Ukrainan tilanne ja Sodan uhka - Veikkaus kuinka kriisissä käy

Ensin mahdolliset hyvät uutiset: Tämän blogin kirjoittaja on lähes 90%:n varma, että sotaa ei vielä tule.

Sitten lännen kannalta katsoen huonommat: Venäjä on käytännössä jo voittanut Ukrainan kriisin - ainakin välittömien lyhyen tähtäimen intressiensä kannalta.

Mutta lähdetäänpäs alusta.

Ukrainan suistaminen sekasortoon ja venäläismielisen Janukovitshin hallinnon kaataminen oli länsimaiden vahvasti tukema prosessi, jonka tarkoituksena oli irrottaa Ukraina Venäjän kainalosta saamalla maahan uusi länsimielinen hallitus, joka liittäisi maan Euroopan Unioniin ja NATOon.

Tämä oli erityisesti USA:n pyrkimyksenä, sillä sille oli jäänyt pahasti hampaankoloon se, että maa sai näpeilleen Syyriassa, kun Venäjä onnistui tukemaan Assadin hallinnon pysymään pystyssä. Nythän Syyrian hallituksen armeija on edennyt jo kohta kaksi vuotta, saaden haltuunsa uudestaan yhä enemmän aluetta, ja on vähintäänkin tosiasia, että länsi ei saa Syyriaa - ainakaan kokonaisena - irtaantumaan Venäjän ja Iranin leiristä.

Jo 80-luvun alussa Washingtonin strategit laskivat, että Jos NL saadaan hajoamaan niin, että Ukraina irtautuu Venäjästä, Venäjä ei kykene olemaan supervalta ilman Ukrainaa. Näin myös tapahtui. Siitä asti USA on pyrkinyt toisaalta eristämään Venäjää, ympäröimään sen liittolaisillaan ja tukikohdillaan sekä rajoittamaan Moskovan geopoliittista liikkumavaraa mahdollisimman paljon, ja toisaalta taas tukemaan Venäjän demokratisoitumis- ja lännettymisprosessia. Lopullisena tarkoituksena olisi ollut tehdä Venäjästä vaaraton ja lännestä riippuvainen, vähän samaan tapaan kuin mitä Kiina oli länsivaltojen puoli-siirtomaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Venäjä esti USA:ta iskemästä sotilaallisesti Assadin hallintoa vastaan ja pelasti diplomatialla Obaman kasvot antamalla tälle johtavan roolin Syyrian riisumisessa kemiallisista aseista, mikä oli kulissien takana noloa Washingtonille. Syyria, joka on Iranin kilpi ja liittolainen kun pitäisi saada kaadettua, ennenkuin USA voisi iskeä ilman suursodan uhkaa Iraniin. Ja Syyrian kaataminen ei onnistunut kun Venäjän laivasto operoi Välimerellä ja varmisti logistisesti ase- ja tarviketoimitukset Syyrian hallitukselle.

Saatuaan näpeilleen Syyriassa, USA:ssa oli mietittynä suunnitelma, että Ukraina irroitetaan Venäjän kainalosta ja sen hallitus saadaan irtisanomaan Venäjän kanssa tehty sopimus tukikohdista Krimillä.

Tällöin Venäjä olisi joutunut käytännössä vetämään osan laivastostaan pois Mustalta mereltä, sillä sen muut satamat alueella eivät sovellu suuren laivaston kotitukikohdaksi. Näin Venäjän laivaston operaatiokyky etelässä ja Välimerellä olisi  supistunut, jolloin Venäjällä olisi ollut paljon vaikeampaa enää puuttua lännen tekemisiin Syyriassa ja Lähi-idässä. Ja juuri tämä oli todennäköisesti Washingtonilla tähtäimessä.

Lisäksi Krim sijaitsee strategisesti Mustan meren keskellä, ja siltä käsin voi hallita koko tätä suhteellisen pientä vesialuetta. Jos NATO olisi saanut oman tukikohtansa Krimille, se olisi voinut käytännössä estää tarvittaessa lähes kaiken Venäjän laivaston operoinnin alueella. Venäjän Mustan meren laivasto olisi ollut sotatilanteessa yhtä jumissa Asovanmerellä kuin mitä Itämeren punalaivasto oli Jatkosodan aikana 1941-44 saarrettuna Suomenlahden pohjukassa Kronstadin ja Leningradin sataman vesillä.

Tämän päälle Venäjän liikkumatila Kaukasuksella olisi mennyt hyvin rajalliseksi. Esimerkiksi Georgian sodan kaltainen operaatio olisi hyvin vaikeaa ilman mereltä käsin tulevaa tukea ja logistiikkaa, ja jos Krim olisi aktiivisesti sotaan sekaantuvan vastapuolen hallussa, hyökkäys Georgiaan tai sen kautta etelämmäs olisi käytännössä mahdotonta.

Länsi laski aivan oikein sen, että Venäjä ei tekisi mitään niin kauan kuin Sotshin Olympialaiset ovat käynnissä. Siksi Maidanin operaatio ajoitettiin Olympialaisten alle ja ajalle. Jos joku väittää, että Maidan oli vain ukrainlaisten oma ja itse organisoima mellakka, kannattaa lukea vaikka tämä israelilaisen Haaretz-lehden artikkeli. Lisäksi Maidania oli organisoimassa USA:n rahallisesti tukeman Svoboda-puolueen aktivistit, joita olivat aiemmin kouluttaneet mm. amerikkalaiset agentit. Kyse ei siis ollut pelkästään ukrainalaisten spontaanista kansannoususta.

Sen sijaan siinä amerikkalaiset laskivat väärin - tai ainakin uskottelevat ajatelleensa - että Venäjä ei tekisi mitään. Washingtonissa ehkä ajateltiin, että Venäjä on nyt ajettu Olympialaisten ja sen tuoman good willin avulla "kunniakujalle", eikä se halua heittää kaikkea tätä - Olympialaisia, sen tuomaa kilven kiillotusta ja mainetta sekä kisoihin satsattua rapiaa 50 miljardia - hukkaan pilaamalla kaiken tämän saavutetun reagoimalla sotilaallisesti Ukrainan vallankumoukseen. Mutta lännessä ei joko osattu ajatella tai ei haluttu ymmärtää, että Krim on Venäjälle geostrategisesti paljon tärkeämpi kuin edes kymmenet Olympialaiset tai Venäjän maine tai julkikuva lännessä (Tai sitten ajateltiin, ja koko homman pihvi olisikin ollut pakottaa Venäjä reagoimaan voimalla...).

Kuitenkin virallisten tietojen mukaan Krimin operaatio yllätti USA:n tiedustelun lähes täysin. Krimin haltuunotto oli erittäin hyvin organisoitu, nopea, siisti ja lähes veretön. Oikea oppikirja-esimerkki oikein tehdystä strategisesta iskusta. Tämän lisäksi lännelle oli shokki yleensä ottaen Venäjän armeijan iskukyky yleensä, erityisesti sen erikoisjoukkojen esiintyminen: kyseessä oli bravuuri-numero militaristisesta performanssista.

Lisäksi lännelle on ollut shokeeraavaa se nopeus, millä Venäjä on liittänyt Krimin itseensä: Venäjä on koko ajan säilyttänyt aloitteen ja kirjoittanut näytelmää, muut ovat vain pystyneet reagoimaan. Erityisen katkeraa on Atlantin takana se käytännössä jo tunnustettu tosiasia, että Krim on  nyt osa Venäjää, ja USA:n päätavoite Ukraina-operaatiossa on torjuttu: Venäjä on ja pysyy Krimillä, samoin sen laivasto, ja Venäjän toimintakyky Välimerellä on päin vastoin parantunut merkittävästi sen jälkeen kun Krimillä olleet Ukrainan laivaston osat - 30 alusta joista suurin osa miehistöineen - liitettiin Venäjän laivastoon, mikä erityisesti kismittää amerikkalaisia.

Käsittääseni on selvää kaikille, että Krimin haltuunotto oli kansainvalisen lain ja sopimusten nojalla laiton operaatio. Tässä asiassa kuitenkin lännen ja erityisesti USA:n kritiikki on varsin kaksinaismoralistista: Venäjä on viimeiset puolentoistakymmentä vuotta katsellut sivusta, miten USA ja/tai sen liittolaiset  ovat hyökkäilleet milloin mihinkin, oli sitten kyse Serbiasta, Irakista tai Libyasta, ja on organisoinut vaaleilla valittujen hallitusten kaatamisia, vallankaappauksia ja vaaleja välittämättä kansainvälisestä laista. Kosovossa USA järjesti kansanäänestyksen irtautumisesta Serbiasta välittämättä Serbian laista ja Belgradilta lupaa kysymättä. Nyt Venäjä teki samoin Krimillä. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

On tietenkin täysin selvää, ettei toisen tekemä vääryys koskaan oikeuta toista tekemään samoin, mutta se ei olekaan tässä asiassa lännen kaksinaismoralistisen närkästyksen ydinsyy, vaan se järkytys, että Venäjä ei ole enää heikko. Se pystyy nyt tekemään voimien niin salliessa täsmälleen samaa, mitä USA:kin. Ennen savannilla piti valtaa yksi leijona laumoineen - USA ja NATO. Nyt on toinen leijona eli Venäjä laumoineen toipunut edellisestä tappiostaan ja noussut uhmaamaan ensimmäistä. Savannin laidalla vaanii myös näitä kahta kohta suurmempi leijona eli Kiina odottaen vuoroaan. Se mikä USA:ta eniten huolettaakin ei ole se, että kansainvälistä lakia rikotaan ja suurvallat tekevät mitä ovat aina tehneet - ajaneet itsekkäästi omia pyrkimyksiään - vaan se, että nyt myös Venäjä teki niin ja kykenee jatkossakin omien tarpeidensa vaatiessa tekemään niin.

Ja rehellisyyden nimissä on minun sanottava, että geopoliittisten ja turvallisuuspoliittisten intressien pohjalta Venäjällä oli tavallaan legitiimi tarve - tai ainakin välttämättömyys - toimia estääkseen Krimin tukikohtien menettämisen (Esimerkiksi jos tämä olisi ollut strategiapeli-skenaario ja minä olisin pelannut Venäjällä, olisin tehnyt jotain vastaavaa pitääkseni asemani).

Mutta palataanpas Ukrainaan ja sen tilanteeseen. Ukrainalla on tässä pelissä se kaikkein huonoin käsi.

Mellakat Kiovassa alkoivat kun Ukraina ei allekirjoittanutkaan lähentymissopimusta EU:n kanssa. Tämä johti nopeasti laajenevaan anarkiaan ja kansannousuun. Länsimediassa ei ole kuitenkaan uutisoitu juuri mitään niistä syistä, miksi Janukovitsh hallintoineen jätti sopimuksen allekirjoittamatta. Syyt ovat päivänselviä, kun asiaan tutustuu:

Ukrainan olisi hyvin lyhyellä siirtymä-ajalla (vuosi-pari) pitänyt yksityistää valtionyhtiöt, vapauttaa luonnonvarojen omistus ulkomaisille sijoittajille (Ukraina maailman suurin viljantuottaja ja yksi suurimmista raudan tuottajista), muuttaa teolliset standardit EU-kelpoisiksi, luopua energian hinnan sääntelystä ja nostaa polttoneisteiden ja kaasun hinta maailmanmarkkinatasolle, alistaa maataloutensa EU:n sääntellylle, sekä sokerina pohjalla, leikata palkkoja kolmanneksella ja eläkkeitä 50%:lla.

Kaikki tämä olisi tarkoittanut Ukrainan koko maan työvoimasta 30% työllistävän teräs- ja metalliteollisuuden alasajoa jo muutenkin työttömyyden riivaamassa köyhässä maassa (työttömyys olisi noussut jopa 50%:iin!), energian hinnan kaksinkertaistumista,ja (eli tehdä juuri se, mitä Venäjä  nyt tekee Ukrainan kaasun hinnalle, joka tuplaantuu). Sanalla sanoen, sopimus olisi tuhonnut Ukrainan talouden luonut Kreikan kaltaisen kaaoksen ja sekasorron sekä tehnyt Euroopan toiseksi köyhimmästä maasta köyhimmän.

Vaikka Janukovitsh oli roisto, hänellä sentään oli sen verran häpyä, ettei allekirjoittanut EU-sopparia.

Joka tapauksessa, kun rähinä Maidanilla sitten kärjistyi ampumisiksi ja tilanne suistui koko maassa lähelle kaaosta, ulkovallat neuvottelivat sopimuksen Janukovitshin ja opposition välille, siinä sovittiin uusista vaaleista ja että Ukrainasta tehdään liittovaltio, jossa alueet saavat laajan autonomian ja vapauden itse päättää paitsi kieli- ja kulttuuriasioistaan, myös taloudestaan.

Tämä ei tietenkään todellisuudessa sopinut lännelle, sillä tällöin Ukrainaa ei saataisi kokonaisena lännen leiriin. Ilman vahvaa keskushallinnon valtaa maan itäsosien alueet järjestäisivät kansanääneestykset liittovaltiosta eroamiseksi ja niiden kytkeytymisestä Venäjään, jos Kiovan hallitus yrittäisi viedä maata EU:hun tai NATO:on. Siksi oppositio lännen tuella ajoi Janukovitshin pois ja rikkoi sopimuksen saman tien.

Tällöin Moskovassa totta kai todettiin, että nyt riitti, ja aloitettiin Krimin operaatio, jonka seuraukset tunnemmekin.

Nyt siis Eurooppaa uhkaa sota, ainakin jos valtamediaa uskoisimme. Tätä silmällä pitäen Ukrainalla on äärimmäisen huono tilanne.

Ensinnäkin Ukrainan armeijan organisaatio lipsahti 90-luvulla siihen, että kunkin joukko-osaston palvelusmiehet olivat aina paikallisia lähiseudun/oman maakunnan väkeä. Näin myös ilmavoimissa. Itä-Ukrainassa iso osa sotilaista on paikallisia venäläisiä, ja Krimillä enemmistö. Lisäksi sotilaat ovat olleet pahasti alipalkattuja, motivaatio heikko ja puolustusbudjetti niin pieni, että käytännössä armeijaa ei ole kehitetty aikoihin mitenkään.

Tästä seurasi, että kun tuli liikekannallepanokäsky, niin Itä- ja Etellä-Ukrainassa kukaan ei lähtenyt liikkeelle. Kesti 4 päivää, ennenkuin Zaporoszhen moottoroitu tykistö saatiin marssille kohti etelää. Kesti viikko, ennenkuin Kiovan hallitus sai todettua, että valtavasta uhosta huolimatta niinkin paljon kuin 60 000 miestä on koossa, ja näistä taistelukykyisiä 6000 miehen edestä - nämä kaikki pääasiassa Länsi-Ukrainalaisia joukko-osastoja (!).

Koska Krimillä yli puolet Ukrainan armeijan sotilaista (ja siis valtaosa laivaston sotilaista) oli venäläisiä ja lopuistakin puolet venäjää äidinkielenään puhuvia ja/tai venäläismielisiä, seurasi valtava loikkausaalto. Heti alkuunsa kun kriisi alkoi, neljä tukikohtaa miehistöineen vaihtoi suoraan puolta eli nosti Venäjän lipun salkoon, mukaan lukien merijalkaväki-prikaati, joka oli Ukrainan ns. eliittiyksikkö. Sen lisäksi, että sotilaat olivat pääosin muutenkin venäläisiä tai venäjää äidinkielenään puhuvia ukrainalaisia, niin siirtymällä Venäjän leipiin sotilaiden palkka nousi Ukrainan palkkatasoon nähden yli puolella. Venäläislähteiden mukaan vain 11% Krimillä olleista Ukrainan armeijan sotilaista valitsi lähteä niemimaalta pois, loput liittyivät Venäjän armeijaan tai menivät kotiinsa.

Osa puolta vaihtaneista joukoista liitettiin suoraan Krimin hallituksen armeijaan, mikä lienee myös osasyy siihen, että niemimaa tuntui yhtäkkiä tulvivan "venäläisiä sotilaita". Tosiasiahan on, että varsinaisia venäläisiä sotilaita, siis ei näitä liittyneitä, oli niemimaalla vain parikymmentätuhatta, ja niemimaalle muualta tulleita Venäjän armeijan eliitti-erikoisjoukkoja lukuunottamatta suurin osa näistä pysyi tukikohdissaan operaation aikana.

Tosiasia on, että jos tulisi sota, arviolta neljäsosa Ukrainan armeijan sotilaista saattaisi vaihtaa suoraan puolta, upseereista jopa suurempikin osuus. Ukrainan armeijalla ei ole taisteluhalua ja osalla niistäkin joilla on, on taisteluhalua Venäjän puolesta. Armeijan epälojaalisuuden takia Kiovan hallitus on joutunut siirtämään joukkoja maan itäosaan lännestä, koska idässä miehet ei tee mitään. vain länsi-ukrainalaiset ovat valmiita sotimaan Venäjää vastaan, ja hekin vain puolustaakseen, eivät hyökätäkseen.

Tämä shokkitilanne pakotti lopulta Kiovan hallinnon tekemään päätöksen perustaa armeija käytännössä kokonaan uudestaan, eli koota 60 000 miehen kansalliskaarti tuoreista, vapaaehtoisesti värvätyistä ja motivoituneista.

Mutta mitä tapahtuu nyt seuraavaksi?

Minun nähdäkseni USA:lla ja lännellä on vain kaksi vaihtoehtoa:

a) Sota ja Ukrainan jakautuminen tai joutuminen jopa kokonaan Venäjän vallan alle, myös pitemmän tähtäimen kansainväliset seuraukset kauppasotineen sekä globaalin kriisin kärjistyminen, tai

b) Kriisin liennytys, Sotilaallisesti neutraali/puolueeton Ukraina heikolla keskushallinnolla ja vahvalla alue/osavaltiohallinnolla, Ukrainan taloudellinen jakautuminen EU:iin ja Venäjään nojaaviin puoliin, sodan välttäminen ja kauppasodalta sekä lamalta välttyminen.

Siinä tiivistäen lännen vaihtoehdot, koska Venäjä ei peräänny. Venäjä ei peräänny, koska sille Ukrainan - ja erityisesti Itä-Ukrainan - saamisessa mukaan omaan valtapiiriin on kyse sille itselle paljon tärkeämmistä, suorastaan elintärkeistä geolpoliittisista intresseistä. Ukraina on Venäjälle yhtä tärkeä kuin Texas USA:lle. Vastaavasti USA:lle Ukrainalla ei ole samanlaista merkitystä.

Siksi ei olekaan yllätys, että vajaa kaksi viikkoa sitten väitettiin eräillä ns. "asioista tietävillä" sivuilla, että todellisuudessa Obama ja hänen sotilasneuvonantajansa olisivat todenneet, että Venäjä voitti tämän erän, ja että Krim on menetetty ja täten USA:n päätavoite eli Venäjän laivaston eristäminen pois Välimereltä ja Syyriasta Mustalle/Asovanmerelle on näin ollen pahasti epäonnistunut.

Ulkoministerit Kerry ja Lavrov neuvottelivat asioista puhelimitse toissa sunnuntaina. Väitetään, että tuolloin Kerryn olisi ilmaissut, että Obama voi myöntyä Venäjän alun perin esittämään tai vaatimaan ratkaisuehdotukseen (joka olennaisilta osin mukaelee Janukovitshin ja opposition tekemää sopimusta) eli että nopeasti uudet vaalit ja Ukrainasta tehtäisiin väljä liittovaltio, jonka alueista tulisi osavaltioita laajalla autonomialla, Ukrainasta tehtäisiin siis neutraali tai puolueeton vyöhyke, ja maan itäosat voivat taloudellisesti suuntautua itään ja länsiosat länteen. Ainoa este tälle olisi USA:n oma sisäpolitiikka; Obaman pitäisi saada oma hallinto, Washingtonin haukat ja kotiyleisö nielemään tämä.

Samaa ajatusta markkinoivat kirjoituksissaan tuolla viikolla vanhat gurut Henry Kissinger ja Zbigniew Zbrzezinski kolumneissaan lehdissä. Tästä syystä tein jo viime viikolla seuraavan veikkauksen:

------------------------------------------------

-Venäjä on tekemässä saman kuin Syyrian kohdalla (ja NL Kuuba kriisissä), eli kasvojen pesun Obamalle. Venäjä tulee keskittämään joukkoja Ukrainan rajoille ja uhkaamaan sotilaallisesti Itä-Ukrainaa miehityksellä. Ehkä jopa rikkomaan Ukrainan rajaa jollain provokaatiolla, vaikka erikoisjoukoin "suojaamaan venäläisiä" Harkovassa ja Donetskissa.

-Tällöin länsi Obaman johdolla esittää ehdottoman ukaasin, että "Nyt ei perhana hyvä heilu, jos niin teette!!". USA saattaa ampua vaikka pari ohjustakin, ehkä jopa lähettämään univormupukuisia erikoisjoukkojaan Kiovaan, tms.

-Tilanne kiristyy äärimmilleen, Putin/Moskova vastaa lisäuholla, maailma pidättää henkeään, jne.

-Silloin Kerry tulee ja ehdottaa Venäjälle juuri edellämainittua "kompromissia" (mitä Venäjä alunperinkin halusi), eli että jos Venäläiset vetäytyvät, niin Ukrainasta tehdään neutraali väljä liittovaltio, alueet saavat niin laajan talousautonomian, että voivat orientoitua kumpaan ilmansuuntaan haluavat, ja uudet vaalit hetikohta piakkoin.

-Venäjä saa juuri sen mitä haluaakin ja mitä alunperin vaati, eli reaalisesti voittaa tämän erän vaikka perääntyykin ja Obama pelastaa kasvonsa sekä kerää valtavasti pisteitä republikaani-haukkojen silmissä (Näin kävi myös Syyrian kriisissä).
---------------------------------------------------

Eli suomeksi sanoen näkisimme Kuuban kriisin toisinnon (tuolloinhan länsi-yleisölle ei kerrottu, että USA/NATO joutui vetämään keskikantaman ohjukset pois Kreikasta ja Turkista vastineeksi siitä, että NL vetää omansa Kuubasta, NL sai strategisen voiton, USA diplomaattisen).  Obama tehneekin siis kuin Kennedyt, pelastaa maailman silmissä meidät sodalta, länsimedia hehkuttaa, että "ansaitsi sittenkin Nobelin". Venäjälle jäisi tässäkin se "Pahan pojan" -maine, mutta sehän sillä on jo muutenkin, joten ei haitanne.

Käsittääkseni Venäjä ei oikeasti halua sotaa, varsinkaan nyt. Moskovan tavoitteena on saada Ukraina enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti - mutta kuitenkin Kiovan omalla päätöksellä - mukaan Euraasian Unioni-hankkeeseen eli samaan tulli- ja kauppalliittoon itsensä, Valko-Venäjän ja Kazakhstanin kanssa. Euraasian Unionin muodostaminen on Moskovalle ehdottomasti kaikkein tärkein strateginen päämäärä tällä vuosikymmenellä, eikä sitä oikeasti olla riskeeraamassa.

Lisäksi Venäjä ei halua lietsoa Euroopassa voimakasta vastareaktiota itseään vastaan. Asiaan vaikuttaa myös Eurovaalit, joiden alla Venäjä on löytänyt ystäviä monista EU-kriittisistä ja kansallismielisistä puolueista. Venäjä ei halunne lietsoa Eurooppaan pelkoa, jonka varjolla EU-kriittisten odottettu vyöry eurovaaleissa tyrehtyy. Moskovan hauiksen-esittelystä huolimatta avoin sota lännen kanssa ei ole tällä hetkellä sen intresseissä.

Siksi veikkaan kriisin diplomaattista ratkaisua, ja melko piakoin. Mutta ensin ennen sitä näemme jännitteen kiristymisen ja ehkä pienen sotilaallisen kriisin Itä-Ukrainassa, sellaisen, josta perääntymällä Venäjä pelastaa Obamana kasvot ja josta vastineeksi USA myöntyy edelläkuvattuun diplomaattiseen "kompromissiin" (eli Venäjän sanelemaan ratkaisuun).

Asiassa on vain yksi mutta: On sinällään USA:n geopoliittinen etu, jos Ukrainan kriisi kärjistyy. Jos USA on valmis ottamaan taloudelliset ja poliittiset riskit sen takia, Ukrainassa nähtäneen perinteinen kylmän sodan tyylinen itä-länsi -maaottelu ukrainalaisten kustannuksella.

--------------------
P. S. Kuinka ollakaan, Venäjä on keskittänyt merkittävästi parhaita joukkojaan Ukrainan itärajalle.

Ja Suomenkin NATO-jäsenyys näyttäisi olevan tuhoon tuomittu yritys? NATO-jäsenyyden hakemisessa menee vähintään vuosia, eikä NATO ota jäseniksi maita, joilla on sotilaallinen kriisi tai sellaisen akuutti uhka päällä.

USA on jo hyötynyt kriisistä geopoliittisesti, sillä sen Euroopan liittolaiset ovat taas jälleen kerran juoksemassa sen ja NATO:n turviin, ja USA:n intresseilleen uhkaksi kokema EU:n oma sotilaallinen puolustushanke on taas jäissä. Lisäksi Euroopan energiariippuvuus Venäjästä on kriisin luoman paniikin varjossa ajamassa EU:ta kiireellä hyväksymään aiemmin Brysselin vitkutteleman EU: ja USA:n vapaakauppasopimuksen, mikä avannee Euroopan markkinat USA:n kaasuntuotannolle.

Suomen pelastaminen edellyttää että kansa ottaa vallan joka sillä on

Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, olen tullut siihen tulokseen, että demokratian on aika astua vaalien ulkopuolelle.

Perussuomalaisten kevään -11 Jytkystä avautunut toimintaikkuna Suomen pelastamiseksi perinteisellä politiikalla on sulkeutunut.

Suomen pelastaminen ei enää onnistu vain puoluepolitiikalla.

Tämä maa ja kansa tarvitsee "ugrikevään". Ainoastaan se jos kansa lähtee suurin joukoin kaduille, voi saada hallituksen perääntymään hulluudestaan. Tarvittaisiin laajamittaista kansalaistottelemattomuutta.

Valitettavasti suomalaiset purevat hammasta niin kauan kunnes olosuhteet ovat vasta aivan sietämättömiä.

Valitettavasti tähän mennee muutamia vuosia (talouskriisihän kestää vielä 3-5 vuotta). Silloin päätökset tekee jo Liittovaltio, ja kansanjoukkoja vastassa on Eurokorps ja eurosantarmit - kovat piipuissa.

Toivon olevani väärässä.

Jytkysen jälkeen - Turhaa pessimismiä?

En haluaisi olla liian pessimisti, mutta koska ajattelen tulevaisuutta pitemmälle, on pakko. Näyttää ikävästi siltä, että PS:n kuntavaalijytkynen jäi aivan liian pieneksi luomaan vakavasti painetta nykyhallitukselle. Vastaavasti demarit eivät ottaneet pahasti takkiin, mikä olisi ollut muutoksen toinen edellytys.

Eli toisin kuin arvioin viime tammikuussa, nykyhallitus tulnee sittenkin istumaan hallituskauden loppuun asti. Sillä on erittäin traagiset seuraukset Suomen kannalta.

Tänä talvena nimittäin ajetaan EU:ssa läpi pankkivalvonta, budjettikuri ja pari muutakin "integraatiota vahvistavaa" juttua. Kun nämä yhdistetään edellisiin "nauloihin Suomen itsenäisyyden ruumisarkussa" eli 2008 perussopimukseen, ERVV/EVM sitoumuksiin ja taannoiseen EU-jäsenyyden kirjaamiseen perustuslakiimme, niin seuraus on se että Suomi sidotaan tiukasti kahleilla uppoavan Titanicin kanteen, ja hallituksemme on tämän kaiken takuumies.

Jos meillä olis ollut toivoa hallituksen kaatumisesta vasemmistopuolueiden tappion kautta, meillä olisi ollut toivoa Suomen linjan muuttamisesta ensi kevättalvella. Nyt sitä ei ole.

Kevään -11 vaaleista alkanut etsikoaika tai toimintaikkuna Suomen pelastamiseksi on sulkeutunut. Vaikka PS ja/tai oppositio saisi suurvoiton 2015 ek-vaaleissa, sillä ei olisi enää vaikutusta, koska kaikki tärkeät päätökset ja päätösvalta on siihen mennessä siirretty Unionille.

Kunnissa PS voinee tehdä ja vaikuttaa yhteen jos toiseenkin asiaan, mutta valitettavasti Suomen itsenäisyyttä ei voi enää pelastaa perinteisen politiikan ja pelkän demokratian keinoin. Harkitsen vakavasti pyyhkeen heittämistä kehään tämän suhteen.

Mitä tässä voisi enää tehdä Suomen pelastamiseksi?

Eurostoliitto pystyyn vaikka väkisin - Kreikan kaltainen sekasorto Suomeen?

Omassa Puheenvuoro-kirjoituksessaan Jukka S. Hankamäki lateli ehkä hieman lakonisesti mutta paikkansa pitävästi mitä tuleva vuosi tuo EU:n liittovaltiokehityksen ja talouden suhteen tullessaan.

Kuten olen itsekin todennut jo monta kertaa, on väistämätöntä, että Espanja ja Italia kaatuvat syliin ja sen jälkeen ollaan nollapisteessä, jossa on valittava joko täysimittainen liittovaltio tai EU:n disintegraatio (toivon ja rukoilen sitä hajoamista).

Vuonna 2009 Suomeen iskenyt reaalitalouden lama - jonka vaikutusta on toistaiseksi pidetty aisoissa velkakuplaa pumppaamalla - kestää vielä vähintään 3 vuotta ja todennäköisesti vielä 5 vuotta. Hallitus tietää tämän. Elinkeinoelämä tietää tämän. Kuntavaaleihin valmistautuvien puolueiden johto tietää tämän. Kaikki toki toivoskelevat, että ensi vuonna helpottaisi, mutta valitettavasti edes täysi liittovaltio ei poista sitä tosiasiaa, että talous sukeltaa vielä vuosia.

Mutta oletteko tosissanne miettineet, mitä kaikkea tämä tuo tullessaan? Talouslama tuo nimittäin suomalaistenkin osaksi - ei vain suhteellisen vaan myös absoluuttisen - köyhyyden, nälän ja kerjäläisyyden. Kyse on mittakaavaltaan suuremmasta rytinästä kuin 1930-luvun lama. Onko kukaan oikeasti miettinyt, mitkä ovat seuraukset?

Syvää nöyryytystä, halveksuntaa, riistetyksi tulemista, alistamista, katkeruutta ja vihaa. Niiden seuraukset eivät ole ihan pikku juttu. Oletteko siis ihan aikuisten oikeasti miettineet, mitä Kreikan kaltainen sekasorto, kaaos, suurmielenosoitukset ja mellakat tarkoittavat Suomen tapauksessa?

Suomalaisen pinna on pitkä, mutta kun se katkeaa, jälki on paljon pahempaa ja seuraukset paljon syvälle käyvempiä kuin monissa muissa kulttuureissa. Tässä mielessä suomalaiset muistuttavat kansanluonteeltaan venäläisiä.

Tsaarit aikanaan tiesivät, että venäläisen yhteiskunnan pystyssäpysyminen riippui viime kädessä siitä, että hallitsijoiden ja kansan välillä vallitsi eräänlainen slaavilaiseen heimovaistoon perustuva primitiivinen yhteiskuntasopimus tai kauhun tasapaino. Kansa nieli vuosisadat riistoa, nöyryytystä, alistamista ja julmuuksia, niin kauan kuin se koki, että sillä oli valtiovalta ja hallitsijat jotka viimekädessä kuitenkin ajoivat valtakunnan etua.

Slaavilainen perusluonne on kaikesta alistamisesta ja orjuutuksesta huolimatta ylpeä; venäläinen kestää melkein mitä tahansa, kunhan hänelle voidaan perustella, että se on valtakunnan ja sitä kautta myös - edes jotenkin - myös kansan etu.

Tsaarit miettivät, mitä tapahtuisi, jos tämä vaistonvarainen "yhteiskuntasopimus" rikkoutuisi. Kommunismin valtaannousun jälkeen kaikki tiesivät; jokin raja se on venäläisenkin sietokyvyllä.

Toistan kysymyksen; mitä tapahtuu kun suomalaisen mitta tulee täyteen? Entä jos Suomeen tulee "ugrikevät"?

Jos ugrikevät tulisi Suomessa, se tapahtuisi maassa, jossa olisi purkautumassa - ei vain muutaman vuoden - vaan kokonaisen parin vuosikymmenen katkeruus, kauna, viha ja pahoinvointi. Kyllä - Minä kehoitan muistamaan, ettei nuijakapina tai kansalaissota syntyneet tyhjästä.

Kreikan tai arabimaailman mittakaavassa tapahtuva "massojen pinnan katkeaminen" eli se kun kansa hylkää tavanomaiset poliittiset ja demokraattiset vaikutuskanavat tarkoittaisi Suomessa mahdollisesti jotain hyvin vakavaa.

On syytä muistaa, että Suomessa kansalla on laillisesti puolitoista miljoonaa asetta, joista yli 400 000 kiväärejä, plus laittomia aseita useita satoja tuhansia. Samaan aikaan kun sosiaalinen ja taloudellinen turvaverkko on rapautumassa kiihtyvällä tahdilla, poliisin ja oikeusviranomaisten resursseja leikataan.

On suorastaan niin yleistietoa, että luulisi olevan turha muistuttaa ketään siitä, miten köyhyys, pahoinvointi ja turvattomuus toimivat väkivallan, rikollisuuden ja ääriliikkeiden kasvualustana.

Ihmiset tuntevat monin paikoin jo nyt olonsa turvattomiksi. Joissain kunnissa suunnitellaan poliisin säästöjen takia omia "kuntakaarteja" järjestyksenvalvonnan ja ihmisten turvallisuuden takaamiseksi.

En halua pelotella ketään, mutta olisi viimeistään nyt aika ottaa ns. lusikka kauniiseen käteen, silla jos ei ihan konkreettisesti niin kuitenkin, banaanit ja lakritsat loppuvat pian.

Jos valtiovalta jatkaa selän kääntämistä sille kansalle, jota sen pitäisi edustaa, johtaa se pahimmillaan siihen, että kansan pinnan katkeamisen seuraamusta ei voi padota enää muulla kuin väkivallalla.

Tajuaakohan nykyhallintomme, millaista uhkapeliä he ovat pelaamassa?

Meillä on kuitenkin vielä vuosi-pari aikaa valmistautua ja estää pahin. Sen sijaan, että valtio ottaa velkaa kriisimaiden velkojen maksuun ja roikkuu mukana roskavaluuttajärjestelmässä, jossa valuutta eli euro on itse kriisin perimmäinen syy ja ongelma, lainanottomarginaali pitäisi nostaa ja käyttää oman maan ja kansan asioiden parantamiseen - ja myös kriisiturvallisuuden nostamiseen.

Muussa tapauksessa meillä on 5 vuoden päästä tilanne, jossa voidaan todeta, että hallituksella ja valtiovallalla on homma lähtenyt todella pahasti lapasesta.

Ja jos näin käy, niin kysymys kuuluu; kutsuuko hallitus tällöin apuun - jo nyt vallitsevien lakien ja sopimusten mukaan - Eurokorpsin ja eurosantarmit tukahduttamaan kovat piipussa suomalaista kansannousua? Vähän kuin Baltiassa vuonna 1991.

Toisaalta ehkäpä se olisi aivan oikea historian tuomio eurosto-eliitille ja federalisti-hallituksellemme tajuta yhtä selvästi ja totaalisesti kuin kommunistit Neuvostoliiton hajotessa, että he ovat väärällä puolella - Pahan Valtakunnan puolella - historiallista rintamalinjaa, Euroopan kansojen historiallisessa taistelussa vapauden, oikeuden ja kansanvallan puolesta.

---------------
------
---




Edit. 24.9. Lisäystä. Kirjoitin nämä alla olevat jutut alkujaan kommentteina yllä olevaan juttuuni Uuden Suomen blogissani, koska ne sivuavat aihetta, liitän ne tähän:

Tarkoitan, että sen sijaan että Suomi ottaa hirveän määrän lainaa auttaakseen kriisimaita (takausvastuut nimittäin tulevat kaatumaan syliin täysimääräisinä, ja se tarkoittaa, että ne maksetaan lainalla), Suomi ottaisikin itselleen kerralla isohkon potin "kehitys-, investointi-, ja kriisilainaa".

Ensin laitettaisiin ns. "piikki kiinni", täyskäännös europolitiikkaan. Sitten raha käytettäisiin kansallisesti itsekkäästi laman seurausten aallonpohjan madaltamiseen (teollisen tuotannon investointiapurahat, työllisyysprojektit [vain kotimaisille firmoille] vanhukset, lapsiperheet,elintarvikeapu nälkäisille, jne.).

Raha tulisi käyttää myös sosiaaliturvan tason pitämiseen edes kohtuullisena inflaation iskiessä kunnolla, ja poliisin sekä puolustusvoimien säästöjen _perumisesta_ aiheutuviin menoihin, sekä erityisesti kriisivarastojen (elintarvikkeet, polttoainet, lannoitteet, raaka-aine varastot, jne.) täyttämiseen täpötäyteen.

Suomen pitäisi suhtautua käsillä olevaan seuraavaan viitee vuoteen, kuin kyseessä olisi "sota-aika", koska taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti laman isku maallemme voi pahimmassa tapauksessa olla vastaavaa, kuin jos vihollinen hyökkäisi ja tuhoaisi meiltä elintason, teollisuuden&työpaikat, arjen turvallisuuden ja yleisen lain kunnoituksen sekä kansalaismoraalin.

Suuryrityksille jotka ovat menneen talven lumia kansantalouden kannalta, ei pidä enää maksaa jättitukia, ellei niitä käytetä suoraan Suomessa tehtäviin tuotantoinvestointeihin. Jos ei passaa, niin sopeutukoot, menkööt konkurssiin tai lähtekööt (tervemenoa).

Leikata pitää myös joka tapauksessa, ja rajustikin, kaikesta sellaisesta mikä on toisarvoista. Ylempää virkamiehistöä, byrokratiaa, kehitysapua, lähialuetukia, jne. Erityisesti Ulkoministeriötä. Meillä tuhlataan järjettömän paljon laajaan diplomaatti, lähetystö ja edustustoverkkoon. Valtiovarainministeriön sektorilta pitää leikata myös, oppivatpahan olemaan. Leikkaustarve on ainakin 3-5 miljardia, lainarahan nostamisesta huolimatta.

Jos kerran velkaannumme, velkaantukaamme satsaamalla taloutemme, yritystemme, teollisuutemme ja yhteiskuntamme tulevaisuuteen ja kansalaisyhteiskunnan koossapitämiseen, eikä syytämällä rahaa kankkulan kaivoon nimeltä EU.

Eurosta on erotta joka tapauksessa, kysymys kuuluu, teemmekö sen nyt, kun arvioidaan, että oman valuuttamme arvo nousisi suhteessa euroon +15% irtaantuessamme rahaliitosta, vai sitten KUN euro ensin iflatoituu niin, että sen käyvästä arvosta jää jäljelle _vain kolmannes nykyisestä_.

Jos lähdemme ennemmin, ja valuuttamme arvo ponkaisisi +15% ylöspäin, voisimme ensinnäkin aluksi laskea liikkeelle kansantalouteemme ja markkinoille nykyistä tuon määrän enemmän valuuttaa, jotta sen arvo ei nousisi nykyisestä, ja sen jälkeen laskea vielä +20% lisää devalvoidaksemme, jotta vientimme vetäisi niille alueille, joilla on vielä maailman markkinoilla ostovoimaa (Venäjä, Kiina, yms.).

Tiedän, että devalvaatiopuheet kuulostaan nousevien korkojen takia myrkylta asuntolainaa ottaneille, mutta euroon jäämällä tuleva 100-200%:n inflaatio ja sen nostamat korot tulevat olemaan vielä jotain kamalampaa. Pelastusveneessä on ankeaa istua myrskyävällä merellä, mutta Titaniciin jääminen on vielä kamalampaa, uskokaa pois.

Eurooppa ja P-Amerikka eivät viennin kannalta tule vetämään lähivuosina. Selvitäksemme vientiä on lisättävä entisestää EU-alueen ulkopuolelle, kuitenkin jalansija Saksassa ja Ruotsissa on syytä säilyttää.

-----------------

Sinänsä ei tule pelätä, jos tässä maassa järjestyksenpitoa joudutaan sälyttämään kuntien ja vapaaehtoisorganisaatioiden kontolle, kunhan se tehdään oikein.

Suomalaiset "fasistit" eivät, sen perusteella mitä olen heidän juttujaan seurannut, rupea omia ampumaan toisia suomalaisia tai ala "suurpääomien hyödyllisiksi idiooteiksi". Jos jonkinlaisia kansalaiskaarteja aletaan tässä maassa joskus perustaa, on pidettävä huoli, että suojeluskuntien alkuperäinen idea (puolueisiin ja poliittisiin suuntauksiin sitoutumaton laillisuusvalvonta) toteutuu, eikä tule uutta punaiset vs. valkkarit -juttua.

Siinä missä kansalaissodan aikaan Suomen työväestö oli harhautettu ja agitoitu pelaamaan kommunististen internatsien pussiin ja Suomen liittämiseksi Neuvostoliittoon, eli siis olivat "hyödyllisten idioottien" roolissa, ajautuivat tämän seurauksena suojeluskunnat saksalaisen pääoman aseelliseksi siiveksi (alunperin neutraalista tausta-ajatuksesta huolimatta).

"Fasistien" sijaan joudumme olemaan enemmän huolissamme järjestäytyneen rikollisuuden, jengien, rappio-anarkistien ja ns. kiljuskinien suhteen. Elinolojen huonontuessa ja laillisuusvalvonnan rapautuessa kiusaus tienata leipää pöytään epärehellisesti kasvaa eksponentiaalisesti. On olemassa vaara, että rikollisjoukkiot ja jengit hankkivat raskaampaa aseistusta. Poliisin leikkaukset ja rapistuva valvonta sekä Schengen liikkuvuus yhdistettynä siihen tosiasiaan, että Tallinnasta voi torilta ostaa AK-74 rynnäkkökiväärin ja 1000-patruunaa kolmella sadalla eurolla herättää varsin kylmiä väreitä selkäpiissä (myös sinkoja on kaupan).

On pidettävä huoli, että jos kunnat tai järjestöt alkavat ottaa yleisen järjestyksen valvontavastuutta poliisin joutuessa vetäytymään leikkausten takia "etulinjasta", niin "kuntavartiot" toimivat a) demokraattisella mandaatilla (kunnanvaltuustojen päätöksillä ja ohjauksessa perustettu ja oman kunnallisen lautakunnan/toimielimen valvonnassa toimivia), ja b) viranomaisten valvonnassa (yhteistyö poliisin ja tarvittaessa vaikkapa puolustusvoimien maakuntajoukkojen kanssa).

Kaadetaan hallitus tekemällä SDP:lle rökäletappio kuntavaaleissa!

Toisin kuin voisi luulla, näissä kuntavaaleissa ei Suomen tulevaisuuden kannalta ole tärkeintä PS:n voitto - vaikka se onkin melko tärkeää - vaan SDP:n tappio.

Jos nimittäin nykyinen hallitus pysyy vallassa, EU:sta tehdään tämän kriisin aikana - jo ensi vuonna - täysimittainen liittovaltio, jossa Suomen itsenäisyyden ja suvereenisuuden viimeisetkin rippeet menevät niin, että niitä ei saada enää takaisin ilman uutta itsenäisyyssotaa.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut toivoen ja ennustaen hallituksen kaatumista, niin viime keväänä hallitus lakaisi budjettiriihessä todella roiman listan leikkauksia maton alle kunnes kuntavaalit olisivat ohi. Näin siksi, ettei hallituspuolueille tulisi pahasti takkiin kuntavaaleissa. Nämä leikkauslistat otetaan esiin kuntavaalien jälkeen.

Nyt jos ja kun kuntavaaleissa vasemmistopuolueet ja erityisesti SDP kärsivät roiman tappion, herää demarillakin poliittinen itsesäilytysvaisto. Jos SDP:n kylki vuotaa tarpeeksi, sen hallituskunto lopahtaa, ja viimeistään siinä vaiheessa kun Katainen lyö leikkauslistan eteen, demarilinnakkeessa todetaan, että "Nyt jos me tähän lähdetään niin käy ensi vaaleissa ohraisesti! Ulos, toverit!", ja näin hallitus kaatuu.

Yhtälö on tämä:

a) Edessä on vähintään vielä 2 miljardin lisäleikkaukset tällä hallituskaudella (pahimmillaan jopa yli 5 miljardin leikkaukset, riippuu toki miten paljon hallitus on valmis ottamaan velkaa korolla, joka tulee nousemaan rajusti sillä sekunnilla kun velkaunioni toteutuu).

b) Edessä on vielä vähinään 3, todennnäköisesti jopa 5 lamavuotta.

c) Ennen vuoden 2015 vaaleja istuva hallitus tulee olemaan monta kertaa vihatumpi kuin Esko Ahon "lamahallitus" aikanaan oli.



Hallitus kaatuu vain jos SDP:lle tulee suurtappio. Toki Kokoomuksenkin suurtappio saattaisi puolueen tilanteen tukalaksi, mutta koska Kokoomus on puolue jonka lojaliteetti ei kohdistu kansaan vaan suurpääomaan, sen tappio ei vielä hallitusta kaataisi, sillä hallituksen sama eurostofanaattinen linja jatkuisi joka tapauksessa SDP:n tukemana.

Toki on poliittisesti suotavaa näin perussuomalaisesta näkökulmasta, jos esim. Vihreät ottaisivat takkiin, mutta nyt on yleiseurooppalainen, yleispoliittinen ja talouspoliittinen tilanne niin paha, että on ennen kaikkea keskityttävät tuottamaan SDP:lle suurtappio. Näin siksi, että vain valtava vuotava laskimohaava SDP:n kyljessä - yhdessä valtavan leikkauslistan kanssa -  voi herättää demarien poliittisen itsesuojeluvaiston vuoden 2015 eduskuntavaaleja silmälläpitäen.

Mikään muu ei hallitusta kaada - ja mikään muu ei voi kääntää Suomen suuntaa tarpeeksi ajoissa - kuin uusi hallitus, jossa Katainen ei ole enää pääministeri ja federalistit on tungettu vähemmistöön sekä pakotettu opposition linjalle. Vain jos meilä on ensi alkuvuodesta uusi hallitus, jotain on vielä pelastettavissa liittovaltion jaloista.

Vetoan siis kaikkiin, Isänmaamme, itsenäisyytemme ja kansamme vapauden puolesta; SDP:tä on lyötävä joka päivä kunnes kuntavaalit on ohi!

-------
---
-

P.S. toki oikein mojova tappio ennen kaikkea Kokoomukselle on suotavaa, mutta jos olisi valittava joko tai SDP:n ja Kokoomuksen tappion välillä, niin tilanne vaatii, mitä vaatii.

Isku ytimeen - Quo Vadis Europa?

Kuten uutisia seuranneet huomasivat, myös EU:n päättäjät joutuivat eilen viimein ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja myöntämään, että talouskriisi on levinnyt Euroopan ytimeen. Monelle kriisiä ei-ammatikseen-seuraaville, allekirjoittaneelle ja useille normivirtasille tämä tosiasia oli ollut selviö jo pitempään.

Olihan jo selviö kriisin alussa, että kyseessä on tulossa massiivinen talouslama, osana maailmanlaajuista järjestelmäkriisiä, joka koskettaa talouden ohella syvältä myös yhteiskunnallisia ja poliittisia rakenteita. Monille oli myös selvää, että kriisi tulisi pistämään uusiksi koko turvallisuus- ja geopoliittisen asetelman maailmassa.

Eurooppa ui syvällä rämeessä suohirviön kourissa, ja perässä tulee USA, joka on jo entuudestaan melkein kaulaansa myöten liejussa, ja hirviön lonkerot, jotka ovat jo kietoutuneet Itä-Aasian talouksien jalkoihin, ja valmistautuvat kiskovat ne suohon vastaanpanemattomalla voimalla.

Kriisi on käytännössä tulossa päälle myös Ranskassa ja Saksassa, jonka talous ei ole läheskään niin hyvässä kunnossa kuin on luultu. Painen on johtamassa kohtalokkaisiin päätöksiin Euroopan tulevaisuuden kannalta. "Luottolama indikaattori" hälyttää vahvasti punaista.

Sisäpiirihuhu arvioi, että Italia ja Espanja kaatuvat lopullisesti tammikuun lopussa tai helmikuun alkuviikkoina, ja että Euroalueella on vain kaksi vaihtoehtoa: joko se muuttuu pienemmäksi "ydin-EU:ksi", joka jatkaa keskitetyn budjettivallan, liittovaltion ja eurobondien suuntaan. Kriisimaat sitten seuraavat, jos seuraavat,  joskus perässä jos saavat taloutensa kuntoon.

Mielenkiintoiseksi tämän arvion tekee se, että se on EMU:n tulevaisuuden suhteen samansuuntainen kuin itse olen arvellut. Ja ennustelin myös jo syyskuussa, että Italia kaatuisi jossain joulun ja maaliskuun välillä.

Vaihtoehtojen ollessa joko EMU:n ja EU:n hajoaminen tai EU:n ydinmaiden muuttuminen täydeksi liittovaltioksi, tarkoittaa se käytännössä demokratian ja yksittäisten kansallisvaltioiden vaikutusvallan lopullista heivaamista ulos Euroopan ikkunasta. Päätöksentekovallan suhteenhan ydinmaat muodostaisivat tiiviin liittovaltion ympärysmaiden kustannuksella.

Tämän jälkeen EKP sitten voi alkaa paikkaaman tilannetta laajoilla velkakirjaostoilla, mikä käytännössä tarkoittaa joko deflaatiota tai hyperinflaatiota. Voisipa sanoa, että ydinmaat aikovat pelastaa itsensä, reunamaiden, myös Suomen, joutuessa syvälle suohon.

Tulevat EKP:n eurobondit ovat suurimmaksi osaksi juurikin kriisimaiden arvotonta vessapaperia, jota kaikki EMU-maat pakotetaan ostamaan. Tulevaisuudessa eurooppalaiset, myös suomalaiset, maksavat kaiken tämän haaskaamisen nousevina veroina ja inflaation muodossa.

Tänään Eduskunta ratkaisee Suomen kohtalon: ITSENÄISYYDEN RIPPEET VAI LIITTOVALTIO?

Tänään eduskunnassa käsitellään iltapäivällä perustuslakimuutosta, jonka hyväksyminen aiheuttaa sen, että siirrymme käytännössä liittovaltion jäseneksi. Kun Vasemmistoliitto ja KD myivät sielunsa hallituspaikasta, ovat Perussuomalaiset enää ainoana puolueena lakimuutosta vastaan.

Perussuomalaisten vastalause/eriävä mielipide oli valiokuntakäsittelyn yhteydessä allaoleva, ja sen mukaisesti puolueemme aikoo äänestää:

"Mainintaa Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa ei ole tarpeellista sisällyttää perustuslain 1 §:ään, joten mainita tulee jättää pois.
Lissabonin sopimuksen myötä Suomen EU-jäsenyyttä voidaan pitää kansainvälisenä sopimuksena, jonka Suomi voi koska tahansa irtisanoa eduskunnan enemmistön päätöksellä, joten EU-jäsenyyden pitäminen valtiollisena perusratkaisuna ei ole perusteltua, vaikka EU-jäsenyydellä onkin vaikutusta Suomen täysivaltaisuuteen.

EU-jäsenyyden mainitsemisella valtiosääntömme yhteydessä on sitä paitsi tulkinnallista potentiaalia, ja maininta saattaisi yhdessä perustuslain pykäliin 94 ja 95 ehdotettujen muutosten kanssa antaa nykyistä väljemmät mahdollisuudet tulkita mm. toimivallan siirrot varsinkin Euroopan unionille siten, ettei niistä tarvitsisi päättää eduskunnassa perustuslainsäätämisjärjestyksessä, vaan eduskunta voisi hyväksyä toimivallan siirrot äänten enemmistöllä tai päätöksellä, jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Nykyisen perustuslain puitteissa muun muassa Lissabonin sopimuksen yhteydessä oli perusteltua esittää kanta, jonka mukaan sopimuksen hyväksymisestä olisi tullut päättää perustuslainsäätämisjärjestyksessä, tarvittaessa lakiehdotus kiireelliseksi julistaen.

Pykäliin 94 ja 95 ei tule tehdä ehdotettuja muutoksia, joilla entisestään helpotetaan toimivallan siirtoja Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai toimielimelle. Merkittävä toimivallan siirto saattaa vaarantaa kansainvälisen velvoitteen muodossa valtiosäännönkin tarkoittamia kansanvaltaisia perusteita. Siksi tällaisista Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävistä toimivallan siirroista tulee säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä perustuslain 73 pykälän muodossa.

39 §

Pykälään 39 ehdotetulla muutoksella siirrettäisiin hallituksen esityksistä päättäminen kokonaan valtioneuvostolle. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kiinteä yhteistyö on kuitenkin ollut yhä viime aikoinakin tärkeä osa Suomen poliittista kulttuuria ja siksi ehdotettua muutosta 39 §:ään ei voida pitää kannatettavana. Muutos etäännyttäisi tasavallan presidenttiä varsinaisesta hallituksesta, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

58 §

Ehdotusta tasavallan presidentin vallan kaventamiseksi on perusteltu parlamentarismilla. Presidentti-instituutio on kuitenkin kansanvaltainen sekä edustuksellinen ja vallankäyttöä myönteisellä tavalla tasapainottava tekijä yhteiskunnassamme, eikä siten olekaan perusteltua parlamentarismiin vedoten karsia presidentin valtaoikeuksia 58 §:ään ehdotetuilla muutoksilla.

Ehdotetut muutokset 58 §:ään voivat myös osoittautua käytännössä ongelmallisiksi ristiriitatilanteissa hallituksen ja presidentin välillä, koska parlamentaarinen areena ei välttämättä sovellu ristiriidan kohteina olevien asioiden käsittelyyn. Onkin syytä epäillä, toimiiko ehdotettu 58 § käytännössä vai päädytäänkö lopulta perustuslain toimivaltasäännösten muuttamiseen jo lähitulevaisuudessa. Kun tällaisia epäilyksiä herää jo tässä vaiheessa, tulee tämänkaltaista perustuslain muuttamista välttää.

66 §

Lissabonin sopimus on ollut voimassa vasta lyhyen aikaa, eikä sen takia tule lähteä muuttamaan perustuslain 66 §:ää ehdotetulla tavalla siten, että jatkossa vain pääministeri voisi edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston kokouksissa ja muussa valtion ylimmän johdon osallistumista vaativassa Euroopan unionin toiminnassa, jollei valtioneuvosto poikkeuksellisesti toisin päätä. Lissabonin sopimuksen mukaan jäsenvaltiota Eurooppa-neuvostossa edustaa joko valtion- tai hallituksen päämies. Suomessahan tasavallan presidentti on valtionpäämies.

Pykälään 66 tehtävällä muutoksella estetään se, että muutoksen voimaantultua Suomi voisi siirtyä Lissabonin sopimuksenkin sallimaan järjestelmään, jossa valtionpäämies osallistuu Eurooppa-neuvoston kokouksiin valtion ainoana edustajana. Niin kauan, kun tasavallan presidentti on Suomen valtionpäämies, eivät tämäntapaiset muutokset tule kyseeseen.

Ehdotus
Edellä esitetyn perusteella ehdotamme,

että lakiehdotukset hylätään.
Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011

Tom Packalén /ps
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps"

--------------------------------------------------

P.S. Isänmaansa myyneille tiedoksi: Nahkurin orsilla on tilaa.

Vasemmiston alamäen syy on globalisaatio ja ideologinen sokeus

Yleisesti niin Suomessa kuin Euroopassa olisi sekä työväenliikkeen että yleisesti vasemmiston syytä tunnustaa, mistä todellisuudessa johtuu vasemmiston yleinen alamäki.

Kansallisvaltioiden heikkeneminen, kansallisten rajojen merkityksen väheneminen, kansantalouksien keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen ja kansallisen päätäntävallan kaventuminen - eli suomeksi globalisaatiolle antautuminen - on se syy, jonka takia teollisuusmaiden työtätekevät joutuvat tinkimään työpaikoistaan ja kaikista saavutetuista eduistaan kehitysmaiden köyhien hyväksi, ta itseasiassa eliitin hyväksi, sillä ei kiinalaisten palkat koskaan nouse samalle tasolle kuin mitä ne lännessä nyt ovat.

Syy vasemmiston alamäkeen ei siis ole oikeistopopulismi tai "fasismin nousu", vaan osaltaan juuri sen kehityksen toteutuminen, josta Marx unelmoi: Kansainvälisyys - Interantionalismi - Ihmiskunnan veljeys!

Hyvinvointivaltio ja vahva työväenliike ovat viimeisten sadan vuoden ajan tarvinneet turvakseen juuri kansallisvaltion, keskitetyn vahvan valtiovallan sekä kansalliset tulli- ja talousrajat. Näiden suojissa on voitu rakentaa teollisia yhteiskuntia, joiden sisällä työväki on voinut saavuttaa itselleen ns. luokkaetuja.

Globalisaation myötä nämä edellytykset katoavat, ja työväenliike, ammattiliitot, sekä poliitisesti vasemmalla olevat puolueet menettävät valtaansa. Suurpääomien jylläämässä globaalissa taloudessa ei ole ylikansallista työväen internationaalia, eikä sellaiselle ole pääomaa tai voimaa toimiakaan. Globaalin talouden pelikenttää pyörittää pääoman valta, ja sitä ei duunareilla ole.

Sen sijaan että vasemmisto olisi alkanut puolustamaan omien etujensa turvaajia ja edellytyksiä - kansallisvaltiota ja kansallisia rajoja - ollaan yleisesti hurahdettu ns. punavihreyteen, johon kansainvälisyys, kansallisvaltiovastaisuus ja antikansallisuus kuuluvat vahvana elementtinä.

Sen sijaan että oltaisiin mietitty, miten rajoittaa tai ainakin hidastaa globalisaatiota - maailman yhdentymistä ja sitä seuraavaa suurpääoman ylivaltaa - ollaankin kamppailtu sen eteen, että miten tehokkaimmin kustaisiin omaan nilkkaan. Vasemmistossa on pikemminkin pyritty heikentämään kansallisvaltioiden valtaa ja kansallisia kultturieroja, joiden varaan kuitenkin eri maissa on voitu rakentaa sen ryhmähenki ja kollektiivinen me-tietoisuus, ja koko sen kansanyhteisöllisyys eli kansansolidaarisuus, jonka muodostamassa suojakuplassa viime kädessä koko hyvinvointivaltio sekä työväenliikkeen poliittinen valta on pyörinyt.

Olen jo pidempään miettinyt sitä, kuinka kauan kestää, ennenkuin poliittinen vasemmisto, joksi määrittelen perinteisen työväenliikkeen ja sitä lähellä olevat tahot, suostuvat niin sanotusti ottamaan pään tarvittavassa määrin pois ideologisesta pensaasta ja myöntämään, että marxilaisuuteen kuuluva internationalismi ja kansallisvaltiovastaisuus - unelma rajattomasta maailmasta - vain vauhdittaa globalisaatiota ja pääomien vallan kasvua, ja on siten yksi perussyy kehitykselle, jossa työväenliikke sekä vasemmiston poliittinen vaikutusvalta hiljalleen rapautuu.

Jos halutaan pelastaa edes osa työväenliikkeen saavutetuista eduista ja hyvinvointivaltiosta, olisi työväenliikkeen sekä poliittisen vasemmiston yleisesti aika hylätä globalisaation ja kansainvälisen suurpääoman etujen ajaminen eli internationalismi sekä kansallisten, taloudellisten ja kulttuuristensuojarajojen hajottaminen. Sen sijaan olisi aika alkaa paikkailemaan oman talon seiniä eli puolustamaan kansallisvaltioiden ja kansallisten työväestöjen etua.

Myös EU nykyisellään liittovaltiona - eli Lissabonin sopimuksen hyväksyminen ja siihen liittyvät asiat - olisi syytä varsinkin demarileirissä tunnustaa isoksi virheeksi, oikein kardinaalimunaukseksi, sillä EU on direktiiveillään tuonut laillisen alipalkkauksen ja markkinamekanismien ylivallan kaikkialle; myös hyvinvointi- ja kuntasektoreille, ja vienyt valtiolta sekä kansalliselta tasolta pois vallan, jolla epäkohtiin voitaisiin puuttua.

Siirtämällä valtaa Suomen eduskunnalta EU:lle on siirretty myös valta Suomen kansalta ja osaltaan myös suomalaiselta duunarilta ylikansallisille pättäjille ja globaalille suurpääomalle. Samalla työpaikat ovat karanneet vierastyövoimalle, ja harmaa talous on tulossa talouden valtavirraksi.

Niin kauan kuin nykyinen meno jatkuu, on esim. demarien ja vasemmiston yleisesti turha itkeä ja ihmetellä kannattajien pakoa Euroopassa oikeistopopulistien tai Suomessa Perussuomalaisten leiriin. Suomessa PS Suomalaisena työväenpuolueena kun ajaa juuri työväestön hyvinvointijärjestelmän perustan - suomalaisen työn, suomalaisen perusteollisuuden, kansallisvaltion, kansallisten rajojen ja kansallisen yhtenäiskulttuurin - etujen turvaamista.


Ja toisin kuin vasemmistossa kuvitellaan, käsillä oleva finanssikriisi ei ole kansainvälisen kapitalismin tien pää, vaan ainoastaan taitekohta, jolla kansainvälinen suurpääoma saa vieläkin suuremman vallan maailmasta. Ratkaisuksi kriisiin nimittäin tarjotaan yhä suurempaa pääomaa palvelevan ylikansallista päätöksenteon ja vallan keskittämistä eli suomeksi globalisaation kiihdyttämistä. Edessä on uusia EU:n kaltaisia talous- ja valuuttaunioneja, joiden myötä rahavalta on saamassa totaalisen yliotteen. Tämä on eliitin päämäärä.

PS - Työväenpuolue ilman sosialismia

P.S. Eliitin vallan tuntien on mielenkiintoista, että aina kun joku puhuu työväen etujen ja kansallisvaltion etujen yhteydestä, jostain lehahtaa esiin se kuuluisa fasismi-kortti...

Hallituksen ajama perustuslain muutos sinetöi Suomen osavaltio-aseman EU-liittovaltiossa

Kun Lissabonin sopimus astui voimaan 2. Marraskuuta 2009, tapahtui jotain Suomen kannalta hyvin merkittävää (ja ikävää). Tällöin nimittäin astui voimaan Euroopan Unioni-nimisen väljän liittovaltion perustuslaki, sillä Lissabonin sopimus on ”ensisijainen kaikkiin kansallisiin lainsäädäntöihin nähden” eli se on juridisesti Suomen perustuslain yläpuolella. Suomi on osa tätä liittovaltiota.

Sopimus on käytännössä sama kuin aiemmin neuvoteltu EU:n perussopimus, jonka alkuperäinen työnimi oli EU:n perustuslaki, ja siitä juuri on kyse. Juridisesti vanha EU, joka oli nimellisesti itsenäisten valtioiden välinen talousyhteisö, lakkasi paperilla olemasta, ja perustettiin uusi saman niminen liittovaltiorakennelma.

Euroopan Unioni on siis eräänalainen liittovaltio. Toistaiseksi se on vielä väljä sellainen verrattuna vaikka nykyiseen USA:han, mutta tilanne on käytännössä se, että jos ei voidakaan vielä puhua federaatiosta eli täydestä liittovaltiosta, niin ainakin kyse on konfederaatiosta.

Vastaava tilanne oli mm. USA:ssa ennen sisällissotaa. Sisällissodan todellinen syy ja ydin ei ollut orjuuskysymys, joka kyllä tarjosi pohjoisvaltioille hyvän propaganda-aseen etelää vastaan, vaan riita siitä, millaista liittovaltiota amerikkalaiset halusivat.

Etelävaltiot kannattivat perinteisempää, väljempää liittovaltiomallia, konfederaatiota. Pohjoisvaltiot taas tiiviimpää ja keskitetympää liittovaltiota eli federaatiota. Sodan myötä perustuslakia muutettiin niin, että tänä päivänä yhdellekään USA:n osavaltiolle ei ole mahdollista erota unionista.

Lissabonin sopimuksen mukaan EU:n jäsenmaalle on teoriassa mahdollista erota konfederaatio-EU:sta niin halutessaan. Näin siis teoriassa. Suomen osalta tätä mahdollisuutta alleviivaa se, että Lissabonin sopimus on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, jonka mukaan ”Suomi on suvereeni tasavalta”. Eli perustuslakimme ei tunnusta Lissabonin sopimuksen valtaa itsensä ylitse.

Suomen hallitus ja hallituspuolueet eivät pidä mahdollisuudesta irtautua EU:sta, eivätkä Suomen itsenäisyydestä. Tämän vuoksi hallitus haluaa muuttaa perustuslakimme. Hallituksen esitys uudeksi perustuslaiksi on herättänyt paljon kohua presidentin valtaoikeuksien kaventumisen vuoksi, vaikka paljon isompi ja merkittävämpi muutos on se, että se on tuomassa perustuslakiin mukaan maininnan Suomen jäsenyydestä EU:ssa.

Tällöin Suomen asema liittovaltio-EU:n osavaltiona sinetöitäisiin osavaltiomme perustuslailla, sillä sen jälkeen Suomen eroaminen täydeksi liittovaltioksi kehittyvästä unionista olisi mahdollista vain perustuslakia uudelleen muuttamalla perustuslain muutosjärjestyksessä. Tämä edellyttäisi kahden peräkkaisen eduskunnan hyväksyntää, tai vaihtoehtoisesti ensin erohankkeen kiireelliseksi äänestämistä, ja sitten hyväksyntää 5/6:n enemmistöllä. Käytännössä eroaminen tulee siis lähes mahdottomaksi.

Hallituksen perustuslain muutosehdotus on läpi mennessään se vihoviimeinen naula itsenäisen Suomen ruumisarkkuun.
 
Mitä voi kansalainen tehdä, kun valtiovalta rikkoo perustuslakia ja syyllistyy maanpetokseen?

Perustuslain muutos: Suomi valmistautuu EU-liittovaltioon vuodesta 2012 alkaen

Tässäpä meille suomalaisille ihan !#%&#!:n huonoja uutisia.

Eli sikäli jos joiltakuilta on mennyt ohi, niin tiedoksi, olkaapa hyvä:

"Oikeusministeriö
12.5.2010 14.00
Perustuslain muutosesitys eduskunnalle

Hallitus päätti tänään perustuslain muuttamista koskevan lakiesityksen sisällöstä. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle presidentin esittelyssä perjantaina 14. toukokuuta. Esitys vastaa perustuslain tarkistamistarpeita pohtineen ns. Taxellin komitean helmikuussa tekemää ehdotusta.

Jos eduskunta hyväksyy muutosesityksen, se jää lepäämään, minkä jälkeen se on hyväksyttävä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä ensi kevään vaaleissa valittavassa eduskunnassa. Jos perustuslain muuttamiseen päädytään, muutokset tulevat voimaan vuoden 2012 maaliskuun alusta.[...]

Keskeiset muutokset

Pääministerin tehtäviä koskevaan perustuslain kohtaan lisättäisiin säännös, jonka mukaan pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativassa Euroopan unionin muussa toiminnassa.

Perustuslakiin otettaisiin myös nimenomainen säännös Suomen jäsenyydestä EU:ssa. Perustuslakiin kirjattaisiin myös Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien muiden EU:n kansalaisten äänioikeus Euroopan parlamentin vaaleissa."



Suomen Eurosto-hallitus siis on antanut esityksen perustuslain muuttamiseksi siten, että Suomen jäsenyys ja asema EU-liittovaltion osavaltiona sinetöidään perustuslailla. Näin estetään tehokkaasti mahdollinen eroaminen unionista, sillä se edellyttäisi perustuslain muutosta, ja vaatisi siis kahden eri eduskunnan hyväksynnän.

Lisäksi Suomen kansan valitsemasta Suomen presidentistä tulee pelkkä keulakuva ilman mitään valtaa, koska meillä on jo uusi EU-presidentti, tuo Klonkun näköinen Herman Van Rompuy, jota mikään kansa ei virkaansa valinnut.

Yhdessä käsillä olevan talouskriisin myötä tapahtuvan EU:n taloudellisen toimivallan keskittämisen kanssa, uusi perustuslaki lyö viimeiset naulat menetetyn itsenäisyytemme ruumisarkkuun.

Tuomio maanpettureille! Ennen tehtiin näin:

Mitenkäs nyt? Elinkautinen ehdotonta turkkilaisessa vankilassa?



P.S. Jos lakiehdotus menee tosissaan läpi, niin itse kunkin suomalaisen lienee aika harkita yhteiskuntasopimuksen purkamista omalta osaltaan?


P.P.S. Riikka Söyring ehti ottaa asiaan kantaa vähän ennen minua: Linkki

Lissabonin sopimus teki selvää Suomen itsenäisestä puolustuksesta

Jyri Häkämies alkoi viimein puhua totta:

"Itsenäinen puolustus ei ole enää Suomelle mahdollista

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) mukaan itsenäinen puolustus ei enää ole mahdollista Suomelle. Häkämies otti asiaan kantaa torstaina Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa.

'- Globalisaatio ja laajat riippuvuussuhteet ovat luoneet tilanteen, jossa täysin itsenäinen puolustus ei ole enää mahdollinen', Häkämies sanoi Helsingin Sanomien nettisivujen mukaan.

Puolustusministeri viittasi mm. siihen, että Suomi on erilaisissa kriisitilanteissa riippuvainen yhteistyöstä muiden maiden kanssa.

Lissabonin sopimus velvoittaa avunannon antamiseen ja vastaanottamiseen."

Että näin! Nyt se saatiin sitten kuulla ns. hevosen suusta.

Tosiasia kun on, että Lissabonin sotkun mukaan EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu yksinomaan ja suvereenisesti EU:lle. Tällöin nykyisen Suomen perustuslain mukaan maamme presidentti voi vain allekirjoittaa sotaanlähtökäskyn, jos Bryssel julistaa liikekannallepanon. Jos EU päättää tulla "auttamaan" Suomea jossain uhkaavassa sotilaallisessa kriisissä, presidentti voi vain katsella ikkunasta kun EU:n lähettämät joukot marssivat Helsinkiin. EU:lla ei ole vielä kunnon armeijaa, mutta sehän ei ole ongelma, sillä Lissabonin sopparin mukaan unioni käyttää jäsenvaltioittensa resursseja; voivat ne Espalle vyöryvät joukot olla vaikka italialaisia [Brrr!].

Mitään näistä totuuksista ei kuitenkaan kerrottu kansalle ennen Lissabonin Sopimus -nimikkeellä kulkevan Euroopan Unioni -nimisen liittovaltion perustuslain hyväksymistä, eikä varsinkaan sallittu mitään kansanäänestystä aiheesta, koska hallitus pelkäsi, aivan oikein, että kansa tietää aivan liikaa sopimuksen sisällöstä salliakseen sen läpimenon vapaaehtoisesti.

Suomi, NATO ja ammattiarmeija

Suomen puolustusvoimat tiedottaa: "Apuva! Ne jyrää meitin!"

"Kenraali: ”Suomi ei selviä yksin”

Maavoimien esikuntapäällikön kenraalimajuri Arto Rädyn mukaan Suomi ei selviä tulevaisuudessa maanpuolustuksesta omin voimin.

Räty sanoo MTV3:n haastattelussa, että suurimpia haasteita ovat vanheneva, käytöstä poistuva materiaali sekä kalusto, jonka korvaamiseen uudella ei ehkä ole resursseja.

Rädyn mukaan pohjoismainen yhteistyö ei tuo tällä haavaa säästöjä, ja että jatkossa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

- Uskon että turvallisuuspoliittinen ratkaisumme toimii tällä hetkellä, mutta yksin me emme selviä missään tapauksessa.""

Sillä lailla. Kiitos nyt vaan arvon kenraalille pyyhkeen heittämisestä kehään jo ennen kuin mitään on tapahtunut. Tottahan se on, että emme pärjäisi yksin, mutta tarviiko sitä kuuluttaa kaikille? Suomen heikkous on tosiasia, mutta se ei johdu NATO-jäsenyyden puutteesta, vaan siitä, että Suomen puolustuskykyä on alasajettu supistuksin jo 90-luvun puolivälistä alkaen. Tämä johtuu siitä, että jo tuolloin poliittisen eliittimme kammareissa päätettiin juntata Suomi osaksi EU- ja NATO-blokkia.

Nato ei anna todellisuudessa mitään etukäteisiä turvatakuita kenellekään, eikä varsinkaan maalle, jolla on saman verran maarajaa Venäjän kanssa kuin muilla Euroopan NATO-mailla yhteensä. Suomen NATO-jäsenyys takaisi ainostaan sen, että Venäjä pitää Nato-Suomea Baltian tavoin automaattisesti vihollisena ja ensi-iskun kohteena sotilaallisen konfliktin sattuessa.

Ruotsi on jo siirtymässä ammatti-armeijaan, ja Suomessakin poliittisessa eliitissä ja jopa armeijan piirissä on tahoja, jotka haluaisivat maahamme palkka-armeijan. Kuitenkin Georgian sota osoitti sen, että ammattiarmeijalla, eli koulutuksen ja kaluston laadulla ei voida kompensoida miehistön lukumäärää kuin tiettyyn rajaan asti. Ammatiarmeija pärjää puolustuksessa massa-armeijaa vastaan vain jos sen miesvahvuus on vähintään 1/3 hyökkäävän massa-armeijan vahvuudesta. 18000 georgialaista pärjäisi vain maksimissaan noin 54000 miehen massa-armeijaa vastaan, ja sekin edellyttäisi vahvoja ilmavoimia, joita Georgialla ei ollut. Siksi Venäjä löi Georgian muutamassa päivässä. Venäjällä oli yli 200 000 miestä Kaukasuksella + vahvat ilmavoimat.

Todellinen syy koko ammatti-armeija -doktriinin läpiajoon on tulevan EU-suurvallan sisäinen järjestyksenpito. Suuriin sotilasoffensiiveihin pienistä palkka-armeijoista ei ole. Sen sijaan kapinoivien maakuntien kansannousujen taltuttamiseen kylläkin (varsinkin esimerkiksi tilanteessa, jossa eräs 5 miljoonainen kansa haluaisikin vaikka väkisellä eroon EU:sta). EU:n perussopimuksen eli Lissabonin sopimuksen eli Euroopan Supervallan perustuslain myötä EU nimittäin muuttuu liittovaltioksi. Tämä on fakta. Itsenäisyyttä ei enää ole. Jos se olisi haluttu säilyttää, olisi pitänyt pysya 90-luvulla irti EU:sta ja vain ETA-alueen jäsenenä.

Hyvin koulutettu, varustettu ja motivoitunut asevelvollisarmeija lyö aina ammattiarmeijan. Ainoastaan tapauksissa, joissa ammattilaisosapuolella on tarpeeksi iso laatu- ja varusteluylivoima (eikä liian pientä miesvahvuutta) massa-armeijaan nähden, ammattiarmeija voittaa (kuten 1. Persian lahden sodassa).

Jos Suomi haluaisi päihittää Venäjän (pelkästään Venäjän luoteisen sotilasalueen joukot) ammattiarmeijalla, se tarvitsisi vähintään 130 000 miehen palkka-armeijan, jolla olisi nykyaikainen varustus ja n. 300 koneen ilmavoimat, sekä koko Suomen alueen kattava ilmatorjuntaohjuspuolustus. Moisen ammattiarmeijan varustaminen maksaisi yli kymmenkertaisesti nykyisen puolustusbudjettimme verran.

Tosiasia on, että kolminkertaistamalla puolustusbudjettimme saisimme yläpidettyä noin 50 000 miehen asevelvollisarmeijan, jonka miesvahvuus sodan tullen voitaisiin nostaa 450 000:een, emmekä tarvitsisi NATO:a. Kaiken lisäksi voisimme tuolloin ylläpitää nykyisillä valmiusjoukoillamme nykyistä parempaa j a nopeampaa vastekykyä, joka käytännössä antaisi Suomelle puolustuvoimille lähes ammatti-armeijaan verrattavan nopean isku- ja toimintakyvyn. Surkuhupaisinta tätä tietoa vasten on se, että NATO-jäsenyys pakottaisi Suomen joka tapauksessa kaksin- tai kolminkertaistamaan puolustusbudjetin, mutta rahat menisivät NATO-maiden yhteisiin toimintoihin ja kansainväliseen kriisinhallintaan Suomen puolustuskyvyn parantamisen sijasta.

Ja hyvin oleellinen kysymys minun mielestäni on, että kuinka monella Suomen sotilaalla riittää motivaatio puolustaa Supervalta-EU:n rajoja tilanteessa, jossa EU:lla tai NATO:lla ei todellisuudessa ole mitään sotilaallisia- tai geopoliittisia intressejä puolustaa Suomen aluetta? Tosiasia kun on, että Ahvenanmaa-Luulajajoki-Hammerfest -linja on se, missä vaiheessa NATO:lla on edes suunnitelmia yrittää tosissaan pysäyttää Venäjän etenemistä mahdollisessa sotatilanteessa. Itä-Länsi asetelman geopoliittiset faktat kun eivät tässä suhteessa ole muuttuneet miksikään Napoleonin ajoista.

Ehkäpä Venäläiset "vapauttavat" meidät EU:n vallasta tulevaisuudessa samaan tyyliin kuin Viron vuonna 1944? Siinä onkin NATO-intoilijoille ihmettelemistä.

"-Saatanan tunarit!", Kekkonen sanoisi.

Vaikka en millään tavalla ihannoikaan Urho Kekkosta, tuota kylmän sodan ajan puoli-sosialistisen Suomen "elinikäistä presidenttiä", murhaajaa ja diktaattoria, niin olisin (pahoin pelkään että 'olen') tuossa tilanteessa hänen kanssaan samaa mieltä.

Tiesitkö tämän EU:sta ja Lissabonin sopimuksesta?

Lissabonin sopimus on EU:n perustuslaki, joka saa aikaan seuraavaa:

1. Juridisesti nykyinen Euroopan Unioni-niminen valtioliitto lakkaa olemasta, ja perustetaan uusi samanniminen liittovaltio. Nykyisen EU:n elimet, Euroopan Neuvosto (ministerineuvosto), Komissio ja Parlamentti muuttuvat uuden liittovaltion elimiksi.

1.1. Uudessa Liittovaltiossa ylin toimeenpanovalta on Euroopan Komissiolla. Komissio toimii käytännössä EU:n hallituksena, ja sen puheenjohtajasta tulee EU:n presidentti. Komission valitsee Euroopan Ministerineuvosto (Jäsenmaiden pääministerien kokous) enemmistöpäätöksellä, mikä merkitsee sitä, että kolme suurinta jäsenmaata voivat sanella komission kokoonpanon.

1.1.1. Jos esim. Britannia, Saksa ja Ranska plus yksi muu maa hyväksyvät komission kokoonpanon, niin muut eivät voi estää sen valintaa.

1.1.2. Euroopan Parlamentti voi vain nimellisesti hyväksyä tai hylätä Komission, pystymättä suuremmin vaikuttamaan sen kokoonpanoon. Näin ollen Parlamentti on vain kumileimasin.

1.1.3. Komission puheenjohtajan eli Euroopan Presidentin valitsee Euroopan Neuvosto, ei Parlamentti. Korkeinta valtaa pitävä henkilö valitaan siis ei-demokraattisesti, eikä EU-kansalaisilla ole asiaan juuri sananvaltaa.


1.2. Komissiolla ja/tai Euroopan Neuvostolla on oikeus säätää direktiivejä ilman Parlamentin hyväksyntää. Näillä on myös lakialoiteoikeus ja veto-oikeus Parlamentin päätöksiin, kun taas Parlamentilla ei ole veto-oikeutta Komission tai EN:n päätöksiin.

1.3. Euroopan Neuvoston ja Komission lakialoitteet laatii ja muotoilee komission ja EN:n nimeämät valiokunnat, jotka ovat salaisia, joiden työ on salaista, joiden jäsenten henkilöllisyys on salainen, eikä Parlamentilla ole mitään pääsyä näiden työryhmien työn seurantaan, ennenkuin esitykset ovat valmiit.

1.3.1. Parlamentille tuodaan nämä direktiivit vain hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Jos parlamentti hylkää esityksen, Komissiolla ja/tai Euroopan Neuvostolla on valta hyväksyä ja saattaa ne lainvoimaiseksi ilman Parlamentin tukea.

1.4. Euroopan hallintorakenne on siis harvainvaltainen, autoritäärinen ja byrokraattinen, muistuttaen siten hyvin paljon entisen Neuvostoliiton hallintorakennetta. Komissio ja Euroopan Neuvosto ovat vain korvanneet Politbyroon ja Keskuskomitean.

1.5. Politbyroo.. öö..siis Euroopan Neuvosto (ministerien neuvosto) koostuu jäsenmaiden johtavista ministereistä. Näin ollen jäsenmaiden hallitusten jäsenistä tulee eräänlaisia senaattoreista, ja koska heillä on oikeus nimittää Komissio, myös todellinen ”parlamentti”, jossa suurten maiden ministereillä on enemmän valtaa, ja kolmen suurimman maan +yhden muun koalitiolla absoluuttinen enemmistövalta.

1.5.1. Kansallisvaltioissa kansa saa päättää, ketkä säätävät lait ja hallitsevat. EU:ssa kansa saa vain päättää, ketkä valitsevat ne, joilla todellisuudessa on valta säätää lait ja hallita. Demokratiasta ei siis voi puhua.


2. Lissabonin sopimus eli uusi perustuslaki on juridisesti ensisijainen kaikkiin kansallisiin lakeihin nähden (myös perustuslakeihin).

2.1. Tämä muuttaa Euroopan Unionin liittovaltioksi, jossa Euroopan Neuvostolla ja Komissiolla on ylin päätäntävalta kaikkiin Unionin asioihin, ohi ja yli kaikkien kansallisten lakien ja säädösten (Myös puolustus-, sosiaali-, kulttuuri-, ja koulutuspolitiikassa).

2.2. Tämä tarkoittaa sitä, että Matti Vanhanen tiivisti asian oikein viime lokakuussa toimittajan kysyessä häneltä, tuleeko uusi perustuslaki Suomen perustuslain rinnalle, vai sen yläpuolelle; "Ei, vaan sen tilalle".

2.3. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen yksittäisillä EU:n jäsenillä on päätäntävaltaa vain niihin omiin sisäisiin asioihinsa joissa a) EU: on tämän vallan sille mandaatilla myöntänyt, tai b) EU ei vielä käytä valtaansa.

2.3.1. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jossei Lissabonin sopimuksessa (tai muussa aiemmassa sopimuksissa, joiden validius Lissabonin sopimuksessa erikseen mainitaan) lue, että jollain jäsenmaalla on valtaa omiin sisäisiin asioihinsa, niin tätä valtaa ei ole.

2.3.2. Lissabonin sopimuksessa pääsääntöisesti vain poliisiasiat ovat jäsenmaiden omassa kontrollissa.

2.3.3. Jos jossain jäsenmaassa kansa haluaisi väkisellä erota liittovaltiosta, se ei onnistu, sillä Lissabonin sopimuksen mukaan EU:sta ei voi erota ilman EU:n suostumusta. Väkivaltainen eroaminen tulkittaisiin kansannousuksi ja/tai sisällissodaksi, jolloin Lissabonin sopimuksen vahvistama Euroopan Yhtenäisyysasiakirjan alaviite oikeuttaa Unionin virannomaiset käyttämään kovaa voimaa kansannousun tukahduttamiseksi. Tällöin myös kuolemantuomiot ovat laillisia.

2.4. Kansallisilla hallituksilla ja parlamenteilla on liittovaltion perustamisen jälkeen vähemmän valtaa omien maidensa sisäisiin asioihin kuin USA:n osavaltioilla. Käytännössä jäsenmaat muuttuvat pikemminkin lähes EU:n maakunniksi, joiden hallintojen tehtäväksi jää vain Komission ja Parlamentin asettamien säädösten ja lakien noudattaminen.

3. Liittovaltion myötä tulee yhteinen Euro-armeija, ja yhteinen ulko- ja puolustuspolitiikka. EU-armeija on nykyisten kriisinhallintajoukkojen pohjalle rakennettu palkka-armeija, ja kriisitilanteessa se edustaa Euroopan Unionin suvereenia väkivaltamonopolia koko EU:n alueella.

3.1. Kansalliset armeijat lakkautetaan ja/tai sulautetaan osaksi Euroarmeijaa. EU:sta tulee sotilaallinen suurvalta, ja käytännössä myös supervalta, sillä Ranskan ja Ison-Britannian ydinaseet siirtyvät sen hallintaan ja käskyvaltaan.


4. Perussuomalaiset ovat ainoa vakavasti otettava suomalainen puolue, joka vastustaa EU:n liittovaltiokehitystä, eikä hyväksy Lissabonin sopimusta. Ääni Perussuomalaisille tulevissa EU-vaaleissa on ääni demokratian puolesta ja EU-imperialismia vastaan.


P.S. Suosittelen lukemaan Jiri Kerosen kirjoituksen, "EU aikoo muuttaa internetin televisioksi":

"Vähän aikaa sitten Alexander Stubb vaahtosi, että on törkeää kutsua EU:ta Neuvostoliitoksi. Olen samaa mieltä. Orwellin dystopia on paljon lähempänä."

Intian monikulttuurisuus on sortoa, kärsimystä ja eriarvoisuutta

Viime tiistain (27.1.) Forum24:ssä toimittaja Olli Muhonen kirjoitti otsikolla ”Ihmeellinen Intia - Monen kulttuurin maa” Intiasta ja sen kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Hän kirjoitti, että ”Intian malli on osoittanut, että aidosti monikulttuurinen yhteiskunta on mahdollinen”. Monikulttuurista yhteiskuntaa ihaillessaan Muhonen kuitenkin mielestäni sortui yksipuoliseen näkemykseen aiheesta.

Intia ei ole monikulttuurinen yhteiskunta, vaan monikulttuurinen valtakunta, jossa eri alakulttuurit muodostavat omia yhteiskuntiaan. Unelma monikulttuurisesta mutta samalla yhtenäisestä yhteiskunnasta, jossa eri kulttuurit olisivat tasa-arvoisia toisiinsa nähden, on nimittäin mahdoton utopia. Intiassa tämä näkyy niin uskonnollisella kuin poliittisellakin tasolla. Kuten Muhonen kirjoitti, Intian liittovaltion koossa pysyminen on melkoinen ihme. Tämän "ihmeen", jossa kieli- ja kansallisuusrajojen erottavuus on saatu lakaistua maton alle, on mahdollistanut vain hindulaisen uskonnon dominoiva yhteiskunnallinen asema, ja erityisesti sen koossapitävä voima; rasistinen ja sortava kastijärjestelmä.

Hindin kielen sana ’cast’ tarkoittaa kirjaimellisesti ihonväriä. Intiassa tummanruskeat ihmiset kuuluvat alimpiin kasteihin, ruskeaihoiset ihmiset keskikasteihin, ja vaaleimmat ihmiset ylempiin kasteihin. Mitä ylempään kastiin ihminen Intiassa kuuluu, sitä vaaleampi on hänen ihonvärinsä, ja sitä korkeampi yhteiskunnallinen arvostus ja taloudellinen asema. Intiassa ihminen saa mennä naimisiin vain omaan kastiinsa kuuluvan henkilön kanssa. Alempikastiset ovat käytännössä edelleen vailla täysiä ihmis- ja kansalaisoikeuksia, ja kastittomat mustat täysin ali-ihmisten asemassa vailla mitään ihmisoikeuksia. Intialainen kulttuuri kastijärjestelmineen edustaa siis uskonnon varjolla tapahtuvaa apartheidia ja äärimmäistä rotusortoa.

Hindulaisuus uskontona perustuu ajatukselle, että kaikki tiet vievät samaan päämäärään. Tämä näennäinen uskonnollinen suvaitsevaisuus on mahdollistanut niemimaan uskonnollisen sillisalaatin. Hindulaisuus on kuitenkin hindulle ”oikein uskonto”, ja siksi se sietää muita uskontoja vain niin kauan kun ne eivät kyseenalaista sen asemaa valtauskontona, eikä varsinkaan kastijärjestelmää. Hindulaisuus on monismissaan ja kastijärjestelmän puolustamisessaan ehdottoman fanaattinen. Tästä syystä, vaikka kastijärjestelmä on lailla lakkautettu, on tämä laki käytännössä kuollut kirjain. Siksi intialainen yhteiskunta on käytännössä vihamielinen kaikkia niitä uskontoja ja ihmisryhmiä kohtaan, jotka eivät tunnusta hindulaisuuden ehdotonta uskonnollista monismia ja kulttuurista ylivaltaa. Räikeimmin tämä näkyy suhtautumisena monoteismia saarnaavia islamia ja kristinuskoa vastaan.

Tämä näkyy selvästi Intian historiassa, ja heijastuu tänäkin päivänä suoraan Intian liittovaltion federalistiseen politiikkaan. Brittiläinen Intia hajosi aikanaan muslimienemmistöisten Pakistanin ja Bangladeshin (entisen Itä-Pakistanin) sotiessa itsensä irti hinduvaltiosta 1947. Tänä päivänä tilanne on se, että ne osavaltiot, joissa on hinduenemmistö, ovat kaikkein tiiviimmin mukana liittovaltiossa, kun taas ne osavaltiot, joissa on enemmän kastittomia tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia, tulevat huonommin toimeen hinduenemmistöisen liittovaltion kanssa, ja ovat siksi autonomisempia sekä löyhemmin mukana liittovaltiossa. Eikä ole mikään yllätys, että Intian kaksi ainoaa ei-hinduenemmistöistä osavaltiota eli Kashmir ja Nagaland, joista ensin mainitussa enemmistö on muslimeja ja jälkimmäisessä kristittyjä, ovat käytännössä koko ajan sisällissodassa liittovaltiota vastaan muslimien ja kristittyjen pyrkiessä eroon hinduvallasta.

Intia kaikkineen on siis hyvä esimerkki monikulttuurisuuden mukanaan tuomasta yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta sekä sorrosta, ja hierarkkisesta luokkayhteiskunnasta.


(Kommentoimani Olli Muhosen artikkeli luettavissa Forum24:n nettilehdessä, s. 12.)

Perjantai 13. - Voiton ja Ilon päivä demokratialle ja vapaudelle! Kiitos Irlantilaiset!

Meikäläinen on ollut juhlatuulella eilisestä asti. Irlantilaiset pelastivat urhoollisesti koko Euroopan ja demokratian äänestämällä EI Lissabonin sopimuksen nimellä kulkevalle EU:n perustuslaille. Kiitos siitä irlantilaisille! Näin siksi, että sopimus olisi tehnyt EU:sta keskusjohtoisen liittovaltion; oligarkkisen imperiumin, jossa demokratian sijasta olisi vallinnut eliitin ja byrokratian diktatuuri.

Lissabonin sopimus oli ja on äärettömän ala-arvoinen hyökkäys Euroopan kansojen vapautta ja demokratiaa vastaan. Sopimus on täynnä tahallaan vaikeaselkoisia kohtia, porsaanreikiä ja sotkuista pykäläviidakkoa, jonka tulkinta mahdollistaa mm. kuolemanrangaistuksen, ihmisoikeuksien tallomisen, kansalaisvapauksien ja sananvapauden rajoittamisen ja valtuuttavat EU:n pitämään mahdollisesti unionista eroamaan pyrkivät jäsenvaltiot mukana liittovaltiossa vaikka asevoimin.

Lisäksi sopimus velvoittaa jäsenmaat lisäämään yhteisiä puolustusmenojaan ja tarvittaessa tukemaan toisiaan terrorismin vastaisissa sodissa ja EU:n ulkopuolella tapahtuvissa sotilaallisissa rauhaanpakottamis-operaatioissa. Pahinta kuitenkin olisi ollut itse liittovaltion muodostuminen, eli se että Suomesta tulisi vain yksi Euroopan osavaltio. Ja tämä kaikki on vain jäävuoren huippua.

Mielenkiintoista tosin oli jälleen kerran huomata median puolueellisuus. Heti kun eurosto-eliitille epämieluisa äänestystulos alkoi olla varma, media lähti torjuntahyökkäykseen ja ristiretkelle Irlannin kansaa vastaan, koittaen vesittää kansanäänestyksen tuloksen ja merkityksen.

Nimittäin aina kun jossain EU-jäsenmaassa kansa äänestää EU-sopimuksia vastaan, media ryntää paikalle yrittäen vesittää äänestyksen tuloksen merkitystä tyyliin: "Kansa ei tiennyt mistä äänesti", "Tässä oli prostestiäänestyksen makua", "Hallitus oli epäsuosittu", jne. Eli koitetaan antaa kuva, että EI-äänten voitto oli ei ollutkaan suuntautunut "kaikkivoipaa ja hyvää" EU:ta vastaan. Näin oli myös Ranskan ja Hollannin äänestysten kohdalla. Aika neuvostoliittolaista mediapeliä, etten sanoisi. Ihan hävettää suomalaistenkin toimittajien puolesta. Onneksi se ei kuitenkan heikennä juhlatunnelmaani

Skool!

EDIT: Linkki, joka kannattaa katsoa. Tietoa niille, jotka haluavat taustatietoa Lissabonin sotkusta:

http://video.google.com/videoplay?docid=-4291770489472554...
http://www.wiseupjournal.com/?p=173

Lainaus: http://isovimma.blogspot.com/2008/03/valtioden-loppu-eun-...

----------------------------------

Videon suomenkielinen yhteenveto:

Videolla tutkijat ja itse Euroopan Parlamentin jäsenet kertovat Lissabonin sopimuksen laatijoiden poistaneen sopimuksesta sanan perustuslaki, säilyttäneen 98% kaikesta siitä mitä Ranska ja Hollanti vastustivat ja tehneen sopimuksesta lukukelvottoman ja harhaanjohtavan.

Uudessa, niin kutsutussa mini-sopimuksessa, joka saatiin aikaan fonttikokoa ja riviväliä pienentämällä, on 8500 sanaa enemmän ja 62 sivua vähemmän kuin aikaisemmassa sopimuksessa.

Euroopan Unioni teki sopimuksen pääministerien kanssa siitä ettei tekstiä aseteta kansanäänestykseen missään jäsenmaista. Kansanäänestyksen kieltämistä yritettiin myös Irlannissa, mutta yritys epäonnistui, kiitos maan - vielä - riippumattoman oikeuslaitoksen.
26 Euroopan Unionin maata ovat pettäneet kansansa epäämällä heiltä äänestysmahdollisuuden koskien Lissabonin sopimusta, eli sopimusta Euroopan perustuslaista. Enää yksin Irlanti voi pelastaa 500 miljoonan ihmisen oikeuden demokratiaan äänestämällä ei.
Sopimus on tyrannimainen ja tulee päättämään demokratian.

Se mitä tähän mennessä on painettu ja pääministerien toimesta Lissabonin sopimuksena allekirjoitettu, on teksti, jota he eivät ole koskaan lukeneet, sillä kyseinen teksti ei ole sopimus, vaan 300 sivua lisäyksiä ja korjauksia erilliseen 3000-sivuiseen olemassa olevaan sopimukseen.
Kokonaisuus on luettavissa ainoastaan niin, että ottaa esille yhden lisäyksen kerrallaan ja etsii erillisestä sopimuksesta kohdan, johon se liittyy.
Euroopan neuvosto on päättänyt, ettei mikään instituutio Euroopan Unionissa saa painaa luettavassa muodossa olevaa yhdistettyä versiota ennen kuin sopimus on hyväksytty kaikissa 27 seitsemässä maassa. Tämä on päätös.
Euroopan parlamentin jäsenet peruslaillisten asioiden komiteassa päättivät yksimielisesti haluavansa sopimuksesta luettavan yhdistetyn version, mutta eivät saaneet sellaista, vaikutusvaltaisempien tahojen päättäessä toisin.

Sopimuksen ulkoasua on muutettu poistamalla etusivulta sana perustuslaki. Kuitenkin, kun katsotaan Lissabonin sopimuksen julistusta nro 27, sieltä edelleen löytyy sana perustuslaki Lissabonin sopimukseen hyväksytyistä esimerkkitapauksista koskien oikeusprosesseja, joissa Luxemburgin tuomioistuin on tehnyt päätöksiä viitaten Euroopan oikeuteen perustuslaillisena systeeminä.
Tarkoituksena on mitätöidä Ranskan vallankumouksen demokraattinen perintö ja ottaa kansoilta ja valtioilta pois itsemääräämisoikeus. Kansat eivät enää saa päättää omista toimintatavoistaan.

Ulkomaiset työntekijät ja siirtolaiset:

Ulkomaalaisten työntekijöiden ylitarjonta tuhoaa ekonomian ja keskiluokan, eli valtaväestön toimeentulon.
2004 Euroopan Unioni teki päätöksen lisätä jäsenmääräänsä kymmenellä uudella valtiolla, joiden asukasluku on yhteensä 75 miljoonaa. Suurin osa näistä valtioista on entisen Neuvostoliiton vaikutusalueella, joista on sittemmin virrannut valtavia joukkoja työntekijöitä etenkin Irlantiin, Britanniaan ja Ruotsiin, vakavasti vaikuttaen maiden herkkään työmarkkinatilanteeseen. Kaikki tämä on jo tapahtumisprosessissa, mutta valtioilla on vielä tällä hetkellä oikeus säännöstellä tulijoita ja päättää työntekijöiden palkkapolitiikasta, sen sijaan jos Lissabonin sopimus hyväksytään tulee Luxemburgin tuomioistuimen päätöksistä laillisia osia Lissabonin sopimusta ja Euroopan Unionin perustuslakia, mikä tarkoittaa sitä, että esim. ns. Laval sopimus on osa Euroopan perustuslakia: Laval sopimus koskee latvialaisen yhtiön ja Ruotsin välistä tapauskohtaista kiistaa siitä tuleeko latvialaisen, koulua rakentaneen yhtiön maksaa Ruotsissa Latvian vaiko Ruotsin palkkatason mukaista palkkaa, minkä kiistan Luxemburgin tuomioistuin päätti latvialaisen yhtiön hyväksi, mikä tarkoittaa sitä, että Lissabonin sopimuksen tullessa voimaan on laillista, että esim. puolalaiset tulevat esim. Tanskaan ja maksavat työntekijöilleen 40c tuntipalkkaa, mikäli niin haluavat. Seuraa vaihtoehtoisesti kaksi asiaa; halpa työvoima tulee ja joko ottaa työpaikat, tai tulee ja polkee alas palkat. Tämä kaikki on jo tapahtumassa, mutta mikäli Lissabonin sopimus menee läpi, on Luxemburgin tuomioistuimella oikeus polkea alas kaikki haluamansa yksittäisen maan yritykset suojella omia kansalaisiaan.

Euroopan Unioinin jäsenmaita oli aluksi noin kymmenen, vuonna 2004 Unioiniin liitettiin kymmenen maata lisää, joille kaikille Irlanti avasi ovensa kasvattaen Irlannin väestön ”uusirlantilaisten” määrän 1,5%:sta 10%:iin kymmenessä vuodessa. Unionin jäsenmaiden määrää tullaan edelleen lisäämään.

Suunnitelmissa on, että seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana tuodaan Afrikasta 20 miljoonaa työtekijää. Jokaisessa perheessä tulee olemaan poika, tytär, setä tai täti, tilanteessa, jossa tämän on valittava joko työn tai palkan menetys.

Ihmisoikeudet:

Lissabonin sopimuksessa rikosoikeudelliset oikeudet siirtyvät Euroopan Unioinille.
Se missä meitä ennen suojeli omat perustuslakimme ja oikeusjärjestelmämme, meidät nyt tulee tuomitsemaan kasvottomat tuomarit Euroopan oikeudessa. Sopimuksessa luotellaan yleviä ihmisoikeuksia, mutta ongelma onkin se, että viimeinen sana, yli kaikkien oikeuksien siirtyy Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan oikeudelle.

Uuden terrorismia koskevan lain perusteella (jo voimassa oleva laki ja näin ollen osa tulevaa Lissabonin sopimusta) kukin valtio on velvollinen luovuttamaan kansalaisensa pelkän nimen perusteella maahan, joka esittää kyseisestä henkilöstä terrorismikytkösepäilyn. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esim. Espanjan syyttäessä tanskalaista henkilöä terrorismikytköksistä, tanskalainen, joka olisi kotimaassaan saanut olla vangittuna korkeintaan 24 tuntia ennen oikeuskäsittelyä, lähetetään viranomaisten toimesta Espanjaan, missä hän saa laillisesi lojua vankilassa ilman oikeutta seuraavat neljä vuotta ennen minkäänlaista oikeuskäsittelyä.

Jopa uskonto on asia Lissabonin sopimuksessa. On olemassa sääntö oikeudesta salata uskonto, tämä on laitonta Lissabonin sopimuksessa.

EU valtastruktuuri:

EUROOPAN NEUVOSTO:
27 pääministeriä EU maista.
Neuvoston presidentti valitaan yksityisissä/salaisissa neuvotteluissa, sen sijaan, että käytössä olisivat demokraattiset valintatavat. Presidentin virka on 5-vuotinen. Ranskan presidentti Sarkozy on epävirallisesti ehdottanut virkaan Tony Blairia.
Lissabonin sopimuksen artikla 48 antaa 27:lle pääministerillä oikeuden muuttaa/korjata kaikki lakeja itsenäisesti.

KOMISSIO:
Koostuu ei-valituista virkamiehistä.
Ehdottaa lakeja.
Euroopan neuvoston 27 ministeriä valitsevat komission johtajan.
Komission johtaja voi valita komissioon jäsenmaiden hallitusten ehdottamista virkamiehistä kenet hän haluaa.
Euroopan parlamentti ei voi valita komissioon itse omaa edustajaansa.

MINISTEREIDEN NEUVOSTO:
Koostuu tavallisista ministereistä, kuten maatalousministeri jne.
Eu:ssa kaikista laeista ei äänestetä, mutta, jos jokin laki vaaditaan äänestettäväksi äänestys on ehdollinen enemmistö äänestys, missä neljä suurinta jäsenmaata dominoivat. Äänestykset käydään suljettujen ovien takana eivätkä pöytäkirjat näistä kokouksista ole EU parlamentin saatavilla.

EU PARLAMENTTI:
Euroopan parlamentissa istuvat valitsemamme edustajat. Europarlamentin jäsenillä on vähiten valtaa koko EU:n valtastruktuurissa. Nämä edustajat voivat tehdä korjaus/lisäysehdotuksia lakeihin, mutta eivät lakiehdotuksia. Ylemmät ei-valitut elimet voivat mielivaltaisesti joko hylätä tai hyväksyä parlamentin jäsenten korjausehdotukset.
Mitä enemmän EU:ssa on jäsenmaita sitä vähemmän yksittäinen pieni maa saa paikkoja parlamentissa.

YLI 3000 TYÖRYHMÄÄ:
Nämä Euroopan neuvoston, Komission ja Ministereiden Neuvoston yli 3000 salaista työryhmää koostuu tuntemattomista jäsenistä.
Näissä työryhmissä on valtava määrä valtaa, näissä ryhmissä päätetään 85 prosenttisesti kaikkien lakien käytännön toteutuksesta.
Europarlamentaarikoilla tai yleisöllä ei ole pääsyä näihin työryhmiin tai tietoa heidän työstään. Koska työryhmät ovat salaisia ja jäsenet tuntemattomia on aiheellista pelätä, että nämä salaiset lakeja luovat jäsenet hyötyvät taloudellisesti luomistaan laeista.

Lissabonin sopimus tulee ojentamaan entistäkin enemmän valtaa Euroopan Unionille: Mikäli koskaan ilmenee minkäänlaista konfliktia EU lain tai kansallisen lain kesken, EU laki tulee voittamaan, tehden kansallisesta perustuslaista turhan.
Lissabonin sopimuksen tarkoitus on siirtää valtaa pieniltä jäsenmailta suurille jäsenmaille, ja äänestäjiltä virkamiehille.

Lähes puolitoistatuntia kestävässä videossa lisäksi:

• Ei-valittu elin päättää laeista koskien: maahanmuuttoa, poliisia, terveydenhuoltoa, budjettia, veroja ja oikeutta.
• Ei-valitun elimen päättämät lait, joilla korvataan maiden lait ovat peruuttamattomia.
• Ei erillisiä valtioita, yksi jättivaltio, pusketaan läpi rauha-propagandalla.
• Polttoainepulan aikana jättivaltio toimii kuten paleltuva ihmiskeho säilyttäen sydämen ja aivot ja antaen ääriraajojen tuhoutua.
• Kysymys halusta kehittää Euroopasta voimakas sotilaallinen mahti. Euroopan Unionin johtomaat entisiä imperialistisia valtioita.
• Uusi Eurooppa on kuin prinsessa ilman hallitsijaa; kokoonpano on kasvoton, hallitsijoita on mahdoton osoittaa tai nimetä.
• Eliitin johto = uusi maailman järjestys
• Pohjois-Amerikan Unioni
• Kansaan voi luottaa – eliittiin ei, eliitti haluaa valtaa, kansa haluaa ruokkia jälkeläisensä.
• Demokratian menetyksen jälkeen demokratiaa on yhtä vaikea saada takaisin kuin terveyttä sen menetettyään.

EU-perustuslaki: Kuolemanrangaistus mellakoinnista ja kapinasta

EU:n perussopimus mahdollistaa kuolemanrangaistuksen mellakoinnista ja kapinoinnista

Vasta hyväksytty EU:n perustuslaki, jota ei saisi perustuslaiksi kutsua, vaan puhutaan ”perussopimuksesta”, sisältää juridisen porsaanreiän, joka sallii kuolemanrangaistusten langettamisen mellakoinnin ja kapinan/kansannousun seurauksena tai sodan aikana. Näin sanoo sopimustekstiä analysoinut Karl Schachtschneider, saksalainen oikeustieteen professori Erlangen-Nürnbergin yliopistosta.

Perussopimuksen kiinni lyömä porsaanreikä löytyy EU:n solmimasta Lissabonin sopimuksesta, jossa ensin lukee, että kuolemanrangaistusta ei ole, mutta heti alaviitteessä, sanotaan ”paitsi jos kyseessä on sota, mellakat tai kansannousu” (..in case of war, riot or upheaval). Kuolemanrangaistuspykälä oli vieläpä piilotettu sopimuksen alaviitteen alaviitteeseen, ettei se herättäisi huomiota ja aiheuttaisi hälyä.

Ongelmana on sopimuksen tulkinta, että miten määritellään ”mellakointi ja kapina”. Rauhallisissa oloissa ja niissä jäsenmaissa, joissa demokratia ja viranomaisten julkinen valvonta toimivat, pykälä ei liene sellaisenaan aiheuta ongelmia. Mutta entäs jos näin ei olekaan? Jo toissavuotinen Kiasman edessä järjestetty mielenosoitus leimattiin viranomaisten toimesta mellakaksi, ja johti suureen määrään tarpeettomia pidätyksiä.

Liittovaltio Eurooppa – Hyvästi kansalaisdemokratia, tervetuloa harvainvalta

Toisen erittäin huolestuttavan ja demokratialle haitallisen tekijän muodostaa sopimuksen Yleislauseke, joka muuttaa EU:n luonnetta, vaikka valtiojohtomme toisin väittää. Yleislausekkeen nojalla EU nimittäin muuttuu juridisesti valtioiden liitosta federalistiseksi liittovaltioksi, jossa vallitsee oligarkia. Sen seurauksena Euroopan Neuvostolla ja Komissiolla on valta yli kaiken harjoitettavan politiikan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuun ottamatta. EU-parlamenttia kuultaisiin, mutta sillä ei ole veto-oikeutta päätöksissä, ja kansallisilla parlamenteilla ei ole enää mitään sanottavaa politiikkaan EU-tasolla.

Aiemmin eduskunnan lainsäädäntövallasta 80% oli luovutettu pois, niin uuden sopimuksen myötä 100% päätäntävallasta karkaa Brysseliin. Suomella ei ole tämän jälkeen enää oikeutta eikä mahdollisuutta erota EU-nimisestä liittovaltiosta, ja sopimuksen myötä EU:lla on oikeus, tarvittaessa asein, pakottaa eroamista havittelevat osavaltiot pysymään federaatiossa.

Lähde: http://www.larouchepub.com/hzl/2008/3510referendum_lisbon.html

(..with the European Union reform treaty, we accept also the European Union Charter, which says that there is no death penalty, and then it has a footnote, which says, "except in the case of war, riots, upheaval"—then the death penalty is possible. Schachtschneider points to the fact that this is an outrage, because they put it in a footnote of a footnote, and you have to read it, like really like a super-expert to find out! )