perjantai 21. marraskuuta 2008

Perussuomalaiset mopen osassa Oulun luottamushenkilöneuvotteluissa?

Viime maanantaina Oulun valtuuston viisi suurinta puoluetta kokoontui keskenään ja teki esityksen luottamushenkilöpaikkojen jakamisesta. Paikalle ei oltu kutsuttu pienten ryhmien, PS:n tai KD:n edustajia. Esityksen mukaan Perussuomalaiset olisi saanut 5 ja puoli paikkaa lautakuntiin. Näistä puolikas olisi tarkoittanut jaettua 2-vuotista valtuuston varapuheenjohtajan pestiä vuosina 2011 ja 2012, ja muut viisi paikkaa olisivat olleet pienissä lautakunnissa ja toimikunnissa. Neljään tärkeimpään lautakuntaan; Sosiaali- ja terveyslautakuntaan, tekniseen lautakuntaan, opetuslautakuntaan ja tarkastuslautakuntaan näistä ei olisi tullut yhtään.

Pienenä ryhmänä Oulun perussuomalaiset suhtautuivat maanantaiseen ehdotukseen alustavasti varovaisen positiivisesti, vaikka tavoittelimmekin suhteellisen äänimäärämme perusteella noin 11 luottamuspaikkaa. Odottimme kuitenkin saavamme tarkempaa tietoa viiden puolueen sopimuksen sisällöstä tämän viikon aikana, voidaksemme ottaa siihen tarkemmin kantaa. Vasta eilen illalla saimme tietää, että tarkempaa tietoa luottamuspaikkojen jaosta ei julkisteta, ja saisimme nähdä paperin vasta tänään perjantaina, kun se pitäisi jo allekirjoittaa.

Kuten arvata saattaa, eivät Perussuomalaiset tällaista toimintamenettelyä hyväksy, ja arvelen, että tällaisen kähminnän ja sisäpiirisalailun todellisena tarkoituksena onkin nimenomaan saada Perussuomalaiset hylkäämään tarjottu jämäpala, ja näin pelata meidät kokonaan ulos luottamuspaikkajaosta.

Perussuomalaisia on julkisuudessa syytetty kaksilla korteilla pelaamisesta ja tulevan vaa'ankieliaseman hyväksikäyttämisestä jo luottamuspaikkojen jakoa koskevissa neuvotteluissa. Kuten jo aiemmin totesin, tämä ei pidä paikkaansa.

Vuoden 2004 paikkajaon mukaan, joka noudatti pääosin D'hontin suhteellista vaalitapaa, PS:n pitäisi saada kaiken kaikkiaan (johtokunnat, käräjäoikeuden lautamiespaikat, yms. mukaan lukien) yhteensä 14 paikkaa, joista 7 lautakuntiin.

Saapa siis nähdä, jääkö PS kokonaan ilman luottamushenkilöpaikkoja, kuten näyttää olevan isojen puolueiden strategia. Kuten aiemmin olen sanonut, joutuminen tyytymään pelkästään kolmeen valtuustopaikkaa ei mielestäni ole välttämättä pelkästään huono asia. Nimittäin edessä on talouskatrastrofi, joka vaattii todella rankkaa säästö- ja leikkauspolitiikkaa. Jos meillä ei ole ihmisiä valmistelemassa päätöksiä lautakunnissa, voimme valtuustoryhmänä äänestyksten tullen huoleta pestä kätemme moraalisesta vastuusta seistä moisten päätösten takana, ja se ei ole tulevia eduskunta- ja kuntavaaleja ajatellen ollenkaan huono asia. Saapa kuitenkin nähdä, mihin ratkaisuun valtuustoryhmämme neuvottelutiimi tulee.


P.S.

Vielä viikko sitten lehdissä oli juttuja, että pienpuolueet saavat neuvotteluissa sellaisen osan kuin he "vaalituloksen perusteella ansaitsevat". Ilmeisesti tämä oli tulkittava isojen puolueiden, varsinkin vaalit hävinneiden, meitä kohtaan suuntaamaksi katkeraksi vittuiluksi? "Jedem des alles", eli jokaiselle ansionsa mukaan ja varsinkin persuille, kun kehtasivat tiputtaa Keskustan suurimman kuntapuolueen paikalta...

Ei kommentteja: