Egypti vs Egypti; Marssi veitsen terällä ja USA:n heikko asema

Viitaten aiempaan kirjoitukseeni, tilanne Egyptissä näyttää entistä huonommalta viime viikkojen kehityksen valossa. Ei sillä, etteikö se olisi näyttänyt huonolta jo aiemminkin.

Lähi-itä on jo pitkään ollut matkalla kohti omaa uskonsotien aikaansa - omaa 1500-1600-lukuaan kuten jotkut kirjoittajat ovat luonnehtineet - mutta tilanne ei ole ollenkaan samanlainen kuin Euroopassa vastaavana kriisiaikana, sillä toisin kuin 1500-1600-luvun Euroopassa, Lähi-idässä on läsnä vahvasti maaosan ulkopuoliset suurvallat ja talousintressit.

Asetelma ei ole yksioikoinen myöskään sikäli että toisin kuin Syyria ja Irak (sekä Arabian niemimaa), alueen perinteinen kulttuurinen  johtotähti Egypti ei niinkään ole jakaunut kahteen leiriin islamin kahden eri valtavirran eli shiiat vs sunnit -akselin mukaan, vaan enemmänkin konservatiiviset muslimit ja islamistit vs. sekulaarit muslimit, kristityt ja länsimaistunut eliitti-akselilla. Tässä mielessä (kuten aiemmin totesin) maan sosio-poliittisesti leireihin muistuttaa enemmän Libanonia 70-luvun alussa ennen sisällissotaa kuin muita alueen maita.

Mielenkiintoista kuviossa on taloustilanteen kehittyminen; se nimittäin ratkaisee, suistuuko maa sisällissotaan ja miten pian. Egyptin väliaikaishallinto on hakenut rahallista tukea mm. Saudeilta. Asiahan on nimittäin niin, että Saudi-Arabia suhtautui lievästi sanoen varsin kriittisesti Mursiin ja muslimiveljeskuntaan, koska se katsoi muslimiveljeskunnan politiikan johtavan epävakauden pahenemiseen koko aluella. Onkin spekuloitu, missä määrin Mursin syrjäyttäminen on tapahtunut Saudien tuella, tai ainakin missä määrin Mursin kaatumisen mahdollisti Saudien tuen puute.

Alueen maista vain Saudeilla on keinot saada Egyptin tilanne pysymään edes väliaikaisesti lapasessa, sillä Egypti on korruptoitunut kaivo, joka tarvitsee pystyssä pysyäkseen noi noin 20 miljardia dollaria apuja tai tukea vuodessa, ja maan ruokavarastoissa on vehnää vain pariksi kuukaudeksi. Tilanne voi pysyä hallinnassa siis joten kuten hallinnassa joko Saudien tai vaihtoehtoisesti lännen tuella, edellyttäen että islamistit eivät aloita rähinää. Jos rahaa tulee, niin tilanne voi joksikin aikaa rauhoittua. Toistaiseksi mediossa on liikkunut tietoa noin 8 mrd:n Saudi-lainan myöntämisestä.

Saudeilla on toinenkin syy puuttua Egyptin tilanteeseen, nimittäin se, että he ovat kyynärpäitään myöten sekaantuneet Syyrian sisällissotaan. Ongelmana on se, että toisaalta Riad ei halua Iranin ja Assadin shiiojen korjaavan pottia Syyriassa, mutta toisaalta he pelkäävät tukea kapinallisten sunnalaisia ääriaineksia, jotka saattavat kääntyä Saudien omaa kuningaskuntaa vastaan.

Tätä taustaa vasten onkin esitetty, että Saudit olisivat olleet se Primus Motor, joka sai Egyptin armeijan johdon tekemään vallankeikauksen: Armeija antoi Mursille 48 h aikaa vain muutama päivä sen jälkeen kun Mursi ensin katkaissut diplomaattisuhteen Assadin hallintoon ja oli ilmoittanut, että Egypti lähtee aktiivisesti tukemaan Syyrian kapinallisia mm. toimittamalla aseita.

Saudit ilmeisesti pelkäsivät Egyptin muslimiveljeskunnan vaikutusvallan kasvavan Syyrian salafisti-kapinallisten keskuudessa, mikä olisi suhteessa vähentänyt Saudien vaikutusvaltaa kapinallisten keskuudessa tarjoamalla salafisteille toisen tuki- ja "suuntautumisvaihtoehdon" sekä Saudien kannalta entisestään lisänyt ylempänä kuvatun "omat koirat purevat"-vaihtoehdon toteutumisriskiä. Joka tapauksessa Mursin ja hänen hallintonsa kaatuminen vähentää ainakin lyhyellä tähtäimellä Riadin huolta ääriainesten karkaamisesta heidän vaikutusvaltansa ulottumattomiin sekä lisää Saudi-Arabian vaikutusvaltaa alueella.

Täytyy muistaa, että Egyptissä ei ole ollut - eikä luultavasti tule olemaankaan - demokratiaa, ei sotilasjuntan hallitessa, eikä myöskään muslimiveljeskunnan vallassa ollessa. Nyt vallasta syösty muslimiveljeskuntahan on lähinnä teokraattista fasistista yksipuoluejärjestelmää ajava uskonnollis-ideloginen puolue. Koko Mursin ja islamistiveljeskunnan vuoden kestäneen valtajakson aikana sekularismia oli kitketty yhteiskunnasta koko ajan tiukentuvilla määräyksillä ja vähemmistöt - varsinkin kristityt - olivat koko ajan ahtaammalla.

Mutta tilanne ei tästä näkökulmasta parane välttämättä sotilasjuntankaan myötä: Maan nykyinen johtaja, Egyptin armeijan komentaja Abdel-Fatah al-Sisi kun ei ole mikään demokraatti: hänkin on islamisti, tosin vähän eri tavalla kuin muslimiveljeskunta, sillä hänellä arvellaan olevan suhteet kunnossa Saudeihin. Merkille pantavaa onkin, että Saudien rahallisesti avokätisesti tukema salafistinen radikaali-islamistinen Nour-puolue tuki sotilasvallankaappausta siinä missä muut salafistit lähtivät kadulle mellakoimaan Muslimiveljeskunnan kanssa. Johtopäätös: Ilman Saudeja koko sotilasvallankaappausta ei olisi tullut, ja ilman Saudien uskonnollis-poliittista vaikutusvaltaa sisäpolitiikassa vallankaappausyritys, jos sellainen olisi tehty, olisi epäonnistunut

USA:n rooli ja asema Egyptissä on varsin mielenkiintoinen: Obaman hallinto on varovaisesti tukenut Mursin hallintoa, ja USA on perinteisesti ollut Egyptin ykkösliittolainen maan ollessa riippuvainen sekä avustusviljasta että avustusdollareista. Tämän hetkisessä käymistilassa sen vaikutusvalta maan asioihin on kuitenkin heikompi kuin vuosikymmeniin. Oire tästä on esimerkiksi se, miten USA:n suosikin Mohammed El-Baradein ei annettu nousta väliaikaishallintoon, vaan nimitys vedettiin pois Saudien vastustuksesta.

Obaman hallinto, joka tuki varovaisesti Mursia, on kärsinyt vallankaappauksessa lievän kasvojenmenetyksen. Lisäksi USA:lla ei ole - toisin kuin Mobarakin aikana -joko varaa tai arvovaltaa tukea Egyptin sotilasjunttaa yksin, koska he olivat mukana kaatamassa Mobarakia (ja samalla suututtivat monet entiset liittolaisensa maan hallinnossa) ja he tarvitsevat Riadin tukea. Ilman Saudien tukea USA:n intressit maassa olisivat todella heikossa hapessa.

Joka tapauksessa, koska Egypti on sekä ruoan että energian suhteen täysin riippuvainen ulkovalloista ja näiden tuesta, sen hallinto ei kykene ratkaisemaan itsenäisesti omia ongelmiaan. Samaan aikaan aloite siitä, lähteekö sisäinen väkivalta lapasesta vaiko ei, riippuu sekä Riadista että Muslimiveljeskunnasta: Jos väliaikaishallinto ei saa ulkomaista tukea tai ei näiden tuellakaan onnistu helpottamaan taloudellisia oloja, islamistit voivat silti suistaa maan sisällissotaan.

Kaaos leviää: Sisällissota Egyptiin ja muihin lähimaihin?

Olen kirjoittanut useaan otteeseen Lähi-idän tilanteesta, ennustaen melkoista ryminää. Alueen rakenteellinen epävakaus on toki ollut tiedossa maailman tapista, samoin kuin sen geopoliittinen painoarvo ja ruutitynnyri-ominaisuudet.

Nyt ollaan kuitenkin syöksymässä kohti sellaista epävakauden aikaa, ettei moista ole Lähi-idässäkään nähty satoihin vuosiin (toki vastaavia tilanteita löytyy kauempaa historiasta vaikka kuinka paljon).

Pelissä on itäisen Välimeren altaan valtavat energiavarat, jotka ovat perimmäinen syy mm. siihen, ettei EU mistään hinnasta halua päästää Kreikkaa tai Kyprosta irti unionista tai rahaliitosta, ja samalla se puuttuva pala, joka selittää koko Syyrian sisällissodan taustasyyt. Kyse on suurvaltalpoliittisesta taustapelistä; valta-asemista ja koko valtavan energiavarannon hallinnasta.

Ja Israel on koko tämän kiehumapisteen tai myrskyn silmässä, varsin pätevästä syystä eli strategisesta sijainnista keskellä tätä energia- Jack Potia, sillä jos arviot pitävät paikkansa, maasta voi tulla Saudi-Arabian veroinen energiamahti.

Se, että Egypti on sisällissodan partaalla, ja että armeija pisti siellä islamisti-presidentin viralta on melkoisen tärkeä virstanpylväs kehityksessä, jota maalailin jo vajaa kaksi vuotta sitten. Tuolloin veikkasin, että Syyrian sodan muuttuminen islamin kahden eri lahkon väliseksi uskonsodaksi johtaisi saman shiiat vs. sunnit -rähinä leviäisi Irakiin, Jordaniaan ja Saudi-Arabiaan. Jo yli vuosi sitten uumoilin lisäksi, että Egyptin sisäinen kahtiajako voi johtaa sisällissotaan sielläkin.

Nyt näyttää, että uumoiluni olivat oikeansuuntaisia, ainakin Egyptin suhteen, jos tilanne vielä nykyisestä pahenee. Sisäinen kahtiajako muistuttaa Libanonia 1970-luvun taitteessa ennen sisällissotaa; sekulaarit ja kopti-kristityt vastaan islamistit (Libanonissahan maan väestöstä puolet oli kristittyjä vielä 1950-luvun lopulla, nyt sodan ja pakolaisaaltojen jälkeen enää kolmannes).

Siinaihan on käytännössä jo irtautunut Kairon keskuhallinnon alta, eikä Egyptin armeija kykene tekemään alueella muuta kuin pitämään hallussa niemimaan läpi menevät tiet sekä Israelin rajaa vasten olevat raja-asemat.

Irak on käytännössä kolmeen osaan jakautunut ruutitynnyri, ja jos alueellisista sunnit vs shiiat -kovapanosammunnoista tulee totta, niin maa romahtaa sisäänpäin pahemmin kuin Syyria.

Sen sijaan Turkin mellakat olivat minulle pienoinen yllätys. Se, mikä nyt jännittää on, ottaako Turkin armeija mallia Egyptistä. Samanlaiset pelinappulat; huono talous, suuri työttömyys, tyytymättömyys islamistihallitukseen, jne. vallitsee myös Turkissa. Miltä kuulostaisi sisäinen rähinä sotilaallisesti maailman vahvimmassa islamilaisessa maassa?

Ja todella mielenkiintoinen tapaus on Saudi-Arabia. Maan takapajuinen sunna-salafistinen hallinto pysyy pystyssä vain lännen öljyriippuvuuden ja dollareiden turvin, ja ulkomaille uskotellaan, että sisäisiä erimielisyyksiä ei olisi. Ja sehän ei ole totta.

Länsi- ja Koillis- Saudi-Arabiassa väestö on todellisuudessa huomattavassa määrin, osin jopa enemmistöltään, shiialaisia muslimeja. Eikä yhteinen uskonsuuntaus ole sunneillekaan mikään tae sisäisestä yhtenäisyydestä, sillä maa on käytännössä heimoyheiskunta. Maan länsiosan vanha valtaheimo, jonka Ibn-Saud hääti valta-asemista Mekan ja Medinan alueelta 1940-luvulla nykyisen Saudi-Arabian syntyessä, muistaa vielä katkerana silloista verilöylyä ja siitä asti jatkunutta sisäistä alistamista sekä nöyryyttämistä, eikä muutkaan heimot todellisuudessa suhtaudu kovin lämpimästi Saudeihin ja heidän heimonsa ylivaltaan. Saudien dynastian pysyminen, varsinkin taloustilanteen notkahtaessa ei siis ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Lisäksi tulee vielä Jordania, joka on käytännössä kahden eri valta-heimon alueisiin jakautunut maa, jossa on myös shiialaisvähemmistö. Jo vuosi sitten liikkui tietoja, että Levantin shiiat ovat yhdessä Iranin kanssa, Venäläisten taustatuella ja suostumuksella - kostoksi Syyrian suistamisesta kaaokseen - valmistelemassa Jordanian suistamista sisäiseen rähinään.

Lisäksi on luonnollista, että jos Syyrian kapinallisten asejoukot häviävät taistelun Assadia vastaan, tai heidän kätensä vapautuvat maan jakautuessa käytännössä kahdeksi valtioksi, salafisti- ja Al-Qaidalaisjoukot lähtevät riehumaan naapurimaihin, Israelin kanssa rauhan tehnyttä "sionisti-petturi"-kuningas Husseinia vastaan Jordaniaan ja Egyptiin, jossa heidän näkökulmastaan katsoen on selkeä "vääräuskoisia vastaan"-tilanne.

Pahimman skenaarion toteutuessa läntinen Lähi-itä - Israelia lukuun ottamatta (huom!) - on sortumassa islamilaisen maailman omaan sisäisten "uskonsotien" aikakauteen, kuten Eurooppa 1500- ja 1600-luvuilla.

Merkittävää tässä on, että tämän pahimman skenaarion toteutuessa Israelilla ei olisi lähinaapurustossaan - millään puolella - yhtään vakaata, vahvaa, järjestäytynyttä valtiota, jolla olisi vahva ja hyvin organisoitu armeija.

Kuten tiedämme, perinteisesti ainoa keino yhdistää keskenään tappelevat arabit ja lakaista sisäiset skismat väliaikaisesti maton alle on ollut yhteinen vihollinen; Israel. Entäpä jos ainoa keino, jolla shiia- ja sunni-arabijohtajat saavat järjestystä omaan laajamittaiseen kaaokseensa onkin tehdä "perinteiset"?

Tällöin Israelilla, alueen sotilaallisesti vahvimmalla valtiolla, olisi vastassa sisällissotien raiskaamat ja romahduttaneet naapurit; huonosti organisoituneita, heikosti johdettuja, huonolla tiedustelulla ja teknisesti heikosti varustettuja rynkky-sinko-kk-ja-jihadisti -massaa, joka äärimmäisen epätoivon vimmalla lähtee hakkaamaan päätä seinään.

Siinä tilanteessa ei ole kahta kysymystä siitä, mikä taho korjaa potin seuraavan alueellisen sodan jälkeen.

Jos arabikeväästä islamistien talveksi ja arabikadun verilöylyksi muuttunut rähinä vaihtuu epätoivoisten ja epäonnistuneiden sodaksi Israelia vastaan, veikkaan, että Israelin rajat kulkevat seuraavan sodan jälkeen jossain Siinailla, Akaban lahden itärannalla, nykyisessä Jordaniassa, Etelä-Syyriassa ja Libanonissa...

Syyrian kapinalliset Turkkiin tehdyn kranaatti-iskun takana - Paikalliset "Mainilan laukaukset"

Pari päivää sitten arvelin mielessäni, että väitetyssä Syyrian kranaatti-iskussa Turkin puoelle haisee ns. False Flag, koska olisi hulluutta Assadilta tai viralliselta Syyrialta provosoida Turkkia ja että pikemminkin Syyrian kapinallisilla, joitka ovat joutuneet viime viikkoina pahasti alakynteen (median luomasta päinvastaisesta kuvasta huolimatta) olisi intressi järjestää "Mainilan laukaukset".

No, sattumalta Saksan valtiolinen TV-kanava ZDF uutisoi toissapäivänä (4.10), että Syyrian kapinalliset olisivat tunnustaneet olevansa Turkkiin tehdyn kranaatti-iskun takana;

"Rockets and Mortar Fire – Turkey exacts vengeance for an attack from the Syrian side which took place yesterday afternoon. For weeks, Ankara has warned for any provocation in direction to Turkey. Until late at night, the fighting has taken place. Meanwhile, Syrian rebels have taken responsibility for this provocation."

http://www.zdf.de/ZDFmediathek/beitrag/video/1745664/Tuerkei-uebt-Vergel...

Lisäksi sama kanava "Heute in Europa"-ohjelmassaan kertoi että;

“Yesterday night, Turkey took revenge for attacks from rebels in Syria that have previously attacked a Turkish border village”

http://www.zdf.de/ZDFmediathek/beitrag/video/1745802/heute-in-europa-vom...

Jälkimmäisessä linkissä on myös videokuvaa Turkin rajalta. Tarkkasilmäinen huomaa, että Syyrian puolella eivät liehu Syyrian valtion liput, vaan kapinallisten liput. Ja kranaatithan tulivat siis vastapäätä eli asemista, joissa liehuu kapinallisten liput.

Aikamoinen sirkus siis. Ja mitä tekee media kun Turkki, NATO ja USA haluavat syyn hyökätä Syyriaan? Jos eivät suorastaan tilaa provokaatiota, niin aikanin tarttuvat hyvään tekosyyhyn, kun heidän liittolaisensa Syyrian kapinalliset sellaisen järjestävät.

Suomalainen mediahan toistelee kiltisti, mitä amerikkalaiset ja länsi-eurooppalaiset viestimet syöttävät, vaikka kyse olisi propagandasta.

En voisi vähempää välittää Paskar al Ass-Daddyn fasistisesta yksipuoluediktatuurista, enkä todellakaan tahdo tukea sitä, mutta nykyisessä geo- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, jossa Syyrian konflikti uhkaa sytyttää shiiojen ja sunnien välisen uskonsodan Lähi-itään ja johtaa tilanteeseen, jossa koko Euraasian turvallisuuspoliittinen tasapaino uhkaa vakavasti järkkyä ja mahdollisesti johtaa suursotaan, olisi muun maailman (joskaan ei tietenkään Srian sunnien) kannalta parempi, että Assad joko voittaisi, tai että Syyria hajoaisi kahdeksi valtioksi, kuten olen aiemmin kirjoittanut.

Olen sitä mieltä, että laajamittaisen uskonsodan ja suurvaltojen välisen suursodan uhatessa paska diktatuurikin olisi parempi vaihtoehto. Varsinkin jos sen track record osoittaa, että se on sekularistinen ja on onnistunut pitämään etniset ja uskonnolliset jännitteet jäässä.

Valitettavasti Syyria on niin revennyt, että laajamittaisemman konfliktin estämiseksi ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan jakaa Syyria sunnien ja muiden puoliskoihin. Assadin/Allawiittien hallitessa rannikkovuoristoa kristittyjen ja druusien tuella laajempi turvallisuuspoliittinen tasapaino saattaisi edes jotenkin pysyä kuosissaan, huolimatta siitä että Irak sekä mahdollisesti Jordania suistuvat joka tapauksessa sisällissotaan.

Venäjän ja Iranin tukema valtakeskus Välimeren rannalla kuitenkin voisi pidättää lännen ja idän suurvaltoja osallistumasta suoraan konflikteihin, ja ehkä vielä estää suurvaltojen välisen suoran sodan, tai ainakin lykätä sellaista vuosilla.