Lama tuo mukanaan väistämättömän massiivisen rakennemuutoksen

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, ETLA:n, uusi ennuste alkaa viimeinkin olla samoilla realistisilla linjoilla LEAP:n laskelmien kanssa, vaikka vieläkään ETLA ei uskalla sanoa, että heidän negatiivisin ennusteensa olisi todennäköinen:

""Näitä lukuja en enää kuvitellut näkeväni"

Maailmankaupan romahdus vie Suomen tavanomaista pidempään taantumaan, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa. Luvassa on lukuja, joita ennustajat eivät olisi ikinä uskoneet näkevänsä. Ennustamisen vaikeutta kuvaa se, että Etla teki ennusteelleen kaksi vaihtoehtoa. Huonoin tarkoittaisi pahempaa iskua kuin 90-luvun lama.

Eilen pilvistä, tänään vielä pilvisempää. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla iski tänään pöytään toistaiseksi mustimman ennusteen tämän vuoden talouskasvusta. Etlan mukaan Suomen bruttokansantuote supistuisi tänä vuonna peräti 6,5 prosenttia. [...]

– Maailmantaloudessa on tapahtunut aivan uskomaton käänne, ennennäkemätön käänne, Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen perusteli lukuja tiedotustilaisuudessa.

Vienti, investoinnit ja kulutus ovat supistuneet niin Yhdysvalloissa, EU-maissa kuin Japanissakin. Maailmankauppa pienenee ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen. Tässä on keskeinen syy sille, miksi Suomessa menee huonosti. Suomen talous on vahvasti riippuvainen viennistä, ja kun keskeisillä vientimarkkinoilla menee surkeasti, se ei voi olla näkymättä täällä.

Vienti ja tuonti romahtivat tammikuussa kolmanneksen, teollisuustuotanto viidenneksen ja yrityksen lomautukset ovat lisääntyneet puolessa vuodessa samaa vauhtia kuin viime laman kynnyksellä.

Käännettä parempaan ei ole näkyvissä

Etlan perusennusteen mukaan työttömyysaste nousee tänä vuonna lähes 9 prosenttiin ja ensi vuonna 10:een, mikä tarkoittaisi 100 000 työtöntä enemmän kuin viime vuonna.

– Nämä ovat lukuja, joita en itse enää kuvitellut näkeväni, Sorjonen tunnusti.

Vienti putoaa noin neljänneksen ja investoinnit 15 prosenttia tänä vuonna. Yksityinen kulutus vähenee selvästi työttömyyden kasvun takia, ensimmäistä kertaa vuoden 1993 jälkeen.

Ensi vuonna talouskasvu olisi nollassa ja vuonna 2011 talous kasvaisi jo 4,5 prosenttia.

Ennakoivista mittareista ei Sorjosen mukaan voi nähdä minkäänlaista käännettä parempaan. Elpymistä kuitenkin tukevat rahapolitiikka, finanssipoliittinen elvytys, raaka-aineiden hintojen lasku ja varastojen täydentäminen.

Huonoin vaihtoehto pahempi kuin 90-luvun lama

Epävarmuus on Sorjosen mukaan ”hillitöntä”. Siksi Etla esitti myös kaksi vaihtoehtoista ennustetta.

Hyvä vaihtoehto tarkoittaisi, että talous supistuisi tänä vuonna vain 4 prosenttia ja ensi vuonna kasvua olisi jo 2,5 prosenttia. Taantuma kestäisi vain vuoden, eikä työttömyys ehtisi heikentyä merkittävästi.

Huonoin vaihtoehto puolestaan edellyttäisi, että maailma vajoaisi 1930-luvun kaltaiseen lamaan. Mikäli näin kävisi, Suomen talous notkahtaisi vielä syvemmälle kuin 1990-luvun lamassa. Elvytykselle ei jäisi paljon mahdollisuuksia.

Tuolloin talous supistuisi 8 prosenttia tänä vuonna ja miinuksella oltaisiin vielä kahden vuoden päästäkin. Työttömyysaste olisi jo tänä vuonna lähes 10 prosenttia ja kasvaisi vuoteen 2011 mennessä 16 prosenttiin eli työttömiä olisi yli 400 000. Eikä pohjaa oltaisi vielä edes nähty. [...]

..pahin vaihtoehto voi toteutua, mikäli muun muassa Yhdysvaltain pankkitukipaketti ei onnistu tavoitteessaan ja poista luottolamaa. Paketilla tarkoitetaan Yhdysvaltain valtiovarainministerin Timothy Geithnerin esittelemää suunnitelmaa siivota ongelmallisia arvopapereita rahoitusjärjestelmästä. [...]

Älyllinen, moraalinen ja ideologinen sokki

Ekonomisteja on syytetty siitä, etteivät he ole osanneet ennustaa päivä päivältä synkemmältä näyttävää tilannetta. Korkman muistelee, että hänen opiskellessaan kansantaloustiedettä 1930-luvun laman tapaisen tilanteen toistumista pidettiin mahdottomana.

Kriisin laajuus ja rajuus sekä sen syntyminen juuri Yhdysvalloissa on yllättänyt taloustieteilijät.

– Se on ollut älyllinen, moraalinen ja ideologinen sokki, Korkman sanoi."

Ah, niinpä niin. Oma arvioni on, että Suomen talous romahtaa seuraavat kolme vuotta, ja jos käy hyvin, suomalaisten elintaso tippuu vain 80-luvun alun tasolle. Jos käy huonosti, elintaso romahtaa 60-luvun tasolle. Seuraava nousukausi Maailman taloudessa tulee olemaan lyhyt ja loiva, ja se alkaa vasta joskus 2012-2013, ja kestää vain muutaman vuoden. 2010-luvun lopussa on luvassa seuraava laskusykli. Se, miten Suomi pääsee, jos pääsee, osaksi tuosta lyhyestä noususta, riippuu monesta tekijästä, joita ovat mm. maamme perustuotannon eli kaivosteollisuuden, metsäteollisuuden ja maatalouden (sekä elintarviketeollisuuden) tilanne vuoden 2013 jälkeen.

Lääkkeitä lamaan ja rakennemuutokseen

LEAP:n arvion mukaan globaalista lamasta nousevat ensimmäisinä raaka-aineita ja elintarvikkeita tuottavat maat ja taloussektorit. Teollisuus toipuu vasta tämän jälkeen, ja palvelut vielä myöhemmin. Lääke viime lamaan oli teollisuutemme vienti. Jos tämän laman ajan vain odotamme teollisuuden viennin lähtevän kasvuun, Suomen talous pääsee nousu-uralle vasta 2014 tai 2015 jälkeen. Jos sen sijaan pistämme elvytysvarat kaivosteollisuuden, maatalouden ja metsäteollisuuden pelastamiseen ja kehittämiseen, sekä alistumme yleisen elintason leikkautumiseen 80-luvun alun tasolle, maamme talous pääsee nousu-uralle jo 2012 alkaen.

Nimenomaan aluepoliittisesti kaivosteollisuus voisi olla Pohjois-Suomen pelastus. Esimerkiksi Kolarin kaivoksen rautamalmivarat ovat lähes kolminkertaiset Kostamuksen vastaavaan nähden, ja jo pelkästään sen varassa Rautaruukki voisi myöhemmin pitää sekä Raahen että Tornion tehtaat pyörimässä. Lisäksi malmia riittäisi vielä vientiinkin, mikä toisi leivän pohjoisen satamille. Lisäksi tulee Lapin, Koilismaan ja Kainuun kaivokset. Mikäli valtion elvytysvarat suunnataan syömävelan kasvattamisen sijasta kaivosinvestointeihin, Suomen talous saisi kaivosteollisuudesta korvausta metsäteollisuuden väistämättömään alasajoon. Tosiasia on, että hyvienkin aikojan jatkuessa puolet paperitehtaistamme olisi siirretty pois Suomesta Venäjän puutullien takia, saatika laman aikana. Metsäteollisuuden kapasiteetista häviää Suomessa siis ainakin 2/3, eikä sen varaan voida enää laskea.

Maatalous on voimavara, johon kannattaisi satsata. Suomessa on puhdas luonto ja kovatasoinen elintarviketeollisuus. Ilmastonmuutoksen seurauksena on arvioitu, että Suomen ilmasto muuttuisi yhtä lämpimäksi, kuin Pohjois-Saksan tai Tanskan, mikä suo meille mahdollisuuden kehittyä merkittäväksi maataloustuottajaksi. Näin siksi, että vastaavasti kuivuminen ja aavikoituminen tekee selvää Italian, Espanjan ja Etelä-Ranskan maataloudesta. Maatalouden tulevaisuus on siis pohjoisessa, mikä voi kuulostaa perinteiseen katsantokantaan varsin oudolta, mutta se on totta. Jos Suomi elvyttää oman maataloutensa, ja pitää elintarviketeollisuutensa pystyssä, olisimme ensimmäisten Euroopan maiden joukossa hyötymässä, kun nousukausi alkaa, sillä nousu alkaa raaka-aineista ja elintarvikkeista.

Lama tuo mukanaan massiivisen rakennemuutoksen tarpeen, ja toisin kuin 60-luvulla, kun rakennemuutokseen oli aikaa vuosikymmen ja se toi mukanaan elintason nousun, nyt on aikaa vain 6 vuotta, ja edessä on elintason lasku. Mikäli emme tähän suostu, meiltä menee sekä maatalous että metsäteollisuus, ja seuraavan nousukauden alkaessa vain ulkomaisilla sijoittajilla on varaa alkaa hyödyntää meidän omia malmivarojamme, eli joudumme myymään raaka-aineemme pilkkahinnalla.

Inflaatio jyrää ja ruokapula uhkaa

Alkuvuodesta julkaistun tiedon mukaan Suomalaisten tulot kasvoivat viime vuonna reippaasti. Rikkaimman viidenneksen tulotaso nousi keskimäärin 4,5% ja köyhimmän viidenneksenkin 1,5%. Valtiovarainministeriö ilmoitti viime vuoden inflaation olleen noin 3,2%. Samaan aikaan hintataso on noussut roimasti. Viime vuoden alusta hinnat ovat nousseet 14%, ja varsinkin elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet.

Normaalin kaduntallaajan korvaan tämä kuulostaa hieman ristiriitaiselta. Kun sekä oma päässälasku että oma kokemus kaupan tiskillä todistavat, että eläminen ja ruoka ovat kallistuneet enemmän kuin tulot ovat nousseet, on alkanut pikkuhiljaa tuntua siltä että jossain joku valehtelee. Ainakaan inflaatioprosentti ei ole niin alhainen kuin on ilmoitettu.

USA:sa kulutustavaroiden hinnat nousivat viime vuonna noin 10%. Samaan aikaan virallinen vahvistettu inflaatio oli 2%. Britanniassa samoin väitetään inflaation pysytelleen noin 2%:ssa, mutta silti hinnat ovat nousseet epävirallisen arvion mukaan ainakin 7%.

Missä mättää? Minä väitän, että homma mättää siinä, että meille valehdellaan. Sekä Euroopassa että USA:ssa setelipainot käyvät kuumina ja työntävät liikkeelle paljon enemmän rahaa kuin olisi talouden ja rahan arvon kannalta tarpeellista. Näin tehdään siksi, että koitetaan pitää yskivän talouden pyörät pyörimässä. Nimittäin useat asiantuntijat ja taloustutkimustahot ennakoivat vähintäänkin taantumaa globaaliin talouteen. Tämän taantuman estämiseksi ja peittämiseksi rahaa syydetään liikkeelle, vaikka se tarkoittaa sitä että tavallisen kuluttajan leipä kapenee.

Me rikkaiden maiden ihmiset joudumme siis kiristämään vyötä. Pahempaa on kuitenkin kehitysmaiden asukkailla. Inflaatio ja ruoan hinnan nousu nimittäin ovat pääsyyllisiä ruokamellakoihin mm. Haitilla ja Afrikan maissa. Ja tämä on vasta alkua. Kohta nimittäin saamme nähdä köyhissä maissa nälkämellakoita.

Ihmiset eivät näe ehdoin tahdoin nälkää, eikä kukaan suostu vapaaehtoisesti kuolemaan ruoan puutteeseen. Viimeksi tänään oli uutisissa, että ruoan hinnan nousun pelätään aiheuttavan levottomuuksia. "Levottomuudet" ovat liian lievä ilmaisu. Odotettavissa on nälän myötä nimittäin "iltaan mennessä koko Maassa" poliittista epävakautta, mellakoita, levottomuuksia ja todennäköisesti jopa sotia. Globalisaatio ja vapaakauppa merkitsevät yhtenäisten ruokamarkkinoiden myötä käytännössä sitä, että rikkaat sanelevat ostovoimallaan ruoan hinnan ja saatavuuden.

Tilanne tulee tulevaisuudessa olemaan se, että jos et osta kotimaista ruokaa, ostat pahimmillaan leivän nälkäänäkevien suusta.

Globalisaatio on todellakin maailman syöpä.

Vapaakauppa ja nälänhätä

Tämän tästä kuulee sinänsä oikeudenmukaisia vaatimuksia siitä, että maailmankaupan pitäisi olla aidosti vapaata myös kehitysmaiden maatalouden osalta. Tällä tarkoitetaan sitä, että pohjoisen rikkaiden maiden pitäisi poistaa tuontitullit kehitysmaiden maatalouden tuotteilta ja tukiaiset omalta maataloudeltaan, että teollistuvat kehitysmaat voisivat paremmin hyötyä kaupankäynnistä ilman, että tullien takia heidät pakotetaan myymään maataloutensa tuotteita epäreilulla hinnalla. Annan nyt kannanoton, joka saattaa ärsyttää sekä uusliberaalia vapaata kauppaa kannattavaa oikeistoa, että kehitysmaiden kaupallisia etuja puolustavia vasemmistolaisia.

Jos kaupan esteet, tuontitullit ja teollisuusmaiden maataloustuet poistetaan, niin tilanne menee käytännössä niin, että me rikkaat ostamme rahallamme köyhiltä ruoat. Kun tämä vielä yhdistetään siihen tosiasiaan, että valtaosa etelän kehitysmaista elää postkoloniaalisessa taloudessa, jossa maatalous tuottaa enimmäkseen vain tiettyjä tuotteita vientiin, eikä siis ruuaksi omalle väestölle, niin jo nyt on monissa kehitysmaissa pulaa peruselintarvikkeista. Tästä on seurannut se, että monet kehitysmaat ovat nimenomaan viljan suhteen riippuvaisia Pohjois-Amerikasta ja
Euroopasta. Pohjoisen vehnällä ruokitaankin yli puoli Afrikkaa ja neljännes Aasiaa, kun näiden maiden plantaasimaatalous tuottaa vain enimmäkseen banaaneja, kaakaota ja kahvia teollisuusmaiden kuluttajille.

Kun maataloustuotteiden tuontitullit ja pohjoisen maataloustuet poistetaan, johtaa se yhteisiin, globaaleihin maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden markkinoihin. Kun vehnän viljely vähenee pohjoisessa, viljaa ei enää riitä niin paljon vientiin kehitysmaihin. Yhteisillä markkinoilla ruoan ja viljan kysyntä kasvaa maailman väestön kasvun myötä. Tämä johtaa väistämättä viljan ja peruselintarvikkeiden hinnan nousuun. Nimittäin yhteisillä globaaleilla markkinoilla me rikkaat sanelemme ostovoimallamme ruoan hinnan. Kun leivän hinta nousee yli neljän euron per 500g, niin kehitysmaiden alle euron päivässä tienaavalla väestöllä ei enää ole varaa ruokaan, eikä mahdollisuutta hankkia sitä halvemmalla paikallisilta markkinoilta, kun paikallisia markkinoita ei enää niukkuuden leimaamissa globaaleissa yhteismarkkinoissa pohjoisen maatalouden supistusten jälkeen ole. Seurauksena on todennäköisimmin vielä nykyisiäkin massiivisemmat nälänhädät kehitysmaissa. Eli todellinen vapaakauppa yhdistyneenä sekä jälkikolonialistiseen kehitysmaiden maatalouden tuotantorakenteeseen että pohjoisen maatalouden alasajoon johtaa sellaiseen nälänhätään, että huh huh!

Ja ilmastonmuutos tähän vielä lisäksi. Eteläinen Espanja, Italia ja Kreikka olisivat jo aavikoituneet viimeisten 50-vuoden aikana ilman keinokastelua. Kun lämpötilakäyrät kiipeävät kartalla pohjoisemmaksi, Euroopan ja Pohjois-Amerikan sadot romahtavat. Pohjois-Euroopan sadot romahtavat, kun meidän viljalajikkeemme eivät kestä pitkiä, kuivia, kuumia kesiä. Vastaavasti etelän viljalajikkeet eivät kestä pohjoiseurooppalaista maaperää. Uusiin oloihin sopivien lajikkeiden kehittely vie vuosikymmeniä aikaa ja vaatii hyvin suuria taloudellisia satsauksia. Tähän taas ei ole aikaa. Eli vaikka ilmastomuutos periaatteessa pidentää kasvukautta, niin viljantuotanto täällä romahtaa.

Sekä kehitysapujärjestöjen että uusliberaalia vapaakauppaa kannattavien tahojen vaatima kehitysmaiden tuontitullien ja pohjoisen maataloustukien poistaminen tekisi siis selvää pohjoisen maataloudesta, ja johtaisi valtaviin nälänhätiin kehitysmaissa. Ja kun tähän vielä lisätään päälle ilmastonmuutos, nälänhädät uhkaavat myös rikkaita maita.

Skenaario tiivistettynä:

• Sekä ilmastonmuutos, että aito vapaakauppa tekevät selvän pohjoisten teollisuusmaiden maataloudesta, minkä takia venhää ei enää riitä vientiin kehitysmaihin.
  
• Rikkaat teollisuusmaat sanelevat kovalla ostovoimallaan kehitysmaiden ruoan hinnan. Ruoka kallistuu myös rikkaissa maissa, mutta köyhissä maissa tulee massiivisia nälänhätiä.
  
• Satoja miljoonia ihmisiä kuolee nälkään ja kehitysmaiden yhteiskunnat romahtavat. Tällöin myös jälkikoloniaalinen järjestelmä kehitysmaissa romahtaa. Eloonjääneet siirtyvät plantaasitaloudesta omavaraistalouteen, josta seura se, että:
  
• Kehitysmaat eivät enää tuota ruokaa kuin itselleen, jolloin vakava elintarvikepula kohtaa myös Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa, kun ruokaa ei saada enää edes kovalla rahalla. Jos ilmastonmuutos vie pohjoisen maataloudelta edellytykset, myös varsinaiset massiiviset nälänhädät tulevat teollisuusmaihin.

Kaiken edellä mainitun vuoksi kannatan jokaisen maan peruselintarvikeomavaraisuutta ja maatalousprotektionismia. Vastustan vapaakauppaa, mutta vastustan myös kehitysmaiden riistoa ja riippuvuutta rikkaista teollisuusmaista. Mielestäni ainoa keino tasapainon palauttamiseksi on maailman kauppajärjestelmän rajoittaminen niin, että palattaisiin eri puolilla maailmaa paikallisesti, tai ainakin alueellisesti, ruoan omavaraisuuteen. Tämän takia näen vaatimukset maataloustukien ja kehitysmaiden maataloutta vastaan suunnattujen tuontitullien poistamiseksi vain askeleena ja nopeutettuna kehityksenä kohti globaalista järjestelmää, jossa ilmastonmuutoksen ja ekokatastrofien takia edessämme odottaisi sellaiset ruokapulat ja nälänhädät, että nykyiset olisivat niihin nähden vain hyttysen vikinää.

Kehitysmaita auttaisi mielestäni parhaiten se, että niistä tulisi taloudellisesti edes osittain riippumattomia maailmantaloudesta ja pääsisivät irti jälkikoloniaalisesta riistokauppajärjestelmästä, ei se, että ne vapaakaupalla lopullisesti sidottaisiin ruokaa ja raaka-aineita teollisuusmaille tuottaviksi orjiksi.