Näytetään tekstit, joissa on tunniste taantuma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taantuma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. elokuuta 2012

Lama ja leikkaukset tulevat varmasti - Älä usko katteettomia lupauksia

Arvoisat kansalaiset, huomio!

Suomen talous on virallisesti luisumassa taantumaan. Käytännössä, ilman velkarahalla pumpattua näennäistä kuplakasvua, olemme reaalitalouden puolesta olleet sellaisessa enempi ja vähempi jo vuodesta 2008.

Edessä on lama, joka kestää tämän hetkisten arvioiden perusteella ainakin jonnekin 2014-15 tietämille, ja EU:n reuna-aleiden kuten Suomen osalta ehkä jopa 2016 saakka. Lama tulee yhtä varmasti kuin kuntavaalit. Muistakaa tämä vaalipuheita kuunnellessanne.

Lama tulee varmasti - Leikkaukset tulevat varmasti. -Kysymys kuuluu vain; Mistä leikataan ja miten paljon? Vauraillakin kunnilla tulee olemaan vaikeaa ylläpitää edes lakisääteiset peruspalvelut - kaikesta muusta joudutaan leikkaamaan.

Jollei hallituksemme syytäisi miljardeja kriisimaiden kautta pankeille, saattaisimme selvitä 90-luvun tilanteen toisinnolla. Nyt meillä on edessämme 1930-luvun talouskriisiin verrattava rytinä.

Kunnissa pitää olla valmis tinkimään kaikesta muusta paitsi inhimillisesti tärkeimmistä asioista. Kaikesta muusta pitää olla valmis tarpeen tullen leikkaamaan, paitsi lakisääteisistä peruspalveluista.

Kärjistäen; Nälkäinen ihminen ei voi syödä teatteria, lapset eivät voi käydä koulua kadulla, ja sairaat tai vahukset eivät saa hoitoa kaupunginpuistossa, olipa luvassa vaikka miten hienoa teatteria, olivatpa kadut miten hyvässä kunnossa tahansa, tai puisto miten hyvin hoidettu hyvänsä. Lisäksi kaupunkilaista ei paljoa lämmitä jos kaupungin johto reissaa verkostoitumassa ympäri maailmaa.

Oulussa tullee pää vetävän käteen, kun kuntaliitoksen myötä on irtisanomissuoja 7 vuodeksi koko henkilöstölle. Ketään ei voida irtisanoa, ja eläkeputken alkupääkin karkaa pian kauemmas. Niin kauan kuin työnnetään pää pensaaseen ja pidetään pyörät pyörimässä lainarahalla, väistämätöntä voidaan lykätä.

Mutta lopulta tulee olemaan pakko leikata toimintamenoista, rajusti. Tullaan luultavasti siihen tilanteeseen, että henkilökuntaa on "töissä" pyörittelemässä peukaloitaan, mutta mitään heillä ei voida teettää, mistä koituisi lisäkustannuksia. Toimintamenoista leikkaaminen tarkoittaa myös tinkimistä katujen, teiden, rakennusten ja muun infran rakentamisesta ja huollosta.

Yleisesti onn syytä olettaa, että jos saksalaiset suostuvat lopulta siine, että EKP laittaa ns. "setelipainon" soimaan rahaliiton ja unionin koossa pitämiseksi, euron käyvä arvo tipahtaa rajusti suhteellisen lyhyen ajan sisällä yli kolmanneksella. Jos taas Saksalaiset sanovat "kiitti meille riitti" ja jättävät rahaliiton, euron arvosta jää jäljelle alle kolmannes.

Näillä oletuksilla, jos työttömyyspäiväraha nyt riittää niukin naukin kuukauden ruokiin, tuon jälkeen pitää paastota joko 1/3 tai 2/3 kuukautta. Muutenkin työttömät, vanhukset, opiskelijat ja köyhät joutuvat vielä etsimään lisäsärvintä puutarhapalstoilta. Tähän kannattaa varautua jo ensi kesäksi.

Älkää uskoko katteettomia lupauksia! Sellaista "populismia" löydätte varmasti hallituspuolueiden suista, mutta ette toivottavasti Perussuomalaisilta, ettekä minun suustani.

Omasta ja Perussuomalaisten puolesta haluan silti toivottaa kaikille suomalaisille hyvää syksyä ja tulevaa vuotta, sekä voimia, jaksamista ja uskoa omaan omaan sekä isänmaamme tulevaisuuteen!

Sen sijaan lamaan syyllisille poliitikoille, pankeille ja rahoituslaitoksille, sekä kriisiin huonosta varautumisesta vastuussa olevalle hallitukselle haluan toivottaa ihan omasta puolestani; Paskaa syksyä.  ;p

T: Veli-Pekka Kortelainen
(ehdolla Oulun kaupunginvaltuuston Perussuomalaisten riveissä)


P.S. Taloustilanteeseen liittyen suosittelen tutustumaan LEAP:in uusimpaan tiedotteeseen, tämän linkin takaa. Maailman taloustilanteen suhteen LEAP on ollut pitkään jyvällä, mutta EU:n suhteen LEAP:n optimismiin ei kannata suoralta luottaa.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Perussuomalaisten Oulun piirin julkilausuma 19.4

Viime sunnuntain PS:n Oulun piirin piiritoimikunnan kokouksen julkilausuma:

"Talouden taantuma vai superlama?

Perussuomalaisten Oulun piiri on erittäin huolissaan nykyisen taloustilanteen kehityksestä. Haluamme nostaa esiin sen todennäköisen kehitysnäkymän, että maailmantaloutta uhkaa todellinen superlama. Viimeaikaisten talouslaskelmien valossa koko nykyistä dollariin nojaavaa kansainvälistä rahoitusjärjestelmää on kohtaamassa totaalinen romahdus seuraavan puolen vuoden kuluessa, mikäli nykyinen kehitys jatkuu. Dollarin romahtaminen ja hyperinflaatio johtaisi pahimmillaan kymmenien prosenttien hintainflaatioon myös eurotalouksissa, mikä merkitsisi sitä, että kunnat ja yritykset, valtiosta puhumattakaan, joutuisivat repimään budjettinsa uudestaan auki vielä toisen kerran tulevana syksynä, kun kuntien ja kaupunkien euromääräiset juoksevat menot pahimmillaan kasvavat kymmenillä prosenteilla. Perussuomalaisten Oulun piiri vetoaa valtion ja kuntien päättäjiin, että nyt keväällä budjetteja auki revittäessä otettaisiin jo huomioon tämä pahimpaan vaihtoehtoon varautuminen, jotta kuntataloudessa voitaisiin säästyä pahimmalta."

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Taas uutiskimara: Edessä USA:n lama ja vuosikymmenen mittainen kriisi

On aika pistää taas pienoinen uutislinkkikimara peliin, Voilá!:


"Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tuleva talouskatsaus arvioi maailman pankkijärjestelmän ongelmaluottojen määrän huomattavasti ennakoitua suuremmaksi.

Brittiläisen The Timesin tietojen mukaan huhtikuun 21. päivänä ilmestyvä IMF:n katsaus arvioi maailman rahoituslaitosten ongelmaluottojen kokonaismäärän lähes 4 000 miljardiksi dollariksi.

Tammikuussa IMF arvioi Yhdysvaltojen ongelmaluottojen määräksi 2 200 miljardia, jonka se Timesin mukaan aikoo nostaa 3 100 miljardiin.
Lisäksi Euroopan ja Aasian rahoitusjärjestelmissä rahasto arvioi piilevän 900 miljardin dollarin arvosta ongelmaluottoja.

Pankit ja vakuutusyhtiö ovat tähän mennessä julkistaneet noin 1 300 miljardin dollarin edestä ongelmaluottoja. Talouden taantuma kuitenkin syö jatkuvasti kasvavan sijoitusjoukon arvoa ja yritysten velanhoitokykyä.
Timesin mukaan on myös mahdollista, että IMF tarkistaa uuttakin arviotaan ylöspäin vielä ennen kuun loppua."

LEAP:n mukaan näitä roskaluottoja on yli 10 000 miljardia taalaa (eli lähes kymmenen kertaa koko USA:n taloudessa kierrossa olevien dollarien määrän edestä).


""Autoteollisuuden toipumiseen menee yli vuosikymmen"

Autoteollisuuden asiantuntija ja kirjailija Graeme Maxton ennustaa, että menee yli kymmenen vuotta ennen kuin ajoneuvojen myynti kohoaa uudelleen vuoden 2007 huippujen tasolle.

Reutersin mukaan Maxton arvioi, että autoteollisuus kokee nyt vakavamman taantuman kuin 1970- ja 1980-luvuilla."


Tähän Sorosin lausuntoon olisi syytä kiinittää huomiota:

"Soros: USA:n pörsseissä jyllää ääliöralli

Yhdysvaltain pörssien neljä viikkoa kestänyt nousu ei ole uuden nousukauden alku, koska maan talous supistuu yhä. Näin uskoo suursijoittaja George Soros.

- Kyseessä on laskumarkkinoiden ralli, koska talouden suunta ei ole vielä kääntynyt, Soros sanoi Bloomberg-tv:n haastattelussa.

Yhdysvaltain suurimpien yhtiöiden kurssikehitystä mittaava S&P 500 -indeksi on kohonnut 24 prosenttia maaliskuun alun jälkeen. Kursseja on nostanut optimismi, että Yhdysvaltain toistaiseksi kuusitoista kuukautta kestäneen taantuman pahin vaihe on ohi. Sorosin mukaan talous jatkaa kutistumistaan ja on olemassa riski, että Yhdysvallat ajautuu lamaan."

<- Niin, näin kävi myös -29 romahduksessa. Kurssit ponkaisivat viikkojen nousuun, kaikki uskoivat, että pahin on ohi, sitten kaikki romahtikin kerralla.


""Rahoitusjärjestelmä on edelleen rikki"

Maanantaina ilmestynyt Barron's-finanssilehti hahmotteli USA:n talouskäänteen aikataulua. Varovaiset arviot lähtivät siitä, että talous kasvaa vasta finanssijärjestelmän vakautuessa.

- En löydä tukevia perusteita ennusteelle siitä, missä vaiheessa USA:n talous kääntyy pitävään kasvuun. Uskon, ettei kasvu ala vuonna 2009 ja toiveet vuoden 2010 kasvusta ovat vain toiveita, Harvardin yliopiston taloustieteen professori Martin Feldstein sanoi lehdessä.

Feldstein uskoo, että rahoitusjärjestelmä on edelleen rikki. Bank of American ja Merrill Lynchin ekonomisti David Rosenberg on samaa mieltä joulukuussa 2007 alkaneen taantuman sitkeydestä.

- Talous ei enää putoa jyrkänteeltä, mutta taantuma on kaikkea muuta kuin ohitse. Osakemarkkinoiden uusi alamäki on käynnistymässä, Rosenberg kommentoi maanantaina.

Rosenbergin mielestä maaliskuun data näyttää "vähemmän kehnolta" vain siksi, että sitä verrataan viime vuoden lopun ja tämän vuoden tammi-helmikuun "katastrofilukuihin".

- Menneen kolmen kuukauden vertailussa vähittäiskauppa putoaa 30 prosentin, teollisuustuotanto 21 prosentin, asuntoaloitukset 85 prosentin ja uusien asuntojen kauppa 60 prosentin vuosivauhtia, laskee ekonomisti Rosenberg.

USA:n talous rojahti vapaaseen pudotukseen, kun Lehman Brothers kaatui viime syyskuussa. Rosenbergin mielestä Lehman Brothersin tuho jäädytti rahoitusmarkkinat lopullisesti."


Mutta muistakaamme suuren gurun, arvostetun ja erehtymättömän mestarin, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen sanat, joihin myös jokainen hyväuskoinen pörssipeluri haluaisi yhtyä sydämensä kyllyydestä "Tämä ei koske Suomea!"

tiistai 18. marraskuuta 2008

USA:n "taantuma" nimisestä LAMASTA tulee pitkä

Nyt aletaan pikkuhiljaa lehdistössäkin ja bisnespiireissä melkein myöntää se tosiasia, minkä kansantaloustieteilijät ovat pienissä piireissä tunnustaneet jo aiemmin, nimittäin että USA on lamassa:


"Ennuste: Yhdysvaltain taantuma on pitkä

Viimeisimpien taloudellisten ennusteiden mukaan Yhdysvaltain taantuma alkoi huhtikuussa ja kestää 14 kuukautta, kertoo uutistoimisto Reuters. Näin ollen se on yksi pisimmistä taantumista sitten suuren laman 1930-luvulla: vain 16 kuukauden taantumat 1970- ja 1980-luvuilla ovat olleet pidempiä, Reuters kertoo. [...]

Philadelphia Federal Reserven tekemä tutkimus ennustaa, että Yhdysvaltain bruttokansantuote tulee supistumaan 2,9 prosenttia neljännellä vuosineljänneksellä. Aiempi ennuste oli 0,7 prosentin kasvu"

Todellisuudessa USA on ollut taantumassa jo viime marraskuusta, jos otetaan huomioon inflaation vaikutus. Talouskasvua kuvaavissa nimellisissä luvuissa ei oteta yleensä huomioon inflaatiota, koska ei haluta antaa huonoa kuvaa BKT:n todellisesta arvosta, vaikka asiantuntijat toki tietävät, mikä on todellinen tilanne. USA:ssa inflaatio on virallisestikin ollut kuluvan vuoden ajan korkealla, suunnilleen 4 - 5,5 %:n välillä. Todellisuudessa, jos lasketaan ruoan ja kulutustavaroiden hintojen nousu, mikä tuntuu kaikkein kovimmin nimenomaan keskivertokansalaisen päivittäisessä kulutuksessa. Inflaation arvellaan eräiden riippumattomien kansalaisjärjestöjen arvoiden mukaan olevan todellisuudessa jossain 7 - 12% paikkeilla, mitä väitettä tukee arvio, että liikkeellä olevien dollarien määrä olisi FED:n toimesta lisääntynyt viime marraskuun jälkeen jopa yli kolmanneksella. Kulutustavaroiden hintojen inflaatio olisi syytä ottaa huomioon, sillä 2/3 USA:n BKT:stä tulee yksityisestä kulutuksesta, ja nimenomaan ruoan ja kulutustavaroiden hintojen nousu vaikuttaa eniten yksityiseen kulutukseen ja sitä kautta BKT:hen.

Jos viralliset infla-luvut otetaan huomioon, USA:n kansantuote supistuu tällä vuosineljänneksellä useita prosentteja enemmän kuin Federal Reserve arvioi, ja todellinen tilanne koko vuodelta on Eurooppalaisen LEAP:n arvion mukaan ollut todellisuudessa negatiivinen jo viime vuoden marraskuulta lähtien.

Jos siis BKT:n arvoon tehdään inflaatiokorjaus, talous on taantunut Yhdysvalloissa jo koko vuoden, eikä ole liioittelua nimittää USA:n taloustilannetta lamaksi.

"..the fundamental root of the current crisis, i.e. the collapse of the Bretton Woods system based on the US Dollar as sole pillar of the global monetary system. Without a complete overhaul of the system inherited from 1944 by summer 2009, the failing of the current system and that of the United States at the center, will lead the whole planet to an unprecedented economic, social, political and strategic instability, and more specifically to a breakdown of the global monetary system by summer 2009." [Linkki]

LEAP:n arvion mukaan menee 7-10 vuotta, ennenkuin talous Pohjois-Amerikassa pääsee takaisin kasvu-uralle, USA:lla tulevana entisenä maailmantalouden keskuksena on todella rankka talouden matokuuri sopeutumisessa uuteen maailmantalouden järjestelmään.

tiistai 7. lokakuuta 2008

USA:n romahdus ja dollarivetoisen maailmantalouden loppu - Kertaus on opintojen äiti

Nyt alkavat jo asiantuntijatkin sanoa ääneen, miltä tilanne näyttää:

"Kauhuskenaario: Edessä kuukausien pörssilama

Wall Streetin matalapaine voi jatkua kuukausia, analyytikot ja strategit varoittavat. Maanantaina noin tunti ennen pörssipäivän päätöstä Dow oli pudonnut yli 700 pistettä, ja prosenttipudotus näytti pahimmalta sitten vuoden 1997.

Kun kaupankäyntiä oli jäljellä tunti, oli Dow 6,9 pudonnut prosenttia, Nasdaq Composite 7,9 prosenttia ja S&P 7,5 prosenttia. Indeksit olivat järjestään viiden vuoden pohjatasoilla, ja volatiliteetti (VIX-indeksi) kertoi kaikkien aikojen epävarmimmista tunnelmista.

Sijoittajat kokevat karvaasti, mitä maailmanlaajuinen finanssikriisi käytännössä tarkoittaa. Talousuutiskanava CNBC:n aina optimistiset ankkurit kertoivat äärimmäisen hätääntyneistä tunnelmista.

- Markkinoiden tila on pelottavan, järkyttävän huono, eräs Manhattanin kauppiaista kommentoi maanantaina.

New Yorkin pörssi kävi jälleen maanantaina läpi yhtä kaikkien aikojen pahinta alamäkeä. Viime maanantaina Dow-indeksi putosi yhdessä päivässä 778 pistettä. Osakkeiden alamäki jatkuu vielä kuukausia, kauppiaat uskovat. [...]

Menneet yli kahdeksan vuotta ovat olleet ainakin indeksisijoittajille katkeraa aikaa. Kymmenen vuoden alakulo on yleinen skenaario, koska merkkejä asuntotaantuman tai subprime-kriisin lopusta ei yksinkertaisesti ole. [Onko tässä käännetty sana väärin? Alakulo=Depression=Taantuma?]

Strategit uskovat, että pahin on vasta edessä. Alle 10 000 pisteen Dow-lukemat kertovat hyvin heikoista talousodotuksista. Edes 700 miljardia dollaria maksava pankkien pelastuspaketti ei tällä haavaa näytä auttavan.

Talouden uhkatekijät ovat entisiä: Asuntojen hinnat pysyvät laskussa, Wall Streetin heilunta on rajua, asuntojen uudelleenrahoitus on pysähtynyt ja luottojen myöntäminen on muutenkin vaimentunut. Kotitaloudet ovat korviaan myöten veloissa, ja säästämisaste on nollassa."
-------------------------------------------

Ja nyt alkaa lipsahdella jo rumia sanojakin:

"Joku sanoi jo ruman sanan: deflaatio

Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit varoittavat, että Euroopan tulisi alkaa pelätä inflaation sijaan deflaatiota.

Bloomberg muistuttaa vaaran merkeistä: raaka-aineiden hinnat maailmanmarkkinoilla ovat jo laskeneet enemmän kuin 50 vuoteen ja pankkien välinen luottokriisi kärjistynyt äärimmilleen.

Inflaatio on yhä monien päättäjien huolena kuukausia sen jälkeenkin, kun öljyn ja ruuan hinnat nousivat ennätyslukemiin. On kuitenkin riski, että heidän laatimansa pelastus- ja elvytyssuuunnitelmien tilkkutäkki epäonnistuu ja kaikki hinnat alkavat pudota, kirjoittaa Bloomberg.

- Deflaatiopeikko voi tulla esiin komerosta lähikuukausina, arvioi Commerzbankin pääekonomisti Joerg Krämer Bloombergin haastattelussa.

- Olemme paljon huolestuneempia deflaatiosta kuin inflaatiosta, kiteyttää puolestaan Euroopan-toimintojen pääekonomisti David Owen Dresden Kelinwort Groupista.

Deflaatio tarkoittaa klassisten talousteorioiden mukaan sitä, että markkinoilla oleva rahamäärä vähenee suhteessa tarjolla oleviin hyödykkeisiin. Hinnat laskevat.

Pahimmillaan deflaatio voi johtaa deflaatiokierteeseen, joka johtaa investointien ja kulutuksen vähentymiseen, koska hintojen odotetaan laskevan edelleen. Kulutuksen vähentyminen voi puolestaan pahimmillaan vähentää tuotantoa ja kääntää työttömyyden nousuun. "


Sillä lailla.

USA:n julkinen (valtion)velka on yli 20 000 miljardia (20 trilljoonaa) taalaa. Se on 20 500$ velkaa per jenkki sen jälkeen kun kansakunnan varallisuus eli BKT on vähennetty pois. Koko amerikkalaisten velkapotti 50 000 miljardia (50 trilljoonaa) taalaa (josta n. 99% ulkomaille), josta BKT vähennyksen jälkeen jää 120 500$ maksettavaa joka jenkille vauvasta vaariin ja invalidista mäkkärin myyjään.

USA on elänyt jo 70-luvun alusta asti yhä enemmän velaksi. Vielä 60 luvun alussa New Yorkin satama oli maailman suurin ja vilkkain vientisatama. Pää-vientituoteryhmät olivat autot, koneet ja laitteet, sekä vilja. Tuolloin Maailman vientisatamien TOP 10: kuului New Yorkin ohella myös kolme muuta amerikkalaista satamaa, mm. Los Angeles. 60-luvulla 2/3 USA:n bruttokansantuotteesta tuli teollisuudesta ja tuotannosta.

2000-luvun alussa New Yorkin satama ei enää päässyt vientimäärissä edes maailman TOP 10:iin. Päävientituotteet olivat (ja ovat) kierrätettävä romumetalli ja kierrätettävä rakennusjäte. Silti New York on edelleen USA:n vilkkain vientisatama, joten tilanne muiden satamien osalta on siis vielä huonompi. Nyt 2/3 maan BKT:stä tulee tuotannon sijaan kulutuksesta, ja koko tämä valtava kulutuksen nousu ja perustuu 30-vuotiseen massiiviseen velaksi elämiseen. Koko USA:n talous on valtava, lainarahalla pumpattu talouskupla, joka on nyt puhkeamassa.

Näin on toki käynyt ennenkin. Vielä 60-luvun alussa Neuvostoliiton päävientituotteet olivat koneet ja laitteet, mutta romahdus oli nopeampi. 80-luvun loppuun tultaessa päävientituotteet olivat jo öljy, kaasu ja muut raaka-aineet. Neuvostoliiton romahduksen pääsyy oli talousjärjestelmän romahdus, johon osaltaan vaikutti myös se, että Neuvostoliitolla ei ollut mahdollisuutta pitää imperiumiaan yllä lainarahalla kuten USA:lla on ollut.

Nyt USA:n velkakulutuskupla on puhkeamassa:

"USA:n kulutus vähenee "väkivaltaisesti"

Amerikkalaisten kuluttajien olo käy päivä päivältä tukalammaksi, ekonomistit varoittavat.

- Yksityinen kulutus putoaa paljon väkivaltaisemmin kuin osasimme odottaa. Kolmannella neljänneksellä kulutus heikkeni noin 2,4 prosentin vuosivauhtia, ja lukemat ovat heikoimpia sitten vuoden 1990, Merrill Lynchin ekonomisti Alex Patelis (kuvassa) kertoi maanantaina.

Muutos huonompaan on selvä, koska tätä ennen yksityinen kulutus pysyi pitkään 1-2 prosentin kasvussa.

Koska yksityinen kulutus synnyttää noin 70 prosenttia bruttokansantuotteesta, näyttää USA:n taantuma ekonomistien mukaan jo varmalta. Vuosikymmenen kestänyt löysän luotonannon jakso on täydellisesti ohitse.

- Asuntotaantuma syvenee, joten USA:n talouden tila käy huonommaksi. Luottolama tekee tuhojaan ja työttömyysaste nousee, BMO Capitalin pääekonomisti Sherry Cooper sanoo.

Autokauppiaat, lentoyhtiöt, ravintolat ja kaupan ketjut ovat viime päivinä kaikki kertoneet huonoista kysyntänäkymistä. Bensiinikauppiaat ovat huomanneet saman: kysyntä on suorastaan romahtanut menneen kolmen viikon aikana.

Finanssikriisi järkyttää USA:n talouden perusteita, Advertising Age -lehden kysely paljasti maanantaina. Kahdeksan kymmenestä amerikkalaisesta on muuttanut kulutuskäytöstään; noin 70 prosenttia kuluttajista sanoo hakevansa nykyistä halvempia ostosvaihtoehtoja."


Niin, edessä on USA:n bruttokansantuotteen raju supistuminen.

"USA:n suhdanteet heikoimmat 33 vuoteen

Yhdysvaltain suhdannekuva on heikoin sitten vuoden 1975, arvostettu Economic Cycle Research Institute (ECRI) raportoi.

Tarkoin seurattu ECRI-indeksi on viime viikkoina ollut syöksykierteessä, koska finanssijärjestelmän tila on käynyt niin epävakaaksi. Amerikkalaiset kuluttajat käyvät koko ajan varovaisemmiksi, instituutti kertoo.

Indeksi on heikentynyt kuukausitasolla 13,3 prosenttia. Näin syvä pudotus koettiin viimeksi vuonna 1975, ECRIn tilastot paljastavat.

- Indeksilukemat ovat huonoimpia sitten vuosien 1973-75 öljykriisin ja taantuman. Näyttää siltä, että vuoden 2008 taantumasta tulee syvempi kuin taantumasta yli kolme vuosikymmentä sitten, ECRIn pääekonomisti Lakshman Achuthan sanoo."


No totta hitossa tulee! Vertailukohtaa on haettava 30-luvun lamasta. Viimeiset 65-vuotta maailmantalous on ollut, pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, jatkuvassa pitkässä nousussa, joka hakee vertaistaan taloushistoriassa. Kuvittelivatko jotkut tosissaan, ettei homma jossain vaiheessa jymähdä alas?

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kohti pankkilamaa

Pankkeja kaatuu kuin heinää korjuuaikaan:


"Huonojen uutisten hyöky on iskenyt viikonlopun ja maanantain kuluessa Euroopan pankkeihin. Pankkiosakkeiden syöksylasku muistuttaa jo pakokauhua.

Euroopan pankkien tilanne näyttää heikentyneen jyrkästi viikonlopun ja maanantain kuluessa. Pankkien väliset rahoitusmarkkinat ovat kiristyneet entistä kireämmiksi ja osakemarkkinoilla Euroopan pankit laskevat jyrkkää syöksylaskua.

Viikonlopun ja maanantain kuluessa Euroopassa on kaatunut useita pankkeja viranomaisten syliin, muun muassa Suomessa toimiva islantilainen Glitnir on tänään joutunut turvautumaan Islannin valtion hätärahoitukseen.

Rahapula kaataa pankkeja

Yhdysvaltain edustajainhuoneen viikonloppuna sopima mittava pankkitukipaketti ei onnistunut vakauttamaan pankkijärjestelmää. Päin vastoin epäluottamus pankkien välisillä rahamarkkinoilla on maanantain kuluessa heikentynyt Euroopassa tuntuvasti.

Pankkien välisten rahamarkkinoiden hyytymistä kuvaa, että äkisti kärjistynyt pula lyhytaikaisesta rahoituksesta ajoi viikonloppuna suuren Belgiassa, Hollannissa ja Luxemburgissa toimivan Fortis-pankin viranomaisten haltuun. Saman koki brittipankki Bradford & Bingley.

Maanantaina Glitnirin lisäksi saksalainen Hypo Real Estate -kiinteistöpankki joutui turvautumaan valtion tukirahoitukseen. "


Ja USA:nkin tilanne menee jo viime vuonna ennustettua rataa:

"USA voi joutua pelastamaan 13 pankkia

Yhdysvalloissa on 117 ongelmapankkia, ja valtion pelastusapua näistä voi tarvita 13, arvioi Yhdysvaltain pankkiviranomainen."


Jep, ja kulutustalous alkaa yskiä:

"Amerikkalaisten kulutus jäätyi elokuussa

Luvut olivat pettymys ekonomisteille, jotka olivat odottaneet 0,2 prosentin kasvua. Talousluottamuksen rapautuminen näkyy ekonomistien mukaan elokuun kulutuskäyttäytymisessä. [...]

Yksityinen kulutus on elintärkeää Yhdysvaltain taloudelle, sillä se muodostaa kaksi kolmasosaa kansantuotteesta. Ekonomistien mukaan työttömyyden kasvu ja talousluottamuksen rapautuminen näkyivät elokuun kulutuskäyttäytymisessä."


Niinpä niin =/

torstai 25. syyskuuta 2008

Talouskatastrofi: "Kun mikään ei auta, puhu kerrankin totta"

Totuus on tullut taas muotiin talousasioista puhuttaessa. Presidentti Bush varoittaa, että USA:n talous on vaarassa luisua lamaan:

"Yhdysvaltain presidentti George Bush varoittaa maan talouden olevan vakavassa vaarassa.

Presidentti Geroge Bush puolusti tarmokkaasti suunnitteilla olevaa 700 miljardin dollarin talouden pelastuspakettia sanomalla, että maan hallitukselta vaaditaan nyt toimia.

Bush varoitteli televisiopuheessaan Yhdysvaltojen vajoavan lamaan, jos lisää pankkeja kaatuu."

Niin, ikäänkuin tämä ei olisi ollut tiedossa jo yli kaksi vuotta sitten! Viime lama opetti suomalaisille, että siinä vaiheessa kun poliitikot alkavat toistella, että lamaa ei ole tulossa, lama on tulossa. Amerikassa tilanne on niin paha, että itse Bush on pakotettu puhumaan totta. Tilanne on siis todellisuudessa paljon pahempi, kuten tiedämme.


Myös USA:n keskuspankin johtaja Ben Bernanke on alkanut puhua totta, joten tilanne on siis todellakin hyvin, hyvin, paha:

"Bernanke: Luottokriisi vakava uhka taloudelle

Luottokriisi on vakava uhka Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän vakaudelle ja maan talouskehitykselle, sanoi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke kongressille pitämässään puheessa.

–Taloudellinen toimeliaisuus on vähentynyt kaikilla aloilla. Rahoitusjärjestelmän vakauttaminen on ehdoton edellytys talouden elpymiselle, Bernanke sanoi.

Rahoitusmarkkinoiden heilunta tekee lainanantajista varovaisia, mikä näkyy kotitalouksien ja yritysten rahoitusmahdollisuuksien kiristymisenä. Talouskasvun hidastumisen riski on siksi edelleen korkea, Bernanke sanoi.

Yhdysvalloissa työttömyys on kasvanut ja asuntojen hinnat laskevat yhä.

– Talouden perustekijöiden heikkouden vuoksi kotitalouksien kulutuskysyntä tulee pysymään heikkona. Asuntojen hintojen lasku syö kotitalouksien varallisuutta, mikä taas heijastuu rahoituslaitosten taseisiin, Bernanke sanoi. [...]

– Mikäli rahoitusmahdollisuudet pysyvät huonoina pitkään, sen vaikutukset koko talouteen voivat koitua vakaviksi.

Bernanke korosti myös inflaation kiihtymisen uhkaavan maan taloutta."

Niin, toistan jälleen kerran, että USA:n talous TULEE romahtamaan tulevana talvena, ja tilanne on vähintään yhtä paha kuin 30-luvulla. Yhdysvaltain talouden täydellistä romahtamista ei voida enää estää. USA on totaalisesti kaulaansa myöten kusessa lainojensa kanssa. Mikään valtio ei kykene maksamaan 15 tuhannen miljardin (15 triljoonan) lainoja, ei mikään valtio. Pelkästään USA:n lainojen korot ovat vuodessa jo lähes 500 miljardia dollaria. Lisäksi lainataakka kasvoi 5 000 miljardilla kun se otti haltuun maan suurimmat asuntorahoituslaitokset, joten lainataakka on yli 20 000 miljardia (20 triljoonaa) dollaria.

Ja kaiken huipuksi USA:n kauppatase kusee todella pahasti. Tässä pieni valaiseva laskutoimitus, josta kiitoksen nimimerkki "LOPPU":lle Taloussanomien keskusteluosiossa:

USAn vienti = 900 miljardia
USAn tuonti = 1700 miljardia

Saldo: -800 miljardia

Kun lama tulee, ja amerikkalaiset vähentävät kulutustaan noin puolella, tippuu USA:n BKT kolmasosalla, koska 2/3 BKT:stä perustuu kulutukseen. 20 000 miljadia dollaria ulkomaanvelkaa jaettuna 303 126 365 asukasta kohti tekee
65 979 taalaa per nuppi. BKT on 45 490 per jenkki. 65979 - 45490 = 20489$ nettovelkaa per amerikkalainen. Tuon summan jokainen jenkki jäisi vielä velkaa, jos koko maan vuoden 2007 BKT käytettäisiin velanmaksuun.

Jos lasketaan oletuksena, että lama leikkaa kulutusta puolella, ja BKT:tä 1/3:lla, niin 65979 - 30326 = 35653 dollaria nettovelkaa per amerikkalainen. Jos lasketaan vain ns. reaalisen BKT:n mukaan, jossa otetaan huomioon vain tuotannon arvo (ilman kulutusta), niin nettovelka per jenkki on 50816$. Tuon verran joka Bill tai Jane jäisi velkaa, vaikka koko USA:n talouden vuoituisen reaalisen tuotannon arvo laitettaisiin velkojen maksuun! Johtopäätös: USA:n talous EI kestä.

[LISÄYS 4.10.08: HUOM! Lisäksi tulevat amerikkalaisten yksityiset velat, nimittäin amerikkalaisten kaikki velat ovat yhteensä 50 000 miljardia (50 triljoonaa) dollaria, eli 166 000 taalaa per jenkki. Täyden BKT-vähennyksen jälkeen 120 500 ja 1/3 BKT-vähennyksen jälkeen 135 670 taalaa per jenkki vauvasta vaariin. Jenkit eivät kykene sitä koskaan maksamaan, vaan edessä on kansallinen vararikko. Korkealta tulee romahdus, ja mahtavaa on sen rytinä...]


Suomessakin asiantuntijapiireissä on tajuttu, että alkaa olla myöhäistä koittaa ylläpitää kuluttajien uskoa:

"Juokse, kuluttaja, juokse!

Asiantuntijoiden varoitukset talouden synkkenemisestä kiihtyvät, ja moni kehottaa kuluttajia pistämään jo kukkaronnyörit kiinni. Pitääkö uskoa? Samaan aikaan osa päättäjistä vaatii kuluttajaa uhrautumaan kansantalouden puolesta ja pitämään rattaat vauhdissa kuluttamalla.

Yksi jos toinenkin arvovaltainen asiantuntija on viime aikoina muistuttanut kuluttajia talouden alamäestä ja kehottanut varovaisuuteen. Tiistaina joukkoon liittyi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hän sanoi, että kotitalouksien kannattaisi nyt tehdä isot investoinnit suurta harkintaa käyttäen.

Pari viikkoa sitten eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ihmetteli, miksei kansalaisia varoiteta talouden nykytilasta. Sitran yliasiamies Esko Aho puolestaan totesi viikonloppuna, ettei näe mitään syytä, minkä vuoksi Suomi selviäisi kuivin jaloin finanssikriisistä."

Näyttää siltä, että vain hallitus ja valtiovarainministeri Katainen etunenässä enää koittavat viran puolesta ylläpitää uskoa talouskasvuun. Hyvä Jyrki-Boy! Hyvä! Uskottavuutesi kohoaa pilviin!

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Paperitehtaat kiinni, 3300 sai potkut! Suomen laman viralliset avajaiset

No niin, nyt se iskee sitten Suomessakin

UPM ja Stora antavat potkut yli 3000:lle työntekijälle! Kajaanin ja Valkeakosken tehtaat suljetaan kokonaan:

"Metsäteollisuudessa on tänään synkkääkin synkempi päivä. Metsäjätit Stora Enso ja UPM saneeraavat rajusti leikaten väkeä tuhansilla. Sijoittajat kiittävät kovalla kurssinousulla.

Stora Enson ja UPM:n saneerausuutiset tuhansien työpaikkojen menetyksistä tulivat lähes samalla kellonlyömällä. Yhtiöt kertoivat 3300 työpaikan vähentämisestä, joista 1650 lähtee Suomesta. [...]

Stora Enso leikkaa kaikkiaan 1700 työpaikkaa, joista 550 Suomessa. UPM:ltä puolestaan saa lähtöpassit 1600 työntekijää, joista noin 1100 Suomessa.

Stora Enso sulkee kartonkikoneen Imatralla ja muovipäällystekoneet Imatralla ja Karhulassa ja hylsykartonkikoneen Varakaudessa. Lisäksi tuotantoa rajoitetaan Kotkan Sunilassa ja Enon Uimaharjussa. Kartonki- ja paperikoneita suljetaan myös Saksassa ja saha Virossa. Lisäksi kunnossapitotöitä ulkoistetaan, mikä siirtää Suomessa lisää työpaikkoja pois yhtiöstä.

UPM puolestaan sulkee Kajaanin paperitehtaan ja Tervasaaren sellutehtaan.

Asiantuntijoiden mukaan nyt nähdyt leikkaukset eivät vielä riitä, vaan lisää voi olla tulossa. Samaa pelkäävät myös työntekijät. "


Sillä lailla! Se on sitten kuolinisku Kajaanin kaupungille ja Kainuun maakunnalle! Yksi paperimies kun elättää palkallaan ja veroillaan noin 7 muuta ihmistä, joten kun yksi paperimies saa potkut, 7 muuta ihmistä jää leivättä.


Ja tämä ei vielä riitä:

"Stora Enson ja UPM:n kertomat jättileikkaukset ovat vasta alkua. Tänään julkistetut 3300 hengen irtisanomiset riittävät vasta ensiavuksi metsäyhtiöiden pahoihin kannattavuusongelmiin. Stora Enso pohtii jo seuraavia leikkauksia sahatoimintaan.

Tänään kerrotut 3300 henkilön leikkaukset ja kapasiteetin vähennykset metsäyhtiöiden kulukuurissa eivät vielä riitä tervehdyttämään metsäyhtiöitä.

Stora Enso kertoo, että nyt julkistetuilla leikkauksilla yhtiö selviää Venäjän puutullien korotuksista ja kustannusten noususta. Näillä toimilla ei ole kuitenkaan hoidettu sahojen kannattavuuden parantumista eikä paperiliiketoiminnan tulevaisuutta.

Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen totesi tiedotustilaisuudessa tänään keskiviikkona, että muun muassa sahaliiketoiminnan uuden johdon strategiapohdintojen tuloksena tullee leikkaustoimenpiteitä. [...]

– Stora Enso ja UPM sulkevat yhteensä reilut 1 200 000 tonnia kapasiteettia. Näin pieni kapasiteetin pienennys leikkaa puun kulutusta muutamalla miljoonalla kuutiolla. Kun Venäjältä on tuotu 10–12 miljoonaa kuutiota vuodessa, ei tämä leikkaus vielä ratkaise paperiyhtiöiden puupulaa, Angervuo sanoo.

Öhmanin analyytikko Timo Jaakkola puolestaan piti leikkauksia vain reaktiona välittömään ylikapasiteettiin.

– On tulossa toinen kierros, kun Venäjän puutullit tulevat voimaan, Jaakkola totesi uutistoimisto Bloombergille. "

Niinpä. Allekirjoittanut tiesi jo kolme vuotta etukäteen mm. Kemijärven ja Kajaanin tehtaiden lopettamisesta. Edellisessä työpaikassani kaksi pikkulintua, jotka kuuluivat Stora Enson juuri eläkkeelle jääneeseen keskiportaan johtoon kertoivat, että lakkautuslistalla ovat Kemijärvi, Kajaani ja Kemi, joista jälkimmäiste oli tosin tarkoitus ajaa alas pikkuhiljaa.


George Sorosin mukaan USA:lla on pahin vasta edessä:

"Soros: Yhdysvaltojen taantuma väistämätön

Suursijoittaja George Soros pelkää, että maailmantalouden pulmien pahin on vielä edessä.

Soros arveli rahoitusjärjestelmän olevan lähellä repeämistä ensi kertaa sitten 1930-luvun rahoituskriisin.

– Epävarmuus pankkien maksukyvystä vähentää niiden luotonantoa sekä toisilleen että koko taloudelle. Yhdysvallat ei pysty mitenkään välttämään taantumaa, ja euroalue saattaa seurata perässä, miljardööri varoitti."

Merrillin ja muiden lisäksi nyt myös Lehman Brothers huojuu konkurssin partaalla


Sillä lailla. Ja kaikki tämä tilanteessa, jossa Suomalaisten velkataakka on pahempi kuin viime laman alla:

"Velka painaa jo pahemmin kuin viime laman alla

Suomalaisten velka- ja säästömittarit näyttävät punaista, paljon punaisempaa kuin viime laman alla. [...]

Kotitalouksien tilanne näyttää pahemmalta kuin viime laman alla: suomalaiset ovat korviaan myöten veloissa ja kuluttavat enemmän kuin tienaavat.

Kotitalouksien velkaantumisaste on Finanssialan Keskusliiton tilaston mukaan 107,5 prosenttia vuoden lopussa. Luku kuvaa velan suhdetta käteen jääviin vuosituloihin. Velkaa on jo siis enemmän kuin tuloja.

Koskaan aiemmin velkaa ei ole ollut näin paljon. Viime laman alla vuonna 1989 vastaava lukema oli vain 84 prosenttia, mutta lähti sitten laskuun. [...]

Säästämisaste on nyt rumempi kuin koskaan aiemmin. FK:n tilastojen mukaan säästämisaste on ensi vuodenvaiheessa miinuksella 3,5 prosenttia. Jos luku on miinusmerkkinen, tulot eivät riitä kulutukseen.

Ennen lamaa säästämisaste oli plussalla. 1980-luvun alin noteeraus on vuodelta 1988, jolloin lukema oli 1,4 prosenttia.

Velka- ja säästölukujen valossa kotitalouksien lamansietokyky on nyt heikompi kuin ennen 1990-luvun alun lamaa."

Ja vielä koittavat paniikissa vakuutella, että ei muka ole tulossa lamaa tai edes taantumaa. Vanha opetus on, että kun kapteeni ja perämies alkavat kilvan vakuutella, ettei laiva uppoa, on matkustajien syytä olla todella peloissaan...


tiistai 9. syyskuuta 2008

Niinistö varoittaa: 90-luvun tapahtumat voivat toistua

"Niinistö: Miksi kukaan ei varoita kansaa taloudesta?

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö pelkää, että osa perheistä ajautuu pian 1990-luvun laman kaltaisiin asuntoloukkuihin. Hän ihmettelee, miksei kansaa varoiteta talouden nykytilasta.

Helsingin Sanomien haastattelussa Sauli Niinistö (kok.) kertoo pelkäävänsä kotitalouksien asuntovelkataakan kasvua ja liian reipasta lainanottoa.

Samaan aikaan talouteen odotettu suhdannekäänne voi iskeä ikävästi tavalliseenkin ihmiseen.

– Yksittäisille perheille voi taas käydä kuin 1990-luvulla, hän arvelee. Koko kansakuntaa riepottelevan laman tuloon hän ei kuitenkaan usko.

Kansaa pitäisi kuitenkin hänen mielestään varoittaa vakavasti Suomen talousnäkymien synkentymisestä. Niinistö haluaa myös poliitikoilta pohdintaa siitä, miten tulevan laskukauden seurauksista selvitään.

– En ole vieläkään kuullut kovin painavia puheenvuoroja talouden kokonaistilanteesta, ihmettelee eduskunnan puhemies. "


Onneksi jotkut sentään uskaltavat puhua ääneen, tosin Niinistökään ei uskalla maalailla taantumaa, vaikka mittarit osoittavat, että siihen ollaan matkalla.

Pahinta ei ole vielä edes nähty

maanantai 8. syyskuuta 2008

Nyt se sitten alkaa, vuosisadan pahin talousrytinä nimittäin

Aivan kuten jo keväällä ennustettiin, USA:n valtio joutui ottamaan hallintaansa asuntoluotottajat Fannie Maen ja Freddie Macin. Näin siis rapakon takana ollaan "kunnon kapitalisteja"; voitot tulivat yksityisille, ja nyt tappiot kaadetaan veronmaksajien maksettavaksi. Tuttua puuhaa meille suomalaisille viime lamavuosilta.

Mitä siis on odotettavissa? Odotettavissa on, että USA:n suuret asuntoluottottajat kaatuvat joka tapauksessa, tuki veronmaksajat niitä tai eivät. Nykyinen tilanne on vain öljyä laineille väistämättä edessä olevan asuntomarkkinoiden totaalisen romahduksen edellä, sillä pahin tilanne on kolmanneksi suurimmalla (suurimmalla yksityisellä) asuntorahoittajalla Merrill Lynchillä, josta on tullut USA:n todellinen roskapankki. Se hoippuu romahduksen partaalla, ja tilannetta pahentaa se, että se osti viime vuodenvaihteessa pahimman kilpailijansa Bear Stearnsin, joka meinasi mennä konkurssiin (BS oli maan neljänneksi suurin asuntoluotottaja). KUN Merrill Lynch kaatuu, USA:n valtiolla ei ole enää rahkeita tulla pelastamaan sitä, sillä Fannien ja Freddien "sosialisointi" oli republikaanihallinnolle jo kyllin karvas kalkki nieltäväksi. Asuntomarkkinoiden romahtaessa ja korkojen hypätessä pilviin amerikkalaisilta kuluttajilta yksinkertaisesti loppuu raha. Kulutus supistuu rajusti, romahduttaen kaupan ja palvelut, ja seurauksena on täysimittainen lama, joka leviää maailmantalouteen syvänä taantumana.

USA:n republikaanihallinto pystyy vippaskonstein, kuten Iranin kanssa tekemiensä väliaikaisten sopimusten, ym. avulla mahdollisesti pitkittämään nykytilannetta ja lykkäämään lopullista romahdusta yli seuraavien presidentinvaalien äänestysten. Tähän pyritäänkin. Iranin kanssa tehty epävirallinen sopimus öljyn hinnan alentamisesta on kuitenkin voimassa vain presidentinvaalien äänestysten loppuun saakka, sitten Iran lopettaa öljyn dumppaamisen markkinoille, ja helvetti on amerikkalaisille irti. Ei sillä sikäli republikaanihallinnolle väliä, sillä USA aikonee joka tapauksessa iskeä, tai antaa Israeli iskeä, Iranin ydinlaitoksiin marraskuussa äänestysten jälkeen, jolloin Lähi-Idässä alkanee suursota, ja öljynhinta tempaisee OPEC:in ennustamaan yli 400$:n tynnyrihintaan. Ja vaikkei sotaa tulisi, USA:n talousromahdus on silti edessä väistämättä.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Pahin on edessä - Suurpankkeja uhkaa konkurssiaalto

(En sitten malttanutkaan jättää talousaihetta rauhaan, kun elämme niin jännittäviä aikoja)

Pitkä pörssilasku on jo syönyt kolmen vuoden kasvun:

"Pörssi hukkasi kolmen vuoden tuotot

Maailman pääpörssit ovat kesän kurssilaskussa painuneet suunnilleen kolmen vuoden takaisille kurssitasoille. Samalla pitkäaikaiset tuotot ovat surkastuneet surkeiksi."

Edessä on todellakin "seitsemän laihaa vuotta". On ennustettu, että laskua on edessä vielä vähintään vuoden 2000 takaiselle tasolle. Itse uskon, että Suomessa ollaan laman jälkeen vielä vuoden -93 viime laman syvimmän tason alapuolella.

Pitkin kevättä nähty talouskasvun hiipuminen on ollut vasta historiallisen suurta romahdusta edeltävä loiva alamäki:

"Suuri pankkikonkurssi uhkaa

Asiantuntija Kenneth Rogoff varoittaa, että Yhdysvalloissa on tulossa suuri pankkikonkurssi lähikuukausina. Maanantaina asuntoluotottajien Fannie Maen ja Freddie Macin osakkeet romahtivat maanantaina.

Sijoittajat hylkäsivät Fannie Maen ja Freddie Macin osakkeet maanantaina. Myyntiaallon sai aikaan sanomalehti Barronsin viikonloppuna julkaisema artikkeli, jonka mukaan Yhdysvaltojen hallituksella ei juuri ole muuta mahdollisuutta kuin kansallistaa Yhdysvaltojen asuntoluototuksen jätit.

[...]

– Pahin globaali talouskriisi on vielä tulossa. Suuri amerikkalainen pankki kaatuu lähikuukausien aikana, IMF:n entinen ekonomisti Kenneth Rogoff sanoi tiistaina.

Rogoff povaa, että keskisuurten pankkien lisäksi kaatuu oikeita jättiläisiä, isoja sijoituspankkeja tai suuria pankkeja.

Rogoff ei usko että Fannie Mae tai Freddie Mac jatkavat toimintaansa ainakaan nykyisessä muodossaan."

Niin, liberaali markkinatalous toimii vain hyvinä aikoina. Kun huonot ajat koittavat, sijoittajat mieluummin sysäävät tappiot veronmaksajien niskaan. Se on sitä kapitalistista kaksinaismoralismia se, eli alkaa "kommunismi" maistua amerikan pojillekin, kun tappiokierre häämöttää.

Pankkikriisi onkin syvenemässä luottolamaksi, eli pian rahaa ei enää ole luvassa edes hyville ja maksukykyisille:

"Pankkikriisi voi revetä luottolamaksi

Tappioiden paisuminen ajaa Yhdysvaltain ja Euroopan pankit yhä suurempiin vaikeuksiin ennen pankkikriisin hellittämistä. Kriisi voi yhä syventyä luottolamaksi, joka sulkisi lainahanat myös hyviltä asiakkailta.

Runsas vuosi sitten alkanut rahoituskriisi on jo kasvattanut pankkien kärsimät tappiot yli 500 miljardin dollarin, eikä pahin välttämättä ole vielä läheskään ohi. Ainakin osake- ja korkomarkkinoiden arvio Yhdysvaltain ja Euroopan pankeista on taas synkentynyt jyrkästi.

Heinäkuun puolivälissä virinnyt toiveikkuus pyyhkiytyi hetkessä olemattomiin ja pankkien noteeraukset osake- ja korkomarkkinoilla painuivat liukkaaseen laskuun, kun sijoittajat säikähtivät asuntorahoitukseen liittyvien luottotappioiden ja arvonalennusten paisumista aiemmin pelättyä suuremmiksi.

Pankkien osakkeet ja velkakirjat suistuivat uusimpaan laskuunsa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain suurimpien asuntorahoittajien Fannie Maen ja Freddie Macin mahdollinen kaatuminen liittovaltion omistukseen nousi taas otsikoihin.

Jättimäisten rahoituslaitosten kansallistaminen tietäisi niin osake- kuin korkosijoittajillekin mittavia tappioita. Kyse ei ole ainoastaan Yhdysvaltain, vaan samalla koko maailman suurimmista rahoituslaitoksista, joiden kaatuminen voisi murentaa suuren osan rahoitusmarkkinoilla jäljellä olevista luottamuksen rippeistä.

Kirjanpidon tappiot muuttuvat todellisiksi

Pankkikriisin syvenemistä ja venymistä ovat enteilleet useat suurten amerikkalaispankkien toimet, joilla ne ovat pyrkineet saamaan tappioidensa kasvamista pysähtymään.

Esimerkiksi Merrill Lynch on ilmoittanut myyvänsä asuntorahoitukseen liittyviä arvopapereita miljardien dollareiden tappiolla. Pankki myy alkujaan yli 30 miljardin arvoiseksi arvioimansa erän ABS CDO -papereita 6,7 miljardilla dollarilla ja lisäksi rahoittaa sopimansa kaupan suurimmaksi osaksi itse.

Pelkästään osto- ja myyntihintojen erotuksen perusteella laskien Merrill Lynch myy yli 30 miljardin dollarin sijoituksensa noin 78 prosentin tappiolla. Kauppaan liittyvän rahoitussopimuksen takia pankin tappio voi arvioiden mukaan kasvaa jopa 95-prosenttiseksi.

Markkinoilla Merrillin ilmoitusta on sekä kauhisteltu että kiitelty. Kauppa kasvattaa pankin aiemmin arvioimia tappioita merkittävästi ja samalla se muuttaa pelkät kirjanpidolliset arvonalennukset lopullisiksi tappioiksi.

Merrillin kaupat ovat herättäneet pelkoa muidenkin pankkien toistaiseksi tekemien tappiokirjausten riittämättömyydestä. Samalla tappioiden muuttuminen lopullisiksi on herättänyt varovaista toivoa kriisin pohjasta.

Tappioita jo yli 500 miljardia taalaa

Uutistoimisto Bloombergin kokoamien tietojen mukaan maailman pankit ja arvopaperivälittäjät ovat jo kirjanneet niin sanottuun subprime-kriisiin liittyviä tappioita yhteensä yli 500 miljardia dollaria.

Pankkien osuus tappioista on runsaat 300 miljardia dollaria. Noin puolet pankkien tappioista on yhdysvaltalaisten pankkien kontolla, toisesta puolesta suurin osa rasittaa Euroopan pankkeja.

Pankkien kärsimien tappioiden kasvaminen on herättänyt markkinoilla huolta luottokriisin syvenemisestä ja laajenemisesta koko talouden vitsaukseksi. Luottotappiot ja arvopaperikaupan tappiot syövät täydellä painollaan pankkien pääomia, mikä puolestaan leikkaa keskimäärin kymmenkertaisella painolla pankkien luotonantokykyä.

Tappioissa voi olla luottolaman siemen

Pankeilla on karkeasti pelkistäen vain kaksi vaihtoehtoista keinoa vakavaraisuutensa säilyttämiseen, kun tappiot syövät niiden omia pääomia. Ne voivat supistaa luotonantoaan ja sijoituksiaan keskimäärin kymmenellä dollarilla (tai eurolla) jokaista tappioihin sulanutta yhtä dollaria (tai euroa) kohti. Tai ne voivat yrittää hankkia tappioiden verran uutta pääomaa.

Toistaiseksi pankit ovat tasapainoilleet parhaansa mukaan tekemällä kumpaakin, ne ovat kiristäneet luotonantoaan ja hankkineet uutta pääomaa Lähi- ja Kaukoidän valtioiden sijoitusrahastoja myöten.

Uutta pääomaa ei ole kuitenkaan kertynyt läheskään samassa tahdissa tappioiden kanssa. Bloombergin kokoamien tietojen perusteella pankit ovat viime vuoden puolivälin jälkeen onnistuneet houkuttelemaan rahoittajilta uutta omaa pääomaa vajaat 400 miljardia dollaria.

Tappioiden ja uuden pääoman ero on siis yli sata miljardia. Keskimääräisellä kymmenen prosentin vakavaraisuudella erotus merkitsee karkeasti tuhannen miljardin dollarin kutistusta pankkien luotonantokyvyssä.

Tappioiden kasvaminen ja uuden pääoman hupeneminen voi pahimmillaan laukaista koko taloutta tuntuvasti jarruttavan luottolaman, jossa pankit eivät kykene enää rahoittamaan hyviäkään asiakkaitaan.

Pankkikriisin loppua ei näy

Rahoituskriisi on nyt riepotellut maailman pankkien lisäksi useimpia maailman osake- ja korkosijoittajia jo noin 13 kuukautta. Tähänastisen keston ja toistaiseksi kertyneiden tappioiden perusteella tämänkertaista pankkikriisiä voi jo luonnehtia kohtalaiseksi tai jopa navakaksi.

Ainakaan vielä tätä pankkikriisiä ei voi vakavissaan luonnehtia kaikkien aikojen pankkikriisiksi tai edes pahimmaksi pankkikriisiksi sitten 1930-luvun lamavuosien. Mutta toisaalta tämä kriisi on tuskin vielä paisunut pahimpiin mittoihinsa. [...]

Toinen todennäköisesti kriisin hellittämiseksi välttämätön virstanpylväs on BCA:n mukaan jonkinlainen verovaroin toteutettava roskapankki. Liittovaltio laukaisi 1990-luvun alun säästöpankkikriisin (Savings and Loan -kriisi) eristämällä pääasiassa kiinteistöihin liittyneitä ongelmaluottoja varta vasten perustettuun roskapankkiin (Resolution Trust Corporation). Vastaava voi tälläkin kerralla olla tarpeen luottomarkkinoiden avittamiseksi vauhtiin."

Niin, Merrill Lynch, joka osti viime vuodenvaihteessa konkurssia odottavat kilpailijansa Bear Stearnsin, on käytännössä konkurssin partaalla oleva roskapankki. Samoin puolijulkiset Fannie Mae ja Freddie Mac. Miten on, jos valtiovalta kansallistaa molemmat FM:t, ja Merrilliä uhkaa konkurssi, ottaako valtio myös Merrilin syliinsä?

Joka tapauksessa FM:ien tarvitsema yli 100 miljardin pääomanlisäys on niille tällä hetkellä mahdotonta saada, joten valtiollistaminen lienee edessä:

"USA:n asuntoluottojätit Fannie Mae ja Freddie Mac tarvitsevat selviytyäkseen ainakin 100 miljardin dollarin lisäpääomat. Analyytikkoarvioista kertoi sanomalehti New York Post keskiviikkona.

Fannie Maen ja Freddie Macin tappiot käyvät sen verran raskaiksi, että niiden pitää hakea lisää pääomia. New York Postin mukaan 100 miljardin dollarin urakka on näissä markkinaoloissa liian raskas. [...]

- Maksamatta jäävien asuntolainojen määrä kasvaa ja kotien pakkohuutokaupat yleistyvät. Fannien ja Freddien olo käy koko ajan tukalammaksi, Morningstarin analyytikko Erin Swanson sanoo. [...]

Sijoittajat tulkitsevat yleisesti, että asuntolainajätit päätyvät valtiovarainministeriön kontrolliin. Tiistaina suuret sijoittajat karttoivat Fannien ja Freddien rahoittamista: niiden rahoituskustannukset ovat korkeimmillaan kymmeneen vuoteen.

Kyseessä ovat valtavat summat rahaa. Fannien ja Freddien vastuulla on noin 5 300 miljardin dollarin asuntolainapotti. Se on yli 40 prosenttia USA:n kaikista asuntolainoista."

Eli roskapankkihan siitä on tulossa...

maanantai 18. elokuuta 2008

Taantuma on täällä ja nyt

Nyt sen näkee jo sokea Reettakin:

"Taantuman merkit huolestuttavat suomalaisia. Jopa 70 prosenttia Taloussanomien verkkokyselyyn vastanneista pelkää talouden ajautuvan alamäkeen.

Taloussanomien verkkosivuilla viikonlopun ajan olleeseen kyselyyn vastanneista 70 prosenttia pelkää Suomen talouden tai oman taloudellisen tilanteensa heikkenemistä.

Vastaajat näkevät maailmalla vallitsevan taloustilanteen heikkona, ja taantuman tuulten nähdään puhaltavan Suomeenkin päin.

– Emme ole erillinen saareke, vaan talouden kehitys näkyy myös meillä ennen pitkää, yksi vastaaja linjaa. [...]

Taantuman merkit huolestuttavat

Kyselyyn vastanneista 37 prosenttia pelkää sekä oman että Suomen talouden heikkenevän.

– Kaikki merkit nyt viittaavat siihen suuntaan. Kavereita on jäänyt jo työttömiksi ja he yrittävät myydä liian isoja talojaan, turhaan. Itselläni alkavat yt:t, perustelee lukija, joka näkee talouden alamäen jo alkaneen.
Myös Tilastokeskuksen heinäkuisen kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien luottamus talouteen on alamaissa. Kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä olivat synkimmät sitten vuoden 1990.

Taloussanomien kyselyn mukaan yleisen taloustilanteen heikkenemisen lisäksi vastanneita huolestuttivat ruoan ja energian hintojen nousu, inflaation kiihtyminen, työllisyystilanteen heikentyminen ja kasvavat tuloerot. "


Eli kun kaksi kolmasosaa pelkää taantumaa, niin silloin se taantuma myös tulee, haluttiin sitä eli ei.

Ja asuntokuplan romahtaminen on selvää jo:


"Lontoon asuntohinnat lähtivät luisuun

Auntojen hintapyynnöt ovat laskeneet 5,3 prosenttia Lontoossa kuukauden aikana. Joillakin alueilla lasku on ollut lähes kahdeksan prosenttia."


Aloin kirjoittelemaan ja varoittelemaan talousongelmista ja taantumasta/lamasta joskus vuosi sitten. Katson, että asia on jo tullut selväksi, ja olen kyllästynyt itsekin näiden negatiivisten uutisten postaamiseen. Siksi aion lopettaa näiden "talouskatsausten" kirjoittelun blogiini, ellei mitään maata mullistavaa aiheesta ilmene.

perjantai 15. elokuuta 2008

Inflaatio kiihtyy ja talous hyytyy

Eli taas jatkuu samaa rataa:

"USA:n inflaatio jo 5,6 prosenttia

Yhdysvaltojen kuluttajahinnat nousivat heinäkuussa kesäkuuhun nähden tuplasti ekonomistien ennusteita enemmän. Vuositasolla inflaatio on nyt jo 5,6 prosenttia.

Yhä nousseet ruoan ja energian hinnat työnsivät Yhdysvaltojen inflaatioluvut korkeimmilleen yli 17 vuoteen. Yhdysvaltojen työministeriön julkaisema kuluttajahintaindeksi nousi heinäkuussa edelliseen kuuhun verrattuna 0,8 prosenttia, mikä oli hieman hitaampaa kuin kesäkuun 1,1 prosentin nousu toukokuuhun verrattuna.

Heinäkuun inflaatio oli silti kaksi kertaa ekonomistien ennustamaa 0,4 prosentin nousua nopeampaa. Hintojen nousua vuoden takaisesta ekonomistit olivat ennustaneet 5,1 prosenttia.

Energian hinta nousi heinäkuussa 4 prosenttia ja ruokakustannukset 0,9 prosenttia edelliskuuhun verrattuna. Energian hinta on noussut vuodessa jo 29,3 prosenttia ja ruoankin hinta 6 prosenttia.

Niin kutsuttu pohjainflaatio, josta on poistettu ruoan ja energian vaikutukset, nousi heinäkuussa 0,3 prosenttia edelliskuusta. Vuositasolla pohjainflaatio on kiihtynyt 2,5 prosenttiin."


Ja samaa rataa myös kotimaassa:


"Hintojen nousu jatkuu

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli heinäkuussa sama kuin kesäkuussa, 4,4 prosenttia.

Kuluttajahintoja nosti vuodessa eniten asumisen, elintarvikkeiden ja ajoneuvojen polttoaineiden kallistuminen. Asumista kallisti ennen kaikkea energian hintojen, vuokrien ja korkojen nousu.

Elintarvikkeiden hintojen nousu taas johtui lähinnä maitotuotteiden kallistumisesta, mutta myös lihan ja viljatuotteiden hinta nousi.

Inflaatioon vaikutti niin ikään ravintola- ja kahvilapalveluiden sekä alkoholijuomien vähittäishintojen kallistuminen viime vuoden heinäkuusta."

Ja jos katsotaan ihan sitä ruokakorin hintaa, niin hinnathat ovat nousseet vielä kovemmin. Tosiasia esimerkiksi "junttimatikalla" on se, että kun allekirjoittanut osti korillisen ruokaa kaupasta vuonna -99 hintaan 100 markkaa (n. 17 euroa), niin kaksi vuotta sitten sama satsi maksoi 23 euroa (n. 140 markkaa), ja nyt saa pistää jo noin 25-26 euroa. Eli "pöljän", tilastoja tuntemattoman, kuluttajan mielestä hinnat nousivat euroaikana 2006 mennessä noin 40%, ja ovat 2 vuodessa siitä nousseet vielä 10 - 13 %. Se halvasta eurosta. Onneksi tilastokeskuksen pravda kertoo meille kuluttajille, että meidän on parempi uskominen heitä kuin omia silmiämme.


Talous jäähtyy edelleen:

"Jälleen merkki talouden jäähtymisestä

Tilastokeskuksen perjantaina julkistamissa tilastoissa on taas merkit talouden hyytymisestä. Sekä tehdasteollisuuden että kaupan varastot kasvoivat viimevuotisesta selvästi.

Tilastokeskuksen mukaan tehdasteollisuuden varastojen arvo oli kesäkuussa 10 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Kaupan varastot taas kasvoivat 6,7 prosenttia edellisvuodesta.

Varastojen kasvu voi selittyä kysynnän heikentymisellä ja sitä pidetään yleensä merkkinä talouden laskusuhdanteesta.

Alkuvuoden aikana myös vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi viidellä prosentilla edellisvuodesta. Yrityssaneerausten määrä sen sijaan vähentyi. "


Niin, alkaa olla taantuma sitä luokkaa, ettei sitä tilastoillakaan saa maalattua ruusuisemmaksi, vaikka monestihan se valhe -sanan komparatiivi menee niin, että valhe, emävalhe, tilasto.

torstai 14. elokuuta 2008

Globaali taantuma tulossa

Elikkä nyt aletaan vasta tunnustaa tosiasiat:


"Maailman rahastojohtajat pelkäävät globaalia taantumaa, ilmenee Merrill Lynchin keskiviikkona julkaisemasta Fund Manager -kyselystä. [...]

' -Finanssikriisi muuttuu taloudelliseksi kriisiksi. Pelot talouden hidastumisesta kasvavat ympäri maailmaa', Merrill Lynchin strategi Karen Olney sanoi keskiviikkona.

' -Nettona peräti 83 prosenttia rahastojohtajista uskoo, että ennusteet pörssiyhtiöiden tuloskehityksestä ovat liian korkeita', Olney kommentoi.

Yksi neljästä rahastojohtajasta sanoo maailmantalouden taantuvan parhaillaan. Noin puolet johtajista odottaa, että globaali taantuma on tosiasia vuoden sisällä: yritysten voittomarginaaleihin kohdistuu kovaa laskupainetta.

Muu maailma hidastuu siis Yhdysvaltain perässä, ja samalla ns. decoupling-teoriaan uskovien rahastojohtajien määrä kutistuu. Rahastojohtajien inflaatio-odotukset ovat samalla painuneet alimmalle tasolleen yli kuuteen vuoteen. "


Ja homma jatkuu:

"Merrill: Finanssikriisi laaja, syvä ja globaali

Miljardien dollareiden subprime-alaskirjaukset tehnyt Merrill Lynch ennustaa, että globaali finanssikriisi kestää vielä pitkään.

' -Luottokriisi on luonteeltaan laaja, syvä ja globaali. Sen loppumisesta ei ole merkkejä, joten finanssisektorin ongelmat jatkuvat', Merrill Lynchin päästrategi Richard Bernstein kommentoi.

Merrill Lynchin Bernstein sanoo, että monet sijoittajat edelleen aliarvioivat luottokuplan puhkeamisen seurauksia. Lopputuloksena on hintojen laajamittainen alamäki, sillä pankkien heikkous edeltää tyypillisesti koko reaalitalouden hidastumista.

' -Ongelmat eivät suinkaan rajoitu suuriin pankki-instituutioihin. Tämä ei ole puhdas subprime-tarina', Bernstein sanoi.

Monimutkaisten cdo- ja siv-sijoitusten ongelmat ovat levinneet USA:sta Eurooppaan ja Aasiaan. Keskikokoiset amerikkalaispankit ovat nekin saaneet siipeensä, kun luotonantoa kiristetään yleisesti."


Jep, ja jenkkikuluttajat kiristävät entisestään vyötä, kun kevään veronpalautukset on syöty. Se taas lupaa erittäin huonoa taloudelle:

"USA:n kaupan vauhti alkaa hyytyä

USA:n vähittäiskaupan vauhti hyytyi heinäkuussa, vaikka kuluttajille on vastikään lähetetty noin 100 miljardin dollarin ylimääräiset veronpalautukset.

' -Paha uutinen on se, että veronpalautusten teho alkaa loppua. Työllisyystilannekin heikkenee', BMO Capitalin pääekonomisti Sherry Cooper kommentoi keskiviikkona.

USA:n vähittäiskaupan myynti heikkeni 0,1 prosenttia heinäkuussa. Alamäki oli ensimmäinen viiteen kuukauteen, ja pudotuksesta suuri osa johtui autokaupan surkeista oloista.

Ekonomistit olivat odottaneet, että kauppa taantuisi 0,4 prosenttia. Viisi kuukautta sitten helmikuussa vähittäiskauppa hidastui 0,5 prosenttia, mutta sen jälkeen kaupan ketjut ovat kertoneet lievistä myynnin kasvuista.

Kaupan ketjujen menestys on kuitenkin kaksijakoista. Halpaa hintaa tarjoavat Wal-Mart ja Costco menestyvät, mutta tavaratalokaupan Macy's, J.C. Penney, Kohl's ja Dillard's ovat kertoneet jopa 10-20 prosenttia pudonneista myynneistä.

Vähittäiskaupan datalla on paljon painoarvoa, koska_yksityinen_kulutus_muodostaa_noin_70 _prosenttia_USA:n_koko_taloudesta. BMO Capitalin Cooper arvioi, että öljyn ja bensiinin halpeneminen voi tukea yksityistä kulutusta lähikuukausina."


ELI: Jos kulutus USA:ssa alenee esim: 20%, niin se vastaa koko taloudessa noin 14%:n supistumista. Jos kulutus romahtaa kunnolla, sanotaan nyt vaikka noin 40%, niin koko taloudessa tiputus on 28%.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

USA:n vaikeudet leviävät Eurooppaan ja maailmantalouteen

Amerikkalaiset asunnonomistajat ovat kusessa lainojensa kanssa:

"Laina ylittää usein asunnon arvon USA:ssa

Yhdysvalloissa lähes kolmannes viiden vuoden sisällä asunnon ostaneista on joutunut tilanteeseen, jossa asunnon arvo on laskenut sitä varten otettua lainaa alemmaksi. [...]

Asuntojen arvonmääritykseen erikoistuneen Zillowin mukaan 29 prosenttia viiden vuoden sisällä asuntonsa ostaneista on nyt tilanteessa, jossa asunnon mahdollinen myynti ei enää kata velkaa.

Vuoden 2006 asunnonostajista 45 prosentilla on asuntolaina asunnon käypää arvoa suurempi.

Zillowin mukaan asunnonomistajan onkin nyt lähes mahdotonta myydä omaisuuttaan voitolla. Lähes neljännes vuoden sisällä tehdyistä asuntokaupoista tehtiin tappiolla. "

Jep. Ja kun hinnat tulevat alas vielä reilut 50% tästä nykytasostakin, niin eipä naurata.


USA:n budjettivaje paisuu yli äyräiden:

"USA:n liittovaltion budjettivaje paisui lisää heinäkuussa, valtiovarainministeriö tiedotti tiistaina. Vaje oli viime kuussa 102,8 miljardia dollaria, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli vain 36,4 miljardia dollaria."

Ja ilmeisesti taas otetaan lisää lainaa? Vai painetaanko liikkeelle lisää rahaa paikkaamaan homma? Saapa nähdä.


USA:n talousvaikeudet leviävät maailmantalouteen:

"Yhdysvalloista alkanut talouden hidastuminen leviää kuin virus ympäri maailmaa, Citigroupin päästrategi Tobias Levkovich sanoo.

' -Sijoittajien kyvyttömyys ymmärtää ilmiötä on ollut aika hämmästyttävää. Talouden hidastuminen alkoi Yhdysvalloista, mutta se leviää kuin virus eri puolilla maailmaa', Levkovich kommentoi.

Levkovichin mukaan maailmantalouden olot ovat rapautuneet. Asuntojen hinnat, kuluttajien luottamus, yritysjohdon mielialat ja vähittäiskauppa ovat esimerkkejä datasta, joka heikkenee likimain globaalisti.

' -Ongelmat ovat vakavia USA:ssa, Euroopassa ja Japanissa. Tiedot rahti- ja matkustajaliikenteestä viittaavat vahvasti siihen, että Kiina ja Intiakin ovat uskottua heikommassa kunnossa', Levkovich arvioi.

Levkovichin mukaan Euroopan talousdata on viime aikoina ollut niin kammottavaa, että Yhdysvaltain tila on alkanut näyttää suhteellisen hyvältä.

Maailmantalouden syklisyys ei ole Levkovichin mukaan hävinnyt minnekään. Citin päästrategi muistuttaa, että suuret läntiset teollisuusmaat ovat edelleen raaka-aineiden suurimpia kuluttajia.

' -Kun suuret taloudet alkavat yskiä, ei kehittyvien talouksien vauhti riitä paikkaamaan menetyksiä', Levkovich sanoo."


Niinpä, ja synkät ajat tulevat Eurooppaan:

"Viileä puhuri kiitää nyt euroalueen taloudessa. Synkimmältä näyttää Etelä-Euroopassa, jossa Espanja kärsii asuntokuplan puhkeamisesta ja Italia on lähestymässä taantumaa. Ekonomistien mukaan Suomikaan ei ole immuuni heikentyville näkymille, vaikka saakin vetoapua Venäjästä. [...]

' –Kasvuvauhti monessa eurotaloudessa on pysähtynyt tai jopa supistunut. Italia on käytännössä tällaisessa tilanteessa, Espanjan tilanne on erittäin heikko ja Saksasta vuosi tietoa, että bruttokansantuotteen kvartaalimuutos olisi -1,0 prosenttia', sanoo Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius."

Jepujep. Esim. nyt laskemaan lähtenyt euron arvo on merkki siitä, että myöskään euroon ei luoteta. Pahin on kuitenkin edessä:

"Nordea: Pahin on vielä edessä

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin luottokyselyn mukaan rahoituskriisi laajenee yhä Yhdysvalloissa. Asiasta kirjoitti Nordea aamukatsauksessaan.

Fedin tutkimuksen mukaan rahoituskriisin vaikutukset talouteen pahenevat edelleen, kun pankit aikovat tiukentaa lainojen myöntämisehtoja entisestään kolmannella neljänneksellä. [...]

Nordea arvioi, että vakuudettomien lainojen rajoittaminen supistanee amerikkalaisten kulutusta. Yrityksillä rahoituksen tiukkuus näkyy investointihalukkuuden vähentymisenä toisella vuosipuoliskolla."

Eli luvassa on kova syksy.

perjantai 8. elokuuta 2008

Fannie Mae teki vieläkin suuremmat tappiot - USA:n taantuma leviää

USA:n suurin asunotoluottolaitos Fannie Mae teki monin verroin pelättyäkin pahemmat tappiot:

"Fannie Maelle jättitappiot

Yhdysvaltain suurin asuntoluotottaja Fannie Mae seurasi Freddie Macia ja julkisti huhti–kesäkuulta odotuksia suuremmat tappiot.

Päättynyt neljännes oli Fannie Maelle jo neljäs perättäinen tappiollinen vuosineljännes.

Perjantaina julkistettu 2,3 miljardin dollarin nettotappio ylitti odotukset. Vuotta aiemmin yhtiö teki 1,95 miljoonan dollarin tuloksen. [...]

Rahoitusyhtiöt ovat menettäneet merkittävän osan pörssiarvostaan Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden romahdettua. Toissa vuoden huipusta niiden pörssiarvosta on hävinnyt 85–90 prosenttia.

Fannien tulos tuli kaksi päivää sen jälkeen, kun Yhdysvaltain toisiksi suurin asuntoluotottaja Freddie Mac julkisti tappionsa, jotka olivat kolminkertaiset analyytikkojen ennustuksiin. [...]

' –Kum[pikaa]n näistä yhtiöistä ei ole kunnolla varautunut tilanteeseen, jota kohti olemme menossa. Tilanne on menossa pahemmaksi ja kestää pitempään, kuin mitä kumpikaan yhtiö on alun perin osannut ajatella', sanoi investointipankki Friedmanin analyytikko Paul Miller uutistoimisto Bloombergille.

' –Kummankin yhtiön täytyy kasvattaa pääomaansa niinkin paljon kuin 15 miljardia dollaria', Miller sanoi.

Fannie Maen ja Freddie Macin osuus Yhdysvaltain asuntorahoituksesta on karkeasti puolet. Yhtiöt ovat itse lainanneet tai taanneet noin 3 200 miljardin euron asuntolainat."

Sillä lailla! Nyt ei sitten ole muuta tehtävissä kuin odottaa USA:n asuntomarkkinoiden varmaa romahtamista, joka johtaa kulutuksen rajuun supistumiseen, talousromahdukseen ja syvään lamaan.


USA:n kauppa hyytyy:

"USA:n kaupan myyntiluvut synkkenivät

USA:n vähittäiskaupan myyntiluvut jäivät heinäkuussa alle odotusten. Ilmiö voi kertoa siitä, että veronalennusohjelman teho alkaa heiketä.

Toukokuun ja kesäkuun myyntiluvut yllättivät vahvuudellaan, mutta heinäkuun kehitys jäi vaatimattomaksi. Kallis bensiini, asuntotaantuma, finanssikriisi ja työpaikkakato nakertavat kuluttajien luottamusta. "

Niin, kun rahaa ei ole, ja velat painavat päälle, niin totta kai aletaan kiristämään vyötä. Ja kun peräti kaksi kolmassosaa BKT:stä koostuu kulutuksesta, niin kulutuksen väheneminen tuntuu suoraan koko taloudessa.


USA:n asuntotaantuma levisi Kanadaan:

"USA:n asuntotaantuma tarttui Kanadaan

USA:n yli kaksi vuotta kestänyt asuntotaantuma on vihdoin tarttunut naapurimaa Kanadaan. Merrill Lynch ennustaa, että Kanadan asuntomarkkinat ovat pidemmän alamäen kynnyksellä.

' -Kanadan tilanne ei ole yhtä paha kuin USA:ssa, sillä lainamarkkinoiden ylilyönnit on vältetty', Merrill Lynchin ekonomisti David Wolf kertoo.

' -Kanadan asuntosektori pakittaa selvästi lähiaikoina', Wolf uskoo.

[...] Asuntojen hinnat ja asuntoaloitusten määrä laskevat jo, Merrill Lynch huomauttaa.

Käänne tapahtui kesäkuussa, kun vanhojen asuntojen kansalliset hinnat eivät enää nousseetkaan. Näin kävi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999. Tätä ennen hintojen nousu oli pitkään 10-15 prosentin haarukassa.

Vanhojen asuntojen kauppa hidastui kesäkuussa peräti 14 prosenttia."

Niin, ja sama on edessä Euroopassa. Veikkaan että sota Kaukasuksella nostaa öljyn hintaa jo tulevana yönä...

torstai 7. elokuuta 2008

Freddie Mac teki jättitappiot ja Japanin talous luisui taantumaan - Taantuma näkyy jo media-alalla

USA:n toiseksi suurin asuntolainoittaja teki jättitappiot:


"Freddie Maciltä raju tappio

Yhdysvaltain toiseksi suurimman asuntoluotottajan Freddie Macin tulos jäi toisella vuosineljänneksellä kauas odotuksista. Freddie Macin tappio huhti–kesäkuussa oli kolme kertaa suurempi, kuin mitä analyytikot olivat ennustaneet. Nettotappio kasvoi 821 miljoonaan dollariin, kun viime vuoden toisella neljänneksellä yhtiö teki vielä 729 miljoonaa dollaria voittoa. [...]

Freddie Macin pääjohtajan Richard Syronin mukaan yhtiön maksuvalmius ei ole vaarassa, vaikka asuntomarkkinoiden ja Yhdysvaltain talouden heikko tila painoivatkin nyt tulosta.

' –Me pysymme päätöksessämme kerätä uutta pääomaa 5,5 miljardilla dollarilla. Pääomaa voidaan kasvattaa siitäkin, jos koemme sen tarpeelliseksi ja markkinat ovat suotuisat', Syron sanoi tämänpäiväisessä lausunnossaan. [...]

Freddie ja Fannie omistavat joko suoraan tai takaajina 42 prosenttia yhdysvaltalaisten asuntolainoista."


Just, ja Neuvostoliittokaan ei romahtanut, kuten vielä alkuvuodesta -91 sanottiin. Kuten on jo aiemmin todettu, peittelystä huolimatta Freddie Mac ja Fannie Mae ovat käytännössä konkurssin partaalla.


Mediamoguli Robert Murdochin mukaan taantuma näkyy jo mainosalalla ja lisää talousshokkeja on luvassa:

"Murdoch povaa sokkeja

Rupert Murdoch esiintyi synkkänä yhtiönsä uutiskonferenssissa.
News Corp -viestintäjätin hallituksen puheenjohtaja Rupert Murdoch suhtautuu tulevaisuuteen synkästi. [...]

Rupert Murdoch sanoi, että yhtiön edessä on kulunutta vuotta paljon vaikeampi taloustilanne, uutistoimisto Reuters kertoi. Varsinkin paikallinen tv-mainonta on alamäessä.

Hän ennusti, että vaikea tilanne synnyttää taloudellisia sokkeja, jotka vaikuttavat valtaosaan yhdysvaltalaisista ja eurooppalaisista kuluttajista."


Japanin talous luisui taantumaan:


"Japanin hallituksessa tappiomieliala

Japanin hallitus tunnusti tänään vastahakoisesti, että maan pisin talouskasvun vaihe sitten sodan saattaa olla ohi, kertoo Financial Times.

Hallitus arveli talouden olevan huononemassa ja kehityksen kääntyneen laskuun. Vielä huhti- ja toukokuussa hallitus vasta ounasteli lausunnoissaan muutoksen mahdollisesti tapahtuneen.

Analyytikoiden mukaan Japanin talouden suhdannehuippu saattoi osua viime vuoden lopulle. Maan keskuspankin uskotaankin pitävän koron edelleen 0,5 prosentissa.

Esimerkiksi työpaikkatilastojen ja osakekurssien kehityksen vuoksi saattaa FT:n mukaan olla mahdollista, että Japanin hallitus kertoo torstaina julkaistavassa, kesäkuuta koskevassa talousraportissaan maan luisuneen taantumaan. "


Sillä lailla. Ja vielä jotkut hölmät uhkuvat maailmantalouden olevan pian uudessa nousussa, vaikka maailman kolmanneksi suurin talous, Japani, on jo taantuman kourissa. Uutta nousua saamme odottaa vielä ainakin 5-10 vuotta.

Talous taantuu ja ruoan hinta nousee edelleen

Kylläpä on taas niin "positiivisia" uutisia tälle päivälle että ihan naurattaa.

Ex-taksikuskina pidän ns. "taksimittaria" varsin luotettavana talouden indikaattorina:

Linkki:

"Taksitilasto povaa talouden heikkenemistä

Taksikyytien kysyntä on ollut alkuvuonna selvästi viime vuotta heikompaa. Niin kutsuttu taksi-indeksi ennustaa talouden heikkenevän syksyllä. [...]

' –Laskeva trendi on ihan selvästi näkyvissä. Taksimaailmassa huomaa ensimmäisenä, milloin käteinen raha alkaa hieman vähentyä', kommentoi Helsingin Taksi-Data Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Keinänen. [...]

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorin Tapio Palokankaan mukaan taksikyytien kysyntä kertoo kuluttajien luottamuksesta. Taksien kysynnän hiipuminen osoittaa ihmisten olevan aiempaa varovaisempia.

' –Taksit ovat ensimmäinen asia, josta luovutaan. Se on satunnainen kulutuserä, jolle löytyy helposti korvikkeita', Palokangas sanoo.

Professorin mukaan taksitilaston kaltaisia epävirallisia mittareita voidaan käyttää intuitiivisena mittarina vakavassakin tutkimuksessa."


Huono sato nostaa viljan hintaa:

"Peltokasvien hehtaarisadot tulevat olemaan selvästi viime vuotta pienempiä, ennakoi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike. [...]

Syynä heikompaan satoon on ennen kaikkea oikullinen sää. Viljojen orastumista heikensi toukokuussa keskimääräistä kylmempi ja kuivempi sää. Kesäkuu jatkui viileänä, mutta kuivuus vaihtui runsaisiin sateisiin. Myös heinäkuun alkuviikkojen sateet heikensivät sato-odotuksia.

Tike ennustaa vehnäsadon suuruudeksi noin 730 miljoonaa kiloa, joka on lähes 10 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Myös ruissato jää mahdollisesti lähes kolmanneksen viime vuotta pienemmäksi, noin 60 miljoonaan kiloon."


Leivän hinta nousee syksyllä:

"Leivän hinta tulee edelleen nousemaan. Leipurien mukaan kohonneita valmistuskustannuksia vastaan ei auta enää mikään muu.

Suomen Leipuriliiton mukaan leivän hinta tulee nousemaan syksyllä, koska alan kannattavuus takkuaa. Leipomoita rasittavat samojen kustannusten nousu kuin muutakin elintarviketeollisuutta.

Kalliimpi energia, palkankorotukset ja raaka-aineiden hinnan nousu tulee nostamaan leivän hintaa syksyllä viitisen prosenttia, arvioi Suomen Leipuriliitto ry:n puheenjohtaja Anders Bondén."


"Rauha, rauha, ei hätää mitään!":

"Romahduspelot saivat EK:n Fagernäsin puolustuskannalle

Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet selvästi.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemän kyselyn mukaan yritysten tilanne on edelleen tavanomainen tai hieman sitä vahvempi. Entistä useampi kuitenkin ennustaa, että suhdanne kääntyy viimeistään talvella.

EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs tyynnyttelee niitä, jotka näkevät suhdannetilanteessa romahduksen merkkejä.

' –Talous ei ole menossa konkurssiin, vaikka tuoreen suhdannebarometrin mukaan noin kolmannes yrityksistä ennustaa suhdanteiden selvää heikkenemistä loppuvuonna. Tilanne antaa kuitenkin aihetta huoleen ja edellyttää tuottavuuden määrätietoista parantamista sekä erityistä huolenpitoa yritysten toimintaedellytyksistä.'

Yritykset ennustavat tuotannon kasvun jäävän lähikuukausina vaimeaksi. Myös työllisyysodotukset ovat aiempaa heikommat."


Niin viesti on suomeksi selvä: "Älkää nyt vaan hyvät ihmiset alkako säästämään, ettei meiltä jää kaupat tekemättä! Muuten teille kuluttajille jää taskunpohjille vielä rahaa, ja sehän olisi väärin se. Lisäksi meidän firmat menisivät konkkaan useita viikkoja ennen aikojaan, eikä me ehdittäisi siirtää lafkan varoja Cayman-saarille turvaan velkojilta ja verottajalta ennenkuin lama iskee päälle".

Niin, mitä lähempänä väistämätön on, sitä kovempiäänisemmin media alkaa huutaa, ettei taantumaa ole tulossa, ja mitään hätää ei ole.

tiistai 5. elokuuta 2008

Mitä USA:n lama aiheuttaa Euroopassa?

Yhdysvaltain lama ja sen taloudellinen romahdus vetävät mukanaan koko maailmantalouden vähintään taantumaan. Tämä tulee leviämään myös Eurooppaan.

Yksi syy euron inflaatioon on se, että EKP on joutunut kiihdyttämään tietoisesti euron inflaatiota laskemalla liikkeelle enemmän rahaa, jottei euro-dollari -vaihtosuhde karkaisi liian isoksi, ja aiheuttaisi liikaa ongelmia Euroopan taloudelle, erityisesti vientiteollisuudelle. Euroalueen inflaation suuruus ei siis pelkästään johdu kustannusten noususta EU-alueella, vaan euron on annetaan tietoisesti tippua dollarin mukana.

USA:n talousromahduksella on monia muitakin vaikutuksia Eurooppaan. Luvassa on mm. eurooppalaisten tuotteiden kysynnän väheneminen jothuen sekä taantuman tuomasta ostovoiman vähenemisestä, että suhteellisen korkeista kustannuksista, jotka näkyvät tuotteiden hinnoissa. Tästä seuraa edelleenkin tuotannon ulkoistamista kolmansiin maihin, joissa euro ei ole valuuttana. Kiinaan ulkoistaminen tosin vähenee, sillä Kiinan (samoin kuin Japanin ja muiden Itä-Aasian talousmahtien) talous romahtaa USA:n mukana johtuen niiden riippuvuudesta Amerikan markkinoista.

Tästä johtuen Euroopassa seuraa työttömyyden nousu, asuntojen hintojen tippuminen, korkojen nousu, maksuvaikeudet ja asuntojen joutuminen vasaran alle ostohintaa alemmalla summalla. Näin siksi, että suuressa osassa Eurooppaa asuntojen hinta on jo pitkään ollut niiden reaaliarvoa korkeammalla.

Pankeille ja rahoituslaitoksille on luvassa jättimäisiä luottotappioita, ja konkursseja. Pääomalla ei sinänsä ole kotimaata, mutta mihin se menisi, kun koko maailmantalous on taantumassa, ja kolmansissakaan maissa ei ole enää nousevia markkinoita, joilla pääoma voisi pitää arvonsa, saatika että sitä voisi kasvattaa. Kasvava työttömyys ja reaalipääoman arvon aleneminen muodostaa mahdottoman tilanteen; Ei ole sijoituskohteita, joissa pääoma säilyisi, mutta pankeissa tai korkopapereissa sen arvo alenee vauhdilla juoksevan inflaation mukana. Pitemmällä tähtäimellä nimenomaan Euroopan oletetaan nousevan ensin lamasta, joten oletettavaa on, että raha palaa pankkien holveihin. Toisaalta kriisin synnytämät sodat ruokkivat aseteollisuutta, joten pääomaa virrannee sinne. Se taas kiihdyttää laman synnyttämiä sotia ja luo lisää kärsimystä varsinkin kolmannen maailman maissa.

Eli Euroopan mittakaavassa tapahtuu suunilleen sama, mitä 90-luvun alun Suomessa.

Uusi luottokriisi tulossa entisen päälle - USA:han luvassa 10 vuoden lama!

Kevään aikana talouteen iskenyt Subprime-luotoista johtuva kriisi oli vain jäävuoren huippu:


"Subprime-lainat olivat vain jäävuoren huippu, asuntoluotottajat varoittavat. Ensimmäiset merkit ongelmista prime-lainoissa näkyvät jo.

Edelleen laskevat asuntojen hinnat ja nousseet lainoituskustannukset uhkaavat lisätä myös hyvän luokituksen saaneista asuntolainoista johtuvia luottotappioita. [...]

New York Timesin haastattelemat analyytikot varoittavat, että subprime-luottojen ongelmat leviävät parempiin lainoihin vuoden tai kahden sisällä. [ <- Huom! Tässä rivien välissä siis sanotaan, että kriisi kestää vielä vähintään useamman vuoden.] ' –Subprime oli vain jäävuoren huippu, prime-lainojen vaikutukset tulevat olemaan paljon suurempia', luottotappiovakuutuksia välittävän investointipankin johtaja Thomas H. Atteberry sanoi lehdelle.

JPMorgan Chase -pankki puolestaan arvioi prime-luottojen tappioiden kolminkertaistuvan lähikuukausina. Pankki kuvaili näkymiä kammottaviksi. [...]

Alt-A ja prime-luokitettu asunnonostaja on tyypillisesti voinut maksaa viidestä seitsemään vuoteen pelkkiä korkoja. Korkotason nousu ja asuntojen hintojen lasku ovat kuitenkin aiheuttaneet nyt tilanteen, jossa monet joutuvat sekä maksamaan korkoja että lyhennyksiä samaan aikaan.

Ahtaassa taloudellisessa tilanteessa lisääntyneet maksut aiheuttavat tukuittain ongelmia. Moni asunnonomistaja on velkaa asunnon arvoaan enemmän."


Ihmisten pitäisi aina muistaa se, että nyt otettu laina supistaa kulutusta tulevaisuudessa, kun se pitää maksaa korkoineen takaisin. Eli tavallaan tilanne on se, että laina on sitä, että kulutetaan jo etukäteen niitä rahoja, mitä ei ole vielä tienattu ja saatu käteen. Kun laina sitten pitää maksaa takaisin, niin korkoihin ja lyhennyksiin menevä raha on pois omasta kulutuksesta.

Nyt USA:ssa on se tilanne, että ihmisten kulutus on voimakkaasti supistumassa. Tämä tarkoittaa ongelmia taloudelle ja liike-elämälle, sillä kaupassa liikkuvat rahavirrat kutistuvat, ja voitot pienenevät. Vielä viime talven aikana yritykset ottivat tukuittain lyhytaikaisia yrityslainoja, joilla paikkailtiin väliaikaiseksi oletettua kysynnän supistumista ja siitä johtuvia tappioita. Oletettiin, että kun kansa alkaa taas kuluttamaan ja rahaa virtaa kassaan, voidaan maksaa nämä lainat pois kuten ennenkin. Nyt on kuitenkin tulossa pää vetävän käteen, sillä kansa entisestään supistaa kulutustaan, kun rahaa ei enää ole ja asuntolainat ovat kaatumassa niskaan. Muun muassa kahvilaketju Starbuck'sin ongelmat johtuvat juuri tällaisesta kierteestä:

"Yrityslainojen maksuhäiriöt kasvussa

Luottoluokittaja Standard & Poor's arvioi amerikkalaisyritysten joukkolainojen maksuhäiriöiden uhkaavan lisääntyä voimakkaasti.

[...] S&P arvioi riskisijoituksiksi luokiteltujen yrityslainojen maksuhäiriöiden määrän jopa nelinkertaistuvan ensi vuonna, kun Yhdysvaltojen heikentyvä talous rajoittaa yritysten velanhoitokykyä.

Maksuhäiriöiden kasvua on säestänyt suurten amerikkalaisyritysten luottoluokituksen heikentyminen. Standard & Poor's on alentanut tänä vuonna esimerkiksi autoalan amerikkalaisjättien General Motorsin, Fordin ja Chryslerin luottokelpoisuudet luokkaan B–, kuusi porrasta turvallisten sijoituskohteiden alapuolelle."


Sijoittajaguru ja miljardööri Donald Trump on varoittanut että USA:han on tulossa lama, ja tästä lamasta on tulossa paljon pahempi kuin 30-luvun alun lama oli. 30-luvulla tilanne oli niin paha, että miljoonat amerikkalaiset näkivät nälkää ja ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä, vaikka tuolloin vielä valtaosa amerikkalaisista asui maaseudulla ja eli maataloudesta. Nykyään suurin osa jenkeistä asuu kaupungeissa ja on täysin kaupoista saatavan ruoan varassa. Jos Trumpin ennuste toteutuu, luvassa on siis jotain todella paljon pahempaa kuin mitä suuri osa ihmisistä uskaltaa edes pelätä.


Kylmää vettä yltiöpositiivisten utopioille on myös se, että keskuspankit ovat tilanteessa neuvottomia, eivätkä tiedä, mitä pitäisi tehdä:

"Keskuspankit halvaantuivat

Talouskasvu on hyytymässä useimmilla suurilla markkinoilla. Silti Euroopan unionin ja Yhdysvaltain keskuspankkien ei odoteta tämänviikkoisissa korkokokouksissaan tekevän mitään talouden piristämiseksi. [...]

Uutistoimisto Bloomberg luonnehti, että keskuspankit ovat halvaantuneet hidastuvan kasvun ja nousevien hintojen puristuksiin. Toimiston haastattelemat ekonomistit arvioivat, että korot jäävät tällä viikolla ennalleen niin euroalueella kuin Yhdysvalloissakin.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed pitää korkokokouksensa tiistai-iltana Suomen aikaa, ja EU-keskuspankin neuvosto oman kokouksensa torstaina. [...]

Riskit ovat suuret. Jos keskuspankkiirit valitsevat liian alhaisen korkotason, inflaatio saattaa riistäytyä valloilleen. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että hinnat nousevat jo nyt nopeinta vauhtiaan yhdeksään vuoteen.

Jos pankkiirit taas pitävät korkoa liian korkealla, talouskasvu saattaa vaihtua lamaksi. [...]

Harvardin yliopiston taloustieteen professori Kenneth Rogoff sanoi, että Fedin päätöksentekijät ovat jumissa: vaikka he haluaisivat nostaa korkoa kolmeen prosenttiin inflaatiopaineiden hillitsemiseksi, haavoittuvaiset rahamarkkinat eivät ehkä kestäisi korkeampia korkoja."


Niinpä niin. Fakta on se, että talouskriisi on jo käytännössä riistäytynyt keskuspankkien käsistä. Paniikki markkinoilla alkaa, sitten kun sijoittajasopulit tajuavat tämän. On myöhäistä itkeä, kun paskat on housussa.