Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointivaltio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointivaltio. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Talouden syöksylasku kiihtyy

Tässäpä kimara päivän uutisia:


"Tässä on päivän karmein talousennuste

Palkansaajien tutkimuslaitos synkistelee kunnolla uudessa ennusteessaan. PT varoittaa, että hallituksen elvytys jää tehottomaksi ja Suomen kokonaistuotanto painuu jopa 3,7 prosenttia miinukselle.

PT sanoo suoraan Suomen vajoavan tänä vuonna jyrkkään taantumaan, eivätkä hallituksen elvytystoimet tehoa. PT julkaisi uuden talousennusteensa tänään tiistaina.

Tänä vuonna Suomessa kokonaistuotanto supistuu 3,7 prosenttia ja ensi vuonnakin mennään alaspäin noin prosentin verran, laitos sanoo. [...]

Työttömyysaste nousee tänä vuonna Suomessa 7,4 prosenttiin ja ensi vuonna jo 8,8 prosenttiin.

PT moittii hallituksen elvytysaikeita väärin suunnatuiksi. Työnantajamaksujen ja verojen alentaminen ei laitoksen mielestä vaikuta työllisyyteen niin paljon kuin hallitus antaa ymmärtää."


Itse asiassa tuotanto supistuu vielä paljon voimakkaammin. Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen uskaltaa sanoa vähän synkempiä lukuja:

"Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen arvioi, että työttömyysaste voi nousta Suomessa tänä vuonna jopa 10 prosenttiin. Arvio on vielä synkempi kuin Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n tänään julkistama laskelma.

Sorjonen arvioi, että työttömyysaste kohoaa jo tänä vuonna "huonoimmillaan kahdeksan ja kymmenen prosentin haarukkaan". 1990-luvun alun lama-aikana työttömyys kipusi yli 12 prosenttiin vuosina 1992-97.

Ennustepäällikkö epäilee myös, että alkuvuonna koettuja suuria lomautusaaltoja tullaan näkemään pitkin vuotta.

- Kyllä aika heikolta näyttää, ja irtisanomisia tullaan näkemään tänä vuonna teollisuusalojen lisäksi myös muilla aloilla, esimerkiksi rakennuksilla, toteaa ennustepäällikkö Pasi Sorjonen. "


Itse asiassa oma arvioni on, että työttömien määrä kasvaa seuraavan 1-2 vuoden aikana enemmän kuin 200 000 hengellä.

Ja näyttää sisukin olevan loppumassa:

"Tyly tuomio: moraali rappiolla ja sisu kaulassa

Moraalinen rapautuminen uhkaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen rahoitusta. Myös suomalaisten sisu on häviämässä, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Jukka Koivisto tänään. [...]

– Moraalinen rapautuminen uhkaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Jokainen odottaa sosioekonomiseen asemaan katsomatta saavansa valtiolta ja yhteiskunnalta enemmän kuin sille antaa, Jukka Koivisto sanoi.

Hänen mielestään yksilön ja yhteiskunnan välinen vastuun jakautuminen on hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen tärkein kysymys.

– Onko terve itsekkyys parempi kuin epärehellinen solidaarisuus? Sellaisen pehmeän politiikan aika on ohi, joka keskittyy etuuksien jakamiseen.

Koiviston mukaan nuorella sukupolvella on epärealistinen käsitys siitä, mitä esimerkiksi työelämältä on lupa odottaa."


Jepjep

perjantai 3. lokakuuta 2008

Hyvinvointikansallisvaltioaate

Otsikon sanahirvio kuvastaa omalla tavallaan kannattamaani yhteiskunnallis-valtiollista ajattelua. Kuten olen kirjoituksessani "Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi" hahmotellut, edellyttävät mielestäni yhteiskunnallinen hyvinvointi ja tasa-arvo sekä kansallisaate toisiaan.

Ajatuksen pohjalla on ihanteeni kulttuurisesti ja sosiaalisesti yhtenäisestä kansallisvaltiosta, jossa ihmisillä on hyvä ja turvallista asua ja elää, ja jossa vallitsee tasapaino yksilön vapauden ja yhteiskunnan edun välillä.

Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää suhteellisen kovaa verotusta, jotta voidaan rahoittaa kaikille julkinen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Korkea verotus taas edellyttää kansanyhteisöllisyytta eli kansansolidaarisuutta, eli tuota kollektiivista "me-henkeä". Se taas perustuu peruspsykologiaan, että ihmisest kokevat olevansa samaa kansaa/yhteisöä, jolloin he suostuvat korkeaan verotukseen yhteiseksi hyväksi. Nationalismi merkityksessä kansallisvaltioaate on tällaisen kansanyhteisöllisyyden poliittinen ulottuvuus. Vaikka hyvinvointikansallisvaltio perustuukin tällaiseen käsitetutkimuksen valossa objektiivisesti katsottuna kuvitteelliseen virtuaaliyhteisöön, nojaa sen olemassololle kuitenkin koko se yhteiskuntasopimus ja yhteiskuntamoraali, jonka varassa myös suomalainen hyvinvointi on voitu rakentaa.

Eli minulla ei ole mitään "rodullisia" eli rasistisia kriteerejä taustalla vieroksuessani monikulttuurisuutta tai suomalaiselle ja länsimaiselle kulttuurille vihamielisiä kulttuurivaikutteita ja arvoja, vaan vieroksun ja vastustan nykyisin vallitsevaa monikulttuuri-ideaa ja sen varassa harjoitettua politiikkaa siksi, että se hajottaa kansanyhteisöllisyyttä ja pirstoo kansalaisyhteiskunnan ja sitä kautta jakaa ihmisiä etnisiin luokkiin. Vastustan liian suuria luokkaeroja, olivat ne sitten taloudellisia tai kulttuuris-etnisiä, sillä ne johtavan mielestäni pitemmän päälle tasa-arvon, demokratian ja hyvinvoinnin tuhoutumiseen.

Voisi sanoa, että ajatteluni on kansallisvaltioaatteen (nationalismi) ja sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltio-idean yhdistelmää, jossa on mahdollisimman suuri keskiluokka, ja mahdollisimman pienet ala- ja yläluokat. Siinä missä feodalismi edusti yläluokan diktatuuria, liberaalikapitalismi ylemmän keskiluokan diktatuuria, ja kommunismi taas ajatusta proletariaatin (eli alaluokan tai työväen) diktatuurista, niin oma ajatteluni edustaa, ei diktatuuria, vaan alemman keskiluokan ja keskisen keskiluokan yhteiskunnallista dominanssia, jossa suuri keskiluokka on yhteikunnan selkäranka ja tasavaltaisen demokratian kantava voima. Historia tukee mielenkiintoisella tavalla tällaista mallia, sillä lähes aina ne yhteiskunnat, joissa on ollut vahva keskiluokka ovat olleet vapaampia ja "demokraattisempia", kuin pienen yläluokan tai suuren alaluokan dominoimat yhteiskunnat.

Tuloeroihin ja sosiaaliseen asemaan perustuvia luokkaeroja ei voida, eikä pidäkään, täysin häivyttää, mutta niitä voidaan järjestelmän avulla tasata. Yksi tällainen tapa on omistuksen hajauttaminen mahdollisimman monelle ihmiselle, sen sijaan että omistus ja valta kasaantuisivat joko kapitalismin tavoin rikkaalle eliitille tai kommunismin tavoin valtiolle. Tämä ajatusmallia kutsutaan distributismiksi, ja se sisältyy ns. Kolmannen Tien ideologisiin suuntauksiin.

Etnisiä eroja taas voidaan häivyttää yhtenäisellä opetus- ja kulttuuripolitiikalla, ja pitämällä huoli, että maahanmuuttajia ei tule kerralla liikaa, ja että maahanmuuttajat sopeutuvat niin, että heidän jälkikasvunsa kasvaa suomalaisessa kulttuurissa perusarvoiltaan "suomalaisiksi" (Suomen tapauksessa). Tämän tavoitteen saavuttamiseksi maahanmuuttajia ei saa syrjiä esim. työhönotossa, eikä muutenkaan, mutta heitä on omalta osaltaan velvoitettava sopetumaan noudattamaan lakeja ja elämään suomalaisen kulttuurin elämänmenon kanssa sopusoinnussa, eikä sitä vastaan. Yhtenäiskulttuurin edistäminen ja sen suojeleminen on siis erittäin tärkeää demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta. Siksi "maassa maan tavalla" on hyvä periaate.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Ei kommunismille - Ei rajoittamattomalle liberaalikapitalismille -Valitse Kolmas Tie!

Siinäpä se tiivistettynä terveen ja kestävän talouskehityksen suunta. On hullua kävellä jommassa kummassa ojassa, kun voi kävellä tietä pitkin.

Kaikkein merkittävin ero "Friedmanilaisen" liberaalikapitalismin ja Keynesiläisen talousmallin välillä on se, että vaikka Friedmanin teoria on teoreettisesti pätevä (toimii paperilla), se ei selitä aiheuttamiaan talousongelmia, eikä tarjoa niihin ratkaisuja. Keynesin malli taas on teoreettisesti epätarkka, mutta toimii käytännössä kuin junan vessa.

Keynesin teoria ei selitä sitä, miten valtiovallan sääntely ja puuttuminen jopa tuotantotoimintaan (luodakseen työpaikkoja ja kulutusta sektoreille ja alueille, joille markkinat eivät niitä luo) luo talouskasvua ja ylläpitää kulutusta ja markkinataloutta, mutta niin vain käytännössä on.

Saksa nousi 30-luvun lamasta nimenomaan Keynesin talousmallilla, ja Suomi nousi agraarivaltaisesta kehitysmaasta hyvinvoivaksi teollisuusmaaksi Keynesin talousmallilla 50-80 luvuilla. Saman mallin mieto jenkkisovellus "The New Deal" oli ratkaisevassa osassa USA:n toipuessa lamasta 30- ja 40-luvuilla.

Friedmanin malli taas on tunnettu historiassa siitä, että se köyhdyttää keskiluokan, ja taannuttaa kehittyneet valtiot takaisin puolikehitysmaiksi, kuten kävin Argentiinan, Chilen ja Uruguayn 60-70-luvulla. Nämä maat olivat aikoinaan "hyvinvointivaltioita", joissa oli mojovankokoinen keskiluokka ja korkeampi elintaso kuin tuolloin Euroopassa keskimäärin. Sitten tuli Maailmanpankki ja liberaalikapitalistit...

Käytännössä Keynesin malli on meille tuttu Skandinaavinen hyvinvointivaltiomalli, jossa yksityisomistukselle perustuva markkinatalous lyö kättä valtion sääntelyn kanssa. Yksityisten yhtiöiden lisäksi myös valtio ja kunnat ovat mukana tuotannon ja palvelujen pyörittämisessä omistamiensa yhtiöiden, liikelaitosten ja palveluyksikköjen kautta, sekä pyrkii ohjaamaan talouden kehitystä politiikalla siten, että se tuottaa mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman monelle kansalaiselle. Keynesin talousmalli on yksi ns. Kolmannen Tien idean talouspoliittisista sovellutuksista.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Tuusulan koulusurmat - Meneekö oppi jo kaaliin?!

Olen toista päivää järkyttynyt Jokelan koulun verilöylystä.

Jouduimme sitten Suomessakin viimein todistamaan jenkkityylistä koulusurmaa. Täytyy tunnustaa, että pessimistinä olen tämän suomalaisen yhteiskuntamme kasvavaa pahoinvointia ja hyvinvointimme rappeutumista katsellessa, jo pitempään pelännyt ja ounastellut, että koskahan tämäntapaista alkaa tapahtua. Eli toisin sanoen olen jo pitempään pelännyt, että nuoriso alkaa reagoida kasvavaan ahdistukseen, välinpitämättömyyteen ja pahoinvointiin samalla tavoin, kuin USA:ssa on tapahtunut.

Media ja hallitus ovat tehneet kaikkensa saadakseen Jokelan koulun verilöylyn näyttämään onnettomalta yksittäistapaukselta. Väärä diagnoosi. Tapaus nimittäin kertoo siitä, että kasvava sukupolvi alkaa pahoinvoinnin suhteen olla sietorajalla yhteiskuntamme koko ajan kovenevien arvojen, välinpitämättömyyden ja henkisen rapautumisen suhteen.

Kaikkein pahinta ja järkyttävintä tapauksessa mielestäni oli se, että Auvinen ei näytä olevan niin sanotusti hullu, siis siinä mielessä, että olisi ollut jotenkin sekaisessa mielentilassa, vaan mies teki kaiken täysin suunnitelmallisesti ja kylmäverisesti, tappoi kanssaihmisiään tieten tahtoen. Kyseessä ei siis ollut mikään äkillinen kohtaus tai purkaus. Tässä mielessä Auvinen ei näytä olleen hullu.

"Hullu" hän sen sijaan oli siinä mielessä, että hänestä näyttää ahdistuksen, pahoinvoinnin ja koulukiusaamisen seurauksena kuolleen inhimillisyys. Inhimillisyyden selkäranka ei enää kestänyt, hänestä tuli sosiopaattisen oloinen. Positiiviset ihmistä motivoivat tunteet olivat kuolleet; rakkaus, välittäminen, empatia, sääli ja myötäeläminen oli mieheltä hukassa. Moni sosiopaatti on pelottavan rationaalinen ja looginen teoissaan.

En ole mikään psykologi, mutta lukemani ja näkemäni perusteella, psykologian lainalaisuuksien mukaan melkein kenestä tahansa voi tulla tietyissä olosuhteissa vastaavanlainen. Väkivalta on inhimillistä siinä mielessä, että se on ihmisen toimintaa, ja sillä on inhimilliset syyt. Paha ei tule jostain ihmisluonnon ulkopuolelta, vaan ihmisestä. Kun ihminen kokee tarpeeksi ahdistusta, vihaa ja tuskaa, niin normaali terve moraalitaju heikkenee ja häviää. Näin varsinkin jos samaan aikaan saa moraalisesti vääristynyttä tai moraalitonta oppia, joka tässä Auvisen tapauksessa tarkoitti itse-aivopesua. Tämän kun vielä yhdistää sisäänpäin kääntyneisyyteen ja luonnollisten ihmiskontaktien puutteeseen, niin kyllä siinä voi naksahtaa kellä vaan. Tehdessään itsestään yli-ihmisen ja muista ihmisistä ammuttavia eläimiä, mies "epäinhimillisti" itsensä.

Auvisen tapauksessa mieleeni nousi myös varsin järkyttävä ajatus, nimittäin jos hänellä ei olisi ollut pääomaisena tunnemotiivina ja reaktiona ahdistukseensa polttavaa vihaa muita ihmisiä kohtaan, koko tragedia olisi ehkä kääntynyt vain häntä itseään vastaan, kuten monella muullakin ahdistuneella, jotka lopulta päättävät päivänsä yksin ja hiljaisuudessa oman käden kautta. Se että Auvinen päätti viedä mukanaan mahdollisimman monta, ja tehdä teostaan mahdollisimman julkisen, oli miehen viimeinen mielenosoituksellinen vastalauseensa yhteiskunnalle ja ihmiskunnalle.

Onko siis hiljaisuudessa päivänsä päättävien ihmisten kohtalo vähemmän traaginen kuin Auvisen ja hänen uhriensa? Ei minusta, mutta niistä sadoista jotka joka vuosi tässäkin maassa päivänsä ahdistuneena päättävät, ei tehdä isoa numeroa ja heidän muistokseen ei liputeta. Ottaen huomioon, että Suomessa tehdään Japanin jälkeen eniten itsemurhia maailmassa suhteessa väestömäärään, olisi vähintäänkin kerran vuodessa hyvä järjestää suruliputuspäivä itsemurhan tehneiden muistoksi, ihan vain muistuttamaan meitä elossa olevia, että Suomalainen yhteiskunta ei todellakaan voi hyvin.

Toivottavasti nyt viimeistään tajutaan miten tärkeää on turvata kaikille nuorille ihmisarvoinen elämä ja turvallinen kasvuympäristö. Jokainen euro, jonka yhteiskunta satsaa sosiaalisia ja perheongelmia ennaltaehkäisevään työhön tuottaisi vähintään 2 euron säästöt tulevaisuudessa. Se, että yhteiskunta satsaa rahaa hyvinvointiin on siis puhdasta voittoa, sillä se säästää yli kahta suuremmilta tappioilta, mutta tätä sosiaalibudjeteista päättävät lyhytnäköiset päättäjät ei vaan näytä tajuavan.

tiistai 8. toukokuuta 2007

Suomi, Tervetuloa Amerikkaan!

Viimeisten kuuden päivän aikana Suomessa on irtisanottu yli 4700 työntekijää, ja vauhti on vain kiihtymään päin. Tänään (9.5.) NokiaSiemens ilmoitti irtisanovansa 700 työntekijää. Vauhti on jo samaa luokkaa kuin 90-luvun alussa. Jo muutaman vuoden ajan päällä ollut yhteiskunnallinen laskukausi on viimein paljastumassa myös talouden laskukaudeksi. Itse asiassa on mielestäni syytä puhua ihan suoraan ja rehellisesti lamasta.

Paavo Lipponen sanoi joitakin vuosia sitten, että hyvinvointivaltio on mennyttä, ja seuraavan kymmenen vuoden aikana siirrytään taloudessa ja yhteiskunnassa Amerikan malliin. Osana tätä prosessia Suomeen ollaan luomassa työtätekevän köyhälistön luokkaa. Prosessin laittoi alulle demarit 90-luvulla, ja sitä jatkoi myös edellinen hallitus. Nyt sen hedelmät ovat jo nähtävissä: Prosessi toimii seuraavasti: Koska todellisuudessa työttömyys kasvaa, mutta tilastoja pitää kaunistella, luodaan tilastokosmetiikalla ja tempputyöllistämisellä huonosti palkattu pätkätyöläisten ja osa-aikaisten puoli-työttömien armeija.

Koska vakituisia täysipäiväisiä töitä ei ole, on työaikalakien kierto, yms. vastaavaa toimintaa sallimalla hyväksytty työn pilkkominen, eli toisin sanoen yhden vakituisen ja täysipalkkaisen työntekijän sijasta työnantajalle on tehty edullisemmaksi teettää sama työ esim. yhdellä huonommin palkatulla pätkätyöläisellä ja yhdellä osa-aikaisella. Tilanne on jo siinä pisteessä, että ihmiset solmivat mieluummin määräaikaisia työsopimuksia kuin vastaanottavat ns. ”vakituisia” työsuhteita. Näin siksi, että työnantajat pelaavat vakituisten työsopimusten koeajoilla, joista on tullut yleinen keino hyväksikäyttää työntekijää. Pätkätöistä ja peluuttamisesta onkin tämän päivän Suomessa tullut yleinen tapa kiertää työntekijän oikeuksia, minkä valtiovalta tuntuu hiljaisesti hyväksyvän. Tällainen toiminta ei ole Suomen kansan eikä yhteiskunnan edun mukaista.

Tämä on itse asiassa suomalainen versio samantapaisesta keinosta, kuin millä 90-luvulla USA:ssa luotiin Clintonin aikana minimipalkkalait "uudistamalla" kolme miljoonaa "uutta työpaikkaa". USA:ssa vain homma tehtiin rajummin: Ennen yhtä kohtuullisesti palkattua työtä tehnyt henkilö joutui muutoksen jälkeen tekemään kahta työtä vuorokaudessa, tienaten silti yhteensä vähemmän, kuin ennen minimipalkan alentamista. Tulos: Työllisten määrä ei todellisuudessa kasvanut juurikaan, mutta monet joutuivat tekemään kahta työtä entisen yhden sijaan, ihan vain pitääkseen itsensä ja perheensä hengissä. Suomessa ei, vielä, olla samassa pisteessä, mutta työtätekevän köyhälistön synty on jo maassamme tätä päivää. Olemme jo puolimatkassa kohti Amerikan mallia, ja mikäli Lipposen hahmottelema aikataulu pitää, olemme perillä vuoteen 2012 mennessä.

Ja hyvin näyttää aikataulu pitävän, sillä olemme talouslaman kynnyksellä. Sen varjolla porvarihallitus voi ja tulee tekemään kaiken tarvittavan "asian ajamiseksi" eli hyvinvointiyhteiskunnan rippeiden tuhoamiseksi, jälleen kerran taas laman varjolla. Ja demarien kannalta makeinta kaikessa on tämä: Paska kaatuu taas porvarien niskaan. Heitä syyttämällä demarit pääsevät taas valtiolaivan ruoriin neljän vuoden päästä, aivan kuten vuonna -95. Eivätkä he taaskaan tuolloin vallan saatuaan tule oikeasti tekemään mitään tilanteen "korjaamiseksi", sillä siihen mennessä he ovat puolueena tehneet jo Tony Blairit ja julistautuneet sellaiseksi puolueeksi mitä he todellisuudessa ovat olleet jo 90-luvun alusta asti: taloudellisesti keskustaoikeistolaiseksi pinkkiporvaripuolueeksi.

maanantai 1. tammikuuta 2007

Työttömyys, työvoimapula ja maahanmuutto

Kun lasketaan kaikki Suomen 18-65-vuotiaat, ei-ansiotyössä olevat aikuiset (poislukien päätoimiset opiskelijat ja eläkeläiset), paljastuu todelliseksi Suomen työttömien määräksi edelleen lähes puoli miljoonaa (n. 490 000). Kaiken tilastokosmetiikan jälkeen meillä on edelleen n. puoli miljoonaa työtöntä. Samaan aikaan puhutaan massiivisesta, noin n. 400 000 työntekijän työvoimapulasta tulevaisuudessa. Varsinkin työnantajapuoli EK:n ja EVA:n johdolla on pitänyt asiaa esillä. Puhe neljänsadantuhannen työntekijän puutteesta samaan aikaan kun meillä jo on lähes puoli miljoonaa työtöntä, kuulostaa vähintäänkin omituiselta. Tutkimusten mukaan työvoiman tarve on tällä hetkellä koulutetusta, ja nimenomaan korkeasti koulutetusta, työvoimasta. Samaan aikaan akateeminen työttömyys on huipussaan. Työttömyyskortisto on pullollaan korkeakoulutettuja maistereita ja tradenomeja, joille ei tunnu töitä löytyvän. Tämäkin yhtälö kuulostaa perin omituiselta, eikö vain?

Tämän valossa on mielestäni syytä kyseenalaistaa koko väite massiivisesta työvoimapulasta. Väitän, että laskelmissa ei ole tarpeeksi otettu huomioon sellaista tosiasiaa, että sitä mukaa kuin suuret ikäluokat ovat jäämässä ja jäävät eläkkeelle, työpaikat siirtyvät Aasiaan. Pelkästään viiden viime vuoden aikana yli 20 000 työpaikkaa on siirtynyt pois suomesta, ja tahti on kiihtymään päin. Väitän siis, että työvoimapula ei ole lähellekään niin suuri, kuin rummutetaan. Jotkut vähemmän julkisuudessa mainostetut arviot puhuvat jopa vain vähän yli sadan tuhannen työntekijän työvoimapulasta. Joten onko meillä todellisuudessa uhkaavaa työvoimapulaa? Ei määrällisesti, vaan kyse on oikeanlaisen työvoiman pulasta. Näin ollen puhe neljänsadantuhannen työntekijän työvoimapulasta on liioittelua ja sumutusta.

Ratkaisuksi väitettyyn työvoimapulaan tuodaan julkisuudessa jatkuvasti esiin laajamittainen vierastyövoiman tuonti eli ulkomainen työvoima. Tällä hetkellä ollaan perustamassa ulkomaille rekrytointitoimistoja, joiden tarkoituksena on saada maahan ulkomaista, koulutettua työvoimaa. Mutta kun meillä siis ei todellisuudessa olekaan neljääsataatuhatta työpaikkaa tarjolla, ja maassa on edelleen lähes puoli miljoonaa työtöntä, niin mistä elinkeinoelämä aikoo taikoa työpaikkoja sadoille tuhansille ulkomaisille vierastyöläisille?

Olen henkilökohtaisesti jokseenkin varma, että puhe väitetyn suuruisesta työvoimapulasta on hallituksemme ja työnantajapuolen propagandaa, EK:n ja EVA:n kyhäämä olkiukko, jolla pelottelemalla koitetaan saada Suomeen ulkomaista vierastyövoimaa, jonka avulla voitaisiin polkea palkat alas. Teollisten työpaikkojen ohella myös tutkimus ja kehityspuolen työpaikat ovat karkaamassa Suomesta muualle. Näin ollen väitän, että massiivisen työvoimapulan kupla on erityisen ohut juuri puhuttaessa korkeasti koulutetun työvoiman tarpeesta. Sen sijaa töitä olisi palvelualoilla ja teknisillä aloilla. Ilmeisesti suunnitelmissa onkin teettää muutaman euron tuntipalkalla niitä töitä, mitä suomalaiset työntekijät nyt tekevät 6-8 euron tuntipalkoilla. Puhe satojentuhansien vierastyöläisten tarpeesta on siis mielestäni paitsi valheellista, myös moraalisesti väärin suomalaista työntekijää ja varsinkin suomalaista työtöntä kohtaan.

Mutta miten vierastyöläisten kuvitellaan työllistyvän näihin töihin suomalaista työtöntä paremmin, kun heillä on vastassaan kieli- ja kulttuurimuuri? Jos palkat ja työttömyysturva viimein saadaan ulkomaisen työvoiman avulla poljettua alas, niin kulttuurinen kilpailuetu näihin töihin on suomalaisilla työttömillä, ei maahanmuuttajilla. Ja jos näitäkään töitä ei ole tarjolla, niin pahimmassa tapauksessa meillä olisi tulevaisuudessa nykyisten työttömiemme lisäksi satoja tuhansia ulkomaalaisia työttömiä.

Tällainen määrä työttömiä romuttaisi totaalisesti yhteiskunnan taloudellisen huoltosuhteen. Eläkejärjestelmä ja julkiset palvelut romahtaisivat. Yhteiskuntamme sosiaaliturvajärjestelmän hajoaminen aikaansaisi laajamittaista yleistä kurjistumista, puhumattakaan käsiin räjähtävästä rikollisuudesta sekä huume- ja prostituutiovyörystä, kun pahimmillaan jopa puolet väestöstä voi tipahtaa köyhyysrajan alapuolelle. Pahinta tilanteessa on kuitenkin mielestäni kulttuurimme ja kielemme nopeutettu häviö.

Nimittäin mitä kieleemme ja kulttuuriimme tulee, niin ilman laajamittaista maahanmuuttoakin ja pelkästään globaaliin anglo-amerikkalaisen kulttuuri-imperialismiin nojaten arvellaan, että sadan vuoden päästä tässä maassa suomea puhuisi enää vanhimmat ikäluokat. Olen varma, että vierastyöläisvyöry nopeuttaisi tätä entisestään. Laajamittainen maahanmuutto nopeuttaisi entisestään suomen kielen pyyhkiytymistä pois maailmankartalta, mikä nykyisellä globalisaatiovauhdilla on edessä joka tapauksessa, ellei globalisaatiota saada pysähtymään.

Laajamittainen vierastyövoiman tuonti hajottaisi suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi. Se kulttuurinen arvoyhteisö ja yhtenäisyys, jolle yhteiskunta, ja varsinkin hyvinvointiyhteiskunta, on rakennettu, häviäisi. Tuollaisessa tilanteessa samanlaiset mellakat, joita Ranskassa on nähty, tulisivat myös meidän kaupunkiemme kaduille. Solidaarisuus häviäisi. Ihmiset alkaisivat luokitella toisiaan ”meihin” ja ”noihin”. Tämä yhdistettynä yhteiskunnan sosiaalisen verkoston romahdukseen on niin hirvittävä ajatus, etten sen seurauksia uskalla tässä edes arvailla.

En kuitenkaan halua estää ulkomaisen työvoiman maahantuontia kokonaan. En asian itsensä vuoksi, enkä edes kieli- ja kulttuuriseikkojenkaan takia. Suomi nimittäin tarvitsee lähivuosikymmeninä tietyn määrän ulkomaisia työntekijöitä, mutta tarvittava määrä ei todellakaan liiku sadoissa tuhansissa. Maahantulijat nimittäin voidaan ja pitää sulauttaa osaksi yhteiskuntaamme, mutta se edellyttää, että tulijoita ei ole liikaa ja että he omaksuvat meidän kielemme ja arvomme. Massiivinen työvoiman tuonti ja tulijan oman kulttuurin vaalimiseen pyrkivä maahanmuuttopolitiikka yhdessä eivät todellakaan edistä tulijoiden sopeutumista, vaan heidän eristäytymistään omiin kulttuurisiin saarekkeisiinsa yhteiskunnan laitamille. Jos tulijoita on satoja tuhansia, on seurauksena sosiaalinen ja kulttuurinen kaaos. On siis luovuttava tällaisesta vääränlaisesta monikulttuurisuusideologiasta.

Miksikö? Siksi, että hyvinvointivaltio edellyttää kansallisesti yhtenäistä ja tiivistä arvoyhteisöä. Yhteiskunnan kulttuurinen pirstoutuminen eli vääränlainen monikulttuurisuus, on tämän hyvinvointiyhteiskunnan pohjan, yhtenäiskulttuurin ja yhtenäisen arvoyhteisön tuho. Laajamittainen vierastyövoiman tuonti olisi jo rapautuvan hyvinvointivaltiomme lopullinen tuho. Hyvinvointiyhteiskunnan taloudellinen pohja on jo murenemassa. Laajamittainen maahanmuutto murentaisi myös sen yhteiskunnallisen arvopohjan. Massiivinen vierastyövoiman maahantuonti olisi mielestäni moraalisesti väärin. Se olisi väärin sodan kokeneita ja hyvinvointimme kovalla työllään rakentaneita sukupolvia kohtaan. Ennen kaikkea se olisi kuitenkin väärin sekä suomalaista työtöntä, että todennäköisesti työttömiksi joutuvia maahanmuuttajia kohtaan.

Suomi tarvitsee jonkin verran koulutettua ulkomaista työvoimaa. Sen sijaan laajamittainen vierastyövoiman tuonti on mielestäni moraalisesti väärin ja valheelliselle massiivisen työvoimapulan propagandalle perustuvaa vaarallista ja itsetuhoista toimintaa. Ja näin täysin riippumatta tulijoiden ihonväristä, kotimaasta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai syntyperästä. Rasismilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan kyse on ennen kaikkea arvoyhteisön edellyttämästä kulttuurin ja arvojen yhtenäisyydestä, mikä on hyvinvointivaltion olemassaolon edellytys. Suomi tarvitsee työntekijöitä, myös vierastyövoimaa, muttei todellakaan satojen tuhansien vierastyöläisten massiivista maahantuontia. Se ei olisi yhteiskunnallisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti, eikä varsinkaan moraalisesti, kestävä ratkaisu.