torstai 24. heinäkuuta 2008

"Pahan Akseli" on laajentunut - Milloinkahan USA tunnustaa tilanteen?

Viimeisten vuosien aikana Venäjä ja Kiina ovat aktiivisesti rakentaneet itselleen kaupallista ja sotilaallista liittokuntaa sekä maailmanlaajuista strategista yhteistyöverkostoa.

(Kuva: CSTO logo)

Suomalainen media on enempi ja vähempi vaiennut siitä tosiasiasta, että NATO:lla on jo vastassaan uusi itäinen sotilasliitto; Collective Security Treaty Organization eli CSTO. CSTO perustettiin jo vuonna 2003 lähinnä vanhojen IVY-maiden uudeksi sotilasliitoksi, ja sitä johti Venäjä. Vuonna 2006 liitto käytännössä laajeni, sillä Venäjä ja Kiina perustivat Shanghai Cooperative Organizationin, yhteisen euraasialaisen strategisen talous- ja sotilasyhteistyöliiton, jonka jäsenmaihin kuuluvat CSTO-maat ja Kiina, sekä seurantajäseninä Iran, Pakistan ja Intia. CSTO on siitä asti toiminut tiiviissä sotilaallisessa yhteistyössä SCO:n, eli käytännössä Kiinan, kanssa. Arvellaan, että Iran ja Pakistan saattaisivat lähiaikoina liittyä liiton varsinaisiksi jäseniksi.

SCO:n tarkoitus on ennen muuta varmistaa, että USA liittolaisineen pystytään pitämään irti Sisä-Aasian energiavaroista. Liiton taloudelliset yhteistyösopimukset on solmittu lähinnä Venäjän, Kiinan, Iranin ja Keski-Aasian maiden välillä, ja koskevat yhteistyötä alueen luonnonvarojen, varsinkin öljyn ja kaasun, hyödyntämisessä. Linkki

Vuonna 2006 SCO/CSTO piti laajat sotaharjoitukset Uralilla, Kauko-Idässä ja Keski-Aasiassa. Se oli ensimmäinen kerta kun kiinalaiset sotilaat harjoittelivat laajassa mitassa sotatoimia maansa rajojen ulkopuolella. Harjoitukseen osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita Kiinasta, Venäjältä, Uzbekistanista, Kazakstanista ja Armeniasta. Liitolla on samantapaiset yhteiset sotilaalliset johto-, komento-, viestintä- yhteistyöelimet kuin Natolla, ja mikäli tilanne vaatii, ne otetaan käyttöön.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani CSTO pitää vuosittaista sotaharjoitustaan Armeniassa. Tämä on Venäjän vastaveto USA:n ja Georgian käynnissä oleville yhteisille harjoituksille. Viesti on siis selvä; kaksi sotilasliittoa esittelee Kaukasuksella voimiaan.

SCO on laajentanut Venäjän ja Kiinan toimesta valtaansa myös muualle maailmaan. Iran, Venezuela Venäjä ja Valko-Venäjä ovat tiivistäneet viime vuosina kaupallista ja sotilaallista yhteistyötään. Venäläiset ja valkovenäläiset yhtiöt ovat tehneet sopimuksia Venezuelan kanssa sen öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisestä. Maat ovat myös tehneet mittavia keskinäisiä asekauppoja Venäjästä ja Valko-Venäjästä on tullut Iranin ja Venezuelan tärkeimpiä sotilaallisia yhteistyökumppaneita. Ja kuten vasta Kirjoitin, on Venäjä kasvattamassa vaikutusvaltaansa Pohjois-Afrikassa.

Kiina ja Iran taas ovat laajentaneet jalansijaansa Itä- ja Etelä-Afrikassa. Kiinasta on tullut mm. Sudanin ja Zimbabwen tärkein taloudellinen ja poliittinen tukija, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että SCO:n sisällä Venäjä ja Kiina näyttävät jakaneen Afrikan keskinäisiin etupiireihin; Venäläisyhtiöt toimivat Pohjois-Afrikassa, Kiinalaiset Itä- ja Etelä-Afrikassa, Iranin tukiessa molempia.

Jos siis USA:n näkökulmasta asiaa katsotaan, niin "Pahan Akseli" nimeä voitaisiin käyttää Venäjän-Kiinan liitosta, ja heidän yhteistyökumppaneistaan. On siis perustettu uusi "Varsovan liitto" eli SCO/CSTO, ja se on ulottanut jo valtansa Euraasian mantereen ohella Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan.

Milloinkahan länsimedia ja ennen kaikkea länsimaiset poliitikot tunnustavat tilanteen muuttuneen?

Ei kommentteja: