Intian monikulttuurisuus on sortoa, kärsimystä ja eriarvoisuutta

Viime tiistain (27.1.) Forum24:ssä toimittaja Olli Muhonen kirjoitti otsikolla ”Ihmeellinen Intia - Monen kulttuurin maa” Intiasta ja sen kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Hän kirjoitti, että ”Intian malli on osoittanut, että aidosti monikulttuurinen yhteiskunta on mahdollinen”. Monikulttuurista yhteiskuntaa ihaillessaan Muhonen kuitenkin mielestäni sortui yksipuoliseen näkemykseen aiheesta.

Intia ei ole monikulttuurinen yhteiskunta, vaan monikulttuurinen valtakunta, jossa eri alakulttuurit muodostavat omia yhteiskuntiaan. Unelma monikulttuurisesta mutta samalla yhtenäisestä yhteiskunnasta, jossa eri kulttuurit olisivat tasa-arvoisia toisiinsa nähden, on nimittäin mahdoton utopia. Intiassa tämä näkyy niin uskonnollisella kuin poliittisellakin tasolla. Kuten Muhonen kirjoitti, Intian liittovaltion koossa pysyminen on melkoinen ihme. Tämän "ihmeen", jossa kieli- ja kansallisuusrajojen erottavuus on saatu lakaistua maton alle, on mahdollistanut vain hindulaisen uskonnon dominoiva yhteiskunnallinen asema, ja erityisesti sen koossapitävä voima; rasistinen ja sortava kastijärjestelmä.

Hindin kielen sana ’cast’ tarkoittaa kirjaimellisesti ihonväriä. Intiassa tummanruskeat ihmiset kuuluvat alimpiin kasteihin, ruskeaihoiset ihmiset keskikasteihin, ja vaaleimmat ihmiset ylempiin kasteihin. Mitä ylempään kastiin ihminen Intiassa kuuluu, sitä vaaleampi on hänen ihonvärinsä, ja sitä korkeampi yhteiskunnallinen arvostus ja taloudellinen asema. Intiassa ihminen saa mennä naimisiin vain omaan kastiinsa kuuluvan henkilön kanssa. Alempikastiset ovat käytännössä edelleen vailla täysiä ihmis- ja kansalaisoikeuksia, ja kastittomat mustat täysin ali-ihmisten asemassa vailla mitään ihmisoikeuksia. Intialainen kulttuuri kastijärjestelmineen edustaa siis uskonnon varjolla tapahtuvaa apartheidia ja äärimmäistä rotusortoa.

Hindulaisuus uskontona perustuu ajatukselle, että kaikki tiet vievät samaan päämäärään. Tämä näennäinen uskonnollinen suvaitsevaisuus on mahdollistanut niemimaan uskonnollisen sillisalaatin. Hindulaisuus on kuitenkin hindulle ”oikein uskonto”, ja siksi se sietää muita uskontoja vain niin kauan kun ne eivät kyseenalaista sen asemaa valtauskontona, eikä varsinkaan kastijärjestelmää. Hindulaisuus on monismissaan ja kastijärjestelmän puolustamisessaan ehdottoman fanaattinen. Tästä syystä, vaikka kastijärjestelmä on lailla lakkautettu, on tämä laki käytännössä kuollut kirjain. Siksi intialainen yhteiskunta on käytännössä vihamielinen kaikkia niitä uskontoja ja ihmisryhmiä kohtaan, jotka eivät tunnusta hindulaisuuden ehdotonta uskonnollista monismia ja kulttuurista ylivaltaa. Räikeimmin tämä näkyy suhtautumisena monoteismia saarnaavia islamia ja kristinuskoa vastaan.

Tämä näkyy selvästi Intian historiassa, ja heijastuu tänäkin päivänä suoraan Intian liittovaltion federalistiseen politiikkaan. Brittiläinen Intia hajosi aikanaan muslimienemmistöisten Pakistanin ja Bangladeshin (entisen Itä-Pakistanin) sotiessa itsensä irti hinduvaltiosta 1947. Tänä päivänä tilanne on se, että ne osavaltiot, joissa on hinduenemmistö, ovat kaikkein tiiviimmin mukana liittovaltiossa, kun taas ne osavaltiot, joissa on enemmän kastittomia tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia, tulevat huonommin toimeen hinduenemmistöisen liittovaltion kanssa, ja ovat siksi autonomisempia sekä löyhemmin mukana liittovaltiossa. Eikä ole mikään yllätys, että Intian kaksi ainoaa ei-hinduenemmistöistä osavaltiota eli Kashmir ja Nagaland, joista ensin mainitussa enemmistö on muslimeja ja jälkimmäisessä kristittyjä, ovat käytännössä koko ajan sisällissodassa liittovaltiota vastaan muslimien ja kristittyjen pyrkiessä eroon hinduvallasta.

Intia kaikkineen on siis hyvä esimerkki monikulttuurisuuden mukanaan tuomasta yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta sekä sorrosta, ja hierarkkisesta luokkayhteiskunnasta.


(Kommentoimani Olli Muhosen artikkeli luettavissa Forum24:n nettilehdessä, s. 12.)