tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tuleva hallitus, tuleva lama ja 2015 eduskuntavaalit

Ensi talvena iskee suurella todennäköisyydelllä W-käyräisen laman toinen syöksy (Finanssikriisi oli 1.). Sen seurauksena maailmantalous syöksyy 30-luvun malliin. Euroopassa kriisi etenee Espanjan, Italian ja Belgian kautta Britanniaan, ja sitten ollaan kaikki kusessa. Tämä kaikki vakauspaketeista huolimatta. Ne eivät Eurooppaa pelasta, vaan pahentavat tilannetta.

Tässä tilanteessa Suomalaisen hyvinvointijärjestelmän rippeet voi pelastaa vain SDP+PS+Vas+KD+ehkä RKP -koalitio. Tämä siitä huolimatta, että tämä hallitus tulee olemaan neljän vuoden päästä monta kertaa vihatumpi kuin Ahon hallitus 90-luvulla. Suomalainen yhteiskunta pitää pelastaa, ja se on tehtävä, vaikka se merkitsisi Perussuomalaisen puolueen uhraamista alttarilla sen pelastamiseksi. Puolue on vain demokratian työkalu, ei itsetarkoitus.

Eri asia, jos PS joutuu oppositioon, mikä on aivan mahdollista.

Toistan kantani, että tinkiminen vakausrahastoasiassa olisi PS:lle poliittinen itsemurha, johon puoueella ei ole varaa, varsinkaan kun Kokoomusjohtoisessa hallituksessa olisi mahdotonta pelastaa hyvinvointisysteemi tulevan laman kourissa. Siksi olen varma, että PS joko ei mene hallitukseen, tai menee sinne vain SDP:n ja pikkupuolueiden kanssa, siten että pysyvän vakausrahastoasian suhteen asiassa jätetään päätös eduskunnalle, eli siitä ei tehtäisi halllituskysymystä.

Tästä syystä Kataisesta ei tule pääministeriä hallitukseen, jossa on mukana PS. Mutta jos Kokoomus joutuu oppositioon, tulee siitä suurin puolue 4 vuoden päästä. Vastaavasti jos PS joutuu oppositioon kasvamaan, voi sen kannatus huidella ensi eduskuntavaaleissa suurlaman nostattaman vallankumoussaallon kantamana jo 30%:n päällä. Tosin siitä ei enää olisi Suomen kannalta paljonkaan hyötyä, koska silloin täällä olltaisiin jo osa täysimittaista Eurostoliittovaltiota.

Ei kommentteja: