Arvoisa Keskustajohto,
Kirjoitan tämän avoimen kirjeen täältä vähän karsinan yli huudellen. Vaikka tämä saattaa ehkä teitä ärsyttääkin, niin kehottaisin olemaan nyt tarkkana, sillä tämän lukemalla jotain voi kirkastua siellä perunakellarin pohjalla.
Keskustan rökäletappion taustasyy on tämä: Puolue on liian kauan ratsastanut kahdella hevosella yhtä aikaa. City-kepulainen liberaali-linja ja maaseudun kansalliskonservatiivinen linja ovat liian kaukana toisistaan, huolimatta siitä, että alkiolainen valistusliberalismi tarjoaa siemeniä molemmille. Kun sukset lähtevät eri suuntiin, siinä haarat lopulta repeävät, vaikka miten olisi joustava ja notkea.
Keskustan romahduksen laukaisijana toimi puolueen liberalistisen linjan karilleajo. Kiviniemi, Laaninen ja Rehn ovat kaikki kepun euroliberaaleja, kun taas maaseudun väki on konservatiivis-isänmaallisia. Me persut olemme haistaneet ja tiedostaneet tämän jo yli kymmenen vuoden ajan, ja vain odotimme, milloin tilanne eskaloituu. Näissä vaaleissa se tapahtui, ja iskimme tietenkin valmiina kuin kärpät, kiilana rakoon.
Vaikka kepun kannattajakunta on perinteisesti ollut hyvin uskollista, joku raja se on keskustajohdon omien kannattajiensa naamalle kusemisellakin. Aselaki- ja paskalakifiaskot sekä Portugalin tukipakettimyrkky olivat suurelle joukolle keskustalaisia viimeinen pisara, ja he vaihtoivat leiriä. Siksi näissä vaaleissa konservatiivien äänet vyöryivät meille persuille niin että jyrinä vain kuului.
Valinta euroliberalismin tai maalaiskonservatiivisuuden välillä
Keskustalla on käytännössä vain kaksi tulevaisuusvaihtoehtoa: Joko lähteä city-kepulaiselle liberaalilinjalle ja muuttua euroliberalistiseksi puolueeksi, tai lähteä alkiolais-maalaisliittolaiselle linjalle. Molemmissa tapauksissa on edessä puolueen painuminen korkeintaan keskisuureksi. Kymmenen vuoden päästä on liberalismin tiellä on edessä arviolta noin 4-8%:n kannatus ja kannatukseltaan eteläsuomalaispainotteinen pienpuolueen asema. Tällöin äänistä ja kannatuspohjasta kilpailtaisiin lähinnä Vihreiden oikeistosiiven, Kokoomuksen sosiaaliliberaalisiiven, ja RKP:n maalaisliberaalien kanssa. Ahdasta olisi puristuksessa. Tässä vaihtoehdossa Perussuoamalaisista kasvaisi varmasti pysyvästi yksi kolmesta suuresta, yleispuolue, kansalliskonservatiivinen keskusta eli leikkisästi ”Persusta”. Seuraus yleisesti olisi perinteisen tyylinen kolmen suuren puolueen poliittinen systeemi, mutta Keskusta olisi pysyvästi tästä triosta ulkona.
Maalaisliittolaisella konservatiivilinjalla taas olisi edessä arviolta 8-15%:n keskisuuren puolueen kannatus, tukialueena maakunnat, jolloin kisaa käytäisiin Perussuomalaisten kanssa maakuntien viljelijöiden sekä pikkukaupunkien ja taajamien konservatiivisista kannattajista. Tässä vaihtoehdossa Perussuomalaisista kasvaa pysyvästi keskisuuri yleispuolue, mutta nyt esiin muotoutunut neljän suuren systeemi jäisi pystyyn, jolloin Keskustalla olisi aika ajoin mahdollisuus päästä merkittäväksi hallituspuolueeksi (joka on syy myös siihen, miksi kirjoitan tämän tekstin näin suoraan keskustalaisille, minä en halua perinteistä, konsensuksen ja vaihtoehdottomuuden trio-järjestelmää enää Suomeen).
Molemmissa tapauksissa Keskustalla on edessä hyvästien sanominen suuren yleispuolueen asemalle. Siksi Mari Kiviniemi oli todellakin, hyvin suurella todennäköisyydellä, viimeinen keskustalainen pääministeri Suomessa.
Talousongelmat ja presidentinvaalit linjavaaleina
Keskustan talousongelmista puheen ollen, niin seuraavat eduskuntavaalit ratkaisevat, selviääkö puolue veloistaan. Mutta vaikka puoluetta ei uhkaisikaan varsinainen vararikko, edessä on joka tapauksessa ainakin kymmenen vuoden velkaprässi eli kivireki perässä, jona aikana puolueella ei ole varaa satsata lähellekään entiseen tyyliin massiivisiin kampanjoihin. Vyönkiristys on väistämättä edessä.
Keskusta voi tehdä linjavalintansa nyt tulevissa presidentin vaaleissa: Väyrynen tai Rehn. Jos Keskusta ottaa Olli Rehnin presidenttiehdokkaakseen, se on viimeinen naula maalaisliittolais-keskustan ruumisarkkuun ja edessä on muuttuminen pieneksi euroliberaalipuolueeksi. Jos taas puolue valitsee Väyrysen, merkitsee se käännöstä takaisin maalaisliittolais-konsrvatiiviseen suuntaan, jolloin edessä on asema keskisuurena maakuntapuolueena.
Näin ennustan ja kirjoitan, ottakaa vaari tai olkaa kuulematta. Aika näyttää, olinko oikeassa.
Ystävällisin terveisin, kilpailijanne leiristä huudellen:
V-P. Kortelainen, PS, kaupunginvaravaltuutettu, Oulu
torstai 28. huhtikuuta 2011
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Vapauden puolesta - Rahaliiton kaataminen on Suomen moraalinen velvollisuus!
”Vartija, mikä hetki yöstä on?”
Kuten tämän päivän ehkä merkittävin uutinen kertoo, on Euron kohtalo Suomen käsissä:
”..sijoittajat ovat jo alkaneet pelätä pahinta skenaariota: Espanjan kaatumista Euroopan pelastettavaksi. […] Portugalin tukeminen on mahdollista vain Suomen tuella. Portugali-tuki voidaan hyväksyä vain, jos Suomi sen hyväksyy muiden mukana, yksimielisesti”.
On tosiasia, että eurokriisi etenee, osallistuipa Suomi väliaikaiseen vakausrahastoon tai ei. Suomella on kuitenkin nyt historiallinen hetki ja valta muuttaa koko Euroopan kohtalo. Suomella on valta pelastaa Eurooppa muuttumasta liittovaltioksi. Kun EMU kaatuu tässä kriisissä, on Suomella mahdollisuus päästä irti rahaliitosta vain puoliksi kastuen, jos kaadamme vakausrahaston.
Mikä herkullinen tilanne. Tällaisesta historiallisesta tilanteesta kaltaiseni EU:n vastustajat ovat vain uneksineet! Toissasunnuntain vaalit olivat todellakin kansanäänestys EU:sta ja rahaliitosta. Tapahtui se mitä maamme rappeutuneet johtajat ovat kynsin hampain yrittäneet estää viimeiset 15 vuotta. Perussuomalaisten voiton ansiosta näkyy nyt pitkästä aikaa valoa tunnelin päässä. Suomi seisoo muurinaukossa, ja meillä on valinta: Joko tuemme Portugalia ja kaadumme samaan liemeen kuin EU:n kriisimaat, sorrumme Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja muiden liian raskaan aisan alle, tai sitten emme polta vähiä rahojamme Euroopan roviolla, vaan käytämme ne omasta lamasta selviämiseen.
Lama nimittäin tulee joka tapauksessa, samoin suurtyöttömyys ja massiivinen rakennemuutos, veronkorotukset, leikkaukset ja muu scheisse, mutta Etelä-Euroopan maiden tyylinen velkavankeus ja koko kansallisvarallisuuden liputtaminen suurpankeille voidaan vielä estää.
Euroopan asia on meidän omamme, mutta aivan eri tavalla, kuin EU-eliitti koittaa väittää. Suomen on pelastettava itsensä ja Eurooppa eli kaadettava väliaikaisen vakausrahaston nimellä kulkeva pankkitukipaketti. Se on meidän moraalinen ja isänmaallinen velvollisuutemme, paitsi oman maamme ja kansamme vapauden tähden, myös kaikkien Euroopan kansojen vapauden ja itsenäisyyden palauttamisen tähden.
Suomen on väistettävä muurinaukosta, ja annettava EMUn kaatua. Tällöin myös kriisimaat voivat pelastua menettämästä ihan kaikkea kansallisvarallisuudestaan kriisin aiheuttaneille suurpankeille. Jos pelastamme suurpankit Portugalin tukemisen varjolla, varmistamme itse asiassa vain sen, että koko Eurooppa, kaikki kansat, menettävät nykysysteemin romahdusprosessin edetessä koko kaiken kansallisvarallisuutensa suurkapitalisteille, ja myös Suomi joutuu siinä ennen pitkää keppikerjäläisen osaan. Vakausrahaston tukeminen on bensan ruiskuttamista palavan Euroopan liekkeihin, eikä siinä ole vastuunkannon häivääkään, vaikka kuinka Rehn, Katainen ja muut maansa pettäneet euronilkit muuta väittäisivät!
Rahaliiton kaatuminen olisi ensimmäinen positiivinen EU:ta koskeva jättiuutinen pitkään aikaan. Ja mikä parasta, toisin kuin Irlannin kansanäänestyksen suhteen, kun EMU kerran kaatuu, siitä ei voi enää äänestää toista kertaa!
Eläköön vapaa Suomi ja vapaa Eurooppa! Alas Eurostoliitto!
Kuten tämän päivän ehkä merkittävin uutinen kertoo, on Euron kohtalo Suomen käsissä:
”..sijoittajat ovat jo alkaneet pelätä pahinta skenaariota: Espanjan kaatumista Euroopan pelastettavaksi. […] Portugalin tukeminen on mahdollista vain Suomen tuella. Portugali-tuki voidaan hyväksyä vain, jos Suomi sen hyväksyy muiden mukana, yksimielisesti”.
On tosiasia, että eurokriisi etenee, osallistuipa Suomi väliaikaiseen vakausrahastoon tai ei. Suomella on kuitenkin nyt historiallinen hetki ja valta muuttaa koko Euroopan kohtalo. Suomella on valta pelastaa Eurooppa muuttumasta liittovaltioksi. Kun EMU kaatuu tässä kriisissä, on Suomella mahdollisuus päästä irti rahaliitosta vain puoliksi kastuen, jos kaadamme vakausrahaston.
Mikä herkullinen tilanne. Tällaisesta historiallisesta tilanteesta kaltaiseni EU:n vastustajat ovat vain uneksineet! Toissasunnuntain vaalit olivat todellakin kansanäänestys EU:sta ja rahaliitosta. Tapahtui se mitä maamme rappeutuneet johtajat ovat kynsin hampain yrittäneet estää viimeiset 15 vuotta. Perussuomalaisten voiton ansiosta näkyy nyt pitkästä aikaa valoa tunnelin päässä. Suomi seisoo muurinaukossa, ja meillä on valinta: Joko tuemme Portugalia ja kaadumme samaan liemeen kuin EU:n kriisimaat, sorrumme Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja muiden liian raskaan aisan alle, tai sitten emme polta vähiä rahojamme Euroopan roviolla, vaan käytämme ne omasta lamasta selviämiseen.
Lama nimittäin tulee joka tapauksessa, samoin suurtyöttömyys ja massiivinen rakennemuutos, veronkorotukset, leikkaukset ja muu scheisse, mutta Etelä-Euroopan maiden tyylinen velkavankeus ja koko kansallisvarallisuuden liputtaminen suurpankeille voidaan vielä estää.
Euroopan asia on meidän omamme, mutta aivan eri tavalla, kuin EU-eliitti koittaa väittää. Suomen on pelastettava itsensä ja Eurooppa eli kaadettava väliaikaisen vakausrahaston nimellä kulkeva pankkitukipaketti. Se on meidän moraalinen ja isänmaallinen velvollisuutemme, paitsi oman maamme ja kansamme vapauden tähden, myös kaikkien Euroopan kansojen vapauden ja itsenäisyyden palauttamisen tähden.
Suomen on väistettävä muurinaukosta, ja annettava EMUn kaatua. Tällöin myös kriisimaat voivat pelastua menettämästä ihan kaikkea kansallisvarallisuudestaan kriisin aiheuttaneille suurpankeille. Jos pelastamme suurpankit Portugalin tukemisen varjolla, varmistamme itse asiassa vain sen, että koko Eurooppa, kaikki kansat, menettävät nykysysteemin romahdusprosessin edetessä koko kaiken kansallisvarallisuutensa suurkapitalisteille, ja myös Suomi joutuu siinä ennen pitkää keppikerjäläisen osaan. Vakausrahaston tukeminen on bensan ruiskuttamista palavan Euroopan liekkeihin, eikä siinä ole vastuunkannon häivääkään, vaikka kuinka Rehn, Katainen ja muut maansa pettäneet euronilkit muuta väittäisivät!
Rahaliiton kaatuminen olisi ensimmäinen positiivinen EU:ta koskeva jättiuutinen pitkään aikaan. Ja mikä parasta, toisin kuin Irlannin kansanäänestyksen suhteen, kun EMU kerran kaatuu, siitä ei voi enää äänestää toista kertaa!
Eläköön vapaa Suomi ja vapaa Eurooppa! Alas Eurostoliitto!
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Vihaa ja syrjintää, mutta ketä kohtaan?
Viimeaikainen vaalien jälkeinen kuohunta on kiehunut yli äyräidensä, varsinkin netissä, mutta myös erinäisten lehtien palstoilla on nähty varsin ala-arvoisia kirjoituksia. Vaalikrapula on kova monilla sellaisilla tahoilla, joille pinnan alla kytenyt ja vaaleissa Perussuomalaisten kannatukseksi kanavoitunut konservatiivinen arvokapina tuli järkytyksenä.
Päivän iskusana tuntuu olevan vihakirjoittelu. Vaalien jäljiltä on kirjoitettu monta erittäin vihaista kirjoitusta, joissa Perussuomalaisia on syytetty vihalla kampanjoinnista ja vihanlietsonnasta. Pienikin vilkaisu netissä vellovaan kuohuntaan antaa kuitenkin varsin päinvastaisen kuvan. Viha näyttää kohdistuvan pääasiassa perussuomalaisia vastaan.
On ymmärrettävää, että Vihreiden heikko vaalitulos ja konservatiivisten arvojen voimistuminen saa aikaan voimakkaan alkukantaisen tunnereaktion punaviherliberaaleissa, sekä muissa ihmisissä, jotka ovat rakentaneet ideologisen omakuvansa sen varaan, että he mieltävät itsensä suvaitseviksi, sivistyneiksi ja ”junttitaviksia” paremmiksi ihmisiksi.
Pettymyksen ja loukatun ylemmyydentunnon kanavoiminen vihan ja katkeruuden täytteiseksi ristiretkeksi Perussuomalaisia ja heitä äänestäneitä ”perussuomalaisia” kohtaan, edustaa kuitenkin juuri sitä vihaa, suvaitsemattomuutta ja kiihottumista kansanryhmää vastaan, jota tämä itsensä omissa silmissään jalustalle kohottanut akateeminen junttiporukka väittää vastustavansa.
Tämän kaksinaismoralismin ja sokeuden suhteen voidaan jopa puhua eräänlaisesta rasismista, käsitteen laajemmassa merkityksessä. Itsensä jalustalle kohottanut ”suvaitsevaisto” kun nimittäin kohdistaa vihansa, halveksuntansa ja kaunansa juuri siihen kansanosaan, joka on maamme historiassa ollut alistettu, riistetty, ja kotoaan karkoitettu.
Suomessa ei ole koskaan ollut ns. ”neekeriorjuutta”. Sen sijaan täällä oli käytännössä voimassa maaorjuus aina 20-luvun alkuun asti. Sievistellen tätä orjuutta kutsuttiin torpparilaitokseksi. Kun torpparit vapautettiin, heidän asemansa hädin tuskin parani vain hieman. Kun maaorjat ja heidän jälkeläisensä alkoivat vaatia oikeuksia, heitä lyötiin ja kovaa. Vaikka heitä ei enää lahdattukaan kuten kansalaissodassa, ei heille millään meinattu antaa omaa maata. Vasta sotien jälkeen tuli asutuslaki, joka sekin oli kynyttäen tehty; tilakoko jäin niin pieneksi, että oli pakko muuttaa leivän perässä kaupunkiin vain parikymmentä vuotta myöhemmin. Tämä väestö ja heidän jälkeläisensä muodosti sen poliittisen kannatuspohjan, jolta nousi ensin Pientalonpoikien puolue ja sittemmin SMP. Tämän ”unohdetun kansan” osaan jäi sotien jälkeen myös iso osa maaseudulle asutetuista karjalaissiirtolaisista. Ei ole mikään yllätys, että joillain seuduin jopa kaksi kolmasosaa SMP:läisistä oli karjalaista siirtoväkeä ja heidän lapsiaan.
Kun siis halveksitaan Perussuomalaisia, halveksitaan myös entisten maaorjien ja sotapakolaisten jälkeläisiä. Näin ollen perussuomalaisiin ja Perussuomalaisiin ”sivistyneen suvaitsevaiston” kohdistama halveksunta ja viha on samanlaista yhteiskunnallista ”rasismia”, kuten USA:ssa valkoisen yhteiskunnan vain vaivoin pinnan alla kytevä viha ja syrjintä mustien orjien jälkeläisiä kohtaan. Voi sitä yltyvää vihaa, inhoa ja herjausten määrää, minkä halveksittu rahvas saa niskaansa, kun he kyllästyvät siihen, että heitä halveksitaan ja inhotaan, ja päättävät kerrankin äänestää herroja vastaan.
Entisten orjien jälkeläiset ovat vuosikymmenien työllä onnistuneet kohottamaan vähän elintasoaan, mutta saman rahvasta eli normivirtasia ja heidän omaksumiaan kulttuuriarvoja halveksiva asenne vaivaa tänä päivänä edelleen ”sivistyneistöä” sekä erityisesti ns. ”tiedostavaa” ja koulutettua vasemmistoa, joita Orwell osuvasti suomiikin ihmisiksi, joille ”toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Kukaan ei halveksi tavallista oman kansansa työmiestä yhtä paljon kuin ”eliittikommunistit”, kulttuurimarxilaiset ja viherliberaalit, joille halu samaistua ”sivistyneeseen vallankumouksen valiojoukkoon” on saanut aikaan sen, että oman kansan huono-osaisilta ja näiltä vaaleissa ”väärin äänestäviltä punaniskajunteilta” on omissa silmissä otettu pois täysi ihmisarvo. Lienee helpompi ulkoistaa välittäminen ja oma samaistuminen ”toiseutta” eli vähemmistöjä, vieraita kulttuureja ja kaukaa tulleita ihmisiä kohtaan kuin omaan kansaan, jonka arvoja, kulttuuria ja identiteettiä vastaan ollaan omaksuttu siirtomaa-ajan isäntien kolonialistinen ylimielisyys ja asenteet: koko oma ”suvaitseva”, ”eurooppalainen” ja ”sivistynyt” yhteiskunnallinen identiteetti on rakennettu suomalaista rahvasta, tuota sisäsiittoisen Impivaaran älytöntä luontokappaletta vastaan.
Jo parinkymmenen vuoden ajan "valistunut" akateeminen marxismi on puhunut kotkottaen sorrettujen ja vähäväkisten ”voimaantumisesta”. On mielenkiintoista millainen vihan ja raivon kihinä näissä samoissa piireissä on noussut kun kerrankin osa proletariaatista on voimaantunut ja hankkinut itselleen demokraattisesti vähän valtaa. Tämä kun ei tapahtunutkaan eliitin legitimoimien kulttuurivasemmistolaisten tunnusten alla. Väärin voimaannuttu?
Olisi jo korkea aika pyyhkiä persukset tällä marxismin frankfurtilaisen koulukunnan kaksinaismoralismilla, joka ”älykkö”-vasemmiston ohella vaivaa myös euroliberalisteja.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Tuleva hallitus, tuleva lama ja 2015 eduskuntavaalit
Ensi talvena iskee suurella todennäköisyydelllä W-käyräisen laman toinen syöksy (Finanssikriisi oli 1.). Sen seurauksena maailmantalous syöksyy 30-luvun malliin. Euroopassa kriisi etenee Espanjan, Italian ja Belgian kautta Britanniaan, ja sitten ollaan kaikki kusessa. Tämä kaikki vakauspaketeista huolimatta. Ne eivät Eurooppaa pelasta, vaan pahentavat tilannetta.
Tässä tilanteessa Suomalaisen hyvinvointijärjestelmän rippeet voi pelastaa vain SDP+PS+Vas+KD+ehkä RKP -koalitio. Tämä siitä huolimatta, että tämä hallitus tulee olemaan neljän vuoden päästä monta kertaa vihatumpi kuin Ahon hallitus 90-luvulla. Suomalainen yhteiskunta pitää pelastaa, ja se on tehtävä, vaikka se merkitsisi Perussuomalaisen puolueen uhraamista alttarilla sen pelastamiseksi. Puolue on vain demokratian työkalu, ei itsetarkoitus.
Eri asia, jos PS joutuu oppositioon, mikä on aivan mahdollista.
Toistan kantani, että tinkiminen vakausrahastoasiassa olisi PS:lle poliittinen itsemurha, johon puoueella ei ole varaa, varsinkaan kun Kokoomusjohtoisessa hallituksessa olisi mahdotonta pelastaa hyvinvointisysteemi tulevan laman kourissa. Siksi olen varma, että PS joko ei mene hallitukseen, tai menee sinne vain SDP:n ja pikkupuolueiden kanssa, siten että pysyvän vakausrahastoasian suhteen asiassa jätetään päätös eduskunnalle, eli siitä ei tehtäisi halllituskysymystä.
Tästä syystä Kataisesta ei tule pääministeriä hallitukseen, jossa on mukana PS. Mutta jos Kokoomus joutuu oppositioon, tulee siitä suurin puolue 4 vuoden päästä. Vastaavasti jos PS joutuu oppositioon kasvamaan, voi sen kannatus huidella ensi eduskuntavaaleissa suurlaman nostattaman vallankumoussaallon kantamana jo 30%:n päällä. Tosin siitä ei enää olisi Suomen kannalta paljonkaan hyötyä, koska silloin täällä olltaisiin jo osa täysimittaista Eurostoliittovaltiota.
Tässä tilanteessa Suomalaisen hyvinvointijärjestelmän rippeet voi pelastaa vain SDP+PS+Vas+KD+ehkä RKP -koalitio. Tämä siitä huolimatta, että tämä hallitus tulee olemaan neljän vuoden päästä monta kertaa vihatumpi kuin Ahon hallitus 90-luvulla. Suomalainen yhteiskunta pitää pelastaa, ja se on tehtävä, vaikka se merkitsisi Perussuomalaisen puolueen uhraamista alttarilla sen pelastamiseksi. Puolue on vain demokratian työkalu, ei itsetarkoitus.
Eri asia, jos PS joutuu oppositioon, mikä on aivan mahdollista.
Toistan kantani, että tinkiminen vakausrahastoasiassa olisi PS:lle poliittinen itsemurha, johon puoueella ei ole varaa, varsinkaan kun Kokoomusjohtoisessa hallituksessa olisi mahdotonta pelastaa hyvinvointisysteemi tulevan laman kourissa. Siksi olen varma, että PS joko ei mene hallitukseen, tai menee sinne vain SDP:n ja pikkupuolueiden kanssa, siten että pysyvän vakausrahastoasian suhteen asiassa jätetään päätös eduskunnalle, eli siitä ei tehtäisi halllituskysymystä.
Tästä syystä Kataisesta ei tule pääministeriä hallitukseen, jossa on mukana PS. Mutta jos Kokoomus joutuu oppositioon, tulee siitä suurin puolue 4 vuoden päästä. Vastaavasti jos PS joutuu oppositioon kasvamaan, voi sen kannatus huidella ensi eduskuntavaaleissa suurlaman nostattaman vallankumoussaallon kantamana jo 30%:n päällä. Tosin siitä ei enää olisi Suomen kannalta paljonkaan hyötyä, koska silloin täällä olltaisiin jo osa täysimittaista Eurostoliittovaltiota.
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Murtuuko Triumviraatti? Hyvästi jälkineuvostolainen YYA-ajan konsensus!
Huomenna Suomessa on mahdollisuus tehdä merkittävällä tavalla historiaa. Suomea vuosikymmenet vuorottellen hallinnut perinteisen Kolmen Suuren Triumviraatin suvereeni asema on katkolla.
50-luvulta 80-luvulle Suomea hallitsivat käytännössä Sosiaalidemokraatit ja Keskusta, apunaan vasemmistopuolueet ja RKP. Kokoomus muodosti "yleisin syin" opposition aina Perestroikaan asti. 80-luvulta aina tähän päivään asti Keskusta, SDP ja Kokoomus ovat vuorotelleet hallituksessa, kaksi sisällä hallituksessa, kolmas oppositiossa.
Käytännössä tilanne, eli Kylmä sota ja YYA muodostivat politiikkaan ns. "yleiset syyt" -nimisen pakkopaidan, joka pakotti puolueet korporatistiseen konsensukseen, ja piti Kokoomuksen oppositiossa. 80-luvulta lähtien, jolloin Kokoomus pääsi ulos paitsiosta, ulkopoliittisen tilanteen helpottuminen aikaan sai sen, että kolme suurta puoluetta lähestyi entistä enemmän toisiaan.
Triumviraatti-tilanne oli kolmelle suurelle edullinen, koska aina kaksi pääsi hallitukseen, vaikka vaalitulos ei välttämättä olisikaan ollut niin hyvä. Kilpailu suurimman puolueen ja pääministeripuolueen asemasta sai aikaan sen, että käytännössä kolme suurta puoluetta ajautuivat kaikki poliittiseen keskustaan, lähelle toisiaan.
Tämän "keskustakonsensuksen" takia kansalaisten silmissä Kokoomus, Keskusta ja SDP muuttuivat ikään kuin samaksi massaksi, josta ei saanut etsimälläkään irti todellisia eroja, paitsi näennäisesti vaalien alla. Käytännössä sama meininki jatkui politiikassa, vain pienin vivahde-eroin, olipa hallituksen pohjana sitten sinipuna-, punamulta-, tai porvariakseli. Tilanne jatkui tällaisena aina näihin vaaleihin asti.
Jälkineuvostolaisen poliittisen kulttuurin murtuminen
Kun Neuvostoliitto romahti, Itä-Euroopan maat jakautuiva kahteen kastiin; Niissä maissa, joissa hallinto vaihtui, poliittinen kulttuuri avautui. Niissä maissa taas, joissa vanha regiimi jatkoi, näennäisesti takkia kääntäen, poliittinen kulttuuri jähmettyi ja pysyi osin sulkeutuneena. Suomessa ei, huolimatta kotiryssistä, suomettumisesta ja muusta YYA-ajan painolastista, tapahtunut poliittista pesänselvitystä. Ehkäpä juuri siksi. Suomen tragedia oli, että kuviteltiin, ettei ole tarvetta tuulettaa poliittista kulttuuria ja puoluesysteemiä. Vanha järjestelmä ja poliittinen kulttuuri ummehtuneine piirteineen säilyi vain pienin muutoksin.
Näissä vaaleissa tämä vanha systeemi ja kulttuuri on viimeinkin murtumassa. Perussuomalaisten slogan: "Murra vanhojen puolueiden ylivalta!", sisältää viestin; Suomessa on vallinnut jälkineuvostolainen poliittinen kulttuuri ja järjestelmä. Puolueet, jokta syntyivät 1900-luvun alussa ja yli sata vuotta sitten vallinneisiin yhteiskunnallisiin oloihin, on vasta nyt saatettu tilanteeseen, jossa muuttunut poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne pakottaa ne uusiutumaan.
Tämän muutoksen ja murroksen käsikassara on Perussuomalaiset, mutta sen on mahdollistanut sama ilmiö kuin arabimaiden vallankumoukset; tiedonvälityksen avautuminen. Perussuomalaisten nousun merkittävä mahdollistaja, yleisen tilanteen ohella, on internet. Ei ole sattuma, että PS:n asema näkyy nimenomaan netissä; Eniten faneja Facebookissa, puhumattakaan aiemmin tabuina pidettyjen näkökulmien murtautuminen yleiseen keskusteluun nettiyhteisöjen kuten Homma-forumin kautta (vaikka hommaforum ei olekaan varsinaisesti mikään persujen pesä). PS:n nousun taustasyitä tarkastellessa voidaan puhua ainakin puoliksi nuorten aikuisten miesten poliittisesta nettivallankumouksesta.
Puola, Itävalta ja Unkari verrokkeina
Entisen itäblokin maiden tarkastelu avaa myös Suomen nykyisen tilanteen taustoja. Vaikka Suomea kovasti koitetaan nähdä ja markkinoida Länsi-Eurooppalaisena maana, tosiasia kuitenkin on, että poliittisen kulttuurimme ymmärtämiseksi on hyödyllisempää katsoa etelään, Keski-Eurooppaan.
Suomen tilannetta on verrattu Itävallan, Unkarin ja Puolan tilanteeseen. Vertaaminen antaa varsin hedelmällisiä näkökulmia. Puola on vahvasti poliittisesti jakautunut maa, jossa katolisvaikutteinen kansalliskonservatismi on merkittävä poliittinen voima. Puola on myös merkittävä agraarivaltio. Puolan kansalliskonservatiivinen klikki on kuin Suomen vanha Keskustapuolue varustettuna Kristillisdemokraattien uskonnollisilla painotuksilla ja vahvemmilla kansallismielisillä äänenpainoilla.
Perussuomalaiset konservatiivisena, poliittiseen keskustaan sijoittuvana kansallismielisenä puolueena on osittain verrannollinen tähän, paitsi ettei PS katolisesta puheenjohtajastaan huolimatta ole yhtä konservatiivinen eikä lähellekään samassa määrin sekoita uskontoa politiikkaan. Erona on lisäksi PS:n sijoittuminen enemmän vasemmalle, koska työväenpuolueena se kilpailee samoista kannattajaryhmistä kuin perinteinen vasemmisto.
Itävallan populistipuolueiden suosio ja nousu on monien tutkijoiden mielestä esimerkki siitä, mitä Suomessa on tapahtumassa. Tällä tulkinnalla on tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta täytyy muistaa, että Itävallassa populistien nousu on pakottanut perinteisen oikeiston ja vasemmiston pakkokonsensukseen, eli jähmettänyt tilanteen, toisin kuin Suomessa. Itävallassa on lisäksi kaksi populistipuoluetta, jotka erovat merkittävästi toisistaan. Toinen niistä on selkeästi oikeistolainen (myöskään äärioikeisto-termi ei ole ihan hukassa tästä puhuttaessa), kun taas toinen enempi keskustavasemmistolainen, vähän kuin PS.
Unkarin tilanne avaa mielenkiintoisen, osittaisen, näkymän siitä, millainen jakokentta Suomen politiikassa voi vaalien jälkeen olla. Unkarissa on selkeästi neljä suurta puoluetta: Äärioikeistolainen Magyar Garda, kansalliskonservatiivinen keskustapuolue Fidész (vrt. Puola), oikeistokonservatiivit ja vasemmisto. Näistä keskustalainen, kansalliskonservatiivinen Fidész muistuttaa ehkä enemmän Perussuomalaisia, paitsi että he ovat sosiaalipoliittisilta linjauksiltaan, Puolan esimerkin tavoin, enemmän oikealla, kuin PS.
Ulkomaiden media on koittanut mustamaalata Persuja ja pelotella, että PS olisi kuten Itävallan oikeistopopulistit tai kuin Unkarin äärioikeistolainen Magyar Garda, mutta PS on kuitenkin lähempänä Itävallan keskusta-vasemmistolais-populisteja, tai Fidésziä. Eroja silti näihinkin on. Ilmiönä äärikansallismielisten populistien nousu saattaa heijastella PS:n nousua, mutta puolueiden linja ja asemoituminen on kuitenkin erilaisia.
Jos pitäisi kuvitella Puolan tilanne Suomeen, niin silloin täällä olisi Paavo Väyrysen johtama kansalliskonservatiivinen keskusta suurimpana oikeistovoimana. Jos taas kuvitellaan Itävallan tilanne Suomeen, PS olisi kannatukseltaan pieni, 5%:n puolue, kun taas nyt Eduskunnan ulkopuolella olevan Vapauspuolueen kaltainen selkeän oikeistopopulistinen liike olisi 10-13% kannatuksella isompi tekijä. Kummankaan kanssa perinteinen oikeisto eli Kokoomus tai vasemmisto eli Vihreät tai SDP eivät haluaisi olla tekemisissä, vaan SDP ja KOK olisivat pakotettu jo kolmatta vaalikautta pakkokonsensusavioliittoon. Unkarin tilanne Suomeen sovellettuna tarkoittaisi, että meillä olisi IKL, jolla olisi noin 20%:n kannatus, PS jolla olisi noin 30%:n kannatus, Kokoomus, jolla olisi noin 20% kannatus, ja vasemmistopuolueilla yhteensä olisi alle kolmanneksen kannatus.
Tulevia hallitusneuvotteluja silmällä pitäen Unkarin puoluekentän nelijaon tarkastelu on hyödyllistä. Tosin edes kolme suurinta yhteishallituksessa ei voisi saada täällä yhtä suurta enemmistöä kuin Unkarissa on keskustaoikeistolla. Tupu-Hupu-Lupu -liittouma eli perinteiset kolme suurta yhdessä saavat maksimissaan 56%:n enemmistön. Vasta yhdessä RKP:n, KD:n ja Vihreiden kanssa enemmistö olisi samaa luokkaa eli noin 74%. Moista tuskin Suomessa nähtäisiin. Sen sijaan pelkkä Tupu-Hupu-Lupu -koalitio eli Triumviraatti on mahdollinen. Samoin teoriassa myös PS-SDP-Kepu, mutta tämä edellyttäisi Kiviniemen nöyrtymistä vakausrahastokysymyksessä.
Veikkaan edelleen myös aikaisemmassa kirjoituksessani maalaamaani konservatiivien ja vasemmiston yhteisrintamaa.
50-luvulta 80-luvulle Suomea hallitsivat käytännössä Sosiaalidemokraatit ja Keskusta, apunaan vasemmistopuolueet ja RKP. Kokoomus muodosti "yleisin syin" opposition aina Perestroikaan asti. 80-luvulta aina tähän päivään asti Keskusta, SDP ja Kokoomus ovat vuorotelleet hallituksessa, kaksi sisällä hallituksessa, kolmas oppositiossa.
Käytännössä tilanne, eli Kylmä sota ja YYA muodostivat politiikkaan ns. "yleiset syyt" -nimisen pakkopaidan, joka pakotti puolueet korporatistiseen konsensukseen, ja piti Kokoomuksen oppositiossa. 80-luvulta lähtien, jolloin Kokoomus pääsi ulos paitsiosta, ulkopoliittisen tilanteen helpottuminen aikaan sai sen, että kolme suurta puoluetta lähestyi entistä enemmän toisiaan.
Triumviraatti-tilanne oli kolmelle suurelle edullinen, koska aina kaksi pääsi hallitukseen, vaikka vaalitulos ei välttämättä olisikaan ollut niin hyvä. Kilpailu suurimman puolueen ja pääministeripuolueen asemasta sai aikaan sen, että käytännössä kolme suurta puoluetta ajautuivat kaikki poliittiseen keskustaan, lähelle toisiaan.
Tämän "keskustakonsensuksen" takia kansalaisten silmissä Kokoomus, Keskusta ja SDP muuttuivat ikään kuin samaksi massaksi, josta ei saanut etsimälläkään irti todellisia eroja, paitsi näennäisesti vaalien alla. Käytännössä sama meininki jatkui politiikassa, vain pienin vivahde-eroin, olipa hallituksen pohjana sitten sinipuna-, punamulta-, tai porvariakseli. Tilanne jatkui tällaisena aina näihin vaaleihin asti.
Jälkineuvostolaisen poliittisen kulttuurin murtuminen
Kun Neuvostoliitto romahti, Itä-Euroopan maat jakautuiva kahteen kastiin; Niissä maissa, joissa hallinto vaihtui, poliittinen kulttuuri avautui. Niissä maissa taas, joissa vanha regiimi jatkoi, näennäisesti takkia kääntäen, poliittinen kulttuuri jähmettyi ja pysyi osin sulkeutuneena. Suomessa ei, huolimatta kotiryssistä, suomettumisesta ja muusta YYA-ajan painolastista, tapahtunut poliittista pesänselvitystä. Ehkäpä juuri siksi. Suomen tragedia oli, että kuviteltiin, ettei ole tarvetta tuulettaa poliittista kulttuuria ja puoluesysteemiä. Vanha järjestelmä ja poliittinen kulttuuri ummehtuneine piirteineen säilyi vain pienin muutoksin.
Näissä vaaleissa tämä vanha systeemi ja kulttuuri on viimeinkin murtumassa. Perussuomalaisten slogan: "Murra vanhojen puolueiden ylivalta!", sisältää viestin; Suomessa on vallinnut jälkineuvostolainen poliittinen kulttuuri ja järjestelmä. Puolueet, jokta syntyivät 1900-luvun alussa ja yli sata vuotta sitten vallinneisiin yhteiskunnallisiin oloihin, on vasta nyt saatettu tilanteeseen, jossa muuttunut poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne pakottaa ne uusiutumaan.
Tämän muutoksen ja murroksen käsikassara on Perussuomalaiset, mutta sen on mahdollistanut sama ilmiö kuin arabimaiden vallankumoukset; tiedonvälityksen avautuminen. Perussuomalaisten nousun merkittävä mahdollistaja, yleisen tilanteen ohella, on internet. Ei ole sattuma, että PS:n asema näkyy nimenomaan netissä; Eniten faneja Facebookissa, puhumattakaan aiemmin tabuina pidettyjen näkökulmien murtautuminen yleiseen keskusteluun nettiyhteisöjen kuten Homma-forumin kautta (vaikka hommaforum ei olekaan varsinaisesti mikään persujen pesä). PS:n nousun taustasyitä tarkastellessa voidaan puhua ainakin puoliksi nuorten aikuisten miesten poliittisesta nettivallankumouksesta.
Puola, Itävalta ja Unkari verrokkeina
Entisen itäblokin maiden tarkastelu avaa myös Suomen nykyisen tilanteen taustoja. Vaikka Suomea kovasti koitetaan nähdä ja markkinoida Länsi-Eurooppalaisena maana, tosiasia kuitenkin on, että poliittisen kulttuurimme ymmärtämiseksi on hyödyllisempää katsoa etelään, Keski-Eurooppaan.
Suomen tilannetta on verrattu Itävallan, Unkarin ja Puolan tilanteeseen. Vertaaminen antaa varsin hedelmällisiä näkökulmia. Puola on vahvasti poliittisesti jakautunut maa, jossa katolisvaikutteinen kansalliskonservatismi on merkittävä poliittinen voima. Puola on myös merkittävä agraarivaltio. Puolan kansalliskonservatiivinen klikki on kuin Suomen vanha Keskustapuolue varustettuna Kristillisdemokraattien uskonnollisilla painotuksilla ja vahvemmilla kansallismielisillä äänenpainoilla.
Perussuomalaiset konservatiivisena, poliittiseen keskustaan sijoittuvana kansallismielisenä puolueena on osittain verrannollinen tähän, paitsi ettei PS katolisesta puheenjohtajastaan huolimatta ole yhtä konservatiivinen eikä lähellekään samassa määrin sekoita uskontoa politiikkaan. Erona on lisäksi PS:n sijoittuminen enemmän vasemmalle, koska työväenpuolueena se kilpailee samoista kannattajaryhmistä kuin perinteinen vasemmisto.
Itävallan populistipuolueiden suosio ja nousu on monien tutkijoiden mielestä esimerkki siitä, mitä Suomessa on tapahtumassa. Tällä tulkinnalla on tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta täytyy muistaa, että Itävallassa populistien nousu on pakottanut perinteisen oikeiston ja vasemmiston pakkokonsensukseen, eli jähmettänyt tilanteen, toisin kuin Suomessa. Itävallassa on lisäksi kaksi populistipuoluetta, jotka erovat merkittävästi toisistaan. Toinen niistä on selkeästi oikeistolainen (myöskään äärioikeisto-termi ei ole ihan hukassa tästä puhuttaessa), kun taas toinen enempi keskustavasemmistolainen, vähän kuin PS.
Unkarin tilanne avaa mielenkiintoisen, osittaisen, näkymän siitä, millainen jakokentta Suomen politiikassa voi vaalien jälkeen olla. Unkarissa on selkeästi neljä suurta puoluetta: Äärioikeistolainen Magyar Garda, kansalliskonservatiivinen keskustapuolue Fidész (vrt. Puola), oikeistokonservatiivit ja vasemmisto. Näistä keskustalainen, kansalliskonservatiivinen Fidész muistuttaa ehkä enemmän Perussuomalaisia, paitsi että he ovat sosiaalipoliittisilta linjauksiltaan, Puolan esimerkin tavoin, enemmän oikealla, kuin PS.
Ulkomaiden media on koittanut mustamaalata Persuja ja pelotella, että PS olisi kuten Itävallan oikeistopopulistit tai kuin Unkarin äärioikeistolainen Magyar Garda, mutta PS on kuitenkin lähempänä Itävallan keskusta-vasemmistolais-populisteja, tai Fidésziä. Eroja silti näihinkin on. Ilmiönä äärikansallismielisten populistien nousu saattaa heijastella PS:n nousua, mutta puolueiden linja ja asemoituminen on kuitenkin erilaisia.
Jos pitäisi kuvitella Puolan tilanne Suomeen, niin silloin täällä olisi Paavo Väyrysen johtama kansalliskonservatiivinen keskusta suurimpana oikeistovoimana. Jos taas kuvitellaan Itävallan tilanne Suomeen, PS olisi kannatukseltaan pieni, 5%:n puolue, kun taas nyt Eduskunnan ulkopuolella olevan Vapauspuolueen kaltainen selkeän oikeistopopulistinen liike olisi 10-13% kannatuksella isompi tekijä. Kummankaan kanssa perinteinen oikeisto eli Kokoomus tai vasemmisto eli Vihreät tai SDP eivät haluaisi olla tekemisissä, vaan SDP ja KOK olisivat pakotettu jo kolmatta vaalikautta pakkokonsensusavioliittoon. Unkarin tilanne Suomeen sovellettuna tarkoittaisi, että meillä olisi IKL, jolla olisi noin 20%:n kannatus, PS jolla olisi noin 30%:n kannatus, Kokoomus, jolla olisi noin 20% kannatus, ja vasemmistopuolueilla yhteensä olisi alle kolmanneksen kannatus.
Tulevia hallitusneuvotteluja silmällä pitäen Unkarin puoluekentän nelijaon tarkastelu on hyödyllistä. Tosin edes kolme suurinta yhteishallituksessa ei voisi saada täällä yhtä suurta enemmistöä kuin Unkarissa on keskustaoikeistolla. Tupu-Hupu-Lupu -liittouma eli perinteiset kolme suurta yhdessä saavat maksimissaan 56%:n enemmistön. Vasta yhdessä RKP:n, KD:n ja Vihreiden kanssa enemmistö olisi samaa luokkaa eli noin 74%. Moista tuskin Suomessa nähtäisiin. Sen sijaan pelkkä Tupu-Hupu-Lupu -koalitio eli Triumviraatti on mahdollinen. Samoin teoriassa myös PS-SDP-Kepu, mutta tämä edellyttäisi Kiviniemen nöyrtymistä vakausrahastokysymyksessä.
Veikkaan edelleen myös aikaisemmassa kirjoituksessani maalaamaani konservatiivien ja vasemmiston yhteisrintamaa.
torstai 14. huhtikuuta 2011
Kristillis-sosiaaliset arvot ja kristillissosialismi - Kristillisen työväenliikkeen perintö Perussuomalaisen(kin) puolueen taustalla
On jo pidempään poltellut taas kirjoitella, kun on kyselty, että mitä se on se "kristillis-sosialismi", jota Perussuomalaiset mainostavat, niin vähän aateperustasta:
Kristillinen työväenliike syntyi Englannissa 1860-luvulla. Aatteen taustalla oli sovittaa yhteen kristinuskon etiikka ja työväenliikkeen yhteiskunnallinen ajattelu. Syntyi ajatus Kristillisestä sosialismista.
Seurauksena oli pienehkö buumi, kun työväestöä lähellä olevat kirkon herätysliikkeiden piirissä osa papistosta lähti ajamaan asiaa tarmokkaasti. Kristillinen työväenliike ylitti heti alkuun kirkkokuntarajat, sillä se otti vaikutteita katolilaisesta sosiaalietiikasta. Lisäksi se levisi erityisen voimakkaasti vapaakirkollisen liikkeen piirissä. Kristillissosialismi pyrki rakentamaan sillan kristillisen uskon, ihmiskäsityksen sekä yhteiskuntamoraalin, sekä työväenliikkeen arvojen ja tavoitteiden välille.
Kristillinen työväenliike pyrki sosiaaliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen demokratian ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta aseellisen vallankumouksen sijasta. Näin se edusti eräänlaista sosiaalidemokratiaa aikana, jolloin työväenliike yleisesti ei ollut vielä jakautunut ja ajoi väkivaltaista vallankumousta.
Itse asiassa Pohjoismaissa, ja erityisesti Ruotsissa, vapaakirkollisten aktiivien työväenliikkeeseen mukanaa tuoma kristillissosialismi oli olennaisesti vaikuttamassa siihen, että työväenliikkeen valtalinja hylkäsi aseellisen vallankumouksen ja väkivallan, mikä johti työväenliikkeen jakautumiseen Sosialidemokraatteihin ja fanaatikkoihin eli kommunisteihin. Ilman kristillisosiasismia työväenliike olisi siis voinut muotoutua ihan toisenlaiseksi.
Suomeen liike levisi 1800-luvun lopulla. Sen seurauksena monille teollisuuspaikkakunnille perustettiin kristillisiä työväenyhdistyksiä. Vuonna 1906 niiden ympärille perustettiin Suomen Kristillinen Työväenliitto (SKTL), joka toimi kansalaissotaa edeltävässä eduskunnassa (senaatti) myös kristillisenä työväenpuolueena, jolla oli 1-2 kansanedustajaa.
Kansalaissodan jälkeen Kristillinen työväenliitto lakkasi toimimasta poliittisena puolueena, koska sellaisella ei ollut toimintamahdollisuuksia yleisen yhteiskunnallisen vastakkainasettelun ja epäluulon takia.
Jouduttiin odottamaan 1950-luvulle, ennenkuin Suomessa alkoi uudestaan nousta kristillisen työväenliikkeen poliittinen ajatusmaailma. Iso osa kristillisten työväenyhdistysten (joita toimii edelleen mm. Helsingissä, Turussa, Hämeenlinnassa ja Joensuussa) aktiiveista siirtyi demarien sisälle. SDP:n sisällä vaikuttava Kristityt Sosialidemokraatit-ryhmä on tätä perua.
Osa joukosta taas oli perustamassa Suomen Kristillistä Liittoa, joka on sama kuin nykyinen Kristillisdemokraatit. Tosin puolue on melko paljon etääntynyt työväenliikeen poliittisilta juurilta, mutta juuri sen vaikutuksesta se on sosiaalipolitiikaltaan keskustavasemmistolainen puolue.
Kristillinen työväenliitto toimii edelleen yhteiskunnallisena valistus ja hyväntekeväisyysjärjestönä, ja toiminta tapahtuu kristillisten työväenyhdistysten alla. Myös Setlementti r.y:n toiminta on kristillisen työväenliikkeen perinnön jatkoa.
Kristillis-sosialismin perintö ja kristillis-sosiaaliset arvot elävät edelleen Euroopassa ja Suomessa eri yhteiskunnallisten järjestöjen, toimijoiden ja puolueiden keskuudessa. Englannissa liike toimii edelleen Labour-puolueen alaosastona toimivan Christian Socialist Movementin muodossa. Poliittisista puolueista Sosiaalidemokraattien ja KD:n ohella Perussuomalaiset ovat viime vuosina liputtaneet avoimesti kristillis-sosiaalisten arvojen puolesta.
PS:nkin Kristillis-sosiaaliset arvot siis perustuvat Kristillisen työväenliikkeen perintöön, vaikka arvomaailma ei ole tullut PS:n ohjelmaan mukaan Suomen kristillisten työväenyhdistystysten vaikutuksen kautta, vaan puheenjohtaja Timo Soinin vaikutuksesta. Vakaumuksellisena katolilaisena Soini tietää, mistä hän puhuu, kun hän puhuu kristillis-sosiaalisista arvoista.
Perussuomalainen puolue alkoi muodostua edesmenneen SMP:n raunioille 90-luvulla. Kristillis-sosiaalisten arvojen tuominen vanhan SMP:n perinnön päälle ei ole ollenkaan sopimatonta, sillä SMP:tä pidettiin yleisesti monissa poliittisissa arvioisas ns. agraari-sosialistisena liikehdintänä, Santeri Alkion aateperustalta kumpuavana. Alkio ei ollut oikeistolainen, mikä selittää osaltaan sitä, miksi maalaisväestön puolue on poliittisessa keskustassa, eikä oikealla laidalla.
Joka tapauksessa on pääasiassa Timo Soinin vaikutusta, että katolisen yhteiskuntamoraalin perustalta kasvanut kristillisen työväenliikkeen ajatus nostettiin esiin Perussuomalaisen puolueen arvopohjasta puhuttaessa. Yhteys kun löytyy sekä Soinin katolisuuden, että alkiolaistaustaisen ”agraarisosialismin” kautta.
Juurikin kristillissosiaaliset arvot ja periaatteet ovat osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että Perussuomalaiset paitsi mielletään työväestön puolueeksi, myös käytännössä on muuttunut työväestön puolueeksi, nykyään jopa enemmän kuin perinteinen SDP.
Kristillinen työväenliike syntyi Englannissa 1860-luvulla. Aatteen taustalla oli sovittaa yhteen kristinuskon etiikka ja työväenliikkeen yhteiskunnallinen ajattelu. Syntyi ajatus Kristillisestä sosialismista.
Seurauksena oli pienehkö buumi, kun työväestöä lähellä olevat kirkon herätysliikkeiden piirissä osa papistosta lähti ajamaan asiaa tarmokkaasti. Kristillinen työväenliike ylitti heti alkuun kirkkokuntarajat, sillä se otti vaikutteita katolilaisesta sosiaalietiikasta. Lisäksi se levisi erityisen voimakkaasti vapaakirkollisen liikkeen piirissä. Kristillissosialismi pyrki rakentamaan sillan kristillisen uskon, ihmiskäsityksen sekä yhteiskuntamoraalin, sekä työväenliikkeen arvojen ja tavoitteiden välille.
Kristillinen työväenliike pyrki sosiaaliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen demokratian ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta aseellisen vallankumouksen sijasta. Näin se edusti eräänlaista sosiaalidemokratiaa aikana, jolloin työväenliike yleisesti ei ollut vielä jakautunut ja ajoi väkivaltaista vallankumousta.
Itse asiassa Pohjoismaissa, ja erityisesti Ruotsissa, vapaakirkollisten aktiivien työväenliikkeeseen mukanaa tuoma kristillissosialismi oli olennaisesti vaikuttamassa siihen, että työväenliikkeen valtalinja hylkäsi aseellisen vallankumouksen ja väkivallan, mikä johti työväenliikkeen jakautumiseen Sosialidemokraatteihin ja fanaatikkoihin eli kommunisteihin. Ilman kristillisosiasismia työväenliike olisi siis voinut muotoutua ihan toisenlaiseksi.
Suomeen liike levisi 1800-luvun lopulla. Sen seurauksena monille teollisuuspaikkakunnille perustettiin kristillisiä työväenyhdistyksiä. Vuonna 1906 niiden ympärille perustettiin Suomen Kristillinen Työväenliitto (SKTL), joka toimi kansalaissotaa edeltävässä eduskunnassa (senaatti) myös kristillisenä työväenpuolueena, jolla oli 1-2 kansanedustajaa.
Kansalaissodan jälkeen Kristillinen työväenliitto lakkasi toimimasta poliittisena puolueena, koska sellaisella ei ollut toimintamahdollisuuksia yleisen yhteiskunnallisen vastakkainasettelun ja epäluulon takia.
Jouduttiin odottamaan 1950-luvulle, ennenkuin Suomessa alkoi uudestaan nousta kristillisen työväenliikkeen poliittinen ajatusmaailma. Iso osa kristillisten työväenyhdistysten (joita toimii edelleen mm. Helsingissä, Turussa, Hämeenlinnassa ja Joensuussa) aktiiveista siirtyi demarien sisälle. SDP:n sisällä vaikuttava Kristityt Sosialidemokraatit-ryhmä on tätä perua.
Osa joukosta taas oli perustamassa Suomen Kristillistä Liittoa, joka on sama kuin nykyinen Kristillisdemokraatit. Tosin puolue on melko paljon etääntynyt työväenliikeen poliittisilta juurilta, mutta juuri sen vaikutuksesta se on sosiaalipolitiikaltaan keskustavasemmistolainen puolue.
Kristillinen työväenliitto toimii edelleen yhteiskunnallisena valistus ja hyväntekeväisyysjärjestönä, ja toiminta tapahtuu kristillisten työväenyhdistysten alla. Myös Setlementti r.y:n toiminta on kristillisen työväenliikkeen perinnön jatkoa.
Kristillis-sosialismin perintö ja kristillis-sosiaaliset arvot elävät edelleen Euroopassa ja Suomessa eri yhteiskunnallisten järjestöjen, toimijoiden ja puolueiden keskuudessa. Englannissa liike toimii edelleen Labour-puolueen alaosastona toimivan Christian Socialist Movementin muodossa. Poliittisista puolueista Sosiaalidemokraattien ja KD:n ohella Perussuomalaiset ovat viime vuosina liputtaneet avoimesti kristillis-sosiaalisten arvojen puolesta.
PS:nkin Kristillis-sosiaaliset arvot siis perustuvat Kristillisen työväenliikkeen perintöön, vaikka arvomaailma ei ole tullut PS:n ohjelmaan mukaan Suomen kristillisten työväenyhdistystysten vaikutuksen kautta, vaan puheenjohtaja Timo Soinin vaikutuksesta. Vakaumuksellisena katolilaisena Soini tietää, mistä hän puhuu, kun hän puhuu kristillis-sosiaalisista arvoista.
Perussuomalainen puolue alkoi muodostua edesmenneen SMP:n raunioille 90-luvulla. Kristillis-sosiaalisten arvojen tuominen vanhan SMP:n perinnön päälle ei ole ollenkaan sopimatonta, sillä SMP:tä pidettiin yleisesti monissa poliittisissa arvioisas ns. agraari-sosialistisena liikehdintänä, Santeri Alkion aateperustalta kumpuavana. Alkio ei ollut oikeistolainen, mikä selittää osaltaan sitä, miksi maalaisväestön puolue on poliittisessa keskustassa, eikä oikealla laidalla.
Joka tapauksessa on pääasiassa Timo Soinin vaikutusta, että katolisen yhteiskuntamoraalin perustalta kasvanut kristillisen työväenliikkeen ajatus nostettiin esiin Perussuomalaisen puolueen arvopohjasta puhuttaessa. Yhteys kun löytyy sekä Soinin katolisuuden, että alkiolaistaustaisen ”agraarisosialismin” kautta.
Juurikin kristillissosiaaliset arvot ja periaatteet ovat osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että Perussuomalaiset paitsi mielletään työväestön puolueeksi, myös käytännössä on muuttunut työväestön puolueeksi, nykyään jopa enemmän kuin perinteinen SDP.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Suomeen on sittenkin tulossa blokkivaalit - Konservatiivis-vasemmistolainen vs. liberaalis-porvarillinen linja! SDP vaa-ankielenä?
Suomeen on sittenkin tulossa jonkinlaiset blokkivaalit, vaikka sellaista ei ole haluttu tai toivottu.
Tämän on käytännössä saanut aikaan vakausrahastokysymyksen nouseminen isoksi jakolinjaksi tulevissa hallitusneuvotteluissa.
Eli, vaikka toisin koitetaan väittää, ja vaikka sekä Timo Soini että SDP kiistävät asian, käytännössä vakausrahastoasian nostaminen ykköskysymysten joukkoon voi tehdä näistä vaaleista blokkivaalit.
Perussuomalaiset ovat tehneet vakausrahastoasiasta kynnyskysymyksen, josta tinkiminen olisi vaalien jälkeisessä käymistilassa puolueelle poliittinen itsemurha. PS:llä ei ole varaa tinkiä vakausrahastoasiassa, sillä tämä johtaisi erittäin suurella todennäköisyydella sekä moraalisen uskottavuuden menettämiseen että tulevan suuren eduskuntaryhmän hajoamiseen.
Tätä voisi nimittää hirttäytymiseksi, mutta toisaalta juuri yllä mainitusta syystä johtuen, ihmiset voivat luottaa siihen, että PS pitää kiinni kynnyskysymyksestään, vaikkei muuten uskoisi. Edes ne, jotka eivät usko Soinia, eivät pidä häntä kuitenkaan niin tyhmänä, että hän ottaisi moisen riskin. PS ei siis lähde Keskustan ja Kokoomuksen kelkaan, ei voi.
Konservatiivis-vasemmistolainen kansanrintama vai liberaaliporvarillinen leiri?
Kun Soini sanoi, että "nyt pitää vain toivoa, että vakausrahastoja vastustavat puolueet saavat Eduskuntaan enemmistön", kajahti eetterissä hiljainen kohahdus, jota on koitettu painaa alas, sekä Timon että Urpilaisen toimesta, mutta joka on olemassaolevaa todellisuutta.
Tosiasia nimittäin on, että jos PS saa yli 20%:n äänisaaliin, ja SDP onnistuu pitämään vähintään 17% kannatuksen, tähän maahan on teoriassa mahdollista muodostaa hallitus, jossa ei mahdollisesti ole mukana yksikään nykyisistä hallituspuolueista!
Tämä edellyttäisi seuraavan vähimmäiskannatuksen toteumista näille puolueille:
PS > 20%, SDP > 17%, Vas. > 8%, KD > 5%.
Nämä puolueet voisivat muodostaa konservatiivis-vasemmistolaisen kansanrintamahallituksen, jota vastaan nykyhallitus muodostaisi liberaalis-porvarillisen opposition.
Sanoin tuossa yllä, "hallitus, jossa ei mahdollisesti ole..". Noilla vähimmäiskannatuksilla blokki vaatisi mukaan vielä RKP:n, jotta enemmistö olisi vähintään 54%.
Jos PS saisi, sanotaan nyt (kuten itse veikkaan) noin 23% äänistä, ja KD mahdollisesti nostaisi kannatustaan jopa 6%:n pintaan, ja/tai Vasemmistoliitto pääsisi yli 9%:n, olisi jo ilman RKP:kin oppositioblokilla 52 - 54%:n niukka enemmistö, jolla saisi heikon enemmistöhallituksen.
Silti pelkästään tällaisen historiallisen mahdollisuuden olemassaolo on inspiroivaa. Suomessa ei ole vielä koskaan tapahtunut sellaisia vaaleja, jossa koko istuva hallituksen kaikki puolueet olisivat voineet joutua vaihtopenkille.
Demarit vaa'ankielenä - Quo vadis Jutta?
Asiassa on, vielä toteutumattoman vaalituloksen ohella, yksi mutta: SDP:n linjan pitävyys. SDP vastustaa väliaikaista vakausrahastoa. On esitetty, aiheellisestikin, epäilyjä siitä, pitääkö tämä vastustus. Jos SDP tinkii tästä asiasta, yllä mainittu nykyhallituksen painajainen ei toteudu, vaan tulee luultavasti perinteisen kolmen suuren Tupu+Hupu+Lupu-hallitus. Tämä Tupun, Hupun, Lupun (ja ehkä Råpån) eli Trikolori-hallitus (tai "Kolme Itse och jag" -hallitus) on todennäköinen, jos SDP tykkää mieluummin Kokoomuksen kuin PS:n linjasta.
Tämä on taustalla sekä Keskustan että Kokoomuksen yhä tiukentuneessa painostuksessa SDP:tä vastaan vakausrahastoasiassa. Jos SDP tinkii vakausrahastoasiassa, nykyhallituksen pääpuolueet voivat jatkaa hallituksessa.
Tietenkin kuvio menisi PS+Tupu ja Hupu, jos KePu pettäisi vakausrahastoasiassa, mutta se taas olisi Mari "On vastuullista kusta pakkasella housuihin"Kiviniemelle liian kova kalkki nieltäväksi, joten en usko siihen. Tosin KePu voi pettää tässäkin asiassa ;)
Väite, että nykyhallitus voisi jatkaa sellaisenaan, on täyttä tuubaa, sillä silloin sitä pitäisi vahvistaa joko KD:llä ja tai Vasemmistoliitolla. KD ja Vihreät eivät mahdu samaan hallitukseen, eikä luultavasti Vasemmistoliitto ja Kokoomus. Ja jos SDP on messissä, pienpuolueita ei tarvita (jopa "Kårean ikuinen hallituspuolue" johtajansa "Fan Wal-In":in kera voisi jäädä ulos).
Demarit ovat siis vaa'ankieli. Mutta nyt on siis oikeasti mahdollista saada vaihtoon koko hallitus, ei vain osaa siitä. Muistakaa tämä uurnilla!
Tämän on käytännössä saanut aikaan vakausrahastokysymyksen nouseminen isoksi jakolinjaksi tulevissa hallitusneuvotteluissa.
Eli, vaikka toisin koitetaan väittää, ja vaikka sekä Timo Soini että SDP kiistävät asian, käytännössä vakausrahastoasian nostaminen ykköskysymysten joukkoon voi tehdä näistä vaaleista blokkivaalit.
Perussuomalaiset ovat tehneet vakausrahastoasiasta kynnyskysymyksen, josta tinkiminen olisi vaalien jälkeisessä käymistilassa puolueelle poliittinen itsemurha. PS:llä ei ole varaa tinkiä vakausrahastoasiassa, sillä tämä johtaisi erittäin suurella todennäköisyydella sekä moraalisen uskottavuuden menettämiseen että tulevan suuren eduskuntaryhmän hajoamiseen.
Tätä voisi nimittää hirttäytymiseksi, mutta toisaalta juuri yllä mainitusta syystä johtuen, ihmiset voivat luottaa siihen, että PS pitää kiinni kynnyskysymyksestään, vaikkei muuten uskoisi. Edes ne, jotka eivät usko Soinia, eivät pidä häntä kuitenkaan niin tyhmänä, että hän ottaisi moisen riskin. PS ei siis lähde Keskustan ja Kokoomuksen kelkaan, ei voi.
Konservatiivis-vasemmistolainen kansanrintama vai liberaaliporvarillinen leiri?
Kun Soini sanoi, että "nyt pitää vain toivoa, että vakausrahastoja vastustavat puolueet saavat Eduskuntaan enemmistön", kajahti eetterissä hiljainen kohahdus, jota on koitettu painaa alas, sekä Timon että Urpilaisen toimesta, mutta joka on olemassaolevaa todellisuutta.
Tosiasia nimittäin on, että jos PS saa yli 20%:n äänisaaliin, ja SDP onnistuu pitämään vähintään 17% kannatuksen, tähän maahan on teoriassa mahdollista muodostaa hallitus, jossa ei mahdollisesti ole mukana yksikään nykyisistä hallituspuolueista!
Tämä edellyttäisi seuraavan vähimmäiskannatuksen toteumista näille puolueille:
PS > 20%, SDP > 17%, Vas. > 8%, KD > 5%.
Nämä puolueet voisivat muodostaa konservatiivis-vasemmistolaisen kansanrintamahallituksen, jota vastaan nykyhallitus muodostaisi liberaalis-porvarillisen opposition.
Sanoin tuossa yllä, "hallitus, jossa ei mahdollisesti ole..". Noilla vähimmäiskannatuksilla blokki vaatisi mukaan vielä RKP:n, jotta enemmistö olisi vähintään 54%.
Jos PS saisi, sanotaan nyt (kuten itse veikkaan) noin 23% äänistä, ja KD mahdollisesti nostaisi kannatustaan jopa 6%:n pintaan, ja/tai Vasemmistoliitto pääsisi yli 9%:n, olisi jo ilman RKP:kin oppositioblokilla 52 - 54%:n niukka enemmistö, jolla saisi heikon enemmistöhallituksen.
Silti pelkästään tällaisen historiallisen mahdollisuuden olemassaolo on inspiroivaa. Suomessa ei ole vielä koskaan tapahtunut sellaisia vaaleja, jossa koko istuva hallituksen kaikki puolueet olisivat voineet joutua vaihtopenkille.
Demarit vaa'ankielenä - Quo vadis Jutta?
Asiassa on, vielä toteutumattoman vaalituloksen ohella, yksi mutta: SDP:n linjan pitävyys. SDP vastustaa väliaikaista vakausrahastoa. On esitetty, aiheellisestikin, epäilyjä siitä, pitääkö tämä vastustus. Jos SDP tinkii tästä asiasta, yllä mainittu nykyhallituksen painajainen ei toteudu, vaan tulee luultavasti perinteisen kolmen suuren Tupu+Hupu+Lupu-hallitus. Tämä Tupun, Hupun, Lupun (ja ehkä Råpån) eli Trikolori-hallitus (tai "Kolme Itse och jag" -hallitus) on todennäköinen, jos SDP tykkää mieluummin Kokoomuksen kuin PS:n linjasta.
Tämä on taustalla sekä Keskustan että Kokoomuksen yhä tiukentuneessa painostuksessa SDP:tä vastaan vakausrahastoasiassa. Jos SDP tinkii vakausrahastoasiassa, nykyhallituksen pääpuolueet voivat jatkaa hallituksessa.
Tietenkin kuvio menisi PS+Tupu ja Hupu, jos KePu pettäisi vakausrahastoasiassa, mutta se taas olisi Mari "On vastuullista kusta pakkasella housuihin"Kiviniemelle liian kova kalkki nieltäväksi, joten en usko siihen. Tosin KePu voi pettää tässäkin asiassa ;)
Väite, että nykyhallitus voisi jatkaa sellaisenaan, on täyttä tuubaa, sillä silloin sitä pitäisi vahvistaa joko KD:llä ja tai Vasemmistoliitolla. KD ja Vihreät eivät mahdu samaan hallitukseen, eikä luultavasti Vasemmistoliitto ja Kokoomus. Ja jos SDP on messissä, pienpuolueita ei tarvita (jopa "Kårean ikuinen hallituspuolue" johtajansa "Fan Wal-In":in kera voisi jäädä ulos).
Demarit ovat siis vaa'ankieli. Mutta nyt on siis oikeasti mahdollista saada vaihtoon koko hallitus, ei vain osaa siitä. Muistakaa tämä uurnilla!
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Hallitus pelottelee ja valehtelee - Vakauspaketti ei pelasta Eurooppaa lamalta, vaan syöksee sen syvemmälle kriisiin
Suomen hallitus valehtelee pelotellessaan kansaa, että vakausrahastoon on pakko laittaa rahaa, ja että Portugalia on pakko tukea tai tulee lama. Lama on nimittäin tulossa joka tapauksessa, ja vakausrahastopolitiikka vain pahentaa ja syventää tulevaa lamaa. Vakaurahasto ei ole ratkaisu kriisiin, vaan se on pakkasella omiin ja toisten housuihin kusemista.
Vakausrahastoissa on kyse pankkituesta. Ilmiö on sama kuin 90-luvun alun Suomessa, sitä ei vain nimitetä pankkitueksi. Kriisin syylliset ovat, kriisimaiden holtittomien hallitusten ohella, Saksan ja Ranskan suurpankit. Hallitus koittaa pelotella ihmisiä pelastamaan nämä pankit, etteivät ne polttaisi näppejään, vaikka ovat sen ansainneet.
Jos hallitus ajattelisi oikeasti Suomen etua, se ei edes harkitsisi vakausrahastojen tukemista. Hallitus puhuukin suurpankkien äänellä, vaatiessaan tukea vakausrahastolle ja kriisimaille, koska kyse ei ole kriisimaiden pelastamisesta tulevalta lamalta, vaan pankkien pelastamisesta tulevalta lamalta. Kriisimaat joutuvat joka tapauksessa velkasaneeraukseen.
Isoin pommi on Italia, jossa on siivottu Kreikan tavoin tilinpäätöksiä, taseita ja tilastoja. Kaikki paska on lakaistu toistaiseksi piiloon Don Berlusconin selän taakse. Kun tämä paljastuu, joutuvat viimeistään kaikki myöntämään, että peli on menetetty. Kriisi etenee vastustamattomalla voimalla. LEAP ennustaa, että Italia ja Belgia ovat vuorossa ensi talvena, ja keväällä suossa on Britannia, jolla ei ole mitään turvaa tukipakettien ja Euron ulkopuolella, vaan joutuvat rahoittamaan yli 200 miljardin punnan vajeen setelirahoituksella. Tässä vaiheessa inflaatio luultavasti jyrää jo eurovyöhykkeelläkin.
Hallituksen kabineteissa varmasti tiedetään, että lama on joka tapauksessa tulossa, ja että vakausrahastopolitiikka vain pahentaa laman vaikutusta Suomen talouteen! Tässä on Kiviriipan-Käteisen hallituksen petoksen ja valehtelun kuva tiivistettynä.
Suomella on nyt vain kaksi vaihtoehtoa, jotka rautalangasta väännettynä ovat nämä:
A) Suomi tukee väliaikaisen vakausrahaston välityksellä pankkeja, ettei lamaa muka tulisi. W-käyräisen laman 2. syöksy kuitenkin tulee ja kriisimaat joutuvat joka tapauksessa velkasaneeraukseen. Petoksen tehneet ja kriisin myös syylliset mutta pelastetut suurpankit käärivät taskuihinsa näiden maiden koko kansallisvarallisuuden.
Suomen talous joutuu samalla kuseeen. Työttömyys räjähtää pilviin, elintaso tipahtaa rajusti. Vakausrahastoon syydetty lainaraha on kankkulan kaivossa, juuri kun sitä ja siihen tuhlattua lainanottokykyä olisi kipeimmin tarvittu kotimaassa. Suomi joutuu realisoimaan valtion omaisuuden, sekä yksityistämään terveydenhoito- ja koulutuspalvelut ja myymään ne kansainvälisille pääomasijoittajille. Hyvästi hyvinvointivaltio, ilmainen koulutus ja edes kohtuu tasoinen julkinen terveydenhoito.
TAI:
B) Suomi ei tue vakausrahaston välityksellä suurpankkeja. Lama tulee joka tapauksessa. Kriisimaat joutuvat velkasaneeraukseen, ja kriisiin syylliset pankit joutuvat kiltisti kärsimään luottotappionsa. Kriisimaat eivät menetä ihan kaikkea kansallisvarallisuudestaan pankeille.
Suomen talous joutuu samalla kuseen, työttömyys nousee rajusti ja tulee todella tiukkaa, mutta meillä on lainanottokykyä ja rahaa tehdä jotain pahimman yli pääsemiseksi kotimaassa. Suomi joutuu realisoimaan osan valtion omaisuudesta, mutta meidän ei tarvitse yksityistää ja myydä ainakaan kaikkea pilkkahinnalla kansainvälisille sijoittajille.
Tästä on kyse nykyisessä tilanteessa, ja näissä vaaleissa. Muista tämä uurnilla!
Vakausrahastoissa on kyse pankkituesta. Ilmiö on sama kuin 90-luvun alun Suomessa, sitä ei vain nimitetä pankkitueksi. Kriisin syylliset ovat, kriisimaiden holtittomien hallitusten ohella, Saksan ja Ranskan suurpankit. Hallitus koittaa pelotella ihmisiä pelastamaan nämä pankit, etteivät ne polttaisi näppejään, vaikka ovat sen ansainneet.
Jos hallitus ajattelisi oikeasti Suomen etua, se ei edes harkitsisi vakausrahastojen tukemista. Hallitus puhuukin suurpankkien äänellä, vaatiessaan tukea vakausrahastolle ja kriisimaille, koska kyse ei ole kriisimaiden pelastamisesta tulevalta lamalta, vaan pankkien pelastamisesta tulevalta lamalta. Kriisimaat joutuvat joka tapauksessa velkasaneeraukseen.
Isoin pommi on Italia, jossa on siivottu Kreikan tavoin tilinpäätöksiä, taseita ja tilastoja. Kaikki paska on lakaistu toistaiseksi piiloon Don Berlusconin selän taakse. Kun tämä paljastuu, joutuvat viimeistään kaikki myöntämään, että peli on menetetty. Kriisi etenee vastustamattomalla voimalla. LEAP ennustaa, että Italia ja Belgia ovat vuorossa ensi talvena, ja keväällä suossa on Britannia, jolla ei ole mitään turvaa tukipakettien ja Euron ulkopuolella, vaan joutuvat rahoittamaan yli 200 miljardin punnan vajeen setelirahoituksella. Tässä vaiheessa inflaatio luultavasti jyrää jo eurovyöhykkeelläkin.
Hallituksen kabineteissa varmasti tiedetään, että lama on joka tapauksessa tulossa, ja että vakausrahastopolitiikka vain pahentaa laman vaikutusta Suomen talouteen! Tässä on Kiviriipan-Käteisen hallituksen petoksen ja valehtelun kuva tiivistettynä.
Suomella on nyt vain kaksi vaihtoehtoa, jotka rautalangasta väännettynä ovat nämä:
A) Suomi tukee väliaikaisen vakausrahaston välityksellä pankkeja, ettei lamaa muka tulisi. W-käyräisen laman 2. syöksy kuitenkin tulee ja kriisimaat joutuvat joka tapauksessa velkasaneeraukseen. Petoksen tehneet ja kriisin myös syylliset mutta pelastetut suurpankit käärivät taskuihinsa näiden maiden koko kansallisvarallisuuden.
Suomen talous joutuu samalla kuseeen. Työttömyys räjähtää pilviin, elintaso tipahtaa rajusti. Vakausrahastoon syydetty lainaraha on kankkulan kaivossa, juuri kun sitä ja siihen tuhlattua lainanottokykyä olisi kipeimmin tarvittu kotimaassa. Suomi joutuu realisoimaan valtion omaisuuden, sekä yksityistämään terveydenhoito- ja koulutuspalvelut ja myymään ne kansainvälisille pääomasijoittajille. Hyvästi hyvinvointivaltio, ilmainen koulutus ja edes kohtuu tasoinen julkinen terveydenhoito.
TAI:
B) Suomi ei tue vakausrahaston välityksellä suurpankkeja. Lama tulee joka tapauksessa. Kriisimaat joutuvat velkasaneeraukseen, ja kriisiin syylliset pankit joutuvat kiltisti kärsimään luottotappionsa. Kriisimaat eivät menetä ihan kaikkea kansallisvarallisuudestaan pankeille.
Suomen talous joutuu samalla kuseen, työttömyys nousee rajusti ja tulee todella tiukkaa, mutta meillä on lainanottokykyä ja rahaa tehdä jotain pahimman yli pääsemiseksi kotimaassa. Suomi joutuu realisoimaan osan valtion omaisuudesta, mutta meidän ei tarvitse yksityistää ja myydä ainakaan kaikkea pilkkahinnalla kansainvälisille sijoittajille.
Tästä on kyse nykyisessä tilanteessa, ja näissä vaaleissa. Muista tämä uurnilla!
torstai 7. huhtikuuta 2011
Kreikka ja Portugal joutuvat velkasaneeraukseen - Seuraavana vuorossa Italia ja ensi talvena Belgia sekä Britannia
Eipä voi kuin viheltää ihmetyksestä, miten talouskurimus etenee juuri siten kuin LEAP ennusti jo vuosi sitten.
Kreikan ja myöhemmin Portugalin joutuminen velkasaneeraukseen on käytännössä jo varmaa, mutta pahin on vasta edessä. Nimittäin seuraavana on tulossa julki oikein iiiso scheisseläjä. Italia on nimittäin useiden nimettömien lähteiden mukaan tehnyt "kreikat" eli ns. "luovalla kirjanpidolla", sekä muilla konstein, amerikkalaisten konsulttien neuvoessa, siivonnut tilejään, taseitaan ja tilastojaan Don Berlusconin suojeluksessa. Kun tämä kaikki tulee virallisesti julki, niin paska lentää tuulettimeen sellaisella voimalla, ettei ole ennen nähty. Italian taloushan on jo paljon isompi kuin Kreikan, Irlannin, Espanjan tai Portugalin, ja sen suistuminen eurokriisiliemeen katkaisee EMU:n selkärangan. Siinä ei enää tukipaketit auta.
LEAP ennustaa, että ensi talvena kriisi etenee Belgiaan jonka jälkeen sitten keväällä on vuorossa jo Britannia, koko maailman finanssimaailman keskus, joka on tyhjän päällä koska maa ei ole mukana EMU:ssa eikä vakauspaketeissakaan. Ei sen puoleen, että tuossa vaiheessa näissä vakausrahastoissa olisi enää mitään millä brittejä auttaa. Britit joutuvat itse tyhjästä pistämään liikkeelle vähintään 200 miljardia puntaa, minkä jälkeen alkaa sielläkin inflaatio ja korot juosta, että sitä odotellessa.
Niin, ja samaan aikaan USA:n talous on syöksymässä uudestaan takaisin W-käyräiseen lamaan. LEAP ennustaa Öljy-Dollari-kytköksen purkautumista ja USA:n valtionvelkakirjalainojen muuttumista arvottomaksi roskaksi suunilleen samaan aikana eli ensi keväänä. 2008 öljyn hinnan lamaraja oli 120$ tynnyriltä. Nyt infla huomioiden raja on jossain 130$:n pintaan, jossa ollaan mahdollisesti jo syksyllä.
Sokerina pohjalla meidän persujen kannalta on, että Eduskunta joutuu nyt palaamaan vaalilomilta vielä ennen vaalipäivää päättämään Portugalin tukemisesta, mikä entisestään kiertää puukkoa valtionvarainministeri Käteisen ja pääministeri Kivinimen ahtereissa. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun pääministeri tomerasti koitti valehdella, ettei Portugal joudu hakemaan tukea.
Kreikan ja myöhemmin Portugalin joutuminen velkasaneeraukseen on käytännössä jo varmaa, mutta pahin on vasta edessä. Nimittäin seuraavana on tulossa julki oikein iiiso scheisseläjä. Italia on nimittäin useiden nimettömien lähteiden mukaan tehnyt "kreikat" eli ns. "luovalla kirjanpidolla", sekä muilla konstein, amerikkalaisten konsulttien neuvoessa, siivonnut tilejään, taseitaan ja tilastojaan Don Berlusconin suojeluksessa. Kun tämä kaikki tulee virallisesti julki, niin paska lentää tuulettimeen sellaisella voimalla, ettei ole ennen nähty. Italian taloushan on jo paljon isompi kuin Kreikan, Irlannin, Espanjan tai Portugalin, ja sen suistuminen eurokriisiliemeen katkaisee EMU:n selkärangan. Siinä ei enää tukipaketit auta.
LEAP ennustaa, että ensi talvena kriisi etenee Belgiaan jonka jälkeen sitten keväällä on vuorossa jo Britannia, koko maailman finanssimaailman keskus, joka on tyhjän päällä koska maa ei ole mukana EMU:ssa eikä vakauspaketeissakaan. Ei sen puoleen, että tuossa vaiheessa näissä vakausrahastoissa olisi enää mitään millä brittejä auttaa. Britit joutuvat itse tyhjästä pistämään liikkeelle vähintään 200 miljardia puntaa, minkä jälkeen alkaa sielläkin inflaatio ja korot juosta, että sitä odotellessa.
Niin, ja samaan aikaan USA:n talous on syöksymässä uudestaan takaisin W-käyräiseen lamaan. LEAP ennustaa Öljy-Dollari-kytköksen purkautumista ja USA:n valtionvelkakirjalainojen muuttumista arvottomaksi roskaksi suunilleen samaan aikana eli ensi keväänä. 2008 öljyn hinnan lamaraja oli 120$ tynnyriltä. Nyt infla huomioiden raja on jossain 130$:n pintaan, jossa ollaan mahdollisesti jo syksyllä.
Sokerina pohjalla meidän persujen kannalta on, että Eduskunta joutuu nyt palaamaan vaalilomilta vielä ennen vaalipäivää päättämään Portugalin tukemisesta, mikä entisestään kiertää puukkoa valtionvarainministeri Käteisen ja pääministeri Kivinimen ahtereissa. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun pääministeri tomerasti koitti valehdella, ettei Portugal joudu hakemaan tukea.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Vihreä liike: Hyvästi Koijärvi - Tervetuloa korruptio ja hämärämiehet
Perjantain 1.4. Ilta-Sanomissa (s.6) oli isot lööpit Anni Sinnemäen uudesta miesystävästä, jonka nimeä ei mainittu jutussa, mutta joka voidaan tunnistaa Italialaiseksi uusmarxilaisen No Borders -liikkeen tausta-agitaattori Anton Montiksi.
Vuosituhannen taitteessa Anton Montista tuli joidenkin suomalaisen nuorisoaktiivien taustaideologi. Hänen opetuslapsikseen hakeutui mm. Tapio (Jaakon poika) Laakso ja Markus Drake.
Monti on hyvin hämäräperäinen ja ovela kaveri, joka on onnistunu pitämään usein jopa nimensä piilossa, vaikka on ollut mukana hyvin monessa tapahtumassa. Hän on se, joka toi Italiaisen autonomisen marxismin aatteen Suomeen. Kyseinen aatesuuntaus on vaikuttanut hyvin vahvasti prekariaatti-liikkeeseen ja No Borders eli Vapaa liikkuvuus verkoston juurtumiseen Suomeen, joiden taustalla Monti on häärinyt.
Tapio Laakso on ollut yksi keskeisiä No Borders -liikkeen asiamiehiä Suomessa, ja on tullut tunnetuksi Vihreiden Nuorten puheenjohtajana, kuten Markus Drakekin, ja on sittemmin toiminut mm. Anni Sinnemäen neuvonantajana.
Mikä mies on siis Anton Monti? Hänellä on selvästikin paljon verkostoja ja kulissien takaista valtaa, ainakin Vihreissä. Hänen kätyrinsä Tapio Laakso on ollut mm. taustaorganisaattorina vuoden 2004 EuroMayday tapahtumassa, jonka yhteydessä toteutettiin ns. varastamiskampanja, kohdistuen mm. Alkon tuotteisiin. Tämä lienee ollut keskeinen meriitti, jonka nojalla Laakso pääsi myöhemmin Sinnemäen avustajaksi? Nyt kun Sinnemäen ja Montin intiimi suhde on tullut julki, niin voi sanoa että ympyrä on sulkeutunut
Ilta-Sanomissa Anton Monti kieltää kaikki yhteyden Italialaiseen Punaiset Prikaatit terroristijärjestöön, mutta Image-lehden loppukesästä 2006 aktivisteista tekemässä artikkelissa mainitaan mm. Montin kehuskelleen tuntevansa Antonio Negrin, joka on istunut pitkän vankeustuomio terroristijärjestön taustaideologina.
Keskeinen ideologia, jota Negri, Monti, Laakso ja Drake ovat ajaneet, on No Borders aate eli ajatus vapaasta liikkuvuudesta. Suomen tapauksessa No Borders aate koskisi käytännössä kaikkein eniten Venäjän vastaista rajaa, mikä herättää ikäviä mielleyhtymiä Tapion isän Jaakko Laakson poliittisiin päämääriin.
Ekologisesta näkökulmasta katsottuna Vihreiden omaksuma No Borders eli Vapaa liikkuvuus ideologia on hyvin tuhoisa aate. Kun väestö siirtyy lämpimämmistä maista pohjoiseen, jopa arktiseen, energia-intensiivisen ja korkean elintason yhteiskunnan alueelle, lisää se roimasti energian ja raaka-aineiden kulutustasoa, mikä entisestään pahentaa ympäristön tilaa niin pohjoisessa kuin kehitysmaissakin.
Johtuen juurikin tästä edellä kuvatusta syystä ja erimielisyydestä Vihreiden vapaan liikkuvuuden ideologian suhteen, erosi tohtori Eero Paloheimo Vihreistä (Linkki). Hän ruotiikin varsin roimalla kädellä Vihreän liikkeen nykytilaa ja etääntymistä omilta juuriltaan. Hän on todennut mm. "Minustakin on kivaa, että katukahvilassa Espalla on kesäisin monenkirjavaa jengiä, muttei se riitä perusteeksi tuhoisalle maailmanlaajuiselle trendille." Eero Paloheimo on saanut mainetta ns. Kiinan ekokaupunkihankkeiden taustamiehenä, ja on maailmanlaajuisella tasolla merkittävämpi henkilö kuin yksikään muista Suomen vihreistä.
Hämärämiehet ovat siis hiipineet Vihreän liikkeen ytimeen, ja liike on vieraantunut juuriltaan.
Kiusallisin kotimainen ilmiö Vihreiden kannalta lienee kuitenkin korruptio ja "maan tapa". Monilta on varmaan mennyt ohi tämä kirjoitus (Linkki), jossa Vihreästä liikkeestä erotettu entinen Sipoolainen kunnanvaltuutettu ja pitkän linjan luontoaktivisti Raimo Laakia kertoo, mitä tapahtui kun hän nosti äläkän tapauksesta, jossa Sipoon kunta sähläsi jäähallihankkeen, jonka Vihreät olivat siunanneet.
Lyhyt selostus tapauksesta löytyy tästä linkistä.
Video tapauksesta, joka kannattaa katsoa, löytyy tästä:
Kyseisessä tapauksessa homma alkoi siitä kun mies tutki Sipoon kunnanvaltuutettuna erästä satunnaista "maan tavan" mukaista kunnallista hanketta, joita löytyy Suomessa vähän joka puolelta, eli jossa kunta kaikessa hiljaisuudessa päätti vastata kustannuksista hankkeessa, jossa yksityinen rahoittaja jättäytyi pois, vaikka kyseessä oli avustuspetos, ihan vain "pelastaakseen" kasvonsa.
Raimo Laakia teki asiasta tutkintapyynnön ja vei asian oikeusviranomaisille. Kunnanvaltuusto ja vihreiden paikallisryhmä ei hyväksynyt asiaa, vaan koitti saada Laakian vetämään paperinsa pois, ettei asiaa tutkittaisi. Laturi ei suostunut, koska hän ei halunnut tukea "maan tapaa". Seurauksena paikalliset Vihreät erottivat hänet valtuustoryhmästä. Laakia valitti asiasta Vihreiden puoluetoimistoon. Myös Sipoon Vihreiden valtuustoryhmä valitti Laakiasta puoluetoimistolle.
Seuraus oli, että Laakia erotettiin puolueestaan, puoluesihteeri Panu Laturin ja Risto Kankaanpään toimesta. Siis juuri saman Panu Laturin, joka lanseerasi (kopioi) Vihreiden "Rötösherrat kuriin"-kampanjan(!) Korruption vastustaminen johti siis potkuihin puolueesta. Näin tehtiin siksi, että Laakian valitus jäähallihankkeesta nosti esiin asian, joka on kiusallinen puoluejohdon kannalta, nimittäin sen, että Vihreät ovat muuttuneet samanlaiseksi "maan tapaa" noudattavaksi puolueeksi kuin esimerkiksi Kepu.
Tapaus on erityisen nolo puoluesihteeri Laturille, ja siksi Vihreät eivät luultavasti tule antamaan helpolla periksi. Tähän asti puolue on koittanut vaieta tapauksen systemaattisesti kuoliaaksi, mikä ei kuitenkaan pysäytä Raimo Laakiaa.
Laakia kun ei anna periksi, kuten vanhoilla Koijärvi-aktivisteilla ei ole tapana antaa. Tämän joutui toteamaan myös taistolaiset ja KGB:kin, kun Laakia organisoi Suomen Puola-solidaarisuus -tukiliikettä. Laakia on wanhan linjan Vihreä, sillä hän on oli mukana jos Kessi- ja Koijärvi-liikkeissä, sekä autoilua vastustaneessa Jalkaliitossa.
Korruption peittely ja taistelu suoraselkäistä Koijärvi-veteraania vastaan on oireellista, ja kertoo Vihreiden muuttumisesta. Erityisesti tätä alleviivaa vanhojen taistolaisten ja marxistien sekä jälkikasvunsa kukkiminen puolueen johdossa sekä taustalla, samaan aikaan kun Vihreän aatteen henkisiä juuria ollaan katkomassa.
Taistelussa Raimo "Koijärvi" Laakiaa vastaan tiivistyy puolueen henkinen irtisanoutuminen omasta taustastaan. Paljon on vettä virranut Koijärven laskuojassa sen jälkeen, mistä kertoo Vihreiden venkoilu ydinvoimakysymyksessäkin.
Vuosituhannen taitteessa Anton Montista tuli joidenkin suomalaisen nuorisoaktiivien taustaideologi. Hänen opetuslapsikseen hakeutui mm. Tapio (Jaakon poika) Laakso ja Markus Drake.
Monti on hyvin hämäräperäinen ja ovela kaveri, joka on onnistunu pitämään usein jopa nimensä piilossa, vaikka on ollut mukana hyvin monessa tapahtumassa. Hän on se, joka toi Italiaisen autonomisen marxismin aatteen Suomeen. Kyseinen aatesuuntaus on vaikuttanut hyvin vahvasti prekariaatti-liikkeeseen ja No Borders eli Vapaa liikkuvuus verkoston juurtumiseen Suomeen, joiden taustalla Monti on häärinyt.
Tapio Laakso on ollut yksi keskeisiä No Borders -liikkeen asiamiehiä Suomessa, ja on tullut tunnetuksi Vihreiden Nuorten puheenjohtajana, kuten Markus Drakekin, ja on sittemmin toiminut mm. Anni Sinnemäen neuvonantajana.
Mikä mies on siis Anton Monti? Hänellä on selvästikin paljon verkostoja ja kulissien takaista valtaa, ainakin Vihreissä. Hänen kätyrinsä Tapio Laakso on ollut mm. taustaorganisaattorina vuoden 2004 EuroMayday tapahtumassa, jonka yhteydessä toteutettiin ns. varastamiskampanja, kohdistuen mm. Alkon tuotteisiin. Tämä lienee ollut keskeinen meriitti, jonka nojalla Laakso pääsi myöhemmin Sinnemäen avustajaksi? Nyt kun Sinnemäen ja Montin intiimi suhde on tullut julki, niin voi sanoa että ympyrä on sulkeutunut
Ilta-Sanomissa Anton Monti kieltää kaikki yhteyden Italialaiseen Punaiset Prikaatit terroristijärjestöön, mutta Image-lehden loppukesästä 2006 aktivisteista tekemässä artikkelissa mainitaan mm. Montin kehuskelleen tuntevansa Antonio Negrin, joka on istunut pitkän vankeustuomio terroristijärjestön taustaideologina.
Keskeinen ideologia, jota Negri, Monti, Laakso ja Drake ovat ajaneet, on No Borders aate eli ajatus vapaasta liikkuvuudesta. Suomen tapauksessa No Borders aate koskisi käytännössä kaikkein eniten Venäjän vastaista rajaa, mikä herättää ikäviä mielleyhtymiä Tapion isän Jaakko Laakson poliittisiin päämääriin.
Ekologisesta näkökulmasta katsottuna Vihreiden omaksuma No Borders eli Vapaa liikkuvuus ideologia on hyvin tuhoisa aate. Kun väestö siirtyy lämpimämmistä maista pohjoiseen, jopa arktiseen, energia-intensiivisen ja korkean elintason yhteiskunnan alueelle, lisää se roimasti energian ja raaka-aineiden kulutustasoa, mikä entisestään pahentaa ympäristön tilaa niin pohjoisessa kuin kehitysmaissakin.
Johtuen juurikin tästä edellä kuvatusta syystä ja erimielisyydestä Vihreiden vapaan liikkuvuuden ideologian suhteen, erosi tohtori Eero Paloheimo Vihreistä (Linkki). Hän ruotiikin varsin roimalla kädellä Vihreän liikkeen nykytilaa ja etääntymistä omilta juuriltaan. Hän on todennut mm. "Minustakin on kivaa, että katukahvilassa Espalla on kesäisin monenkirjavaa jengiä, muttei se riitä perusteeksi tuhoisalle maailmanlaajuiselle trendille." Eero Paloheimo on saanut mainetta ns. Kiinan ekokaupunkihankkeiden taustamiehenä, ja on maailmanlaajuisella tasolla merkittävämpi henkilö kuin yksikään muista Suomen vihreistä.
Hämärämiehet ovat siis hiipineet Vihreän liikkeen ytimeen, ja liike on vieraantunut juuriltaan.
Kiusallisin kotimainen ilmiö Vihreiden kannalta lienee kuitenkin korruptio ja "maan tapa". Monilta on varmaan mennyt ohi tämä kirjoitus (Linkki), jossa Vihreästä liikkeestä erotettu entinen Sipoolainen kunnanvaltuutettu ja pitkän linjan luontoaktivisti Raimo Laakia kertoo, mitä tapahtui kun hän nosti äläkän tapauksesta, jossa Sipoon kunta sähläsi jäähallihankkeen, jonka Vihreät olivat siunanneet.
Lyhyt selostus tapauksesta löytyy tästä linkistä.
Video tapauksesta, joka kannattaa katsoa, löytyy tästä:
Kyseisessä tapauksessa homma alkoi siitä kun mies tutki Sipoon kunnanvaltuutettuna erästä satunnaista "maan tavan" mukaista kunnallista hanketta, joita löytyy Suomessa vähän joka puolelta, eli jossa kunta kaikessa hiljaisuudessa päätti vastata kustannuksista hankkeessa, jossa yksityinen rahoittaja jättäytyi pois, vaikka kyseessä oli avustuspetos, ihan vain "pelastaakseen" kasvonsa.
Raimo Laakia teki asiasta tutkintapyynnön ja vei asian oikeusviranomaisille. Kunnanvaltuusto ja vihreiden paikallisryhmä ei hyväksynyt asiaa, vaan koitti saada Laakian vetämään paperinsa pois, ettei asiaa tutkittaisi. Laturi ei suostunut, koska hän ei halunnut tukea "maan tapaa". Seurauksena paikalliset Vihreät erottivat hänet valtuustoryhmästä. Laakia valitti asiasta Vihreiden puoluetoimistoon. Myös Sipoon Vihreiden valtuustoryhmä valitti Laakiasta puoluetoimistolle.
Seuraus oli, että Laakia erotettiin puolueestaan, puoluesihteeri Panu Laturin ja Risto Kankaanpään toimesta. Siis juuri saman Panu Laturin, joka lanseerasi (kopioi) Vihreiden "Rötösherrat kuriin"-kampanjan(!) Korruption vastustaminen johti siis potkuihin puolueesta. Näin tehtiin siksi, että Laakian valitus jäähallihankkeesta nosti esiin asian, joka on kiusallinen puoluejohdon kannalta, nimittäin sen, että Vihreät ovat muuttuneet samanlaiseksi "maan tapaa" noudattavaksi puolueeksi kuin esimerkiksi Kepu.
Tapaus on erityisen nolo puoluesihteeri Laturille, ja siksi Vihreät eivät luultavasti tule antamaan helpolla periksi. Tähän asti puolue on koittanut vaieta tapauksen systemaattisesti kuoliaaksi, mikä ei kuitenkaan pysäytä Raimo Laakiaa.
Laakia kun ei anna periksi, kuten vanhoilla Koijärvi-aktivisteilla ei ole tapana antaa. Tämän joutui toteamaan myös taistolaiset ja KGB:kin, kun Laakia organisoi Suomen Puola-solidaarisuus -tukiliikettä. Laakia on wanhan linjan Vihreä, sillä hän on oli mukana jos Kessi- ja Koijärvi-liikkeissä, sekä autoilua vastustaneessa Jalkaliitossa.
Korruption peittely ja taistelu suoraselkäistä Koijärvi-veteraania vastaan on oireellista, ja kertoo Vihreiden muuttumisesta. Erityisesti tätä alleviivaa vanhojen taistolaisten ja marxistien sekä jälkikasvunsa kukkiminen puolueen johdossa sekä taustalla, samaan aikaan kun Vihreän aatteen henkisiä juuria ollaan katkomassa.
Taistelussa Raimo "Koijärvi" Laakiaa vastaan tiivistyy puolueen henkinen irtisanoutuminen omasta taustastaan. Paljon on vettä virranut Koijärven laskuojassa sen jälkeen, mistä kertoo Vihreiden venkoilu ydinvoimakysymyksessäkin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)