-15%:n pinnassa. Tästä syystä Keskusta tulee pysymään aina ns. kolmen suuren joukossa, ellei jokin pienemmistä puolueista pääse noiden kannatuslukemien yläpuolelle, tai Suomeen tule kaksipuoluejärjestelmää, mikä sekin on EU:n politiikan myötä mahdollista.

Vedenjakaja lienee kuitenkin alkavan vuosikymmenen kehitys. Ensi, ja sitä seuraavissa vaaleissa nähdään, ketkä Keskustalaisista äänestävät puoluettaan poliittisista syistä, ja ketkä uskonnon vuoksi. On nimittäin vaikea kuvitella, että maaseudun vanhoillislestadiolainen suostuu enää äänestämään piakkoin arvoliberaalia city-puoluetta, ellei hän tosissaan usko joutuvansa muutoin helvettiin.

Usko, uskonto ja politiikka olisi syytä oikeasti erottaa vihdoin viimein myös maaseudun pienissä Rauhanyhdistyksissä.


P.S. Koska kuitenkin elän Pohjois-Pohjanmaalla ja noin joka neljäs Oululainenkin on vanhoillislestadiolainen, ilmoitettakoon varmuuden varalta, että en halua kirjoituksellani kaivaa verta nenästäni ;)

tiistai 8. syyskuuta 2009

"Naein Finlandiasa Jumalan wuonna kacksikymmentäsataa kwsi"

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/70787-halla-aholle-sakot

Jussi Halla-aho sai 330 euron sakot uskonrauhan häirinnästä, sanoessaan että pedofilia ja Islam liittyvät toisiinsa.

Sakkotuomion perusteluna on Käräjäoikeuden mukaan se, että uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä:

"Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Suomessa ei sitten näköjään enää saa uskontoja kritisoida järkiperusteilla ja logiikalla. Tervetuloa pimeälle keskiajalle!

Tästä lähtien kuka tahansa voi perustaa uskonnon, ja laatian sen nimiin mitä älyttömämpiä opinkappaleita. Jos joku sitten kritisoi niitä, niin hänet voidaan haastaa oikeuteen uskonrauhan rikkomisesta.

Voisipa sanoa: "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei näytä olevan todellista merkitystä Suomen oikeuslaitoksessa."

Katsotaan miten käy Hovioikeudessa.



------------
------

P.S. Jos Joseph Fritzl olisi ollut muslimi, olisiko hänet uskonrauhan ja suvaitsevaisuuden nimissä pitänyt vapauttaa kaikista syytteistä? Eihän uskonnollisia arvoja ja uskonnolla perusteltavissa olevia toimia saa arvostella loogisin tai edes lakiimme kirjattuihin eettisin perustein, ainakaan Suomessa.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Islam on takapajuinen uskonto ja kulttuuri

Käytetäänpäs nyt taas vähän sananvapautta (vaikka Vihreät naiset, Astrid Thors tai Tuija Brax eivät siitä pidäkään), ja puhutaan islamilaisen kulttuurin arvoista ja niiden vaikutuksesta maahanmuuton kautta eurooppalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Korostettakoon kaiken varalta, että otsikko on tahallaan yleistävä ja kuvastaa vain mielipidettäni islamista (joka kylläkin on mielestäni perusteltu).

Joensuulainen perinteentutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan opiskelija Jarkko Pesonen esitti mielenkiintoisen vertauksen:

"Kuvitellaan tilanne, että Eurooppalaiset tiedemiehet kykenisivät keksimään aikakoneen, joka avaisi portin vuoden 1408 ja vuoden 2008 Euroopan välille.

Vuoden 1408 ihmiset alkujärkytyksestä toivuttuaan päätysivät seuraavanlaisiin reaktioihin:

a) Suuria määriä vuoden 1408 kurjuudessa elävistä ihmisistä lähtisi virtaamaan portin kautta nykyaikaan paremman elintason perässä. Heillä ei olisi kuitenkaan ammattitaitoa moneenkaan tehtävään ja heidän työttömyytensä olisi yli 50%.

b) Keskijan kirkko julistaisi pyhän sodan nykyajan maallistunutta yhteiskuntaa vastaan ja ilmoittaisi pyrkivänsä tekemään Euroopasta jälleen teokraattisen valtion.

c) Keskiajalta nykyaikaan tulleet ihmeset syjäytyisivät kaikkialla, minne he menisivät nykyajan yhteiskunnassa. Heitä olisi vain muutama prosentti väestöstä, mutta he tekisivät valtaosan väkivalta- ja seksuaalirikoksista.

d) Keskiajalta virtaisi koko ajan uutta porukkaa nykyaikaan, heillä olisi huomattavasti korkeampi syntyvyys, mutta heidän jälkikasvunsa syrjäytyisi vastaavalla tavalla.

e) Keskiajalta tulleista puolet kannattaisi keskiajan kristillisten lakisäädösten käyttöönottoa. Noin viidennes hyväksyisi viattomien ihmisten mielivaltaisen surmaamisen Euroopan kristillistämiseksi.

Nyt mieti sitä, mikä olisi järkevä toimenpide tällaisessa tilanteessa.

Sen jälkeen mieti sitä, miten tällainen skenaario käytännöllisesti eroaa islamilaisesta maailmasta tapahtuvasta kansainvaelluksesta ja sen vaikutuksista."

Niin. Vaikka se kuinka ärsyttää eräitä fundamentalisti anti-kristillisiä, niin tosiasia on, että Euroopan kristillinen kulttuuri alkoi kehittyä keskiajan jälkeen synnyttäen sekä reformaation että valistusliikkeen, jotka taas muuttivat sekä kristinuskoa että kristillisiä kirkkoja merkittävästi nykymittareilla humaanimpaan ja sivistyneempään suuntaan. Tämä on yleisesti johtanut sekularisaatioon ja uskonnon ja poliitiikan eriytymiseen nykyajan Euroopassa.

Sen sijaan islamilainen maailma ei ole vielä tähän päivään mennessä alistunut mihinkään sellaiseen kuin reformaatio tai valistus. Sekularismia, johon liittyy aika oleennaisesti uskonnon ja politiikan erottaminen toisisaan, sekä demokratiaa ei ole oikein kunnolla missään päin islamilaista maailmaa, ellei niitä ole sinne asein tuotu, eikä islamia ole saatu ulos politiikasta ellei paikallinen, poliittis-taloudellisesti länsimaistunut eliitti sitä asein ole pakottanut politiikasta ulos. Myöskään ihmisoikeuksia on vaikea löytää, ellei samaiset valtaapitävät koita niitä edes jossain määrin ylläpitää, tarvittaessa asevoimin ja vaikka demokratiaa kaventamalla. Esimerkkeinä tällaisista mm. Turkki, Algeria, Tunisia ja Marokko.

Islam on uskonto, ei etnisyys tai rotu. Islamilaisen uskonnon ja sen oppien, maailmankuvan, kulttuurin sekä tapojen kritisointi ei ole näin ollen minkään sortin rasismia, vaikka liberalisteina itseään pitävät ja monikulttuurisuutta puolustavat tahot näin koittaisivat naama punaisena inttää.

Islamilainen maailmankuva ja islamin oppi ei tunne eikä tunnusta eroa politiikan ja uskonnon välillä, vaan muslimien yhteisö "umma" on sekä uskonnollinen että poliittinen kokonaisuus. Tässä mielessä islam on pikemminkin uskonnon kaapuun kääriytynyt poliittis-fasistinen ideologia kuin uskonto.

Syy siihen, miksi islamilaisista maista tulleet maahanmuuttajamiehet ovat todella vahvasti yliedustettuna (suhteessa muuhun väestöön) raiskaus- ja väkivaltatilastoissa on naissukupuolen arvottomuus islamilaisessa kulttuurissa. Islamin mukaan naisella ei ole sielua, ja hän ei itse asiassa ole edes kunnolla ihminen, toisin kuin mies, vaan eläimiin verrattava. Nainen ei ole arvosubjekti vaan arvo-objekti, joka on aina isänsä tai miehensä omistuksessa ja vastuulla, ja jolla ei ole islamin opin mukaan pohjimmiltaan ole juuri mitään isänsä tai miehensä tahdosta riippumattomia oikeuksia. Esim. yksin kaupungilla liikkuva nainen on arabikulttuurissa "vapaata riistaa", kuin irti päässyt lammas. Ja jos hänelle sattuu jotain ikävää illan pimeydessä, se on hänen isänsä tai miehensä suvun häpeä, kun eivät pitäneet häntä turvassa lukkojen takana. Islamilaisessa kulttuurissa nainen on kunniallinen vain jos hän on sukupuolisesti siveä ja uskollinen ja edottoman tottelevainen isälleen tai miehelleen. Näin ollen yksi liikkuva nainen on automaattisesti kunniaton. Esimerkiksi somalikulttuurissa nainen, joka menee yksin (tai yleensä ottaen ollenkaan) ravintolaan, käsitetään automaattisesti prostituioiduksi, ja prostituiduilla ei somali- tai islamilaisessa kulttuurissa ole edes niitä vähiä oikeuksia tai kunnioitusta, joita kotioloissa pysyttelevillä naisilla on.

Kun sitten yllä kuvatun kaltaisen "tasa-arvoisen ja naista kunnioittavan islamilaisen arvomaailman" omaksuneet maahanmuuttajat vyöryvät Eurooppaan, seuraukset ovat mitä ne ovat, kuten tilastot kertovat. Esim. Oslossa iltaisin yksin kaupungilla liikkuvalla naisella on yli 50%:n todennäköisyys tulla raiskatuksi, ja Oslon poliisin mukaan 3/4 kaikista raiskauksista on islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien tekemiä. [1.]

Mielenkiintoista onkin mm. Vihreiden naisten asennoituminen islamiin ja islamilaisen kulttuurin vyöryyn Eurooppaan. Kun Perussuomalaisten listoilla sitoutumattomana ollut ehdokas Jussi Halla-Aho pääsi ääniharavana Helsingin valtuustoon, veti edellä mainittu ryhmä, joka väittää puolustavansa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, oikein kunnolla herneet nenään yli vuoden takaisesta tri. Halla-Ahon kirjoituksesta, jossa Halla-Aho sarkastisesti heitti (poliisin ja sisäministeriön raiskaustilastoihin vedoten), että olisi asiallista että Vihreiden naispoliitikkojen ajaman rajattoman maahanmuuton negatiivisista seurauksista, myös raiskauksista, kärsisivät mieluummin he itse päätöksentekijöinä, kuin viattomat ihmiset. Tästäkös Vihreät naiset keksivät, katkerana maahanmuuttajakriittisen tohtorin pääsystä valtuustoon, tehdä oikein rikosilmoituksen, että Halla-Aho muka yllyttäisi maahanmuuttajia raiskaamaan vihreitä naispoliitikkoja. Ja näin "sopivasti" vasta kuntavaalien jälkeen.

Islamilaisen kulttuurin arvot ovat erittäin voimakkaasti ristiriidassa eurooppalaisten ja pohjoismaisten arvojen kanssa, vaikka asiaa miten yrittäisi selitellä. Mikäli Eurooppa sopeutuu islamiin, eikä islamilaiset maahanmuuttajat Euroopan kulttuuriin, arvoihin ja sääntöihin, edessä on kulttuurinen paluu keskiajan barbarismiin ja länsimaisen demokratian, sananvapauden ja tasa-arvon loppu eli lyhyesti sanottuna koko valistuksen ja eurooppalaisen sivistyksen perinnön tuhoutuminen.




[1.] Lähde on Oslo Tidning-lehdessä julkaistu Oslon poliisin tilastoihin perustuva juttu vuodelta 2005 (Ilmeisesti Oslossa on kaupunginosia, joissa yksin iltaisin liikkuvien naisten todennäköisyys tulla raiskatuksi on lähempänä 90%:ia. Kyseisissä kaupunginosissa ei öisin pääsääntöisesti uskalla liikkua kuin maahanmuuttajataustaisten nuorten jengit, joiden epäillään myös olevan vastuussa turvattomuudesta. Luonnollisesti Oslossa lienee myös kaupunginosia, joissa on turvallista).

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Linkkisuositus: "Islam aiheuttaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa"

Suosittelen jälleen kerran ihmisiä lukemaan puoluetoverini Jiri Kerosen kannanottoja, ja erityisesti hänen kritiikkiään Islam-nimistä uskonnon varjolla kulkevaa totalitaarista järjestelmää vastaan. Varsinkin hänen viimeisin kirjoituksensa: "Islam aiheuttaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa", on terveellistä luettavaa jokaiselle, joka luulee, että Islam, sellaisena uskontona kuin se nykyisin on, voisi kulkea käsi-kädessä sivistyksen ja ihmisoikeuksien kanssa.

Muutama lainaus:

"Islam on naisten kannalta yksi vaarallisimmista asioista, joita on olemassa. Koska islam on maailman toiseksi suurin uskonto, on se myös yksi suurimmista tai jopa suurin tekijä, joka aiheuttaa erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tämä johtuu siitä, että islamin uskoon ja siitä seuraavaan islamistiseen lakiin, shariaan, on kirjattu järjestelmä, joka esineellistää naisen, loukkaa naisen ihmisarvoa ja pakottaa naisen alistumaan miehensä edessä."

"Islamilaisissa maissa naisia kohdellaan äärettömän huonosti. Iranin presidentti on julistanut naiset vihollisiksi ja esimerkiksi Karachissa raiskataan arviolta vähintään 100 naista päivässä. Naisten huono kohtelu ei myöskään jää islamilaisiin maihin, vaan muslimit tuovat sen mukanaan. Britanniassa toimiva sharia-tuomioistuin on alkanut käsitellä rikoksia ja antaa tuomioita, jotka menevät Brittilän oman lain ohi. Tuomiot naisiin kohdistuvista väkivallanteoista ovat, kuten arvata saattaa, lieviä, merkityksettömiä ja vastoin länsimaista oikeudentajua. Suomessa maahanmuuttajat roikkuvat seksuaalirikosten kärkipaikalla ja tekevät merkittävästi enemmän seksuaalirikoksia kuin suomalaiset. Vuonna 2005 ulkomaalaiset tekivät noin 27% raiskauksista. Ulkomaalaisten suorittamien raiskausten määrä on kasvanut vuosittain sekä absoluuttisesti että suhteessa." [linkki]

"Mikäli ihmiset selittävät, että islam on rauhan uskonto, islam kunnioittaa tasa-arvoa ja niin edelleen, he joko eivät tiedä asiasta tai sitten he valehtelevat. Mikäli ongelmaa ei tunnusteta, ei ongelmalle voida tehdä yhtään mitään. Mitä enemmän suomalaiset hyväksyvät ja "suvaitsevat" islamista, sitä enemmän naiset tulevat kärsimään Suomessa johtuen islamista."

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Linkkisuositus: "EU:n mielestä maailmassa ei ole mitään hienompaa kuin islamistiset pedofiilit"

Suosittelen lukemaan kaverini J. Kerosen blogia. Erityisesti hänen viimeisin vetonsa veti kieron huumorintajuni johdosta hymyn huulille. Tässä mies, joka tekee suorasta poliittisesta epäkorrektiudesta vastaansanomatonta vääntöä:

Linkki:

Pari lainausta yllä olevan linkin takaa:

"Islam hyväksyy pedofilian. Pedofilia islamismissa kulkee jo uskonnon alkuperäisille juurille, jolloin lapsennussijaprofeetta Muhammed otti lapsivaimokseen Aishan ja hieroi kikkeliään hänen haarojensa väliin Aishan ollessa kuusivuotias. Tämä siittimen hieroskelu vasten kakaran ihoa kulkee muslimitraditiossa nimellä "mufa'khathat", eikä sitä islamin oppien mukaan pidetä varsinaisesti seksinä, minkä vuoksi islamisteille Muhammed ei ollut sellainen kuvottava, mielenvikainen pedofiilihullu, jollaisena hän näyttäytyy haditheissa meille noin 1,5 tuhatta vuotta sivistyneemmille länsimaalaisille."

"Pedofilian perinne on siirtynyt islamissa Muhammedilta suoraan meidän aikaamme. Pakistanilainen islamisti raiskasi 11-vuotiaan kristityn tytön. Uskovainen muslimi raiskasi 13-vuotiaan kristityn tytön. Moskeijajohtaja hyväksikäytti 15-vuotiasta tyttöä. Saudeissa 8-vuotias tyttö laitettiin naimisiin 50-vuotiaan miehen kanssa kertomatta tytölle. Vaikutusvaltainen muslimi uhkaili miestä, että hän aikoo naida tämän 3-vuotiaan tyttären. Nämä eivät ole yksittäistapauksia, joita ei saa yleistää, vaan ne perustuvat suoraan islamistiselle uskolle ja islamin pedofiiliprofeetan esimerkki antaa täyden hyväksyttävyyden tällaisille teoille. Vastaavia esimerkkejä uutisoidaan jatkuvasti, mutta ei Suomen mediassa."

Niinpä niin. Löytyyhän toki meille länsimaisille tutusta Raamatustakin epämiellyttäviä piirteitä, kuten orjuuden salliminen ja naisten alistamista, mutta viimeiset 600 vuotta länsimaista kulttuurihistoriaa ja kehitystä on tehnyt tehtävänsä asiassa. Islam sen sijaan on jäänyt keskiajalle.


tiistai 22. heinäkuuta 2008

Suomalaisilla lähes 800 miljoonaa dollaria Fannie Maen ja Freddie Macin velkakirjoja


Siltä varalta, että joku vielä väittää, ettei USA:n kriisi leviäisi Suomeen:

Taloussanomat:

"Suomalaiset omistivat yhteensä 771 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain asuntoluottojättien Fannie Maen ja Freddie Macin velkakirjoja viime vuoden kesäkuussa. Tiedot käyvät ilmi Yhdysvaltain valtiovarainministeriön uusimmista tilastoista.

Ministeriön kokoamista maakohtaisista tilastoista käy ilmi, että suomalaissijoitukset ovat kuitenkin pieniä esimerkiksi muihin pohjoismaihin verrattuna."


Muihin pohjoismaihin verrattuna? Pohjoismaat ovat yksi yhteinen markkina-alue. Kun lama pankkikriisi leviää Ruotsiin, se iskee myös Suomeen. Ja kriisihän tulee leviämään Pohjolaan ja Suomeen, sillä se on iskemässä pian täysillä Britteihin:

Taloussanomat:

"Britannian valtiovarainministeri Alistair Darling sanoi tiistaina, että maailmanlaajuisen luottokriisin vaikutukset ovat aiemmin arvioitua pahemmat.

Tapahtuneen vaikutukset tulevat olemaan paljon syvällisemmät kuin edes vuodenvaihteessa ennustettiin, Alistair Darling sanoi Bloomberg-television haastattelussa.

'–Kun tätä vuotta katsotaan, on aivan selvä, että tilanne ympäri maailmaa on muuttunut vaikeammaksi', hän sanoi.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Darling toisti haastattelussa uskonsa siihen, että Britannia välttyy lamalta."

Uskon asiako se laman poissa pysyminen jo on? Se on kyllä jo huono merkki jos brittiministeri vetoaa uskoon lamaa pois manatessaan, mutta eipä mies muutenkaan kovin positiivisen luottavaiselta talouden tulevaisuuden suhteen vaikuta:

"'–Nämä ovat kovia aikoja. Ne ovat kovia kaikille', Alistair Darling sanoi haastattelussa, joka kuvattiin 14. heinäkuuta.

Hän sanoi, että luottokriisi on kaikkea muuta kuin ohi.

'–Kenenkään ei kannata spekuloida sillä, miten kauan nykyiset vaikeudet jatkuvat.' "

Kylläpä on mieheltä ns. "erittäin rohkaiseva" lausunto...

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Brittituomari: Sharia-lakia voitaisiin soveltaa Britanniassa

Voi helvata!

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Brittituomari+Sharia-...

"Muslimien sharia-lakia voitaisiin soveltaa myös Britanniassa, sanoo ylioikeuden presidentti, Englannin ja Walesin korkea-arvoisin tuomari lordi Phillips.

Lordi Phillipsin mukaan sharia kärsii länsimaissa laajasta väärinymmärryksestä. Sharia sisältää sääntöjä, joita muslimit pyrkivät noudattamaan elämässään.

Tuomarin mukaan shariaa voitaisiin käyttää muun muassa muslimien välisessä sovittelussa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

" 'Ei ole mitään syytä, miksi sharian periaatteet, tai jokin muu uskonnollinen säännöstö, ei voisi toimia perustana sovittelulle tai muulle vaihtoehtoiselle erimielisyyksien ratkaisulle.' "

Eli tervetuloa vaan kunniamurhat, naisten ympärileikkaukset, vääräuskoisten kivittäminen, ja sananvapauden kieltäminen, sanoo brittilordi. Missähän pullossa mies on oikein kasvanut? Kuten 24.6 jo uutisoitiin, on Britannia jo nyt pahoissa ongelmissa sen takia, että sen suurkaupungeissa on jo alueita, joille kristityillä on pääsy kielletty, joilla vallitsee käytännössä sharia, ja joilla järjestystä valvoo vapaaehtoisista koottu, virallistettu islamilainen militia. Phillipsin ehdotus käytännössä vain vahvistaisi näillä alueilla jo vallitsevan käytännön lailla.

Haluavatko brittiviranomaiset tosiaan ongelman ratkaisemisen sijasta laittaa mieluummin päänsä pensaaseen ja nostaa kätensä antautumisen merkiksi?


Lisäksi brittikouluissa saa jo näköjään jälki-istuntoa, jos kieltäytyy rukoilemasta Allahia:

http://www.ilta-sanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen...

"Kaksi englantilaista koulupoikaa joutui jälki-istuntoon, koska he kieltäytyivät rukoilemasta Allahia koulun uskonnontunnilla. Tunnilla tutustuttiin toisiin uskontoihin, Daily Mail kertoo.

Opettaja oli pistänyt 11-12-vuotiaat oppilaat pukeutumaan muslimipäähineisiin oppitunnilla, jolla käsiteltiin islaminuskoa. Kun hän yritti opettaa oppilaille, miten muslimit rukoilevat, kaksi poikaa kieltäytyi. He olivat kristinuskoisia.

Pojat joutuivat niskuroinnistaan jälki-istuntoon, ja koko luokalta kiellettiin tauko tuntien välissä.

Oppilaiden vanhemmat järkyttyivät siitä, että opettaja pakotti rukoilemaan vierasta jumalaa.

- Jos muslimioppilaat pakotettaisiin kirkkoon rukoilemaan kristittyjen jumalaa, syttyisi sota, erään oppilaan isoisä sanoi Daily Mailille.

Koulun rehtori puolestaan moitti vanhempia siitä, että he ottivat yhteyttä tiedotusvälineisiin ennen kuin tulivat keskustelemaan hänen kanssaan."

Sillä lailla, nyt poljetaan "no-go" -alueiden lisäksi myös jo koulussakin uskonnonvapautta. Sanavapaudestahan briteissä on luovuttu aikaa sitten.

Toivon ettei Suomi milloinkaan seuraa brittien antamaa esimerkkiä. Ja jos seuraa, niin siinä vaiheessa toivon, että maassamme syttyisi tarvittaessa vaikka aseellinen vastavallankumous demokratian puolesta islamismia vastaan.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Perussuomalaiset: Kristillis-sosiaaliset arvot, muttei uskonnollinen vaan poliittinen puolue

Perussuomalainen puolue rakentaa virallisesti kristillis-sosiaalisille arvoille. Mikä on siis uskonnon merkitys puolueelle? Tämä kirjoitus on oma kantani kysymykseen, millä tavalla koen puolueeni suhtautuvan uskontokysymykseen, ja miten minä itse asiaan poliittisessa mielessä suhtaudun. Kysymys on senkin vuoksi oleellinen, että minulla on itselläni vahva kristillinen vakaumus. Katson ettei politiikkaa pidä tehdä uskonnosta käsin, vaikkakin jokaisella ihmisellä usko tai maailmankuva vaikuttaa arvoihin, ja arvot taas vaikuttavat poliittisiin näkemyksiin. Nämä taas vaikuttavat suhtautumiseen muihin uskontoihin ja kulttuureihin.

Uskonto on kulttuurinen arvokysymys

Perussuomalaisen puolueen arvopohjaan kuuluvat kristillis-sosiaaliset arvot, eli puolue tunnustaa kulttuurissamme vaikuttavan kristillisen arvopohjan merkityksen. Tähän arvopohjaan liittyy mm. lähimmäisenrakkauden ja toisten ihmisten kunnioittamisen periaatteet. Asiaan vaikuttaa myös kansallismielisyys; eli suomalaisina vaalimme historiaamme ja sen suomaa kansallista perintöä, johon kuuluu myös kristillinen kulttuuri.

Tältä pohjalta kumpuaa osaltaan myös kritiikkimme monikulttuurisuutta ja rajoittamatonta maahanmuuttoa kohtaan. Maassa maan tavalla -periaate sisältää siis myös sen, että maahanmuuttajien on täällä ollessaan kunnioitettava kansallista kulttuuriamme ja arvojamme, joihin kuuluu myös kristinusko ja sen vaikutuksesta syntyneet perinteet (esim. suvivirsi kouluissa, jne.). Siksi me perussuomalaisina haluamme kunnioittaa ja vaalia tasavaltaisia perusarvoja sekä omaa kulttuuriperintöämme, johon myös kristillinen perintö kuuluu.

Poliittinen puolue

Puolue ei kuitenkaan ole uskonnollinen puolue, eikä pidä uskontoa tai uskonnottomuutta millään tavalla erikoisemmin esillä, saatikka minkäänlaisena kynnyskysymyksenä. Ateistit, agnostikot ja muiden uskontojen kannattajat ovat tervetulleita jäseniksi ja vaikuttamaan puolueessamme. Tosin mikäli jonkun henkilön oman uskonnon mukanaan tuoma arvopohja on ristiriidassa esim. sellaisten perusasioiden kuin sananvapauden, demokratian tai sukupuolten tasa-arvon kanssa, tai mikäli hän avoimesti halveksii suomalaista kulttuuriperintöämme, niin on melko todennäköistä ettei hän edes halua puolueeseemme liittyä.

Kaikille ei voi olla mieliksi. Jos kumartaa joka suuntaan, myös pyllistää joka suuntaan. Tämä erottaa meidät perussuomalaiset mm. maailmoja syleilevästä liberaalivasemmistosta, vaikka puolueena kannatamme vasemmiston tavoin sosiaalista tasa-arvoa ja hyvinvointia. Katsomme että yltiösuvaitsevainen ja globalistinen idea monikulttuurisesta ja ulossulkemattomasta maailmanyhteiskunnasta on utopistinen ja absurdi, koska toimiakseen ja koossa pysyäkseen yhteiskunta edellyttää sitä, että sen jäsenillä on edes jonkinlaiset yhteiset perusarvot, ja että edes yhteiskunnan enemmistö on jokseenkin sosiaalisesti yhtenäinen, eli itsensä kulttuurisesti yhteiseksi kansaksi ja kansakunnaksi kokeva ihmisjoukko.

Suhtautuminen islamiin ja muslimimaista tulevaan maahanmuttoon

Mitä sitten islamiin tulee, niin käsittääkseni niin Islamin valtavirta kuin islamistinen fundamentalismikaan eivät tunnusta sukupuolten tasa-arvoa, tai sananvapauden ehdottomuutta. Koraani kyllä periaatteessa tunnustaa tasa-arvon, myös sukupuolten välisen, mutta sen käsitys asiasta ei vain vastaa meidän käsitystämme, eikä varsinkaan tue sitä pohjoismaista tasa-arvon perintöä mitä me vaalimme. Hadithin määrittelemässä sunnassa, ja sitä kautta islamin valtavirrassa, tämä ero islamilaisen ja pohjoismaisen tasa-arvokäsityksen välillä vielä entisestään korostuu. Periaatteessa myös sananvapaus on ainakin joidenkin tulkintojen mukaan olemassa, mutta sitäkään islam ei näe samalla tavalla kuin se nähdään lännessä. Islamissa uskonto nousee kaiken yläpuolelle, jonka seurauksena meille tärkeät arvot muuttavat merkitystään. Tästä syystä islamilaisella kulttuurilla on vakavia ongelmia tulla toimeen kristinuskon piirissä syntyneiden läntisten tasavaltalaisten yhteiskunnallisten arvojen kanssa.

Myöskään politiikan ja uskonnon eroa islam ei tunnusta, vaan periaatteessa islamilainen yhteiskunta, ”umma”, on sekä poliittinen että uskonnollinen yhteisö. Turkissa ja monissa maallistuneissa muslimimaissa politiikka ja uskonto on täytynyt erottaa toisistaan valtion pakkokeinoilla, ja ilman valtion pakkovaltaa tämä ero ei luultavasti pysyisi voimassa. Nämä islamilaisuuden aisoissa pitämiseen vaaditut otteet taas ovat käytännössä johtaneet demokratian ja kansalaisvapauksien rajoittamiseen.

Näistä syistä koen, että Eurooppaan islamilaisista maista suuressa määrin tuleva maahanmuutto ja maanosaamme islamisoituminen muodostavat vakavan poliittisen ja yhteiskunnallisen ongelman, ellei islam muutu. Mikäli islam ei muutu vaan Eurooppa muuttuu, voimme sanoa hyvästit vapaudelle ja demokratialle.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Rasismi, tasa-arvo ja ihmisarvo

Minua alkoi ärsyttää suunnattomasti eräs idiottimainen kiista ja typeryys; nimittäin eräiden rasistien vauhkoaminen rotukysymyksellä yrityksenään kumota tasa-arvon ja ihmisarvon käsitteet, ja liberaali-humanistien yritys kieltää tieteellinen tutkimus ja sen tulokset rasismin pelosta.

On mielestäni kiistaton tieteellinen fakta, että homo sapiens on jakautunut alalajeihin, jotka poikkeavat toisistaan geneettisesti, mistä seuraa mm. eroja ihonvärissä, hiuslaadussa, lihaksistossa ja ruumiinrakenteessa. Antropologit ovat omissa piireissään jokseenkin yksimielisiä (yli 9/10 tutkijasta), että ihmiskunta on jakautunut alalajeihin, joita ennen kutsuttiin roduiksi. Poliittisista ja kulttuurisista syistä (korrektius) asiasta ei kuitenkaan pidetä suurta melua.

Ainoa merkittävä kiistakysymys antropologien enemmistön keskuudessa alalajien olemassaolon suhteen liittyy niiden lukumäärään. DNA-tutkimuksen ja genetiikan valossa maailmassa on 14-15 homo sapiensin alalajia, joista 3-4 esiintyi alkujaan luonnollisesti Afrikan ulkopuolella ja muut Afrikassa (Negridit eivät ole siis yksi rotu, vaan Afrikassa esiintyy 11 eri alalajia, joista esim. Kalaharin Bushmannit ja Khoisanit ovat perusnegridistä geneettisesti kauempana, kuin europidit. Onhan toki luonnollista, että lajin synnyinseudulla on enemmän diversiteettiä). Afrikan ulkopuolella esiintyvät europidit, itä-aasialaiset, ja Australian aboriginaalit. Ainoa merkittävä kiista on se, lasketaan Amerikkojen alkuperäisväestö omaksi alalajikseen, vai luokitellaanko heidät osaksi itä-aasialaisia.

Eroja on myös korvien välissä, mutta älykkyyserojen tutkiminen on vaikeaa, kun ei ole tehty tarpeeksi kulttuurisitoutumattomia ÄO-testejä, jotka ottaisivat myös huomioon esimerkiksi eri kielten rakenteesta johtuvat ajattelutapa- ja hahmotuserot. Tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että keskimäärin Afrikasta pois muuttaneista homo sapiensista kehittyneet alalajit, aboriginaaleja lukuun ottamatta, omaavat keskimäärin paremman kyvyn kolmiulotteiseen havainnointiin ja pärjäävät keskimäärin paremmin matemaattista älyä mittaavissa testeissä.

Afrikassa on eri alalajierojen ohella merkittävästi suurempi diversiteetti myös ÄO:n suhteen. Esimerkiksi pelkästään Etiopiassa on yli 50 eri heimoa ja kieltä. Näiden eri heimojen välillä (jotka osin edustavat myös eri alalajeja) mitatut keskimääräiset älykkyyserot vaihtelevat rajusti. älykkäin porukka oli Etiopian ylängön itäosassa asuvat hararilaiset, joiden keskimääräinen ÄO on 115. Vastaavasti maan alhaisin keskimääräinen älykkyysosamäärä mitattiin maan länsiosassa asuvalta nilootti-heimolta, jolla se oli jopa vähän alle 60.

Mittauksissa ÄO-lukemat vaihtelevat, mutta Afrikan keskiarvo on noin 85, Euroopan keskiarvo noin 95 ja Itä-Aasialaisten keskiarvo noin 105. Mutta alueiden ja väestöjen sisäinen vaihtelu kapenee rajusti Afrikan ulkopuolella, mikä johtuu luultavasti siitä, että myös alalajivaihtelu vähenee 11:sta 3-4:ään. Euroopassa on vähemmän "huipputyhmiä" kuin Afrikassa, mutta potentiaalisia neroja on myös vähemmän, vaikka keskiarvo ÄO on korkeampi. Vastaavasti Itä-Aasiassa keskimääräinen vaihteluväli on vielä pienempi, eli Japanissa on paljon vähemmän imbesillejä kuin Euroopassa, mutta myös paljon vähemmän huippuälykkäitä, korkeammasta keskimääräisestä ÄO:sta huolimatta. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että suomalaisten keskimääräinen ÄO on jossain 95-98 välillä.

ÄO-diversiteetti siis vähenee pohjoiseen ja itään mentäessä rajusti. Suhteessa väestömäärään nähden Afrikasta löytyisi siis teoriassa, jos heillä olisi kunnolliset koulutusjärjestelmät, paljon enemmän neroja kuin Euroopasta tai Aasiasta.

Kaikki alalajien erot, myös älykkyyserot, ovat luontaista seurausta evoluutiosta, sopeutumisesta erilaisiin elinympäristöihin ja kulttuurin kehityksen mukanaan tuomiin paineisiin. Näillä eroilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ihmisarvon tai tasa-arvon käsitteiden kanssa, jotka ovat yhteiskunnallisia, kulttuuri-historiallisia konsepteja, eivätkä liity biologiaan, vaan ne ovat yhteiskunnan ja kulttuurin määrittämiä sosiaalisia ja juridisia arvotuksia.

Kysymys alalajeista eli roduista ei siis millään tavalla liity kysymyksiin ihmisarvosta tai tasa-arvosta, paitsi sekä rasistien että marxilaisen humanismin pohjalle ihmiskäsityksensä rakentavien mielissä. Seurauksena on se, että toisaalta alalaji- eli rotukysymystä koitetaan käyttää keppihevosena laittomalle syrjinnälle ja toisaalta taas sen pelossa koitetaan kieltää alalajien olemassaolo ja haitataan aiheen tieteellistä tutkimusta. Koko ongelman ydin on virheellinen käsitys siitä, että tasa-arvo ja ihmisarvo liittyisivät millään tavoin ihmisten perustavaa laatua olevaan samanlaisuuteen tai erilaisuuteen.

Tässä kuvattu tyyppi-rasisti haluaa kynsin hampain korostaa mitattuja älykkyys- ja alalajieroja pyrkimyksenään kumota universaalin ihmisarvon ja tasa-arvon käsitteet poliittisista ja ideologisista syistä johtuen. Tyypillinen marxilaisen ihmiskuvan omaksunut liberaali-humanisti taas haluaa kynsin hampain kieltää alalaji- ja älykkyyserot poliittisista ja ideologisista syistä johtuen.

Käsitys, että tasa-arvo ja ihmisarvo riippuisivat kaikkien ihmisten ja ihmisryhmien perustavaa laatua olevasta samanlaisuudesta on väärä. Vastaavasti käsitys, että kaikkien ihmisten ja ihmisen alalajien erilaisuus johtaisi automaattisesti epätasa-arvoon ja joidenkin ihmisten ja ihmisryhmien ihmisarvon kumoutumiseen yhteiskunnassa, on yhtä lailla väärä.

Tasa-arvo ja ihmisarvon käsitteet ovat yhteiskunnallisia arvoja, jotka ovat pitkän kulttuurihistoriallisen kehityksen tuloksena levinneet vallitseviksi yhteiskunnallisiksi arvoiksi (ainakin länsimaissa), ja hyvä niin! Ne eivät riipu biologiasta, alalajieroista, älykkyyseroista tai mistään sellaisesta, vaikka sekä jotkut rasistit niin haluaisivat tai vaikka marxilaisen humanismin materialistis-marxilaisen ihmiskäsityksen omaksuneet niin pelkäävät.

Kyseessä on lakeihin ja kirjattu säädös, joka perustuu yhteiskunnalliseen arvokonsensukseen. Tasa-arvo ja ihmisarvo kulttuuris-yhteiskunnallisina arvoina, ja niiden varaan rakennettu lainsäädäntö eivät riipu älykkyystutkimuksesta, saatikka todetuista tai kiistetyistä alalajieroista. Käsitys niiden asemasta universaalisina periaatteina ja lakeihin kirjattuina arvoina riippuvat politiikasta, kulttuurista ja yhteiskunnan arvokonsensuksesta, joilla ei ole mitään tekemistä ÄO:n tai rotukysymyksen kanssa.

Pyrkiessään ideologisista syistä kumoamaan yhteiskunnassamme ja länsimaisessa kulttuurissa vallitsevan konsensuksen tasa-arvosta ja ihmisarvosta, rasistit pyrkivät tuomaan esiin tieteellisiä tosiasioita alalajien eroista. Tilanne on sama kuin jos minä tai joku muu yrittäisi todistaa, että SaiPa on Suomen paras jääkiekkojoukkue perustuen siihen, että Maapallo on pyöreä. Samaan aikaan toinen osapuoli pelkää, että SaiPaa alettaisiin pitämään Suomen parhaana kiekkojoukkueena, ja koittaa siksi kiistää Maapallon pyöreyden. Maapallon pyöreys ei mitenkään liity SaiPan tasoon jääkiekkojoukkueena, eikä alalajikysymys tai älykkyyserot mitenkään liity tasa- tai ihmisarvoon.

Rasistin mielestä ihmisarvo riippuu ihmisten samanlaisuudesta tai erilaisuudesta. Rasistille äly- ja alalajierot ovat hänen omasta mielestään hyvä tekosyy edistää epätasa-arvoa ja yrittää saada kumottua ihmisarvon käsite universaalina arvona. Tällainen rasisti on idiootti, joka heiluttelee olkiukkoa.

Marxilaiselle humanismille ihmiskäsityksensä rakentanut liberaali anti-rasisti myös ajattelee rasistin tavoin, että ihmisarvo ja tasa-arvo yhteiskunnassa perustuvat ihmisten perustavaa laatua olevaan samanlaisuuteen ja yhtäläisiin luonnollisiin lähtökohtiin (Ja tässä mielessä hän on piilorasisti). Tällainen anti-rasisti on idiootti, joka käy rasistin heiluttaman olkiukon kimppuun. Olkiukon ovat molemmat yhdessä rakentaneet, ja keskinäinen taistelu hiekkalaatikon herruudesta jatkuu..

Pohjimmiltaan käsitys universaalista tasa-arvosta ja universaalista ihmisarvosta perustuu ihmisen sisäiseen myötäsyntyiseen oikeustajuun ja omatuntoon, sekä niiden myötä uskontoihin, länsimaissa siis kristinuskoon, vaikka tätä ei enää maallistuneessa yhteiskunnassamme kovin helposti huomaakaan. Kun ihminen uskoo että kaikki ihmiset on luonut arvoltaan samanarvoisiksi sama Jumala, ja kun kokonaiset kansat jakavat tällaisen uskonnon muovaamassa kulttuurissa saman arvopohjan (vaikka eivät yksilöihmisinä uskonnollisia olisikaan), niin on aivan sama mitä ulkoisia tai pään sisäisiä mitattavia eroja ihmisillä on (Teoriassa myös monet muutkin uskonnot, esim. budhalainen etiikka ajaa samalla tavoin tasa-arvoa ja ihmisarvoa. Valitettavasti buddhismi on poliittisesti neutraalia, joten ihmisoikeustilanne budhalaisissa maissa on mitä on). Vallitseva kulttuuri ja yhteiskunta pitää nämä arvot voimassa, ei tieteellinen tutkimus tai olkiukkojen kanssa tappeleminen.


------------------------------------------------
EDIT: (Lisäys 27.5.08) Tarkennusta siihen, mitä tarkoitan marxilaisella ihmiskäsityksellä. Tarkoitan lähinnä darwinismin ja materialistisen humanismin pohjalle rakentuvaa näkemystä ihmisestä. Tämän ihmiskäsityksen jakavat usein sekä äärioikeistolaiset että äärivasemmistolaiset. Sen mukaan ihminen on vain kasa biomassaa, joka kylläkin osaa ajatella. Tämä käsitys ihmisestä kohtelee ihmisiä ikään kuin massana tai luokkana, ja siinä ihmisarvon käsite katsotaan pohjimmiltaan juontuvan ja määrittyvän suhteessa muuhun massaan. Tällöin ihminen on tasa-arvoinen vain jos hän on perusolemukseltaan ja kykypotentiaaliltaan samanlainen kuin muut. Tämä johtaa tasa-arvon käsitteen samaistamiseen samanlaisuuden kanssa.

Jos ihmisarvo määritellään puhtaasti suhteellisena käsitteenä johdettuna biologiasta, eikä oteta huomioon sitä moraalista viisautta ja eettistä perintöä, mikä kätkeytyy aate- ja kulttuurihistoriaamme sekä niiden taustalla vaikuttaviin filosofioihin ja uskontoihin, niin ollaan pian taas matkalla kohti uutta kansanmurhaa tai vankileirien saaristoa.


-------------------------------------------------
EDIT: (Lisäys 8.5.08) Sanan "rotu" sijasta käytän mielelläni termiä "alalaji", koska se on nykyisin käytössä oleva tieteellinen ilmaisu puhuttaessa homo sapiensin kohdalla niistä eroista, joita ennen nimitettiin rotueroiksi. Rodun sijasta voidaan käyttää myös termiä geeniklusteri (tai Cavalli-Sforzan geeniklusteri). Käytännössä sanan sisältö ja merkitys on tieteellisen tutkimuksen kannalta pohjimmiltaan sama, mutta toisin kuin rotu-käsitteen kohdalla, geeniklusterit ja niiden olemassaoloa on tieteellisesti hyväksytty ja kiistattomana faktana pidetty asia. Näin tiedeyhteisö käytännössä tunnustaa rotujen olemassaolon, vaikka välttää sanaa rotu johtuen historiallisista ja ideologisista syistä.