Tässäpä ehkä koko alkuvuoden merkittävin talousuutinen:
Öljymaat punovat salaa juonia dollarin pään menoksi
Brittiläisen Independent-lehden mukaan Persianlahden arabivaltiot neuvottelevat salaa Venäjän, Kiinan, Japanin ja Ranskan kanssa dollarin syrjäyttämisestä öljymarkkinoilla. Yhdysvaltain dollari vaihtuisi valuuttakoriin.
Lehti kertoo tietojensa olevan peräisin nimettömänä pysytteleviltä lähteiltä Persianlahden arabivaltioissa ja Hongkongissa.
Valuuttakoriin kuuluisivat ainakin Japanin jeni, Kiinan renmimbi, euro, kulta sekä uusi Saudi-Arabian, Arabiemiraattien, Kuwaitin ja Qatarin yhteisvaluutta. Siirtymävaihe kestäisi yhdeksän vuotta.
Yhdysvaltain dollari on heikentynyt uutisen jälkeen muun muassa euroa ja jeniä vastaan.
Iran ryhtyi jo vuosia sitten käsittelemään suurimman osan raakaöljyn viennistään muissa valuutoissa kuin dollarissa. Viime kuussa Iran ilmoitti siirtävänsä valuuttavarantonsa dollareista euroihin. [...]
Yhdysvaltain dollarin asema johtavana globaalina valuuttana on jo horjahdellut talouskriisissä. Sen arvo on heikentynyt, ja markkinoilla on pelkoja alamäen jatkumisesta. Öljyntuottajat pyrkivätkin turvaamaan selustansa, eivätkä haluaisi myydä öljyä valuuttaa vastaan, jonka tulevaisuus on epävarma.
Valtasuhteet muuttuvat
Dollari on ollut maailmankaupan kivijalka toisesta maailmansodasta lähtien. Yhdysvaltain kauppakumppanit ovat kautta aikojen altistuneet sen vallan vaikutuksille, ja viime vuosina erityisesti dollarin määräävälle asemalle globaalina varavaluuttana. Dollarin suosiminen kaupankäyntivaluuttana oli aikoinaan luonnollista, koska lähes kaikki maat kävivät kauppaa Yhdysvaltojen kanssa.
Yhdysvaltain talousmahti ei ole kuitenkaan enää ennallaan. Talouskriisin jäljiltä sekä valtion että kotitalouksien velat ovat merkittäviä, ja kasvunäkymiä on leikattu merkittävästi. Kehittyvät taloudet, kuten esimerkiksi juuri Kiina, taas ovat kestäneet talouskriisin tyrskyissä paremmin."
Että näin. Allekirjoittanut kuuli huhuja tällaisista neuvotteluista jo 2006, mutta nyt se on ilmeisesti julkista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reservivaluutta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. huhtikuuta 2010
perjantai 26. helmikuuta 2010
Hälytys! Osa III: Kaksi eri vaihtoehtoista skenaariota ja tulevat reservivaluutat
Eli aikaisemmat viime aikaiset kirjoitukseni ovat perustuneet sellaiseen talouden kehitysarvioon, että rahajärjestelmän romahdus on ihan edessä. Tämä on edelleen mahdollinen. On kuitenkin olemassa myös toinen mahdollinen kehitysskenaario.
Sen mukaan nyt meneillään oleva hitaan kasvun kausi, joka on saatu käyntiin massiivisella elvytyksellä, pumpaa valtavaa kuplaa, eli uutta kuplaa tukemaan entistä kuplaa. Tämä voisi hyvässä lykyssä jatkua vielä ehkä jopa neljä vuotta, mutta megalomaaninen romahdus.
Eli kun olen erinäisten tahojen laskelmiin perustuen ennakoinut vuoden 2008 rahoituskriisin jatkuvan ja johtavan hyvin pian rahajärjestelmän romahdukseen, ja aiheuttavan superlaman, niin vaihtoehtoinen skenaario on, että tilanne tasaantuu, ja elvytyksellä saatu "öljyä kriisin laineille" -vaikutus jatkuisi vielä muutaman vuoden, kunnes noin vuoden 2014 tienoilla tulisi hyperlama, joka on pahempi, kuin mitä se olisi jos se tulisi jo aiemmin.
Eli vaihtoehdot ovat:
a) Joko globaali talousromahdus, rahajärjestelmän romahdus ja superlama, josta seuraa suurten valuuttojen superinflaatiokierre, on tulossa aivan pian, tai
b) Pahinta on onnistuttu väliaikaisesti lykkäämään, jolloin globaali talousromahdus, rahajärjestelmän romahdus ja hyperlama, josta seuraa suurten valuuttojen hyperinflaatiokierre, tulee muutaman vuoden viiveellä.
Koska kumpikin vaihtoehto näyttävät todennäköisiltä, ei ole pahaksi varautua vaihtoehdon a mukaan. Suomen kannalta b-vaihtoehto antaisi hieman hengitysaikaa ja mahdollisuuden ohjatun rakennemuutoksen edes osittaiseen läpiviemiseen. Pahoin pelkään, että kummassakaan tapauksessa ei liene kuitenkaan mitään toivoa hyvinvointivaltion pelastumisesta. Varmaa on, että USA:n asema supervaltana on kummassakin tapauksessa ohi.
Warren Buffetin läheinen työtover laulaa madonlukuja USA:n talouden tuhosta lähivuosina:
"Buffet's Partner Says America Is Finished
Charlie Munger (pictured with Buffet), Warren Buffett's longtime business partner in Berkshire Hathaway, warns in a new column that the U.S. economic empire is crumbling before our eyes, thanks to federal debt and poor planning.
'Suddenly Basicland had to come up with 30 percent of its GDP every year, in foreign currency, to pay its creditors,' Munger writes. The U.S. deficit - just the gap between spending and income in one year - is projected to hit $1.6 trillion in 2010. Total debt is project to exceed 100 percent of GDP starting in 2011."
Mitä inflaatioon tulee, niin mielenkiintoinen on uutinen, jonka eräs ystäväni bongasi eräästä Intialaisesta päivälehdestä. Venäjä ja Kiina ovat saamassa aivan pian valmiiksi putket, joita pitkin Venäjä voi myydä massiiviset määrät öljyä ja kaasua Kiinalle. Tällä hetkellähän 90% Venäjän öljystä on tullut länteen, pääasiassa Eurooppaan.
Kun putkijärjestelmä valmistuu, 30% Venäjän öljynviennistä menee lännen sijasta Kiinaan. Merkittävää dollarin kannalta on, että Venäjän ja Kiinan sopimuksessa asiasta lukee, että kauppavaluuttana tässä kaupassa tulee olemaan rupla.
Tämä tarkoittaa sitä, että kun dollari romahtaa, ruplasta tulee merkittävä reservivaluutta. Myös juanin arvo tulee suhteessa nousemaan, koska siitä tulee Kiinan nousun myötä toinen reservivaluutta. Reservivaluuttoja tulee luultavasti olemaan vuosikymmenen lopulla kolme a) Euro, b) Juan, c) Rupla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)