Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Venäjä on suomalainen?

Tuttavani linkitti minulle eilen mielenkiintoisen jutun, jonka otsikko vapaasti kääntäen on "Venäjän kansallisuuden kasvot eli populaarin rotuopin romahdus"

Venäjällä on tehty kattava poikkitieteellinen antropologinen tutkimus, jossa DNA-tutkimus, historiantutkimus ja nimistötutkimus yhdistettiin. Tuloksena mielenkiintoinen ja venäläisten omakuvaa ravisuttava tulos: Suurin osa ns. isovenäläisistä eli varsinaisista venäläisistä on DNA-tutkimuksen ja esivanhempiensa alkuperäisen kulttuurin puolesta suomalais-ugrilaisia(!).

http://islamtv.ru/news-2373.html (laita linkki Google kääntäjään jos et osaa venäjää)

Artikkelissa kerrotaan mm. että "Venäläiset eivät olekaan slaaveja, vaan venäjää puhuvia suomalaisia". Käännös artikkelilainauksiin on tehty Google-kääntäjän englanninnoksen pohjalta, joten pahoittelen etukäteen virheitä(!):

---------------------------------------
"'Venäläiset tiedemiehet ovat saaneet loppuun ja julkaisuvalmiiksi ensimmäisen laajamittaisen tutkimuksen Venäjän kansan geenipoolista. Tulosten julkaisulla voi olla vaikeasti ennustettavia seurauksia Venäjälle ja maailmanjärjestykselle' - näin alkaa sensatiomainen artikkeli aiheesta venäläisessä aikakauslehdessä nimeltä "Vlast' ". 'Sensaatio todellakin vaikuttaa uskomattomalta - osoittaen vääriksi monet myytit venäläisestä kansallisuudesta. Erityisesti saatiin selville, että venäläinen ei ole geneettisesti "itäslaavi" vaan suomalainen. Venäläiset eivät olekaan slaaveja, vaan ainoastaan venäjää puhuvia suomalaisia'."

"Molekyyligeneettiset tulokset Venäjän ensimmäisestä tutkimuksesta koskien nimellistä kansallisuutta tullaan julkaisemaan vuoden lopulla "Luts"-julkaisussa. Vlast'-aikauslehti julkaisi jo osan tutkimusdatasta. Tämän; Venäläiset ovat kaikkea muuta kuin itäslaaveja, siis suomalaisia. Näin ollen tutkimukset kumoavat perinpohjaisesti myytin "itäslaaveista" - eli sen että valkovenäläiset, ukrainalaiset ja venäläiset väitetysti muodostaisivat "itäslaavilaisten kansojen ryhmän". Ainoa [geneettisesti] slaavilainen kansa näistä kolmesta oli valkovenäläiset, mutta kävi ilmi, että valkovenäläiset eivät olekaan "itäslaaveja" vaan länsislaaveja, sillä he eivät eroa geneettisesti puolalaisista. Näin ollen myytti "valkovenäläisen ja venäläisen verisukulaisuudesta" tuhoitui täysin: Valkovenäläiset olivat lähes identtisiä puolalaisiin nähden, ollen geneettisesti etäällä venäläisistä, mutta hyvin lähellä tshekkejä ja slovakkeja. Sen sijaan Suomen suomalaiset olivat venäläisille läheisempiä kuin valkovenäläiset."

"Y-kromosomien geneettinen etäisyys venäläisen ja Suomen suomalaisen välillä on vain 30 konventionaalista yksikköä (läheinen suhde). Geneettinen etäisyys keskiverto venäläismiehen ja Venäjän alueella asuvien niin sanottujen suomalais-ugrilaisten kansojen (Marit, Vepsäläiset, Mordvalaiset, jne.) välillä on 2-3 yksikköä. Yksinkertaisesti todeten, ne ovat geneettisesti identtisiä."

"Nyt Venäjällä on suuri ongelma identifioida itsensä oletettavasti "slaavilaisena" koska geneettisesti venäläiset ja slaavit eivät ole yhteydessä. 'Venäjän slaavilaiset juuret' ovat vain myytti'".

-------------------------------

Jutussa kerrotaan myös, että Itä-Ukrainalaiset ovat myös "suomalaisia".

Tämän kaikenhan ei pitäisi olla meille suomalaisille mitään uutta, koska vain muutama vuosi sitten julkaistiin Helsingin sanomienkin uutisoima tutkimus, jossa suomalaisten geneettisesti lähimmiksi sukulaisiksi katsottiin toisaalta hollantilaiset ja toisaalta "Moskovan itäpuolisen alueen venäläiset". 

"Uusi Suomalainen geeniatlas kertoo, että kielisukulaisuus ei paina paljoa alkuperämme selvittämisessä. Geneettisesti suomalaiset ovat lähempänä hollantilaisia ja Moskovan itäpuoleisen Muromin alueen venäläisiä kuin unkarilaisia."

Syy kahtiajakoon eli yhteyteen toisaalta Hollantiin ja toisaalta Venäjälle tuloksissa johtuu siitä, että länsisuomalaiset ja itäsuomalaiset poikkeavat toisistaan DNA:n puolesta enemmän kuin esim. ruotsalaiset ja saksalaiset toisistaan. Suomi on geneettisesti kahdesta eri populaatiosta koostuva kansa, jolla on yhteinen kieli. Tämä johtuu siitä, että rautakaudella Tanskan ja Gotlannin suunnalta Länsi-Suomen rannikolle muuttaneet germaanit vaihtoivat kieltään (jo ennen ruotsinvallan ajan alkua).

Mutta mitä Venäjän väestön suomalais-ugrilaisuuteen tulee, niin allekirjoittanuthan tiesi tästä aihepiiriä seurattuaan jo aiemmin, eli että Valtaosa Valdain alueen, Moskovan alueen ja Moskovan itäpuolisen Keski-Venäjän venäläisistä on geneettisesti "alkuperäisväestöä". Ennen kielellistä slaavilaistumista aluetta hallitsivat muromilaiset ja varsinkin alueen vanha kauppamahti, merjalaiset, jotka olivat muuten mukana perustamassa myös Novgorodia (joka muuten tunnettiin vielä 800-luvun lopulla vatjalaisten ja vepsäläisten keskudessa suomensukuisella nimellään Uuslinn'[a]).

Mutta suomalais-ugrilaisten (ja osittain kieltään indoeurooppalaiseksi vaihtaneiden balttien) varhaisempien esi-isien juuret menevät vieläkin kauemmas itään; Suomen yleisin (ja Liettuan toiseksi yleisin) Y-kromosomi-haploryhmä on N1 (vanhassa luokittelussa N3), jota kantaa 60% suomalaismiehistä (Esim.Liettuan ja Latvian geenipoolista yli 40% on "suomalaista", käytännössä täysin samaa Y-kromosomia kuin Varsinais-Suomessa). Tämä tarkoittaa siis sitä, että kaikilla näillä on sama esi-isä. Saman esi-isän jälkeläisiä ja kyseisen Y-haplon kantajia on myös mm. 50% udmurttimiehistä. Mutta vielä idemmäs on syytä mennä, nimittäin keskisen Koillis-Siperian jakutien keskuudessa N1-haplon kantajia on melkein yhtä paljon kuin Pohjois-Savossa; yli 80% miehistä. Ja Kiinassa näillä "savolaisilla" on arviolta 150-170 miljoonaa "serkkua"! Näiden kaikkien yhteinen esi-isä eli arviolta 20 000 vuotta sitten nykyisen Kazakstanin aroilla, mistä jälkeläiset levisivät itään ja länteen.

--------------------
---------
----

P.S. Näillä asioilla on aina tehty politiikkaa ja juuri poliittisista syistä asia on Venäjällä vähän vaikea. Mutta osattiin sitä Suomessakin EU-jäsenyyttä lobattaessa; kuka muistaa miten 90-luvulla lopulla medioissa hehkutettiin miten "geneettisesti läheisiä profiililtaan" suomalaiset ovat belgialaisten kanssa? Tuolloinhan vertailtiin tarkoituksella vain tiettyjä geenejä ja populaatioiden DNA:n profiilia, ei sukulaisuutta.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Linkkisuositus: Kultturimarxismi - Tiedä miksi tähän on tultu

Suomalaisessa keskustelussa on viime aikoina, konservatiivien tiivistäessä rivejään ja regressiosta ja noustessa kritisoimaan 60-lukulaisuutta, kulttuurimarxilaisuudesta ja ns. Frankfurtin koulukunnasta sekä sen vaikutuksesta länsimaiseen kulttuuriin ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Löysin oivallisen linkin, jossa selitetään ja kerrotaan asiasta aika kattavasti, joten laitan sen tähän kokonaisuudessaan. Artikkelin on kirjoittanut nimettömän haluava/pysyttelevä henkilö, ja se on julkaistu vastattain Kali Yuga -blogissa.

Haluan kuitenkin ensin tehdä selväksi, etten ole samaa mieltä kirjoittajan ja suomentajan kanssa kaikissa tässä esitetyissä asioissa, mutta pääpiirteissään ja suurimmaksi osaksi artikkeli antaa varsin hyvän kuvan missä mennään ja miksi

Ja näin konservatiivin ja nationalistin näkökulmasta tämä on oivallista "tiedä missä mennään ja miksi"-materiaalia:
Linkki.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Islamilaisen kulttuurin alueelta tulevien miesten raiskausylivalta tilastoissa


Kuten blogiani lukevat tietävät, en muutamiin vuosiin juurikaan ole kirjoituksissani puhunut lisääntyneistä raiskauksista ja niiden liittymisestä islamilaiseen kulttuurin paitsi viittaamalla yleiseen keskusteluun asiasta.
Varsinkaan en ole paria poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan viitsinyt puuttua keskustelupalstojen ja netin blogistanin ehkä (rikoslain valossa) kiihottavimpaan aiheeseen eli maahanmuuttajien yliedustukseen rikos-, ja varsinkin seksuaalirikostilastoissa aihetta kohtaan tuntemani vastenmielisyyden takia. Yksi syy on myös se, että keskustelussa helposti menee ns. kuppi nurin ja leimataan helposti kaikki ulkomaalaiset, vaikka ongelma koskee lähinnä islamilaisen kulttuurin piiristä tulevia maahanmuuttajamiehiä.

Nyt kun Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja Aamulehti ovat asian nostaneet esiin, on ehkä aika kantaa taas kortta kekoon. Eli tässäpä Aamulehden juttu aiheesta:

"Raiskaustilastot kertovat tylyä kieltä kotoutumispolitiikan epäonnistumisesta, sillä joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelijan Hannu Niemen mielestä poliitikkojen vaikeneminen hyödyttää perussuomalaisia, jotka muistuttavat taajaan raiskaustilastoista.

– Tätä (tilastoa) ei ole mitään syytä peitellä. Nyt koko asia jää yhden ryhmän kauraksi, Niemi sanoo."

Eli kun ei muu näytä pysäyttävän persuja, on lopulta otettava krouvit keinot käyttöön; myönnettävä totuus ja nostettava kissa pöydälle? No, hyvä että asiasta viimein puhutaan enemmän (toivottavasti).

"2006–2009 raiskauksesta tuomituista 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Luvut ovat pysytelleet samalla tasolla vuosia, vaikka ulkomaalaisia on Suomessa vain noin kolme prosenttia.
Raiskausrikokset keskittyvät tiettyihin ulkomaalaisryhmiin. Tilastokeskuksen mukaan etenkin Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet syyllistyvät rikoksiin. Erityisesti irakilaisten kohdalla tilastot ovat synkkiä. Viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta, mikä on 5 prosenttia kaikista raiskauksista. Irakilaisia on noin 0,1 prosenttia Suomen väestöstä. Vuonna 2009 raiskausepäilyjä oli 23 ja 2010 yhteensä 29."

Niemi puhuu tässä vain tuomituista eli kiinni saaduista. Ulkomaalaisiin kohdistuvat ilmoitukset tai selvittämättömät jutut ovatkin sitten määrässä ihan omaa luokkaansa. Hän onnistuu kuitenkin hipaisemaan villakoiran ydintä:

"– On ryhmiä, joiden suhtautuminen naisiin ja raiskauksiin on toisenlainen. Heidän kotimaassaan naista, joka kulkee lyhyessä mekossa vähän humalassa, pidetään toisenlaisena naisena kuin Suomessa".

Aamulehti on uutisoinut aiheesta aiemminkin. Jutussa sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankinen osuu myös villakoiraan:

"..ulkomaalaisten epäiltyjen osuudeksi tulee 25,8 prosenttia [vuonna 2010]. Ulkomaalaisia on kolme prosenttia Suomen väkiluvusta.

Sukupuolisen käyttäytymisen säännöt tulisi Mankkisen mukaan tehdä selviksi. Miehet ja pojat jäävät sivuun kotouttamisessa.

– Suomalaisten tyttöjen käytös voi olla heidän kulttuuristaan katsottuna erilaista, mutta täällä se voi olla normaalia eikä tarkoita sen enempää."

Aiheesta kirjoitti USarin blogissa viime viikolla ansiokkaasti myös Olli Pusa, joka sivalsi villakoiran ytimeen:

"Maahanmuuttajaraiskausten yleisyyden selittäväksi teoriaksi on selkeimmin tarjolla kulttuuriristiriita: Suomeen ja laajemmin länsimaihin muuttaneilla miehillä asenteet naisia kohtaan edustavat lähtömaassaan opittuja asenteita, mutta naisten asema ja käyttäytyminen on Suomessa kokonaan erilaista. Suomessa syyllinen on aina raiskaaja, toisin kuin ehkä lähtömaassa Naiset liikkuvat vapaammin, heidän pukeutumisensa ja seksuaalinen käyttäytymisensä on vapaampaa.

Tällaisessa asetelmassa vapaasti ulkona liikkuva nainen voidaan lähtömaan kulttuurin näkökulmasta luokitella huoraksi, jonka saa vapaasti raiskata. Penkomatta enempää Malminkartanon raiskausepisodin synnyttämää vastenmielistä keskustelua facebookissa, kyseisessä keskustelussa on ilmeisestikin tullut pintaan juuri tällaisia asenteita. Uhri oli huora, raiskaajat lähes sankareita."

Varsin kuvaavaa aiheen tiimoilta on, että kun tästä samasta asiasta koitti puhua puoli vuosikymmentä sitten, sai hirveän ryöpyn rasistisyytöksiä. Koitin tarjota paikallislehteen jo 2007 kirjoitusta jossa esitin tämän käytöksen syyksi juuri tuota kulttuuriristiriitaa eli naisten tasa-arvottomuutta islamilaisessa kulttuurissa ja joillain alueilla pahimmillaan lähes eläimiin rinnastettavaa asemaa ja arvoa. Erityisesti islamilaisen kulttuuripiirin kehittymättömimmillä seuduilla kuten Afganistanissa, Arabian niemimaalla, Sudanissa ja Afrikan sarven alueella. No, kirjoitustani ei tietenkään julkaistu.

Kun Jussi Halla-aho on useaan otteeseen tuonut julki tämän saman asian, mihin sisäministeriön ja oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijat ovat viitanneet, häntä koitettiin kilvan vaientaa ja haukkua rasistiksi.

Itse asiassa avoimesti laitavasemmistolaiset tutkijat, kuten Vesa "Päivystävä desantti"Puuronen, ovat jopa uusmarxilaisessa hengessä laajentaneet rasismin käsitettä niin, että "rasismin" piiriin saataisiin luokiteltua myös kulttuurieroihin perustuva jaottelu, ja propagoineet tätä "kulttuurirasismia" tai "uusrasismia" julkiseen keskusteluun, vaikka luulisi juuri marxilaisen yhteiskuntafilosofian kannattajien hyväksyvän sosiaaliset ja kulttuuriset syyt ihmisten erilaisten arvojen ja tapojen - myös raiskausten - takana.

Mutta ehkäpä syynä klassisen marxilaisuuden ja varsinaisen sosiaalidarwinistisen rasismin yhteinen ajattelun pohjavirta eli ajatus, että tasa-arvo edellyttäisi ihmisten samanlaisuutta? Biologisista syistä eli varsinaisesti rasistimiin perustuvilla argumenteilla tällaista käytöstä ei ole edes koittanut selittää kuin muutamat harvat, ja heitä ei ole julkiseen keskusteluun edes päästetty. Edes "kaikkien rasistien äidiksi" leimattu Halla-aho ei ole moiseen edes viitannut muuten kuin vittuillakseen Mika Illmanille (mistä tulikin sitten Suomen merkittävin sannavapaus- ja laintulkinnan venyttämis-oikeusjupakka, johtuen valtionsyyttäjän halusta sisällyttää "uusrasismi" rikoslain 5. luvun pykälän "kiihottaminen kansaryhmää vastaan" tulkintaan).

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että törkeiden seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksia ja rangaistuasteikkoa pitää roimasti koventaa ja poliisille pitää antaa lisämäärärahoja tämän tyyppisten rikosten selvittämisen parantamiseksi. Lisäksi olen sitä mieltä, että raiskauksiin syyllistyneet ulkomaiden kansalaiset pitää joko suoraan karkottaa lähtömaahansa kärsimään tuomionsa, tai mikäli lähtömaassa ei ole toimivaa oikeusjärjestelmää, karkottaa vasta tuomionsa kärsittyään, ja näin riippumatta lähtömaan mahdollisesta turvallisuustilanteesta. Ja mikäli näin ei voida nykyisen lainsäädännön takia vielä tehdä, olisi lakia muutettava mitä pikimmin.


Joskus symboliikka voi paljastaa uskonnosta yhtä ja toista. Mitähän Freud sanoisi tähän?

maanantai 26. lokakuuta 2009

Vihreä Lanka: "Venäjä, Venäjä, Venäjä." Ryssävihan voimalla monikultturismin puolesta ja islamkritiikkiä vastaan?

Vihreä Lanka ja kolumnisti Jukka Mallinen ovat keksineet mielestään aivan uuden tavan lytätä maahanmuutto- ja islamkritiikkiä:

"Islamkritiikki on kotoisin Venäjältä

Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.

Onpa erikoista, että hyökkäykset moniarvoisuutta ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia vastaan tuodaan meille Venäjältä.

Venäjän historian professori Timo Vihavainen on kirjassaan Länsimaiden tuho rähmällään nykyvenäläisen rasistisen mielipideilmaston edessä. Samoilla linjoilla on slaavilaisen lingvistiikan tohtori Jussi Halla-aho, jonka ajatuksia on luettavissa teoksesta Kirjoituksia uppoavasta lännestä.

Venäjällä rasistiset mielipiteet ovat valtavirtaa. Pietarilaiset kehuvat Helsinkiä siksi, että ”siellä ei ole neekereitä, kuten Euroopan muissa suurkaupungeissa”. Suuri yleisö kannattaa rasistista väkivaltaa, jopa murhia.

Muukalaisvihamielisyyttä perustellaan siellä länsimaisen kulttuurin uhanalaisuudella sekä vähättelemällä ja demonisoimalla muita sivilisaatioita, erityisesti islamia.

Venäläinen valtavirta edustaa Samuel Huntigtonin tyylisistä kulttuurista rasismia, joka ei luokittele ihonväriä, vaan arvomaailmaa. [...]

Venäläisten mielestä kaikkien Euroopassa asuvien pitää sisäistää konservatiiviset kristillis-eurooppalaiset arvot.

Oikea eurooppalaisuus merkitsee heille valkoihoisten valtaa, fundamentalismiin kallistuvaa ortodoksisuutta ja väkivahvaa autoritääristä valtiota. [...]

Vieraiden sivilisaatioiden tuhoisasta soluttautumisesta sekä maallistumisen ja populaarikulttuurin rappeuttavuudesta hälyttävät niin tunnettu räyhäkansallinen Vladimir Zhirinovski ja kommunistijohtaja kuin hyökkäävän nationalismin ideologi Gennadi ZjuganovAleksandr Dugin ja Kontupohjan kaukasialaispogromit junaillut maahanmuuton vastustaja Aleksandr Belov.

Sikäli Vihavaisen näkemys Euroopasta linnoituksena edustaa selvää suomettuneisuutta, eli venäläisen suurvaltaideologian sisäistämistä. [...]

tänään venäläiset kiivailevat Stalinin, kansallismielisyyden sekä aggressiivisen suurvalta- ja etupiiripolitiikan puolesta.

He hyväksyvät vähemmistöjen sorron, joka kohdistuu muun muassa suomalais-ugrilaisiin, ja ovat napit vastakkain lännen kanssa esimerkiksi Kosovon ja Tetenian [kirjoitusvirhe alkuperäisessä tekstissä] kysymyksissä.

Mitä yhteistä tällä on meidän moniarvoisuutemme, EU:n arvoyhteisön, kanssa? [...]

Länsi on aina saanut liikevoimansa hankautumisesta muihin sivilisaatioihin. Sen historian ydin on liike ja muutos, kehitys ja valistus, myyteistä vapautuminen ja relativismin vahvistuminen.

Dogmaattiset yhden totuuden valtakunnat ja totaaliset pelastuskertomukset – jotka eivät halua hyväksyä historian perimmäistä mielettömyyttä ja ironiaa – haastavat länsimaisen epäilyn.

Vihavaisen ja Halla-ahon ristiretki uhkaa siis eurooppalaisuuden perusarvoja."


Haa, sieltähän se "Ryssä-kortti" viimeinkin pelattiin. Olin ehtinyt odotella sitä jo viimeistään Vihavaisen kirjan julkaisun jälkeen, ja ihmettelin, että missähän se viipyy.

"Venäjä, Venäjä, Venäjä."

Perinteisesti Suomessa (ja Ruotsissa) on yleisesti rakennettu omaa sivistyksellistä identiteettiä ja omakuvaa peilaamalla omaa maata ja kulttuuria sen "ikiaikaiseen viholliseen", eli oletettuun antiteesiin: Venäjään. Omaa "länsimaisuutta" ja "sivistyksellistä paremmuutta" on aina peilattu barbaarisena pidettyyn Venäjään. Jos Suomea ei aina olekaan nähty länsimaisen sivistyksen kehtona, niin on aina voitu vedota Venäjään. Sellaiset mantrat ja kommentit kuin: "Suomi kuuluu Skandinaviaan uskontonsa ja kulttuurinsa puolesta", "Suomi on demokratia, toisin kuin Venäjä" tai: "Emme sentään ole niin juoppoja/tyhmiä/laiskoja/köyhiä kuin ryssät", edustavat tyypillisimmillään tällaista identiteetin peilausta. Tietyllä tavalla jopa suomalainen elintaso ja hyvinvointivaltiopolitiikka ovat olleet osa tätä peilausprojektin omakuva-rakennusta.

Venäjä on niin ruotsalaisessa (myös suomalaisessakin, 1800-l.lopulta) historiankirjoituksessa kuin yleisemminkin nähty aina 1500-luvulta asti eräänlaisena kulttuurisen paremmuusakselin negatiivisena päänä, jossa toisessa päässä ovat olleet perinteisesti aluksi Ruotsi, ja myöhemmin Englanti, Ranska ja/tai Saksa. Koko asetelman taustalla kummittelee siis yksinvaltiuden ja puhdasoppisuuden aikojen vanha, 1500- ja 1600-lukujen ruotsalaista imperialismia edustava "kulttuurirasismi".

Koko "ryssävihan" perinne Suomessa juontuu pääosin kahdesta asiasta: Ruotsin valtion suurvalta-ajan sotapropagandan viholliskuvasta kuin sotien aikaisesta terrorista (mm. Isoviha). Se on ollut yksi tärkeimmistä kollektiivisista emotionaalisista motivaattoreista rakennettaessa Suomea, joka on "osa länttä, ei Venäjää".

Samoin tähän Itä-Länsi -kulttuuri-identiteettimaaotteluun on perinteisesti kuulunut tässä akselissa vähintään useamman pykälän "länsimaisempana" pidetyn yhteiskunnan eli Ruotsin, sen yhteiskunnan, sen edustamien arvojen, suuntausten ja ilmiöiden nostaminen arvostuksissa oman yhteiskunnan yläpuolelle. Se on ollut osaltaan vaikuttamassa erilaisten vaikutteiden sekä toimintatapojen hakemiseen Pohjanlahden takaa. Aikoinaan sieltä saneltiin meille kieli, hallinto, uskonto ja koulutus. Sittemmin sieltä on kopioitu sosiaalidemokratia, hyvinvointivaltio ja peruskoulu. Nyt ollaan matkimassa monikulttuuristamisprojektissa ja maahanmuuttopolitiikassa.

Näyttää siltä, että tämä vuosisatainen, alkujaan ruotsalaista sotapropagandaa edustava "ryssävihan mekaniikka" pelittää nytkin, valjastettuna tällä kertaa keppihevoseksi vetämään monikultturismin agendaa, ja edistämään islamin uskontoon ja sen tulkintaan olennaisesti liittyvien fasististen piirteiden valkopesua.

Nyt vain perinteisten diktatuurin, imperialismin ja vanhaeurooppalaisen mielipideilmaston ohella myös Venäjän edustama konservatiivinen eurooppalainen arvomaailma, kuuluu niihin "barbarian, jälkeenjääneisyyden ja pimeyden ajan" piirteisiin, joilla helposti leimataan maahanmuuttokritiikki vain islamkritiikiksi ja samalla leimataan tehokkaasti molemmat rasismiksi, koska "Venäjäkin on rasistinen".

Mallisen kolumnissa siis paistaa läpi perinteinen ryssävihan propagandamekaniikka, ja pelikenttänä on perinteisen Itä-Länsi -kulttuuri-identiteettikisan maaotteluareena.

Muistutuksena haluan vielä laittaa tähän loppuun lainauksena ajatuksen, jonka eräs poliittisesti vasemmalla oleva, vihreä ja liberaali ystäväni, joka on myös (tai siitä huolimatta) maahanmuutto- ja islamkriittinen, kerran sanoi:

"On elintärkeää, että paljastamme ja tuomme kaikissa relevanteissa yhteyksissä esiin sen tosiasian, että vastustamamme monikultturismin mukana leviävä poliittinen islam on perin juurin natsistinen ja fasistinen aate.

Se ei vain ole syntyjään natsistinen, vaan sen tavoitteet ovat yhä lähes samat, sen päämääränä ovat etniset vainot ja fasistinen diktatuuri.

Islamistumisen kriitikot ovat ensisijaisesti fasismin vastustajia ja ihmisoikeuksien ja vapauden puolustajia."

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Taas maahanmuutto- ja työllisyysasiaa

Tällä kertaa PS:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron muodossa á la Pirkko Ruohonen-Lerner:


"Perussuomalaisten mielestä työnteko on paras kotouttaja. Lisäksi maahanmuuttajia tulee nykyistä tehokkaammin valistaa Suomen oikeusjärjestelmästä, ihmisoikeuksista, kansanvallasta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Erilaisista kulttuureista tulevien maahanmuuttajien käsitys oikeasta ja väärästä voi olla suomalaisista hyvinkin poikkeava, kuten esimerkiksi puhemies Niinistö on huomauttanut.

Tällä hetkellä maahanmuuttajia ei pystytä kunnolla kotouttamaan yhteiskuntaamme, vaan odotettavissa on, että meilläkin alkaa toden teolla - esimerkiksi Ruotsin tapaan - muodostua kulttuureita kulttuurissa. Jo nyt joidenkin pääkaupunkiseudun peruskoulujen yläasteiden oppilaista saattaa puolet tai ylikin olla muita kuin syntyperäisiä suomalaisia. Epätoivottavaa gettoutumista on näkyvissä esimerkiksi Espoon Suvelassa, Helsingin Vuosaaressa ja Turun Varissuolla."

Ghettoutuminen ja siitä seuraava kansanyhteisön hajoaminen on todellakin aimo loikka kohti yhteiskunnallista helvettiä. On kummallista, että kun suomalaiseen ja pohjoismaalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan on vuosikymmenet kuulunut ajatus, ettei annettaisi syntyä asuinalueita, joille ongelmat keskittyvät, niin nyt maahanmuuttopolitiikan myötä tähän on lähdetty. Perinteisestihän kaupunkien aluesuunnittelussa on pyritty siihen, että joka alueella olisi niin rikkaiden kuin köyhienkin asuntoja, ja näin myös alueiden koulut pysyisivät yhteiskunnallisten sosiaali- ja tuloluokkien kannalta heterogeenisina.


"Vielä on aikaa tehdä korjausliikkeitä. Gettoutuminen sekä siellä täällä tapahtuneet maahanmuuttajanuorten ja suomalaisten väliset yhteenotot kertovat karua kieltään siitä, että harjoitetussa kotouttamispolitiikassa on tehostamisen varaa.

Kotoutuakseen maahanmuuttajien on ymmärrettävä ja sisäistettävä suomalaisen yhteiskunnan arvot. Maahanmuuttajilla itsellään on kotoutumisessaan suurin rooli. Oikeusvaltio ei hyväksy kunniaväkivaltaa eikä tyttöjen ympärileikkauksia. Meillä Suomessa on kotouttamisessa menty sikäli metsään, että suomalaiset ovat eräissä yhteyksissä ryhtyneetkin sopeuttamaan itseään elämään maahanmuuttajien ehdoilla. Perussuomalaiset eivät hyväksy, että suomalaisten pitää luopua omista perinteistään kuten joulujuhlista ja suvivirrestä siksi, että ne voivat loukata maahanmuuttajia. Monikulttuurisuuden vaaliminen ei edellytä oman kulttuurimme väheksymistä." [...]

"Perussuomalaisten mielestä maahanmuuttajia ei saa missään tilanteessa asettaa erilaisin yhteiskunnallisin tuin suomalaisia parempaan asemaan. Maassamme vakaviin rikoksiin syyllistyneet pakolaiset tulee karkottaa takaisin heidän kotimaihinsa. Ei ole hyväksyttävää, että kotimaan turvattomuuteen vedoten voi luoda turvattomuutta johonkin toiseen maahan. Tehokkaan kotouttamispolitiikan lähtökohta tulee olla: maassa maan tavalla."

Niinpä. Nykyinen maahanmuutto- ja monikultturistinen linja kun tuntuu olevan se, että suomalaisten pitäisi sopeutua arvoineen tulijoihin. Jos maahanmuuttajille annetaan etuoikeiksia suomalaisiin nähden, ja jos maahantulijoiden arvot ja kulttuuri asetetaan suomalaiseen kulttuuriin nähden etulyöntiasemaan politiikassa, niin mitä eroa siinä on Etelä-Afrikan entisen Apartheid-hallinnon harjoittaman politiikan periaatteeseen?


"Huoltosuhteen vääristyminen on todellinen ongelma, ja siksi Perussuomalaisetkin kannattavat työperäistä maahanmuuttoa. Painotamme kuitenkin, että maahanmuutto voi helpottaa huoltosuhdeongelmaa vain, jos maahanmuuttajat ovat pääasiallisesti työikäisiä, työhaluisia ja vieläpä työllistyviä ihmisiä. Kulttuurierot eivät saa olla liian suuret.

Maahanmuuton edellytyksenä voisi olla riittävä ammatillinen pohja niiltä aloilta, joiden työntekijöistä maassamme on pulaa. Näitä aloja on selonteossakin lueteltu. Kuitenkin on otettava huomioon talouden suhdanteet - mikäli talous hiipuu, kuten nyt ennustetaan, ei maahanmuuttajia pitäisi turhaan houkutella tänne työnhakuun veronmaksajien kustannuksella."

Jos tulijoiden huoltosuhde on huonompi kuin suomalalaisilla keskimäärin, maahanmuutto huonontaa keskimääräistä huoltosuhdetta koko Suomessa. Esim. Suomessa työttömyysaste viime maaliskuussa oli noin 7,7%. Työttömiä oli 203 000. Tämä on "virallinen" luku. Todellinen luku on noin kolmanneksen suurempi, sillä tilastoja siivotaan laittamalla työttömät harjoittelijoiksi, kursseille ja koulutuksiin, jolloin he eivät ole "työmarkkinoiden käytettävissä", ja näin virallinen työttömyysluku saadaan sievennettyä.

Suomalaisia on 5,2 miljoonaa (5 200 000). Jos maahan tulisi ne kuuluisat Ritva Viljasen 300 000 maahanmuuttajaa, ja heidän työttömyysasteensa olisi viime vuoden tason "viralliset" 29%, mikä tekee yhteensä noin 87 000 henkeä, niin lasketaanpa paljonko kokonaistyöttömyysaste nousisi nykyisen taloustilanteen vallitessa:

Suomessa olisi tuolloin 5,5 miljoonaa ihmistä (joista siis 300 000 maahanmuuttajia). Työttömiä olisi yhteensä 203 000 + 87 000 = 290 000, mikä olisi 18,97% eli pyöreät 19% koko väestöstä. Väestön keskimääräinen huoltosuhde siis pahenisi. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa, jonka pitäisi mennä jokaisen kaaliin.

Tähän on tietenkin hyvä sanoa, että "Hei! Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja talouskasvu vaatii työvoimaa", johon voi vastata, että melkein puolet suurista ikäluoksista ON JO eläkkeellä, eikä massiivista työvoimapulaa ole vieläkään. Omiakin työttömiä on edelleen yli 200 000. Lisäksi teollisuus sekä työpaikat pakenee maasta koko ajan globalisaation ja laman takia, joten so what? Massiivinen työvoimapula on puhdas myytti.


"Meidän tulee maahanmuuttopolitiikassamme ottaa huomioon myös rikollisuuden torjunta. Maahanmuuttajia on suojeltava kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden harjoittamalta ihmiskaupalta ja suomalaista yhteiskuntaa harmaan talouden kasvulta. Suomeen työhön tuleville on aina maksettava työsopimusten mukainen palkka, ja se tulee maksaa suoraan heille. Jos mukana on välikäsiä, on vaarana, että työntekijät jäävät käytännössä palkatta."

Tämä on asia, johon maahanmuuttoa ajava oikeisto ja työnantajat eivät halua puuttua, sillä minä väitän, että koko Kokoomuksen taustavoiman motiivi maahanmuuton massiivisessa lisäämisessä on nimenomaan palkkojen polkeminen. Lissabonin sopimuksen työllisyyttä ja työehtoja käsittelevät osat ovat tämän politiikan kärki ja viimeinen naula pohjoismaisen palkkatason ruumisarkkuun. Sopimus nimittäin mahdollistaa sen, että maahantuotu vuokratyövoima tekee töitä kotimaansa palkoilla ja työehdoilla. Työvoiman vastaanottomaan viranomaisilla ole Lissabonin sopimuksen mukaan oikeutta puuttua näiden työntekijöiden palkkatasoon tai työoloihin. Tämä on asia, josta pääoman renkinä työskentelevä media haluaa vaieta Suomessa visusti. Ja vasemmisto komppaa tätä vaikenemista rajattoman maahanmuuttopolitiikan ja monikulturismin nimissä.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Islam on takapajuinen uskonto ja kulttuuri

Käytetäänpäs nyt taas vähän sananvapautta (vaikka Vihreät naiset, Astrid Thors tai Tuija Brax eivät siitä pidäkään), ja puhutaan islamilaisen kulttuurin arvoista ja niiden vaikutuksesta maahanmuuton kautta eurooppalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Korostettakoon kaiken varalta, että otsikko on tahallaan yleistävä ja kuvastaa vain mielipidettäni islamista (joka kylläkin on mielestäni perusteltu).

Joensuulainen perinteentutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan opiskelija Jarkko Pesonen esitti mielenkiintoisen vertauksen:

"Kuvitellaan tilanne, että Eurooppalaiset tiedemiehet kykenisivät keksimään aikakoneen, joka avaisi portin vuoden 1408 ja vuoden 2008 Euroopan välille.

Vuoden 1408 ihmiset alkujärkytyksestä toivuttuaan päätysivät seuraavanlaisiin reaktioihin:

a) Suuria määriä vuoden 1408 kurjuudessa elävistä ihmisistä lähtisi virtaamaan portin kautta nykyaikaan paremman elintason perässä. Heillä ei olisi kuitenkaan ammattitaitoa moneenkaan tehtävään ja heidän työttömyytensä olisi yli 50%.

b) Keskijan kirkko julistaisi pyhän sodan nykyajan maallistunutta yhteiskuntaa vastaan ja ilmoittaisi pyrkivänsä tekemään Euroopasta jälleen teokraattisen valtion.

c) Keskiajalta nykyaikaan tulleet ihmeset syjäytyisivät kaikkialla, minne he menisivät nykyajan yhteiskunnassa. Heitä olisi vain muutama prosentti väestöstä, mutta he tekisivät valtaosan väkivalta- ja seksuaalirikoksista.

d) Keskiajalta virtaisi koko ajan uutta porukkaa nykyaikaan, heillä olisi huomattavasti korkeampi syntyvyys, mutta heidän jälkikasvunsa syrjäytyisi vastaavalla tavalla.

e) Keskiajalta tulleista puolet kannattaisi keskiajan kristillisten lakisäädösten käyttöönottoa. Noin viidennes hyväksyisi viattomien ihmisten mielivaltaisen surmaamisen Euroopan kristillistämiseksi.

Nyt mieti sitä, mikä olisi järkevä toimenpide tällaisessa tilanteessa.

Sen jälkeen mieti sitä, miten tällainen skenaario käytännöllisesti eroaa islamilaisesta maailmasta tapahtuvasta kansainvaelluksesta ja sen vaikutuksista."

Niin. Vaikka se kuinka ärsyttää eräitä fundamentalisti anti-kristillisiä, niin tosiasia on, että Euroopan kristillinen kulttuuri alkoi kehittyä keskiajan jälkeen synnyttäen sekä reformaation että valistusliikkeen, jotka taas muuttivat sekä kristinuskoa että kristillisiä kirkkoja merkittävästi nykymittareilla humaanimpaan ja sivistyneempään suuntaan. Tämä on yleisesti johtanut sekularisaatioon ja uskonnon ja poliitiikan eriytymiseen nykyajan Euroopassa.

Sen sijaan islamilainen maailma ei ole vielä tähän päivään mennessä alistunut mihinkään sellaiseen kuin reformaatio tai valistus. Sekularismia, johon liittyy aika oleennaisesti uskonnon ja politiikan erottaminen toisisaan, sekä demokratiaa ei ole oikein kunnolla missään päin islamilaista maailmaa, ellei niitä ole sinne asein tuotu, eikä islamia ole saatu ulos politiikasta ellei paikallinen, poliittis-taloudellisesti länsimaistunut eliitti sitä asein ole pakottanut politiikasta ulos. Myöskään ihmisoikeuksia on vaikea löytää, ellei samaiset valtaapitävät koita niitä edes jossain määrin ylläpitää, tarvittaessa asevoimin ja vaikka demokratiaa kaventamalla. Esimerkkeinä tällaisista mm. Turkki, Algeria, Tunisia ja Marokko.

Islam on uskonto, ei etnisyys tai rotu. Islamilaisen uskonnon ja sen oppien, maailmankuvan, kulttuurin sekä tapojen kritisointi ei ole näin ollen minkään sortin rasismia, vaikka liberalisteina itseään pitävät ja monikulttuurisuutta puolustavat tahot näin koittaisivat naama punaisena inttää.

Islamilainen maailmankuva ja islamin oppi ei tunne eikä tunnusta eroa politiikan ja uskonnon välillä, vaan muslimien yhteisö "umma" on sekä uskonnollinen että poliittinen kokonaisuus. Tässä mielessä islam on pikemminkin uskonnon kaapuun kääriytynyt poliittis-fasistinen ideologia kuin uskonto.

Syy siihen, miksi islamilaisista maista tulleet maahanmuuttajamiehet ovat todella vahvasti yliedustettuna (suhteessa muuhun väestöön) raiskaus- ja väkivaltatilastoissa on naissukupuolen arvottomuus islamilaisessa kulttuurissa. Islamin mukaan naisella ei ole sielua, ja hän ei itse asiassa ole edes kunnolla ihminen, toisin kuin mies, vaan eläimiin verrattava. Nainen ei ole arvosubjekti vaan arvo-objekti, joka on aina isänsä tai miehensä omistuksessa ja vastuulla, ja jolla ei ole islamin opin mukaan pohjimmiltaan ole juuri mitään isänsä tai miehensä tahdosta riippumattomia oikeuksia. Esim. yksin kaupungilla liikkuva nainen on arabikulttuurissa "vapaata riistaa", kuin irti päässyt lammas. Ja jos hänelle sattuu jotain ikävää illan pimeydessä, se on hänen isänsä tai miehensä suvun häpeä, kun eivät pitäneet häntä turvassa lukkojen takana. Islamilaisessa kulttuurissa nainen on kunniallinen vain jos hän on sukupuolisesti siveä ja uskollinen ja edottoman tottelevainen isälleen tai miehelleen. Näin ollen yksi liikkuva nainen on automaattisesti kunniaton. Esimerkiksi somalikulttuurissa nainen, joka menee yksin (tai yleensä ottaen ollenkaan) ravintolaan, käsitetään automaattisesti prostituioiduksi, ja prostituiduilla ei somali- tai islamilaisessa kulttuurissa ole edes niitä vähiä oikeuksia tai kunnioitusta, joita kotioloissa pysyttelevillä naisilla on.

Kun sitten yllä kuvatun kaltaisen "tasa-arvoisen ja naista kunnioittavan islamilaisen arvomaailman" omaksuneet maahanmuuttajat vyöryvät Eurooppaan, seuraukset ovat mitä ne ovat, kuten tilastot kertovat. Esim. Oslossa iltaisin yksin kaupungilla liikkuvalla naisella on yli 50%:n todennäköisyys tulla raiskatuksi, ja Oslon poliisin mukaan 3/4 kaikista raiskauksista on islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien tekemiä. [1.]

Mielenkiintoista onkin mm. Vihreiden naisten asennoituminen islamiin ja islamilaisen kulttuurin vyöryyn Eurooppaan. Kun Perussuomalaisten listoilla sitoutumattomana ollut ehdokas Jussi Halla-Aho pääsi ääniharavana Helsingin valtuustoon, veti edellä mainittu ryhmä, joka väittää puolustavansa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, oikein kunnolla herneet nenään yli vuoden takaisesta tri. Halla-Ahon kirjoituksesta, jossa Halla-Aho sarkastisesti heitti (poliisin ja sisäministeriön raiskaustilastoihin vedoten), että olisi asiallista että Vihreiden naispoliitikkojen ajaman rajattoman maahanmuuton negatiivisista seurauksista, myös raiskauksista, kärsisivät mieluummin he itse päätöksentekijöinä, kuin viattomat ihmiset. Tästäkös Vihreät naiset keksivät, katkerana maahanmuuttajakriittisen tohtorin pääsystä valtuustoon, tehdä oikein rikosilmoituksen, että Halla-Aho muka yllyttäisi maahanmuuttajia raiskaamaan vihreitä naispoliitikkoja. Ja näin "sopivasti" vasta kuntavaalien jälkeen.

Islamilaisen kulttuurin arvot ovat erittäin voimakkaasti ristiriidassa eurooppalaisten ja pohjoismaisten arvojen kanssa, vaikka asiaa miten yrittäisi selitellä. Mikäli Eurooppa sopeutuu islamiin, eikä islamilaiset maahanmuuttajat Euroopan kulttuuriin, arvoihin ja sääntöihin, edessä on kulttuurinen paluu keskiajan barbarismiin ja länsimaisen demokratian, sananvapauden ja tasa-arvon loppu eli lyhyesti sanottuna koko valistuksen ja eurooppalaisen sivistyksen perinnön tuhoutuminen.




[1.] Lähde on Oslo Tidning-lehdessä julkaistu Oslon poliisin tilastoihin perustuva juttu vuodelta 2005 (Ilmeisesti Oslossa on kaupunginosia, joissa yksin iltaisin liikkuvien naisten todennäköisyys tulla raiskatuksi on lähempänä 90%:ia. Kyseisissä kaupunginosissa ei öisin pääsääntöisesti uskalla liikkua kuin maahanmuuttajataustaisten nuorten jengit, joiden epäillään myös olevan vastuussa turvattomuudesta. Luonnollisesti Oslossa lienee myös kaupunginosia, joissa on turvallista).

perjantai 3. lokakuuta 2008

Joka viides poliisin tietoon tuleva raiskaus on ulkomaalaisen tekemä

Katoppas vaan, kumma että tästä edes mikään lehti uskaltaa puhua "rasisti!"-leiman pelossa: (Linkki)


"Viime vuonna poliisin tietoon tuli 739 raiskaustapausta, joista epäiltynä oli 475 miestä. Epäillyistä joka viides oli syntyperältään ulkomaalainen. Se on hurja luku, sillä ulkomaalaistaustaisten osuus Suomen väestöstä on alle neljä prosenttiyksikköä.

Eniten ulkomaalaisten raiskausepäilyjä oli pääkaupunkiseudulla, missä on myös suhteellisesti paljon nuoria ulkomaalaismiehiä. Helsingissä ulkomaalaisten tekemien raiskausten osuus oli noin 50 prosenttia.

Espoossa luku on vielä synkempi, lähes 70 prosenttiyksikköä.

Espoon poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja rikoskomisario Jukka Kaskelle tieto tulee täytenä yllätyksenä.

”En yhtään osaa sanoa, mistä noin suuri luku johtuu. Me emme katso epäiltyjen kansalaisuuksia. Poliisin näkökulmasta rikos ei ole kulttuurikysymys. Vaikka omassa kulttuurissa ajateltaisiin mitä, se ei oikeuta ketään toisen ihmisen vahingoittamiseen”, Kaski sanoo.

Suomessa on yksi laki, jonka edessä kaikki ovat yhdenvertaisia. Mutta silti lainvalvojan lausunto kuulostaa erikoiselta. Eri kulttuureissa vallitsee hyvin erilaiset rangaistukset raiskauksesta. Jossain siitä saa kuolemantuomion. Pakistanissa naisia on ruoskittu julkisesti, jos he ovat myöntäneet joutuneensa raiskatuksi. Muslimivaltioissa avioliiton sisällä tapahtuvaa raiskausta ei ole ylipäätään kriminalisoitu lainkaan. Olisi suoranainen ihme, elleivät kulttuurien väliset erot heijastuisi maahanmuuttajien ajattelutapoihin.

Maahanmuuttajat eivät saa erityiskohtelua myöskään Raiskauskriisikeskus Tukinaisen suunnalta. Tukinainen auttaa naisia, jotka ovat joutuneet raiskauksen uhriksi.

”Raiskaajan kansalaisuus ei ole meidän työmme kannalta tärkeää. Problematiikka on samanlaista, olipa tekijä kotimainen tai ulkomainen”, kriisityöstä vastaava Heli Heinjoki sanoo.

Aiemmin Tukinainen keräsi tietoa raiskaajien kansalaisuudesta, mutta ei enää. Heinjoki ei suostu kertomaan, mistä tilastointitavan muutos johtuu. [johtuu juuri siitä, että pelätään rasistin leimaa] Kriisityöntekijän mielestä suomalaisten naisten ei tarvitse olla sen tietoisempia vieraista kulttuureista kuin tähänkään asti. [...]

Poliisin raiskaustilastoista pomppaa esiin muutama kansallisuus: Irak, Iran, Turkki, Somalia, Afganistan, Uzbekistan, Pakistan, Nigeria. Kaikki maita, joissa muslimikulttuuri on osa valtakulttuuria. Kun ulkomaalaisten raiskaustapaukset laskee yhteen, yli puolet epäillyistä on kotoisin muslimikulttuurista.

Muslimikulttuuri on valtava käsite, joka kattaa suuren joukon maita. Niiden väliltä on vaikea löytää yhtä yhteistä nimittäjää. Mutta jos kulttuurilla ylipäätään on merkitystä, on syytä miettiä, miten islam suhtautuu miehen ja naisen rooleihin. Yksi on ainakin varma: muslimimaissa seksuaalikulttuuri on erilainen kuin siideriin ja napapaitoihin tottuneessa Suomessa."
-----------------------------------

Niinpä, islam ei tunnusta tasa-arvoa, eikä naisten ihmisoikeuksia. Ongelman ydin EI siis ole ihonväri ja siten rotu, eikä rasismilla ole mitään tekemistä ilmiön tai sen vastustamisen kanssa. Ongelman ydin on totalitaristis-fasistinen uskontoa teeskentelevä poliittinen sortoideologia nimeltä islam, ja sen muokkaama sairas kulttuuri, jonka kourissa kärvistelee kolmasosa ihmiskuntaa.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Perussuomalaiset: Kristillis-sosiaaliset arvot, muttei uskonnollinen vaan poliittinen puolue

Perussuomalainen puolue rakentaa virallisesti kristillis-sosiaalisille arvoille. Mikä on siis uskonnon merkitys puolueelle? Tämä kirjoitus on oma kantani kysymykseen, millä tavalla koen puolueeni suhtautuvan uskontokysymykseen, ja miten minä itse asiaan poliittisessa mielessä suhtaudun. Kysymys on senkin vuoksi oleellinen, että minulla on itselläni vahva kristillinen vakaumus. Katson ettei politiikkaa pidä tehdä uskonnosta käsin, vaikkakin jokaisella ihmisellä usko tai maailmankuva vaikuttaa arvoihin, ja arvot taas vaikuttavat poliittisiin näkemyksiin. Nämä taas vaikuttavat suhtautumiseen muihin uskontoihin ja kulttuureihin.

Uskonto on kulttuurinen arvokysymys

Perussuomalaisen puolueen arvopohjaan kuuluvat kristillis-sosiaaliset arvot, eli puolue tunnustaa kulttuurissamme vaikuttavan kristillisen arvopohjan merkityksen. Tähän arvopohjaan liittyy mm. lähimmäisenrakkauden ja toisten ihmisten kunnioittamisen periaatteet. Asiaan vaikuttaa myös kansallismielisyys; eli suomalaisina vaalimme historiaamme ja sen suomaa kansallista perintöä, johon kuuluu myös kristillinen kulttuuri.

Tältä pohjalta kumpuaa osaltaan myös kritiikkimme monikulttuurisuutta ja rajoittamatonta maahanmuuttoa kohtaan. Maassa maan tavalla -periaate sisältää siis myös sen, että maahanmuuttajien on täällä ollessaan kunnioitettava kansallista kulttuuriamme ja arvojamme, joihin kuuluu myös kristinusko ja sen vaikutuksesta syntyneet perinteet (esim. suvivirsi kouluissa, jne.). Siksi me perussuomalaisina haluamme kunnioittaa ja vaalia tasavaltaisia perusarvoja sekä omaa kulttuuriperintöämme, johon myös kristillinen perintö kuuluu.

Poliittinen puolue

Puolue ei kuitenkaan ole uskonnollinen puolue, eikä pidä uskontoa tai uskonnottomuutta millään tavalla erikoisemmin esillä, saatikka minkäänlaisena kynnyskysymyksenä. Ateistit, agnostikot ja muiden uskontojen kannattajat ovat tervetulleita jäseniksi ja vaikuttamaan puolueessamme. Tosin mikäli jonkun henkilön oman uskonnon mukanaan tuoma arvopohja on ristiriidassa esim. sellaisten perusasioiden kuin sananvapauden, demokratian tai sukupuolten tasa-arvon kanssa, tai mikäli hän avoimesti halveksii suomalaista kulttuuriperintöämme, niin on melko todennäköistä ettei hän edes halua puolueeseemme liittyä.

Kaikille ei voi olla mieliksi. Jos kumartaa joka suuntaan, myös pyllistää joka suuntaan. Tämä erottaa meidät perussuomalaiset mm. maailmoja syleilevästä liberaalivasemmistosta, vaikka puolueena kannatamme vasemmiston tavoin sosiaalista tasa-arvoa ja hyvinvointia. Katsomme että yltiösuvaitsevainen ja globalistinen idea monikulttuurisesta ja ulossulkemattomasta maailmanyhteiskunnasta on utopistinen ja absurdi, koska toimiakseen ja koossa pysyäkseen yhteiskunta edellyttää sitä, että sen jäsenillä on edes jonkinlaiset yhteiset perusarvot, ja että edes yhteiskunnan enemmistö on jokseenkin sosiaalisesti yhtenäinen, eli itsensä kulttuurisesti yhteiseksi kansaksi ja kansakunnaksi kokeva ihmisjoukko.

Suhtautuminen islamiin ja muslimimaista tulevaan maahanmuttoon

Mitä sitten islamiin tulee, niin käsittääkseni niin Islamin valtavirta kuin islamistinen fundamentalismikaan eivät tunnusta sukupuolten tasa-arvoa, tai sananvapauden ehdottomuutta. Koraani kyllä periaatteessa tunnustaa tasa-arvon, myös sukupuolten välisen, mutta sen käsitys asiasta ei vain vastaa meidän käsitystämme, eikä varsinkaan tue sitä pohjoismaista tasa-arvon perintöä mitä me vaalimme. Hadithin määrittelemässä sunnassa, ja sitä kautta islamin valtavirrassa, tämä ero islamilaisen ja pohjoismaisen tasa-arvokäsityksen välillä vielä entisestään korostuu. Periaatteessa myös sananvapaus on ainakin joidenkin tulkintojen mukaan olemassa, mutta sitäkään islam ei näe samalla tavalla kuin se nähdään lännessä. Islamissa uskonto nousee kaiken yläpuolelle, jonka seurauksena meille tärkeät arvot muuttavat merkitystään. Tästä syystä islamilaisella kulttuurilla on vakavia ongelmia tulla toimeen kristinuskon piirissä syntyneiden läntisten tasavaltalaisten yhteiskunnallisten arvojen kanssa.

Myöskään politiikan ja uskonnon eroa islam ei tunnusta, vaan periaatteessa islamilainen yhteiskunta, ”umma”, on sekä poliittinen että uskonnollinen yhteisö. Turkissa ja monissa maallistuneissa muslimimaissa politiikka ja uskonto on täytynyt erottaa toisistaan valtion pakkokeinoilla, ja ilman valtion pakkovaltaa tämä ero ei luultavasti pysyisi voimassa. Nämä islamilaisuuden aisoissa pitämiseen vaaditut otteet taas ovat käytännössä johtaneet demokratian ja kansalaisvapauksien rajoittamiseen.

Näistä syistä koen, että Eurooppaan islamilaisista maista suuressa määrin tuleva maahanmuutto ja maanosaamme islamisoituminen muodostavat vakavan poliittisen ja yhteiskunnallisen ongelman, ellei islam muutu. Mikäli islam ei muutu vaan Eurooppa muuttuu, voimme sanoa hyvästit vapaudelle ja demokratialle.


torstai 11. lokakuuta 2007

Islamismin jälkilöylyt

Sen jälkeen kun kirjoitin julkisuudessa kannanottoni Euroopan islamisoitumisesta, olen jatkuvasti saanut palautetta ja yhteydenottoja aiheeseen liittyen. Se on lähes järjestään ollut myönteistä. Internetissä monikin kirjoittaja on huolissaan asiasta ja pitää aihetta esillä, mutta muualla valtajulkisuudessa asiasta vaietaan edelleen.

Sanomalehti Kaleva julkaisi kirjoitukseni, jonka jälkeen sain sähköpostiini ja kännykkääni palautetta asiasta. Odotin, että aiheesta syntyisi enemmänkin keskustelua, sillä olen aivan 100%:n varma, että Kalevan toimitukseen on tullut monia yhteydenottoja ja ainakin pari vastinetta. Kaleva ei kuitenkaan halua asiasta ilmeisesti enempää keskustelua, joten mitään kommentteja yhtä julkaistua tekstiviestiä lukuun ottamatta ei lehdessä ole asiasta ollut.

Viime eduskuntavaalien aikaan otin myös kantaa islamin uskonnon arvoihin liittyen Oulua kuohuttaneisiin raiskaustapauksiin. Tällöin sain asiasta jopa vihaistakin palautetta, lähinnä islamilaistaustaisilta henkilöiltä, mutta paljon positiivista palautetta oululaisilta naisilta.

Euroopassa yleisesti ollaan heräämässä islamin vyöryyn. Viime vuonna Hollannin väestökäyrä kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun sitten vuosisatoihin. Maasta muutti ulkomaille yli 400 000 ihmistä, ja maahan muutti ulkomailta yli 160 000 ihmistä. Maahanmuuttajista enemmistö oli islamilaisista maista tulleita, ja maasta ulkomaille muuttajista enemmistö taas valkoihoisia, etnisesti hollantilaisia, ihmisiä, jotka ilmoittivat poislähdön syyksi, ahtauden ohella, yleisesti kasvaneen turvattomuuden ja levottomuuden. Ja mistähän tämä turvattomuus johtuu?

Sama juttu Britanniassa. Britanniasta muutti viime vuonna ulkomaille myös satoja tuhansia ihmisiä, ja enemmistö maasta muuttaneista oli valkoihoisia etnisiä englantilaisia. Hekin ilmoittivat muuton syyksi lisääntyneen turvattomuuden ja väkivallan. He eivät halua kasvattaa lapsiaan maassa, jonka he kokevat turvattomaksi ja huonoksi kasvatusympäristöksi. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hekään eivät ole uskaltaneet kertoa muuton johtuvan siirtolaisuudesta. Kukaanhan ei halua leimautua rasistiksi. Sen sijaa syyksi ilmoitetaan se, että "vanhemmat haluavat lastensa saavan kasvaa englantilaisessa kulttuurissa". Kertonee aika paljon siitä, ettei moni britti koe maataan enään omakseen.

Saa nähdä miten tilanne kehittyy. Veikkaanpa että ensi vuonna vauhti kiihtyy. Ja kun lukuun ottaa vielä sen, että siirtolaisuuden kasvu jatkuu ja maahanmuuttajien syntyvyys pysyy korkealla, niin entisistä kotimaistaan pois muuttavat eurooppalaiset nopeuttava vanhojen kotimaidensa islamisoitumista.

Henkilökohtaisesti koen jotenkin vaikeana ja epämiellyttävänä sen, että minun täytyy ottaa kantaa islamiin ja maahanmuuttoon. Näin siksi, että asiaa kritisoiva helposti leimautuu rasistiksi ja ties miksi, vaikka kuinka selittäisi, että kyse on eräästä uskonnosta, sen kehittymättömyydestä ja länsimaiselle demokratialle sekä oikeus- ja ihmiskäsitykselle vihamielisistä arvoista, jotka oleellisesti liittyvät kyseisen uskonnon siihen suuntaukseen, joka on Eurooppaan rantautumassa.

Ja minä sentään tunnen henkilökohtaisesti islaminuskoisia ihmisiä, jotka ovat fiksuja, sopeutuneita eivätkä fundamentalisteja, enkä haluaisi uskontoa kritisoidessani loukata heidän vakaumustaan. Mutta he itsekin myöntävät, että se islamin muoto, radikalisoitunut fundamentalismi, joka nopeimmin maailmassa leviää, ja jonka agitaattorit valtaavat vanhan Euroopan aikaisemmin maltillisten muslimien hallussa olleita moskeijoita ja koraanikoulujen johtopaikkoja, on jäänne keskiajalta eikä toimi yksiin ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja sananvapauden kanssa.

Englannissa turvallisuuspalvelu MI5 teki vastattain selvityksen, että Englannin 17 koraanikoulusta, joista aikaisemmin luultiin että ne ovat maltillisten muslimien käsissä, peräti 13 oli fundamentalistien miehittämiä, niin opetus- kuin johtopaikkojensa puolesta. Koulut ovat tähän asti saaneet valtion tukea. Brittihallitus aikoo ilmeisesti jäädyttää tuen toistaiseksi.

Ja miten käy Euroopan Unionille? No, eihän se ole tähänkään asti ollut mikään demokratian riemuvoitto, joten ehkäpä islamisoituminen ja byrokratia sopivat toisilleen. Jos nimittäin emme eroa EU:sta, niin se on tervemenoa kohti Islamilaista Euroopan Unionia.

lauantai 8. syyskuuta 2007

Islamilainen puolue ja Euroopan islamisoituminen

Maamme poliittinen ilmasto rikastui viime keskiviikkona (5.9), kun Suomeen perustettiin poliittinen yhdistys, jonka tavoitteena on perustaa maahamme Islamilainen puolue. Mikäli tämä kulttuurimme rikastamispyrkimys toteutuu, maahamme syntyy puolue, joka ajaa mm. alkoholikieltolakia ja puolueen puheenjohtaja Abdullah Tammi toivoo maahamme myös islamilaista sharia -lakia.

Mikäli nämä uudet kulttuurimme rikastuttamispyrkimykset toteutuvat, ja sharia-laki tulisi voimaan, Suomi muuttuisi maaksi, jossa alkoholin käytöstä rangaistaisiin yhtä kovasti kuin kovien huumeiden käytöstä, naisilla ei olisi ihmisarvoa eikä sosiaalisia tai poliittisia vapauksia, muut kuin islaminuskoiset joutuisivat maksamaan erillistä vääräuskoisilta perittävää veroa (josta saadut varat käytetään islamin levittämiseen), avionrikoksesta rangaistaisiin julkisella teloituksella, ja sanan- ja mielipiteenvapaudesta jäisi vain muisto.

Mielestäni pitäisi olla sanomattakin selvää, ettei Suomi ei tarvitse puoluetta, joka ajaa totalitarismia uskonnon varjolla. Yksi hyvä puoli Islamilaisen puolueen, tai edes siihen pyrkivän yhdistyksen, perustamisesta kuitenkin on. Suomalaiset toivottavasti viimeinkin heräävät tajuamaan, missä mennään ja miten maailma makaa.

Nimittäin Eurooppa islamisoituu vauhdilla. Harwardin yliopiston professori, islamiin erikoistunut historiantutkija, Bernard Lewis varoitti viime talvena antamassaan haastattelussa, että jos eurooppalaisten syntyvyys pysyy nykyisellään samaan aikaan kun siirtolaisuus Välimeren etelä- ja itäpuolisilta alueilta nykyvauhdillaan jatkuu, Eurooppa tulee muuttumaan enemmistöuskonnoltaan islamilaiseksi maanosaksi 10-30 vuodessa.

Europpalaisten syntyvyys alenee koko ajan. Ranskassa ja Saksassa syntyvyys on nippa nappa vähän yli 1 lasta per synnyttäjä, ja Etelä-Euroopassa jopa tämän alle. Samaan aikaan maahanmuuttajien keskuudessa syntyvyys vaihtelee vähän noin 5:stä lähemmäs 8:aan lasta per synnyttäjä. Eikä tahti paljoa ole vähentynyt toisen polven maahanmuuttajien keskuudessa. Ruotsissakin tilanne on se, että nykyisellä maahanmuuttovauhdilla ja syntyvyyksillä maa islamisoituu vuoteen 2050 mennessä.

Ratkaisevaa Euroopan islamisoitumisen nopeuteen on Lewisin mukaan se, tuleeko Turkista EU:n jäsen. Jos Turkista tulisi nyt EU:n jäsen, Eurooppa islamilaistuisi noin kymmenessä vuodessa. Jos Turkki jää ulkopuolelle, Eurooppa joka tapauksessa islamisoituu noin 30 vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että etnisesti eurooppalaiset kantaväestöt EU-maissa jäävät lukumäärältään sekä etnisesti että uskonnollisesti vähemmistöiksi omissa maissaan, ja joutuvat antamaan myöten islamilaisen kulttuurin invaasiolle.

Esimerkiksi Ranskassa tilanne on se, että maan väestöstä noin kymmenesosa on ensimmäisen polven islamilaisia maahanmuuttajia. Toisen polven maahanmuuttajia ei tilastoissa näy, koska heillä on jo Ranskan kansalaisuus, mutta heitä arvioidaan olevan noin toinen kymmenesosa. Ranska on EU-maista kaikkein eniten vastustanut Turkin EU-jäsenyyttä, ja mielestäni Ranskalla on siihen hyvä syy; koko ranskalainen kulttuuri kamppailee henkiinjäämisestään islamin invaasion edessä. Sama hidas mutta koko ajan nopeutuva kuolinkamppailu on käynnissä myös Saksassa, Hollannissa ja Britanniassa.

Siksi on mielestäni korkea aika vakavasti kyseenalaistaa koko Euroopan Unioni -nimisen valtioprojektin mielekkyys, sillä nykyisellä kehityksellä, rajattoman maahanmuuton ja vauhtisokean yltiöliberalismin myötä, kuljemme mielestäni kohti eurooppalaisen kulttuurin ja sivilisaation loppua.

maanantai 5. maaliskuuta 2007

Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava Suomesta

Viime viikonloppuna oululaiset saivat taas havaita, että kaupunki on muuttunut yöaikaan varsin vaaralliseksi paikaksi kulkea. Erityisesti naisille tuntuu olevan vaarallista liikkua ilta- ja yöaikaan. Viimeisten kuukausien aikana on tapahtunut jo kolme raiskausta Oulussa julkisilla paikoilla. Vaikka asian sitä puolta, että tekijöinä on ollut todennäköisesti ulkomaalaiset miehet, on haluttu vähätellä, niin viimeistään nyt pitäisi tunnustaa se tosiasia, että kaupungissamme on liikkeellä ulkomaalaisista miespuolisista henkilöistä koostuva jengi, joka ei kunnioita maamme lakeja eikä tapoja, eikä varsinkaan naisten oikeutta liikkua ilta- ja yöaikaan turvallisesti omassa kotikaupungissaan.

En todellakaan suo ymmärtämystä sellaisille kommenteille ja vaatimuksille, että naiset itse olisivat syyllisiä tapahtuneisiin rikoksiin. Suomen laki takaa sen, että jokaisella on oikeus liikkua turvallisesti julkisilla paikoilla mihin aikaan hyvänsä. Kellonaika tai pukeutuminen eivät ole mikään syy sälyttää vastuuta tapahtuneista raiskauksista niiden uhreille. Raiskauksen tekijä on aina syyllinen, ja vastuussa teosta, piste.

aina kun viime vuosina ulkomaalaisten henkilöiden Suomessa tekemistä raiskauksista on noussut kohu, on lauma ruusuisten silmälasien läpi maailmaa katsovia hyväuskoisia ihmisiä vaatimassa, että häly pitää tukahduttaa. Asiasta ei kuulemma saisi puhua ”koska se niinku lisää rasismii”. Tällaisten vaatimusten esittäjät haluavat sulkea silmänsä siltä tilastolliselta tosiasialta, että vuonna 2004 16,1 % ja vuonna 2005 27 % raiskauksista epäillyistä oli ulkomaalaisia, vaikka ulkomaalaisten osuus maamme väestöstä on vain pari prosenttia. Varsinkin Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta maahantulleiden (turkkilaisten, kurdien, irakilaisten ja somalien) keskuudessa, poliisin tietoon tulleista rikoksista syyllisiksi epäiltyjen määrä vaihteli 321:stä 398:aan aina tuhatta (kunkin kansanryhmän) maassamme oleskelevaa ulkomaalaista kohti (Lähde: Ulkomaalaisten rikollisuus 2005, Oikeusministeriön raportti).

Syy tällaiseen käytökseen ei piile minkään tietyn maahanmuuttajaryhmän ihonvärissä tai syntyperässä, sillä se ei johdu perintötekijöistä, eikä siten mikään rasismi liity käytökseen mitenkään, vaan ongelma on heidän korviensa välissä eli heidän kulttuurissaan, ja sen tavoissa ja arvoissa. Islamilaisessa kulttuurissa yksin ulkosalla liikkuva nainen, varsinkin jos sattuu vielä olemaan "vääräuskoinen", on "vapaata riistaa". Esim. Lähi-Idässä perinteisesti, jos jonkun perheen tai suvun naispuolinen jäsen raiskataan, syyllisenä ei pidetä raiskaajaa, vaan naisen perhettä ja sukua, joka ei kyennyt suojelemaan naista. Tämä liittyy kyseisen kulttuurin käsitykseen naisen arvosta; naista ei pidetä subjektina, vaan objektina, joka on isänsä tai miehensä omaisuutta.

Kun tällaisen arvo- ja kulttuurikäsityksen ympäristöstään omaksuneet ihmiset tulevat maahamme, he käyttäytyvät sen mukaisesti. Luonnollisestihan ihminen pyrkii käyttäytymään oman kulttuurinsa ja sen arvojen mukaan. Suomi ei kuitenkaan onneksi ole islamilainen maa, ja meidän kulttuurimme ja lakimme tunnustavat sukupuolten yhtäläisen tasa-arvon ja ihmisoikeudet. Käsitys naisesta objektina ja hänen arvostaan ikään kuin karjana tai omaisuutena ei mielestäni todellakaan sovi pohjoismaiseen tasa-arvokulttuuriin. Jotkin kulttuuriarvot eivät kerta kaikkiaan vain sovi yhteen, eivätkä voi vallita sovinnollisesti rinnakkain samassa yhteisössä. Mikäli haluamme säilyttää suomalaisen tasa-arvon ja tunnustamamme ihmisoikeudet, on Suomen ja suomalaisten kerta kaikkiaan vaadittava maahantulijoita tunnustamaan nämä arvomme ja oikeutemme ja kunnioittamaan lakejamme.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka vaatii ohjelmassaan, että vakaviin rikoksiin maassamme syyllistyneet ulkomaalaiset on karkotettava Suomesta. Mielestäni tämä on täysin soveliasta ja oikeudenmukaista. Näin varsinkin, mikäli kyseessä on jo rikoksen uusinta. Ja karkotus on pantava täytäntöön, vaikka tekijän kotimaan turvallisuustilanne ei sellaista periaatteessa sallisi. Jos joku on tullut maahamme pakoon sen takia, että hänen henkeään ja turvallisuuttaan on uhattu, se ei todellakaan oikeuta häntä uhkaamaan täällä suomalaisten turvallisuutta tai henkeä, ei vaikka hänen omien kulttuuriarvojensa mukaan se olisi sallittua tai sitä katsottaisiin läpi sormien.