Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustuslaki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustuslaki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. toukokuuta 2010

Hallituksen ajama perustuslain muutos sinetöi Suomen osavaltio-aseman EU-liittovaltiossa

Kun Lissabonin sopimus astui voimaan 2. Marraskuuta 2009, tapahtui jotain Suomen kannalta hyvin merkittävää (ja ikävää). Tällöin nimittäin astui voimaan Euroopan Unioni-nimisen väljän liittovaltion perustuslaki, sillä Lissabonin sopimus on ”ensisijainen kaikkiin kansallisiin lainsäädäntöihin nähden” eli se on juridisesti Suomen perustuslain yläpuolella. Suomi on osa tätä liittovaltiota.

Sopimus on käytännössä sama kuin aiemmin neuvoteltu EU:n perussopimus, jonka alkuperäinen työnimi oli EU:n perustuslaki, ja siitä juuri on kyse. Juridisesti vanha EU, joka oli nimellisesti itsenäisten valtioiden välinen talousyhteisö, lakkasi paperilla olemasta, ja perustettiin uusi saman niminen liittovaltiorakennelma.

Euroopan Unioni on siis eräänalainen liittovaltio. Toistaiseksi se on vielä väljä sellainen verrattuna vaikka nykyiseen USA:han, mutta tilanne on käytännössä se, että jos ei voidakaan vielä puhua federaatiosta eli täydestä liittovaltiosta, niin ainakin kyse on konfederaatiosta.

Vastaava tilanne oli mm. USA:ssa ennen sisällissotaa. Sisällissodan todellinen syy ja ydin ei ollut orjuuskysymys, joka kyllä tarjosi pohjoisvaltioille hyvän propaganda-aseen etelää vastaan, vaan riita siitä, millaista liittovaltiota amerikkalaiset halusivat.

Etelävaltiot kannattivat perinteisempää, väljempää liittovaltiomallia, konfederaatiota. Pohjoisvaltiot taas tiiviimpää ja keskitetympää liittovaltiota eli federaatiota. Sodan myötä perustuslakia muutettiin niin, että tänä päivänä yhdellekään USA:n osavaltiolle ei ole mahdollista erota unionista.

Lissabonin sopimuksen mukaan EU:n jäsenmaalle on teoriassa mahdollista erota konfederaatio-EU:sta niin halutessaan. Näin siis teoriassa. Suomen osalta tätä mahdollisuutta alleviivaa se, että Lissabonin sopimus on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, jonka mukaan ”Suomi on suvereeni tasavalta”. Eli perustuslakimme ei tunnusta Lissabonin sopimuksen valtaa itsensä ylitse.

Suomen hallitus ja hallituspuolueet eivät pidä mahdollisuudesta irtautua EU:sta, eivätkä Suomen itsenäisyydestä. Tämän vuoksi hallitus haluaa muuttaa perustuslakimme. Hallituksen esitys uudeksi perustuslaiksi on herättänyt paljon kohua presidentin valtaoikeuksien kaventumisen vuoksi, vaikka paljon isompi ja merkittävämpi muutos on se, että se on tuomassa perustuslakiin mukaan maininnan Suomen jäsenyydestä EU:ssa.

Tällöin Suomen asema liittovaltio-EU:n osavaltiona sinetöitäisiin osavaltiomme perustuslailla, sillä sen jälkeen Suomen eroaminen täydeksi liittovaltioksi kehittyvästä unionista olisi mahdollista vain perustuslakia uudelleen muuttamalla perustuslain muutosjärjestyksessä. Tämä edellyttäisi kahden peräkkaisen eduskunnan hyväksyntää, tai vaihtoehtoisesti ensin erohankkeen kiireelliseksi äänestämistä, ja sitten hyväksyntää 5/6:n enemmistöllä. Käytännössä eroaminen tulee siis lähes mahdottomaksi.

Hallituksen perustuslain muutosehdotus on läpi mennessään se vihoviimeinen naula itsenäisen Suomen ruumisarkkuun.
 
Mitä voi kansalainen tehdä, kun valtiovalta rikkoo perustuslakia ja syyllistyy maanpetokseen?

maanantai 10. toukokuuta 2010

Mitäs minä sanoin: Empire Strikes Back - Kriisin varjolla EU:sta tehdään täysi liittovaltio

Viime päivät ovat olleet allekirjoittaneelle tuskallisen ärsyttävää aikaa seurata talouspoliittista uutisointia. Kuten on jo moneen otteeseen julkisuudessa esitetty, voi Kreikan luottokriisistä alkanut kehitys johtaa Euroopan Unionin poliittiseen tiivistymiseen, eli nykyisen väljän liittovaltiomallin tiivistämiseen täydeksi liittovaltioksi.

Sari Essayah kirjoittaa jälkimmäisessä linkissä:  "Vaikuttaa vahvasti siltä, että Kreikan kriisiä ollaan käyttämässä liittovaltiokehityksen voimistamiseen EU:ssa. Historia on opettanut, että talouskriisien aikana voidaan ajaa läpi muutoksia, jotka olisivat muutoin poliittisesti mahdottomia toteuttaa. Kreikan kriisistä on tullut Troijan hevonen, jonka varjolla ollaan tuomassa kansalaisten vieroksuma liittovaltiokehitys talous- ja finanssipolitiikkaan."

Ja Erkki Toivonen edellisessä:  "Kreikan kriisissä olemme tulleet vasta alun loppuun. Edessä on selvä valinta: Joko EMU hajoaa tai EU – ainakin euroalue - liittovaltioistuu yhteisen talous- ja finanssipolitiikan toteuttajaksi. - Thygesen myönsi, että rahaliiton toteuttamisessa edettiin ’väärässä järjestyksessä’, kun EMU-vankkurit valjastettiin vielä syntymättömän juhdan, Euroopan Yhdysvaltojen, eteen."

EU on projektina kulkenut runkkareidensuunnittelijoiden osoittamaa tietä vapaakauppa-alueesta talous- ja valtioliitoksi, ja pian olemme liittovaltion - Euroopan imperiumin - alamaisia. Alamaisia siksi, että kansalaisuudella on EU:ssa yhtä vähän merkitystä kuin Neuvostoliitossa, ja demokratiaakin on yhtä vähän. Timo Soini totesikin osuvasti nimittäessään EU:ta "Läntiseksi Neuvostoliitoksi".

Minä varoittelin asiasta, monien muiden tavoin, jo 90-luvulla. Ja kun olin ehdolla kansanedustajaksi vuoden 2007 vaaleissa, koko motivaationi pyrkiä eduskuntaan pohjasi siihen, että oli viimeiset hetket koittaa pysäyttää liittovaltiohanke, eli perustuslain (jota ensin nimitettin perussopimukseksi, sittemmin Lissabonin sopimukseksi) läpiajaminen, ja näin pelastaa rippeet Suomen itsenäisyydestä.

Perustuslakihankkeesta varoittaminen  oli koko kampanjani johtoajatus. Eliitin suunnitelma on edelleen ajaa EU liittovaltioksi 2012 mennessä, ja näyttää siltä, että tämä viime vuosikymmenen puolivälissä Bilderberg-kokouksen yhteydessä julki lipsahtama aikataulu pitää. Aikaa on tosin vielä vajaa pari vuotta, ja muutos tapahtuu yhdessä Pohjois-Amerikan yhteisvaluutan muodostamisen kanssa. Koska siis poliittinen taistelu Imperimua vastaan on tässä mielessä hävitty, en senkään vuoksi katso mielekkääksi yrittää ehdolle Suomi-nimisen Euroopan imperiumin maakuntaparlamenttiin tulevissa eduskuntavaaleissa.


----------------
-------

P.S. Retroilumielessä trippi viime vaalien aikaiseen, huumorilla höystettyyn, mainosviedooni: Linkki. (Enää tämä linkki jäljellä. Yhteensä videota katsottiin viime vaalien alla Youtubessa ja sivujeni kautta yli 32 000 kertaa ja se oli v. 2007 vaalien katsotuin yksittäinen nettimainosvideo).

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Tiedoksi: Kreikalle annettu lainapaketti on laiton ja Kreikalla on varaa maksaa lainansa

Suomen lainapaketti Kreikalle on laiton!

Maastrichtin sopimus kieltää selkeän yksiselitteisesti keskuspankkeja ja hallituksia ottamasta kannettavakseen toisen EU-maan velkoja. (1) Samoin EU:n kehitys- ja vakauttamissopimus kieltää tämän. EU:n perustuslaki eli Lissabonin sopimus vielä vahvisti nämä edeltävien sopimusten kohdat kaikkia jäsenmaita sitoviksi laeiksi, joten kyseessä on laiton avustus.

Kreikan tukipaketti on perussopimuksen 125. artiklan vastainen eikä Suomen eduskunta voi sitä perussopimusta muuttaa, sillä 125. artikla on pakottavaa lainsäädäntöä:

"1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."

Lisäksi Kreikan lainapaketti on myös Suomen perustuslain vastainen. Suomi voi sitoutua kansainvälisiin sopimuksiin ja liittoihin vain jos sopimuksia noudatetaan, ja nyt niin ei tehdä, koska niin sanottu "laina" Kreikalle on vastoin Suomen hyväksymiä päätöksiä ja EU-sopimuksia.

Suomen päätös on vastoin perustuslakia myös siksi, että Suomella ei ole sopimusten nojalla oikeutta myöntää vastikkeetonta velka-avustusta toiselle EU-maalle. Koska nykyhallituksemme ei ole voinut todistaa, että lainalla on takuita, tai siis että sille saataisiin reaalisia takuita (pikemminkin päin vastoin), on se siksi tällainen laiton avustus.

Tukemalla Kreikkaa tuetaan samalla myös alijäämäisten valtioiden; Italian, Espanjan, Portugalin jne. jatkuvaa velkaantumista, mikä on myös EU:n sopimusten ja päätösten vastaisia.

Suomen valtio ja hallitus on yhdessä EU:n kanssa siis osallistumassa järjestelmälliseen, valtiotasoiseen, rikolliseen toimintaan.

Lisäksi Kreikalla on omaisuutta on peräti 300 miljardin euron arvosta eli kolme kertaa Kreikalle luvattujen hätälainojen verran! Tämän paljasti Alpha Bankin pääekonomisti Michael Massourakis Financial Timesiin helmikuussa kirjoittamassaan artikkelissa. Massourakisin tuolloisen arvion mukaan Kreikka olisi päässyt talousongelmistaan hallitulla privatisoinnilla.

Kreikka ei vain halua tehdä niin, eli he haluavat edelleen huijata muita!



(1. Lähde: Jukka Pekkarinen & Pekka Sutela: Kansantaloustiede, osa; "Talouspolitiikka talous- ja rahaliitossa".)



------------------
Edit. 6.5.2010 Muokattu

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Lissabonin sopimus teki selvää Suomen itsenäisestä puolustuksesta

Jyri Häkämies alkoi viimein puhua totta:

"Itsenäinen puolustus ei ole enää Suomelle mahdollista

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) mukaan itsenäinen puolustus ei enää ole mahdollista Suomelle. Häkämies otti asiaan kantaa torstaina Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa.

'- Globalisaatio ja laajat riippuvuussuhteet ovat luoneet tilanteen, jossa täysin itsenäinen puolustus ei ole enää mahdollinen', Häkämies sanoi Helsingin Sanomien nettisivujen mukaan.

Puolustusministeri viittasi mm. siihen, että Suomi on erilaisissa kriisitilanteissa riippuvainen yhteistyöstä muiden maiden kanssa.

Lissabonin sopimus velvoittaa avunannon antamiseen ja vastaanottamiseen."

Että näin! Nyt se saatiin sitten kuulla ns. hevosen suusta.

Tosiasia kun on, että Lissabonin sotkun mukaan EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu yksinomaan ja suvereenisesti EU:lle. Tällöin nykyisen Suomen perustuslain mukaan maamme presidentti voi vain allekirjoittaa sotaanlähtökäskyn, jos Bryssel julistaa liikekannallepanon. Jos EU päättää tulla "auttamaan" Suomea jossain uhkaavassa sotilaallisessa kriisissä, presidentti voi vain katsella ikkunasta kun EU:n lähettämät joukot marssivat Helsinkiin. EU:lla ei ole vielä kunnon armeijaa, mutta sehän ei ole ongelma, sillä Lissabonin sopparin mukaan unioni käyttää jäsenvaltioittensa resursseja; voivat ne Espalle vyöryvät joukot olla vaikka italialaisia [Brrr!].

Mitään näistä totuuksista ei kuitenkaan kerrottu kansalle ennen Lissabonin Sopimus -nimikkeellä kulkevan Euroopan Unioni -nimisen liittovaltion perustuslain hyväksymistä, eikä varsinkaan sallittu mitään kansanäänestystä aiheesta, koska hallitus pelkäsi, aivan oikein, että kansa tietää aivan liikaa sopimuksen sisällöstä salliakseen sen läpimenon vapaaehtoisesti.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Linkki: EU:n salainen poliisi saa ennennäkemättömät oikeudet

Kiitos Teemu Välimäelle tämän esiintuomisesta:

"Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen Euroopan poliisi, Europol, on saanut huomattavasti lisää toimivaltuuksia, kuten oikeuden kerätä tietoja ihmisten poliittisesta suuntautumisesta tai uskonnollisuudesta.[1] Aikaisemmin Europol on toiminut kansainväliseen rikollisuuteen liittyvien juttujen kanssa, mutta tammikuun alusta, kun Europolista tuli EU:n virasto, Europolin toiminta-alue laajeni merkittävästi.[2]

Europolin uusiin toiminta-alueisiin kuuluu laveasti määritellyt rikokset, kuten rasismi, maahanmuuttajiin kohdistuva viha, ympäristörikokset ja korruptio. Uudet henkilöistä kerättävät tiedot ovat niin sanottuja käyttäytymistietoja, kuten elämäntyyli ja rutiinit, miten henkilöt liikkuvat, suositut vierailukohteet, suhtautuminen veroihin sekä DNA- ja ääninäytteet. Mikäli edellämainitut eivät riitä, Europolin työntekijät voivat halutessaan myös tallentaa tiedon henkilön poliittisista mielipiteistä, uskonnollisuudesta ja filosofisista näkemyksistä, liittojäsenyyksistä, terveydestä ja seksielämästä.

Käytännössä on mahdollista, että kuka tahansa, joka poikkeaa valtion virallisesta linjasta ja toimii aktiivisesti mielipiteittensä esiintuomiseksi, voi päätyä Europolin tarkkailuun. “Jos Brysseli ottaa tiukan linjan ilmastonmuutokseen, on väistämätöntä, että joku julistettuaan epäilyksensä ilmastonmuutokseen liittyen voidaan viedä syytteeseen luonnonsuojelurikoksista, koska henkilö mielipiteillään on estänyt EU:n toimia ihmiskunnan pelastamiseksi”, kuvailee liberaaleja tavoitteita ajavan englantilaisen Libertarian Alliance -organisaation johtaja Sean Gabb.

Brysselissä päämajaansa pitävä Europol sai rahoituksen aikaisemmin eri valtioilta, mutta tammikuun alusta Europolin siirtyessä EU:n alaisuuteen Europol siirtyi käyttämään EU:n budjettia. Samalla siirtymä muutti tapaa, jolla Europolin toiminnasta tehdään päätöksiä. Aikaisemmin päätökset piti hyväksyttää Europalin sopimuksen mukaisesti, kun nyt muutoksien tekeminen on nopeampaa ja helpompaa.

Viitteet

1.NEW EU GESTAPO SPIES ON BRITONS, DailyExpress.co.uk, 26.3.2010 ↩

2.Europol to become EU agency in 2010, Xinhuanet.com, 18.4.2008"
 
 
Niin, nyt kun on EU-liittovaltion perustuslaki eli ns. "Lissabonin sopimus" allekirjoitettu, on myöhäistä vikistä, valitettavasti. Isoveli valvoi jo aikaisemminkin, mutta se oli hys hys. Nyt sillä on siihen ihan lailliset oikeudet. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että EU yritti taannoin kriminalisoida EU-vastaisuudenkin.

Kun tiedämme, niin jo ensi syksynä eduskunnan käsittelyyn on tulossa uusi ns. viharikoslainsäädöntö, mikä käytännössä kriminalisoisi myös kansamme enemmistön maahanmuuttokriittiset näkemykset, niin eipä ole ihme, että Vanhasen hallitus uskaltaa jo nyt teettää tulevan hallituskauden hallitusohjelmaa huoletta.  Demokratia on salvottu jo.
 
! 0_o !

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Irlannin kansanäänestysfarssi: Surun ja häpeän päivä Euroopalle

Voi ottalerssi, että taas sylettää!

Irlannin kansa pakotettiin toissapäiväisessä farssi-äänestyksessä hyväksymään Lissabonin sopimus eli Euroopan perustuslaki. Vuosi sitten irlantilaiset saivat äänestää vapaasti EI, tällä kertaa kaikki mahdollinen oli masinoitu KYLLÄ-tuloksen varmistamiseksi, hallintoa, elinkeinoelämää, ja järjestökenttää myöten, ja rahasta ei ollut väliä kunhan tulos saatiin "oikein". Tilannetta ei käytännön toteutukseltaan ihan voinut verrata Pohjois-Koreaan tai Saddamin Irakiin, mutta hengeltään kyllä. Vastaavaa KYLLÄ-puolen harjoittaman propagandan pakkosyöttöä ei ole luultavasti nähty kuin Venäjän edellisissä presidentinvaaleissa.
Aivan kuten Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten, sekä Irlannin edellisen äänestyksen yhteydessä, nytkin oli jo etukäteen varauduttu selittelemään mahdollinen EI-tulos EU-eliitin kannalta parhain päin. Jo äänestyksen ollessa käynnissa, media kertoi, miten EI-puoli saataa voittaa, koska "hallitus on mahdottoman epäsuosittu".

Samaa kansan ilmaiseman tahdon ja itsenäisen päätöksentekokyvyn käsittämättömän röyhkeää halveeraamista käytettiin myös edeltävien EI-tulosten propagandistisessa vesittämisessä. Selittämällä, että kansa ei äänestänytkään sopimusta vastaan, vaan äänesti EI ihan muista syistä, eliitti pystyi pitämään (jos ei muille, niin ainakin itselleen) yllä mielikuvaa, että Euroopan kansat tukisivat oikeasti sen mielipuolista, vapautta ja ihmisyyttä halveksivaa, epädemokraattista ja puoli-totalitaarista liittovaltiohanketta. Ja media, tuo eurosto-eliitin uskollinen ja hampaaton pikku puudeli, seurasi tätä propagandakäsikirjoitusta ruskeakielisen uskollisesti.

On erittäin vaikea mitenkään asiallista kieltä käyttäen kuvata niitä erittäin negatiivisia tunteita, mitä ylläkuvatun kaltainen politiikka ja EU:n henki sekä erityisesti sen päin persettä menevä eli täysin apinaa nylkyttävä toiminta yleensäkin minussa herättää.

Runon kielellä asia lienee jotenkin ilmaistavissa. Koskapa syksyinen luontokin on viime aikoina tarjonnut Irlannin EU-kusetuksen "kunniaksi" ruskaa pakkasessa, niin teen minäkin; Tässäpä pro-EU -lukijoiden puutumiseksi tympeän EU-vihamielistä runosuoleni ruplattelua:

Voi sinua, voi sinua EU, sinä kirottu!
Orjuus, Kurjuus ja Kuolema on sinun nimesi,
Tulkoon sinun tuhosi,
jota ikeesi alle nääntyvät,

pettämäsi ja viettelemäsi kansat
sinua vastaan punovat ja rukoilevat.
Ylös taivaisiinko luulet astuvasi,

tähtiseppele otsallasi, sinisen viittasi kanssa?
Alas manalaan, häpeään ja kurjuuteen
olet sinä vajoava, romahtava.
Kansat tallovat jalkoihinsa tähtiseppeleesi,
ja pyyhkivät saastansa sinun lippuusi.

Äkisti on koittava sinun tuhosi,
kirves on jo puun juurella.
Alas tuonelaan olet sinä astuva,
helmasi pääsi päälle sidottuna,
kuningatar, vallasta riisuttu,
Irstas Ishtar - häväisty huora,

Sortuva on EU, suuri Babylon,
kansojen sylttytehdas,
huojuu jo, kaatuu,
eikä enää koskaan nouse!



torstai 23. huhtikuuta 2009

Tiesitkö tämän EU:sta ja Lissabonin sopimuksesta?


Lissabonin sopimus on EU:n perustuslaki, joka saa aikaan seuraavaa:

1. Juridisesti nykyinen Euroopan Unioni-niminen valtioliitto lakkaa olemasta, ja perustetaan uusi samanniminen liittovaltio. Nykyisen EU:n elimet, Euroopan Neuvosto (ministerineuvosto), Komissio ja Parlamentti muuttuvat uuden liittovaltion elimiksi.

1.1. Uudessa Liittovaltiossa ylin toimeenpanovalta on Euroopan Komissiolla. Komissio toimii käytännössä EU:n hallituksena, ja sen puheenjohtajasta tulee EU:n presidentti. Komission valitsee Euroopan Ministerineuvosto (Jäsenmaiden pääministerien kokous) enemmistöpäätöksellä, mikä merkitsee sitä, että kolme suurinta jäsenmaata voivat sanella komission kokoonpanon.

1.1.1.
Jos esim. Britannia, Saksa ja Ranska plus yksi muu maa hyväksyvät komission kokoonpanon, niin muut eivät voi estää sen valintaa.

1.1.2.
Euroopan Parlamentti voi vain nimellisesti hyväksyä tai hylätä Komission, pystymättä suuremmin vaikuttamaan sen kokoonpanoon. Näin ollen Parlamentti on vain kumileimasin.

1.1.3.
Komission puheenjohtajan eli Euroopan Presidentin valitsee Euroopan Neuvosto, ei Parlamentti. Korkeinta valtaa pitävä henkilö valitaan siis ei-demokraattisesti, eikä EU-kansalaisilla ole asiaan juuri sananvaltaa.


1.2. Komissiolla ja/tai Euroopan Neuvostolla on oikeus säätää direktiivejä ilman Parlamentin hyväksyntää. Näillä on myös lakialoiteoikeus ja veto-oikeus Parlamentin päätöksiin, kun taas Parlamentilla ei ole veto-oikeutta Komission tai EN:n päätöksiin.

1.3. Euroopan Neuvoston ja Komission lakialoitteet laatii ja muotoilee komission ja EN:n nimeämät valiokunnat, jotka ovat salaisia, joiden työ on salaista, joiden jäsenten henkilöllisyys on salainen, eikä Parlamentilla ole mitään pääsyä näiden työryhmien työn seurantaan, ennenkuin esitykset ovat valmiit.

1.3.1. Parlamentille tuodaan nämä direktiivit vain hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Jos parlamentti hylkää esityksen, Komissiolla ja/tai Euroopan Neuvostolla on valta hyväksyä ja saattaa ne lainvoimaiseksi ilman Parlamentin tukea.

1.4. Euroopan hallintorakenne on siis harvainvaltainen, autoritäärinen ja byrokraattinen, muistuttaen siten hyvin paljon entisen Neuvostoliiton hallintorakennetta. Komissio ja Euroopan Neuvosto ovat vain korvanneet Politbyroon ja Keskuskomitean.

1.5. Politbyroo.. öö..siis Euroopan Neuvosto (ministerien neuvosto) koostuu jäsenmaiden johtavista ministereistä. Näin ollen jäsenmaiden hallitusten jäsenistä tulee eräänlaisia senaattoreista, ja koska heillä on oikeus nimittää Komissio, myös todellinen ”parlamentti”, jossa suurten maiden ministereillä on enemmän valtaa, ja kolmen suurimman maan +yhden muun koalitiolla absoluuttinen enemmistövalta.

1.5.1. Kansallisvaltioissa kansa saa päättää, ketkä säätävät lait ja hallitsevat. EU:ssa kansa saa vain päättää, ketkä valitsevat ne, joilla todellisuudessa on valta säätää lait ja hallita. Demokratiasta ei siis voi puhua.


2. Lissabonin sopimus eli uusi perustuslaki on juridisesti ensisijainen kaikkiin kansallisiin lakeihin nähden (myös perustuslakeihin).

2.1. Tämä muuttaa Euroopan Unionin liittovaltioksi, jossa Euroopan Neuvostolla ja Komissiolla on ylin päätäntävalta kaikkiin Unionin asioihin, ohi ja yli kaikkien kansallisten lakien ja säädösten (Myös puolustus-, sosiaali-, kulttuuri-, ja koulutuspolitiikassa).

2.2. Tämä tarkoittaa sitä, että Matti Vanhanen tiivisti asian oikein viime lokakuussa toimittajan kysyessä häneltä, tuleeko uusi perustuslaki Suomen perustuslain rinnalle, vai sen yläpuolelle; "Ei, vaan sen tilalle".

2.3. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen yksittäisillä EU:n jäsenillä on päätäntävaltaa vain niihin omiin sisäisiin asioihinsa joissa a) EU: on tämän vallan sille mandaatilla myöntänyt, tai b) EU ei vielä käytä valtaansa.

2.3.1.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että jossei Lissabonin sopimuksessa (tai muussa aiemmassa sopimuksissa, joiden validius Lissabonin sopimuksessa erikseen mainitaan) lue, että jollain jäsenmaalla on valtaa omiin sisäisiin asioihinsa, niin tätä valtaa ei ole.

2.3.2. Lissabonin sopimuksessa pääsääntöisesti vain poliisiasiat ovat jäsenmaiden omassa kontrollissa.

2.3.3.
Jos jossain jäsenmaassa kansa haluaisi väkisellä erota liittovaltiosta, se ei onnistu, sillä Lissabonin sopimuksen mukaan EU:sta ei voi erota ilman EU:n suostumusta. Väkivaltainen eroaminen tulkittaisiin kansannousuksi ja/tai sisällissodaksi, jolloin Lissabonin sopimuksen vahvistama Euroopan Yhtenäisyysasiakirjan alaviite oikeuttaa Unionin virannomaiset käyttämään kovaa voimaa kansannousun tukahduttamiseksi. Tällöin myös kuolemantuomiot ovat laillisia.

2.4. Kansallisilla hallituksilla ja parlamenteilla on liittovaltion perustamisen jälkeen vähemmän valtaa omien maidensa sisäisiin asioihin kuin USA:n osavaltioilla. Käytännössä jäsenmaat muuttuvat pikemminkin lähes EU:n maakunniksi, joiden hallintojen tehtäväksi jää vain Komission ja Parlamentin asettamien säädösten ja lakien noudattaminen.

3. Liittovaltion myötä tulee yhteinen Euro-armeija, ja yhteinen ulko- ja puolustuspolitiikka. EU-armeija on nykyisten kriisinhallintajoukkojen pohjalle rakennettu palkka-armeija, ja kriisitilanteessa se edustaa Euroopan Unionin suvereenia väkivaltamonopolia koko EU:n alueella.

3.1. Kansalliset armeijat lakkautetaan ja/tai sulautetaan osaksi Euroarmeijaa. EU:sta tulee sotilaallinen suurvalta, ja käytännössä myös supervalta, sillä Ranskan ja Ison-Britannian ydinaseet siirtyvät sen hallintaan ja käskyvaltaan.


4. Perussuomalaiset ovat ainoa vakavasti otettava suomalainen puolue, joka vastustaa EU:n liittovaltiokehitystä, eikä hyväksy Lissabonin sopimusta. Ääni Perussuomalaisille tulevissa EU-vaaleissa on ääni demokratian puolesta ja EU-imperialismia vastaan.


P.S. Suosittelen lukemaan Jiri Kerosen kirjoituksen, "EU aikoo muuttaa internetin televisioksi":

"Vähän aikaa sitten Alexander Stubb vaahtosi, että on törkeää kutsua EU:ta Neuvostoliitoksi. Olen samaa mieltä. Orwellin dystopia on paljon lähempänä."

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Illmanismi ja pyrkimys lain tulkinnan vinouttamiseksi

Liittyen tapaus Eerikäiseen ja viime aikoina velloneeseen sananvapaus ja rasismi -keskusteluun, haluan esitellä teille erään uudissanan:

"Illmanismi on sananvapauden rajoittamiseen ja ns. sananvapausrikoksiin liittyvä [poliittinen] oppikunta, jonka mukaan maahanmuuttajien ja maahanmuuton arvosteleminen faktapohjaisestikin on kiihottamista kansanryhmää vastaan, vaikka arvosteleminen ei sisältäisi minkäänlaisia kehotuksia syrjintään, väkivaltaan tai mihinkään rikolliseen. Samoin yhteiskuntien ja kulttuurien vertaileminen faktapohjaisesti nimeten vertailukohteet on kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Tunnusomaista kuolukunnalle on luja usko [valtionsyyttäjä Mika] Illmanin teesiin - 'arvostelu on sallittua, jos sitä ei lausuta ääneen' [sic!], jolla ilmanistit pyrkivät kiertämään kritiikin ajatusrikosten/ajatusrikol
listen jahtaamisesta.

Illmanismiin liittyy tarve siteerata Mika Illmanin laatimaa väitöskirjaa virkatoimien perusteena esitutkintavaiheesta syyttämiseen ja medianhallintaan.

Väitöskirjalla perustellaan väite syytekynnyksen ylittymisestä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, vaikka se ei kyseisen lain kirjaimen , eikä esitöiden valossa voi ylittyä Illmanin väitöskirjan venytetyllä tulkinnalla."

Alla aiheeseen liittyvä oma kannanottoni:

Laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on epäselvä

Viime aikoina velloneen rasismi- ja maahanmuuttokeskustelun myötä on noussut esiin kysymys Suomen rikoslain pykälän "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" viimeaikaisen tulkinnan mahdollisesta ristiriidasta Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sananvapauden rajoja koskevan päätöksen kanssa.

Suomen rikoslain pykälä 1995/578, Kiihotus kansanryhmää vastaan kuuluu näin: "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kanta sananvapaudesta taas näin:
"Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestönosaa". Lisäksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan, että "Sananvapaus tarkoittaa mielipiteiden ilmaisun ja vastaanottamisen vapautta."

Esimerkiksi tapauksessa, jossa joku esittää loukkaavia, rasistisia ja ihan miten sivistymättömiä tai vastenmielisiä mielipiteitä hyvänsä, jostain väestönosasta, hänellä olisi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen, sekä Suomen perustuslain sananvapauspykälän valossa, paitsi täysi oikeus ilmaista tämä mielipiteensä, myös täysi oikeus avoimesti esittää se, ja levittää sitä julkisuudessa esteettä. Hänen mielipiteensä esittämisen ja levittäminen estäminen, tai siitä rankaiseminen, on tällöin loukkaus sananvapautta vastaan. Vaikka eri etnisten ryhmien ihmisyyttä halventavien rasististen tekstien kirjoittaminen on halveksittavaa, siihen olisi siis oikeus, koska kyse on sanan- ja mielipiteenilmaisun vapaudesta.

Kuitenkin Suomen rikoslain mukaa tällainen mielipiteenilmaisu ja julkinen levittäminen tulkitaan kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan, kuten oli tilanne vastattain oikeuden päätöksessä rasistisen runokirjan kieltämisestä. Ongelma koskee rikoslaissa mainitun "muun kansanryhmän" ja EIT:n päätöksen "valtion jonkin väestöryhmän" rinnastamista tai samaistamista juridisina käsitteinä, mikä on ainakin näin maallikon näkökulmasta helppoa. Mikäli näin on, niin silloin rikoslain pykälä "Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan", tai ainakin sen nykyinen tulkinta, jota valtionsyyttäjä Mika Illman ajaa voimakkaasti eteenpäin, on selvästi ristiriidassa perustuslain ja EIT:n päätöksen kanssa.

Juuri tulkintaristiriidan vuoksi EU-oikeudesta peräisin olevaa kiihottamista kansanryhmää vastaan tulisi tulkita ahtaasti. Mielipiteen ilmaisun on oltava kaikissa tilanteissa vapaata, eikä pelkkä kansanryhmien haukkuminen sinällään täytä kiihottamisen tunnusmerkistöä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ole ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa vain, jos sitä tulkitaan siten, että kiihottamisen tulee olla objektiivisesti todistettavissa kiihottamiseksi. Tämä on helppoa esim. lausunnoissa, joissa kehotetaan vaikka tappamaan kaikki jonkun tietyn ryhmän edustajat, joita kiihottaminen kansanryhmää vastaan oikeasti käsittelee.

Ongelmaksi on tullut lain tulkinta ja soveltaminen. Toisin kuin pitäisi, valtionsyyttäjä Mika Illman haluaa tulkita kyseistä lain pykälää laajemmin, pyrkien siihen, että myös pelkkä haukkuminen täyttäisi kiihotuksen kriteerit. Ongelmalliseksi tämän hänen linjauksensa tekee se, että hän perustelee tulkintaa omalla väitöskirjatutkimuksellaan, eikä yleisillä, perinteisillä lain tulkintakriteereillä. Lisäksi hänen tulkintansa on ristiriidassa perustuslain sananvapauspykälän kanssa.

Joka tapauksessa laissa mainittu "muu kansanryhmä" sisältää myös poliittiset ryhmät, kuten Perussuomalaiset. Näin ollen Perussuomalaisia puolueen jäseniä ihmisinä vastaan tapahtuva leimaaminen, haukkuminen ja halventaminen voitaisiin Mika Illmanin kriteereitä soveltaen tulkita "kiihotukseksi kansanryhmää vastaan", jolloin hyvin moni Perussuomalaisia haukkunut ihminen joutuisi tuomiolle "rasismista".

Myös eri mielipiteitä tai ajatussuuntauksia kannattavat ryhmät, jotka nyt ovat ainakin väestöryhmiä, voitaisiin tulkita mielipidevähemmistöinä laissa viitatuksi "kansanryhmiksi". Tällöin esimerkiksi rasisteja vastaan käyty sanasota ja yleistävä halventaminen olisi valtionsyyttäjän omaa mittaa soveltaen tulkittavissa kansanryhmää vastaan tapahtuvaksi kiihotukseksi. Näin siis jos kuviteltaisiin, ettei Illmanin tulkinta rikoslain pykälästä olisi sananvapauden vastainen.

Siksi valtionsyyttäjän olisikin mielestäni syytä pidättäytyä kyseisen lainpykälän ahtaassa ja objektiivisessa tulkinnassa, eikä pyrkiä saamaan omaa henkilökohtaista näkemystään lakitekstin sisään.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Lainopillinen ongelma: "Kiihotus kansanryhmää vastaan"

Mieltäni on viime päivinä mietityttänyt eräs ongelma, nimittäin Suomen rikoslain 5. luvussa oleva pykälä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, ja sen suhde Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökseen sananvapauden rajoista.

Suomen rikoslaki, pykälä 1995/578, Kiihotus kansanryhmää vastaan:

"Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kanta sananvapaudesta:

"Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestönosaa."

Lisäksi:

"Sananvapaus tarkoittaa mielipiteiden ilmaisun ja vastaanottamisen vapautta."

Esimerkiksi tapauksessa, jossa jossa joku ihminen laukoo loukkaavia ja rasistisia, tai miten vastenmielisiä mielipiteitä hyvänsä, jostain väestönosasta, esim. maahanmuuttajista tai ulkomaalaistaustaisista ihmisistä, hänellä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen, sekä Suomen perustuslain valossa oikeus ilmaista tämä mielipiteensä, ja myös avoimesti sekä julkisesti esittää se, ja levittää sitä julkisuudessa esteettä. Hänen mielipiteensä esittämisen ja levittäminen estäminen on siis selvästikin loukkaus sananvapautta vastaan. Kuitenkin Suomen rikoslain mukaa tällainen mielipiteenilmaisu ja julkinen levittäminen tulkitaan kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan, kuten oli tilanne oikeuden päätöksessä rasistisen runokirjan kieltämisestä. Tosiasia on, että vaikka toisten etnisten ryhmien etnisyyttä ja ihmisyyttä halventavien rasististen tekstien kirjoittaminen on halveksittavaa ja epäsivistynyttä, siihen on lain mukaan oikeus, koska kyse on sanan- ja mielipiteenilmaisun vapaudesta.

-Onko siis niin, että Suomen rikoslain pykälän voidaan tulkita olevan ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen, ja perustuslaissa turvatun sananvapauden kanssa?

Oikeustieteen opiskelija Jiri Keronen kommentoi asiaa näin:

"Nimenomaan tuon ristiriidan vuoksi EU-oikeudesta peräisin olevaa kiihottamista kansanryhmää vastaan tulee tulkita ahtaasti. Mielipiteen ilmaisun on oltava kaikissa tilanteissa vapaata, eikä pelkkä kansanryhmien haukkuminen täytä kiihottamisen tunnusmerkistöä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ole ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, jos sitä tulkitaan siten, että kiihottamisen tulee olla objektiivisesti todistettavissa kiihottamiseksi. Tämä on helppoa lauseissa kuten "Tapetaan kaikki X:t", joita kiihottaminen kansanryhmää vastaan oikeasti käsittelee riippumatta siitä, miten [valtionsyyttäjä] Illman tulkitsee pykälää.".

Ongelman varsinainen ydin on kuitenkin epäselvästi kirjoitettu lain pykälä ja sen tulkinta. Esimerkiksi viime syksyn vaalien jälkeen eräästä Vihreä Lanka -lehdessä kirjoittaneestä henkilöstä tehtiin poliisille tutkintapyyntö sen takia, että hän kirjoitti: "Jos haluamme tuhota perussuomalaiset, meidän täytyy...". Tutkintapyyntö tehtiin sillä perusteella, että olipa kyse Perussuomalaiset-puolueesta, tai etnisesti suomalaisista henkilöistä (riippuu kirjoitetaanko isolla vai pienellä kirjaimella), niin perussuomalaiset ovat joka tapauksessa katsottavissa rikoslain pykälän "muuksi kansanryhmäksi". Näin ollen kaikki Perussuomalaisia puolueen jäseniä ihmisinä, sekä etnisesti suomalaisia ihmisiä vastaan tapahtuva leimaaminen, kiihottaminen ja halventaminen voidaan tulkita "kiihotukseksi kansanryhmää vastaan", jolloin suuri osa nykyisestä toimittajakunnasta joutuisi tuomiolle "rasismista".

Varsinainen ongelman ydin: Epäselvä lain pykälä ja sen tulkinta

Varsinainen kysykykseni kuitenkin koskee "muun kansanryhmän" ja "valtion jonkin väestöryhmän" rinnastamista tai samaistamista käsitteenä, mikä on ainakin näin maallikon näkökulmasta helppoa. Mikäli näin on, niin koko lain pykälä kääntyy tarkoitustaan vastaan.

Nimittäin myös eri mielipiteitä tai ajatussuuntauksia kannattavat ryhmät, kuten vaikkapa rasistit, ovat nyt ainakin väestöryhmä, ellei peräti kansanryhmä. Mikäli rikoslain 5. luvun pykälän ei katsota olevan ristiriidassa perustuslaissa turvatun sananvapauden, tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen kanssa, niin tällöin myös rasistisia mielipiteitä esittäviä ja levittäviä ihmisiä vastaan käytävä poliittinen kamppailu olisi myös tulkittavissa kansanryhmää vastaan tapahtuvaksi kiihotukseksi ja ajojahdiksi. Tällöin suuri osa ns. antirasistisesta kirjoittelusta netissä joutuisi suurennuslasin alle, ja moni toimittaja, kirjoittaja, poliitikko ja kansalainen voisi joutua anti-rasististen mielipiteiden vuoksi tuomituksi "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan".

Pohdinta asiasta lienee aiheellista nykyisen yhteiskunnallisen ilmapiirin vuoksi? Tätä voisi kysyä lainoppineilta, voisi olla kuuma peruna käsiteltäväksi.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Ministeri Brax vastaan perustuslaki: Ero vai valtakunnanoikeuteen?

Perussuomalaiset nuoret antoivat vastattain julkilausuman koskien oikeusministeri Braxin älytöntä kommenttia kunnanvaltuustojen puheenjohtajille järjestettävästä koulutuksesta, jonka tarkoituksena on estää mahdolliset "vihaan kiihottavat puheet". YLE:n uutisten mukaan syynä tähän oli Perussuomalaisten nousu valtuustoihin.

Perussuomalaisten Nuorten mukaan Yleisradio saattaa syyllistyä tällä uutisella rikoslain 11 luvun 10 pykälässä kuvailtuun toimintaan. Rikoslain tässä kohdassa todetaan:

"Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava 'kiihottamisesta kansanryhmää vastaan' sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." [Linkki]

Perussuomalaiset ovat selkeästi rinnastettavissa laissa esitettyyn muuhun kansanryhmään. Ylen uutistoimitus haluaa selkeästi määritellä yhden syyn oikeusministeriön järjestämälle koulutukselle. Nimeämällä juuri perussuomalaiset mahdollisten vihaa lietsovien puheiden pitäjiksi, YLE vaikuttaa syyllistyvän perussuomalaisten panetteluun, varsinkin kun mitään viitteitä uutisen mukaisista "vihapuheenvuoroista" valtuustoissa ei ole olemassa. Ja koska kyseessä olisi puhdas ennakkosensuuri, niin koko homma on selkeästi Perustuslaissa turvattua sananvapautta vastaan hyökkäämiseltä.

Näin ollen omasta mielestäni olisi syytä tehdä oikeuskanslerille tutkintapyynnön koskien sitä, onko oikeusministeri Brax julkisesti ministerivastuulain alaisuudessa syyllistynyt perustuslaissa turvattua sananvapautta vastaan sunnattuun hankeeseen, ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Tämän lisäksi oikeusministeri Brax ajoi voimakkaasti eteenpäin kokeilua sähköisestä äänestyksestä, huolimatta tekniikkaan sisältyvistä riskeistä. Vielä syyskuun alussa antamassaan tiedotteessa Brax kiisti sähköisen äänestyksen uhat, ja totesi että "ääniä ei voi kadota huomaamatta." [Linkki]. Riskit muuttuivat todeksi, kun kunnallisvaaleissa tapahtui vakava satojen äänien hukkuminen jonnekin bittiavaruuteen.

Tästä syystä mm. Vasemmistonuoret ja Eurooppalainen demokratiaa valvova järjestö EFFI ovat vaatineet oikeusministeri Braxin eroa. Jo pelkästään sähköisen äänestyksen yhteydessä tapahtunut virhe edellyttäisi mielestäni oikeusministerin eroa, kun taas perustuslakia ja sananvapautta vastaan hyökkääminen olisi syy tehdä (ministerin selittely-yrityksistä huolimatta) tutkinta, ja tarvittaessa vetää ministeri valtakunnanoikeuteen. Se on mielestäni aika selvää, että ainakin yleisradio voitaisiin omalta osaltaan vetää edesvastuuseen "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan".



Lisäys 5.11.:

"Kotkan Perussuomalaiset ry:ltä kantelu oikeusasiamiehelle

KOTKA. Kotkan perussuomalaiset ovat tyrmistyneet Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin ja oikeusministeri Tuija Braxin tavasta kommentoida puolueen suhtautumista ulkomaalaisiin. Perussuomalaiset ovat tehneet asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

- Olemme tyrmistyneet ministereiden tavasta yleistää muutaman yksitäistapauksen vuoksi koko puolue vihamieliseksi suhtautumisessaan ulkomaalaisiin. Perussuomalaisista erityisesti on loukattu puolueen kunnallisvaaleissa ehdokkaana olleita ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita, toteaa kantelussa Kotkan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Freddy van Wonterghem.

- On todella törkeää, että näiden ministereiden paikalta sorrutaan yleistyksiin ennakonluulo- ja kuulopuheiden perusteella ilman faktatietoja, puheenjohtaja
jatkaa."

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Kun kansa äänestää väärin...

EU-eliitti näyttää varsin yksimieliseltä siitä, että Euroopan Unionin valtioliitosta totalitaariseksi liittovaltioksi muuttava perustuslaki, jota myös Lissabonin sotkuksi nimitetään, on runnottava läpi ja voimaan vuoden alkuun mennessä vaikka pakolla.

Irlannin kansan äänestyspäätöstä halveksimalla eurooppalaiset poliitikot joutuvat nyt paljastamaan todellisen karvansa; he ovat joukko sielunsa myyneitä, demokratiaa ja vapautta halveksivia oligarkkeja.

EU on ennenkin ollut "luova" kun sen on täytynyt ajaa läpi sopimuksia, joita Euroopan kansat ovat vastustaneet. Siellä, missä se vain on ollut mahdollista, on haluttu kynsin hampain välttää EU-perustuslain tuominen kansanäänestykseen. Irlannissakin tätä yritettiin, mutta onneksi irlantilaiset halusivat pitää kiinni perustuslaista, joka vaatii tällaisten sopimusten kohdalla kansanäänestystä. Suomenkin vanha perustuslaki vaati, mutta eduskuntamme marssi lain yli suurten puolueiden johdolla; poliitikot eivät halua noudattaa lakia silloin kun se koskisi heitä itseään.

Saapa nähdä millaista "luovuutta" EU tällä kertaa keksii. EU:n valtahan perustuu valheisiin, pelkoon ja petokseen. Perinteiset kansojen suostuttelukeinothan ovat kiristys, lahjonta ja uhkailu. Näitä kolmea käytettiin Suomessa vuoden -95 EU-kansanäänestyksen alla täydellä voimalla hyödyksi. Tuolloin uhkailtiin Suomen taantuvan Pohjois-Korean kaltaiseksi maaksi ilman EU-täysjäsenyyttä, kiristettiin talouspoliittisilla uhkilla, ja uhkailtiin turvallisuuspoliittisilla uhkilla. Vielä lupailtiin lahjana, että Suomi saa takaisin peräti 80% omista rahoistaan, joita se EU:lle jäsenmaksuna maksaa. Saapa nähdä miten Irlannin kohdalla, ei muuta kun uutta äänestystä peliin sekä leipää ja sirkusta kansalle. Niinhän tehtiin Tanskassakin.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Perjantai 13. - Voiton ja Ilon päivä demokratialle ja vapaudelle! Kiitos Irlantilaiset!

Meikäläinen on ollut juhlatuulella eilisestä asti. Irlantilaiset pelastivat urhoollisesti koko Euroopan ja demokratian äänestämällä EI Lissabonin sopimuksen nimellä kulkevalle EU:n perustuslaille. Kiitos siitä irlantilaisille! Näin siksi, että sopimus olisi tehnyt EU:sta keskusjohtoisen liittovaltion; oligarkkisen imperiumin, jossa demokratian sijasta olisi vallinnut eliitin ja byrokratian diktatuuri.

Lissabonin sopimus oli ja on äärettömän ala-arvoinen hyökkäys Euroopan kansojen vapautta ja demokratiaa vastaan. Sopimus on täynnä tahallaan vaikeaselkoisia kohtia, porsaanreikiä ja sotkuista pykäläviidakkoa, jonka tulkinta mahdollistaa mm. kuolemanrangaistuksen, ihmisoikeuksien tallomisen, kansalaisvapauksien ja sananvapauden rajoittamisen ja valtuuttavat EU:n pitämään mahdollisesti unionista eroamaan pyrkivät jäsenvaltiot mukana liittovaltiossa vaikka asevoimin.

Lisäksi sopimus velvoittaa jäsenmaat lisäämään yhteisiä puolustusmenojaan ja tarvittaessa tukemaan toisiaan terrorismin vastaisissa sodissa ja EU:n ulkopuolella tapahtuvissa sotilaallisissa rauhaanpakottamis-operaatioissa. Pahinta kuitenkin olisi ollut itse liittovaltion muodostuminen, eli se että Suomesta tulisi vain yksi Euroopan osavaltio. Ja tämä kaikki on vain jäävuoren huippua.

Mielenkiintoista tosin oli jälleen kerran huomata median puolueellisuus. Heti kun eurosto-eliitille epämieluisa äänestystulos alkoi olla varma, media lähti torjuntahyökkäykseen ja ristiretkelle Irlannin kansaa vastaan, koittaen vesittää kansanäänestyksen tuloksen ja merkityksen.

Nimittäin aina kun jossain EU-jäsenmaassa kansa äänestää EU-sopimuksia vastaan, media ryntää paikalle yrittäen vesittää äänestyksen tuloksen merkitystä tyyliin: "Kansa ei tiennyt mistä äänesti", "Tässä oli prostestiäänestyksen makua", "Hallitus oli epäsuosittu", jne. Eli koitetaan antaa kuva, että EI-äänten voitto oli ei ollutkaan suuntautunut "kaikkivoipaa ja hyvää" EU:ta vastaan. Näin oli myös Ranskan ja Hollannin äänestysten kohdalla. Aika neuvostoliittolaista mediapeliä, etten sanoisi. Ihan hävettää suomalaistenkin toimittajien puolesta. Onneksi se ei kuitenkan heikennä juhlatunnelmaani

Skool!


EDIT: Linkki, joka kannattaa katsoa. Tietoa niille, jotka haluavat taustatietoa Lissabonin sotkusta:

http://video.google.com/videoplay?docid=-4291770489472554...
http://www.wiseupjournal.com/?p=173



Lainaus: http://isovimma.blogspot.com/2008/03/valtioden-loppu-eun-...

----------------------------------

Videon suomenkielinen yhteenveto:

Videolla tutkijat ja itse Euroopan Parlamentin jäsenet kertovat Lissabonin sopimuksen laatijoiden poistaneen sopimuksesta sanan perustuslaki, säilyttäneen 98% kaikesta siitä mitä Ranska ja Hollanti vastustivat ja tehneen sopimuksesta lukukelvottoman ja harhaanjohtavan.

Uudessa, niin kutsutussa mini-sopimuksessa, joka saatiin aikaan fonttikokoa ja riviväliä pienentämällä, on 8500 sanaa enemmän ja 62 sivua vähemmän kuin aikaisemmassa sopimuksessa.

Euroopan Unioni teki sopimuksen pääministerien kanssa siitä ettei tekstiä aseteta kansanäänestykseen missään jäsenmaista. Kansanäänestyksen kieltämistä yritettiin myös Irlannissa, mutta yritys epäonnistui, kiitos maan - vielä - riippumattoman oikeuslaitoksen.
26 Euroopan Unionin maata ovat pettäneet kansansa epäämällä heiltä äänestysmahdollisuuden koskien Lissabonin sopimusta, eli sopimusta Euroopan perustuslaista. Enää yksin Irlanti voi pelastaa 500 miljoonan ihmisen oikeuden demokratiaan äänestämällä ei.
Sopimus on tyrannimainen ja tulee päättämään demokratian.

Se mitä tähän mennessä on painettu ja pääministerien toimesta Lissabonin sopimuksena allekirjoitettu, on teksti, jota he eivät ole koskaan lukeneet, sillä kyseinen teksti ei ole sopimus, vaan 300 sivua lisäyksiä ja korjauksia erilliseen 3000-sivuiseen olemassa olevaan sopimukseen.
Kokonaisuus on luettavissa ainoastaan niin, että ottaa esille yhden lisäyksen kerrallaan ja etsii erillisestä sopimuksesta kohdan, johon se liittyy.
Euroopan neuvosto on päättänyt, ettei mikään instituutio Euroopan Unionissa saa painaa luettavassa muodossa olevaa yhdistettyä versiota ennen kuin sopimus on hyväksytty kaikissa 27 seitsemässä maassa. Tämä on päätös.
Euroopan parlamentin jäsenet peruslaillisten asioiden komiteassa päättivät yksimielisesti haluavansa sopimuksesta luettavan yhdistetyn version, mutta eivät saaneet sellaista, vaikutusvaltaisempien tahojen päättäessä toisin.

Sopimuksen ulkoasua on muutettu poistamalla etusivulta sana perustuslaki. Kuitenkin, kun katsotaan Lissabonin sopimuksen julistusta nro 27, sieltä edelleen löytyy sana perustuslaki Lissabonin sopimukseen hyväksytyistä esimerkkitapauksista koskien oikeusprosesseja, joissa Luxemburgin tuomioistuin on tehnyt päätöksiä viitaten Euroopan oikeuteen perustuslaillisena systeeminä.
Tarkoituksena on mitätöidä Ranskan vallankumouksen demokraattinen perintö ja ottaa kansoilta ja valtioilta pois itsemääräämisoikeus. Kansat eivät enää saa päättää omista toimintatavoistaan.

Ulkomaiset työntekijät ja siirtolaiset:

Ulkomaalaisten työntekijöiden ylitarjonta tuhoaa ekonomian ja keskiluokan, eli valtaväestön toimeentulon.
2004 Euroopan Unioni teki päätöksen lisätä jäsenmääräänsä kymmenellä uudella valtiolla, joiden asukasluku on yhteensä 75 miljoonaa. Suurin osa näistä valtioista on entisen Neuvostoliiton vaikutusalueella, joista on sittemmin virrannut valtavia joukkoja työntekijöitä etenkin Irlantiin, Britanniaan ja Ruotsiin, vakavasti vaikuttaen maiden herkkään työmarkkinatilanteeseen. Kaikki tämä on jo tapahtumisprosessissa, mutta valtioilla on vielä tällä hetkellä oikeus säännöstellä tulijoita ja päättää työntekijöiden palkkapolitiikasta, sen sijaan jos Lissabonin sopimus hyväksytään tulee Luxemburgin tuomioistuimen päätöksistä laillisia osia Lissabonin sopimusta ja Euroopan Unionin perustuslakia, mikä tarkoittaa sitä, että esim. ns. Laval sopimus on osa Euroopan perustuslakia: Laval sopimus koskee latvialaisen yhtiön ja Ruotsin välistä tapauskohtaista kiistaa siitä tuleeko latvialaisen, koulua rakentaneen yhtiön maksaa Ruotsissa Latvian vaiko Ruotsin palkkatason mukaista palkkaa, minkä kiistan Luxemburgin tuomioistuin päätti latvialaisen yhtiön hyväksi, mikä tarkoittaa sitä, että Lissabonin sopimuksen tullessa voimaan on laillista, että esim. puolalaiset tulevat esim. Tanskaan ja maksavat työntekijöilleen 40c tuntipalkkaa, mikäli niin haluavat. Seuraa vaihtoehtoisesti kaksi asiaa; halpa työvoima tulee ja joko ottaa työpaikat, tai tulee ja polkee alas palkat. Tämä kaikki on jo tapahtumassa, mutta mikäli Lissabonin sopimus menee läpi, on Luxemburgin tuomioistuimella oikeus polkea alas kaikki haluamansa yksittäisen maan yritykset suojella omia kansalaisiaan.

Euroopan Unioinin jäsenmaita oli aluksi noin kymmenen, vuonna 2004 Unioiniin liitettiin kymmenen maata lisää, joille kaikille Irlanti avasi ovensa kasvattaen Irlannin väestön ”uusirlantilaisten” määrän 1,5%:sta 10%:iin kymmenessä vuodessa. Unionin jäsenmaiden määrää tullaan edelleen lisäämään.

Suunnitelmissa on, että seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana tuodaan Afrikasta 20 miljoonaa työtekijää. Jokaisessa perheessä tulee olemaan poika, tytär, setä tai täti, tilanteessa, jossa tämän on valittava joko työn tai palkan menetys.

Ihmisoikeudet:

Lissabonin sopimuksessa rikosoikeudelliset oikeudet siirtyvät Euroopan Unioinille.
Se missä meitä ennen suojeli omat perustuslakimme ja oikeusjärjestelmämme, meidät nyt tulee tuomitsemaan kasvottomat tuomarit Euroopan oikeudessa. Sopimuksessa luotellaan yleviä ihmisoikeuksia, mutta ongelma onkin se, että viimeinen sana, yli kaikkien oikeuksien siirtyy Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan oikeudelle.

Uuden terrorismia koskevan lain perusteella (jo voimassa oleva laki ja näin ollen osa tulevaa Lissabonin sopimusta) kukin valtio on velvollinen luovuttamaan kansalaisensa pelkän nimen perusteella maahan, joka esittää kyseisestä henkilöstä terrorismikytkösepäilyn. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esim. Espanjan syyttäessä tanskalaista henkilöä terrorismikytköksistä, tanskalainen, joka olisi kotimaassaan saanut olla vangittuna korkeintaan 24 tuntia ennen oikeuskäsittelyä, lähetetään viranomaisten toimesta Espanjaan, missä hän saa laillisesi lojua vankilassa ilman oikeutta seuraavat neljä vuotta ennen minkäänlaista oikeuskäsittelyä.

Jopa uskonto on asia Lissabonin sopimuksessa. On olemassa sääntö oikeudesta salata uskonto, tämä on laitonta Lissabonin sopimuksessa.

EU valtastruktuuri:

EUROOPAN NEUVOSTO:
27 pääministeriä EU maista.
Neuvoston presidentti valitaan yksityisissä/salaisissa neuvotteluissa, sen sijaan, että käytössä olisivat demokraattiset valintatavat. Presidentin virka on 5-vuotinen. Ranskan presidentti Sarkozy on epävirallisesti ehdottanut virkaan Tony Blairia.
Lissabonin sopimuksen artikla 48 antaa 27:lle pääministerillä oikeuden muuttaa/korjata kaikki lakeja itsenäisesti.

KOMISSIO:
Koostuu ei-valituista virkamiehistä.
Ehdottaa lakeja.
Euroopan neuvoston 27 ministeriä valitsevat komission johtajan.
Komission johtaja voi valita komissioon jäsenmaiden hallitusten ehdottamista virkamiehistä kenet hän haluaa.
Euroopan parlamentti ei voi valita komissioon itse omaa edustajaansa.

MINISTEREIDEN NEUVOSTO:
Koostuu tavallisista ministereistä, kuten maatalousministeri jne.
Eu:ssa kaikista laeista ei äänestetä, mutta, jos jokin laki vaaditaan äänestettäväksi äänestys on ehdollinen enemmistö äänestys, missä neljä suurinta jäsenmaata dominoivat. Äänestykset käydään suljettujen ovien takana eivätkä pöytäkirjat näistä kokouksista ole EU parlamentin saatavilla.

EU PARLAMENTTI:
Euroopan parlamentissa istuvat valitsemamme edustajat. Europarlamentin jäsenillä on vähiten valtaa koko EU:n valtastruktuurissa. Nämä edustajat voivat tehdä korjaus/lisäysehdotuksia lakeihin, mutta eivät lakiehdotuksia. Ylemmät ei-valitut elimet voivat mielivaltaisesti joko hylätä tai hyväksyä parlamentin jäsenten korjausehdotukset.
Mitä enemmän EU:ssa on jäsenmaita sitä vähemmän yksittäinen pieni maa saa paikkoja parlamentissa.

YLI 3000 TYÖRYHMÄÄ:
Nämä Euroopan neuvoston, Komission ja Ministereiden Neuvoston yli 3000 salaista työryhmää koostuu tuntemattomista jäsenistä.
Näissä työryhmissä on valtava määrä valtaa, näissä ryhmissä päätetään 85 prosenttisesti kaikkien lakien käytännön toteutuksesta.
Europarlamentaarikoilla tai yleisöllä ei ole pääsyä näihin työryhmiin tai tietoa heidän työstään. Koska työryhmät ovat salaisia ja jäsenet tuntemattomia on aiheellista pelätä, että nämä salaiset lakeja luovat jäsenet hyötyvät taloudellisesti luomistaan laeista.

Lissabonin sopimus tulee ojentamaan entistäkin enemmän valtaa Euroopan Unionille: Mikäli koskaan ilmenee minkäänlaista konfliktia EU lain tai kansallisen lain kesken, EU laki tulee voittamaan, tehden kansallisesta perustuslaista turhan.
Lissabonin sopimuksen tarkoitus on siirtää valtaa pieniltä jäsenmailta suurille jäsenmaille, ja äänestäjiltä virkamiehille.


Lähes puolitoistatuntia kestävässä videossa lisäksi:

  • Ei-valittu elin päättää laeista koskien: maahanmuuttoa, poliisia, terveydenhuoltoa, budjettia, veroja ja oikeutta.
  • Ei-valitun elimen päättämät lait, joilla korvataan maiden lait ovat peruuttamattomia.
  • Ei erillisiä valtioita, yksi jättivaltio, pusketaan läpi rauha-propagandalla.
  • Polttoainepulan aikana jättivaltio toimii kuten paleltuva ihmiskeho säilyttäen sydämen ja aivot ja antaen ääriraajojen tuhoutua.
  • Kysymys halusta kehittää Euroopasta voimakas sotilaallinen mahti. Euroopan Unionin johtomaat entisiä imperialistisia valtioita.
  • Uusi Eurooppa on kuin prinsessa ilman hallitsijaa; kokoonpano on kasvoton, hallitsijoita on mahdoton osoittaa tai nimetä.
  • Eliitin johto = uusi maailman järjestys
  • Pohjois-Amerikan Unioni
  • Kansaan voi luottaa – eliittiin ei, eliitti haluaa valtaa, kansa haluaa ruokkia jälkeläisensä.
  • Demokratian menetyksen jälkeen demokratiaa on yhtä vaikea saada takaisin kuin terveyttä sen menetettyään.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

EU-perustuslaki: EU:sta diktatuuri kriisitilanteessa

EU:n lainsäädäntö, tuo sotkuinen, monimutkainen ja tavallisen kaduntallaajan korvaan käsittämätön vyyhti, sisältää myös sellaisen epäilyttävän piirteen, että kriisitilanteen tullen EU muuttuisi diktatuuriksi.

Jo nykyisin voimassaolevat EU-sopimukset sisältävät pykälän, jonka mukaan ulkoisen sotilaallisen EU:ta uhkaavan hyökkäyksen tullen ylin toimeenpanovalta unionissa keskitettäisiin "Korkealle ulkopoliittiselle edustajalle". Kriisin tullen ylin päätäntävalta niin poliittisissa, sotilaallisissa kuin taloudellisissa asioissa keskittyisi siis yhdelle miehelle. Tällä hetkellä tätä EU:n korkean ulkopoliittisen edustajan virkaa pitää hallussaan Javier Solana.

Jos siis EU:ta uhkaisi ulkoinen vihollinen, yksi mies Unionin johdossa saisi käsiinsä vallan, joka on laajuudeltaan verrannollinen lähinnä USA:n presidentin valtaan. EU muistuttaa tässä suhteessa muinaista tasavallan ajan Roomaa, jossa oli voimassa samantyyppinen käytäntö. Kriisin tullen senaatti luovutti kaiken vallan, puoleksi vuodeksi kerrallaan, diktaattorille. EU-lainsäädännössä vain tätä aikarajoitetta ei ole, vaan ilmeisesti vallan keskittäminen pysyy voimassa niin kauan kuin kriisin katsotaan jatkuvan.

Merkille pantavaa on, että vaikka "korkean ulkopoliittisen edustajan" nimitys hyväksytetäänkin EU-parlamentilla, niin kyseessä ei todellakaan ole demokraattisesti valittu virkamies. Samalla tavoin kuin Komission puheenjohtajan ja jäsenet valitsee käytännössä vahvimmat EU-jäsenmaat, myös korkean ulkopoliittisen edustajan ei tarvitse hakea mandaattia kansalta kuin vain muodollisesti. Näin ollen potentiaalinen kriisiajan diktaattori ei tarvitse kansaa tuekseen, vaan EU-lainsäädäntö päin vastoin tarkoittaa sitä, että valta siirtyy tälle virkamiesten ja poliitikkojen keskuudestaan valitsemalle ulkopoliittiselle edustajalle ilman että kansalta kysyttäisiin mitään.

Ave Caesar, Imperator Europaeum!

torstai 17. huhtikuuta 2008

EU-perustuslaki: Kuolemanrangaistus mellakoinnista ja kapinasta

EU:n perussopimus mahdollistaa kuolemanrangaistuksen mellakoinnista ja kapinoinnista

Vasta hyväksytty EU:n perustuslaki, jota ei saisi perustuslaiksi kutsua, vaan puhutaan ”perussopimuksesta”, sisältää juridisen porsaanreiän, joka sallii kuolemanrangaistusten langettamisen mellakoinnin ja kapinan/kansannousun seurauksena tai sodan aikana. Näin sanoo sopimustekstiä analysoinut Karl Schachtschneider, saksalainen oikeustieteen professori Erlangen-Nürnbergin yliopistosta.

Perussopimuksen kiinni lyömä porsaanreikä löytyy EU:n solmimasta Lissabonin sopimuksesta, jossa ensin lukee, että kuolemanrangaistusta ei ole, mutta heti alaviitteessä, sanotaan ”paitsi jos kyseessä on sota, mellakat tai kansannousu” (..in case of war, riot or upheaval). Kuolemanrangaistuspykälä oli vieläpä piilotettu sopimuksen alaviitteen alaviitteeseen, ettei se herättäisi huomiota ja aiheuttaisi hälyä.

Ongelmana on sopimuksen tulkinta, että miten määritellään ”mellakointi ja kapina”. Rauhallisissa oloissa ja niissä jäsenmaissa, joissa demokratia ja viranomaisten julkinen valvonta toimivat, pykälä ei liene sellaisenaan aiheuta ongelmia. Mutta entäs jos näin ei olekaan? Jo toissavuotinen Kiasman edessä järjestetty mielenosoitus leimattiin viranomaisten toimesta mellakaksi, ja johti suureen määrään tarpeettomia pidätyksiä.

Liittovaltio Eurooppa – Hyvästi kansalaisdemokratia, tervetuloa harvainvalta

Toisen erittäin huolestuttavan ja demokratialle haitallisen tekijän muodostaa sopimuksen Yleislauseke, joka muuttaa EU:n luonnetta, vaikka valtiojohtomme toisin väittää. Yleislausekkeen nojalla EU nimittäin muuttuu juridisesti valtioiden liitosta federalistiseksi liittovaltioksi, jossa vallitsee oligarkia. Sen seurauksena Euroopan Neuvostolla ja Komissiolla on valta yli kaiken harjoitettavan politiikan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuun ottamatta. EU-parlamenttia kuultaisiin, mutta sillä ei ole veto-oikeutta päätöksissä, ja kansallisilla parlamenteilla ei ole enää mitään sanottavaa politiikkaan EU-tasolla.

Aiemmin eduskunnan lainsäädäntövallasta 80% oli luovutettu pois, niin uuden sopimuksen myötä 100% päätäntävallasta karkaa Brysseliin. Suomella ei ole tämän jälkeen enää oikeutta eikä mahdollisuutta erota EU-nimisestä liittovaltiosta, ja sopimuksen myötä EU:lla on oikeus, tarvittaessa asein, pakottaa eroamista havittelevat osavaltiot pysymään federaatiossa.


Lähde: http://www.larouchepub.com/hzl/2008/3510referendum_lisbon.html

(..with the European Union reform treaty, we accept also the European Union Charter, which says that there is no death penalty, and then it has a footnote, which says, "except in the case of war, riots, upheaval"—then the death penalty is possible. Schachtschneider points to the fact that this is an outrage, because they put it in a footnote of a footnote, and you have to read it, like really like a super-expert to find out! )