torstai 20. syyskuuta 2012

Kaadetaan hallitus tekemällä SDP:lle rökäletappio kuntavaaleissa!

Toisin kuin voisi luulla, näissä kuntavaaleissa ei Suomen tulevaisuuden kannalta ole tärkeintä PS:n voitto - vaikka se onkin melko tärkeää - vaan SDP:n tappio.

Jos nimittäin nykyinen hallitus pysyy vallassa, EU:sta tehdään tämän kriisin aikana - jo ensi vuonna - täysimittainen liittovaltio, jossa Suomen itsenäisyyden ja suvereenisuuden viimeisetkin rippeet menevät niin, että niitä ei saada enää takaisin ilman uutta itsenäisyyssotaa.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut toivoen ja ennustaen hallituksen kaatumista, niin viime keväänä hallitus lakaisi budjettiriihessä todella roiman listan leikkauksia maton alle kunnes kuntavaalit olisivat ohi. Näin siksi, ettei hallituspuolueille tulisi pahasti takkiin kuntavaaleissa. Nämä leikkauslistat otetaan esiin kuntavaalien jälkeen.

Nyt jos ja kun kuntavaaleissa vasemmistopuolueet ja erityisesti SDP kärsivät roiman tappion, herää demarillakin poliittinen itsesäilytysvaisto. Jos SDP:n kylki vuotaa tarpeeksi, sen hallituskunto lopahtaa, ja viimeistään siinä vaiheessa kun Katainen lyö leikkauslistan eteen, demarilinnakkeessa todetaan, että "Nyt jos me tähän lähdetään niin käy ensi vaaleissa ohraisesti! Ulos, toverit!", ja näin hallitus kaatuu.

Yhtälö on tämä:

a) Edessä on vähintään vielä 2 miljardin lisäleikkaukset tällä hallituskaudella (pahimmillaan jopa yli 5 miljardin leikkaukset, riippuu toki miten paljon hallitus on valmis ottamaan velkaa korolla, joka tulee nousemaan rajusti sillä sekunnilla kun velkaunioni toteutuu).

b) Edessä on vielä vähinään 3, todennnäköisesti jopa 5 lamavuotta.

c) Ennen vuoden 2015 vaaleja istuva hallitus tulee olemaan monta kertaa vihatumpi kuin Esko Ahon "lamahallitus" aikanaan oli.



Hallitus kaatuu vain jos SDP:lle tulee suurtappio. Toki Kokoomuksenkin suurtappio saattaisi puolueen tilanteen tukalaksi, mutta koska Kokoomus on puolue jonka lojaliteetti ei kohdistu kansaan vaan suurpääomaan, sen tappio ei vielä hallitusta kaataisi, sillä hallituksen sama eurostofanaattinen linja jatkuisi joka tapauksessa SDP:n tukemana.

Toki on poliittisesti suotavaa näin perussuomalaisesta näkökulmasta, jos esim. Vihreät ottaisivat takkiin, mutta nyt on yleiseurooppalainen, yleispoliittinen ja talouspoliittinen tilanne niin paha, että on ennen kaikkea keskityttävät tuottamaan SDP:lle suurtappio. Näin siksi, että vain valtava vuotava laskimohaava SDP:n kyljessä - yhdessä valtavan leikkauslistan kanssa -  voi herättää demarien poliittisen itsesuojeluvaiston vuoden 2015 eduskuntavaaleja silmälläpitäen.

Mikään muu ei hallitusta kaada - ja mikään muu ei voi kääntää Suomen suuntaa tarpeeksi ajoissa - kuin uusi hallitus, jossa Katainen ei ole enää pääministeri ja federalistit on tungettu vähemmistöön sekä pakotettu opposition linjalle. Vain jos meilä on ensi alkuvuodesta uusi hallitus, jotain on vielä pelastettavissa liittovaltion jaloista.

Vetoan siis kaikkiin, Isänmaamme, itsenäisyytemme ja kansamme vapauden puolesta; SDP:tä on lyötävä joka päivä kunnes kuntavaalit on ohi!

-------
---
-

P.S. toki oikein mojova tappio ennen kaikkea Kokoomukselle on suotavaa, mutta jos olisi valittava joko tai SDP:n ja Kokoomuksen tappion välillä, niin tilanne vaatii, mitä vaatii.

Ei kommentteja: