Elikkä kuulin juuri äsken, että eräs Oulun sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän jäsen, jonka nimeä en luottamussyistä voi paljastaa, kertoi eilen Oulun valtuustoryhmämme jäsenelle, että kaikilla muilla puolueilla Oulussa on jo neuvottelujen alusta asti ollut liittoutuma Perussuomalaisia vastaan. Sen mukaan viidellä suurella puolueella on ollut valtuustoryhmien neuvottelujen alusta asti yksimielisyys, että, perussuomalaisille ei ollut tarkoituskaan jättää muuta kuin muutama jämäpaikka, ja siinäkin taka-ajatuksena oli, että olisimme kieltäytyneet niistä (mikä olisi tietenkin ollut kunniakasta).
Tällaista Oulussa. "Reilukerho(TM)", jonka edellisessä blogikirjoituksessani heitin kettuiluna, ei siis näköjään ollutkaan vain letkautus, vaan näköjään ihan faktaa. Tämä tarkoittanee ilmeisesti sitä, että PS:n oulun valtuustoryhmän minkäänlainen yhteistyö seuraavan neljän vuoden aikana minkään toisen puolueryhmän kanssa on jo heti alusta saanut erittäin raskaan iskun. Yhteistyön tekeminen, edes teknisissä kysymyksissä, muiden puolueiden kanssa, on siis hyvin vaikeaa, sillä nämä ovat tieten tahtoen polttaneet yhteistyön sillat jo alun alkaen. Ja luultavasti valtuustoryhmämme ei seuraavan neljän vuoden aikana tule kertomaan kenellekään ennen valtuuston äänestyksiä, että miten aikoo äänestää. Kun kerran muilla puolueilla konsensus näyttää pelaavan niin hyvin, niin mikäli haluavat selkeää ja ennakoitavaa oikeiston tai vasemmiston mukaista politiikkaa, niin toivokoot sitten, että yhteinen oikeiston ja vasemmiston laidasta-laitaan sateenkaari-konsensus säilyy seuraavat neljä vuotta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kähmintä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. marraskuuta 2008
Tästä vielä kuullaan
Kuten odotettavissa oli, Perussuomalaisten vaalivoitto aikaansai melkoisen vastustuksen ja vastareaktion isojen puolueiden leireissä.
Tässä Oulun valtuustoryhmien ns. "Reilukerho(TM)":n päätös luottamushenkilöpaikkojen jaosta kaudelle 2009-2012. Jaossa oli 329 paikkaa:
________________________________________________________________
KOK 83, KESK 70, VIHR 59, VAS 57, SDP 50, PS 5, KD 4
D'hontin mukainen jako (Vuoden 2004-tyyliin) olisi ollut:
KOK 80, KESK 69, VIHR 54, VAS 54, SDP 49, PS 14, KD 9
Erotus: elikkäs voittajat ja häviäjät:
KOK +3, KESK +1, VIRH +5, VAS +3, SDP +1, PS -9, KD -5
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuten näette, Kokoomus osti Vihreät ja Vasemmistoliiton ulos Pulliaisen väläyttämästä Vihr+Vas+PS vaihtoehdosta, ja kostoksi siitä, että Perussuomalaiset edes harkitsivat moista, tai olivat olleet missään yhteydessä vasemmistoryhmiin, Kokoomus nuiji Keskustan erittäin myötämielisellä avustuksella pöytään diilin, jossa pienryhmät eli KD ja erityisesti Perussuomalaiset työnnettiin syrjään. Näin siitä huolimatta, että alustavasti oli sovittu käytettävän suhteellista D'hontin menetelmää paikkajaossa. Kristillisiä Kokoomus rankaisi ilmeisesti siitä, että he olivat alustavasti neuvotelleet PS:n kanssa kaupunginhallituspaikan jakamisesta.
Mitä tästä seuraa? No ainakin se, että luultavasti kaikenlainen yhteistyö porvarileirin ja Perussuomalaisten välillä tulee ensi kaudella vaikeutumaan erittäin oleellisesti. Syyttävä sormi osoittaa siis Kokoomuksen ja Keskustan suuntaan. Vihreitä ja Vasemmistoliittoa on turha tilanteesta syyttää, ne vain ottivat tilaisuudesta vaarin hyväksymällä Kokoomuksen tarjouksen. PS:n yhteistyö porvariston kanssa on saanut neuvottelujen myötä niin huonot lähtökohdat, että valtuustolla on edessään luultavasti konsensupolitiikka, jossa Kokoomus joutuu hakemaan yhteistyökumppaninsa Vihreiden tai Vasemmiston puolelta, mikä siirtää vaa'ankieliaseman vasemmistolle, ja nostaa Kokoomuksen vaalivoitosta ja demarien tappiosta huolimatta vasemmiston suhteellista vaikutusvaltaa valtuuston päätöksissä. Ilmeisesti tämä sopii Kokoomukselle? Saa nähdä, jatkaako Vihreät vaa'ankielenä olemista tulevana valtuustokautena, ja Kokoomuksen renkinä olemista.
Neuvottelutiimiltämme sellaisia terveisiä eilisiltaisesta neuvotteluryhmien sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta, että kokouksessa ns. teknisenä puheenjohtajan toiminut keskustalainen käyttäytyi puolueellisesti meitä vastaan, mikä paljastaa lisää kulissien takaisesta pelistä. Kepu painosti Kokoomusta, jolla oli kova paine pitää oikeistoyhteistyö kasassa. Jos Vihr+Vas+PS-koalitio olisi syntynyt, Kepu olisi lyöttäytynyt yhteen SDP:n kanssa, ja näin Kokoomus olisi jäänyt vaille kumpaakaan tärkeintä puheenjohtajuutta.
Ryhmämme tuli eilisiltaisessa kokouksessa lopulta siihen tulokseen, ettei kannata lyödä päätä seinään, ja allekirjoitti sopimuksen, vaikka harkittiin myös vakavasti luottamuspaikoista ulos jäämistä. Toisaalta, en ihmettelisi vaikka allekirjoitus jäisi pelkästään "tekniseksi", ja PS:n valtuustoryhmä äänestäisi ihan mielenosoituksena sopimusta vastaan ensi tammikuussa, sehän menee joka tapauksessa valtuuston äänestyksessä läpi muiden suurella enemmistöllä.
Joka tapauksessa, kun seuraavissa kuntavaaleissa valtuustoryhmämme kolminkertaistuu, tämä kaikki tullaan muistamaan.

Tunnisteet:
epäasiallinen käytös,
junttapolitiikka,
Keskusta,
Kokoomus,
kähmintä,
lehmänkaupat,
luottamushenkilöpaikat,
neuvottelut,
Oulu,
painostus,
vaa'ankieliasema,
valtuusto
perjantai 21. marraskuuta 2008
Perussuomalaiset mopen osassa Oulun luottamushenkilöneuvotteluissa?
Viime maanantaina Oulun valtuuston viisi suurinta puoluetta kokoontui keskenään ja teki esityksen luottamushenkilöpaikkojen jakamisesta. Paikalle ei oltu kutsuttu pienten ryhmien, PS:n tai KD:n edustajia. Esityksen mukaan Perussuomalaiset olisi saanut 5 ja puoli paikkaa lautakuntiin. Näistä puolikas olisi tarkoittanut jaettua 2-vuotista valtuuston varapuheenjohtajan pestiä vuosina 2011 ja 2012, ja muut viisi paikkaa olisivat olleet pienissä lautakunnissa ja toimikunnissa. Neljään tärkeimpään lautakuntaan; Sosiaali- ja terveyslautakuntaan, tekniseen lautakuntaan, opetuslautakuntaan ja tarkastuslautakuntaan näistä ei olisi tullut yhtään.
Pienenä ryhmänä Oulun perussuomalaiset suhtautuivat maanantaiseen ehdotukseen alustavasti varovaisen positiivisesti, vaikka tavoittelimmekin suhteellisen äänimäärämme perusteella noin 11 luottamuspaikkaa. Odottimme kuitenkin saavamme tarkempaa tietoa viiden puolueen sopimuksen sisällöstä tämän viikon aikana, voidaksemme ottaa siihen tarkemmin kantaa. Vasta eilen illalla saimme tietää, että tarkempaa tietoa luottamuspaikkojen jaosta ei julkisteta, ja saisimme nähdä paperin vasta tänään perjantaina, kun se pitäisi jo allekirjoittaa.
Kuten arvata saattaa, eivät Perussuomalaiset tällaista toimintamenettelyä hyväksy, ja arvelen, että tällaisen kähminnän ja sisäpiirisalailun todellisena tarkoituksena onkin nimenomaan saada Perussuomalaiset hylkäämään tarjottu jämäpala, ja näin pelata meidät kokonaan ulos luottamuspaikkajaosta.
Perussuomalaisia on julkisuudessa syytetty kaksilla korteilla pelaamisesta ja tulevan vaa'ankieliaseman hyväksikäyttämisestä jo luottamuspaikkojen jakoa koskevissa neuvotteluissa. Kuten jo aiemmin totesin, tämä ei pidä paikkaansa.
Vuoden 2004 paikkajaon mukaan, joka noudatti pääosin D'hontin suhteellista vaalitapaa, PS:n pitäisi saada kaiken kaikkiaan (johtokunnat, käräjäoikeuden lautamiespaikat, yms. mukaan lukien) yhteensä 14 paikkaa, joista 7 lautakuntiin.
Saapa siis nähdä, jääkö PS kokonaan ilman luottamushenkilöpaikkoja, kuten näyttää olevan isojen puolueiden strategia. Kuten aiemmin olen sanonut, joutuminen tyytymään pelkästään kolmeen valtuustopaikkaa ei mielestäni ole välttämättä pelkästään huono asia. Nimittäin edessä on talouskatrastrofi, joka vaattii todella rankkaa säästö- ja leikkauspolitiikkaa. Jos meillä ei ole ihmisiä valmistelemassa päätöksiä lautakunnissa, voimme valtuustoryhmänä äänestyksten tullen huoleta pestä kätemme moraalisesta vastuusta seistä moisten päätösten takana, ja se ei ole tulevia eduskunta- ja kuntavaaleja ajatellen ollenkaan huono asia. Saapa kuitenkin nähdä, mihin ratkaisuun valtuustoryhmämme neuvottelutiimi tulee.
P.S.
Vielä viikko sitten lehdissä oli juttuja, että pienpuolueet saavat neuvotteluissa sellaisen osan kuin he "vaalituloksen perusteella ansaitsevat". Ilmeisesti tämä oli tulkittava isojen puolueiden, varsinkin vaalit hävinneiden, meitä kohtaan suuntaamaksi katkeraksi vittuiluksi? "Jedem des alles", eli jokaiselle ansionsa mukaan ja varsinkin persuille, kun kehtasivat tiputtaa Keskustan suurimman kuntapuolueen paikalta...

Perussuomalaiset,
poliittinen peli,
talouskriisi,
vaa'ankieliasema,
vaalit,
valtuusto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)