maanantai 7. heinäkuuta 2008

Katse synkkään syksyyn

Kuten viime torstaina kirjoitin, alkaa tällä viikolla todennäköisesti öljyn entistäkin voimakkaampi hinnan nousu, johtuen kysyntäpiikistä USA:n markkinoilla. Näin sillä edellytyksellä, että pupu ei ole vielä mennyt täysin amerikkalaisten kuluttajien pöksyihin, ja suuri osa jenkeistä ottaa ilon irti tämän kesän autoilukaudesta vielä kun heillä on siihen varaa.

Suomalaisten kipuraja bensanhinnan suhteen on Taloussanomien teettämän tutkimuksen mukaan kaksi euroa litralta: http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2008/07/06/kaksi-eur...
Aikaisemmin alkukesästä tehdyn laskelman mukaan noin 2,1 euron hinta olisi kipuraja, jonka jälkeen kulutus supistuisi voimakkaasti ja maamme talous joutuisi taantumaan. Ennusteet lupailevat, että kahden euron hintaraja ylittyy vielä kesän loppuun mennessä, joidenkin arvioiden mukaan jopa jo heinäkuun loppuun mennessä. Saapa nähdä, jään mielenkiinnolla odottamaan.

Maailmantalous ei kuitenkaan vielä jymähdä, ainakaan toivottavasti, tässä kuussa. LEAP:in ja muutamien muiden tahojen laskelmien mukaan amerikkalaisten kuluttajien ostovoima riittää vielä kesän yli, mutta elo-syyskuussa tulee seinä vastaan. LEAP ennkoi, että USA:n talous leikkaa noihin aikoihin kiinni, mikä aloittaa täyden syöksykierteen maan taloudessa, ja aiheuttaa maailmanlaajuisen taantuman. Näin "iloisia" ennusteita on siis luvassa syksyksi.

LEAP:in mukaan yleisesti euroalueella taloutta kohtaa taantuma. Sen vaikutus tulee olemana kuitenkin epätasainen, sillä taantumana sen lupaillaan vaikuttavan lähinnä Euroopan ydinalueilla. Sen sijaan EU:n pienemmissä talouksissa ja laita-alueilla kuten Suomessa, luvassa on lama. Erityisen huono uutinen tämä LEAP:in ennuste on Suomen kannalta siksi, että Suomi on niin pieni markkina-alue. Suomalaisten ostovoima on jo nyt heikoissa kantimissa, eikä kulutuskyvyssä ole juuri joustovaraa: http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2008/07/04/suomalai... Siksi veikkaan, että jo bensan hinnan nousu kahden euron yli riittää jumittamaan Suomen talouden.


Lähi-Idän tilanne kiristyy

Tilanne Lähi-Idässä kiristyy edelleen sodan uhan kasvaessa: http://www.economist.com/opinion/displaystory.cfm?source=...
Sotilasasiantuntijat pitävät hyvin todennäköisenä, että USA ja Israel iskevät Iraniin tulevan syksyn aikana. The Economist arvioi, että ellei USA lähde mukaan iskuun, niin Israel aikoo todennäköisesti iskeä omin päin, viimeistään sen jälkeen kun USA:n presidentinvaalit ovat ohi, mutta uusi presidentti ei ole vielä vallassa. Toisaalta Israelilaiset sotilaslähteet ovat asettaneet takarajaksi lokakuun, koska tiedustelutietojen mukaan Iran on paljon lähempänä ydinaseen saamista kuin on luultu...


Erilainen öljykriisi?

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article115449.ece?s...

" 'Olemme selvästi keskellä kolmatta öljykriisiä', lausuu kansainvälinen energiajärjestö IEA:n johtaja Nobuo Tanaka Handelsblatt-lehden haastattelussa.

Tanaka arvioi, että öljymarkkinoiden tilanne pysyy tiukkana ainakin vuoteen 2013 saakka. Parin vuoden sisällä tilanne voi hänen mukaansa hieman helpottua, mutta vuoden 2010 jälkeen se heikkenee jälleen, kun kysyntä kasvaa tuotannon supistuessa.

Ensimmäinen öljykriisi iski vuonna 1973 ja toinen heti 1980-luvun alussa.

'Tämä kriisi on erilainen. Aiemmat kriisit pakottivat kuluttajat säästämään öljyssä ja öljy-yhtiöt etsimään uusia lähteitä. Nyt suurin osa säästömahdolisuuksista on jo toteutettu eikä lisäöljyä ole saatavissa helposti kuin muutamassa maassa', Tanaka sanoi."

Eli pieniä väliaikaisia notkahduksia lukuun ottamatta öljyn hinta ei ainakaan tule laskemaan seuraavien viiden tai kuuden vuoden aikana.

Ei kommentteja: