Ensinnäkin on todettava että olen voitosta huolimatta pettynyt.
Juttelimme erään ystäväni kanssa helmikuulla arvioistamme PS:n EU-vaalikannatukseksi, ja sanoin arvionani puhelimessa, että
PS:n kannatus on jotain 12-13%. Kaveri sanoi, että heilläpäin on laskettu sen tulevan olemaan noin 12,5%.
Silti, tässä viime viikkoina vaalikuume tarttui ja nousi ja kyllä rehellisesti sanoen toivoin kannatuksen olevan yli 15%.
EU-vaalituloksen merkitys PS:n kannalta on seuraava:
Halla-aholainen/moku-kriittinen linja keräsi potin, vetistetty soinilainen linja floppasi. Puolueen sisäisen köydenvedon kannalta vaalitulos oli voitto ns.
nuiville ja henkilökohtainen tappio Soinille. Sen näki miehen ilmeestä
eilen illalla.
PS on ollu parin vuoden ajan pikku hiljaa liukumassa "vanhaksi
puolueeksi". On syytä muistaa, ettei hallitukseen ei päästä
nuoleskelemalla kokkareita ja kepuleita, vaan saamalla hyvä vaalitulos. Ministeripaikkoja saa toki kynnysmattonakin, mutta se olisi Isänmaan ja aatteen tappio.
Halla-ahon ja mamu-kriittisten kannatus kumpuaa ns. omalta pohjaltaan Soinista
ja PS:stä riippumatta, ja jos PS vesittää linjansa tältä osin, nämä
äänet etsivät ensi vaaleissa uuden purkautumissuunnan (osviittaa saa kun
laskee yhteen nuivien ehdokkaiden saaman osuuden PS:n kannatuksesta
viime EK-vaaleissa ja näissä Eurovaaleissa). Soini tietää tämän ja
pelkää. Syytä onkin.
Jo
kesällä 2011 tehtiin kyselytutkimus, jonka mukaan Halla-aho&Co
saisivat 4-5%:n kannatuksen yksinään, jos lähtisivät ja eroaisivat PS:stä.
Tuolloin laskin, että synergia-etu huomioiden nuivaliston lähtö PS:stä
olis tuonut 7%-yksikön loven jytkyvaalitulokseen PS:n kannalta.
Koska
vuonna -11 noin kolmannes PS:n kannatuksesta oli kuitenkin ns. "ilmaa"
eli protestiäänimassaa, joka ei ollut puolueeseen kovin sitoutunutta, ei
ole kovin ihme, että viime kuntavaalitulos jäi juurikin tuon noin kolmanneksen
Jytkystä.
On lisäksi huomioitava presidentinvaalien tulos, jolloin kolmannes
jäljelle jääneistä ja karkealla otannalla kenttäpalautteen perusteella reilu 2/3 enemmistö puoluetta
kannattavista nuivista äänesti suoraan Niinistöä, mikä näkyi myös presidentinvaalien tuloksen ja kuntavaalien tuloksen erotuksena.
PS:n EU-vaalit
olivat Perus-nuivien voimannäyttö ja Perus-soinilaisten tappio, koska
toisin kuin Perus-soinilaisten keskuudessa, joista isompi osa jäi
nukkumaan (gallup-lukemiin verrattuna), on äänestysinto Perus-nuivien keskuudessa samaa tasoa tai
korkeampi kuin RKP:llä. Näin ollen voidaan yllä olevan ja EU-vaalien tuloksen pohjalta sanoa, että nykyisestä PS:n Eurovaalikannatuksesta
nuivien osuus on vähintään 40% tai noin puolet. Soinin on siis syytä lopettaa puolueen kintuille urinoiminen mamu- sekä moku-kriitikoiden vähättelyn muodossa.
Mikä sai soinilaisen ja PS:n ns. tuurikannattajan nukkumaan näissä vaaleissa? Toki on selvää, ettei EU-vaaleissa äänestäminen kiinnosta ja moni jättää äänestämättä silkasta inhosta EU:ta kohtaan. Mutta kenttäpalautteen perusteella myös tyytymättömyys juurikin vesittyneeseen EU-kritiikkiin on ollut merkittävä demotivaattori.
Jos puolueen johto
jatkaa PS:n mamu- ja eurokriittisen linjan vesittämistä, voidaan vetää johtopäätös, että 2015
EK-vaaleissa käy PS:lle kehnosti nuivien äänten alkaessa valumaan muualle ja soinilaisten jäädessä nukuumaan vesittyneeseen EU-linjaan pettyneenä.
EU-parlamentissa brittikonservatiivien suuntaan pyrkiminen on elitistisen konservatiivisuuden halaamista. Se on siis Kokoomuksen suuntaan pyrkimistä, mikä on myrkkyä puolueelle. PS:n on on lopetettava olennaisissa asioissa samanmielisten eurooppalaisten puolueiden hylkiminen, ja pyrittävä vähintäänkin puheväleihin kaikkien europarlamentin kansallismielisten puolueiden kanssa. On pyyhittävä perse imagohaitoilla, ja tehtävä yhteistyötä linjoiltaan lähimpänä olevien kanssa leimakirveistä huolimatta.
Hollannin Vapauspuolue, joka on kansallis-liberaalinen, olisi tietyistä arvokysymyseroista huolimatta hyödyllinen yhteistyökumppani, jonka päälle sylkeminen lausunnoin on omaan kuppiin sylkemistä. Eurokriittisistä yleislinjaltaan kaikkein lähinnä olevan Tanskan Kansanpuolueen peesissä kannattaa toki edelleen olla.
Ennen kaikkea on kyettävä tai edes pyrittävä yhteisissä asiakysymyksissä yhteistyöhön kaikkien kansallismieliesten europuolueiden kanssa, vaikka nämä kuuluisivat eri parlamenttiryhmään tai vaikka nämä toisissa asia- tai arvokysymyksissä olisivat eri linjalla. Muuten federalisaatio-projektia eli liittovaltiohanketta ei saada edes hidastettua saati pysäytettyä.
Jos PS haluaa edes puolijytkyn ensi vuoden
EK-vaaleissa, linjaa on korjattava kriittisemmäksi. On lopettettava mm.
se itsepetos että voitaisiin pysyä eurossa ja silti estää liittovaltion
synty. Eurossa pysyminen johtaa liittovaltioon, piste. Eurosta eroaminen on siis otettava puolueen ohjelman yhdeksi tärkeimmistä kulmakivistä. On lisäksi
alettava vaatia valmistautumista EU:sta eroamiseksi ja kansanäänestystä
EU-erosta vs. liittovaltiosta.
2 kommenttia:
Kiitos rehellisestä tilinteosta.
Minulla oli ennen vaaleja sellainen tunne, että Soini mittauttaa eurovaaleissa ns. nuivaliston kannatuksen. Jos se on riittävän alhainen, Soini vesittää puolueen linjaa keskeisissä kysymyksissä (EU, maahanmuutto) vielä nykyistä enemmän.
Siksi ns. nuivaliston oli pakko käydä äänestämässä.
Liukuminen liikaa vanhojen puolueiden suuntaan johtaa sisäisiin riitoihin, kilpailuun valta-asemasta ja sitä kautta Perussuomalaisten tuhoon. Luulisi Soinin tämän oppineen SMP:n kohtalosta.
PerusS:n ei kannata lähteä elämöimään EU:sta eroamisella.
Mutta eurosta pitäisi lähteä pika pikaa. Euro on käytännössä jo kuollut, mutta sitä pidetään pystyssä kepulikonstein.
Vain Saksa on pärjännyt eurossa. Euro on jopa liian halpa Saksalle. Muille euromaille euro taakka ja liian kallis.
Lähetä kommentti