Edit 28.8.10
Edit 25.8.10
Kulisseissa puhutaan suurista keskenmenomääristä sikapiikin jälkeen. Koska julkisuudessa?
20.3. aamulla oli YLE-aamuTV:n sivun alalaidassa oli juoksevana otsikkona tietoa asiasta, mutta sensuuri kävi ennenkuin olisi tullut keskusteluun, ja teksti-tv:lläkin ehti olla vähän aikaa. Uutinen kertoi että jossain oli 36 raskaana olevasta äidistä 7:llä oli tullut joko keskenmeno tai lapsi kuollut heti syntymän jälkeen, sikapiikin takia.
Virallisesti asiasta on tullut vain kaksi ilmoitusta THL:lle. Tietäen, että narkolepsiatapauksistakin vaiettiin järjestelmällisesti, ja lääkärit jättivät tekemättä ilmoituksia, vaikka lain mukaan heidän olisi ollut pakko niin tehdä, on syytä epäillä että tässäkin asiassa peitellään sekä THL:n että lääkärikunnan toimesta hirvittävää ongelmaa.
Mielenkiintoista on, että Britannian lääkintäviranomaisten ohjeissa lääkintähenkilöstölle mainitaan, että Pandemrix saattaa aiheuttaa keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä ja siksi suositettiin toista rokotetta odottaville äideille. Miksei tästä ole Suomessa puhuttu mitään?
Yliopistollisissa sairaaloissa ei ole raportoitu ja tilastoitu tänä keväänä ja kesällä syntyneitä epämuodostuneita lapsia. Äidit ovat raskausaikana saaneet tämän samaisen rokotteen ja epämuodostuneiden lapsien osalta on olemassa selvä piikki, joka on helposti ajallisesti jäljitettävissä rokotteeseen.
Heti sikapiikkien aloituksen jälkeen alkoi netissä keskustelupalstoilla entistä useampi äiti itkeä yllättäviä keskenmenoja. Useimmissa tapauksissa äiti oli ottanut rootteen viikon tai kahden sisällä ennen keskenmenoa.
Äkkiseltään voisi kuvitella olevan uskomatonta, että Suomessa vaietaan tällaiset asiat kuoliaaksi. Valitettavasti tämä on "maan tapa".
Esim. 70-luvulla eräissä teollisuuskaupungeissa, joissa oli korkeampi kuolleisuus, sairastuvuus, sekä enemmän syöpiä, yms. johtuen raskaan teollisuuden päästöistä, lääkäreille tuli käsky ylempää olla tilastoimatta tiettyjä sairauksia, vaikka niitä ilmeni jopa 40%-50% enemmän kuin olisi pitänyt, ja valtiovalta ja valtionyhtiöt vetäytyivät vastuusta. Tällaiset jutut ovat edelleen vaiettuja, sillä vastuulliset ovat vielä elossa tai jopa päättämässä edelleen asioista.
Levittäkää tietoa. Totuus ei näköjään tule esiin kuin suurella painostuksella ja pakolla.
Lääkäri Antti Heikkilä kertoo blogissaan:
"Tässä erään kätilöopiskelijan viesti minulle.
"Synnytyssalissa ja noin viikko rokotusten alkamisen jälkeen kätilöt olivat täystyöllistettyjä pieniviikkoisten supistelevien äitien kanssa. Jopa meitä opiskelijoita yritettiin värvätä sinne töihin kun hoitavat kätilöt loppuivat kesken. Kätilöillä oli yleinen huuli se että on vihdoinkin keksitty pomminvarma synnytyksen käynnistyskeino, h1n1 piikki. Mutta aika hyshys näistä ollaan oltu. Sanoisinko että se sinun 30 tapaustasi on niin jäävuoren huippu kun olla voi"."
Todella karua siis. Mutta se mikä nostaa todella selkäkarvat kauhusta pystyyn on tämä:
Samaa adjuvanttia eli tehosteainetta, kuin Pandemrix-rokotteessa, käytettiin USA:n Persianlahden sodassa sotilaille annetussa pernarutto eli Anthrax-rokotteessa. Siis kyseessä on tämä tehostelaine, adjuvantti AS03:n tyypinen MF59. Se on tehty vastaavalla teknologialla kuin AS03, joka sisältää öljypohjaisia ja keinotekoisia nano-osia.. Jälkiraportti jenkkien käyttämästä rokotteesta kuvasi tehosteaineetta sanoin: "Listed as too Dangerous for human use". Tämä koski siis nimenomaan skvaleeni-ainesosaa, joka THL:n mielestä on "oliiviöljyä ja täysin turvallista".
Kuitenkin tutkimuksen mukaan 34.2 mikrogramman annos (34,2mikrogr / miljardi mikrogr vettä) aiheutti 25%:lla 697 000 sotilaasta ns. Persianlahden syndrooman. Siihen kuuluu paljon pitkäaikaisia ja hermostollisia sairauksia. Kun sitten tämä THL:n "turvallinen" Pandemrix-rokote sisältää skvaleenia, tulos on 10.69 milligrammaa (2 136 000 mikrogr / miljardia mikrogr vettä). Näin ollen THL:n mainostama "turvallinen" rokote sisältää noin 60 000 kertaa enemmän tehosteainetta per rokotus!
Ongelman ydin on oliiviöljypohjaisen skvaleenin nanopartikkelit, eli keinotekoiset, laboratoriossa muokatut molekyylipartikkelit, joiden koko on 10-15 nanometriä. Niiden teho perustuu siihen, että ne iskevät ihmisen elimistöä ja immuunipuolustusta vastaan yli 10 kertaa tehokkaammin kuin perinteiset tehosteaineet.
Kaikki amerikkalainen tutkimustieto tehosteaineen vaaroista oli kyllä THL:n käytettävissä, kuten myös se fakta, että USA: on kieltänyt Pandemrixin käytön omalla maaperällään, mutta koska rokotebisnes on tuottoisaa sekä GlaxoSmithKlinelle että Terveyden ja Hyvinvoinnin (Tuhoamis-)Laitokselle, niin lienee sivuseikka, että 500 000 - 1 000 000 suomalaista saa tulevan kymmenen vuoden aikana mitä ihmeellisimpiä neurologisia sairauksia ja nimenomaan pitkäaikaissairauksia kuten amerikkalaissotilaat Persianlahden sodan jälkeen?
USA:n armeijan rokotevastaava kommentoi AS03 ja muita öljypohjaisia tehosteaineita tylysti: "Öljy pohjaiset adjuvantit rokotteissa eivät edistä terveyttä vaan ne ovat todella hyvä biologinen ase".
Voi vain todeta, että THL:n asiantuntijat ja Pekka Pu(o)ska(ri) ovat siis myyneet sielunsa itse perkeleelle, ja heidät on saatava edesvastuuseen.
P.S. Perinteiset rokotteet, kuten isorokkorokote, sisälsivät kokonaisen heikennetyn viruksen, jonka immuunivaste tunnisti helposti, ja joka aikaansai vasta-ainereaktion, ja näin resistenssin tautia vastaan. Pandemrixin kaltaiset rokotteet sisältävät vain viruksen osia, joita on vielä muokattu keinotekoisesti. Näin ollen ne tarvitsevat tehosteaineen, jotta immuunivaste heräisi ja vasta-aineresistenssi syntyisi. Kärjistäen voidaan sanoa, etteivät Pandemrixin kaltaiset rokotteet ole siis kunnon rokotteita, vaan kiireellä kasattua B-luokan scheissea, jota on terästetty myrkyillä.
Tilanne on sama kuin jos olisi aikeissa ostaa Alkosta kallista konjakkia, mutta oikean oikean konjakin sijasta sinulle myytäisiinkin vähän halvemmalla metanolilla, teollisilla liuottimilla ja lisäaineilla terästettyä litkua, joka ei sovellu edes eläinlääkintään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sensuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sensuuri. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. elokuuta 2010
Sikainfluenssa-rokote aiheuttanut keskenmenoja ja epämuodostumia - Tulee sairastuttamaan vielä yli miljoona suomalaista
Tunnisteet:
adjuvantti,
buumi,
epämuodostumat,
Gulf War Syndrome,
H1N1,
keskenmenot,
Pandemrix,
rokote,
sensuuri,
sikainfluenssa,
skandaali,
skvaleeni,
totuus,
vaikeneminen,
vastasyntyneiden kuolema
torstai 27. elokuuta 2009
Jussi Halla-ahon oikeudenkäyntifarssin ydin
On totaalisen absurdia ja surkuhupaisaa, että selkeällä Suomen kielellä, ja vieläpä ns. rautalangasta vääntäen, kirjoitetusta tekstistä vedetään aivan käsittämättömän vääriä tulkintoja. Kyse ei voi olla muusta kuin tarkoituksellisesta väärinymmärtämisestä. Syyttäjä tietää aivan varmasti ja tarkasti, mitä Halla-aho tarkoitti, koska se on selvää jopa kuolaavalle riemuidioottille, mutta syyttäjä nimenomaan tahtoo lukea väärin Halla-ahon tekstin. Se on mitä ilmeisimmin syyttäjän oma intressi. On siis syytä kysyä, miksi syyttäjä ajattelee, että tässä asiassa tarkoitus pyhittää keinot?
Missään oikeusvaltiossa ei (ainakaan pitäisi) voida antaa tuomiota parin yksittäisen kontekstistään irroitetun lauseen pohjalta. Lähinnä sellaista on tapahtunut entisessä Neuvostoliitossa, entisissä itäblokin valtioissa, islamilaisissa diktatuureissa ja Natsi-Saksassa.
Jo se, että Jussi Halla-ahoa vastaan on yleensä nostettu syyte on mielestäni silkkaa vainoa poliittisten mielipiteiden vuoksi, ja syytteen nostamisesta olisi syytä aloittaa rikostutkinta valtakunnansyyttäjänvirastoa vastaan. Kuvaavaa on, että oikeudenkäynnin aloituspuheessa syyttäjä vieläpä lipsautti, että koko prosessin aloittivat Vihreät naiset.
Halla-ahon kirjoitushan oli nimenomaan suunnattu Demla-Illmanille, joka veti herneet nenäänsä ja alkoi vaatia Hallikselle tuomiota arvollisten virkamies- ja aatetoveriensa myötävaikutuksella. Mika Illmanilla on oma lehmä ojassa tässä jutussa. Illman kannattaa sensuuria ja tahtoo rajoittaa mielipiteenvapautta. Halla-Ahon syytteellä pyritään siis sensuurin koventamiseen yleensäkin, eikä pelkästään vain saamaan Halla-Aholle rangaistusta.On varsin valitettavaa, ettei Suomessa oikein enää ole sellaista tutkivaa journalismia joka uskaltaisi käydä vastavirtaan tässä meidän Yhden Totuuden(TM) poliittisessa järjestelmässä vallitsevien asioiden kimppuun. Suomen ”tutkivat journalistit” istuvat samoissa pöydissä näiden demlan fasistien kanssa, ja "syövät samaa leipää sekä laulavat samoja lauluja".
On sanottu, että vain kehittymättömissä maissa korruptio edellyttää paljon rahaa ja ruskeita kirjekuoria. Kehittyneissä järjestelmissä kuten Suomessa riittää, että kuuluu oikeisiin hyväveli-verkostoihin ja omaa oikeat jäsenkirjat. Ei korppi korpin silmää noki ja käsi kättä pesee...
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Illmanistinen uskontunnustus ja Jussi Halla-ahon oikeudenkäynti
Liittyen eilen alkaneeseen Jussi Halla-ahon oikeudenkäyntiin, lausuttakoon nyt Suomen joka kodissa, niemessä ja notkelmassa pyhä Illmanistinen uskontunnustus. Ne jotka kieltäytyvät tätä lausumasta, lähetetään viivyttelemättä kuokkimaan suota siperialaiseen gulagiin!:
"Mika Illman meidän, joka olet valtakunnansyyttäjänvirastossa.
Pyhitetty olkoon sinun väitöskirjasi.
Tulkoon sinun oikeustulkintasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi, myös käräjäoikeuksissa niin kuin Eduskunnassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen sensuurimme,
Ja anna meille meidän sananvapauteemme rajoitus,
niin kuin mekin vaadimme rangaistusta ja sensuuria niille,
jotka ovat mielipiteensä ääneen lausuneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan säästä meidät sananvapaudelta.
Sillä sinun on totalitarismi ja demlalaisuus ja sensuuri,
iankaikkisesti.
Illman!"
Niin, miten voikin yksi otsikko kylmän sodan ajalta kertoa enemmän kuin tuhat sanaa:
Demla, eli "Demokraattiset (tai pikemminkin 'Kansandemokraattiset') Lakimiehet", perustettiin aikoinaan SKDL:n ja taistolaisten syöpäpesäkkeeksi oikeuslaitokseen. Sen jäseniä ovat mm. oikeusministeri Tuija Brax, valtionsyyttäjä Mika Illman, valtionsyyttäjä Matti Kuusimäki, vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, oikeusasiamies Paavo Nikula, oikeuskansleri Jaakko Jonkka, Rainer Hiltunen, ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen plus iso osa valtion ja syyttäjänlaitoksen sekä oikeuslaitoksen virkamiehiä. Myös nykyinen presidenttimme Tarja Halonen on järjestön "entinen" jäsen (samoin kuin tohtori Pentti Arajärvi).
Kuten kaikki järkensä säilyttäneet ihmiset tietävät, Halla-ahon oikeudenkäynnissä on eräänlainen toisinto 60-luvun Hannu Salaman oikeudenkäynnistä, jolloin jumalanpilkkalaki käytännössä kuoletettiin. Tällä kertaa tosin tilanne on käänteinen, sillänimittäin nyt suojelua tarvitsee Allahin "profeetta" Muhammed, ja loukkaamattomuus aiotaan saattaa voimaan uskonrauhan rikkomislain nojalla, koskien yksiselitteisesti vain Islamia ja sen pyhiä käsityksiä.
----------------
---------
P.S. "Jos sanoisin valtionsyyttäjä Mika Illmania Joseph Göbbelsin kaltaiseksi kieroutuneeksi ja paatuneeksi fasistiksi, niin se ei olisi kunnianloukkaus, koska se on totta."
"Mika Illman meidän, joka olet valtakunnansyyttäjänvirastossa.
Pyhitetty olkoon sinun väitöskirjasi.
Tulkoon sinun oikeustulkintasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi, myös käräjäoikeuksissa niin kuin Eduskunnassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen sensuurimme,
Ja anna meille meidän sananvapauteemme rajoitus,
niin kuin mekin vaadimme rangaistusta ja sensuuria niille,
jotka ovat mielipiteensä ääneen lausuneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan säästä meidät sananvapaudelta.
Sillä sinun on totalitarismi ja demlalaisuus ja sensuuri,
iankaikkisesti.
Illman!"
Niin, miten voikin yksi otsikko kylmän sodan ajalta kertoa enemmän kuin tuhat sanaa:
Kuten kaikki järkensä säilyttäneet ihmiset tietävät, Halla-ahon oikeudenkäynnissä on eräänlainen toisinto 60-luvun Hannu Salaman oikeudenkäynnistä, jolloin jumalanpilkkalaki käytännössä kuoletettiin. Tällä kertaa tosin tilanne on käänteinen, sillänimittäin nyt suojelua tarvitsee Allahin "profeetta" Muhammed, ja loukkaamattomuus aiotaan saattaa voimaan uskonrauhan rikkomislain nojalla, koskien yksiselitteisesti vain Islamia ja sen pyhiä käsityksiä.
----------------
---------
P.S. "Jos sanoisin valtionsyyttäjä Mika Illmania Joseph Göbbelsin kaltaiseksi kieroutuneeksi ja paatuneeksi fasistiksi, niin se ei olisi kunnianloukkaus, koska se on totta."
Tunnisteet:
DEMLA,
Demokraattiset Lakimiehet,
fasismi,
Jussi Halla-Aho,
Mika Illman,
oikeudenkäynti,
oikeuslaitos,
Oikeusministeri,
sananvapaus,
sensuuri,
Tarja Halonen,
Tuija Brax
tiistai 4. marraskuuta 2008
Ministeri Brax vastaan perustuslaki: Ero vai valtakunnanoikeuteen?
Perussuomalaiset nuoret antoivat vastattain julkilausuman koskien oikeusministeri Braxin älytöntä kommenttia kunnanvaltuustojen puheenjohtajille järjestettävästä koulutuksesta, jonka tarkoituksena on estää mahdolliset "vihaan kiihottavat puheet". YLE:n uutisten mukaan syynä tähän oli Perussuomalaisten nousu valtuustoihin.
Perussuomalaisten Nuorten mukaan Yleisradio saattaa syyllistyä tällä uutisella rikoslain 11 luvun 10 pykälässä kuvailtuun toimintaan. Rikoslain tässä kohdassa todetaan:
"Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava 'kiihottamisesta kansanryhmää vastaan' sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." [Linkki]
Perussuomalaiset ovat selkeästi rinnastettavissa laissa esitettyyn muuhun kansanryhmään. Ylen uutistoimitus haluaa selkeästi määritellä yhden syyn oikeusministeriön järjestämälle koulutukselle. Nimeämällä juuri perussuomalaiset mahdollisten vihaa lietsovien puheiden pitäjiksi, YLE vaikuttaa syyllistyvän perussuomalaisten panetteluun, varsinkin kun mitään viitteitä uutisen mukaisista "vihapuheenvuoroista" valtuustoissa ei ole olemassa. Ja koska kyseessä olisi puhdas ennakkosensuuri, niin koko homma on selkeästi Perustuslaissa turvattua sananvapautta vastaan hyökkäämiseltä.
Näin ollen omasta mielestäni olisi syytä tehdä oikeuskanslerille tutkintapyynnön koskien sitä, onko oikeusministeri Brax julkisesti ministerivastuulain alaisuudessa syyllistynyt perustuslaissa turvattua sananvapautta vastaan sunnattuun hankeeseen, ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Tämän lisäksi oikeusministeri Brax ajoi voimakkaasti eteenpäin kokeilua sähköisestä äänestyksestä, huolimatta tekniikkaan sisältyvistä riskeistä. Vielä syyskuun alussa antamassaan tiedotteessa Brax kiisti sähköisen äänestyksen uhat, ja totesi että "ääniä ei voi kadota huomaamatta." [Linkki]. Riskit muuttuivat todeksi, kun kunnallisvaaleissa tapahtui vakava satojen äänien hukkuminen jonnekin bittiavaruuteen.
Tästä syystä mm. Vasemmistonuoret ja Eurooppalainen demokratiaa valvova järjestö EFFI ovat vaatineet oikeusministeri Braxin eroa. Jo pelkästään sähköisen äänestyksen yhteydessä tapahtunut virhe edellyttäisi mielestäni oikeusministerin eroa, kun taas perustuslakia ja sananvapautta vastaan hyökkääminen olisi syy tehdä (ministerin selittely-yrityksistä huolimatta) tutkinta, ja tarvittaessa vetää ministeri valtakunnanoikeuteen. Se on mielestäni aika selvää, että ainakin yleisradio voitaisiin omalta osaltaan vetää edesvastuuseen "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan".
Lisäys 5.11.:
"Kotkan Perussuomalaiset ry:ltä kantelu oikeusasiamiehelle
KOTKA. Kotkan perussuomalaiset ovat tyrmistyneet Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin ja oikeusministeri Tuija Braxin tavasta kommentoida puolueen suhtautumista ulkomaalaisiin. Perussuomalaiset ovat tehneet asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
- Olemme tyrmistyneet ministereiden tavasta yleistää muutaman yksitäistapauksen vuoksi koko puolue vihamieliseksi suhtautumisessaan ulkomaalaisiin. Perussuomalaisista erityisesti on loukattu puolueen kunnallisvaaleissa ehdokkaana olleita ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita, toteaa kantelussa Kotkan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Freddy van Wonterghem.
- On todella törkeää, että näiden ministereiden paikalta sorrutaan yleistyksiin ennakonluulo- ja kuulopuheiden perusteella ilman faktatietoja, puheenjohtaja
jatkaa."

EFFI,
ero,
ministerivastuulaki,
Oikeusministeri,
perustuslaki,
sananvapaus,
sensuuri,
syyte,
sähköinen äänestys,
Tuija Brax,
tutkintapyyntö,
valtakunnanoikeus,
Vasemmistonuoret,
Yleisradio
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Käsillä olevassa oikeudenkäynnissä on siis kyse jostain paljon suuremmasta ja tärkeämmästä asiasta kuin jokin Halla-aho tai maahanmuutto, nimittäin koko oikeusjärjestelmämme uskottavuus on pahasti vaakalaudalla.
Jos tuomio tulee, niin viimeistään sen jälkeen kenelläkään tässä maassa ei ole enää mitään syytä uskoa maamme oikeusjärjestelmän poliittiseen riippumattomuuteen. Tuomio osoittaisi sen, että jokainen ihminen ei ole oikeuden edessä saman arvoinen. Sen jälkeen kukaan ei voisi enää luottaa oikeuden perustavan tuomionsa oikeuden tietoon saatettuihin tosiasioihin, vaan Mika Illmanin kaltaisten demlalaisten fasistien haluun teilata eri lailla ajattelevat ihmiset.
Ironista on, että Illmanin kaltaiset tahot puhuvat kyllä moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, mutta pyrkivät samaan aikaan vaientamaan erilailla ajattelevat äänet. Jopa silkkojen faktojen esiin tuominen näyttää nykyisin olevan rangaistavaa, jos se tapahtuu ns. ”loukkaavassa tarkoituksessa". Luonnollisestikin siitä, mikä on loukkaavaa, päättää tietenkin joku "ideologisesti pätevä" viranomainen.