Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi

Aito kansanyhteisöllisyys ja terve, luonnollinen kansallistunne, se "me” -henki, jonka voimalla tähänkin maahan on rakennettu kattava hyvinvointi ja vauraus, edellyttää sitä että kansa on sosiaalisesti yhtenäinen. Aito nationalismi edellyttää siis sosiaalista tasa-arvoa, ja ainakin tuloerojen suurimmat huiput ja syvimmät kuopat tasoittavaa taloudellista uudelleenjakoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun väestön selvä enemmistö kokee olevansa samaa sosiaaliluokkaa , keskiluokkaa, ja samassa veneessä taloudellisesti. Kun liian suuria tuloeroja ei laajemmin esiinny, ihmiset eivät ala jaotella oman kansan jäseniä eri luokkiin, "meihin" ja "noihin". Tämä muodostaa koko hyvinvointivaltion edellyttämän yhteiskuntamoraalin pohjan.

Tähän liittyy myös kulttuuri- ja arvoyhtenäisyys. Kun kaikilla samaan kansaan kuuluvilla on, ainakin suurin piirtein, sama kulttuuri ja maailmankuva, kaikki kokevat olevansa samaa laumaa "meitä". Kun kaikki kokevat yhteenkuuluvuudentunnetta, olevansa samaa kansaa, ja että heidän maksamansa verot menevät kaikkien "meidän" hyväksi, he hyväksyvät korkean verotuksen. Jokainenhan auttaa omiaan.

Kun tuloerot kasvavat liian suuriksi, rikkaat eivät enää halua kustantaa verorahoillaan "noiden" köyhien terveys- ja koulutuspalveluja, vaan vaativat veronalennuksia. Kun veronalennukset alkavat, köyhät eivät enää koe olevansa rikkaiden kanssa samassa veneessä, ja alkavat vaatia, ettei "noille" rikkaille saa antaa "meille" proletaareille kuuluvia etuuksia, kuten lapsilisiä, yms.

Samalla tavoin, jos kansallinen yhtenäiskulttuuri hajoaa ja pirstaloituu, alkavat ihmiset jakaa toisiaan "meihin" ja "noihin". Tämä tarkoittaa merkittäviä, arjessa selvästi esiin tulevia ja näkyviä eroja tavoissa, arvoissa, uskomuksissa ja maailmankuvissa. Tällöin ihmiset alkavat vastustaa, että heidän veroillaan kustannetaan ja ylläpidetään "noiden", siis arvoiltaan, uskomuksiltaan ja maailmankuvaltaan erilaista kulttuuria edustavien, koulutus- ja kulttuuri- ja sosiaalipalveluja. Tämäkin hajottaa kansanyhteisöllisyyden ja syö pohjan hyvinvointiyhteiskunnalta.

Näillä tavoilla, sekä taloudellisesti että kulttuurisesti, sekä kansanyhteisöllisyys, joka on terveen nationalismin (ei siis sairaan, militaristisen ja vääristyneen) että hyvinvointivaltion moraalinen pohja joko pysyy tai hajoaa. Sen hajoamisen seurauksena on luokkien ja/tai eri kulttuuristen ihmisten kamppailu toisiaan vastaan.

Juuri tuollainen jako, ja kansanyhteisöllisyyden hajottaminen oli ja on marxilaisten kommunistien päämäärä, vaikka ylevänä tarkoituksena onkin luoda yksiluokkainen yhteiskunta. Kansanyhteisöllisyyden hajoaminen on myös taloudelliselle liberalismille nojaavan talouspolitiikan seuraus. Samoin se on myös laajamittaisen ja vääränlaista monikulttuurisuutta ylläpitävän, integraation ja assimilaation estävän, maahanmuuttopolitiikan seuraus.

Sen takia väitän, että aito, nationalisti ja isänmaanystävä, joka rakastaa maatansa ja kansaansa, sekä kannattaa oikeasti tervettä kansanyhteisöllisyyttä, on välttämättä ainakin jossain määrin vasemmistolainen, tai hän ei ole oikeasti ihan aito nationalisti. Mikäli hän ei kannata laajapohjaista hyvinvointivaltiota, hän ei ehkä tajua että hänen talouspoliittisesti kovat arvonsa juuri hajottavat ja tuhoavat sen yhtenäisen kansakunnan ja kansanyhteisöllisyyden, mitä hän teoriassa kannattaa.

Samoin perinteisesti vasemmistoa äänestävän duunarin, joka kannattaa laajoja ja kattavia, verovaroin rahoitettuja sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja, on välttämättä kannatettava kulttuurisesti yhtenäistä kansallisvaltiota, ja oltava maltillinen nationalisti, tai hän ei ole aito vasemmistolainen. Tai vaihtoehtoisesti hän ei tajua, että vastustamalla tervettä nationalismia tai kannattamalla vääränlaista monikulttuurisuutta hän on hajottamassa juuri yhteiskuntamoraalista kivijalkaa, kansanyhteisöllisyyttä, jonka muodostama legitimiteetti ylläpitää hänelle niin tärkeitä julkisia palveluja ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä on tervettä nationalismia.

Se, että olen sosiaalisissa, ja jossain määrin myös taloudellisissa, kysymyksissä vahvasti vasemmalle kallellaan, ei kuitenkaan sisällä nykyiseen uusvasemmistolaisuuteen liitettyjä ylisuvaitsevaisuutta, perhearvojen vastaisuutta tai yksityisomaisuuden sosialisoimista. En myöskään kovin avoimesti syleile työväenliikkeen perintöön kuuluvaa internationalismia, sillä se on nykymaailmassa johtanut siihen, että kansainvälisyydestä itsessään on tullut lähes itseisarvo ja ideologisen palvonnan kohde. Tämän seurauksena on nimittäin noussut terveen kansallisen identiteetin ja kansanyhteisöllisyyden kiivas vastustaminen, mikä uhkaa johtaa hyvinvointiyhteiskunnan tuhoon.

Tällaista yhteiskunnallista mallia, jossa vasemmistolainen sosiaalipolitiikka yhdistyy arvokonservatiivisuuteen ja yksityisomistukselle perustuvaan mutta kansallisissa rajoissa toimivaan ja yhteiskunnan säätelemään markkinatalouteen, kutsutaan nimellä Kolmas tie. Siinä yksityisomistus tunnustetaan talouspolitiikan perustaksi ja markkinatalouden perusmekanismeja ei tapeta, kuten sosialismissa. Tällaisessa mallissa pääomalle on asetettu rajat ja se on valjastettu palvelemaan ihmistä ja kansakuntaa, eikä päinvastoin. Pääoma on hyvä renki mutta huono isäntä.

Siksi minun edustamaani nationalismiin kuuluu olennaisena hyvinvointiyhteiskunnan kannattaminen ja sosiaalipoliittisesti pehmeät arvot, ja minun kannattamaani vasemmistolaiseen sosiaalipolitiikkaan taas olennaisena maltillinen nationalismi.

Terve nationalisti, joka arvostaa omaa kansaansa, maataan, yhteiskuntaansa ja kulttuuriaan, haluten rakentaa ja ylläpitää niitä, ei todellakaan ole hyökkäyshaluinen tai sotahullu militaristi, joka haluaisi sotia muita kansoja vastaan ryöstäen niiltä tai tuhoten niitä. Koska hänellä on tukevasti juuret oman maan mullassa, näin vertauskuvallisesti sanoen, ja tuntee oman kulttuurinsa arvostaen ja suojellen sitä omassa maassaan, niin hän osaa myös antaa paikan ja arvon muille kansoille ja heidän kulttuureilleen heidän omissa maissaan. Kun oma kansallinen ja kulttuurinen identiteetti on vahvalla pohjalla, ihminen ei pelkää muita kansoja ja heidän kulttuureitaan, vaan osaa arvostaa niitä. Tämä muodostaa terveen ja pelosta vapaan pohjan kansainväliselle kanssakäymiselle sekä talous- ja kulttuurisuhteille.

Näin ollen väitänkin, että toisin kuin yleisesti käsitetään niin aito, terve nationalismi, eli rakkaus omaa maata, kansaa ja kulttuuria kohtaan, ei tuo sotaa, sillä yhdistyneenä hyvinvointiyhteiskunnan muodossa toteutuvaan sosiaaliseen tasa-arvoon, se luo ympärilleen rauhaa ja hyvinvointia. Siksi minä olen nationalisti.

Rauhaa ja nationalismia!