keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Suomen synkkä lista - Suurlama on vasta käynnistymässä
Suurlama on vasta käynnistymässä
1. Valtionvelka
Voi nousta vielä jopa 150 -200 Mrd.
Tähänastinen velkaelvytys on mennyt täysin yksiselitteisesti 700 000 valtion ja kuntien virkamiehen elättämiseen, eli se on syömävelkaa, joka ei tuota mitään.
2. Maahanmuutto-kustannukset
Virallisesti vajaa 1 miljardi, todennäköisesti lähes 2 miljardia vuodessa. Tarkkaa summaa ei ole edes uskallettu kertoa.
3. Maataloustuet
7 - 10 miljardia euroa vuositasolla, EU:n kautta kierrätettyä veronmaksajien rahaa.
4. Pakolla ylläpidetty keinotekoinen kaksikielisyys
2 - 3 miljadia euroa joka vuosi
5. Työttömyys
Ilmoitettu työttömien määrä 250-300 000. Todellisuudessa jo yli 700 000. Ensivuonna lähemmäs miljoona?
6. Nuorisotyöttömyys
Ilmoitettu 26%.Todellisuudessa jo yli 40% ja nousussa.
7. Huoltosuhteen romahtaminen
Elätettävien määrä työttömyyden, eläköitymisen ja äärimmäisen kiivaan syrjäytymisen vuoksi räjähtää käsiin.
Köyhiä nyt yli 700 000, ja pian tuplaantuu. Yhteensä 700 000 alkoholistia.
8. Eläkepommi
Kattamattomat eläkevastuut ovat noin 400 miljardia euroa, pelkästään kunnissa noin 250 miljardia. Eläkkeiden suurleikkaukset ovat pakosta edessä jo 2012 - 2013. Eläkeläisiä tulee olemaan yli 2 000 000 ( Nyt jo 1 500 000 )+ Työttömät n. 1 000 000 (Nyt jo n. 700 000) + Julkispalvelut ja virkamiehistö 700 000 + Vajaatyölliset 1 000 000 sekä toimeentulotuki asiakkaat ( Henkilöt jotka eivät elä palkallaan ja tarvitsevat toimeentulotukea ). Elätettävät yhteensä 4 700 000.
9. Teollisuuden totaalinen romahdus ja työpaikkojen sekä päoman joukkopako ulkomaille
Venäjän puutullit olisivat vieneet joka tapauksessa 50% pelkästään metsäsektorin työpaikoista, laman kanssa leikkaus on alalla 2/3 työpaikoista. Metalliteollisuudessa jo 150 000 työpaikkaa on pysyvästi siirtynyt ulkomaille vuoden 2000 jälkeen, ja vauhti kiihtyy. Tietotekniikan puolella korkeintaan 10% niistä työpaikoista, mitä Suomessa oli vuonna 2001, jää tänne.
Kokonaisuutena yli 2/3 vientiteollisuudesta lähtee Suomesta tai menee nurin (ja merkittävästi työllistävää kotimarkkinateollisuutta ei oikein ole). 100 000 yrittäjää eläköityy, jatkajaa ei löydy. Verotuksen kiristäminen tappaa kiihtyvää vauhtia heikkenevää pienyrityskantaa
Pääomien pako ulkomaille: Varakkaat alkavat laajamittaisen omaisuuden suojaamisen ja maastaviennin verotuksen ja yhteiskunnallisen romahduksen pelossa
10. Bruttokansantuotteen totaaliromahdus
Vuoteen 2014 mennessä BKT:n reaalitiputus vähintään vuoden 2000 teknokuplan jälkeiselle tasolle, ja näin jos hyvin käy.
11. Verotulojen romahdus
Kuntien verokertymä tippuu noin 40%, ja valtion noin puolella. Verotus kiristyy, koska kokonaisveroastetta pakko nostaa melkein tuplaten (Myös ALV, Energia-, asumis-, yms. verot). Vaihtoehtona julkisten palveluiden alasajo, mikä taas lisäisi työttömyyttä puolella miljoonalla lisää.
13. Terveydenhoitojärjestelmän romahtaminen
Ihmisen viimeisen kahden elinvuoden sairauskustannukset ovat peräti 80% kaikista elinaikakustannuksista. Hoitaja- ja lääkäripula yhdistyneenä henkilökunnan loppuunpalamiseen. Julkisen terveydenhoidon romahtaminen -> Lääkärien ja hoitajien pako ulkomaille 2 – 5 x parempien palkkojen plus helpompien työolojen perässä. -> Valtio ja kunnat menettävät jopa satatuhatta veronmaksajaa.
14. Käsiin räjähtävä rikollisuus ja ääriliikkeiden nousu
Työttömien ja syrjäytyvien nuorten ja vihaisten ihmisten laumat alkavat etsiä syyllisiä, sekä väylää purkaa vihaa ja katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan. Jengiytyminen ja väkivaltarikokset, huumausainerikollisuus, murrot, sieppaukset, kiristykset, ja massiivinen talousrikkollisuus. Harmaasta taloudesta sekä pimeästä työstä tulee yleisesti harjoitettua ja hyväksyttyä. Äärivasemmistolaiset ja -oikeistolaiset väkivaltaiset liikkeet, mafian ja eliitin omat turvallisuuskaartit.
15. Rajusti kärjistyvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus
Keskiluokan tuho ja massojen kurjistuminen. Vain vajaa 20% ihmisistä onnistuu pitämään nykyisen elin- ja tulotasonsa, alle 5%:n ylläluokka onnistuu moninkertaistamaan varallisuutensa. Vartioidut ja aidatut asuinalueet rikkaille. Syrjäytyneitä nuoria jo nyt yli 100 000. Yhden syrjäytyneen elinaikainen pelkkä veromenetyskustannus yhteiskunnalle on 1 000 000 €
16. Ostovoima ja kysyntä romahtaa
BKT:n supistuessa ihmisten kaikki varat menevät välttämättömyyksiin. Kiinteistöbisnes romahtaa, asuntojen hinnat tippuvat 30-60%. Valtavia liikekeskuksia tyhjillään liikkeistä. Jo nyt vapaan liiketilan osuus, varsinkin toimistotiloissa 20 - 30%
17 . Sosiaalihuollosta takaisin köyhäinhoitoon, keskiluokka ajetaan leipäjonoihin.
Asumiskustannus- ja elintarvikekupongit sekä ruoanjakelu. Ostoskeskusten parkkipaikoilla kerran viikossa säkkitavarana halpoja hiilihydraatteja ja huonolaatuisia lihasäilykkeitä.
18. Kansallinen velka 500 miljardia
Valtio, kunnat, yritykset, yksityiset, ammattiliitot, yms. -korkomenot (vähintään) 5% korkokannalla 25 miljardia euroa joka vuosi, joka vaikuttaa dramaattisesti kulutuksen leikkautumiseen ja työttömyyden kasvuun. Seuraavat kolme - neljä sukupolvea maksavat takaisin meidän tuhlailuamme.
19. USA:n talousromahdus.
Velkarahalla-elvytykset on elvytetty. Jos kuplaan vielä pumpataan ilmaan, alkaa inflaatio. USA painii jättimäisen vajeen ja kiivaasti pahenevan velkaongelman kanssa, ja vetoapua ei tule mistään. Dollarin ja siihen nojaavan valuuttajärjestelmän kaatuminen sekä siirtyminen P-Amerikan yhteisvaluuttaan: USA:n loppu supervaltana.
20. Suomen poliittinen päätöksenteko halvaantuu - Demokratian loppu
Päätöksentekojärjestelmä brakaa. Korruptiojärjestelmän purkaminen ja oikeudenkäynnit estävät ylemmän poliittisen päätöksenteon. Velaksi elätetyn virkamiesarmeijan lopettaminen halvaannuttaa päätöksenteon valmistelun täysin
21. IMF - tulee ja pakottaa raakaan saneerausohjelmaan.
Velkaantumisen tultua tappiinsa tulee paikalle IMF hoitamaan halvaantuneen hallinnon tehtäviä ja Suomen äärimmäisen kovakätistä saneerausta.
22. Suomesta EU-imperiumin provinssi, joka on vain keskushallinnon lakeija
2015 (?) EU:sta yövartijavaltio, jossa verotulojen romahdettua, ainoastaan väkivaltakoneistot pitävät systeemiä pystyssä: poliisi, armeija, oikeuslaitos ja vankilat. Yövartijavaltio ei tarjoa kuin väkivaltakoneistot, joilla suojellaan "oikeusjärjestystä", siis käytännössä valtiota.
23. EU:n konkurssivaltiot romahtavat - Unionista Imperiumi jossa ei itsehallinnollisia jäsenvaltioita.
Kreikka, Espanja, Portugali, Italia, Irlanti, Baltian maat, Britannia, ja Suomi, jne.
Johtopäätös: Suomen Pankin Erkki Liikanen: ”Maailman huonoin tilanne”
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Dollarin ja siihen nojaavan valuuttajärjestelmän romahdus ja Pohjois-Amerikan Unionin perustaminen 2012?
Lueskelin vastattain LEAP:n viimeaikaisia raportteja, varsinkin viime kuun (Helmikuu 2010) jonka mukaan sen vuoden takaiset laskelmat koskien dollarin ja koko dollariin nojaavan valuuttajärjestelmän romahdusta pitävät sinänsä kutinsa, mutta valtioiden harjoittama "öljyä laineille"-velkaelyvys on vain viivästyttänyt sitä. LEAP ennustaa kriisin rajua syvenemistä ja maailmantalouden syöksykierteen kiihtymistä tämän vuoden loppupuolella.
"..our team anticipates, in this 42nd issue of the GEAB, a sudden intensification of the crisis in the second half of 2010, caused by a double effect of a catching up of events which were temporarily « frozen » in the second half of 2009 and the impossibility of maintaining the palliative remedies of past years.
As a matter of fact, in February 2010, a year after us stating that the end of 2009 would mark the beginning of the phase of global geopolitical dislocation, anyone can see that this process is well established: states on the edge of bankruptcy, remorseless rise in unemployment, millions of people coming to the end of their social security benefits, falling wages and salaries, limiting of public services and disintegration of the global governance system." (LEAP 02/10)
Mielenkiintoiseksi asian tekee tieto siitä, mitä kulissien takana jenkeissä on suunniteltu dollarin jälkeistä aikaa silmällä pitäen. Asiaan liittyy jo vuonna 2008 bongaamani sisäpiiritieto: Eräs henkilö tapasi liikematkallaan Helsingissä sattumalta hotellin aulassa George Bushin taloudellisen neuvonantajan veljen. Tämä mies kertoi, kuulleensa Valkoisessa Talossa työskentelvältä veljeltään, että jo Bushin hallinnolla oli varalla suunnitelma B, jonka mukaan dollarin romahtaessa USA, Kanada ja Meksiko ottaisivat käyttöön koko maanosan kattavan alueellisen yhteisvaluutan, ja muodostettaisiin Pohjois-Amerikan valuutta-unioni, EU:n esimerkin mukaisesti, mikä menee yksiin aikaisempien omien arvoideni kanssa, koskien globaalin unionijärjestelmän muodostumista ja alueellisia yhteisvaluuttoja, sekä Obaman historiallista asemaa Suurvalta-USA:n viimeisenä presidenttinä.
Uskallan siis lausua ääneen seuraavan ennusteen: Pohjois-Amerikan valuuttaunioni tulee olemaan totta seuraavien lähivuosien aikana, ja prosessi yhteisvaluutan köyttöönottoon alkaa nyt 2010-2011. Ottaen huomioon talousromahduksen syvenemisen, edessä olevan dollaritalouden päättymisen ja kulissien takaiset ennakoivat suunnitelmat, uusi yhteisvaluutta voitaneen ottaa käyttöön suhteellisen nopeasti, mahdollisesti jo 2012 mennessä.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Globaali järjestelmäkriisi ja maailman tulevaisuus
Maailmantalouden kriisissä ei ole kyse vain taloudesta, vaan koko globaalin valtajärjestelmän murroksesta. Elämme tällä hetkellä historian muutosvaihetta, joka tulee päättämään Amerikan vuosisatana tunnetun ajan - koko 1945 alkaneen maailmanjärjestyksen. Kärjistäen voisi sanoa, että USA:lle ja sen vaikutusvallalle maailmassa on käymässä samalla tavoin kuin Neuvostoliitolle: Edessä on taloudellinen romahdus, joka tulee murentamaan USA:n valta-aseman ja myös koko vallitsevan poliittisen ja geopolitiittisen järjestyksen. Eurooppalainen talouden ja poliittisten järjestelmien analysoimiseen erikoistunut Laboratoire European Anticipation Participation -instituutti puhuukin syystä maailmanlaajuisesta järjestelmäkriisistä (Global Systemic Crisis).
LEAP ennusti nykyisen kriisin alkamisen sen syiden perusteella jo vuonna 2006. Kriisin vaiheet ja etenemisaikataulun sen tutkijat laskivat suhteellisen tarkasti jo yli vuosi sitten, ja onkin mielestäni kumma, kun julkisuudessa yhä puhutaan, että ei tiedetä muka miten kauan kriisi kestää tai miten syvä lama on tulossa. Ilmeisesti edelleenkään, vaikka LEAP:n viime syksynä laatimat laskelmat on jo moneen kertaan jouduttu toteamaan paikkansa pitäviksi, asiantuntijat eivät vain halua myöntää kriisin syvyyttä ja rajuutta.
Viime keväällä LEAP ennusti nykyiselle kriisille neljä suurta trendiä vuosina 2008-2013 väliselle ajanjaksolle. Ne olivat seuraavat:
1) Maailmanlaajuinen rahoituskriisi – Säästäjät ja investoijat ovat jääneet kiinni yli 10 000 miljardin dollarin kokoiseen "haamuvarantojen" ansaan.
2) USA:n dollarista johtuva valuuttavarantokriisi – Vuoden 2008 lopulta alkaen USA:n keskupankki ja sen ns. "pääjakelijoiden verkosto" taistelevat selviytymisestään rahoituslaitoksina ja olemassaolostaan instituutioina.
3) Valuuttojen vaihtoarvojen kriisi vuosia 2011-2013 kohti mentäessä - Erittäin suuria muutoksia ulkomaisten valuuttojen keskinäisten vaihtosuhteiden arvoissa (dollarin romahduksen myötä) ja sitä kautta niiden taloudellisessa merkittävyydessä.
4) Maailmanlaajuinen järjestelmäkriisi – Maailmanlaajuisia nälkämellakoita, poliittisia kriisejä ja yli 25 miljoonaa työtöntä USA:ssa johtuen erittäin suuresta lamasta.
Jokainen näistä eri talodellisen toiminnan sektoreilla etenevistä kriisin osista kuvastavat meneillään olevan suurkriisin historiallista merkitystä, ja sitä miten nyt meneillään oleva kriisi kaikkine seurauksineen on vasta alkamassa.
Mistä tässä sitten on oikein kyse?
Ensinnäkin maailmantaloudessa kummittelee 10 000 miljardin dollarin arvosta ns. "haamuvarantoja", varallisuutta ja luottoja, joilla ei todellisuudessa ole mitään arvoa ja takeita, siis iso kupla josta suurin osa ei ole vielä edes puhjennut. Tämä on LEAP:n tutijoiden mukaan todennäkoisempi arvio USA:n sub-prime -kriisin paljastamien arvottomien sijoitusten kokonaissummasta, joka on tulossa päivänvaloon tulevan puolentoista vuoden aikana. Sen seurauksena dollarin arvo tulee tippumaan rajusti, ja käytännössä taala on muuttumassa pian arvottomaksi vessapaperiksi. Jokainen joka on sijoittanut USA:n markkinoille tai lainannut rahaa USA:lle, on käytännössä menettänyt kaikki nämä rahansa, hän ei vain vielä tiedä sitä. Ja tämä koskee myös kaikkia maita, joiden keskuspankkien holvit ovat pullollaan dollareita.
IMF tai suurten teollisuusmaiden keskuspankit eivät voi asialle enää mitään, sillä heillä ei ole keinoja pysäyttää etenevää kriisiä. Se, että IMF:kin on joutunut vähentämään henkilökuntaansa, ja myymään kultavarantojaan paikatakseen vajeitaan, kuvastaa sitä miten kaikki Toisen Maailmansodan jälkeen maailmantalouden säätelemiseksi luodut instituutiot ovat hajoamassa. LEAP:n mukaan koko IMF:n sekä nykyisen rahajärjestelmän suurten pelureiden toimintakonseptilta on menossa pohja.
Ensi kesään (2009) mennessä koko maailman rahajärjestelmä tulee tulee romahtamaan. Läntisen maailman ylivalta-asema maailman taloudessa ja maailman rahoitusjärjestelmän hallinnassa tulee romahtamaan. LEAP:n mukaan viimeaikaiset kriisikokoukset kuten G20 tai keskuspankkien politiikka ovat tuomittuja epäonnistumaan, koska ne yrittävät hoitaa vain nykyisen järjestelmän oireita, eivät niiden syytä, joka on Bretton Woods järjestelmä: USA:n dollarin asema maailman rahajärjestelmää ylläpitävänä keskeisenä valuuttana.
Ilman koko vuoden 1944 jälkeen luodun järjestelmän täydellistä hylkäämistä, nykyisen järjestelmän romahdus (joka johtuu siitä että USA on sen keskus) tulee aiheuttamaan koko planeetan suistumisen ennen näkemättömään taloudellisen, sosiaaliseen, poliittisen ja strategisen epätasapainon tilaan, ja koko maailman rahajärjestelmän romahdukseen kesään 2009 mennessä.
LEAP:n mukaan on nykyisten päättäjien tehottomuus ja jahkailu näyttävät osoittavan, sen että vasta systeemin täydellinen romahtaminen saa päättäjät ottamaan lusikan kiltisti kauniiseen käteen ja käymään käsiksi itse kriisin syihin.
Vuoden 2009 myötä nykyinen dollarille perustuvat Bretton Woods II (2) rahajärjestelmä tulee romahtamaan, mikä johtuu seuraavista syistä:
1) Nykyisen järjestelmän keskeisten maiden, USA:n ja Ison Britannian nopea heikkeneminen
2) Kolme eri kehitysnäkymää maailman hallinnasta tulee hajottamaan maailman suurimmat talousmahdit (USA, EU, Kiina, Japani, Venäjä, Intia ja Brasilia) eri leireihin.
3) Viime vuosikymmenellä alkaneen järjestelmän hajoamisprosessin hallitsematon kiihtyminen
4) Kriisin aiheuttamat väkivaltaiset vastareaktiot, jotka tulevaisuudessa lisääntyvät yhä enemmän ja enemmän.
Nykyiset maailman johtajat, jotka ovat osa romahtamassa olevaa järjestelmää, eivät ilmeisesti uskalla edes ajatella tarvittavia keinoja kriisin ratkaisemiseksi. Aivan kuten keskuspankeille tuli yllätyksenä nyt alkaneen kriisin syvyys ja laajuus, nykyiset poliitikotkaan eivät kykene tai halua nähdä, mihin ollaan menossa. Maailma sellaisena kuin he sen tunsivat, on katoamassa heidän silmistään. LEAP:n mukaan vähintään 20% maailman johtajista pitäisi vaihtaa nykyisen kriisin syvyyden tajuaviin henkilöihin, jotta kestävät ratkaisut kriisistä toipumiseen voitaisiin ajaa läpi vallan piireissä. Tällaista ns. "kriittistä massaa" uusia kasvoja, jotka tajuaisvat missä mennään, ei kuitenkaan ole, joten huonolta näyttää.
Maailman johtajilla on vajaa kolme kuukautta, eli suunilleen jäljellä oleva Bushin hallinnon aika, aikaa tajuta tilanteen laatu, ja vain kuusi kuukautta eli ensi kesään asti aikaa tehdä tarvittavat toimenpiteet. Muussa tapauksessa USA:n velka tulee niinsanotusti "romahtamaan" (implosion) ensi kesään mennessä dollarin arvon jyrkän romahtamisen takia. Tästä seuraa sarja vastaavia valuuttojen romahduksia muissa dollariin sidoksissa olevissa maissa kuten Isossa Britanniassa, jonka jättimäinen velkataakka alkaa olla suhteellisesti samoissa lukemissa kuin USA:n.
Nyt on edessä kaikkien liikaa USA:sta ja dollarista riippuvaisten talouksien romahtaminen, mikä taas heijastuu niistä riipuvaisiin talouksiin. Tällaisia maita ovat Ison Britannian ohella mm. Kiina, Japani, Venäjä, EU-maat ja Intia. Näistä pahiten kärsivät Itä-Aasian taloudet, ja varsinkin Japani. EU selviää suuren talousalueensa takia vähän paremmin. Venäjän rahajärjestelmä kärsii pahasti, mutta maa tulee vahvistumaan kriisin myötä paljon poliittis-sotilaallisesti.
Kriisin laajemmat seuraukset tulevat oman arvioni mukaan hahmottumaan ensi vuosikymmenellä seuraavasti:
1) USA menettää globaalin supervalta-asemansa, ja taantuu alueelliseksi mahdiksi Pohjois-Amerikan alueella. Maa joutuu nöyrtymään osaksi Pohjois-Amerikan Unionia yhdessä Meksikon, Kanadan ja joidenkin muiden maiden kanssa, luopumaan dollarista, ja ottamaan käyttöön unionin yhteisvaluutan.
2) Kiinan yksipuoluediktatuuri sosialisoi ja kansallistaa kaiken maassa olevan ulkomaisen varallisuuden "ilman korvausta valtiolle". Japani joutuu niin konkurssiin kuin vain yksittäisen maan on mahdollista joutua konkurssiin, ja joutuu rakentamaan uuden taloudellisen liittosuhteen Kiinan kanssa selvitäkseen. Tämän seurauksena perustetaan Kiina-johtoinen Itä-Aasian Unioni yhteisvaluuttoineen.
3) NATO:n sotilaallinen voima romahtaa USA:n taantumisen myötä, jolloin Venäjä vahvistuu suhteellisesti sotilaallis-poliittisesti, ja palaa yhtenä supervaltana takaisin maailman johtavista valtioista.
4) EU nykyisellään hajoaa johtuen Keski- ja Itä-Euroopan energiariippuvuudesta Venäjään, jolloin Moskova kokoaa entiset IVY-maat takaisin leiriinsä taloudellisen ja sotilaallisen valtansa turvin, ja muodostaa niistä oman unioninsa, ja Keski- sekä Itä-Euroopan maista oman liittokuntansa.
5) Euroopan Unioni joutuu kriisin myötä ja Venäjän mahvistumisen takia käymään läpi todella syvälle käypiä poliittisia ja taloudellisia muutoksia, joiden myötä EU:sta muodostuu keskusjohtoinen liittovaltio. Välimeren eteläpuoliset maat liittyvät unioniin mahdollisesti jo ensi vuosikymmenellä.
6) Kriisin mentyä ohi 2020-luvulla maailmantalouden keskipiste siirtyy Eurooppaan, mutta unioni tulee olemaan, ainakin jonkin aikaa, taloudellisesti riippuvainen Venäjästä. Tämän mahdollistaa Venäjän energiamahti. EU:n ja Venäjän talousyhteistyö syvenee sitä enemmän, mitä enemmän Kiina ja Itä-Aasia nousevat.
7) Näiden kahden leirin; EU-Venäjän ja Itä-Aasian Unionin välille, tulee taloudellinen kilpailu maailman johtovallasta 2020-luvulla.
Kriisi vie siis kohti alueellisten unionien maailmanjärjestystä, ja pitemmällä tähtäimellä eli 2030-40 -luvun tullessa kohti Maailman Unionia, kuten aikaisemmassa kirjoituksessani olen hahmottanut. Näin siis minun näkökulmastani. Sittenpähän tulemme näkemään miten käy.
EDIT 21.11. Asiaan liittyen:
"Raportti: Yhdysvaltain asema heikkenee, maailma vaarallisempi vuonna 2025
Yhdysvallat, Kiina ja Intia ovat moninapaisen maailmanjärjestyksen suurvallat vuonna 2025, linjaa Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston torstaina julkaisema raportti. Tiedusteluviranomaisten kokoama Globaalit trendit 2025
Raportin mukaan sekä Yhdysvaltain taloudellinen että poliittinen vaikutusvalta vähenee seuraavan 20 vuoden aikana.
Kansallinen turvallisuusneuvosto arvioi Wall Streetiltä käynnistyneen talouskriisin vähentävän Yhdysvaltain dollarin valta-asemaa maailmantaloudessa. Käynnissä oleva globaalin talouden tasapainon korjaantuminen johtaa raportin mukaan siihen, että Yhdysvaltain dollari on vuonna 2025 kenties vain "tasavertaisten valuuttojen ykkönen"."
Itse sanoisin, että tuore strategiaraportti näkee USA:n aseman varsin ruusuisesti...
torstai 6. marraskuuta 2008
Barack Obama ja muutos - USA:sta Pohjois-Amerikan Unioniin?
Barack Obaman valinta USA:n presidentiksi on historiallista hyvin monessa mielessä. Värillisen miehen valinta valkoiseen taloon kertoo suurista muutoksista ihmisten ennakkoasenteissa, ja suurista odotuksista tulevaisuuden varalle. Obaman pääteemat olivat muutos ja toivo, ja ne purivat ihmisiin.
Obamalla on edessään valtavat haasteet, itse asiassa niin valtavat, että ne ylittävät reippaasti sekä hänen että koko demokraattisen puolueen rahkeet luotsata USA viimeinkin ulos poliittisesta ja taloudellisesta umpikujasta. Republikaanihallinto on pedannut Obamalle ja demokraateille hirveän ison läjän sontaa lapioitavaksi; vuosisadan pahin talouskriisi, kaksi sotaa ja USA:n arvovallan romahdus.
Pelkästään talouskriisi, 30-vuotta jatkuneen velaksi elämisen ja "kasinotalouden" seuraus, tulee ajamaan USA:n niin seinää vasten, ettei maalla ole enää kuin kaksi vaihtoehtoa: Ensimmäinen vaihtoehto on aloittaa uusi sota Iranissa, joka antaisi maalle hyvin pienen mahdollisuuden pelastaa mahdollisesti oman öljyriippuvaisen taloutensa, mutta syöksisi samalla koko Lähi-Idän suursotaan ja maailmantalouden romahdukseen. Jos homma onnistuisi, USA saattaisi selvitä pelkällä lamalla, ja voisi ehkä jatkaa nykyistä velkatalouttaan vielä yhden vuosikymmenen. Muu maailma tosin menisi vessasta alas. Tämä on USA:n epäonnistuneelle ja katkeralle republikaanihallinnolle, jolla on vielä 3 kuukautta aikaa tehdä mitä huvittaa, houkutteleva vaihtoehto, sillä se todennäköisesti varmistaisi demokraattihallinnon epäonnistumisen talous- ja sotilaskriisissä.
Toinen vaihtoehto olisi antaa periksi ja hyväksyä se ettei USA ole enää kukkona maailman tunkiolla, ja luopua pitämästä kynsin hampain kiinni taloudellisesta sekä sotilaallisesta ylivalta-asemasta. Seuraus tosin olisi syvä lama koko Pohjois-Amerikkaan seuraavaksi 7-10 vuodeksi, mutta muu maailma säästyisi sodalta ja täydeltä talousromahdukselta. Vielä vähän aikaa vallassa olevat republikaanit eivät tätä halua, varsinkaan kun edessä olisi USA:n nöyrtyminen osaksi Pohjois-Amerikan Unionia yhdessä Kanadan ja Meksikon kanssa, sekä luopuminen dollarista ja siirtyminen unionin yhteisvaluuttaan. Tämä lienee ainoa näköpiirissä oleva vähänkään rakentava muutos, ja ulospääsytie USA:n upikujasta, jonka Obama voi tuoda tullessaan, halusi hän sitä eli ei.
Kesällä arveltiin, että nyt kun presidentinvaalien äänestys on ohi, USA:n johto voisi näyttää vihreää valoa Israelin iskulle Iranin ydinlaitoksiin, koska Bushin hallinnolla on kolme kuukauden ikkuna koittaa viedä aloittamansa Lähi-Idän öljyvarojen haltuunottoyritys päätökseen. Riskit ovat valtavat, ja uhkapeli on todennäköisesti tuomittu epäonnistumaan, mutta Valkoisessa talossa istuu epätoivoisia miehiä. Aika näyttää, miten käy.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Dollarin vuosisata päättymässä
(Julkaistu Kalevassa 1.10.08)
Vuoden alun jälkeen Amerikassa on 13 pankkia mennyt konkurssiin. Kriisi on tehnyt selvää kaikista suurista investointipankeista. Viimeiset suuret, Morgan Stanley ja Goldman Sachs muuttuivat toissa viikolla tavallisiksi liikepankeiksi. Irtonaisia kanuunoita sidotaan siis kiinni. Kaatumassa olevien pankkien yhdistyminen oli silti kuin irtonaisten kanuunoiden sitomista toisiinsa tilanteessa, jossa laiva on vasta joutumassa kunnon myrskyyn. Hallitus yritti perustaa roskapankkia, johon on tarkoitus kerätä kaikki ongelmaluotot, niin että rahoitusjärjestelmä pelastuisi. Myrskyn edellä ylimääräistä painolastia yritetään kasata pelastusveneeseen, ettei laiva kaatuisi.
Ongelman ydin on makrotalouden rakenteelliset ongelmat. USA:n talous alkoi luisua tuhon tielle jo muutama vuosikymmen sitten. USA ei ole enää tuottava talous, kuten 60-luvulla, jolloin kaksi kolmasosaa maan bruttokansantuotteesta tuli vielä tavaroiden tuotannosta ja viennistä.
Nyt kaksi kolmasosaa BKT:stä perustuu kulutukseen tuottamisen sijaan, ja tätä kulutusjuhlaa on rahoitettu vuosikymmenet ottamalla enemmän ja enemmän lainaa. USA:n talous on velalla pöhöttetty ja ylipaisunut samalla aikaan kun sen merkitys maailman taloudelle koko ajan vähenee. Laivan pohja on siis vuotanut jo pitkään, eikä asialle ole tehty mitään.
Yhdysvaltain talous tulee romahtamaan, eikä maan talouden romahtamista ei voida enää estää. Suurimpien asuntoluotottajien haltuunoton jälkeen valtion velka kasvoi yli 20 000 miljardin (20 triljoonan) dollarin. Mikään valtio ei voi kestää moista, kun pelkät lainojen korot ovat yli 600 miljardia vuodessa, ja kauppatase on miinus 800 miljardia (Koko maailman varustelumenot ovat ”vain” 1200 mrd. vuodessa). Jos koko USA:n BKT laitettaisiin velkojen maksuun, jäisi jokaiselle amerikkalaiselle vielä 20 500 taalaa velkaa. Jos kuvitellaan, että USA ulosmitattaisiin, ja laskettaisiin mukaan vain maan reaali-BKT, josta on vähennetty kulutuksen arvo, jäisi jokaiselle jenkille 51 000 taalaa nettovelkaa. Luottokriisi laukaisi siis ansan, jonka ytimessä on kriisin vaikutus ihmisten ostovoimaan; Luottoa ei pian enää saa, ja kulutusjuhla on tulossa tiensä päähän.
[Lisäys 4.10.08; HUOM! Lisäksi tulevat amerikkalaisten yksityiset velat, nimittäin amerikkalaisten kaikki velat ovat yhteensä 50 000 miljardia (50 triljoonaa) dollaria, eli 166 000 taalaa per jenkki. Täyden BKT-vähennyksen jälkeen 120 500 ja 1/3 BKT-vähennyksen jälkeen 135 670 taalaa per jenkki vauvasta vaariin.]
Taloustutkimusinstituutti LEAP arvioi, että USA:n talousromahduksesta seuraa noin 7-10-vuotinen lama Pohjois-Amerikassa, ennen kuin alueen talous pääsee jälleen vakaalle pohjalle. Samaa ovat ennustaneet myös useat talousasiantuntijat. Kestää aikansa, ennen kuin haaksirikkoon joutuneen talouden palasista saadaan koottua uusi alus, ja arvellaan että dollari korvataan piakkoin Pohjois-Amerikan yhteisvaluutalla.
Yhdysvaltain talouden romahtamista ei voida enää estää. Maalla on edessään massiivinen sopeutuminen tilanteeseen, jossa maailmantaloutta ei enää johdeta Washingtonista, eikä Yhdysvallat tule enää kriisin päätyttyä olemaan maailman johtava talousmahti ja supervalta. Amerikan ja dollarin vuosisata on päättymässä.
Veli-Pekka Kortelainen, HuK, Oulu
tiistai 12. elokuuta 2008
Kohti Maailman Unionia?
YK on vanhentunut instituutio, joka edustaa kylmän sodan maailmaa ja kansallisvaltioiden varaan rakentunutta maailmanjärjestystä. Elämme kuitenkin aikaa, jolloin kansallisvaltiot heikkenevät ja taantuvat. YK joka rakentuu kylmän sodan aikana vallinneisiin järjestelmiin, on auttamattomasti jäänyt ajastaan jälkeen. Globalisaatio ajaa kattavampaa ja tasapainoisempaa maailmanjärjestöä ja uusia ratkaisuja.
YK:n rakenteellisen remontin tarve on jo pitkään ollut selvä, mutta maailmanjärjestön nykyiset valtasuhteet ja kylmän sodan jäljiltä vallitseva USA:n johtoasema ovat lukinneet YK:n eräänlaiseen umpikujaan, josta aukeaa tie ulos vasta kun maailmantilanne muuttuu. Pelkkä turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden määrän kasvattaminen ei riitä, vaan koko systeemi on laitettava uusiksi. Ratkaisuna ongelmaan on esitetty kokonaan uutta, alueellisista unioneista muodostuvaa moninapaista maailmanjärjestöä, jossa yksittäisillä kansallisvaltioilla ei ole enää suoraa edustusta, vaan valtaa käyttävät unionit ja niiden edustajat. Euroopan Unioni olisi yksi näistä unioneista.
Alueellisten unionien nousu on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Euroopan unioni on ollut näistä ensimmäinen. EU alueellisena liittoumana on ollut tiennäyttäjänä, ja sen innoittamana on perustettu vastaavia alueellisten unionien muodostumiseen tähtääviä kauppaliittoja järjestöjä mm. Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Näillä alueilla unionijärjestelmät ovat kuitenkin vielä varsin heikkoja, mutta EU:n mallin mukainen kehitys kohti syvenevää integraatiota on kuitenkin käynnissä.
Kehitys kohti alueellisia unioneja ei kuitenkaan ole ongelmatonta, kuten EU:n kohdallakin on havaittu. Integraatio-ongelmien myötä keskusteluissa onkin tämän tästä nostettu esiin ajatus unionista, jossa eri jäsenmaat olisivat mukana eri tasoilla. Eli ne jäsenmaat, jotka haluavat tiiviimpää integraatiota tai liittovaltiota voisivat halutessaan yhdistyä pidemmälle kuin ne, jotka haluavat säilyttää nykyisenkaltaisen unionin.
Koska muualla maailmassa eri maiden väliset ristiriidat ovat vielä Eurooppaakin suuremmat, on mielestäni todennäköistä, että tämänkaltainen ns. kahden tai useamman kerroksen unionimalli tulee olemaan pohjana muodostuville unioneille, joiden varaan ensi vuosikymmenellä muotoutuva uusi alueellisten unionien maailmanjärjestys muotoutuu.
Euroopan Unioni on tiennäyttäjä ja pilottihanke matkalla kohti unionien maailmanjärjestystä. Onkin todennäköistä, että globalisaation ja yhdentyvä maailman haasteiden edellyttämänä EU:n integraatio syvenee. Pyrkimys Euroopan perustuslaiksi, nimitettiin sitä sitten perustuslailliseksi sopimukseksi, perussopimukseksi tai Lissabonin sopimukseksi, on siksi oleellinen osa tätä kehitystä, jonka päämääränä on luoda maailmaan kokonaan uudentyyppinen liittovaltiomalli.
Irlannin kansanäänestyksen myötä EU on tienhaarassa. Lissabonin sopimuksen läpivienti nykyisellään johtaisi siihen, että sopimuksen nykyisin hyväksyneet maat muodostaisivat uuden ytimen unionin sisälle. Rivien hajoaminen voisi johtaa myös uuden sopimuksen neuvotteluun, ja siihen, että EU:n ydinmaat - Saksa, Ranska, Iso-Britannia ja muutamat muut, muodostaisivat vielä Lissabonin sopimustakin pidemmälle menevän kovan ytimen, ja muut jäsenmaat jäävät integraation nykyiselle tasolle muodostuvalle kehälle.
Maailman unionijärjestelmän muodostumisen esteenä on USA ja sen nykyinen supervalta-asema. Useat visionäärit ja tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että USA on taantuva supervalta, ja ensi vuosikymmenen loppuun mennessä se menettää supervalta-asemansa. Amerikan suhteellinen taloudellinen, poliittinen, ja sotilaallinen voima tulee vähenemään rajusti. Tämä tulee tekemään tilaa uudelle moninapaiselle maailmanjärjestykselle.
Osa tätä Yhdysvaltain supervalta-aseman heikkenemisen prosessia on nykyinen taloustaantuma ja ensi syksynä tuleva USA:n lama, jotka johtuvat maan talouden rakenteellisesta heikkoudesta. Amerikka on Neuvostoliiton tavoin polttamassa itsensä loppuun yrittäessään kynsin hampain pitää kiinni taloudellisesta ja poliittisesta ylivalta-asemastaan maailmassa.
USA:n talouskriisi ja sen ylivallan romahtaminen tulevat johtamaan radikaaleihin muutoksiin maailmassa. Vaikutukset ulottuvat yhtä laajalle ja tulevat olemaan yhtä merkittäviä kuin NL:n romahduksen seuraukset. USA:n ylivallan romahtamisen myötä maailmaan tulee muodostumaan tilaa aidosti moninapaiselle maailmanjärjestykselle.
Pohjois-Amerikassa seurauksena on se, että heikentyvä USA joutuu nöyrtymään Kanadan ja Meksikon rinnalle osaksi nykyisen NAFTA:n, Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen, pohjalle muodostuvaa Pohjois-Amerikan Unionia, NAU:ta. Huolimatta maailman mittakaavassa suhteellisesti heikentyvästä asemastaan, USA tulee kuitenkin olemaan alueen vahvin yksittäinen tekijä, ja siksi uuden unionin kova ydin.
Itä-Aasiassa USA:n taantumisen ja talouskriisin seuraus on Japanin, Korean ja muiden Aasian perinteisesti USA:sta riippuvaisten maiden joutuminen vakavaan kriisiin, jonka seurauksena niiden valta tulee rajusti heikkenemään. Tämän takia ne joutuvat yhä enemmän nojaamaan taloudellisesti Kiinaan. Tämä tulee johtamaan Itä-Aasian Unionin muodostumiseen ensi vuosikymmenellä. Tämän unionin kovaksi ytimeksi muodostuu Kiinan ja Japanin akseli. Idea IAU:sta lanseerattiin jo vuoden 2005 Bilderberg -kokouksessa, jolloin keskusteltiin tarpeesta luoda Aasiaan oma voimakas unioni EU:n vastapainoksi vuoteen 2012 mennessä. Yksi suuri ongelma unionin luomisessa tällä hetkellä on kuitenkin Kiinan ja Taiwanin konflikti, jonka sopimisesta on kuitenkin jo merkkejä ilmassa.
Moskovassa kaavaillaan EU:n mallin mukaan Venäjän ja IVY -maiden muodostamaa talousliittoa, joka muodostuisi käytännössä Venäjän ympärille. Tällöin naapuriimme muodostuisi eräänlainen markkinatalousversio Neuvostoliitosta. Pohjois-Euraasia Unioni tulee kuitenkin olemaan maailmantaloudelliselta merkitykseltään vanhaa Neuvostoliittoa paljon voimakkaampi ja vaikutusvaltaisempi tekijä. Tulevan unionin esiaste on Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitto. Unionia ei kuitenkaan käytännössä voi muodostua, ennen kuin Ukraina ja Kazakstan löytävät yhteisen sävelen Moskovan kanssa.
Muiden alueellisten unionien alkiot ovat jo olemassa. Afrikan unioni perustettiin jo 70-luvulla, ja Etelä-Amerikan maat ovat edenneet unionin rakentamisessaan jo pidemmälle kuin Pohjois-Amerikassa on päästy. Alueellisia unioneja on muodostumassa lisäksi Etelä-Aasiaan, Kaakkois-Aasiaan, sekä Väli-Amerikan ja Karibian alueelle. Mikäli Lähi-Idän kriisi saataisiin ratkaistua, voitaisiin alueelle muodostaa oma unioni. Pitkällä tähtäimellä juuri idea Lähi-Idän Unionista tuleekin olemaan luultavasti vaikein vaikeimmin toteutettavissa.
Olemme matkalla kohti Maailman Unionia – uutta YK:n korvaavaa maailmanjärjestöä, joka tulee koostumaan alueellisista unioneista. Sen tulevista jäsenistä EU on jo olemassa, ja nykyisellä kehityksellä ja muutosvauhdilla neljä vaikutusvaltaisinta unionia; Pohjois-Amerikan, Euroopan, Itä-Aasian ja Pohjois-Euraasian unionit ovat muotoutuneet viimeistään 2020-luvulle tultaessa.
Maailman unionin muodostuminen avaa mahdollisuuden myös yhden yhteisen maailman valuuttajärjestelmän muodostumiselle ja maailman valuutan käyttöön otolle. Tämä edellyttää kuitenkin, että taloudellisia kehityseroja eri maanosien välillä saataisiin tasattua, tai keksittäisiin joku järjestelmä, jonka puitteissa alikehittyneiden alueiden taloudet voitaisiin niiden romahtamatta liittää samaan valuuttajärjestelmään Maapallon pohjoisen ja itäisen puoliskon kehittyneiden talouksien kanssa.
Mikäli alueellinen integraatio muissa maanosissa etenee lähimaillekaan samaa tahtia kuin Euroopassa on edennyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, niin 2030-luvun lopulle tultaessa myös muut kaavaillut unionit ovat luultavasti jo muodostuneet. Maailman Unionin murheenkryyni ja koetinkivi tulee olemaan Lähi-Idän kriisi. Mikäli se saataisiin ratkaistua, ja Lähi-Idän Unioni pystyyn, niin 2030-luvun Uusi Maailmanjärjestys tulisi muodostumaan kymmenestä alueellisesta unionista, ja niiden muodostamasta Maailman Unionista.
P.S. En itse kannata unionijärjestelmää, enkä haluaisi kehityksen menevän kohti alueellisia unioneja ja Maailman Unionia, puhumattakaan globaalista yhteisvaluutasta, vaikka yllä olevasta kirjoituksesta saattaisi sellaisen kuvan saada. Pidän vain Maailman Unionia nykyisen meneillään olevan kehityksen väistämättömänä ja valitettavan lopputuloksena.