Näytetään tekstit, joissa on tunniste isänmaallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isänmaallisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. joulukuuta 2010

Kun työväestö vaihtaa poliittista leiriä - Työväenliikkeen hajoaminen vai uusi muotoutuminen?

Demarit ovat alamäessä koko Euroopassa, olleet jo pitempään. Työväestön poliittinen suuntautuminen on muuttumassa. Ennen oli tulipunaruusuja ja vaaleanpunaruusuja, nyt vaaleanpunaruusu joko kuihtuu tai alkaa sinivihertää, kun taas tulipunaruusu pysyy aika lailla ennallaan. Keskiluokan ja alemman keskiluokan keskuudesta kannatuksensa hakevat kansalliskonservatiiviset ja populistiset puolueet ovat nousussa.

Euroopassa työväestö ja proletariaatti diggaili ennen lähinnä sosiaalidemokraatteja ja laitavasemmistoa, kun nyt työväki tuntuu alkaneen valua kannattamaan kansalliskonservatiivisia arvoja, proleille jää joko pienet vasemmistolaiset sirpaleryhmät tai varsinaiset vasemmistopuolueet, joihin demareita on enää vaikea laskea.

Globalisoituvassa maailmassa työväen edut kun on ristiriidassa kolmannen maailman työväen etujen kanssa. Suomessakin suomalaisen työläisen saavutetut edut ovat murenemassa Intian ja Kiinan työväen etujen takia. Internatsismi (internationalismi) kun tosiasiassa kusee työväkeä silmään ja palvelee globaalin pääoman etua, näennäisestä prole-solidaarisuuden kaavusta huolimatta.

Mutta mikä on lopputulos? USA:ssakin on proletariaatti, mutta se on varsinainen vasemmiston kauhukuva; Raamattu&Rynkky-työväestö, joka ei äänestä sikäläistä vasemmistoa yrittävää esittävää demokraattipuoluetta, vaan ideologisista syistä lähinnä kovan linjan republikaaneja. Demokraattien kannatus taas löytyy kaupunkiväestä, koulutetusta ja "sisäsiististä" ylemmästä keskiluokasta ja marginaalissa olevista liberaaleista. Juuri tämän takia USA:ssa ei ole oikein kunnon vasemmistoa.

Miten käy Suomessa? Suomessa ei ole juuri ollenkaan Raamattu&Rynkky-konservatiiveja. Erikseen on kyllä Raamattu-konservatiiveja ja toisaalta isänmaallisia kansalliskonservatiiveja. Nämä ryhmät ovat vain hyvin vähän päällekkäisiä. Ensin mainittu on kallellaan perinteiseen eurooppalaiseen kristillisdemokratiaan, ja jälkimmäinen talvisodan henkeen sekä alkiolaisuuteen, joten kehityskulku ei kyllä mene samanlaiseen tilanteeseen kuin USA:ssa.

Sen sijaan sosiaalidemokraatteja nakertavat, poliittisessa keskustassa tai jopa keskustavasemmistossa olevat, kansalliset ja populistiset puolueet saavat Euroopassa yhä enenevässä määrin kannatusta, myös Suomessa. Voisikin sanoa, että työväestön arvot ja työväestön intressi käy paljon enemmän yksiin eurooppalaisen kansallisvaltion ja hyvinvointivaltion etua sekä kansallismielisyyttä arvossa pitävien ihmisten intressien kanssa, kuin mitä USA:n Raamattu&Rynkky-konsujen intressit käyvät yksiin heitä mennen tullen silmään kusevien globalisti-republikaanien intressien kanssa.

Mutta tulevaisuus näyttää, hajoaako työväenliike, vai syntyykö sen valtavirta uudestaan kansallis-konservatiivisempana versiona. Tai hajoaako koko puoluejärjestelmä, ja siirrytään suoraan demokratiaan? Tai ehkäpä meitä odottaakin keskusjohtoinen poliisivaltio DDR:n tyyliin, mutta ultra-kapitalistisella talousjärjestelmällä, Cyber Punk dystopia?

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

60% suomalaisnuorista haluaa rajoittaa maahanmuuttoa

Keväällä julkaistun Taloudellisen Tiedotustoimiston tekemän "Nuorten arvot ja elämä 2009" tutkimuksen mukaan jopa 60% maamme nuorista haluaa rajoittaa maahanmuuttoa. (Linkki tutkimukseen)

Tutkimuksessa (sivu 17.) jopa 60% nuorista oli sitä mieltä, että vierasmaalaisten muuttoa maahamme tulisi rajoittaa:

""Vierasmaalaisten muuttoa Suomeen tulisi rajoittaa."

Täysin samaa mieltä: 26%
Osittain samaa mieltä 34%
Osittain eri mieltä 19%
Täysin eri mieltä 21%"

Ilahduttavaa on myös se, että jopa 90% nuorista ilmaisi tutkimuksen mukaan olevansa ylpeitä suomalaisuudestaan.

Olisikohan syynä nuorten asenteeseen se, että ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka kun käytännössä painottuu ns. humanitaariseen maahanmuuttoon? Humanitaarinen maahanmuuttohan tuo maahamme elätettäväksi enimmäkseen kouluttamatonta väkeä, joka tuo yhteiskunnalle lisäkustannuksia. Työperäistä, yhteiskuntaa hyödyttävää maahanmuuttoahan ei juuri kukaan järkevä ihminen vastusta.

Vanhastaan on tiedetty galluppien ja tutkimusten valossa, että kansan enemmistö haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa. Nyt on lisäksi selvää, että myöskään nuorten enemmistö ei tue nykyistä monikulturistista ja liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.

Yleinen stereotyyppinen olettama, jota media ja nuorisokulttuurimme ns. "tiedostavat" edustajat propagoivat on, että suuri enemmistö nuorista olisi "fiksuja ja suvaitsevaisia ihmisiä", jotka kannattavat rajatonta maailmaa.

Tutkimustulos osoittaa juitenkin, että enemmistö nuorista onkin fiksuja ja reaalisuvaitsevaisia ihmisiä, jotka eivät kannata rajatonta maailmaa. Nuoriso kokonaisuutena siis ei niele ns. "suvaitsevaiston" ruusunpunaista mokuidealismia,

Siinäpä hapan uutinen nieltäväksi maatamme johtavalle punaviherliberaalille eliitille. Oma ilmeeni sen sijaan on jotakuinkin tällainen: