Näytetään tekstit, joissa on tunniste talousromahdus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talousromahdus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Euraasian unionin nousu – Kun Saksa kääntyy itään?

Monilta jäi varmaan viime viikon perjantaina huomaamatta nämä uutiset, joissa kerrotaan siitä, miten Venäjä, Kazakstan ja Valko-Venäjä ovat solmineet sopimuksen Euraasian unionista – EU:n mallin mukaisesta taloudellisesta liitosta, joka tähtää tulevaisuudessa taloudelliseen ja poliittiseen integraatioon  entisten IVY-maiden alueella ja laajemminkin.

Tämä on mielestäni taloudellisesti ja geopoliittisesti erittäin merkittävä uutinen ja ansaitsee laajempaa huomiota, joten olkaapa hyvä (Russia Today:n artikkelit hieman lyhennettynä ja vapaasti käännettynä):
-----------------------------------------------------


http://rt.com/politics/eurasian-union-moscow-meeting-631/


”Sillä välin kun Eurooppa on murtumassa hallitsemattoman velkataakkansa alle, Venäjä on voimallisesti edistämässä uutta euraasialaista talousliittoa entisten neuvostokansojen kesken, voittaakseen näkyvissä olevan maailmanlaajuisen talouskriisin.
Perjantaina allekirjoitettiin perustamissopimus Euraasian Taloudellisesta Unionista – uudesta kokonaisuudesta jolla edistetään myöhempää yhteistyötä Aasian ja Tyynenmeren alueen kanssa ja myös turvataan sen jäseniä laajenevalta talouskriisiltä.
Euraasian taloudellisen unionin on tarkoitus luoda uusi markkina-alue yhtenäisellä lainsäädännöllä, pääoman ja inhimillisten resurssien sekä palvelujen vapaasti liikkuva virta.
Jälkineuvostolaisen alueen tulevaisuuden syvemmän yhteistyön koneisto käynnistetään tänään. Moskova odottaa, että muut maat seuraavat perässä, erityisesti kriisin repimää Ukrainaa odotetaan unioniin
“Me haluaisimme herättää tämän mitä tärkeimmän projektin henkiin.  Koska vuonna 2004 Ukrainan parlamentti vahvisti suunnitelman yhtenäisen taloudellisen vyöhykkeen perustamisesta [Venäjän kanssa], olen varma että maani olisi selvinnyt talouskriisistä helpommin ja taloutemme olisi eri tolalla nyt”, arvelee Valeri Konovaljuk, Ukrainalainen Alueiden puolueen kansanedustaja.”

Euraasian Unioni: Vaihe 1


Kolme tulliliiton [Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin viime kesänä solmima] jäsenmaiden johtajaa ovat solmineet sopimuksen syvemmästä yhteistyöstä. Politiikantutkija Igor Panarin uskoo, että Marraskuun 18. päivä 2011 merkitsee Euraasian Unionin alkua.

“Olen iloinen, että Euraasian Unionin idea, jonka Vladimir Putin nosti esiin Lokakuun 3. 2011, on nopeasti muodostumassa todellisuudeksi.  Vain kaksi viikkoa myöhemmin, Lokakuun 18. 2011, IVY-maat perustivat vapaakauppa-alueen, ja vain kuukautta myöhemmin, Marraskuun 18., Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin presidentit allekirjoittivat julistuksen Euraasian taloudellisesta integraatiosta. Se on niin sanottu ”tiekartta”, yhdentymisprosessille, jonka lopullisena päämääränä on Euraasian Taloudellisen Unionin perustaminen.

Maat ovat tehneet ennennäkemättömän päätöksen luoda Euraasian Taloudellinen Komissio, ylikansallinen elin joka on vastuussa integraatioprosessista. Siitä on tulossa ensimmäinen ylikansallinen elin [IVY-alueella] sitten SNTL:n romahduksen, ja se tulee hiljalleen ottamaan valtuuksia jokaiselta [jäsen] maalta. Tämä tarkoittaa että pian meillä, aivan kuten eurooppalaisillakin, tulee olemaan virkamiehiä tekemässä vastaavia töitä kuin EU-komissaarit, mikä varmaan miellyttää Brysseliä. Vuosikymmenen mittainen kokemus Euroopan integraatiosta on tärkeää meille, aivan yhtä paljon kuin Neuvosto-aikakauden positiiviset saavutukset historiassa. ---

Itse asiassa olemme todistamassa Euraasian Unionin, WTO:n periaatteiden ja sääntöjen mukaista yhtenäisen taloudellisen alueen, perustamista. Tämä avaa merkittäviä mahdollisuuksia Ukrainan mukaantulolle tähän EU-2:een. Ukraina selitti kieltäytymistään tulliliittoon liittymisestä sanomalla, että se olisi vastoin WTO:n sääntöjä. Tämän vuoksi Ukrainan mukaantulomahdollisuus EU-2:een tulee kasvamaan Moskovan huippukokouksen jälkeen. Olisi hyvä nähdä Ukrainan liittyvän yhteiseen talousalueeseen jo niinkin pian kuin vuoden 2012 lopulla. ---

Tulliliitto, jonka muodostavat Valko-Venäjä, Kazakstan ja Venäjä, on jo voimassa. Työtä tehdään tällä hetkellä kauppamekanismien ja lainsäädännöllisten puitteiden parantamiseksi unionin sisällä. Tässä on edistytty: Kaupan kokonaisarvo maiden välillä kasvoi 40 prosenttia ensimmäisen kuuden kuukauden aikana vuonna 2011.”
Euraasian Unioni – Palasia vanhasta blokista

Euraasian Unionin luominen on julkilausuma Moskovan maailmanlaajuisista pyrkimyksistä, voimakas liike ylikansallisen liiton luomiseksi ja Neuvostoliiton lopun jälkeen rakennetun yksinapaisen maailman tasapainottamiseksi.
Pääministeri  Vladimir Putin haluaa oikeuttaa poliittisen päätöksensä pyrkiä kolmannelle kaudelle, tuomalla esiin toteutumassa olevan todella maailmanlaajuisen agendan, myöntää kansainvälisten suhteiden analyytikko Aleksandr Selivanov.
Se lähettää selvän viestin muulle maailmalle ja lännelle, että Venäjä on kiinnostunut nostamaan taloudellisia intressejään kansalliselta tasolta ylikansalliselle tasolle, aloittamalla rakentamaan omaa, Euroopan Unionin kaltaista projektia, mutta ottaen oppia sen tekemistä toimista”, pohtii Selivanov. ---
Puhuttaessa uudesta taloudellisesta liitosta, josta mahdollisesti tulee vastapaino EU:n taloudelliselle painoarvolle, poliitinen analyytikko Aleksey Pushkov sanoo, että  EU:n taloudellinen painoarvo on joltisenkin vahingoittunut kriisissä”, eikä todennäköisesti toivu näkyvissä olevassa tulevaisuudessa.
Minusta sillä ei ole mitään tekemistä Euroopan Unionin kanssa. Tämä on itsenäinen taloudellinen unioni jälkineuvostolaisella alueella, missä ihmiset tuntevat toisensa, ovat tottuneet toisiinsa ja tottuneet elämään yhteisellä talousalueella. Tavallaan tämä on niiden suhteiden uudelleenrakentamista, jotka vaurioituivat Neuvostoliiton kaatuessa”, Pushkov sanoo.
Putin on jo koskettanut aihetta, sanoen että jo nyt käydään keskusteluja ministeritasolla kolmen maan kesken koskien viisumihallinnon poistoa tai ainakin sen keventämistä, Selivanov muistuttaa.
Venäjän näkemys on se, että maailma on tulossa talouskriisin toisen vaiheen läpi ja Venäjän vastaus kriisille on myös uuden taloudellisen liiton rakentaminen, ja että Venäjä todella haluaa tulla yhdeksi mailman taloudellisista navoista, moninapaisuuden periaatteen mukaisesti,” ilmaisee analyytikko.
Uuden valuutan perustaminen tai uuden yhteisvaluutan tuominen Euraasialaiselle projektille tulee olemaan suuri askel Venäjälle,” hän sanoo.
Venäjän ensimmäinen varapääministeri Igor Shuvalov sanoi Torstaina, että on liian aikaista sanoa, tuleeko unionilla olemaan poliittista agendaa, mutta venäläisten virkamiesten ilmaisemat toiveet kertovat, että se tulee muuttumaan poliittiseksi liitoksi.
Venäjä todella haluaa todistaa, että jälkineuvostolainen alue on todellakin sen etuoikeutettujen intressien vyöhyke,” väittää Aleksandr Selivanov.
Aloitetaan taloudellisella agendalla ja siirrytään kohti poliittista, kuten EU aikoinaan teki, on hyvä tapa mennä eteenpäin, ja “kunhan liittolaiset huomaavat, että tämä unioni on toimiva, niin myös sen poliitinen elämä tulee myös olemaan menestys,” Aleksandr Selivanov päättelee.
Integraatio palvelee aina vahvojen maiden etuja, joten Venäjä ja sen naapurit [Valko-Venäjä ja Kazakstan], jotka ovat suunilleen samalla kehitystasolla, tulevat varmasti hyötymään, uskoo Igor Khokhlov Maailman talouden ja kansainvälisten suhteiden instituutista.
Venäjä tulee olemaan Unionin johtaja, ottaen huomioon sen alueen, väestömäärän ja raaka-aineet,” hän sanoo.
Venäjä, Kazakstan ja Valko-Venäjä voivat tulla eräänlaiseksi sillaksi Aasian ja Euroopan nopeasti kehittyvien alueiden välille johtuen tämän integraation voimasta.
Pieni askel Venäjälle, mutta valtava harppaus Euraasian Unionille”

Kun muste on vielä kosteaa Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin perjantaina solmimissa uusissa taloudellista integraatiota koskevissa sopimuksissa, tarkkailijat analysoivat, millaista roolia Euraasian Unioni tulee esittämään globaalilla näyttämöllä.
Julistus tekee tietä integraatioprosessin seuraavalle vaiheelle – Yhteistalousalueelle (CES), joka perustuu Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöihin ja periaatteisiin. Unioni tulee olemaan avoin uusille jäsenille jokaisessa sen kehitysvaiheessa.
Allekirjoittamalla ‘Julistuksen Euraasian Taloudellisesta Integraatiosta’ ja 'Sopimuksen Euraasian Taloudellisesta Komiteasta’, Venäjä on valmistautunut siirtymään kohti suurempaa integraatiota Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa ennen vuotta 2015, kuten aiemmin on suunniteltu, mutta ei tule ”pakottamaan prosessia”, kertoi presidentti Dimitri Medvedev lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin hänen tavattuaan presidentit Aleksandr Lukashenkon ja Nursultan Nazarbajevin.
"Jos on mahdollista, tulemme etenemään nopeammin," hän sanoi. "Me emme juokse junan edelle…mutta pitää olla mahdollisuus, että nopeutamme prosessia”.
Samaan aikaan Medvedev sanoi, ettei hän pelkää että Euraasian Unioni kohtaisi samanlaisia ongelmia kuin Euroopan Unioni, joka on juuri nyt potentiaalisen romahduksen uhkaamana, johtuen hallitsevasta velkakriisistä.
"Minulla ei ole minkäänlaisia pelkoja," hän sanoi. "Meidän tulee toimia tarkasti ja ottaa opiksi Euroopan Unionin kokemuksista.
Medvedev sanoi, käyttäen värikästä kieltä, että Euroopan Unionia muodostettaessa Bryssel osti “sian säkissä.” Venäjä on ottanut oppia noista virheistä, ja on asteittain järjestelemässä unionia sellaisten maiden kesken, joilla on paljon yhtäläisyyksiä.
"Me tunnemme ne, ketkä ovat liittymässä kanssamme integraatiossa,” hän sanoi. ”Nämä kolme maata jakavat yhteisen historian, yhteisen menneisyyden, ja tänään me olemme muotoilemassa yhteistä taloutta.
Emme ole aloittamassa yhdentymisprosessia eri tasoilta, vaan pikemminkin samanlaisista lähtökohdista,” hän selitti.
Venäjän johtaja mainitsi myös muiden potentiaalisten Euraasian Unionin jäsenmaiden yhdentymisprosessin.
"Olemme avoimia, mutta tämä ei tarkoita, että mikä tahansa maa voi liittyä meihin heti huomenna,” hän sanoi. ”Jokaisella maalla pitäisi olla selkeä visio liittymisestä, samalla kun ne täyttävät tietyt edellytykset, jotta estettäisiin negatiiviset vaikutukset sekä Unionille että jäsenehdokasmaan taloudelle.
Puhuttaessa Euraasian Unionin mahdollisista hyödyistä, Kirill Koktysh, Moskovan valtionyliopiston kansainvälisen politiikan apulaisprofessori sanoi, että Euraasian Unioni tulee toimimaan siltana Euroopan Unionin ja Aasian välillä.
Euraasian Unionin luominen tulee antamaan sykäyksen Euroopan Unionille, joka saa näin maasillan Kiinaan ja muille nouseville Aasian markkinoille”, Koktysh sanoi Russia Todaylle.
Tällä on myös se vaikutus, että se tarjoaa halvempia tuotteita Kiinasta, joka on erityisen tärkeää tässä ratkaisevassa globalisaation historian tienhaarassa, kun EU kohtaa perustavanlaatuisia, sen olemassaoloa uhkaavia haasteita.
Toisaalla Boris Makarenko, Poliittisten teknologioiden keskuksen puheenjohtaja sanoi, että puhuttaessa Euraasian Unionin tulevaisuuden haasteista, kyse on siitä kuin yritettäisiin ennustaa muutoksia, joita vastasyntynyt lapsi saattaisi saada vanhuutensa sairauksissa.
RT:n haastattelussa Makarenko sanoi, että kun Euroopan Unioni oli muodostumisensa ensimmäisissä vaiheissa, kukaan ei tiennyt nykyisten ongelmien mahdollisuudesta. Tämänpäiväisen sopimuksen solmiminen on siten tärkeä askel, mutta se on vain alku.
Makarenko osoitti muutamia eroja EU:n ja Euraasian Unionin välillä.
“[Euraasian Unionin] rakenne on hyvin erilainen kuin EU:n, koska Venäjä on absoluuttisessa johtoasemassa, kun taas EU:ssa, jossa Saksa on vahva, mutta ei täysin jätä varjoonsa muita jäsenmaita,” hän sanoi. ”Joten on helpompaa ylittää vastaantulevia ongelmia Venäjän johtavan roolin avulla.” ---
Kannattaa lukea myös:
Euraasian Unioni: Suurempi kuin EU, mutta ei uusi SNTL
Kolme entistä neuvostotasavaltaa on aloittanut uuden alueellisen yhdentymisprojektin, ja ainakin kaksi muuta on aikeissa liittyä mukaan. Kriitikot syyttävät Moskovaa Neuvostoliiton uudelleenrakentamisesta, mutta projektin arkkitehdit sanovat, että päämääränä on luoda parempi versio EU:sta. ---
[EEU-maat] ripustautuvat toisiinsa ensisijassa taloudellisten syiden takia. Kyseessä on unioni niiden markkinoiden, liike-elämän ja työvoiman suojelemisesta ulkomaiselta kilpailulta. Mutta poliittisella tasolla osallistujilla ei ole intoa luopua suvereenisuudestaan. [Lisää ylläolevasta linkistä]”
----------------------

Eli tilanne on se, että nimitettiin sitä sitten Euraasian Unioniksi tai ”Uudeksi Neuvostoliitoksi”, entiset IVY-maat ovat muodostamassa taloudellista liittoa, jolla on tavoitteena edetä EU:n tavoin myös rahaliitoksi ja poliittiseksi liitoksi.
Tämä tapahtuu samaan aikaan kun USA:n vaikutusvalta ja asema on koko ajan enemmän ja enemmän rapautumassa, ja nykyisenkaltainen EU tärisee liitoksistaan.
EU:n kohtalo - Saksa  ja Itä-Eurooppa osaksi Euraasian Unionia?
Mitä tämä merkitsee geopoliittisesti? Olen useaan otteeseen maalaillut skenaarioissani vaihtoehtoa, jossa EU nykyisellään hajoaa ja Saksa sekä Itä-Euroopan maat ajautuvat liittoon Venäjän kanssa.
Nykyinen taloudellinen tilanne on kohtalokas uhka Saksalle, jonka teollisuuden viennistä yli 70% on EU-alueelle. Talouden ja kysynnän romahtaessa Saksalla on kaksi vaihtoehtoa: Joko alkaa kannattamaan eurobondeja ja EKP:n setelipainorahoitusta sekä seuraavaa inflaatiota, jottei sen asiakkat ajautuisi maksykyvyttömyyteen ja lamaan, tai alkaa etsiä kuumeisesti uusia, laajempia markkinoita.
Tällä hetkellä kaikkien Euroopan AAA-luokiteltujen maiden - myös Saksan - 10-vuotisten velkakirjojen korot ovat nousussa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yhden mahdollisen tulkinnan mukaan sijoittajat alkavat jo hinnoitella Saksan viennin takkuamista Saksan lainoihin. Toinen vaihtoehto on, että hinnoiteltavan oli jo Euroalueen hajoaminen.
Ensimmäiset vakavat merkit Saksan vientikoneen yskimisestä ovat jo nähtävillä. Saksalla ei ole oikeasti muita vaihtoehtoja kuin suistua itse lamaan muun Euroopan mukana tai myydä tuotteitaan muualle maailmaan jotain korvausta vastaan. Tuo korvaus voi olla vaikka juaneissa - tai ruplissa.
Saksalla ei ole massiivisen vientisektorin kanssa muita vaihtoehtoja kuin jatkaa vientiä tai joutua tilanteeseen, jossa Saksan oma talous humpsahtaa todella syvälle viennin pysähtyessä. Vientikoneen tökkimisestä on jo vakavia merkkejä ja saksalaisen vientiteollisuuden tökkiminen on vaikutuksiltaan saksalaisille samanlainen kuin suomalaisen vientiteollisuuden tökkiminen suomalaisille.
Mikä siis lääkkeeksi? Kuvitellaanpa, että talouskriisi etenee – kuten olen ennustellut – geopoliittiseksi ja sotilaalliseksi kriisiksi. Miten käy Venäjän ja Euraasian talousunionin maiden taloudelle tilanteessa, jossa öljyn ja kaasun hinta nousee esim. Lähi-idän levottomuuksien takia lamasta huolimatta? No, ne porskuttavat. Mitä ne tekevät rahoillaan? -Voivat tarjota isot markkinat Saksan teollisuudelle.
Loppuskenaario voisi sitten mennä, kuten olen aiemmin vähän maalaillutkin. Eli EU:n hajotessa, jos niin käy ja jos hajoaminen tapahtuu todellakin Rein-Alpit-Balkan –akselilla, Keski- ja Itä-Euroopan maat joutunevat hakemaan taloudellista ja strategista yhteistyökumppania Euraasian Unionista…

Näyttääkö Eurooppa tältä 2020-luvulla?

maanantai 7. marraskuuta 2011

Italia: Euroopan puhkeava mätäpaise

"Italia. Vieläkin minä sanon teille, Italia!"

Niin, Italia. Italia on se mätäpaise, joka kaataa koko Euroopan. Kreikka saadaan vielä pidettyä pystyssä Joulun yli, mutta Italia on tulossa syliin, eikä sitä junaa pysäytä mikään.

Italiassa on epävirallisten tietojen mukaan vääristelty taseita, budjetteja ja tilinpäätöksiä vielä enemmän kuin Kreikassa, ja valehtelu maan talouden todellisesta tilanteesta on kertaluokkaa pahempaa kuin Kreikassa. Korruptiossa, kähminnässä, välistävedossa ja muissa perinteisissä etelä-eurooppalaisissa kansallisurheilulajeissa saapasmaan mammanpojat ovat kunnostautuneet vuosisadat paljon kovemmin kuin mitä naapurinsa kreikkalaiset ikinä.

Jo virallisten lukujen valossa, Transparency Internationalin mukaan, Italian järjestäytyneen rikollisuuden liikevaihto vuosittain on 10 % maan BKT:stä (Italian BKT 1250 mrd. €), harmaan talouden vuoksi valtio menettää 100 mrd. € verotuloja vuosittain ja lisäksi julkisen hallinnon korruptiokustannukset ovat 60 mrd. € vuodessa.

Lisäksi tulee Berlusconin vuodesta pitkän hallituskauden aikana tapahtuneet valtavat sikailut ja kuprut, jotka hakevat vertaistaan jopa Italian historiassa. Siis kyse on jostain niin paljon suuremmassa ja laajemmassa mittakaavassa tapahtuneista järjestäytyneistä petos- ja kavallusorgioista, että niiden löykä nousee jopa italialaisten omalla, suhteellisen rennolla mittapuulla, aivan kestämättömiin ja ennennäkemättömiin sfääreihin.

Perinteisesti näissä välimerellisen hallintokulttuurin maissa on aina entisen hallinnon kaaduttua ja uuden astuttua ohjaksiin paljasteltu edellisen hallituksen vehkeilyjä, petoksia ja kupruja. Mitä pidempään jokin hallinto on ollut vallassa, sitä rumempi sotku on ollut siivottavana. Berlusconin hallinnon pitkä mätä varjo tulee kaikessa mitassa paljastuttuaan hakemaan todellakin vertaistaan historiassa.

Kun kaikki tämä paljastuu kuluvan talven ja ensi vuoden aikana, maailma tulee haukkomaan henkeään hämmästyksestä ja närkästyksestä. Yllä mainitut Transparencyn "maan tavan" mukaista "normaalitasoa" edustavat luvut kalpenevat sen rinnalla, mitä tulee paljastumaan.

Ja Berlusconi itse joutuu kokemaan melkoisen henkilökohtaisen "Nürnbergin tuomion", mikäli hänen terveytensä kestää tai hänen mafiakaverinsa tai hän itse eivät päätä päättää hänen maallista vaellustaan ennen sitä. Satojen miljardien kavallukset eivät ole vielä mitään sen oikeudenkäynnin raameissa tapahtuvan makaaberin hardcoresosiaalipornoshown rinnalla, mitä on luvassa kun hänen yksityiselämänsä, yksityisine bordelleineen ja reippaasti alaikäisine prostituotuineen ja sikailuorgioineen nostetaan esiin kuin seivästetty mätä rotan raato tikun nokkaan

Moraalinen shokki joka tästä seuraa, saa Italian sellaiseen henkiseen krapulaan, ettei moista ole vähään aikaan nähty. Italiaa kohtaa samaan aikaan taloudellinen lama, yhteiskunnallinen sekasorto ja poliittinen megahalvaus. Tilanne tulee kaiken kaikkiaan olemaan niin paha, että Italia tulee olemaan paljon lähempänä sotilasvallankaappausta kuin Kreikka näyttäisi olevan. Kun Italia kaatuu - siis ei jos vaan kun - niin ei kaadu vain talous vaan koko Italian yhteiskunnan perustaa ravistellaan ennennäkemättömällä tavalla.

Ja kun Italia kaatuu silloin mikään ei enää pysäytä Euroopan ja länsimaiden talouksien romahtamista, sillä USA kaatuu Euroopan perässä. Ei mikään.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ålandsbankenin Törnqvist: "Suomi - Pelasta itsesi!"

Totuudenpuhujia on alkanut tulla lisää esiin. Tällä linkki Talouselämä-lehden juttuun, jossa Ålandsbankenin Stefan Törnqvist varoittaa, että edessä on katastrofi, ja Suomelle voi käydä kuten Kreikalle:

-------------------------------------------
"SUOMI - PELASTA ITSESI

Törnqvistin mukaan edennyt jo niin pitkälle, ettei tukipaketeista enää ole apua.

Kaikki kertoo, että tilanne Euroopassa ei ole vakaa. Edessä on katastrofi.”
Siksi Suomen pitää keskittyä itsensä pelastamiseen. Uusiin tukijärjestelyihin ei kannata sitoutua, koska jokainen takauslupaus vetää Suomenkin entistä syvemmälle velkasuohon.

Kysymys on puhtaasta matematiikasta.

Suomi ottaa ensi vuonna uutta velkaa seitsemän miljardia euroa. Jos Suomi jatkaa samaa latua vielä pari vuotta ja antaa samalla uusia tukilupauksia ympäri Eurooppaa, edessä on umpikuja. Käy kuten Kreikassa – Suomi joutuu markkinoiden armoille.

Pian markkinat päättävät, mitä me Suomessa teemme”, Törnqvist varoittaa."
-------------------------------------------

Ja uusin LEAP on myös linkkaamisen arvoinen.

"The context singularly lends itself: social explosions, political paralysis and / or instability, return to the global recession, fear over banks, currency war, the disappearance of more than ten trillion USD in ghost-assets in three months, widespread lasting and rising unemployment... "

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tuleva hallitus, tuleva lama ja 2015 eduskuntavaalit

Ensi talvena iskee suurella todennäköisyydelllä W-käyräisen laman toinen syöksy (Finanssikriisi oli 1.). Sen seurauksena maailmantalous syöksyy 30-luvun malliin. Euroopassa kriisi etenee Espanjan, Italian ja Belgian kautta Britanniaan, ja sitten ollaan kaikki kusessa. Tämä kaikki vakauspaketeista huolimatta. Ne eivät Eurooppaa pelasta, vaan pahentavat tilannetta.

Tässä tilanteessa Suomalaisen hyvinvointijärjestelmän rippeet voi pelastaa vain SDP+PS+Vas+KD+ehkä RKP -koalitio. Tämä siitä huolimatta, että tämä hallitus tulee olemaan neljän vuoden päästä monta kertaa vihatumpi kuin Ahon hallitus 90-luvulla. Suomalainen yhteiskunta pitää pelastaa, ja se on tehtävä, vaikka se merkitsisi Perussuomalaisen puolueen uhraamista alttarilla sen pelastamiseksi. Puolue on vain demokratian työkalu, ei itsetarkoitus.

Eri asia, jos PS joutuu oppositioon, mikä on aivan mahdollista.

Toistan kantani, että tinkiminen vakausrahastoasiassa olisi PS:lle poliittinen itsemurha, johon puoueella ei ole varaa, varsinkaan kun Kokoomusjohtoisessa hallituksessa olisi mahdotonta pelastaa hyvinvointisysteemi tulevan laman kourissa. Siksi olen varma, että PS joko ei mene hallitukseen, tai menee sinne vain SDP:n ja pikkupuolueiden kanssa, siten että pysyvän vakausrahastoasian suhteen asiassa jätetään päätös eduskunnalle, eli siitä ei tehtäisi halllituskysymystä.

Tästä syystä Kataisesta ei tule pääministeriä hallitukseen, jossa on mukana PS. Mutta jos Kokoomus joutuu oppositioon, tulee siitä suurin puolue 4 vuoden päästä. Vastaavasti jos PS joutuu oppositioon kasvamaan, voi sen kannatus huidella ensi eduskuntavaaleissa suurlaman nostattaman vallankumoussaallon kantamana jo 30%:n päällä. Tosin siitä ei enää olisi Suomen kannalta paljonkaan hyötyä, koska silloin täällä olltaisiin jo osa täysimittaista Eurostoliittovaltiota.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Rautalangasta: Tämän vuoksi rahajärjestelmä romahtaa

Suosittelen lukemaan Henry Björklidin blogia:

------------------------------

"Seuraava kusetus - oletko valmis? Osa II

Taloussanomien artikkeli viime sunnuntailta 23.5.2010
”Keskuspankit tilastoivat omiin rahamääreisiinsä ”oikean” rahan lisäksi ainoastaan osan kaikista mahdollisista luotoista. Sen sijaan varsinaisen pankkijärjestelmän ulkopuolella vellova ”korvikeraha”, kuten luottoarvopaperit ja varsinkin johdannaissopimusten luoma likviditeetti, puuttuu virallisista rahatilastoista.”

Independent Strategyn mukaan kaiken erityyppisen likviditeetin määrä on parin viime vuosikymmenen kuluessa kasvanut räjähdysmäisesti. Kaikkein eniten on kasvanut johdannaissopimuksin luotu ”virtuaaliraha”.
Käteistä ja muuta ”oikeaa” rahaa oli vuonna 1990 nelisen prosenttia maailman silloisesta bkt:stä, eli vajaat tuhat miljardia dollaria.


”Korvikerahaa”, kuten pankkiluottoja, arvopaperimuotoisia luottoja ja johdannaissopimuksin synnytettyä likviditeettiä oli parikymmentä vuotta sitten liikkeessä yhteensä hieman alle 30 000 miljardia dollaria.”
Parin vuosikymmenen aikana maailman bkt on kasvanut noin kaksinkertaiseksi.
”Oikean” rahan määrä on vähän yli viisinkertaistunut.
Erityyppisiin luottoihin perustuvan ”korvikerahan” määrä on noin 25-kertaistunut.”
 

Oikeaa rahaa mailmassa on kuusi (6) trillioonaa dollaria. Spekulaatiivistä, johdannaissopimuksin luotua likviditeettiä, eli ”korvikerahaa”, ”huomenna luvattua bittirahaa”, eli ”ilmasta luotua rahaa” on lähes 750 trillioonaa.
 

Vertaa näitä summia.
 

Höpörahaa on liikentessä yli satakertainen määrä!

”Näillä mennään - ja näillä pelataan - kasino on avattu!


Taloussanomat jatkaa:
”Independent Strategyn mukaan maailmantalouden eri osissa on parhaillaan niin paljon erityyppisiä velkavastuita, että käsillä on taloushistorian mittavin velkakupla.
Vielä tämänkertaisesta velkakuplasta ei ole alkanut purkautua kuin yksityinen velka, mutta julkisen talouden nopea velkaantuminen on pitänyt koko kuplan kasvussa.”

Ikävää, etten löytänyt asiaa valaisevaa videoa, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan homma menee näin:
  1. Teollistumisen alussa oli palkka joka kulutettiin, jolloin voitiin tuottaa lisää tavaraa myyntiin.
  2. Sotien jälkeen ongelmana oli jatkuva ylituotanto, jolloin keksittiin antaa ihmisille luottoa, jolloin ihmiset kuluttivat lisää, jonka seurauksena tuotettiin yhä enemmän automaatio-osuuden kasvaessa. Palvelualat kasvoivat voimakkaasti.
  3. Kun kuluttajat oli luototettu ’tappiin’, ja velkaa piti työntää ulos, alettiin antamaan luottoja yhä heikommilla vakuuksilla. Tämä tuotti kuitenkin ongelmia, jolloin finanssijärjestelmä aina välillä yskähteli.
  4. Valtiot alkoivat kasvattaa luottoja, joita sitten käytettiin ”kysynnän kasvattamiseen”, ja tämä tie on nyt monen maan osalta kuljettu loppuun.
  5. Seuraavaksi käydään IMF ja Maailmanpankin ”valssauslaitos”-ohjelman läpi, jolloin viimeisetkin mehut puristetaan kohdemaasta. Tästä myöhemmin lisää.
  6. Nyt kaikki ovat velkaa kaikille ja loppupeleissä voimakkain, rikkain osa ostaa kaikki saatavansa pilkkahintaan.
Suomi on nyt 4. etapissa. Jykä on ottanut niin paljon velkaa, että oikein hirvittää."
Allekirjoitan jokseenkin täysin nuo Björklidin arviot.

maanantai 10. toukokuuta 2010

EU:n hätätalouspaketti - Öljyä laineille ennen kuin talous uppoaa, LEAP ennustaa

Eilinen 750 miljardin tukipaketti on pelkkää piilotettua setelirahoitusta, eli käytännössä kaikki euromaat ja niiden kansalaiset maksavat Kreikan velat kohonneina hintoina eli heikentyvänä ostovoimana, joka käytännössä syö moneen kertaan viime vuosina toteutuneet palkankorotukset. Käytännössä tukipaketti tarkoittaa siis eräänlaista koko yhteisvaluutan devalvaatiota. Suhteessa muihin isoihin valuuttoihin tämä ei kuitenkaan tunnu kovin kummoiselta, sillä käytännössä niiden kohdalla on käynyt ja käy samoin. Eli vaikka kurssinousua ja vahvistumista suhteessa muihin valuuttoihin seuraa, se ei paljon merkitse.

Joka tapauksessa itse kriisiä paketti ei ratkaise, ainoastaan pitkittää edessä olevaa romahdusta. Kesäkuussa Portugalilla ja Espanjalla erääntyy yli 600 miljardin lainamaksut. Silloin vasta mitataan, miten käy. Mielenkiintoista kyllä, jo alkuvuodesta LEAP arvioi USA:n ja sitä myötä maailmantalouden todellisen syöksyn, W-käyräisen laman toisen ja syvemmän tiputuksen, alkavan kesällä tai sen jälkeen:

" ..the effect of States’ spending trillions to « counteract the crisis » will have fizzled out. These vast sums had the effect of slowing down the development of the systemic global crisis for several months but, as anticipated in previous GEAB reports, this strategy will only have ultimately served to clearly drag States into the crisis caused by the financial institutions

...a sudden intensification of the crisis in the second half of 2010, caused by a double effect of a catching up of events which were temporarily « frozen » in the second half of 2009 and the impossibility of maintaining the palliative remedies of past years..."

Uusin LEAP-raportti lupaa kylmää kyytiä. Kreikan kriisi on vasta ennakovaroitus isosta talouden liukumiinasta, joka on USA:n ja Britannian akseli:

"The fuss made over Greece by the English and US media in particular tried to hide from the majority of the economic, financial and political players the fact that the Greek problem wasn’t a sign of an upcoming Eurozone crisis (2) but, in fact, an early warning of the next big shock of the global systemic crisis, that is to say a collision between, on the one hand, the virtual British and US economies founded on untenable levels of public and private debt and, on the other hand, the double wall of borrowing, maturing from 2011 onwards, combined with a global shortage of available funds for refinancing at low rates

..one mustn’t forget that the current crisis has its origin in the collapse of the world order created after 1945, of which the United States was the support, assisted by the United Kingdom. Also, in order to understand the real effect of events caused by the crisis (the Greek case, for example), it is useful to relate their significance to the structural weaknesses which characterise the heart of the world in full meltdown: so, for our team, the « Greek finger » doesn’t cite the Eurozone as much as the explosive dangers of the exponential financing needs of the United Kingdom and the United States ".

Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani kesäkuussa maksettavaksi tulevat Espanjan ja Portugalin 600 miljardin velat, jotka todella mittaavat EU:nkin voiman, ovat vielä pientä siihen määrään rahaa, mikä tulee palamaan savuna bittitaivaan tuuliin tässä kriisissä:

Kuten huomaamme, kuluvana vuonna arvioitu maailman johtavan mahdin eli USA:n kasvava velka muodostaa lähes puolet kaikkien muiden kasvavasta velasta. Arvioidaan, että yhteensä kuluvana vuonna 2010 maailman valtiot velkaantuvat noin 4500 mrd dollaria lisää. Tästä summasta noin 2000 mrd menee USA:n velaksi elämiseen.

Ongelman ydin on se, että maailmalla ei enää riitä normaalia, korkotuloina kassoihin virtaavaa likviditeettiä, jota lainata velkaantuville maille. Keskuspankkien on tällöin pakko alkaa laskemaan liikkeelle koko ajan vaan uutta rahaa, jolla ei ole enää substanssia eli suhteellista arvoa, eli seuraa inflaatio.

LEAP: "-who will be able/want to help the United Kingdom after the 6th May when its political chaos will inevitably expose the advanced meltdown of all its budget, economic and financial parameters?

-who will be able/want to back the United States once the British fuse has started burning, causing panic in the sovereign debt market in which the United States is, by far, the largest issuer?

as regards the United Kingdom, the IMF and the EU, perhaps and we’ll be watching, from this summer, the « Bank of England battle » to try and avoid a simultaneous collapse in Sterling and UK public finances. In all cases Sterling will not come out undamaged and the crisis in public finances will engender an austerity plan of unprecedented size.

..as regards the United States, no one; because the size of its financing requirements exceeds the capacity of other players (including the IMF (15)) and, in winter 2010/2011, this event will lead to the explosion in the US Treasury Bond bubble founded on a huge increase in interest rates to finance sovereign debt and private debt refinancing needs, causing a new wave of financial institution bankruptcies. But it isn’t only countries that can default on payment. A Central Bank can also go bankrupt when its balance sheet consists of « ghost assets (16) » and the Fed will have to face up to a real risk of bankruptcy".


Eli puntaa uhkaa vain valtava inflaatio, ja Iso-Britannia joutuu sitomaan valuuttansa Euroon, tai tulemaan mukaan valuuttaunioniin, mutta USA:ta uhkaa totaalinen vararikko.
Tämähän ei ollut mitään uutta, kun seuraa LEAP:n laskelmia, aina vuodesta 2006, joita olen suht taajaan kirjoituksissani lainaillut ja kommentoinut.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Suomen synkkä lista - Suurlama on vasta käynnistymässä

Kiitokset Anna-Leena Niemiselle tästä koosteesta:

Suurlama on vasta käynnistymässä


1. Valtionvelka
Voi nousta vielä jopa 150 -200 Mrd.

Tähänastinen velkaelvytys on mennyt täysin yksiselitteisesti 700 000 valtion ja kuntien virkamiehen elättämiseen, eli se on syömävelkaa, joka ei tuota mitään.

2. Maahanmuutto-kustannukset

Virallisesti vajaa 1 miljardi, todennäköisesti lähes 2 miljardia vuodessa. Tarkkaa summaa ei ole edes uskallettu kertoa.

3. Maataloustuet

7 - 10 miljardia euroa vuositasolla, EU:n kautta kierrätettyä veronmaksajien rahaa.

4. Pakolla ylläpidetty keinotekoinen kaksikielisyys

2 - 3 miljadia euroa joka vuosi

5. Työttömyys

Ilmoitettu työttömien määrä 250-300 000. Todellisuudessa jo yli 700 000. Ensivuonna lähemmäs miljoona?

6. Nuorisotyöttömyys

Ilmoitettu 26%.Todellisuudessa jo yli 40% ja nousussa.

7. Huoltosuhteen romahtaminen

Elätettävien määrä työttömyyden, eläköitymisen ja äärimmäisen kiivaan syrjäytymisen vuoksi räjähtää käsiin.
Köyhiä nyt yli 700 000, ja pian tuplaantuu. Yhteensä 700 000 alkoholistia.

8. Eläkepommi

Kattamattomat eläkevastuut ovat noin 400 miljardia euroa, pelkästään kunnissa  noin 250 miljardia. Eläkkeiden suurleikkaukset ovat pakosta edessä jo 2012 - 2013. Eläkeläisiä tulee olemaan yli 2 000 000 ( Nyt jo 1 500 000 )+ Työttömät n. 1 000 000 (Nyt jo n. 700 000) + Julkispalvelut ja virkamiehistö 700 000 + Vajaatyölliset 1 000 000 sekä toimeentulotuki asiakkaat ( Henkilöt jotka eivät elä palkallaan ja tarvitsevat toimeentulotukea ). Elätettävät yhteensä 4 700 000.

9. Teollisuuden totaalinen romahdus ja työpaikkojen sekä päoman joukkopako ulkomaille

Venäjän puutullit olisivat vieneet joka tapauksessa 50% pelkästään metsäsektorin työpaikoista, laman kanssa leikkaus on alalla 2/3 työpaikoista. Metalliteollisuudessa jo 150 000 työpaikkaa on pysyvästi siirtynyt ulkomaille vuoden 2000 jälkeen, ja vauhti kiihtyy. Tietotekniikan puolella korkeintaan 10% niistä työpaikoista, mitä Suomessa oli vuonna 2001, jää tänne.

Kokonaisuutena yli 2/3 vientiteollisuudesta lähtee Suomesta tai menee nurin (ja merkittävästi työllistävää kotimarkkinateollisuutta ei oikein ole). 100 000 yrittäjää eläköityy, jatkajaa ei löydy. Verotuksen kiristäminen tappaa kiihtyvää vauhtia heikkenevää pienyrityskantaa

Pääomien pako ulkomaille: Varakkaat alkavat laajamittaisen omaisuuden suojaamisen ja maastaviennin verotuksen ja yhteiskunnallisen romahduksen pelossa

10. Bruttokansantuotteen totaaliromahdus

Vuoteen 2014 mennessä BKT:n reaalitiputus vähintään vuoden 2000 teknokuplan jälkeiselle tasolle, ja näin jos hyvin käy.

11. Verotulojen romahdus

Kuntien verokertymä tippuu noin 40%, ja valtion noin puolella. Verotus kiristyy, koska kokonaisveroastetta pakko nostaa melkein tuplaten (Myös ALV, Energia-, asumis-, yms. verot). Vaihtoehtona julkisten palveluiden alasajo, mikä taas lisäisi työttömyyttä puolella miljoonalla lisää.

13. Terveydenhoitojärjestelmän romahtaminen

Ihmisen viimeisen kahden elinvuoden sairauskustannukset ovat peräti 80% kaikista elinaikakustannuksista. Hoitaja- ja lääkäripula yhdistyneenä henkilökunnan loppuunpalamiseen. Julkisen terveydenhoidon romahtaminen -> Lääkärien ja hoitajien pako ulkomaille 2 – 5 x parempien palkkojen plus helpompien työolojen perässä. -> Valtio ja kunnat menettävät jopa satatuhatta veronmaksajaa.

14. Käsiin räjähtävä rikollisuus ja ääriliikkeiden nousu

Työttömien ja syrjäytyvien nuorten ja vihaisten ihmisten laumat alkavat etsiä syyllisiä, sekä väylää purkaa vihaa ja katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan. Jengiytyminen ja väkivaltarikokset, huumausainerikollisuus, murrot, sieppaukset, kiristykset, ja massiivinen talousrikkollisuus. Harmaasta taloudesta sekä pimeästä työstä tulee yleisesti harjoitettua ja hyväksyttyä. Äärivasemmistolaiset ja -oikeistolaiset väkivaltaiset liikkeet, mafian ja eliitin omat turvallisuuskaartit.

15. Rajusti kärjistyvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus

Keskiluokan tuho ja massojen kurjistuminen. Vain vajaa 20% ihmisistä onnistuu pitämään nykyisen elin- ja tulotasonsa, alle 5%:n ylläluokka onnistuu moninkertaistamaan varallisuutensa. Vartioidut ja aidatut asuinalueet rikkaille. Syrjäytyneitä nuoria jo nyt yli 100 000. Yhden syrjäytyneen elinaikainen pelkkä veromenetyskustannus yhteiskunnalle on 1 000 000 €

16. Ostovoima ja kysyntä romahtaa

BKT:n supistuessa ihmisten kaikki varat menevät välttämättömyyksiin. Kiinteistöbisnes romahtaa, asuntojen hinnat tippuvat 30-60%. Valtavia liikekeskuksia tyhjillään liikkeistä. Jo nyt vapaan liiketilan osuus, varsinkin toimistotiloissa 20 - 30%

17 . Sosiaalihuollosta takaisin köyhäinhoitoon, keskiluokka ajetaan leipäjonoihin. 

Asumiskustannus- ja elintarvikekupongit sekä ruoanjakelu. Ostoskeskusten parkkipaikoilla kerran viikossa säkkitavarana halpoja hiilihydraatteja ja huonolaatuisia lihasäilykkeitä.

18. Kansallinen velka 500 miljardia

Valtio, kunnat, yritykset, yksityiset, ammattiliitot, yms. -korkomenot (vähintään) 5% korkokannalla 25 miljardia euroa joka vuosi, joka vaikuttaa dramaattisesti kulutuksen leikkautumiseen ja työttömyyden kasvuun. Seuraavat kolme - neljä sukupolvea maksavat takaisin meidän tuhlailuamme.

19. USA:n talousromahdus.

Velkarahalla-elvytykset on elvytetty. Jos kuplaan vielä pumpataan ilmaan, alkaa inflaatio. USA painii jättimäisen vajeen ja kiivaasti pahenevan velkaongelman kanssa, ja vetoapua ei tule mistään. Dollarin ja siihen nojaavan valuuttajärjestelmän kaatuminen sekä siirtyminen P-Amerikan yhteisvaluuttaan: USA:n loppu supervaltana.

20. Suomen poliittinen päätöksenteko halvaantuu - Demokratian loppu

Päätöksentekojärjestelmä brakaa. Korruptiojärjestelmän purkaminen ja oikeudenkäynnit estävät ylemmän poliittisen päätöksenteon. Velaksi elätetyn virkamiesarmeijan lopettaminen halvaannuttaa päätöksenteon valmistelun täysin

21. IMF - tulee ja pakottaa raakaan saneerausohjelmaan.

Velkaantumisen tultua tappiinsa tulee paikalle IMF hoitamaan halvaantuneen hallinnon tehtäviä ja Suomen äärimmäisen kovakätistä saneerausta.

22. Suomesta EU-imperiumin provinssi, joka on vain keskushallinnon lakeija 

2015 (?) EU:sta yövartijavaltio, jossa verotulojen romahdettua, ainoastaan väkivaltakoneistot pitävät systeemiä pystyssä: poliisi, armeija, oikeuslaitos ja vankilat. Yövartijavaltio ei tarjoa kuin väkivaltakoneistot, joilla suojellaan "oikeusjärjestystä", siis käytännössä valtiota.

23. EU:n konkurssivaltiot romahtavat - Unionista Imperiumi jossa ei itsehallinnollisia jäsenvaltioita. 

Kreikka, Espanja, Portugali, Italia, Irlanti, Baltian maat, Britannia, ja Suomi, jne.


Johtopäätös: Suomen Pankin Erkki Liikanen: ”Maailman huonoin tilanne

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Dollarin ja siihen nojaavan valuuttajärjestelmän romahdus ja Pohjois-Amerikan Unionin perustaminen 2012?

Elämme erittäin mielenkiintoisia aikoja.

Lueskelin vastattain LEAP:n viimeaikaisia raportteja, varsinkin viime kuun (Helmikuu 2010) jonka mukaan sen vuoden takaiset laskelmat koskien dollarin ja koko dollariin nojaavan valuuttajärjestelmän romahdusta pitävät sinänsä kutinsa, mutta valtioiden harjoittama "öljyä laineille"-velkaelyvys on vain viivästyttänyt sitä. LEAP ennustaa kriisin rajua syvenemistä ja maailmantalouden syöksykierteen kiihtymistä tämän vuoden loppupuolella.

"..our team anticipates, in this 42nd issue of the GEAB, a sudden intensification of the crisis in the second half of 2010, caused by a double effect of a catching up of events which were temporarily « frozen » in the second half of 2009 and the impossibility of maintaining the palliative remedies of past years.

As a matter of fact, in February 2010, a year after us stating that the end of 2009 would mark the beginning of the phase of global geopolitical dislocation, anyone can see that this process is well established: states on the edge of bankruptcy, remorseless rise in unemployment, millions of people coming to the end of their social security benefits, falling wages and salaries, limiting of public services and disintegration of the global governance system." (LEAP 02/10)

Mielenkiintoiseksi asian tekee tieto siitä, mitä kulissien takana jenkeissä on suunniteltu dollarin jälkeistä aikaa silmällä pitäen. Asiaan liittyy jo vuonna 2008 bongaamani sisäpiiritieto: Eräs henkilö tapasi liikematkallaan Helsingissä sattumalta hotellin aulassa George Bushin taloudellisen neuvonantajan veljen. Tämä mies kertoi, kuulleensa Valkoisessa Talossa työskentelvältä veljeltään, että jo Bushin hallinnolla oli varalla suunnitelma B, jonka mukaan dollarin romahtaessa USA, Kanada ja Meksiko ottaisivat käyttöön koko maanosan kattavan alueellisen yhteisvaluutan, ja muodostettaisiin Pohjois-Amerikan valuutta-unioni, EU:n esimerkin mukaisesti, mikä menee yksiin aikaisempien omien arvoideni kanssa, koskien globaalin unionijärjestelmän muodostumista ja alueellisia yhteisvaluuttoja, sekä Obaman historiallista asemaa Suurvalta-USA:n viimeisenä presidenttinä.

Uskallan siis lausua ääneen seuraavan ennusteen: Pohjois-Amerikan valuuttaunioni tulee olemaan totta seuraavien lähivuosien aikana, ja prosessi yhteisvaluutan köyttöönottoon alkaa nyt 2010-2011. Ottaen huomioon talousromahduksen syvenemisen, edessä olevan dollaritalouden päättymisen ja kulissien takaiset ennakoivat suunnitelmat, uusi yhteisvaluutta voitaneen ottaa käyttöön suhteellisen nopeasti, mahdollisesti jo 2012 mennessä.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Hälytys! Osa III: Kaksi eri vaihtoehtoista skenaariota ja tulevat reservivaluutat

Eli aikaisemmat viime aikaiset kirjoitukseni ovat perustuneet sellaiseen talouden kehitysarvioon, että rahajärjestelmän romahdus on ihan edessä. Tämä on edelleen mahdollinen. On kuitenkin olemassa myös toinen mahdollinen kehitysskenaario.

Sen mukaan nyt meneillään oleva hitaan kasvun kausi, joka on saatu käyntiin massiivisella elvytyksellä, pumpaa valtavaa kuplaa, eli uutta kuplaa tukemaan entistä kuplaa. Tämä voisi hyvässä lykyssä jatkua vielä ehkä jopa neljä vuotta, mutta megalomaaninen romahdus.

Eli kun olen erinäisten tahojen laskelmiin perustuen ennakoinut vuoden 2008 rahoituskriisin jatkuvan ja johtavan hyvin pian rahajärjestelmän romahdukseen, ja aiheuttavan superlaman, niin vaihtoehtoinen skenaario on, että tilanne tasaantuu, ja elvytyksellä saatu "öljyä kriisin laineille" -vaikutus jatkuisi vielä muutaman vuoden, kunnes noin vuoden 2014 tienoilla tulisi hyperlama, joka on pahempi, kuin mitä se olisi jos se tulisi jo aiemmin.

Eli vaihtoehdot ovat:

a) Joko globaali talousromahdus, rahajärjestelmän romahdus ja superlama, josta seuraa suurten valuuttojen superinflaatiokierre, on tulossa aivan pian, tai

b) Pahinta on onnistuttu väliaikaisesti lykkäämään, jolloin globaali talousromahdus, rahajärjestelmän romahdus ja hyperlama, josta seuraa suurten valuuttojen hyperinflaatiokierre, tulee muutaman vuoden viiveellä.

Koska kumpikin vaihtoehto näyttävät todennäköisiltä, ei ole pahaksi varautua vaihtoehdon a mukaan. Suomen kannalta b-vaihtoehto antaisi hieman hengitysaikaa ja mahdollisuuden ohjatun rakennemuutoksen edes osittaiseen läpiviemiseen. Pahoin pelkään, että kummassakaan tapauksessa ei liene kuitenkaan mitään toivoa hyvinvointivaltion pelastumisesta. Varmaa on, että USA:n asema supervaltana on kummassakin tapauksessa ohi.

Warren Buffetin läheinen työtover laulaa madonlukuja USA:n talouden tuhosta lähivuosina:


"Buffet's Partner Says America Is Finished

Charlie Munger (pictured with Buffet), Warren Buffett's longtime business partner in Berkshire Hathaway, warns in a new column that the U.S. economic empire is crumbling before our eyes, thanks to federal debt and poor planning.

'Suddenly Basicland had to come up with 30 percent of its GDP every year, in foreign currency, to pay its creditors,' Munger writes. The U.S. deficit - just the gap between spending and income in one year - is projected to hit $1.6 trillion in 2010. Total debt is project to exceed 100 percent of GDP starting in 2011."

Mitä inflaatioon tulee, niin mielenkiintoinen on uutinen, jonka eräs ystäväni bongasi eräästä Intialaisesta päivälehdestä. Venäjä ja Kiina ovat saamassa aivan pian valmiiksi putket, joita pitkin Venäjä voi myydä massiiviset määrät öljyä ja kaasua Kiinalle. Tällä hetkellähän 90% Venäjän öljystä on tullut länteen, pääasiassa Eurooppaan.

Kun putkijärjestelmä valmistuu, 30% Venäjän öljynviennistä menee lännen sijasta Kiinaan. Merkittävää dollarin kannalta on, että Venäjän ja Kiinan sopimuksessa asiasta lukee, että kauppavaluuttana tässä kaupassa tulee olemaan rupla.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun dollari romahtaa, ruplasta tulee merkittävä reservivaluutta. Myös juanin arvo tulee suhteessa nousemaan, koska siitä tulee Kiinan nousun myötä toinen reservivaluutta. Reservivaluuttoja tulee luultavasti olemaan vuosikymmenen lopulla kolme a) Euro, b) Juan, c) Rupla.

torstai 25. helmikuuta 2010

Eläkeikää odotellessa..

[Edit. 17.4.2012 alla oleva juttu on noussut uudelleen keskusteluun, josta syystä kannattaa lukea myös tämä]

Tajusin jo 90-luvun lopulla, että minun ikäluokkani on turha odotella eläkettä. Sitä ei koskaan tule. Minäpä kerron miksi.

Suomen kansallisvarallisuus on tippunut 90-luvun alun jälkeen huiman 65 %, kun lasketaan yhteen ulkomaille pilkkahinnalla liputetut valtionyhtiöt ja luonnonvarat, sekä muutamaan kertaan devalvoitu arha, 90-luvun alun Soros-valuuttakaupat, valuuttaliittoon meno aliarvostetulla markan kurssilla, plus inflaatiot päälle.

Kaikkein järkyttävin esimerkki kansallisvarallisuuden ulosmittauksesta ei suinkaan ollut summana sotakorvaukset ylittävä Soneran UMTS-sekoilu 90-luvun lopulla, vaan pari vuotta sitten tapahtunut Kemiran myynti, jonka fiaskon suuruutta nykyhallituksemme koittaa hyssytellä, koska 450 miljoonalla eurolla myytiin yli 40 miljardin euron arvoiset luonnonvarat eli fosfaattikaivokset norjalaisille! Kyllä norskeja nyt naurattaa kun suhteutettuna saivat 4,5€ :lla vaihdettua itselleen 400€. Lisäksi saavat vielä laskuttaa itselleen takaisin ostosumman korkoineen, kun Suomen maataloustuottajat joutuvat ostamaan lannoitteensa jatkossa heiltä.

Ansiotulotason nousu kansalaisilla 90-luvun alusta alkaen on ollut velan päälle rakennettua lumetta. Oikeasti kansakuntana kollektiivisesti olemme 2/3 köyhempiä kuin 80-luvun lopulla. Suomen valtionvelka on tällä hetkellä 60% eli noin 2/3 bruttokansantuotteesta. Sattumaako? Ei ole.

Kärjistäen voimme sanoa, että keskivertosuomalaisen varallisuudesta ja ostovoimasta 2/3 on velkarahalla elämistä. Pian on kulutusjuhlat loppu ja tulee velanmaksun aika. Kun talous rysähtää ja velaksi eläminen loppuu, niin Suomen BKT romahtaa pitemmällä tähtäimellä noin 1/3:aan nykyisestä. Alkavan superlaman myötä käydään ensi vuosikymmenellä vielä alempanakin. BKT:n tippuessa velkataakkamme, joka siis pysyy määrällisesti samana (ja kasvaa korkojen nousun myötä) vaikka talous romahtaisi, on kaksinkertainen bruttokansantuotteeseemme nähden, eli 200% BKT:stä.

Tuolloin tilanne on lisäksi se, että ylikansalliset suuryritykset omistavat suurimman osan kansallisvarallisuuttamme ja lähes kaikki pääomat on liputettu ulkomaille, samoin kuin kaikkien luonnonvarojemme, kaivannaisten ohella myös viljelysmaiden, metsien ja vesivarantojen, omistus. Suomesta tulee rutiköyhä banaanivaltio, paitsi ettei täällä kasva banaaneja. Ja tietenkin vielä päälle se, ettemme ole itsenäinen valtio, vaan EU-imperiumin provinssi.

Tämän vuoksi lausun täysin vakavissani seuraavan ennusteen:

Jos ensi vaalit ja sitä seuraava hallituskausi eivät tuo meneillään olevaan Suomen kansan riistämiseen muutosta, niin alkavan vuosikymmenen loppupuolta kohti tultaessa kansa ei enää käy äänestämässä äänestyspaikoilla, vaan mieluummin vaikka talojen katoilta. Silloin jokaisella on yhtä monta vaikuttavaa ääntä, kuin hänellä on ammuksia mukanaan...

Kuva: Eläkkeellä voi harrastaa kaikenlaista. Tähtäileeköhän tämä pappa poliitikkoa vaiko virkamiestä?
 
 
P.S. Suosittelen lukemaan myös Jarkko Pesosen kirjoituksen; Nousevan hirmumyrskyn merkkejä

tiistai 23. helmikuuta 2010

Hälytys!, osa II: Rahoitusmarkkinat näyttävät kuuminta vaaranmerkkiä sitten toissavuoden

http://www.telegraph.co.uk/finance/economics/7251901/credit-markets-flash-hottest-warning-signal-since-crisis.html

"European credit markets are flashing the most serious warning signs in a year as the yields on risker bonds rise sharply and a string of companies cancel share flotations, raising fears that recovery may falter in coming months.

Eli kriisin merkit tiivistyvät entisestään.


http://business.timesonline.co.uk/tol/business/industry_sectors/banking_and_finance/article7035913.ece

"The world’s most powerful investors have been advised to buy farmland, stock up on gold and prepare for a “dirty war”..

Dr Faber said that investors, who control billions of dollars of assets, should start considering the effects of more disruptive events than mere market volatility.


The next war will be a dirty war,” he told fund managers: 'What are you going to do when your mobile phone gets shut down or the internet stops working or the city water supplies get poisoned?'

He also said that they should consider holding part of their wealth in the form of precious metals 'because they can be carried'.

Dr Faber did offer a few more traditional investment tips, although their theme fitted his general mode of pessimism.


In Asia, particularly, he said, stock pickers should play on future food and water shortages by buying into companies with exposure to agriculture and water treatment technologies.

When I tell people to prepare themselves for a dirty war, they ask me: “America against whom?” I tell them that for sure they will find someone.”


At the heart of Dr Faber’s argument is a fundamentally gloomy view on the US economy and its capacity to service a growing mountain of debt.

His belief, fund managers were told, is that the US is going to go bankrupt."


Meanwhile in Finland: "..wii hääv tis ting koold Reilu Meininki(TM)"

Suomen ulkomaanvelka on tällä hetkellä 60% Bruttokansantuotteesta, ja pahenee koko ajan.

Valtionvarainministeriön raportti: Julkinen talous ajautumassa umpikujaan:

"Valtiovarainministeriön tänään 1.2.2010 julkaiseman raportin laskelmat osoittavat, että ilman sopeutustoimia julkinen talous ajautuu kestämättömään tilanteeseen. 

Jotta väestön ikääntymisestä ja talouden kasvupotentiaalin vähenemisestä aiheutuvaan kestävyyshaasteeseen voidaan vastata, tulisi julkisessa taloudessa (valtio, kunnat, sosiaaliturvarahastot) päästä ylijäämään, joka vastaa 4 prosenttia bruttokansantuotteesta (noin 8 mrd. euroa). Näistä lähtökohdista julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta vakiintuisi nykyisellä kokonaisveroasteella 60 prosentin tasolle, kun ikäsidonnaisten julkisten menojen arvioidaan kasvavan 6 prosenttiyksikköä BKT:sta vastaavalla määrällä parin seuraavan vuosikymmenen kuluessa."

Eli, jotta velkataakka ei kasvaisi, edessä on leikkauksia JA veronkorotuksia. Ne eivät ole enää pitkään aikaan olleet toistensa vaihtoehtoja, vaan sekä että!  Ja tämäkin pätisi vain, jos taloustilanne ei enää massiivisesti olisi pahenemassa.





Että sellaista.

tiistai 16. helmikuuta 2010

HÄLYTYS!: Talouskriisissä pahin on vasta edessä

Disclaimer: Olen viime aikoina vältellyt talousasioiden kommentointia, koska olen seurannut tilannetta, ja odottanut merkkejä siitä, onko vuodentakaiset LEAP:n ja muiden arviot 1930-luvun alun skenaarion osittaisesta toistumisesta totta. Nyt merkkejä on ilmassa, tässä niistä osa:


1. Kriisistä toipumisen sijasta ollaan rakentamassa valtavaa talouskuplaa:

Ålandsbankenin Stefan Törnqvist: "..varoitti jo marraskuun alussa, että maailma on rakentamassa 'historian suurinta finanssikuplaa'. Nyt, yli kolme kuukautta myöhemmin Törnqvist on yhä vakuuttunut että riski valtavan kuplan muodostumiselle on edelleen suuri.

...ennätysmäisen elvytyksen jälkeen maailmassa saattaa olla tekeillä uusi - ikävämpi - maailmanennätys; Finanssikuplien maailmanennätys.

'-Saadaan nähdä johtaako se romahdusten maailmanennätykseen vai inflaatioiden maailmanennätykseen. Me uskomme tähän inflaatiovaihtoehtoon'. "


2. Edessä on pahin pörssiromahdus 300 vuoteen:


Teknisen analyysin guru Robert Prechter on tunnettu siitä, että hän ei tähän astisen analyytikkouransa aikana ole tiettävästi koskaan vielä erehtynyt. Hänen meriittilistallaan on mm. viime vuoden äkillisen pörssinousun, sekä vuoden 1987 pörssiromahduksen ennustaminen. Olisi toivottavaa, että hän erehtyisi nyt ensimmäistä kertaa. Pahoin näyttää siltä, että hän on taaskin oikeassa:

"Prechter ennustaa täysimittaista kaaosta rahoitusmarkkinoille. Pahempaa kuin mitä koettiin finanssikriisin taannoisissa myllerryksissä.

'Edessä on pahin pörssiromahdus 300 vuoteen', Prechter sanoi sijoituslehti Investors Chroniclen mukaan.

Nykyistä markkinatilannetta Prechter vertaa 1930-luvun alkuun. Silloin osakkeet rytisivät hurjasti alaspäin vuoden 1929 huipputasoiltaan, mutta kun pohjat saavutettiin, kurssit kääntyivät vahvaan nousuun. Romahduksen jälkeinen 50 prosentin kurssiralli sai monet sijoittajat uskomaan, että pahin on takana. Edessä oli kuitenkin vielä uusi katastrofaalinen luisu.

'Raaka-aineiden hintoja taas ajavat samat tekijät kuin osakkeita. Esimerkiksi kulta menettää arvoaan paljon enemmän kuin monet jaksavat uskoa, eikä kenties saavuta pohjiaan ennen vuotta 2014', Prechter sanoo."

3. Dubain ja/tai Kreikan uhkaava konkurssi, joka voi kaataa dollaritalouden kuin korttitalon:

Kreikan kriisi on vasta alkua. Koko Etelä-Eurooppa on kusessa. Myös Portugal, Espanja ja Italia ovat seuraavat kaatuvat dominonappulat, jos kreikka kaatuu.

Krisiin ydin on kuitenkin dollaritalouden romahtaminen, jonka vuoksi Wall Street auttoi kreikkalaisia peittämään talousongelmansa. Kreikan ja Dubain velkajärjestelyjen meno reisille riittäisi kuplan puhkaisemiseen.

Jos, tai pikemminkin kun, Kreikka kaatuu, kaatuvat perässä koko Etelä-Eurooppa: Espanja, Portugali ja Italia. Iberian niemimaalla tilanne on lähes yhtä pahalla tolalla kuin kreikassa.

4. Euroopan painajainen: Britannian talous romahtaa

Eurooppaa uhkaa vielä Kreikan tai Dubain kaatumista pahempi miina; Britanniaa uhkaa konkurssi. Asia on pysynyt enemmän piilossa kuin kreikan osalta, koska Lontoo on yksi maailman rahoituspääkaupunkeja, mutta Brittien talouden tila ja maan massiivinen ulkomaanvelka alkavat olla sitä luokkaa, että Lontoo voi tippua finanssimaailman kruununjalokivestä uudeksi Venetsiaksi; uppoavaksi kaupungiksi jolla on loistava menneisyys.


Seuraus: Maailmantalous haukkaa totaalisesti paskaa:

Kun Kreikka, Dubai tai jokin muu valtio, esim. Japani, jolla on isot dollarilainat, menee konkurssiin, keskiverto-amerikkalaisella on arvioitu olevan alle kaksi viikkoa aikaa nostaa varansa pankista. Sama pätee myös kaikkiin pienituloisiin ihmisiin Euroopassa. Rahat kannattaa käyttää heti, sillä seuraa jättimäinen eri valuuttojen inflaatio eli yleinen ostovoiman ja kansantuotteiden romahdus, sekä suurten massojen köyhtyminen teollisuusmaissa.

Kun ensimmäinen dollarijättivelkainen valtio kaatuu, on aika hamstrata säilykkeitä, ja puutarhatyökaluja. Kesämökin tai puutarhapalstan vihannesmaa kannattaa laittaa tuotantoon, enkä liioittele näin sanoessani.


--------
Edit. 21.2 Lisätty tietoja

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Perussuomalaisten Oulun piirin julkilausuma 19.4

Viime sunnuntain PS:n Oulun piirin piiritoimikunnan kokouksen julkilausuma:

"Talouden taantuma vai superlama?

Perussuomalaisten Oulun piiri on erittäin huolissaan nykyisen taloustilanteen kehityksestä. Haluamme nostaa esiin sen todennäköisen kehitysnäkymän, että maailmantaloutta uhkaa todellinen superlama. Viimeaikaisten talouslaskelmien valossa koko nykyistä dollariin nojaavaa kansainvälistä rahoitusjärjestelmää on kohtaamassa totaalinen romahdus seuraavan puolen vuoden kuluessa, mikäli nykyinen kehitys jatkuu. Dollarin romahtaminen ja hyperinflaatio johtaisi pahimmillaan kymmenien prosenttien hintainflaatioon myös eurotalouksissa, mikä merkitsisi sitä, että kunnat ja yritykset, valtiosta puhumattakaan, joutuisivat repimään budjettinsa uudestaan auki vielä toisen kerran tulevana syksynä, kun kuntien ja kaupunkien euromääräiset juoksevat menot pahimmillaan kasvavat kymmenillä prosenteilla. Perussuomalaisten Oulun piiri vetoaa valtion ja kuntien päättäjiin, että nyt keväällä budjetteja auki revittäessä otettaisiin jo huomioon tämä pahimpaan vaihtoehtoon varautuminen, jotta kuntataloudessa voitaisiin säästyä pahimmalta."

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Taas uutiskimara: Edessä USA:n lama ja vuosikymmenen mittainen kriisi

On aika pistää taas pienoinen uutislinkkikimara peliin, Voilá!:


"Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tuleva talouskatsaus arvioi maailman pankkijärjestelmän ongelmaluottojen määrän huomattavasti ennakoitua suuremmaksi.

Brittiläisen The Timesin tietojen mukaan huhtikuun 21. päivänä ilmestyvä IMF:n katsaus arvioi maailman rahoituslaitosten ongelmaluottojen kokonaismäärän lähes 4 000 miljardiksi dollariksi.

Tammikuussa IMF arvioi Yhdysvaltojen ongelmaluottojen määräksi 2 200 miljardia, jonka se Timesin mukaan aikoo nostaa 3 100 miljardiin.
Lisäksi Euroopan ja Aasian rahoitusjärjestelmissä rahasto arvioi piilevän 900 miljardin dollarin arvosta ongelmaluottoja.

Pankit ja vakuutusyhtiö ovat tähän mennessä julkistaneet noin 1 300 miljardin dollarin edestä ongelmaluottoja. Talouden taantuma kuitenkin syö jatkuvasti kasvavan sijoitusjoukon arvoa ja yritysten velanhoitokykyä.
Timesin mukaan on myös mahdollista, että IMF tarkistaa uuttakin arviotaan ylöspäin vielä ennen kuun loppua."

LEAP:n mukaan näitä roskaluottoja on yli 10 000 miljardia taalaa (eli lähes kymmenen kertaa koko USA:n taloudessa kierrossa olevien dollarien määrän edestä).


""Autoteollisuuden toipumiseen menee yli vuosikymmen"

Autoteollisuuden asiantuntija ja kirjailija Graeme Maxton ennustaa, että menee yli kymmenen vuotta ennen kuin ajoneuvojen myynti kohoaa uudelleen vuoden 2007 huippujen tasolle.

Reutersin mukaan Maxton arvioi, että autoteollisuus kokee nyt vakavamman taantuman kuin 1970- ja 1980-luvuilla."


Tähän Sorosin lausuntoon olisi syytä kiinittää huomiota:

"Soros: USA:n pörsseissä jyllää ääliöralli

Yhdysvaltain pörssien neljä viikkoa kestänyt nousu ei ole uuden nousukauden alku, koska maan talous supistuu yhä. Näin uskoo suursijoittaja George Soros.

- Kyseessä on laskumarkkinoiden ralli, koska talouden suunta ei ole vielä kääntynyt, Soros sanoi Bloomberg-tv:n haastattelussa.

Yhdysvaltain suurimpien yhtiöiden kurssikehitystä mittaava S&P 500 -indeksi on kohonnut 24 prosenttia maaliskuun alun jälkeen. Kursseja on nostanut optimismi, että Yhdysvaltain toistaiseksi kuusitoista kuukautta kestäneen taantuman pahin vaihe on ohi. Sorosin mukaan talous jatkaa kutistumistaan ja on olemassa riski, että Yhdysvallat ajautuu lamaan."

<- Niin, näin kävi myös -29 romahduksessa. Kurssit ponkaisivat viikkojen nousuun, kaikki uskoivat, että pahin on ohi, sitten kaikki romahtikin kerralla.


""Rahoitusjärjestelmä on edelleen rikki"

Maanantaina ilmestynyt Barron's-finanssilehti hahmotteli USA:n talouskäänteen aikataulua. Varovaiset arviot lähtivät siitä, että talous kasvaa vasta finanssijärjestelmän vakautuessa.

- En löydä tukevia perusteita ennusteelle siitä, missä vaiheessa USA:n talous kääntyy pitävään kasvuun. Uskon, ettei kasvu ala vuonna 2009 ja toiveet vuoden 2010 kasvusta ovat vain toiveita, Harvardin yliopiston taloustieteen professori Martin Feldstein sanoi lehdessä.

Feldstein uskoo, että rahoitusjärjestelmä on edelleen rikki. Bank of American ja Merrill Lynchin ekonomisti David Rosenberg on samaa mieltä joulukuussa 2007 alkaneen taantuman sitkeydestä.

- Talous ei enää putoa jyrkänteeltä, mutta taantuma on kaikkea muuta kuin ohitse. Osakemarkkinoiden uusi alamäki on käynnistymässä, Rosenberg kommentoi maanantaina.

Rosenbergin mielestä maaliskuun data näyttää "vähemmän kehnolta" vain siksi, että sitä verrataan viime vuoden lopun ja tämän vuoden tammi-helmikuun "katastrofilukuihin".

- Menneen kolmen kuukauden vertailussa vähittäiskauppa putoaa 30 prosentin, teollisuustuotanto 21 prosentin, asuntoaloitukset 85 prosentin ja uusien asuntojen kauppa 60 prosentin vuosivauhtia, laskee ekonomisti Rosenberg.

USA:n talous rojahti vapaaseen pudotukseen, kun Lehman Brothers kaatui viime syyskuussa. Rosenbergin mielestä Lehman Brothersin tuho jäädytti rahoitusmarkkinat lopullisesti."


Mutta muistakaamme suuren gurun, arvostetun ja erehtymättömän mestarin, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen sanat, joihin myös jokainen hyväuskoinen pörssipeluri haluaisi yhtyä sydämensä kyllyydestä "Tämä ei koske Suomea!"

torstai 2. huhtikuuta 2009

Maailmantalouden ja USA:n kohtalo sinetöidään tänään Lontoossa

G-20 maiden johtajat kokoontuvat tänään Lontoossa etsimään ratkaisua maailmantaloutta uhkaavan laman torjumiseksi. Tähän mennessä esiin tulleet ehdotukset, YK:n työryhmän raporttia lukuun ottamatta, ovat kuitenkin vain hapuilua pimeässä. YK:n työryhmä ehdotti toissa viikolla ratkaisuksi talousongelmaan uutta laskennallista viitevaluuttaa dollarin sijasta, eli tarkemmin sanottuna 90-luvun ECU:n tyyppista valuuttakoria, eli GLOBO:a jossa kaikki maailman valuutat olisivat edustettuna. Näin voitaisiin käyttää viitevaluuttana näiden valuuttojen yhteistä laskennallista arvoa.

YK:n työryhmä oli oikeilla jäljillä. Samaa mieltä on LEAP. Nimittäin mikään vähempi kuin dollarista luopuminen ei voi pelastaa maailmantaloutta suistumasta koko taloushistorian tähän mennessä pahimpaan lamaan. Jos maailma pitää kiinni dollarista, se uppoaa USA:n mukana. Jos maailma luopuisi käyttämästä dollaria viitevaluuttana (mm. öljykaupassa), vain USA romahtaisi, mutta muu maailma voisi taloutensa puolesta päästä kasvu-uralle jo ehkä ensi vuonna.

USA, maailman ainoa supervalta, ei kuitenkaan tule missään olosuhteissa suostumaan siihen, että muut hylkäävät dollarin. Näin siksi, että niin kauan kuin maailma nojaa dollariin, muiden on pakko tukea ja luotottaa USA:n syöksyssä olevaa taloutta lainoin. Dollari valuuttana olisi jo vessapaperia ilman, että koko muu maailma on pakotettu käyttämään sitä. Jos muu maailma hylkäisi taalan, Dollari muuttuisi lähes arvottomaksi, ja USA romahtaisi tavalla, joka olisi seurauksiltaan lähes verrannollinen Neuvostoliiton romahdukseen.

Syy miksi maailma ei uskalla luopua dollarista, ja pelastaa samalla globaalia taloutta, on USA:n mahtiasema, jonka takeena ovat ydinaseet. Sen takia USA:lla on valta pakottaa muut pitämään kiinni dollarista viitevaluuttana. Tshekin vasta eroamaan joutunut pääministeri Mirek Topolanek oli oikeassa viime viikolla EU-parlamentissa pitämässään puheessa sanoessaan, että Obaman elvytyspaketti-linja on tie helvettiin. USA yrittää pakottaa muutkin maat pitäytymään vain rahoituksen lisäämisessä, eli lisärahan liikkeelle laittamisessa, mikä on, kuten olen aiemmin kirjoittanut, vain väliaikainen helpotus ja tulee pahentamaan seurauksia. Tästä ei kuitenkaan ilmeisesti ole, Topolanekin saaman palautteen valossa, korrektia puhua, ainakaan EU-parlamentissa.

Dollarista luopuminen ennen USA:n talouden täysromahdusta ei siis onnistu, koska niin kauan kuin suinkin mahdollista, USA pakottaa kynsin hampain muut pitämään siitä kiinni. USA on kulkenut liian pitkälle tuhon tiellä, eikä sillä ole enää keinoja estää oman taloutensa ja sitä myötä supervalta-asemansa romahdusta. Sillä on kuitenkin voimaa estää muuta maailmaa hylkäämästä sitä luopumalla dollarista, ennen kuin on liian myöhäistä. Tästä syystä uskon, että G-20 kokous Lontoossa epäonnistuu yrityksessään pelastaa maailman talous.

Tie helvettiin on auki; kuilu on edessä, mittarin näyttää kahtasataa, jarrut eivät toimi ja Uncle Sam estää muita hyppäämästä kyydistä.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Lama tuo mukanaan väistämättömän massiivisen rakennemuutoksen

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, ETLA:n, uusi ennuste alkaa viimeinkin olla samoilla realistisilla linjoilla LEAP:n laskelmien kanssa, vaikka vieläkään ETLA ei uskalla sanoa, että heidän negatiivisin ennusteensa olisi todennäköinen:

""Näitä lukuja en enää kuvitellut näkeväni"

Maailmankaupan romahdus vie Suomen tavanomaista pidempään taantumaan, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa. Luvassa on lukuja, joita ennustajat eivät olisi ikinä uskoneet näkevänsä. Ennustamisen vaikeutta kuvaa se, että Etla teki ennusteelleen kaksi vaihtoehtoa. Huonoin tarkoittaisi pahempaa iskua kuin 90-luvun lama.

Eilen pilvistä, tänään vielä pilvisempää. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla iski tänään pöytään toistaiseksi mustimman ennusteen tämän vuoden talouskasvusta. Etlan mukaan Suomen bruttokansantuote supistuisi tänä vuonna peräti 6,5 prosenttia. [...]

– Maailmantaloudessa on tapahtunut aivan uskomaton käänne, ennennäkemätön käänne, Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen perusteli lukuja tiedotustilaisuudessa.

Vienti, investoinnit ja kulutus ovat supistuneet niin Yhdysvalloissa, EU-maissa kuin Japanissakin. Maailmankauppa pienenee ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen. Tässä on keskeinen syy sille, miksi Suomessa menee huonosti. Suomen talous on vahvasti riippuvainen viennistä, ja kun keskeisillä vientimarkkinoilla menee surkeasti, se ei voi olla näkymättä täällä.

Vienti ja tuonti romahtivat tammikuussa kolmanneksen, teollisuustuotanto viidenneksen ja yrityksen lomautukset ovat lisääntyneet puolessa vuodessa samaa vauhtia kuin viime laman kynnyksellä.

Käännettä parempaan ei ole näkyvissä

Etlan perusennusteen mukaan työttömyysaste nousee tänä vuonna lähes 9 prosenttiin ja ensi vuonna 10:een, mikä tarkoittaisi 100 000 työtöntä enemmän kuin viime vuonna.

– Nämä ovat lukuja, joita en itse enää kuvitellut näkeväni, Sorjonen tunnusti.

Vienti putoaa noin neljänneksen ja investoinnit 15 prosenttia tänä vuonna. Yksityinen kulutus vähenee selvästi työttömyyden kasvun takia, ensimmäistä kertaa vuoden 1993 jälkeen.

Ensi vuonna talouskasvu olisi nollassa ja vuonna 2011 talous kasvaisi jo 4,5 prosenttia.

Ennakoivista mittareista ei Sorjosen mukaan voi nähdä minkäänlaista käännettä parempaan. Elpymistä kuitenkin tukevat rahapolitiikka, finanssipoliittinen elvytys, raaka-aineiden hintojen lasku ja varastojen täydentäminen.

Huonoin vaihtoehto pahempi kuin 90-luvun lama

Epävarmuus on Sorjosen mukaan ”hillitöntä”. Siksi Etla esitti myös kaksi vaihtoehtoista ennustetta.

Hyvä vaihtoehto tarkoittaisi, että talous supistuisi tänä vuonna vain 4 prosenttia ja ensi vuonna kasvua olisi jo 2,5 prosenttia. Taantuma kestäisi vain vuoden, eikä työttömyys ehtisi heikentyä merkittävästi.

Huonoin vaihtoehto puolestaan edellyttäisi, että maailma vajoaisi 1930-luvun kaltaiseen lamaan. Mikäli näin kävisi, Suomen talous notkahtaisi vielä syvemmälle kuin 1990-luvun lamassa. Elvytykselle ei jäisi paljon mahdollisuuksia.

Tuolloin talous supistuisi 8 prosenttia tänä vuonna ja miinuksella oltaisiin vielä kahden vuoden päästäkin. Työttömyysaste olisi jo tänä vuonna lähes 10 prosenttia ja kasvaisi vuoteen 2011 mennessä 16 prosenttiin eli työttömiä olisi yli 400 000. Eikä pohjaa oltaisi vielä edes nähty. [...]

..pahin vaihtoehto voi toteutua, mikäli muun muassa Yhdysvaltain pankkitukipaketti ei onnistu tavoitteessaan ja poista luottolamaa. Paketilla tarkoitetaan Yhdysvaltain valtiovarainministerin Timothy Geithnerin esittelemää suunnitelmaa siivota ongelmallisia arvopapereita rahoitusjärjestelmästä. [...]

Älyllinen, moraalinen ja ideologinen sokki

Ekonomisteja on syytetty siitä, etteivät he ole osanneet ennustaa päivä päivältä synkemmältä näyttävää tilannetta. Korkman muistelee, että hänen opiskellessaan kansantaloustiedettä 1930-luvun laman tapaisen tilanteen toistumista pidettiin mahdottomana.

Kriisin laajuus ja rajuus sekä sen syntyminen juuri Yhdysvalloissa on yllättänyt taloustieteilijät.

– Se on ollut älyllinen, moraalinen ja ideologinen sokki, Korkman sanoi."

Ah, niinpä niin. Oma arvioni on, että Suomen talous romahtaa seuraavat kolme vuotta, ja jos käy hyvin, suomalaisten elintaso tippuu vain 80-luvun alun tasolle. Jos käy huonosti, elintaso romahtaa 60-luvun tasolle. Seuraava nousukausi Maailman taloudessa tulee olemaan lyhyt ja loiva, ja se alkaa vasta joskus 2012-2013, ja kestää vain muutaman vuoden. 2010-luvun lopussa on luvassa seuraava laskusykli. Se, miten Suomi pääsee, jos pääsee, osaksi tuosta lyhyestä noususta, riippuu monesta tekijästä, joita ovat mm. maamme perustuotannon eli kaivosteollisuuden, metsäteollisuuden ja maatalouden (sekä elintarviketeollisuuden) tilanne vuoden 2013 jälkeen.

Lääkkeitä lamaan ja rakennemuutokseen

LEAP:n arvion mukaan globaalista lamasta nousevat ensimmäisinä raaka-aineita ja elintarvikkeita tuottavat maat ja taloussektorit. Teollisuus toipuu vasta tämän jälkeen, ja palvelut vielä myöhemmin. Lääke viime lamaan oli teollisuutemme vienti. Jos tämän laman ajan vain odotamme teollisuuden viennin lähtevän kasvuun, Suomen talous pääsee nousu-uralle vasta 2014 tai 2015 jälkeen. Jos sen sijaan pistämme elvytysvarat kaivosteollisuuden, maatalouden ja metsäteollisuuden pelastamiseen ja kehittämiseen, sekä alistumme yleisen elintason leikkautumiseen 80-luvun alun tasolle, maamme talous pääsee nousu-uralle jo 2012 alkaen.

Nimenomaan aluepoliittisesti kaivosteollisuus voisi olla Pohjois-Suomen pelastus. Esimerkiksi Kolarin kaivoksen rautamalmivarat ovat lähes kolminkertaiset Kostamuksen vastaavaan nähden, ja jo pelkästään sen varassa Rautaruukki voisi myöhemmin pitää sekä Raahen että Tornion tehtaat pyörimässä. Lisäksi malmia riittäisi vielä vientiinkin, mikä toisi leivän pohjoisen satamille. Lisäksi tulee Lapin, Koilismaan ja Kainuun kaivokset. Mikäli valtion elvytysvarat suunnataan syömävelan kasvattamisen sijasta kaivosinvestointeihin, Suomen talous saisi kaivosteollisuudesta korvausta metsäteollisuuden väistämättömään alasajoon. Tosiasia on, että hyvienkin aikojan jatkuessa puolet paperitehtaistamme olisi siirretty pois Suomesta Venäjän puutullien takia, saatika laman aikana. Metsäteollisuuden kapasiteetista häviää Suomessa siis ainakin 2/3, eikä sen varaan voida enää laskea.

Maatalous on voimavara, johon kannattaisi satsata. Suomessa on puhdas luonto ja kovatasoinen elintarviketeollisuus. Ilmastonmuutoksen seurauksena on arvioitu, että Suomen ilmasto muuttuisi yhtä lämpimäksi, kuin Pohjois-Saksan tai Tanskan, mikä suo meille mahdollisuuden kehittyä merkittäväksi maataloustuottajaksi. Näin siksi, että vastaavasti kuivuminen ja aavikoituminen tekee selvää Italian, Espanjan ja Etelä-Ranskan maataloudesta. Maatalouden tulevaisuus on siis pohjoisessa, mikä voi kuulostaa perinteiseen katsantokantaan varsin oudolta, mutta se on totta. Jos Suomi elvyttää oman maataloutensa, ja pitää elintarviketeollisuutensa pystyssä, olisimme ensimmäisten Euroopan maiden joukossa hyötymässä, kun nousukausi alkaa, sillä nousu alkaa raaka-aineista ja elintarvikkeista.

Lama tuo mukanaan massiivisen rakennemuutoksen tarpeen, ja toisin kuin 60-luvulla, kun rakennemuutokseen oli aikaa vuosikymmen ja se toi mukanaan elintason nousun, nyt on aikaa vain 6 vuotta, ja edessä on elintason lasku. Mikäli emme tähän suostu, meiltä menee sekä maatalous että metsäteollisuus, ja seuraavan nousukauden alkaessa vain ulkomaisilla sijoittajilla on varaa alkaa hyödyntää meidän omia malmivarojamme, eli joudumme myymään raaka-aineemme pilkkahinnalla.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

LEAP varoittaa: Talouskriisi uhkaa venyä vuosikymmenen mittaiseksi - FED paniikissa

LEAP-instituutin uusin raportti varoittaa, että että ilman kokonaan uutta globaalia finanssijärjestelmää, nykyinen talouskriisi tulee venymään jopa vuosikymmenen mittaiseksi:

"According to LEAP/E2020, there are only two options left for the G20 leaders who gather next April 2nd in London: either they rebuild a new international monetary system, creating the conditions for a new global system that involves all the main global players, and reducing the crisis to a maximum of 3 to 5 years; or they strive to prolong the current system, thrusting the world into a decade long tragic crisis starting at the end of 2009"

Eli tarvitaan kokonaan uusi rahatalousjärjestelmä, joka ei nojaa vain yhteen valuuttaan (dollari), tai muuten USA vetää koko maailman mukanaan superlamaan. LEAP syyttää myös Yhdysvaltoja ja Britanniaa väärien huhujen levittämisestä koskien Itä-Euroopassa muka-uhkaavaa pankkipommia:

"it represents in our opinion a deliberate attempt on the part of Wall Street and the City (2) to make the world believe in some rupture within the EU and to instil the idea that some « deadly » risk is weighing on the Eurozone, by endlessly conveying phony news on a “banking risk coming from Eastern Europe” and by stigmatizing a “cold-feeted” Eurozone as opposed to the “voluntarist” actions initiated by the Americans and the Bristish. One aim is also to divert the attention from the increasing financial problems encountered in New York and London, and to weaken the Europe position on the eve of the G20 summit."

LEAP:n mukaan Latvian, Unkarin ja Itävallan ongelmat ovat paikallisia, eivätkä vaikuta Euro-alueen kokonaistalouteen yhtään enempää kuin käsillä olevan kriisi yleisesti. Koko Itä-Euroopan bruttokansantuote ei yhteensäkään ole kuin vain 10% koko EU:n BKT:stä. Eli Wall Street ja Lontoon City koittavat vain "Eurooppalaisella pankkikriisillä" pelotella eurooppalaisia yhteiseen rintamaan pelastamaan heidän omia talouksiaan, eli sanonta "oma lehmä ojassa" pätee tässä harvinaisen hyvin. Mitään muuta Eurooppaa suurempaa pankkikriisiä tai asuntojen hintojen romahdusta ei Itä-Euroopassa ole odotettavissa. Raportti toteaakin, että koko operaatiossa on kyse vain Anglo-Amerikkalaisen blokin yrityksestä heikentää Euroa, ja että ellei G20 onnistu perustamaan uutta finannsijärjestelmää tällaiset eri blokkien väliset operaatiot lisääntyvät ja johtavat globaaliin hajaannukseen:

"If the G20 Summit fails to prevent the world entering into the phase of geopolitical dislocation, similar operations of manipulation and destabilization will increase in number, each regional block trying to discredit their opponent, like any zero-sum game: a player gains the other players lose."

Varoitus on sikälikin aiheellinen, että USA:n keskuspankki aikoo laskea entistä enemmän rahaa liikenteeseen:

"Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve (Fed) ilmoitti keskiviikkona käynnistävänsä mittavat liittovaltion velkakirjojen ostot, ja kasvattavansa asuntoluottolaitosten velkakirjaostoja merkittävästi.

Valtion velkakirjojen ostoihin eli niin sanottuun setelirahoitukseen Fed käyttää 300 miljardia dollaria. Asuntoluottoarvopapereiden ostoja se kasvattaa 750 miljardilla dollarilla yhteensä 1,25 biljoonaan dollariin. Liittovaltion takaamien asuntorahoittajien arvopapereita Fed ostaa 100 miljardilla dollarilla."

FED siis painoi paniikkinappulaa (taas). Käsillä on suurin talouslamasta sataan vuoteen, infla heiluu 5% vuositasolla, ja Fed laittaa vaan isomman vaihteen päälle rahan luonnissa. Liikenteessä oleva dollarikanta on tällä hetkellä noin 900 miljardia. Liikkeelle laitettava 300 mrd aiheuttaa siis kiertoon päästessään suoraan 30%:n inflaation. Ja vauhti tulee kiihtymään kun lainatakaukset, pääomitus ja arvopaperiostot alkavat vaikuttaa. Inflaatio tulee karkaamaan käsistä, ja korot samalla, mikä tulee, romauttamaan dollarin ja USA:n talouden.

Tilanne on jo niin paha, että ulkomaiset sijoittajat ovat jo alkaneet vetää varojaan USA:sta. CFR:n mukaan ulkomaiset sijoittajat ovat vetämässä tukensa amerikkalaisilta velkakirjoilta. Saman on huomannut myös Wall Street Journal:

"Foreign Capital Flees the U.S.

Outflow Hits Record $148.9 Billion as China Reloads

Foreigners sold a net $60.9 billion in long-dated U.S. securities in January, after buying $24.3 billion in December. Including changes in banks' dollar holdings, short-term securities and nonmarket transactions, net foreign capital outflows totaled a record $148.9 billion in January, compared with $86.2 billion in inflows in the previous month."

Niin, lainatakseni Jani Karjalaisen vertauskuvaa, niin tähän talouskrapulaan ei enää FED:n krapularyypyt auta. Päin vastoin, tällaisella rahan pumppaamisella loiventaen tämä talouden synkkä, pakkaskylmä ja päänsärkyinen maanantai-aamu tulee kestämään vielä todella kauan, ja FED:n harjoittama omiin housuihin kuseminen vain pahentaa amerikkalaisten ja koko maailman tilannetta.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Synkistelevää uutiskimaraa

Tässäpä taas synkistelevää uutiskimaraa (jonka piilovittuluviritteisväritteinen viesti rivien välissä on sanoa, että "mitäs minä jo vuosi sitten sanoin!"):

Jenkeissä on lähtenyt, kuten LEAP jo syksyllä ennusti, maaliskuinen paniikkipudotusvyöry:

Linkki

"Citigroupista alkoi uusi paniikkiaalto

Yhdysvallat [yrittää epätoivoisesti, huom!]pitää finanssijättinsä pystyssä uusilla pääomaruiskeilla. Sijoittajat ovat kuitenkin kauhuissaan ja pelkäävät rahoitusalan kansallistamista. Sama pelko käynnisti viime syksynä paniikkimyynnit, uhkasi kaataa rahoitusjärjestelmän ja suisti talouden pikavauhtia taantumaan.

Maailman osake- ja korkosijoittajat pelkäävät kauhuissaan viimesyksyisen Lehman-paniikin toistumista. Etenkin rahoitusalan suuryhtiöiden romahdusmainen kurssikehitys enteilee silkkaa pakokauhua.

Pelkokerroin nousi viime viikon lopussa osake- ja korkomarkkinoilla äkkijyrkästi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat aikeistaan vahvistaa Citigroupin pääomaa.

Kauhua ei herättänyt maailman suurimpiin kuuluvan kriisipankin tukeminen sinänsä, vaan tukemisen tapa. Sijoittajat pelkäävät kansallistamista ja omien sijoitustensa täydellistä mitätöintiä.

Tämä pelko uhkaa käynnistää paniikkimyynnit, joissa yksityinen pääoma pakenee pankeista – ja kaataa valtioiden syliin yhä enemmän pankkeja.

Viime syksynä koko rahoitusjärjestelmä oli romahtaa, kun pääoma kaikkosi pankeista ja pankkien välisiltä rahamarkkinoilta. Samalla alkoi vuosikymmeniin pahin ja nopein taloustaantuma.

Jos viime syksyn paniikki toistuu, kyse ei ole tälläkään kerralla pelkästään varojensa perään murehtivien sijoittajien ongelmasta."

Aivan. LEAP:han ennusti viime marraskuussa, että tämä maaliskuu on alkaneen superlaman yksi taittokohdista, jolloin suuri yleisö ja sijoittajatkin tajuavat, että talous on vapaassa pudotuksessa, eikä minkään keskuspankin tai valtiollisen instanssin hallinnassa.


Jotain lohduttanee se, että ainakin osa syyllisistäkin saa kärsiä: Linkki

"Pankkien omistajat menettivät jo lähes kaiken

Pankkien tukeminen verovaroin raivostuttaa yleisöä nyt kautta maailman niin kuin Suomessa 1990-luvun alussa. Kansa on katkeraa, kun yksityisten pankkien tappioita siirretään yhteiseen piikkiin. Pankkien omistajia ei kuitenkaan kannata kadehtia. He ovat jo menettäneet lähes kaiken. [...]

Omistajien rahat ovat jo mennyttä

Ensimmäinen suuri väärinkäsitys on, että pankkien osakkeenomistajat pääsisivät tukien avulla nyt pinteestä vailla pienintäkään omaa kärsimystä.

Päin vastoin kuin moni nyt manaa, pankkien osakkeenomistajat eivät suinkaan pääse pälkähästä eivätkä tukimiljardit suinkaan suojele pankkien osakkeenomistajia tappioilta.

Arkitodellisuus on uskomusten lähes täydellinen vastakohta, eikä pankkien osakkeenomistajia kannata pahemmin kadehtia, ei edes pankkitukien takia.

Pankkien osakkeenomistajat ovat jo menettäneet lähes kaiken.

Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että pankkiosakkeiden arvosta on kriisin mittaan sulanut suurin osa. Pankkien osakkeenomistajat ovat toisin sanoen menettäneet suurimman osan sijoitustensa arvosta.

1 260 miljardia taivaan tuuliin

Länsi-Euroopan pankkiosakkeiden markkina-arvosta on vuoden 2007 kurssihuipun jälkeen kadonnut keskimäärin noin 80 prosenttia. Pelkästään alueen suurimpien pankkien markkina-arvo on supistunut 1 260 miljardia eli lähemmäs 1,3 biljoonaa euroa.

Pankkien osakkeenomistajille 1,26 biljoonan euron arvonlasku tarkoittaa suomeksi sanottuna, että tuon verran he ovat kriisin kuluessa köyhtyneet. Juuri ennen kriisin ja kurssilaskun alkamista pankkiosakkeisiin sijoitettu sata euroa on nyt keskimäärin 20 ja kehnoimmissa suurpankeissa enää pari euroa."


So long suckers!: Linkki

"Wall Streetillä täysi paniikki

Maaliskuu alkoi Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla erittäin synkissä tunnelmissa. Dow Jones -indeksi rysähti alle 7000 pisteeseen eli alhaisimmilleen sitten vuoden 1997.

Dow Jones päätyi maanantain kurssisyöksyssä lopulta runsaan neljän prosentin laskussa 6763,29 pisteeseen.

Myös laajempi S&P 500 -indeksi paunui pahasti, kun loppulukemiksi kirjattiin 4,7 prosentin lasku pistelukuun 700,82. Teknologiapörssi Nasdaq tuli puolestaan alas vajaat neljä prosenttia 1322,85 pisteeseen.

Jo ennestään erittäin huonossa kunnossa ollut vakuutusjätti AIG kertoi maanantaina tehneensä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä järkyttävän, lähes 62 miljardin dollarin tappion. Markkinoiden tunnelmia varjosti myös sijoittajalegenda Warren Buffettin synkkä arvioi tulevaisuudesta. Buffett kirjoitti vuosittaisessa kirjeessään sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayn osakkaille, että Yhdysvaltojen talous tulee olemaan täydellisessä kaaoksessa koko tämän vuoden ajan ja ehkä pitempääkin."

Ja mitähän tästä kaikesta opittiin? Että ahneella on paskainen loppu? Ehei, homma tulee jatkumaan yhtä pahana seuraavana nousukautena. Ja lisäksi isoimmat pörssihuijarikalat ja suursijoittajat ovat kyllä varmistaneet, etteivät liiaksi köyhdy tässäkään lamassa.

30-luvun lama, samoin kuin tämäkin, on, lamojen tapaan, käytännössä massiivista tulonsiirtoa massoilta harvoille. Tavallisten ihmisten annettiin kärsiä, yritysten kaatua ja ihmisten nähdä nälkää, eikä heitä autettu. Sen sijaan 30-luvun lamassa harvojen sikarikkaiden haltuun imetyt pääomat olivat sitten lietsomassa ja rahoittamassa II Maailmansotaa. Rockefellerit, Rotschildit ja muut Lännen Valtiaat rahoittivat sodan kaikkia osapuolia, ja kiskoivat sodan aikana ja sen jälkeen tästä toiminnasta valtavat hyödyt. Monikaan ei esim. tiedä, että Rotschildit kusettivat myös omiaan rahoittamalla Saksan varustautumista aina vuoteen -32 asti, ja natsien sotaponnistuksia salaa Manhattanilaisten ja Sveitsiläisten bulvaaniensa kautta aina vuoteen -42 asti.

Globaali superlama luo poliittista, sosiaalista ja sotilaallista epävakautta maailmassa sellaisessa mittakaavassa, ettei vastaavaa ole nähty sitten 30-luvun. Kysymys kuuluukin, miten laajoja sotia ja missä päin maailmaa, tässä lamassa maailman kansoilta imetyt ja imettävät pääomarikkaudet ovat ensi vuosikymmenellä rahoittamassa?