Vasemmiston alamäen syy on globalisaatio ja ideologinen sokeus

Yleisesti niin Suomessa kuin Euroopassa olisi sekä työväenliikkeen että yleisesti vasemmiston syytä tunnustaa, mistä todellisuudessa johtuu vasemmiston yleinen alamäki.

Kansallisvaltioiden heikkeneminen, kansallisten rajojen merkityksen väheneminen, kansantalouksien keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen ja kansallisen päätäntävallan kaventuminen - eli suomeksi globalisaatiolle antautuminen - on se syy, jonka takia teollisuusmaiden työtätekevät joutuvat tinkimään työpaikoistaan ja kaikista saavutetuista eduistaan kehitysmaiden köyhien hyväksi, ta itseasiassa eliitin hyväksi, sillä ei kiinalaisten palkat koskaan nouse samalle tasolle kuin mitä ne lännessä nyt ovat.

Syy vasemmiston alamäkeen ei siis ole oikeistopopulismi tai "fasismin nousu", vaan osaltaan juuri sen kehityksen toteutuminen, josta Marx unelmoi: Kansainvälisyys - Interantionalismi - Ihmiskunnan veljeys!

Hyvinvointivaltio ja vahva työväenliike ovat viimeisten sadan vuoden ajan tarvinneet turvakseen juuri kansallisvaltion, keskitetyn vahvan valtiovallan sekä kansalliset tulli- ja talousrajat. Näiden suojissa on voitu rakentaa teollisia yhteiskuntia, joiden sisällä työväki on voinut saavuttaa itselleen ns. luokkaetuja.

Globalisaation myötä nämä edellytykset katoavat, ja työväenliike, ammattiliitot, sekä poliitisesti vasemmalla olevat puolueet menettävät valtaansa. Suurpääomien jylläämässä globaalissa taloudessa ei ole ylikansallista työväen internationaalia, eikä sellaiselle ole pääomaa tai voimaa toimiakaan. Globaalin talouden pelikenttää pyörittää pääoman valta, ja sitä ei duunareilla ole.

Sen sijaan että vasemmisto olisi alkanut puolustamaan omien etujensa turvaajia ja edellytyksiä - kansallisvaltiota ja kansallisia rajoja - ollaan yleisesti hurahdettu ns. punavihreyteen, johon kansainvälisyys, kansallisvaltiovastaisuus ja antikansallisuus kuuluvat vahvana elementtinä.

Sen sijaan että oltaisiin mietitty, miten rajoittaa tai ainakin hidastaa globalisaatiota - maailman yhdentymistä ja sitä seuraavaa suurpääoman ylivaltaa - ollaankin kamppailtu sen eteen, että miten tehokkaimmin kustaisiin omaan nilkkaan. Vasemmistossa on pikemminkin pyritty heikentämään kansallisvaltioiden valtaa ja kansallisia kultturieroja, joiden varaan kuitenkin eri maissa on voitu rakentaa sen ryhmähenki ja kollektiivinen me-tietoisuus, ja koko sen kansanyhteisöllisyys eli kansansolidaarisuus, jonka muodostamassa suojakuplassa viime kädessä koko hyvinvointivaltio sekä työväenliikkeen poliittinen valta on pyörinyt.

Olen jo pidempään miettinyt sitä, kuinka kauan kestää, ennenkuin poliittinen vasemmisto, joksi määrittelen perinteisen työväenliikkeen ja sitä lähellä olevat tahot, suostuvat niin sanotusti ottamaan pään tarvittavassa määrin pois ideologisesta pensaasta ja myöntämään, että marxilaisuuteen kuuluva internationalismi ja kansallisvaltiovastaisuus - unelma rajattomasta maailmasta - vain vauhdittaa globalisaatiota ja pääomien vallan kasvua, ja on siten yksi perussyy kehitykselle, jossa työväenliikke sekä vasemmiston poliittinen vaikutusvalta hiljalleen rapautuu.

Jos halutaan pelastaa edes osa työväenliikkeen saavutetuista eduista ja hyvinvointivaltiosta, olisi työväenliikkeen sekä poliittisen vasemmiston yleisesti aika hylätä globalisaation ja kansainvälisen suurpääoman etujen ajaminen eli internationalismi sekä kansallisten, taloudellisten ja kulttuuristensuojarajojen hajottaminen. Sen sijaan olisi aika alkaa paikkailemaan oman talon seiniä eli puolustamaan kansallisvaltioiden ja kansallisten työväestöjen etua.

Myös EU nykyisellään liittovaltiona - eli Lissabonin sopimuksen hyväksyminen ja siihen liittyvät asiat - olisi syytä varsinkin demarileirissä tunnustaa isoksi virheeksi, oikein kardinaalimunaukseksi, sillä EU on direktiiveillään tuonut laillisen alipalkkauksen ja markkinamekanismien ylivallan kaikkialle; myös hyvinvointi- ja kuntasektoreille, ja vienyt valtiolta sekä kansalliselta tasolta pois vallan, jolla epäkohtiin voitaisiin puuttua.

Siirtämällä valtaa Suomen eduskunnalta EU:lle on siirretty myös valta Suomen kansalta ja osaltaan myös suomalaiselta duunarilta ylikansallisille pättäjille ja globaalille suurpääomalle. Samalla työpaikat ovat karanneet vierastyövoimalle, ja harmaa talous on tulossa talouden valtavirraksi.

Niin kauan kuin nykyinen meno jatkuu, on esim. demarien ja vasemmiston yleisesti turha itkeä ja ihmetellä kannattajien pakoa Euroopassa oikeistopopulistien tai Suomessa Perussuomalaisten leiriin. Suomessa PS Suomalaisena työväenpuolueena kun ajaa juuri työväestön hyvinvointijärjestelmän perustan - suomalaisen työn, suomalaisen perusteollisuuden, kansallisvaltion, kansallisten rajojen ja kansallisen yhtenäiskulttuurin - etujen turvaamista.


Ja toisin kuin vasemmistossa kuvitellaan, käsillä oleva finanssikriisi ei ole kansainvälisen kapitalismin tien pää, vaan ainoastaan taitekohta, jolla kansainvälinen suurpääoma saa vieläkin suuremman vallan maailmasta. Ratkaisuksi kriisiin nimittäin tarjotaan yhä suurempaa pääomaa palvelevan ylikansallista päätöksenteon ja vallan keskittämistä eli suomeksi globalisaation kiihdyttämistä. Edessä on uusia EU:n kaltaisia talous- ja valuuttaunioneja, joiden myötä rahavalta on saamassa totaalisen yliotteen. Tämä on eliitin päämäärä.

PS - Työväenpuolue ilman sosialismia

P.S. Eliitin vallan tuntien on mielenkiintoista, että aina kun joku puhuu työväen etujen ja kansallisvaltion etujen yhteydestä, jostain lehahtaa esiin se kuuluisa fasismi-kortti...

Kohti Maailman Unionia?

Maailma muuttuu ja yhdentyy päätä huimaavalla vauhdilla. Nykyinen maailma, jossa Neuvostoliittoa ja kylmää sotaa ei enää ole, olisi vielä parikymmentä vuotta sitten tuntunut monesta ihmisestä lähinnä tieteisfiktiolta. Meille tässä globalisaation ajassa eläville maailma näyttäytyy nopeiden muutoksien prosessina, ja muutosten tahti on huimaava. Vielä suurempia muutoksia on kuitenkin luvassa ensi vuosikymmenellä, jolloin muutosvauhti tulee vielä nykyisestäänkin kasvamaan. Olemme nimittäin matkalla kohti alueellisten unionien maailmanjärjestystä, jossa Euroopan integraatiokehitys ja EU ovat vain yksi osa.


YK on vanhentunut instituutio, joka edustaa kylmän sodan maailmaa ja kansallisvaltioiden varaan rakentunutta maailmanjärjestystä. Elämme kuitenkin aikaa, jolloin kansallisvaltiot heikkenevät ja taantuvat. YK joka rakentuu kylmän sodan aikana vallinneisiin järjestelmiin, on auttamattomasti jäänyt ajastaan jälkeen. Globalisaatio ajaa kattavampaa ja tasapainoisempaa maailmanjärjestöä ja uusia ratkaisuja.

YK:n rakenteellisen remontin tarve on jo pitkään ollut selvä, mutta maailmanjärjestön nykyiset valtasuhteet ja kylmän sodan jäljiltä vallitseva USA:n johtoasema ovat lukinneet YK:n eräänlaiseen umpikujaan, josta aukeaa tie ulos vasta kun maailmantilanne muuttuu. Pelkkä turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden määrän kasvattaminen ei riitä, vaan koko systeemi on laitettava uusiksi. Ratkaisuna ongelmaan on esitetty kokonaan uutta, alueellisista unioneista muodostuvaa moninapaista maailmanjärjestöä, jossa yksittäisillä kansallisvaltioilla ei ole enää suoraa edustusta, vaan valtaa käyttävät unionit ja niiden edustajat. Euroopan Unioni olisi yksi näistä unioneista.


Alueellisten unionien nousu on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Euroopan unioni on ollut näistä ensimmäinen. EU alueellisena liittoumana on ollut tiennäyttäjänä, ja sen innoittamana on perustettu vastaavia alueellisten unionien muodostumiseen tähtääviä kauppaliittoja järjestöjä mm. Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Näillä alueilla unionijärjestelmät ovat kuitenkin vielä varsin heikkoja, mutta EU:n mallin mukainen kehitys kohti syvenevää integraatiota on kuitenkin käynnissä.

Kehitys kohti alueellisia unioneja ei kuitenkaan ole ongelmatonta, kuten EU:n kohdallakin on havaittu. Integraatio-ongelmien myötä keskusteluissa onkin tämän tästä nostettu esiin ajatus unionista, jossa eri jäsenmaat olisivat mukana eri tasoilla. Eli ne jäsenmaat, jotka haluavat tiiviimpää integraatiota tai liittovaltiota voisivat halutessaan yhdistyä pidemmälle kuin ne, jotka haluavat säilyttää nykyisenkaltaisen unionin.

Koska muualla maailmassa eri maiden väliset ristiriidat ovat vielä Eurooppaakin suuremmat, on mielestäni todennäköistä, että tämänkaltainen ns. kahden tai useamman kerroksen unionimalli tulee olemaan pohjana muodostuville unioneille, joiden varaan ensi vuosikymmenellä muotoutuva uusi alueellisten unionien maailmanjärjestys muotoutuu.


Euroopan Unioni on tiennäyttäjä ja pilottihanke matkalla kohti unionien maailmanjärjestystä. Onkin todennäköistä, että globalisaation ja yhdentyvä maailman haasteiden edellyttämänä EU:n integraatio syvenee. Pyrkimys Euroopan perustuslaiksi, nimitettiin sitä sitten perustuslailliseksi sopimukseksi, perussopimukseksi tai Lissabonin sopimukseksi, on siksi oleellinen osa tätä kehitystä, jonka päämääränä on luoda maailmaan kokonaan uudentyyppinen liittovaltiomalli.

Irlannin kansanäänestyksen myötä EU on tienhaarassa. Lissabonin sopimuksen läpivienti nykyisellään johtaisi siihen, että sopimuksen nykyisin hyväksyneet maat muodostaisivat uuden ytimen unionin sisälle. Rivien hajoaminen voisi johtaa myös uuden sopimuksen neuvotteluun, ja siihen, että EU:n ydinmaat - Saksa, Ranska, Iso-Britannia ja muutamat muut, muodostaisivat vielä Lissabonin sopimustakin pidemmälle menevän kovan ytimen, ja muut jäsenmaat jäävät integraation nykyiselle tasolle muodostuvalle kehälle.


Maailman unionijärjestelmän muodostumisen esteenä on USA ja sen nykyinen supervalta-asema. Useat visionäärit ja tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että USA on taantuva supervalta, ja ensi vuosikymmenen loppuun mennessä se menettää supervalta-asemansa. Amerikan suhteellinen taloudellinen, poliittinen, ja sotilaallinen voima tulee vähenemään rajusti. Tämä tulee tekemään tilaa uudelle moninapaiselle maailmanjärjestykselle.

Osa tätä Yhdysvaltain supervalta-aseman heikkenemisen prosessia on nykyinen taloustaantuma ja ensi syksynä tuleva USA:n lama, jotka johtuvat maan talouden rakenteellisesta heikkoudesta. Amerikka on Neuvostoliiton tavoin polttamassa itsensä loppuun yrittäessään kynsin hampain pitää kiinni taloudellisesta ja poliittisesta ylivalta-asemastaan maailmassa.

USA:n talouskriisi ja sen ylivallan romahtaminen tulevat johtamaan radikaaleihin muutoksiin maailmassa. Vaikutukset ulottuvat yhtä laajalle ja tulevat olemaan yhtä merkittäviä kuin NL:n romahduksen seuraukset. USA:n ylivallan romahtamisen myötä maailmaan tulee muodostumaan tilaa aidosti moninapaiselle maailmanjärjestykselle.

Pohjois-Amerikassa seurauksena on se, että heikentyvä USA joutuu nöyrtymään Kanadan ja Meksikon rinnalle osaksi nykyisen NAFTA:n, Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen, pohjalle muodostuvaa Pohjois-Amerikan Unionia, NAU:ta. Huolimatta maailman mittakaavassa suhteellisesti heikentyvästä asemastaan, USA tulee kuitenkin olemaan alueen vahvin yksittäinen tekijä, ja siksi uuden unionin kova ydin.

Itä-Aasiassa USA:n taantumisen ja talouskriisin seuraus on Japanin, Korean ja muiden Aasian perinteisesti USA:sta riippuvaisten maiden joutuminen vakavaan kriisiin, jonka seurauksena niiden valta tulee rajusti heikkenemään. Tämän takia ne joutuvat yhä enemmän nojaamaan taloudellisesti Kiinaan. Tämä tulee johtamaan Itä-Aasian Unionin muodostumiseen ensi vuosikymmenellä. Tämän unionin kovaksi ytimeksi muodostuu Kiinan ja Japanin akseli. Idea IAU:sta lanseerattiin jo vuoden 2005 Bilderberg -kokouksessa, jolloin keskusteltiin tarpeesta luoda Aasiaan oma voimakas unioni EU:n vastapainoksi vuoteen 2012 mennessä. Yksi suuri ongelma unionin luomisessa tällä hetkellä on kuitenkin Kiinan ja Taiwanin konflikti, jonka sopimisesta on kuitenkin jo merkkejä ilmassa.

Moskovassa kaavaillaan EU:n mallin mukaan Venäjän ja IVY -maiden muodostamaa talousliittoa, joka muodostuisi käytännössä Venäjän ympärille. Tällöin naapuriimme muodostuisi eräänlainen markkinatalousversio Neuvostoliitosta. Pohjois-Euraasia Unioni tulee kuitenkin olemaan maailmantaloudelliselta merkitykseltään vanhaa Neuvostoliittoa paljon voimakkaampi ja vaikutusvaltaisempi tekijä. Tulevan unionin esiaste on Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitto. Unionia ei kuitenkaan käytännössä voi muodostua, ennen kuin Ukraina ja Kazakstan löytävät yhteisen sävelen Moskovan kanssa.

Muiden alueellisten unionien alkiot ovat jo olemassa. Afrikan unioni perustettiin jo 70-luvulla, ja Etelä-Amerikan maat ovat edenneet unionin rakentamisessaan jo pidemmälle kuin Pohjois-Amerikassa on päästy. Alueellisia unioneja on muodostumassa lisäksi Etelä-Aasiaan, Kaakkois-Aasiaan, sekä Väli-Amerikan ja Karibian alueelle. Mikäli Lähi-Idän kriisi saataisiin ratkaistua, voitaisiin alueelle muodostaa oma unioni. Pitkällä tähtäimellä juuri idea Lähi-Idän Unionista tuleekin olemaan luultavasti vaikein vaikeimmin toteutettavissa.

Olemme matkalla kohti Maailman Unionia – uutta YK:n korvaavaa maailmanjärjestöä, joka tulee koostumaan alueellisista unioneista. Sen tulevista jäsenistä EU on jo olemassa, ja nykyisellä kehityksellä ja muutosvauhdilla neljä vaikutusvaltaisinta unionia; Pohjois-Amerikan, Euroopan, Itä-Aasian ja Pohjois-Euraasian unionit ovat muotoutuneet viimeistään 2020-luvulle tultaessa.

Maailman unionin muodostuminen avaa mahdollisuuden myös yhden yhteisen maailman valuuttajärjestelmän muodostumiselle ja maailman valuutan käyttöön otolle. Tämä edellyttää kuitenkin, että taloudellisia kehityseroja eri maanosien välillä saataisiin tasattua, tai keksittäisiin joku järjestelmä, jonka puitteissa alikehittyneiden alueiden taloudet voitaisiin niiden romahtamatta liittää samaan valuuttajärjestelmään Maapallon pohjoisen ja itäisen puoliskon kehittyneiden talouksien kanssa.

Mikäli alueellinen integraatio muissa maanosissa etenee lähimaillekaan samaa tahtia kuin Euroopassa on edennyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, niin 2030-luvun lopulle tultaessa myös muut kaavaillut unionit ovat luultavasti jo muodostuneet. Maailman Unionin murheenkryyni ja koetinkivi tulee olemaan Lähi-Idän kriisi. Mikäli se saataisiin ratkaistua, ja Lähi-Idän Unioni pystyyn, niin 2030-luvun Uusi Maailmanjärjestys tulisi muodostumaan kymmenestä alueellisesta unionista, ja niiden muodostamasta Maailman Unionista.


P.S. En itse kannata unionijärjestelmää, enkä haluaisi kehityksen menevän kohti alueellisia unioneja ja Maailman Unionia, puhumattakaan globaalista yhteisvaluutasta, vaikka yllä olevasta kirjoituksesta saattaisi sellaisen kuvan saada. Pidän vain Maailman Unionia nykyisen meneillään olevan kehityksen väistämättömänä ja valitettavan lopputuloksena.