Lama ja Geopoliittinen ilmastonmuutos - Suursota ja unionijärjestelmät

Minulla on oma geopoliittinen skenaario, jota aloin laatia 2005 tienoilla, ja jota olen päivitellyt siitä asti. Uskallan väittää, että edessämme on jotain paljon pahempaa kuin mitä talousasiantuntijat julkisesti povaavat. Kyse ei ole vain taloudesta, vaan muutosten valtavuuden puolesta samanlaisesta kriisiajasta, kuin mitä kehitys 1929-31 alkaneesta lamasta toisen maailmansodan loppuun eli vuoteen 1945 asti, sekä Neuvostoliiton romahdus 1991 ja sitä seuranneet tapahtumat kaikkine muutoksineen edustivat.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että USA:n talous ja sitä myötä sen supervalta-asema romahtaa kun eurokriisi iskee kunnolla ensi keväänä päälle. Pidän EMU:n hajoamista vuoteen 2013 loppuun mennessä lähes varmana. Ja kun Lähi-idässä alkaa isompi sota, seuraa näistä kolmesta päätapahtumasta väistämättä todella iso geopoliittinen ilmastonmuutos.

Isoja muutoksia on tulossa, näillä näkymin ainakin seuraavat asiat ovat näköpiirissä lähivuosina ja ensi vuosikymmenen alkuun mentäessä:

-EMU:n hajoaminen; Joko kriisimaat (ja Ranska) erovat, tai Saksa ja sen taloudesta riippuvaiset maat eroavat.

-NATO:n muuttuminen paperitiikeriksi USA:n sotilaallisen kyvyn romahtaessa. USA menettää kyvyn ja halun puuttua voimakkaasti sotilaallisesti tilanteeseen, jos Euroopassa tulee sota.

-Radikaalien islamistiliikkeiden valtaannousu useimmissa arabimaissa, varsinkin Pohjois-Afrikassa (Libyasta Marokkoon).

-Putinin unelmoiman Euraasian Unionin muodostuminen (”Uusi Neuvostoliitto markkinatalousversiona”), mukaan lukien sen sotilaallisen ulottuvuuden eli CSTO:n (Collective Security Treaty Organization) voimakas kehittyminen.

-Suursota Lähi-idässä ja sen leviäminen NATO-Venäjä konfliktiksi Pohjois- ja Itä-Euroopassa tilanteen Venäjälle tarjoaman mahdollisuuden sekä mm. Venäjän Lähi-idässä tekemien sotilasliittojen vuoksi. Suomi jää jalkoihin kun Venäjä tavoittelee kohteita Pohjois-Norjassa.

-Saksa on taloudellisista ja syistä ja Venäjän sotilaallisen vallan vuoksi pakotettu liittoutumaan Venäjän kanssa. Keski- ja Itä-Euroopan maat joutuvat mukaan joko hyvällä tai pahalla (Johtaa mahdollisesti laajentuneeseen Euraasian Unioniin?)

-Itä-Aasian Unionin muodostuminen kun Japanin mentyä USA:n perässä vararikkoon se on pakotettu liittoutumaan Kiinan kanssa. Taiwan, Korea, ja muita maita liittyy siihen.

-Pohjois-Amerikan Unionin muodostuminen. Romahtanut USA joutuu menemään talous- ja rahaliittoon Kanadan ja Meksikon kanssa. Dollari on mennyttä.

-Muut unionit: Afrikan, Etelä-Amerikan (Mercosur), Väli-Amerikan ja Karibian alueen (ALBA), Etelä-Aasian ja Kaakkois-Aasian sekä Oseanian unionit muodostuvat USA:n ja Euroopan ylivallan kaaduttua. Yhteensä 9, mahdollisesti 10 unionia, jos Lähi-idän maat saavat sellaisen aikaiseksi (Persianlahden mailla rahaliittohanke).

USA:lle käy todella huonosti. Se menettää supervalta-asemansa, ylivoimaisen sotilaallisen mahtinsa, ja taantuu alueelliseksi suurvallaksi, sekä joutuu osaksi Pohjois-Amerikan unionia. USA joutuu säästösyistä vetämään suuren osan laivastostaan telakoille ja satamiin. Dollari on mennyttä, ja uusi valuutta on paljon heikompi. Amerikan lama tulee olemaan pitkä ja syvä, kuin yhdistelmä 30-luvun lamaa ja Venäjän olosuhteita NL:n romahduksen jälkeen. Kuten Venäjällä meni koko 90-luku, saadaan uutta nousua Pohjois-Amerikassa odottaa mahdollisesti jopa vuosikymmenen loppupuolelle asti.

Lähi-Idän sota ja sen leviäminen

Jos ja kun NATO joutuu yhdeksi osapuoleksi Lähi-idässä näköpiirissä olevassa sodassa, niin se leviää Pohjois-Eurooppaan. Erityisesti näin tulee käymään, jos kyseinen sota alkaa USA:n talouden romahdettua. Tällä hetkellä sellaisen arvellaan tapahtuvan joko ensi vuoden (2012) alkupuolella, romahtavan eurotalouden perässä, tai viimeistään 2013.

Muodollinen syy sodan leviämiseen on Venäjän, Iranin ja Syyrian vuonna 2006 tekemä osittain salainen liittosopimus. Virallisesti se on vain Iranin ja Syyrian puolustusliitto, mutta Israelin tiedustelun vuotaman tiedon mukaan Venäjä antoi näille maille salaiset turvatakuut, että jos jokin vieras valtio tai NATO hyökkäisi jomman kumman kimppuun, Venäjä tulee apuun. Käytännössä tilanne eli Venäjälle avautunut toimintaikkuna – mahdollisuus ottaa takaisin NL:n romahduksen myötä menetetyt asemat – lienee varsinainen ja jo riittävä syy.

Suomen asema

Jos siis NATO on sodan osapuoli Lähi-idässä, sota leviää välittömästi Pohjois-Eurooppaan. Venäjä ei suinkaan lähetä joukkojaan etelään, vaan varmistaa ensin sivustansa. NATO:n ollessa lähinnä vitsi voidaan Baltia ottaa helposti haltuun. Venäjän päätähtäin on kuitenkin Pohjois-Norjassa ja Atlantin rannikolla. Suomi tulee jäämään jalkoihin, ellemme muuta ulkopolitiikan suuntaa ajoissa.

Suomi ei itsessään kiinnosta Venäjää paljoakaan ja strategisesti olemme lähinnä puskurialueen roolissa. Moderni sodankäynti ja sen tekniikka edellyttävät kuitenkin, varsinkin ison kriisin tullen, vähintään 400 km suojavyohykettä (ilmatilaa) Kuolan niemimaan ja Pietarin alueen strategisesti elintärkeiden kohteiden ympärille.

Ilma- ja ohjuspuolustus pitää teknologian asettamien haasteiden vuoksi työntää mahdollisimman eteen. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjälle on strateginen välttämättömyys isossa konfliktissa saada puskurivyöhykkeen raja vähintään suunilleen Lofootit-Luulaja-linjalle, sekä etelässä Ahvenanmaa-Kaliningrad –linjalle, ja tukikohtia Norjassa sekä Baltian länsirannikolla. Käytännössä parasta olisi saada haltuun koko Norjan länsirannikko, sekä Tanskan salmet. Kaasuputken turvaaminen edellyttää ainakin Gotlanin ja Bornholmin varmistamista. Kaikki tämä voi hyvinkin onnistua, NATOn heikkous huomioiden USA:n sotilaallisen kyvyn romahdettua, ja Saksan pysytellessä vähintäänkin sivussa omien taloudellisten intressiensä pakottamana (Ks. alempaa).

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa siis Suomen osalta vähintäänkin turvattua läpikulkua ja huoltoa Pohjois-Suomen läpi. Lisäksi Suomi kokee vähintäänkin voimakkaan pula-ajan, kun tuonti lännestä on kriisin takia poikki.

Venäjä ei muuten tarvitsisi Suomea oikein mihinkään, mutta Suomi on ikävästi välissä, ja siksi se tarvitsee ilmatilaamme ja Pohjois-Suomen liikenneverkkoa. Yleinen virheargumentti näissä jutuissa kuuluu: "Mutta miksi ihmeessä Venäjä hyökkäisi Suomeen?!". Ei Venäjä hyökkää ison konfliktin tullen "Suomeen", vaan Venäjän katse on Atlantin rannikolla ja Tanskan salmissa. Sen intressit Suomessa olisivat vain välillisiä.

Edellä mainitusta syystä johtuen Suomella olisi teoriassa hyvätkin mahdollisuudet välttää joutumasta yliajetuksi, mutta poliittisen johtomme typeryydellä ei näytä olevan oikein rajaa. Auta armias jos vievät maamme NATOon, silloin Venäjällä on tarve iskeä tänne kovemminkin. Tätä eivät jotkut näytä tajuavan, vaan näyttävät innokkaasti kuolaavan NATOon eli jonottavan lippuja Titanicin matkalle.

Saksan ja Euroopan asema

Saksan tilanne on mielenkiintoinen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että EMU tulee hajoamaan, oman arvioni mukaan 2013 tienoilla, siihen kun Saksa saa tarpeekseen ja ottaa oman valuutan käyttöön. Samaan aikaan päällä on valtava lama ja USA:n talouden romahdus. Tässä tilanteessa ainoastaan ideologinen paine enää pitää Saksaa mukana EU:ssa, sillä ydinvoimasta luopumispäätöksen jälkeen, kun energiantuotantokapasiteettia korvataan kaasuvoimaloilla eli Venäjän kaasulla, Saksa on täysin energiariippuvainen Venäjästä. Sama tilanne alkaa olla raaka-aineiden suhteen. Tämä koskee koko Itä-Eurooppaa.

Jos Lähi-idän sota sulkee Persianlahden, öljyn tuonti sieltä pienenee kymmenesosaan nykyisestä, Eurooppa ei saa öljyä ja kaasua muualta kuin Pohjois-Atlantilta ja Venäjältä. Kun Pohjanmeri on ehtymässä, niin jos ja kun Venäjä ottaa sotilaallisesti haltuunsa Pohjois-Norjan kaasukentät, Venäjällä on Euroopasta ja Saksasta totaalinen ns. palliote. Se voi sanella hinnat. Jo nyt se myy kavereilleen öljyä ja kaasua alennuksilla. Vihollisilleen se ei sodan tullen tietenkään myy mitään.

Etelä-Euroopan maat ja Ranska saavat vähän öljyä ja kaasua Pohjois-Afrikasta, mutta niiden talous on totaalisen kuralla, ja Pohjois-Afrikassa riehuu sisällissodat sekä Al-Qaida. Ainoastaan britit pärjäävät jossain määrin yksin saarellaan, talous totaalisen kuralla, mutta huomattavan asevoiman ja omat, tosin niukoiksi käyvät, öljy- sekä kaasuvarannot pitävät sen niin sanotusti pinnalla (Liuskekaasuvarannot tosin suuret, lisää alempana).

Taloustilanne tulee menemään niin pahaksi, että Saksan katsoo käytännössä sijoituksensa Etelä-Euroopassa menetetyiksi. Samaan aikaan sillä ei tule olemaan muuta vaihtoehtoa kuin erota EU:sta ja liittoutua Venäjän kanssa, estääkseen oman teollisuutensa ja talouselämänsä totaalisen romahduksen.

Puolan valtavat liuskekaasuvarannot ja energiapoliittinen sodanjulistus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntalehti Kalevan artikkeli Puolan liuskekaasuvarannoista (lauantaina 15. lokakuuta 2011) oli paitsi erittäin mielenkiintoinen, sisälsi myös eräitä erittäin oleellisia tietoja. ”Puolalla on Yhdysvaltain energiahallinnon EIA:n tuoreen raportin mukaan Euroopan suurimmat tunnetut liuskekaasuvarannot.. […] ..5,3 biljoonaa kuutiometriä, mikä on tuplasti enemmän kuin esimerkiksi Norjan todennetut maakaasuesiintymät”. Eikä Puola ole ainoa, myös Briteillä, Saksalla, Ranskalla Tanskalla ja Ruotsillakin on. Puolassa suunnitelmat esiintymien hyödyntämisestä ovat kuitenkin pisimmällä.

Se, mikä jäi soimaan takaraivoon kuin tulevan sodan tykkien jyske olivat kuitenkin Puolan ulkoministeriön talousosaston yksikönjohtaja Stanislaw Ciosin sanat: ”Euroopan koko geopoliittinen asetelma saattaa tämän seurauksena muuttua. Riippuvuus nykyisistä kaasuntuottajista tulee vähenemään dramaattisesti”. Ja: ”Uskomme, että kaupallinen tuotanto saadaan käyntiin vuonna 2014”.

Kuten varmaan on selvää, niin Venäjän on lähes pakko tehdä jotain viimeistään 2014 estääkseen oman strategisen asemansa ja merkityksensä romahtamisen Saksan sekä Keski-Euroopan suhteen, tai sen ”kultainen mahdollisuus” nousta uudestaan supervallaksi voi olla mennyttä. Kuinkahan moni tajusi, että byrokraatti Cios lausui sodanjulistuksen?

Puolalaisten suunnitelmien vuosi 2014 on merkittävä sattuma siksikin, että päivitin uudelleen syyskuussa oman ennusteeni, että nykykehityksen jatkuessa maailma näkee suursodan viimeistään 2015 tienoilla. Vielä joku vuosi sitten, ja aina viime kevääseen asti, arvioin suursodan uhan kasvavan vasta vuosien 2015-2020 välillä.

Murtuuko Triumviraatti? Hyvästi jälkineuvostolainen YYA-ajan konsensus!

Huomenna Suomessa on mahdollisuus tehdä merkittävällä tavalla historiaa. Suomea vuosikymmenet vuorottellen hallinnut perinteisen Kolmen Suuren Triumviraatin suvereeni asema on katkolla.

50-luvulta 80-luvulle Suomea hallitsivat käytännössä Sosiaalidemokraatit ja Keskusta, apunaan vasemmistopuolueet ja RKP. Kokoomus muodosti "yleisin syin" opposition aina Perestroikaan asti. 80-luvulta aina tähän päivään asti Keskusta, SDP ja Kokoomus ovat vuorotelleet hallituksessa, kaksi sisällä hallituksessa, kolmas oppositiossa.

Käytännössä tilanne, eli Kylmä sota ja YYA muodostivat politiikkaan ns. "yleiset syyt" -nimisen pakkopaidan, joka pakotti puolueet korporatistiseen konsensukseen, ja piti Kokoomuksen oppositiossa. 80-luvulta lähtien, jolloin Kokoomus pääsi ulos paitsiosta, ulkopoliittisen tilanteen helpottuminen aikaan sai sen, että kolme suurta puoluetta lähestyi entistä enemmän toisiaan.

Triumviraatti-tilanne oli kolmelle suurelle edullinen, koska aina kaksi pääsi hallitukseen, vaikka vaalitulos ei välttämättä olisikaan ollut niin hyvä. Kilpailu suurimman puolueen ja pääministeripuolueen asemasta sai aikaan sen, että käytännössä kolme suurta puoluetta ajautuivat kaikki poliittiseen keskustaan, lähelle toisiaan.
Tämän "keskustakonsensuksen" takia kansalaisten silmissä Kokoomus, Keskusta ja SDP muuttuivat ikään kuin samaksi massaksi, josta ei saanut etsimälläkään irti todellisia eroja, paitsi näennäisesti vaalien alla. Käytännössä sama meininki jatkui politiikassa, vain pienin vivahde-eroin, olipa hallituksen pohjana sitten sinipuna-, punamulta-, tai porvariakseli. Tilanne jatkui tällaisena aina näihin vaaleihin asti. 

Jälkineuvostolaisen poliittisen kulttuurin murtuminen

Kun Neuvostoliitto romahti, Itä-Euroopan maat jakautuiva kahteen kastiin; Niissä maissa, joissa hallinto vaihtui, poliittinen kulttuuri avautui. Niissä maissa taas, joissa vanha regiimi jatkoi, näennäisesti takkia kääntäen, poliittinen kulttuuri jähmettyi ja pysyi osin sulkeutuneena. Suomessa ei, huolimatta kotiryssistä, suomettumisesta ja muusta YYA-ajan painolastista, tapahtunut poliittista pesänselvitystä. Ehkäpä juuri siksi. Suomen tragedia oli, että kuviteltiin, ettei ole tarvetta tuulettaa poliittista kulttuuria ja puoluesysteemiä. Vanha järjestelmä ja poliittinen kulttuuri ummehtuneine piirteineen säilyi vain pienin muutoksin.

Näissä vaaleissa tämä vanha systeemi ja kulttuuri on viimeinkin murtumassa. Perussuomalaisten slogan: "Murra vanhojen puolueiden ylivalta!", sisältää viestin; Suomessa on vallinnut jälkineuvostolainen poliittinen kulttuuri ja järjestelmä. Puolueet, jokta syntyivät 1900-luvun alussa ja yli sata vuotta sitten vallinneisiin yhteiskunnallisiin oloihin, on vasta nyt saatettu tilanteeseen, jossa muuttunut poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne pakottaa ne uusiutumaan.

Tämän muutoksen ja murroksen käsikassara on Perussuomalaiset, mutta sen on mahdollistanut sama ilmiö kuin arabimaiden vallankumoukset; tiedonvälityksen avautuminen. Perussuomalaisten nousun merkittävä mahdollistaja, yleisen tilanteen ohella, on internet. Ei ole sattuma, että PS:n asema näkyy nimenomaan netissä; Eniten faneja Facebookissa, puhumattakaan aiemmin tabuina pidettyjen näkökulmien murtautuminen yleiseen keskusteluun nettiyhteisöjen kuten Homma-forumin kautta (vaikka hommaforum ei olekaan varsinaisesti mikään persujen pesä). PS:n nousun taustasyitä tarkastellessa voidaan puhua ainakin puoliksi nuorten aikuisten miesten poliittisesta nettivallankumouksesta. 

Puola, Itävalta ja Unkari verrokkeina

Entisen itäblokin maiden tarkastelu avaa myös Suomen nykyisen tilanteen taustoja. Vaikka Suomea kovasti koitetaan nähdä ja markkinoida Länsi-Eurooppalaisena maana, tosiasia kuitenkin on, että poliittisen kulttuurimme ymmärtämiseksi on hyödyllisempää katsoa etelään, Keski-Eurooppaan.

Suomen tilannetta on verrattu Itävallan, Unkarin ja Puolan tilanteeseen. Vertaaminen antaa varsin hedelmällisiä näkökulmia. Puola on vahvasti poliittisesti jakautunut maa, jossa katolisvaikutteinen kansalliskonservatismi on merkittävä poliittinen voima. Puola on myös merkittävä agraarivaltio. Puolan kansalliskonservatiivinen klikki on kuin Suomen vanha Keskustapuolue varustettuna Kristillisdemokraattien uskonnollisilla painotuksilla ja vahvemmilla kansallismielisillä äänenpainoilla.

Perussuomalaiset konservatiivisena, poliittiseen keskustaan sijoittuvana kansallismielisenä puolueena on osittain verrannollinen tähän, paitsi ettei PS katolisesta puheenjohtajastaan huolimatta ole yhtä konservatiivinen eikä lähellekään samassa määrin sekoita uskontoa politiikkaan. Erona on lisäksi PS:n sijoittuminen enemmän vasemmalle, koska työväenpuolueena se kilpailee samoista kannattajaryhmistä kuin perinteinen vasemmisto.

Itävallan populistipuolueiden suosio ja nousu on monien tutkijoiden mielestä esimerkki siitä, mitä Suomessa on tapahtumassa. Tällä tulkinnalla on tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta täytyy muistaa, että Itävallassa populistien nousu on pakottanut perinteisen oikeiston ja vasemmiston pakkokonsensukseen, eli jähmettänyt tilanteen, toisin kuin Suomessa. Itävallassa on lisäksi kaksi populistipuoluetta, jotka erovat merkittävästi toisistaan. Toinen niistä on selkeästi oikeistolainen (myöskään äärioikeisto-termi ei ole ihan hukassa tästä puhuttaessa), kun taas toinen enempi keskustavasemmistolainen, vähän kuin PS.

Unkarin tilanne avaa mielenkiintoisen, osittaisen, näkymän siitä, millainen jakokentta Suomen politiikassa voi vaalien jälkeen olla. Unkarissa on selkeästi neljä suurta puoluetta: Äärioikeistolainen Magyar Garda, kansalliskonservatiivinen keskustapuolue Fidész (vrt. Puola), oikeistokonservatiivit ja vasemmisto. Näistä keskustalainen, kansalliskonservatiivinen Fidész muistuttaa ehkä enemmän Perussuomalaisia, paitsi että he ovat sosiaalipoliittisilta linjauksiltaan, Puolan esimerkin tavoin, enemmän oikealla, kuin PS.

Ulkomaiden media on koittanut mustamaalata Persuja ja pelotella, että PS olisi kuten Itävallan oikeistopopulistit tai kuin Unkarin äärioikeistolainen Magyar Garda, mutta PS on kuitenkin lähempänä Itävallan keskusta-vasemmistolais-populisteja, tai Fidésziä. Eroja silti näihinkin on. Ilmiönä äärikansallismielisten populistien nousu saattaa heijastella PS:n nousua, mutta puolueiden linja ja asemoituminen on kuitenkin erilaisia.

Jos pitäisi kuvitella Puolan tilanne Suomeen, niin silloin täällä olisi Paavo Väyrysen johtama kansalliskonservatiivinen keskusta suurimpana oikeistovoimana. Jos taas kuvitellaan Itävallan tilanne Suomeen, PS olisi kannatukseltaan pieni, 5%:n puolue, kun taas nyt Eduskunnan ulkopuolella olevan Vapauspuolueen kaltainen selkeän oikeistopopulistinen liike olisi 10-13% kannatuksella isompi tekijä. Kummankaan kanssa perinteinen oikeisto eli Kokoomus tai vasemmisto eli Vihreät tai SDP eivät haluaisi olla tekemisissä, vaan SDP ja KOK olisivat pakotettu jo kolmatta vaalikautta pakkokonsensusavioliittoon. Unkarin tilanne Suomeen sovellettuna tarkoittaisi, että meillä olisi IKL, jolla olisi noin 20%:n kannatus, PS jolla olisi noin 30%:n kannatus, Kokoomus, jolla olisi noin 20% kannatus, ja vasemmistopuolueilla yhteensä olisi alle kolmanneksen kannatus.

Tulevia hallitusneuvotteluja silmällä pitäen Unkarin puoluekentän nelijaon tarkastelu on hyödyllistä. Tosin edes kolme suurinta yhteishallituksessa ei voisi saada täällä yhtä suurta enemmistöä kuin Unkarissa on keskustaoikeistolla. Tupu-Hupu-Lupu -liittouma eli perinteiset kolme suurta yhdessä saavat maksimissaan 56%:n enemmistön. Vasta yhdessä RKP:n, KD:n ja Vihreiden kanssa enemmistö olisi samaa luokkaa eli noin 74%. Moista tuskin Suomessa nähtäisiin. Sen sijaan pelkkä Tupu-Hupu-Lupu -koalitio eli Triumviraatti on mahdollinen. Samoin teoriassa myös PS-SDP-Kepu, mutta tämä edellyttäisi Kiviniemen nöyrtymistä vakausrahastokysymyksessä.

Veikkaan edelleen myös aikaisemmassa kirjoituksessani maalaamaani konservatiivien ja vasemmiston yhteisrintamaa.

Smolenskin lentoturma, osa III, attentaatti ja murhat

Edit. 9.11.2011 Lisätty viitteet uutuuskirjaan


Kirjoitin taannoin blogiini Smolenskin lentoattentaatista, kahteenkin otteeseen. Vaikka tieto kuvaaja Adriej Mendiej:n kuolemasta on kyseenalaistettu, itse alkuperäinen video on viimeisten tietojen mukaan aito (vaikka venäläiset toisin väittävät).

Nettiin on vastattain ilmestynyt uusi, digitaalisesti tarkennettu versio Smolenskin lentoturman videosta, tarkistetulla käännöksellä. Video löytyy myös täältä, täältä ja täältä.

Suosittelen katsomaan.

Venäläiset siis järjestivät attentaatin, ja murhasivat hengissä selvinneet.

------------------------------------------------------

"Szymowski writes that despite false orders from Russian air controllers, captain Protasiuk managed to land the plane in the woods, without damaging it seriously. Then a vacuum bomb exploded and destroyed the aircraft."

The survived passengers were killed by Russian special services. The journalist based his data on the expertise of the retired professor and pyrotechnician Dakovwki and Robert T. from the BOR.

Katyn 2. New book Terrorist Attack in Smolensk proves that Putin killed Polish President

Most important, however, are the photos taken by US satellites from the NSA. You can see them throughout the series of events.

The Americans wanted to give these materials to Poland, but Donald Tusk refused to cooperate. At the end of the book you can see photos that were not previously published. Photos of corpses, including the unguarded corpse of the Polish President.

Equally important is the well-known film Koli (see here), the later disappeared cockpit of the aircraft and the aircraft TU154M itself which was destroyed afterwards by the explosion."