Sitten lännen kannalta katsoen huonommat: Venäjä on käytännössä jo voittanut Ukrainan kriisin - ainakin välittömien lyhyen tähtäimen intressiensä kannalta.
Mutta lähdetäänpäs alusta.
Ukrainan suistaminen sekasortoon ja venäläismielisen Janukovitshin hallinnon kaataminen oli länsimaiden vahvasti tukema prosessi, jonka tarkoituksena oli irrottaa Ukraina Venäjän kainalosta saamalla maahan uusi länsimielinen hallitus, joka liittäisi maan Euroopan Unioniin ja NATOon.
Tämä oli erityisesti USA:n pyrkimyksenä, sillä sille oli jäänyt pahasti hampaankoloon se, että maa sai näpeilleen Syyriassa, kun Venäjä onnistui tukemaan Assadin hallinnon pysymään pystyssä. Nythän Syyrian hallituksen armeija on edennyt jo kohta kaksi vuotta, saaden haltuunsa uudestaan yhä enemmän aluetta, ja on vähintäänkin tosiasia, että länsi ei saa Syyriaa - ainakaan kokonaisena - irtaantumaan Venäjän ja Iranin leiristä.
Jo 80-luvun alussa Washingtonin strategit laskivat, että Jos NL saadaan hajoamaan niin, että Ukraina irtautuu Venäjästä, Venäjä ei kykene olemaan supervalta ilman Ukrainaa. Näin myös tapahtui. Siitä asti USA on pyrkinyt toisaalta eristämään Venäjää, ympäröimään sen liittolaisillaan ja tukikohdillaan sekä rajoittamaan Moskovan geopoliittista liikkumavaraa mahdollisimman paljon, ja toisaalta taas tukemaan Venäjän demokratisoitumis- ja lännettymisprosessia. Lopullisena tarkoituksena olisi ollut tehdä Venäjästä vaaraton ja lännestä riippuvainen, vähän samaan tapaan kuin mitä Kiina oli länsivaltojen puoli-siirtomaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
Venäjä esti USA:ta iskemästä sotilaallisesti Assadin hallintoa vastaan ja pelasti diplomatialla Obaman kasvot antamalla tälle johtavan roolin Syyrian riisumisessa kemiallisista aseista, mikä oli kulissien takana noloa Washingtonille. Syyria, joka on Iranin kilpi ja liittolainen kun pitäisi saada kaadettua, ennenkuin USA voisi iskeä ilman suursodan uhkaa Iraniin. Ja Syyrian kaataminen ei onnistunut kun Venäjän laivasto operoi Välimerellä ja varmisti logistisesti ase- ja tarviketoimitukset Syyrian hallitukselle.
Saatuaan näpeilleen Syyriassa, USA:ssa oli mietittynä suunnitelma, että Ukraina irroitetaan Venäjän kainalosta ja sen hallitus saadaan irtisanomaan Venäjän kanssa tehty sopimus tukikohdista Krimillä.
Tällöin Venäjä olisi joutunut käytännössä vetämään osan laivastostaan pois Mustalta mereltä, sillä sen muut satamat alueella eivät sovellu suuren laivaston kotitukikohdaksi. Näin Venäjän laivaston operaatiokyky etelässä ja Välimerellä olisi supistunut, jolloin Venäjällä olisi ollut paljon vaikeampaa enää puuttua lännen tekemisiin Syyriassa ja Lähi-idässä. Ja juuri tämä oli todennäköisesti Washingtonilla tähtäimessä.
Lisäksi Krim sijaitsee strategisesti Mustan meren keskellä, ja siltä käsin voi hallita koko tätä suhteellisen pientä vesialuetta. Jos NATO olisi saanut oman tukikohtansa Krimille, se olisi voinut käytännössä estää tarvittaessa lähes kaiken Venäjän laivaston operoinnin alueella. Venäjän Mustan meren laivasto olisi ollut sotatilanteessa yhtä jumissa Asovanmerellä kuin mitä Itämeren punalaivasto oli Jatkosodan aikana 1941-44 saarrettuna Suomenlahden pohjukassa Kronstadin ja Leningradin sataman vesillä.
Tämän päälle Venäjän liikkumatila Kaukasuksella olisi mennyt hyvin rajalliseksi. Esimerkiksi Georgian sodan kaltainen operaatio olisi hyvin vaikeaa ilman mereltä käsin tulevaa tukea ja logistiikkaa, ja jos Krim olisi aktiivisesti sotaan sekaantuvan vastapuolen hallussa, hyökkäys Georgiaan tai sen kautta etelämmäs olisi käytännössä mahdotonta.
Länsi laski aivan oikein sen, että Venäjä ei tekisi mitään niin kauan kuin Sotshin Olympialaiset ovat käynnissä. Siksi Maidanin operaatio ajoitettiin Olympialaisten alle ja ajalle. Jos joku väittää, että Maidan oli vain ukrainlaisten oma ja itse organisoima mellakka, kannattaa lukea vaikka tämä israelilaisen Haaretz-lehden artikkeli. Lisäksi Maidania oli organisoimassa USA:n rahallisesti tukeman Svoboda-puolueen aktivistit, joita olivat aiemmin kouluttaneet mm. amerikkalaiset agentit. Kyse ei siis ollut pelkästään ukrainalaisten spontaanista kansannoususta.
Sen sijaan siinä amerikkalaiset laskivat väärin - tai ainakin uskottelevat ajatelleensa - että Venäjä ei tekisi mitään. Washingtonissa ehkä ajateltiin, että Venäjä on nyt ajettu Olympialaisten ja sen tuoman good willin avulla "kunniakujalle", eikä se halua heittää kaikkea tätä - Olympialaisia, sen tuomaa kilven kiillotusta ja mainetta sekä kisoihin satsattua rapiaa 50 miljardia - hukkaan pilaamalla kaiken tämän saavutetun reagoimalla sotilaallisesti Ukrainan vallankumoukseen. Mutta lännessä ei joko osattu ajatella tai ei haluttu ymmärtää, että Krim on Venäjälle geostrategisesti paljon tärkeämpi kuin edes kymmenet Olympialaiset tai Venäjän maine tai julkikuva lännessä (Tai sitten ajateltiin, ja koko homman pihvi olisikin ollut pakottaa Venäjä reagoimaan voimalla...).
Kuitenkin virallisten tietojen mukaan Krimin operaatio yllätti USA:n tiedustelun lähes täysin. Krimin haltuunotto oli erittäin hyvin organisoitu, nopea, siisti ja lähes veretön. Oikea oppikirja-esimerkki oikein tehdystä strategisesta iskusta. Tämän lisäksi lännelle oli shokki yleensä ottaen Venäjän armeijan iskukyky yleensä, erityisesti sen erikoisjoukkojen esiintyminen: kyseessä oli bravuuri-numero militaristisesta performanssista.
Lisäksi lännelle on ollut shokeeraavaa se nopeus, millä Venäjä on liittänyt Krimin itseensä: Venäjä on koko ajan säilyttänyt aloitteen ja kirjoittanut näytelmää, muut ovat vain pystyneet reagoimaan. Erityisen katkeraa on Atlantin takana se käytännössä jo tunnustettu tosiasia, että Krim on nyt osa Venäjää, ja USA:n päätavoite Ukraina-operaatiossa on torjuttu: Venäjä on ja pysyy Krimillä, samoin sen laivasto, ja Venäjän toimintakyky Välimerellä on päin vastoin parantunut merkittävästi sen jälkeen kun Krimillä olleet Ukrainan laivaston osat - 30 alusta joista suurin osa miehistöineen - liitettiin Venäjän laivastoon, mikä erityisesti kismittää amerikkalaisia.
Käsittääseni on selvää kaikille, että Krimin haltuunotto oli kansainvalisen lain ja sopimusten nojalla laiton operaatio. Tässä asiassa kuitenkin lännen ja erityisesti USA:n kritiikki on varsin kaksinaismoralistista: Venäjä on viimeiset puolentoistakymmentä vuotta katsellut sivusta, miten USA ja/tai sen liittolaiset ovat hyökkäilleet milloin mihinkin, oli sitten kyse Serbiasta, Irakista tai Libyasta, ja on organisoinut vaaleilla valittujen hallitusten kaatamisia, vallankaappauksia ja vaaleja välittämättä kansainvälisestä laista. Kosovossa USA järjesti kansanäänestyksen irtautumisesta Serbiasta välittämättä Serbian laista ja Belgradilta lupaa kysymättä. Nyt Venäjä teki samoin Krimillä. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
On tietenkin täysin selvää, ettei toisen tekemä vääryys koskaan oikeuta toista tekemään samoin, mutta se ei olekaan tässä asiassa lännen kaksinaismoralistisen närkästyksen ydinsyy, vaan se järkytys, että Venäjä ei ole enää heikko. Se pystyy nyt tekemään voimien niin salliessa täsmälleen samaa, mitä USA:kin. Ennen savannilla piti valtaa yksi leijona laumoineen - USA ja NATO. Nyt on toinen leijona eli Venäjä laumoineen toipunut edellisestä tappiostaan ja noussut uhmaamaan ensimmäistä. Savannin laidalla vaanii myös näitä kahta kohta suurmempi leijona eli Kiina odottaen vuoroaan. Se mikä USA:ta eniten huolettaakin ei ole se, että kansainvälistä lakia rikotaan ja suurvallat tekevät mitä ovat aina tehneet - ajaneet itsekkäästi omia pyrkimyksiään - vaan se, että nyt myös Venäjä teki niin ja kykenee jatkossakin omien tarpeidensa vaatiessa tekemään niin.
Ja rehellisyyden nimissä on minun sanottava, että geopoliittisten ja turvallisuuspoliittisten intressien pohjalta Venäjällä oli tavallaan legitiimi tarve - tai ainakin välttämättömyys - toimia estääkseen Krimin tukikohtien menettämisen (Esimerkiksi jos tämä olisi ollut strategiapeli-skenaario ja minä olisin pelannut Venäjällä, olisin tehnyt jotain vastaavaa pitääkseni asemani).
Mutta palataanpas Ukrainaan ja sen tilanteeseen. Ukrainalla on tässä pelissä se kaikkein huonoin käsi.
Mellakat Kiovassa alkoivat kun Ukraina ei allekirjoittanutkaan lähentymissopimusta EU:n kanssa. Tämä johti nopeasti laajenevaan anarkiaan ja kansannousuun. Länsimediassa ei ole kuitenkaan uutisoitu juuri mitään niistä syistä, miksi Janukovitsh hallintoineen jätti sopimuksen allekirjoittamatta. Syyt ovat päivänselviä, kun asiaan tutustuu:
Ukrainan olisi hyvin lyhyellä siirtymä-ajalla (vuosi-pari) pitänyt yksityistää valtionyhtiöt, vapauttaa luonnonvarojen omistus ulkomaisille sijoittajille (Ukraina maailman suurin viljantuottaja ja yksi suurimmista raudan tuottajista), muuttaa teolliset standardit EU-kelpoisiksi, luopua energian hinnan sääntelystä ja nostaa polttoneisteiden ja kaasun hinta maailmanmarkkinatasolle, alistaa maataloutensa EU:n sääntellylle, sekä sokerina pohjalla, leikata palkkoja kolmanneksella ja eläkkeitä 50%:lla.
Kaikki tämä olisi tarkoittanut Ukrainan koko maan työvoimasta 30% työllistävän teräs- ja metalliteollisuuden alasajoa jo muutenkin työttömyyden riivaamassa köyhässä maassa (työttömyys olisi noussut jopa 50%:iin!), energian hinnan kaksinkertaistumista,ja (eli tehdä juuri se, mitä Venäjä nyt tekee Ukrainan kaasun hinnalle, joka tuplaantuu). Sanalla sanoen, sopimus olisi tuhonnut Ukrainan talouden luonut Kreikan kaltaisen kaaoksen ja sekasorron sekä tehnyt Euroopan toiseksi köyhimmästä maasta köyhimmän.
Vaikka Janukovitsh oli roisto, hänellä sentään oli sen verran häpyä, ettei allekirjoittanut EU-sopparia.
Joka tapauksessa, kun rähinä Maidanilla sitten kärjistyi ampumisiksi ja tilanne suistui koko maassa lähelle kaaosta, ulkovallat neuvottelivat sopimuksen Janukovitshin ja opposition välille, siinä sovittiin uusista vaaleista ja että Ukrainasta tehdään liittovaltio, jossa alueet saavat laajan autonomian ja vapauden itse päättää paitsi kieli- ja kulttuuriasioistaan, myös taloudestaan.
Tämä ei tietenkään todellisuudessa sopinut lännelle, sillä tällöin Ukrainaa ei saataisi kokonaisena lännen leiriin. Ilman vahvaa keskushallinnon valtaa maan itäsosien alueet järjestäisivät kansanääneestykset liittovaltiosta eroamiseksi ja niiden kytkeytymisestä Venäjään, jos Kiovan hallitus yrittäisi viedä maata EU:hun tai NATO:on. Siksi oppositio lännen tuella ajoi Janukovitshin pois ja rikkoi sopimuksen saman tien.
Tällöin Moskovassa totta kai todettiin, että nyt riitti, ja aloitettiin Krimin operaatio, jonka seuraukset tunnemmekin.
Nyt siis Eurooppaa uhkaa sota, ainakin jos valtamediaa uskoisimme. Tätä silmällä pitäen Ukrainalla on äärimmäisen huono tilanne.
Ensinnäkin Ukrainan armeijan organisaatio lipsahti 90-luvulla siihen, että kunkin joukko-osaston palvelusmiehet olivat aina paikallisia lähiseudun/oman maakunnan väkeä. Näin myös ilmavoimissa. Itä-Ukrainassa iso osa sotilaista on paikallisia venäläisiä, ja Krimillä enemmistö. Lisäksi sotilaat ovat olleet pahasti alipalkattuja, motivaatio heikko ja puolustusbudjetti niin pieni, että käytännössä armeijaa ei ole kehitetty aikoihin mitenkään.
Tästä seurasi, että kun tuli liikekannallepanokäsky, niin Itä- ja Etellä-Ukrainassa kukaan ei lähtenyt liikkeelle. Kesti 4 päivää, ennenkuin Zaporoszhen moottoroitu tykistö saatiin marssille kohti etelää. Kesti viikko, ennenkuin Kiovan hallitus sai todettua, että valtavasta uhosta huolimatta niinkin paljon kuin 60 000 miestä on koossa, ja näistä taistelukykyisiä 6000 miehen edestä - nämä kaikki pääasiassa Länsi-Ukrainalaisia joukko-osastoja (!).
Koska Krimillä yli puolet Ukrainan armeijan sotilaista (ja siis valtaosa laivaston sotilaista) oli venäläisiä ja lopuistakin puolet venäjää äidinkielenään puhuvia ja/tai venäläismielisiä, seurasi valtava loikkausaalto. Heti alkuunsa kun kriisi alkoi, neljä tukikohtaa miehistöineen vaihtoi suoraan puolta eli nosti Venäjän lipun salkoon, mukaan lukien merijalkaväki-prikaati, joka oli Ukrainan ns. eliittiyksikkö. Sen lisäksi, että sotilaat olivat pääosin muutenkin venäläisiä tai venäjää äidinkielenään puhuvia ukrainalaisia, niin siirtymällä Venäjän leipiin sotilaiden palkka nousi Ukrainan palkkatasoon nähden yli puolella. Venäläislähteiden mukaan vain 11% Krimillä olleista Ukrainan armeijan sotilaista valitsi lähteä niemimaalta pois, loput liittyivät Venäjän armeijaan tai menivät kotiinsa.
Osa puolta vaihtaneista joukoista liitettiin suoraan Krimin hallituksen armeijaan, mikä lienee myös osasyy siihen, että niemimaa tuntui yhtäkkiä tulvivan "venäläisiä sotilaita". Tosiasiahan on, että varsinaisia venäläisiä sotilaita, siis ei näitä liittyneitä, oli niemimaalla vain parikymmentätuhatta, ja niemimaalle muualta tulleita Venäjän armeijan eliitti-erikoisjoukkoja lukuunottamatta suurin osa näistä pysyi tukikohdissaan operaation aikana.
Tosiasia on, että jos tulisi sota, arviolta neljäsosa Ukrainan armeijan sotilaista saattaisi vaihtaa suoraan puolta, upseereista jopa suurempikin osuus. Ukrainan armeijalla ei ole taisteluhalua ja osalla niistäkin joilla on, on taisteluhalua Venäjän puolesta. Armeijan epälojaalisuuden takia Kiovan hallitus on joutunut siirtämään joukkoja maan itäosaan lännestä, koska idässä miehet ei tee mitään. vain länsi-ukrainalaiset ovat valmiita sotimaan Venäjää vastaan, ja hekin vain puolustaakseen, eivät hyökätäkseen.
Tämä shokkitilanne pakotti lopulta Kiovan hallinnon tekemään päätöksen perustaa armeija käytännössä kokonaan uudestaan, eli koota 60 000 miehen kansalliskaarti tuoreista, vapaaehtoisesti värvätyistä ja motivoituneista.
Mutta mitä tapahtuu nyt seuraavaksi?
Minun nähdäkseni USA:lla ja lännellä on vain kaksi vaihtoehtoa:
a) Sota ja Ukrainan jakautuminen tai joutuminen jopa kokonaan Venäjän vallan alle, myös pitemmän tähtäimen kansainväliset seuraukset kauppasotineen sekä globaalin kriisin kärjistyminen, tai
b) Kriisin liennytys, Sotilaallisesti neutraali/puolueeton Ukraina heikolla keskushallinnolla ja vahvalla alue/osavaltiohallinnolla, Ukrainan taloudellinen jakautuminen EU:iin ja Venäjään nojaaviin puoliin, sodan välttäminen ja kauppasodalta sekä lamalta välttyminen.
Siinä tiivistäen lännen vaihtoehdot, koska Venäjä ei peräänny. Venäjä ei peräänny, koska sille Ukrainan - ja erityisesti Itä-Ukrainan - saamisessa mukaan omaan valtapiiriin on kyse sille itselle paljon tärkeämmistä, suorastaan elintärkeistä geolpoliittisista intresseistä. Ukraina on Venäjälle yhtä tärkeä kuin Texas USA:lle. Vastaavasti USA:lle Ukrainalla ei ole samanlaista merkitystä.
Siksi ei olekaan yllätys, että vajaa kaksi viikkoa sitten väitettiin eräillä ns. "asioista tietävillä" sivuilla, että todellisuudessa Obama ja hänen sotilasneuvonantajansa olisivat todenneet, että Venäjä voitti tämän erän, ja että Krim on menetetty ja täten USA:n päätavoite eli Venäjän laivaston eristäminen pois Välimereltä ja Syyriasta Mustalle/Asovanmerelle on näin ollen pahasti epäonnistunut.
Ulkoministerit Kerry ja Lavrov neuvottelivat asioista puhelimitse toissa sunnuntaina. Väitetään, että tuolloin Kerryn olisi ilmaissut, että Obama voi myöntyä Venäjän alun perin esittämään tai vaatimaan ratkaisuehdotukseen (joka olennaisilta osin mukaelee Janukovitshin ja opposition tekemää sopimusta) eli että nopeasti uudet vaalit ja Ukrainasta tehtäisiin väljä liittovaltio, jonka alueista tulisi osavaltioita laajalla autonomialla, Ukrainasta tehtäisiin siis neutraali tai puolueeton vyöhyke, ja maan itäosat voivat taloudellisesti suuntautua itään ja länsiosat länteen. Ainoa este tälle olisi USA:n oma sisäpolitiikka; Obaman pitäisi saada oma hallinto, Washingtonin haukat ja kotiyleisö nielemään tämä.
Samaa ajatusta markkinoivat kirjoituksissaan tuolla viikolla vanhat gurut Henry Kissinger ja Zbigniew Zbrzezinski kolumneissaan lehdissä. Tästä syystä tein jo viime viikolla seuraavan veikkauksen:
------------------------------------------------
-Venäjä on tekemässä saman kuin Syyrian kohdalla (ja NL Kuuba kriisissä), eli kasvojen pesun Obamalle. Venäjä tulee keskittämään joukkoja Ukrainan rajoille ja uhkaamaan sotilaallisesti Itä-Ukrainaa miehityksellä. Ehkä jopa rikkomaan Ukrainan rajaa jollain provokaatiolla, vaikka erikoisjoukoin "suojaamaan venäläisiä" Harkovassa ja Donetskissa.
-Tällöin länsi Obaman johdolla esittää ehdottoman ukaasin, että "Nyt ei perhana hyvä heilu, jos niin teette!!". USA saattaa ampua vaikka pari ohjustakin, ehkä jopa lähettämään univormupukuisia erikoisjoukkojaan Kiovaan, tms.
-Tilanne kiristyy äärimmilleen, Putin/Moskova vastaa lisäuholla, maailma pidättää henkeään, jne.
-Silloin Kerry tulee ja ehdottaa Venäjälle juuri edellämainittua "kompromissia" (mitä Venäjä alunperinkin halusi), eli että jos Venäläiset vetäytyvät, niin Ukrainasta tehdään neutraali väljä liittovaltio, alueet saavat niin laajan talousautonomian, että voivat orientoitua kumpaan ilmansuuntaan haluavat, ja uudet vaalit hetikohta piakkoin.
-Venäjä saa juuri sen mitä haluaakin ja mitä alunperin vaati, eli reaalisesti voittaa tämän erän vaikka perääntyykin ja Obama pelastaa kasvonsa sekä kerää valtavasti pisteitä republikaani-haukkojen silmissä (Näin kävi myös Syyrian kriisissä).
---------------------------------------------------
Eli suomeksi sanoen näkisimme Kuuban kriisin toisinnon (tuolloinhan länsi-yleisölle ei kerrottu, että USA/NATO joutui vetämään keskikantaman ohjukset pois Kreikasta ja Turkista vastineeksi siitä, että NL vetää omansa Kuubasta, NL sai strategisen voiton, USA diplomaattisen). Obama tehneekin siis kuin Kennedyt, pelastaa maailman silmissä meidät sodalta, länsimedia hehkuttaa, että "ansaitsi sittenkin Nobelin". Venäjälle jäisi tässäkin se "Pahan pojan" -maine, mutta sehän sillä on jo muutenkin, joten ei haitanne.
Käsittääkseni Venäjä ei oikeasti halua sotaa, varsinkaan nyt. Moskovan tavoitteena on saada Ukraina enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti - mutta kuitenkin Kiovan omalla päätöksellä - mukaan Euraasian Unioni-hankkeeseen eli samaan tulli- ja kauppalliittoon itsensä, Valko-Venäjän ja Kazakhstanin kanssa. Euraasian Unionin muodostaminen on Moskovalle ehdottomasti kaikkein tärkein strateginen päämäärä tällä vuosikymmenellä, eikä sitä oikeasti olla riskeeraamassa.
Lisäksi Venäjä ei halua lietsoa Euroopassa voimakasta vastareaktiota itseään vastaan. Asiaan vaikuttaa myös Eurovaalit, joiden alla Venäjä on löytänyt ystäviä monista EU-kriittisistä ja kansallismielisistä puolueista. Venäjä ei halunne lietsoa Eurooppaan pelkoa, jonka varjolla EU-kriittisten odottettu vyöry eurovaaleissa tyrehtyy. Moskovan hauiksen-esittelystä huolimatta avoin sota lännen kanssa ei ole tällä hetkellä sen intresseissä.
Siksi veikkaan kriisin diplomaattista ratkaisua, ja melko piakoin. Mutta ensin ennen sitä näemme jännitteen kiristymisen ja ehkä pienen sotilaallisen kriisin Itä-Ukrainassa, sellaisen, josta perääntymällä Venäjä pelastaa Obamana kasvot ja josta vastineeksi USA myöntyy edelläkuvattuun diplomaattiseen "kompromissiin" (eli Venäjän sanelemaan ratkaisuun).
Asiassa on vain yksi mutta: On sinällään USA:n geopoliittinen etu, jos Ukrainan kriisi kärjistyy. Jos USA on valmis ottamaan taloudelliset ja poliittiset riskit sen takia, Ukrainassa nähtäneen perinteinen kylmän sodan tyylinen itä-länsi -maaottelu ukrainalaisten kustannuksella.
--------------------
P. S. Kuinka ollakaan, Venäjä on keskittänyt merkittävästi parhaita joukkojaan Ukrainan itärajalle.
Ja Suomenkin NATO-jäsenyys näyttäisi olevan tuhoon tuomittu yritys? NATO-jäsenyyden hakemisessa menee vähintään vuosia, eikä NATO ota jäseniksi maita, joilla on sotilaallinen kriisi tai sellaisen akuutti uhka päällä.
USA on jo hyötynyt kriisistä geopoliittisesti, sillä sen Euroopan liittolaiset ovat taas jälleen kerran juoksemassa sen ja NATO:n turviin, ja USA:n intresseilleen uhkaksi kokema EU:n oma sotilaallinen puolustushanke on taas jäissä. Lisäksi Euroopan energiariippuvuus Venäjästä on kriisin luoman paniikin varjossa ajamassa EU:ta kiireellä hyväksymään aiemmin Brysselin vitkutteleman EU: ja USA:n vapaakauppasopimuksen, mikä avannee Euroopan markkinat USA:n kaasuntuotannolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti