Haluaisin sanoa muutaman sanasen presidenttiehdokas Pekka Haavistosta.
Ensinnäkin hän on mielestäni taitava neuvottelija, diplomaattinen ja sovitteleva henkilö, juuri sellainen, jollainen presidentin pitäisi ollakin. Lisäksi hän osaa ottaa itsensä ja edustamiensa kantojen kanssa eri mieltä olevat henkilöt ja näkökannat huomioon.
Tämä liittyy myös Soinin eilisessä vaalitentissä viittaamaan tapaukseen Haaviston vierailusta Teuvo Hakkaraisen sahalla. Se oli taitava veto ja osoitti hyvää tilanteen tajua sekä diplomatian taitoja. Haavisto ja Hakkarainen tulivat hyvin toimeen, ja kohtaaminen oli aseistariisuva.
Se oli myös aseistariisuva vaalien suhteen. Haavisto antoi itsestään hyvän kuvan; reilu tyyppi, sovitteleva, ottaa ihmiset huomioon, osaa tehdä rakentavaa politiikkaa. Tämä vei hänen vastustajiltaan, jotka näkivät hänet poliittisten lasien läpi "tyypillisenä vihreänä", aseita pois. "Herranen aika, mieshän on fiksu ja asiallinen".
Jos toiselle kierrokselle päätyvät Niinistö ja Haavisto, niin tilanne on nyt se, että tämän perusteella häntä vastustavilla tahoilla ei vei olisi enää muita näkökohtia Haavistoa vastaan kuin arvonäkökohdat. Suomeksi sanottuna vain "En äänestä, koska on liberaali ja homo"-kannan edustajat ovat vastaan. Jos arvonäkökohtia ei oteta huomioon, olisi Haavisto mielestäni luonteensa, asiallisuutensa ja asenteensa puolesta parempi vaihtoehto presidentiksi kuin mahdollisesti 2. kierroksella häntä vastassa oleva Niinistö(!).
Mutta juuri arvonäkökohdat ovatkin niitä, jotka ratkaisevat. Presidentti on arvojohtaja. Arvojohtajalta edellytetään tiettyjä arvoja. yksi niistä on rehellisyys.
En väitä, että Niinistö olisi mikään puhdas pulmunen, kun oikein kaivellaan, mutta on syytä olettaa, että Haavisto on ollut eräässä asiassa selvästi epärehellinen. Hän on antanut julkisuuteen, todennäköisesti tahallaan, väärän kuvan koulutuksestaan ja mahdollisesti myös työkokemuksestaan. Virheitä voi toki tehdä, mutta tahallinen harhaanjohtaminen vie uskottavuuden. Viittaan ns. professori-kohuun.
Haavisto nimittäin esitteli vielä jokin aika sitten itseään "professorina" ehdokassivuillaan olevassa CV:ssä, ja nimitys on ollut esillä hänen nimensä perässä monissa yhteyksissä mm. EU:ssa. Tämän taustalla on se, että hän piti aikanaan yhden esitelmän viran puolesta Bristolin yliopistossa nimikkeellä Benjamin Meaker visiting professor 2002. Hän sai siitä muistoksi jonkinlaisen stipendin eli diplomin. Bristolin yliopisto on kuitenkin virallisesti ilmoittanut, että ”Herra Haavisto on pitänyt meille luentosarjan globaalista ympäristöpolitiikasta 2002. Häntä ei ollut nimitetty vierailevaksi professoriksi, vaikka hänen cv:nsä niin väittää”. Ongelma johtuu siitä, että nimitys "visiting professor" pitäisi kääntää "vieraileva luennoitsija", ei professoriksi.
Tämähän ei muuten olisi mikään iso juttu, mutta taustalla on koplaus Haaviston nimitykseen Sudan-suurlähettilääksi, epäpätevänä. Koska häneltä puuttui puuttui korkeakoulututkinto, joka virallisesti vaaditaan EUSR-Sudan -virkaan (A 16 kategoria), häntä ei periaatteessa olis pitänyt valita.
Haaviston vierailevan luennoitsijan "Benjamin Meaker-professuuri" -titteli ei itsessään siis olisi mikään kovin vakava juttu, mutta sen käyttäminen CV:ssä viranhoitomerkintänä oli väärin ja tekee siitä tahallisen petoksen. Kyseessähän stipendi (award) eli käytännössä lähinnä matka-apuraha, mutta Haavisto on kai halunnut EU:n ulkoministereiden uskovan hänellä olleen korkeakoulututkinnon.
Hän on mitä ilmeisimmini halunnut hälventää "professuurillaan" epäilyjä, että hänellä ei olisi ollut Darfur-tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Nämä epäilythän olivat syntyneet, kun hän ei ollut virallisessa EU:n Consiliumin ansioluettelossaan ilmoittanut koulutustaan. Ja siihen lieenee syynsä.
Nimittäin jos hän olisi ilmoittanut, ettei hänellä ole korkeakoulu-tutkintoa, hänen hakemuksensa Darfur-tehtäviin olisi hylätty. Samoin olisi käynyt jos hän olisi ilmoittanut virallisessa Consiliumin ansioluettelossa olevansa professori. Se olisi nimittäin virallisesti tarkistettu, ja "matka-apuraha"-professuuria ei olisi tietenkään virallisesti hyväksytty tehtävään valittavalta vaadituksi korkeakoulu-tutkinnoksi.
Kaikesta huolimatta hänet siis nimitettiin, todellisuudessa muodollisesti epäpätevänä, EU:n lähettilääksi Sudaniin. Ja tämä neuvottelijana Darfurissa pyöriminen on sitten markkinoitu Suomessa jonkinlaisena "miniahtisaarena" toimimisena. Yleisesti Haaviston työtehtäviä EU:ssa on kuvattu "avustaviksi rutiinitehtäviksi". Siis tyyliin "reipas nuori mies linjalla".
Suomen presidentin virkaan ei ole muodollisia vaatimuksia. Haaviston korkeakoulutuksen puutteella ei ole näin nykytilanteessa mitään juridista merkitystä, ja ilmoitettakoon, etten minäkään pidä sitä varsinaisena esteenä Tasavallan presidentin viran hoitamiselle.
Sen sijaan, jos Haavisto huijasi itselleen EU-viran, se on mielestäni vähintään samaa luokaa oleva petos kuin takavuosien Jari Vilénin kopiokone-gradu. Ja on vähintäänkin syytä kysyä, voidaako presidentin virkaan valittavalta hyväksyä moinen kupru?
Tahallinen harhauttaminen ei ole oikein, ja on mielestäni kuvaavaa, että Haaviston innokkaimmat tukijat eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Suora valehtelu ei ole asia, jota julkisessa virassa olevan tulisi tehdä.
---------------
---------
P.S. En myöskään aio äänestää Niinistöä. Jään kai 2. kierroksella kotiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homous. Näytä kaikki tekstit
perjantai 20. tammikuuta 2012
maanantai 1. marraskuuta 2010
Konservatiivit ratkaisevat tulevat vaalit
Ennen kuin minulla on jotain tärkeää huomautettavaa, haluan ensin kiittää Paavo Arhinmäkeä syötöstä lapaan: Arhinmäkihän julisti, että "Vasemmistoliitto on työväenpuolue ilman rasismia".
Kuten tiedämme, on vasemmisto uudelleenmääritellyt termin rasismi käsittämään lähes kaiken, mikä on vasemmiston maailmojasyleilevän maailmankuvan vastaista. Tämän valossa kannattaa katsoa sanakirjasta sen alkuperäinen perusmerkitys: etnisperustainen syrjintä, ja todeta, että koska vasemmisto tuntuu yleisesti pitävän kaikkia muita ihmisiä suomalaisia parempina ja kaikkia muita kulttuureja suomalaista kulttuuria parempina, ovat he siten implisiittisesti rasistisia.
Arhinmäki olisi voinut myös sanoa: “Vasemmistoliitto on työväenpuolue ilman työtä ja työväkeä”. Ilkeämieliset voisivat muistuttaa, että Vasemmistoliiton nykyjohto ei tunnetusti ole paljoa käsiään liannut ns. rehellisessä työssä, ja että sen ajamalla talouspolitiikalla ei ainakaan hidasteta teollisuustyöpaikkojen joukkopakoa Suomesta.
Mutta sitten asiaan: Seuraavissa eduskuntavaaleissa konservatiivien äänet ratkaisevat paljon.
Ne ratkaisevat:
a) säilyttääkö Kokoomus suurimman puolueen asemansa, ja tuleeko Kataisesta pääministeri,
b) kuinka suuren vaalivoiton Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit saavat, ja
c) Jos Kokoomus onnistuukin pitämään asemansa suurimpana puolueena, joutuuko se vaihtamaan Keskustan, Vihreät ja RKP:n kumppaneina SDP:hen, Perussuomalaisiin ja Kristillisdemokraatteihin.
Räsäsen isku konservatiiviseen kultasuoneen, loistavat poliittiset vedot, TV2:n homoillasta alkaen, ovat aikaansaaneet KD:lle voimakkaan kannatusaallon. Yli tuhat uutta jäsentä ja arvattavasti vähintään prosentin tai ehkä kaksikin, eli noin neljänneksellä kasvanut kannatus, on todellinen poliittinen ongelma Kokoomukselle, RKP:lle, ja jossain määrin myös Keskustalle tulevissa Vaaleissa.
Kokoomus, KD ja Keskusta kilpailevat samoilla konservatiivisten äänestäjien apajilla. Keskusta ei menetä ääniä tulevissa vaaleissa sen vuoksi, että se ei olisi tarpeeksi konservatiivinen, mutta se voi yrittää paikata tappiotaan yrittämällä houkutella Kokoomuksesta pakenevia konservatiiveja. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä Seppo Kääriäisen taannoinen lausunto, että Kokoomus olisi muuttunut liberaalipuolueeksi (ikään kuin puolueen konservatiivit eivät huomaisi, että Keskustassa valta on lipsunut liberaaliklikille).
Nimittäin jos KD:n kannatus nousee 6%:n pintaan (tai ylikin) tulevissa vaaleissa, on se pois ensi sijassa Kokoomukselta ja RKP:ltä. Alkuun Kokoomus oli hipihiljaa, eikä ottanut asiaan kantaa, sillä sen asema johtavana puolueena pitää takanaan sen, että sillä on paljon kannattajia sekä liberaaleissa että arvokonservatiiveissa. Suunnanmuutos homoasiassa puolesta tai vastaan tarkoittaa sille menetettyä kannatusta. Jo parin prosentin kannatuksen menetys nykyisellään merkitsee todennäköisesti pääministeripostin menetystä.
KD ainoana aidosti kaksikielisenä puolueena tappelee joka vaaleissa RKP:n kanssa Pohjanmaan konservatiivisten ruotsinkielisten äänistä. Vaaleista riippuen siirtymä KD:n ja RKP:n välillä on ollut noin 0,5 – 0,7 %:n luokkaa. Tämä tarkoitta sitä, että tulevissa vaaleissa RKP joutuu sekä nostamaan kielikysymyksen hyvin kovasti esille ja reivaamaan kurssiaan konservatiivisempaan suuntaan estääkseen saamasta takkiinsa.
Kokoomus tosin teki ratkaisevan virheen jo viime kesän puoluekokouksessa, päättäessään periaatteellisesti hyväksyä homoavioliitot ja -adoption. Tämän valossa onkin perin outoa, että pj Katainen meni ilmoittamaan kannattavansa homoavioliittoja. Katainen kuitenkin ilmoitti, ettei puolueena Kokoomus lähde asiaa ajamaan. Kokoomuksen kanta on ”jämäkkä ehkä”, koska se ei enää voi seistä perinteisten arvojen takana, mutta silti koittaa uskotella tekevänsä niin, jottei konservatiivisiipi vaihtaisi leiriä.
Vuoto Kokoomuksesta on jo tosin alkanut. Tiedän henkilökohtaisesti useita ex-kokoomuslaisia, jotka jättivät puolueen jo viime kesän puoluekokouksen samaa sukupuolta olevien avioliittoasian hyväksymisen takia. Varsinkin täällä Pohjois-Suomessa heitä on paljon. Ja jo viimeksi Kokoomuksen kolmas kansanedustajapaikka Oulun läänistä oli hilkulla.
Persut ovat jo ns. ”konservatiiviänkyröitä”. Meidän ei ole tarvinnut paljoa toitotella kielteisiä kantojamme samaa sukupuolta olevien parien avioliittoihin ja niiden kirkollisiin vihkimisiin. Eihän ”sikaniskajunttirasisteilta” liberaalipoppoo ”parempaa” odotakaan. Persujen ei tarvitse konservatiiveja erikseen houkutella, kannatus kasvaa muutenkin.
Tämän valossa on hieman outoa, miksi jos mahdollista vielä arvokonservatiivisempi KD on saanut asiasta niin paljon painetta. Räsänen ilmoitti kantansa olevan kirkon perinteisen linjan mukainen, ja tästä hermostuneena liberaalit alkoivat vinkua, että voi miten kamalaa, yhyy ja ”mitenjokuvoivieläkakstuhattaluvullaollanoinsuvaitsematon!”.
Vielä surkuhupaisempaa oli seurata pro-sodomiittien paskahalvausta sen takia että kirkon sisällä on konservatiiveja, jotka eivät homoutta hyväksy: ”Hyi kauhia! Iiiik! Kamalaa! Yhyy! Ynnynnynnynnyy!”.
Liberaalileiri muistuttaa asiassa herkkähipiäistä kylpytakissa hilluvaa komentajaesimiestä Kummeli-Stories elokuvasta: ”Tuolla se joku vittuillee, meille ja haukkuu homoksi, sitä me ei helvetti hyvällä katota, vaan hyökätään sinne, ja jumalauta vaikka minä homo olisinkin niin ei sitä minulle tarvitse sanoa!”. Seuraushan oli kolmen sissin lähettäminen iskemään Luxemburgiin, ja hauskaa viihdettä koko illaksi. Tässä tapauksessa tragikoomista viihdettä tosin riittää vähintään ensi kevääseen asti.
Kuten tiedämme, on vasemmisto uudelleenmääritellyt termin rasismi käsittämään lähes kaiken, mikä on vasemmiston maailmojasyleilevän maailmankuvan vastaista. Tämän valossa kannattaa katsoa sanakirjasta sen alkuperäinen perusmerkitys: etnisperustainen syrjintä, ja todeta, että koska vasemmisto tuntuu yleisesti pitävän kaikkia muita ihmisiä suomalaisia parempina ja kaikkia muita kulttuureja suomalaista kulttuuria parempina, ovat he siten implisiittisesti rasistisia.
Arhinmäki olisi voinut myös sanoa: “Vasemmistoliitto on työväenpuolue ilman työtä ja työväkeä”. Ilkeämieliset voisivat muistuttaa, että Vasemmistoliiton nykyjohto ei tunnetusti ole paljoa käsiään liannut ns. rehellisessä työssä, ja että sen ajamalla talouspolitiikalla ei ainakaan hidasteta teollisuustyöpaikkojen joukkopakoa Suomesta.
Mutta sitten asiaan: Seuraavissa eduskuntavaaleissa konservatiivien äänet ratkaisevat paljon.
Ne ratkaisevat:
a) säilyttääkö Kokoomus suurimman puolueen asemansa, ja tuleeko Kataisesta pääministeri,
b) kuinka suuren vaalivoiton Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit saavat, ja
c) Jos Kokoomus onnistuukin pitämään asemansa suurimpana puolueena, joutuuko se vaihtamaan Keskustan, Vihreät ja RKP:n kumppaneina SDP:hen, Perussuomalaisiin ja Kristillisdemokraatteihin.
Räsäsen isku konservatiiviseen kultasuoneen, loistavat poliittiset vedot, TV2:n homoillasta alkaen, ovat aikaansaaneet KD:lle voimakkaan kannatusaallon. Yli tuhat uutta jäsentä ja arvattavasti vähintään prosentin tai ehkä kaksikin, eli noin neljänneksellä kasvanut kannatus, on todellinen poliittinen ongelma Kokoomukselle, RKP:lle, ja jossain määrin myös Keskustalle tulevissa Vaaleissa.
Kokoomus, KD ja Keskusta kilpailevat samoilla konservatiivisten äänestäjien apajilla. Keskusta ei menetä ääniä tulevissa vaaleissa sen vuoksi, että se ei olisi tarpeeksi konservatiivinen, mutta se voi yrittää paikata tappiotaan yrittämällä houkutella Kokoomuksesta pakenevia konservatiiveja. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä Seppo Kääriäisen taannoinen lausunto, että Kokoomus olisi muuttunut liberaalipuolueeksi (ikään kuin puolueen konservatiivit eivät huomaisi, että Keskustassa valta on lipsunut liberaaliklikille).
Nimittäin jos KD:n kannatus nousee 6%:n pintaan (tai ylikin) tulevissa vaaleissa, on se pois ensi sijassa Kokoomukselta ja RKP:ltä. Alkuun Kokoomus oli hipihiljaa, eikä ottanut asiaan kantaa, sillä sen asema johtavana puolueena pitää takanaan sen, että sillä on paljon kannattajia sekä liberaaleissa että arvokonservatiiveissa. Suunnanmuutos homoasiassa puolesta tai vastaan tarkoittaa sille menetettyä kannatusta. Jo parin prosentin kannatuksen menetys nykyisellään merkitsee todennäköisesti pääministeripostin menetystä.
KD ainoana aidosti kaksikielisenä puolueena tappelee joka vaaleissa RKP:n kanssa Pohjanmaan konservatiivisten ruotsinkielisten äänistä. Vaaleista riippuen siirtymä KD:n ja RKP:n välillä on ollut noin 0,5 – 0,7 %:n luokkaa. Tämä tarkoitta sitä, että tulevissa vaaleissa RKP joutuu sekä nostamaan kielikysymyksen hyvin kovasti esille ja reivaamaan kurssiaan konservatiivisempaan suuntaan estääkseen saamasta takkiinsa.
Kokoomus tosin teki ratkaisevan virheen jo viime kesän puoluekokouksessa, päättäessään periaatteellisesti hyväksyä homoavioliitot ja -adoption. Tämän valossa onkin perin outoa, että pj Katainen meni ilmoittamaan kannattavansa homoavioliittoja. Katainen kuitenkin ilmoitti, ettei puolueena Kokoomus lähde asiaa ajamaan. Kokoomuksen kanta on ”jämäkkä ehkä”, koska se ei enää voi seistä perinteisten arvojen takana, mutta silti koittaa uskotella tekevänsä niin, jottei konservatiivisiipi vaihtaisi leiriä.
Vuoto Kokoomuksesta on jo tosin alkanut. Tiedän henkilökohtaisesti useita ex-kokoomuslaisia, jotka jättivät puolueen jo viime kesän puoluekokouksen samaa sukupuolta olevien avioliittoasian hyväksymisen takia. Varsinkin täällä Pohjois-Suomessa heitä on paljon. Ja jo viimeksi Kokoomuksen kolmas kansanedustajapaikka Oulun läänistä oli hilkulla.
Persut ovat jo ns. ”konservatiiviänkyröitä”. Meidän ei ole tarvinnut paljoa toitotella kielteisiä kantojamme samaa sukupuolta olevien parien avioliittoihin ja niiden kirkollisiin vihkimisiin. Eihän ”sikaniskajunttirasisteilta” liberaalipoppoo ”parempaa” odotakaan. Persujen ei tarvitse konservatiiveja erikseen houkutella, kannatus kasvaa muutenkin.
Tämän valossa on hieman outoa, miksi jos mahdollista vielä arvokonservatiivisempi KD on saanut asiasta niin paljon painetta. Räsänen ilmoitti kantansa olevan kirkon perinteisen linjan mukainen, ja tästä hermostuneena liberaalit alkoivat vinkua, että voi miten kamalaa, yhyy ja ”mitenjokuvoivieläkakstuhattaluvullaollanoinsuvaitsematon!”.
Vielä surkuhupaisempaa oli seurata pro-sodomiittien paskahalvausta sen takia että kirkon sisällä on konservatiiveja, jotka eivät homoutta hyväksy: ”Hyi kauhia! Iiiik! Kamalaa! Yhyy! Ynnynnynnynnyy!”.
Liberaalileiri muistuttaa asiassa herkkähipiäistä kylpytakissa hilluvaa komentajaesimiestä Kummeli-Stories elokuvasta: ”Tuolla se joku vittuillee, meille ja haukkuu homoksi, sitä me ei helvetti hyvällä katota, vaan hyökätään sinne, ja jumalauta vaikka minä homo olisinkin niin ei sitä minulle tarvitse sanoa!”. Seuraushan oli kolmen sissin lähettäminen iskemään Luxemburgiin, ja hauskaa viihdettä koko illaksi. Tässä tapauksessa tragikoomista viihdettä tosin riittää vähintään ensi kevääseen asti.
tiistai 19. lokakuuta 2010
Kirkko hajoaa, ja se on tervettä se
On mielenkiintoista seurata käsiin räjähtävää Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon hajoamista.
Kyllä, puhun hajoamisesta. Tie, jossa tasapainoillaan liberalisaatiopaineiden ja konservatiivisen, Raamattu-uskovaisuuden välillä on, loppumassa.
Kirkolla on kaksi vaihtoehtoa:
A) Kirkko hyväksyy homoliitot, jolloin konservatiivit hylkäävät kirkon. Kirkon jäsenmäärä tipahtaa nopeasti noin 400 000 ihmisellä, ja jatkuu tippuen 2020 mennessä noin 60%:iin suomalaisista. Kirkko menettää -25% verotuloistaan, ja kaksi kolmasosaa henkilökunnastaan, sillä valtaosa papistosta on herätysliiketaustaisia Raamattu-konservatiiveja. Jäljelle jää ultra-liberaali, deismiin kallistuva valtiokirkko, eräänlainen maallistunut mutta hengellistä teeskentelevä uskonnollinen "KELA". Kirkko menttää noin 2/3 henkilökunnastaan, mm. papistosta, koska enemmistö heistä on Raamattu-konservatiivisia herätysliikeaktiiveja. Kirkon saama osuus yhteisöverosta pienenee, sillä siitä aletaan jakaa muillekin uskontokunnille.
TAI:
B) Kirkko ei hyväksy homoliittoja, jolloin liberaalit ja maallistuneet hylkäävät kirkon. Välitön jäsenmäärätipahdus on nykyisen buumin jälkeen noin 100 000 ihmistä, jatkuen voimakkaasti, jäsenmäärän ollessa vuoden 2020 tienoilla noin enää noin 30-40% suomalaisista. Jäseniksi jäävät vain ne, joita motivoi henkilökohtainen, konservatiivispainotteinen kristillinen usko. Tulee luultavasti kirkon ja valtion totaaliero, ja yhteisövero-osuuden menetys, jolloin kirkko joutuu alkaa perimään jäsenmaksuja tai palvelumaksuja. Kirkon yhteiskunnallinen aktiivisuus vähenee, palkallisen henkilöstön määrä tippuu rajusti ja toiminta jää enemmän vapaaehtoistyövoiman varaan.
Uskon vaihtoehtoon A. Nimittäin kirkko nykyisellään raskaana laitoksena ei enää toimi Pyhällä Hengellä, vaan rahalla, ja se on mieluummin valmis huoraamaan periaatteistaan eli myymään oman sielunsa osuudesta yhteisöverosta kuin pitäisi kiinni uskostaan.
Seuraus on, että viiden vuoden sisällä Suomeen syntyy joukko uusia luterilaisia kirkkoja, Luther-säätiön lisäksi ja Nokia-mission lisäksi, herätysliikkeiden perustaessa uusia omia kirkkojaan. Luther-säätiö ja Nokia-missio ovat kuitenkin määrällisesti pikkupuro, valtiokirkko menettänee heidän myötä vain parituhatta jäsentä.
Toiminnallisesti helpointa lähtö lienee Vanhoillis-lestadiolaisille, koska herätysliike on käytännössä oikeastaan jo pitenpään toiminut puoli-itsenäisenä. 100 000 rauhanyhdistysten jäsentä plus muu mukana kulkeva joukko tekee yhteensä 200 000 - 300 000 ihmisen loven valtiokirkon kylkeen.
Muihin lestadiolaisiin liikkeisiin, Esikoisiin, Rauhan Sanaan ja Uusheräykseen kuuluu yhteensä noin 50 000 jäsentä. Sekin noin tuplasti se määrä, joka tähän mennessä on eronnut homoilta-kohun myötä.
Herännäiset ovat olleet perinteisesti hyvin uskollisia kirkolle, mutta sieltäkin suunnalta on kuulunut äänenpainoja, joiden mukaan lähtö on edessä. Veikaan, että lähtijöitä on kuitenkin suhteellisen vähän, alle 10 000.
Uskollisimmin kirkossa pysynee SLEY. On vaikea kuvitella evankelisten lähtevän joukolla ulos. Luultavasti SLEY pysyy mukana liberalisoituvassa kirkossa, ehkä yksittäisjäseniä lukuun ottamatta.
Kansanlähetyksen osalta olen kuullut jo pari vuotta sitten huhun, että johto olisi päättänyt jo aikaisemmin, että koko herätyliike lähtee kirkosta, jos kirkko hyväksyy homoliitot. Samanlaista ääntä on kuulunut muualtakin ns. viidesläisyydestä ja Suomen Raamattuopiston piirin suunnalta. Tämä tarkoittaisi valtiokirkolle noin 20 000 - 30 000:a menetettyä jäsentä.
Karkeasti arvioiden Raamattu-konservatiiveja, jotka olisivat nostamassa kytkintä homokysymyksen ja/tai naispappeuden takia on noin 400 000 ihmistä. Se tekee noin 10% kirkon jäsenistä ja 8% koko väestöstä.
Valtiokirkko menettää lyhyellä tähtäimellä mieluummin 10% jäsenistä ja pitää maallistuneet idlaajat ja liberaalit sisällä, jos se tarkoittaa, että tulopohja eli jäsenmäärä ei parissa vuosikymmenessä tipu alle 60%:n.
On myös oletettavaa, että valtiokirkko liittyy takaisin Roomalais-katolisen kirkon helmaan.
Seuraus on joka tapauksessa isot skismat ja oppiriidat liberalistisen valtiokirkon ja siitä lähteneiden kristillisten kirkkojen välillä.
Toteutuva vaihtoehto A on hyväksi todelliselle kirkolle, jonka muodostavat (ja ovat tähänkin asti muodostaneet) vain ne ihmiset, joilla on henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen. Pelkkä nimi instituution jäsenluettelossa ei tee kenestäkään kristittyä. Kristuksen seurakunta on uskovien yhteisö. Kristittyjen uloslähtö kirkko-babylonista on tervehdyttävä vaihtoehto.
Kyllä, puhun hajoamisesta. Tie, jossa tasapainoillaan liberalisaatiopaineiden ja konservatiivisen, Raamattu-uskovaisuuden välillä on, loppumassa.
Kirkolla on kaksi vaihtoehtoa:
A) Kirkko hyväksyy homoliitot, jolloin konservatiivit hylkäävät kirkon. Kirkon jäsenmäärä tipahtaa nopeasti noin 400 000 ihmisellä, ja jatkuu tippuen 2020 mennessä noin 60%:iin suomalaisista. Kirkko menettää -25% verotuloistaan, ja kaksi kolmasosaa henkilökunnastaan, sillä valtaosa papistosta on herätysliiketaustaisia Raamattu-konservatiiveja. Jäljelle jää ultra-liberaali, deismiin kallistuva valtiokirkko, eräänlainen maallistunut mutta hengellistä teeskentelevä uskonnollinen "KELA". Kirkko menttää noin 2/3 henkilökunnastaan, mm. papistosta, koska enemmistö heistä on Raamattu-konservatiivisia herätysliikeaktiiveja. Kirkon saama osuus yhteisöverosta pienenee, sillä siitä aletaan jakaa muillekin uskontokunnille.
TAI:
B) Kirkko ei hyväksy homoliittoja, jolloin liberaalit ja maallistuneet hylkäävät kirkon. Välitön jäsenmäärätipahdus on nykyisen buumin jälkeen noin 100 000 ihmistä, jatkuen voimakkaasti, jäsenmäärän ollessa vuoden 2020 tienoilla noin enää noin 30-40% suomalaisista. Jäseniksi jäävät vain ne, joita motivoi henkilökohtainen, konservatiivispainotteinen kristillinen usko. Tulee luultavasti kirkon ja valtion totaaliero, ja yhteisövero-osuuden menetys, jolloin kirkko joutuu alkaa perimään jäsenmaksuja tai palvelumaksuja. Kirkon yhteiskunnallinen aktiivisuus vähenee, palkallisen henkilöstön määrä tippuu rajusti ja toiminta jää enemmän vapaaehtoistyövoiman varaan.
Uskon vaihtoehtoon A. Nimittäin kirkko nykyisellään raskaana laitoksena ei enää toimi Pyhällä Hengellä, vaan rahalla, ja se on mieluummin valmis huoraamaan periaatteistaan eli myymään oman sielunsa osuudesta yhteisöverosta kuin pitäisi kiinni uskostaan.
Seuraus on, että viiden vuoden sisällä Suomeen syntyy joukko uusia luterilaisia kirkkoja, Luther-säätiön lisäksi ja Nokia-mission lisäksi, herätysliikkeiden perustaessa uusia omia kirkkojaan. Luther-säätiö ja Nokia-missio ovat kuitenkin määrällisesti pikkupuro, valtiokirkko menettänee heidän myötä vain parituhatta jäsentä.
Toiminnallisesti helpointa lähtö lienee Vanhoillis-lestadiolaisille, koska herätysliike on käytännössä oikeastaan jo pitenpään toiminut puoli-itsenäisenä. 100 000 rauhanyhdistysten jäsentä plus muu mukana kulkeva joukko tekee yhteensä 200 000 - 300 000 ihmisen loven valtiokirkon kylkeen.
Muihin lestadiolaisiin liikkeisiin, Esikoisiin, Rauhan Sanaan ja Uusheräykseen kuuluu yhteensä noin 50 000 jäsentä. Sekin noin tuplasti se määrä, joka tähän mennessä on eronnut homoilta-kohun myötä.
Herännäiset ovat olleet perinteisesti hyvin uskollisia kirkolle, mutta sieltäkin suunnalta on kuulunut äänenpainoja, joiden mukaan lähtö on edessä. Veikaan, että lähtijöitä on kuitenkin suhteellisen vähän, alle 10 000.
Uskollisimmin kirkossa pysynee SLEY. On vaikea kuvitella evankelisten lähtevän joukolla ulos. Luultavasti SLEY pysyy mukana liberalisoituvassa kirkossa, ehkä yksittäisjäseniä lukuun ottamatta.
Kansanlähetyksen osalta olen kuullut jo pari vuotta sitten huhun, että johto olisi päättänyt jo aikaisemmin, että koko herätyliike lähtee kirkosta, jos kirkko hyväksyy homoliitot. Samanlaista ääntä on kuulunut muualtakin ns. viidesläisyydestä ja Suomen Raamattuopiston piirin suunnalta. Tämä tarkoittaisi valtiokirkolle noin 20 000 - 30 000:a menetettyä jäsentä.
Karkeasti arvioiden Raamattu-konservatiiveja, jotka olisivat nostamassa kytkintä homokysymyksen ja/tai naispappeuden takia on noin 400 000 ihmistä. Se tekee noin 10% kirkon jäsenistä ja 8% koko väestöstä.
Valtiokirkko menettää lyhyellä tähtäimellä mieluummin 10% jäsenistä ja pitää maallistuneet idlaajat ja liberaalit sisällä, jos se tarkoittaa, että tulopohja eli jäsenmäärä ei parissa vuosikymmenessä tipu alle 60%:n.
On myös oletettavaa, että valtiokirkko liittyy takaisin Roomalais-katolisen kirkon helmaan.
Seuraus on joka tapauksessa isot skismat ja oppiriidat liberalistisen valtiokirkon ja siitä lähteneiden kristillisten kirkkojen välillä.
Toteutuva vaihtoehto A on hyväksi todelliselle kirkolle, jonka muodostavat (ja ovat tähänkin asti muodostaneet) vain ne ihmiset, joilla on henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen. Pelkkä nimi instituution jäsenluettelossa ei tee kenestäkään kristittyä. Kristuksen seurakunta on uskovien yhteisö. Kristittyjen uloslähtö kirkko-babylonista on tervehdyttävä vaihtoehto.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Homo homini homo est
-En, minä nautin siitä."
Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee enemmistön poliittinen homomania. Avioliitto halutaan määritellä uusiksi. Parisuhdelaki ei riitä. SeTa ja enemmistö kansasta kannattaa galluppien mukaan homojen oikeutta avioliittoon. Jopa kirkon pitäisi alkaa vihkimään homoja, ja tinkiä parituhatvuotisesta opistaan, perinteenstään ja uskostaan. Muuten kirkkoa uhkaa vihkimisoikeuden menettäminen.
Tilanne on se, että suuri konsensus poliittisten toimijoiden joukossa on sitä mieltä, että homous on siinä mielessä erityistä ja erikoista, että se pitää nostaa ikään kuin jalustalle esimerkkinä vähemmistöstä, jonka oikeudet eivät toteudu, ja tälle vähemmistölle halutaa ajaa erivapauksia jopa uskonnonvapauden yli.
Uskonnollisella yhteisöllä kun on oikeus pitää kiinni omista säännöistään ja opeistaan, ja niiden käytännöt saavat olla ristiriidassa yleisten käsitysten kanssa. Näin siksi että kenelläkään ei ole pakko kuulua sellaiseen uskontoon, jonka opit ja käsitykset ovat omien näkemysten tai oikeuksien vastaisia. Uskonnonvapaus on ensisijassa oikeutta uskoa ja harjoittaa uskontoa. Jos jotakuta loukkaa se, että uskonto X ei hyväksy hänen mielipiteitään tai identiteettiään, se on voi voi, mutta asialle ei voi mitään.
Ja jotta tilanne olisi vielä kaksinaismoralistisempi, nämä vaatimuspaineet homoavioliiton hyväksynnästä kohdistuvat vain protestantteihin. Eipä ole isompaa hiostamista ja painetta vielä SeTa:n tai Vihreiden taholta alkanut ortodokseja tai katolisia vastaan, muslimeista puhumattakaan. Ai niin, melkein unohdin, että viimeksi mainittua uskontoa kohtaan ei voidakaan, sillä se olisi rasismia, vai miten se oli?
Politiikan puolella on myös voimakas konsensuksen ryhmäpaine asian suhteen. Tällä tarkoitan sitä, että kaikki puolueet Kristillisdemokraatteja ja Perussuomalaisia lukuun ottamatta kannattavat homoavioliittoja ja homojen adoptio-oikeutta, vaikkakin suurten puolueiden sisällä suhtautumisessa vallitsee ristiriitoja.
Homomaaninen ryhmäpaine ja paheksunta on voimakasta. Se fakta, että kaksi puoluetta ei laula yhdessä samassa fag-hag-kuorossa muiden kanssa, saa aikaan tekopyhää kauhistelua ja älämölöä muiden poliittisten toimijoiden keskuudessa. Konservatiivit, nuo patavanhoilliset fasisti-siat ja fossiloituneet homofoobiset dinosaurukset on pantava ruotuun.
Miksi?
Miksi kaikkien pitäisi alistua mielipide konsensukseen? Siksi, että muutkin tekevät niin? Siksi, että muuten joillain tulee paha mieli, yhyy?
Keskustelua hallitsee negatiivisen leiman saanut iskusana ja käsite; Homofobia. Ne jotka eivät hyväksy homoliittoja ja homojen adoptiota, ovat homofoobikkoja. Homofoobikko on ihminen, joka ei pidä homostelusta tai vieroksuu homoutta. Tällä logiikalla kai allekirjoittanut on myös hernekeittofoobikko, sortofoobikko ja väkivaltafoobikko, koska vieroksun myös näitä asioita, enkä pidä niistä.
SeTa:n mielestä homofoobikot ovat sairaita, ehkä jopa tärähtäneitä, ellei peräti hulluja. Heidät pitää parantaa, joidenkin mielestä vaikka pakolla. Homofobia katsotaan parantuneeksi vasta kun ihminen muuttaa mielipiteensä homomyönteiseksi. Homofoobikko on näemmä vähintään suvaitsematon ja kuulemma takapajuinen, vanhoillinen, ajastaan jälkeen jäänyt, ellei peräti iljettävä natsi tai fasisti. Miksi?
Homofobia iskusanana on siis syytös ajatus- tai mielipiderikoksesta. Onko niin, että homoyhteisö haluaa orwellilaisella meiningillä kostaa normivirtasille sen, että heitä 70-luvulla lain voimalla diagnosoitiin sairaiksi, ja ennen sitä myös rikollisiksi? Siksikö nyt niitä, jotka eivät homoutta hyväksy on syytä oikein leimata vähintään sairaiksi ellei jopa rikollisiksi?
Jotta logiikka oikein heittäisi häränpyllyä, niin samaan aikaan kun homofobia on suvaitsematonta ja sairasta, se on kuitenkin homoa! Homofobia on kuulemma piilo-homouden merkki [sic!]. Jos olet homofoobikko, olet siis varmasti homo, ja äitiski oli varmaan homo kun sua teki, niin kerta11!!
Nykyisin vallitsevan yhteikunnassa leviävän paradigman mukaan ihminen on homofoobi, ellei hän ole homofiili. Jos hän on homoboofi, hän on huono ihminen ja piilohomo. Jos hän on homofiili, hän on myös mahdollisesti homo. Että olemme ihan kaikki sitten homoja?
Onko ihminen siis ihmiselle homo?
Kaiken edellä kuvatun valossa voin vain todeta, että olen iloinen, että on olemassa vielä konservatiivinen, terve, vastavoima tälle vouhotukselle, ja taivaan kiitos Persuista ja Kristillisdemokraateista. Sillä niin kauan kuin terve konservatiivinen vastavoima on olemassa, ei tarvitse pelätä ääriliikkeiden ottavan ns. genreä haltuunsa.
Ääriliikkeistä puheen ollen, tiedättekö, mikä oli koko 1900-luvun poliittisesti kaikkein merkittävin, vaikutusvaltaisin, ja aikaansaavin homojen emansipaatioliikehdintä?
Ehei, on kyse ei ole mistään San Fransiscon hipeistä, vaan porukasta nimeltä Sturmabteilung eli natsipuolueen SA-joukot. Tämä militaristinen homoliike raivasi väkivallalla vastustajat, erityisesti vasemmiston, tieltään, ja nosti natsit valtaan, ja siten johdatti maailman toistaiseksi verisimpään sotaan.
Luonnollisestikaan nykyinen, hippiromantiikkaan ja pinkkeihin kalsareihin pukeutunut, homoseksuaalien emansipaatioliike ei halua muistella edeltäjäänsä. En kuitenkaan usko, että mikäli tämä vähemmistö pääsisi yhteiskunnassa dominoivaan asemaan, jälki olisi yhtään SA:n riehuntaan kauniimpaa tai rakentavampaa. Senverta fanaattista sakkia osa SeTa:nkin piireissä vaikuttavista tahoista on.
------------------
---------
-----
P.S. Sturmabteilung joutui kuitenkin homovihan uhriksi. SA-hajotettiin ja sen johtajat tapettiin Hitlerin ja natsijohtajien toimesta juuri joukkojen homoutta syynä käyttäen. Todellinen poliittinen syy tosin oli SA-johtaja Röhmerin hanke Hitlerin syrjäyttämiseksi. Hajotettuja SA-miehiä ei moneen vuoteen hyväksytty mihinkään, ja heistä uhkasi tulla yhteiskunnan hylkiötä. Natsien oli sen vuoksi pakko päästää heidät armeijaan, vaikka Wehrmacht ei millään olisi homoseksuaaleja riveihinsä sallinut. Hitlerin käskystä kuitenin noin 40 000 miestä, joista suuri osa homoja, siirrettiin eräänlaisena hyvityksenä armeijan riveihin, ettei heistä olisi tullut uhkaa Hitlerin vallalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)