Geopoliittinen peli maailman energiavarojen hallinnasta kovenee. Toissa viikolla USA teki sopimuksen Tsekin hallituksen kanssa torjuntaohjusten tutka-aseman rakentamisesta Tsekkeihin, vaikka Venäjä oli vedonnut USA:han G8 kokouksessa Japanissa, että USA pidättäytyisi hankeesta. Venäjä varoitti, että mikäli hanke etenee, maa on pakotettu vastaamaan tähän sotilaalliseen uhkaan. Osin tästä syystä Venäjä ilmoitti, että maan laivasto aloittaa ensi kerran sitten NL:n hajoamisen jälkeen partioinnin arktisilla vesialueilla. Syy tällaiseen voimapolitiikan osoittamiseen on kilpailu arktisen alueen energiavaroista. Venäjä suunnittelee myös pitkän matkan pommikoneiden sijoittamista Kuubaan vastavetona USA:n ohjuspuolustushankkeelle.
Peli enegiavarojen hallinnasta on kiihtynyt pitkin viime talvea. Huhtikuussa Medvedev heti ensi töikseen presidenttinä käski saattaa päätökseen ensimmäisen vaiheen Itä-Siperian - Tyynenemeren öljyputkesta (Eastern Siberia Pacific Oil Pipeline - ESPO) vuoden 2009 loppuun mennessä. Suunnitelmana on, että vuonna 2020 Aasian-Tyynenmeren alueelle menisi kolmasosa Venäjän öljyviennistä. Tällä hetkellä Venäjä vie itään vain 3% öljystään. Kaiken kaikkiaan vireillä on ainakin kolme kaasu- ja öljyputkihanketta (Kazakstanin, Mongolian ja Mantshurian läpi), joiden tarkoituksena on kääntää huomattava osa Venäjän energiavaroista virtaamaan Kiinan ja Itä-Aasian markkinoille. Hankkeiden tarkoituksena on tasapainottaa Venäjän riippuvuutta läntisistä energiamarkkinoista ja lisätä geopoliittista ja energiapoliittista pelivaraa.
Venäjä vahvistaa otettaan Keski-Aasiassa ja Afrikassa
Heinäkuun alussa Medvedev teki diplomaattisen kierroksen Kaspianmeren alueelle; Azerbaidzaniin, Turkmenistaniin ja Kazakhstaniin. Bakussa hän teki hämmästyttävän tarjoukset, että Venäjä on valmis ostamaan koko Azerbaijanin tuottaman kaasun markkinahintaan. Ashgabatissa hän taas varmisti Turkmenistanin sitoutumisen Keski-Aasian öljyputken modernisointiin ja uuden rannikolla kulkevan Kaspian öljyputken rakentamiseen. Medvedev onnistui näin peittoamaan europpalaiset ja amerikkalaiset kilpailijat kamppailussa Turkmenistanin kaasuvaroista. Lisäksi hän varmisti ettei Turkmenistanin ja Kazakstanin kaasu kulje Venäjän ohi. Mutta se mikä on todella saanut Bushin hallinnon kuohuksiin on Gazpromin dramaattinen vyöry Afrikkaan.
Gazprom julkisti äskettäin suunnitelman rakentaa kaasuputki Välimeren poikki Libyan maakaasun kuljettamiseksi Eurooppaan. Yhtiö onnistui keväällä saamaan Putinin valtiovierailun myötä sopimuksella hallintaansa koko Libyan kaasun, öljyn ja nesteytetyn maakaasun viennin Eurooppaan ja USA:han. Huolimatta siitä, että länsi poisti Libyalle asettamiaan talouspakotteita suostutellakseen maan lännen leiriin, Putin vei vierailullaan ja sopimuksellaan potin USA:n ja Euroopan nenän edestä.
Gazprom aikoo myös ostaa pumppausoikeuksia Nigeriasta ja suunnittelee kaasuputken rakentamista Saharan poikki Algeriaan, jonka kanssa yhtiö aikoo neuvotella sopimuksen kaasun yhteismarkkinoinnista Eurooppaan. Uusimpien afrikkalaisten aluevaltaustensa myötä Gazprom aikoo saada pääsyn USA:n markkinoille nestemäisen maakaasun markkinoiden kautta. Läntiset yhtiöt, jotka ovat tähän asti pitäneet Afrikkaa omana leikkikenttänään, joutuvat nyt kilpailemaan alueella Gazpromin kanssa.
Euroopan vastaus tähän oli äskettäinen Sarkozyn käynnistämä hanke EU:n ja välimeren maiden yhteistyön lisäämiseksi ja ehdotus Välimeren Unionista. Hanke on yksi Ranskan EU-puheenjohtajuuskauden pääkohdista, ja on osa Ranskan ja Euroopan pyrkimystä lisätä vaikutusvaltaansa Pohjois-Afrikassa ja Välimeren itäosissa. Osana tätä projektia on pyrkimys löytää ratkaisu myös Lähi-Idän konfliktiin.
Amerikkalaiset sen sijaan suivaantuivat ja varmistivat kostoksi, etteivät venäläiset yhtiöt pääse käsiksi Irakin öljyyn. Vaikka helmikuussa Venäjä oli antanut Irakille anteeksi 12 miljardin edestä Saddamin hallinnon aikaisia velkoja varmistaakseen Lukoilin pääsyn Irakin Länsi-Qurna 2 -öljykentälle, USA painosti kuitenkin Irakin hallitusta, joka joutui antamaan porausoikeudet amerikkalaiselle Chevronille.
Venäjän valta Lähi-Idässä kasvaa
Kreml reagoi Irakin tappioonsa ulkoisesti tyynesti, mutta ikään kuin "sattumalta" Gazpromin pääjohtaja Alexei Miller saapui yllättäen vierailulle Teheraniin ja keskusteli Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejadin kanssa kaasuntuottajamaiden yhteisen järjestön muodostamisesta. Ei ole epäilystäkään, ottaen huomioon Venäjän vahvan jalansijan Libyassa (jonka arvioidut kaasuvarannot ovat 1.47 triljoonaa kuutiometriä) ja maan yhteistyön Algerian (joka toimittaa yli 10% Euroopan kaasusta), Qatarin (ainakin 25.8 triljoonaa kuutiometriä kaasua), ja Iranin (maailman toiseksi suurimmat kaasuvarat Venäjän jälkeen) kanssa, että pian koittaa kaasuntuottajamaiden oman "OPEC":in aika.
Ahmadinejad ehdotti Millerille markkinoiden jakojärjestely, jossa Iran ja Venäjä voisivat yhdessä tyydyttää Euroopan, Intian ja Kiinan kaasuntarpeet. Vierailun aikana solmittiin myös sopimus, jonka puitteissa venäläiset yhtiöt alkavat kehittää Iranin öljy- ja kaasukenttiä ja Venäjä osallistuu Iranin Kaspian meren öljyn kuljettamiseen Intian Valtamerelle. Lisäksi sovittiin yhteistyöstä Iranin valtavan Pohjois-Azadeganin öljykentän hyödyntämisessä ja mahdollisesta Gazpromin osallistumisesta suunniteltuun Iranin-Pakistanin-Intian kaasuputkiprojektiin. Moskova teki näin selkeän päätöksen painaa täysillä avoimesti ja julkisesti eteenpäin Iranin kanssa energiayhteistyöasiassa välittämättä USA:n vastustuksesta, ja siitäkös Iran tykkäsi.
Myös Turkki on vastoin USA:n pyrkimyksiä valmis yhteistyöhän Iranin kanssa. Se on tarjonnut kymmenen miljardin dollarin sopimusta Iranin Etelä-Parsin kaasukentän kehittämisestä, ja olisi halukas osallistumaan Iranista Turkin läpi Eurooppaan menevän kaasuputken rakentamiseen. Iranista saatava kaasu olisi Turkille elintärkeää sen taloudellisen kasvun turvaamisen kannalta, ja se on itse asiassa kovin vastahakoinen liittolainen USA:lle.Laskelmien mukaan USA:n Irakia ja Irania vastaan asettamien pakotteiden ja sen käymien sotien tukemien on maksanut Turkille kohonneiden energiakustannusten takia jo yli 80 miljardia dollaria. Venäjä suhtautuu ymmärrettävän kriittisesti NATO-maa Turkin pyrkimyksiin päästä käsiksi Iranin kaasuun. Toisaalta Turkki on energian saannin suhteen riippuvainen Venäjästä, sillä maa tuo yli 63% kaasustaan Venäjältä.
Venäjän toimet Iranissa näyttävät selvästi osoittavan, ettei Moskova tule oikeasti tekemään yhteistyötä lännen kanssa koskien lisäsanktioiden langettamista Iranille. Samaan aikaan kun läntiset öljy-yhtiöt ovat jättämässä Iranin johtuen USA:n asettamien pakotteiden pelosta, Gazprom taas syventää ja laajentaa yhteistyötään Iranin kanssa ja vahvistaa asemaansa maassa.
USA:n diplomatian täyskäännös - Peli kiihtyy ja panokset kovenee
Näyttääkin siltä että amerikkalaisten pelko tappiosta venäläisille (ja kiinalaisille) tällä viimeillä Keski-Aasian rintamalla - kilpailussa Iranin energiavaroista - on syy siihen miksi Washington ryhtyi diplomaattisiin keskusteluihin Iranin kanssa. Washinton kutsuu Ricen sanoin tätä täyttä U-käännöstä "vahvaksi signaaliksi Iranin hallitukselle, että Yhdysvallat on sitoutunut diplomatiaan". Mutta kuten New York Times kirjoittaa, Rice on päättänyt "testata Iranin halukkuutta harkita kansainvälistä kannustinpakettia Iranin suostuttelemiseksi tekemään myönnytyksiä ydinohjelmansa suhteen". Olisi mielenkiintoista tietää, miten lähellä Bushin hallinto on päästä Iranin energiasektorille. Nimittäin Halliburtonin (jonka ex-johtaja varapresidentti Dick Cheney on) ja muiden amerikkalaisyhtiöiden investoinnit ja mukaantulo Iranin öljybisnekseen kuuluu ilmeisesti osana Iranille tarjottuun kansainväliseen kannustinpakettiin.
On selvää ettei Venäjän presidentti Medvedjev ole hukannut yhtää aikaa tehdessään selvää koko USA:n strategiasta, jonka tarkoituksena oli pyrkiä heikentämään Gazpromin otetta Euroopan kaasunsaannista. USA onnistui siis täysin aliarvioimaan Medvedjevin taidot Venäjän voiman Euraasian geopoliittisen pelin tällä kierroksella. Voi siis vain kuvitella sitä harmin ja suuttumuksen määrää, mitä Washingtonissa tällä hetkellä podetaan, mutta amerikkalaiset voivat syyttää epäonnistumisestaan vain itseään.
Viime aikojen tapahtumien myötä geopoliittinen kilpailu maailman energiavarojen hallinnasta on kiihtynyt siihen pisteeseen, että se uhkaa ajaa USA:n ja Venäjän välit hyvin kireälle. Energiapoliittinen turvallisuus on Bushin hallinnon ykköshuolenaihe johtuen sen syvistä kytköksistä öljyteollisuuteen. Tämän takia Moskovan voitto USA:sta Keski-Aasian energiarintamalla onkin perin juurin vakava epäonnistuminen ja isku kasvoihin koko Bushin hallinnolle.
Tästä johtuen näyttääkin siltä, että Bushin hallinto hallinto haluaa lisätä panoksia ja painetta Euraasian geopoliittisen rintaman kaikilla lohkoilla luodakseen vaikean ja haastavan tilanteen USA:n ja Venäjän keskinäisiin suhteisiin siltä varalta, että Obama voittaa presidentinvaalit. Tästä kielii Ricen kiire Euroopan ohjuskilpihankkeen kohdalla Prahassa. Ja melko varmasti USA pyrkii myös ensi Joulukuun NATO-kokouksessa saamaan aikaan päätöksen Ukrainan ja Georgian hyväksymisestä NATO:n jäseniksi.
Tietäen, että lähes kaikki muut IVY-maat ovat jo mukana Venäjän johtamassa sotilasliitto CSTO:ssa (Collective Security Treaty Organization), jossa SCO:n (Shanghai Cooperative Organization) myötä ovat mukana myös Kiina, sekä tarkkailijajäseninä Iran ja Pakistan, Euraasian kartalle on muodostumassa selkeä geopoliittinen rintamalinja, jossa toisella puolella on heikkenevä USA, ja toisella puolella Venäjä, Iran ja Kiina liittolaisineen.
(Taustaa: Asian Times ja Iran Daily )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti