lauantai 23. huhtikuuta 2011

Vihaa ja syrjintää, mutta ketä kohtaan?


Viimeaikainen vaalien jälkeinen kuohunta on kiehunut yli äyräidensä, varsinkin netissä, mutta myös erinäisten lehtien palstoilla on nähty varsin ala-arvoisia kirjoituksia. Vaalikrapula on kova monilla sellaisilla tahoilla, joille pinnan alla kytenyt ja vaaleissa Perussuomalaisten kannatukseksi kanavoitunut konservatiivinen arvokapina tuli järkytyksenä.

Päivän iskusana tuntuu olevan vihakirjoittelu. Vaalien jäljiltä on kirjoitettu monta erittäin vihaista kirjoitusta, joissa Perussuomalaisia on syytetty vihalla kampanjoinnista ja vihanlietsonnasta. Pienikin vilkaisu netissä vellovaan kuohuntaan antaa kuitenkin varsin päinvastaisen kuvan. Viha näyttää kohdistuvan pääasiassa perussuomalaisia vastaan.

On ymmärrettävää, että Vihreiden heikko vaalitulos ja konservatiivisten arvojen voimistuminen saa aikaan voimakkaan alkukantaisen tunnereaktion punaviherliberaaleissa, sekä muissa ihmisissä, jotka ovat rakentaneet ideologisen omakuvansa sen varaan, että he mieltävät itsensä suvaitseviksi, sivistyneiksi ja ”junttitaviksia” paremmiksi ihmisiksi.

Pettymyksen ja loukatun ylemmyydentunnon kanavoiminen vihan ja katkeruuden täytteiseksi ristiretkeksi Perussuomalaisia ja heitä äänestäneitä ”perussuomalaisia” kohtaan, edustaa kuitenkin juuri sitä vihaa, suvaitsemattomuutta ja kiihottumista kansanryhmää vastaan, jota tämä itsensä omissa silmissään jalustalle kohottanut akateeminen junttiporukka väittää vastustavansa.

Tämän kaksinaismoralismin ja sokeuden suhteen voidaan jopa puhua eräänlaisesta rasismista, käsitteen laajemmassa merkityksessä. Itsensä jalustalle kohottanut ”suvaitsevaisto” kun nimittäin kohdistaa vihansa, halveksuntansa ja kaunansa juuri siihen kansanosaan, joka on maamme historiassa ollut alistettu, riistetty, ja kotoaan karkoitettu.

Suomessa ei ole koskaan ollut ns. ”neekeriorjuutta”. Sen sijaan täällä oli käytännössä voimassa maaorjuus aina 20-luvun alkuun asti. Sievistellen tätä orjuutta kutsuttiin torpparilaitokseksi. Kun torpparit vapautettiin, heidän asemansa hädin tuskin parani vain hieman. Kun maaorjat ja heidän jälkeläisensä alkoivat vaatia oikeuksia, heitä lyötiin ja kovaa. Vaikka heitä ei enää lahdattukaan kuten kansalaissodassa, ei heille millään meinattu antaa omaa maata. Vasta sotien jälkeen tuli asutuslaki, joka sekin oli kynyttäen tehty; tilakoko jäin niin pieneksi, että oli pakko muuttaa leivän perässä kaupunkiin vain parikymmentä vuotta myöhemmin. Tämä väestö ja heidän jälkeläisensä muodosti sen poliittisen kannatuspohjan, jolta nousi ensin Pientalonpoikien puolue ja sittemmin SMP. Tämän ”unohdetun kansan” osaan jäi sotien jälkeen myös iso osa maaseudulle asutetuista karjalaissiirtolaisista. Ei ole mikään yllätys, että joillain seuduin jopa kaksi kolmasosaa SMP:läisistä oli karjalaista siirtoväkeä ja heidän lapsiaan.

Kun siis halveksitaan Perussuomalaisia, halveksitaan myös entisten maaorjien ja sotapakolaisten jälkeläisiä. Näin ollen perussuomalaisiin ja Perussuomalaisiin ”sivistyneen suvaitsevaiston” kohdistama halveksunta ja viha on samanlaista yhteiskunnallista ”rasismia”, kuten USA:ssa valkoisen yhteiskunnan vain vaivoin pinnan alla kytevä viha ja syrjintä mustien orjien jälkeläisiä kohtaan. Voi sitä yltyvää vihaa, inhoa ja herjausten määrää, minkä halveksittu rahvas saa niskaansa, kun he kyllästyvät siihen, että heitä halveksitaan ja inhotaan, ja päättävät kerrankin äänestää herroja vastaan.

Entisten orjien jälkeläiset ovat vuosikymmenien työllä onnistuneet kohottamaan vähän elintasoaan, mutta saman rahvasta eli normivirtasia ja heidän omaksumiaan kulttuuriarvoja halveksiva asenne vaivaa tänä päivänä edelleen ”sivistyneistöä” sekä erityisesti ns. ”tiedostavaa” ja koulutettua vasemmistoa, joita Orwell osuvasti suomiikin ihmisiksi, joille ”toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.

Kukaan ei halveksi tavallista oman kansansa työmiestä yhtä paljon kuin ”eliittikommunistit”, kulttuurimarxilaiset ja viherliberaalit, joille halu samaistua ”sivistyneeseen vallankumouksen valiojoukkoon” on saanut aikaan sen, että oman kansan huono-osaisilta ja näiltä vaaleissa ”väärin äänestäviltä punaniskajunteilta” on omissa silmissä otettu pois täysi ihmisarvo. Lienee helpompi ulkoistaa välittäminen ja oma samaistuminen ”toiseutta” eli vähemmistöjä, vieraita kulttuureja ja kaukaa tulleita ihmisiä kohtaan kuin omaan kansaan, jonka arvoja, kulttuuria ja identiteettiä vastaan ollaan omaksuttu siirtomaa-ajan isäntien kolonialistinen ylimielisyys ja asenteet: koko oma ”suvaitseva”, ”eurooppalainen” ja ”sivistynyt” yhteiskunnallinen identiteetti on rakennettu suomalaista rahvasta, tuota sisäsiittoisen Impivaaran älytöntä luontokappaletta vastaan.

Jo parinkymmenen vuoden ajan "valistunut" akateeminen marxismi on puhunut kotkottaen sorrettujen ja vähäväkisten ”voimaantumisesta”. On mielenkiintoista millainen vihan ja raivon kihinä näissä samoissa piireissä on noussut kun kerrankin osa proletariaatista on voimaantunut ja hankkinut itselleen demokraattisesti vähän valtaa. Tämä kun ei tapahtunutkaan eliitin legitimoimien kulttuurivasemmistolaisten tunnusten alla. Väärin voimaannuttu?

Olisi jo korkea aika pyyhkiä persukset tällä marxismin frankfurtilaisen koulukunnan kaksinaismoralismilla, joka ”älykkö”-vasemmiston ohella vaivaa myös euroliberalisteja.

2 kommenttia:

Elian päivät kirjoitti...

Varsin tyhjentävä puheenvuoro Veli-Pekalla.

Eipä tuohon ole muuta lisättävää kuin, että "populismiksihan" senkin joku kohta leimaa. Populismia tai ei niin kun kerran nyt on saatu kansan syvistä riveistä kajahtavat rehelliset äänet kuuluville kuin nyt on perussuomalaisten vaalivoiton myötä saatu niin sehän on vain hyvä asia.

Kerrankin alkoi politiikka oikeasti kiinnostamaan kun ei tarvitse kuunnella enää "tupu-hupu-lupu" -koaliaation kiertelyä ja kaartelua sekä poliittista liirum-laarumia ja jargonia EU-valheineen päivineen.

Elian päivät kirjoitti...

Siis tarkoitin kansan syvistä riveistä kajahtavilla äänillä pettymystä Suomen politiikan "pyhän kolminaisuuden" eli Kok-Kepu-SDP poliittiseen linjaan.