maanantai 10. toukokuuta 2010

Mitäs minä sanoin: Empire Strikes Back - Kriisin varjolla EU:sta tehdään täysi liittovaltio

Viime päivät ovat olleet allekirjoittaneelle tuskallisen ärsyttävää aikaa seurata talouspoliittista uutisointia. Kuten on jo moneen otteeseen julkisuudessa esitetty, voi Kreikan luottokriisistä alkanut kehitys johtaa Euroopan Unionin poliittiseen tiivistymiseen, eli nykyisen väljän liittovaltiomallin tiivistämiseen täydeksi liittovaltioksi.

Sari Essayah kirjoittaa jälkimmäisessä linkissä:  "Vaikuttaa vahvasti siltä, että Kreikan kriisiä ollaan käyttämässä liittovaltiokehityksen voimistamiseen EU:ssa. Historia on opettanut, että talouskriisien aikana voidaan ajaa läpi muutoksia, jotka olisivat muutoin poliittisesti mahdottomia toteuttaa. Kreikan kriisistä on tullut Troijan hevonen, jonka varjolla ollaan tuomassa kansalaisten vieroksuma liittovaltiokehitys talous- ja finanssipolitiikkaan."

Ja Erkki Toivonen edellisessä:  "Kreikan kriisissä olemme tulleet vasta alun loppuun. Edessä on selvä valinta: Joko EMU hajoaa tai EU – ainakin euroalue - liittovaltioistuu yhteisen talous- ja finanssipolitiikan toteuttajaksi. - Thygesen myönsi, että rahaliiton toteuttamisessa edettiin ’väärässä järjestyksessä’, kun EMU-vankkurit valjastettiin vielä syntymättömän juhdan, Euroopan Yhdysvaltojen, eteen."

EU on projektina kulkenut runkkareidensuunnittelijoiden osoittamaa tietä vapaakauppa-alueesta talous- ja valtioliitoksi, ja pian olemme liittovaltion - Euroopan imperiumin - alamaisia. Alamaisia siksi, että kansalaisuudella on EU:ssa yhtä vähän merkitystä kuin Neuvostoliitossa, ja demokratiaakin on yhtä vähän. Timo Soini totesikin osuvasti nimittäessään EU:ta "Läntiseksi Neuvostoliitoksi".

Minä varoittelin asiasta, monien muiden tavoin, jo 90-luvulla. Ja kun olin ehdolla kansanedustajaksi vuoden 2007 vaaleissa, koko motivaationi pyrkiä eduskuntaan pohjasi siihen, että oli viimeiset hetket koittaa pysäyttää liittovaltiohanke, eli perustuslain (jota ensin nimitettin perussopimukseksi, sittemmin Lissabonin sopimukseksi) läpiajaminen, ja näin pelastaa rippeet Suomen itsenäisyydestä.

Perustuslakihankkeesta varoittaminen  oli koko kampanjani johtoajatus. Eliitin suunnitelma on edelleen ajaa EU liittovaltioksi 2012 mennessä, ja näyttää siltä, että tämä viime vuosikymmenen puolivälissä Bilderberg-kokouksen yhteydessä julki lipsahtama aikataulu pitää. Aikaa on tosin vielä vajaa pari vuotta, ja muutos tapahtuu yhdessä Pohjois-Amerikan yhteisvaluutan muodostamisen kanssa. Koska siis poliittinen taistelu Imperimua vastaan on tässä mielessä hävitty, en senkään vuoksi katso mielekkääksi yrittää ehdolle Suomi-nimisen Euroopan imperiumin maakuntaparlamenttiin tulevissa eduskuntavaaleissa.


----------------
-------

P.S. Retroilumielessä trippi viime vaalien aikaiseen, huumorilla höystettyyn, mainosviedooni: Linkki. (Enää tämä linkki jäljellä. Yhteensä videota katsottiin viime vaalien alla Youtubessa ja sivujeni kautta yli 32 000 kertaa ja se oli v. 2007 vaalien katsotuin yksittäinen nettimainosvideo).

1 kommentti:

Olli-R kirjoitti...

Joo Kreikka-kriisin varjolla selvästi yritetään keskittää hallintoa ja talouspolitiikkaa Brysselin suuntaan. Ainakin toivomuksia on suuremmasta keskusvallasta valvontajärjestelmineen. Niinhän se sanonta kuuluu, että Kaaoksesta Järjestys, eli juuri illuminaattien (eliitin) ohjenuora. Kuin Fenix-lintu nousee tuhkasta uusi Euroopan liittovaltio semminkin kun Euroopan päällä ovat viime aikoina leijailleet islantilaisen tulivuoren tuhkapilvet. Mutta tämä ei tule yllätyksenä valvoville Jeesuksen paluuta odottaville kristityille, jotka tuntevat Raamatun profetiat ja saatanan juonet. Danielin kirja puhuu neljännestä petovallasta, joka syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen (Dan. 7:19-27). Turhaa on siis lähteä taistelemaan sitä vastaan poliittisin keinoin, kuten oletkin havainnut. Vääjäämätöntä ei voi estää. Voimme kuitenkin rukoilla ja pyytää Jumalalta voimaa kestääksemme tulevan koetuksen. Lopulta lyhyen ahdistuksen ajan jälkeen oikeus istuu tuomiolle ja petovalta hävitetään ja maa on Herran (tuhatvuotinen valtakunta, Ilm. 20). Nyt kannattaakin ottaa profeetallisesta sanasta vaarin ja levätä rauhassa.