Ukrainan tilanne ja Sodan uhka - Veikkaus kuinka kriisissä käy

Ensin mahdolliset hyvät uutiset: Tämän blogin kirjoittaja on lähes 90%:n varma, että sotaa ei vielä tule.

Sitten lännen kannalta katsoen huonommat: Venäjä on käytännössä jo voittanut Ukrainan kriisin - ainakin välittömien lyhyen tähtäimen intressiensä kannalta.

Mutta lähdetäänpäs alusta.

Ukrainan suistaminen sekasortoon ja venäläismielisen Janukovitshin hallinnon kaataminen oli länsimaiden vahvasti tukema prosessi, jonka tarkoituksena oli irrottaa Ukraina Venäjän kainalosta saamalla maahan uusi länsimielinen hallitus, joka liittäisi maan Euroopan Unioniin ja NATOon.

Tämä oli erityisesti USA:n pyrkimyksenä, sillä sille oli jäänyt pahasti hampaankoloon se, että maa sai näpeilleen Syyriassa, kun Venäjä onnistui tukemaan Assadin hallinnon pysymään pystyssä. Nythän Syyrian hallituksen armeija on edennyt jo kohta kaksi vuotta, saaden haltuunsa uudestaan yhä enemmän aluetta, ja on vähintäänkin tosiasia, että länsi ei saa Syyriaa - ainakaan kokonaisena - irtaantumaan Venäjän ja Iranin leiristä.

Jo 80-luvun alussa Washingtonin strategit laskivat, että Jos NL saadaan hajoamaan niin, että Ukraina irtautuu Venäjästä, Venäjä ei kykene olemaan supervalta ilman Ukrainaa. Näin myös tapahtui. Siitä asti USA on pyrkinyt toisaalta eristämään Venäjää, ympäröimään sen liittolaisillaan ja tukikohdillaan sekä rajoittamaan Moskovan geopoliittista liikkumavaraa mahdollisimman paljon, ja toisaalta taas tukemaan Venäjän demokratisoitumis- ja lännettymisprosessia. Lopullisena tarkoituksena olisi ollut tehdä Venäjästä vaaraton ja lännestä riippuvainen, vähän samaan tapaan kuin mitä Kiina oli länsivaltojen puoli-siirtomaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Venäjä esti USA:ta iskemästä sotilaallisesti Assadin hallintoa vastaan ja pelasti diplomatialla Obaman kasvot antamalla tälle johtavan roolin Syyrian riisumisessa kemiallisista aseista, mikä oli kulissien takana noloa Washingtonille. Syyria, joka on Iranin kilpi ja liittolainen kun pitäisi saada kaadettua, ennenkuin USA voisi iskeä ilman suursodan uhkaa Iraniin. Ja Syyrian kaataminen ei onnistunut kun Venäjän laivasto operoi Välimerellä ja varmisti logistisesti ase- ja tarviketoimitukset Syyrian hallitukselle.

Saatuaan näpeilleen Syyriassa, USA:ssa oli mietittynä suunnitelma, että Ukraina irroitetaan Venäjän kainalosta ja sen hallitus saadaan irtisanomaan Venäjän kanssa tehty sopimus tukikohdista Krimillä.

Tällöin Venäjä olisi joutunut käytännössä vetämään osan laivastostaan pois Mustalta mereltä, sillä sen muut satamat alueella eivät sovellu suuren laivaston kotitukikohdaksi. Näin Venäjän laivaston operaatiokyky etelässä ja Välimerellä olisi  supistunut, jolloin Venäjällä olisi ollut paljon vaikeampaa enää puuttua lännen tekemisiin Syyriassa ja Lähi-idässä. Ja juuri tämä oli todennäköisesti Washingtonilla tähtäimessä.

Lisäksi Krim sijaitsee strategisesti Mustan meren keskellä, ja siltä käsin voi hallita koko tätä suhteellisen pientä vesialuetta. Jos NATO olisi saanut oman tukikohtansa Krimille, se olisi voinut käytännössä estää tarvittaessa lähes kaiken Venäjän laivaston operoinnin alueella. Venäjän Mustan meren laivasto olisi ollut sotatilanteessa yhtä jumissa Asovanmerellä kuin mitä Itämeren punalaivasto oli Jatkosodan aikana 1941-44 saarrettuna Suomenlahden pohjukassa Kronstadin ja Leningradin sataman vesillä.

Tämän päälle Venäjän liikkumatila Kaukasuksella olisi mennyt hyvin rajalliseksi. Esimerkiksi Georgian sodan kaltainen operaatio olisi hyvin vaikeaa ilman mereltä käsin tulevaa tukea ja logistiikkaa, ja jos Krim olisi aktiivisesti sotaan sekaantuvan vastapuolen hallussa, hyökkäys Georgiaan tai sen kautta etelämmäs olisi käytännössä mahdotonta.

Länsi laski aivan oikein sen, että Venäjä ei tekisi mitään niin kauan kuin Sotshin Olympialaiset ovat käynnissä. Siksi Maidanin operaatio ajoitettiin Olympialaisten alle ja ajalle. Jos joku väittää, että Maidan oli vain ukrainlaisten oma ja itse organisoima mellakka, kannattaa lukea vaikka tämä israelilaisen Haaretz-lehden artikkeli. Lisäksi Maidania oli organisoimassa USA:n rahallisesti tukeman Svoboda-puolueen aktivistit, joita olivat aiemmin kouluttaneet mm. amerikkalaiset agentit. Kyse ei siis ollut pelkästään ukrainalaisten spontaanista kansannoususta.

Sen sijaan siinä amerikkalaiset laskivat väärin - tai ainakin uskottelevat ajatelleensa - että Venäjä ei tekisi mitään. Washingtonissa ehkä ajateltiin, että Venäjä on nyt ajettu Olympialaisten ja sen tuoman good willin avulla "kunniakujalle", eikä se halua heittää kaikkea tätä - Olympialaisia, sen tuomaa kilven kiillotusta ja mainetta sekä kisoihin satsattua rapiaa 50 miljardia - hukkaan pilaamalla kaiken tämän saavutetun reagoimalla sotilaallisesti Ukrainan vallankumoukseen. Mutta lännessä ei joko osattu ajatella tai ei haluttu ymmärtää, että Krim on Venäjälle geostrategisesti paljon tärkeämpi kuin edes kymmenet Olympialaiset tai Venäjän maine tai julkikuva lännessä (Tai sitten ajateltiin, ja koko homman pihvi olisikin ollut pakottaa Venäjä reagoimaan voimalla...).

Kuitenkin virallisten tietojen mukaan Krimin operaatio yllätti USA:n tiedustelun lähes täysin. Krimin haltuunotto oli erittäin hyvin organisoitu, nopea, siisti ja lähes veretön. Oikea oppikirja-esimerkki oikein tehdystä strategisesta iskusta. Tämän lisäksi lännelle oli shokki yleensä ottaen Venäjän armeijan iskukyky yleensä, erityisesti sen erikoisjoukkojen esiintyminen: kyseessä oli bravuuri-numero militaristisesta performanssista.

Lisäksi lännelle on ollut shokeeraavaa se nopeus, millä Venäjä on liittänyt Krimin itseensä: Venäjä on koko ajan säilyttänyt aloitteen ja kirjoittanut näytelmää, muut ovat vain pystyneet reagoimaan. Erityisen katkeraa on Atlantin takana se käytännössä jo tunnustettu tosiasia, että Krim on  nyt osa Venäjää, ja USA:n päätavoite Ukraina-operaatiossa on torjuttu: Venäjä on ja pysyy Krimillä, samoin sen laivasto, ja Venäjän toimintakyky Välimerellä on päin vastoin parantunut merkittävästi sen jälkeen kun Krimillä olleet Ukrainan laivaston osat - 30 alusta joista suurin osa miehistöineen - liitettiin Venäjän laivastoon, mikä erityisesti kismittää amerikkalaisia.

Käsittääseni on selvää kaikille, että Krimin haltuunotto oli kansainvalisen lain ja sopimusten nojalla laiton operaatio. Tässä asiassa kuitenkin lännen ja erityisesti USA:n kritiikki on varsin kaksinaismoralistista: Venäjä on viimeiset puolentoistakymmentä vuotta katsellut sivusta, miten USA ja/tai sen liittolaiset  ovat hyökkäilleet milloin mihinkin, oli sitten kyse Serbiasta, Irakista tai Libyasta, ja on organisoinut vaaleilla valittujen hallitusten kaatamisia, vallankaappauksia ja vaaleja välittämättä kansainvälisestä laista. Kosovossa USA järjesti kansanäänestyksen irtautumisesta Serbiasta välittämättä Serbian laista ja Belgradilta lupaa kysymättä. Nyt Venäjä teki samoin Krimillä. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

On tietenkin täysin selvää, ettei toisen tekemä vääryys koskaan oikeuta toista tekemään samoin, mutta se ei olekaan tässä asiassa lännen kaksinaismoralistisen närkästyksen ydinsyy, vaan se järkytys, että Venäjä ei ole enää heikko. Se pystyy nyt tekemään voimien niin salliessa täsmälleen samaa, mitä USA:kin. Ennen savannilla piti valtaa yksi leijona laumoineen - USA ja NATO. Nyt on toinen leijona eli Venäjä laumoineen toipunut edellisestä tappiostaan ja noussut uhmaamaan ensimmäistä. Savannin laidalla vaanii myös näitä kahta kohta suurmempi leijona eli Kiina odottaen vuoroaan. Se mikä USA:ta eniten huolettaakin ei ole se, että kansainvälistä lakia rikotaan ja suurvallat tekevät mitä ovat aina tehneet - ajaneet itsekkäästi omia pyrkimyksiään - vaan se, että nyt myös Venäjä teki niin ja kykenee jatkossakin omien tarpeidensa vaatiessa tekemään niin.

Ja rehellisyyden nimissä on minun sanottava, että geopoliittisten ja turvallisuuspoliittisten intressien pohjalta Venäjällä oli tavallaan legitiimi tarve - tai ainakin välttämättömyys - toimia estääkseen Krimin tukikohtien menettämisen (Esimerkiksi jos tämä olisi ollut strategiapeli-skenaario ja minä olisin pelannut Venäjällä, olisin tehnyt jotain vastaavaa pitääkseni asemani).

Mutta palataanpas Ukrainaan ja sen tilanteeseen. Ukrainalla on tässä pelissä se kaikkein huonoin käsi.

Mellakat Kiovassa alkoivat kun Ukraina ei allekirjoittanutkaan lähentymissopimusta EU:n kanssa. Tämä johti nopeasti laajenevaan anarkiaan ja kansannousuun. Länsimediassa ei ole kuitenkaan uutisoitu juuri mitään niistä syistä, miksi Janukovitsh hallintoineen jätti sopimuksen allekirjoittamatta. Syyt ovat päivänselviä, kun asiaan tutustuu:

Ukrainan olisi hyvin lyhyellä siirtymä-ajalla (vuosi-pari) pitänyt yksityistää valtionyhtiöt, vapauttaa luonnonvarojen omistus ulkomaisille sijoittajille (Ukraina maailman suurin viljantuottaja ja yksi suurimmista raudan tuottajista), muuttaa teolliset standardit EU-kelpoisiksi, luopua energian hinnan sääntelystä ja nostaa polttoneisteiden ja kaasun hinta maailmanmarkkinatasolle, alistaa maataloutensa EU:n sääntellylle, sekä sokerina pohjalla, leikata palkkoja kolmanneksella ja eläkkeitä 50%:lla.

Kaikki tämä olisi tarkoittanut Ukrainan koko maan työvoimasta 30% työllistävän teräs- ja metalliteollisuuden alasajoa jo muutenkin työttömyyden riivaamassa köyhässä maassa (työttömyys olisi noussut jopa 50%:iin!), energian hinnan kaksinkertaistumista,ja (eli tehdä juuri se, mitä Venäjä  nyt tekee Ukrainan kaasun hinnalle, joka tuplaantuu). Sanalla sanoen, sopimus olisi tuhonnut Ukrainan talouden luonut Kreikan kaltaisen kaaoksen ja sekasorron sekä tehnyt Euroopan toiseksi köyhimmästä maasta köyhimmän.

Vaikka Janukovitsh oli roisto, hänellä sentään oli sen verran häpyä, ettei allekirjoittanut EU-sopparia.

Joka tapauksessa, kun rähinä Maidanilla sitten kärjistyi ampumisiksi ja tilanne suistui koko maassa lähelle kaaosta, ulkovallat neuvottelivat sopimuksen Janukovitshin ja opposition välille, siinä sovittiin uusista vaaleista ja että Ukrainasta tehdään liittovaltio, jossa alueet saavat laajan autonomian ja vapauden itse päättää paitsi kieli- ja kulttuuriasioistaan, myös taloudestaan.

Tämä ei tietenkään todellisuudessa sopinut lännelle, sillä tällöin Ukrainaa ei saataisi kokonaisena lännen leiriin. Ilman vahvaa keskushallinnon valtaa maan itäsosien alueet järjestäisivät kansanääneestykset liittovaltiosta eroamiseksi ja niiden kytkeytymisestä Venäjään, jos Kiovan hallitus yrittäisi viedä maata EU:hun tai NATO:on. Siksi oppositio lännen tuella ajoi Janukovitshin pois ja rikkoi sopimuksen saman tien.

Tällöin Moskovassa totta kai todettiin, että nyt riitti, ja aloitettiin Krimin operaatio, jonka seuraukset tunnemmekin.

Nyt siis Eurooppaa uhkaa sota, ainakin jos valtamediaa uskoisimme. Tätä silmällä pitäen Ukrainalla on äärimmäisen huono tilanne.

Ensinnäkin Ukrainan armeijan organisaatio lipsahti 90-luvulla siihen, että kunkin joukko-osaston palvelusmiehet olivat aina paikallisia lähiseudun/oman maakunnan väkeä. Näin myös ilmavoimissa. Itä-Ukrainassa iso osa sotilaista on paikallisia venäläisiä, ja Krimillä enemmistö. Lisäksi sotilaat ovat olleet pahasti alipalkattuja, motivaatio heikko ja puolustusbudjetti niin pieni, että käytännössä armeijaa ei ole kehitetty aikoihin mitenkään.

Tästä seurasi, että kun tuli liikekannallepanokäsky, niin Itä- ja Etellä-Ukrainassa kukaan ei lähtenyt liikkeelle. Kesti 4 päivää, ennenkuin Zaporoszhen moottoroitu tykistö saatiin marssille kohti etelää. Kesti viikko, ennenkuin Kiovan hallitus sai todettua, että valtavasta uhosta huolimatta niinkin paljon kuin 60 000 miestä on koossa, ja näistä taistelukykyisiä 6000 miehen edestä - nämä kaikki pääasiassa Länsi-Ukrainalaisia joukko-osastoja (!).

Koska Krimillä yli puolet Ukrainan armeijan sotilaista (ja siis valtaosa laivaston sotilaista) oli venäläisiä ja lopuistakin puolet venäjää äidinkielenään puhuvia ja/tai venäläismielisiä, seurasi valtava loikkausaalto. Heti alkuunsa kun kriisi alkoi, neljä tukikohtaa miehistöineen vaihtoi suoraan puolta eli nosti Venäjän lipun salkoon, mukaan lukien merijalkaväki-prikaati, joka oli Ukrainan ns. eliittiyksikkö. Sen lisäksi, että sotilaat olivat pääosin muutenkin venäläisiä tai venäjää äidinkielenään puhuvia ukrainalaisia, niin siirtymällä Venäjän leipiin sotilaiden palkka nousi Ukrainan palkkatasoon nähden yli puolella. Venäläislähteiden mukaan vain 11% Krimillä olleista Ukrainan armeijan sotilaista valitsi lähteä niemimaalta pois, loput liittyivät Venäjän armeijaan tai menivät kotiinsa.

Osa puolta vaihtaneista joukoista liitettiin suoraan Krimin hallituksen armeijaan, mikä lienee myös osasyy siihen, että niemimaa tuntui yhtäkkiä tulvivan "venäläisiä sotilaita". Tosiasiahan on, että varsinaisia venäläisiä sotilaita, siis ei näitä liittyneitä, oli niemimaalla vain parikymmentätuhatta, ja niemimaalle muualta tulleita Venäjän armeijan eliitti-erikoisjoukkoja lukuunottamatta suurin osa näistä pysyi tukikohdissaan operaation aikana.

Tosiasia on, että jos tulisi sota, arviolta neljäsosa Ukrainan armeijan sotilaista saattaisi vaihtaa suoraan puolta, upseereista jopa suurempikin osuus. Ukrainan armeijalla ei ole taisteluhalua ja osalla niistäkin joilla on, on taisteluhalua Venäjän puolesta. Armeijan epälojaalisuuden takia Kiovan hallitus on joutunut siirtämään joukkoja maan itäosaan lännestä, koska idässä miehet ei tee mitään. vain länsi-ukrainalaiset ovat valmiita sotimaan Venäjää vastaan, ja hekin vain puolustaakseen, eivät hyökätäkseen.

Tämä shokkitilanne pakotti lopulta Kiovan hallinnon tekemään päätöksen perustaa armeija käytännössä kokonaan uudestaan, eli koota 60 000 miehen kansalliskaarti tuoreista, vapaaehtoisesti värvätyistä ja motivoituneista.

Mutta mitä tapahtuu nyt seuraavaksi?

Minun nähdäkseni USA:lla ja lännellä on vain kaksi vaihtoehtoa:

a) Sota ja Ukrainan jakautuminen tai joutuminen jopa kokonaan Venäjän vallan alle, myös pitemmän tähtäimen kansainväliset seuraukset kauppasotineen sekä globaalin kriisin kärjistyminen, tai

b) Kriisin liennytys, Sotilaallisesti neutraali/puolueeton Ukraina heikolla keskushallinnolla ja vahvalla alue/osavaltiohallinnolla, Ukrainan taloudellinen jakautuminen EU:iin ja Venäjään nojaaviin puoliin, sodan välttäminen ja kauppasodalta sekä lamalta välttyminen.

Siinä tiivistäen lännen vaihtoehdot, koska Venäjä ei peräänny. Venäjä ei peräänny, koska sille Ukrainan - ja erityisesti Itä-Ukrainan - saamisessa mukaan omaan valtapiiriin on kyse sille itselle paljon tärkeämmistä, suorastaan elintärkeistä geolpoliittisista intresseistä. Ukraina on Venäjälle yhtä tärkeä kuin Texas USA:lle. Vastaavasti USA:lle Ukrainalla ei ole samanlaista merkitystä.

Siksi ei olekaan yllätys, että vajaa kaksi viikkoa sitten väitettiin eräillä ns. "asioista tietävillä" sivuilla, että todellisuudessa Obama ja hänen sotilasneuvonantajansa olisivat todenneet, että Venäjä voitti tämän erän, ja että Krim on menetetty ja täten USA:n päätavoite eli Venäjän laivaston eristäminen pois Välimereltä ja Syyriasta Mustalle/Asovanmerelle on näin ollen pahasti epäonnistunut.

Ulkoministerit Kerry ja Lavrov neuvottelivat asioista puhelimitse toissa sunnuntaina. Väitetään, että tuolloin Kerryn olisi ilmaissut, että Obama voi myöntyä Venäjän alun perin esittämään tai vaatimaan ratkaisuehdotukseen (joka olennaisilta osin mukaelee Janukovitshin ja opposition tekemää sopimusta) eli että nopeasti uudet vaalit ja Ukrainasta tehtäisiin väljä liittovaltio, jonka alueista tulisi osavaltioita laajalla autonomialla, Ukrainasta tehtäisiin siis neutraali tai puolueeton vyöhyke, ja maan itäosat voivat taloudellisesti suuntautua itään ja länsiosat länteen. Ainoa este tälle olisi USA:n oma sisäpolitiikka; Obaman pitäisi saada oma hallinto, Washingtonin haukat ja kotiyleisö nielemään tämä.

Samaa ajatusta markkinoivat kirjoituksissaan tuolla viikolla vanhat gurut Henry Kissinger ja Zbigniew Zbrzezinski kolumneissaan lehdissä. Tästä syystä tein jo viime viikolla seuraavan veikkauksen:

------------------------------------------------

-Venäjä on tekemässä saman kuin Syyrian kohdalla (ja NL Kuuba kriisissä), eli kasvojen pesun Obamalle. Venäjä tulee keskittämään joukkoja Ukrainan rajoille ja uhkaamaan sotilaallisesti Itä-Ukrainaa miehityksellä. Ehkä jopa rikkomaan Ukrainan rajaa jollain provokaatiolla, vaikka erikoisjoukoin "suojaamaan venäläisiä" Harkovassa ja Donetskissa.

-Tällöin länsi Obaman johdolla esittää ehdottoman ukaasin, että "Nyt ei perhana hyvä heilu, jos niin teette!!". USA saattaa ampua vaikka pari ohjustakin, ehkä jopa lähettämään univormupukuisia erikoisjoukkojaan Kiovaan, tms.

-Tilanne kiristyy äärimmilleen, Putin/Moskova vastaa lisäuholla, maailma pidättää henkeään, jne.

-Silloin Kerry tulee ja ehdottaa Venäjälle juuri edellämainittua "kompromissia" (mitä Venäjä alunperinkin halusi), eli että jos Venäläiset vetäytyvät, niin Ukrainasta tehdään neutraali väljä liittovaltio, alueet saavat niin laajan talousautonomian, että voivat orientoitua kumpaan ilmansuuntaan haluavat, ja uudet vaalit hetikohta piakkoin.

-Venäjä saa juuri sen mitä haluaakin ja mitä alunperin vaati, eli reaalisesti voittaa tämän erän vaikka perääntyykin ja Obama pelastaa kasvonsa sekä kerää valtavasti pisteitä republikaani-haukkojen silmissä (Näin kävi myös Syyrian kriisissä).
---------------------------------------------------

Eli suomeksi sanoen näkisimme Kuuban kriisin toisinnon (tuolloinhan länsi-yleisölle ei kerrottu, että USA/NATO joutui vetämään keskikantaman ohjukset pois Kreikasta ja Turkista vastineeksi siitä, että NL vetää omansa Kuubasta, NL sai strategisen voiton, USA diplomaattisen).  Obama tehneekin siis kuin Kennedyt, pelastaa maailman silmissä meidät sodalta, länsimedia hehkuttaa, että "ansaitsi sittenkin Nobelin". Venäjälle jäisi tässäkin se "Pahan pojan" -maine, mutta sehän sillä on jo muutenkin, joten ei haitanne.

Käsittääkseni Venäjä ei oikeasti halua sotaa, varsinkaan nyt. Moskovan tavoitteena on saada Ukraina enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti - mutta kuitenkin Kiovan omalla päätöksellä - mukaan Euraasian Unioni-hankkeeseen eli samaan tulli- ja kauppalliittoon itsensä, Valko-Venäjän ja Kazakhstanin kanssa. Euraasian Unionin muodostaminen on Moskovalle ehdottomasti kaikkein tärkein strateginen päämäärä tällä vuosikymmenellä, eikä sitä oikeasti olla riskeeraamassa.

Lisäksi Venäjä ei halua lietsoa Euroopassa voimakasta vastareaktiota itseään vastaan. Asiaan vaikuttaa myös Eurovaalit, joiden alla Venäjä on löytänyt ystäviä monista EU-kriittisistä ja kansallismielisistä puolueista. Venäjä ei halunne lietsoa Eurooppaan pelkoa, jonka varjolla EU-kriittisten odottettu vyöry eurovaaleissa tyrehtyy. Moskovan hauiksen-esittelystä huolimatta avoin sota lännen kanssa ei ole tällä hetkellä sen intresseissä.

Siksi veikkaan kriisin diplomaattista ratkaisua, ja melko piakoin. Mutta ensin ennen sitä näemme jännitteen kiristymisen ja ehkä pienen sotilaallisen kriisin Itä-Ukrainassa, sellaisen, josta perääntymällä Venäjä pelastaa Obamana kasvot ja josta vastineeksi USA myöntyy edelläkuvattuun diplomaattiseen "kompromissiin" (eli Venäjän sanelemaan ratkaisuun).

Asiassa on vain yksi mutta: On sinällään USA:n geopoliittinen etu, jos Ukrainan kriisi kärjistyy. Jos USA on valmis ottamaan taloudelliset ja poliittiset riskit sen takia, Ukrainassa nähtäneen perinteinen kylmän sodan tyylinen itä-länsi -maaottelu ukrainalaisten kustannuksella.

--------------------
P. S. Kuinka ollakaan, Venäjä on keskittänyt merkittävästi parhaita joukkojaan Ukrainan itärajalle.

Ja Suomenkin NATO-jäsenyys näyttäisi olevan tuhoon tuomittu yritys? NATO-jäsenyyden hakemisessa menee vähintään vuosia, eikä NATO ota jäseniksi maita, joilla on sotilaallinen kriisi tai sellaisen akuutti uhka päällä.

USA on jo hyötynyt kriisistä geopoliittisesti, sillä sen Euroopan liittolaiset ovat taas jälleen kerran juoksemassa sen ja NATO:n turviin, ja USA:n intresseilleen uhkaksi kokema EU:n oma sotilaallinen puolustushanke on taas jäissä. Lisäksi Euroopan energiariippuvuus Venäjästä on kriisin luoman paniikin varjossa ajamassa EU:ta kiireellä hyväksymään aiemmin Brysselin vitkutteleman EU: ja USA:n vapaakauppasopimuksen, mikä avannee Euroopan markkinat USA:n kaasuntuotannolle.

Selvennys blogistin kannasta ja Suomen geopoliittinen asema

Koska liittyen edelliseen kirjoitukseeni on nyt usemmallakin taholla ollut jotain väärinkäsitystä liittyen minun kantaani Venäjään/Natoon/Ukrainaan ja Suomen asemaan, haluan tehdä selväksi, pari juttua:

1. Olen usein sanonut, että geopolitiikan kannalta ja puhtaasti/pelkästään talous- sekä sotilaspoliittisista intresseistä katsottuna Suomelle olisi edullisempaa liittoutua itään kuin länteen. Tällä en kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin k.o. suuntaan liittoumista sotilaallisesti, koska meillä on vahvat arvo- ja kulttuurisyyt olla osa läntistä yhteisöä, koska kulttuuri ja arvot ovat meidän sielumme, eikä niitä pidä myydä talous- tai turvallisuuspoliittisten syiden takia.

2. Koska kuitenkin olemme idän ja lännen rajalla ja puhtaasti geopoliittisesti meillä olisi - tietyin varauksin - enemmän yhteisiä turvallisuuteen ja vakauteen liittyviä intressejä idän kuin lännen kanssa, olen sitä mieltä, että pelkästään ideologisista syistä ei kannata tehdä naapuristaan vihollista. Siksi vastustan Suomen liittymistä NATOon. Itse asiassa vastustan NATO-jäsenyyttä periaatteessa yhtä paljon kuin olisin vielä kylmän sodan aikaan vastustanut Suomen liittymistä Varsovan liittoon.

3. Ollessamme liitossa lännen eli EU:n kanssa meille käy lopulta köpelösti, sillä geopolitiikan lainalaisuudet ja turvallisuusintressit sanelevat väistämättä sen, että kunhan EU on kupannut Suomen tyhjiin ja tuhkatkin pesästä, se kauppaa meidät seuraavassa etupiirien "molotov-ribbentropissa" itänaapurille, eikä apua ole siltä tulossa lämpimiä puheita enempää.

4. Samoin jos olisimme lisäksi NATO-jäsen, jotuisimme yhdessä Baltian maiden kanssa suursodassa itänaapurin ensi iskun kohteeksi, eli sota alkaisi meiltä ja Baltiasta sillä, että Venäjä varmistaisi lähivyöhykkeensä. NATO:lla ei nykyisellään eikä näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ole intressiä eikä resursseja sijoittaa Suomeen aktiivisia joukkoja, aluepuolustus olisi edelleen omalla vastuullamme. Saisimme vain ilmatukea, jos sitäkään riittäisi. Meille kävisi köpelösti, NATO taistelisi viimeiseen suomalaiseen ja lopulta myös NATO pommittaisi meidän teitämme, siltojamme ja satamiamme estääkseen itänaapurilta niiden käytön.

5. Jos taas lähtisimme Venäjän kelkkaan, päätyisimme Moskovasta täysin riippuvaiseksi, umpisuomettuneeksi, nukkevaltioksi kuten Valko-Venäjä. Sotilaallisen kriisin tullen NATO sitten pommittaisi meidän lentokenttämme, satamamme, ilmapuolustuksemme ja liikenneinframme a la Irak. (tässä skenaariossa kuitenkin tulisi vähemmän kuolonuhreja kuin vaihtoehdossa 4).

Johtopäätös: Nojasimme sitten itään tai länteen, paskasti käy. Ainoa realistinen tie Suomen itsenäisyyden ja suvereniteetin säilyttämiseksi lähivuosikymmeninä olisi erota ainakin eurosta (tai jopa EU:sta ETA-maaksi Norjan tavoin) ja triplata puolustumenot ja pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana.

Taloudellisesti mielestäni paras tavoite Suomelle olisi olla mahdollisimman paljon Sveitsin kaltainen maa, jolla on erilliset vapaakauppasopimukset eri maiden kanssa. ETA-jäsenenä meillä olisi ehkä mahdollisuus myös tehdä erillinen tullivapaus-sopimus muodostuvan, Venäjän johtaman Euraasian Unionin kanssa. Kriisin tullen meidän on pysyttävä irti sodasta, ja/mutta pidettävä niin hyvät välit naapureihin, että emme jää ilman energiaa ja viljaa. 

Tällä järjestelyllä meillä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus säilyä irti tulevasta suursodasta, ehkä jopa kuin Ruotsi oli II MS:n aikana.

Alleviivaten: tämän blogin pitäjä ei ole. "ryssäläinen putinisti" sen enempää kuin "NATO-kiimainen venäjänvastainen sotahullu"-kaan. Toisin kuin jossain on heitetty, en myöskään hyväksy Venäjän agressiota Ukrainaa kohtaan, vaikka ymmärrän täysin sen logiikan, ja geopoliittiset syyt, jonka vuoksi Venäjä tekee kuten tekee. Ymmärtäminen ei ole hyväksymistä.

Yst. terveisin rivipersu ja geopolitiikan harrastaja.


--------------------------
[Edit. lisäys] Viitaten edelliseen kirjoitukseeni: Kun yksi kuva puhuu paremmin kuin tuhat sanaa (Lähde: Business Insider):

Puhe pakotteista Venäjää vastaan on (Sori vaan Ukraina) tyhjää tuulenpieksäntää nykyolosuhteissa. Saksa tai EU eivät suostu pakotteisiin Venäjää vastaan, koska kaasun tulon loppumiseen hyytyisi Saksan talous, ja se suistaisi koko Euroopan lamaan (EU:n talous keikkuu nytkin nippa nappa kuilun partaan paremmalla puolen juuri Saksan takia). EU ei ala tästä syystä millekään Venäjää vastaan. Ja Moskovassa tämä tiedetään. Venäjän palliote Saksasta ja Euroopasta, kuten olen jo vuosia sitten sanonut.

Makarovin viesti - NATO, Suomen asema ja Venäjän kanssa tehty naapuruussopimus

Venäjän yleisesikuntapäällikön Suomen vierailulla meille tuoma viesti on herättänyt kummastusta, ihmettelyä, ärtymystä ja jopa pelkoa. Tämä on kummallista, koska mielestäni jopa esikouluikäisen pitäisi ymmärtää, mistä on kysymys.

Makarov puhui suoraan, selkeästi ja yksiselitteisesti. Suomessa, jossa on aikoinaan totuttu kaikenlaisiin verhoiltuihin sanankäänteisiin, ovat kremlologit ja Venäjän kanssa toimineet ymmällään. Kun on totuttu verhoiltuihin sanankäänteisiin ja kiertoilmauksiin, sekä tuttuun jargoniin, niin yhtäkkiä tuleekin selkeä viesti. Ei tarvita mitään kremlologista salakieliavainta tämän tajuamiseen.

Se oli kai jonkinlainen shokki. Makarovin tuomaa viestiä ei haluta tai haluttu ymmärtää sellaisenaan, vaan siitä on koitettu etsiä jotain rivien välistä viestiä. Sellaista ei ole. Venäjä puhui kerrankin suoraan ja selkeästi, tsuhnalle tsuhnan tyyliin.
Makarovin viesti oli selkeä:

a) Venäjä näkee NATOn ja lännen uhkana sekä konfliktin tullen vastustajana
b) Venäjä kokisi Suomen NATO-jäsenyyden Suomen sijainnin ja geopolitiikan takia itselleen erityiseksi uhaksi
c) Venäjä toivoisi, että Suomi tekisi NATOn sijaan enemmän turvallisuuspoliittista ja muuta yhteistyötä sen kanssa

-Ja se, mitä loogisesti seuraa kohdista a ja b seuraa, mutta jota ei sanota ääneen:
d) Mahdollisen konfliktin tullen NATO-Suomi joutuisi näin ollen Venäjän sotilaallisen ja massiivisen ensi-iskun kohteeksi. Suomi puhdistettaisiin ensimmäisenä "vaarallisena alueena" vihollisista.


Näistä samoista asioistahan minä olen kirjoitellut tässäkin blogissani useampaan kertaan. Geopolitiikka ja Suomen sijainti suhteessa Venäjään eivät ole muuttuneet yhtään miksikään sitten Kylmän Sodan ajan, eikä myöskään geostrategiasta juontuvat välttämättömyydet tai faktat.

Me emme voi sijainnillemme mitään, mutta Suomen johdolta, ainakin NATO-intoilijoilta, on näköjään hävinnyt geopolitiikan ja reaalipolitiikan taju.

Vaikka Venäjän paikalla olisi pasifismin ja neutraliteetin lipuikseen omaksuneet Ruotsi tai Sveitsi, ja Tukholma tai Zürich sijaitsisi Moskovan paikalla, on tosiasia, että Suomen NATO-jäsenyys olisi tällöin sijainnin, resurssien ja geopoliittisen valtapelin vuoksi tuolle uudelle Ruotsille tai Sveitsille uhka.

Miettikääpä, sallisiko Washington sen, jos vaikka New Englandin alue yllättäen liittoutuisi Kiinan kanssa ja kiinalaiset sijoittaisivat armeijaansa sinne? Tai jos Florida liittyisi Kuuban&Venezuelan kanssa sotilasliittoon? Niinpä.

Kannattaa vähän pelata vaikka strategiapelejä, ja istahtaa hetkeksi Moskovan pallille karttaa katsomaan. Kyse ei ole änkyröinnistä tai uhkailusta, vaan siitä, mitä kutsutaan reaalipolitiikaksi ja geopolitiikaksi. Jopa minä - suomalainen kansallismielinen ja isänmaallinen persu - jos olisin Putin ja vastuullani olisi Venäjän etu, lähettäisin jonkun makarovin tuomaan nykyisessä tilanteessa juuri tuon saman viestin Suomelle.

Turvallisuusyhteistyö Venäjän kanssa?

Pienimuotoinen kohunpoikanen näyttää olevan syntymässä myös PS-edustaja Juho Eerolan Facebookissa väläyttämästä, Makarovia myötäilevästä ajatuksesta, että liittoutumisessa Venäjän kanssa Suomella olisi enemmän etua ja vähemmän hävittävää kuin NATO-jäsenyydessä. Tosiasia nyt vaan on, että geopolitiikan, geostrategian, turvallisuuspolitiikan ja talouspolitiikan näkökulmasta tästä vaihtoehdosta olisi Suomelle vähemmän haittaa kuin NATO-jäsenyydestä.

Ei kuitenkaan pidä alkaa syleilemään mitään kammottavia YYA-ajan meininkejä á la Moskovan lonkeroiden ulottuminen suomalaisen yhteiskunnan joka portaalle, mutta jonkinlainen "hyökkäämättömyyssopimus", jossa Suomi sitoutuisi olemaan liittoutumatta Venäjän vihollisten kanssa, ja sitoutuisi olemaan antamatta aluettaan Venäjää vastaan suunnatun liittokunnan tai hyökkäyksen ponnahduslaudaksi, voisi olla ihan hyvä ja perusteltu juttu. (Itse asiassa sellainen on, ks. alempana).

Näin varsinkin jos saisimme sen edestä Venäjältä esim. investointisuojasopimuksen ja taloudellisen erityisaseman, vaikkapa suomalaisyrityksille ja pääomalle turvattu ja vapaa pääsy muodostuvan Euraasian Unionin eli Venäjän ja entisten IVY-maiden tulli- ja talousliiton aluelle, vaikka emme varsinaisesti olisikaan EAU:n jäsen. Saammehan nytkin suurimman osan öljystämme Venäjältä -10%:n kaverihintaan vanhojen aikojen muistoksi.

Parasta olisi kuitenkin nykytilanne ryyditettynä uskottavalla puolustuksella ja liittoutumattomuudella. Valitettavasti kumpaakaanhan meillä ei nykyisellään enää käytännössä ole, kiitos EU-jäsenyyden ja vallitsevan 4/5 NATO-jäsenyytemme.

Suomi on "NATO-maa ilman NATOn turvaa"

Suomi on käytännössä jo enimmäkseen NATO-maa. Olemme mukana neljässä viidestä NATOn yhteistoiminta-pilareista, jotka ovat; seurantajäsenyys (oikeus osallistua NATOn yleisiin kokouksiin seurantajäsenenä), rauhankumppanuus (Venäjäkin mukana), kriisinhallinta (yhteiset rauhanturva-operaatiot), NATO:n nopean toiminnan joukot ja yhteinen puolustus. Siksi kutsunkin Suomea 4/5 NATO-maaksi.

Tosiasia on, että olemme Venäjän silmissä käytännössä jo NATO-maa mutta ilman turvatakuita. Siis konfliktin tullen vihollinen, mutta ilman muiden vihollisten antamaa suojaa(!). Nykytilanne on siis kriisin tullen Suomen kannalta pahempi kuin jos olisimme NATOn täysjäsen saatika puolueeton.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Suomen pitäisi mielestäni vetäytyä NATO-yhteistyöstä pari pykälää ja laittaa oma puolustus kuntoon. Jos laitamme vaihtoehtomme järjestykseen siitä, mikä olisi Suomen kannalta vähiten huono ja mikä huonoin, lista menisi suunillen näin:

1. Liittoutumattomuus ja oma, uskottava puolustuskyky - Yhteistyö ja luotto pelaisi niin itään kuin länteen

2. Jonkinlainen lievennetty YYA tms. turvallisuusyhteistyö Venäjän kanssa - Turvallisuuspoliittinen asema Venäjän kainalossa, mutta kauppa ja kulttuurisuhteet länteen pelaisi kuten ennenkin

3. Täysi NATO-jäsenyys - Vihollisuus Venäjän kanssa kriisin tullen ja sitä ennen kauppasuhteet itään heikkenisivät

4. Nykytilanne, jossa olemme kriisin tullen "NATO-maa ilman NATOn suojaa" ja ilman uskottavaa puolustusta - vaarallinen välitila, johon ei saa jäädä, mutta josta voi onneksi vielä palata vaihtoehtoon 1 tai edetä vaihtoehtoon 2. tai joutua toiseksi huonoimpaan vaihtoehtoon 3.


Suomen naapuruussopimus Venäjän kanssa - YYA-sopimuksen jatko - on edelleen voimassa

Tiesittekö, että Suomella on laillisesti voimassaoleva, NATO-jäsenyytemme estävä valtiosopimus Venäjän kanssa? Ettekö? No eipä ihme, sillä ei hallituksemme sellaista halua mainostaa, sen olemassaolo kun rikkoo Suomen EU-sopimuksia vastaan(!)


Asiasta voi lukea laajemmin Jorma Jaakkolan artikkeleissa.

Euroopan unioniin liityttäessä Suomi vakuutti EU:lle, että Suomi on liittymisehtojen mukaisesti irtisanonut kaikki kansainväliset sopimukset. Siis myös 20.1.1992 allekirjoitetun naapuruussopimuksen. Tämä ei pidä paikkaansa. Suomi ei ole irtisanonut k.o. sopimusta, vaan on pettänyt näin sekä EU:ta että Venäjää.

Käytännössä seuraava artikla on sopimus "YYA-sopimuksen" jatkumisesta.. ..automaattisesti:

Valtiosopimus 63/1992, 12 artikla;

"Tämä sopimus on ratifioitava ja se tulee voimaan ratifioimiskirjojen vaihtamispäivänä. Sopimus on voimassa kymmenen vuotta, minkä jälkeen sen voimassaolo jatkuu viisivuotiskausittain, ellei jompikumpi sopimuspuolista irtisano sitä toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti tehtävällä ilmoituksella vähintään viisi vuotta ennen voimassaolokauden päättymistä."


Tehty Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 kahtena suomen- ja venäjänkielisenä kappaleena molempien tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset.

Sopimuksen 4. artikla;  

"Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle."

Sopimusta on ainakin kerran jatkettu, Jatkosopimus: 53/1998

Annettu: 29.6.1998

"Asetus 

Asetus Venäjän federaation kanssa yhteistyöstä Murmanskin alueella, Karjalan tasavallassa, Pietarissa ja Leningradin alueella tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta

Ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään:

1 §
Helsingissä 30 päivänä toukokuuta 1998 Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välillä yhteistyöstä Murmanskin alueella, Karjalan tasavallassa, Pietarissa ja Leningradin alueella tehdyn sopimuksen (SopS 61-62/92) muuttamista koskeva sopimus, jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt 18 päivänä kesäkuuta 1998, tulee voimaan 29 päivänä kesäkuuta 1998 niin kuin siitä on sovittu.

2 §
Tämä asetus tulee voimaan 29 päivänä kesäkuuta 1998.
Naantalissa 18 päivänä kesäkuuta 1998"

Sopimus oli automaattisesti voimassa vuoteen 2008, ja sen jälkeen  on ollut voimassa aina 5 vuotta kerrallaan ilman erillistä irtisanomista, jota ei ole kuulunut. Sopimus on siis voimassa.

Asiantuntijat ovat julkisesti varoitelleet, että sopimus hankaloittaa mahdollista yhteistyötä NATO:n kanssa. Valtiojohtomme ei kuuntele (tai välitä).


Suomi rikkoo sopimusta?

Käytännössä tilanne on siis se, että Suomi;

a) on ilmeisesti valehdellut EU:lle, ettei yllä oleva sopimus olisi voimassa, mitä se on sekä sopimusteknisesti että kansainvälisen lain mukaan (ellei joku tuo näyttöä, että se olisi irtisanottu joskus),

b) ei voi liittyä NATOon rikkomatta tätä tekemäänsä sopimusta, ellei

c) sitä ensin irtisanota, jolloin naapuruussopimus lakkaa olemasta voimassa ja NATOon voi liittyä vasta 5 vuoden viiveellä, ja

d) Venäjä voi periaatteessa vaatia Suomea tilille sopimuksen rikkomisesta, jos Suomi liittyy NATOon tai antaa aluettaan, logistista infrastruktuuriaan (satamat, tiet lentokentät, jne.) NATOn käyttöön mahdollisessa konfliktissa.

e) Koska Suomella on ollut voimassaoleva valtiosopimus - jota ei ole irtisanottu - Venäjän kanssa ennen EU:n kanssa solmimiaan sopimuksia, voi EU tämän perusteella pidättäytyä noudattamasta Suomen kanssa tekemiään sopimuksia laittomina, ja voi laillisesti pidättäytyä antamasta mitään apua mahdollisen konfliktin tullen.


"Tietäisitpä, poikani, miten vähällä järjellä Suomea hallitaan".

Vastavallakumous Venäjällä - Toistaako kehitys 30-luvun alun Saksan mallia?

Venäjällä kuohuu taas, eikä mikään ihme, sillä maassa on paljon sisäisiä uudistuspaineita samaan aikaan kun hallinnon liikkumavara on kaventunut ja ulkomainen painostus lisääntynyt. Tutkija Arto luukkanen vertaa tilannetta Euroopan tilaan 90-luvun alussa, värivallankumousten lähtötilanteeseen ja hetkeen ennen Ceaucescun vallan murtumista Romaniassa 1989.

Länsi odottaa kieli pitkällä toiveikkaana, että Venäjän nykyhallinto antaa periksi ja kaatuu, sillä se vastaisi hyvin pitkälti länsivaltojen toiveita Venäjän suhteen. Toivotaan sekurokratian ja lännen intressejä vastustavien vanhojen valtaklikkien romahtamista ja läntisen pääoman ylivallan palaamista Venäjälle. Länsi haluaa Venäjän palaavan toisaalta takaisin 90-luvulle, takaisin demokratisoitumiskehitykseen, mutta tässä on ristiriita, sillä osin kuitenkin sen talouden toivotaan kasvavan ja yhteiskunnallisten olojen pian vakautuvan.

Tai näin ainakin virallisesti, sillä olennaista on, että länsivallat toivovat Venäjän imperimin uudelleenelpymisen loppumista, maan luopuvan supervalta-asemansa palauttamispyrkimyksistä, lopettavan sotilaallisen varustautumisen ja maan vahvan aseman lännelle muodostaman haasteen eli uhan loppumista.

Lisäksi, vaikkei sitä ääneen sanota, Atlantin takana toivotaan vieläkin - Vaikka Bushin hallinto on jo väistynyt - mielellään Venäjän hajoamista pienempiin, helpommin käsiteltäviin osiin, joita on helpompi hallita ulkoapäin. Tähän pyrittiin 90-luvulla, ja siinä melkein onnistuttiin. Jos turvallisuuspalvelu Putinin johdolla ei olisi tehnyt Jeltsinille "tarjousta josta ei voi kieltäytyä" ja ottanut maata komentoonsa, Venäjä olisi luhistunut. Se oli lännen tavoite, ja sitä länsi suoraan sanottuna haluaisi vieläkin, jos vain voisi. Vähintäänkin länsi haluaa tehdä Venäjälle, kuten seteki Kiinalle 1800-luvulla; taloudellinen kolonisaatio ja vaarattomaksi tekeminen vaikkei maata onnistuttaisikaan varsinaisesti pilkkomaan.

On melko selvää, että niin värivallankumoukset kuin arabikadun kevätkin olivat osittain läntisten tahojen vahvasti tukemia, rahoittamia ja osittain alkuun panemiakin. Niin Romaniassa ja Ukrainassa kuin myös Arabikadulla pelissä olivat vahvasti myös tiedustelupalvelujen sormet. Eihän ole mikään uutuus historiassa ottaa vastustajan sisäpoliittisista tilanteista vaarin eli pyrkiä hajota-ja-hallitse -metodilla kaatamaan vastustajia. "Jo muinaiset roomalaiset", kuten sanotaan.

Venäjä 2010-luvun alussa kuin Saksa 1930-luvun alussa

Se mitä Luukkanen tai monet muut eivät ole tulleet ajatelleeksi - eivät ehkä läntiset tiedustelupalvelutkaan - on se toinen vaihtoehto, mitä länsi toivoo vielä vähemmän kuin sitä, että Putinin hallinto onnistuisi pitämään otteensä. Nimittäin jos Venäjällä toistuu Euroopan 90-luvun alun tai Arabian kevään sijaan samanlainen kehityskulku kuin Saksassa 1930-luvun alussa.

Kuohunta voi saada äkkiä varsin mielenkiintoisia kehityssuuntia Venäjällä jossa on vahvoja kansallismielisiä liikkeitä, joita FSB vielä 90-luvulla tuki ja rahoitti. Turvallisuuspalvelusta käsin järjestettiin jopa sotilaallista koulutusta puolisotilaallisille vapaaehtoisjoukoille. Osittain tämä tuki, rahoitus ja ideologian levittämisen tukeminen johtuivat siitä, että ne haluttiin saada sisältäpäin hallintaan, mutta myös siitä, että äärikansallismielinen ideologia oli saanut oikeasti tuulta alleen turvallisuuskoneiston piirissä. Puhuttiin jopa, että kansallis-sosialistis-henkisestä aatteesta olisi kaavailtu uutta pelastavaa aatetta Venäjälle sen tasapainoillessa kommunismin raunioilla.

Saksassa 30-luvulla armeija vaikutti kulisseissa liittoutuen sekä oikeiston että kansallissosialistien kanssa, torjuen näin Neuvostoliiton kovalla voimalla tukeman kommunismin muodostaman uhan. Samalla Saksassa nousi eli nostettiin valtaan Hitler puolueineen. Sama voi toteutua Venäjällä.

Saksassa oli koettu sotilaallinen tappio ja häpeä, syvä lama ja poliittinen kuohunta sekä uhkaava ulkoapäin tuetun ja ohjatun sisäisen vallankumouksen paine. Saksassa valtaklikit, joiden ytimessä olivat teollisuusmagnaatit, armeija ja hallinto, pelastivat itsensä - ainakin yli kymmeneksi vuodeksi - tukemalla vastavallankumousta eli kääntämällä kuohunnan bolshevisteja vastaan.

Venäjällä on samoin taustalla samoin NL:n romahdus ja "häpeä", siitä seurannut geopoliittinen vallan menetys, takana yksi lama ja käsillä toinen sekä poliittinen kuohunta, jota osittain tuetaan ulkoapäin. Valtaklikit, jotka muodostavat sekurokratian, etsivät keinoa pelastaa paitsi itsensä, myös koko Venäjän valtio.

Tilanne Venäjällä on siis samantyyppinen kuin Saksassa 30-luvulla, Venäjällä on olemassa vahvasti samankaltainen sekurokratia ia yhteiskunnalliset elementit. Siinä missä Saksan "sekurokratia" oli 30-luvun alun jälkeen armeijan, teollisuuspiirien, massat organisoineen natsipuolueen ja turvallisuuspalvelujen muodostama piiri, puuttuu Venäjän turvallisuuspalvelu-armeija-bisnespiirit -sekurokratiasta enää se massapuolue-elementti. Ja sellainen voidaan helposti luoda: yhdistetään vain palaset.

Venäjällä sekä äärioikeisto että kommunistit haluvat "vastavallankumousta". Kummatkaan eivät pahemmin tykkää paluusta 90-luvulle. Niin äärioikeisto kuin kommunistit haluvat palauttaa neuvostoliiton kaltaisen valtiollisen mahdin; kurin, järjestyksen ja yhtenäisen kansan sekä valtakunnan. Venäjällähän on jo olemassa jopa aatteita ja puolueita, joissa nämä aatteet yhdistyvät, mm. kansallis-bolshevikit. Ja jos soppaan vielä lyödään eurasianistit, niin a vot, sano Iivana. Kansallis-bolshevikkeja oli aikanaan mukana luomassa mm. Aleksandr Dugin, joka on muuten yksi Putinin neuvonantajista ja Kremlin omaksuman Euraasia-aatteen pääarkkitehdeista, ja jolla on tiiviit suhteet Venäjän hallintoon sekä armeijaan.

Kansallisbolsevikkityttöjä kuvattuna mielenosoituksen yhteydessä

Toki on muistettava, ettei Putinin hallinto kovin mielellään halua avoimesti flirttailla natsien kanssa, kommunisteista puhumattakaan. Koko ajatus voi äkkiseltään tuntua vaikealta vanhoille vasemmistolaisille, saatika melkoiselle osalle Venäjän vanhoja kommunisteja, jotka toivoisivat uutta kommunistista vallankumousta, mutta on melko selvää, että hekin tajuavat, ettei suoraan vanhaan ole paluuta, vaan tarvitaan uusi paketti.

Kommunistit ovat tähänkin asti olleet Kremlille uskollisia Putinin ja Yhtenäisen Venäjän ajaman politiikan tukijoita. Se on selkärangassa, sillä ei neuvostohallinto ollut niin tyhmä, ettei se olisi koluttanut ja kasvattanut omiaan mahdollisimman lojaaleiksi keskuvaltaa ja Kremliä kohtaan. Jos uuden vallan tavoitteet ja aatteen sisältö vastaa vanhojen järjestelmäuskollisten kommunistien tärkeimpiä päämääriä, niin muusta voidaan tinkiä. Ja täytyy muistaa, että Venäjällä on iät ja ajat vallinnut pyrkimys "fasismiin"; vahvaan valtioon, totalitaristiseen hallintoon ja militaristinen ote. Näin oli jo tsaarien aikaan, ja Neuvostoliitto - varsinkin Stalinin aikana - oli pohjimmiltaan vain Natsi-Saksan peilikuva; mustan sijaan punaista fasismia.

Venäjä historiansa pakkoraossa - Ei varaa antaa periksi

Venäjällä ei ole varaa antaa järjestelmän taas kaatua. Venäjä haluaa päästä jaloilleen, torjua lännen sen sisäisiin asioihin ulkoapäin tulevat vaikutuspyrkimykset ja nousta takaisin suvereeniksi imperiumiksi. Venäjällä on tähän tilaisuus nyt. Jos se missaa tämän tilanteen, toista mahdollisuutta ei enää tule, sillä muussa tapauksessa demografinen kehitys, taloudellinen taantuminen ja jälkeenjääminen muista nousevista mahdeista ajavat sen tilanteeseen, jossa se ei enää pysty estämään uutta "värivallankumousta" - samankaltaista semikolonisointia kuin mikä tuli Kiinan kohtaloksi 1800-luvulla - tai jopa maan hajoamista.

Lisäksi tulee - ainakin joidenkin arvioiden mukaan - nykyisellä kehityksellä edessä oleva demografinen taantuminen. Venäjän väkiluvun on arviotu 2040-luvulla putoavan alle 80-miljoonaan, josta yli 60% olisi eläkeläisiä. Sellaisella väestöpohjalla ei voida leikkiä suurvaltaa.

Venäjä voi nousta pitemmäksi aikaa takaisin supervallaksi vain jos se poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen vallan lisäksi saa merkittävää nuorta västölisäystä naapurimaistaan ja saa syntyvyyden nousuun. Onnistuakseen Venäjä tarvitsee naapurimaidensa slaavilaista väestöä, varsinkin nuoria ja lisääntymisiässä olevia.

Tästä on kyse Venäjän kannalta Euraasia-projektissa. Jotta Euraasia-projekti onnistuisi, on sekurokratian romahtaminen ja imperiumin restoraation pysäyttäminen estettävä hinnalla millä hyvänsä. Jos näissä epäonnistutaan, edessä on vain tuho. Euraasia-projektissa ja sen onnistumisessa on pelissä kaikki mikä Moskovalle on aina merkinnyt yhtään mitään.

Venäjä on tässä mielessä puun ja kuoren välissä - viimeisellä rajalla. Tässä on liikaa pelissä; uhattuna ei ole Kremlin näkökulmasta vain koko Venäjän suurvallan tulevaisuus tai Venäjän idean ja hengen ydin, vaan koko valtiollinen ja ehkä jopa kansallinen olemassaolo. Venäjän johdolla ei ole varaa antaa värivallankumouksen onnistua. Kansan kuohunta on käännettävä Imperiumin pelastukseksi, ja se onnistuu helpoiten samoilla keinoilla kuin 30-luvun Saksassa.

Tämän vuoksi veikkaan vahvasti, että Venäjä torjuu "värivallankumouksensa" tavalla tai toisella. Jos muu ei auta, sekurokratia selviää uudelleenliittoutumalla, ja tämä uudistuminen ei vastaa yhtään niitä toiveita, mitä lännellä on, vaan aivan päin vastoin, niitä pelkoja, mitä länsivalloilla on.

Jos historia - taas - toistaa itseään, Venäjällä on edessä lyhyt, korkeintaan ehkä muutaman vuoden mittainen yhteiskunnallinen kuohunta, jonka jälkeen on vain yksi kysymys:

Nouseeko Kremlin torniin ns. punainen svastika?


-------------------
------------
-----

P.S. Aleksandr Dugin kirjassaan "Geopolitiikan perusteet" maalailee mm. Suomen liittämistä Venäjään siten, että maa jaettaisiin pohjois- ja eteläosaan: Etelä-Suomi liittettäisiin osaksi Karjalan tasavaltaa ja Pohjois-Suomi liitettäisiin Murmanskin hallintopiiriin.

----------

----------------------------
[Edit, lisäys 30.12] Vielä sellaista, että myös Kremlin kovan ytimen sisäpiiriläinen kommentaattori ja ideologi Sergei Markov puhuu aiheeseen liittyen, vieläpä ihan laajalevikkiselle länsimedialle:

"It’s an explosive mixture, one that has some of the Kremlin’s staunchest supporters frankly alarmed. “The situation is similar to that during the Weimar [Republic]: there is zero state ideology, deep social imbalance, and the general weakness of state institutions,” says Sergei Markov, a Duma deputy for the Kremlin-backed United Russia party. “Our regime is scared.” Markov has been one of the Kremlin’s leading ideologists for much of the last decade, so when an insider like him starts talking about Weimar—the shaky German democracy that preceded Hitler’s rise in 1933—it’s a worrisome sign. In fact, however, the growth of violent racism in Russia has been encouraged by the Kremlin’s dabbling with nationalist ideology and politicized youth groups. And it’s equally clear that the Kremlin, rather than seeking to eliminate the wave of ultranationalism, is doing its best to co-opt the movement."

Markov ei ole kuka tahansa. Hän on saman tason kommentaattori, kuin jos Suomessa pääministeri Kataisen erityisavustaja tai joku valtioneuvoston virkamieskunnan pääkihoista avaisi suunsa. Viesti lännelle on: "Älkää puskeko meitä liian reunalle, sillä voi olla ikäviä seurauksia" tai, jos niin halutaan tulkita: "Pitäkää näppinne irti meidän sisäisistä asioistamme, tai päästämme koirat irti"

Jutussa myös ohjaaja-dokumentaristi Pavel Bardin kommentoi:

"The ethnic Russian population has woken up and are searching for their identity,” says Bardin. The trouble is that for all Putin’s bluster, the Russian state is desperately weak. The institutions of democracy—elections, the Duma, the press—have lost all credibility, having been systematically hollowed out by the Kremlin. No political system remains that is capable of channeling the anger and aggression of the alienated youngsters depicted in Russia 88. “If a moderate nationalist party called ‘Russia for Russians’ had seats in Parliament, there would at least be fewer of them in the streets,” says blogger Kashin. Instead, the Kremlin will keep on with its longstanding tactic of trying to co-opt the nationalists’ ideology—seemingly oblivious to the way power keeps moving toward the right. Unless Putin finds a better way, Russia’s future could belong to Belov, and not to the liberals who celebrated their freedom so naively that August night 20 years ago."

Historian syklit ja globaali murros - Venäjästä Läntisen Euraasian johtava supervalta 2020-luvulle tultaessa?

IMF:n johtaja Christine Lagarde sanoi juuri samaa, mitä mm. allekirjoittanut on koittanut toitottaa jo pitkään, nimittäin sitä, että käsillä oleva kehitys toistaa syklisesti 30-luvun alun trendiä:

"Maailmaa uhkaa paluu 1930-luvulle, jos eurokriisiä ei saada ratkaistua".

Samaahan minä sanoin mm. kolme viikkoa sitten. Paitsi että maailmaa ei uhkaa paluu 30-luvulle - sillä me palasimme "uuteen 30-lukuun" johtavalle yleiselle kehityssyklille jo viime vuosikymmenellä - vaan kehityksen jatkuminen syklin mukaisesti omalla painollaan. Edessä on samantapainen yleinen kehitys jolla on samansuuruisia taloudellisia, geopoliittisia ja suurvaltapoliittisia seurauksia kuin 1930-luvulla.

Superlama johtaa suursotiin ja massiivisiin geopolitiittisiin muutoksiin ja uudelleenorganisointeihin. Näemme edessämme 1945 syntyneen maailmanjärjestyksen viimeisten palikoiden murtumisen. LEAP:n tutkijat puhuvat syystäkin maailmanlaajuisesta järjestelmäkriisistä.

Edessä on talouden ja globaalin vallan uusjako: Lännen - ja varsinkin Yhdysvaltojen - ylivallan romahtaminen, Kiinan ja Euraasian nousu, sekä Lähi-idän ja Keski-Aasian - sekä mahdollisesti myös Pohjois-Euroopan sekä kalotti-alueen - joutuminen sotilaalliseen polttopisteeseen vuosikymmenen loppua kohti mentäessä. Lisäksi alueellisten unionien nousu liittyy asiaan oleellisesti. 2030-luvulla ei enää puhuta yksittäisten maiden vaikutusvallasta, vaan unionien vallasta. Ja EU on näistä vain yksi, tosin se ei tule olemaan enää nykyisenkaltaisena ja muotoisena.

Syklinen tai spiraalinen historiakäsitys

Olen ollut syklisen - tai tarkemmin sanottuna "spiraalisen" - historiakäsityksen kannattaja jo 90-luvulta asti, kun ihan vain harrastelijapohjalta huomasin monien asioiden, ilmiöiden ja tapahtumaketjujen toistuvan historiassa sykleittäin, tosin hieman muuntuneina ja erilaisissa ympäristöissä, mutta siltikin syy-seuraus-vaikutuksiltaan samantyyppisinä sykleinä. Koska mikään ei toistu täsmälleen samanlaisena, ajattelen asiaa lineaarisen ja syklisen yhdistelmänä: spiraalina. Kulttuuriset ilmiöt, poliittinen historia ja kansojen sekä valtakuntien kehitys tuntuu ikään kuin noudattavan tietynlaista "rytmiä" tai "sykettä", joka ilmenee ikään kuin syklisyytenä.

Perinteisesti suuret mannervallat noudattavat kehityksessään tietynlaista aaltoliikettä:

kaaos -> uudelleenjärjestäytyminen -> nousu ja ekspansio -> jähmettyminen ja taantuminen -> kaaos, .

Tämä kaava toistuu historiassa monien sellaisten imperiumien kohdalla, joilla on ollut oma tietynlainen kulttuuripiirinsä ympärillään. Näitä valtoja ovat olleet ja ovat mm. muinainen Egypti, Persia-Parthia, Kiina, Intia ja uudemmalla ajalla myös Venäjä. Eri imperiumeilla ja kulttuurialueilla syklit ovat keskipituuksiltaan erilaisia. Esim. Kiinassa ja Egyptissä syklit ovat menneet hallitsijadynastioiden mukaan.

Sitten on kulttuurialueita, joilla samaan kulttuurijatkumoon mahtuu peräkkäin useita valtakuntia; kielet ja valtaa pitävät kansat vaihtuvat aina kaaosvaiheessa, mutta kaikki rakentavat samalle kulttuuriperustalle. Tällaisia olivat muinainen Mesopotamia, kreikkalais-roomalainen maailma, ja Intia. Eurooppa muistuttaa tällaista, mutta muinaisen Kreikan mallin mukaan: yhteinen kulttuuriperimä, mutta monia eri valtioita ja kukaan ei ole päässyt lopullisesti toisten niskan päälle.

Venäjä, Eurooppa ja johtajasykli

Joskus vuonna 1996 hahmottelin seuraavia epätarkkoja aaltoja:

Euroopassa on käsillä ainakin kolmen eri suursyklin tai aallon kliimaksin alkaminen samaan aikaan.

1. Talouden kehityksen makrosykli toistaa 30-luvun kaavaa, edessä on lama ja sitä seuraaava mullistus.

2. Venäjän historian kaaosajan (90-luku) jälkeen ollaan imperiumin nousun ja uudelleen kokoamisen aallossa.

3. "Johtava valta"-sykli, jossa Euroopan historia on uuden ajan alusta asti toistanut kaavaa, jossa yksi suurvalta vuorollaan on koittanut päästä maailmanvaltaan. Syklin lähtöpaikka on lännessä ja siirtynyt kartalla aina uudessa vaiheessa pykälän idemmäs; Ensin 1500-luvulta 1600-luvun alkuun Espanja ja Habsburgien imperiumi, sitten 1700-luvulta (varsinkin vallankumouksen jälkeen) Ranska, sitten 1900-luvun maailmansodat ja Saksa. Nyt näyttää tulevan Venäjän vuoro.

Voidaan myös maalata, tosin vähän hatarasti, eräänlainen "suuri johtaja"-sykli, sillä Ranskan vallankumouksesta lähtien kunkin suurvallan noususyklin kliimaksivaiheen huippuun on liittynyt myös keskitetty hallinto ja "keisarikultti"; 1800-luvun alussa Napoleon, 1930-40-luvuilla Hitler ja  nyt tämä eurooppalaisen suurjohtajan syklin "polttopiste" on Venäjän kohdalla.

Allegorisesti voisi kuvitella, että Euroopan poliittinen mannerlaatta ikään kuin liikkuu "kuuman pisteen" päällä, siten, että aina siihen kohti, missä tämä "hot spot" on, nousee merestä "tulivuori" (vähän kuten tyynellä merellä, mm. Hawaiin muodostumisen suhteen) eli ekspansionistinen suurvalta ja johtaja.

On huomattava, että Venäjällä on aina noussut muutenkin joka tapauksessa joku "tsaari" imperiumin nousuavaiheessa valtaan: Ensin oli Ivan IV Julma, sitten Pietari I Suuri, sitten Aleksanteri I, sitten Josif Stalin, ja kuka nyt?

Kerroin tästä hypoteesistani vuonna -97 kavereilleni, että Venäjällä täytyy tämän syklin mukaan nousta valtaan joku Iivanan, Stalinin tai Pietarin tapainen uudistajahallitsija. Kun 2000-luvun alussa Putin vakautti olot ja aloitti modernisoinnin, eräs kavereistani tuli sanomaan, että "taisit osua oikeaan".

Mitä seurauksia onkaan siitä, kun samaan aikaan Venäjällä yhdistyy sen imperiumin jälleenorganisoinnin aalto, johtavan eurooppalaisen imperiumin aalto, ja suuren eurooppalaisen johtajan aalto? Kun edellä kuvaamani vertauksen "tulivuori" purkautuu Euraasian "tyynellä merellä", seuraus on geopoliittinen tsunami.

Tuleeko Putinista Venäjän Napoleon? Ehkä pikemminkin suuri Pietari I, sillä "kädenjäljeltään" Iivana Julma ja Stalin olivat samanlaisia. Iivanan jälkeen Venäjä tarvitsi Pietarin Suuren kaltaista edistyksellistä uudistajatsaaria. Stalinin ja Neuvostoliiton jäljiltä Venäjä tarvitsee perinpohjaista modernisaatiota. Ja sehän on ollut yksi Putinin päämääristä. Mutta onnistuuko Putin, vai tuleeko hänen jälkeensä joku, jolla on vielä isommat saappaat?

Edellä mainituista(kin) syistä johtuen on suurta typeryyttä vähätellä Venäjän nousua ja nyt käynnistynyttä Euraasian Unionin muodostumista.

Venäjästä ja sen sielusta

Venäjä ei ole kansallisvaltio.Venäjä on valtakunta, imperiumi.

Tämän asian sisäistäminen on nähtävästi monille vaikeaa, vaikka sen pitäisi olla itsestään selvää. Tai ehkä vain asian sisältä on monille epäselvä.

Venäjä ei ole ensisijassa kansakunta, vaan valtakunta. Venäjä on lähes aina ollut ja on edelleen valtiojärjestelmäkeskeinen, keskusjohtoinen ja imperialistinen konsepti. Venäjän luonne ja idea ei ole olla kansakunta tai kansallisvaltio.

Venäläinen valtio - vaikka onkin aina kriiseissä viime kädessä nojannut venäläisiksi itsensä mieltävän västönosansa isänmaallisuuteen, uskollisuuteen äiti-maata kohtaan sekä kansallisen ylpeyden tunteeseen ja tarpeeseen - ei ole kansallisvaltio. Se ei pyri ajamaan ensisijassa Venäjän kansan tai edes venäläisten etua, vaan valtiovallan ja valtakunnan etua, ja enemmistökansanryhmänsä etua vain silloin, kun se ei ole ristiriidassa valtakunnan tai valtiovallan edun kanssa.Venäjälle ei ole ollut niin väliksi, vaikka se on kohdellut historian saatossa omaa kansaansa kuin orjina, rikollisina ja epäihmisinä, saatika miten se on kohdellut muita. Joskus se on kohdellut muita jopa paremmin kuin omiaan. Valtakunta - 'Dershava' - on kaikki kaikessa.

Venäjän idea on alusta asti ollut olla valtakunta. Vaikka taustalla on historiallisesti vahvana myytti venäläisyydstä ja ortodoksisesta sivilisaatiosta, ytimessä on alusta asti ollut unelma valtakunnasta. Sille on ollut eri nimiä ja määritelmiä: Kolmas Rooma, Neuvostoliitto ja nyt unelma Euraasialaisesta supervallasta. Taustalla on myös Tshingis-Kaanin unelma maailmanvallasta.

Venäjän sielu on sairas. Tämä johtuu siitä, että Venäjää ei ole hallinnut Venäjän oman kulttuurin terveempi perintö eli sen oma henki, vaan vieras valta ja voima. Tämä ilmenee myös siinä, etttä Venäjää ovat aina hallinneet muut kuin venäläiset. Silloinkin kun hallitsijat ovat olleet nimellisesti venäläisiä, heidän taustansa on ollut ei-venäläinen. Sitä ovat hallinneet viikingit, mongolit, saksalaistaustaiset (ja jopa suomalaistaustaiset) tsaarit (Paavali III:n äiti oli suomalainen, ja hän puhui suomea toisena äidinkielenään) ja kommunistit, joista varsinkin alussa suurin osa oli juutalaisia. Tällä hetkellä sitä hallitse mies, jolla on Tverin karjalaiset juuret.

Tämä johtuu osaltaan siitä, että venäläisyys on osittain pakkokeinoin luotu synteesi. Moskova on aina alistanut valloittamansa kansat ja pyrkinyt pakkovenäläistämään ne. Muodollinen ortodoksinen usko ja slaavilainen kansallisidentiteetti sekä kieli ovat olleet tässä valtakunnalle työkaluja, eivät itse tarkoituksellisia päämääriä. Slaaviekspansio alkoi etelän suunnalta. DNA-tutkimusten perusteella arvioidaan, että jopa 40% isovenäläisistä (Venäjää äidinkielenään puhuvista, itseään venäläisinä pitävistä) on kieltään vaihtaneita Keski- ja Pohjois-Venäjän suomalais-ugrilaisia ja Volgan alueen sekä Kaakkois-Venäjän turkinsukuisia kansoja.

Venäjän sielu on ollut pahasti traumatisoinut viimeistään siitä asti, kun Tshingis Kaani ja hänen seuraajansa raiskasivat Venäjän. Tämä tapahtui, paitsi kuvaannollisesti, myös kirjaimellisesti. Jopa 7% ex-Neuvostoliiton asukkaista on suoraan alenevassa polvessa Tshingis Kaanin jälkeläisiä. Kaani poikineen raiskasi aina vihollistensa vaimot ja valloitettujen kylien naiset. Verotus oli hivuttavaa ja verot kerättiin ryöstelemällä ja raiskaamalla. Venäjä ei koskaan onnistunut taistelemaan menestyksellisesti Tshingis Kaania ja mongoleja vastaan, vaan raiskaaminen jatkui vuosisatoja. Tshingis Kaanin haamu hallitsee maata edelleen. Se riivaa Venäjän sielua, eikä sitä ole koskaan vielä onnistuttu manaamaan pois.

Kristittynä asiaa voisi ajatella Venäjän kannalta siten, että sama paha henki, joka riivasi Tshingis Kaania, riivasi myös Iivana Julmaa ja Josif Stalinia.

Moskova on Venäjän Sydän. Se on paikka, jossa Kaanin henki asuu. Moskova oli mongolien vasalli, joka maksoi näännyttävää veroa kaaneille, jottei nämä enää raiskaisi sitä. Siksi Moskova joutui itse raiskaamaan ja ryöstämään omia alamaisiaan mongolien nimessä ja heidän puolestaan. Selvitäkseen kaanien veroista, sen piti myös laajeta, ja alistaa sekä raiskata naapureitaan. Siitä tuli kaanien oppipoika. Ihminen, jolle tehdään pahaa, oppii tekemään pahaa ja myös tekee pahaa muille, ellei käsittele ongelmiaan ja pysty lopulta antamaan anteeksi, tapahtui se sitten hyvityksen saamisen kautta tai ilman.

Kaanit tuhosivat Kiovan ja alistivat Moskovan. Edes Novgorod, joka säilytti muodollisen vapautensa, tai kaanin ottopoika Aleksanteri Nevski, eivät uskaltaneet tai halunneet koskaan taistella heitä vastaan, vaan maksoivat vapaaehtoisesti veroa. Moskova ei uskaltanut pistää hanttiin senkään vertaa, vaikka myöhemmin 1500-luvulla Ivan IV koitti Nevskin pyhimyskronikan uudelleenkirjoituttamalla asian toisin selittää, mikä johtui tataarien vastaisen sodan propagandatarkoituksesta. Tataarien kaanikunnan Moskova alisti, ja senkin se uskalsi tehdä vasta vuosisadat sen jälkeen kun mongolit olivat menneet, eikä heidän paluustaan ollut enää pelkoa. Silloinkin ja siitä asti Moskova on toistanut Kaanin traumaa, ja hakenut hyvitystä, kostoa ja oikeutta tekemällä samoin muille.

Venäjä on valtakunta. Se on imperiumi. Se on keskusjohtoinen, keskitettyyn valtiovaltaan ja mahdolllisimman suuren maa-alueen hallintaan tähtäävä ja pyrkivä mahti. Se ajattelee aina kaikkea turvallisuustrauman kautta, turvallisuuspolitiikka etusijalla; Riskien varalta valmitautuminen ja vielä senkin varmistaminen, vallanhalu, kontrollinhalu, valtapolitiikka, opportunismi ja pahoinpidellyn sielun sekä itsetunnon peittämiseksi rakennettu ylpeä kuori.

Tätä tarkoitan sanoessani, ettei Venäjän idea ei ole olla kansakunta, vaan valtakunta. Jos sen kanssa haluaa tulla toimeen, on muistettava, että se on Valtakunta, jolla on sairas sielu. Venäjää ei voi kohdella normaalina kansallisvaltiona.

Venäjän kanssa tulee toimeen, kun tunnustaa, että se on valtakunta, ja kohtelee sitä valtakuntana. Silloin sen kanssa voi myös olla ystävä. Kunhan muistaa olla varuillaan. 'Dershava' - suurvaltakunta ei kunnioita viime kädessä muuta kuin voimaa. Venäjän kanssa voi olla ystävä, kun ei käännä sille selkäänsä. Tämä tarkoittaa sekä sitä, että loukatusta ystävästä voi tulla pahin vihamies, mutta myös sitä, että käännettyyn selkään voidaan iskeä veitsi.

Jonkun pitäisi olla Venäjän ystävä - Venäjästä riippumatta. Jonkun pitäisi voittaa Venäjän luottamus, mutta pysyä samalla niin vahvana, ettei Venäjä traumassaan niele ystäväänsä. Venäjä tarvitsee terapeutin, jolla on itsellään tarpeeksi vahva asema, ettei terapeutin tarvitse itse pelätä.


[Edit 12.12. Korjattu asiavirhe Vladimir -> Nevski]

Euraasian unionin nousu – Kun Saksa kääntyy itään?

Monilta jäi varmaan viime viikon perjantaina huomaamatta nämä uutiset, joissa kerrotaan siitä, miten Venäjä, Kazakstan ja Valko-Venäjä ovat solmineet sopimuksen Euraasian unionista – EU:n mallin mukaisesta taloudellisesta liitosta, joka tähtää tulevaisuudessa taloudelliseen ja poliittiseen integraatioon  entisten IVY-maiden alueella ja laajemminkin.

Tämä on mielestäni taloudellisesti ja geopoliittisesti erittäin merkittävä uutinen ja ansaitsee laajempaa huomiota, joten olkaapa hyvä (Russia Today:n artikkelit hieman lyhennettynä ja vapaasti käännettynä):
-----------------------------------------------------


http://rt.com/politics/eurasian-union-moscow-meeting-631/

”Sillä välin kun Eurooppa on murtumassa hallitsemattoman velkataakkansa alle, Venäjä on voimallisesti edistämässä uutta euraasialaista talousliittoa entisten neuvostokansojen kesken, voittaakseen näkyvissä olevan maailmanlaajuisen talouskriisin.

Perjantaina allekirjoitettiin perustamissopimus Euraasian Taloudellisesta Unionista – uudesta kokonaisuudesta jolla edistetään myöhempää yhteistyötä Aasian ja Tyynenmeren alueen kanssa ja myös turvataan sen jäseniä laajenevalta talouskriisiltä.

Euraasian taloudellisen unionin on tarkoitus luoda uusi markkina-alue yhtenäisellä lainsäädännöllä, pääoman ja inhimillisten resurssien sekä palvelujen vapaasti liikkuva virta.

Jälkineuvostolaisen alueen tulevaisuuden syvemmän yhteistyön koneisto käynnistetään tänään. Moskova odottaa, että muut maat seuraavat perässä, erityisesti kriisin repimää Ukrainaa odotetaan unioniin

“Me haluaisimme herättää tämän mitä tärkeimmän projektin henkiin.  Koska vuonna 2004 Ukrainan parlamentti vahvisti suunnitelman yhtenäisen taloudellisen vyöhykkeen perustamisesta [Venäjän kanssa], olen varma että maani olisi selvinnyt talouskriisistä helpommin ja taloutemme olisi eri tolalla nyt”, arvelee Valeri Konovaljuk, Ukrainalainen Alueiden puolueen kansanedustaja.”

http://rt.com/politics/eurasian-union-putin-economic-655/

“Euraasian Unioni: Vaihe 1


Kolme tulliliiton [Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin viime kesänä solmima] jäsenmaiden johtajaa ovat solmineet sopimuksen syvemmästä yhteistyöstä. Politiikantutkija Igor Panarin uskoo, että Marraskuun 18. päivä 2011 merkitsee Euraasian Unionin alkua.

“Olen iloinen, että Euraasian Unionin idea, jonka Vladimir Putin nosti esiin Lokakuun 3. 2011, on nopeasti muodostumassa todellisuudeksi.  Vain kaksi viikkoa myöhemmin, Lokakuun 18. 2011, IVY-maat perustivat vapaakauppa-alueen, ja vain kuukautta myöhemmin, Marraskuun 18., Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin presidentit allekirjoittivat julistuksen Euraasian taloudellisesta integraatiosta. Se on niin sanottu ”tiekartta”, yhdentymisprosessille, jonka lopullisena päämääränä on Euraasian Taloudellisen Unionin perustaminen.

Maat ovat tehneet ennennäkemättömän päätöksen luoda Euraasian Taloudellinen Komissio, ylikansallinen elin joka on vastuussa integraatioprosessista. Siitä on tulossa ensimmäinen ylikansallinen elin [IVY-alueella] sitten SNTL:n romahduksen, ja se tulee hiljalleen ottamaan valtuuksia jokaiselta [jäsen] maalta. Tämä tarkoittaa että pian meillä, aivan kuten eurooppalaisillakin, tulee olemaan virkamiehiä tekemässä vastaavia töitä kuin EU-komissaarit, mikä varmaan miellyttää Brysseliä. Vuosikymmenen mittainen kokemus Euroopan integraatiosta on tärkeää meille, aivan yhtä paljon kuin Neuvosto-aikakauden positiiviset saavutukset historiassa. ---

Itse asiassa olemme todistamassa Euraasian Unionin, WTO:n periaatteiden ja sääntöjen mukaista yhtenäisen taloudellisen alueen, perustamista. Tämä avaa merkittäviä mahdollisuuksia Ukrainan mukaantulolle tähän EU-2:een. Ukraina selitti kieltäytymistään tulliliittoon liittymisestä sanomalla, että se olisi vastoin WTO:n sääntöjä. Tämän vuoksi Ukrainan mukaantulomahdollisuus EU-2:een tulee kasvamaan Moskovan huippukokouksen jälkeen. Olisi hyvä nähdä Ukrainan liittyvän yhteiseen talousalueeseen jo niinkin pian kuin vuoden 2012 lopulla. ---

Tulliliitto, jonka muodostavat Valko-Venäjä, Kazakstan ja Venäjä, on jo voimassa. Työtä tehdään tällä hetkellä kauppamekanismien ja lainsäädännöllisten puitteiden parantamiseksi unionin sisällä. Tässä on edistytty: Kaupan kokonaisarvo maiden välillä kasvoi 40 prosenttia ensimmäisen kuuden kuukauden aikana vuonna 2011.”

http://rt.com/politics/eurasian-union-russia-political-635/

“Euraasian Unioni – Palasia vanhasta blokista

Euraasian Unionin luominen on julkilausuma Moskovan maailmanlaajuisista pyrkimyksistä, voimakas liike ylikansallisen liiton luomiseksi ja Neuvostoliiton lopun jälkeen rakennetun yksinapaisen maailman tasapainottamiseksi.

Pääministeri  Vladimir Putin haluaa oikeuttaa poliittisen päätöksensä pyrkiä kolmannelle kaudelle, tuomalla esiin toteutumassa olevan todella maailmanlaajuisen agendan, myöntää kansainvälisten suhteiden analyytikko Aleksandr Selivanov.

“Se lähettää selvän viestin muulle maailmalle ja lännelle, että Venäjä on kiinnostunut nostamaan taloudellisia intressejään kansalliselta tasolta ylikansalliselle tasolle, aloittamalla rakentamaan omaa, Euroopan Unionin kaltaista projektia, mutta ottaen oppia sen tekemistä toimista”, pohtii Selivanov. ---

Puhuttaessa uudesta taloudellisesta liitosta, josta mahdollisesti tulee vastapaino EU:n taloudelliselle painoarvolle, poliitinen analyytikko Aleksey Pushkov sanoo, että  “EU:n taloudellinen painoarvo on joltisenkin vahingoittunut kriisissä”, eikä todennäköisesti toivu näkyvissä olevassa tulevaisuudessa.

“Minusta sillä ei ole mitään tekemistä Euroopan Unionin kanssa. Tämä on itsenäinen taloudellinen unioni jälkineuvostolaisella alueella, missä ihmiset tuntevat toisensa, ovat tottuneet toisiinsa ja tottuneet elämään yhteisellä talousalueella. Tavallaan tämä on niiden suhteiden uudelleenrakentamista, jotka vaurioituivat Neuvostoliiton kaatuessa”, Pushkov sanoo.

Putin on jo koskettanut aihetta, sanoen että jo nyt käydään keskusteluja ministeritasolla kolmen maan kesken koskien viisumihallinnon poistoa tai ainakin sen keventämistä, Selivanov muistuttaa.

“Venäjän näkemys on se, että maailma on tulossa talouskriisin toisen vaiheen läpi ja Venäjän vastaus kriisille on myös uuden taloudellisen liiton rakentaminen, ja että Venäjä todella haluaa tulla yhdeksi mailman taloudellisista navoista, moninapaisuuden periaatteen mukaisesti,” ilmaisee analyytikko.

“Uuden valuutan perustaminen tai uuden yhteisvaluutan tuominen Euraasialaiselle projektille tulee olemaan suuri askel Venäjälle,” hän sanoo.

Venäjän ensimmäinen varapääministeri Igor Shuvalov sanoi Torstaina, että on liian aikaista sanoa, tuleeko unionilla olemaan poliittista agendaa, mutta venäläisten virkamiesten ilmaisemat toiveet kertovat, että se tulee muuttumaan poliittiseksi liitoksi.

“Venäjä todella haluaa todistaa, että jälkineuvostolainen alue on todellakin sen etuoikeutettujen intressien vyöhyke,” väittää Aleksandr Selivanov.

Aloitetaan taloudellisella agendalla ja siirrytään kohti poliittista, kuten EU aikoinaan teki, on hyvä tapa mennä eteenpäin, ja “kunhan liittolaiset huomaavat, että tämä unioni on toimiva, niin myös sen poliitinen elämä tulee myös olemaan menestys,” Aleksandr Selivanov päättelee.

Integraatio palvelee aina vahvojen maiden etuja, joten Venäjä ja sen naapurit [Valko-Venäjä ja Kazakstan], jotka ovat suunilleen samalla kehitystasolla, tulevat varmasti hyötymään, uskoo Igor Khokhlov Maailman talouden ja kansainvälisten suhteiden instituutista.

“Venäjä tulee olemaan Unionin johtaja, ottaen huomioon sen alueen, väestömäärän ja raaka-aineet,” hän sanoo.

“Venäjä, Kazakstan ja Valko-Venäjä voivat tulla eräänlaiseksi sillaksi Aasian ja Euroopan nopeasti kehittyvien alueiden välille johtuen tämän integraation voimasta.”

http://rt.com/politics/russia-kazakhstan-belarus-eurasian-union-647/

”Pieni askel Venäjälle, mutta valtava harppaus Euraasian Unionille”

Kun muste on vielä kosteaa Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin perjantaina solmimissa uusissa taloudellista integraatiota koskevissa sopimuksissa, tarkkailijat analysoivat, millaista roolia Euraasian Unioni tulee esittämään globaalilla näyttämöllä.

Julistus tekee tietä integraatioprosessin seuraavalle vaiheelle – Yhteistalousalueelle (CES), joka perustuu Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöihin ja periaatteisiin. Unioni tulee olemaan avoin uusille jäsenille jokaisessa sen kehitysvaiheessa.

Allekirjoittamalla ‘Julistuksen Euraasian Taloudellisesta Integraatiosta’ ja 'Sopimuksen Euraasian Taloudellisesta Komiteasta’, Venäjä on valmistautunut siirtymään kohti suurempaa integraatiota Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa ennen vuotta 2015, kuten aiemmin on suunniteltu, mutta ei tule ”pakottamaan prosessia”, kertoi presidentti Dimitri Medvedev lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin hänen tavattuaan presidentit Aleksandr Lukashenkon ja Nursultan Nazarbajevin.

"Jos on mahdollista, tulemme etenemään nopeammin," hän sanoi. "Me emme juokse junan edelle…mutta pitää olla mahdollisuus, että nopeutamme prosessia”.

Samaan aikaan Medvedev sanoi, ettei hän pelkää että Euraasian Unioni kohtaisi samanlaisia ongelmia kuin Euroopan Unioni, joka on juuri nyt potentiaalisen romahduksen uhkaamana, johtuen hallitsevasta velkakriisistä.

"Minulla ei ole minkäänlaisia pelkoja," hän sanoi. "Meidän tulee toimia tarkasti ja ottaa opiksi Euroopan Unionin kokemuksista.”

Medvedev sanoi, käyttäen värikästä kieltä, että Euroopan Unionia muodostettaessa Bryssel osti “sian säkissä.” Venäjä on ottanut oppia noista virheistä, ja on asteittain järjestelemässä unionia sellaisten maiden kesken, joilla on paljon yhtäläisyyksiä.

"Me tunnemme ne, ketkä ovat liittymässä kanssamme integraatiossa,” hän sanoi. ”Nämä kolme maata jakavat yhteisen historian, yhteisen menneisyyden, ja tänään me olemme muotoilemassa yhteistä taloutta.”

“Emme ole aloittamassa yhdentymisprosessia eri tasoilta, vaan pikemminkin samanlaisista lähtökohdista,” hän selitti.

Venäjän johtaja mainitsi myös muiden potentiaalisten Euraasian Unionin jäsenmaiden yhdentymisprosessin.

"Olemme avoimia, mutta tämä ei tarkoita, että mikä tahansa maa voi liittyä meihin heti huomenna,” hän sanoi. ”Jokaisella maalla pitäisi olla selkeä visio liittymisestä, samalla kun ne täyttävät tietyt edellytykset, jotta estettäisiin negatiiviset vaikutukset sekä Unionille että jäsenehdokasmaan taloudelle.”

Puhuttaessa Euraasian Unionin mahdollisista hyödyistä, Kirill Koktysh, Moskovan valtionyliopiston kansainvälisen politiikan apulaisprofessori sanoi, että Euraasian Unioni tulee toimimaan siltana Euroopan Unionin ja Aasian välillä.

“Euraasian Unionin luominen tulee antamaan sykäyksen Euroopan Unionille, joka saa näin maasillan Kiinaan ja muille nouseville Aasian markkinoille”, Koktysh sanoi Russia Todaylle.

”Tällä on myös se vaikutus, että se tarjoaa halvempia tuotteita Kiinasta, joka on erityisen tärkeää tässä ratkaisevassa globalisaation historian tienhaarassa, kun EU kohtaa perustavanlaatuisia, sen olemassaoloa uhkaavia haasteita.”

Toisaalla Boris Makarenko, Poliittisten teknologioiden keskuksen puheenjohtaja sanoi, että puhuttaessa Euraasian Unionin tulevaisuuden haasteista, kyse on siitä kuin yritettäisiin ennustaa muutoksia, joita vastasyntynyt lapsi saattaisi saada vanhuutensa sairauksissa.

RT:n haastattelussa Makarenko sanoi, että kun Euroopan Unioni oli muodostumisensa ensimmäisissä vaiheissa, kukaan ei tiennyt nykyisten ongelmien mahdollisuudesta. Tämänpäiväisen sopimuksen solmiminen on siten tärkeä askel, mutta se on vain alku.

Makarenko osoitti muutamia eroja EU:n ja Euraasian Unionin välillä.

“[Euraasian Unionin] rakenne on hyvin erilainen kuin EU:n, koska Venäjä on absoluuttisessa johtoasemassa, kun taas EU:ssa, jossa Saksa on vahva, mutta ei täysin jätä varjoonsa muita jäsenmaita,” hän sanoi. ”Joten on helpompaa ylittää vastaantulevia ongelmia Venäjän johtavan roolin avulla.” ---

Kannattaa lukea myös:

http://rt.com/news/eurasian-union-eu-better-667/

“Euraasian Unioni: Suurempi kuin EU, mutta ei uusi SNTL

Kolme entistä neuvostotasavaltaa on aloittanut uuden alueellisen yhdentymisprojektin, ja ainakin kaksi muuta on aikeissa liittyä mukaan. Kriitikot syyttävät Moskovaa Neuvostoliiton uudelleenrakentamisesta, mutta projektin arkkitehdit sanovat, että päämääränä on luoda parempi versio EU:sta. ---

[EEU-maat] ripustautuvat toisiinsa ensisijassa taloudellisten syiden takia. Kyseessä on unioni niiden markkinoiden, liike-elämän ja työvoiman suojelemisesta ulkomaiselta kilpailulta. Mutta poliittisella tasolla osallistujilla ei ole intoa luopua suvereenisuudestaan. [Lisää ylläolevasta linkistä]”

----------------------

Eli tilanne on se, että nimitettiin sitä sitten Euraasian Unioniksi tai ”Uudeksi Neuvostoliitoksi”, entiset IVY-maat ovat muodostamassa taloudellista liittoa, jolla on tavoitteena edetä EU:n tavoin myös rahaliitoksi ja poliittiseksi liitoksi.

Tämä tapahtuu samaan aikaan kun USA:n vaikutusvalta ja asema on koko ajan enemmän ja enemmän rapautumassa, ja nykyisenkaltainen EU tärisee liitoksistaan.

EU:n kohtalo - Saksa  ja Itä-Eurooppa osaksi Euraasian Unionia?

Mitä tämä merkitsee geopoliittisesti? Olen useaan otteeseen maalaillut skenaarioissani vaihtoehtoa, jossa EU nykyisellään hajoaa ja Saksa sekä Itä-Euroopan maat ajautuvat liittoon Venäjän kanssa.

Nykyinen taloudellinen tilanne on kohtalokas uhka Saksalle, jonka teollisuuden viennistä yli 70% on EU-alueelle. Talouden ja kysynnän romahtaessa Saksalla on kaksi vaihtoehtoa: Joko alkaa kannattamaan eurobondeja ja EKP:n setelipainorahoitusta sekä seuraavaa inflaatiota, jottei sen asiakkat ajautuisi maksykyvyttömyyteen ja lamaan, tai alkaa etsiä kuumeisesti uusia, laajempia markkinoita.

Tällä hetkellä kaikkien Euroopan AAA-luokiteltujen maiden - myös Saksan - 10-vuotisten velkakirjojen korot ovat nousussa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yhden mahdollisen tulkinnan mukaan sijoittajat alkavat jo hinnoitella Saksan viennin takkuamista Saksan lainoihin. Toinen vaihtoehto on, että hinnoiteltavan oli jo Euroalueen hajoaminen.

Ensimmäiset vakavat merkit Saksan vientikoneen yskimisestä ovat jo nähtävillä. Saksalla ei ole oikeasti muita vaihtoehtoja kuin suistua itse lamaan muun Euroopan mukana tai myydä tuotteitaan muualle maailmaan jotain korvausta vastaan. Tuo korvaus voi olla vaikka juaneissa - tai ruplissa.

Saksalla ei ole massiivisen vientisektorin kanssa muita vaihtoehtoja kuin jatkaa vientiä tai joutua tilanteeseen, jossa Saksan oma talous humpsahtaa todella syvälle viennin pysähtyessä. Vientikoneen tökkimisestä on jo vakavia merkkejä ja saksalaisen vientiteollisuuden tökkiminen on vaikutuksiltaan saksalaisille samanlainen kuin suomalaisen vientiteollisuuden tökkiminen suomalaisille.

Mikä siis lääkkeeksi? Kuvitellaanpa, että talouskriisi etenee – kuten olen ennustellut – geopoliittiseksi ja sotilaalliseksi kriisiksi. Miten käy Venäjän ja Euraasian talousunionin maiden taloudelle tilanteessa, jossa öljyn ja kaasun hinta nousee esim. Lähi-idän levottomuuksien takia lamasta huolimatta? No, ne porskuttavat. Mitä ne tekevät rahoillaan? -Voivat tarjota isot markkinat Saksan teollisuudelle.

Loppuskenaario voisi sitten mennä, kuten olen aiemmin vähän maalaillutkin. Eli EU:n hajotessa, jos niin käy ja jos hajoaminen tapahtuu todellakin Rein-Alpit-Balkan –akselilla, Keski- ja Itä-Euroopan maat joutunevat hakemaan taloudellista ja strategista yhteistyökumppania Euraasian Unionista…

Näyttääkö Eurooppa tältä 2020-luvulla?

Lama ja Geopoliittinen ilmastonmuutos - Suursota ja unionijärjestelmät

Minulla on oma geopoliittinen skenaario, jota aloin laatia 2005 tienoilla, ja jota olen päivitellyt siitä asti. Uskallan väittää, että edessämme on jotain paljon pahempaa kuin mitä talousasiantuntijat julkisesti povaavat. Kyse ei ole vain taloudesta, vaan muutosten valtavuuden puolesta samanlaisesta kriisiajasta, kuin mitä kehitys 1929-31 alkaneesta lamasta toisen maailmansodan loppuun eli vuoteen 1945 asti, sekä Neuvostoliiton romahdus 1991 ja sitä seuranneet tapahtumat kaikkine muutoksineen edustivat.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että USA:n talous ja sitä myötä sen supervalta-asema romahtaa kun eurokriisi iskee kunnolla ensi keväänä päälle. Pidän EMU:n hajoamista vuoteen 2013 loppuun mennessä lähes varmana. Ja kun Lähi-idässä alkaa isompi sota, seuraa näistä kolmesta päätapahtumasta väistämättä todella iso geopoliittinen ilmastonmuutos.

Isoja muutoksia on tulossa, näillä näkymin ainakin seuraavat asiat ovat näköpiirissä lähivuosina ja ensi vuosikymmenen alkuun mentäessä:

-EMU:n hajoaminen; Joko kriisimaat (ja Ranska) erovat, tai Saksa ja sen taloudesta riippuvaiset maat eroavat.

-NATO:n muuttuminen paperitiikeriksi USA:n sotilaallisen kyvyn romahtaessa. USA menettää kyvyn ja halun puuttua voimakkaasti sotilaallisesti tilanteeseen, jos Euroopassa tulee sota.

-Radikaalien islamistiliikkeiden valtaannousu useimmissa arabimaissa, varsinkin Pohjois-Afrikassa (Libyasta Marokkoon).

-Putinin unelmoiman Euraasian Unionin muodostuminen (”Uusi Neuvostoliitto markkinatalousversiona”), mukaan lukien sen sotilaallisen ulottuvuuden eli CSTO:n (Collective Security Treaty Organization) voimakas kehittyminen.

-Suursota Lähi-idässä ja sen leviäminen NATO-Venäjä konfliktiksi Pohjois- ja Itä-Euroopassa tilanteen Venäjälle tarjoaman mahdollisuuden sekä mm. Venäjän Lähi-idässä tekemien sotilasliittojen vuoksi. Suomi jää jalkoihin kun Venäjä tavoittelee kohteita Pohjois-Norjassa.

-Saksa on taloudellisista ja syistä ja Venäjän sotilaallisen vallan vuoksi pakotettu liittoutumaan Venäjän kanssa. Keski- ja Itä-Euroopan maat joutuvat mukaan joko hyvällä tai pahalla (Johtaa mahdollisesti laajentuneeseen Euraasian Unioniin?)

-Itä-Aasian Unionin muodostuminen kun Japanin mentyä USA:n perässä vararikkoon se on pakotettu liittoutumaan Kiinan kanssa. Taiwan, Korea, ja muita maita liittyy siihen.

-Pohjois-Amerikan Unionin muodostuminen. Romahtanut USA joutuu menemään talous- ja rahaliittoon Kanadan ja Meksikon kanssa. Dollari on mennyttä.

-Muut unionit: Afrikan, Etelä-Amerikan (Mercosur), Väli-Amerikan ja Karibian alueen (ALBA), Etelä-Aasian ja Kaakkois-Aasian sekä Oseanian unionit muodostuvat USA:n ja Euroopan ylivallan kaaduttua. Yhteensä 9, mahdollisesti 10 unionia, jos Lähi-idän maat saavat sellaisen aikaiseksi (Persianlahden mailla rahaliittohanke).

USA:lle käy todella huonosti. Se menettää supervalta-asemansa, ylivoimaisen sotilaallisen mahtinsa, ja taantuu alueelliseksi suurvallaksi, sekä joutuu osaksi Pohjois-Amerikan unionia. USA joutuu säästösyistä vetämään suuren osan laivastostaan telakoille ja satamiin. Dollari on mennyttä, ja uusi valuutta on paljon heikompi. Amerikan lama tulee olemaan pitkä ja syvä, kuin yhdistelmä 30-luvun lamaa ja Venäjän olosuhteita NL:n romahduksen jälkeen. Kuten Venäjällä meni koko 90-luku, saadaan uutta nousua Pohjois-Amerikassa odottaa mahdollisesti jopa vuosikymmenen loppupuolelle asti.

Lähi-Idän sota ja sen leviäminen

Jos ja kun NATO joutuu yhdeksi osapuoleksi Lähi-idässä näköpiirissä olevassa sodassa, niin se leviää Pohjois-Eurooppaan. Erityisesti näin tulee käymään, jos kyseinen sota alkaa USA:n talouden romahdettua. Tällä hetkellä sellaisen arvellaan tapahtuvan joko ensi vuoden (2012) alkupuolella, romahtavan eurotalouden perässä, tai viimeistään 2013.

Muodollinen syy sodan leviämiseen on Venäjän, Iranin ja Syyrian vuonna 2006 tekemä osittain salainen liittosopimus. Virallisesti se on vain Iranin ja Syyrian puolustusliitto, mutta Israelin tiedustelun vuotaman tiedon mukaan Venäjä antoi näille maille salaiset turvatakuut, että jos jokin vieras valtio tai NATO hyökkäisi jomman kumman kimppuun, Venäjä tulee apuun. Käytännössä tilanne eli Venäjälle avautunut toimintaikkuna – mahdollisuus ottaa takaisin NL:n romahduksen myötä menetetyt asemat – lienee varsinainen ja jo riittävä syy.

Suomen asema

Jos siis NATO on sodan osapuoli Lähi-idässä, sota leviää välittömästi Pohjois-Eurooppaan. Venäjä ei suinkaan lähetä joukkojaan etelään, vaan varmistaa ensin sivustansa. NATO:n ollessa lähinnä vitsi voidaan Baltia ottaa helposti haltuun. Venäjän päätähtäin on kuitenkin Pohjois-Norjassa ja Atlantin rannikolla. Suomi tulee jäämään jalkoihin, ellemme muuta ulkopolitiikan suuntaa ajoissa.

Suomi ei itsessään kiinnosta Venäjää paljoakaan ja strategisesti olemme lähinnä puskurialueen roolissa. Moderni sodankäynti ja sen tekniikka edellyttävät kuitenkin, varsinkin ison kriisin tullen, vähintään 400 km suojavyohykettä (ilmatilaa) Kuolan niemimaan ja Pietarin alueen strategisesti elintärkeiden kohteiden ympärille.

Ilma- ja ohjuspuolustus pitää teknologian asettamien haasteiden vuoksi työntää mahdollisimman eteen. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjälle on strateginen välttämättömyys isossa konfliktissa saada puskurivyöhykkeen raja vähintään suunilleen Lofootit-Luulaja-linjalle, sekä etelässä Ahvenanmaa-Kaliningrad –linjalle, ja tukikohtia Norjassa sekä Baltian länsirannikolla. Käytännössä parasta olisi saada haltuun koko Norjan länsirannikko, sekä Tanskan salmet. Kaasuputken turvaaminen edellyttää ainakin Gotlanin ja Bornholmin varmistamista. Kaikki tämä voi hyvinkin onnistua, NATOn heikkous huomioiden USA:n sotilaallisen kyvyn romahdettua, ja Saksan pysytellessä vähintäänkin sivussa omien taloudellisten intressiensä pakottamana (Ks. alempaa).

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa siis Suomen osalta vähintäänkin turvattua läpikulkua ja huoltoa Pohjois-Suomen läpi. Lisäksi Suomi kokee vähintäänkin voimakkaan pula-ajan, kun tuonti lännestä on kriisin takia poikki.

Venäjä ei muuten tarvitsisi Suomea oikein mihinkään, mutta Suomi on ikävästi välissä, ja siksi se tarvitsee ilmatilaamme ja Pohjois-Suomen liikenneverkkoa. Yleinen virheargumentti näissä jutuissa kuuluu: "Mutta miksi ihmeessä Venäjä hyökkäisi Suomeen?!". Ei Venäjä hyökkää ison konfliktin tullen "Suomeen", vaan Venäjän katse on Atlantin rannikolla ja Tanskan salmissa. Sen intressit Suomessa olisivat vain välillisiä.

Edellä mainitusta syystä johtuen Suomella olisi teoriassa hyvätkin mahdollisuudet välttää joutumasta yliajetuksi, mutta poliittisen johtomme typeryydellä ei näytä olevan oikein rajaa. Auta armias jos vievät maamme NATOon, silloin Venäjällä on tarve iskeä tänne kovemminkin. Tätä eivät jotkut näytä tajuavan, vaan näyttävät innokkaasti kuolaavan NATOon eli jonottavan lippuja Titanicin matkalle.

Saksan ja Euroopan asema

Saksan tilanne on mielenkiintoinen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että EMU tulee hajoamaan, oman arvioni mukaan 2013 tienoilla, siihen kun Saksa saa tarpeekseen ja ottaa oman valuutan käyttöön. Samaan aikaan päällä on valtava lama ja USA:n talouden romahdus. Tässä tilanteessa ainoastaan ideologinen paine enää pitää Saksaa mukana EU:ssa, sillä ydinvoimasta luopumispäätöksen jälkeen, kun energiantuotantokapasiteettia korvataan kaasuvoimaloilla eli Venäjän kaasulla, Saksa on täysin energiariippuvainen Venäjästä. Sama tilanne alkaa olla raaka-aineiden suhteen. Tämä koskee koko Itä-Eurooppaa.

Jos Lähi-idän sota sulkee Persianlahden, öljyn tuonti sieltä pienenee kymmenesosaan nykyisestä, Eurooppa ei saa öljyä ja kaasua muualta kuin Pohjois-Atlantilta ja Venäjältä. Kun Pohjanmeri on ehtymässä, niin jos ja kun Venäjä ottaa sotilaallisesti haltuunsa Pohjois-Norjan kaasukentät, Venäjällä on Euroopasta ja Saksasta totaalinen ns. palliote. Se voi sanella hinnat. Jo nyt se myy kavereilleen öljyä ja kaasua alennuksilla. Vihollisilleen se ei sodan tullen tietenkään myy mitään.

Etelä-Euroopan maat ja Ranska saavat vähän öljyä ja kaasua Pohjois-Afrikasta, mutta niiden talous on totaalisen kuralla, ja Pohjois-Afrikassa riehuu sisällissodat sekä Al-Qaida. Ainoastaan britit pärjäävät jossain määrin yksin saarellaan, talous totaalisen kuralla, mutta huomattavan asevoiman ja omat, tosin niukoiksi käyvät, öljy- sekä kaasuvarannot pitävät sen niin sanotusti pinnalla (Liuskekaasuvarannot tosin suuret, lisää alempana).

Taloustilanne tulee menemään niin pahaksi, että Saksan katsoo käytännössä sijoituksensa Etelä-Euroopassa menetetyiksi. Samaan aikaan sillä ei tule olemaan muuta vaihtoehtoa kuin erota EU:sta ja liittoutua Venäjän kanssa, estääkseen oman teollisuutensa ja talouselämänsä totaalisen romahduksen.

Puolan valtavat liuskekaasuvarannot ja energiapoliittinen sodanjulistus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntalehti Kalevan artikkeli Puolan liuskekaasuvarannoista (lauantaina 15. lokakuuta 2011) oli paitsi erittäin mielenkiintoinen, sisälsi myös eräitä erittäin oleellisia tietoja. ”Puolalla on Yhdysvaltain energiahallinnon EIA:n tuoreen raportin mukaan Euroopan suurimmat tunnetut liuskekaasuvarannot.. […] ..5,3 biljoonaa kuutiometriä, mikä on tuplasti enemmän kuin esimerkiksi Norjan todennetut maakaasuesiintymät”. Eikä Puola ole ainoa, myös Briteillä, Saksalla, Ranskalla Tanskalla ja Ruotsillakin on. Puolassa suunnitelmat esiintymien hyödyntämisestä ovat kuitenkin pisimmällä.

Se, mikä jäi soimaan takaraivoon kuin tulevan sodan tykkien jyske olivat kuitenkin Puolan ulkoministeriön talousosaston yksikönjohtaja Stanislaw Ciosin sanat: ”Euroopan koko geopoliittinen asetelma saattaa tämän seurauksena muuttua. Riippuvuus nykyisistä kaasuntuottajista tulee vähenemään dramaattisesti”. Ja: ”Uskomme, että kaupallinen tuotanto saadaan käyntiin vuonna 2014”.

Kuten varmaan on selvää, niin Venäjän on lähes pakko tehdä jotain viimeistään 2014 estääkseen oman strategisen asemansa ja merkityksensä romahtamisen Saksan sekä Keski-Euroopan suhteen, tai sen ”kultainen mahdollisuus” nousta uudestaan supervallaksi voi olla mennyttä. Kuinkahan moni tajusi, että byrokraatti Cios lausui sodanjulistuksen?

Puolalaisten suunnitelmien vuosi 2014 on merkittävä sattuma siksikin, että päivitin uudelleen syyskuussa oman ennusteeni, että nykykehityksen jatkuessa maailma näkee suursodan viimeistään 2015 tienoilla. Vielä joku vuosi sitten, ja aina viime kevääseen asti, arvioin suursodan uhan kasvavan vasta vuosien 2015-2020 välillä.