Turjalaisen Valtakunnan nousu ja tuho

Arvoisat blogin lukijat,

Olen pitkällisen harkinnan jälkeen päättänyt, että Turjalaisen Valtakunta -blogin on aika loppua. Eli aika aikaa kutakin ja on aika siirtyä eteenpäin.

Aion joskus lähiaikoina avata kokonaan uuden blogin eri palvelinalustalle. Uusi blogi tulee keskittymään vain ns. vakaviin aiheisiin, eli Turjalaisen valtakunnalle tyypilliset tuimat ja tempovat tuulet eivät sinne yllä. Tarkemmin sanottuna uusi blogi uudella ilmeellä keskittyy muutamiin tärkeisiin aiheisiin, kuten geopolitiikkaan, turvallisuuspolitiikkaan ja maailmantilanteeseen. Päivänpolitiikka, trollaus ja hörhöily jäävät pois.

Ilmoittelen asiasta kun uusi blogi on valmis.

No ootellaan sitä uutta blogia sitte...

Sankaruuden 105 päivää vs. Sodoman 105 ääntä

Talvisodan syttymisestä tulee näinä aikoina kuluneeksi seitsemänkymmentä viisi vuotta. Talvisota kesti 105 päivää ja oli kansakuntamme kiivas olemassaolotaistelu idästä tullutta vihollista vastaan. Se oli tuhosta huolimatta siunauksellinen maallemme, sillä sen luoman yhteenkuuluvuuden ja yhteishengen avulla selvittiin pitkälle sotien jälkeiseen aikaan.

Nyt Eduskunta on päättänyt 105 äänellä antautua lännestä tulleelle viholliselle, kulttuurimarxilaiselle mädännäisyydelle ja rappiolle. Asia jakaa syvästi kansakuntaamme ja tuhoaa sitä arvopohjaa, jolle maamme on rakennettu. Ja pahinta on, että näin lainsäätäjämme vetävät Jumalan tuomion kansamme ylle.

Sankaruuden 105 päivää vs. Sodoman 105 ääntä.

Koventunut valtataistelu vallan kulisseissa – Onko Putin enää suvereeni presidentti?

Venäjän vallan kulisseista kantautuu mielenkiintoisia viestejä. Oppositiolähteiden mukaan näyttäisi siltä, että siellä on käynnissä valtataistelu. Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kirjoitin, on jo pitempään ollut käynnissä kehitys, jossa länsimieliset ja liberaaleina pidetyt tahot on savustettu paitsioon vallan keskiöstä.

Aluksi lienee syytä valottaa vähän taustoja. Venäjä – kuten pohjimmiltaan länsimaatkin – on maa, jossa yhteiskunta on vain pelikenttä, jolla eri intressiryhmät pelaavat ja kamppailevat vallasta ja asemista toistensa kanssa. Viime kädessä valta on keskittynyt erilaisille eliiteille ja piireille, jotka muodostavat verkostoja ja eräänlaisia joukkueita tai klaaneja. Viime kädessä näiden verkostojen vaikuttavimmissa asemissa ovat kulissien taustalta toimivat ns. Isot pojat. Kaikki yhteiskunnan instituutiot, poliittiset puolueet ja voimaryhmät ovat viime kädessä pelikenttiä tai sektoreita, joilla nämä ns. Isot pojat joukkueineen kilpailevat vallasta, liittoutuen toisinaan joukkueiksi ja toisinaan haastaen toisiaan tilanteen mukaan. Tällainen on yhteiskunnallisen vallan syvärakenne kaikkialla. Venäjällä on epävirallisten tietojen mukaan 17 merkittävää  ryhmää, jotka viime kädessä muodostavat vallan syvärakenteen.

Venäjällä on historiallisesti viisi keskeistä yhteiskunnallista vallan instituutiota, jotka ovat pääosin pysyneet samoina jo tsaarien ajoilta asti: Kreml (Tsaari), valtiokoneisto, armeija, turvallisuuspalvelu ja kirkko. Modernina aikana tähän on tullut vielä mukaan kuudes, suuryhtiöt. Nämä muodostavat ikäänkuin kuusi pylvästä tai sektoria, joilla edellämainitut ryhmittymät  kamppailevat asemista. Poliittiset instituutiot ovat vain kulissia, pintaa.

2000-luvun alusta saakka Venäjän yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan keskisyvä pinnanalainen rakenne on ollut ryhmittyneenä pääasiassa neljän klaanin tai klikin tasapainottelua:

- Ensimmäinen näistä on Putin ja hänen lähipiirinsä, johon kuuluvat häntä tukevat oligarkit kuten Rotenbergit ja Timchenko. Putin on hallinnut Venäjää kuin toimitusjohtaja ja hänellä on ollut talouselämän tuki.

- Toinen klikki on turvallisuuspalveluiden (FSB ja SVR) piiri, jota johtaa Igor Sechin. Putin itse vanhana-KGB-miehenä ja entisenä FSB:n johtajana on omannut hyvät suhteet, auktoriteetin ja arvostuksen, tämän piiriin keskuudessa.

- Kolmas klikki on armeija, jota johtaa ministeri Sergei Shoigu. Armeija on perinteisesti aina ollut lojaali maan johdolle.

- Neljäntenä on länsimielisten ja liberaalihkojen klikki, joka on ryhmittynyt energiajätti Gazpromin ympärille, eli toimitusjohtaja Aleksei Millerin ja Dimitri Medvedevin piirit.  Putinilla ja hänen piirillään on ollut aiemmin hyvät välit tähän ryhmään, mutta 2011 ja sen jälkeiset tapahtumat ovat ajaneet länsimieliset paitsioon Kremlissä, ja talouspakotteiden myötä osa oligarkeista lienee ajautunut tyytymättömyyden vuoksi samaan joukkoon. Millerin-Medvedevin  klikillä ei ole merkittäviä asemia voimaministeriöissä, eikä Medvedevillä ole kovin suurta luottoa eikä arvovaltaa hallinnossa, vaan hänen asemansa riippuu täysin presidentistä.

Tällä hetkellä tilanne on se, että viimeksi mainittu klikki näyttää olevan pelattu ulos pelistä, ja oppositiolähteiden mukaan nyt myös Putinin oma lähipiiri ja tukijaryhmä on joutunut myös tulilinjalle. Yksi merkki tästä on se, että Rotenbergien rakennusfirma on menettänyt asemansa Gazpromin pääurakoijana kaasuputkien rakentamisessa. Asialla tässä järjestelyssä oli kuulemma Sechinin turvallisuuspiirit. Myös aiemmin Putinin lähitukijoihin kuuluneen Vladimir Yevtushenkon pidätys selittyy oppositiolähteen mukaan valtataistelulla.

Slavofiili-nationalistit ja muut kovan linjan voimat ovat vahvistamassa otettaan, mikä osaltaan selittäneet tietynlaisen hapuilun Itä-Ukrainan tilanteen hoidossa. Tällainen kehitys sopisi muutenkin pinnalla näkyviin kehityskulkuihin ja toisaalta tietty hapuilu Ukrainan suunnalla olisi selitettävissä sisäisellä riitelyllä. Näyttää siltä, että kovan linjan miehet ovat pistämässä painetta Putinin piiriä vastaan. Vaikka Putinin ja hänen tukijansa liittoutuisivat uudestaan Millerin-Medvedevin porukan zapadnikkien kanssa, voimaministeriöt on jo kovan kansallisen linjan miehillä.

Strelkov eli Girkin on Sechinin (turvallisuuspalvelut) miehiä, ja hänet pistettiin syrjään Itä-Ukrainan johdosta loppukesällä (muistanette uutiset hänen haavoittumisestaan ja vetäytymisestään tehtävistään?). Nyt Itä-Ukrainan operaatio on armeijan eli Shoigun porukan komennossa. Tuolloin edellisessä blogikirjoituksessani mainitsemani puhdistus armeijan ja viranomaiskomentoportaassa osui saatujen tietojen valossa upseeristossa nimenomaan maltillisiin erityisesti sekä ei-slavofiili-nationalisteihin yleisesti.

Tuohon aikaan Venäjän nationalisti-opposition piirissä liikkui huhu, että Itä-Ukrainasta olisi yritetty tehdä ansaa Putinille siten, että jos hän lähettäisi armeijan kapinallisten avuksi, pakotteet kovenisivat ja oligarkit savustaisivat Putinin pois. Jos taas Venäjä ei puuttuisi peliin, tulisi tappio ja kaikki kovan linjan nationalistit hylkäisivät tukemasta Putinia, jolloin Venäjälle syntyisi voimakas Putinin vastainen nationalisti-oppositio. Kremlhän on joutunut nojautumaan nationalistien tukeen yhä enemmän, kun liberaalien ja länsimielisten tuki on rapissut. Yllättävästi edellämainittu puhdistus koneistossa tehtiin muutama viikko sen jälkeen kun huhut tällaisesta poliittisesta ansasta levisivät julki. Toisaalta syy voi olla myös ilmiselvästi se, että erotetuissa upseereissa oli joukossa myös Itä-Ukrainan kapinallisten tukemisesta vastanneet henkilöt. Tukihan oli Venäjän kannalta riittämätöntä, sillä Ukrainan armeija onnistui melkein heittämään kapinalliset ulos Donetskista.

Joka tapauksessa kauppapakotteet ovat vähentäneet oligarkkien halua tukea Putinia, mutta ne eivät ole kuitenkaan luoneet varsinaisesti painetta Putinia vastaan. Sen sijaan länsimieliset ovat ajautuneet sitä enemmän paitsioon kuta enemmän kauppasota ja politiikka on koventunut. Kova linja ja nationalismi ovat vahvistuneet.  Putinin jälkeen kaksi Venäjän vahvinta ykköslinjan voimamiestä, Sechin ja Shoigu, ovat paljon Putinia kovemman ja nationalistisemman linjan miehiä.

Kun oligarkkien tuki Putinille on vähentynyt, paitsi pakotteiden myös Venäjän joukkojen varsin läpinäkyvän ja aktiivisen Ukrainan tilanteeseen puuttumisen myötä, ja vastaavasti kovan linjan edustajat ovat siivonneet voimaministeriöt puhtaaksi länsimielisistä (ellei FSB:n johtajaa Bortnikovia pidetä Medvedevin piiriin kuuluvana, mitä käsitystä epäilen), niin vaikuttaisi siltä, että yleiskuva on mennyt laitaoikeiston toivomaan suuntaan. Jos oppositiolähteet ovat oikeassa, Kreml ja Putin olisi nyt joutunut nyt tilanteeseen, jossa tuki vänenee vasemmalta ja paine kasvaa oikealta.

Mutta miksi valtataistelu on käynnissä? Miksi Putinin piirin asema Venäjän johdossa näyttää heikkenevän? Entä jos taannoin liikkuneet huhut Putinin mahdollisesta haimasyövästä pitävät paikkansa, ja koventunut valtataistelu kulisseissa selittyisi klikkien valmistautumisena tulevaan vallanperimyskamppailuun? Kremlin puhemieshän ”kiisti” huhut taannoin käskemällä toimittajia ”puremaan kielensä” eli ei kommentoinut varsinaisesti itse huhujen sisältöä, vaan käski olla hiljaa. Ja muistammehan miten jokin aika sitten Medvedevin kerrottiin sanoneen Putinista, että ”hän ei ole ihan terve”. Niin, mitä jos Venäjän hallinnon kulisseissa valmistaudutaan siihen, että Putin ei välttämättä tulevaisuudessa ole enää presidenttinä?

Tällä hetkellä Putinilla on kuitenkin suojanaan hänen suuri kansansuosionsa ja karismansa. Johtohahmona hän on korvaamaton, eikä vaihtoehtoja Venäjällä ole. Kellään ei ainakaan vielä ole poliittista legitimiteettiä eikä tarvittavaa laajan rintaman luottamusta alkaa toimimaan hänen saappaissaan.

(Disclaimer: Yllä oleva on subjektiivista, epätarkkoihin ja välillisiin tietoihin pohjautuvaa pohdintaa).

Jos Putin kaatuu häntä tullaan lännessä kaipaamaan

Kuten tiedämme, rummuttaa media tällä hetkellä sitä miten Putin ja Venäjä ovat uhka ns. "vapaalle maailmalle". Ukrainan sota ja sen luoma kriisi talouspakotteineen sekä massiivinen mediakampanja, jolla luodaan vastakkainasettelua ja pelkoa - oli sitten aihetta eli ei - on päällä varsinkin Euroopassa. Moni länsimielinen toivoo Putinin ja hänen hallintonsa kaatumista, mihin myös talosupakotteilla pyritään.

Jenkkianalyytikot ovat laskeskelleet, että nykyisten talouspakotteiden vallitessa (ja niiden tästä vielä kovetessa) Kremlillä loppuu rahat parin vuoden päästä ja Putinin hallinto kaatuu kun valtio ei enää pysty pitämään ruplaa pinnalla ja korvaamaan oligarkeille pakotteista tulevia tappioita. Ylläripylläri samaan aika-arvioon on nyt päässyt oligarkki Hodorkovskyn perustama instituutti.

Ilmeisesti tämän ajattelun takana on toive, että Putinin hallinnon kaaduttua Venäjällä koittaisi jonkinlainen maidanistinen vallankumous ja Hodorkovskystä tehtäisiin Venäjälle uusi länsimielinen presidentti.

Se, mitä analyytikot eivät joko ole huomanneet tai eivät ole halunneet myöntää on, että Venäjän sisäpolitiikassa ei ole enää merkittävissä vaikuttaja-asemissa länsimielisiä liberaaleja, vaan suurin osa on 2011 jälkeisten tapahtumien takia joko ajautunut tai siirretty syrjään.

Tällä hetkellä Kreml nojaa lähinnä kolmen valtapiirin tukeen; oligarkkien, vanhojen kommunistien ja laitaoikeiston, johon toisaalta kuuluu paitsi ortodoksi-konservatiivit myös kovan linjan nationalistit. Omien verkostojeni kautta tulleiden tietojen mukaan tämä kolmas tukipylväs on viimei vuosien aikana ja varsinkin viime kesästä vahvistunut voimakkaasti, erityisesti sen vuoksi, että Kreml on joutunut nojaamaan enemmän laitaoikeiston tukeen sen jälkeen kun liberaalien tuki lakkasi.

Kovan linjan nationalisteilla on jo vanhastaan ollut valtapiireissä ja turvallisuuskoneistossa vankka tuki ja asema, ja se on ilmeisesti vahvistunut entisestään. Viime loppukesästä tapahtuneen 18 korkea-arvoisen upseerin erottamisen yhteydessä vuodettiin jostain väite, että kyse olisi näiden miesten siivoamisesta pois, koska Putin kokisi heidät uhkaksi, ja että asia liittyisi siihen, että miehet olivat poliittisesti laitaoikeistoa edustavai. Toisaalta taas heidän tilalleen nimitettyjen henkilöiden taustojen perusteella on toisaalla arvioitu, että tilanne on juuri päin vastoin: Kovan linjan edustajien asema kokonaisuutena on edelleen vahva tai jopa vahvistui, mutta vain Putinille epälojaaleiksi arvioidut saivat potkut.

Yleiskuvani kuitenkin on, että jos jostain syystä Venäjällä tulisi vallankeikaus muodossa tai toisessa parin-kolmen vuoden sisällä, valta ei suinkaan olisi menossa liberaaleille länsimielisille vaan nationalisteille, suurvenäläisestä imperiumista haaveileville ortodoksi-konservatiiveille ja muille kovan linjan edustajille. Heihin verrattuna Putin on maltillinen, järkevä, hillitty ja politiikaltaan keskustalainen.

Jos Putin kaatuisi ja hän joutuisi lähtemään vallasta, Venäjällä nähtäisiin jonkin euromaidanin tai vastaavan sijaan 30-luvun alun Saksan tyylinen vallanvaihdos, jossa Putinille jäisi presidentti Hindenburgin rooli. Tällöin kysymys ei olisi, tulisiko Hodorkovskista presidentti, vaan se, kuka tuolloin esittäisi tunnetun itävaltalaistaustaisen korpraali-akvarellistin roolin?

Lienee myös paikallaan muistuttaa, että suuri osa Venäjän oligarkeista - joiden tukeen Putinin hallinto on osaltaan nojannut -  on taustaltaan juutalaisia. Ja sen lisäksi että antisemitistiset tunnot ovat Venäjällä verraten yleisiä, niin erityisesti oligarkkeja Venäjän kansa vihaa ja pitää halveksittavina roistoina. Eikä ole kovin vaikea kuvitella, että oligarkkien valtava omaisuus tuskin jää heidän käsiinsä, jos laitaoikeisto pääsee valtaan ja saa asiasta päättää.

Näin ollen väitän: Jos Putin kaatuu, lännessä tullaan kovasti kaipaamaan häntä, ja harmittelemaan, että ei ehkä sittenkään olisi kannattanut kampittaa Vladimir Vladimirovitshia.

Itämeren alue ja Baltia - NATO:n heikko kylki

Olipa kerran Ruotsin armeija, mutta eipä ole käytännössä enää.

Itämeren alueen geostrateginen tilanne on se, että täällä on Ruotsin kokoinen sotilaallinen tyhjiö. Kiristyvän geopoliittisen tilanteen myötä Venäjä pystyisi tekemään strategisen iskun Ruotsin ja/tai Baltian alueella varsin vapaasti, ilman että NATO käytännössä voi sitä estää. Jos syttyy sota, Natolla ei käytännössä ole Euroopassa sijoitettuna riittävästi voimia, joilla se kykenisi estämään Venäjää ottamasta haltuun Baltiaa ja Itämeren saaria.

Tätä taustaa vasten Presidentti Obaman puhe Viron vierailulla saattaa jäädä tositilanteessa yhtä tyhjäksi kuin Englannin ja Ranskan turvatakuut Puolalle -39. Ne eivät estäneet Saksaa miehittämästä Puolaa.

Baltic Guiden Hüttünen kirjoittaa lokakuun lehdessä seuraavasti: 

"Venäjän aggressiivinen käyttäytyminen Ukrainassa on aiheuttanut Virossa paljon huolta.

Jotkut virolaiset ovat epäilleet Nato-sopimuksen viidennen pykälä täytäntöön panemista Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa.

Puolustusliittosopimuksen viides pykälähän velvoittaa kaikkia jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota. Venäjän presidentin Vladimir Putinin väitetyt puheet Tallinnan, Riian ja Varsovan miehittämisestä eivät ainakaan vähentäneet virolaisten pelkoja.

Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman Viroon tekemä vierailu lujitti virolaisten uskoa Nato-jäsenyyden antamaan suojaan. Obaman puhe Tallinnassa ja erityisesti sen lause, ”Tallinnan, Riian ja Vilnan puolustaminen on aivan yhtä tärkeää, kuin Pariisin, Berliinin ja Lontoon puolustaminen”, oli ratkaiseva.

Sanomallaan Obama pani uskottavuutensa ja koko Yhdysvaltain ulkopolitiikan tulevaisuuden peliin. Virolaiset huokaisivat helpotuksesta.

He ovat ylpeitä maailman mahtavimman valtion johtajan vierailusta, tuesta ja turvatakuista.”

Ehkä ei kannattaisi vannoa, sillä Itämeren geostrateginen tilanne on huono Naton kannalta. 

Parin viikon takaisesa Iltasanomien jutussa, otsikolla "Sotilaallinen tyhjiö?", lainataan Svenska Dagbladetia ja idäntutkimuksen professori Stefan Hedlundia, jonka mukaan;
 

"Ruotsin on myöhäistä enää yrittää nostaa nopeasti puolustuskykyään, sillä länsinaapurin puolustusvoimien alasajon on ollut nopeaa ja tehokasta. ”Kattavan varusteluohjelman aloittaminen tänään vaikuttaisi reaalisesti vasta kymmenen vuoden kuluttua. – Siinä ajassa kriisi on jo kulminoitunut, joko sotaan tai Venäjän romahdukseen”, professori povaa.

Hedlund pitää lähinaapurien kannalta häpeällisenä sitä, että Ruotsin puolustus on päästetty niin heikoksi. ”Kyky on lähes nollassa”, Hedlund sanoo. Sotilaallisesti vahva Ruotsi auttaisi Natoa puolustamaan Baltian maita Venäjän mahdolliselta hyökkäykseltä. 

”Tilanne on tällä hetkellä se, että Suomen ja Puolan välissä on suuri tyhjä tila, jossa Naton pitäisi toimia tukeakseen esimerkiksi Viroa. Sellainen operaatio olisi hyvin haavoittuva, ja Moskovan sotilasjohto voisi hyvinkin tulla siihen johtopäätökseen, ettei länsi ole valmis ottamaan riskiä. Viroon kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen hinta voisi silloin, Ukrainan tavoin, olla vain pakotteet ja tuomitsevat lausunnot”, Hedlund kirjoittaa.

Luoja meitä varjelkoon tällaisilta skenaarioilta, mutta ei niitä voi poiskaan sulkea.”

Iltis kirjoitti myös, että ruotsalaistutkijan mukaan itänaapuri operoi jo käytännössä esteettä Tukholman saaristossa. Jutun perusteella saa sen käsityksen, että Ruotsin alueella harjoittelu kuuluu suorastaan Venäjän merikommandojen koulutusohjelmaan:

"Spetsnaz-erikoisjoukot ovat jo kartoittaneet ja harjoitelleet piilossa pysymistä Tukholman saaristossa, jossa on viikonlopusta lähtien etsitty mystistä vedenalaista.

- Aiemmin venäläiset kunnioittivat suuresti Ruotsin puolustusvoimia, mutta nyt he vain nauravat Ruotsille ja sanovat, että Tukholman saaristoon meno on kuin kulkisi ei-kenenkään-maalla, kertoo Spetsnaz-joukkoja haastatellut Efron Expressenille.

- Viimeksi kun keskustelin sukellusvenejoukoissa palvelleen Spetznas-tuttuni kanssa, hän sanoi, että "emme enää arvosta Ruotsia, Ruotsilla ei ole enää oikeaa armeijaa, eikä puolustusta". Nyt he nauravat, ettei Ruotsilla ole mitään puolustusta, kertoo Efron. "

http://www.expressen.se/nyheter/spetznas-skrattar-at-sveriges-forsvar/
(Lainaukset Iltikseltä: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288753023994.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=1&utm_source=elisa.net&utm_content=site )

Muistutuksena Forbesin kolumni, jossa Baltiaa pidetään, varsin aiheellisesti, Naton heikkona lenkkinä ja suojattomana vatsana:

http://www.forbes.com/sites/paulroderickgregory/2014/09/23/ukraine-is-more-of-an-existential-threat-than-isis-because-it-could-destroy-nato/

” Andrei Piontovsky, argues that if “Putin succeeds and completely subordinates to himself the policy of Ukraine and blocks its European choice, then he will continue this campaign. And the next target will be the Baltics.” (See Paul Goble’s summary). If he loses in Ukraine, he cannot move to his next target and his regime may be threatened. We are not talking small ball here.”

” As far as Putin is concerned, the game is almost over. Let’s get ready for the next game.

Piontovsky argues that NATO membership of the Baltic States will not hold Putin back. Rather, it will spur him on. Ukraine-like hybrid wars against Estonia, Latvia, or Lithuania, “would call the (NATO) alliance as a whole into question and give Putin an enormous victory.” Putin sees the grand prize in reach: the de facto destruction of his greatest enemy, NATO – the very organization that destroyed the USSR and encircled Russia. The risks of such an adventure would be high, but the rewards would be astronomical.

But wait, skeptics argue: Surely Putin understands that an attack on any Baltic state would trigger the Article 5 mutual defense clause of NATO. Did not the President of the United States pledge in Tallinn on September 3 that “Article Five is crystal clear? An attack on one is an attack on all… So if, in such a moment, you ever ask again, who will come to help, you’ll know the answer: the NATO alliance, including the armed forces of the United States of America, right here, present, now.”

Putin would not dare, such skeptics say. Obama has laid down a red line, and this time he means it.

Not so fast! We thought Putin would not dare to invade and annex Crimea and over turn the postwar order, but he did. We thought he would not use regular troops in Southeastern Ukraine but he did. And in all cases, he got away with it largely unscathed. Putin would respond with: I have been there and done that in Ukraine. I can get away with it in the Baltics. I know how to do it. There is truth to what he says. Russia has six years of experience with fighting hybrid wars, none of which have failed.”




Itse kirjoitin vuonna 2011 arvionani - Huomioiden nopean vasteen NATO-joukojen puute ja Ruotsin puolustuksen alasajo - että jahka Venäjä voimistuu tarpeeksi ja sota tulee, Itämeren alueen sotilaallinen haltuunotto ei tule olemaan Venäjälle mikään kovin vaikea temppu.

Arvioni tällä hetkellä on - Venäjän asevoimien modernisointi- ja varusteluohjelman eteneminen huomioiden - että Venäjä saa ensi kevääseen mennessä rakennettua iskukyvyn, jolla se kykeneen siivoamaan NATOn sotilaallisen läsnäolon pois Itämereltä Bornholmia myöten.

Jos Itämeren alueen pitämien on vain NATO:n eurooppalaisten kumppanien vastuulla, NATO ei sitä pysty pitämään. Jos NATO haluaa oikeasti olla valmis puolustamaan Baltiaa, USA:n pitäisi sijoittaa Puola-Baltia -alueelle pysyvästi kymmeniä tuhansia miehiä ja laivasto-osaston Itämerelle. Se tarkoittaisi painopisteen siirtämistä Tyyneltä mereltä takaisin Eurooppaan. Onko USA:lla halua tai varaa tehdä niin, on kysymys, joka ratkaisee Itä-Euroopan tulevaisuuden lähestyvää suursotaa kohti mentäessä.

Blogissa ollut pitkä tauko - Tilannetiedote

Kuten lukijat huomaavat, on blogissa ollut pitkä tauko viime kesäkuulta asti. Aihetta kirjoittaa olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta kun ei ehdi, ei ehdi. Myöskään jatkossa blogistin yksityiselämän kiireet eivät mahdollista kovin runsasta osallistumista blogosfäärin täyttämiseen.

Suunnitelmissa on myös mahdollisesti blogin lakkauttaminen ja uuden, spesifisesti geopolitiikkaan, geostrategiaan ja turvallisuuspolitiikkaan sekä sotilasasioihin keskittyvät blogin aloittaminen, jos tästä saa aikaa moisen alulle laittamiseen.

Voikaa hyvin.

t: Turjis

Euraasian geopoliitiikan iso kuva - Syy miksi USA on Ukrainassa

Dollarin asema maailman reservivaluuttana on heikkenemässä rajusti, johtuen mm. Venäjän ja Kiinan sekä Aasian maiden välisen kaupan siirtymisestä yhä enemmän pois dollaripohjaisesta hinnoittelusta ja eri valuuttoihin.

Tämä kaikki liittyy mm. Ukrainan kriisiin. Dollarin voisi pelastaa USA:n markkinoiden laajentaminen. Maailmasta ei vain enää löydy uusia markkina-alueita, joten ainoa keino on vallata niitä.

Euroopan ja Venäjän välinen liikevaihto on vuosittain rapiat 400-500 miljardia euroa, minkä muuttaminen Euroopan ja USA:n väliseksi pelastaisi USA:n talouden ja lykkäisi dollarin aseman kyseenalaistamista jopa vuosikymmenillä.

Siksi Atlantistinen geopolitiikka-akseli eli Lontoon-Washingtonin akseli haluaa USA:n ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) (http://ec.europa.eu/trade/policy/in-focus/ttip/). Samasta syystä USA on vahvasti mukana Ukrainan kriisissä.

Washingtonin tavoite on sada taloudellinen ja poliittinen rautaesirippu EU:n ja Venäjän välille eli katkaista EU:n ja Venäjän kauppasuhteet. Sisällissota Ukrainassa on erittäin sopiva keino tämän kehityksen tukemiseksi (sen lisäksi että se hidastaa Venäjän pyrkimystä saada Euraasian Unioini pystyyn).

TTIP ja sota katkaisisivat kaasutoimitukset Venäjältä EU:hun ja avaisi Euroopan markkinat USA:n liuskekaasulle. USA valmistautuu kovalla tohinalla myymään omaa liuskekaasuaan Euroopan markkinoille, ongelmana on vain se, että venäläinen tavallinen maakaasu on noin kolme kertaa halvempaa kuin jenkkien liuskekaasu. Venäjän taloudellinen ja poliittinen eristäminen kuitenkin muuttaisi tilanteen, ja pakottaisi Euroopan ostamaan USA:n kallista kaasua.

Tällöin Eurooppa tulisi energiariippuvaiseksi ja poliittisesti riippuvaiseksi USA:sta. 500 mrd:n länsikaupan kasvu saisi USA:n talouden kovaan kasvuun, kun taas kallis energia tekisi Euroopasta hitaan talouskasvun alueen, ja estäisi Eurooppaa tulemasta taloudellisesti USA:n globaalia asemaa uhkaavaksi alueeksi. Se tekisi Euroopasta USA:n taloudellisen siirtomaan.

Vastaavasti Venäjän eristäminen Euroopasta estäisi sitä kehittymästä taloudellisesti ja sotilaallisesti tulemasta USA:n sotilaallista ylivalta-asemaa uhkaavaksi tekijäksi. USA:n tavoite on siis tehdä Eurooppa riippuvaiseksi USA:sta ja sen hallitsemista energiavarannoista, ja näin estää sekä EU:ta että Venäjää kehittymästä USA:n globaalia taloudellista supervalta-asemaa uhkaaviksi keskuksiksi.

On kuitenkin yksi tekijä, mikä voin kääntää USA:n politiikan suunnan: Kiinan mahdin nousu. Jos Venäjä eristetään Euroopasta, se kääntyy itään ja Venäjän halpa kaasu sekä raaka-aineet takaisivat, että Kiina nousisi maailman johtavaksi talousmahdiksi 2020-luvulla. USA pelkää Kiinan nousua vielä Euroopan tai Venäjän nousua enemmän.

Lännen geopolitiikan tavoite on ollut estää kahta "painajaista" tapahtumasta:

1) Estää Venäjän ja Kiinan liittolaisuus (Game Breaking Combo 1)sillä nämä olisivat yhdessä resursseiltaan pitkässä juoksussa ylivoimaiset länsimaihin nähden.

2) Estää Venäjän ja Saksan liittolaisuus, (Game Breaking Combo 2)sillä tämä liittoma olisi yhtä vahva kuin länsimaat ja pystyisi savustamaan länsimaat ulos Lähi-idästä sekä Keski-Aasiasta.

3) Estää Manner-Euroopan maita (eli nyttemmin EU:ta) tulemasta liian vahvoiksi ja Britanniasta tai USA:sta riippumattomiksi, jotteivat ne pystyisi korvaamaan Britanniaa ja USA:ta länsimaisen sivilisaation johtomaina.

USA on nähdäkseni ajautumassa tilanteeseen, jossa sen on pakko valita. Tilanne, jossa kakkospainajainen toteutuu on sen kannalta pienempi paha, sillä silloin Länsi-Eurooppa jäisi USA:n etupihaksi ja Kiina ei nousisi maailman johtavaksi talousmahdiksi, vaan olisi 3 supervalta-leiriä: USA+L-Eurooppa, Moskovan-Berliinin akseli ja Itä-Aasia. Tämä tosin tarkoittaisi sitä, että USA tekisi lehmänkaupat Kiinan ja Venäjän kanssa eli jättäisi Itä- sekä Etelä-Aasian Kiinan takapihaksi ja ajaisi EU:n hajalle, eli jättäisi Keski- ja Itä-Euroopan valumaan yhä enemmän keskinäisriippuvaiseksi Venäjästä.

Saksassa toki tiedetään, että puhtaasti taloudellisesti ja geopoliittisesti syvempi yhteistyösuhde Venäjään hyödyttäisi Saksaa ja Saksan taloutta enemmän kuin sen nykyinen syvä suhde USA:han (Saksalla on kuitenkin kulttuuriset ja periaattelliset syyt olla länsimaiden leirissä) Lisäksi Keski-Euroopassa toki tiedetään, että Pohjois-Amerikan kanssa tulee intressi-ristiriita pinnalle siinä vaiheessa jos Eurooppa tai euro uhkaisi kehittyä USA:ta tai dollarin asemaa taloudellisesti uhkaavaksi tekijäksi.

Jos Washingtonissa tajutaan, että Venäjän eristämispolitiikka uhkaa kusta jenkkien aamiaismuroihin koko Euraasian laajuisesti, niin se voi muuttaa Washintonin politiikan suunnan.

Nuivalisto voitti ja soinilainen linja hävisi - Karkea analyysi PS:n EU-vaalituloksesta

Ensinnäkin on todettava että olen voitosta huolimatta pettynyt.

Juttelimme erään ystäväni kanssa helmikuulla arvioistamme PS:n EU-vaalikannatukseksi, ja sanoin arvionani puhelimessa, että PS:n kannatus on jotain 12-13%. Kaveri sanoi, että heilläpäin on laskettu sen tulevan olemaan noin 12,5%.

Silti, tässä viime viikkoina vaalikuume tarttui ja nousi ja kyllä rehellisesti sanoen toivoin kannatuksen olevan yli 15%.

EU-vaalituloksen merkitys PS:n kannalta on seuraava:

Halla-aholainen/moku-kriittinen linja keräsi potin, vetistetty soinilainen linja floppasi. Puolueen sisäisen köydenvedon kannalta vaalitulos oli voitto ns. nuiville ja henkilökohtainen tappio Soinille. Sen näki miehen ilmeestä eilen illalla.

PS on ollu parin vuoden ajan pikku hiljaa liukumassa "vanhaksi puolueeksi". On syytä muistaa, ettei hallitukseen ei päästä nuoleskelemalla kokkareita ja kepuleita, vaan saamalla hyvä vaalitulos. Ministeripaikkoja saa toki kynnysmattonakin, mutta se olisi Isänmaan ja aatteen tappio.

Halla-ahon ja mamu-kriittisten kannatus kumpuaa ns. omalta pohjaltaan Soinista ja PS:stä riippumatta, ja jos PS vesittää linjansa tältä osin, nämä äänet etsivät ensi vaaleissa uuden purkautumissuunnan (osviittaa saa kun laskee yhteen nuivien ehdokkaiden saaman osuuden PS:n kannatuksesta viime EK-vaaleissa ja näissä Eurovaaleissa). Soini tietää tämän ja pelkää. Syytä onkin. 

Jo kesällä 2011 tehtiin kyselytutkimus, jonka mukaan Halla-aho&Co saisivat 4-5%:n kannatuksen yksinään, jos lähtisivät ja eroaisivat PS:stä. Tuolloin laskin, että synergia-etu huomioiden nuivaliston lähtö PS:stä olis tuonut 7%-yksikön loven jytkyvaalitulokseen PS:n kannalta. 

Koska vuonna -11 noin kolmannes PS:n kannatuksesta oli kuitenkin ns. "ilmaa" eli protestiäänimassaa, joka ei ollut puolueeseen kovin sitoutunutta, ei ole kovin ihme, että viime kuntavaalitulos jäi juurikin tuon noin kolmanneksen Jytkystä.

On lisäksi huomioitava presidentinvaalien tulos, jolloin kolmannes jäljelle jääneistä ja karkealla otannalla kenttäpalautteen perusteella reilu 2/3 enemmistö puoluetta kannattavista nuivista äänesti suoraan Niinistöä,  mikä näkyi myös presidentinvaalien tuloksen ja kuntavaalien tuloksen erotuksena.

PS:n EU-vaalit olivat Perus-nuivien voimannäyttö ja Perus-soinilaisten tappio, koska toisin kuin Perus-soinilaisten keskuudessa, joista isompi osa jäi nukkumaan (gallup-lukemiin verrattuna), on äänestysinto Perus-nuivien keskuudessa samaa tasoa tai korkeampi kuin RKP:llä. Näin ollen voidaan yllä olevan ja EU-vaalien tuloksen pohjalta sanoa, että nykyisestä PS:n Eurovaalikannatuksesta nuivien osuus on vähintään 40% tai noin puolet. Soinin on siis syytä lopettaa puolueen kintuille urinoiminen mamu- sekä moku-kriitikoiden vähättelyn muodossa.

Mikä sai soinilaisen ja PS:n ns. tuurikannattajan nukkumaan näissä vaaleissa? Toki on selvää, ettei EU-vaaleissa äänestäminen kiinnosta ja moni jättää äänestämättä silkasta inhosta EU:ta kohtaan. Mutta kenttäpalautteen perusteella myös tyytymättömyys juurikin vesittyneeseen EU-kritiikkiin on ollut merkittävä demotivaattori.

Jos puolueen johto jatkaa PS:n mamu- ja eurokriittisen linjan vesittämistä, voidaan vetää johtopäätös, että 2015 EK-vaaleissa käy PS:lle kehnosti nuivien äänten alkaessa valumaan muualle ja soinilaisten jäädessä nukuumaan vesittyneeseen EU-linjaan pettyneenä.

EU-parlamentissa brittikonservatiivien suuntaan pyrkiminen on elitistisen konservatiivisuuden halaamista. Se on siis Kokoomuksen suuntaan pyrkimistä, mikä on myrkkyä puolueelle. PS:n on on lopetettava olennaisissa asioissa samanmielisten eurooppalaisten puolueiden hylkiminen, ja pyrittävä vähintäänkin puheväleihin kaikkien europarlamentin kansallismielisten puolueiden kanssa. On pyyhittävä perse imagohaitoilla, ja tehtävä yhteistyötä linjoiltaan lähimpänä olevien kanssa leimakirveistä huolimatta.

Hollannin Vapauspuolue, joka on kansallis-liberaalinen, olisi tietyistä arvokysymyseroista huolimatta hyödyllinen yhteistyökumppani, jonka päälle sylkeminen lausunnoin on omaan kuppiin sylkemistä. Eurokriittisistä yleislinjaltaan kaikkein lähinnä olevan Tanskan Kansanpuolueen peesissä kannattaa toki edelleen olla.

Ennen kaikkea on kyettävä tai edes pyrittävä yhteisissä asiakysymyksissä yhteistyöhön kaikkien kansallismieliesten europuolueiden kanssa, vaikka nämä kuuluisivat eri parlamenttiryhmään tai vaikka nämä toisissa asia- tai arvokysymyksissä olisivat eri linjalla. Muuten federalisaatio-projektia eli liittovaltiohanketta ei saada edes hidastettua saati pysäytettyä.

Jos PS haluaa edes puolijytkyn ensi vuoden EK-vaaleissa, linjaa on korjattava kriittisemmäksi. On lopettettava mm. se itsepetos että voitaisiin pysyä eurossa ja silti estää liittovaltion synty. Eurossa pysyminen johtaa liittovaltioon, piste. Eurosta eroaminen on siis otettava puolueen ohjelman yhdeksi tärkeimmistä kulmakivistä. On lisäksi alettava vaatia valmistautumista EU:sta eroamiseksi ja kansanäänestystä EU-erosta vs. liittovaltiosta.

Linkkisuositus: Kuinka USA ampuu itseään jalkaan - Dollarin ylivalta murenee

Suosittelen oheista William Engdahlin artikkelia siitä, missä nyt ollaan menossa:

"Dollar dying; multi-polar world in offing

...
The most dramatic point in the IMF report is the fact that the relative role of the US dollar in central bank reserves is rapidly declining. Yes, the dollar is still the largest reserve currency. But whereas in 2000 some 55% of all reserves worldwide were in US dollars, today it has declined to 33%. ...

On April 2, the two countries agreed a barter deal that would reportedly be worth up to $20 billion, enabling Tehran to boost vital energy exports in defiance of Western sanctions. Reportedly Moscow would buy up to 500,000 barrels a day of Iranian oil in exchange for Russian equipment and goods. Russian technical assistance in building two new nuclear plants in Iran are reported part of the deal, as well as purchases of various metals and perhaps Russian missiles.  The dollar, of course, would play no role. Washington was furious, but why should Russia or Teheran obey US-dictated measures of economic warfare when both now are being attacked by them?

And in May, Russian President Putin is scheduled to fly to Beijing where he is expected to sign a mammoth 30-year deal to supply China’s energy-hungry economy with Russian gas. State-owned Gazprom plans to pump 38 billion cubic meters (bcm) of natural gas per year to China from 2018 via the first pipeline between the world's largest producer of conventional gas to the largest consumer. Signing this deal after almost a decade of tough negotiations would mark another major step away from the dollar in international trade as both countries seek to free themselves from dollar wars or threats of same.

When Rosneft’s Igor Sechin was in Tokyo in late March discussing energy deals there, he told the press that US sanctions on Russia over Crimea could have negative consequences for the West. He declared that more sanctions over Moscow's seizure of the Black Sea peninsula from Ukraine would be counter-productive.

The underlying message from the head of Russia's biggest oil company, Rosneft, was clear: If the USA and EU try to isolate Russia, Moscow will look East for new business. That will include major new energy deals, military contracts and political alliances. China surpassed Germany as Russia's biggest buyer of crude oil this year when Sechin’s Rosneft secured deals to boost eastward oil supplies via the East Siberia-Pacific Ocean pipeline and another crossing Kazakhstan.

What is emerging is a tectonic shift in monetary relations with the largest nations of Eurasia to conduct bilateral trade denominated in either Rubles or Renminbi, or gold. ..."


Toinen linkisuositus on oheinen Zerohedgen juttu:

"While Europe is furiously scrambling to find alternative sources of energy should Gazprom pull the plug on natgas exports to Germany and Europe (the imminent surge in Ukraine gas prices by 40% is probably the best indication of what the outcome would be), Russia is preparing the announcement of the "Holy Grail" energy deal with none other than China, a move which would send geopolitical shockwaves around the world and bind the two nations in a commodity-backed axis. One which, as some especially on these pages, have suggested would lay the groundwork for a new joint, commodity-backed reserve currency that bypasses the dollar, something which Russia implied moments ago when its finance minister Siluanov said that Russia may regain from foreign borrowing this year. Translated: bypass western purchases of Russian debt, funded by Chinese purchases of US Treasurys, and go straight to the source."


Presidentti Vladimir Putin matkustaa Beijingiin ensikuun 20 päivä valtiovierailulle. Tuolloin on tarkoitus allekirjoittaa historiallinen multimegajätti-energiasopimus Kiinan ja Venäjän välillä. Venäjä aikoo vuoteen 2020 mennessä myydä 40% energiastaan itään. Tämä triljoonan taalan "Pyhä Graal"-sopimus tekee lähivuosina käytännössä Venäjän ja Kiinan immuuneiksi lännen taloudellisille painostustoimille. 

Jos EU laittaa sanktiot Moskovalle, menettää halvan itäkaasun, joutuu ostamaan kalliimpaa liuskekaasua ja -öljyä P-Amerikasta. Samaan aikaan Venäjä saa edelleen fyffensä ja sen tuotannon turvin Kiina nousee Venäjän raaka-aineiden ruokkimana maailman johtavaksi Supervallaksi 2020-luvulla. Samaan aikaan EU:n talous taantuu kalliin energian takia ja jää kasvuvauhdissa nousukautenakin jälkeen idästä.

Venäjä voi vastatoimena pakotteille poistaa osaltaan pakotteet Iranilta ja Syyrialta, sekä kieltää USA:ta huoltamasta Afganistanin joukkoja Keski-Aasian tukikohtien ja ilmasillan kautta (kolmannes huollosta), jolloin USA;lla tulee entistää kiireempi supistaa joukkoja ja vetäytyä Afganistanista nopeammin.

Iranin pakotteet ovat jo nyt repaleinen verkko, koska Kiina, Intia ja E-Korea ja Turkki eivät ole mukana, vaikka kaksi viimemainittua ovat Jenkkien liittolaisia. Pakotteet ovat olleet elintärkeitä dollarin suojaamiseksi, koska Iran myy öljyään muissakin valuutoissa kuin taaloina. Jos Iran ja Venäjä lisäksi alkavat hinnoitella öljyn ja kaasun omissa valuutoissaan, se on kuolinisku taalan ylivallalle, ja vastaavasti vakauttaa niiden omien vaaluuttojen arvot öljyn arvolla. 

Lisäksi Venäjän ja Kiinan liitto on länsigeopoliitikkojen vanha painajainen. Tämä game breaking combo kun tekee Euraasian mannermahdeista ylivoimaisen länttä vastaan, sekä taloudessa että sotilaallisesti.

Venäjän ja Kiinan massiivinen energiadiili on yksi merkittävimmistä nauloista dollarin mahtiaseman ruumisarkkuun, sillä sen jälkeen jälkeen Venäjän on turvallista siirtyä hinnoittelemaan energiansa ruplissa.

OPEC:in on pakko tulla perässä, sillä sinä päivänä kun tuo tapahtuu, taalan arvosta häviää toistakymmentä prosenttia suhteessa kaikkiin muihin valuuttoihin. Rupla sen sijaan pomppaa ylös. Taalan arvon tippuessa häviää myös USA:n Lähi-idän öljyvasallien vaikutusvalta ja varsinkin Saudi-Arabia valtavine dollarivarantoineen haukkaa paskaa oikein Porvoon mitalla.

Matikkahan ei mene niin, että nyt kun barreli öljyä maksaa nyt ruplina noin 3500 (100 dollaria), niin hinnoittelun jälkeen ruplan arvon heitellessä Venäjä joutuisi myymään öljyä pilkkahinnalla. Sen sijaan ruplan arvo vakiintuu sille tasolle, suhteessa muihin valuuttoihin, mitä yksi tynnyrillinen maksaa muissa valuutoissa. Jos Moskova päättää revalvoida, se voi tehdä niin huoletta.

Luultavasti Venäjä joutuu laskemaan ruplaa reippaasti enemmän markkinoille, ettei sen arvo nouse liiaksi (ja tee venäläisistä tuotteista liian kalliita ja kustannustasosta liian korkeaa), mikä tulee olemaan valtava boosti maan taloudelle.

Siksi USA tuki Ukrainan kansannousua, ja siksi jenkit on vittuuntuneita kun sen päätavoite meni reisille Venäjän varmistettua Krimin (ja sitä kautta sotilaallisen vaikutusvaltansa säilymisen Kaukasuksella ja Lähi-idässä).

Washington pyrkii nyt epätoivoisesti kaikin keinoin Venäjän taloudelliseen eristämiseen, sillä kyllä siellä tiedetään, että nyt on pullon henki karannut, ja pian joudutaan tunnustamaan, että USA ei enää ole johtava supervalta.

Kiina ja Venäjä ovat jo nyt yhdessä vahvempia kuin USA, ja kun tuo soppari on kirjoitettu ja putket rakennettu (2017 mennessä), jenkeillä koittaa kovat ajat.

Tulossa on uusi Moninapainen maailmanjärjestys, jossa BRICS-maat jyräävät G7:n.

Veikkauksen tulos

Lyhyesti: Viime blogissani veikkailin seuraavaa:

"Kerry tulee ja ehdottaa Venäjälle juuri edellämainittua "kompromissia" (mitä Venäjä alunperinkin halusi), eli että jos Venäläiset vetäytyvät, niin Ukrainasta tehdään neutraali väljä liittovaltio, alueet saavat niin laajan talousautonomian, että voivat orientoitua kumpaan ilmansuuntaan haluavat, ja uudet vaalit hetikohta piakkoin.

-Venäjä saa juuri sen mitä haluaakin ja mitä alunperin vaati, eli reaalisesti voittaa tämän erän vaikka perääntyykin ja Obama pelastaa kasvonsa sekä kerää valtavasti pisteitä republikaani-haukkojen silmissä (Näin kävi myös Syyrian kriisissä)."

No, jos Genevessä sovittu pitää paikkansa, niin voin sanoa, että veikkasin melko oikein.

Ukrainan tilanne ja Sodan uhka - Veikkaus kuinka kriisissä käy

Ensin mahdolliset hyvät uutiset: Tämän blogin kirjoittaja on lähes 90%:n varma, että sotaa ei vielä tule.

Sitten lännen kannalta katsoen huonommat: Venäjä on käytännössä jo voittanut Ukrainan kriisin - ainakin välittömien lyhyen tähtäimen intressiensä kannalta.

Mutta lähdetäänpäs alusta.

Ukrainan suistaminen sekasortoon ja venäläismielisen Janukovitshin hallinnon kaataminen oli länsimaiden vahvasti tukema prosessi, jonka tarkoituksena oli irrottaa Ukraina Venäjän kainalosta saamalla maahan uusi länsimielinen hallitus, joka liittäisi maan Euroopan Unioniin ja NATOon.

Tämä oli erityisesti USA:n pyrkimyksenä, sillä sille oli jäänyt pahasti hampaankoloon se, että maa sai näpeilleen Syyriassa, kun Venäjä onnistui tukemaan Assadin hallinnon pysymään pystyssä. Nythän Syyrian hallituksen armeija on edennyt jo kohta kaksi vuotta, saaden haltuunsa uudestaan yhä enemmän aluetta, ja on vähintäänkin tosiasia, että länsi ei saa Syyriaa - ainakaan kokonaisena - irtaantumaan Venäjän ja Iranin leiristä.

Jo 80-luvun alussa Washingtonin strategit laskivat, että Jos NL saadaan hajoamaan niin, että Ukraina irtautuu Venäjästä, Venäjä ei kykene olemaan supervalta ilman Ukrainaa. Näin myös tapahtui. Siitä asti USA on pyrkinyt toisaalta eristämään Venäjää, ympäröimään sen liittolaisillaan ja tukikohdillaan sekä rajoittamaan Moskovan geopoliittista liikkumavaraa mahdollisimman paljon, ja toisaalta taas tukemaan Venäjän demokratisoitumis- ja lännettymisprosessia. Lopullisena tarkoituksena olisi ollut tehdä Venäjästä vaaraton ja lännestä riippuvainen, vähän samaan tapaan kuin mitä Kiina oli länsivaltojen puoli-siirtomaa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Venäjä esti USA:ta iskemästä sotilaallisesti Assadin hallintoa vastaan ja pelasti diplomatialla Obaman kasvot antamalla tälle johtavan roolin Syyrian riisumisessa kemiallisista aseista, mikä oli kulissien takana noloa Washingtonille. Syyria, joka on Iranin kilpi ja liittolainen kun pitäisi saada kaadettua, ennenkuin USA voisi iskeä ilman suursodan uhkaa Iraniin. Ja Syyrian kaataminen ei onnistunut kun Venäjän laivasto operoi Välimerellä ja varmisti logistisesti ase- ja tarviketoimitukset Syyrian hallitukselle.

Saatuaan näpeilleen Syyriassa, USA:ssa oli mietittynä suunnitelma, että Ukraina irroitetaan Venäjän kainalosta ja sen hallitus saadaan irtisanomaan Venäjän kanssa tehty sopimus tukikohdista Krimillä.

Tällöin Venäjä olisi joutunut käytännössä vetämään osan laivastostaan pois Mustalta mereltä, sillä sen muut satamat alueella eivät sovellu suuren laivaston kotitukikohdaksi. Näin Venäjän laivaston operaatiokyky etelässä ja Välimerellä olisi  supistunut, jolloin Venäjällä olisi ollut paljon vaikeampaa enää puuttua lännen tekemisiin Syyriassa ja Lähi-idässä. Ja juuri tämä oli todennäköisesti Washingtonilla tähtäimessä.

Lisäksi Krim sijaitsee strategisesti Mustan meren keskellä, ja siltä käsin voi hallita koko tätä suhteellisen pientä vesialuetta. Jos NATO olisi saanut oman tukikohtansa Krimille, se olisi voinut käytännössä estää tarvittaessa lähes kaiken Venäjän laivaston operoinnin alueella. Venäjän Mustan meren laivasto olisi ollut sotatilanteessa yhtä jumissa Asovanmerellä kuin mitä Itämeren punalaivasto oli Jatkosodan aikana 1941-44 saarrettuna Suomenlahden pohjukassa Kronstadin ja Leningradin sataman vesillä.

Tämän päälle Venäjän liikkumatila Kaukasuksella olisi mennyt hyvin rajalliseksi. Esimerkiksi Georgian sodan kaltainen operaatio olisi hyvin vaikeaa ilman mereltä käsin tulevaa tukea ja logistiikkaa, ja jos Krim olisi aktiivisesti sotaan sekaantuvan vastapuolen hallussa, hyökkäys Georgiaan tai sen kautta etelämmäs olisi käytännössä mahdotonta.

Länsi laski aivan oikein sen, että Venäjä ei tekisi mitään niin kauan kuin Sotshin Olympialaiset ovat käynnissä. Siksi Maidanin operaatio ajoitettiin Olympialaisten alle ja ajalle. Jos joku väittää, että Maidan oli vain ukrainlaisten oma ja itse organisoima mellakka, kannattaa lukea vaikka tämä israelilaisen Haaretz-lehden artikkeli. Lisäksi Maidania oli organisoimassa USA:n rahallisesti tukeman Svoboda-puolueen aktivistit, joita olivat aiemmin kouluttaneet mm. amerikkalaiset agentit. Kyse ei siis ollut pelkästään ukrainalaisten spontaanista kansannoususta.

Sen sijaan siinä amerikkalaiset laskivat väärin - tai ainakin uskottelevat ajatelleensa - että Venäjä ei tekisi mitään. Washingtonissa ehkä ajateltiin, että Venäjä on nyt ajettu Olympialaisten ja sen tuoman good willin avulla "kunniakujalle", eikä se halua heittää kaikkea tätä - Olympialaisia, sen tuomaa kilven kiillotusta ja mainetta sekä kisoihin satsattua rapiaa 50 miljardia - hukkaan pilaamalla kaiken tämän saavutetun reagoimalla sotilaallisesti Ukrainan vallankumoukseen. Mutta lännessä ei joko osattu ajatella tai ei haluttu ymmärtää, että Krim on Venäjälle geostrategisesti paljon tärkeämpi kuin edes kymmenet Olympialaiset tai Venäjän maine tai julkikuva lännessä (Tai sitten ajateltiin, ja koko homman pihvi olisikin ollut pakottaa Venäjä reagoimaan voimalla...).

Kuitenkin virallisten tietojen mukaan Krimin operaatio yllätti USA:n tiedustelun lähes täysin. Krimin haltuunotto oli erittäin hyvin organisoitu, nopea, siisti ja lähes veretön. Oikea oppikirja-esimerkki oikein tehdystä strategisesta iskusta. Tämän lisäksi lännelle oli shokki yleensä ottaen Venäjän armeijan iskukyky yleensä, erityisesti sen erikoisjoukkojen esiintyminen: kyseessä oli bravuuri-numero militaristisesta performanssista.

Lisäksi lännelle on ollut shokeeraavaa se nopeus, millä Venäjä on liittänyt Krimin itseensä: Venäjä on koko ajan säilyttänyt aloitteen ja kirjoittanut näytelmää, muut ovat vain pystyneet reagoimaan. Erityisen katkeraa on Atlantin takana se käytännössä jo tunnustettu tosiasia, että Krim on  nyt osa Venäjää, ja USA:n päätavoite Ukraina-operaatiossa on torjuttu: Venäjä on ja pysyy Krimillä, samoin sen laivasto, ja Venäjän toimintakyky Välimerellä on päin vastoin parantunut merkittävästi sen jälkeen kun Krimillä olleet Ukrainan laivaston osat - 30 alusta joista suurin osa miehistöineen - liitettiin Venäjän laivastoon, mikä erityisesti kismittää amerikkalaisia.

Käsittääseni on selvää kaikille, että Krimin haltuunotto oli kansainvalisen lain ja sopimusten nojalla laiton operaatio. Tässä asiassa kuitenkin lännen ja erityisesti USA:n kritiikki on varsin kaksinaismoralistista: Venäjä on viimeiset puolentoistakymmentä vuotta katsellut sivusta, miten USA ja/tai sen liittolaiset  ovat hyökkäilleet milloin mihinkin, oli sitten kyse Serbiasta, Irakista tai Libyasta, ja on organisoinut vaaleilla valittujen hallitusten kaatamisia, vallankaappauksia ja vaaleja välittämättä kansainvälisestä laista. Kosovossa USA järjesti kansanäänestyksen irtautumisesta Serbiasta välittämättä Serbian laista ja Belgradilta lupaa kysymättä. Nyt Venäjä teki samoin Krimillä. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

On tietenkin täysin selvää, ettei toisen tekemä vääryys koskaan oikeuta toista tekemään samoin, mutta se ei olekaan tässä asiassa lännen kaksinaismoralistisen närkästyksen ydinsyy, vaan se järkytys, että Venäjä ei ole enää heikko. Se pystyy nyt tekemään voimien niin salliessa täsmälleen samaa, mitä USA:kin. Ennen savannilla piti valtaa yksi leijona laumoineen - USA ja NATO. Nyt on toinen leijona eli Venäjä laumoineen toipunut edellisestä tappiostaan ja noussut uhmaamaan ensimmäistä. Savannin laidalla vaanii myös näitä kahta kohta suurmempi leijona eli Kiina odottaen vuoroaan. Se mikä USA:ta eniten huolettaakin ei ole se, että kansainvälistä lakia rikotaan ja suurvallat tekevät mitä ovat aina tehneet - ajaneet itsekkäästi omia pyrkimyksiään - vaan se, että nyt myös Venäjä teki niin ja kykenee jatkossakin omien tarpeidensa vaatiessa tekemään niin.

Ja rehellisyyden nimissä on minun sanottava, että geopoliittisten ja turvallisuuspoliittisten intressien pohjalta Venäjällä oli tavallaan legitiimi tarve - tai ainakin välttämättömyys - toimia estääkseen Krimin tukikohtien menettämisen (Esimerkiksi jos tämä olisi ollut strategiapeli-skenaario ja minä olisin pelannut Venäjällä, olisin tehnyt jotain vastaavaa pitääkseni asemani).

Mutta palataanpas Ukrainaan ja sen tilanteeseen. Ukrainalla on tässä pelissä se kaikkein huonoin käsi.

Mellakat Kiovassa alkoivat kun Ukraina ei allekirjoittanutkaan lähentymissopimusta EU:n kanssa. Tämä johti nopeasti laajenevaan anarkiaan ja kansannousuun. Länsimediassa ei ole kuitenkaan uutisoitu juuri mitään niistä syistä, miksi Janukovitsh hallintoineen jätti sopimuksen allekirjoittamatta. Syyt ovat päivänselviä, kun asiaan tutustuu:

Ukrainan olisi hyvin lyhyellä siirtymä-ajalla (vuosi-pari) pitänyt yksityistää valtionyhtiöt, vapauttaa luonnonvarojen omistus ulkomaisille sijoittajille (Ukraina maailman suurin viljantuottaja ja yksi suurimmista raudan tuottajista), muuttaa teolliset standardit EU-kelpoisiksi, luopua energian hinnan sääntelystä ja nostaa polttoneisteiden ja kaasun hinta maailmanmarkkinatasolle, alistaa maataloutensa EU:n sääntellylle, sekä sokerina pohjalla, leikata palkkoja kolmanneksella ja eläkkeitä 50%:lla.

Kaikki tämä olisi tarkoittanut Ukrainan koko maan työvoimasta 30% työllistävän teräs- ja metalliteollisuuden alasajoa jo muutenkin työttömyyden riivaamassa köyhässä maassa (työttömyys olisi noussut jopa 50%:iin!), energian hinnan kaksinkertaistumista,ja (eli tehdä juuri se, mitä Venäjä  nyt tekee Ukrainan kaasun hinnalle, joka tuplaantuu). Sanalla sanoen, sopimus olisi tuhonnut Ukrainan talouden luonut Kreikan kaltaisen kaaoksen ja sekasorron sekä tehnyt Euroopan toiseksi köyhimmästä maasta köyhimmän.

Vaikka Janukovitsh oli roisto, hänellä sentään oli sen verran häpyä, ettei allekirjoittanut EU-sopparia.

Joka tapauksessa, kun rähinä Maidanilla sitten kärjistyi ampumisiksi ja tilanne suistui koko maassa lähelle kaaosta, ulkovallat neuvottelivat sopimuksen Janukovitshin ja opposition välille, siinä sovittiin uusista vaaleista ja että Ukrainasta tehdään liittovaltio, jossa alueet saavat laajan autonomian ja vapauden itse päättää paitsi kieli- ja kulttuuriasioistaan, myös taloudestaan.

Tämä ei tietenkään todellisuudessa sopinut lännelle, sillä tällöin Ukrainaa ei saataisi kokonaisena lännen leiriin. Ilman vahvaa keskushallinnon valtaa maan itäsosien alueet järjestäisivät kansanääneestykset liittovaltiosta eroamiseksi ja niiden kytkeytymisestä Venäjään, jos Kiovan hallitus yrittäisi viedä maata EU:hun tai NATO:on. Siksi oppositio lännen tuella ajoi Janukovitshin pois ja rikkoi sopimuksen saman tien.

Tällöin Moskovassa totta kai todettiin, että nyt riitti, ja aloitettiin Krimin operaatio, jonka seuraukset tunnemmekin.

Nyt siis Eurooppaa uhkaa sota, ainakin jos valtamediaa uskoisimme. Tätä silmällä pitäen Ukrainalla on äärimmäisen huono tilanne.

Ensinnäkin Ukrainan armeijan organisaatio lipsahti 90-luvulla siihen, että kunkin joukko-osaston palvelusmiehet olivat aina paikallisia lähiseudun/oman maakunnan väkeä. Näin myös ilmavoimissa. Itä-Ukrainassa iso osa sotilaista on paikallisia venäläisiä, ja Krimillä enemmistö. Lisäksi sotilaat ovat olleet pahasti alipalkattuja, motivaatio heikko ja puolustusbudjetti niin pieni, että käytännössä armeijaa ei ole kehitetty aikoihin mitenkään.

Tästä seurasi, että kun tuli liikekannallepanokäsky, niin Itä- ja Etellä-Ukrainassa kukaan ei lähtenyt liikkeelle. Kesti 4 päivää, ennenkuin Zaporoszhen moottoroitu tykistö saatiin marssille kohti etelää. Kesti viikko, ennenkuin Kiovan hallitus sai todettua, että valtavasta uhosta huolimatta niinkin paljon kuin 60 000 miestä on koossa, ja näistä taistelukykyisiä 6000 miehen edestä - nämä kaikki pääasiassa Länsi-Ukrainalaisia joukko-osastoja (!).

Koska Krimillä yli puolet Ukrainan armeijan sotilaista (ja siis valtaosa laivaston sotilaista) oli venäläisiä ja lopuistakin puolet venäjää äidinkielenään puhuvia ja/tai venäläismielisiä, seurasi valtava loikkausaalto. Heti alkuunsa kun kriisi alkoi, neljä tukikohtaa miehistöineen vaihtoi suoraan puolta eli nosti Venäjän lipun salkoon, mukaan lukien merijalkaväki-prikaati, joka oli Ukrainan ns. eliittiyksikkö. Sen lisäksi, että sotilaat olivat pääosin muutenkin venäläisiä tai venäjää äidinkielenään puhuvia ukrainalaisia, niin siirtymällä Venäjän leipiin sotilaiden palkka nousi Ukrainan palkkatasoon nähden yli puolella. Venäläislähteiden mukaan vain 11% Krimillä olleista Ukrainan armeijan sotilaista valitsi lähteä niemimaalta pois, loput liittyivät Venäjän armeijaan tai menivät kotiinsa.

Osa puolta vaihtaneista joukoista liitettiin suoraan Krimin hallituksen armeijaan, mikä lienee myös osasyy siihen, että niemimaa tuntui yhtäkkiä tulvivan "venäläisiä sotilaita". Tosiasiahan on, että varsinaisia venäläisiä sotilaita, siis ei näitä liittyneitä, oli niemimaalla vain parikymmentätuhatta, ja niemimaalle muualta tulleita Venäjän armeijan eliitti-erikoisjoukkoja lukuunottamatta suurin osa näistä pysyi tukikohdissaan operaation aikana.

Tosiasia on, että jos tulisi sota, arviolta neljäsosa Ukrainan armeijan sotilaista saattaisi vaihtaa suoraan puolta, upseereista jopa suurempikin osuus. Ukrainan armeijalla ei ole taisteluhalua ja osalla niistäkin joilla on, on taisteluhalua Venäjän puolesta. Armeijan epälojaalisuuden takia Kiovan hallitus on joutunut siirtämään joukkoja maan itäosaan lännestä, koska idässä miehet ei tee mitään. vain länsi-ukrainalaiset ovat valmiita sotimaan Venäjää vastaan, ja hekin vain puolustaakseen, eivät hyökätäkseen.

Tämä shokkitilanne pakotti lopulta Kiovan hallinnon tekemään päätöksen perustaa armeija käytännössä kokonaan uudestaan, eli koota 60 000 miehen kansalliskaarti tuoreista, vapaaehtoisesti värvätyistä ja motivoituneista.

Mutta mitä tapahtuu nyt seuraavaksi?

Minun nähdäkseni USA:lla ja lännellä on vain kaksi vaihtoehtoa:

a) Sota ja Ukrainan jakautuminen tai joutuminen jopa kokonaan Venäjän vallan alle, myös pitemmän tähtäimen kansainväliset seuraukset kauppasotineen sekä globaalin kriisin kärjistyminen, tai

b) Kriisin liennytys, Sotilaallisesti neutraali/puolueeton Ukraina heikolla keskushallinnolla ja vahvalla alue/osavaltiohallinnolla, Ukrainan taloudellinen jakautuminen EU:iin ja Venäjään nojaaviin puoliin, sodan välttäminen ja kauppasodalta sekä lamalta välttyminen.

Siinä tiivistäen lännen vaihtoehdot, koska Venäjä ei peräänny. Venäjä ei peräänny, koska sille Ukrainan - ja erityisesti Itä-Ukrainan - saamisessa mukaan omaan valtapiiriin on kyse sille itselle paljon tärkeämmistä, suorastaan elintärkeistä geolpoliittisista intresseistä. Ukraina on Venäjälle yhtä tärkeä kuin Texas USA:lle. Vastaavasti USA:lle Ukrainalla ei ole samanlaista merkitystä.

Siksi ei olekaan yllätys, että vajaa kaksi viikkoa sitten väitettiin eräillä ns. "asioista tietävillä" sivuilla, että todellisuudessa Obama ja hänen sotilasneuvonantajansa olisivat todenneet, että Venäjä voitti tämän erän, ja että Krim on menetetty ja täten USA:n päätavoite eli Venäjän laivaston eristäminen pois Välimereltä ja Syyriasta Mustalle/Asovanmerelle on näin ollen pahasti epäonnistunut.

Ulkoministerit Kerry ja Lavrov neuvottelivat asioista puhelimitse toissa sunnuntaina. Väitetään, että tuolloin Kerryn olisi ilmaissut, että Obama voi myöntyä Venäjän alun perin esittämään tai vaatimaan ratkaisuehdotukseen (joka olennaisilta osin mukaelee Janukovitshin ja opposition tekemää sopimusta) eli että nopeasti uudet vaalit ja Ukrainasta tehtäisiin väljä liittovaltio, jonka alueista tulisi osavaltioita laajalla autonomialla, Ukrainasta tehtäisiin siis neutraali tai puolueeton vyöhyke, ja maan itäosat voivat taloudellisesti suuntautua itään ja länsiosat länteen. Ainoa este tälle olisi USA:n oma sisäpolitiikka; Obaman pitäisi saada oma hallinto, Washingtonin haukat ja kotiyleisö nielemään tämä.

Samaa ajatusta markkinoivat kirjoituksissaan tuolla viikolla vanhat gurut Henry Kissinger ja Zbigniew Zbrzezinski kolumneissaan lehdissä. Tästä syystä tein jo viime viikolla seuraavan veikkauksen:

------------------------------------------------

-Venäjä on tekemässä saman kuin Syyrian kohdalla (ja NL Kuuba kriisissä), eli kasvojen pesun Obamalle. Venäjä tulee keskittämään joukkoja Ukrainan rajoille ja uhkaamaan sotilaallisesti Itä-Ukrainaa miehityksellä. Ehkä jopa rikkomaan Ukrainan rajaa jollain provokaatiolla, vaikka erikoisjoukoin "suojaamaan venäläisiä" Harkovassa ja Donetskissa.

-Tällöin länsi Obaman johdolla esittää ehdottoman ukaasin, että "Nyt ei perhana hyvä heilu, jos niin teette!!". USA saattaa ampua vaikka pari ohjustakin, ehkä jopa lähettämään univormupukuisia erikoisjoukkojaan Kiovaan, tms.

-Tilanne kiristyy äärimmilleen, Putin/Moskova vastaa lisäuholla, maailma pidättää henkeään, jne.

-Silloin Kerry tulee ja ehdottaa Venäjälle juuri edellämainittua "kompromissia" (mitä Venäjä alunperinkin halusi), eli että jos Venäläiset vetäytyvät, niin Ukrainasta tehdään neutraali väljä liittovaltio, alueet saavat niin laajan talousautonomian, että voivat orientoitua kumpaan ilmansuuntaan haluavat, ja uudet vaalit hetikohta piakkoin.

-Venäjä saa juuri sen mitä haluaakin ja mitä alunperin vaati, eli reaalisesti voittaa tämän erän vaikka perääntyykin ja Obama pelastaa kasvonsa sekä kerää valtavasti pisteitä republikaani-haukkojen silmissä (Näin kävi myös Syyrian kriisissä).
---------------------------------------------------

Eli suomeksi sanoen näkisimme Kuuban kriisin toisinnon (tuolloinhan länsi-yleisölle ei kerrottu, että USA/NATO joutui vetämään keskikantaman ohjukset pois Kreikasta ja Turkista vastineeksi siitä, että NL vetää omansa Kuubasta, NL sai strategisen voiton, USA diplomaattisen).  Obama tehneekin siis kuin Kennedyt, pelastaa maailman silmissä meidät sodalta, länsimedia hehkuttaa, että "ansaitsi sittenkin Nobelin". Venäjälle jäisi tässäkin se "Pahan pojan" -maine, mutta sehän sillä on jo muutenkin, joten ei haitanne.

Käsittääkseni Venäjä ei oikeasti halua sotaa, varsinkaan nyt. Moskovan tavoitteena on saada Ukraina enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti - mutta kuitenkin Kiovan omalla päätöksellä - mukaan Euraasian Unioni-hankkeeseen eli samaan tulli- ja kauppalliittoon itsensä, Valko-Venäjän ja Kazakhstanin kanssa. Euraasian Unionin muodostaminen on Moskovalle ehdottomasti kaikkein tärkein strateginen päämäärä tällä vuosikymmenellä, eikä sitä oikeasti olla riskeeraamassa.

Lisäksi Venäjä ei halua lietsoa Euroopassa voimakasta vastareaktiota itseään vastaan. Asiaan vaikuttaa myös Eurovaalit, joiden alla Venäjä on löytänyt ystäviä monista EU-kriittisistä ja kansallismielisistä puolueista. Venäjä ei halunne lietsoa Eurooppaan pelkoa, jonka varjolla EU-kriittisten odottettu vyöry eurovaaleissa tyrehtyy. Moskovan hauiksen-esittelystä huolimatta avoin sota lännen kanssa ei ole tällä hetkellä sen intresseissä.

Siksi veikkaan kriisin diplomaattista ratkaisua, ja melko piakoin. Mutta ensin ennen sitä näemme jännitteen kiristymisen ja ehkä pienen sotilaallisen kriisin Itä-Ukrainassa, sellaisen, josta perääntymällä Venäjä pelastaa Obamana kasvot ja josta vastineeksi USA myöntyy edelläkuvattuun diplomaattiseen "kompromissiin" (eli Venäjän sanelemaan ratkaisuun).

Asiassa on vain yksi mutta: On sinällään USA:n geopoliittinen etu, jos Ukrainan kriisi kärjistyy. Jos USA on valmis ottamaan taloudelliset ja poliittiset riskit sen takia, Ukrainassa nähtäneen perinteinen kylmän sodan tyylinen itä-länsi -maaottelu ukrainalaisten kustannuksella.

--------------------
P. S. Kuinka ollakaan, Venäjä on keskittänyt merkittävästi parhaita joukkojaan Ukrainan itärajalle.

Ja Suomenkin NATO-jäsenyys näyttäisi olevan tuhoon tuomittu yritys? NATO-jäsenyyden hakemisessa menee vähintään vuosia, eikä NATO ota jäseniksi maita, joilla on sotilaallinen kriisi tai sellaisen akuutti uhka päällä.

USA on jo hyötynyt kriisistä geopoliittisesti, sillä sen Euroopan liittolaiset ovat taas jälleen kerran juoksemassa sen ja NATO:n turviin, ja USA:n intresseilleen uhkaksi kokema EU:n oma sotilaallinen puolustushanke on taas jäissä. Lisäksi Euroopan energiariippuvuus Venäjästä on kriisin luoman paniikin varjossa ajamassa EU:ta kiireellä hyväksymään aiemmin Brysselin vitkutteleman EU: ja USA:n vapaakauppasopimuksen, mikä avannee Euroopan markkinat USA:n kaasuntuotannolle.