keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Iranin uhka heikentää dollaria - USA puun ja kuoren välissä

Taloussanomat:

"Iran-uhka heikentää dollaria

Ranskalainen uutistoimisto AFP kertoi, että Iran on testannut Israeliin yltävää pitkänmatkan ohjusta. [..]

– Uutiset Iranin koelaukauksesta ovat saaneet dollarin heikkenemään. Uutinen myös nostaa Sveitsin frangia. On vaikea arvioida Iranin aikeita ydinohjelman suhteen, ja se on merkittävä geopoliittinen riski, sanoi korko-osaston johtaja Masahiro Sato"

Yksi syy kiihtyneeseen euron inflaatioon, kustannusten kasvun ja öljyn hinnan ohella, on se, että EKP teki keväällä päätöksen, että euro-dollari -vaihtosuhde pyritään pitämään suunilleen nykyisellä tasollaan. Dollarin arvon tippuessa EKP on joutunut laskemaan liikkeelle lisää euroja, jotta vaihtosuhde ei karkaisi liikaa. Tämä on johtanut siihen, että euron inflaatio on kiintynyt dollarin mukana, ja on yksi syy euroalueen suureen inflaatioprosenttiin.

Pääsyyllinen dollarin heikkenemiseen taas (USA:n huonon talouspolitiikan ohella) on se, että Iran myy öljyä ja kaasua myös muissa valuutoissa, ei vain dollareissa. Monivaluuttainen öljypörssi avattiin viime keväänä, jonka seurauksena dollarin alamäki kiihtyi.

Viime syksynä liikkunut huhu kertoi, että OPEC olisi tehnyt salaisen sopimuksen, jonka mukaan öljynviejämaat siirtyvät pikkuhiljaa pois dollarikannasta. Tämä voi pitää paikkansa, sillä pako pois dollarista alkoi jo toissa vuonna. Vuoden 2006 aikana OPEC-maiden valuuttavarantoreservin dollareiden määrä aleni noin 14 prosenttia. Tuona vuonna dollarin arvo suhteessa euroon laski myös saman verran, mikä ei suinkaan ole sattumaa.

Todellinen syy sille, miksi USA miehitti Irakin oli se, että Saddam luopui dollarikannasta vuonna 2001. USA:n onneksi Irakille oli asetettu talouspakotteet, eikä se saanut viedä öljyä kuin rajatun määrän, joten dollari ei ehtinyt kärsiä kovin paljon, ennenkuin jenkit saivat vallattua maan ja otettua sen öljyvarat hallintaansa. Tämä helpotti USA:n talouspainetta, mutta USA on juuttunut kiinni Irakin kriisiin, mikä vie hirveästi rahaa ja sitoo voimia.

USA:n valuutan arvo ei ole enää pitkään aikaan perustunut maan talouden kuntoon, kuten muilla mailla, vaan siihen, että dollari on öljykaupan viitevaluutta, ja öljykauppa käydään dollareissa. Tällöin dollarin arvo on sidoksissa öljyyn ja öljyn arvo toimii dollarin arvon takeena. Nykyisellä kehityksellä USA ajatuu kohti taloudellista romahdusta, ellei se saa jostain haltuunsa Irakin ohella lisää ryöstettäviä öljyvaroja, tai onnistu pakottamaan Irania luopumaan myymästä öljyä muissa valuutoissa kuin dollareissa.

Nykyisen öljykriisin sotilaallinen ratkaisu on USA:lle paljon vaikeampi, sillä toisin kuin Irak. Iran on jenkeille paljon kovempi pala. Maalla on hyvin varustettu ja iso armeija, ja Iran on valmistautunut sotaan paljon paremmin kuin mitä Irak oli ennen ensimmäistä Persian lahden sotaa. Lisäksi Iran on teknisesti pidemmällä ja sen aseistus on modernimpaa kuin Irakilla oli. Pelkästään sotilaallisesti Iranin voittaminen ei kuitenkaan tuottaisi USA:lle päänvaivaa, sillä jenkit voisivat pommittaa maan kivikaudelle koska tahansa, ellei otettaisi huomioon muutamaa seikkaa:


- Ensinnäkin USA on kiinni Irakin suossa. Lähes koko USA:n maa-armeija on kiinni Irakissa, eikä voi lähteä maasta, sillä se johtaisi Irakin ajatumiseen kaaokseen. USA tarvitsisi vielä puoli miljoonaa miestä lisää Iranin miehittämiseen. Näin ollen USA:lla ei ole irrotettavia joukkoja, joilla se voisi miehittää Iranin. Iranin pommittaminen kivikaudelle ilman miehitystä raunioittaisi USA:n talouden, sillä jos Iranin öljy ei virtaa markkinoille, hinta nousisi pysyvästi OPEC:in arvioiden mukaan yli 400 dollarin, mikä raunioittaisi myös koko maailmantalouden.

- Toiseksi, Jotta USA voisi kasvattaa maavoimiaan vielä tarvittavalla puolella miljoonalla miehellä voidakseen miehittää Iranin, amerikkalaisten olisi pakko palauttaa yleinen asevelvollisuus, mikä olisi hirveän kallista. Lisäksi suuren armeijan ylläpito nielisi niin paljon varoja, että nykyisellään se tekisi selvää maan taloudesta.

- Kolmanneksi USA:n pitäisi pystyä voittamaan ja miehittämään Iran alle kolmessa kuukaudessa, jotta maa selviäisi taloudellisesti. Sodan tullen öljyn hinta pomppaisi väliaikaisesti yli 400 dollarin, ja USA joutuisi säännöstelemään ja tasaamaan polttoaineen hintaa hintaa kotimarkkinoillaan omilla varmuusvarastoillaan, jotka riittävät vain vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Pitempi kriisi tekisi selvää USA:n taloudesta. Iran on sen verran iso ja suuriväestöinen maa, että sen voittaminen ja valtaaminen veisi paljon pitempään kuin kolme kuukautta.

- Neljänneksi sodan aloittaminen Irania vastaan suistaisi koko Lähi-Idän suursotaan, koska sota leviäisi Irakiin, Syyriaan, Israeliin, Libanoniin ja koko Persian lahden alueelle. Öljyn saanti koko Persian lahden alueelta loppuisi sodan ajaksi, mikä nostaisi öljyn hinnan tähtitieteellisiin lukemiin eli useisiin tuhansiin dollareihin tynnyriltä, eikä maailmalla ole varmuusvarastoja tasata tätä nousua kriisin ajaksi. Maailmantalous romahtaisi. Sota pitkittyisi, ja aiheuttaisi siinä määrin lisää sotia, nälänhätiä ja kriisejä ympäri maailmaa, että voitaisiin jo puhua melkein kolmannesta maailmansodasta.


USA, tuo taantuva ja pian ex-supervalta, on siis tilanteessa, jossa sillä ei ole varaa hyökätä Iraniin, mutta sillä ei toisaalta ole myöskään varaa olla hyökkäämättä. Kysymys kuuluu:
  • Onko amerikkalaisilla kykyä hyväksyä väistämätön taloudellisen ylivalta- asemansa menetys, ja antaa taloutensa taantua ilman sotaa näin pelastaen muun maailman romahtamasta kanssaan?

vai:

  • Haluavatko jenkit kynsin hampain pitää ahneesti kiinni ylivallastaan ja yrittää pelastaa taloutensa hyökkäämällä Iraniin, ja näin pelata uhkapeliä, jossa voiton mahdollisuus on hyvin pieni, ja joka syöksisi koko Lähi-Idän sotaan ja maailmantalouden lamaan?

Siinäpä pohdittavaa amerikkalaisille

Ei kommentteja: