Köyhyyden, pahoinvoinnin ja tuloerojen kasvaessa: Punainen virsi

Kuinka moni ihminen tietää, että kansalaissodassa kansamme työtätekevän köyhälistön ruohonjuuritason syvällisempi motiivi lähteä tekemään vallankumousta ei ollut aina niinkään työväenagitaattorien suoltama marxistinen propaganda, joka toimi vain paineet laukaisevana kanavana, vaan pohjimmiltaan aivan yhtä paljon työväestön ja maalaisproletariaatin umpiluterilainen, kristillinen yhteiskuntamoraali, ja sen arvojen vastainen yhteiskunnallinen vallankäyttö ja rakenteellinen väkivalta?

Suomessa oli vuodesta 1906 aina kansalaissotaan asti istunut silloisessa eduskunnassa (senaatti) sen niminen puolue, kuin Kristillinen Työväenpuolue, jonka edustajamäärät vaihtelivat vaaleista riippuen kahdesta neljään. Puolue oli syntynyt 1860-luvulla Englannissa syntyneen kristillis-sosialistisen liikkeen vaikutusksesta. Liike rantautui Suomeen 1800-luvun lopulla, jolloin suurimmille teollisuuspaikkakunnille perustettin kristillisiä työväenyhdistyksiä, joiden toiminnan ympärille puolue muodostui. Tämä liike edusti tavallaan "sosiaalidemokratiaa" aikana, jolloin työväenliike ei vielä ollut jakautunut, sillä se pyrki sosiaaliseen tasa-arvoon ja työväestön olojen parantamiseen demokraattista tietä, yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta vallankumouksen sijaan.

Kansalaissodan alkaessa yleinen tilanne maassamme oli kuitenkin edennyt pisteeseen, jossa ruutitynnyri oli jo syttynyt, ja työväki ryhmittäytyi punakaarteihin. Taustalla oli syvä, huonoista yhteiskunnallisista oloista ja epätasa-arvosta kumpuava katkeruus, ja tunne siitä, että yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus on mennyt aivan liian pitkälle. Kristillisen työväenliikkeen piirissä ollut väki ei tilanteessa oikein tiennyt, mitä tehdä. Osa heistä päätti liittyä punakaarteihin.

Marssiessaan rintamalle, he lauloivat vanhan virsikirjan virttä numero 440 "Jo vääryys vallan saapi". Kansalaissodan jälkeen porvaristo ja papisto, sydämistyneenä työväestön "kapinasta" poisti virren sen takia virsikirjasta. Virsi palautettiin kirjaan vasta sotien jälkeen, Mannerheimin aloitteesta, kansallisena sovinnoneleenä.

Jostain syystä tämä "Punainen virsi" poistettiin uudestaan 80-luvun lopun virsikirjauudistuksen yhteydessä, juuri viime laman alla, kun hyvinvointiyhteiskunta alkoi taas rapautua ja tuloerot kasvaa. Se kansallisen yhteiskuntaluokkien sovinto, minkä viime sodat loivat, ja se kansallisen yhtenäisyys, jota yhteiskunnallisen tasa-arvon ihanteen pohjalle rakennettu hyvinvointijärjestelmä ovat pitäneet yllä, ovat rapautumassa. Mielestäni olisi aika palauttaa vanha virsi takaisin virsikirjaan, muistuttamaan meitä kaikkia, ja varsinkin vallanpitäjiä, siitä, että nykyisellä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja pahoinvoinnin kasvuvauhdilla olemme matkalla kohti uutta kansalaissotaa. Tämä olisi nyt suuren laman alkaessa vallanpitäjien hyvä muistaa, ja pitää huoli kansan hyvinvoinnista sekä siitä, ettei suomalainen kansanyhteisö hajoa.


Vanhan virsikijan virsi nro. 440. Sen sanoma alkaa olla taas jälleen kerran ajankohtainen:

(Sävel sama kuin suvivirressä, "Jo joutui armas aika")

"1 Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, vie kansan kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta, nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta, nyt tahtois puolustaa?

2 Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan.
On valhe vallan päällä, ja vääryys voimassaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan.

3 Kas, köyhän leivän syövät, nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät, ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi, kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi, tuon raukan huudoilta.

4 He armotonna veivät, osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa, vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta, nuo viekkaat ryöstäjät.

5 Vaan voitonpäivän kerran, vaivaiset näkevät.
Vanhurskaus kun Herran, lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä, ja päästä vaivasta."


---------------------
EDIT 3.3: Ne joita kiinnostaa enemmän tietää Kristillisten työväenyhdistysten historiasta, löytävät tietoja Facebook-yhteisöstä "Kristillis-sosiaaliset arvot ja kristillisen työväenliikkeen perintö": Linkki

Intian monikulttuurisuus on sortoa, kärsimystä ja eriarvoisuutta

Viime tiistain (27.1.) Forum24:ssä toimittaja Olli Muhonen kirjoitti otsikolla ”Ihmeellinen Intia - Monen kulttuurin maa” Intiasta ja sen kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Hän kirjoitti, että ”Intian malli on osoittanut, että aidosti monikulttuurinen yhteiskunta on mahdollinen”. Monikulttuurista yhteiskuntaa ihaillessaan Muhonen kuitenkin mielestäni sortui yksipuoliseen näkemykseen aiheesta.

Intia ei ole monikulttuurinen yhteiskunta, vaan monikulttuurinen valtakunta, jossa eri alakulttuurit muodostavat omia yhteiskuntiaan. Unelma monikulttuurisesta mutta samalla yhtenäisestä yhteiskunnasta, jossa eri kulttuurit olisivat tasa-arvoisia toisiinsa nähden, on nimittäin mahdoton utopia. Intiassa tämä näkyy niin uskonnollisella kuin poliittisellakin tasolla. Kuten Muhonen kirjoitti, Intian liittovaltion koossa pysyminen on melkoinen ihme. Tämän "ihmeen", jossa kieli- ja kansallisuusrajojen erottavuus on saatu lakaistua maton alle, on mahdollistanut vain hindulaisen uskonnon dominoiva yhteiskunnallinen asema, ja erityisesti sen koossapitävä voima; rasistinen ja sortava kastijärjestelmä.

Hindin kielen sana ’cast’ tarkoittaa kirjaimellisesti ihonväriä. Intiassa tummanruskeat ihmiset kuuluvat alimpiin kasteihin, ruskeaihoiset ihmiset keskikasteihin, ja vaaleimmat ihmiset ylempiin kasteihin. Mitä ylempään kastiin ihminen Intiassa kuuluu, sitä vaaleampi on hänen ihonvärinsä, ja sitä korkeampi yhteiskunnallinen arvostus ja taloudellinen asema. Intiassa ihminen saa mennä naimisiin vain omaan kastiinsa kuuluvan henkilön kanssa. Alempikastiset ovat käytännössä edelleen vailla täysiä ihmis- ja kansalaisoikeuksia, ja kastittomat mustat täysin ali-ihmisten asemassa vailla mitään ihmisoikeuksia. Intialainen kulttuuri kastijärjestelmineen edustaa siis uskonnon varjolla tapahtuvaa apartheidia ja äärimmäistä rotusortoa.

Hindulaisuus uskontona perustuu ajatukselle, että kaikki tiet vievät samaan päämäärään. Tämä näennäinen uskonnollinen suvaitsevaisuus on mahdollistanut niemimaan uskonnollisen sillisalaatin. Hindulaisuus on kuitenkin hindulle ”oikein uskonto”, ja siksi se sietää muita uskontoja vain niin kauan kun ne eivät kyseenalaista sen asemaa valtauskontona, eikä varsinkaan kastijärjestelmää. Hindulaisuus on monismissaan ja kastijärjestelmän puolustamisessaan ehdottoman fanaattinen. Tästä syystä, vaikka kastijärjestelmä on lailla lakkautettu, on tämä laki käytännössä kuollut kirjain. Siksi intialainen yhteiskunta on käytännössä vihamielinen kaikkia niitä uskontoja ja ihmisryhmiä kohtaan, jotka eivät tunnusta hindulaisuuden ehdotonta uskonnollista monismia ja kulttuurista ylivaltaa. Räikeimmin tämä näkyy suhtautumisena monoteismia saarnaavia islamia ja kristinuskoa vastaan.

Tämä näkyy selvästi Intian historiassa, ja heijastuu tänäkin päivänä suoraan Intian liittovaltion federalistiseen politiikkaan. Brittiläinen Intia hajosi aikanaan muslimienemmistöisten Pakistanin ja Bangladeshin (entisen Itä-Pakistanin) sotiessa itsensä irti hinduvaltiosta 1947. Tänä päivänä tilanne on se, että ne osavaltiot, joissa on hinduenemmistö, ovat kaikkein tiiviimmin mukana liittovaltiossa, kun taas ne osavaltiot, joissa on enemmän kastittomia tai uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia, tulevat huonommin toimeen hinduenemmistöisen liittovaltion kanssa, ja ovat siksi autonomisempia sekä löyhemmin mukana liittovaltiossa. Eikä ole mikään yllätys, että Intian kaksi ainoaa ei-hinduenemmistöistä osavaltiota eli Kashmir ja Nagaland, joista ensin mainitussa enemmistö on muslimeja ja jälkimmäisessä kristittyjä, ovat käytännössä koko ajan sisällissodassa liittovaltiota vastaan muslimien ja kristittyjen pyrkiessä eroon hinduvallasta.

Intia kaikkineen on siis hyvä esimerkki monikulttuurisuuden mukanaan tuomasta yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta sekä sorrosta, ja hierarkkisesta luokkayhteiskunnasta.


(Kommentoimani Olli Muhosen artikkeli luettavissa Forum24:n nettilehdessä, s. 12.)