Muinaissuomalainen tuontiuskontomme?

(Sain idean kirjoittaa aiheesta luettuani ja kommentoituani Ilmari Schepelin taannoista kirjoitusta suomalaisista muinaisnimistä)
--------------------------------------------------

[Edit. 3.7. korjattu muutama kiireessä tehty lapsus ja laajennettu tekstiä]

Tämän tästä erilaisilla keskustelupalstoilla, joissa sivutaan suomalaista muinaisuskontoa, varsinkin erilaisilla ns. pakanuudesta kiinnostuneiden keskustelijoiden huomaa kaipaavan ikään kuin "takaisin juurille", erityisesti verrattuna nykyisin vallitsevaan Kristinuskoon. Usein puhuttaessa muinaissuomalaisesta uskosta tai vanhasta suomalaisesta kansanuskosta sekä ns. pakana-ajan jumalista, teemaan vedotaan sillä argumentilla, että kyse olisi alkuperäisestä suomalaisesta uskonnosta, ja vedotaan siihen, että Kristinusko on vierasta tuontitavaraa. Usein tätä argumenttia alleviivataan vielä ns. miekkalähetys-teesilä höystettynä. Vedotaan siihen, että ns. pakana-ajan jumalat olisivat alkuperäisiä, esi-isiemme palvomia jumaluuksia, ja että Kristinusko ei ikään kuin kuuluisi Suomeen sillä perusteella, että se on tuontitavaraa.

Kyseessä on tavallaan puoliksi oikeassa oleva argumentti; Kristinusko on tuontitavaraa. Sen sijaan siinä mennään metsään, että muinaissuomalaisten jumaluudet eivät olisi tuontitavaraa.

Mutta palataan siihen alempana, ensin vähän Kalevalasta;

Kuten tiedämme, Kalevala sekä kansanperinne välittää meille maailmanselityksen, maailman luomistarinan ja vanhojen jumaluuksien nimiä. Tosin nämä tulevat meille Elias Lönrotin ja hänen aikalaistensa "siivilöimänä" ja editomana sikäli väärin, että esi-isillemme Väinämöinen(Vanem), Joukahainen (Juko), Ilmarinen(Ilmen/Inmar), jne eivät olleet tietäjiä/sankareita, jne, vaan jumalia, aivan kuten heidän äitinsä Ilmatar. Moisten pakanajumalien "lobbaaminen" olisi ollut sellaisenaan mahdotonta 1840-luvun Suomessa, joten tämä piti häivyttää ja näistä hahmoista tehdä vain jumalsankareita ja/tai tietäjiä.

Lönrothan teki "Tolkienit" sikäli, että Kalevalasta noin kolmannes on hänen sepittämäänsä. Sen tarinat, runot, jne. olivat ilman yhtenäistä tarina-juonta, erilaisina versioina, joista osa oli temaattisesti toisiinsa limittyviä, mutta mitään yhtenäistä tarinaa tai juonta ei ollut. Lönrot otti osan keräämistään runoista, muokkasi niitä, lisäsi niihin ja kokosi oman eepoksen, laati juonen ja tarinan. Ne runot, jotka eivät hänen näkemykseensä sopineet, hän jätti ulkopuollelle (ne julkaistiin myöhemmin osin Kantelettaressa). Lönnrot siis muokkasi ja editoi ja rakensi ihan uuden eepoksen, eli teki ns. Tolkienit, vähän kuten moni myöhempikin fantasia-kirjailija.

Se, mikä kertoo oleellisen Kalevalan myyttien alkuperäisestä tulosuunnasta, on kuitenkin sen alkumyytti, jossa maailma syntyy linnun munasta - On syytä vilkaista muinaiseen Lähi-itään (josta muinaispersialainen muna-myyttikin on peräisin).

Ilmarinen = Ukko

Muinaissuomalaisten pääjumala oli "ukko ylijumalana", tunnettu taivaan ja ukkosen jumaluus. Sitä tosin ei yleensä enää muistella, että "ukko" oli pseudonyymi, joka tarkoitti isoisää. Siksi tämä "taivaan isä" tunnettiin myös "taatto taivahisena". Sekin on pseudonyymi. Kyse on nimittäin Ilmarisesta (lisäksi "ukkokin" voi olla sanana lainaa vrt. slaavien "Ogon" tulen ja ukkosen jumala, ukkonen l. "taivaan tuli").

Ilmarinen, vepsäläisille ja vatjalaisille Ilmen ja permiläisille Inmar, oli "taivahan takoja", siis taivaan ja ukkosen jumaluuden ns. oikea nimi muinaissuomalaisille.

Käsitys taivaallisesta sepästä, joka hakkaa pilvissä vasaralla on varsin luonnollinen ymmärtää, kun muinaiskansat hakivat selitystä sille, mistä ukkosen ääni tulee. Lisäksi Ilmarinen kuvataan taivaankannen luojana/takojana, joten tähän "taivahan isään" on sekoittunut myös luoja-jumaluus-teemasta peräisin olevaa ainesta.

Ilmarisen-Inmarin äiti Ilmatar taas kuvataan "taivaan jumalattarena". Ilmatar kuvattaan permiläisissä myyteissä jännällä tavalla, ikään kuin Neitsyt Mariana. Tämä äiti-poika-hahmotelmaa on pidetty kristillisenä vaikutuksena sukulaiskansamme mytologiassa, mikä johtuu siitä, ettei ole osattu nähdä sitä tosiasiaa, että tämä äiti-poika -jumalpari on kristilliseen kirkkoonkin tullut Madonna ja lapsi -asetelmana pakanallisesta traditiosta.

Nimittäin tämä äiti-poika -jumalpari on alkujaan - nimiään myöten - peräisin muinaisesta Lähi-idästä.


Ilmarinen, Enmer ja Marduk

Tämä sama Ilmarinen/Ilmen eli Inmar tunnettiin etelämpänä Lähi-idässä nimellä Enlil, ilman jumala. Mutta itse nimi juontuu erään varhaisen sumerilaisen dynastian hallitsijan nimestä; Enmer. Enmerin (n. 3200 l. e.a.a.) in aikana sumerilaiset palvoivat ilman jumala Enliliä ja tämän vaimoa, Ninliliä (lil = ilma), jotka vastasivat jo puoliksi Ilmarista ja Ilmatarta. Enmer oli jumalkunigas-ylipappi -kultin ympärilleen pystyttänyt varhainen hallitsija.

Enmer, joka tunnettiin myöhemmin seemiläisenä ja vanhan Babylonian aikana nimellä seemiläisillä nimillä Namurrud, eli Nimrod on sama tyyppi, josta Raamattu mainitsee, että hän oli "suuri metsästäjä Herran edessä" ('Metsästäjä' tosin puoliksi väärä käännös, sillä kyse oli soturista).

Egyptiläiset tunsivat hänet nimellä "Enmerkar" eli "Enmer metsästäjä".

Merkittävää miehessä oli - viitaten ylempään viitteeseen permiläisten uskonnon äiti-lapsi eli Inmar+äitijumalatar-duosta, että legendan mukaan Enmer eli Nimrod tappoi isänsä ja nai äitinsä. Enmer/Nimrod oli siis äiti-vaimonsa poika-mies.

Judeo-seemiläisessä traditiossa taas Nimrod oli siis selkeästi ihminen, Raamatussakin mainitun Haamin pojan, Kuusin (Cush) poika, oidipusmyytin alullepanija.

Äiti-vaimo sattui olemaan naisellisen hedelmällisyyden jumalattaren Inannan (myöhemmässä kulttuurivaihessa Astarten eli Ishtarin) ylipapitar. Koska paikallinen hedelmällisyyskultti edellytti, että kuninkaan - eli ylipapittaren aviomiehen - piti olla Enkin, hedelmällisyyden, tiedon ja makean veden jumalan ylipappi, Enmer (Nimrod) otti viran. Mutta hän vei asian paljon pidemmälle: hän julisti olevansa paitsi ylipappi, myös tämän jumaluuden inkarnaatio.

(Tämä Enki, virtaavan veden ja tiedon/viisauden jumala oli muuten hedelmällisyys-rooliaan lukuunottamatta sumerilaisten vastine Väinämöiselle, mutta ei nyt mennä tähän).

Johtuen mm. juuri tuosta Muinais-Sumerilaisen hallitsija Enmerin ylipappi-inkarnaatio-jumalkuningas-kultista, hänen nimestään juontuu osittain permiläisten Inmar- ja parin foneettisen muutoksen jälkeen suomensukuisten Ilmen/Ilmarinen -nimet.

Miksi sitten miehisen hedelmällisyyden jumala Enkinä itseään palvotuttanut mies rinnastettiin myös ilman, ukkosen ja taivaan jumalaksi? Se johtuu myöhäisemman ajan kehityksestä. Nimittäin ilmeisesti myöhäisemmän, vanhan Babylonian valtakunnan aikaisen, tarinaversion mukaan Enmer eli Nimrod palvotutti itseään ylijumala Baal Mardukina.

Tämä johtui siitä, että tuohon aikaan tultaessa uskonto oli muutunut; Enkin lisäksi jumalkuningas-ylipapin aloittamaan kulttitraditio oli muuttunut. Baal Marduk oli hahmo, jossa yhdistyivät sumerilaisten aurinkojumala Utu, ilman/ukkosen jumala Enlil ja hedelmällisyydenjumala Enkin eli Ea:n atribuutit. Lisäksi babylonialaista Mardukia väsättäessä tähän vielä ympätiin taivaanjumala/luojajumala An:in atribuutti "taivaan isänä". Näin Marduk oli siten babylonialaisten "taivaan isä", aurinkojumala, hedelmällisyyden jumala ja myös ilman/ukkosen jumala. Tämä rinnastettiin planeetta Jupiteriin, josta tulee käsitys Jupiterista vasaraa heiluttelevana ukkosenjumala - kuten ukko Ilmarinenkin (Ja Thor -rinnastus germaanisen jumalkavalkadin puolella). Marduk oli vanhan Babylonian valtakunnan aikana pääkaupunki Baabelin pää- ja suojelijajumaluus.

Aivan kuten Mardukissa yhdistyi sumerilaisten miehisen hedelmällisyyden ja tiedon jumala Enki/Ea, ukkosen/ilmanjumala Enlil, sekä "isä jumala" tai "taivaan jumala" An, samoin yhdistyy Ilmarisessa taivaan jumalan eli "taivaan kannen takojan" tai "taivahan taaton" rooliin ukkosen ja Ilman jumalan sekä hedelmällisyyden (sateen jumala) roolit.

Ilmarinen on siis atribuuttiensa puolesta hyvin pitkälle sama kuin myöhempi babylonialainen Marduk, lukuun ottamatta auringonjumala Utu:n ja Enki-hahmon, virtaavan veden ja viisauden/tiedon jumaluuden atribuutteja (jotka muinaissuomalaisilla liitettiin Väinämöiseen). Mutta nimensä puolesta Ilmarin(en)/Ilmen/Inmar tulee samaan Marduk-kultin kehityshistorian varhaisemman, sumerilaisen kulttuurivaiheen hallitsijan, Enmerin nimestä.


Ilmatar, Istar ja Esteri

Poika-miehensä kuoltua äiti-leski-kuningatar (Semiramis), julisti olevansa myös "taivaan kuningatar", jossa roolissa hän palvotutti itseään jumalattarena, jossa yhdistyi sekä sumerilaisten alkujaan maan jumalattaren Ki:n (Anin vaimo) että ilman jumalattaren Ninlilin atribuutit. Jostain syystä äiti-maasta tehtiin taivaan kuningatar. Ja vanhastaan hänen kerrottiin olleen Inannan eli varhaisen Ishtarin, seksin ja hedelmälisyyden jumalattaren, ylipapitar, joten viimeistään vanhan babylonian valtakunnan ajalla nämä kaikki ympättiin kätevästi Ishtarin rooliin.

Uskonto kehittyi:

An + Enlil + Enki(Enmer) -triadi = Marduk (Nimrodin eli Enmerin hahmossa)
Ki + Ninlil + Inanna -triadi = Ishtar

Kun vertaamme samoilla atribuuteilla suomalaisiin jumaluuksiin:

An + Enlil + osa Enkiä = Ilmarinen (eli "Ukko ylijumala")
Ki + Ninlil = Ilmatar (taivaan/luoja/äiti-jumalatar + ilman jumalatar)
Inanna + osa Ninliliä = Esteri (hedelmällisyyden jumalatar Ilmarisen vaimo)

Muinaissuomalaisessa uskonnossa Ilmarisen (An+Enlil+osa Enkiä) vaimon ja äidin roolit ovat eri jumalattarilla. Babyloniassa taas "ilmattaren" (Ninlil) ja hedelmällisyyden jumalattaren (Inanna) roolit ilmeisesti yhdistettiin ensin, ja ne myöhemmässä vaiheessa taivaan jumalattaern atribuutit lisättiin kultissa samassa ylipapitar-kunigattaren hahmossa. Tosin on mainittava, että Udmurteilla ja monilla su-ugreilla oli äiti-maa vs. isä-taivas edelleen sumerilaisittain eroteltuna huolimatta siitä, että äiti-roolissa ilmatar liitettiin taivaalle.

Silti Ilmarisen vaimo, Esteri, oli hedelmällisyyden jumalatar, aivan kuten babylonialasillakin (Mardukilla-Ishtar). Lisäksi Esterin nimi tulee juuri tästä babylonialaisesta Ishtarista. "Ukon" eli Ilmarisen vaimon nimi oli siis Suomesakin Esteri. Ei siis Rauni, joka on myöhempi Länsi-Suomalainen, skandinaavinen lainanimi, johtuen pyhän puun, Pihlajan (ruots. "Rönn", v.sk.i "Raugni") nimestä, joka oli hedelmällisyyttä parantavien ominaisuuksiensa eli marjojen korkean C-vitamiinitason vuoksi Esterin pyhä puu.

Tuontitavaraa siis tämä vanha "muinaissuomalainen" pää-jumalisto (Väinämöistä myöten kuten ylempänä viittasin), Lähi-idästä, kuten nykyinen valtauskommekin.

Vähäisempiin jumaliin, tonttuihin, haltioihin, shamanismiin, jne. en nyt tässä mene.

Tämän vertailun perusteella on syytä olettaa, että vaikutteet Lähi-idästä tulivat su-ugri-alueelle osittain varhaisemmalla, sumerilaisella ajalla, jota perua on Ilmarisen nimi sekä erilliset tai rinnakkaiset äiti- ja hedelmällisyyden jumalattaret verrattuna myöhempään babyloniaan, mutta myöhempi babylonialainen vaihe vaikutti voimakkaasti, erityisesti Ilmarisen atribuutteihin.


'Jumala'-sanastosta

Ilmarista sukulaiskansamme Marit nimittävät nimellä "Jumo". Varhaiskeskiaikaiset bjarmit palvoivat skandisaagan mukaan Vienanmeren rannalla "jumala" nimistä puu-idolia. Koska -la on paikannimimääre, voisiko olla kyse paikasta tai esineestä, jossa juma(luus) uskottiin asuvaksi, siis palvospaikka tai palvonnan kohde?

Sanastosta sen verran, että suomenkielen sana "jumal(a)" on sekin perua etelämpää; muinais-arjalainen "juman", tai "jumash" ("Dzhuman") tarkoitti 'valo', 'valoisa olento' (Kielitieteellisesti j-äänteen muutuminen dz-äänteeksi on ns peruskauraa).

Sana on samaa vanhaa kantajuurta, kuin indoeurooppalaisten kielten päivää/valoa tarkoittava kantasana "djeu", josta tulee päivää ja/tai jumalaa eri kielissä tarkoittavat sanat; "deus", "theos", "daj"(muinaisgermaanin 'päivä', josta suomen viikonpäivien -tai -pääte) ja nykyenglannin "day". Myös suomen kielen sana 'taivas' tulee samasta juurisanueesta arjalaiskielten kautta ("teiwaz"), tosin eri ajalta.

Merkittävää on myös, että seemiläisten kielten kantasana 'päivä', "yom" (y on j-äänne), voidaan katsoa samasta alkukielen sanajuudesta tulevaksi.

Tiesitkö tämän Pääsiäisestä?

Näin vietettiin "Easteria" eli Ishtarin eli Astorethin juhlaa muinaisessa Sumerissa ja Baabelissa: Joka vuosi Ishtarin papit siittivät nuoria neitsyitä Baalin alttarilla. Baal oli muinaisten sumerilaisten, babylonialaisten ja assyrialaisten auringonjumala, ja jumalatar Ishtarin puoliso.

Papit koittivat tehdä parhaansa, että lapset syntyivät meidän kalenteriimme suhteuttaen joulukuussa, mieluiten joulukuun 24 tai 25 päivän tienoilla, koska se oli Nimrodin (Ks. 1. Moos. 10.) pojan, Tammuksen, syntymäpäivä. Aivan kuten isänsä Nimrod, Tammuksen uskottiin olleen aurinkojumala Baal Marduk itse, uudelleensyntyneenä.

Seuraavana vuonna nämä nyt noin kolmikuiset vauvat otettiin ja uhrattiin alttarilla pääsiäissunnuntaina. Tämä piti tehdä auringon noustessa ns. "aamujumalanpalveluksena".

Korkokuva: Pappi uhraamassa lasta

Tämän jälkeen uhrattiin Ishtarille pyhiä munia maalamalla munat punaisiksi uhrattujen lasten verellä.

Mutta peruutetaanpas näistä shokeeraavista kuvauksista vähän ja lähdetään taustoista;

Ensinnäkin nimi Ishtar; Ishtar oli muinais-sumerilais-babylonialais-assyrialainen kuun, rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan jumalatar-hahmo, jota kutsuttiin "Taivaan Kuningattareksi. Tunnettiin myös nimillä Astoreth, Astarot, Astarte, jne. Hedelmällisyyden jumalattarena hänen tunnettiin myös metsän ja luonnon valtiattarena, ja myöhemmin metsästyksen jumalattarena. Ishtar-nimestä tulee mm. nykyenglannin ja saksan pääsiäistä tarkoittavat sanat "Easter" ja "Oster". Tämä sama jumalatar-hahmo tunnettiin myöhemmin melkoisella joukolla ei-seemiläisiä nimiä (Isis, Venus, Diana, Artemis, Ostara), sitä mukaa kun kultin suosio kasvoi ja levisi Mesopotamiasta ulospäin. Usean eri kulttuurin tälle vuodenajalle ajoittuvat kevätjuhlat, myös meidän pääsiäisemme, ovat saaneet voimakkaasti vaikutteita tästä kultista ja hahmosta.
 
Alkujaan kyse oli kuitenkin yhdestä naisesta, naisesta joka tunnettiin myös nimellä Semiramis (Shemram). Semiramis oli nainen, joka asui muinaisessa Erekin kaupungissa karkeasti arvioiden noin 2200 e.a.a. vanhan Baabelin valtakunnan aikana. Raamatullisessa konttekstissa hän oli Kuusin (Cush), Haamin pojan ja Nooan pojanpojan vaimo. Kuusin ja Semiramiksen pojan, Nimrodin, tapettua isänsä ja naitua äitinsä, Semiramis pisti yhdessä mies-poikansa kanssa alulle muinaisen Lähi-idän polyteistisen uskontojärjestelmän ytimen. Häntä palvottiin kuunjumalattarena, Ishtarina (inkarnaationa), ja kutsuttiin arvonimellä "Taivaan kuningatar".

Hänestä tuli äiti-hahmo jumaltriadissa äiti/poika/jumala, joka myöhemmin tuli tunnetuksi ns. Babylonin "kolminaisuutena". Sepitetyn myytin mukaan hän syntyi sinä päivänä kun hän putosi taivaalta jättiläismäisessä munassa, joka laskeutui Eufrat-jokeen.

Tästä syystä muinaiset babylonialaiset, kuten melko iso osa muitakin muinaisen Lähi-idän kansoja, värjäsi munia kastamalla niitä uhrattujen pikkulasten vereen, kunnioittaakseen "Taivaan Kuningatarta", Ishtarin sunnuntaina, päivänä jota vietettin hänen Eufrat-jokeen laskeutumisen muistoksi. Ishtarin kerrottiin myös muuttaneen kerran kanan munia munivaksi jänikseksi, mikä on välittynyt länsimaiseen pääsiäisperinteeseen muinaisten germaanien ja kelttien välityksellä. Tästä tulevat tiput, munat ja pupusymboliikka.

Poikansa Tammuksen kuoltua Ishtar/Semiramis valitti ja itki häntä 40 päivää, ja vaati, että kaikkien oli paastottava lihan syönnistä ja surtava hänen kanssaan. Tämä vuosittainen paasto kuului alusta asti osanan Ishtarin kulttiin ja edelsi kevään Ishtar-juhlaa. 

Semiramiksen mies-pojasta, Nimrodista, tuli Sinearin lakeuden ensimmäinen hallitsija, ja Baabelin ensimmäinen kuningas. Valtakuntaan kuului lähes koko Mesopotamia, mukaan lukien Assyria. Nimrodin aikana oli lakina, että kaikki valtakunnan asukkaat joutuivat tuomaan uhrilahjoja hänelle. Hän ei nimittäin ollut pelkkä kuningas ("Moloch"), vaan palvotutti itseään auringon jumalana, Baal Mardukina (aivan kuten hänen äiti-vaimoaan kuun jumalattarena. On arveltu, että legenda äiti-vaimon jumalallisuudesta olisi ollut Nimrodin itse keksimä).

Nimrod tunnetaan Raamatussa sinä tyyppinä, joka oli ensimmäinen "antikristus"-hahmo; hän aloitti rakentamaan ns. Baabelin tornia. Kyseisestä porraspyramidista piti tulla paitsi hänen valtaistuimensa ja valtava observatorio, myös Luoja-Jumalaa vastaan suunnatun kapinan - uuden polyteistisen (ihmiskeskeisen) uskonnon keskus - temppeli joka "ulottuisi taivaaseen ja syöksisi Jumalan valtaistuimeltaan". Tuon ajan ihmiset uskoivat, että pyramidi voisi kirjaimellisesti "ulottua taivaaseen", jonka jälkeen Nimrod olisi voinut julistaa sodan Luojalle ja syöstä hänet vallasta.

Kuten Raamattusta tunnemme, tarinan tässä vaiheessa oikea "Herra Isoherra" sai tarpeekseeen ja tuhosi tornin itse sekä sekoitti ihmisten kielet.

Raamatun ulkopuolinen traditio kertoo lisäksi, miten Nimrodille kävi, nimittäin köpelösti: hänen oma isoenonsa Seem (joka oli Herran pappi) tappoi hänet keihäällä ja hakkasi hänen ruumiinsa palasiksi, jotka lähetettiin eri kansoille varoitukseksi, etteivät jatkaisi Nimrodin jumalattomuutta.

Kuitenkin, lukuun ottamatta Nimrodin sukupuolielimiä joita ei koskaan löydetty, Nimrodin seuraajat kokosivat hänen raatonsa palaset puiseen arkkuun.

Kuoleman jälkeen Semiramis julisti, että Nimrod olisi edelleen elossa - auringon ytimessä - ja antoi käskyn, että Nimrodia olisi vastedes kutsuttava pseudonyymillä "Baal" (kirj. 'Herra'). Tästä tuli virallinen uskonnollinen oppi, että Nimrod oli hänen maallinen ja Baal taivallinen nimensä.

Myöhemmin - ilmeisesti muutamia vuosia Nimrodin kuoleman jälkeen - Semiramis tuli raskaaksi, väittäen että Baal (Nimrod) oli ihmeen kautta siementänyt hänet auringon säteillä (oikeastihan tämä kuunjumalattaren papitar ja väitetty inkarnaatio oli vain pantu paksuksi "temppelineitsyenä"): Joulukuun 25 päivänä "Ishtar" synnytti pojan, Tammuksen (Tammuz). Semiramis opetti kansalleen, että Tammuz oli neitseellisesti siinnyt ja uudelleen lihaksi tullut auringonjumla Baal/Nimrod. Ja kansahan uskoi (tai oli uskovinaan). Tammuzia palvotutettiin "Auringon poikana", joka oli "samaa olemusta kuin isänsä".

Näin syntyi aiemmin viitattu babylonialainen jumaltriadi eli "kolminaisuus", joka muodosti vanhan polyteistisen järjestelmän ytimen (Baal/Nimrod-Ishtar/Semiramis-Tammuz).

Joka vuosi, 25 joulukuuta, Tammusta kunnioitettiin syntymäpäivänään ikivihreillä puilla, jotka pystytettiin ihmisten asuinpaikoille, ja koristeltiin hopeisilla koristeilla. Tammusta kutsuttiin nimellä "Baal berith", "kuusipuun herra". Ikivihreän puun uskottiin symboloivan Nimrodin/Baalin/Tammuksen kuolematonta hedelmällisyyttä, koska hänen uskottiin saattaneen Semiramiksen/Ishtarin raskaaksi jopa "ensimmäisen" maallisen kuolemansa jälkeen.

Baabelin uusi monijumalainen uskonto alkutarinoineen levisi myös Egyptiin. Seemiläisen perimätiedon mukaan tämän teki Egyptin perustaja, Nimrodin eno. Egyptissä jumaltriadi tunnettin nimillä Isis, Osiris ja Horus. Sama tarina: Isis oli kuunjumalatar joka nai Osiriksen. Osiris hakattiin palasiksi, ja kaikki hänen palasensa löydettiin ja kerättiin, lukuun ottamatta sukupuolielimiä, ja pistettiin laatikkoon. Sitten, kuolemansa jälkeen, hän ihmeellisesti pisti Isiksen paksuksi, syntyen omana reinkarnoituneena itsenään - Horuksena, joka oli taivaan jumala, joka tuli myöhemmin tunnetuksi yhtenä monista aurinkojumalista (jotka siittivät ja uudelleeninkarnoituivat itsenään, jne.). Tosin egyptiläisessä versiossa on erojakin babylonialaiseen nähden, esim. Horuksen synttärit eivät olleet meidän joulukuussamme.

Lienee melko selvää, että näiden pakanallisten perinteiden sulautuminen kirkon kristilliseen traditioon alkoi Roomassa vuonna 313 kun mithralainen keisari Konstantinus ilmoitti, että "Kristuksen syntymäpäivä" oli joulukuun 25 (eikä syys-lokakuun taitteessa, juutalaisen kalenterin Yom teruah:in aikaan, kuten oikeasti), ja kristillisen pääsiäisen aika fiksattiin vallitsevaan aurinkokalenteriin osumaan yhteen Ishtarin juhlan kanssa. Luonnollisestikaan nämä eivät olleet mitään läpihuutojuttuja, ja huomattava osa kristityistä ei Konstantinuksen asetuksia hyväksynyt, mutta ajan saatossa kirkko pakotti kansan ruotuun.

Edellä mainitusta syystä johtuen esim. puritaanit jotka asettuivat Amerikan siirtokuntiin eivät viettäneet "Joulua" eivätkä "Pääsiäistä". Edes baptistit eivät juhlineet joulua ensimmäisten parinsadan vuoden aikana. Edelleenkin melkoinen joukko itsenäisiä kirkkoja ja seurakuntia hyppää kalenterissaan näiden juhlien yli juuri aiemmin kuvatuista historiallisista syistä johtuen.

Hes. 8:14-16 " Sitten hän vei minut JHVH;n temppelin portin ovelle, joka oli pohjoiseen päin, ja katso, siellä istui naisia itkemässä Tammusta.

Sitten hän sanoi minulle, näetkö tämän oi ihmislapsi? Käänny vielä ja tulet näkemään suurempia kauhistuksia kuin nämä.

Ja hän vei minut JHVH:n temppelin sisäpihalle, ja katso, JHVH:n temppelin ovella, kynnyksen ja alttarin välillä oli kaksikymmenä viisi miestä, selät kääntyneinä JHVH:n temppeliä päin, ja heidän kasvonsa olivat itään, ja he kumarsivat aurinkoa itää kohti."

Kuten edellisestä Raamatun lainauksesta luemme, Baalin kultti oli levinnyt Juudeaan, jopa papiston keskuuteen Hesekielin aikana. Juutalainen kansa, jopa papistoa myöten, oli vaihtamassa uskontoa samaksi, mitä Babyloniassa. Kuitenkin seurannut sota, hävitys ja juutalaisten joutuminen pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan katkaisi kuitenkin tämän uskonnollisen assimilaatiokehityksen tehokkaasti, sillä se loi vahvan identiteetti-vastareaktion ja tarpeen erottua vihollisista sekä heidän uskonnostaan.




Sivuhuomautuksia:

1. Moolok eli "Moloch", kirjaimellisesti "kuningas" oli Baalin pseudonyymi. Aurinkojumala Baalin kulttiin kuuluivat ihmisuhrit (lapsia ja orjia).
2. Joulukuun 25 päivä oli kaikkien muinaisten seemiläisten aurinkojumalten syntymäpäivä (Baalin inkarnaatioita, Nimrodin reinkarnaatioita).


--------------------------------------------------
P.S. Olen aiemminkin kirjoittanut aihetta sivuten.

Pakanallinen Joulu, osa II: Baabelin sekasotkua

Edelliseen kirjoitukseeni liittyen suosittelen tutustumaan myös Kalle Katajan kirjoitukseen "Joulun perinteet", jossa valotetaan lisää jouluperinteidemme babylonialaisia juuria. Kirjoituksessa on kuitenkin pari kohtaa, joihin huomaukseni ja lisäykseni olen laittanut lihavoituna hakasulkeisiin:

---------------------------------------------------------

Muinaisten historiankirjoitusten ja legendojen tutkiminen johtaa ajoittain mielenkiintoisihin löytöihin.


Gilgames, runokokoelma muinaisesta Mesopotamiasta, yhdessä muiden historiallisten tekstien kanssa paljastaa jouluperinteemme juuret.


Tarinassa on kaksi avainhenkilöä: Nimrod, jonka projektina oli Baabelin torni ja hänen äitinsä ja vaimonsa Semiramis.

[Nimrodin tarina tunnetaan paremmin ns. Oidipus-myyttinä. Babylonialaiset myytit kertovat hänestä enemmän. Tarinan mukaan kyseessä oli Babelin kaupungin hallitsijattaren ylipapitar-kunigatar Semiramiksen temppeliprostituution seurauksena syntynyt lapsi, josta syntyessä ennustettiin pahaa, ja sen vuoksi jätettiin heitteille. 

Poika kasvoi luonnossa susilapsena ja villiintyi. Hänelle ilmestyi myytin mukaan auringon ja manalan jumala Baal Marduk punaihoisena, sarvipäisenä ja sorkkajalkaisena hahmona, luvaten, että jos poika tekee liiton hänen kanssan, hänestä tulee mahtava soturi ja kuningas. Liiton seurauksena poika sai nimen Nimrod (Nimurrud) eli "Mardukin", ts. "Mardukille pyhitetty" (Vertaa Raamatun tarinaan toisen liiton teosta, siitä kun JHWH teki liiton Abramin kanssa ja hänestä tuli Abraham).

Tämän jälkeen poika alkoi pukeutua vuohennahkaan ja metsästi eläimiä ja ihmisiä, eläen kuin peto (Tämä vaihen hänen elämässään vaikutti ns. "Yön metsästäjä"-kultin syntyyn, josta perua mm. Baphomet-hahmo). Hän alkoi koota ympärilleen soturijoukkoa, rosvoja, valapattoja, karkotettuja ja hyljeksittyjä, muodostaen armeijan, joka terrorisoi koko pohjoisen Mesopotamian aluetta. Nimrod armeijoineen valtasi kaupunkeja (tuolloin nykymittapuulla lähinnä kyliä) toisensa jälkeen, ryöstäen ja hävittäen laajalti (Hänen tämä elämänvaiheensa vaikutti myöhemmin sodanjumala-kultin syntyyn). 

Hän valtasi myös Babelin, josta ei tiennyt olevansa kotoisin, ja alkoi sen kuninkaaksi. Hedelmällisyysuskonnon mukaan kunigas joutui muodostamaan ns. pyhän avioparin kaupungin kuningattaren, hedelmällisyydenjumalatar Astarten (tunnetaan myös nimillä Isis, Ishtar, Semiramis, ja Diana) ylipapittaren kanssa. Tämä sattui olemaan hänen äitinsä, kuningatar Semiramis.]

Egyptissä Nimrod tunnettiin nimellä Osiris. Hän oli Babelin imperiumin perustaja. Babel tunnettiin myöhemmin Babylonina.

Nimrod kuoli n. 2167 eKr. Semiramis julisti ihmisille, että hän oli jumala. Tarinaan kuului myös, että Semiramis näki [unessa] Osiriksen [Nimrod]syntyvän uudelleen vehreän puun muodossa. Tänä syntymäpäivänä 25. joulukuuta talvipäivänseisauksen liepeillä Semiramis lupasi käydä puun luona ja jättää sen luokse [uhri-] lahjoja [Mardukille. tästä tulee meidän joulukuusi- ja lahjaperinteemme, huom!].

Muutamia vuosia jälkeenpäin Semiramis sai pojan nimeltä Horus [eli Tammus, joka toisten lähteiden mukaan syntyi jo Nimrodin eläessä, tämän poikana, kuten yllä kerroin], tunnettu myös Gilgamesina. Semiramis julisti että Nimrodin henki oli käynyt hänen luonaan ja jätti hänet raskaaksi. Horus oli hänen mukaansa Nimrod uudelleensyntyneenä. Tästä oudosta asetelmasta syntyi etenkin katolisen kirkon ajatus kolmiyhteydestä.

Semiramista [eli Isistä (Astartea)] ja Horusta palvottiin "Madonnana ja lapsena". Sukupolvien tullessa ja mennessä heitä palvottiin eri nimillä ja kielillä eri paikoissa.

Äidin ja lapsen kultista, Semiramiksesta ja Tammuksesta tuli myöhemmin Isis ja Osiris, Venus ja Adonis, madonna ja lapsi, eri kulttuureissa aina tähän päivään asti.

Vasta paljon myöhemmin tämän "jumalan" syntymäpäivä muunnettiin kirkkojen ja muiden hurahtaneiden toimesta Jeesus Kristuksen syntymäpäiväksi, vaikka sille ei ole mitään Raamatullisia perusteita ja päinvastoin Raamattu itse tuomitsee nämä perinteet selvästi. Raamatun historiaa tutkiville ehkä selvin asia onkin se, että sen kansat lähes johdonmukaisesti tekivät aina toisin kuin käsketty ja vääntelivät perinteillään asiat ja lait ylösalaisin, ja ovat vatvoneet siitä tämänkin sopan jota nyt valmistaudutaan juhlimaan taas kerran.

25. joulukuuta on "Voittamattoman auringon syntymäpäivä" (Natalis Solis Invicti). Muinaiset pakanat uskoivat, että aurinko kuolisi talvipäivänseisauksena ja nousisi jälleen kuolleista hiljalleen päiviä pidentäen kohti valon voittoa.

Persiassa (Iranissa) päivää vietettiin mysteerisen valon jumalan Mithraksen syntymäpäivänä [Mithras on Tammuksen/Horuksen persialainen vastine].

Rooman valtakunnassa aurinkojumala Mithras oli suosittu jumala, jonka kultti levisi läpi roomalaiseen maailman ensimmäisellä vuosisadalla eKr.

Mithra tunnettiin Horuksena Egyptissä, Tammuksena Babyloniassa ja eri nimillä muissa ikivanhoissa mytologioissa.

"Äiti yöllä" joka nykyisin tunnetaan jouluaattona ei ole mitään tekemistä Raamatullisen Maarian kanssa, ja tätä yötä vietettiin vuosisatoja ennen Jeesuksen syntymää. Nimrodin vaimo Semiramis toimi inspiraationa tälle yölle ja seuraava päivä oli hänen lapsensa Tammuksen, aurinko-jumalan, syntymäpäivä.

Näistä muinaisista pakanajuhlista on myöhemmin roomalaisten hallitsemien ja aloittamien uskontojen kuten Raamatunvastaisen kristinuskon kautta luotu "kristittyjä" juhlia.

Ihmisten huijaamisella ei tunnu olleen koskaan mitään rajaa.

Vain harva voikin vakavalla naamalla tunnustaa kerta toisensa jälkeen miehen Vatikaanissa joka sanoo olevansa jumalan pojan sijainen, ja jonka hatunkin malli on kalanpää joka perustuu vanhaan kalajumalan [sumerilainen Inanna = varhainen Marduk] palvontaan.

Uskonnot tunnettiin tehokkaana vallankäytön välineenä. Keisari Konstantinus oli olennaisessa asemassa tuomassa näitä vanhoja babylonialaisia (Rooman edeltäjä) mystisiä uskomuksia kirkon piiriin ja piti Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen vuonna 325 jKr.

Vuonna 375 Rooman kirkko paavi Juliuksen johdolla totesi, että "Kristuksen syntymäpäivä" oli löydetty olevan (yllättäen) joulukuun 25. päivänä.

Vanha Saturnalian ja Mithraksen syntymäpäivä siirtyi näin luontevasti tietämättömän kirkkoväen sokean "uskon" kautta kristinuskoon. Rooman esimerkillä kirkko Jerusalemissa alkoi viettää joulua n. 440 jKr.

Huomattavaa on vielä, että tälle päivälle on uhrattu aikojen alusta porsas.

Jos jatkatte uhrimenoja ja laitatte uunin päälle, kuunnelkaa edes Juicen Sika.

------------------------------------------

Eli näin "kristillistä" on jouluperinteemme, pukkeineen, lahjoineen, perinteineen päivineen (josta jo edellisessä kirjoituksessani kerroin)!

Tosiaan, toisten lähteiden mukaan Astarten (Isiksen) ylipapitar olisi tullut raskaaksi Nimrodille jo tämän eläessä, ja Tammus-poika (eli Horus/Mithra) olisi syntynyt jo Nimrodin eläessä.

Kreikkalainen Oidipus-myytti siis heijastelee samaa perimätietoa. Useimpia vanhan ajan pakanuskontoja yhdistävä jumal-triadi ja alkuperinne on siis saanut alkunsa muinaisen Baabelin huorakuningattaren insestistä oman äpäränsä kanssa. Ehkä juuri tämä perin häpeällinen seikka sai Semiramiksen ja hänen seuraajiensa sepittämään myytin myöhemmästä syntymästä ja neitseellisestä, jumalallisesta siittämisestä.

Joka tapauksessa Nimrod kuoli aika pian, ehkä jo ennen pojan syntymää, jolloin Semiramis julisti, että Nimrod oli ollut Mardukin inkarnaatio, ja että poika Tammus on "Auringon poika", jossa Marduk elää. Itse hän julistautui taivaan ja hedelmällisyyden jumalattaren Ishtarin (Astarte, Isis) ruumiillistumaksi. Näin Nimrodin kuoltua vakiintui Babylonian uskontoon (ja myöhemmin kaikkiin Lähi-idästä lähtöisin oleviin polyteistisiin uskontoihin) keskeinen jumaltriadi: Isä Baal - Äiti Astarte ja poika Tammus ("kolminaisuus", joka kummittelee myös kristillisen kirkon muotoileman kolminaisuusopin muodon takana).

Aurinkojumala Baalin (eli Ra:n eli Apollon eli Solin) dualistisen kultin ikonografiaan kuuluivat aurinkosymbolit (Auringonkehä, kiekko, pyhimys-sädekehä),  fallossymbolit (Obeliski, kuusipuu), ja soturihahmot (myös pukkimainen metsästäjähahmo), sarvipäinen manalanjumalahahmo. Auringon pojan Tammuksen symboli oli aurinkokehän ohella ristit (aurinkoristi, rengasristi, tasakylkinen risti eli ns. plus-merkkiristi, kelttiläinen risti, päistään leveneväsakaraiset ristit, jne.). Ainoa kristillinen risti on muuten se, jolle Jeesus ristiinnaulittiin, ei nämä aurinkouskonnoista "kristilliseen" ikonografiaan omaksutut lainat. Astarten eli Ishtarin eli Isiksen ikonografiaan taas kuuluivat sininen viitta, tiara l. sädekehä jossa 12 tähteä, äiti-lapsi -hahmo (yhdessä Tammus-vauvan kanssa). Myös vapauden patsas esittää muuten Semiramista.
Tammus kuoli kuitenkin hyvin nuorena ja ilmeisesti onnettomasti. Hänen kuolemansa jälkeen äiti/leski/huora/kuningatar Semiramis julisti, että poika oli kuollut hedelmällisyysuskonnon mukaisesti pyhänä uhrina koko maailman puolesta, että elämä jatkuisi ja ihmiset pelastuisivat. Hän myös julisti (ilmeisesti häpeällisen insestijutun peittelemiseksi) olleensa neitsyt koko ajan ja tulleensa neitsyenä raskaaksi, ja olevansa ikuinen neitsyt. Lisäksi vielä väitti olevansa itsekin neitseestä syntynyt. Nämäkin opit lisättiin osaksi virallista Babylonialaista uskontoa.

Edellä kerrottu kummittelee katolisen kirkon Maria-kultin takana, aina symboliikkaa myöten. Raamatun mukaanhan Maria ei ollut ikuinen neitsyt, silllä Jeesuksella oli veljiä, eikä missään nimessä taivaan kuningatar, eikä mitenkään ketään muutakaan kuolluta kristittyä erikoisemmassa asemassa tuonpuoleisessa (myöskin pyhimyskultti on pakanallista perua. Raamatun mukaan jokainen kristitty, elävä tai edesmennyt, on Jumalan pyhä).

Mutta tarina jatkuu. Perimätiedon mukaan Nimrod sai surmansa Nooan pojan Seemin kädestä. Hän ja monet kansat kyllästyivät Nimrodin raakuuteen, jatkuviin sotiin, terroriin, vääryyksiin ja jumalattomuuteen jota Nimrod eli ja harjoitti. Seem kokosi armeijan Nimrodia vastaan, voitti hänet taistelukentällä ja tappoi hänet lävistämällä hänet keihäällä (joko päähän tai rintaan). Tästä on osaltaan saanut alkunsa myytti, joka myöhemmin Keskiajan Euroopassa tunnettiin Pyhän Yrjön, Lohikäärmeentappajan taruna. Seem pilkkoi Nimrodin ruumiin palasiksi, ja lähetti ne lähettien mukana eri kansojen keskuuteen, varoituksena kaikille, ettei pidä seurata Nimrodin jumalattomuutta.

Joka tapauksessa Nimrodin kuoltua hänen valtakunta hajosi, mutta sen ydin, Babylon jäi vahvaksi Mesopotamian alueen keskukseksi, ja sieltä alkunsa saaneen polyteistisen uskonnon keskukseksi, oman aikansa "Vatikaaniksi".

Muuten, "Pyhä Veri - Pyhä Graal"-kirjassa sekä "Da Vinci Koodissa" tutuksi tullut myytti Euroopan Merovinki-sukuisista hallitsijoista "Magdalan Marian ja Jeesuksen jälkeläisinä" on keskiaikainen epätoivoinen yritys "kristillistää" vanhempaa myyttiä "Lohikäärmeen pojista" l. Nimrodin jälkeläisten verilinjasta, joka eli varhaisten frankkihallitsijoiden keskuudessa. He uskoivat olevansa siniverisia, koska käsite siniverisyys tulee Babylonista ja Sumerista, jossa uskottiin kalan hahmossa merestä nouseen aurinkojumala Mardukin(Sumer. Inanna) jälkeläisten olevan kirjaimellisesti "siniverisiä", merkkinä jumalallisesta alkuperästään. Tämä myytti jäi myöhemmin elämään mysteerikulteissa, sekä erilaisissa hallitsijasuvuissa, aina myöhempää Euroopan aatelia myöten, jotka halusivat liittää itsensä tähän traditioon. Ties vaikka merovingit ns. "Pyhä 13. suku" olisivatkin Nimrodin, tuon insestiäpärän jälkeläisiä. Kovastihan kuulemma eräissäkin piireissä uskotaan "Apollon pojan", "Uuden Ajan" Nimrodin, jälleen kerran syntyvän uudelleen tästä samasta "pyhästä" verilinjasta.

P.S. Raamatun kirjoitusten liepeillä elävän perimätiedon (mm. juutalaiset apokryfit, yms.) pohjalta on oletettu, että Nooan vanhin poika Seem eli hyvin vanhaksi, ja olisi ollut juuri sama Melkisedek, jonka Aabrahamkin myöhemmin tapasi Jerusalemin kuninkaana.


------------------------------------------------------------

P.P.S. (10.12.)  Mitähän mieltä yläkerran Herra on oikeasti joulusta? Ehkäpä...?