Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU:n romahdus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EU:n romahdus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Espanja sukeltaa - Portugali, Italia ja muu Eurooppa hukkuvat perässä

Toisin kuin IMF:n Christine LaGarde taannoin väitti, maailmantalous ei ole perääntynyt kuilun reunalta. Ehei, kriisi on vain vetänyt henkeä ja on talous on lähdössä entistä jyrkemään syöksyyn.

Eurokriisidominon eteneminen eli Portugalin, Espanjan ja Italian kaatuminen ja muun Euroopan syöksyminen perässä samalla, oli selvää jo viime keväänä, ja asia varmistui vuodenvaihteen jälkeen.

Viimeistään viime kuussa tilanne oli jo selvä taloutta seuraaville, mutta vain riippumattomat tahot uskalsivat sanoa, mitä on tulossa. Sen sijaan europolitrukkien ja talousliturgien suhteen tilanne oli ja on toinen: Sen sijaan että olisi otettu lusikka kauniiseen käteen ja myönnetty, että homma on pahasti kussut sekä menossa vielä pahemmin reisille kuin kertaakaan historiassa, aloitettiin jo helmikuulla OECD:n, FED:n, IMF:n ja EKP:n sekä euronilkkien toimesta talouspropaganda, että "hyvin menee, ja kohta paremmin!"

Kun edellisessä jutussani muistutin, että Espanja velkaantuu yli 15 mrd:n kuukausivauhtia, ollaan nyt isommissakin medioissa herätty.

Tässäpä lisää kylmää vettä eurokapteenien naamalle:

"Espanjan hallitus ilmoitti maanantaina uusista säästötoimista. Hallitus aikoo terveydenhoitoa ja koulutusta uudistamalla niistää yli kymmenen miljardia euroa lisää säästöjä, kertoo El Pais -lehti.
Summa on iso. Se tarkoittaa, että hallituksen on sekoitettava palvelupakkaa kunnolla. Jonkun etujakin on varmasti karsittava.
---
Selitys Espanjan keskuspankin tuoreista luvuista. Espanjan ulkoinen velkaantuminen nousi viime vuonna ennätystasolle 165,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Luku on korkeimpia maailmassa, kertoo El Pais -lehti toisessa artikkelissaan
Espanjan bruttokansantuote oli vuonna 2011 reippaat 1 070 miljardia euroa. Espanjan keskuspankin mukaan espanjalaisilla onkin ulkomaista velkaa kaikkiaan noin 1 780 miljardia euroa."

Eli kuten totesin aiemmin, syy tukihärveleiden yhdistämiseen ja summien nostoon on juurikin se tosiasia, että Espanja on kaatumassa Euroopan veronmaksajien syliin.
Mutta se mikä kylmää päättäjiä on tämä:

"..kun epäilykset yltyvät, on Euroopan uusi 740 miljardiin euroon vahvistettu kriisikassa enää pieni tuluskukkaro."

Kun viime syksynä varoitin Portugalin, Espanjan ja Italian sekä perässä Ranskan kaatuvan syliin jo tälle talvelle, vain antamani aikataulu oli väärä (perustui LEAP:n laskelmiin, jotka tuppaavat olemaan aikataulujen suhteen järjestään tuplasti nopeampia kuin mitä kriisi on edennyt). Todellinen kurimus odottaa vasta tulevasta kesästä ja syksystä alkaen.

Sitä silmällä pitäen edessä on Suomessa myrskyisät ajat myös poliittisesti. Eli laittaisinpa lisää fyffeä kasaan sen veikkaukseni puolesta, että Suomen nykyinen hallitus ei enää istu vallassa vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen jälkeen.

Katsotaanpan miten käy.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Tiivistetysti taloustilanteesta ja sisäpiirihuhu vaaleista

Eurooppa Romahtaa

Eurooppa on mahdottoman edessä.

Kuten olen ennenkin sanonut, edessä on kolme vaihtoehtoa, ja päivä päivältä vain nämä kolme vaihtoehtoa näyttävät selvemmin ainoilta:

1. Rahaliitto hajoaa, kun kriisimaat suostutellaan/pakotetaan ulos EMU:sta, jolloin EU hajoaa.

2. Rahaliitto hajoaa, kun Saksa saa tarpeekseen ja lähtee EMU:sta, jolloin EU hajoaa.

3. Rahaliitto pysyy kasassa, mutta koko Euroopasta tulee ensi vuosikymmenellä taantuva kehitysalue, uusi Brasilia, tosin ilman luonnonvaroja ja kukoistavaa maataloutta.

Siinäpä tiivistetysti. Kävin niin tain näin, edessä on lama – väistämättä ja joka tapauksessa.

Vaihtoehto 1 olisi vähiten huono Suomen ja Pohjolan kannalta pitemmällä juoksulla.

Vaihtoehto 2 on toiseksi vähiten huono, mutta tuo mukanaan valtavan geopoliittisten voimasuhteiden muutoksen, joka vie maamme sekä taloudellisesti että poliittisesti takaisin Venäjän ja muodostuvan Euraasian Unionin kainaloon, joko hyvällä tai pahalla. Geopoliittisista ja taloudellisista syistä myös Saksan, Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan taloudellisen kasvot kääntyvät enemmän itään.

Huonoin vaihtoehto 3 takaisi sen, että Suomen valtiollinen olemassaolo lakkaisi täysin ja lastenlastemme elintaso tulee olemaan sama kuin sademetsän intiaaneilla.

Että sellaista.

Presidentinvaalien taustapeli kulissien takana

Mutta sitten vaaleihin. Välitänpä näin julkisesti mielestäni luotettavan sisäpiirihuhun.

Keskustelin toissa viikolla pitkään puhelimessa erään luotettavan tuttavani kanssa. Hän on kuudettakymmentä juokseva ex-toimittaja, jolla on hyvät suhteet moniin entisiin kollegoihinsa useissa valtakunnallisissa medioissa, maakuntalehdissä, ja useissa poliittisissa puoluelehdissä.

Hän kertoi kyselleensä vaalitilanteesta ja suhtautumisesta ehdokkaisiin entisiltä kollegoiltaan, sillein vähän vaivihkaa.

Tulos oli aika mielenkiintoinen. Kaikkialta tuli lopulta sama viesti:

Toimittajia on ilmeisesti evästetty olemaan heittämättä vaalien ensimmäisellä kierroksella liiemmälti lokaa Paavo Väyrystä vastaan, vaikka aihetta ja ainesta riittäisi kunnon paskamyrskyyn, jotta varmistettaisiin, ettei Soini pääse 2. kierrokselle. Sen sijaan Soinia kohtaan varauksia ei ole annettu, ja kiusata saa.

Tämä ilmiselvä asia, jonka näkee selvästi kun median suhtautumista seuraa, sai ystäväni sitä tiedustellessa ex-kollegoiltaan, mielenkiintoisen mutta järkeenkäyvän selityksen:

Tarkoitus on kaikin mahdollisin keinoin estää Soinin pääsy 2. kierrokselle. Niinistöä vastaan 2. kierrokselle halutaan mieluiten Haavisto, tai edes Väyrynen, mutta ei missään nimessä Soinia. Lokasingot Väyrystä vastaan laukaistaan vasta 2. kierroksella, jos hän sinne pääsee. Väyrystä odottaa mm. hiillostus ”maanpetoksellisesta toiminnasta” 80-luvulla, ynnä muutama taloudellinen kupru ja ketkuilu, joista ollaan oltu tällä välin hys hys. Väyrynen on kuulemma vastaehdokkaista helpointa ampua alas 2. kierroksella, ja varmistaa Niinistön voitto.

Kokoomuksessa kuulemma pelätään, että jos Soini pääsisi 2. kierrokselle Niinistöä vastaan, tilanne voisi tulla tiukaksi, koska Niinistö Soinin palloihin vastatessaan joutuisi suoraan ottamaan kantaa asioihin, joita hän on väistellyt ja joihin hän ei halua ottaa selvästi kantaa tai ei halua kertoa rehellisesti mielipidettään, koska se laskisi hänen kannatustaan.

Eli todellisuudessa Kokoomuksessa on arvioitu, toisin kuin gallupit väittävät, että Haaviston sijaan toisella kierroksella Soini tekisi Niinistön voittomarginaalin pienimmäksi. Tilanne saattaisi olla jopa hieman tiukka. Kulissien takana ei haluta tällä kertaa riskeerata mitään, johtuen Euroopan pahasta tilanteesta.

Ex-toimittajatuttuni sanoi, että kun maakuntalehtien ja HS:n piirien lisäksi myös kahden eri toisilleen vastakkaisen puoluelehdenkin toimittajat antoivat ymmärtää tilanteen olevan se, että näin on tilanne, joten kyseessä on pakko olla jokin monet mediat kattava ”yhteisymmärrys” tai ”sopimus” kulissien takana.

Sama tuttavani kertoi myös, että loppujen lopuksi mediakonsernien huipulla on yllättävän pienet piirit, missä asioita voidaan ohjailla, jos tarvetta sellaiseen ilmenee.

Että sellaista. Ja näin siis sisäpiirihuhu. Tiedän, että tämä näyttää nyt sellaselta "katkeroituneen persun mielikuvitukselliselta salaliittoteorialta", mutta tarina ei ole minun ja luotan ystävääni.

Analyysia

Takavuosina 90-luvulla Väyrynen valitteli, että häntä vastaan käytiin ”mediapeliä”. Tällä kertaa mediapeli näyttää pelaavan Väykän pussiin, mutta vain 1. kierroksella.

No, ensimmäiseen vaalipäivään on aikaa viikko, Soinin kannatus heiluu 9%:n tuntumassa, eli median kampanja näyttää onnistuneen. Näin meitä taas viedään.

Haaviston kohdallahan tilanne on selkeä: Haavisto 2. kierroksella olisi varma niitti sille, että keskustalaiset ja perussuomalaiset, sekä monet demarit äänestäisivät Niinistöä, ja hän voittaisi, mutta kuulemma kulissien takana Väyrystä pidetään vielä varmempana niittinä Niinistön voitolle. Sen verta ilkeää, mutta totuudenmukaista lokaa, on kuulemma jemmassa.

Itsekin voisin äänestää Väyrystä 2. kierroksella, mutta jos vastassa on Haavisto, jään kotiin. Tai menen kiusallani ja protestina piirtämään numeron 3 lappuun myös toisella kierroksella.

Niinistön äänestäminen on minulle yhtä mahdotonta kuin Haaviston äänestäminen.

--------------------
--------
----

P.S. Saksalaisen kaasuyhtiö Linden toimitusjohtaja Wolfgang Reitzle on julkisesti kertonut mielipiteensä euron kriisistä. Spiegel-lehden haastattelussa Reitzle sanoo, että ”jos kriisimaiden kurinpito ei toimi, Saksan täytyy lähteä eurosta. Vaihtoehtona Reitzle tarjoaa D-markkaa tai pohjoista euroa.

Saksalaisen teollisuusyhtymä BDI:n entinen johtaja Hans-Olaf Henkel arvelee muidenkin ylempien johtajien olevan salaa Reitzlen kanssa samaa mieltä. Henkel on kuullut vastaavia mielipiteitä Saksan tilanteesta ”jo pitkän aikaa”. Linden toimitusjohtaja ei tule olemaan ”viimeinen henkilö, joka julkisesti kertoo ajatuksiaan yhteisvaluutan vaihtoehdoista, Henkel sanoi Handelsblattin haastattelussa.