Ennen kuin minulla on jotain tärkeää huomautettavaa, haluan ensin kiittää Paavo Arhinmäkeä syötöstä lapaan: Arhinmäkihän julisti, että "Vasemmistoliitto on työväenpuolue ilman rasismia".
Kuten tiedämme, on vasemmisto uudelleenmääritellyt termin rasismi käsittämään lähes kaiken, mikä on vasemmiston maailmojasyleilevän maailmankuvan vastaista. Tämän valossa kannattaa katsoa sanakirjasta sen alkuperäinen perusmerkitys: etnisperustainen syrjintä, ja todeta, että koska vasemmisto tuntuu yleisesti pitävän kaikkia muita ihmisiä suomalaisia parempina ja kaikkia muita kulttuureja suomalaista kulttuuria parempina, ovat he siten implisiittisesti rasistisia.
Arhinmäki olisi voinut myös sanoa: “Vasemmistoliitto on työväenpuolue ilman työtä ja työväkeä”. Ilkeämieliset voisivat muistuttaa, että Vasemmistoliiton nykyjohto ei tunnetusti ole paljoa käsiään liannut ns. rehellisessä työssä, ja että sen ajamalla talouspolitiikalla ei ainakaan hidasteta teollisuustyöpaikkojen joukkopakoa Suomesta.
Mutta sitten asiaan: Seuraavissa eduskuntavaaleissa konservatiivien äänet ratkaisevat paljon.
Ne ratkaisevat:
a) säilyttääkö Kokoomus suurimman puolueen asemansa, ja tuleeko Kataisesta pääministeri,
b) kuinka suuren vaalivoiton Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit saavat, ja
c) Jos Kokoomus onnistuukin pitämään asemansa suurimpana puolueena, joutuuko se vaihtamaan Keskustan, Vihreät ja RKP:n kumppaneina SDP:hen, Perussuomalaisiin ja Kristillisdemokraatteihin.
Räsäsen isku konservatiiviseen kultasuoneen, loistavat poliittiset vedot, TV2:n homoillasta alkaen, ovat aikaansaaneet KD:lle voimakkaan kannatusaallon. Yli tuhat uutta jäsentä ja arvattavasti vähintään prosentin tai ehkä kaksikin, eli noin neljänneksellä kasvanut kannatus, on todellinen poliittinen ongelma Kokoomukselle, RKP:lle, ja jossain määrin myös Keskustalle tulevissa Vaaleissa.
Kokoomus, KD ja Keskusta kilpailevat samoilla konservatiivisten äänestäjien apajilla. Keskusta ei menetä ääniä tulevissa vaaleissa sen vuoksi, että se ei olisi tarpeeksi konservatiivinen, mutta se voi yrittää paikata tappiotaan yrittämällä houkutella Kokoomuksesta pakenevia konservatiiveja. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä Seppo Kääriäisen taannoinen lausunto, että Kokoomus olisi muuttunut liberaalipuolueeksi (ikään kuin puolueen konservatiivit eivät huomaisi, että Keskustassa valta on lipsunut liberaaliklikille).
Nimittäin jos KD:n kannatus nousee 6%:n pintaan (tai ylikin) tulevissa vaaleissa, on se pois ensi sijassa Kokoomukselta ja RKP:ltä. Alkuun Kokoomus oli hipihiljaa, eikä ottanut asiaan kantaa, sillä sen asema johtavana puolueena pitää takanaan sen, että sillä on paljon kannattajia sekä liberaaleissa että arvokonservatiiveissa. Suunnanmuutos homoasiassa puolesta tai vastaan tarkoittaa sille menetettyä kannatusta. Jo parin prosentin kannatuksen menetys nykyisellään merkitsee todennäköisesti pääministeripostin menetystä.
KD ainoana aidosti kaksikielisenä puolueena tappelee joka vaaleissa RKP:n kanssa Pohjanmaan konservatiivisten ruotsinkielisten äänistä. Vaaleista riippuen siirtymä KD:n ja RKP:n välillä on ollut noin 0,5 – 0,7 %:n luokkaa. Tämä tarkoitta sitä, että tulevissa vaaleissa RKP joutuu sekä nostamaan kielikysymyksen hyvin kovasti esille ja reivaamaan kurssiaan konservatiivisempaan suuntaan estääkseen saamasta takkiinsa.
Kokoomus tosin teki ratkaisevan virheen jo viime kesän puoluekokouksessa, päättäessään periaatteellisesti hyväksyä homoavioliitot ja -adoption. Tämän valossa onkin perin outoa, että pj Katainen meni ilmoittamaan kannattavansa homoavioliittoja. Katainen kuitenkin ilmoitti, ettei puolueena Kokoomus lähde asiaa ajamaan. Kokoomuksen kanta on ”jämäkkä ehkä”, koska se ei enää voi seistä perinteisten arvojen takana, mutta silti koittaa uskotella tekevänsä niin, jottei konservatiivisiipi vaihtaisi leiriä.
Vuoto Kokoomuksesta on jo tosin alkanut. Tiedän henkilökohtaisesti useita ex-kokoomuslaisia, jotka jättivät puolueen jo viime kesän puoluekokouksen samaa sukupuolta olevien avioliittoasian hyväksymisen takia. Varsinkin täällä Pohjois-Suomessa heitä on paljon. Ja jo viimeksi Kokoomuksen kolmas kansanedustajapaikka Oulun läänistä oli hilkulla.
Persut ovat jo ns. ”konservatiiviänkyröitä”. Meidän ei ole tarvinnut paljoa toitotella kielteisiä kantojamme samaa sukupuolta olevien parien avioliittoihin ja niiden kirkollisiin vihkimisiin. Eihän ”sikaniskajunttirasisteilta” liberaalipoppoo ”parempaa” odotakaan. Persujen ei tarvitse konservatiiveja erikseen houkutella, kannatus kasvaa muutenkin.
Tämän valossa on hieman outoa, miksi jos mahdollista vielä arvokonservatiivisempi KD on saanut asiasta niin paljon painetta. Räsänen ilmoitti kantansa olevan kirkon perinteisen linjan mukainen, ja tästä hermostuneena liberaalit alkoivat vinkua, että voi miten kamalaa, yhyy ja ”mitenjokuvoivieläkakstuhattaluvullaollanoinsuvaitsematon!”.
Vielä surkuhupaisempaa oli seurata pro-sodomiittien paskahalvausta sen takia että kirkon sisällä on konservatiiveja, jotka eivät homoutta hyväksy: ”Hyi kauhia! Iiiik! Kamalaa! Yhyy! Ynnynnynnynnyy!”.
Liberaalileiri muistuttaa asiassa herkkähipiäistä kylpytakissa hilluvaa komentajaesimiestä Kummeli-Stories elokuvasta: ”Tuolla se joku vittuillee, meille ja haukkuu homoksi, sitä me ei helvetti hyvällä katota, vaan hyökätään sinne, ja jumalauta vaikka minä homo olisinkin niin ei sitä minulle tarvitse sanoa!”. Seuraushan oli kolmen sissin lähettäminen iskemään Luxemburgiin, ja hauskaa viihdettä koko illaksi. Tässä tapauksessa tragikoomista viihdettä tosin riittää vähintään ensi kevääseen asti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen Konservatiivit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. marraskuuta 2010
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Persut, Halla-aho ja puolueen jakautuminen - Miten tästä eteenpäin?
Timo Soini sanoi viime viikonloppuna (IL), että jos Halla-aho lähtee ehdolle tulevissa EU-vaaleissa omalla listalla, tai jonkin toisen puolueen listalla, ovi on kiinni Persujen listalle ensi eduskuntavaaleissa. Käytännössä on erittäin todennäköistä, lähes varmaa, että Halla-aho lähtee ehdolle EU-vaaleissa, mikä tulee aiheuttamaan jakaantumisen Perussuomalaisten kannattajakunnassa ja osin jäsenistössäkin. Tämä tarkoittaa sitä, mitä jo olen aiemminkin todennut, että Perussuomalaisten odotettu suurvoitto ensi ek-vaaleissa jää toteutumatta, ja maahanmuuttokriittisen liikkeen tulevaisuus on uhattuna, tai ainakin hämärän peitossa. Oman lisänsä soppaan tuovat Halla-ahoa tavoittelevat toiset puolueet; ainakin kolme eri puoluetta on pyytänyt Halla-ahoa ehdokkaaksi omille listoilleen EU-vaaleissa. Oletettavasti (varmaa tietoa ei ole) nämä ovat SDP, Keskusta ja Itsenäisyypuolue.
EU-vaalit tulevat ja menevät, mutta maahanmuuttokriittisen liikkeen kannalta olennaisempaa mielestäni on se, mitä tapahtuu vuoden '11 eduskuntavaaleissa. Pysyn näkemyksessäni koskien ensi eduskuntavaalien kannatusarvioita, eli kuten olen jo aiemmin laskeskellut, Perussuomalaiset olisivat voineet saada ensi ek-vaaleissa jopa 14-17%:n kannatuksen, järisyttävän suurvoiton, jos koko kasvava ja perinteiset puoluerajat ylittävä maahanmuuttokriittinen liike olisi kanavoitunut sen taakse. Nyt kannatus hajoaa toisaalta Halla-ahon ja toisaalta Perussuomalaisten taakse. Suomalaisen äänestyskäyttäytymisen tuntien on todennäköistä, että näiden kahden ryhmän yhteenlaskettu kannatus jää pienemmäksi kuin jos oltaisiin pysytty yhdessä kasassa. Ennustan siis tuon 14-17%:n sijaan noin 10-12%:n haarukkaan menevää kannatusta yhteensä meille Persuille ja Halla-aho&Co:lle.
Tuolla olisi, kuten olen jo sanonut, merkittävä vaikutus maahanmuuttokriittisen liikkeen ja koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudelle. Elleivät maahanmuuttokriittiset äänet pääse maamme 4. suurimmaksi poliittiseksi voimaksi, eli ne eivät saa tarpeeksi suurta massaa, jotta niillä olisi tarvittava vaikutus poliittisiin päätöksiin, niin vaatimus maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan remontista ei saa tarpeeksi ajoissa riittävän suurta vaikutusta tässä meidän jälkisuomettuneessa ja toiseutta palvovassa yhteiskunnassamme.
Ellei maahanmuuttopolitiikkaa saada oikeille raiteille, Suomelle käy yhtä pahasti kuin Ruotsille. Jollei maahanmuuttokriittinen liike saa poliittista läpimurtoa ensi eduskuntavaaleissa, niin vuoden '15 vaaleissa on jo liian myöhäistä, sillä silloin nykyinen löperö ulkomaalaislaki, joka on tekemässä Suomesta Eurooppaan suuntautuvan laittoman siirtolaisuuden pääkohteen, on tuonyt maahamme väestön kokonaismäärään nähden yli 10% ulkoomaalaismassan, ja tilanne suurimmissa kaupungeissa on jo kärjistynyt ja polarisoitunut samaan tapaan kuin Malmön ja Göteborgin lähiöissä. Ja näin siis alle kymmenessä vuodessa.
Siksi olisi erittäin tärkeää, että maahanmuuttokriittinen liike säilyisi siten yhtenäisenä, että se voisi nousta maamme 4. suurimmaksi poliittiseksi voimaksi (kolmen suuren puolueen rinnalle). Käytännössä tämä olisi mahdollista vain Persujen kautta.
Toivon että olen väärässä. On olemassa vaihtoehtoinenkin skenaario, joka tosin suomalaisen äänestyskäyttäytymisen valossa ei ole kovin todennäköinen, nimittäin Itävallan malli. Itävallassa maahanmuuttokriittiset populistit ovat jakautuneet kahteen eri puolueeseen, joista ensimmäinen, FPÖ eli vapauspuolue, on linjauksiltaan oikeistokonservatiivinen, ja siitä lohjennut BZÖ taas linjauksiltaan keskustassa ja liberaalimpi. Yhteensä nämä puolueet kahmaisivat viime vaaleissa yli 30%:n kannatuksen.
Mikäli perussuomalainen äänestäjä ei tulevissa ek-vaaleissa säikähdä Persujen hajaannusta, ja äänestäisi yhtä aktiivisesti kuin olisi muutoinkin äänestänyt, vastaava voi olla mahdollista Suomessa. Kun osa nykyisistä Perussuomalaisten kannattajista lähtee Halla-ahon ja hänen kumppaneidensa muodostaman uuden voiman taakse, maahanmuuttokriittisten äänestäjien jakautuminen on tosiasia. Tuleeko Suomeen siis keskustavasemmistolainen PS ja keskustaoikeistolainen Halla-aho&Co? Yksi tällainen hanke, Suomen Konservatiivit, on jo vireillä.
Yllättävän moni maahanmuuttokriittinen on keskusta-oikeistolainen, ja on äänestänyt monissa asioissa keskustavasemmistolaista linjaa ajavia Perussuomalaisia vain paremman puutteessa. Näin ollen on enemmän kuin todennäköistä, että uuden puolueen kannatuspohja löytyy oikeammalta kuin Persuilla, mikä tulee syömään ääniä mm. Kokoomukselta. Persujen kannatuksen nousu on tähän asti ollut Kokoomuksen näkökulmasta iloinen asia, sillä PS on vienyt ne protestiäänet, jotka lama olisi muuten kaatanut SDP:n laariin. Näin ollen Persujen jakaantuminen kahteen leiriin, joista toinen alkaa kilpailemaan Kokoomuksen (ja jopa RKP:n) konservatiivilaidan äänestäjistä, on Kokoomuksesta yhtä toivottavaa kuin 90-luvun Nuorsuomalaiset.
Käytännössä omasta mielestäni on vain kaksi kompromissivaihtoehtoa, joilla voitaisiin varmistaa maahanmuuttokriitisen äänestäjäkunnan hajaannuksen estäminen, joko a) tai b):
a) PS:n puoluejohto (eli Soini) lupaa Halla-aholle paikan PS:n listalle ensi eduskuntavaaleissa, jos Hallis lupaa olla lähtemättä ehdolle tulevissa EU-vaaleissa.
b) Soini tekee poikkeuksen linjassaan, ja lupaa Halla-aholle paikan PS:n listalla eduskuntavaaleissa sillä ehdolla, että Halla-aho ei lähde EU-vaaleihin minkään toisen puolueen listoilla, vaan vain omallaan.
Ensin mainitussa vaihtoehdossa Halla-aho suorittaisi stategisen vetäytymisen, toisessa Soini. Mielestäni Timon pitäisi myös pyytää anteeksi sitä, että haukkui PS:n äänestäjäkuntaa taannoisessa Pressiklubi-ohjelmassa (Halla-ahon tukijoista suurin osa on Perussuomalaisia). Se oli paha virhe.
Nyt tarvittaisiin suoraa dialogia PS:n puoluejohdon ja Halla-ahon välillä. Tähän asti puoluejohdon (lähinnä Soinin) ja Halliksen viestintä on mennyt median kautta, mikä on ollut omiaan pahentamaan tilannetta. Siksi haastankin molempia saman pöydän ääreen.

Tunnisteet:
BZÖ,
ehdokkaat,
EU-vaalit,
Europarlamenttivaalit,
FPÖ,
Itävalta,
Jussi Halla-Aho,
Perussuomalaiset,
Perussuomalaiset nuoret,
puolueen jakautuminen,
Suomen Konservatiivit,
Timo Soini
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)