Geopoliittinen peli kovenee - Venäjä paluu supervaltanäyttämölle

Geopoliittinen peli maailmassa kovenee. USA:n talous on kuilun partaalla, ja Venäjä on ottamassa tilaisuudesta vaarin. Lähi-Idän konflikti sitoo ja rasittaa heikkenevää USA:ta, joten Venäjällä on mahdollisuus pelata kovaa peliä.

Vastaukseksi USA:n läsnäoloon Mustalla Merellä Venäjä on lähettänyt laivasto-osaston ja pommikoneitaan Venezuelaan. Aiemmin Venäjä vahvisti myös läsnäoloaan Välimerellä. Syyrialta vuokratussa Tartusin laivastotukikohdassa. Venezuela ja USA ovat myös karkottaneet toistensa suurlähettiläät, mikä on Chavezin tuen osoitus Bolivialle, joka karkotti toissapäivänä USA:n lähettilään. Venäjän sotilaallinen läsnäolo Etelä-Amerikassa on tarkoitettu painostukseksi USA:lle, jonka sotilaallinen läsnäolo Mustalla Merellä ja Lähi-Idässä painostaa Venäjää ja sen liittolaisia Syyriaa ja Irania.

Kaikki tämä tapahtuu tilanteessa, jossa Yhdysvallat on keskittänyt 7 laivaston hyökkäysosastoa Persianlahdelle, ja lisäksi kolme muuta on Välimerellä ja Punaisella Merellä. Kaiken kaikkiaan yli kolme neljäsosaa USA:n laivastosta on keskitetty Lähi-Idän vesille, kun USA valmistautuu iskemään Iraniin ja näin varmistamaan Lähi-Idän öljy- ja kaasuvarojen hallinnan täysin omiin käsiin. USA:n sotavoimat on siis sidottu Lähi-Itään, maan kädet ovat kiinni "Irakin suossa ja Persian lahden mudassa".

Syy tähän keskittämiseen on USA:n talouden lähestyvä syöksykierre, jonka kuilun pohjalla odottaa talouden ja sitä myötä maan supervalta-aseman romahdus. Edessä oleva Amerikan romahdus on maailmanpoliittiselta ja taloudelliselta merkitykseltään paljon suurempi kuin Neuvostoliiton romahdus. Sen syynä on yli 30 vuotta jatkunut huono taloudenpito ja maan suuri öljyriippuvuus. USA tarvitsee kipeästi Iranin öljyn voidakseen estää taloutensa romahtamisen ja pitääkseen yllä supervalta-asemaansa. Iran on kuitenkin vaikea pala, sillä maa pitäisi voida miehittää ja öljy saada virtaamaan markkinoille alle kolmessa kuukaudessa, jottei USA:n talous romahtaisi, sillä USA:n omat varmuusvarastot kestävät vain kolme kuukautta.

Pelkkä aseellinen ylivoima ei kuitenkaan riitä. Iranin pommittaminen kivikaudelle ei sinällään hyödyttäisi USA:ta, jollei sen öljyvaroja saada samalla hallintaan. Voittaakseen Iranin USA:n pitäisi varmistaa, että se saa Iranin öljykentät ja öljyn kuljetusinfrastruktuurin ehjänä haltuunsa, mikä tarkoittaisi Iranin miehittämistä. Siihen USA tarvitsisi vielä puoli miljoonaa miestä lisää, mikä edellyttäisi USA:ssa sotatilalakia ja yleisiä kutsuntoja. Tähän ei kuitenkaan helposti olla valmiita, ellei ole viimeinen pakkorako. Maan poikkeustilalainsäädäntö antaa kuitenkin tarvittaessa hallinnolle diktatoriset valtuudet, jos tarve vaatii. USA:n presidentinvaalien takia hyökkäys voi kuitenkin tapahtua aikaisintaan Marraskuussa äänestysten jälkeen.

Venäjä tietää USA:n vaikean tilanteen puun ja kuoren välissä. Iran voisi öljyhanat kiinni laittamalla, ja yli kolme kuukautta vastarintaa tekemällä kaatamaan maailman talouden ja tekemään lopun USA:n mahdista, mutta kostoksi maa varmasti pommitettaisiin niin, ettei jää kiveä kiven päälle. Toisaalta Iran on jo aloittanut öljyjaloisteidensa hinnoittelun euroissa, eli maa on luopumassa dollarikannasta, mikä ajan mittaan tekee myös selvää USA:n talousmahdista. Mitä pidemmälle USA viivyttää hyökkäystä, sitä heikommalla sen talous on, ja toisaalta sodan aloittaminen olisi uhkapeliä, joka yli 75%:n todennäköisyydellä tekisi lopun maailmantaloudesta ja USA:n vallasta.

USA:n suhteellinen heikkeneminen ja sen voimien sitominen Lähi-Itään ja on luonut lännelle vaikean tilanteen, joka on jo käytännössä suhteellisesti nostanut Venäjän resursseineen takaisin supervaltapeliin, vaikka maa ei vielä ole palauttanut etupiiriinsä kaikkia Neuvostoliittoon kuuluneita alueita. Kuten aiemmin arvelin, kysymys siitä, missä määrin Venäjä on valmis tukemaan Irania voi olla auki, sillä suurvalloilla voi olla menossa etupiirijako. Sopuun luultavasti päästäisiin, jos USA on valmis jättämään Ukrainan ja Georgian Venäjän etupiiriin. Tällöin Venäjä voisi vastineeksi jättää Iranin USA:n käsiin. Toisaalta Venäjä ei suostu tinkimään eduistaan yhtään vähempää kuin USA:kaan, ja mitä pitemmälle aika kuluu, sitä vähemmän Venäjällä on edes tarvetta tinkiä omista eduistaan.

"Pahan Akseli" on laajentunut - Milloinkahan USA tunnustaa tilanteen?

Viimeisten vuosien aikana Venäjä ja Kiina ovat aktiivisesti rakentaneet itselleen kaupallista ja sotilaallista liittokuntaa sekä maailmanlaajuista strategista yhteistyöverkostoa.

(Kuva: CSTO logo)

Suomalainen media on enempi ja vähempi vaiennut siitä tosiasiasta, että NATO:lla on jo vastassaan uusi itäinen sotilasliitto; Collective Security Treaty Organization eli CSTO. CSTO perustettiin jo vuonna 2003 lähinnä vanhojen IVY-maiden uudeksi sotilasliitoksi, ja sitä johti Venäjä. Vuonna 2006 liitto käytännössä laajeni, sillä Venäjä ja Kiina perustivat Shanghai Cooperative Organizationin, yhteisen euraasialaisen strategisen talous- ja sotilasyhteistyöliiton, jonka jäsenmaihin kuuluvat CSTO-maat ja Kiina, sekä seurantajäseninä Iran, Pakistan ja Intia. CSTO on siitä asti toiminut tiiviissä sotilaallisessa yhteistyössä SCO:n, eli käytännössä Kiinan, kanssa. Arvellaan, että Iran ja Pakistan saattaisivat lähiaikoina liittyä liiton varsinaisiksi jäseniksi.

SCO:n tarkoitus on ennen muuta varmistaa, että USA liittolaisineen pystytään pitämään irti Sisä-Aasian energiavaroista. Liiton taloudelliset yhteistyösopimukset on solmittu lähinnä Venäjän, Kiinan, Iranin ja Keski-Aasian maiden välillä, ja koskevat yhteistyötä alueen luonnonvarojen, varsinkin öljyn ja kaasun, hyödyntämisessä. Linkki

Vuonna 2006 SCO/CSTO piti laajat sotaharjoitukset Uralilla, Kauko-Idässä ja Keski-Aasiassa. Se oli ensimmäinen kerta kun kiinalaiset sotilaat harjoittelivat laajassa mitassa sotatoimia maansa rajojen ulkopuolella. Harjoitukseen osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita Kiinasta, Venäjältä, Uzbekistanista, Kazakstanista ja Armeniasta. Liitolla on samantapaiset yhteiset sotilaalliset johto-, komento-, viestintä- yhteistyöelimet kuin Natolla, ja mikäli tilanne vaatii, ne otetaan käyttöön.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani CSTO pitää vuosittaista sotaharjoitustaan Armeniassa. Tämä on Venäjän vastaveto USA:n ja Georgian käynnissä oleville yhteisille harjoituksille. Viesti on siis selvä; kaksi sotilasliittoa esittelee Kaukasuksella voimiaan.

SCO on laajentanut Venäjän ja Kiinan toimesta valtaansa myös muualle maailmaan. Iran, Venezuela Venäjä ja Valko-Venäjä ovat tiivistäneet viime vuosina kaupallista ja sotilaallista yhteistyötään. Venäläiset ja valkovenäläiset yhtiöt ovat tehneet sopimuksia Venezuelan kanssa sen öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisestä. Maat ovat myös tehneet mittavia keskinäisiä asekauppoja Venäjästä ja Valko-Venäjästä on tullut Iranin ja Venezuelan tärkeimpiä sotilaallisia yhteistyökumppaneita. Ja kuten vasta Kirjoitin, on Venäjä kasvattamassa vaikutusvaltaansa Pohjois-Afrikassa.

Kiina ja Iran taas ovat laajentaneet jalansijaansa Itä- ja Etelä-Afrikassa. Kiinasta on tullut mm. Sudanin ja Zimbabwen tärkein taloudellinen ja poliittinen tukija, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että SCO:n sisällä Venäjä ja Kiina näyttävät jakaneen Afrikan keskinäisiin etupiireihin; Venäläisyhtiöt toimivat Pohjois-Afrikassa, Kiinalaiset Itä- ja Etelä-Afrikassa, Iranin tukiessa molempia.

Jos siis USA:n näkökulmasta asiaa katsotaan, niin "Pahan Akseli" nimeä voitaisiin käyttää Venäjän-Kiinan liitosta, ja heidän yhteistyökumppaneistaan. On siis perustettu uusi "Varsovan liitto" eli SCO/CSTO, ja se on ulottanut jo valtansa Euraasian mantereen ohella Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan.

Milloinkahan länsimedia ja ennen kaikkea länsimaiset poliitikot tunnustavat tilanteen muuttuneen?

Iranin uhka heikentää dollaria - USA puun ja kuoren välissä

Taloussanomat:

"Iran-uhka heikentää dollaria

Ranskalainen uutistoimisto AFP kertoi, että Iran on testannut Israeliin yltävää pitkänmatkan ohjusta. [..]

– Uutiset Iranin koelaukauksesta ovat saaneet dollarin heikkenemään. Uutinen myös nostaa Sveitsin frangia. On vaikea arvioida Iranin aikeita ydinohjelman suhteen, ja se on merkittävä geopoliittinen riski, sanoi korko-osaston johtaja Masahiro Sato"

Yksi syy kiihtyneeseen euron inflaatioon, kustannusten kasvun ja öljyn hinnan ohella, on se, että EKP teki keväällä päätöksen, että euro-dollari -vaihtosuhde pyritään pitämään suunilleen nykyisellä tasollaan. Dollarin arvon tippuessa EKP on joutunut laskemaan liikkeelle lisää euroja, jotta vaihtosuhde ei karkaisi liikaa. Tämä on johtanut siihen, että euron inflaatio on kiintynyt dollarin mukana, ja on yksi syy euroalueen suureen inflaatioprosenttiin.

Pääsyyllinen dollarin heikkenemiseen taas (USA:n huonon talouspolitiikan ohella) on se, että Iran myy öljyä ja kaasua myös muissa valuutoissa, ei vain dollareissa. Monivaluuttainen öljypörssi avattiin viime keväänä, jonka seurauksena dollarin alamäki kiihtyi.

Viime syksynä liikkunut huhu kertoi, että OPEC olisi tehnyt salaisen sopimuksen, jonka mukaan öljynviejämaat siirtyvät pikkuhiljaa pois dollarikannasta. Tämä voi pitää paikkansa, sillä pako pois dollarista alkoi jo toissa vuonna. Vuoden 2006 aikana OPEC-maiden valuuttavarantoreservin dollareiden määrä aleni noin 14 prosenttia. Tuona vuonna dollarin arvo suhteessa euroon laski myös saman verran, mikä ei suinkaan ole sattumaa.

Todellinen syy sille, miksi USA miehitti Irakin oli se, että Saddam luopui dollarikannasta vuonna 2001. USA:n onneksi Irakille oli asetettu talouspakotteet, eikä se saanut viedä öljyä kuin rajatun määrän, joten dollari ei ehtinyt kärsiä kovin paljon, ennenkuin jenkit saivat vallattua maan ja otettua sen öljyvarat hallintaansa. Tämä helpotti USA:n talouspainetta, mutta USA on juuttunut kiinni Irakin kriisiin, mikä vie hirveästi rahaa ja sitoo voimia.

USA:n valuutan arvo ei ole enää pitkään aikaan perustunut maan talouden kuntoon, kuten muilla mailla, vaan siihen, että dollari on öljykaupan viitevaluutta, ja öljykauppa käydään dollareissa. Tällöin dollarin arvo on sidoksissa öljyyn ja öljyn arvo toimii dollarin arvon takeena. Nykyisellä kehityksellä USA ajatuu kohti taloudellista romahdusta, ellei se saa jostain haltuunsa Irakin ohella lisää ryöstettäviä öljyvaroja, tai onnistu pakottamaan Irania luopumaan myymästä öljyä muissa valuutoissa kuin dollareissa.

Nykyisen öljykriisin sotilaallinen ratkaisu on USA:lle paljon vaikeampi, sillä toisin kuin Irak. Iran on jenkeille paljon kovempi pala. Maalla on hyvin varustettu ja iso armeija, ja Iran on valmistautunut sotaan paljon paremmin kuin mitä Irak oli ennen ensimmäistä Persian lahden sotaa. Lisäksi Iran on teknisesti pidemmällä ja sen aseistus on modernimpaa kuin Irakilla oli. Pelkästään sotilaallisesti Iranin voittaminen ei kuitenkaan tuottaisi USA:lle päänvaivaa, sillä jenkit voisivat pommittaa maan kivikaudelle koska tahansa, ellei otettaisi huomioon muutamaa seikkaa:

- Ensinnäkin USA on kiinni Irakin suossa. Lähes koko USA:n maa-armeija on kiinni Irakissa, eikä voi lähteä maasta, sillä se johtaisi Irakin ajatumiseen kaaokseen. USA tarvitsisi vielä puoli miljoonaa miestä lisää Iranin miehittämiseen. Näin ollen USA:lla ei ole irrotettavia joukkoja, joilla se voisi miehittää Iranin. Iranin pommittaminen kivikaudelle ilman miehitystä raunioittaisi USA:n talouden, sillä jos Iranin öljy ei virtaa markkinoille, hinta nousisi pysyvästi OPEC:in arvioiden mukaan yli 400 dollarin, mikä raunioittaisi myös koko maailmantalouden.

- Toiseksi, Jotta USA voisi kasvattaa maavoimiaan vielä tarvittavalla puolella miljoonalla miehellä voidakseen miehittää Iranin, amerikkalaisten olisi pakko palauttaa yleinen asevelvollisuus, mikä olisi hirveän kallista. Lisäksi suuren armeijan ylläpito nielisi niin paljon varoja, että nykyisellään se tekisi selvää maan taloudesta.

- Kolmanneksi USA:n pitäisi pystyä voittamaan ja miehittämään Iran alle kolmessa kuukaudessa, jotta maa selviäisi taloudellisesti. Sodan tullen öljyn hinta pomppaisi väliaikaisesti yli 400 dollarin, ja USA joutuisi säännöstelemään ja tasaamaan polttoaineen hintaa hintaa kotimarkkinoillaan omilla varmuusvarastoillaan, jotka riittävät vain vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Pitempi kriisi tekisi selvää USA:n taloudesta. Iran on sen verran iso ja suuriväestöinen maa, että sen voittaminen ja valtaaminen veisi paljon pitempään kuin kolme kuukautta.

- Neljänneksi sodan aloittaminen Irania vastaan suistaisi koko Lähi-Idän suursotaan, koska sota leviäisi Irakiin, Syyriaan, Israeliin, Libanoniin ja koko Persian lahden alueelle. Öljyn saanti koko Persian lahden alueelta loppuisi sodan ajaksi, mikä nostaisi öljyn hinnan tähtitieteellisiin lukemiin eli useisiin tuhansiin dollareihin tynnyriltä, eikä maailmalla ole varmuusvarastoja tasata tätä nousua kriisin ajaksi. Maailmantalous romahtaisi. Sota pitkittyisi, ja aiheuttaisi siinä määrin lisää sotia, nälänhätiä ja kriisejä ympäri maailmaa, että voitaisiin jo puhua melkein kolmannesta maailmansodasta.


USA, tuo taantuva ja pian ex-supervalta, on siis tilanteessa, jossa sillä ei ole varaa hyökätä Iraniin, mutta sillä ei toisaalta ole myöskään varaa olla hyökkäämättä. Kysymys kuuluu:

• Onko amerikkalaisilla kykyä hyväksyä väistämätön taloudellisen ylivalta- asemansa menetys, ja antaa taloutensa taantua ilman sotaa näin pelastaen muun maailman romahtamasta kanssaan?

vai:

• Haluavatko jenkit kynsin hampain pitää ahneesti kiinni ylivallastaan ja yrittää pelastaa taloutensa hyökkäämällä Iraniin, ja näin pelata uhkapeliä, jossa voiton mahdollisuus on hyvin pieni, ja joka syöksisi koko Lähi-Idän sotaan ja maailmantalouden lamaan?

Siinäpä pohdittavaa amerikkalaisille

Venäjän asevoimat nyt Neuvostoliiton tasolla – Suomen NATO-politiikka äärettömän typerää ja lyhytnäköistä

Merkittävä uutinen, joka kaikkien olisi syytä lukea:

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/24673-kaskeala-venajan-a...

Puolustusvoimien komentaja amiraali Juhani Kaskeala arvioi Ylen Lauantaiseurassa, että Venäjän asevoimat ovat nousseet NL:n hajoamisen alennustilastaan samalle tasolle, millä ne olivat ennen NL:n hajoamista

Tämä on erittäin merkittävä uutinen, jonka jokaisen pitäisi painaa kalloonsa, sillä elämme mielenkiintoisia aikoja. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Venäjä kokee itsensä uhatuksi eikä sen valituksia oteta vakavasti, Venäjällä on nyt kyky vastata sanoistaan sotilaallisesti täysimittaisesti, mikäli se niin haluaa.

Kaskeala sanoi ohjelmassa, ettei Venäjä muodosta Suomelle minkäänlaista uhkaa. Hän on sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa hän on siinä mielessä, että Venäjän strategisissa intresseissä ei ole Suomen valloittaminen. Sen sijaan väärässä hän on siinä mielessä, että Venäjä on mutkan kautta uhka Suomelle, mutta tämä taas ei johdu Venäjästä vaan meidän omien poliitikkojemme ja valtiojohtomme edesottamuksista.

Tarkoitan NATO-intoilua. Suomi on jo 4/5 NATO-maa. Olemme mukana rauhankumppanuusohjelmassa, rauhanturvaohjelmassa, ja jopa NATO:n nopean toiminnan joukoissa. Jopa armeijamme on saatettu standardeiltaan, järjestelmiltään ja kalustoltaan täysin yhteensopivaksi NATO:n kanssa. Ainoa asia, mikä enää erottaa, on NATO:n täysjäsenyys. Venäjän silmissä tällä ei kuitenkaan ole enää merkitystä. Moskovan näkökulmasta olemme olleet NATO-maa jo vuosikausia, ja sotilaallisen kriisin yllättäessä olemme Baltian tavoin Venäjän ensi-iskun kohteena; alueena, jonka varmistaminen ja puhdistaminen NATO:n läsnäolosta on kriisin tullen Moskovan ensimmäinen toimi.

Jopa lännen mielestä Suomi on käytännössä NATO-maa. Eräs sveitsiläislehti kirjoitti jokin aika sitten, että Suomi on käytännössä NATO-maa olematta sitä virallisesti. Ainoastaan suomalaisten itse haluavat uskoa vielä olevansa liittoutumattomia, ja suomalaiset poliitikot varovat kieli keskellä suuta sanomasta asian todellista laitaa ääneen. Suomalaiset kun ovat NATO-vastaisia, ja kukaan ei halua menettää ääniä tulevissa vaaleissa.

Sotilaallisesti tilanne on siis se, että Suomi on uhattuna, ja se on Suomen valtiojohdon ja poliitikkojen omaa syytä. Jos ja kun kriisi iskee, Venäjä joutuu pakosta neutraloimaan asevoimamme, miehittämään tärkeimmät kaupunkimme, ja miehittämään koko Lapin pidemmäksi aikaa läpikulkualueeksi turvatakseen pääsyn ja huoltoreitit Norjan rannikolle. Tällöin minä en ole syyttämässä tilanteesta ensisijassa Venäjää (enkä NATOa, sillä sehän vain otti tilaisuudesta vaarin kun Suomi hinkui mukaan), vaan nykyistä vallassa olevaa hallitusta ja omia poliitikkoja, jotka ovat maamme tilanteesta vastuussa.

Valtiojohtomme pitäisi kuunnella enemmän kansaa NATO-asiassa. Meitä suomalaisia on varoitettu, ja minä myös varoitan täten erittäin vakavasti Suomen valtaapitäviä nykyisen erittäin epäviisaan sotilaallisen liittopolitiikan jatkamisesta.

Miten käy Euroopan kun karhu nousee?

Uusi Venäjä – Uusi Neuvostoliitto

Viime vuosien kehitys ja tapahtumat itänaapurissa antavat aihetta huoleen. Venäjä on vahvassa taloudellisessa nousussa samaan aikaan, kun sen hallinto ja yhteiskunta alkaa yhä enemmän muistuttaa entistä Neuvostoliittoa keskusjohtoisuutensa ja komentojärjestelmänsä puolesta.

Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla mikään yllätys, sillä ilmoittihan Putin jo ensimmäisen presidenttikautensa alkaessa olevansa hyvin surullinen Neuvostoliiton hajoamisesta, ja että Neuvostoliiton palauttaminen on hänen henkilökohtainen ykköstavoitteensa. Tätä ilmoitusta pidettiin meillä kai jonkinlaisena vaalipropagandana, mutta viimeistään nyt, kun Venäjästä on tullut Putinin ja hänen lähipiirinsä hallitsema keskusjohtoinen diktatuuri, eräänlainen NL:n markkinatalousversio, luulisi lännessäkin tajuttavan jo, että Putinin sanat on syytä ottaa vakavasti.

Venäjä on laskelmien mukaan taloudellisesti ja poliittisesti entisen NL:n veroinen tekijä 2020-luvulle tultaessa, mikäli nykyinen kasvuvauhti pysyy ennallaan. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että Moskova, joka on pitkin hampain joutunut luopumaan etupiiristään Baltiassa ja Itä-Euroopassa, tulee avaamaan pelin niiden kohdalla uudelleen. Moskova on jo saanut Valko-Venäjän etupiiriinsä, ja seuraavat askeleet ovat Ukraina ja Kazakstan. Ukrainan suhteen kriisi on koko ajan aivan pinnan alla, minkä osoittaa äskettäinen kaasukiista, laivastokahakat Mustallamerellä ja Jutshenkon murhayritys Ukrainan viime presidentinvaalien aikaan.

On mielestäni vain ajan kysymys, milloin Moskova tulee kokoamaan entiset neuvostotasavallat, tai ainakin Ukrainan ja Valko-Venäjän sekä Kazakstanin takaisin Äiti Venäjän helmoihin. Vaikka tätä ei millään tunnuta haluavan myöntää lännessä, niin seuraavan kymmenen vuoden aikana on nousemassa kriisi, joka uhkaa koko NL:n romahtamisen jälkeen syntynyttä järjestystä Itä-, Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Miten EU:lle käy tilanteessa, jossa Venäjä aikoo ottaa takaisin voimaansa ja historiallista merkitystään vastaavan aseman Euroopan geopolitiikassa?

Nimittäin EU on laajenemassa itään ja etelään. Tässä laajenemisessa ja varsinkin Turkin mukaantulokysymyksessä täytyy ottaa huomioon, mikä idea on taustalla EU:n taustalla. Nimittäin kyseessä on unelma uudelleen syntyneestä Rooman valtakunnasta. Euroopassa on vuosisatoja unelmoitu Rooman valtakunnan uudesta noususta, joka on Euroopan yhdentymisen idean aatehistorian merkittävin ydinajatus. Tämä idea on kummitellut Euroopan yhtenäisyyttä hakevien ajattelijoiden päässä jo vuosisatoja aina Kaarle Suuren ajoilta asti.

Suomi ja Uusi Rooma

Vielä nykyäänkin voi monista olla yllättävää se, että Suomi ei perinteisten EU-maiden mielikuvissa edes kuulu Eurooppaan. Maamme pääsi mukaan EU:hun vain, koska täytimme pilkulleen kaikki lähestymiskriteerit. Silti esim. Ranska etsi suurennuslasin kanssa lähentymisehdoista pienintäkin syytä olla hyväksymättä Suomea mukaan. Kun Pariisissa pidettiin 90-luvun puolivälissä seminaari, jonka nimi oli "Suomi Euroopassa", piti puhujaksi tulla Ranskan ulkoministeri. Hän teki oharit, mutta paikalle tuli ulkoministeriön joku kansliapäällikkö tms., joka aloitti puheensa sanoen: "Monia täällä olevia voi ihmetyttää seminaarin otsikko 'Suomi Euroopassa', koska kaikkihan tietävät, että Suomi ei ole osa Eurooppaa".

Syy tällaiseen edellä kuvattuun ajatteluun on, paitsi Ranskan intressit, ennen kaikkea se, että alkuperäisten EU:n perustajien mielikuvissa sinersi juuri muinainen Rooma, joka oli välimeren ympäristöön sijoittuva valtakunta. Saksakin otettiin mukaan alkuperäisiin suunnitelmiin vastentahtoisesti, koska on vaikea kuvitella EU:ta ilman maanosan vahvinta valtiota. Keski- ja Itä-Eurooppahan ei aikoinaankaan kuulunut Rooman valtakuntaan, lukuun ottamatta Itävaltaa, Romaniaa ja Balkanin maita. Britanniaakaan ei pidetty alkuun millään tavalla unionin potentiaalisena jäsenenä. Ranska esim. torpedoi brittien jäsenyysyritykset 50-luvun lopulla, kun asiasta keskusteltiin. Jos Saksa ja Britanniakin otettiin mukaan vain lähinnä historiallisten ja reaalisten tosiasioiden takia, niin Itämeren alueita ja Pohjoismaita ei alussa kuviteltu senkään vertaa osaksi EU:ta. Koko EU:n "pohjoinen ulottuvuus" tuli mukaan lähinnä Saksan ajamana. Ranska vastusti sitä alusta asti.

Viimeisen 50-vuoden aikana asia on muuttunut, kun EU on nyt muutenkin painottumassa seuraavaksi laajenemisen suhteen etelään ja kaakkoon. Espanja, Ranska ja Italia pitävät ihan ymmärrettävästi Välimeren piiriä EU:lle tärkeämpänä, kuin Itä- ja Pohjois-Euroopan maat. Niillä on vahvat intressit Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Itä-Eurooppa ja Välimeren piiri EU:n ja Rooman kirkon näkemyksissä

EU:n arkkitehtien suunnitelmiin ajatukset välimeren ympäristöön keskittyvästä EU:sta syntyivät jo 1920-luvulla. Näissä suunnitelmissa Saksa ja Itä-Eurooppa olivat pois kuvioista. Tosin samoihin aikoihin eräs kreivi Kalergi laati suunnitelman yleiseurooppalaisesta valtiosta, johon ei kuulunut Britannia (joka tuolloin oli vielä selvemmin historiallisesti ja taloudellisesti irti Manner-Euroopasta) eikä Venäjä, mutta sen sijaan koko Afrikka (lukuun ottamatta brittien siirtomaita) kuului suunnitelmiin. Nämä suunnitelman Afrikan integroimisesta EU:n taloudelliseen etupiiriin ovat toteutuneet jo kolonialismin perintönä. Sen sijaan muuta laajentumista kylmä sota ja vastaan hankaava Britannia rajoittivat varsin pitkään.

Itä-Euroopan suhteen tilanne on mielenkiintoinen lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin EU:n sisällä vaikuttaa kulisseissa vahvana voima nimeltä Katolinen kirkko, joka painosti voimakkaasti katolisten maiden, Puolan, Tshekin, Unkarin, Liettuan ja Slovakian, sekä nyttemmin myös Kroatian ja Slovenian, mukaan ottamista. Toinen tärkeä tekijä on Ranskan perinteisesti hyvät suhteet monien Itä-Euroopan maiden, ja erityisesti Puolan kanssa (joihin Irakin sota aiheutti tosin pahan särön), johon sillä on ollut henkinen sukulaisuussuhde ja lukkarinrakkautta jo 1800-luvun alusta asti.

Nyt kuvaan astuvat Balkanin maat ja Välimeren piiri sekä Lähi-idän länsiosat. Nämä alueet kuuluivat muinoin oleellisena osana Rooman valtakuntaan. Ilman kulttuurista ja uskonnollista eroahan esim. Turkin EU-jäsenyys olisi toteutunut ajat sitten. Tästä syystä katolinen kirkko, joka pitää EU:ta pitkälti kirkon (taloudellista) etua ajavana järjestelmänä, on jo vuosia luonut suhteita islamilaisiin ja heidän uskonnolliseen johtoonsa, tarkoituksenaan pohjustaa mahdollista tulevaa EU:n laajenemista kirkon vanhoille ydinalueille; Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan.

Turkki ja Lähi-itä – EU:n orientaalinen ulottuvuus?

Turkin kuulumista Eurooppaan ei aikaisempina vuosisatoina tietenkään edes ajateltu, kun sitä pidettiin enemmän osana islamilaista Aasiaa kuin Eurooppaa ja huolimatta antiikin ja Bysantin kulttuurin vahvasta perinnöstä turkkilaisessa ja arabikulttuurissa, niin harvat ovat kuvitelleetkaan, että Turkki tai mikään muu Lähi-idän tai Pohjois-Afrikan maa (paitsi alistettuna siirtomaana) olisi osa Uutta Roomaa, EU:ta.

1920-luvulla Kemal Atatürk alkoi modernisoida Turkkia raskaalla kädellä, mikä johti se siihen että myös EU:n suuntaviivoja piirtelevien mielissä alkoi pyöriä ajatus, että jos Turkki sekularisoituu ja modernisoituu, niin, mikä estäisi sitä tulemasta mukaan kuvioihin? Nyt Turkin kohdalla on nimittäin jo toteutunutta tämä sekularisaatio ja modernisaatio.

Tämän lisäksi Turkin mukaantuloon valmistautuu myös Vatikaani. Se on käynyt jo vuosikymmeniä kulissien takana yhteysneuvotteluja islamin edustajien kanssa. Eräiden tahojen mukaan yksi syy tähän olisi tavoite poliittisesta liitosta islamin kanssa.

Itä nousee – Pohjoinen repeää?

Koska pohjimmiltaan henkinen juopa Pohjoisen Euroopan ja Lähi-idän välillä on niin suuri, niin minä uskon jossain vaiheessa käyvän siten, että Pohjola ja ehkä jopa Itäinen Keski-Eurooppa sekä Saksa repeävät irti unionista, ja EU:sta tulee lähinnä latinalais-orienttilainen liitto, jonka napamaat ovat Turkki, Italia, Ranska, Espanja ja Britannia. Uskon myös, että Venäjä ja sen sotilaallinen uhka toimii tämän EU:n rajun muodonmuutoksen moottorina.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Venäjä tekee massiivisen strategisen iskun ottaen haltuunsa Baltian, Skandinavian sekä Keski- ja Itä-Euroopan tärkeimmät keskukset. Tämä onnistuu, jos Venäjä on kylliksi vahvistunut ja mikäli EU-puolustus jää rammaksi suunnitelmaksi paperilla, mitä se tulee olemaan niin kauan, kuin USA johtaa NATO:a. Tällainen isku voi onnistua, mikäli USA:n supistetun teknoarmeijan ohuet kädet on sidottu toisaalle, vaikkapa selkkaukseen Iranin tai jonkin muun vastaavan tekijän kanssa.

Tästä seuraa se, että Itä- ja Pohjois-Euroopan maat, ehkäpä Saksakin, tippuvat Venäjän käsiin ja sen etupiiriin. Tähän vaikuttaa myös se, että Keski- ja Itä-Euroopan maat ovat energiataloutensa puolesta kovin riippuvaisia Venäjästä, minkä strateginen merkitys vain kasvaa öljyn hinnan kohotessa. Näin ollen niiden piirissä voi tulevaisuudessa syntyä ajattelua, että Venäjän kelkkaan hyppääminen ei olekaan pelkästään pakko, vaan jopa taloudellisesti hyödyllistä. Miettikääpä, jos öljyn maailmanmarkkinahinta nousee USA:n toimien takia vaikka 160 dollariin tynnyriltä, mutta Venäjä tarjoaa sitä ”ystävilleen” vain puolella hinnalla tästä? On selvää, että jos Saksa sekä Itä- ja/tai Pohjois-Eurooppa lasketaan irti EU:sta ja osaksi Venäjän etupiiriä, niin se tarkoittaa sitä, että EU on alueellisesti rajoittunut tulevaisuudessa enemmän vanhan Rooman valtakunnan alueille eli Välimeren ympäristöön, kuin Keski- ja Itä-Eurooppaan. Tällöin on luonnollista, että ainakin Pohjois-Afrikan maat ovat osa sitä.

Toinen yhtä looginen seuraus tästä on se, että Venäjän on tällöin koonnut ympärilleen entisen NL:n valtapiiriä muistuttavan leirin, ja on sanomattakin selvää, että Suomi kuuluu tällöin tähän piiriin ainakin yhtä tiukasti, kuin Kekkosen aikana. Jos tai kun tämän aika koittaa, vaihtaako Suomi silloin leiriä rauhallisesti vaiko sotilaallisesti. Jo se seikka, että Suomi on osa EU:ta, tarkoittaa Venäjän ja EU:n välillä syntyvän konfliktin tullessa väistämättömästi jonkinlaista konfliktia myös Venäjän ja Suomen välillä. Tämä tarkoittaa siis Suomeen kohdistuvan sotilaallisen invaasion uhkaa. Jos Suomi vielä liittyy NATOon, on sotilaallisen konfliktin uhka tällöin todella suuri, omasta mielestäni vain ajan kysymys.

Joka tapauksessa ennustan, että Venäjä nousee, ja että tulevaisuudessa EU tulee keskittymään enemmän Välimeren ympäristöön, kuin Pohjois-Eurooppaan. Suomessa olisi tämä silmällä pitäen hyvä miettiä, eikö heikosta unionista kannattaisi irtautua jo hyvissä ajoin?